Eduskunta Sivistysvaliokunta Pvm 10.10.2017 Viite: Sivistysvaliokunta 11.10.2017 Asia: HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitokselta on pyydetty asiantuntijalausuntoa asiaan Laadukas ja tasa-arvoinen varhaiskasvatus ja perusopetus kaikille. Kiitämme lausuntopyynnöstä ja yritämme vastata esitettyihin kysymyksiin erityisesti perusopetuksen osalta, josta Koulutuksen tutkimuslaitoksella on vankkaa tutkimukseen perustuvaa tietoa. Koulutuksen tutkimuslaitoksessa toteutetaan Suomen osalta OECD:n PISA (Programme for International Student Assessment) tutkimus, joka kohdistuu 15-vuotiaisiin oppilaisiin, eli pääasiassa 9-luokkalaisiin. Tutkimusten perusteella voidaan havaita, että suomalaiskoululaisten oppimistulokset ovat heikentyneet kaikilla mitatuilla osa-alueilla, eli lukemisen, matematiikan ja luonnontieteen osaamisessa vuoden 2006 jälkeen. Tuona vuonna Suomi oli koko vertailun paras maa. Vaikka tulokset ovat olleet laskusuunnassa, on Suomen sijoitus edelleenkin varsin hyvä etenkin OECD-maihin verrattuna. Huolta on kuitenkin syytä kantaa osaamisen laskevasta trendistä, joka on lukemisessa lievin, mutta erityisen vahva matematiikassa. Sen 37 pisteen pudotus vastaa noin yhden lukuvuoden opintoja (liitetaulukko 1 ja 3). Tätä havaintoa vahvistaa myös neljäsluokkalaisilta tehty IEA:n (International Association for the Evaluation of Educational Achievement) TIMSS-tutkimus (Trends in International Mathematics and Science Study). Sen mukaan neljäsluokkaisten matematiikan osaaminen on pudonnut 10 pistettä ja luonnontieteissä jopa 16 pistettä vain neljässä vuodesta (2011 2015) (liitetaulukko 2). Erityisen paljon osaaminen on heikentynyt pojilla, sillä nyt poikien ja tyttöjen ero on suurempi kuin koskaan ennen. Saman tutkimuksen mukaan varhaiset taidot (kirjainten ja lukujen tunnistaminen ennen koulun alkua) ennustavat hyvää taitoa 4-luokalla. TIMMSS-tutkimuksen havainnoista pitäisi olla erityisen huolissaan, sillä ne ennakoivat heikkoa PISA-menestystä tulevaisuudessa. Ongelmaan pitäisi kiinnittää huomiota siksi, että nyt tilanteelle voitaisiin vielä tehdä jotain, jotta kehityskulun suunta Postiosoite: Puhelin: www.jyu.fi PL 35 *(014) 260 1211 Y-tunnus 40014 Jyväskylän yliopisto Telefax: 0245894 (014) 260 1021
2(9) muuttuisi. Voitaisiin käynnistää vaikkapa luonnontieteen ja matematiikan kansallinen kehittämisprojekti, jossa erityinen huomio keskitetään oppilaiden motivaatioon ja siihen vaikuttaviin tekijöihin. Esimerkiksi kouluun suhteutettujen digitaalisten oppimisalustojen ja pelinomaisten pedagogisten ratkaisuiden soveltaminen voisivat olla keinoja tässä tavoitteessa. Oppilaiden kiinnostuksen kohteiden tunnistaminen ja niiden parempi hyödyntäminen opetuksessa voisivat auttaa etenkin poikien osaamistason parantamisessa. Viimeisimmässä PISA-tutkimuksessa voi havaita kaksi seikkaa. Ensinnäkin heikosti osaavien oppilaiden osuus on kasvanut selvästi ja osaamisen heikentyminen näkyy erityisesti osaamisjakauman alapäässä. Tyttöjen ja poikien väliset osaamiserot ovat suurimpia osaamisen ollessa heikkoa (osaamisjakauman alapäässä), mutta ne pienentyvät osaamisjakauman yläpäähän siirryttäessä esimerkiksi matematiikassa parhaiten osaavilla poikien pistemäärä on suurempi kuin tyttöjen. Toiseksi, tytöt ovat keskimäärin poikia parempia kaikissa mitatuissa aineissa jopa matematiikassa, jossa pojat olivat perinteisesti tyttöjä osaavampia. Myös ero kaupunkien ja maaseudun välillä on kasvanut, vaikka ero on vielä pieni. Tämä heikko signaali pitäisi kuitenkin ottaa vakavasti. Tiivistäen voikin sanoa, että kaikkein heikoimmilla ovat syrjäseutujen pojat, sillä kaupunkilaispojat ovat lähempänä tyttöjen tasoa. PISA-tulosten tulkinnassa voi nostaa esiin kolme tärkeää seikkaa. Ensinnäkin se, että koulujen ja opettajien toiminnassa ei näytä olevan tekijöitä, jotka selittäisivät osaamisen heikentymistä. Meillä on siis yhä edelleen hyvät opettajat ja koulut. Tätä havaintoa tukee se, että kansallisissa koulujen keskiarvoissa on vain vähän hajontaa. Havainto antaneekin hyvän pohja koulun ja opetuksen edelleen kehittämiselle. Toinen merkittävä havainto on se, että pääkaupunkiseutu peittosi ensimmäistä kertaa muun maan sen PISAn keskiarvo ollessa maan korkein. Samalla kuitenkin pääkaupunkiseudulla koulujen väliset erot olivat suurimmat. Etsittäessä selitystä tähän tilanteeseen täytynee muistaa, että tarkasteluaikana (2006 15) oppilaiden valinnanvapautta on lisätty, mikä tarkoittaa perheiden kulttuuristen resurssien suurempaa vaikutusta oppilaiden valintoihin. Korkeasti koulutettujen vanhempien lapset toisin sanoen hyötyvät valinnaisuudesta. Samaan aikaan köyhien perheiden määrä on kasvanut Suomessa. Nämä tekijät voivat olla yhteydessä toisiinsa, sillä vanhempain sosio-ekonominen tausta yhdessä asenteiden kanssa ovat tärkeimmät PISA-tutkimuksessa havaittujen osaamistason eroja selittäviä tekijöitä. Suomessa tämä yhteys sosio-ekonomisen statuksen (SES) ja oppimistulosten välillä on kasvanut nopeimmin OECDmaissa ollen nyt OECD:n keskitasoa (liitetaulukko 4 ja 5). Vanhempien koulutustason yhteys opintomenestykseen ei ole uusi asia, vaan pikemminkin koulutussosiologisen tutkimuksen useaan kertaan toistama havainto. Tästäkin syystä se olisi syytä ottaa vakavasti. Tiivistetysti voi sanoa, että osaamistason parantaminen ei riipu yksinomaan pedagogisista ratkaisuista tai kansallisesta koulutuspolitiikasta. Merkittävä rooli siinä on sekä sosiaalipolitiikalla, joka tasaa tuloeroja, että kaupunkisuunnittelulla, joka ehkäisee slummiutumista ja siten koulujen välisten erojen vahvistumista.
3(9) Kysymys positiivisesta diskriminaatiosta onkin otettava vakavasti. Empiirisellä tutkimuksella on näyttöä siitä, että heikoimmassa asemassa olevien opiskelijoiden (kuten vaikkapa maahanmuuttajien lasten) tukemisella parannetaan oppimistuloksia. Samaan suuntaan viittaavat myös tutkimustulokset koulutuksen pidentämisestä, sillä lisäkoulutus parantaa mahdollisuuksia työmarkkinoilla. Empiirinen tutkimus ei sen sijaan anna yksiselitteistä vastausta luokkakokojen ja oppimisen välisestä yhteydestä. Luokkien koot voivat vaihdella monestakin syystä, sillä pienillä paikkakunnilla luokat ovat helposti pieniä. Samoin painotetut luokat (esim. musiikki) vetävät ilmeisesti oppilaita, joiden sosio-ekonomiset taustat ja oppimistulokset ovat korkeita. Tietyissä tilanteissa luokkakoon pienentäminen voi olla järkevää, jos vaikkapa luokassa on paljon tukea tarvitsevia oppilaita, mutta luokkakoon pienentäminen ei siis automaattisesti ole oppimistuloksia parantava ratkaisu. Luokan koon asemasta olisikin kysyttävä: millainen pedagogiikka toimii pienessä luokassa ja millaisia pedagogisia keinoja tarvitaan suuremmassa luokassa? Empiirisen tutkimuksen perusteella ei myöskään voi tehdä johtopäätöksiä siitä, millä tavalla koulutuksen säästämispäätökset ovat vaikuttaneet tai kehittämishankkeet vaikuttavat opetuksen laatuun. Syitä on kaksi. Ensinnäkin aikajänne on aivan liian lyhyt, jotta johtopäätöksiä voisi tehdä. Toinen syy on se, että koulutusjärjestelmän muutokset eivät ole hermeettinen laboratorio, jossa voitaisiin kontrolloida eri muuttujia. Toisin sanoen, muutokset koskettavat jollakin tavoin kaikkia, mistä syystä ei ole nollahypoteesiä, johon verrata muutoksia. Tämän ohella opetuksen laatuun vaikuttavat lukemattomat muutkin tekijät kuten paikkakunta, opettajakunnan rakenne, oppilaat ja heidän vanhempansa sekä myös sattuma. Opetussuunnitelman tavoitteiden saavuttamisen kannalta pitää ottaa huomioon pari seikkaa. Ensinnäkin valinnaisuuden lisääminen ja uuden opetussuunnitelman entistä suurempi tukeutuminen vanhempiin suosivat mitä ilmeisimmin koulutettujen ja korkean SES:n perheiden lapsia. Tätä epäsuhtaa voisi tasoittaa tehokkaalla oppilaanohjauksella, joka voisi avata myös alemman sosiaaliryhmän jälkeläisille näkökulmia opintoihin. Tällä olisi erityisesti merkitystä nivelvaiheessa siirryttäessä toiselle asteelle. Kotimaisista ja kansainvälisistä oppimistulosten arvioinneista perusopetuksen päättövaiheessa löytyy yhteinen piirre: arvioinnissa osoitetun osaamisen yhteys kouluarvosanoihin ei ole johdonmukaista. Arvosanakäytänteissä on selkeästi eroja koulujen välillä ja jopa koulujen sisällä. Syynä ei ole opettajien arviointitaitojen puute, vaan arviointikriteerien puutteellisuus. Ongelma ei ole vähäinen, sillä perusopetuksen päättövaihe on suurimmalle osalle nuoria heidän elämänsä tärkein opintojen nivelvaihe. Valinta tai valikoitumien toivottuun lukioon tai ammatillisten opintojen toivealalle, jopa opinnoista syrjäytyminen, voivat riippua päättötodistuksen keskiarvon desimaaleista. Lopuksi on syytä painottaa sitä, että koulutusjärjestelmä on ainoa yhteiskunnallinen järjestelmä, joka avaa kansalaisille uusia mahdollisuuksia tulevaisuuteen. Tästä syystä koulutusmahdollisuuksien tasa-arvo on yhteiskunnallisena tavoitteena demokraattisen ja avoimen yhteiskunnan peruspilari. Sen sijaan koulutustulosten tasa-
4(9) arvo on kompleksisempi asia, sillä ihmisten välillä on eroja niin oppimisessa kuin kyvyissäkin. Koulutusjärjestelmän ei kuitenkaan tulisi pyrkiä kasvattamaan näitä eroja, vaan tasoittamaan niitä, jotta kaikilla olisi mahdollisuus päästä elämässä eteenpäin. Näin Suomessa on toimittu tähän asti. PISA-tulokset osoittavat valitun koulutuspoliittisen linjan toimineen kohtuullisen hyvin. Siksi tätä koulutuspoliittista linjaa on edelleen järkevää noudattaa, sillä pienellä kansakunnalla ei olisi varaa menettää yhtään kansalaista syrjäytymiskierteeseen. Samalla on etsittävä keinoja parantaa ongelmallisia kohtia kuten heikoimpien oppilaiden osaamista sekä tyttöjen ja poikien välistä osaamiseroa jotta järjestelmä toimisi paremmin. Varhaiskasvatuksen osalta tietoa lausuntopyynnössä esille otettuihin asioihin on saatavissa kahdesta tutkimushankkeesta: professori Maarit Alasuutarin (JY) ja professori Kirsti Karilan (TaY) johtamasta Strategisen neuvoston Child Care hankkeesta sekä professori Anna-Maija Puroilan (OY) johtamasta VakaVai-hankkeesta. Lisäksi professori Kirsti Karila, lastentarhanopettaja, kasvatustieteiden maisteri, emba Satu Järvenkallas ja tutkimusjohtaja Tuomas Kosonen ovat OKM:n toimesta tehneet Varhaiskasvatuksen tiekartta-selvityksen. Kansainvälisesti katsottuna suomalainen varhaiskasvatus on korkeatasoista ja kaikilla lapsilla on periaatteessa mahdollisuus osallistua siihen. Tutkimus- ja koulutusyhteistyö varhaiskasvatuksen kentän toimijoiden kanssa on myös tuonut näkyviin toimijoiden vahvan pyrkimyksen varhaiskasvatuksen laadun jatkuvaan kehittämiseen. Samalla kuitenkin muun muassa kuntien taloudellisen tilanteen, työllisyyden ja maantieteellisten erojen myötä varhaiskasvatuspalvelujen kehittämisen ehdot ja järjestämisen tavat vaihtelevat enenevästi. Kuten Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama ja Jyväskylän yliopiston koordinoima CHILD- CARE-konsortiotutkimus on tuonut esiin, osassa kuntia voidaan suuntautua varhaiskasvatuspalveluihin investoimiseen lasten oppimispolun näkökulmasta, osassa palvelujen tarjoamisen kysymyksiä pohditaan enemmän vanhempien työssäkäyntiin liittyvien tarpeiden ja palvelujen tarjonnan näkökulmasta (Karila ym. 2017). Palvelujen erilaistuminen paikallisesti on yksi keskeinen kysymys laadukkaan varhaiskasvatuksen toteuttamisessa ja yhdenvertaisten palvelujen ylläpitämisessä koko maan alueella. Paikallinen erilaistuminen näkyy enenevästi myös yksityisten varhaiskasvatuspalvelujen sijoittumisessa ja tarjonnassa. Palvelujen tuottamisen yhtenä edellytyksenä on julkinen tuki - lisääntyvässä määrin kuntien maksamat yksityisen hoidon kuntalisät ja varhaiskasvatuksen palvelusetelit. Näiden tarjoamisesta kuntalaisille monet kunnat ovatkin tehneet päätökset, kuten esimerkiksi THL:n äskettäin julkaisema Varhaiskasvatuksen tilastoraportti osoittaa. Kaikkiin kuntiin yksityiset palvelut eivät kuitenkaan rantaudu, sillä esimerkiksi kunnan väestöpohjan (ja maksukykyisen asiakaskunnan määrä) ei välttämättä katsota olevan riittävä palvelujen kannattavuuden näkökulmasta. Kuntien pyrkimyksenä näyttää olevan useimmiten yksityisten palvelujen mahdollistaminen kaikille perheille (Ruutiainen ym. 2017). CHILDCARE-konsortiossa tutkitaan, toteutuuko tämä pyrkimys vai tuottaako yksityisen varhaiskas-
5(9) vatuspalvelujen osuuden kasvaminen palvelunkäyttäjien eriarvoistumista. Tätä koskevat tutkimustulokset eivät kuitenkaan ole vielä käytettävissä. Hankkeessa toteutetun noin yksivuotiaiden lasten vanhemmille suunnatun kyselyn tulokset osoittivat kuitenkin, että mikäli kunnassa oli käytössä palveluseteli, yksivuotias lapsi oli useammin yksityisen varhaiskasvatuksen piirissä kuin jos kunta tarjosi perheille ainoastaan yksityisen hoidon kuntalisää (Hietamäki ym. 2017). Lisäksi erityisesti suurissa kunnissa (Jyväskylä, Oulu, Tampere ja Helsinki) korkeammin koulutetut (yliopisto, ammattikorkeakoulu, opistoaste) vanhemmat käyttivät enemmän yksityisiä varhaiskasvatuspalveluja verrattuna matalamman koulutuksen omaaviin vanhempiin. Kysely toteutettiin vuonna 2016 kymmenen, eri kokoisen ja eri puolilla maata sijaitsevan kunnan alueella. Sen tulokset koskevat noin 2080 yksivuotiasta lasta. Lasten osallistuminen varhaiskasvatukseen vaihtelee huomattavasti alueittain maassamme. CHILDCARE-hankkeen edellä mainittu kyselytutkimus toi esiin, että erilaiset kotihoidontuen kuntalisän maksamisen ehdot olivat yhteydessä lasten hoitamiseen kotona. Vanhemmista suurempi osa hoiti lapsia kotona, kun kunta maksoi kotihoidon tukea nuorimmasta lapsesta ja sisaruksista sisaruslisän. Kun kotihoidon kuntalisä maksettiin vain nuorimmasta lapsesta, vanhemmat hoitivat yksivuotiastaan kotona saman verran tai vähemmän kuin kunnissa, joissa ei maksettu kotihoidon tuen kuntalisää (Hietamäki ym. 2017). Huomattavaa kuitenkin on, että kotihoidontuen kuntalisän ja sen sisaruslisän ehdoilla osa kunnista rajaa perheen muiden alle esiopetusikäisten lasten osallistumista varhaiskasvatukseen. Tämä on seikka, jonka voi ainakin hengeltään katsoa olevan vastoin varhaiskasvatuslaissa määriteltyä lapsen oikeutta varhaiskasvatukseen. CHILDCARE-hankkeen kyselytutkimuksessa tuli myös esiin aiempien, esimerkiksi THL:n ja Kelan tutkimusten osoittama havainto, että korkeammin koulutettujen vanhempien lapset osallistuivat useammin varhaiskasvatukseen kuin matalammin koulutettujen vanhempien lapset. Samalla yli puolet CHILDCARE-kyselyyn vastanneista, kotona lastaan hoitavista vanhemmista vastasi yhteiskunnan tuen mahdollistavan lapsen hoitamisen kotona ja toimeentulon olevan riittävä, vaikka vanhempi onkin kotona lasta hoitamassa. Kotihoidossa olevien lasten vanhemmat raportoivat CHILDCARE-kyselyssä aikovansa hoitaa yksivuotiasta lastaan kotona keskimäärin hieman yli kaksivuotiaaksi (2,3 vuotta, keskihajonta 1,1 vuotta). Alle kaksivuotiaaksi lasta kotona aikoi hoitaa 33 prosenttia ja 2 3 -vuotiaaksi 56 prosenttia vanhemmista. Hallituksen viimeaikaiset päätökset koskien subjektiivista varhaiskasvatusoikeutta ja ryhmäkokoja voiva osaltaan lisätä varhaiskasvatuspalvelujen paikallista eriytymistä. CHILDCARE-hankkeessa sen kymmenen yhteistyökunnan alueella toteutettu esiopetusvuoden palvelukokonaisuuksia tarkasteleva tutkimus toi esiin esimerkiksi sen, vaikka lapsen esiopetus ja muu hänen tarvitsema varhaiskasvatus toteutuisivat periaatteessa samassa päiväkotiryhmässä, eivät varhaiskasvatuksen viranhaltijat pysty määrittelemään hänen ryhmänsä kokoa, jos ja kun se esimerkiksi koostuu eriikäisistä lapsista, vain esiopetukseen osallistuvista ja ns. kokopäivähoitoa tarvitsevista lapsista. Lasten päivittäisten vuorovaikutussuhteiden määrä voi tällaisessa ryh-
6(9) mässä nousta huomattavan korkeaksi. Sen taas voi katsoa olevan riski lapsen hyvinvoinnille. Samoin voi kysyä, miten tällaisissa tilanteissa on mahdollista suunnitella ja toteuttaa laadukasta varhaiskasvatusta. Edellä kuvattujen tutkimushankkeiden lisäksi Suomen Akatemian (2011 2014) rahoittamassa Perheet 24/7 -konsortiotutkimuksessa kerättiin monipuolisesti tietoa suomalaista vuorohoitojärjestelmästä. Tätä hanketta johtivat professori Anna Rönkä (JY, hankkeen alussa JAMK) ja professori Marja-Leena Laakso (JY). Vuorohoidon osalta varhaiskasvatuksen tasa-arvoon ja laatuun vaikuttavat seuraavat seikat: Valtaosin lastantarhanopettajat (yliopisto- tai ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet) työskentelevät vain arkipäivisin tavanomaisten aukioloaikojen mukaisesti, eivät iltaisin tai viikonloppuisin. Näin ollen lapset, joilla on ilta- tai viikonloppupainotteinen hoitoaika eivät näinä aikoina pääse osalliseksi pedagogisen koulutuksen saaneiden opettajien ohjauksesta. Nämä lapset pitävät myös monissa tapauksissa vapaapäiviä keskellä viikkoa vanhempien vapaapäivien mukaisesti ja ovat siten poissa näinäkin päivinä lapsiryhmän toiminnasta. Nopeat vaihdokset vanhempien työajoissa ja siten myös lasten hoitoajoissa ovat tuttuja vuorohoidossa ja osaltaan hankaloittavat pedagogisen jatkuvuuden ja pysyvyyden tunteen rakentamista lasten näkökulmasta. Erityisen tuen palvelut ovat heikosti saavutettavissa ilta-aikoina tai viikonloppuisin (erityislastentarhanopettaja, puhe- ja toimintaterapeutti jne.) Esiopetuksesta vastaa yliopistollisen koulutuksen saanut lastentarhanopettaja, joten esikouluikäinen lapsi, joka ei osallistu säännöllisesti päivällä tapahtuvaan toimintaan, ei pääse osalliseksi samalla tavalla suunnitellusta esiopetuksesta eikä myöskään vertaisryhmän tarjoamista oppimisen ja kehittymisen mahdollisuuksista. Lapsen päivän pituutta ei haluta kasvattaa kohtuuttomasti sillä, että hän osallistuisi sekä päivätoimintaan että olisi sen jälkeen vielä illan ja mahdollisesti yön ajan päiväkodissa. Lisäksi myöhäinen kotiin paluu vuorohoidosta ja seuraavan päivän varhainen aamuherätys esiopetukseen voi olla lapselle haasteellista. Lähteitä: Rönkä, A., Laakso, M-L., Tammelin, M., Metsäpelto, R-L., Sevón, E., Turja, L. & Poikonen, P-L. (2014). Aikuisten työ rytmittää lasten arjen. Hyvinvointikatsaus 1/2014. Tilastokeskus 2014. Rönkä, A., Turja, L., Malinen, K., Tammelin, M., & Kekkonen, M. Flexibly scheduled early childhood education and care: Experiences of Finnish parents and educators. Early Years. Hyväksytty käsikirjoitus (29.9.2017) Yhteystiedot: Professori Jussi Välimaa Koulutuksen tutkimuslaitoksen johtaja 0400 248112 jussi.p.valimaa@jyu.fi
7(9) Liitteet Liitetaulukko 1. PISA-tulokset vuosina 2000 2015. Liitetaulukko 2. Tyttöjen ja poikien väliset erot matematiikan osaamisessa 2000 2015.
Liitetaulukko 3. Tyttöjen ja poikien väliset erot matematiikan ja luonnontieteiden osaamisessa vuosina 2011 ja 2015. 8(9)
9(9) Liitetaulukko 4. Vanhempien koulutustason ja oppimistulosten välinen yhteys PISAtutkimuksissa vuosina 2003 2015. Liitetaulukko 5. Vanhempien koulutustason ja osaamisen välinen yhteys neljäsluokkalaisilla TIMMS-tutkimuksessa 2015.