Kuntatekniikan päivät 2013, Jyväskylä 1 (5) Paavo Åvist ja Ulla-Kirsti Junttila, Sito Oy Hyvä kaupunkiympäristö- Kunnallistekniikka ja vuoropuhelua Insinöörikoulutusta on ollut Suomessa jo 100 vuotta ja siihen liittyen on tuotu esille ammatin perusperiaatteita, kuten Arkhimedeen vala, joka on kirjoitettu ainakin kaikkien Metropolia ammattikorkeakoulusta valmistuvien insinöörien tutkintotodistukseen. Vala kuuluu näin: Insinööri on mukana luomassa tekniikkaa, joka koituu luonnon ja ihmisen hyväksi. Insinööri on kaikessa toiminnoissaan suojelemassa kasvien, eläinten ja ihmisen elämää. Insinööri välttää epärehellisyyttä ja epäsopua ja pyrkii kehittymään taitavaksi ongelmien ratkaisijaksi. Insinööri miettii kehityksen suuntalinjoja ja välttää vahingollisten tavoitteiden toteutumista. (Lähde: UIL) Valan sanoma kumoaa kiistattomasti vanhan ja kaavamaisen jaon teknokraatteihin ja humanisteihin. Tämän jaon mukaan esimerkiksi kaupunkien organisaatioissa insinöörit on leimattu kaavamaisesti teknokraateiksi, kun taas lähes kaikki muut ammattikunnat ovat lähtökohdiltaan humanistisia ja toimivat ihmisten parhaaksi. Tämä jako on johtanut ajoittain jyrkkään vastakkainasetteluun, jossa rintamalinjat eivät perustu todellisiin asioihin liittyviin ristiriitaisuuksiin, vaan ennakkoasenteisiin ja mielikuviin vastapuolesta. Monista ammattikunnista on syntynyt esim. median välityksellä hyvin kaavamaisia mielikuvia. Listan kärjessä lienevät poliisit, mutta insinöörit tulevat ehkä hyvänä kakkosena. Kliseemäisen mielikuvan mukaan nämä teknokraatit edustavat päinvastaisia arvoja kuin humanistit. Nyt, kun Arkhimedeen vala on tuotu esiin, niin on korkea aika ryhtyä muuttamaan tätä kliseemäistä mielikuvaa, joka ei vastaa todellisuutta. Kaupunkien julkisten alueiden suunnittelu nähtiin vielä 1900-luvun alussa kiinteänä osana kaupunkien rakennustaiteellista suunnittelua. Tätä osoittavat mm. Eliel Saarisen Suur-Helsinki- ja Munkkiniemi-Haaga-suunnitelmat, joissa katutila ja sen elementit on määritelty hyvin yksityiskohtaisesti. Kunnallistekniikan kehittyessä Maistraatti valvoi kaasulyhtyjen ja muiden kunnallisteknisten laitteiden kauneutta ja sijoitusta katutilaan. Tästä ovat hyvänä esimerkkinä puhelin- ja sähköjohtojen sijoituksen määräaikaiset luvat ja vaatimus verkostojen siirtämisestä maan alle niiden kaupunkikuvaa rumentavan vaikutuksen takia. Suur-Helsinki suunnitelma ei koskaan toteutunut ja Munkkiniemi-Haaga suunnitelmasta toteutui vain hyvin pieniä osia. Syynä olivat suurelta osin muuttuneet ihanteet.
Kuntatekniikan päivät 2013, Jyväskylä 2 (5) 1930-luvulla modernismin ihanteet ja funktionalismi syrjäyttivät Suomessa aiemmat esteettiset ihanteet, jotka olivat aiemmin alistaneet myös tekniset järjestelmät ja laitteet kaupunkikuvallisille vaatimuksille. Uusien ihanteiden seurauksena syntyi mm. autokaupunki-ihanne leveine, asfaltoituine ajoväylineen, moderneine laatikkorakennuksineen ja lähiöineen. Tämä uusi kansainvälinen ihanne ei ollut lähtöisin insinööreistä, vaan tunnetuista arkkitehdeista, kuten Le Corbusier. Käytännössä kehitys johti kuitenkin siihen, että vastuu kaupunkien julkisten katualueiden suunnittelusta siirtyi lähes kokonaan arkkitehdeilta insinööreille. Katuympäristön suunnittelua alettiin vähitellen pitää puhtaasti liikenne- ja kunnallisteknisenä suunnitteluna ja siitä vastasivat liikenne- ja katuinsinöörit sekä istutusten osalta hortonomit, jos istutuksia oli. Missä on Nupukivi Uusien ihanteiden ja vauhdikkaan autoistuimisen vuosikymmeninä, etenkin 1960-70 luvuilla, kaupunkikeskustoissa peitettiin suuri määrä arvokkaita luonnonkivikatuja mustalla asfaltilla. Nupukivikatuja pidettiin epätasaisina ja pyörämelua liian suurena. Usein arvokkaat nupukivet purettiin kadulta ja kivet kannettiin kaatopaikalle tai katujen ja siltojen penkereisiin. Tilalle saatiin edullinen ja autoilijaystävällinen asfaltti. Autoistumisen huumassa unohtui usein myös kadun alla olevan kunnallistekniikan saneeraus. Päätöksiä kävelykeskustojen kehittämisestä ja kävelykatukokeiluja tehtiin 1970- luvulla, mutta käytännössä niiden suunnittelu ja toteutus käynnistyi Suomessa vasta 1980- luvulla. Silloin alettiin ymmärtää, ettei autolla tarvitse päästä joka kukkakaupan eteen ja kansainvälisten esimerkkien mukaisesti kävelykeskustoja alettiin pitää vetovoimaisina ja kaupungin identiteettiä vahvistavana
Kuntatekniikan päivät 2013, Jyväskylä 3 (5) tekijänä. Jalankulkualueilla tavoitteeksi asetettiin katuympäristön virkistyskäyttö, viihtyisyys ja korkea laatu. Asfaltoidut ajoradat ja jalkakäytävät päällystettiin uudelleen jalankulkijalle paremmin sopivin ja kaupunkikuvallisesti korkeatasoisin materiaalein, aluksi betonikivillä ja laatuvaatimusten kasvaessa luonnonkivilaatoin. Myös vanhasta nupukivestä tuli haluttu materiaali, kun kaupunkien historiallisia ominaispiirteitä haluttiin korostaa palauttamalla vanhoja päällysteitä rakenteita. Kävelykatujen suunnittelussa korostuvat erityisesti käyttäjälähtöiset, humanistiset tavoitteet. Monet toteutuneet kävelykadut osoittavat, että insinöörit toimivat humanististen ihanteiden mukaisesti, kun ne on asetettu koko kaupungin suunnitteluketjun tavoitteeksi kaavoituksesta toteutukseen, ja kunnallisessa päätöksenteossa ymmärretään nämä tavoitteet. Vuoropuhelua Viime vuosikymmeninä katusuunnittelu ja katuympäristön suunnittelu ovat kehittyneet Suomessa voimakkaasti ja suunnitteluprosessista on tullut yhä vaativampi, monialaisempi ja vuorovaikutteisempi. Vaikka muutos on merkittävä, niin se ei tarkoita kunnallisteknisen suunnittelun merkityksen vähenemistä, paremminkin päinvastoin. Kaupunkien toimintojen kannalta tekniikka on aivan ratkaisevassa asemassa. Se ei kuitenkaan ole itsetarkoituksellista, kunnallistekniset järjestelmät ovat välttämättömiä kaupunkien toimivuuden ja viihtyisyyden kannalta. Ne on tarkoitettu helpottamaan ja parantamaan kaupunkilaisten elämää, joten niiden tarkoitus on mitä humaanein. Perinteinen teknokratian ja humanismin asettaminen vastakkain voidaan unohtaa. Se ei anna oikeaa kuvaa nykyaikaisen kunnallisteknisen suunnittelun tavoitteista ja käytännön työstä. Sitä todistavat myös muutokset katujen suunnitteluprosessissa. Katuympäristön suunnitteluun osallistuu
Kuntatekniikan päivät 2013, Jyväskylä 4 (5) insinöörien rinnalla lähes aina arkkitehti-, maisema- ja sisustusarkkitehteja, muotoilijoita ja sosiologeja, jotka työskentelevät yhteistyössä teknisten suunnittelijoiden kanssa sekä vuorovaikutuksessa asukkaiden ja muiden asianosaisten kanssa. Usein suunnitteluprosessiin osallistuu huomattava määrä kaupungin eri hallintokuntien edustajia, kiinteistöjen ja liike-elämän edustajia sekä asukkaita. Kaikkien näiden osapuolten joskus keskenään ristiriitaisten tarpeiden huomioon ottaminen edellyttää laajaa vuorovaikutusta ja eri osapuolten kuuntelua herkällä korvalla. Tämä usein paljon aikaakin vaativa esisuunnittelu- ja vuorovaikutusprosessi palkitaan hankkeen jatkosuunnitteluvaiheissa ja sen toteuttamisessa eri osapuolten kesken. Kunnallistekniikkaa ja katuarkkitehtuuria Katuympäristön esteettisen suunnittelun kytkeminen katusuunnitteluun liikenne- ja kunnallisteknisen suunnittelun rinnalle on palauttanut suunnitteluun myös sadan vuoden takaiset kaupunkirakennustaiteen ihanteet. Sitä ei vain ole vielä täysin tiedostettu Suomessa ja suunnittelualueen arvostus on edelleen heikkoa. Syynä lienee osittain se, että katuympäristön suunnittelusta vastaavat edelleen pääosin insinöörit ja tiimeissä on vain vähän arkkitehteja. Jos arkkitehdit olisivat mukana laajemmin, kuten monissa muissa maissa, niin puhuttaisiin varmaan katuarkkitehtuurista. Voimme vain toivoa, että hyvien toteutuneiden esimerkkien kautta suunnittelualueen arvostus nousee ja alalle saadaan lisää huippuammattilaisia. Katusuunnitteluun ovat tulleet luonnollisena osana ympäristön toiminnallisen ja esteettinen suunnittelun rinnalle valaistussuunnittelu, esteettömyyssuunnittelu ja usein myös taide. Vuorovaikutus- ja päätösprosessit edellyttävät suunnitelmien aiempaa parempaa havainnollistamista. Kaupunkielämän ymmärtäminen ja vuorovaikutus edellyttävät käyttäytymistieteiden tuntemusta ja sosiologin taitoja, nykyaikaisten kaupunkien monikulttuurisuus edellyttää myös kielitaitoa. Silti katusuunnittelu on edelleen keskeisesti katualueiden ja kunnallisteknisten järjestelmien suunnittelua. Yleis- ja katusuunnitteluvaiheessa lyödään lukkoon keskeiset periaatteet katutilan toiminnallisesta jaosta, kaupunkikuvallisesta ilmeestä, laatu- ja kustannustasosta sekä teknisten järjestelmien sijoituksesta yhteisesti sovittujen periaatteiden mukaisesti. Rakennussuunnitteluvaiheessa nämä periaatteet kehittyvät ja konkretisoituvat hankeen toteutuksessa, johon pääsääntöisesti nykyisin myös suunnittelijat osallistuvat työnaikaisella suunnittelupanoksella ja valvonnan tukena.
Kuntatekniikan päivät 2013, Jyväskylä 5 (5) Keskustojen vanhojen katujen uudistamisessa on päädytty entistä enemmän kokonaisvaltaiseen rakentamiseen, jossa sanerataan koko kadun rakenne ja kunnallistekniikka kerrallaan, ja sieltä täältä paikkaaminen ja korjaaminen ovat jääneet vähemmälle. Kokonaisvaltaisella saneerauksella saadaan katurakenteen elinkaari huomattavasti pitkäikäisemmäksi ja sitä myötä kustannussäästöjä. Katutilassa näkyviä merkkejä teknisistä järjestelmistä ovat usein vain katukaivojen kannet, ilmastointiputket ja valaisinpylväät, jotka nousevat katupinnan yläpuolelle valtavien, koko kaupungin laajuisten teknisten järjestelmien osina. Katujen kuivatusjärjestelmä ja keskeisillä jalankulkukaduilla yhä useammin myös sulanapitojärjestelmä mahdollistavat esteettömän liikkumisen ja katutilan monipuolisen käytön myös talvella ja vaikuttaa myös katujen yllä- ja kunnossapidon tarpeen vähentymiseen. Katujen luonnonkivipäällysteet kätkevät alleen vesijohto- ja viemäriputkien lisäksi usein kaukolämmön ja uusilla alueilla usein myös jätteiden imujärjestelmän valtavat putkistot. Sähkön jakelua ja katujen valaistusta varten tarvitaan johtoverkkoa kaikkialla ja tietoliikenne vaatii yhä laajenevia verkostoja. Ilman näitä teknisiä järjestelmiä kaupunkielämä olisi mahdotonta, vaikka niitä ei nähdä. Tai jos nähdään, niin ne koetaan usein vain harmillisena katujen kaivamisena. Suomalaisten kaupunkien toimet julkisten alueiden parantamiseksi kestävät hyvin kansainvälisen vertailun, mutta ne eivät ole saaneet osakseen erityistä huomiota. Suomalainen infra-suunnittelu ja rakentaminen on korkeatasoista, ja sen arvo tulisi nähdä ja tunnustaa etenkin nyt, kun monet vanhat kaupunkikeskustat vaativat perusparannusta. Kaupunkien julkiset alueet teknisine verkostoineen ovat kaupunkien suurin investointi ja pääoma, josta meidän täytyy pitää huolta.