Milloin pyydän potilaastani HIV-testin?

Jussi Sutinen NÄIN TUTKIN Milloin pyydän potilaastani HIV-testin? Liian myöhään tehty HIV-diagnoosi aiheuttaa Suomessa edelleen kuolemia. Sen sijaan ajoissa diagnosoidun HIV-positiivisen potilaan ennuste vastaa nykyisen lääkehoidon ansiosta lähes tausta väestön eliniänennustetta. Koska HIV-positiiviset ovat tyypillisesti oireettomia vuo sien ajan, on tartuntaa muistettava epäillä paitsi tautiin sopivien oireiden myös pelkän altistuksen perusteella. Oireinen HIV-potilas voi tulla vastaan millä tahansa erikoisalalla, geriatria mukaan luettuna. Oireettoman HIV-infektion mahdollisuus kuuluu muistaa mm. silloin, kun potilaalla on jokin tiedossa oleva sukupuolitauti tai krooninen virushepatiitti. HIV-diagnoosi perustuu vasta-aineiden osoitukseen tavallisimmin HIV-vasta-aineiden ja -antigeenin yhdistelmätutkimuksella. Totea malla HIV-tartunnan ajoissa hoitava lääkäri voi sekä pelastaa potilaansa hengen että rajoittaa epidemiaa vähentämällä sekundaaritartuntojen määrää. HIV-tartunta merkitsee edelleenkin kuolemaan johtavaa sairautta, ellei infektiota diagnosoida ajoissa. Suomessa on viime aikoina diagnosoitu vuosittain noin 150 200 HIV-tartuntaa. Tavallisimmat tartuntareitit ovat olleet heteroseksi (39 %), miesten välinen seksi (32 %) ja piikkihuumeiden käyttö (13 %). Noin neljäsosalla HIV-tartunnan saaneista tauti on diagnoosivaiheessa edennyt jo AIDS-vaiheeseen, ja yksittäisiä potilaita menehtyy vuosittain diagnoosin myöhästyttyä liiaksi. Sen sijaan ajoissa löydetyn HIV-positiivisen potilaan ennuste on nykyisten yhdistelmähoitojen ansiosta lähes sama kuin taustaväestön eliniänennuste (Bhaskaran ym. 2008). Diagnoosi voidaan tehdä vain HIV-testin avulla. Jotta HIV-infektio todettaisiin ajoissa, kuuluu testiä tarjota paitsi HIV-infektioon sopivia oireita sairastaville myös oireettomille henkilöille, jotka ovat mahdollisesti altistuneet HI-virukselle. Oireisten potilaiden löytäminen Oirelähtöistä diagnostiikkaa varten on syytä muistaa HIV-infektion tavallisimmat oireet taudin eri vaiheissa. Muutaman viikon kuluessa tartunnasta noin puolet potilaista sairastuu ns. ensitautiin (taulukko 1). Ensitaudin oireet ovat harmillisen epäspesifisiä: kuumetta, kurkku kipua, imusolmukkeiden suurentumista. Suhteellisen usein tautiin liittyy myös rokkomaista ihottumaa, joka on jo selvästi harvinaisempi kuumeeseen liittyvä oire aikuisilla. HIV- ja esimerkiksi syfilistartunnan mahdollisuus on siis hyvä muistaa aikuisten mono nukleoosin kaltaisen taudin tai Taulukko 1. HIV-ensitaudin oireita ja löydöksiä ja niiden esiintyvyydet (Hirschel 2010). Yli 50 %:lla ensitautia sairastavista 20 50 %:lla 2 20 %:lla Kuume Nielutulehdus Vatsakipu Väsymys Suurentuneet imusolmukkeet Oksentelu Ihottuma Nivelkivut Aivokalvotulehdus Lihaskivut Suun haavaumat Valonarkuus Päänsärky Laihtuminen Haavaumat sukupuolielimissä Ripuli Depressio Yöhikoilu Yskä 1027 = Artikkeli on avoin kaikille Duodecim 2011;127:1027 32

NÄIN TUTKIN 1028 kuumeisen ihottuman yhteydessä erityisesti etelänmatkan jälkeen. HI-viruksen tiedetään tartunnan jälkeen tuhoavan nopeasti suoliston imukudosta, ja ensitautia sairastavan johtava oire voi olla esimerkiksi raju koliitti. Tartunta leviää no peasti myös keskushermostoon; niinpä aikuisen lymfosyyttivaltaisen meningiitin taustalta saattaa löytyä HIV-ensitauti. Ensitaudin jälkeen HIV-potilaan imusolmukkeet voivat jäädä suurentuneiksi. Suurentuneiden imusolmukkeiden erotusdiagnostisiin vaihtoehtoihin kuuluu siis HIV-infektio. Useimmiten potilailla ei kuitenkaan ole mitään tartuntaan viittaavia oireita tai löydöksiä vuosiin. Immuunipuolustuksen heikentyessä CD4-solujen vähenemisen myötä potilaille voi ilmaantua erilaisia epäspesifisiä oireita: pitkittynyttä kuumeilua, laihtumista, ripulointia, poikkeuksellista väsymystä ja yöhikoilua. Toistuvat tai pitkittyvät herpesinfektiot, vyöruusu tai ihon tai limakalvojen sieni-infektiot saattavat olla merkki HIV-infektioon sopivasta immuunivajeesta. Monet yleisoireet kuitenkin kehittyvät hitaasti ja jäävät siten helposti huomiotta. Muita harvinaisempia HIV-diagnoosin paljastavia sairauksia voivat olla esimerkiksi dilatoiva kardiomyopatia, pulmonaarihypertensio tai erityisesti vain tummaihoisilla ilmenevä HIV-nefropatia. HIV-infektio kannattaa muistaa myös monien neurologisten vaivojen yhteydessä: infektio saattaa mm. aiheuttaa polyneuropatiaa tai esim. kasvohermohalvauksia. Ihoilmentymiä ovat esimerkiksi paheneva seborrooinen ekseema ja erityisesti alaraajoissa kutiseva eosinofiilinen follikuliitti. HIV-infektion määritellään edenneen ns. AIDS-vaiheeseen, kun potilas sairastuu johonkin vajaasta kolmestakymmenestä AIDS-kriteeritaudista (taulukko 2). Suurin osa näistä sairauksista on ns. opportunistitauteja, eli ne selittyvät potilaan syvällä immuunivajeella. Näitä ovat esimerkiksi Pneumocystis jirovecin aiheuttama keuhkokuume, sytomegaloviruksen aiheuttama verkkokalvon tulehdus, toksoplasma-enkefaliitti, atyyppisten mykobakteereiden aiheuttamat systeemiset infektiot ja ruokatorven kandidainfektio. Näiden tautien yhteydessä HIV-infektio tulee helposti mieleen, mutta HIV-testi on syytä muistaa myös niiden AIDS-kriteeritautien yhteydessä, jotka eivät yhtä vahvasti liity syvään immuunivajeeseen. Näitä ovat esimerkiksi tuberkuloosi, lymfooma, kohdunkaulan syöpä ja toistuva salmonellasepsis. AIDS-vaiheinen potilas voi oireilla minkä elinryhmän osalta tahansa. Esimerkiksi nuoren henkilön dementian selvittelyissä HIV-testi kuuluu erotusdiagnostiikkaan. Oireiden lisäksi tietyt poikkeavuudet tavallisissa verikokeissa voivat johtaa HIV-infektion jäljille. Ensitaudin yhteydessä tavallisia laboratoriolöydöksiä ovat mm. leukopenia ja maksaarvojen lievä tai kohtalainen suureneminen. HIV-infektion edetessä voi kehittyä anemiaa, leukopeniaa. Erittelylaskennassa erityisesti lymfopenia viittaa jo pitkälle edenneeseen tautiin. Joillekin HIV-potilaille kehittyy ns. HIVtrombosytopenia, joka saattaa ilmaantua myös normaaleilla CD4-soluilla. Potilaiden lasko on usein suurentunut, vaikka CRP-arvo säilyy pienenä. Hypersedimentaation erotusdiagnostiikassa HIV-infektion muistaminen voi pelastaa potilaan hengen. Suuren laskon selvittelyissä HIV-positiivisilla henkilöillä todetaan usein seerumin lisääntynyt proteiinimäärä ns. polyklonaalisen hypergammaglobulinemian takia. Tummaihoisilla proteinuria tai seerumin kreatiniinipitoisuuden kasvu voi johtua HIVinfektioon liittyvästä nefropatiasta. Oireettomien potilaiden löytäminen Suurin haaste HIV-diagnostiikassa on löytää oireettomat potilaat ajoissa. Yksi lääkärikoulutuksen keskeisistä opetuksia on löytää diagnoosi potilaan oireille. Tällä menettelyllä ei kuitenkaan löydetä niitä vuosien ajan oireettomina säilyviä potilaita, joiden HIV-infektio vääjäämättömästi etenee kohti AIDS-vaiheen tautia ja jotka tietämättömänä omasta infektiostaan voivat altistaa lukuisia ihmisiä tartunnalle. Tämän vuoksi HIV-testi kuuluu tehdä myös niille oireettomille henkilöille, jotka ovat mahdollisesti altistuneet tartunnalle. HIV-tartuntaan johtava altistuminen voi tapahtua suojaamattoman seksin (myös suuseksin), testaamattomien verituotteiden tai verellä kontaminoituneiden esineiden esimerkiksi J. Sutinen

injektioruiskun välityksellä tai äidistä lapseen raskauden, synnytyksen tai imettämisen yhteydessä. Yhteisten tartuntatapojen vuoksi jokainen sukupuolitautia tai esimerkiksi injektioneulojen välityksellä tarttunutta C- tai B-hepatiittia sairastava on saattanut altistua myös HI-virukselle, ja siksi heille kuuluu tarjota myös HIVtestiä. Oman erityisryhmänsä muodostavat jo diagnosoitujen HIV-positiivisten henkilöiden aikaisemmat seksikumppanit. Näiden jäljitykseen kuuluu kiinnittää erityistä huomiota. Kohdennetussa testauksessa on tärkeämpää ajatella potilaiden riskikäyttäytymistä kuin tiettyyn riskiryhmään kuulumista. Riskikäyttäytyminen on tavallista myös tavanomaisiin riskiryhmiin kuulumattomilla. Tässä suhteessa tavalliset suomalaiset perheenäidit ja isät ovat vaarassa jäädä testauksen ulkopuolelle jopa vakavia oireita sairastaessaan. Tartuntatavan mukaan luokiteltuna Suomessa diagnosoidaankin seksivälitteiset HIV-tartunnat myöhemmin kuin piikkihuumeiden käyttöön liittyvät (Kivelä ym. 2010). Suomalaisessa terveydenhuollossa ei suositella yleistä HIV-seulontaa lukuun ottamatta raskaana olevia naisia, lapsettomuuden hoitoihin tulevia pariskuntia ja verenluovuttajia. Pääkaupunkiseudulla seulotaan myös raskaudenkeskeytykseen tulevat. Yhdysvalloissa Centers for Disease Control and Prevention (CDC) sen sijaan antoi v. 2006 suosituksen tehdä HIV-seulonta kaikille mistä syystä tahansa terveydenhuollossa asioiville 13 64-vuotiaille, jotta myös oireettomat HIVpositiiviset löytyisivät ajoissa. Yleisestä seulontasuosituksesta voidaan luopua vain, mikäli hoitoyksikössä tiedetään diagnosoimattoman HIV-infektion esiintyvyyden olevan alle 0,1 % (Branson ym. 2006). Jos esiintyvyyttä ei tiedetä, suositellaan jatkamaan seulontaa kunnes alle 0,1 %:n esiintyvyys on saatu todennettua. Suosituksen mukaan potilaita informoidaan siitä, että HIV-testi tullaan tekemään, ellei potilas siitä nimenomaan kieltäydy (ns. optout-testaaminen). Suomessa diagnosoimattomien HIV-positiivisten henkilöiden määrää ei tiedetä, mutta EU-maissa heitä arvioidaan olevan noin 30 % todettujen HIV-tapausten Taulukko 2. AIDSin kriteeritaudit Suomessa. Pneumocystis jiroveci -keuhkokuume Ruokatorven kandidiaasi Henkitorven, keuhkoputkien tai keuhkojen kandidiaasi Herpes simplex infektio (yli kuukauden kestänyt haavauma) Sytomegalovirusretiniitti Muu sytomegalovirustauti (muualla kuin maksassa, pernassa tai imusolmukkeissa) Keuhkotuberkuloosi Tuberkuloosi muualla kuin keuhkoissa Mycobacterium avium-intracellulare tai M. kansasii infektio, disseminoitunut tai keuhkojenulkoinen Muu mykobakteeri-infektio, disseminoitunut tai ekstrapulmonaalinen Uusiutuva salmonellasepsis Aivojen toksoplasmoosi Uusiutuva keuhkokuume (vähintään kaksi episodia vuoden aikana) Progressiivinen multifokaalinen leukoenkefalopatia Kryptokokkoosi muualla kuin keuhkoissa Krooninen (yli 1 kk) kryptosporidioosi suolistossa Disseminoitunut tai keuhkojenulkoinen koksidioidomykoosi Disseminoitunut tai keuhkojenulkoinen histoplasmoosi Isosporiaasi yli 1 kk suolistossa Multippeli tai uusiva bakteeri-infektio alle 13-vuotiaalla Kaposin sarkooma Primaarinen aivolymfooma Immunoblastinen lymfooma Burkittin lymfooma HIV-enkefalopatia (dementia) Kohdunkaulan invasiivinen karsinooma Lymfoidi interstitiaalinen keuhkokuume alle 13-vuotiaalla HIV-näivetystauti (yli 10 %:n tahaton laihtuminen sekä joko krooninen ripuli tai heikkous ja kuumeilu) määrästä (Hamers ja Phillips 2008). Jos tuota arviota sovelletaan koko Suomen väestöön, jää diagnosoimattomien HIV-tapausten määrä runsaasti alle CDC:n suositteleman seulontakynnyksen (0,1 %), mutta alueelliset erot ovat varmasti suuria. Vaikka Suomessa ei olekaan aihetta yleiseen seulontaan, kuuluu kohdennettua HIV-testausta lisätä Suomessa myös oireettomien ryhmässä. 1029 Milloin pyydän potilaastani HIV-testin?

NÄIN TUTKIN 1030 Testi YDINASIAT 88Liian myöhään todettu HIV-infektio aiheuttaa Suomessa edelleen kuolemia vuosittain. Ajoissa diagnosoitujen potilaiden ennuste on kuitenkin lähes sama kuin taustaväestön. 88HIV-diagnostiikkaan on käytettävissä halpa ja luotettava verikoe. 88Oireperusteisella diagnostiikalla voidaan tunnistaa vain osa ns. ensitautia sairastavista ja sen jälkeen vain suhteellisen pitkälle edennyttä tautia sairastavat. 88Varhaisen diagnostiikan mahdollistamiseksi kuuluu HIV-testiä tarjota myös niille oireettomille henkilöille, jotka ovat voineet altistua HI-virukselle. 8 8 Ajoissa tehty HIV-diagnoosi hyödyttää paitsi potilasta itseään myös hänen ympäristöään vähentämällä sekundaaritartuntojen määrää. HIV-diagnoosi perustuu positiiviseen vastaainelöydökseen. Nykyään suositellaan ensisijaisesti käyttämään HIV-vasta-aineiden ja antigeenin yhdistelmätestiä (S-HIVAgAb, Kuntaliiton numero 4814). Laboratorio vahvistaa positiivisen vasta-ainetuloksen aina ns. varmistustestillä. Nykyiset AgAb-testit mittaavat paitsi potilaalla virusta kohtaan kehittyneitä vasta-aineita myös suoraan viruksen antigeenia. Tällä antigeenikomponentilla on mahdollista löytää osa niistä potilaista, jotka hakeutuvat ensitaudin oirein vastaanotolle mutta joiden vasta-aineet eivät ole vielä ehtineet riittävästi kehittyä ns. serologisen ikkunan aikana. Pelkkää HIV-antigeenitestiä ei kuulu tilata missään diagnostisessa tilanteessa, koska joskus pelkän negatiivisen antigeenituloksen perusteella on ajateltu virheellisesti tutkittavan olevan HIV-negatiivinen ja oikea diagnoosi oikealla testillä (HIVAgAb) on voinut myöhästyä kohtalokkaasti. HIV-testivalikoimassa on myös HIV:n nukleiinihapon osoitus PCR-menetelmällä (P-HIV1Nh, Kuntaliiton numero 4759). Se on antigeenitestiä selvästi herkempi suora viruksenosoitusmenetelmä. PCR-testiä voidaan käyttää diagnostiikassa joissakin harvoissa erityistilanteissa, jos potilaan epäillään olevan vielä serologisen ikkunan vaiheessa. Testi on kuitenkin erittäin kallis tavalliseen HIVAgAbtestiin verrattuna, ja siihen liittyy tiettyjä merkittäviä heikkouksia. Esimerkiksi HIV-2 viruksen aiheuttama infektio löytyy HIVAgAb-testillä, mutta ei tällä PCR-tutkimuksella, joten viimeksi mainittu ei kuulu rutiinidiagnostiikkaan. Nämä PCR-testit ovat sen sijaan korvaamattomia HIV-lääkkeitä käyttävien potilaiden virologisen hoitovasteen seurannassa. Vaikka osa potilaista voidaan nykyään löytää aikaisempaa nopeammin tartunnan jälkeen, tartunta on varmasti suljettavissa pois negatiivisella vasta-ainetestituloksella vasta kolmen kuukauden kuluttua mahdollisesta altistuksesta. HIV-testinä käytetään yhä enemmän sormenpään verinäytteestä tai syljestä tehtäviä pikatestejä. Niiden positiivinen tulos kuuluu aina varmistaa suoniverinäytteestä tehtävällä vasta-ainetutkimuksella. Nimitys pikatesti tarkoittaa, että tulos valmistuu potilaan odottaessa. Tämä on merkittävä etu HIVAgAbtestiin verrattuna. Silloin vältetään myös se mahdollisuus, ettei potilasta tavoitettaisi viikon kuluttua valmistuvaa vastausta varten. Koska pikatestitkin perustuvat vasta-aineiden toteamiseen, ei näillä testeillä pystytä toteamaan HIV-tartuntaa lyhyemmän ajan kuluttua altistuksesta kuin muilla vasta-ainetesteillä. Pikatestin oikea käyttö ja tuloksen tulkinta edellyttävät tehtävään kouluttautumista, joten kotitestausta ei suositella, vaikka pikatestejä on mahdollista ostaa Internetin kautta. HIV-testin positiivinen tulos kuuluu kertoa potilaalle vastaanotolla eikä puhelimitse. Vastausta kerrottaessa on hyvä käyttää yksiselitteisiä ilmauksia, esimerkiksi sinulla on todettu HIV-infektio. Jotkut potilaat ovat kertoneet aluksi ymmärtäneensä väärin, kun heille kerrottiin HIV-positiivisuudesta. He ajattelivat positiivisuuden tarkoittaneen jotain heille edullista. HIV-diagnoosia kerrottaessa on hyvä muistuttaa taudin nykyisestä hyvästä ennus- J. Sutinen

teesta ja muun muassa työnteon normaalista jatkumisesta. Monet potilaat ovat kokeneet turvalliseksi sen, että HIV-testin teettänyt oma terveyskeskus- tai työterveyslääkäri on kertonut toimivansa vastakin potilaan omalääkärinä hänen muiden sairauksiensa suhteen. Negatiivista testitulosta kerrottaessa on kuuluu selvittää, voisiko potilas olla vielä serologisen ikkunan vaiheessa. Tarvittaessa HIVtesti kuuluu uusia kolmen kuukauden kuluttua altistuksesta, jolloin negatiivinen vasta-ainetestitulos on varmasti tartunnan pois sulkeva. Terveydenhuollossa kannattaa hyödyntää negatiivisen testituloksen kertominen keskustelemalla testaukseen johtaneesta riskikäyttäytymisestä ja siitä, kuinka vastaavanlaiset tilanteet olisivat tulevaisuudessa vältettävissä. Kustannuksia, säästöjä? HUSLABin hinta HIVAgAb-testille on 7 euroa. Yhden HIV-positiivisen henkilön elinikäiset kustannukset ovat vähintään noin 500 000 euroa (Yazdanpanah ym. 2002, Schackman ym. 2006). Yksinkertaisella laskelmalla voidaan arvioida, että vaikka käytettäisiin puoli miljoonaa euroa yhden HIV-positiivisen henkilön löytämiseen, tuo summa säästetään heti, jos tämä henkilö diagnoosin jälkeen tietoisena tartunnastaan vähentää riskikäyttäytymistään ja sekundaaritartuntojen määrä vähenee yhdelläkin. Perusteellisempien terveystaloustieteellisten mallien mukaan jopa HIV-infektion yleistä seulontaa on pidetty taloudellisesti kannattavana sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Näiden mallien mukaan yleisen HIV-seulonnan tuottaman laatupainotteisen elinvuoden hinta on ollut 40 60 000 euroa alueilla, joissa diagnosoimattoman HIV-infektion esiintyvyys on vähintään 0,1 % (Paltiel ym. 2005, Yazdanpanah ym. 2010). Vajaa neljäsosa Suomessa diagnosoiduista HIV-potilaista löytyy vasta AIDS-vaiheessa tai CD4-solujen määrän vähennyttyä vaarallisen pieneksi (alle 0,2 x 10 9 /l) (Kivelä ym. 2010). Näiden HIV-potilaiden hoito on kalliimpaa ja hoitotulokset huonompia kuin varhemmin diagnosoiduilla potilailla. Osa viiveistä johtuu siitä, että potilaat eivät ole yksinkertaisesti hakeutuneet aikaisemmin selvittelyihin. Monet näistä potilaista ovat kuitenkin ottaneet aiemmin toistuvasti yhteyttä terveydenhuoltoon, ja siten HIV-infektio olisi voitu löytää aikaisemmin, jos sen mahdollisuus olisi tullut potilaalle itselleen tai hoitoyksikölle mieleen. HIV-testauksen yhteydessä on syytä muistaa, että negatiivinen testitulos ei merkitse turhaa kulua vaan tarjoaa mahdollisuuden pyrkiä vähentämään tutkittavan riskikäyttäytymistä ja siten tartuntariskiä tulevaisuudessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen uudistettu ohje HIV-testauksesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on pyrkinyt lisäämään HIV-testin tarjoamista ja testiin hakeutumista antaessaan joulukuussa 2010 uudistetun suosituksen testauksesta terveydenhuollossa. Ohjeessa korostetaan mm. sitä, että testausta varten ei tarvita lääkärin erillistä arviota ja lähetettä, vaan testauksen voi suorittaa muukin tehtävään koulutettu terveydenhuollon ammattilainen. Tämä mahdollisuus tuntuu hyvin järkevältä. Kynnys hakeutua HIV-testiin terveyden- tai sairaanhoitajalle voi olla selvästi matalampi kuin saman asian takia ajan varaaminen lääkärille. Lisäksi tehtävään koulutettu sairaanhoitaja tai terveydenhoitaja luultavasti onnistuu riskikäyttäytymiseen liittyvässä neuvonnassa vähintään yhtä hyvin kuin moni lääkäri. Muita periaatteita THL:n ohjeessa ovat esimerkiksi oikeus nimettömään testaukseen ja testiin myös vieraalla paikkakunnalla. Nämä ovat tärkeitä helpotuksia testiin hakeutumista miettivälle erityisesti pienemmillä paikkakunnilla. Ja tehtävään koulutettu terveyden- tai sairaanhoitaja voinee järjestää testin nimettömyyden huomaamattomammin kuin asiaa ihmettelevä lääkäri. Käytännön järjestelyt asian sujuvaksi toteuttamiseksi pitää vain suunnitella etukäteen kussakin terveyskeskuksessa niin näytteenoton kuin vastauksen kuulemisenkin suhteen. On keskusteltu runsaasti siitä, tarvitaanko testaukseen edelleen potilaan lupa. Uudessakin ohjeessa korostetaan, että potilaalle kuuluu 1031 Milloin pyydän potilaastani HIV-testin?

NÄIN TUTKIN kertoa aikomuksesta tehdä HIV-testi ja antaa hänelle mahdollisuus kieltäytyä testistä. Oma tulkintani ohjeesta on, että potilaalle kerrotaan tehtävän erilaisia kokeita mukaan luettuna HIV-testi, jolloin potilas voi halutessaan estää tämän menettelyn. Tajuttomalle potilaalle voidaan tehdä HIV-testi hänen etunsa mukaisesti, ja asiasta kerrotaan hänen tultuaan tajuihinsa. Lopuksi Koska HIV-infektion oireet ovat hyvin vaihtelevia eri ihmisillä taudin eri vaiheissa, on HIVinfektio syytä muistaa erotusdiagnostiikassa laajalti kaikilla erikoisaloilla geriatria mukaan luettuna. HYKS:n infektioklinikan potilaista vanhimmat ovat jo yli 80-vuotiaita. Lisäksi on tärkeää muistaa, että HIV-infektion saaneet ovat oireettomia vuosikausia, joten testiä on muistettava tarjota myös pelkän altistuksen perusteella. Tartunnan jälkeen HIV-infektio ei toivomalla häviä keneltäkään vaan johtaa vääjäämättä syvenevään immuunipuutteeseen ja hoitamattomana henkeä uhkaaviin komplikaatioihin. Omasta tartunnastaan tietämättömänä HIV-positiivinen henkilö voi vuosien oireettoman ajanjakson aikana altistaa lukuisia muita ihmisiä tartunnalle. Lääkäri tekee suurimman palveluksen sekä potilaalle itselleen että hänen ympäristölleen diagnosoimalla HIV-tartunnan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Sitä varten on helppo testi: HIVAgAb. JUSSI SUTINEN, LT, erikoislääkäri HUS/HYKS, medisiininen tulosyksikkö, infektiosairauksien klinikka PL 348, 00029 HUS Sidonnaisuudet Luento- ja asiantuntijapalkkiot, kongressimatka (Abbott, Bristol- Myers Squibb, Gilead, GlaxoSmithKline, MSD, Pfizer, Schering- Plough, Tibotec). Kirjoittaja on toiminut asiantuntijana AIDS-tukikeskuksessa ja HIV-positiiviset ry:ssä. KIRJALLISUUTTA Bhaskaran K, Hamouda O, Sannes M, ym. Changes in the risk of death after HIV seroconversion compared with mortality in the general population. JAMA 2008;300:51 9. Branson BM, Handsfield HH, Lampe MA, ym. Revised re commendations for HIV testing of adults, adolescents, and pregnant women in health-care settings. MMWR Recomm Rep 2006;55:1 17. Hamers FF, Phillips AN. Diagnosed and undiagnosed HIV- infected populations in Europe. HIV Med 2008;9 Suppl 2:6 12. Hirschel B. Primary HIV infection. Kirjassa: Cohen J, Opal SM, Powderly WG, toim. Infectious Diseases. London: Elsevier Limited 2010, s. 955. Kivelä PS, Krol A, Salminen MO, Ristola MA. Determinants of late HIV diagnosis among different transmission groups in Finland from 1985 to 2005. HIV Med 2010;11:360 7. Paltiel AD, Weinstein MC, Kimmel AD, ym. Expanded screening for HIV in the United States an analysis of cost-effectiveness. N Engl J Med 2005;352:586 95. Schackman BR, Gebo KA, Walensky RP, ym. The lifetime cost of current human immunodeficiency virus care in the United States. Med Care 2006;44:990 7. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Hivtestauksen periaatteita: suositus perusterveydenhuollon toimipisteille ja matalan kynnyksen palvelupisteille. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2010. www.thl.fi/thl-client/pdfs/a94c748d-3b0a- 487f-a5b9-2ae07fbcce37. Yazdanpanah Y, Goldie SJ, Losina E, ym. Lifetime cost of HIV care in France during the era of highly active antiretroviral therapy. Antivir Ther 2002;7:257 66. Yazdanpanah Y, Sloan CE, Charlois-Ou C, ym. Routine HIV screening in France: clinical impact and cost-effectiveness. PLoS One 2010;5:e13132. Summary When should a patient be tested for HIV? Thanks to current drug therapy, the prognosis of an early diagnosed HIV-positive patient is almost equivalent to the life expectancy of the general population. Because HIV-positive persons remain typically symptomless for years, suspicion of the infection should be remembered not only on the basis of symptoms compatible with the disease, but also on the basis of mere exposure. A symptomatic HIV patient may be encountered in any special field. The possibility of a symptomless HIV infection should be always kept in mind with patients having a known sexually trans mitted disease or chronic viral hepatitis. Diagnosis of HIV is based on the demonstration of antibodies and/ or HIV antigen. 1032 J. Sutinen