sosiaalialan riippumaton ammattilehti

1 sosiaalialan riippumaton ammattilehti 8 2006 Ovatko yksineläjät avuntarvitsijoina muita vähempiarvoisia? Peilivihko kokoaa lapsen ajatuksia yksiin kansiin Koukkuniemikeskustelu vie väärille raiteille Milloin huostaanotetun lapsen yhteydenpitoa vanhempiinsa voidaan rajoittaa? Suunnitelmallinen täydennyskoulutus kehittää henkilöstön osaamista

Huoltaja-säätiö Sosiaaliturva-lehti on sosiaalialan riippumaton ammattilehti. Perustettu 1912, 94. vuosikerta. Ilmestyy 19 kertaa vuonna 2006. Julkaisija Huoltaja-säätiö. Huoltaja-säätiö on sosiaalihuollon vaikuttaja. Säätiö toimii pitkäjänteisesti kunnallisen sosiaalipolitiikan kehittämiseksi. Tavoitteena on vahvistaa sosiaalialan ammattilaisten sekä päättäjien osaamis- ja tietopohjaa. Isännistön puheenjohtaja Maija Perho varapuheenjohtaja Elli Aaltonen Hallitus Aulikki Kananoja, puheenjohtaja Alpo Komminaho, varapuheenjohtaja Päivi Ahonen Leena Niemi Erkki Torppa toiminnanjohtaja Ulla Salonen-Soulié ulla.salonen-soulie@huoltaja-saatio.fi puh. (09) 4774 5711 talouspäällikkö Yrjö Saarinen yrjo.saarinen@huoltaja-saatio.fi puh. (09) 4774 5721 Mannerheimintie 31 A 3, 00250 Helsinki puh. (09) 4774 570 faksi (09) 479 334 päätoimittaja Merja Moilanen puh. (09) 4774 5714 merja.moilanen@sosiaaliturva.fi toimitussihteeri Erja Saarinen puh. (09) 4774 5713 erja.saarinen@sosiaaliturva.fi toimitussihteeri Lea Suoninen-Erhiö puh. (09) 4774 5712 lea.suoninen-erhio@sosiaaliturva.fi Taitto Workshop Pälviä Oy Kannen kuva Heikki Pälviä Tilaukset ja osoitteenmuutokset www.sosiaaliturva.fi puh. (09)4774 570 faksi (09) 479 334 toimisto@sosiaaliturva.fi Tilaushinnat 2006 52 euroa/vuosi, kestotilaus 47 euroa/vuosi, opiskelijatilaus 26 euroa/vuosi Sosiaaliturva-lehden irtonumerot myytävänä toimituksessa 4,20 euroa/kpl, yli 10 kappaleen tilauksista alennus 25 % Mediakortti osoitteessa www.sosiaaliturva.fi/mediakortti Työpaikkailmoitukset puh. (09) 4774 570 faksi (09) 479 334 toimisto@sosiaaliturva.fi Mainos- ja koulutusilmoitukset Julkaisu Bookers Oy/Sanna Laaksonen puh. (09) 7738 2231 sanna.laaksonen@bookers.fi Kirjapaino Aikakauslehtien Liiton jäsen ISSN 0355-6565 3 pääkirjoitus Täydennyskoulutuksen tavoitteet vakavaan pohdintaan Erja Saarinen 4 5 ajankohtaiset palveludirektiivi, peruspalveluiden arviointi, kunnat, isyystutkimukset, vammaisten liikunta uutisia lyhyesti 6 7 laina ja palaute Keskustelun painopisteen pitäisi siirtyä laitoksista koteihin lainattua, saksittua 8 13 KÄRKITEEMA Suunnitelmallinen täydennyskoulutus kehittää henkilöstön osaamista Erja Saarinen Työntekijän ja työnantajan tarpeet haaste aikuiskoulutukselle Ritva Karjalainen-Jurvelin Maisteriksi työn ohessa Anna Partanen Sosiaaliturva 9/06 postitetaan lukijoille 31. toukokuuta 2006. Siihen aiottujen työpaikkaja koulutusilmoitusten on oltava toimituksessa viimeistään 23.5.2006. 14 15 näkökulma Kolumni Tarja Kauppila Jos minulta kysytään Harri Virtanen 16 17 Yksineläjät Ovatko yksineläjät avuntarvitsijoina muita vähempiarvoisia? Eija Maarit Ojala 18 19 päivähoito Peilivihko kokoaa lapsen ajatuksia yksiin kansiin Mia Sivula 20 luottamushenkilö vastaa Perusturvalautakunnan puheenjohtaja Sinikka Vanhala 22 23 juristin nurkkaus Milloin huostaanotetun lapsen yhteydenpitoa vanhempiinsa voidaan rajoittaa? Tapio Räty lakiuutisia vireillä eduskunnassa 24 kirjat, tutkimukset 26 27 oma ura 8/06 seuraavassa numerossa 9/06 Kärkiteema Mistä johtuu lastensuojelutarpeen kasvu? 2 Sosiaaliturva 8/06

Pääkirjoitus 12. toukokuuta 2006 KANNESSA Täydennyskoulutusvelvoite tuli voimaan lähes vuosi sitten. Nyt on saatu opas koulutuksen suunnittelun tueksi. sivut 8 13 Täydennyskoulutuksen tavoitteet vakavaan pohdintaan Sosiaali- ja terveysministeriö on vastikään julkaissut suosituksen täydennyskoulutuksen järjestämisestä sosiaalihuollon henkilöstölle. Sitä ehdittiin jo odottaa, sillä täydennyskoulutusvelvoite on ollut voimassa viime elokuusta lähtien. Suosituksen yhtenä läpikäyvänä ajatuksena on koulutuksen suunnitelmallisuus. Suosituksen sanoin kunnissa tarvitaan inhimillisten resurssien ja osaamisen johtamista. Henkilöstön osaamisen pitää kytkeytyä kunnan ja sosiaalihuollon strategisiin tavoitteisiin. Koulutussuunnittelu ei voi olla niistä irrallaan, sillä useimmiten tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan uutta osaamista ja koulutusta. Täydennyskoulutuksen linjaukset ja tavoitteet pitäisi kirjata sosiaalihuollon henkilöstöstrategiaan. Siinä on syytä pohtia henkilöstökysymyksiä myös laajemmin, sillä pula pätevästä henkilöstöstä mitätöi hienoimmatkin strategiat. Lääninhallitusten peruspalvelujen arvioinneissa kiinnitetään tänä vuonna huomiota jopa hälyttävään pulaan pätevästä henkilöstöstä. Niissä todetaan myös, että vain pieni osa kunnista on tehnyt henkilöstöstrategian, jonka avulla tulevaisuuden henkilöstökysymyksiä ratkotaan. Tuoreen Sosiaalibarometrin mukaan täydennyskoulutuksen suunnitelmallisuudessa on parannettavaa. Barometrikyselyyn vastasi sosiaalijohto 204 kunnasta. Näissä kunnissa vain 20:ssä oli tehty täydennyskoulutussuunnitelma. Enemmistö sosiaalijohdosta arveli kuitenkin, että täydennyskoulutusvelvoite toteutuu kunnassa varsin hyvin. Vain viidennes vastaajista kertoi sen toteutuvan huonosti ja kaikki vastaajat uskovat jatkossa pystyvänsä tarjoamaan lain mukaisen koulutuksen. Sosiaalibarometrin mukaan kuntien talousvaikeudet hankaloittavat henkilöstön ammattitaidon ylläpitämistä ja sen osaamisen kehittämistä. Harvalla kunnalla on sellaista henkilökuntaa, joka voi keskittyä pohtimaan syvällisemmin henkilöstö- ja koulutuskysymyksiä. Pelkkä koulutusbudjetin koko ei kerro siitä, miten koulutusta pystytään järjestämään. Esimerkiksi koko työyhteisön yhteisillä tai kuntien yhteisillä koulutuksilla voidaan saada hyviä tuloksia kohtuuhintaan. Kunnallinen työmarkkinalaitos seuraa valtakunnallisesti täydennyskoulutusvelvoitteen toteutumista. Kuntien pitäisi koulutuspäivien listaamisen lisäksi arvioida koulutusten vaikutusta työntekijöiden osaamiseen ja siihen, miten heidän kouluttamisensa parantaa asiakkaiden saamaa palvelua siitähän on pohjimmiltaan kyse. Toimitussihteeri Erja Saarinen Pula pätevästä henkilöstöstä mitätöi hienoimmatkin strategiat. Leskien Klubi Tampereen Mummon Kammarissa kokoontuvan Leskien Klubin vapaaehtoinen emäntä Ritva Ylikesti ja isäntä Aulis Roos odottamassa vieraita. Juristin nurkkaus Lastensuojelulain pakkokeinojen muutokset henkilönkatsastus on uusi rajoitustoimenpide Vastapainoa työlle voi saada vaikka vanhoista autoista Ammattietiikka jää talouden puristuksiin Sosiaaliturva 8/06 3

ajankohtaiset EU-komission uudessa tulkinnassa todettiin, että sosiaaliset palvelut, kuten sosiaalinen asuminen, lastenhoito ja perheeseen liittyvät palvelut jätetään palveludirektiivin ulkopuolelle. PALVELUDIREKTIIVI EU-komission uudessa tulkinnassa sosiaalipalvelut jäävät lähes kokonaan palveludirektiivin ulkopuolelle eivätkä sisämarkkinoiden kilpailusäännöt tule koskemaan niitä. EU-komissio sai huhtikuun alussa valmiiksi uuden korjatun version parlamentilta helmikuussa tulleesta palveludirektiiviehdotuksesta. Parlamentilta komissiolle tulleessa versiossa todettiin, että sosiaaliset palvelut jätetään direktiivin ulkopuolelle. Artiklassa 2 lueteltiin esimerkkejä näistä palveluista, kuten sosiaalinen asuminen, lastenhoito ja perheeseen liittyvät palvelut. Komissio tulkitsi, että parlamentti tarkoitti omassa tekstissään vain sosiaalisen asumisen palveluita eikä kaikkia palveluita, jotka tähtäävät sosiaalisen hyvinvoinnin tavoitteisiin. Sen mielestä tämä oli sekavaa. Määrittely ei saa synnyttää erilaisia tulkintoja eri jäsenmaissa ja määrittelyssä pitää olla myös lakitekstiltä vaadittavat ominaisuudet. Niinpä komissio on täsmentänyt artiklaa 2. Palveludirektiivin ulkopuolelle jätetään sosiaaliseen asuntotuotantoon liittyvät sosiaalipalvelut, lastenhoito sekä perheille ja erityisen tuen tarpeessa oleville tarkoitetut tuet. Samoin julkisen vallan käyttöön liittyvä toiminta jää direktiivin ulkopuolelle. Onnetonta vain on, että komissionkin määrittelyehdotus on varsin kapea-alainen, kun sitä verrataan suomalaisittain ymmärrettyjen sosiaalipalveluiden kirjoon. Palveludirektiivin ulkopuolelle jäävät myös kaikki terveyspalvelut, rahoituspalvelut, televiestintä, kuljetuspalvelut, satamapalvelut, vuokratyövoimaa välittävät yritykset, yksityiset turvallisuuspalvelut, rahapelitoiminta ja audiovisuaaliset palvelut. Seuraava näytös näytellään taas parlamentissa. Briitta Koskiaho KUNNAT Suomen kielen lautakunnan mukaan yhdistyvälle kunnalle ei pidä antaa Nummi-Pusula -tyyppistä kaksoisnimeä. Lautakunta on antanut suositukset yhdistyvien kuntien nimistä. Sekaannusten välttämiseksi yhdistyville kunnille ei myöskään kannata antaa maa- tai seutukuntien nimiä. Kun pienet kunnat liittyvät suureen kaupunkiin, lautakunta suosittelee nimeksi kaupungin nimeä. Liittyneiden pienten kuntien nimet jäävät käyttöön kaupunginosien niminä. Kun useampi pieni kunta liittyy yhteen, kannattaa nimeä etsiä historiasta. Usein alueen historiasta löytyy emäpitäjä, vanha yhteinen seurakunta tai käräjäkunta, johon kunnat ovat joskus kuuluneet. Uudeksi yhteiseksi nimeksi voi ottaa myös alueella tunnetuksi tulleen kylän tai taajaman nimen. Kunnan nimestä päättää valtuusto, ja uusi nimi on hyväksyttävä kaikkien mukana olevien kuntien valtuustoissa. Jos kunnalle ei haluta antaa minkään mukana olevan kunnan nimeä, uudesta nimestä on pyydettävä lausunto Kotimaisten kielten tutkimuskeskukselta. www.kotus.fi 4 Sosiaaliturva 8/06 kuva: Eeva Mehto PERUSPALVELUIDEN ARVIOINTI Sosiaalialalla on pula pätevästä henkilöstöstä koko maassa, osoittavat lääninhallitusten vuoden 2005 peruspalveluiden arvioinnit. Lapin läänissä vain noin 60 prosentissa kuntia on riittävä määrä asiakastyötä tekeviä sosiaalityöntekijöitä. Vähäiset sosiaalityön resurssit eivät mahdollista erikoistumista, vaan yhdennettyä sosiaalityötä tehdään 15 kunnassa läänin 21 kunnasta. Määräaikaisia sosiaalityöntekijöitä oli enimmäkseen yhdennetyssä sosiaalityössä ja puolet heistä oli epäpäteviä. Oulun läänin 50 kunnasta vain kahdeksassa on riittävä määrä päteviä sosiaalityöntekijöitä. Hyrynsalmella, Paltamossa ja Ristijärvellä ei ole yhtään pätevää sosiaalityöntekijää. Myös Itä-Suomessa erityistä huolta aiheuttavat sosiaalityöntekijöiden riittävyys ja pätevyys. Siellä arviot sosiaalityöntekijöiden pätevyydestä vaihtelevat 50 prosentista noin 64 prosenttiin tilastosta riippuen. Länsi-Suomen läänissä sosiaalialan ammatillisen henkilöstön saatavuuden ja riittävyyden pahimmat ongelmat ovat kuntien perussosiaalityössä. Pätevän henkilöstön saannissa on vaikeuksia erityisesti pienillä kunnilla sekä maakuntien reunakunnilla. Henkilöstötilanne uhkaa kärjistyä pahemmaksi muutamien vuosien päästä myös vanhustyössä ja erityispalveluissa. Myöskään Etelä-Suomen läänin kunnissa ei ole riittävästi sosiaalialan koulutettua henkilöstöä. Kuntien sosiaalijohto arvioi tilanteen heikkenevän kaikilla sosiaalitoimen palvelualoilla ja etenkin vanhustenhuollossa Peruspalvelujen arviointi on lääninhallitusten tehtäväksi annettu lakisääteinen tehtävä. Arvioinnit koskevat palvelujen laatua, saatavuutta ja saavutettavuutta. Arviointiraportit on julkaistu lääninhallitusten internetsivuilla. www.laaninhallitus.fi HANKERAHOITUS Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiirihanke korjasi suurimman potin, 2,5 miljoonaa euroa, ministeriön hankerahoista. Sosiaali- ja terveysministeriö myönsi yhteensä 21,2 miljoonaa euroa sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeille eri puolilla Suomea. Kansallisen terveydenhuollon kehittämishankkeen mukaisiin valtionavustuksiin meni 13,2 miljoonaa euroa. Sosiaalialan hankkeille heltisi 8 miljoonaa. Lääninhallitukset ovat jakaneet osan avustuksista, yhteensä 27 miljoonaa euroa, jo helmikuussa. www.stm.fi > Hankkeet > Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionavustukset 2006

ISYYSTUTKIMUKSET DNA-tutkimukset ovat lisänneet isyystutkimusten varmuutta ja nopeuttaneet niitä. Toimittaja Heidi Hölsömäki (vas.), kustannuspäällikkö Outi Karemaa ja fysioterapeutti Osku Kuutamo palkittiin Soveltavan liikunnan apuvälineet -kirjasta. Taustalla palkitsijan edustaja Päivi Nykyri Terveyden edistämisen keskuksesta. Viime vuonna tulivat voimaan laki ja asetus oikeusgeneettisistä isyystutkimuksista. Myös isyyslaki muuttui lääketieteellisten selvitysten hankkimisen ja isyyden kumoamisen osalta. Isyystutkimuksia esittävät tehtäväksi pääasiassa lastenvalvojat, mutta myös tuomioistuimet, muut viranomaiset ja yksityiset henkilöt. Isyystutkimuksissa siirryttiin 1990-luvulla DNA-tutkimuksiin. Niistä saadaan tulokset jopa kahdessa viikossa ja varmuus lähentelee sataa prosenttia. DNA:ta saadaan mistä tahansa tumallisia soluja sisältävästä biologisesta materiaalista, kuten verestä, kudoksesta, luusta, syljestä, siemennesteestä, virtsasta ja hampaasta. DNA-tutkimuksella voidaan selvittää myös kuolleen tai kadonneen miehen isyys, mikä aiemmin ei ollut mahdollista. Jos aiempaa näytettä ei ole saatavilla, tuomioistuin voi antaa määräyksen sukulaisten tutkimisesta tai lastenvalvoja voi esittää, että miehen sukulaiset tutkittaisiin. Tutkimus edellyttää kuitenkin aina tutkittavien omaa suostumusta. Ennen kuin sukulaiset antavat suostumuksensa tutkimukseen, tuomioistuimen tai lastenvalvojan on annettava heille tutkimuksen tekijän lausunto siitä, miten tutkimus edistää asian selvittämistä ja voiko siinä tulla esiin seikkoja, jotka koskevat tutkittavan omaa tai hänen lapsensa syntyperää. Miehen tai lapsen äidin on pantava isyyden kumoamista koskeva kanne vireille aiemman viiden vuoden sijasta kahden vuoden kuluessa lapsen syntymästä tai tunnustamisesta. Lapsi voi edelleen panna vireille isyyden kumoamiskanteen ilman määräaikaa. Isyystutkimuksiin liittyvä lähetelomake on uusittu. Siihen tulee kaksimies- tai monimiestapauksissa vain yhden miehen nimi eli miesten lomakkeelle ei enää merkitä muiden miesten nimiä. Henkilötietojen merkinnässä pitää olla tarkkana: myös vauvoilta pitää olla kokonainen henkilötunnus. Kansanterveyslaitos ei korjaa vääriä henkilötietoja. Maistraatti on joissakin tapauksissa jättänyt isyyden vahvistamatta puutteellisten henkilötietojen vuoksi. Marian Tuomi Lisätietoja isyystutkimuksista: www.ktl.fi > Palvelut > Isyystutkimuslaboratorio VAMMAISTEN LIIKUNTA Alentunut toimintakyky ei ole este aktiiviselle liikkumiselle, osoittaa vuoden 2006 parhaana terveysaineistona palkittu Soveltavan liikunnan apuvälineet -kirja. Kirja antaa monipuolista ja perusteellista tietoa vammaisten liikunnan mahdollisuuksista. Se on selkeä, liikkumaan kannustava ja ennakkoluuloja murtava, perustelee Terveyden edistämisen keskuksen palkintoraati kirjan valintaa vuoden 2006 parhaaksi terveysaineistoksi. Fysioterapeutti Osku Kuutamon ja toimittaja Heidi Hölsömäen toimittama kirja on perusteellinen lähdeteos liikunnan apuvälineistä niin alan ammattilaisille kuin vammautuneelle itselleen ja hänen läheisilleen. Kirjan on julkaissut Edita Publishing Oy. UUTISIA LYHYESTI Romaniasiain neuvottelukunta, RONK on täyttänyt 50 vuotta. Sosiaali- ja terveysministeriön alainen neuvottelukunta on kansainvälisesti ainutlaatuinen romaniväestön ja valtiovallan yhteiselin. Juhlavuoden teemana on romanit toimijoina yhteiskunnassa. Juhlavuoden aikana on tapahtumia eri puolilla Suomea, ja romanikulttuuri on esillä monessa tilaisuudessa. Tietoa tapahtumista: www.romani.fi Nuorille miehille tarkoitettu elämänhallintaesite sisältää tietokilpailumuotoisia kysymyksiä ravitsemuksesta, urheilusta, liikenneturvallisuudesta, seksuaaliterveydestä, alkoholinkäytöstä, tupakoinnista ja huumeista. Sosiaali- ja terveysministeriön esite on laadittu varusmiespalvelusta tai siviilipalvelusta suorittaville nuorille miehille. Itä-Suomen läänin sosiaali- ja terveysneuvos Elli Aaltonen jatkaa Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton hallituksen puheenjohtajana seuraavan kolmivuotiskauden. Puheenjohtajuuskausi on Aaltosen toinen. Varapuheenjohtajiksi valittiin uutena Sydänliiton pääsihteeri Tor Jungman ja uudelleen Ensija turvakotien liiton toimitusjohtaja Marita Ruohonen, joka siirtyy Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtajaksi kesäkuun alussa. www.stkl.fi Eduskunnalle luovutetussa sosiaali- ja terveyskertomuksessa painotetaan terveyserojen kaventamista ja syrjäytymisen ehkäisyä. Sosiaalinen hyvinvointi lisääntyy mutta polarisoituu samalla. Pitkäaikaistyöttömyys, asunnottomuus ja päihteiden käyttö ovat edelleen hyvinvoinnin haasteina. Aihetta huoleen antavat myös lastensuojelun kasvava tarve sekä henkilöstöpula sosiaali- ja terveydenhuollossa. Sosiaali- ja terveyskertomus kuvaa Suomen kansalaisten hyvinvoinnin tilaa ja toimia, joita sen säilyttämiseksi ja kohentamiseksi on tehty. Se annetaan eduskunnalle joka neljäs vuosi. Sosiaali- ja terveyskertomus. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2006:4. www.stm.fi > Julkaisut Ikääntyvän väestön palvelujen järjestämistä syrjäisillä alueilla selvitetään sisäasiainministeriön ylijohtajan Paavo Pirttimäen johdolla. Alue- ja kuntaministeri Hannes Mannisen asettaman työryhmän toimikausi päättyy 31.1.2007. Sosiaaliturva 8/06 5

laina ja palaute Keskustelun painopisteen pitäisi siirtyä laitoksista koteihin VANHUSTENHUOLTO Tampereen Koukkuniemen vanhainkoti sai Länsi-Suomen lääninhallitukselta huomautuksen hoitajavajeesta. Länsi-Suomen lääninhallitus tiedottaa 30.3.2006 Lääninhallitukseen saapuneen hallintokantelun mukaan Koukkuniemen vanhainkodin osastoilla työskentelee öisin liian vähän henkilökuntaa. Kaikilla osastoilla ei ole omaa yöhoitajaa, vaan osastoja on yhdistetty yhdelle hoitajalle, joka voi olla toisinaan ilman hoitoalan koulutusta oleva laitoshuoltaja. Myös kokonaisuutenaan Koukkuniemen vanhainkodin henkilöstö on kantelun mukaan alimitoitettu. Lääninhallitus antaa Tampereen kaupungille huomautuksen, koska se ei ole huolehtinut Koukkuniemen vanhainkodin henkilöstön kehittämisestä laadullisesti eikä määrällisesti asukkaiden hoidon vaatimalle tasolle. Lääninhallituksen mukaan Tampereen kaupungin tulee lisätä 103 hoitajaa Koukkuniemen vanhainkotiin seuraavan aikataulun mukaisesti: 1.6.2006 mennessä 38 hoitajaa, 1.11.2006 mennessä 30 hoitajaa ja 1.2.2007 mennessä 35 hoitajaa. Tampereen Koukkuniemen vanhainkodin hoitajavajeesta virinnyt keskustelu on tuonut julki vanhustenhuollossa esiintyviä puutteita. Henkilöstövajeesta kumpuaa monia ongelmia: kaikkia vanhusten tarvitsemia palveluita ei ehditä antaa tai ne esimerkiksi ruokailut ja niihin liittyvät tehtävät tehdään kiireellä. Vanhuksia ei pueta omiin vaatteisiin eikä auteta saniteettitiloihin, vaan heitä makuutetaan märissä vaipoissa. On hyvä, että asiasta käydään julkista keskustelua, koska kysymys on toiminnan painopisteistä ja arvoista kunnissa. Keskustelu ja toiminta eivät saisi kuitenkaan keskittyä ainoastaan laitoshoitoon. Vaarana on laitoshoidon korjaaminen kotihoidon kustannuksella. Keskustelun painopisteen pitäisikin siirtyä laitoksista koteihin. Kun vanha ihminen sijoitetaan vanhainkotiin tai terveyskeskuksen vuodeosastolle, ollaan myöhässä. Silloin on jätetty tekemättä tärkeitä asioita. LAINATTUA, SAKSITTUA Suomen Kuvalehti 15 16/2006 13.4.2006, pääkirjoitus Uusi alkoholipolitiikka tukee nautintokeskeistä elämäntapaa, ja juoppous on räjähtänyt kansalliseksi ongelmaksi. Siitä ei puhuta, koska niin moni siitä kärsii. Alkoholismi ja lääkkeiden väärinkäyttö ovat tärkein syy osattomuuteen ja syrjäytymiseen ei yhteiskunnan voimavarojen puute. Päätoimittaja Reetta Meriläinen, Helsingin Sanomat 15.4.2006, kolumni Välittömät syyt vanhusten hoitoahdinkoon ovat tiedossa: kuntien rahapula, henkilökuntapula, palvelurakenteiden ongelmat. Kaikki pulmia, jotka pahenevat tulevina vuosina väestön ikärakenteen muuttuessa harmaampaan suuntaan. Kirjoitin väärin. Edellä luetellut asiat eivät ole syitä, vaan seurauksia. Ne ovat seurauksia yhteiskunnan tärkeysjärjestyksistä ja valinnoista. Sairaat vanhukset ovat pudonneet tärkeysluettelon hännille. Ovat nykyajattelussa hukkainvestointi. Oulun lääninhallituksen lääninsosiaalitarkastaja Maija Pelkonen, Kaleva 5.4.2006 Usein vanhus- ja vammaistyön johtajiksi palkataan terveydenhuollon ammattilainen. Meillä on vähän sosiaalialan koulutuksen aloituspaikkoja verrattuna terveydenhuollon koulutuksen aloituspaikkoihin. Lähihoitajakin mielletään usein terveydenalan ammattinimikkeeksi, mitä se ei ole. Pääkirjoitustoimittaja Marjut Lindberg, Helsingin Sanomat 5.4.2006, kolumni Nälkä ei ole hyvinvointivaltiossa köyhyyden mitta. Köyhyyttä mitataan lapsiperheissä sillä, onko varaa harrastuksiin ja toveripiirin mukana elämiseen. Lapsiperheet sietävät juuri ja juuri yhden köyhyysriskin toteutumisen, esimerkiksi tilapäisen työttömyyden, mutta toisen tai ainoan huoltajan sairastuminen voikin jo pudottaa köyhyyskuoppaan. Siihen kuoppaan ei suomalainen yhteiskunta ole saanut rakennetuksi kunnollisia rappusia, jotta ylös kiipeäminen onnistuisi. 6 Sosiaaliturva 8/06

Läänin sosiaali- ja terveysneuvos Pekka Paatero, Länsi-Suomen lääninhallitus Kunnan velvollisuus on hoitaa asiat niin, että vanhus voi asua kotona pitkään. Olen vieraillut yli sadassa vanhainkodissa, joten luulen tietäväni, mistä puhun. Kunnan velvollisuus on hoitaa asiat niin, että vanhus voi asua kotona pitkään. Tässä suhteessa on paljon tekemättä. Taloista puuttuu hissejä, kynnykset ovat korkeat, valaistus huono, lattiat liukkaat ja ovet kapeat. Kotipalvelua ja kotisairaanhoitoa on tarjolla liian vähän ja väki vaihtuu alati. Noin viidentoista vuoden kuluttua suurten ikäluokkien ollessa yli 75-vuotiaita mikään laitoshoidon varaan rakennettu vanhustenhoitomalli ei voi toimia, ei hinnan eikä paikkojenkaan osalta. Laitoshoidon parantamisen ohella sosiaali- ja terveyspalvelut tulisi järjestää niin,että vanhukset voivat asua kotona. Ennen kaikkea on rakennettava sellainen elämisen ympäristö, joka mahdollistaa liikkumisen ja toimintakyvyn elämän kaikissa vaiheissa. Suurten ikäluokkien vanhuuden keskeiset tulevat ongelmat ovat yksinäisyys, lisääntynyt alkoholin käyttö, mielenterveysongelmat sekä ennen kaikkea kakkosluokan diabetes. Yksinäisyyttä ja mielenterveysongelmia voitaisiin lievittää myös kolmannen sektorin avulla. Kunnallista järjestämisvastuuta tällä ei kuitenkaan saa kiertää. Päätoimittaja Merja Heikkonen, Näkövammaisten Airut 12/2006, vammaislakien uudistaminen Nyt otetaan vammaisjärjestön kypsyydestä mittaa. Olemmeko valmiit vastaamaan, ketkä meistä ovat heikoimmassa asemassa, kenen palvelut on ainakin turvattava ja mitä ovat ne palvelut, joista ei tingitä. Kysymyksen asettelu on ikävä. Mutta vastaamattakaan ei voi jättää. Kuntalehti 8/2006 27.4.2006, pääkirjoitus Paras-hankkeesta Vaara uudistuksen lässähtämisestä kasvaa viikko viikolta. Jos tilanne on sama toukokuun lopulla, voidaan kirjoittaa vaaran lässähtämisestä kasvavan jo päivä päivältä. Ellei sitten turvauduta aikalisään. Jyväskylän seudun sosiaaliasiamies Eija Hiekka, Talentia 2/2006 Välillä mietin, kummasta puolesta pitäisi olla enemmän huolissaan: voimiensa äärirajoilla työskentelevistä työntekijöistä vai niistä asiakkaista, jotka eivät pysty vaatimaan oikeuksiaan. www.sosiaaliturva.fi Sosiaaliturva 8/06 7

kärkiteema Erja Saarinen Suunnitelmallinen täydennyskoulutus kehittää henkilöstön osaamista Tuore täydennyskoulutussuositus korostaa koulutuksen suunnitelmallisuutta. Suunnittelussa lähdetään liikkeelle työntekijöiden, tiimien ja työyhteisöjen osaamiskartoituksista. Viime elokuun alussa tuli voimaan sosiaalihuollon henkilöstön täydennyskoulutusta koskeva sosiaalihuoltolain muutos. Nyt sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut suosituksen siitä, miten täydennyskoulutusta kannattaisi suunnitella. Täydennyskoulutusvelvoite koskee koko sosiaalihuollon henkilöstöä, myös määräaikaisia työntekijöitä. Myös lasten päivähoito on sosiaalipalvelu, vaikka sen hallinnosta vastaisi kunnassa muu kuin sosiaalitoimi. Tavoitteet henkilöstöstrategiaan Koulutuksen pitää kytkeytyä kiinteästi sosiaali- ja terveystoimen paikalliseen kehittämiseen sekä alueellisiin ja valtakunnallisiin kehittämistavoitteisiin. Kunnissa tarvitaan inhimillisten resurssien ja osaamisen johtamista. Siinä sovitetaan yhteen sosiaalihuollon tavoitteet ja henkilöstön osaamisen kehittäminen. Työntekijöiden osaamisen arviointiin perustuvat täydennyskoulutuslinjaukset ja pitkän aikavälin tavoitteet pitäisi kirjata sosiaalihuollon henkilöstöstrategiaan. Se on henkilöstön kehittämistä koskeva kokonaissuunnitelma. Pohjaksi osaamiskartoitus Henkilöstön ammatillisia tietoja, taitoja ja kykyjä sekä niiden suhdetta työtehtäviin pitää arvioida yksilöillä, tiimeissä ja työyksiköittäin. Osaamista tulee arvioida aika ajoin, koska henkilöstön ammattitaito muotoutuu koko ajan uudelleen. 8 Sosiaaliturva 8/06 kuva: Heikki Pälviä

Ennen osaamiskartoituksia pitää olla määriteltyinä henkilöstön perustehtävät ja niihin kuuluva ydinosaaminen ja osaamisvaatimukset. Osaamista voidaan arvioida työntekijän ja esimiehen välisissä kehityskeskusteluissa ja täydentää strukturoiduilla osaamiskartoituksilla. Myös koko työyhteisön yhteiset keskustelut ovat tarpeen. Osaamiskartoituksesta opas tarjoaa esimerkin muun muassa Forssasta. Siellä on kehitetty verkossa täytettävä kotihoidon henkilöstön osaamiskartoitus. Osaamisen kehittämissuunnitelmat Osaamisen arvioinnissa esille tulleet täydennyskoulutustarpeet ovat pohjana henkilöstön osaamisen kehittämissuunnitelmille. Ne voidaan tehdä vain täydennyskoulutusta varten tai niihin voidaan ottaa mukaan myös muita työssä oppimista koskevia tavoitteita. Yksittäisen työntekijän kehittämissuunnitelma sisältää toimet hänen osaamisvalmiuksiensa parantamiseksi. Ryhmä- ja työyksikkötason suunnitelmissa otetaan huomioon myös työyhteisön moniammatillisten tiimien ja yhteistyöryhmien kehittymistarpeet. Täydennyskoulutuksen tulosten pitää näkyä asiakkaiden entistä parempana palveluna. Matti Järvinen, Ulvilan sosiaalijohtaja: Osaamisen kehittäminen osa strategista suunnittelua Ulvilassa uusitaan parhaillaan strategioita niin koko kunnan kuin sosiaalitoimenkin. Työssä otetaan huomioon henkilöstön nykyiset ja tulevat osaamistarpeet. Yleensä kunnan ja hallintokunnan tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan uutta osaamista ja koulutusta. Strategiatyö on luonnollinen paikka pohtia osaamisen kehittämistä, sanoo Ulvilan sosiaalijohtaja Matti Järvinen. Toimivan strategian tekeminen ei ole yksinkertaista. Esimerkiksi pula pätevästä henkilöstöstä voi estää hienonkin strategian toteutumisen. On myös osattava hankkia sellaiset koulutukset, jotka to- Monia toteutustapoja Täydennyskoulutusta voidaan toteuttaa monin tavoin: Työpaikan opintopiirit ovat yksi tapa järjestää koulutusta. Kollegiaaliset, yli kuntarajojen toteutetut ammattiryhmien tapaamiset voivat olla koulutuksellisia, samoin kuin kuntien, järjestöjen ja yritysten yhteistilaisuudet. Koulutuksessa on hyvä hyödyntää myös työyksiköiden omaa osaamista. Seudullista tai alueellista yhteistyötä kannattaa suosituksen mukaan harkita, jos ammattiryhmien osaamistarpeet tai tarvittavan koulutuksen sisältöalueet ovat samantapaisia seudun tai alueen kunnissa. Tällöin myös kustannukset saadaan kohtuullisiksi. Vaikutukset arvioitava Henkilöstön kehittämissuunnitelmiin pitäisi sisältyä kuntakohtaiset kriteerit, joilla arvioidaan säännöllisesti työntekijöiden oppimista ja sitä, onko haluttu osaaminen saavutettu. Täydennyskoulutuksen pitäisi muuttaa pysyvästi työntekijöiden osaamista ja yhdistää heidän aiempia tietojaan, taitojaan ja kokemuksiaan uusiin yhteyksiin. Täydennyskoulutuksen tulosten pitää näkyä asiakkaiden entistä parempana palveluna. Tätäkin tulisi arvioida. della vastaavat henkilöstön osaamistarpeisiin. Järvisen mukaan osaamisen johtaminen on vielä hieman suunnittelematonta. Tämä johtuu siitä, ettei kunnassa ole henkilöä, joka voisi kunnolla perehtyä ja syventyä koulutussuunnitteluun. Henkilöstölle ei ole tehty osaamiskartoituksia. Koulutussuunnitelmat on tehty koko sosiaalitoimelle ja sen eri tehtäväalueille. Kaikille työntekijöille ei ole tehty henkilökohtaisia koulutussuunnitelmia. Osaamiskartoitukset pitää saada tehtyä. Sellaiseksi ei riitä lista suoritetuista koulutuksista. Kehityskeskustelut ovat tässä yksi työkalu, mutta kartoitusten tekemiseen pitää perehtyä. Noin 14 000 asukkaan Ulvilassa on sosiaalitoimessa 230 työntekijää. Heille järjestetään koulutusta monin tavoin: Jotkut koulutukset ovat koko tehtäväalueen, kuten päivähoidon yhteisiä. Jotkut työntekijät suorittavat pitkiä koulutuksia, kuten verkostokoulutuksia. Pisimmälle koulutettu henkilöstö saa eniten täydennyskoulutusta. Koko henkilöstö saa vähintään kolme päivää koulutusta vuodessa. Järvisen mielestä koulutus voisi olla jotain ihan muutakin kuin puhtaasti oman ammattialan koulutusta. Työntekijät voisivat opiskella vaikkapa filosofiaa tai logiikkaa, joka antaisi ajattelun työkaluja ja helpottaisi uusien asioiden omaksumista. Tällaisenkin koulutuksen pohjaksi pitää tuntea työntekijöiden osaamisen taso ja oppimistarpeet. Kunnille omat täydennyskoulutusohjeet Ministeriö suosittelee, että jokainen kunta laatisi oman ohjeistuksensa täydennyskoulutuksen suunnittelua, toteutusta, seurantaa ja arviointia varten. Tämä on tarpeen, koska jokainen kunta toimii koulutusasioissa omalla tavallaan. Ohjeistus auttaisi sosiaalihuollon yksiköitä toimimaan samojen periaatteiden mukaan ja varmistaisi, että työyksiköitä kohdellaan tasavertaisesti. Kunnan oma ohjeistus sisältää menettelytavat ja kriteerit, joilla työntekijöiden osaamista arvioidaan ja kartoitetaan. Lisäksi olisi ohjeita, miten laatia kehittämissuunnitelmia, miten hankkia koulutusta ja kouluttaa käytännössä työntekijöitä. Sosiaaliturva 8/06 9

kärkiteema Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut suosituksen siitä, miten sosiaalihuollon henkilöstön täydennyskoulutusta koskevan sosiaalihuoltolain muutoksen edellyttämää täydennyskoulutusta kannattaa suunnitella. Anu Kallion ja Pirjo Sarvimäen toimittama Sosiaalihuollon täydennyskoulutussuositus. Opas kunnille ja kuntayhtymille (Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2006:6) on luettavissa myös verkossa osoitteessa www.stm.fi > Julkaisut Täydennyskoulutussuositus on tarkoitettu käytettäväksi käsikirjan tapaan Suosituksen laatineen Henkilöstöosaamisen kehittämistyöryhmän jäsenet Koko työyhteisö keskustelemaan koulutustarpeista Mervi Tolonen, erityisasiantuntija, Talentia Työyhteisön yhteisissä keskustelutilaisuuksissa saadaan käsitys siitä, millaista osaamista työyhteisössä on, toteaa Talentian erityisasiantuntija Mervi Tolonen. Työyhteisössä ei ehkä ole lainkaan jotain sellaista osaamista, jota tarvittaisiin asiakkaiden tarpeisiin vastaamiseksi. Tarvitaan erityisosaamista. Tällaiset asiat selviävät työyhteisön keskustelussa. Siinä pystytään myös päättämään, kenen on järkevää hankkia puuttuvaa osaamista vai koulutetaanko koko työyhteisö. Aina kaikkien työntekijöiden osaaminen ei ole tiedossa. Työyhteisöstä voi löytyä aiemmin tuntemattomia voimavaroja. Kun nämä saadaan kaikkien tietoon, voidaan esimerkiksi tehtäväkuvia tarkentaa työntekijöiden osaamisen mukaan. Osaamiskartoitusten, esimies-alaiskeskustelujen ja työyhteisön oman arvion perusteella tehdyssä koulutussuunnitelmassa sovitaan, miten työyhteisö hankkii käyttöönsä tuoreinta tietoa ja osaamista. Maailma muuttuu koko ajan, eikä asiakkaita voi palvella hyvin vanhentuneen tiedon varassa. Kehityskeskustelut ovat hyvä pohja koulutussuunnittelulle Kehittämispäällikkö Anu Kallio Sosiaalikehitys Oy Kehityskeskustelu on hyvä tapa lähteä kartoittamaan työntekijän osaamista ja koulutustarpeita. Kehityskeskusteluja käytetään lähes kaikissa kunnissa, kehittämispäällikkö Anu Kallio Sosiaalikehitys Oy:stä sanoo. Hän toimi sihteerinä sosiaali- ja terveysministeriön henkilöstöosaamisen kehittämistyöryhmässä, joka laati sosiaalihuollon täydennyskoulutussuosituksen. Työryhmän puheenjohtaja oli ylitarkastaja Pirjo Sarvimäki STM:stä. Suosituksessa on kuvattu varsin järeä koulutuksen suunnitteluprosessi, mutta suositus on kuitenkin tarkoitettu käytettäväksi käsikirjan tapaan. Kukin voi poimia siitä itselleen sopivia tapoja kartoittaa työntekijöiden osaamista ja suunnitella koulutusta. Kun henkilöstöä jää lähivuosina paljon eläkkeelle, nyt on hyvä aika pysähtyä paitsi pohtimaan koulutustarpeita myös tekemään samalla henkilöstösuunnittelua. Se liittyy luontevasti koulutukseen. Koulutusta suunnittelevaa henkilökuntaa on sosiaalihuollossa vähän. Koulutusmäärärahat eivät myöskään ole kovin suuria. Täydennyskoulutusvelvoite on melkoinen urakka. Kallion mielestä yksi ratkaisu ovat työpaikoilla työyhteisöille järjestettävät koulutukset, jotka kestävät kerrallaan esimerkiksi iltapäivän. Tällaisista iltapäivistä voidaan koostaa pitkäkestoista koulutusta pitemmällä aikavälillä. Tämä mahdollistaa suurtenkin joukkojen koulutuksen ja sopii myös jaksotyötä tekeville. Koulutuskulttuuri saattaa muuttua enemmän työpaikkapainotteiseksi. Eri pituista ja eri tasoista aikuiskoulutusta on tarjolla valtavasti. Koulutuksen laatu ja kesto ovat oleellisia asioita, jos työntekijöiden halutaan kehittyvän ammatissaan tai luovan uudenlaisia työtapoja. Suomessa on noin tuhat aikuiskoulutusta antavaa oppilaitosta. Määrä on erittäin suuri näin pienessä maassa. Lisäksi yhä useammat työnantajat tilaavat koulutuksen suoraan henkilökunnalleen, joten lähes joka toinen aikuinen osallistuu johonkin koulutukseen vuosittain. Mutta mitä koulutuksista jää käteen? Kilpailu on kovaa henkilöstökoulutusmarkkinoilla. Minkä asioiden perusteella koulutustarjouksista valitaan sopiva? Onko hinta tärkein asia vai koulutuksen sisältö ja kouluttajan pätevyys ja missä suhteessa nämä tekijät ovat toisiinsa? Millaiseen tietoon koulutuksen tilaaja voi luottaa? Koulutukselta odotetaan yhä enemmän. Sen tulisi vastata entistä paremmin osallistujien yksilöllisiin oppimistarpeisiin ja toisaalta tukea moniammatillista yhteistoimintaa. Aikuiskoulutusta pitäisi kehittää pitkäjänteisesti Ritva Karjalainen-Jurvelin työskentelee suunnittelijana sosiaali- ja terveysalan täydennyskoulutushankkeissa Kuopion yliopistossa koulutus- ja kehittämiskeskuksessa. Lähes joka toinen aikuinen osallistuu johonkin koulutukseen vuosittain, mutta mitä koulutuksista jää käteen? 10 Sosiaaliturva 8/06

Työntekijän ja työnantajan tarpeet haaste aikuiskoulutukselle ja pohtia sitä, vastaako tarjolla oleva koulutus työntekijöiden ja työnantajien tarpeisiin. Moniammatillisuutta syntyy yhteisessä koulutuksessa Sosiaali- ja terveydenhuollossa pitää ylittää jatkuvasti perinteisiä ammattien välisiä rajoja, jotta syntyisi asiakkaiden tarpeisiin joustavasti vastaavaa moniammatillista asiantuntijuutta. Eri ammattiryhmien yhteisessä pitkäkestoisessa täydennyskoulutuksessa opetellaan ymmärtämään toisen ammattiryhmän työtä, vastuita ja rooleja. Myös yhteistyötaitojen kehittämiseksi tarvitaan pitkää yhteistä koulutusta. Asenteet ja toimintatavat eivät muutu helposti ja nopeasti. Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä täydennyskoulutuksissa syntyy oppimistilanteita, joissa opitaan uusia asioita sellaisilla ammatillisilla rajaalueilla, jotka eivät ole kummankaan ammattiryhmän ominta aluetta. Koulutuksessa käytetään oppimismenetelmiä, jotka kannustavat opiskelijoita ylittämään rajoja ja jakamaan asiantuntemustaan. Koulutuksen tulee vastata myös osallistujien yksilöllisiin oppimistarpeisiin ja auttaa heitä soveltamaan uutta tietoa. Pitkäkestoisessa koulutuksessa tutustutaan toisiin ammattiryhmiin ja vaihdetaan kokemuksia. Parhaimmillaan osallistujien välille syntyy koulutuksen aikana kumppanuusverkostoja, joista voi olla hyötyä koulutuksen jälkeen. Tietoa, taitoa ja uusia asenteita Tietotekniikan odotetaan lähivuosina lisäävän sosiaali- ja terveyspalvelujen tehokkuutta ja tuottavuutta sekä muuttavan palvelua entistä asiakaslähtöisemmäksi. Tietotekniikan hyödyntäminen on hyvä esimerkki osaamisalueesta, jolla tarvitaan pitkäjänteistä ja moniammatillista koulutusta. Jotta tekniikkaa voitaisiin hyödyntää enemmän, tarvitaan paitsi tietoa ja uusia taitoja myös asennemuutosta. Jotta tietotekniikan käyttöä sosiaalija terveydenhuollossa voitaisiin kehittää, eri ammattiryhmien on yhdessä uudistettava työprosesseja. Toisaalta moniammatillinen työtapa palvelutuotannossa asettaa uudenlaisia vaatimuksia tietojärjestelmille. Kun työtavat muuttuvat, myös lainsäädäntöä joudutaan muuttamaan. Esimerkki tästä ovat organisaatiorajat ylittävät työprosessit tietosuoja- ja tietoturvakysymyksineen. Kuopion yliopiston sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmät -koulutus on esimerkki moniammatillisesta koulutuksesta ja monimuoto-opetuksesta. Se pyrkii vahvistamaan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä tietojärjestelmien ammattilaisten yhteistoimintaa ja kannustamaan heitä jakamaan keskenään asiantuntemustaan. Julkinen rahoitus on riittämätöntä Kansainvälisesti arvioituna Suomen korkeakoulu- ja tiedepolitiikka on onnistunutta. EU:n raportin Education and training 2010 mukaan Suomea pidetään aikuiskoulutuksen mallimaana. Arvioitsijat kiinnittivät kuitenkin huomioita siihen, ettei järjestelmän rahoitus ole kestävällä pohjalla. Julkinen rahoitus ei ole kasvanut samaa vauhtia kuin opiskelijamäärät, koulutuksen tehtävät ja korkeat laatuodotukset. He kiinnittivät myös huomiota aikuiskoulutuksen hajanaisuuteen. Yliopistojen täydennyskoulutusrakenteita ollaan muuttamassa yhtiöpohjaiseen malliin kilpailukyvyn ja tehokkuuden lisäämiseksi. Nähtäväksi jää, tuoko uusi malli kilpailukykyä rahoituspohjaan ja miten se vaikuttaa koulutuksen laatuun. Täydennyskoulutusta vai henkilöstökoulutusta? Ammatillinen täydennyskoulutus ja henkilöstökoulutus ovat aikuiskoulutusta. Niihin kuuluu eriasteisia koulutuksia sen mukaan, mikä on koulutettavien tiedon ja osaamisen tarve. Henkilöstökoulutus on työnantajan henkilöstölleen tarjoamaa koulutusta, jonka kustannuksiin työnantaja osallistuu muun muassa investoimalla koulutukseen tietyn prosentin palkkasummasta. Henkilöstökoulutuksen toteutusta seurataan valtakunnallisesti. Henkilöstökoulutusta hankitaan niistä asioista, joita työyhteisö tarvitsee päästäkseen tavoitteisiinsa. Koulutus voi tukea joko organisaation toimintaa tai työntekijän ammatillista kasvua. Kun koulutus koskee organisaation toimintaa, taustalla on usein muutos tai uudistus organisaatiossa. Niiden vuoksi esimerkiksi kehitetään palveluprosesseja ja otetaan käyttöön uusia työvälineitä. Muutokset määräytyvät hallinnon strategioista. Tällöin koulutukseksi riittävät usein tiedotteet, luennot tai keskustelutilaisuudet. Tarkoitus on, että kaikki saavat saman tiedon asiasta. Kun koulutuksella halutaan tukea työntekijän ammatillista kasvua, koulutus on sellaista, joka lisää hänen ammatillista osaamistaan. Sen tavoitteena on synnyttää osaamisen lisäksi uutta motivaatiota työhön ja elämään. Henkilöstökoulutus voi olla kertatapahtuma tai kestää pitempään. Pitkäkestoinen koulutus tukee henkilökohtaista kasvua ja kehitystä. Myös vuorovaikutustaitojen parantamiseksi tarvitaan pitkähköä koulutusta. Kehittyminen vaatii aikaa käsitellä tietoa ja oppia uutta. Myös työnohjaus ja mentorointi tukevat henkilökohtaista kasvua. Yleensä kehityskeskusteluissa kartoitetaan, millaista ammatillista kasvua edistävää koulutusta työntekijä tarvitsee. Hänelle tehdään koulutussuunnitelma ja sille toteutusaikataulu. Yleensä työntekijä voi käyttää koulutukseen palkallista työaikaa. Yliopistollinen täydennyskoulutus on tutkinnon suorittaneiden lisäkoulutusta, joka tarjoaa aineksia ammatilliseen kehittymiseen. Koulutusta järjestetään myös asiakasorganisaatioiden tarpeiden mukaan suunniteltuna tilauskoulutuksena. Täydennyskoulutuksen yksi tavoite on päästä uuden tiedon lähteille oman osaamisen täydentämisessä sekä löytää uusia ajattelu- ja ratkaisumalleja. Täydennyskoulutusta tarjoavat yliopistot ja korkeakoulut, joiden opetustarjontaan vaikuttavat kunkin yliopiston tiedealat ja toimintatavat. Koulutusta järjestävät enimmäkseen niiden täydennyskoulutuskeskukset. Henkilöstö- ja täydennyskoulutus eivät välttämättä ole vaihtoehtoisia koulutuksia vaan ne tukevat toisiaan. Organisaation ja työntekijän tarpeet määrittävät, miten koulutus toteutetaan. Sosiaaliturva 8/06 11

kärkiteema Anna Partanen Maisteriksi työn ohessa Lähtökohtana on tiukka tulosvastuu: koulutus kestää reilut kaksi vuotta. Tuossa ajassa pitää saada ainakin pääaineopinnot valmiiksi, sanoo yliopistonlehtori Johanna Hurtig sosiaalityön maisterikoulutuksesta. Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian ja yhteiskuntapolitiikan laitoksen sosiaalityön maisterikoulutus -projekti on räätälöity sellaisille sosiaalityön ammattilaisille, joille on kertynyt vuosien työkokemus, mutta joilta puuttuu sosiaalityöntekijän pätevyys. Hurtigin lisäksi opetuksesta vastaa professori Kari Huotari. Mukana on ollut myös yliopistonlehtori Aino Kääriäinen. Me vastaamme suoraan opiskelijoidemme valmistumisesta. Ei meiltä kukaan ole suoraan tiukkaa tulosvastuuta perännyt, Hurtig täsmentää. Asenne liittynee omaan vastuuntuntoomme, onhan valmistuminen aikataulussa myös opiskelijoiden vakaa pyrkimys. He tarvitsevat tutkintoaan. Haluamme myös näyttää, ettei aikuisopiskelu ole mahdotonta. Oikeanlaisessa ympäristössä ja ilmapiirissä voi valmistua tiukassakin aikataulussa. Opetus keskittyy opinnäytteisiin Kari Huotari kertoo, että iso osa opetusajasta menee opinnäytetöitä koskevaan opetukseen ja ohjaukseen: Monille työssä oleville aikuisopiskelijoille gradunteko on pullonkaula, joka estää valmistumisen. Siksi sitoutimme opiskelijat graduunsa jo ensitapaamisella. Tutkielman aiheeksi opiskelijoita kannustettiin valitsemaan omaa työtä koskeva kiinnostava ilmiö, johon oli aiemman osaamisen ja kokemuksen vuoksi helppo perehtyä. Pelättyyn gradun tekoon luotiin alusta asti innostava ja kannustava ilmapiiri. Viime syksynä onniteltiin ensimmäisiä maistereita: kolme opiskelijaa 12 Sosiaaliturva 8/06 suoritti valtiotieteiden maisterin tutkinnon ja seitsemän pro gradu -tutkielmaa jätettiin tarkastettavaksi. Huotari arvioi, että kesään mennessä tutkielmansa on saanut valmiiksi lähes puolet opiskelijoista. Hän pitää tätä erittäin hyvänä tuloksena, koska työn ohessa opiskelu on vaativaa. Innostus on mahtava voima. Nekin, joilla oli alussa tavoitteena lähinnä läpipääsy, ovat koko ajan nostaneet rimaa. Gradut ovat olleet kelpo töitä. Opiskelijat ovat motivoituneita, he haluavat ammatilliset valmiudet toimia pätevinä sosiaalityöntekijöinä. Jotkut ovat jopa innostuneet jatkotutkimuksesta. Harrastukset vähemmälle Opettajat tiivistävät koulutuksen tehokkuuden kolmeen sanaan: ohjauksellisuuteen, sopimuksellisuuteen ja joustavuuteen. Hurtig kertoo, että sopimuksellisuus merkitsee pitkälti ajankäytön suunnittelua. Maisteriohjelma ei ole muuntokoulutus, jossa aiemmille opinnoille annetaan uudet koodit ja tuloksena on tutkinto ja pätevyys. Monille valmistuminen on merkinnyt kymmenien opintoviikkojen suorittamista. Konkretisoimme alusta asti sitä, että tutkinnon suorittaminen vaatii suunnittelua ja ajan järjestämistä opinnoille. Tästä on opiskelijoiden kanssa väännetty vitsiäkin. Joku oli miettinyt, että mihin sitä onkaan lähtenyt mukaan, kun ensimmäiseksi aletaan punakynällä vedellä elämästä asioita yli. Vaikka tällaista apua on sittemmin kiitelty, kyllä tässä hyvän maun rajoilla liikutaan. Eihän tällainen periaatteessa opettajille kuulu ainakaan yliopistossa. On ilo nähdä, kuinka huimaa tahtia maisteriopiskelijoiden opinnot ja ammatilliset valmiudet karttuvat se palkitsee, Kari Huotari ja Johanna Hurtig sanovat. Kuin vettä odottava kasvi Työn ohessa on vaativaa opiskella, myöntävät maisterikoulutusprojektin opiskelijat. Opiskelu on kuitenkin antanut moninkertaisesti takaisin sen, mistä opiskelijat ovat joutuneet luopumaan. Irma Lehtonen (vas.) ja Maarit Törmikoski-Hampf arvostavat opettajiensa sitoutumista ja joustavuutta. He olivat aina käytettävissä ja heiltä todella sai tukea ja ohjausta. Tämä vauhditti opintoja.

Tutkielman työstämis- ja palautusvaihetta säätelee ohjaussopimus. Sen mukaan opiskelija ilmoittaa hyvissä ajoin, mihin mennessä hän pyrkii palauttamaan tutkielmansa. Opettajat sitoutuvat suunnittelemaan työnsä siten, että jokaisen opiskelijan ohjaukseen jää tasapuolisesti aikaa. Rohkean sosiaalityöntekijän identiteetti Tiiviissä opiskelussa jäävät syrjään vaihtoehtoiset kurssit ja erilaisten virikkeiden tarjonta. Sivuun voi jäädä myös laajempi ja etsivämpi ote opiskeluun ja asioihin. Toisaalta opiskeluun antaa syvyyttä se, että opiskelijat voivat koko ajan peilata oppimiaan asioita suoraan käytäntöön ja ammentaa asioita työstään. Nopeus ja tehokkuus eivät välttämättä merkitse laadultaan heikompaa lopputulosta, Hurtig kiteyttää. Valmistuneet opiskelijamme ovat kertoneet saaneensa juuri sen, mitä muutenkin sosiaalityössä pyrimme saamaan aikaan: vahvan ja rohkean sosiaalityöntekijän ammatti-identiteetin sekä halun vaikuttaa asioihin työyhteisössä ja sosiaalialalla asiakkaiden parhaaksi. Taustalla pula pätevistä sosiaalityöntekijöistä kuva: xxxxxxx Sosiaalityön maisterikoulutus -projektissa on luotu joustava tapa suorittaa yliopisto-opintoja työn ohessa. Samalla helpotetaan sosiaalityöntekijäpulaa pääkaupunkiseudulla ja Päijät-Hämeessä. Tuoreen Etelä-Suomen lääninhallituksen peruspalveluiden arvioinnin mukaan riittävästi päteviä sosiaalityöntekijöitä on noin viidenneksessä läänin kunnista. Suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle pahentaa pulaa lähivuosina. Vuonna 2004 alkaneen koulutuksen järjestävät Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitos ja Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia. Se suoritetaan Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitoksen tutkintovaatimusten mukaisesti. Koulutus on tarkoitettu vähintään alemman korkeakoulututkinnon tai sitä vastaavat opinnot suorittaneille työssäkäyville henkilöille. Koulutukseen haki 381 henkilöä, joista valittiin 41 opiskelijaa. Heistä valtaosa on suorittanut sosionomin ammattikorkeakoulututkinnon. Tänä vuonna päättyvän koulutusprojektin rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto, Etelä-Suomen lääninhallitus sekä Espoon, Helsingin, Lahden ja Vantaan kaupungit. Sosiaalityön maisterikoulutuksia järjestetään projektimuotoisina muissakin yliopistoissa, kuten Kuopion ja Lapin yliopistoissa. Kaikkien taustalta löytyy pula pätevistä sosiaalityöntekijöistä. Kirjoittaja toimii suunnittelijana Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmeniassa. Keväällä opintonsa päättävä Irma Lehtonen asuu ja työskentelee Salossa, josta on melkoinen matka opiskelupaikkakunnille Helsinkiin ja Lahteen. Opiskelupäivinä jouduin nousemaan ennen neljää, mutta milloinkaan yliopistolle lähtö ei ollut vastenmielistä. Opiskelu on ollut mielenkiintoista ja haastavaa. Olen ollut kuin vettä odottava kasvi, Lehtonen kuvailee opiskelumotivaatiotaan. Lehtonen jätti sivutoimensa kansanedustajan avustajana vuoden opiskelun jälkeen, mutta ei silti tunne, että olisi joutunut tekemään suuria uhrauksia. Olen saanut moninkertaisena takaisin kaiken sen, mistä olen luopunut. Vertaistuki tärkeää Motivaatio ei ole ainoa asia, jota työn ohessa opiskelevalta vaaditaan. Tämän tietää projektista ensimmäisten joukossa syyskuussa 2005 valtiotieteiden maisteriksi valmistunut Maarit Törmikoski-Hampf. Nopeaa valmistumista auttoivat joustava työnantaja, hyvä opiskelurutiini, päättäväisyys ja kotijoukkojen loistava tuki. Runsaan vuoden opintojen aikana ei elämässä ollut perheen ja työn ulkopuolisia sosiaalisia kontakteja kuin toisiin opiskelijoihin. Vertaistuki olikin tärkeää. Suurimman osan vapaa-ajastani käytin opiskeluun. Vastapainona pidin lomat lomina ilman, että edes ajattelin mitään opiskeluun liittyvää. Erityisen onnistunutta projektissa oli joustavuus, yksilöllisyys sekä työkokemuksen ja aiempien opintojen huomioiminen. Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma takasi, ettei päällekkäisyyksiä jo opiskellun kanssa liiemmälti tullut. Pystyin syventymään juuri siihen, mikä minua kiinnostaa. Teoreettinen anti parasta Lehtonen pitää koulutuksen teoreettista antia tärkeimpänä: Kun sain lisää teoreettista tietoa, huomasin, kuinka heppoisin eväin olin tehnyt työtä. Ilman teoreettista pohjaa ei voi tehdä eettisesti vahvaa ja kestävää sosiaalityötä asiakkaiden hyväksi. Ennen koulutusta luulin tietäväni paljon. Nyt luen säännöllisesti ammattikirjallisuutta ja -lehtiä ja käytän lakikirjaa päivittäin. Oman työn reflektoinnista on tullut säännöllistä. Törmikoski-Hampf tuntee nyt voivansa tehdä työtään suoraselkäisenä ilman jatkuvaa painetta epäpätevyydestä. Koulutus päivitti tietoni, kehitti omia ajatusmallejani ja vahvisti ammatti-identiteettiäni. Tietoja pitää kuitenkin päivittää myös jatkossa. Miltei päivittäin on tilanteita, joihin ei millään koulutuksella osaa välittömästi reagoida. Koulutus antoi kuitenkin valmiuksia ja työkaluja kohdata haasteellinen työelämän arki. Työnantajilta enemmän tukea Lehtonen toivoo, että työnantajat arvostaisivat enemmän omaehtoista kouluttautumista, sillä hyötyhän tulee molemmille, sekä pätevyyden saavalle opiskelijalle että pätevän sosiaalityöntekijän saavalle työnantajalle. Työelämä ja koulutus pitäisi liittää tiukemmin yhteen. Monet työnantajat tukevat kiitettävästi opintojen etenemistä, esimerkiksi ylimääräisinä opintovapaina, jotka opiskelijat voivat käyttää opiskeluun. Yhtenäistä linjaa ei kuitenkaan ole, vaan jokainen työnantaja päättää itse, paljonko se tukee omaehtoista opiskelua. Sosiaaliturva 8/06 13

näkökulma jos minulta kysytään kolumni Hyvä Suomi 2020? Kireän pakkasillan lävistää nuolen lailla määränpäähänsä syöksyvä Intercity. Ikkunarivissä välähtelevät vuorotellen ohiajetut valot ja matkanpäätä kärkkyvien matkaajien hieman väsähtäneet ilmeet. Vaunussa on huono ilma ja tukalan täyttä, opiskeluikäisiä enimmäkseen. Tammikuu 2006, saavutaan Helsinkiin. Tarja Kauppila on 40-vuotias sosiaalialan asiantuntija ja kehittämistyön johtaja, jossa asuu pieni mutta vihmerä sosiaalityöntekijä. Pitkä päivä, laukut painavat laiturilla. Pujottelen ihmismeressä kiirehtien kohti vuosien takaa tuttua asemaa. Nostan katsetta vasta vähän ennen ovia. Tulee äkkiä kovin outo olo: Vastaan ajelehtii monia kansallisuuksia edustavia ihmisten mukuloita, osa avopäin, kädet taskussa ja kylmästä väristen. Jonkun katse lasittunut, toisen hämmentynyt ja kaikki pitkästyneen joutilaina. Kyllä varmaan muutkin aikuiset näkevät, vaikka eivät katso. Mitä ihmettä sitä täällä vielä tähän aikaan maanantai-iltana pyöritään, eikö pitäisi olla kotona iltapalalla ja läksyt tehtyinä, huomenna on koulupäivä? Nyt äkkiä pipot päähän ja hanskat käteen koko konkkaronkka ja menoksi suorinta tietoa kotio, kajauttaa sisäinen maalaisäiti. Ääntäkään päästämättä jatkan sukkulointia asemahallin läpi, vaikka tosi pahasti nitrottaa: ei mene oikein tässä nyt. Hotellivuoteessa mieleen pyrkivät aseman lapset: tätäkö se on se paljon puhuttu lopalisuatio? Muistelen, että asemanseutu kosketti myös syksyllä 1986. Isojen laukkujen sekä äidin mustavalkeista seitkytluvun maitopusseista ja iloisista punatrikoista kutoman mattokäärön kanssa saavuin piäkaapunnin työelämään. Iisalmessa isä oli saattanut ainoaa tytärtä tekoreippaana nieleskellen, koputtanut hyvästejä ikkunaan vaunun jo nytkähtäessä. Silloin pääteasemalla nuokkui muutamia parhaassa työiässä olleita miehiä, joilta oli ikävästi kadonnut työkunto. Kuitenkin aikuisia. Yöllä herään kadulta kiiriviin tuskaisiin karjaisuihin. Mitä ihmettä sitä sielläkin vielä tähän aikaan huudetaan, eikö nyt pitäisi nukkua, että jaksetaan aamulla töihin?! Väsyksissä kiristelen hampaitani jäykän verhonipun kulmassa. Alakerran kapakka se vain sulkeutui ja pukkasi kiduksistaan tosi rennoksi päässeen nuorukaisen, joka kutistui kadulle pieneksi mytyksi ja pakattiin mustaan maijaan. Kello neljä ja rapiat. Paha olo ja kyyneleet kirpoavat väkisinkin silmiin, vaikka ei passaisi, kun aamulla on niin maan perusteellisen tärkeä meno. Hyvä Suomi 2020 -kurssi alkaa. Harri Virtanen on 14-vuotiaan pojan yksinhuoltaja. Hän on Yksinhuoltajien ja yhteishuoltajien liiton varapuheenjohtaja. LUKIJOILTA Tekniikan avulla homma hoituu? Luin Sosiaaliturvasta 5/06 Erja Saarisen näkökulman artikkelista Uusi teknologia mahdollistaa sosiaalityöntekijöiden etätyöskentelyn. Minulle ei selvinnyt, mikä on englantilaisen lehden ja mikä toimittajan omaa tulkintaa esimerkiksi kohdasta: Tekniikan avulla voidaan asiakastiedot päivittää välittömästi missä vain, samoin lukea sähköpostit. Eihän se ole tärkein asia sosiaalityössä? Saarinen jatkaa juttuaan: Niiden vuoksi ei tarvitse raahautua toimistoon. Työnantajan ei enää olisi järkevää kustantaa jokaiselle omaa huonetta ja pöytätietokonetta. Miksi sosiaalityöntekijä tulisi vastenmielisesti työpaikalleen? Miksi työnantajalle tulisi järkevämmäksi, vai halvemmaksi, kustantaa jokaiselle sosiaalityöntekijälle syli- ja kämmenmikrot sekä matkapuhelimet? En kannata ajatusta sosiaalityöntekijöiden etätyöskentelystä. Community Care -lehden artikkelin mukaan onneksi myöskään englantilaiset sosiaalityöntekijät eivät ole halukkaita ottamaan hyötyä irti tekniikasta, kuten Saarinen asian ilmaisee. Jos minä olisin asiakas, en haluaisi että joku tulee syli- ja kämmenmikron kanssa päivittämään akuuttia huollontarvettani. Jos olisin lastensuojelu- tai toimeentulososiaalityöntekijä, en haluaisi kohdata asiakastani sähköpostin tai tekstiviestin välityksellä. Antero Marjakangas, lastenvalvoja, Kotka 14 Sosiaaliturva 8/06

Palstalla sosiaalipalveluiden käyttäjät kertovat ajatuksiaan sosiaalipalveluista. Miten sosiaalipalvelut tukevat kriisissä olevaa perhettä? Poikani ollessa aivan pieni olin laivakokkina aina kaksi viikkoa yhteen menoon merellä. Työrupeamien jälkeen näkyi, etteivät kotona olleet asiat kunnossa. Pyysin tueksi kotipalvelua, mutta sitä ei annettu, koska jonossa oli vanhuksia. Varhaisella avulla olisi ehkä vältetty ero ja ainakin säästetty lasta kärsimyksiltä. Ongelmat pahenivat nopeasti. Päätin lähteä lapsen kanssa ja huolehtia hänestä mahdollisimman hyvin. Pääsimme ensikotiin, josta sain asiantuntevaa apua. Miten lapsen huolto- ja tapaamisasioita hoidetaan? Olimme avopari. Olin tunnustanut isyyteni, mutta emme olleet sopineet yhteishuoltajuudesta. Lapsi oli palautettava äidille. Hän eli kahdeksan kuukautta epämääräisissä oloissa, kunnes tilanne kärjistyi niin, että huoltajuus siirtyi minulle. Isyyden tunnustaminen ei turvaa isän asemaa huoltajana vaan tärkeää on sopia myös yhteis- huoltajuudesta. Viranomaiset vähättelevät yhteishuoltajuudesta sopimista. Viranomaisen pitäisi aina myös varmistaa se, että asiakas ymmärtää, mistä on sovittu. Minun tapauksessani näin ei ollut. Miten sinuun on suhtauduttu miehenä? Sosiaalitoimessa tehdään ratkaisuja automaattisesti äidin parhaaksi. Asenteet ovat samanlaisia nais- ja miestyöntekijöillä. Kyse on vallitsevasta asenneilmapiiristä. Minulta kysytään usein, mitä hirveää lapsen äiti on tehnyt, kun lapsi on isällä? Myös lapsensa isälle jättäneitä naisia pidetään hylkiöinä. Ei ymmärretä, että isä voi oikeasti olla lapselle sopivampi huoltaja. On surullista, että tällainen asenne on syvällä myös ammatti-ihmisillä. Miten yksinhuoltajaperheiden asemaa pitäisi parantaa? Yksinhuoltajaperheiden köyhyys on lisääntynyt. Elatustuki jäi laman jäljiltä niukaksi. Lapsilisän 36 euron yksinhuoltajakorotus ei ole korvannut aiempaa verotuksen lapsivähennystä. Yksinhuoltajaäitien työllisyystilanne on vaikea. Esimerkiksi kaupan alalla töitä tehdään yhä enemmän myös iltaisin, mutta kunnat eivät ole vastaavasti lisänneet ympärivuorokautista päivähoitoa. Työpäivien pituus vaihtelee, joten päivähoidon lisäksi yksinhuoltaja tarvitsee lapsen hoitoon tukiverkoston. Tapaamiskiistojen vähentämiseksi ensimmäinen sopimus lapsen huollosta ja tapaamisista saisi olla vain vuoden mittainen. Vuodessa nähtäisiin, miten asiat käytännössä toimivat ja tehtäisiin sitten pitempi sopimus. Nytkin sopimusta voi muuttaa, mutta se ei ole kovin helppoa. Jos on tarpeen, lapsi pitäisi voida luovuttaa tapaavalle vanhemmalle neutraalissa paikassa viranomaisen ollessa läsnä. Näin voitaisiin esimerkiksi puhalluttaa vanhemmat, jos on epäilyä alkoholinkäytöstä. Näin saataisiin faktoja myöhempää selvittelyä varten. Sosiaaliturva 8/06 15

yksineläjät Yksineläjät eivät tunne olevansa merkityksellisiä ja tasavertaisia yhteiskunnan jäseniä. Lapsiperheet ja vanhukset menevät avuntarvitsijoina automaattisesti ja ilman harkintaa heidän ohitseen. Tätä mieltä ovat vakiintuneet keski-ikäiset yksineläjät. Yksineläjät muita vähempiarvoisia? Eija Maarit Ojala on kulttuurintutkija. Kirjoitus perustuu hänen ja Osmo Kontulan tutkimukseen Tarvitseeko minua kukaan? Keski-ikäiset yksineläjät perhekeskeisessä yhteisössä, jonka Väestöliiton Väestöntutkimuslaitos julkaisi vuonna 2002. Tutkimuksessa koko siihenastisen elämänsä ilman elämänkumppania viettäneet, 35 54-vuotiaat yksineläjät ympäri Suomea kertovat kirjoitelmin ja haastatteluin, millaista on olla yksineläjä suomalaisessa yhteiskunnassa. Julkaisu on ensimmäinen keski-ikäisten yksineläjien sosiaalista elämää laajasti käsittelevä laadullinen tutkimus Suomessa. Sosiaalipolitiikka tarkoittaakin yksineläjien mielestä perhepolitiikkaa, vaikka pohjoismaisen hyvinvointijärjestelmän lähtökohtana on yksilö. Tutkimuksen mukaan monet yksineläjät kokevat, ettei yhteiskunnalla ole heille juuri annettavaa muuten kuin heidän sairastuessaan. Katkeruuttakin on; eräs kertoi, ettei odota enää mitään kanssaihmisiltä, mutta toivoi, että yhteiskunta ottaisi yksineläjätkin joskus huomioon. Hyvinvoivat yksineläjät ihmettelevät, miten he edelleen loistavat poissaolollaan viranomaisten, tutkijoiden ja päättäjien lausunnoista. Muutama ilmoitti jättävänsä nykyään äänestämättä, sillä miksi kannattaa vaaleista vaaleihin vain perheiden asioita ajavia ehdokkaita ja puolueita. Yksineläjiä ei yksinkertaisesti pidetä yhteiskunnallisesti merkittävänä väestöryhmänä. Heidän odotetaan kyllä antavan oman panoksensa yhteiskunnan hyväksi ja vieläpä mukisematta, vaatimatta mitään itselleen. Yksineläjillä ei oikeastaan ole edes oikeutta vaatia mitään, sillä ilman vaatimuksiakin heidät leimataan itsekkäiksi. Myös lähiyhteisössään yksineläjät ovat usein antajan, tukijan, hoivaajan ja kuuntelijan osassa. Sen sijaan lähiyhteisö ei vastavuoroisesti näe tai halua nähdä velvollisuuksiaan yksineläjää kohtaan. Hänen oletetaan pärjäävän yksin tilanteessa kuin tilanteessa, onhan hän pärjännyt tähänkin asti. Moni ulkopuolinen määrittää yksineläjän juuri yksin elämisen kautta, vaikka tuskin yksikään yksineläjä kokee olevansa vain ja ainoastaan yksineläjä. Kukaan ei ole kiinnostunut yksineläjistä; ei yksilöinä, muttei myöskään omana väestöryhmänään omine ongelmineen. Sosiaalipolitiikka tarkoittaakin yksineläjien mielestä perhepolitiikkaa, vaikka pohjoismaisen hyvinvointijärjestelmän lähtökohtana on yksilö. Asenteellisia sosiaalityöntekijöitä? Eräs sosiaalitoimessa työskentelevä yksineläjä kertoi tutkimuksessa, miten hänen työpaikallaan suhtaudutaan yksineläjiin. Yksineläjiä ei hänen mukaansa oteta huomioon, vaan heidät voidaan surutta sivuuttaa ja jättää ilman palveluja. He eivät ole ihmisinä tarpeeksi arvokkaita ansaitakseen apua ja tukea elämänkriiseissä. Heidät on lupa syrjäyttää. Perheelliset sitä vastoin saavat asiallisen vastaanoton. Tutkimuksen yksineläjä piti erityisesti sosiaalityöntekijöiden asennetta ongelmallisena. Jos näin on, se kertoo sisäistetystä arvomaailmasta ammatissa, joka vaikuttaa suoraan niiden yksineläjien hyvinvointiin, jotka apua tarvitsevat. Toisaalta voiko ihminen ylipäätään tuntea itsensä arvostetuksi kansalaiseksi joutuessaan turvautumaan yhteiskunnan viimesijaiseen tukimuotoon? Uskon, että ihmiset välttävät sitä niin pitkälle kuin mahdollista, onhan siinä kyse yksilön elämänhallinnasta. Viranomaisen asenteellisuus on kuitenkin eri asia kuin sosiaalitoimen asiakkaan kokemus itsestään. En myöskään menisi väittämään kyseisen yksineläjän näkemystä tuulesta temmatuksi. Hänellähän on alan ammattilaisena tietoa sosiaalitoimen sisäpuolelta, ei sen ulkopuolelta. Palveluiden yhdenvertaisuusperiaatteen kannalta tämä antaa arveluttavan kuvan ainakin tämän yhden sosiaalitoimiston toiminnasta. Mihinkäs kategoriaan sinut laitetaankaan? On kuitenkin muistettava, että kuntien sosiaalitoimet ovat olleet taloudellisesti tiukoilla jo vuosia. Väliinputoajia saattaa olla muissakin väestöryhmissä kuin yksineläjissä. Itse en esimerkiksi tunne yhtäkään lapsiperhettä, joka olisi, tarpeesta huolimatta, saanut edes hetkellistä apua esimerkiksi kunnan kotipalvelulta. Mutta vaikka näin olisikin, se ei kohenna yksineläjän asemaa millään tavalla. 16 Sosiaaliturva 8/06

kuva: Futureimagebank Yksineläjiä yhä enemmän Yhden hengen kotitaloudet on kasvava joukko kaikissa ikäryhmissä. Vuonna 2004 kaikista asuntokunnista yhden hengen asuntokuntia oli 39,3 prosenttia. Vähävaraisimmista valtaosa on yhden hengen talouksia. Myös toimeentulotuen saajista yksinäiset henkilöt ovat suurin ryhmä, vuonna 2004 tuen saajista yksinäisiä oli 69 prosenttia. Lähteet: Stakes, Tilastokeskus Kysyin tuntemaltani johtavalta kodinhoitajalta puolileikilläni ja toisaalta ihan tosissaan apua [on menossa leikkaukseen]. Kyselin, voisinko saada kotipalvelulta tukea vaikkapa vain ruuan hankintaan, jos se ei muuoin onnistu. Vastaus oli: Hyvänen aika, mihinkäs kategoriaan sinut oikein laitetaankaan. Sinä et kuulu lapsiperhepalveluihin etkä vanhustenhuoltoon. Niinpä niin, sitä olen itsekin mietiskellyt. Oma työpanokseni yhteiskunnassa on kelvannut lapsiperheille ja olen todella paljon joutunut huolehtimaan oman vanhukseni asioista. Sinkun tuki toisille kelpaa, mutta mistä sinkku saa tilapäistä tukea yhteiskunnal- ta? Pidetäänkö niin itsestään selvänä, että kaikilla sinkuilla on rahaa kustantaa kaikki yksityisen verkoston kautta? Oikeastaan kun mietiskelen asiaa, tulen siihen tulokseen, että kukaan ei ole tätä asiaa yhteiskunnassa vakavasti ajatellut. (46-vuotias kasvatusalalla toimiva nainen Savosta) Merkillepantavaa onkin se, että yksineläjiä ei oteta huomioon omana väestöryhmänään samoin kuin esimerkiksi perheellisiä. Kun otetaan huomioon yksineläjien yhä kasvava joukko, heitä ei voi enää sivuuttaa. Asiaa olisi pohdittava ehkä kokonaan uudesta näkökulmasta, sillä yhteiskunnan muuttuessa myös sosiaalipalveluiden on muututtava. Kansalaisryhmä ajaa yksineläjien etua Yksineläjien asemasta käytiin vuodenvaihteessa vilkasta keskustelua Helsingin Sanomien yleisönosastossa. Se on jo poikinut valtakunnallisen poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumattoman Pro yksin elävät -ryhmän, jonka tavoitteena on parantaa yksineläjien asemaa Suomessa. Ryhmä haluaa lisätä tietoisuutta yksin elävistä ja vaikuttaa päättäjiin, jotta yksineläjien kohtaamat sosiaaliset ja taloudelliset epäkohdat korjattaisiin. Ryhmä pyrkii myös lisäämään tutkimusta yksineläjistä. Tutkimustiedolla on kiire, sillä ilman sitä asiassa on vaikea edetä. Tarvitaan tietoa esimerkiksi siitä, millaisia erityistarpeita yksineläjillä saattaa olla. Miten kuntien sosiaalitoimessa ja yhteiskunnassa yleensä pitäisi kehittää palveluja, jotta ne ottaisivat yksineläjät paremmin huomioon? Sosiaaliturva 8/06 17

päivähoito Peilivihko kokoaa lapsen ajatuksia yksiin kansiin Tornion Kallioputaan päiväkodissa nostetaan tänäkin perjantaina pöydälle pinkka vihkoja. Pinosta löytyy jokaiselle 3 5-vuotiaalle oma vihko, johon hän viikoittain piirtää ja kertoo ajatuksiaan. Mia Sivula Idea peilivihkosta syntyi päiväkodin johtaja Kaisa Rauvalan päässä koulutusmatkalla Portugalissa. Käsittelimme kurssilla reflektiivisyyttä opetustyössä, eli omien tunteiden ja toiminnan peilaamista ja havainnointia suhteessa muihin ihmisiin. Aloin pohtia, mikä voisi olla sellainen työkalu, jolla lapset voisivat päiväkodissa heijastaa omia ajatuksiaan meille kasvattajille. Alkunsa sai peilivihko, lapsen oma päiväkirja, johon lapsi piirtää ja kertoo omia tarinoitaan. Kun viisi vuotta on kulunut ensimmäisten vihkojen aloittamisesta, sivuille ovat kirjautuneet niin hammassäryt kuin pikkusisarusten syntymät, katsotut elokuvat, harrastukset ja perheen kanssa vietetyt tavalliset kotihetket. Peilivihkon kuvia ei arvostella Peilivihkon periaate on pitkälti samanlainen kuin sadutuksen. Sadutus tarkoittaa, että lapsi kertoo tarinan, jonka aikuinen kirjoittaa ylös.valmis tarina luetaan lapselle ääneen. Sadutuksessa voidaan myös piirtää kuva ja keksiä siihen tarina, tai valmis satu kuvitetaan jälkeenpäin. Peilivihkossa kuva on tarinaa tärkeämpi. Kuva on enemmän totuus lapsen ajatuksista kuin tarina. Tarina värittyy helposti asioilla, joita lapsi kertoessaan poimii ympäriltään. Hän saattaa liittää kertomukseen viereisen huoneen hälinän ja ikkunan takana heiluvan oksan, sanoo päiväkodin toinen lastentarhanopettaja Kaisa Lindqvist. Lapsen piirroksissa tapahtuu vuoden aikana paljon: kuvat saattavat muuttua tum- 18 Sosiaaliturva 8/06

kuva: Mia Sivula Kevään päättyessä käsissä on hieno pala lapsen historiaa vuoden ajalta. Peilivihko kertoo myös siitä, miten käden taidot ja kyky kertoa ovat vuoden aikana kehittyneet. Saran, Tanyan ja Lauran peilivihkot ovat tältä viikolta valmiit. mista vaaleisiin, yksittäisistä viivoista hyvinkin luoviin ja monivärisiin kuviin. Lapsen elämän tapahtumista riippuen kuvissa on välillä enemmän sotkua ja toisinaan taas enemmän järjestystä, Lindqvist sanoo. Kerran viikossa toistuva peilivihkohetki alkaa päivälevon jälkeen, jolloin mieli on rauhallinen. Lasta rohkaistaan piirtämään vihkoon omia ajatuksiaan, haaveitaan tai asioita, jotka askarruttavat mieltä. Valmista työtä ei arvostella, ja työ on valmis kun lapsi niin sanoo, vaikka siinä olisi vain yksi haituva. Kun piirros on valmis, lapsi kertoo kuvan tarinan ja aikuinen kirjoittaa sen vihkoon. Kertomus kirjataan sellaisenaan, korjailematta. Sen jälkeen aikuinen lukee sylissä olevalle lapselle tarinan ääneen. Rauvalan ja Lindqvistin kokemusten mukaan peilivihko on lapselle erinomainen oman itsen hallinnan keino, joka kantanee hedelmää myös koulutyöhön ja aikuisuuteen. Vihkon tekeminen on prosessi, jolla on tavoite ja jatkuvuus. Siinä korostuvat lapsen yksilöllisyys ja lapsilähtöisyys ilman kilpailua. Lapsi oppii peilivihkon myötä työskentelemään itselleen, ei aikuiselle. Hän saa luvan tuntea ja ajatella juuri niin kuin haluaa, eikä niin kuin aikuinen ehkä toivoisi. Lapsen on myös hyvä saada kokea, että vaikka piirustus olisi tällä viikolla pelkkää suttua, se ei haittaa. Jos lapsen mielessä ei juuri nyt ollut muuta, se riittää.varsinkin isommilla lapsilla kestää joskus aikansa, ennen kuin he oppivat olemaan piirtämättä aikuiselle, Rauvala sanoo. Tarinan lukeminen ääneen ja kuvan katseleminen yhdessä aikuisen kanssa on tärkeä osa peilivihkon täyttämistä. Kun kuuntelen lapsen tarinoita ja katselen kuvia, tutustun lapseen aina hieman uudella tavalla. Hoksaan, että ai, tuohan olikin sinulle tosi tärkeä juttu, Lindqvist sanoo. Kansi kertoo oman tarinansa Peilivihkon tarkoitus ei ole kaivaa lapsesta esiin ongelmia. Aikuisen tulkinta kuvasta ei myöskään ole pääasia, vaan tärkeintä on, että lapsi saa tuoda kuvaan ja kertomukseen omia ajatuksiaan. Jotain peilivihkon kuvista voi kuitenkin päätellä, ja joskus niiden kanssa lähestytään myös vanhempia. Jos ennen aina huolellinen lapsi suttaa viikosta toiseen, saatamme jutella vanhempien kanssa, ovatko he huomanneet jotain erilaista lapsen käyttäytymisessä. Toisaalta kuvat voivat vahvistaa ajatusta siitä, että kotona toimitaan ihan oikealla tavalla. Esimerkiksi lapsi, joka on aggressiivinen muita kohtaan, tai jolla tulee kotiinlähtöhetkellä vanhempien kanssa kahakkaa, voi piirtää oikein seesteisiä kuvia. Silloin arvelen, että lapsella on kaikki hyvin, mutta elämässä on meneillään jonkinlainen valtataistelun vaihe, Lindqvist sanoo. Pääosin lapset piirtävät tavallisista elämän asioita. Lapselle tärkeät ihmiset ovat tarinoissa usein läsnä. 5-vuotias Tanya seikkailee vihkossaan usein pikkuveljensä Ramonin kanssa, ja 5-vuotias Oskari kertoo niin laveita tarinoita kotoa, että aikuinen ehtii vaivoin perässä kirjoittaa. Aika usein kuvissa paistaa aurinko, tytöillä on ihanan pitkä tukka, ja äidin kanssa ollaan menossa kauppaan, Lindqvist kuvailee. Lapset saavat leikata ja liimata peilivihkon kanteen kuvia lehdistä. Niistä paljastuvat omistajan mieltymysten aiheet. Kulinaristit koristelevat kannen jäätelön ja karamellin kuvilla, ja eläimestä haaveilevat koirilla ja seeproilla. Moni on liimannut kanteen äitiä muistuttavan naisen kuvan. Kun peilivihkoa tehdään joka viikko, on kevään päättyessä käsissä hieno pala lapsen historiaa yhden vuoden ajalta. Peilivihko kertoo myös paljon siitä, miten käden taidot ja kyky kertoa ovat vuoden aikana kehittyneet. On jännittävää ajatella, millaista lapsen on lukea omaa peilivihkoa kahdenkymmenen vuoden päästä. Vihkot ovat ihana muisto siitä, millainen pieni ihminen lapsi on päiväkodissa ollessaan ollut, Rauvala sanoo. Sosiaaliturva 8/06 19

luottamushenkilö vastaa Forssassa haetaan uutta kuva: Kati Pitkänen Sinikka Vanhala ei kannata voivottelua. Sinikka Vanhalalla on takanaan yli 25 vuotta kunnallispolitiikassa Vasemmistoliiton edustajana. Osuuskaupan kassalla päivisin työskentelevä Vanhala on ollut vuosien saatossa puolueensa ääniharava. Vanhala yritti lopettaakin kun- Politiikka kävi kuumottelemaan? Kausi perusturvalautakunnan jäsenenä oli niin mielekäs. Huomasin heti, että se on minun juttuni. Aiemmin en ollut koskaan ehtinyt perusturvalautakuntaan. Sain tietää, että olisi mahdollista päästä puheenjohtajaksi. Mielestäni silloin pitää olla näyttöä poliittisesta kannatuksesta. Siksi lähdin taas vaaleihin. Olin minä ajatellut, että pitäisi tehdä muutakin kuin kunnallispolitiikkaa ja päästää uudet jäsenet esille. Ajattelin lopettaa myös siksi, että 1990-luku oli niin rankka. Kuvaile hieman 1990-lukua Forssassa. Kaupunki oli lähellä konkurssia. Kunnan työntekijöitä irtisanottiin 73. Tämä oli minulle kaikkein pahin paikka. Irtisanomiset heijastuvat vieläkin kuntaan. Toinen raskas paikka oli oman sähkölaitoksen myyminen. Mutta se oli pakko tehdä. Myynnillä maksettiin kunnan velkoja. Miltä talous näyttää nyt? Talous on hieman kohentunut. Forssa on nyt niin sanottu normaali kunta. Suurimman ristiriidan näen kuitenkin siinä, että talous ei kehity niin hyvin, että voitaisiin huolehtia jatkuvasti lisääntyvistä velvoitteista. Toisaalta 1990-luvun vaikeuksista opittiin. On ollut pakko kehittää uusia tapoja toimia. Vaikka Forssa on muuttotappiokunta, verokertymä on pieni ja ikäihmisten määrä kasvaa, niin täällä tapahtuu paljon uutta. On ihan turha jäädä voivottelemaan. Emme me voi umpioitua, vaan on haettava uusia yhteistyökumppaneita. Aiotte myös kehittää omaishoitoa? Siihen on saatava lisää rahaa. Pitkällä aikavälillä omaishoidon tukeminen käy edulliseksi kunnalle, mutta kunta ei saa hyväksikäyttää ihmisten tunnesidettä hoidettavaan. Hehän tekevät työn, joka kuuluisi kunnalle. Hoitajien vaivoista on maksettava. Vanhustenhuollossa iso asia on myös Heikanrinteen vanhainkodin remontti palvelukeskukseksi. Budjetti on miltei neljä miljoonaa euroa. Mikä muu sosiaalihuollossa nyt on keskeistä? Erityisryhmien asumispalvelusäätiö ASPA on ostanut kunnalta tyhjiä kerrostaloasuntoja. Tänne rakennettiin paljon betonielementtitaloja, kun kunnassa oli rakennusaineteollisuutta, mutta nyt monet asunnot ovat tyhjillään. ASPAn kautta niitä saadaan mielenterveys- ja päihdekuntoutujien käyttöön. Forssahan tunnetaan märkänä kaupunkina. Alkoholin kulutus on kovaa, mikä on osin laman ja työttömyyden peruja. Sininauhaliitto valitsi Forssan yhdeksi projektipaikkakunnakseen osana valtakunnallista päihdehanketta. Suunnitteilla on myös perhetukikeskus. Kyllä, kunnassa avattiin oma lastenkoti kymmenen vuotta sitten yhden suurperheen lasten vuoksi, joiden äiti kuoli. Nyt tämän lastenkodin ympärille perustetaan seudullinen perhetukikeskus. Siihen tulee lastenkodin lisäksi turva-asuntoja ja itsenäistymisasuntoja nuorille. Samoin seudullinen sosiaalipäivystys hoidetaan sieltä. nallispolitiikassa eikä osallistunut vuoden 2000 vaaleihin. Silti hän suostui perusturvalautakunnan jäseneksi ja viime vaaleissa palasi jälleen ehdokkaaksi ja sitä tietä valtuutetuksi ja perusturvalautakunnan puheenjohtajaksi. haastattelu: Kati Pitkänen Vanhuspalveluja kehitetään alkavalla Mää itte kotona -hankkeella. Mikä se on? Seudullinen hanke, jossa ovat mukana alueen kunnat, terveydenhuollon kuntayhtymä ja Hämeen ammattikorkeakoulu. Rahat on saatu pääosin sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisrahoista. Tarkoituksena on kehittää yhteistyökuvio eri toimijoiden välille ja selvittää, kuka tekee mitäkin ja kenen rahalla. Nythän mukana on kuntaa, yhdistyksiä, yksityisiä. Rahaa tulee eri paikoista. Meillä on esimerkiksi juuri aloitettu Kauppakassi-hanke, jossa vanhuksille käydään kaupassa ja viedään ostokset kotiin. Rahat tulevat TE-keskuksen työllistämisrahoista. Näkyykö puoluekantasi luottamustehtävän hoidossa? En usko. Luulen, että minut mielletään täällä yleispoliitikoksi. Yhteistyö lautakunnassa sujuu hyvin, ja meillä on pääosin samat näkemykset sosiaalihuollon kehittämisestä. Lisäksi olen mukana esimerkiksi Kirkkovaltuustossa, diakoniatyössä ja muussa vapaaehtoistyössä. Miten ehdit tätä kaikkea? Olen joskus sanonut, että työ haittaa harrastuksia. Minulla ei ole omia lapsia, ja kunnallispolitiikka ja vapaaehtoistyö ovat tuoneet elämääni sisältöä. Lisäksi olen omien henkilökohtaisten kriisieni kautta ymmärtänyt auttamisen merkityksen. Niiden kautta myös luterilainen usko on löytynyt. Se on jotakin, minkä varassa rakentaa elämää. 20 Sosiaaliturva 8/06