ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0
|
|
- Joonas Mäki
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 HYVÄKSYTTY OHJAUSRYHMÄSSÄ
2 Lähtökohdat eli miksi tarvitaan muutosta 2 kentän toimijat (seuratoimijat, urheilijat, liikkujat, kunnat jne.) eivät tiedä, mistä mitäkin palvelua saa tarjonta näyttää sekavalta palvelutarjonta vaihtelee sekä saatavuuden että laadun osalta maan eri osissa yhteiset tavoitteet ja niistä johdetut toimenpiteet puuttuvat keskustoimistoissa ja maakunnissa toimivien ihmisten osaamista ei hyödynnetä systemaattisesti yli organisaatio tai maantieteellisten rajojen
3 Lähtökohdat eli miksi tarvitaan muutosta 3 Kaikki tekevät kaikkea sekatyömieskulttuuri osaamista ei jaeta pyörää keksitään uudestaan resurssiohjaus ei kannusta työnjakoon eikä yhteiseen oppimiseen nykyisillä resursseilla tulee jatkossa saada enemmän aikaan julkiset resurssit eivät tule kasvamaan
4 4
5 Jatkossa samat toiminnot tarjolla koko maassa 5 Neljä toiminnan osa-aluetta: menestyvä huippu-urheilu lisää liikettä elinvoimainen seuratoiminta kuntayhteistyö
6 Menestyvä huippu-urheilu 6 Tarjotaan urheilijalle mahdollisuus yhdistää huippu-urheilu-ura ja opinnot/työn huippu-urheilun vaatimusten mukaisesti. Tarjotaan urheilijalle hänen päivittäisharjoittelua tukeva paras valmennus ja asiantuntijatoiminta. Vahvistetaan urheilijaa tukevan verkoston ja lajien välistä yhteistyötä. Parannetaan urheilijoiden ja valmentajien toimintaedellytyksiä heidän tarpeitaan kuunnellen. Turvataan urheilijoiden ja valmentajien päivittäisharjoitteluolosuhteet ja niiden käytettävyys.
7 Lisää liikettä 7 Tuetaan seuroja koulun jälkeen iltapäivällä toteutettavien kerhojen ja muun liikuntatoiminnan toteuttamisessa. Tuetaan kuntia ja päiväkoteja liikkeen lisäämisessä varhaiskasvatuksessa. Toteutetaan liikettä lisääviä paikallisia kokeiluja yhdessä seurojen, kuntien ja muiden toimijoiden kanssa.
8 Elinvoimainen seuratoiminta 8 Toteutetaan seurahallinnon peruskoulutukset lähellä seuroja. Toteutetaan ohjaaja- ja valmentajakoulutuksen peruskoulutukset (esim. VOK I) lähellä seuraa. Toteutetaan seurojen kehittämisprosesseja: tuetaan lajiliittojen kehittämisohjelmia ja toteutetaan omia prosesseja niille seuroille, joiden liitoilla ei ole kehittämisohjelmia. Tuetaan seuroja lasten urheilun suomalaisen mallin toteuttamisessa
9 Kuntayhteistyö 9 Varmistetaan, että keskeisillä kunnilla on vahvistettu käyttövuoro- ja avustuspolitiikka. Vahvistetaan kuntien ja seurojen yhteistyötä toteuttamalla yhteistyöfoorumit. Tarjotaan kunnille tukea liikuntaa koskevaan tiedon keräämiseen sekä strategisten tavoitteiden asettamiseen ja strategiaprosesseihin. Tarjotaan halukkaille kunnille palvelut laaduntamaan ja helpottamaan kv. urheilutapahtumien hakua ja järjestämistä.
10 Tapa toimia jatkossa 10 Toiminnot kootaan yhdeksi selkeäksi kokonaisuudeksi koko Suomessa on saatavissa samat korkeatasoiset toiminnot. Toiminnot kootaan yhdeksi kokonaisuudeksi toteutetaan yhteinen markkinointi yhteinen brändi tulevaisuudessa Toimintoja tarjotaan valtakunnallisesti sekä maakunnallisista osaamis- ja palvelukeskuksista yhden luukun periaate.
11 Tapa toimia jatkossa 11 Toimintojen tuottamisen tavat vaihtelevat palvelusta riippuen: osa toimintojen tuotetaan maakunnallisten osaamis- ja palvelukeskusten toimesta, osa keskitetysti muutamasta pisteestä eri puolilta Suomea osa keskitetysti yhdestä pisteestä jostakin päin Suomea.
12 Tapa toimia jatkossa 12 Maakunnallinen osaamis- ja palvelukeskus kokoaa yhteen eri toimijat Toimintoja toteutetaan joustavasti myös yli maakuntarajojen. Urheiluyhteisön osaaminen on joustavasti käytössä koko maassa yli alue ja lajirajojen. Jokainen voi keskittyä yhdessä sovittujen roolien mukaisiin omiin vahvuusalueisiinsa ja kehittyä niissä. Koko yhteisön osaaminen vahvistuu. Osaamis- ja palvelukeskukset ovat oppimista mahdollistavia ja innostusta vahvistavia rikastavia yhteisöjä.
13 Valtakunnallinen suunnittelu 13 määritellään: toiminnan strategiset tavoitteet, valtakunnallisesti neljän vuoden ajan toteutettavat toimenpidekokonaisuudet, vuosittaiset tulostavoitteet, koko maassa seuraavana vuonna toteutettavat toimenpiteet, valtakunnalliset roolit ja resurssit yhteiset mittarit.
14 Osaamis- ja palvelukeskusten toimintasuunnitelmat 14 valtakunnallisen suunnitelman pohjalta johdettuina prosesseina sovitaan roolit, resursoinnit, parhaat mahdolliset tavat toimia. Määritellään mitä toimintoja / palveluja se voi tarjota oman alueensa ulkopuolelle ja mitä palveluja / toimintoja se ei pysty itse tuottamaan
15 Tukipalvelut 15 Yhteistä tekemistä kannattaa tiivistää myös ns. tukipalveluissa: esimerkiksi talous- ja henkilöstöhallintoa, mahdollisia erilaisia tilaratkaisuja, tietohallintoa, rekistereitä ja asiakkuuksien hallintaa sekä johtamisen käytäntöjä. Tukipalveluiden kehittämisessä lähdetään liikkeelle vaiheittain halukkaiden toimijoiden kanssa.
16 Etenemisen aikataulu 16 Version 1.0 käsittely eri foorumeilla asti Versiosta 2.0 päättäminen ohjausryhmässä alkavalla viikolla Version 2.0 käsittely eri foorumeilla kesäkuun loppuun asti 10 pilottia toiminnassa asti Johtopäätösten tekeminen pilottien kokemuksista kesällä 2015 Päätös uudesta toimintatavasta ohjausryhmässä 24.8 alkavalla viikolla Eri toimijoiden sitoutuminen uuteen toimintatapaan (syyskuu marraskuu 2015) Toiminta uudella tavalla käynnistyy
ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0
1 ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 HYVÄKSYTTY OHJAUSRYHMÄSSÄ 9.12.2014 teemu.japisson@valo.fi www.sport.fi 2 Jatkossa samat toiminnot tarjolla koko maassa Neljä toiminnan osa-aluetta: menestyvä lisää
Palvelumalli urheiluseurojen iltapäiväkerhojen ja iltapäivätoiminnan järjestäjille Hyvien toimintojen esittely- ja jakamistilaisuus 13.4.
Metropolialueen alueellisen palvelukeskuksen pilottihanke Palvelumalli urheiluseurojen iltapäiväkerhojen ja iltapäivätoiminnan järjestäjille Hyvien toimintojen esittely- ja jakamistilaisuus 13.4.2015 Päivän
Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille
Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille Ohjausryhmän esitys liikuntayhteisölle alueellisen toiminnan toteuttamisesta 2.x 16.6. 11.8. Maailman liikkuvin urheilukansa ja
SportSuomi ja Sportalueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille
SportSuomi ja Sportalueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille Ohjausryhmän esitys liikuntayhteisölle alueellisen toiminnan toteuttamisesta 2.x 16.6. 11.8. SPORTSuomi Maailman liikkuvin urheilukansa
SporttiSuomi ja Sporttialueet (Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille)
SporttiSuomi ja Sporttialueet (Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille) Versio 2.0 14.4. 30.5. SporttiSuomi ja Sporttialueet (Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille) Versio 2.0 14.4.
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 27.4.2016 Menestyssuunnitelman sisältö Muutoksen tarve ja tekijät Missio, visio ja lupaukset 2020 Seuraavat yhteiset loikkamme Yhteisen
SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle
SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle Seuratoiminnan kasvupotentiaali Koko väestö Alle 13 v. Laatua ja osaamista nykyiseen toimintaan sekä uusia
SporttiSuomi ja Sporttialueet (Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille)
SporttiSuomi ja Sporttialueet (Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille) Versio 2.0 14.4. 30.5. Perustana yhteisön yhteinen visio Maailman liikkuvin urheilukansa ja Pohjoismaiden menestynein
Sisältöalueiden toimenpiteet Tulostavoitteet Resurssit ja roolit Mittarit. SPORTSuomi
Sisältöalueiden toimenpiteet Tulostavoitteet Resurssit ja roolit Mittarit SPORTSuomi Sisällöt on valittu strategisista lähtökohdista Liikunnallinen elämäntapa 100 v Urheilijan polku Liikkujan polku 0 v
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat
HUIPPU-URHEILUN ARVIOINTI JA SEURANTA. Jari Lämsä HUY / KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus
HUIPPU-URHEILUN ARVIOINTI JA SEURANTA Jari Lämsä HUY / KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus ILMAN ARVIOINTIA EI OLE URHEILUA Arviointi on tarkasteltavan kohteen tai toiminnan arvon määrittämistä,
Seurojen tukitoimet. Kisakeskus 28.11.2015 Seurapalvelujohtaja Veli-Tapio Kangasluoma
Seurojen tukitoimet Kisakeskus 28.11.2015 Seurapalvelujohtaja Veli-Tapio Kangasluoma Seurojen tukitoimet strategiset tavoitteet jäsenistölle laadukasta kansalaistoimintaa tukevaa koulutusta seurojen toiminnan
LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos
LAATUOHJELMA yhteiset kriteerit luonnos 28.11.2016 SEURATOIMINNAN LUPAUS - MENESTYSSUUNNITELMASTA Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 9.5.2016 3 Suomen elinvoimalle on ensiarvoisen tärkeää, että tämä kokonaisuus toimii vaikuttavasti, inspiroivasti ja tuloksellisesti.
TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016
TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016 Valon syyskokouksen käsittelyyn 27.11.2015 SUOMALAISEN LIIKUNNAN JA URHEILUN YHTEINEN MENESTYSSUUNNITELMA 2020 MAAILMAN LIIKKUVIN URHEILUKANSA JA POHJOISMAIDEN MENESTYNEIN
Strategia 2014-2017 Versio 1.0
Strategia 2014-2017 Versio 1.0 Urheiluakatemiaohjelma Olympiakomitean Huippu-urheilu yksikön johtama Urheiluakatemiaohjelma vastaa koko Urheilijan polun kattavasta akatemiaverkoston johtamisesta Visio
Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020
Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 VALON PELIAJATUS MAALIT Jokaiselle lapselle mahdollisuus innostua liikunnasta ja urheilusta Liikkumisesta ja urheilusta elinvoimaa nuoren ja aikuisen arkeen
Koko yhteisön lupaus seuratoiminnan elinvoiman vahvistamisessa
Koko yhteisön lupaus seuratoiminnan elinvoiman vahvistamisessa Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia ja inspiroivia yhteisöjä, joihin
SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.
Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti
Olympiakomitea. Toiminnan suuntaviivat Kevätkokous
Olympiakomitea Toiminnan suuntaviivat 2019 Kevätkokous 19.6.2018 Toimintasuunnitelma 2019 Suuntaviivat 2019 Toimintasuunnitelma 2019 Työstöä yhdessä Kevätkokous 19.6. Työstöä yhdessä Syyskokous 24.11.
LIIKUNNAN JA URHEILUN PALVELUKESKUSTEN RAKENTAMINEN ALUEILLE
Luonnos 11.8.2014. Ohjausryhmä päättää suunnitelmasta kokouksessaan 29.9.2014 LIIKUNNAN JA URHEILUN PALVELUKESKUSTEN RAKENTAMINEN ALUEILLE KYSYMME: Ovatko liikkujan ja urheilijan alueelliset palvelut riittävät
Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi. Jari Lämsä KIHU
Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi Jari Lämsä KIHU Työn asemointi Oleellinen havainto on se, että työryhmä ei sinänsä ole keksinyt toimenpideluetteloon mitään uutta, vaikka vision ja nykytilan analysointi
Yhteinen tekeminen kilpailuetumme. Riia Martinoja
Yhteinen tekeminen kilpailuetumme Riia Martinoja PALVELUT YHTEISÖLLE JÄSENPALVELUT VIESTINTÄ Hallinnointipalvelut Yhteissopimukset Päivittäispalvelut Materiaalipalvelut Toimitilapalvelut Tapahtumapalvelut
Menestyvä huippu-urheilu
Suomalainen Menestyvä huippu-urheilu Huippu-urheiluyksikkö KANSAINVÄLINEN MENESTYS KORKEATASOINEN OSAAMINEN ARVOSTETTU URHEILU Yhdessä urheilijan polulla KANSAINVÄLINEN MENESTYS Toimintaympäristö Tavoitteellisuus
Lajien ja alueiden seurakehittäjät Huippu-urheiluseuratoiminta
Lajien ja alueiden seurakehittäjät 12.9.2016 Huippu-urheiluseuratoiminta Taustaa huippu-urheiluseuratoiminnan kehittämiselle 2007-2014 2007-2009 Olympiakomitean vetämänä 3 kierrosta lajiliittojen kehitysprosesseja,
Suunnistajaa suoritusta. Tausta 1/2. Suunnistuksen toimintaympäristö muuttuu suunnistajaa suoritusta
Suomen liitto ry Suomen liitto Suunnistuksen toimintaympäristö muuttuu 2010 2015 Tausta 1/2 2020 15 000 kilpailijaa (lisenssi) 12 000 Kilpailijaa 60 000 Suunnistajaa suunnistajat 50 000 suunnistajaa 400
Jari Lämsä. Kommentit: Hannu Tolonen
Jari Lämsä Kommentit: Hannu Tolonen Yleistä arvioinnista Arviointi: liittyy nykyisin vallalla olevaan hallintotapaan on toiminnan arvottamista tiettyjen kriteerien suhteen ei siis arvostelua! jaetaan sisäiseen
Palvelukeskusvalmistelun tilanne
Palvelukeskusvalmistelun tilanne Sähköisen tietohallinnon neuvottelukunta 23.2.2017 Urpo Karjalainen 1 13.12.2016 ICT palvelukeskus maakunnille 2 13.12.2016 Lähtökohdat ja tavoitteet Palvelukeskusten perustamisella
Menestyvän huippu-urheilun seuranta ja arviointi. Jari Lämsä KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus
Menestyvän huippu-urheilun seuranta ja arviointi Jari Lämsä KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Teemat 1. Nexus seurannan ja arvioinnin verkosto 2. Menestyvän huippu-urheilun strategisten tavoitteiden
SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020
SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020 VISIO Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020. Kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä MISSIO Suomen Karateliitto on
LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020
LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän
LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat
LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 Kasva urheilijaksi tilaisuus 2.2.2016 Jukka Karvinen Liikunnallisen elämäntavat
TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2015
TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2015 Valon peliajatus MAALIT Liikkuva lapsuus luo perustan sekä liikkujan että urheilijan poluille Liikkujan polku mahdollistaa liikunnallisen elämäntavan Seuratoiminta
Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013
Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013 Ohjelmaan osallistuvat kaikki Pirkanmaan toisen asteen oppilaitokset, lukiot ja ammatillinen koulutus, nuorisoasteen- ja aikuiskoulutus.
Laatuseuratyön historia
Tähtiseura-ohjelma Laatuseuratyön historia Sinettiseuratoiminta käynnistyy (1992) FootPass ja IcePass starttaavat Voimisteluliitolla Sinetti-, Priima ja Huippu-seuroja Uimaliitolla Sinetti- ja Huima-seuroja
Tervetuloa Kisakallioon!
Suomen Suunnistusliitto ry Tervetuloa Kisakallioon! Yhä useampi suunnistaa Suunnistus näkyy Suunnistus hyvinvoinnin keulakuva Suunnistus menestyy SUOMI SUUNNISTAA Suunnistusliiton strategia 2016 2020 Suunnistus
Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15
Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi www.oph.fi Hankkeen vaikuttavuuden
Osaamisohjelma lajissa 29.9.2015. Valmennusosaamisen työpaja
Osaamisohjelma lajissa 29.9.2015 Valmennusosaamisen työpaja Osaamisohjelma Osaamisohjelmaa johtaa KIHU yhteistyössä HUY kanssa valmennusosaaminen osallistuva asiantuntijatoiminta tutkimus- kehittämis-
Tähtiseura-ohjelma Tähtiseura-päivät. Eija Alaja seuratoiminnan asiantuntija, Suomen Olympiakomitea
Tähtiseura-ohjelma 6.10.2018 Tähtiseura-päivät Eija Alaja seuratoiminnan asiantuntija, Suomen Olympiakomitea Tähtiseura-ohjelma Yhdessä työstetty Seurat, lajiliitot, liikunnan aluejärjestöt, Olympiakomitea
Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi
Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen
SportSuomi ja Sportalueet (Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille)
SportSuomi ja Sportalueet (Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille) Versio 2.0 14.4. 30.5. Ota kantaa, anna näkemyksesi Twitterissä #Sportalueet Esityksemme aikana sitä mukaa, kun se antaa aihetta
Tähtiseura-ohjelma Suunnistusseminaari
Tähtiseura-ohjelma Suunnistusseminaari 2.2.2019 Hyödyt seuralle Helpottaa toiminnan kehittämistä Laatuohjelma on seurakehittämisen työväline Seura saa tukea seuran kehittämiseen, joka mahdollistaa entistä
J.Kinnunen / Kuntavaalit 17
J.Kinnunen / 3.2.2017 Kuntavaalit 17 Kuntavaalit 9.4.2017 Nyt on erityinen syy olla paikallisesti aktiivinen: Sote- & aluehallintouudistus Lajin positiivinen alueellinen noste ja seurojen kehitysnäkymät
Olympiakomitea ja Liikunnan aluejärjestöt YHDESSÄ ENEMMÄN. #YhdessäEnemmän #Liikunnanaluejärjestöt #SuomenOlympiakomitea. Aluepäivät 15.8.
Olympiakomitea ja Liikunnan aluejärjestöt YHDESSÄ ENEMMÄN #YhdessäEnemmän #Liikunnanaluejärjestöt #SuomenOlympiakomitea 1 Yhteisen tekemisen mallin tavoitteet Liikunnan aluejärjestöjen ja Olympiakomitean
Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen
Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen Lajin urheilutoiminnan kehittäminen yleistä työkalusta taustalle LUONNOS 7.10.2016 toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämiseen kuvaa 5
saada tietoa seuratoimijoilta siitä, millaisiin asioihin seuratasolla kaivataan tukea, apua ja palveluita Osallistaa ja aktivoida seuratoimijoita
Kysely avoinna www.pesis.fi sivuilla 14.11.- 15.12.2012 Kyselyyn saatiin 93 vastausta Kysely oli osin yhtenevä SLU:n keväällä 2012 järjestämään kyselyyn (vertailukelpoisuus) Kyselyn tavoitteena oli: saada
Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Toimenpide Kumppanit Resurssit Mittari Aikataulu Aluetoiminnan ja - Valmennuksen
Urheilijan polku - Nostamme kansainväliselle huipulle Painopiste: varmistamme huippu-urheilulle ammattimaisen valmentautumisen edellytykset Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Aluetoiminnan ja -
Fysiikka- ja yleisvalmentajien verkostotapaaminen 4.9.2015
Fysiikka- ja yleisvalmentajien verkostotapaaminen 4.9.2015 Kansainvälinen menestys Korkeatasoinen osaaminen Arvostettu urheilu Yhteiset toimintatavat: 1. Urheilija on keskiössä ilon ja intohimon ilmapiirissä
Yhteinen visio. Visio voidaan saavuttaa luomalla suomalaiselle liikkujalle ja urheilijalle paras mahdollinen toimintaympäristö kehittyä ja menestyä
Yhteinen visio Suomi maailman liikkuvin ja pohjoismaiden menestynein urheilukansa 2020 Visio on yhteinen päämäärä koko suomalaiselle liikunnalle ja urheilulle, sen eri toimijoille Visio voidaan saavuttaa
Seurapäivien ryhmäkeskustelut Seurapäivät Veli-Tapio Kangasluoma
Seurapäivien ryhmäkeskustelut 2011-2015 Seurapäivät 26.11.2016 Veli-Tapio Kangasluoma Seurapäivät 2011-2015 - ryhmäkeskustelut 2011 Turku TUL:n arvot ja seuratyön arvot 2012 Joensuu Seuran toiminta ja
VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taso 1
Liikunnan aluejärjestöt VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taso 1 VOK-työryhmä, Liikunnan aluejärjestöt 2015 Suomalaisen valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen rakenne Liikunnan alejärjestöjen VOK-1 koulutus noudattaa
Kainuun Liikunta ry STRATEGIA
Kainuun Liikunta ry STRATEGIA 2018-2021 KAINUUN LIIKUNNAN VISIO Lapsena syntyvä liikunnallinen elämäntapa on terveyden ja hyvinvoinnin perustekijä sekä elämysten lähde, jota tuetaan mahdollistamalla liikunnan
SUOMEN TAEKWONDOLIITON STRATEGIA 2017-2020 VALMISTELU KYSELYN TULOKSIA. - Kysely seuroille. - Kysely valmentajille
SUOMEN TAEKWONDOLIITON STRATEGIA 2017-2020 VALMISTELU KYSELYN TULOKSIA - Kysely seuroille - Kysely valmentajille Seurojen kysely Vastauksia 17 seurasta (kokonaisjäsen määrä 64 seuraa) Budokwai Taekwondo,
Urheiluakatemiaohjelma paikallisen kehittämisen tukena / arviointi. Jari Lämsä
Urheiluakatemiaohjelma paikallisen kehittämisen tukena / arviointi Jari Lämsä 5.2.2014 Akatemioiden tunnusluvut 2012 LÄHDE: Valtionavustushakemukset 2012 URHEILIJAT KPL 1. TASO 221 2. TASO 1373 3. TASO
Tähtiseura-ohjelma. Huippu-urheilun osa-alue
Tähtiseura-ohjelma Huippu-urheilun osa-alue Laatuseuratyön historiaa Sinettiseuratoiminta käynnistyy (1992) Foot Pass ja Ice Pass starttaavat Voimisteluliitolla Sinetti-, Priima ja Huippu-seuroja (2007)
Urheilua ja elämyksiä. Lentopalloliiton strategia 2016-2020
Urheilua ja elämyksiä Lentopalloliiton strategia 2016-2020 Huippu-urheilu Beach volley ja lentopallo ovat suomalaisia menestyslajeja. Fanit ja media seuraavat edustusjoukkueitamme kotimaassa ja ulkomailla.
Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Toimintasuunnitelma Esitys vuosikokoukselle
Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Toimintasuunnitelma 2011 Esitys vuosikokoukselle 18.11 2010 Toimintasuunnitelma 2011 päälinjat - nelikenttäajattelu valmentautuminen, opiskelu, tukipalvelut, hallinto
huippu-urheilunmuutos.fi
EXCELLENCE - pyrkimys erinomaisuuteen LAPSI NUORI AIKUINEN Yhdessä tekeminen Ei riskikokeilu, vaan satsaus elämään Omaehtoinen liikkuminen ja urheilu Lapsuus: laatua koulussa ja seurassa, kielloista kokeiluihin
VALMENTAJA AKATEMIA Järvenpään Kehäkarhut ry. Koulutusstrategia 2009
VALMENTAJA AKATEMIA Järvenpään Kehäkarhut ry Koulutusstrategia 2009 TAVOITTEET Missio: Järvenpään Kehäkarhut ry:n Valmentaja Akatemia toimii aktiivisena kamppailulajien valmentajien, tuomarien ja muiden
Liikunta ja urheilulääketiede tukena Urheilijan polulla
Liikunta ja urheilulääketiede tukena Urheilijan polulla Liikuntalääketieteen päivät 10.11.2011 Leena Paavolainen, LitT Huippu urheilun muutosryhmä HUMU 0400 229 652 www.huippu urheilunmuutos.fi EXCELLENCE
LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020
LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän
Sinettiseura uudistus etenee
Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseurojen uusien kriteerien osa-alueet Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa organisointi ja toimintaperiaatteet osaamisen kehittäminen viestintä
Vahvistettu KIHUn hallituksessa 14.12.2015 KILPA- JA HUIPPU-URHEILUN TUTKIMUSKESKUKSEN ANTIDOPINGOHJELMA 2016
Vahvistettu KIHUn hallituksessa 14.12.2015 KILPA- JA HUIPPU-URHEILUN TUTKIMUSKESKUKSEN ANTIDOPINGOHJELMA 2016 1. KIHUn rooli suomalaisessa huippu-urheilussa Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHUn
Turun Seudun Urheiluakatemia Avaustilaisuus 8.10.2013
Turun Seudun Urheiluakatemia Avaustilaisuus 8.10.2013 Valtakunnallinen Urheiluakatemiaohjelma Urheiluakatemiaohjelma vastaa koko Urheilijan polun kattavan urheiluakatemiaverkoston johtamisesta Suomessa.
Liikunnan aluejärjestöt 1-TASON VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS
Liikunnan aluejärjestöt 1-TASON VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taustaa SVUL / Lajiliitot -> C, B, A järjestelmä (yleis- / lajiosa) 1990 luvun alun järjestömurros 5 -portainen yleiseurooppalainen koulutusjärjestelmä
ELO -toiminnan organisoitumisen vaihe alueilla
ELO -toiminnan organisoitumisen vaihe alueilla Opin ovi klinikka, Tampere 19.11.2013 Mervi Sirviö LAITURI projekti Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmia Alueellisten ELO - ryhmien kyselyn vastausten yhteenvetoa
TAHE-palvelukeskus lyhyesti. Maaliskuu 2017
TAHEpalvelukeskus lyhyesti Maaliskuu 2017 TAHEvalmistelun eteneminen sisältö Valmistelun eteneminen Palvelu ja ohjausmalli Konsortioohjaus Palvelutarjoama TAHEtarina ja valmistelut 2 TAHEvalmistelu 2016
Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma)
Tietoyhteiskuntaneuvosto Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Eero Silvennoinen Koulutus, tutkimus ja tuotekehitys jaoston puheenjohtaja Teknologiajohtaja, Tekes Tavoitteena
Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit
Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Kriteerit jakautuvat peruskriteereihin ja laatukriteereihin. Peruskriteerit luovat seuran tavoite- ja tahtotilan, jotka toteutuvat laatukriteerien toimenpiteiden
Kieku ohjausmalli ja elinkaaren hallinta. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto
Kieku ohjausmalli ja elinkaaren hallinta Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Työryhmä VM asetti työryhmän tekemään esityksen Kieku-järjestelmän elinkaaren hallinnasta
OlympiaLiikkeen strategia ja toimintasuunnitelma vuodelle 2017
OlympiaLiikkeen strategia ja toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty 26.11.2016 OlympiaLiikkeen tarina alkaa Suomalainen liikunta ja urheilu kokee ison muutoksen vuoden 2017 alussa, kun OlympiaLiike
RAKENNAMME DIGIPALVELUA SEUROILLE
RAKENNAMME DIGIPALVELUA SEUROILLE MIKÄ Urheiluyhteisön oma, laajeneva digipalvelu tuo urheilun erilaiset palvelut liikkujien taskuun, helpottaa lajiliittojen ja seurojen arkea ja samalla tuottaa urheilun
LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2
LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 TAUSTATIETOA OHJELMATYÖSTÄ Lapin liiton johdolla alueelle tuotetaan uusi tietoyhteiskuntaohjelma. Työ käynnistyi keväällä ja valmistuu vuoden
TE-palvelu-uudistus TEM 19.8.2013
TE-palvelu-uudistus TEM 19.8.2013 TE-palvelu-uudistus tikun nokassa Ison palvelu- ja toimintatapamuutoksen johtaminen on edelleen vaiheessa suunta on selvillä, vaikutukset näkyvät viiveellä Mediamielikuvana
Lasten- ja nuorten seuratoiminnan kehittäminen Konkreettisia ehdotuksia, mistä liikkeelle:
Lasten- ja nuorten seuratoiminnan kehittäminen Konkreettisia ehdotuksia, mistä liikkeelle: Keskeiset haasteet lasten ja nuorten seuratoiminnalle? - Soveltuva kalusto? - Puitteet ja Olosuhteet? - Laji ei
POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma
POKAT 2014 Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma 2011-2014 Toimintalinjat: 1. Kilpailukykyiset elinkeinot ja yritystoiminta 2. Menestys viriää osaamisesta 3. Hyvinvoiva ja turvallinen maakunta 4. Puitteet houkutteleviksi
Huippu-urheilun arviointi:
Huippu-urheilun arviointi: Urheilija- ja verkostokyselyt Jari Lämsä, Maija Puska, Kaisu Mononen & Jarmo Mäkinen KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Sisäinen arviointi Arviointikysymys: Miten
Seurakehittäjien osaamisohjelma. Infotilaisuus 8.5.
Seurakehittäjien osaamisohjelma Infotilaisuus 8.5. Tavoitteet Seuratoiminnan laadun ja toimintaedellytysten kehittäminen ja sen kautta seuratoimintaan osallistuvien määrän kasvattaminen Seurakehittäjien
Kohti urheiluyläkoulukokeilua. Kokeilun tarkoitus ja sisältö (luonnosversio) Jyväskylä Seppo Pitkänen
Kohti urheiluyläkoulukokeilua Kokeilun tarkoitus ja sisältö (luonnosversio) Jyväskylä 17.3.2016 Seppo Pitkänen Kokeiluluvan hakeminen OKM:ltä valtakunnallisen etenemisen portaat Yläkoulukokeilusta puhuttu
Urheiluseurat 2020. @SipiKoo
Urheiluseurat 2020 @SipiKoo Ennen oli paremmin? Ennen oli helpompaa? Ennen oli ennen. Nyt on nyt. Menestyvä? Hyvän seuran ulottuvuudet Resurssien hankintakyky Jatkuvuus, toimintaympäristön lukutaito Yleinen
Suomalaisen urheilun ja liikunnan haasteet 2020-luvulla
Suomalaisen urheilun ja liikunnan haasteet 2020-luvulla Timo Ritakallio Suomen Olympiakomitea Urheilun ja liikunnan tulevaisuusfoorumi Kokkola 12.9.2017 Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike.
Nuorten seuravalmennus suunnistusseurassa Valmentajakoulutuksen taso 1. Suunnistusvalmennusseminaari 25.1.2014 Katri Lilja
Nuorten seuravalmennus suunnistusseurassa Valmentajakoulutuksen taso 1 Suunnistusvalmennusseminaari 25.1.2014 Katri Lilja Ohjaajan ja valmentajan polku suunnistuksessa Suunnistusliitto tarjoaa ohjaajakoulutuksia
Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry
Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry Järjestöneuvottelukunta 4.6.2018 Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry 1 PoPLi ry Pohjois-Pohjanmaan maakunnan alueella toimiva liikunnan ja urheilun palvelujärjestö
SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0
SINETTISEURAKRITEERIT versio 3.0 Sinettikriteerien uudistaminen Työstetty työryhmällä: Henna Sivenius (hiihto), Maiju Kokkonen (taitoluistelu), Turkka Tervomaa (jääkiekko), Henri Alho (jalkapallo), Tiiu
Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020
Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia 2015-2020 Taustaa Toisen asteen koulutuksen järjestäjien välinen yhteistyö on saanut alkunsa jo 1990-luvulla toteutetun nuorisoasteen koulutuskokeilun
VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET
VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET Kuva 1. Mahdollisuus ja tuki huipulle pyrkimiseen Mahdollisuus harrastaa ja kilpailla seuroissa Mahdollisimman paljon liikettä eri muodoissa Laadukasta
Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso
Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso Verkosto: Hankasalmi Joutsa Jyväskylä Jämsä Kannonkoski Karstula Keuruu Kinnula
Kaikille avoin liikunta - ohjelma
Kaikille avoin liikunta - ohjelma Suomessa on jo kauan tehty nk. erityisryhmien, vammaisurheilun ja lajiliittojen välistä yhteistyötä: A. Perinteinen tiettyä vammaryhmää/ vammaisurheilulajia koskeva yhteistyö.
Tempaus-lehdessä julkaistujen artikkelien määrä, luentojen määrä piirileireillä ja valmentajatapaamisis sa
Urheilijan polku - Nostamme kansainväliselle huipulle Painopiste: varmistamme huippu-urheilulle ammattimaisen valmentautumisen edellytykset Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Piirileirien Seurat,
Kasva Urheilijaksi aamukahvit Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen
Kasva Urheilijaksi aamukahvit 11.3.2015 Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen Urheileva lapsi tai nuori kaiken keskiössä Koti Liikunta- ja urheiluolosuhteet - kuntataho Innostus
ITÄ-SUOMEN LIIKETOIMINTAOSAAMISEN VERKOSTO 19.4.2006
ITÄ-SUOMEN LIIKETOIMINTAOSAAMISEN VERKOSTO 19.4.2006 PROF. MARKKU VIRTANEN HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULU PIENYRITYSKESKUS 5.10.2005 Markku Virtanen LT-OSAAMISEN VERKOSTON MAKROHANKKEEN KUVAUS Makrohankkeen
valmis/lähes valmis Urheilijan polku - Nostamme kansainväliselle huipulle
Urheilijan polku - Nostamme kansainväliselle huipulle Painopiste: varmistamme huippu-urheilulle ammattimaisen valmentautumisen edellytykset Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Piirileirien järjestäminen
Kasva urheilijaksi aamukahvit INFOT 4.2.2015
Kasva urheilijaksi aamukahvit INFOT 4.2.2015 Sinettiseurojen aluekierros kevät 2015 Aiheet: - Sinettiseurojen uudistetut kriteerit - Urheilulliset elämäntavat vanhempainilta - Kasva urheilijaksi Taitovalmiustestin
Seurakehittäminen SRL Häme / Elina Kivi
Suomen Ratsastajainliitto ry Seurakehittäminen SRL Häme / Elina Kivi 21.3.2013 1 Seurakehittämisen taustaa Idea lähti ratsastusseurojen toivomuksesta saada liitolta/alueelta konkreettista tukea ja apua
Ennakointityö ja verkostoitumisen mahdollisuudet KJY ry:n koulutuksen järjestäjän alueellisen ennakoinnin menetelmät -hanke
Ennakointityö ja verkostoitumisen mahdollisuudet KJY ry:n koulutuksen järjestäjän alueellisen ennakoinnin menetelmät -hanke 18.6.2010 Hannu Simi, Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä Valtakunnallinen Koulutuksen
Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011
Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011 Tavoite: Huippu-urheilun menestyksen, osaamisen ja arvostuksen nostaminen pitkällä aikavälillä (2020) Kansainvälisen kilpailukyvyn nostaminen
SML:N ANTIDOPINGOHJELMA
SML:N ANTIDOPINGOHJELMA Sisällysluettelo: ANTIDOPINGOHJELMA 1 SML:N ANTIDOPINGTYÖN ARVOPERUSTA 2 ANTIDOPINGTYÖ JA -VALVONTA 3 DOPINGRIKKOMUKSET (LÄHDE ADT) 4 TAVOITTEET 5 TOIMENPITEET 5.1 Säännöt, ohjeistukset
Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat
Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat SEURATOIMINTA LAPSET JA NUORET AIKUISET HUIPPU-URHEILU LIIKUNNAN ARVOMAAILMA LIIKUNTALAKI INFRA Tavoite Lappi on maailman kiinnostavin hyvinvointiympäristö
Ryhmien yhteenvedot. Urheiluoppilaitosseminaari Lahti 2017
Ryhmien yhteenvedot Urheiluoppilaitosseminaari Lahti 2017 Mitä osaamista suomalaisessa urheilussa tulisi kehittää? Vanhempien osaaminen koulujen-seurojen-lajien yhteistyö Valmennusosaaminen Valmennusosaaminen
Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi , ja Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja
Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi 2016-2017, 2017-2018 ja 2018-2019 Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja strategiset painopisteet Strategian osana on määritelty myös seuran