RANNEMURTUMAPOTILAAN OHJAUS KIPSIHOIDON AIKANA

RANNEMURTUMAPOTILAAN OHJAUS KIPSIHOIDON AIKANA Parkkinen Arto Opinnäytetyö, syksy 2006 Hoitotyön koulutusohjelma Diakonia-ammattikorkeakoulu Pieksämäen yksikkö

TIIVISTELMÄ Arto Parkkinen. Rannemurtumapotilaan ohjaus kipsihoidon aikana. Pieksämäki, syksy 2006, 29 s., 2 liitettä. Diakonia Ammattikorkeakoulu, Pieksämäen yksikkö, Hoitotyön koulutusohjelma, sairaanhoitaja (AMK). Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli tuottaa Pieksämäen sairaalan käyttöön ohjeistus rannemurtumapotilaalle kipsihoidon aikana. Rannemurtumapotilaiden määrä Suomessa on vuosittain noin 18 000 kpl ja se on yleisin murtumatyyppi. Pieksämäen sairaalan poliklinikalla koettiin tarpeelliseksi luoda uudet ohjeet rannemurtumapotilaille kipsihoidon ajaksi. Rannemurtumapotilaan ohje sisältää tietoa kipsausajasta ja siitä, miten kipsin kanssa toimitaan. Ohjeessa kerrotaan kuinka kättä kuntoutetaan, kuinka käden kuntoa seurataan ja kuinka kipua voidaan hoitaa. Lisäksi neuvotaan millaisissa tilanteissa otetaan yhteyttä hoitavaan yksikköön. Ohjeistus tehtiin produktiona, keräämällä rannemurtumapotilaan hoidosta tietoa ja käytäntöjä eri puolelta Suomea. Näistä tiedoista koottiin ohjeistus, joka otettiin käyttöön Pieksämäen sairaalassa keväällä 2006. Ohjetta käytettiin kuusi kuukautta, jonka jälkeen sairaanhoitajilta kysyttiin ohjeen toimivuutta ja selkeyttä. Kyselyjä lähetettiin 14 ja vastauksia palautettiin yhdeksän. Hoitajat kokivat kirjallisen ohjeen olevan hyvä työväline potilaan ohjauksessa. Asiasanat: rannemurtuma, potilasohje, potilasohjaus, sairaanhoitaja, produktio Säilytyspaikka: DIAK, Pieksämäen yksikön kirjasto

ABSTRACT Parkkinen Arto. The Guidance for Patient with Wristfracture During Cast Therapy. Pieksämäki, Autumn 2006, Language: Finish, 29 p., 2 appendices. Diaconia University of Applied Sciences, Pieksämäki Unit, Degree Programme in Nursing, Nurse. The purpose for this study was to produce cast therapy instructions for patients who have wristfracture to the hospital of Pieksämäki. The total number of wristfractures in Finland is 18000 per year and it is the most common type of fracture. In the policlinic of Pieksämäki hospital it was found that there is a need for new instructions for patients with wristfracture during cast therapy. Instructions for patients with wristfracture contain information of cast time and how to live with the cast. The instructions tell how to rehabilitate the hand and how to follow hand s condition and how to handle pain. Furthermore there is some advice for patients in what kind of situations one must contact the care unit. Instructions for wristfracture patients were made as a production, by collecting information and rules from different areas of Finland. Instructions were collected from this information and was taken to use in the hospital of Pieksämäki in spring 2006. The instructions were used for six months and after that nurses were asked about the instructions` function and clarity. Fourteen inquirys were sent and nine answers were returned. Nurses experienced that written instructions are a good instrument for patients guidance. Keywords: Wristfracture, Patient Instruction, Patient Guidance, Nurse, Production Deposited: Diaconia University of Applied Sciences, Pieksämäki Unit Library

SISÄLLYS TIIVISTELMÄ 2 ABSTRACT 3 1 JOHDANTO 5 2 RANNEMURTUMA 6 2.1 Rannemurtumien syntyyn vaikuttavat tekijät 6 2.2 Murtumatyypit 7 2.3 Rannemurtuman hoito 8 2.4 Luunmurtuman paranemiseen vaikuttavat tekijät 9 3 POTILASOHJAUS 10 3.1 Yleistä 10 3.2 Potilasohjaukseen vaikuttavat tekijät 11 3.3 Rannemurtumapotilaan kotihoito-ohje 13 4 OPINNÄYTETYÖN TOTEUTUS 15 4.1 Opinnäytetyön eteneminen 15 4.2 Produktion arviointi 16 4.3 Opinnäyteprosessin arviointi 17 5 POHDINTA 19 LÄHTEET 22 LIITTEET LIITE 1: Rannemurtumapotilaan kotihoito-ohje 25 LIITE 2: Kysely sairaanhoitajille 26

1 JOHDANTO Opinnäytetyöni aihe on ollut mielessäni pidemmän aikaa. Työpaikallani on alettu ohjeistamaan hoitoja ja uusimaan hoito-ohjeita. Katsoimme yhdessä järkevämmäksi uusia myös kipsihoito-ohjeet. Lääkintävahtimestarina toimiessa se on luontevinta minulle, se on vahvin alani ja oman alani kehittäminen on aina ollut minulle hyvin tärkeää. Talomme nykyiset ohjeet ovat olleet käytössä jo pidemmän aikaa ja nyt on poliklinikan, kirurgian osaston ja fysioterapeuttien kanssa katsottu aiheelliseksi nykyaikaistaa ohjeet. Kipsausmateriaalit ja muukin murtumien hoito on vuosien varrella muuttunut paljon ja näin ollen ohjeitakin on hyvä päivittää toimivammiksi. Työni kohderyhmänä ovat ensiapupoliklinikka sekä kirurgian ja fysioterapian osastot. Poliklinikalla kipsattavat potilaat saavat ohjeet kirjallisena suullisen ohjauksen lisäksi heti kipsauksen jälkeen. Kirurgian osastolla rannemurtumapotilaat, jotka joudutaan leikkaamaan saavat ohjeet kirjallisena ja suullisena osastolta käsin kotiutuessaan. Fysioterapiaosasto käyttää samoja ohjeita ja tarkistaa kipsihoidon aikana sallitut jumppaliikkeet ohjauksessaan. Tämän työn ohessa valmistuva potilasohje antaa rannemurtumapotilaalle tietoa kipsihoidon aikana tapahtuvasta liikehoidosta, kipsin seurannasta, hygieniasta sekä siitä mihin tarvittaessa voi ottaa yhteyttä. Ohjeen tarkoituksena on tukea potilaan toipumista kotona. Potilasohje toimii myös tukena ja työvälineenä henkilökunnalle ohjaustilanteessa. Onnistuneen ohjauksen turvin potilas motivoituu omasta hoidostaan kotona ja myös selviytyy paremmin. Työni kirjallisuusosassa kerrotaan, mitkä asiat vaikuttavat rannemurtumien syntyyn tai aiheuttavat murtumia. Lisäksi käsitellään yleisimpiä rannemurtumatyyppejä ja tarkastellaan seikkoja, jotka vaikuttavat murtumien paranemiseen.

6 2 RANNEMURTUMA 2.1 Rannemurtumien syntyyn vaikuttavat tekijät Usein lievän vamman aiheuttama rannemurtuma on merkki osteoporoosista, mutta ei useinkaan aiheuta asiamukaisia tutkimuksia väitetään Kanadalaistutkimuksessa. Tutkimuksessa oli mukana 112 henkilöä, jotka olivat saaneet rannemurtuman lievän vamman seurauksena 6kk 3 vuotta aiemmin. Tutkittavat olivat iältään 42 91-vuotiaita. Puolet heistä oli päässyt tarkempiin tutkimuksiin ja osteoporoosin hoitoon. (Khan, de Geus, Holroyd & Russell 2001.) Osteoporoosipotilailla on tyypillistä luun määrän väheneminen sekä luun hienorakenteen muutos. Näiden seurauksena luun lujuus heikkenee ja murtuman todennäköisyys lisääntyy. Luukudos uusiutuu jatkuvasti 20 30 ikävuoteen saakka, ja säilyy lähes muuttumattomana aina 40 ikävuoteen saakka. Tämän jälkeen luun määrä alkaa pienentyä, naisilla vaihdevuodet kiihdyttävät luumäärän vähenemistä. (Lehtonen- Veromaa & Möttönen 2002.) Murtumat ovat yleisimpiä iäkkäämmillä ihmisillä ja usein altistavana tekijänä on osteoporoosi. Noin puolet rannemurtumista tapahtuu yli 65-vuotiaille naisille (Sambrook & Cooper 2006, 2010). Kaatuminen vanhemmalla iällä yleensä johtaa murtumiin. Nuorten rannemurtumiin vaaditaan usein korkeaenerginen vamma, jolla tarkoitetaan yli metrin korkuista pudotusta tai muuten kovaa iskua. (Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri 2000.) Yleislääkäri pystyy hoitamaan suurimman osan lasten murtumista. Lasten murtumille on ominaista diagnoosin vaikeus, parantumisen nopeus ja asentovirheiden spontaani korjaantuminen. Suurin osa vammoista hoituu konservatiivisilla menetelmillä, 10 % tapauksista joudutaan leikkaamaan. Lasten dislokoitumattomien eli hyväasentoisten murtumien immobilisaation eli liikkumattomaksi kipsaamisen tärkein tehtävä on kivun hoito; itse vamma paranisi muutenkin. (Kallio 2004.)

7 2.2 Murtumatyypit Collesin murtuma on yleisin värttinäluun murtuma ja sijaitsee 2,5 cm päässä nivelpinnasta ja siinä murtumakappale on kääntynyt ylöspäin eli dorsaalisesti. Murtuman synnyttäneen voiman perusteella voidaan murtumat luokitella eri asteisiksi. Collesin murtuma on yli 50-vuotiailla on yleisin murtumatyyppi. (Vastamäki 2004.) Fractura radii typica eli Collesin murtuma on värttinäluun distaalinen murtuma ja siinä ilmenee fragmentin dorsaalinen kääntyminen, siirtyminen ja radiuksen lyheneminen (Thurston 2005, 348). Mitä iäkkäämpi potilas on, sitä helpommin nivelraon puoleinen irtokappale eli distaalinen fragmentti pirstaloituu. Värttinäluun murtuma aiheuttaa kädessä pajunettiasennon eli mutkan ranteeseen. Röntgenkuvassa on huomattavissa kahdenlaiset muutokset, radiuksen eli ranteen nivelpinnan kaarevuus kyynärluun suuntaan häviää ja sivu suunnassa nivelpinta on kallistunut dorsaalisuuntaan eli ylöspäin. (Rokkanen ym. 1995, 499.) Smithin murtuma on myös värttinäluun murtuma ja se sijaitsee 2,5 cm päässä nivelpinnasta ja siinä murtumakappale on kallistunut volaarisesti eli alaspäin (Thurston 2005, 348). Kasvuiässä murtuma saattaa olla epifyseolyyttinen eli kasvu linjaan ulottuva murtuma. (Rokkanen ym. 1995, 499.) Bartonin murtumassa dorsaalinen tai volaarinen luun pinta on ehjä. Bartonin murtumatyypissä on usein todettu luun olleen haljennut. (Rokkanen ym. 1995, 499; Thurston 2005, 349.) Galeazzin murtuma on yleensä kasvuikäisen vamma (Tiittanen 2005). Se on värttinäluun diafyysin murtuma ja siihen liittyy distaalisen radioulnaariligamentin repeämä ja värttinä- ja kyynärluun dissosiaatio eli paikoiltaan meno. (Rokkanen ym. 1995, 488; Thurston 2005, 352.)

8 2.3 Rannemurtuman hoito Dislokoitumaton murtuma hoidetaan yleensä kämmenselän puoleisella kipsilastalla eli dorsaalisella lastalla. Lastaan käsi laitetaan neutraaliin asentoon ja ranteen immobilisaatiota pidetään viiden viikon ajan. Ensimmäinen röntgenkontrolli on viikon kuluttua tai hoitavan lääkärin suosituksesta jokin muu aika. (Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri 2000.) Mikäli murtuma on dislokoitunut, niin ranne tulee reponoida eli vetää oikeaan asentoon. Toimenpide suoritetaan paikallispuudutuksessa. (Rokkanen ym. 1995, 499-500.) Repositiossa murtumakappaleet eli fragmentit irrotetaan vedolla toisistaan ja painamalla murtumafragmentista saadaan murtuma paikalleen. Lisäksi käsi kipsataan volaariflexioon eli ranteesta alaspäin taivutettuna ja ulnaarideviaatioon eli ranne taivutettuna kyynärluun suuntaisesti sivulle. Tähän asentoon kipsaus lukitsee murtuman ja se yleensä pysyy paikallaan. Röntgenkontrollit ovat 5-7 päivän kuluttua sekä noin kahden viikon kuluttua repositiosta. Käden kuntoutus eli sormien ja kyynärnivelen liikeharjoitukset aloitetaan heti, kun kipsi on kuivunut. (Rokkanen ym. 1995, 500.) Kipsin poiston jälkeen on kliininen kontrolli, jolloin lääkäri kuvakontrollin lisäksi tarkistaa käden kunnon. Kipsin aikana tehdyillä jumppaharjoitteilla on suuri merkitys jatkokuntoutuksen kannalta. Fysioterapiakäyntejä suoritetaan potilaskohtaisesti lääkärin katsoman tarpeen mukaan. (Rokkanen ym. 1995, 501.) Mikäli rannemurtumaa ei saada kipsauksella asianmukaiseen asentoon, on syytä hoitaa murtuma operatiivisesti eli leikkaamalla. Operatiivisena hoitomenetelmänä tulee usein kyseeseen eksterni fiksaatio eli piikkien avulla korjattava murtuma. Fiksaatiopiikit ovat ulkoisesti näkyvilla ranteen yläpuolella pystyssä ja niitä on usein neljä. Niiden välillä on poikittain lukitsevat tangot. Erilaiset levyfixaatiot sekä luun siirteet ovat myös mahdollisia. (Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri 2000.)

9 2.4 Luunmurtuman paranemiseen vaikuttavat tekijät Luunmurtuman paranemisessa on monenlaisia erityispiirteitä ja niiden paranemiseen vaikuttavat monet eri tekijät. Luutumisaika eli mekaanisten ominaisuuksien palautuminen on melko samanlainen eri luutumismekanismeilla. Luunmurtuman paranemisessa luun rakenne ja mekaaniset ominaisuudet palautuvat täydellisesti, parhaimmillaan ilman jäljelle jäävää arpikudosta. Luut eivät aina luudu normaalissa ajassa, pahimmassa tapauksessa ne voivat jääda luutumatta kokonaan. Luutumisen hidastuminen voi johtua monista eri syistä. (Rokkanen, Slätis, Alho, Ryöppy & Huittinen 1995, 234.) Murtuma aiheuttaa yleensä luun mekaanisen eheyden katoamista. Samalla syntyy verisuonivaurio ympäröiviin pehmytkudoksiin ja luuhun. Putkiluu eli putken muotoinen luu saa verenkiertonsa kolmelta eri suunnalta: ravitsijavaltimosta, epifyysi- ja metafyysivaltimoista sekä periostivaltimoista. Pehmytkudosvaurio on merkittävä tekijä verenkiertohäiriön synnyssä. (Rokkanen ym. 1995, 234-235.) Suurissa vammoissa syntyy usein suuria verisuonivaurioita ja luun verenkiertoon niillä on suuret haitat. Laajat verenkiertohäiriöt hidastavat usein luun paranemista. Verenkiertohäiriöissä ravitsijavaltimo vaurioituu murtuman aiheuttamien irtokappaleiden suuren siirtymän tai pirstaleisuuden ansiosta. (Rokkanen ym. 1995, 235.) Jos murtuman asento ei tule tyydyttäväksi ensimmäisellä repositiolla ja kipsauksella, voidaan yritys toistaa muistaen yhä käsitellä kudoksia riittävän hellävaraisesti. Turhia repositioyrityksiä on kuitenkin vältettävä, koska ne lisäävät pehmytkudosvaurioita. Mikäli asentoa ei saada tyydyttäväksi, on valittava toinen hoitomenetelmä. Nivelpinnan lävistäviin murtumalinjoihin ei saa jäädä yli 2 mm:n pykälää, koska se aiheuttaa huomattavan nivelrikkoriskin (Tiittanen 2005). Kipsi-immobilisaatiota ei jatketa yleensä yli viiden viikon ajan, vaikka röntgenkuvien mukaan luutuminen olisi vielä keskeneräinen. Liian pitkä immobilisaatio vaikuttaa usein ranteen liikkuvuuteen sitä heikentäen. (Raatikainen 1996.)

10 Infektio on varsin yleinen komplikaatio avomurtumissa. Avomurtumien korjaaminen vaatii nopeaa leikkausta sekä tehokasta antibioottihoitoa ja paikallishoitoa. Asianmukainen immobilisaatio estää tulehdusten syntyä. Vaikeiden avomurtumien ja leikkaushoidosta johtuvan luuinfektion seurauksena saattaa kehittyä krooninen tulehdus eli osteiitti. (Rokkanen ym. 1995, 245.) Tupakoinnilla on todettu olevan haittavaikutuksia mm. murtumien paranemiseen. Tupakoivalla ihmisellä on todettu olevan keskimääräistä alhaisempi luun tiheys (Välimäki, Möttönen & Salmi 2004). Tupakointi ja runsas alkoholinkäyttö ovat molemmat tunnettuja riskitekijöitä, jolloin osteoporoottiset murtumat paranevat hitaammin (Osteoporosis 2002; Rokkanen ym. 1995, 661; Sambrook & Cooper 2006, 2013; Terhune 2006, 74).) 3 POTILASOHJAUS 3.1 Yleistä potilasohjauksesta Potilasohjaus on tärkeää hoitohenkilöstön ammatillista toimintaa sekä keskeinen osa potilaiden kokonaishoitoa. Ohjauksen tulee olla sellaista, että potilas kokee sen auttavan häntä löytämään voimavaroja ja elämänhallintaa omassa tilanteessaan. (Heino 2005, 107; Torkkola, Heikkinen & Tiainen 2002, 24). Ohjaus antaa potilaalle sekä tiedollista, emotionaalista että konkreettista tukea (Heino 2005, 45). Ohjauksen tulee lisätä potilaan motivaatiota itsensä hoitamiseen (Torkkola ym. 2002, 27). Mikäli ohjaus onnistuu hyvin, on sillä suotuisat vaikutukset potilaiden sekä heidän omaistensa terveyteen ja sitä edistävään toimintaan sekä myös kansantalouteen (Sairaanhoitaja 2006, 6). Onnistunut potilasohjaus parhaimmillaan lyhentää hoitoaikaa ja sairaalakäyntien määrää, koska tieto auttaa ennakoimaan tulevia tilanteita ja valmistautumaan niihin (Torkkola

11 ym. 2002, 24-25). Hyvin ohjatut potilaat selviävät yleensä paremmin kotona kuin potilaat, joiden ohjaus on ollut puutteellista. Hyvällä potilasohjauksella on samalla huomattava merkitys erikoissairaanhoidon kustannuksiin. (Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2006.) Potilasohjaus on mahdollista toteuttaa suullisesti ja/tai kirjallisesti, joskus myös audiovisuaalisesti (Heino 2005, 45). Ohjauksen muotoja ovat yksilö- tai ryhmäohjaus (Torkkola ym. 2002, 27). Suullinen ohjaus ei yksinään riitä. Kirjallisia ohjeita on hyvä antaa suullisten ohjeiden tukena, jolloin ne toimivat myös potilaan muistilistana ja takaavat luotettavan tiedonsaannin myös omaisille. (Torkkola ym. 2002, 25, 29; Åstedt- Kurki, Paavilainen, Tammentie & Paunonen 2001, 147.) Kirjalliset ohjeet eivät voi kuitenkaan korvata suullista ohjausta (Ratanalert, Soontrapornchai & Ovartlarnporn 2003, 24). 3.2 Potilasohjaukseen vaikuttavat tekijät Onnistunut potilasohjaus saa perustansa sairaanhoitajan kyvystä ottaa tilanne haltuunsa. Suunnitelmallisuus ja valmistautuminen takaavat potilasohjauksen onnistumisen. (Torkkola ym. 2002, 26; Åstedt-Kurki ym. 2001, 147.) Ohjauksen peruslähtökohta on se, että potilaan ja hoitajan taustatekijät on huomioitu. Taustatekijät voivat olla fyysisiä ja psyykkisiä ominaisuuksia tai sosiaalisia ympäristötekijöitä. Fyysisillä ominaisuuksilla tarkoitetaan esimerkiksi potilaan ikää, sukupuolta ja sairauden laatua. Fyysiset taustatekijät kertovat esimerkiksi sen miten potilas pystyy vastaanottamaan ohjauksen, vähätteleekö hän ohjauksen merkitystä vai kieltääkö hän mahdollisesti sen. (Kääriäinen & Kyngäs 2006, 7.) Fyysiset ominaisuudet vaikuttavat myös potilaan saaman ohjauksen määrään (Heino 2005, 76). Sairaanhoitajan iällä, koulutuksella ja sukupuolella on todettu olevan vaikutusta potilasohjauksen laatuun, joka näkyy asennoitumisessa sekä ohjaustilanteen hallitsemisessa että ohjattavan asian sisällön tuntemuksessa (Kääriäinen & Kyngäs 2006, 8; Torkkola ym. 2002, 29). Myös hoitajan persoonalliset ominaisuudet, kuten

12 empaattisuus ja huumorintaju sekä didaktiset taidot vaikuttavat ohjaustilanteeseen (Torkkola ym. 2002, 30). Hoitajalla tulee olla taitoa havainnoida potilasta sekä kuunnella häntä. Potilaan ilmeet ja eleet kertovat esimerkiksi hänen jännittyneisyydestään, ahdistuksestaan tai kiinnostuksen puutteestaan, jolloin hoitaja voi omalla käyttäytymisellään ja sanattomalla viestinnällään vaikuttaa ohjaustilanteen kulkuun. Ihmisen sisäiset ärsykkeet, kuten pelko, ahdistuneisuus tai väsymys saattavat häiritä tiedon välittymistä ohjaustilanteessa. Potilaalla asian omaksuminen tai hoitajan ulosanti voi olla hankalaa, jolloin hyvinkään suunniteltu ohjaus ei vastaa odotuksia. (Torkkola ym. 2002, 26-27; Åstedt-Kurki ym. 2001, 147.) Psyykkisenä ominaisuutena ohjauksessa voidaan pitää esimerkiksi sitä miten motivoitunut potilas on ja mitkä ovat hänen terveysuskomuksensa, aikaisemmat kokemuksensa, mieltymyksensä ja odotuksensa ohjauksesta (Heino 2005, 107; Kääriäinen & Kyngäs 2006, 8). Potilaan motivaatiolla on suuri merkitys siihen miten hän haluaa omaksua ohjauksen ja onko hän ylipäätään kiinnostunut siitä. Hoitaja voi selkiyttääkseen ohjausta tehdä avoimia kysymyksiä ja sen myötä saada potilas motivoitumaan ohjaukseen. Ohjaustilanteen onnistumiseen on molempien osapuolten motivaatiolla suuri merkitys. (Kääriäinen & Kyngäs 2006, 8.) Sosiaalisten taustatekijöiden huomiointi on hyvin tärkeää ohjaustilanteessa. Nämä taustatekijät muodostuvat sosiaalisista, uskonnollista sekä eettisistä tekijöistä, joilla on vaikutusta asiakkaan toimintaan. Potilaan ja hoitajan arvot ovat osa heidän maailmankatsomustaan ja sen on katsottu vaikuttavan siihen miten he ohjauksessa lähestyvät käsiteltäviä asioita. Ohjauksessa on huomioitava potilaan kulttuuriin mahdollisesti liittyvät seikat kuten uskomukset ja erilaiset traditiot. Potilaan mahdollisesti käyttämä vieras kieli on myös huomioitava ohjauksessa, jotta hän saa riittävän selkeän ohjauksen. Muussa tapauksessa hän voi kokea turvattomuutta ja se voi olla este hänen osallistumiselleen. (Kääriäinen & Kyngäs 2006, 8.) Ohjaustilannetta suunnitellessa tulee ottaa huomioon ympäristö, missä ohjaus annetaan ja valita mahdollisimman rauhallinen, viihtyisä huone sekä minimoida muut häiriötekijät

13 kuten kiire, radio, puheen kuuluvuus muihin tiloihin jne. Ohjaustilanteeseen keskittyminen on parempaa, mikäli tila on rauhallinen eikä herätä negatiivisia tunteita tai hämmennystä potilaassa. Ohjausympäristön merkityksestä kertoo se, miten potilas kokee ohjaustilanteen ja luottaako hän siihen, että hänen asiaansa pidetään riittävän tärkeänä. (Kääriäinen & Kyngäs 2006, 8; Torkkola ym. 2002, 30-31; Åstedt-Kurki ym. 2001, 147.) Ohjauksen tavoitteita asetettaessa on huomioitava se mitä asiakas tietää ennestään asiasta, mitä hänen tulisi vielä tietää ja minkä tyyppinen ohjaustilanne hänelle on sopivin. Lisäksi tulee selvittää mitä potilas itse haluaa tietää. Tavoitteiden sisältäessä potilaan näkemyksiä ja toiveita hoidosta lisääntyy potilastyytyväisyys ja potilaan sitoutuminen hoitoon. (Kääriäinen & Kyngäs 2006, 9.) Tavoitteiden saavuttamiseen vaikuttaa se miten hyvin hoitaja pystyy aistimaan potilaan tilanteen ja näin ollen saa muodostettua ja rakennettua luottamuksellisen ohjaussuhteen. Hoitajan tulee kyetä valitsemaan ohjausta tukevia ohjausmenetelmiä. (Kääriäinen & Kyngäs 2006, 9.) Lipponen on todennut tutkimuksessaan, että vaikka potilaat arvostavatkin kahdenkeskistä ohjausta ja ajanmukaisia kirjallisia ohjeita, niin niiden tukena on hyvä käyttää ryhmäohjausta. Ryhmäohjauksessa potilaat saavat vertaistukea ja sairaanhoitajan ajankäyttö tehostuu. (Lipponen 2006, 23.) 3.3 Rannemurtumapotilaan kotihoito-ohje Potilasohjeella tarkoitetaan kirjallisia ohjeita, jotka terveydenhuollon ammattilainen antaa potilaalle. Ohje voi sisältää tietoa eri sairauksista, tutkimuksista, valmistautumisesta toimenpiteisiin sekä jälkihoidosta ja toipumisesta. Lisäksi se voi sisältää ohjeita potilaan omaisille. (Duodecim 2004.) Rannemurtumapotilaan kotihoito-ohjeessa selvitetään miten kauan kipsiä pidetään ja miten sen kanssa tulee elää. Lisäksi kerrotaan mitä seikkoja on syytä ottaa huomioon

14 hoidon aikana sekä miten kipsin ja käden kuntoa seurataan eli mitkä ovat ne asiat ja oireet, jolloin on otettava yhteys hoitavaan yksikköön. Myös kivun hoidosta annetaan ohjeet. (Seinäjoen keskussairaala 2004; Torkkola ym. 2002, 25, 64; Vellonen & Markkanen 2003.) Asiakkaalle kerrotaan, miksi käden kuntoutus kipsihoidon aikana on niin tärkeää ja että hyvin hoito-ohjeita noudattamalla voi hoitoajasta tulla odotettua miellyttävämpi kokemus. (Seinäjoen keskussairaala 2004; Vellonen & Markkanen 2003.) Murtunutta kättä on pyrittävä pitämään kohoasennossa ja liinassa kantamista tulee välttää. Kohoasento ehkäisee tehokkaasti turvotusta ja sitä kautta lievittää kipua sekä helpottaa sormien liikuttelua. (Duodecim 2004; Juutilainen 2003; Vastamäki 2004, 844.) Kipsi tulee pitää kuivana koko hoidon ajan, koska kastuessaan kipsi haurastuu. Saunomista ja uimista tulee välttää, suihkun ajaksi kipsi suojataan tiiviillä muovipussilla. (Duodecim 2004.) Rannemurtuman saaneista henkilöistä jopa kolmannes saattaa kärsiä pitkäaikaisista haitoista, kuten alentuneesta rannenivelen liikkuvuudesta, heikosta puristusvoimasta ja murtuma-alueen kivusta (Apell-Rantonen & Rosenvall 2006). Siksi sormien ja muiden yläraajan vapaana olevien nivelien harjoittaminen onkin aloitettava välittömästi (Rokkanen ym. 1995, 500). Nivelten liikehoitoa tulee tehdä kymmeniä kertoja päivässä koko kipsihoidon ajan, vain rannenivel on liikkumaton. Liikehoito edistää sormien verenkiertoa, pitää yllä lihasten kuntoa sekä ehkäisee nivelten jäykistymistä ja nopeuttaa toipumista. (Duodecim 2004; Juutilainen 2003; Lehti 2006; Vastamäki 2004, 844.) Kipsin sisälle ei saa työntää mitään esineitä esimerkiksi kutinaa lievittämään. Ohentunut ja kuivunut iho voi mennä rikki ja iho tulehtua. (Lehti 2006.) Kipsiä ei myöskään saa muotoilla itse (Seinäjoen Keskussairaala 2004; Vellonen & Markkanen 2003). Potilasohje sisältää aina tiedon siitä, mihin potilas voi ongelmatilanteissa olla yhteydessä. Rannemurtumapotilaan kipsi voi esimerkiksi murtua tai löystyä, jolloin murtuma-alue ei pysy stabiilina. Se voi myös alkaa painaa kättä, jolloin kipu voi yltyä

15 särkylääkkeistä huolimatta. Käden väri voi muuttua sinertäväksi, sormet voivat tuntua kylmiltä ja turvonneilta aktiivisesta hoidosta huolimatta sekä tunto voi heiketä. Joskus kutina yltyy erittäin voimakkaaksi tai kipsi alkaa haista. Näissä tilanteissa on otettava yhteys hoitavaan yksikköön. (Seinäjoen Keskussairaala 2004; Vellonen & Markkanen 2003.) 4 OPINNÄYTETYÖN TOTEUTUS 4.1 Opinnäytetyön eteneminen Opinnäytetyöni olen toteuttanut yksin käyttäen avuksi omia kollegoitani sekä muiden laatimia ohjeita ja tutkimuksia. Työni on saanut alkunsa poliklinikkatiimissä keväällä 2005, kun katsottiin tarpeelliseksi uusia kipsihoitoon liittyviä ohjeistuksia. Pohtiessamme uudistuvan ohjeen kohderyhmää katsoimme rannemurtumapotilaan ohjeistuksen tarpeellisimmaksi, koska murtumista suurin osa on juuri rannemurtumia (Rokkanen ym. 1995, 498). Keväällä 2005 aloitin aiheen valinnalla ja lähdeaineiston keräämisellä. Tutustuin eri puolella Suomea olevien sairaaloiden rannemurtumapotilaiden hoito-ohjeisiin, jotka poikkesivatkin hieman toisistaan. Syksyllä 2005 työ jatkui tutkimussuunnitelman laatimisella ja esittämisellä. Suunnittelemani potilasohje otettiin koekäyttöön Pieksämäen sairaalassa keväällä 2006 ja palautteen siitä sain syksyllä 2006. Myös kirjallisuusosa valmistui syksyllä 2006. Potilasohje on käytössä poliklinikalla edelleen ja korjaukset siihen on tehty ennen työn esitarkastukseen luovuttamista.

16 4.2 Produktion arviointi Produktio on osa tuotekehittelyä, sisältäen suunnittelu- ja valmistusprosessit, kokeilun ja arvioinnin, nämä osa-alueet työstäni löytyvät luontevasti. Opinnäytetyöni niveltyy hyvin ammatilliseen käyttöön ja se edistää ammatillista kasvua. Produktiossani näkyy myös saamani palaute, arviointi ja soveltuvuus työelämään. (Kuokkanen, Kivirinta, Määttänen & Ockenström 2005, 37-39.) Kevään 2006 aikana arvioitiin kirjallisen potilasohjeen selkeyttä, laatua sekä sen toimivuutta potilasohjauksessa. Hoitajien palaute kysyttiin kirjallisesti avoimilla kysymyksillä, joissa kysymysten jälkeen jätettiin vastaukselle tyhjää tilaa. Avointen kysymysten etuna on se, että vastaaja saa omin sanoin kertoa mikä hänen ajattelussaan on asian suhteen tärkeintä. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2005, 187, 190.) Palautetta pyydettiin neljältätoista poliklinikan sairaanhoitajalta, joista yhdeksän vastasi. Hoitajat saivat antaa palautteensa nimettömänä. Kaikki palautetta antaneet hoitajat olivat sitä mieltä, että potilasohje on selkeä ja hyvä työväline käytännön työssä. Se helpottaa ohjausta, koska hoitaja voi pitää ohjetta tukilistana ja näin muistaa kertoa potilaalle kaikki huomioitavat asiat. Myös potilas itse voi palata tärkeisiin ohjeisiin kotona, koska ohjaustilanteessa ei välttämättä pysty omaksumaan kaikkea. Kirjallisten ohjeiden merkitys potilaalle on merkittävä, sillä hoitohetkellä käden kipu saattaa olla niin valtava ettei suullisesti annetut ohjeet jää mieleen. Toisaalta sairaanhoitajalla tulisi olla varattuna aikaa niin paljon, että hän voisi samalla kontrolloida onko potilas ymmärtänyt saamansa ohjeet ja voisi keskustella kenties esille nousevista kysymyksistä. Sairaanhoitajat antoivat palautteessaan myös kehittämisehdotuksia. Ohjeessa on sekä sinuteltu että teititelty ja ehdotuksena olikin, että käytettäisiin vain jompaakumpaa. Eräässä palautteessa kommentoitiin tekstin pientä kokoa ja ehdotettiin tärkeimpien kohtien tehostamista esim. tummentamalla tekstiä. Tekstin kokoon tuskin tulee muutoksia, koska haluan ohjeen mahtuvan yhdelle sivulle. Liian pitkät ohjeet jäävät helposti lukematta. Sen sijaan tekstin tehostaminen tuntuu hyvältä ehdotukselta.

17 Palautteessa toivottiin myös kuvia tekstin tueksi, sairaalan logoa näkyviin sekä ohjeen laatijan nimeä ja päivämäärää. Kuvia onkin tarkoitus käyttää poliklinikan ja fysioterapian yhteisessä ohjeessa, jossa tulee olemaan kipsihoito-ohjeen lisäksi enemmän käden liikehoito-ohjeita. Sairaalassa käytettävät ohjeet voidaan tulostaa myös sairaalan logoilla varustettuihin lomakkeisiin ja kipsipotilaan hoito-ohje tullaankin liittämään sairaalan intranettiin. Hoitajilta saaduissa palautteissa olisin odottanut olevan myös jonkin verran palautetta hoidettavilta potilailta kotihoito-ohjeen suhteen. Kysymyksissäni olisikin pitänyt selvästi hakea myös potilaiden mielipidettä ohjeen toimivuudesta ja selkeydestä. Saamani palautteet käsittelin sisällönanalyysin mukaisesti eli lajittelin ne ja laitoin saman tyyliset vastaukset samoihin ryhmiin. Näin muodostui selkeä käsitys vastauksista ja siten oli helpompi koota vastauksista ydinasiat. Sisällönanalyysi sopii hyvin tämän aineiston käsittelyyn, sillä tällä analyysimenetelmällä saatiin vastauksista kuvaus tiivistetyssä ja yleisessä muodossa. Sisällönanalyysilla tarkoitetaan dokumenttien sisältöjen kuvausta sanallisesti. (Tuomi & Sarajärvi 2003, 105, 107. ) 4.3 Opinnäytetyöprosessin arviointi Koulutukseni ajan on opinnäytetyö kulkenut ajatuksissa mukanani ja se on ollut välillä jopa virkistävä oppimisen väline muun opiskelun rinnalla. Prosessi on kokonaisuudessaan opettanut paljon minulle. Ilokseni olen huomannut kehittyneeni kirjoittajana ja myös erilaiset tiedonhakumenetelmät ovat tulleet tutummiksi. Työelämän puolelta saamani tuki on ollut merkittävä opinnäytetyöni onnistumiselle. Alusta asti tuntui siltä, että haluan tehdä työelämälähtöisen produktion. Halusin, että työpaikkani on mukana tekemässä meille kaikille niin tärkeitä hoito-ohjeita. Produktion tekeminen oli minulle uusi kokemus, sillä en ollut aiemmin tehnyt yhtä laajaa työtä yksin ja koinkin sen suurena haasteena itselleni. Ryhmässäni ei ollut muita produktion tekijöitä, joten olin silläkin sektorilla yksin. Työ eteni aikataulussaan koko ajan, vaikkakin se vaati välillä koviakin ponnisteluja esimerkiksi työn ja perhe-elämän

18 välillä. Perheeni on tukenut ja kannustanut minua suuresti niin tämän työn kuin muunkin opiskelun suhteen, mikä lienee syynä siihen, että en ole kokenut opiskelua rasitteena. Opinnäytetyötä tehdessäni huomasin, ettei Diakin kirjalliset ohjeet olleetkaan samat kuin esimerkiksi yliopistojen erilaisissa graduissa käytetyt kirjalliset ohjeet. Aivan opiskelujen alusta lähtien olen käyttänyt kirjallisissa töissä apuna vaimoni tekemää gradua Jyväskylän yliopistossa. Vasta opinnäytetyön loppuvaiheessa ilmeni, etten tutulla tyylillä voikaan enää esimerkiksi lähdemerkintöjä tehdä. Omissa opinnoissakin oli kaksi opasta, mikä oli työn tekemistä hankaloittava tekijä. Tutkimussuunnitelmavaiheessa oli vanha ohje ja lopullisessa työssä oli uudempi ohjekirjanen. Tehdessäni opinnäytetyötäni huomasin, että työ oli hyvin pitkälle yhteistyötä, vaikka teinkin sitä yksin. Yhteistyöni sujui mielestäni kaikkien kanssa melko hyvin, vaikka saamani palaute työstä ei aina ollutkaan niin rakentavasti annettua kuin olisin odottanut. Huomasin tässäkin suhteessa kasvavani, kun en hypännyt vastaan vaan annoin sen olla omassa arvossaan. Teinhän työni loppujen lopuksi itselleni ja työpaikalleni. Pääasiassa saamani palaute työstä on ollut asiallista ja opastavaa. Opinnäytetyöni kehittämismahdollisuuksia tuli työni edetessä esille ja oli hyvä, että sain tehdä työtä opiskeluni loppuajan rauhassa opintovapaalla. Oli antoisaa perehtyä murtumatyyppien saamien nimitysten taustoihin eli herroihin, joiden mukaan murtumien nimet ovat tulleet. Kaikista näistä herroista löytyi tietoa ulkomaalaisista lehdistä. Kiitos Diakin kirjaston ystävälliselle opastajalle. Työtäni olisin voinut vielä kehittää esimerkiksi liittämällä sinne kuvia tai ottamalla mukaan muitakin työelämän edustajia kuten fysioterapeutteja. Jatkossa nämäkin asiat tulevat vielä esille, kun alamme tekemään fysioterapian kanssa yhteisiä ohjeita ja suunnitelmissani olevia ohjeistuksia eri murtumille.

19 5 POHDINTA Produktioni tarkoituksena oli luoda uudet rannemurtumapotilaan hoito-ohjeet Pieksämäen sairaalan käyttöön. Työn tekemisen koin tarpeelliseksi, sillä aiemmat ohjeet olivat jo vanhentuneet ja olivat osittain puutteellisetkin. Työyhteisössä katsottiin ajankohtaiseksi alkaa kokoamaan uusia hoito-ohjeita eri murtumien hoidossa, rannemurtuman ollessa yleisin murtumatyyppi. Rannemurtumia on Suomessa noin 18000 kpl vuosittain, joten päätin aloittaa rannemurtumapotilaan ohjeiden tekemisellä. Työyhteisön tuki oli myös merkittävä lähtölaukaus työn tekemiselle. Aiheen mielenkiintoisuus oli myös ratkaiseva syy aiheen valintaan. Koin työn haasteellisena, sillä en ollut aiemmin perehtynyt aiheeseen liittyviin tutkimuksiin ja potilaan ohjaukseen näin kokonaisvaltaisesti. Työtä tehdessäni olen tutustunut muiden sairaaloiden potilasohjeisiin ja hoitokäytäntöihin. Produktion tekemisen koin haasteena ja tärkeänä, sillä en ole aiemmin tehnyt produktion tyyppistä kirjallista työtä. Kirjallisten ohjeiden merkitys on potilaalle tärkeä, sillä suulliset ohjeet eivät aina jää mieleen, varsinkaan heti vamman syntymisen jälkeen. Potilaan saattaa olla vaikeaa ottaa vastaan ohjeita ollessaan pahoillaan tapaturmasta tai kipu kädessä voi olla niin kova, ettei potilas pysty keskittymään täysipainoisesti ohjeiden vastaanottamiseen. Yleensä vasta kotona omassa ympäristössä potilaan kotihoitoon liittyvät kysymykset ja ongelmatkin tulevat vasta esille. Työtä tehdessäni vahvistui ajatus, ettei hyväkään suullinen ohjeistus syrjäytä kirjallisia hoito-ohjeita. Toisaalta kirjalliset ohjeet eivät korvaa sairaanhoitajan antamaa henkilökohtaista ohjausta. Nämä kaksi tukevat hyvin toisiaan. Kirjallisuusosiossa tutustuin murtumien syntyyn vaikuttaviin tekijöihin sekä yleisimpiin murtumatyyppeihin, ja se olikin antoisaa, sillä vamman syntymismekanismi aiheuttaa yleensä aina tietyntyyppisen murtuman. Rannemurtuman paranemisessa oli myös monenlaisia erityispiirteitä ja niiden paranemiseen vaikuttavia tekijöitä olikin runsaasti. Murtumien hoidossa on paljon muitakin mahdollisuuksia kuin kipsihoito. Joitakin

20 vaikeita murtumia korjataan leikkauksella, jolloin ranne levytetään tai käytetään ulkoista fiksaatiolaitetta. Ohjetta tehdessäni tuli selkeästi esille, kuinka tärkeää on huomioida potilas kokonaisvaltaisesti potilasohjauksessa. Ohjaustilanne tulee valmistella huolella ja siinä tulee kiinnittää huomiota kiireettömyyteen ja ohjausympäristön rauhallisuuteen. Produktion aikana pohdin omaa toimintaani ohjaustilanteissa ja sitä, minkälaiset didaktiset taidot omaan erilaisissa ohjaustilanteissa: Osaanko tuoda asiat esille lyhyesti ja ytimekkäästi liikoja jaarittelematta, osaanko ohjata liikkeet oikein, miten tiedän ymmärtääkö potilas ohjaukseni? Aikaisemmat ja nykyiset opintoni eivät ole juurikaan sisältäneet teoriaa potilasohjauksesta. Potilasohjaus on keskeinen osa hoitotyötä, joten sitä ei tulisi opinnoissakaan unohtaa. Produktion ohjeen koekäyttö Pieksämäen sairaalassa oli antoisa ja hyvä, sillä sain ohjeeseen liittyviä parannusehdotuksia ja hyvää palautetta ohjeen toimivuudesta. Hoitajat pääsääntöisesti kokivat ohjeen selkeänä ja hyvänä työvälineenä potilaan ohjauksessa. Hoitajat osallistuivat palautteen antamiseen hyvin ja koin, että yhteistyömme toimi hyvin muutenkin. Potilaiden kokemukset hoito-ohjeesta jäivät saamatta, mutta jatkossa työn ohessa voin asian ottaa esille. Tehdessäni produktiota sain ohjaavalta opettajalta asianmukaista ja aiheeseen liittyvää ajankohtaista ohjausta, ja ohjauksen jälkeen tuntui, että aihe avautui ja pääsin paremmin käsiksi potilaan ohjaukseen. Työn etenemisen kannalta oli hyvä, että oli järjestetty yhteisiä opinnäytetyön ohjaustunteja, sillä toisilta opiskelijoiltakin tuli arvokasta tukea työn tekemiseen. Toki henkilökohtaista ohjausta olisin voinut hakea enemmänkin. Toisaalta etenin työssäni hitaasti kiiruhtaen ja minulla oli selkeä visio siitä, mitä haluan. Diakin kirjaston merkitys työn tekemiselle oli myös merkittävä ja sieltä saamani ohjaus oli asianmukaista. Työelämän puolelta sain kirjallisuusosiooni paljon arvokasta uutta tietoa, esimerkiksi käsitellessäni murtumatyyppejä sain käsikirurgin kommentteja asioihin. Työn tekeminen oli mielenkiintoista koko projektin ajan ja koin sillä olevan paljon merkitystä omalle ammatilliselle kasvulleni. Opinnäytetyö kulki mukanani koko

21 opiskeluni ajan ja en kokenut sitä rasitteeksi, vaan välillä oli aina mukava uppoutua etsimään tietoja ja valmistella ohjetta. Mielestäni ohje on hyvin paljon itseni näköinen ja koen, että siitä on minullekin paljon hyötyä ohjatessani potilaita. Työn valmistuttua ja pohdittuani sitä huomasin, että Diakin opinnäytetyön periaatteet toteutuivat työssäni hyvin. Opinnäytetyön lähtökohdat olivat konkreettiset työnantajani ja itseni kannalta. Aihe oli työelämälähtöinen ja se oli hyvin integroitu projektiin. Opinnäytetyö oli pitkäkestoinen ja luova prosessi, jota ohjaajani kanssa veimme kohti päämäärää. (Kuokkanen ym. 2005, 26-27.) Työn tekeminen oli niin kiinnostavaa, että se herätti ajatuksia tulevista projekteista. Luulen, että muutkin murtumat tulevat saamaan omat ohjeensa lähitulevaisuudessa. Ranneohjeeseenkin tullaan tekemään jatkoproduktio, jolloin yhdessä fysioterapeuttien kanssa liitämme siihen erilaisia jumppa- ja kuntoutusohjeita.

22 LÄHTEET Apell-Rantonen, L. & Rosenvall, A. 2006. Osteoporoosi saattaa yllättää. Mehiläisen tiedotuslehti 2/2006. Viitattu 23.9.2006 http://www.mehilainen.fi/verkkolehti.php?act=getarticles&article_id=4 57&magazine_id=19 Duodecim. 2004. Potilasohjeet. Viitattu 7.10.2006 http://www.terveysportti.fi/pls/terveysportti/ekirjat.koti?p_db=pot Duodecim. 2004. Värttinäluun murtuman kotihoito-ohjeet. Terveyskirjasto. Viitattu 7.10.2006 http://www.terveysportti.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=pot00012 Heino, T. 2005. Päiväkirurgisen polviniveltähystyspotilaan ohjaus potilaan ja perheenjäsenen näkökulmasta. Tampereen yliopisto, hoitotieteen laitos. Akateeminen väitöskirja. Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. 2005. Tutki ja kirjoita. 11. painos. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy. Juutilainen, T. 2003. Kirurgisten hoitotoimenpiteiden komplikaatiot. Sairauksien ehkäisy. Rannemurtumien hoitoon liittyvät komplikaatiot. Duodecim. Terveyskirjasto. Viitattu 15.9.2006 http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=sae2600 0 Kallio, P. 2004. Lasten murtumat. Viitattu 7.10.2006 http://www.terveysportti.fi/pls/ltk/ltk.naytaartikkeli?p_artikkeli=ykt0079 1&p_haku=r Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri. 2000. Tyypillinen radiusmurtuma. Hoito-ohjeet. Viitattu 10.11.2005 http://www.terveysportti.fi/pls/ltk/ltk.naytaartikkeli?p_artikkeli=shp000 30&p_haku=os Khan, S.A., de Geus, C., Holroyd, B. & Russell, A.S. 2001. Osteoporosis follow-up after wrist fratures following minor trauma. Achieves of Internal Medicine 161, 1309. Kuokkanen, R., Kiviranta, M., Määttänen, J. & Ockenström, L. 2005. Kohti tutkivaa ammattikäytäntöä. Opas Diakonia-ammattikorkeakoulun opinnäytetöitä varten. 3. uudistettu painos. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja C. Katsauksia ja aineistoja 9. Helsinki: Multiprint Oy.

23 Kääriäinen, M. & Kyngäs, H. 2006. Ohjaus tuttu, mutta epäselvä käsite. Sairaanhoitaja 79 (10), 6-9. Lehti, A. 2006. Rannemurtuman hoitoon tarvitaan joskus leikkauskin. Värttinäluut ovat vaarassa liukkaalla. Tietopulssi 1/2006. Viitattu 7.10.2006 http://www.pulssi.fi/6.php?nid=1140597024&avnid=-1&show=1&sl=0 Lehtonen-Veromaa, M. & Möttönen, T. 2002. Osteoporoosi terveyskeskuksen rannemurtumapotilailla. Suomen Lääkärilehti 57 (16), 1767. Lipponen, K. 2006. Kirurgisen sairaanhoitajan valmiudet potilaan ohjaamisessa. Sairaanhoitaja 79 (10), 22-24. Osteoporosis: Facts and Figures. 2002. FDA Consumer 36 (5), 17. Pieksämäen sairaala 2005. Poliklinikkatiimin kokous. Raatikainen, T. 1996. Värttinäluun vaikean distaalisen murtuman hoito. Viitattu 10.11.2005 http://www.terveysportti.fi/pls/ltk/ltk.naytaartikkeli?p_artikkeli=sll07533& p_haku=ra Ratanalert, S., Soontrapornchai, P. & Ovartlarnporn, B. 2003. Preoperative education improves quality of patient care for endoscopic retrograde cholangiopancreatography. Gastroenterology Nursing 26, 21-25. Rokkanen, P., Slätis, P., Alho, A., Ryöppy, S. & Huittinen V.M. 1995. Traumatologia. Vammojen patofysiologian ja hoidon perusteet. 6. painos. Helsinki: Forssan kirjapaino Oy. Sambrook, P. &Cooper, C. 2006. Osteoporosis. Lancet 367 (9527), 2010-2018. Seinäjoen keskussairaala, kirurgian poliklinikka. 2004. Kipsipotilaan kotihoito-ohjeet. Terhune, C. 2006. Osteoporosis. RDH 26 (10), 74-76. Tiittanen, J. 2005. Haastattelu 14.12.2005. Pieksämäen seudun terveydenhuollon kuntayhtymä, poliklinikka. Turston, A. J. 2005. `AO or eponyms: The classification of wrist fractures. ANZ Journal of Surgery 75, 347-355. Torkkola, S., Heikkinen, H. & Tiainen, S. 2002. Potilasohjeet ymmärrettäväksi. Opas potilasohjeiden tekijöille. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi. Tuomi, J. & Sarajärvi, A. 2003. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. 1.-2. painos. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.

24 Vastamäki, M. 2004. Käden ja ranteen kirurgia. Teoksessa Roberts, P.J., Alhava, E., Höckerstedt, K. & Kivilaakso, E. (toim.) Kirurgia. 1. painos. Duodecim. JKL: Gummerus Kirjapaino Oy, 837-854. Vellonen, H. & Markkanen, O. 2003. Ohje kipsatulle potilaalle. Kuopion yliopistollinen sairaala. Välimäki, M., Möttönen, T. & Salmi, J. 2003. Osteoporoosi. Käytännön lääkärin toimiva tietopaketti 2004. Recallmed Oy. Åstedt-Kurki, P., Paavilainen, E., Tammentie, T. & Paunonen, M. 2002. Interaction between adult patient` family members and nursing staff on hospital ward. Scandinavian Journal of Caring Sciences 15, 142-150.

25 LIITE 1 RANNEMURTUMAPOTILAAN KOTIHOITO-OHJE YLEISTÄ Noudattamalla annettuja ohjeita teet kipsausajasta miellyttävämmän kuin ehkä osaat odottaa. Noudata huolellisesti annettuja liikuntaohjeita ja tarkkaile sormien väriä. Sormien tulee pysyä normaalin värisinä ja liikkuvina. Kipsi ei saa painaa mistään kipsihoidon aikana. 1. PIDÄ KÄTTÄ VÄLILLÄ KOHOASENNOSSA * Kipsattua rannetta voi särkeä ja se saattaa turvota kipsauksen jälkeen * Laita makuulla ollessasi käden alle tyyny, jotta käsi on kohoasennossa * Pidä kättä kohoasennossa 3-4 kertaa päivässä, ½-1 tuntia kerrallaan. Sillä ehkäistään turvotusta ja kipua. Käytä tarvittaessa kipulääkettä 2. KIPSI TULEE PITÄÄ KUIVANA KOKO HOIDON AJAN * Suojaa kipsi pesujen ajaksi esim. muovipussilla * Kastuttuaan kipsi murtuu ja pehmenee * Saunominen hikoiluttaa ja hikoilu aiheuttaa kutinaa kipsin alla 3. HARJOITA KIPSATTUA KÄTTÄ AHKERASTI * Liikuttele vapaana olevia sormia ahkerasti verenkierron vilkastuttamiseksi ja sormien jäykistymisen estämiseksi * Liikuttele sormia täyteen liikelaajuuteen, sillä se edesauttaa paranemista * Jännitä ja rentouta kipsin sisällä olevia lihaksia useita kertoja päivässä, jotta lihasvoima säilyisi ennallaan * Tee olkanivelen pyörittelyä molempiin suuntiin sekä kyynärnivelen koukistus- ja ojennusliikkeitä * Nosta käsi ylös niskan taakse ja alakautta selän taakse * Hiero ja puristele sormenpäitä 4. KIPSIÄ EI SAA LYHENTÄÄ TAI MUOTOILLA ITSE 5. KIPSIN SISÄLLE EI SAA TYÖNTÄÄ MITÄÄN ESINETTÄ, SILLÄ SE VOI RIKKOA IHON JA AIHEUTTAA TULEHDUKSEN Seuraavissa tapauksissa ota yhteys hoitavaan yksikköön: * Kipsi on hajonnut, murtunut tai tuntuu löysältä * Tunnet erittäin voimakasta kutinaa kipsin alla * Kipsi tuntuu kiristävältä tai kipsi painaa * Kipu yltyy tai jatkuu kohoasennosta ja särkylääkkeestä huolimatta * Kipsi alkaa haista märkäiselle * Sormet ovat sinertävät ja kylmät tai niissä ei ole tuntoa Jos kipsin suhteen on ongelmia, niin ota yhteyttä Pieksämäen sairaalan poliklinikalle p. 015-2234403 tai lähimpään terveyskeskukseen.

26 LIITE 2 RANNEMURTUMAPOTILAAN KOTIHOITO-OHJE 1.Millaiseksi koet uuden rannemurtumapotilaan hoito-ohjeen, miten se on vaikuttanut potilaan ohjaukseen? 2. Miten kehittäisit nykyistä potilasohjetta? Mikä ohjeessa on hyvää? PALAUTA VASTAUKSESI POLIN SISÄPOSTILAATIKKOON ARTOLLE 10.8. MENNESSÄ. KIITOS!!!