Kati Kannisto LABORATORIOHOITAJAN ERITYISOSAAMINEN PATOLOGIAN LABORATORIOSSA Miltä tulevaisuus näyttää? Kehittämistehtävä

Kati Kannisto LABORATORIOHOITAJAN ERITYISOSAAMINEN PATOLOGIAN LABORATORIOSSA Miltä tulevaisuus näyttää? Kehittämistehtävä Johtaminen ja kehittäminen sosiaali- ja terveysalalla Täydennyskoulutus 2010

SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 AMMATILLINEN OSAAMINEN... 4 2.1 Mitä osaaminen on?... 4 2.1.1 Erityisosaaminen... 5 2.1.2 Ammattitaito... 6 2.2 Laboratoriohoitajan työ SataDiag:n patologian laboratoriossa... 8 2.3 Osaamisen kehittäminen ja johtaminen... 9 2.4 Tulevaisuuden osaamis- ja koulutustarpeet... 11 3 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS... 12 3.1 Tutkimuksen kohderyhmä... 12 3.2 Aineiston keruu ja analysointi... 13 4 PATOLOGIAN LABORATORION ERITYISOSAAMINEN... 14 4.1 Taustatiedot... 14 4.2 Patologian laboratorion erityisosaaminen... 15 4.2.1 Kokonaisuuksien hallinta... 16 4.2.2 Laatuosaaminen... 17 4.2.3 Itsensä kehittäminen... 17 4.2.4 Paineensietokyky... 18 4.2.5 Vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot... 19 4.2.6 Kliininen osaaminen... 20 4.2.7 Visuaalinen osaaminen... 21 4.2.8 Työturvallisuus... 21 4.3 Patologian laboratorion erityisosaamisen saavuttaminen... 22 4.4 Patologian laboratorion tulevaisuus ja osaamistarve... 22 4.5 Tulevaisuuden koulutustarve... 23 5 POHDINTA... 23 5.1 Tulosten luotettavuuden arviointi... 23 5.2 Tulosten arviointi... 24 6 JOHTOPÄÄTÖKSET JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET... 29 7 LOPUKSI... 30 LÄHTEET... 32 LIITTEET

3 1 JOHDANTO Tulevaisuus tuo mukanaan muutoksia sosiaali- ja terveysalalle. Erikoissairaanhoidon, toimintaympäristöjen ja toimintamallien muuttuessa työntekijöiltä vaaditaan uudenlaista ammattiosaamista. Suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle on huomioitava, että valtava määrä osaamista poistuu heidän mukanaan. Siksi on tärkeää, että osaamisen tarpeeseen kiinnitetään huomiota tarpeeksi ajoissa ja eläköityvien ammattilaisten tiedot ja taidot saadaan siirrettyä seuraavalle sukupolvelle. Kehittämistehtävä on osa Tulevaisuuden erityisosaaminen erikoissairaanhoidossa 2009 2011 projektia (SOTE-ENNAKOINTI 2008 2011 projektin osaprojekti) ja se on tuotettu osana pääosin Euroopan sosiaalirahaston ja Opetushallituksen varoin toteutettavaa hanketta. Osaprojektin tavoitteena on tuottaa tietoa erikoissairaanhoidon tulevaisuuden erityisosaamisesta sekä poistumassa olevasta erityisosaamisesta eri toiminta-alueilla. Projektin tuloksena saadaan tietoa uusien toimintaprosessien edellyttämästä erityisosaamisesta ammattiryhmittäin, poistumassa olevasta erityisosaamisesta, säilytettävästä sekä uudistettavasta erityisosaamisesta. Tuloksia voidaan hyödyntää henkilöstön osaamisen arvioinnin ja kehittämisen perustana sekä ammatillisen koulutuksen opetussuunnitelmien ja terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutuksen uudistamisessa. (Tulevaisuuden erityisosaaminen erikoissairaanhoidossa 2009 2011.) Kehittämistehtävän tarkoituksena on tunnistaa Satakunnan sairaanhoitopiirin sairaanhoidollisten palveluiden liikelaitos SataDiag:n patologian laboratorion erityisosaaminen ja saattaa se kirjalliseen muotoon sekä tunnistaa tulevaisuuden erityisosaamistarpeet. Kehittämistehtävän avulla saatu tieto erityisosaamisesta on tarkoitus kuvata osaamispuuna. Osaamispuun juurina ovat työntekijän arvot, asenteet ja persoonallisuus. Puun runko muodostuu työntekijän ammatillisuudesta ja ammattitaidoista, perusosaamisesta. Puun latva jaetaan erityisosaamisoksiin, joita tarkastellaan tarkemmin. Tulosten perusteella pystytään kehittämään henkilöstön osaamista ja suunnittelemaan koulutustarpeita; näin pystytään varmistamaan osaavan henkilökunnan olemassaolo myös tulevaisuudessa.

4 2 AMMATILLINEN OSAAMINEN 2.1 Mitä osaaminen on? Ihmisen osaaminen on hyvin laaja kokonaisuus, siksi sitä ei voida arvioida ja mitata pelkästään kouluosaamisena. Osaaminen koostuu tiedoista, taidoista ja kokemuksesta. Sen avulla yksilö pystyy analysoimaan tulevia tilanteita ja muuttamaan käyttäytymistään tarpeen mukaan. (Jämsä & Manninen 2000, 23 24; Otala 2001, 26.) Osaaminen voidaan määrittää täsmätietona ja hiljaisena tietona. Täsmätieto on näkyvää tietoa, joka voidaan ilmaista sanoina ja numeroina ja sitä voidaan mitata tarkasti. Täsmätieto on konkreettista, se on todistus, tutkinto tai titteli; se on koulutuksella hankittua osaamista. Täsmätiedosta osa on aktiivisesti käytössä ja osa passiivisena eli kapseloituneena. Kapseloitunut tieto voidaan muuttaa osaamiseksi erilaisten ongelmaratkaisutilanteiden avulla. (Otala 2001, 25; Manka 2006, 118 119.) Kaikkea tietoa ei voi kuitenkaan mitata määrällisesti; tällaista tietoa on hiljainen tieto. Hiljainen tieto on yksilöllisiä uskomuksia, vaistonvaraisia näkemyksiä ja tuntemuksia. Hiljaista tietoa ovat erilaiset kädentaidot ja sisäiset mallit, jotka ohjaavat oppimistamme, muistia, havaintoja ja tarkkaavaisuutta. Sisäiset mallit ovat arvo- ja tunnepohjaisia ja ne heijastuvat myös asenteissa. (Manka 2006, 118 119; Otala 2001, 25.) Ammattitaito ja asiantuntijuus perustuvat laajaan hiljaisen tiedon pohjaan. Hiljainen tieto auttaa erottamaan olennaisen epäolennaisesta, helpottaa ymmärtämään teoreettista tietoa ja auttaa arvioimaan omaa osaamista ja sen puutteita. Sen kautta osaamme reagoida työssämme erilaisiin vastaantuleviin tehtäviin ja ongelmiin. Hiljaisen tiedon määrä lisääntyy kokemuksen myötä. Hiljainen tieto ei ole yksilösidonnaista vaan se sitoutuu myös työyhteisöön; toimintatapoihin ja työprosesseihin. Tämän vuoksi on tärkeää, että hiljainen tieto saadaan siirrettyä kokeneilta työntekijöiltä nuoremmille. Jotta hiljaista tietoa voidaan siirtää toisille työntekijöille, se pitää ensin saada näkyväksi. Hiljainen tieto siirtyy parhaiten epävirallisesti, kahvi- ja ruokatauoilla, yhteisissä tilaisuuksissa. Hiljaisen tiedon jakaminen työyhteisössä edesauttaa hyvien käytäntöjen jakamista. Hyväksi koetut käytännöt varmistavat työn sujuvuuden, vähentävät virheitä ja takaavat, että laatu pysyy kohdallaan kaikkea ei tarvitse oppia kantapään kautta. Kaikkea hil-

5 jaista tietoa ei kuitenkaan kannata siirtää uusille työntekijöille kuten vanhentuneita työtapoja. Pitkä työkokemus ei siis välttämättä takaa rikasta kokemusosaamista. (Manka 2006, 118 119; Virtainlahti 2009, 41, 107 109.) Osaaminen on entistä enemmän sidoksissa ympäristöön ja vuorovaikutussuhteisiin muiden osaajien kanssa. Ryhmän osaaminen muodostuu yksilöitten osaamisesta ja siitä, miten ne pystytään yhdistämään. Tämä riippuu ryhmän henkilöiden välisistä suhteista. Vuorovaikutustaidot ovat oleellinen osa tämän päivän osaamista. (Otala 2001, 26.) Nopeissa muutoksissa tarvitaan koko ryhmän osaamista. Yksin on vaikea ylläpitää sitä osaamista, mitä omassa työssään tarvitsee. Työntekijällä täytyy olla hyviä kontakteja ja verkostoja, jotta uusien ammattilaisten tuorein täsmätieto ja kokeneempien työntekijöiden hiljainen tieto saadaan työyhteisössä tehokkaaseen käyttöön. (Hildén 2002, 8.) 2.1.1 Erityisosaaminen Kaikki osaaminen ei ole kuitenkaan samanarvoista. Tärkeintä osaamista kutsutaan ydinosaamiseksi eli erityisosaamiseksi. Erityisosaaminen on sitä osaamista, jonka varassa työyhteisö pystyy tarjoamaan asiakkaille juuri sen lisäarvon, josta asiakas on valmis maksamaan. Se on työyhteisölle tyypillistä, laaja-alaisesti omaksuttua osaamista, joka tekee työyhteisöstä ylivertaisen ympäristössään. Työyhteisön ydinosaamista on vaikea synnyttää nopeasti, sillä se on pitkäaikaisen oppimisen tulos. Se on vaikeasti korvattavissa ja sillä on pitkä elinkaari. Tällä erityisosaamisella tarkoitetaan muutamaa osaamisen vahvuutta, joiden avulla työyhteisö on menneisyydessä pärjännyt. Ydinosaaminen on kokemusperäisen ja näkyvän tiedon yhdistelmä ja se kehittyy monimutkaisesti yrityksen ja erehdyksen kautta. Ydinosaamisen tunnistaminen on tärkeää ja siihen kannattaa käyttää aikaa. Näin työyhteisön kehittämisresurssit voidaan kohdentaa oikeille alueille. Työyhteisön ydinosaaminen voi perustua prosessien nopeuteen, varmuuteen ja tehokkuuteen. Se voi myös ilmetä yrityksen tapaan hoitaa suhteita muihin kumppaneihin ja asiakkaisiin. (Kamensky 2008, 211 212; Manka 2006, 126 129; Viitala 2007, 176 177.) Patologian laboratorion ydinosaamisen muodostavat histologisten ja sytologisten näytteitten laboratorioprosessien tuntemus; vastaavaa osaamista ei ole muilla laboratorioilla.

6 2.1.2 Ammattitaito Kompetenssi eli ammatillinen pätevyys tarkoittaa yksilön kykyä suoriutua tehtävästä hyvin sekä itsensä että muitten mielestä. Se on kyky hallita tietyn ammatin tai ammattialueen toiminnallisia kokonaisuuksia sekä tiedollisesti että taidollisesti; se on yksilön kykyjen ja tietyn tehtävän välinen suhde. Kompetenssi voi olla tietoista, jolloin henkilö itse tuntee taitonsa ja suoriutuu tehtävästä hyvin. Kompetenssi voi olla myös tiedostamatonta, jolloin henkilö suorittaa tehtävänsä vaistomaisesti, miettimättä asioita. Kompetenssia määriteltäessä tulee kiinnittää huomiota sekä yksilön ominaisuuksiin että ympäristön edellytyksiin. Työn edellyttämällä kompetenssilla tarkoitetaan niitä vaatimuksia, jotka ovat välttämättömiä jonkin tietyn työn tehtävien hoitamisessa. (Hildén 2002, 33 34; Pelttari 1997, 26 28; Ruohotie & Honka 2003, 54 55.) Kvalifikaatiolla tarkoitetaan pätevyyttä eli kompetenssia, jota työtehtävän suorittaminen vaatii. Sillä voidaan tarkoittaa myös työnantajan asettamaa muodollista tai epämuodollista pätevyyttä. Kompetenssi on yksilön kyky suoriutua tietystä tehtävästä kun taas kvalifikaatio on työn asettama vaatimus yksilön kompetenssille (Kuvio 1). Kvalifikaatiovaatimukset osoittavat minkälaisia pätevyysvaatimuksia työntekijältä vaaditaan, jotta hänen työsuorituksensa on ammattitaitoista. Kvalifikaatiovaatimukset voidaan asettaa yhteiskunnallisista, työorganisaation tai yksilön henkilökohtaisista tarpeista käsin. Kvalifikaatiovaatimukset voidaan rajata työntekijän suoriutumiseen välittömistä työtehtävistään tai ulottaa ammatilliseen kehittymiseen tai aina työorganisaation päätöksentekoon osallistumiseen asti. (Pelttari 1997, 26 28.) TYÖ kvalifikaatiovaatimus AMMATTI- TAITO kompetenssi kvalifikaatio YKSILÖ Kuvio 1. Kompetenssi, kvalifikaatio ja ammattitaito (Pelttari 1997,45) Ammatillinen osaaminen koostuu ammattitaidosta, yksilöllisestä pätevyydestä, työelämän laatuvaatimuksista ja asiantuntijuuteen kehittymisestä. Ammatillinen pätevyys on yksilön kyky hallita ammattinsa toiminnallisia kokonaisuuksia. Taidot ovat työntekijän henkilökohtaisia osaamisalueita ja kuvaavat yksilön kykyä suoriutua ammatissa vaadittavista työtehtävistä. Taito koostuu tiedosta ja ymmärtämisestä sekä toimimisesta ja

7 varsinaisesta tekemisestä. Tietojen ja tekemisen yhdistyessä syntyy ammatillinen osaaminen. Ammattitaitoon kuuluu myös kehittämisosaaminen. Kun työ hallitaan hyvin, on mahdollista havaita siinä puutteita ja korjata toimintatapoja. (Pelttari 1997, 26 30; Surakka 2009, 81.) Viitalan (2008, 113) mukaan vanha kunnon ammattitaito käsitteellä viitataan pitkälle edistyneen osaajan varmaan ja taitavaan työskentelyyn. Laboratoriohoitajan ammattitaito perustuu kliiniseen laboratoriotieteeseen ja sitä tukeviin muiden tieteenalojen teoreettiseen tietoon ja sen soveltamiseen käytäntöön. Laboratoriohoitajan ammattipätevyyden keskeisin osaamisalue on laboratoriotutkimusprosessin hallinta ja sen kehittäminen. Laboratoriotutkimusprosessi muodostuu preanalyyttisestä, analyyttisestä ja postanalyyttisestä vaiheesta. Yksi tärkeistä ydinosaamisen alueista on vastuu näytteiden laadukkuudesta ja asiakkaan turvallisuudesta näytteiden oton ja potilastutkimusten aikana. Muita osaamisalueita ovat asiakaspalvelu, laadunhallinta sekä opetus-, ohjaus- ja asiantuntijatehtävät. (Suomen Bioanalyytikkoliitto, 2002.) Bioanalyytikon koulutusta järjestetään Suomessa seitsemässä ammattikorkeakoulussa. Koulutuksen laajuus on 210 opintopistettä ja opinnot kestävät 3,5 vuotta. Opinnot koostuvat perusopinnoista, ammattiopinnoista, ammattitaitoa edistävästä harjoittelusta, opinnäytetyöstä ja vapaasti valittavista opinnoista. Ammattiopinnoissa hankitaan laajaalaiset teoreettiset perusvalmiudet, joita tarvitaan työskenneltäessä laboratoriohoitajana kliinisissä laboratorioissa. Syventävissä ammattiopinnoissa hankitaan erityisosaamista, joka vastaa työelämän tarpeita. Syventävissä ammattiopinnoissa hankittu erityisosaaminen on vahvaa, teoreettisesti hallittua ja ammattikäytännön kokemuksiin perustuvaa. (Turun ammattikorkeakoulun Opinto-opas, 2009.) Laboratoriohoitaja on ammattinimike ja bioanalyytikko on tutkintonimike. Tässä työssä laboratoriohoitajalla tarkoitetaan sekä laboratoriohoitajaa että bioanalyytikkoa. Laboratoriohoitaja hankkii pätevyytensä alan peruskoulutuksella ja ammattitaito kehittyy käytännön työelämässä (Ojala 2008, 52). Datatieto on irrallista ja merkityksetöntä yksinään kuten leikepaksuus: 3µ, 4µ, 5µ tai 7µ. Informaatio kertoo, missä yhteydessä mitäkin leikepaksuutta käytetään. Ymmärrämme, mikä merkitys leikepaksuudella on lopputuloksen kannalta ja toimimme sen mukaan. Leikkaamme mahdollisimman ohuita ja rypyttömiä leikkeitä, jotta patologi saa näytteestä mahdollisimman hyvän ja oikean diag-

8 noosin. Kokemuksen myötä tulee viisaus. Viisas työntekijä ymmärtää, että kaikki näytteet eivät leikkaannu samalla tavalla vaan on käytettävä erilaisia keinoja päästääkseen hyvään lopputulokseen (Kuvio 2). Pyramidin huipulle asti pääseminen vie aikaa. Kuvio 2. Tiedon tasot (Manka 2006, 116) 2.2 Laboratoriohoitajan työ SataDiag:n patologian laboratoriossa Satakunnan sairaanhoitopiirin sairaanhoidollisten palveluiden liikelaitos SataDiag:n patologian laboratoriossa työskentelee osastonhoitajan lisäksi seitsemän laboratoriohoitajaa ja yksi laborantti sekä neljä erikoislääkäriä, kolme osastonsihteeriä, kaksi laitoshuoltajaa ja yksi obduktioavustaja. Patologian osaston tehtävänä on tuottaa Satakunnan sairaanhoitopiirin jäsenkuntien tarvitsemat patologian alan tutkimukset. Näitä ovat histologiset ja sytologiset tutkimukset sekä lääketieteelliset ruumiinavaukset. Histologian laboratoriossa tutkitaan kudosnäytteitä kuten erilaisten tähystysten yhteydessä otettuja koepaloja, leikkausten yhteydessä poistettuja kasvaimia tai kokonaisia elimiä. Kudosnäytteet käsitellään erilaisten kudoskäsittely- ja värjäysprosessien avulla mikroskopoitavaan muotoon, jotta patologi voi antaa niistä lausunnon. Työ histologian laboratoriossa on suurelta osin käsityötä, jossa tarvitaan hyvää silmän ja käden koordinaatiota. Kudosprosessoinnin ja värjäyksien osalta työ on osittain automatisoitua. (Suomen Bioanalyytikkoliitto ry, 2010.) Sytologian laboratoriossa tutkitaan erilaisia kehon nesteitä (virtsaa, selkäydinnestettä, pleuranestettä, ascitesta, ysköksiä) ja gynekologisia irtosolunäytteitä (papa-näyte). Erilaisten menetelmien avulla näytteistä tehdään objektilasille valmisteita, joista etsitään mm. syöpäsoluja, bakteerien ja virusten aiheuttamia solumuutoksia. Laboratoriohoitajan työhön kuuluu esitarkastaa sytologiset valmisteet mikroskoopilla ennen patologin lau-

9 suntoa. (Suomen Bioanalyytikkoliitto ry, 2010.) Obduktiotoimintaan kuuluvat lääketieteelliset ruumiinavaukset. 2.3 Osaamisen kehittäminen ja johtaminen Työyhteisön osaamisen kehittämisen lähtökohtana on sen osaamisten tunnistaminen (Kuvio 3). On kartoitettava mitä osaamista on tällä hetkellä, mitä osaamista tulevaisuudessa tarvitaan ja mikä on näiden osaamisten nykytila. Oleellisinta on löytää ne osaamisalueet, jotka ovat tulevaisuuden kannalta tärkeimpiä ja pyrkiä kehittämään juuri niitä. (Hätönen 2004, 7 8; Viitala 2008, 86 87.) Osaamisen kehittämisen prosessi lähtee liikkeelle organisaation visiosta, strategiasta ja tavoitteista. On tärkeää huomata, että pelkkä yksilötason osaamiskartoitus ei riitä. (Hannus 2004, 262 268; Sydänmaanlakka 2007, 131 132.) Kuvio 3. Osaamisen kehittämisen prosessi (Viitala 2008, 87) Työyhteisön osaamista voidaan tarkastella kuvaamalla jo olemassa olevaa osaamista tai tulevaisuuden osaamistarpeita. Osaamiskuvausten laatimisen avulla hiljainen tieto voidaan muuttaa näkyväksi. Samalla työntekijä saa konkreettisemman kuvan siitä, mistä asioista jokin osaaminen koostuu. Osaamisten määrittelyssä voidaan käyttää erilaisia tekniikoita, kuten osaamispuut tai osaamismatriisit. Osaamispuun laatiminen helpottaa keskeisten osaamisalueitten hahmottamista ja muistamista. Näiden tekniikoiden ideana on nimetä ne osaamiset, jotka ovat työn menestyksellisen suorittamisen kannalta oleellisia. (Hätönen 2004, 9 11; Viitala 2007, 181 182; Viitala 2008, 124 125.) Osaamiskartoitusta seuraa osaamisen arviointi eli osaamistasojen määrittäminen. Osaamisen tason arviointi on tärkeää, jotta osaamista voidaan hyödyntää, suunnitella kehittämistoimenpiteitä ja lisätä yksittäisen henkilön oppimismotivaatiota. Osaamista voidaan arvioida erilaisilla mittareilla, kuten lomakkeilla tai tietokoneohjelmilla. Arviointi-

10 tulokset käsitellään yhdessä esimiehen kanssa esim. kehityskeskusteluissa. (Hätönen 2000, 38 42; Viitala 2007, 181 182; Viitala 2008, 153.) Osaamisen arvioinnin tuloksia verrataan tulevaisuuden osaamistarpeisiin. Näin pystytään määrittelemään mitä jo olemassa olevaa osaamista kehitetään, mitä uutta osaamista on hankittava ja mistä osaamisesta voidaan luopua. Osaamiskartoituksen ja arvioinnin perusteella voidaan laatia työyhteisölle kehittämissuunnitelma, josta käyvät ilmi kehittämisalueet, tavoitteet, keinot tavoitteiden saavuttamiseksi, aikataulu, vastuuhenkilöt ja edistymisen arvioinnin periaatteet. (Hildén 2002, 98; Viitala 2008, 87 88.) Osaamisen kehittämisellä on oltava selkeät tavoitteet. Kehittämistoimien tulee olla tarpeeksi tehokkaita, jotta osaamisen tason kehittyminen näkyy toiminnan tehostumisena ja laadun kehittymisenä. Osaamisen kehittymistä on myös syytä seurata ja arvioida. Arvioinnin avulla saadaan kuva tulosten saavuttamisen asteesta ja näin voidaan suunnitella tarvittavia jatkotoimenpiteitä. (Viitala 2007, 201 202; Viitala 2008, 281 283.) Työyhteisön menestyminen riippuu eniten siitä mitä siellä osataan, miten osaamista käytetään ja kuinka nopeasti pystytään oppimaan uutta. Osaamisen johtaminen käsittää kaikki toimenpiteet, joilla osaamista vaalitaan, kehitetään, uudistetaan ja hankitaan. Sen tarkoituksena on turvata työyhteisössä tarvittava osaaminen nyt ja tulevaisuudessa. Tulokset näkyvät mm. kehittyneempinä toimintatapoina, tuotteina tai palveluina sekä parantuneena taloudellisena tuloksena. Osaamisen johtaminen on osa yrityksen henkilöstösuunnittelua. (Viitala 2007, 170.) Jotta työyhteisössä voidaan taata osaavan henkilökunnan riittävyys myös tulevaisuudessa, on tiedostettava osaamiseen liittyvät riskit. Osaamisriskit liittyvät sekä tietoon että osaajiin. Tiedolliset osaamisriskit voivat liittyä tietokantoihin, asiakirjoihin, käsikirjoihin ja toimintamalleihin. Osaajiin kohdistuvat riskit voivat näkyä tiedon vanhenemisena, motivaation puutteena, yhteistyökyvyttömyytenä, luonnollisena poistumana kuten uupumisena, eläköitymisenä tai sairastumisena. Osaamisriskejä hallitaan hyvällä henkilöstöpolitiikalla. Osaamisen tarpeet otetaan huomioon jo rekrytointi- ja perehdytys vaiheissa. (Viitala 2010.)

11 2.4 Tulevaisuuden osaamis- ja koulutustarpeet Tulevaisuus tuo mukanaan muutoksia sosiaali- ja terveysalalle. Muutokset yhteiskunnassa ja sen rakenteissa vaikuttavat sosiaali- ja terveysalaan voimakkaasti. Tulevaisuuden tutkija Mika Mannermaa (2004, 73-101) kuvaa kehityksen suuria aaltoja, megatrendejä, joiden uskotaan vaikuttavan elämäämme tulevina vuosina: väestön ikääntyminen, työn ja työllisyyden kehittyminen, teknologian kehittyminen, globalisoituminen, kulttuurinen syrjäytyminen, verkostoituminen ja reaaliaikaisuus. Metsämuuronen (2000, 9-39) lisää mukaan vielä palvelurakenteen ja sairastuvuuden muuttumisen ja ihmisten lisääntyvät vaatimukset, jotka omalta osaltaan vaikuttavat sosiaali- ja terveysalan työn muuttumiseen. Erikoissairaanhoidon, toimintaympäristöjen ja toimintamallien muuttuessa muuttuu myös työ. Työn muuttuessa, muuttuvat työn edellyttämät vaatimukset ja työntekijöiltä vaaditaan uudenlaista ammattiosaamista (Kuvio 4). Osaamistarpeen muuttuessa, muuttuvat myös koulutusvaatimukset. Koulutuksen pitää pystyä vastaamaan tähän haasteeseen; pitää pystyä ennakoimaan tulevaisuuden koulutustarpeet. (Metsämuuronen 2000, 25 50.) Kuvio 4. Osaamistarpeen muuttuminen (Mukaillen Metsämuuronen 2000, 50) Erityisesti ammatillisen koulutuksen tulisi pystyä kehittymään työn muutosten aiheuttamien vaatimusten mukaan ja vastaamaan tulevaisuuden osaamistarpeisiin. Sosiaali- ja terveysalalla yhteiskunnallinen kehitys vaikuttaa suuresti siihen, millaisia terveyspalveluja tulevaisuudessa voidaan tarjota. Tämä tekee ammatillisen koulutuksen sisällön arvioimisen vaikeaksi. Yksi tulevaisuuden haaste koulutukselle onkin se, miten saadaan tietää juuri ne asiat, joita sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset tulevaisuudessa tarvitsevat ja kuinka mainittuja asioita voidaan kouluissa opettaa. (Metsämuuronen, 2000, 25 27.) Mannermaa (2004, 113-117) puhuu heikoista signaaleista eli ilmiöistä, jotka ovat

12 vasta orastamassa. Uskotaan, että heikkojen signaalien havainnoija pystyy paremmin varautumaan uusiin ilmiöihin ja toimimaan niiden mukaan heikko signaali on muutoksen ensioire. Sosiaali- ja terveysalalla tulevaisuuden työ tulee olemaan useiden ryhmien välistä moniammatillista yhteistoimintaa. Se vaatii monia sellaisia taitoja, joita ennen ei välttämättä pidetty tärkeinä, kuten kieli-, kommunikointi- ja tiimityötaitoa. (Metsämuuronen 2000, 27 35.) Enää ei riitä pelkkä ammattitutkinnon suorittaminen, vaan tarvitaan koko työuran kestävää ammatillista kasvua. Kaikki kehittämistoimet, joita työntekijä käyttää oman ammatillisen osaamisensa ylläpitämiseen ja kehittämiseen, kuuluvat ammatilliseen kasvuun. (Hildén 2002, 33 39.) Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmassa (2007) todetaan, että hyvinvoiva ja osaava henkilöstö on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ja työelämän perusta. Näin voidaan parantaa palvelujärjestelmien laatua, vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta sekä tehostetaan uuden teknologian käyttöönottoa. Työntekijöiden korkea osaaminen on yksi tärkeistä kansallisista menestystekijöistämme. Jotta korkeasta osaamistasosta saadaan pidettyä kiinni, tarvitaan työvoima- ja koulutustarpeiden ennakointia. Satakunnan sairaanhoitopiirin toiminta- ja taloussuunnitelmassa vuosille 2010 2012 todetaan, että henkilöstö- ja rekrytointipolitiikkaa osaavan henkilöstön pitämiseksi ja rekrytoinnin onnistumisen varmistamiseksi on tehostettava. 3 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 3.1 Tutkimuksen kohderyhmä Tutkimuksessa on selvitetty laboratoriohoitajilta vaadittavaa erityisosaamista patologian laboratoriossa sekä laboratoriohoitajien näkemyksiä tulevaisuuden osaamis- ja koulutustarpeista. Kohderyhmänä, asiantuntijoina, olivat Satakunnan sairaanhoitopiirin sairaanhoidollisten palveluiden liikelaitos SataDiag:n patologian laboratorion laboratoriohoitajat (N=7).

13 3.2 Aineiston keruu ja analysointi Tutkimuksen tiedon keruu tapahtui Delfoi-tekniikan sovelluksella, jota on käytetty paljon tulevaisuuden tutkimuksessa. Menetelmään kuuluu olennaisena osana monivaiheinen aineiston keruu ja analysointi (Kuvio 5). Tarkoituksena on kerätä tietoa asiantuntijoiden mielipiteistä, koota ne ja antaa asiantuntijoiden arvioitavaksi uudelleen. Näitä kierroksia voidaan toistaa useita. Tällä tavoitellaan konsensusta, mielipiteiden yhdenmukaisuutta. Menetelmälle on tyypillistä myös vastaajien anonymiteetti. (Alatolonen 2004, 57 58; Mannermaa 1991, 129 131; Metsämuuronen 2000, 53-54.) Kuvio 5. Aineiston keruun vaiheet Tiedon keruu aloitetaan perinteisesti asiantuntijoille postitetulla kyselyllä (Alatolonen 2004, 57 58). Näin toimittiin myös tässä tutkimuksessa. Kysely koostui kysymyksistä, joiden avulla selvitettiin vastaajien taustatiedot, kuten ikä, koulutus ja työuran kesto. Lisäksi kyselyssä oli kuusi avointa kysymystä, joilla selvitettiin vastaajien ajatuksia patologian osastolla tarvittavasta osaamisesta, tulevaisuudessa tarvittavasta osaamisesta, työn mahdollisesta muuttumisesta ja koulutustarpeista. Kysymykset laati Kati Kannisto yhdessä kehittämisylihoitaja Marita Koivusen kanssa (Liite 1). Kirjallinen kysely toteutettiin huhtikuussa 2010. Tutkimuksen ensimmäisen vaiheen analysointi aloitettiin aineiston pelkistämisellä, jossa vastauksista karsittiin pois kaikki tutkimukselle epäolennainen tieto. Tämän jälkeen saamaa asiaa tarkoittavat käsitteet ryhmiteltiin ja yhdistettiin luokiksi. Luokat nimettiin sisältöä kuvaavalla käsitteellä. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 109-113.) Näin muodostettiin käsitys osaamisalueista.

14 Tutkimuksen toinen vaihe toteutettiin henkilöhaastatteluina. Haastateltavat valittiin kirjallisten vastausten ja asiantuntijuuden perusteella sekä histologian että sytologian alalta: sytologian esitarkastaja, yksi immunohistokemian ja kaksi histologian asiantuntijaa (N=4). Tässä tutkimuksessa vastaajien henkilöllisyys haluttiin tunnistaa, jotta haastattelukierroksen kysymykset voitiin kohdentaa halutuille asiantuntijoille. Haastattelut toteutettiin elokuussa 2010. Haastattelukierroksen tavoitteena oli tarkentaa ensimmäisen kierroksen kirjallisia vastauksia ja löytää mahdollisesti uusia osaamisalueita ja tulevaisuuden osaamistarpeita. Haastattelun perusteella saatu aineisto analysoitiin samalla tavalla kuin kyselyn ensimmäinen vaihe. Aineiston keruun ja tulkinnan jälkeen menetelmän tavoitteena on järjestelmällinen asiantuntijakeskustelu, johon osallistujat valitaan aiheesta riippuen; muodostetaan asiantuntijaryhmä (Alatolonen 2004, 57). Tutkimuksen asiantuntijaryhmän muodostivat kehittämistehtävän tekijä, laboratoriohoitaja Kati Kannisto ja patologian laboratorion osastonhoitaja, laboratoriohoitaja Marja Kangasniemi. Lisäksi asiantuntijaryhmään kuuluivat kehittämisylihoitaja Marita Koivunen ja SataDiag:n henkilöstöpäällikkö Liisa Nurmi. Molemmat ovat taustaltaan laboratoriohoitajia. Asiantuntijaryhmässä otettiin kantaa saatuihin tuloksiin, osaamisalueitten nimiin ja sisältöihin. 4 PATOLOGIAN LABORATORION ERITYISOSAAMINEN 4.1 Taustatiedot Kirjallinen kysely jaettiin patologian laboratorion seitsemälle laboratoriotyötä tekevälle henkilölle, joista kuusi palautti vastaukset (vastausprosentti 85,7). Vastaajien (n=6) iän keskiarvo on 38,3 vuotta, syntymävuosien ajoittuessa vuosille 1962 1985. Suurin osa vastaajista (n=4) on peruskoulutukseltaan lukion suorittaneita. 3,5 vuotta kestävän ammatillisen koulutuksen, opistoasteinen laboratoriohoitaja tai bioanalyytikko (amk), on suorittanut viisi vastaajaa. Vastaajista kahdella on kliinisen histologian ja sytologian syventävät opinnot ja kahdella lisäksi histologian syventävät opinnot. Laboratoriohoitajan ammattinimikkeellä vastaajista työskentelee viisi ja laboranttina yksi. Työsuhteen kesto patologian laboratoriossa vaihtelee 4 kk:sta noin 30 vuoteen. Työpisteitä, joissa

15 vastaajat ovat työskennelleet, vastaajilla oli 2 5, kukaan ei ollut työskennellyt kaikissa työpisteissä (Taulukko 1). Taulukko 1. Vastaajien taustatiedot Taustatiedot n Peruskoulutus Peruskoulu 1 Keskikoulu 1 Lukio 4 Ammatillinen koulutus Laborantti, kouluaste (2,5 v.) 1 Laboratoriohoitaja, opistoaste (3,5 v.) 2 Bioanalyytikko, amk 3 Syventävät opinnot Histologia ja sytologia 2 Histologia 2 Mikrobiologia 1 Ei syventäviä opintoja 1 Ammattinimike Laboratoriohoitaja 5 Laborantti 1 Työpisteet Käyntiinpano 5 Värjäykset 6 Yleismies 6 Sytologian tekniikka 4 Sytologian esitarkastus 1 Immunohistokemia 1 4.2 Patologian laboratorion erityisosaaminen Kirjallisen kyselyn vastausten perusteella esille nousi kuusi osaamisaluetta: kokonaisuuksien hallinta, laatuosaaminen, itsensä kehittäminen, kädentaidot, paineensietokyky ja erikoistöiden hallinta. Haastattelukierroksen jälkeen patologian laboratorion osaamisalueita oli yhdeksän. Edellisten lisäksi uusiksi osaamisalueiksi nousivat sosiaalinen osaaminen ja vuorovaikutus, työturvallisuus ja visuaalinen osaaminen. Asiantuntijaryhmän palaverissa osa osaamisalueista nimettiin uudestaan ja erikoistöiden hallinta sisällytettiin kliiniseen osaamiseen. Kyselyn kaikkien vaiheiden jälkeen osaamisalueita on kahdeksan: kokonaisuuksien hallinta, laatuosaaminen, itsensä kehittäminen, paineen-

LABORATORIOHOITAJAN, BIOANALYYTIKON PERUSKOULUTUS 16 sietokyky, vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot, kliininen osaaminen, visuaalinen osaaminen ja työturvallisuus (Kuvio 6). Kokonaisuuksien hallinta Laatuosaaminen Itsensä kehittäminen Paineensietokyky Vuorovaikutus- ja yhteistyöosaaminen Kliininen osaaminen Visuaalinen osaaminen Työturvallisuus Arvot Asenteet Persoonallisuus Kuvio 6. Patologian laboratorion osaamispuu 4.2.1 Kokonaisuuksien hallinta Kokonaisuuksien hallinta tarkoittaa histologisen ja sytologisen näytteen laboratorioprosessin hallintaa, näytteiden ainutkertaisuuden tiedostamista ja oman työn merkityksen tiedostamista potilaan hoidon kannalta (Kuvio 7). Kokonaisuuksien hallinta käsittää kaikki preanalyyttiset, analyyttiset ja postanalyyttiset laboratorioprosessin vaiheet. Kudos- tai solunäyte kulkee monivaiheisen prosessin ennen kuin lopullinen patologisanatominen diagnoosi voidaan antaa ja lähettää hoitavalle lääkärille. Laboratoriohoitajan on tunnettava prosessin jokainen vaihe ja jokaisen vaiheen onnistumisen merkitys prosessissa seuraavalle vaiheelle. Kokonaisuuden hallinnan kautta tulee myös käsitys

17 oman työn merkityksestä diagnoosiprosessissa ja sitä kautta vaikutuksista potilaan hoitoon. Kokonaisuuksien hallintaa kuvaa erään vastaajan lausahdus: koko patologian ala on erityisosaamista. Kokonaisuuksien hallinta Laboratorioprosessien hallinta Kokonaisuuksien ymmärtäminen Näytteiden ainutkertaisuuden tiedostaminen Kuvio 7. Kokonaisuuksien hallinta 4.2.2 Laatuosaaminen Laatuosaamiseen kuuluvat kaikki huolellisuutta, tarkkuutta ja täsmällisyyttä kuvaavat käsitteet; ne näkyvät jokaisessa työvaiheessa (Kuvio 8). Patologian osastolla käsiteltävien näytteiden ainutkertaisuuden vuoksi huolellisuus ja tarkkuus korostuvat. Erityistä huolellisuutta tarvitaan näytteiden identifioinnissa. Laatuosaamista on myös kriittisyys omaa työtä kohtaan ja tulosten luotettavuuden arviointi (postanalytiikka) sekä laadun ja laatuosaamisen kehittäminen. Patologian laboratorio osallistuu vuosittain Labquality:n järjestämille laadunarviointikierroksille, joilta saadun palautteen perusteella toimintaa on pystyttävä kehittämään. Laatuosaaminen Kuvio 8. Laatuosaaminen Huolellisuus Tarkkuus, täsmällisyys Kriittisyys omaa työtä kohtaan Tulosten luotettavuuden arviointi Kehittäminen 4.2.3 Itsensä kehittäminen Kaikki ammattitaitoa ylläpitävät toimenpiteet kuuluvat itsensä kehittämiseen (Kuvio 9). Perehtyminen patologian laboratorion töihin kestää kauan, joten koko prosessin hallinta

18 saattaa viedä vuosia. Tämä edellyttää työntekijältä kiinnostusta alaa kohtaan, halua kehittyä koko ajan, halua oppia työssään ja kykyä oppia uutta. Pitkä perehtyminen vaatii myös työhön sitoutumista. Menetelmien kehittyessä ja muuttuessa työntekijältä edellytetään uudistumiskykyä ja herkkyyttä muutoksille, jotta alaa voidaan kehittää ja viedä eteenpäin. Itsensä ja ammattitaidon kehittämisen edellytyksenä on koulutusmyönteisyys ja -halukkuus. Ammattitaitoa pidetään yllä sisäisen työkierron avulla. Kansainvälistymisen lisääntyessä kielitaidon merkitys korostuu. Suurin osa alan kirjallisuudesta on vieraskielistä ja suomenkielistä koulutusta on tarjolla vähän, joten kansainvälisiin kongresseihin osallistuminen edellyttää kielitaitoa. Itsensä kehittäminen Kiinnostus alaa kohtaan Halu kehittyä jatkuvasti Halu oppia työssään Kyky oppia uutta Työhön sitoutuminen Ammattitaidon ylläpito Muutosherkkyys Kielitaito Kuvio 9. Itsensä kehittäminen 4.2.4 Paineensietokyky Paineensietokyky on tärkeä osaamisalue patologian laboratoriossa (Kuvio 10). Työntekijältä vaaditaan erittäin vahvaa stressin hallintaa. Käyntiinpanossa näytteitä tulee lisää koko ajan ja näytteet on saatava eteenpäin seuraavaan vaiheeseen. Histologiset näytteet ovat ainutkertaisia, joten virheitä ei ole varaa tehdä. Nk. yleismiehen työssä paineensietokykyä vaatii jatkuva oman työn keskeytyminen; puhelimeen vastaaminen ja kiireellisinä tehtävät jääleikkeet. Joustavuutta tarvitaan kun tilanteet vaihtelevat. Loma-aikoina ja sairaslomien aiheuttamien poissaolojen yhteydessä työpisteet vaihtuvat nopeaan tahtiin. Jokaiseen työpisteeseen tarvitaan tekijä, joten kaikkien on osattava hoitaa kaikki työpisteet. Välillä joutuu hoitamaan useammankin työpisteen työt. Samalla tarvitaan hyviä organisointitaitoja. Ne

19 auttavat myös paineensietokyvyssä ja joustavuudessa. On osattava laittaa työt tärkeysjärjestykseen ja pystyttävä sietämään keskeneräisiä töitä. Työpisteet ja -vaiheet vaativat suurta keskittymiskykyä. On keskityttävä täysillä siihen mitä tekee. Jos ajatus pääsee harhailemaan, voi tulla kohtalokkaita virheitä. Sytologisten näytteitten esitarkastuksessa on keskityttävä jokaiseen mikroskoopissa näkyvään soluun, ettei yksikään syöpäsolu jää huomaamatta. Paineensietokyky Stressin hallinta Joustavuus Keskeneräisten asioitten sietäminen Organisointikyky Keskittyminen Kuvio 10. Paineensietokyky 4.2.5 Vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot Vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot korostuvat työn prosessimaisen luonteen vuoksi (Kuvio 11). Työntekijöitten kesken on vallittava avoin tiedottaminen, jotta kaikki tarpeellinen tieto etenee prosessin seuraavaan vaiheeseen. Asiakaspalveluosaamista vaaditaan näytteenoton ohjeistustilanteissa, epäselvien tai puutteellisten lähetteitten selvittämisessä. Erityistä vuorovaikutustaitoa vaaditaan vainajan omaisten kohtaamisessa. Tiedon panttaamisella on huonot seuraukset. Ei ole kenenkään etu, että työnsä osaava henkilö pitää tiedot itsellään. Yhdessä ponnistellaan parempien tulosten puolesta. Me olemme pieni yksikkö ja yhdessä paikkaamme toinen toistamme. Työ patologian osastolla on moniammatillista ja se edellyttää työntekijöiltä sosiaalista kyvykkyyttä ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Laboratoriohoitaja tekee työtä mm. patologien, osastonsihteerien, obduktioavustajan, laitoshuoltajien ja osastojen hoitohenkilökunnan kanssa. Opiskelijoitten ohjaus vaatii myös hyvää ohjaustaitoa.

20 Vuorovaikutus- ja yhteistyöosaaminen Asiakaspalveluosaaminen Tiedottaminen Ryhmä- ja tiimityö yh- Moniammatillinen teistyö Vuorovaikutus työkavereiden kanssa Opiskelijoitten ohjaus Kuvio 11. Vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot 4.2.6 Kliininen osaaminen Kliininen osaaminen patologian laboratoriossa perustuu pitkälti kädentaitojen ja prosessien hallintaan (Kuvio 12). Suuri osa työstä on käsityötä, mikä vaatii tekijältään sorminäppäryyttä. Pienten kudospalojen käsittely, valaminen, leikkaaminen ja jääleikkeen teko ovat esimerkkejä hyviä kädentaitoja vaativista tehtävistä. Jokainen oppii nypläämään pitsiä, mutta jokaisen pitsi on erilaista. Erikoistöihin kuuluvat immunohistokemialliset värjäykset ja sytologisten näytteiden esitarkastus. Molemmat erikoistyöt vaativat vahvan teoriapohjan, pitkäjänteisyyttä ja paneutumista työhön. Esitarkastukseen perehtyminen vie vuosia ja vaatii työntekijältä paneutumista ja jatkuvaa kouluttautumista työhön. Kliininen osaaminen Kasetointi Valaminen Leikkaaminen Värjäykset Sytotek-valmisteet Sivelyvalmisteet Sytologian esitarkastus Immunohistokemia Kuvio 12. Kliininen osaaminen

21 4.2.7 Visuaalinen osaaminen Visuaalinen osaaminen sekä silmän ja käden yhteistyö korostuvat monessa eri työvaiheessa (Kuvio 13). Työntekijän on opittava näkemään laadukkaat leikkeet ja onnistuneet värjäykset, joko paljain silmin tai mikroskoopin avulla. Työntekijän on pystyttävä hahmottamaan eri kudospintoja ja tasoja, tarkastelemaan värjäysten onnistumista, leikkeitten ohuutta, sivelyvalmisteiden paksuutta jne. Sytologisten näytteitten esitarkastus vaatii hyvää hahmottamiskykyä sekä värien ja muotojen erottamiskykyä; on pystyttävä erottamaan solurakennelmia, tuman rakennetta ja solun sisäisiä kappaleita. Hyvää visuaalista kykyä tarvitaan myös tarkasteltaessa immunohistokemiallisten värjäysten kontrollileikkeiden värjäytyvyyttä. Visuaalinen osaaminen Hyvä hahmottamiskyky Värien erottamiskyky Kuvio 13. Visuaalinen osaaminen 4.2.8 Työturvallisuus Työturvallisuuteen (Kuvio 14) liittyvät työn riskien tiedostaminen ja sitä kautta turvallisten työtapojen noudattaminen. Työturvallisuusriskejä patologian laboratoriossa ovat mm. terveydelle haitalliset kemikaalit, tartuntavaaralliset näytteet, terävät leikkuuveitset, kylmän ja kuuman vaihtelu sekä työasennot. Työntekijän on osattava huolehtia omasta työssä jaksamisestaan ja ergonomisista työasennoista. Vainajan omaisten kohtaamisen yhteydessä on varauduttava uhkatilanteisiin. Vastuu ympäristön mahdollisimman vähäisestä kuormittamisesta tulee esille jätehuollon yhteydessä ja ympäristöystävällisten kemikaalien kehittäminen nähdään tärkeänä. Työturvallisuus Kuvio 14. Työturvallisuus Ergonomia Jätehuolto Terveydelle haitalliset aineet Ympäristöturvallisuus Uhkatilanteet

22 4.3 Patologian laboratorion erityisosaamisen saavuttaminen Patologian osastolla vaadittavat perustiedot saavutetaan ammatillisessa koulutuksessa. Laboratoriotyössä vaadittava erityisosaaminen saavutetaan tekemällä työtä usean vuoden ajan, kirjoista osaamista ei löydy. Oppimista tukevat ammatillinen koulutus, opintopäivät, luennot, työkavereiden vertaistuki sekä sisäinen työkierto. Työntekijällä on myös oltava itsellään halu oppia uutta ja kehittää itseään. Oppimista ja oman ammattitaidon kehittämistä ylläpidetään palautetta antamalla ja sisäisen työkierron avulla. Patologian laboratoriossa osaajaksi edetään pala kerrallaan, kokonaisuuksien hallinta vie vuosia. Työpisteitten oppiminen vaatii hyvän perehdytyksen ja siihen kuluva aika on yksilöllinen. Uuden oppimista ja ammatissa kehittymistä jarruttaa alan koulutuksen vähäisyys. Perustiedot hankitaan koulutuksella ja erityisosaamisen taso saavutetaan tekemällä työtä usean vuoden ajan. 4.4 Patologian laboratorion tulevaisuus ja osaamistarve Patologian laboratorion tulevaisuus nähdään melko pysyvänä. Pysyvää osaamista on paljon kuten laboratorio- ja värjäysprosessit. Menetelmät ovat maailmanlaajuisia, joten tarvitaan isoja keksintöjä mm. liuosten kehittämisen alalta, että kokonaisia prosesseja voidaan muuttaa. Koko ajan tapahtuu kehitystä ja uusia menetelmiä kehitellään, mutta perusprosessit säilyvät ennallaan. Vaikka teknologian kehittyessä ala automatisoituu, käsityön osuus nähdään kuitenkin vielä suurena. Muutosta nähtiin lähinnä koneiden ja laitteiden lisääntymisenä, diagnostiikan kehittymisenä, immunohistokemiallisten värjäysten lisääntymisenä ja työtahdin kiihtymisenä. Tulevaisuudessa nähtävä näytemäärien lisääntyminen aiheuttaa paineita tekniikoiden kehittämiselle ja laitehankinnoille. Immunohistokemian tulevaisuudessa nähdään myös lisääntyvät näytemäärät ja laitteiden lisääntyminen. Tulevaisuuden menetelmiä ovat myös mm. in situ hybridisaatio- ja PCR-tekniikat, joita laboratoriossa ei vielä tehdä

23 Tulevaisuudessa kaivataan lisää työvoimaa, perus- ja rutiinityön osaajia sekä immunohistokemian osaajia. Laboratoriohoitajien puolella eläköitymistä ei nähdä kovin suurena uhkana, patologien puolella sen sijaan se koetaan suurena. Eläköitymisen myötä toisaalta poistuu paljon tietotaitoa, kokemusperäistä tietoa ja hiljaista tietoa. 4.5 Tulevaisuuden koulutustarve Vastausten perusteella selkeä tulevaisuuden koulutustarve on perustyön koulutuksessa; teoriatiedon ja perusmenetelmien koulutuksessa. Tärkeänä pidettiin kliinisten perusopintojen lisäksi yhä enemmän mm. kudoskäsittely- ja värjäysprosessien hallintaa. Koulutustarve kasvaa ja erikoistutkimusten (PCR, ISH) osaamista tarvitaan lisää. Immunohistokemian ja sytologisten näytteitten esitarkastuksen koulutusta tarvitaan lisää ja uusien laitteitten myötä laiteopastusta. Tulevaisuudessa koulutuspäivien merkitys korostuu. 5 POHDINTA 5.1 Tulosten luotettavuuden arviointi Tutkimuksen kohderyhmänä olivat SataDiag:n patologian laboratorion laboratoriohoitajat (N=7), joten asiantuntijoiden määrä tutkimuksessa on pieni. Kyselyn ulkopuolelle jäivät kehittämistehtävän tekijä ja osastonhoitaja. Molemmat osallistuivat myöhemmin asiantuntijaryhmän palaveriin, joten kaikkien osaaminen saatiin tuotua esille. Kehittämistehtävän aineiston keruussa käytetty Delfoi-tekniikan sovelluksen toimivuus näin pienelle kohderyhmälle herätti alkuun epäluuloja. Menetelmä toimi kuitenkin hyvin; kirjallinen kysely herätteli asiantuntijoiden ajatuksia ja haastattelu täydensi vastauksia. Kohderyhmän pienuudesta huolimatta, tutkimuksessa nousi esille patologian laboratorion työlle tunnusomaisia, erityisosaamista vaativia asioita. Tutkimusta eteenpäin vievien, hyvien kysymysten laatiminen on tutkimuksen onnistumisen kannalta olennaista. Kysymykset heijastavat vahvasti tekijöittensä tietoa ja kulttuurista taustaa. Kysymysten tulkinta ja niihin vastaaminen taas riippuu pitkälti valitusta asiantuntijajoukosta. Asiantuntijapaneelissa käytettävien asiantuntijoiden määrä ja asi-

24 antuntevuuden riittävyys vaikuttavat tutkimuksen eteenpäin viemiseen. (Alatolonen 2004, 57 59; Mannermaa 1991, 129 140.) Kirjallisen kysymysten laatiminen oli haastavaa. Tarkoituksena oli, että vastaajat tuottavat itse mahdollisimman paljon tutkimuksessa tarvittavaa tietoa, joten kysymykset eivät saaneet olla liian johdattelevia. Toisaalta kysymysten piti olla yhtäläisesti ymmärrettävissä. Pyrin laatimaan kysymykset niin, että ne kattaisivat kaikkia Tulevaisuuden erityisosaaminen erikoissairaanhoidossa - projektin tavoitteiden osa-alueita. Aineiston tulkintavaiheessa oli vaikea erottaa tutkijan omat näkemykset kohderyhmän ajatuksista; kehittämistehtävän tekijä työskentelee laboratoriohoitajana samassa laboratoriossa. Haastateltavat osallistuivat haastatteluun aktiivisesti ja saatiin aikaan hyvää keskustelua. Haastatteluja ei nauhoitettu vaan vastaukset kirjoitettiin haastattelun edetessä tietokoneelle, josta haastateltava pystyi ne itse tarkistamaan. Tutkimuksessa ei kerätty tietoa sidosryhmien asettamista osaamistarpeista. Kirjallisen kyselyn tulokset olisivat jääneet laihoiksi ilman haastattelu- ja asiantuntijaryhmävaiheita, sillä esille nousi paljon asioita, joita oli vaikea kirjoittaa yksiselitteisesti. Haastatteluja ei nauhoitettu, mikä loppujen lopuksi osoittautui virheeksi. Haastatteluissa esille tulleet asiat kirjoitettiin tietokoneelle, mutta joitain asioita ja suoria lainauksia olisi kaivattu raporttia kirjoitettaessa. Sidosryhmien osaamistarpeita olisi kannattanut kartoittaa, sillä ne olisivat antaneet lisää tietoa tulevaisuuden osaamistarpeisiin. Tällä hetkellä sidosryhmien tarpeet tulevat esille eri alojen lääkäreitten yhteisissä palavereissa. 5.2 Tulosten arviointi Tutkimuksen tuloksena syntyi SataDiag:n patologian laboratorion osaamispuu. Osaamispuun pääoksat voivat kuvata minkä tahansa laboratorion osaamisalueita, mutta tarkasteltaessa pääoksia tarkemmin, havaitaan erot eri laboratorioiden välillä. Tässä tutkimuksessa on kyse patologian laboratoriossa tarvittavasta erityisosaamisesta. Kamensky (2008) kuvaa yritysten bisnesalueita ydinosaamispuun avulla. Siinä puun juuret esittävät ydinosaamisen lähteitä: arvot ja asenteet, tiedot ja taidot, kokemus sekä

25 aineelliset ja aineettomat resurssit. Varsinaiset ydinosaamiset muodostavat puun rungon. Tämän tutkimuksen tuloksena syntyneen osaamispuun mallina on käytetty sekä Viitalan (2008) että Kamenskyn (2008) osaamispuiden esimerkkiä. Osaamispuun juuriston muodostavat työntekijän arvot, asenteet ja persoonallisuus. Työntekijän vastuullisuus, sitoutuminen työhönsä ja motivaatio toteuttaa perustehtäväänsä lähtee nimenomaan arvoista ja asenteista. Arvot toimivat suunnannäyttäjinä ja kertovat, miksi joitain asioita tehdään ja toisia ei. (Manka 2006: 84 85.) Bioanalyytikon, laboratoriohoitajan eettiset ohjeet korostavat asiakkaan oikeutta hyvään hoitoon ja luotettaviin laboratoriopalveluihin. Eettiset ohjeet oikeuttavat ja velvoittavat jokaisen laboratoriohoitajan ylläpitämään ja kehittämään omaa ammattitaitoaan. Jokaisella työyhteisön jäsenellä on vastuu omasta ja toisten hyvinvoinnista. (Suomen bioanalyytikkoliitto ry 2006.) Osaamispuun runko muodostuu laboratoriohoitajan ammattitaidosta. Ojalan (2008) tutkimuksen mukaan laboratoriohoitaja hankkii pätevyytensä alan peruskoulutuksella ja ammattitaito kehittyy käytännön työelämässä. Koulutus antaa teoriapohjan ja työvuodet lisäävät tarvittavaa kokemusta. Samaan tulokseen päästiin tässä tutkimuksessa. Patologian laboratorion erityisosaaminen perustuu histologisen ja sytologisen näytteen laboratorioprosessien hallintaan; vastaavaa osaamista ei ole muilla laboratorioilla. Tutkimuksen perusteella patologian laboratorion erityisosaamisalueita on kahdeksan. Osaamisalueitten välinen rajanveto on vaikeaa, sillä kaikki osaaminen kulkee käsi kädessä. Kliininen osaaminen vaatii kädentaitoja ja prosessien hallintaa. Kädentaidot ja prosessien suorittaminen vaativat taas tarkkuutta ja huolellisuutta, tulosten kriittistä arviointia, vuorovaikutustaitoja, asennetta ja sitoutumista työhön. Kaikkia osaamisalueita tarvitaan, jotta potilas saa oikean diagnoosin oikeaan aikaan ja näin oikean hoidon. Jokaisen patologian laboratoriossa työtä tekevän on tiedettävä oman työnsä merkitys potilaan diagnostiikassa, hoidossa ja hoidon seurannassa. Histologisen ja sytologisen näytteen laboratorioprosessit ovat pitkiä ja niiden hallitseminen vaatii erityisosaamista. Näytteiden ainutkertaisuutta ei voida korostaa liikaa. Ihmisellä on vain yksi umpilisäke tai sappirakko, jossa voi olla pahanlaatuinen löydös. Muutos voi olla niin pieni, ettei sitä

26 ole muualla kuin pienessä koepalassa. Jos näyte käsitellään väärin, uutta ei saada tilalle. Työntekijöillä on mahdollisuus päästä tutustumaan näytteenottotilanteisiin, mikä lisää näytteen arvostusta ja ainutkertaisuuden tiedostamista. Kliininen osaaminen perustuu pitkälti kädentaitojen ja prosessien hallintaan. Kädentaitojen oppiminen vie aikaa. Ehjien, rypyttömien, oikeinpäin ja oikeasta kohdasta olevien parafiinileikkeitten teko ei ole niin yksinkertaista kuin luullaan. Kaikilta se ei onnistu välttämättä lainkaan. Työntekijän kädentaidot, käsiala, näkyvät jokaisessa työvaiheessa: immunohistokemiallisissa värjäyksissä patologit sanovat erottavansa eri tekijät. Aikaa vaatii myös visuaalisen osaamisen kehittyminen. Sytologisten näytteiden esitarkastus vaatii hyvän hahmottamiskyvyn lisäksi paneutumista työhön, jatkuvaa itseopiskelua ja kärsivällisyyttä. Erityisosaaminen ja kokonaisuuksien hallinta korostuvat pienessä työyhteisössä. Esim. äkillisissä sairauspoissaoloissa on vaikea, joskus lähes mahdoton, saada sijaista. Tällöin työt järjestellään töissä olevien kesken ja jokaisen on voitava astua työpisteeseen kuin työpisteeseen. Prosessien toimivuuden edellytyksenä on paitsi niiden perusteellinen hallinta myös työntekijöitten yhteishenki. Silloin tiedottaminen pelaa ja kaikki puhaltavat yhteen hiileen. Puron (2009) mukaan avoin vuorovaikutus takaa työyhteisön toiminnan sujuvuuden ja tarkoituksenmukaisuuden; jokainen tietää paikkansa ja tehtävänsä. Sillä mahdollistetaan osaavien työntekijöitten sitoutuminen työyhteisöön. Suurten muutosten keskellä avoimuus parantaa luottamusta ja vähentää epävarmuutta; me-henki syvenee. Ojala (2008) toteaa tutkimuksessaan, että ryhmän jäsenten tulee huolehtia töiden sujumisesta yhdessä. Elinikäinen oppiminen on jatkuvaa ihmisenä kehittymistä. Se on vastuun ottamista omasta elämästä ja omasta työstä. Elinikäinen oppiminen on aktiivista tiedon hankintaa ja oman ammattitaidon jatkuvaa ylläpitoa, osallistumista oman työn ja työyhteisön kehittämiseen. Se voidaan nähdä toisilta oppimisena ja toisten kanssa oppimisena. Se on sitoutumista omiin ja yhteisiin tavoitteisiin. (Otala 2001, 18 24.) Elinikäinen oppiminen ja itsensä kehittäminen ovat edellytyksenä patologian laboratoriossa vaadittavan erityisosaamisen tason saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi.

27 Ojala (2008) toteaa tutkimuksessaan, että perehdytys on tärkeää osaamisen ylläpitämiseksi. Tämän tutkimuksen mukaan perehdytyksen merkitys nähtiin tärkeimpänä uuden työntekijän työhön opastuksessa. Perehdytysvaiheessa korostuu ohjaajan hiljainen tieto, koska kaikkia työvaiheita ei voida kirjata yksiselitteisiksi ohjeiksi. Ohjaajalla on jo kokemuksen kautta tullutta asiantuntemusta, jota perehtyvä voi ammentaa itselleen. Perehdytysvaiheessa työntekijän teoriatiedot yhdistyvät käytäntöön. Tämä on perehtyjän oppimisen kannalta erittäin antoisa ja opettavainen jakso. Hyvä perehdytys vaatii aikaa ja ohjaajan, joka voidaan irrottaa omasta työstään; oman työn ohella annettava perehdytys jää usein tulokseltaan heikoksi. Eläköitymisen myötä poistuu paljon tietoa ja taitoa, mitä on mahdotonta siirtää perintönä seuraaville työntekijöille. Siksi uusien työntekijöitten perehdytys on ennakoitava hyvissä ajoin ja perehdytys aloitettava riittävän aikaisin; osaamisriskien tiedostaminen ja hiljaisen tiedon siirtäminen. Sosiaali- ja terveysalalla on paljon pysyvää osaamista, joka ei muutu yhteiskunnan muuttuessa (Jämsä & Manninen, 2000, 24). Patologian laboratoriossa on paljon tällaista pysyvää osaamista kuten kudoskuljetus- ja värjäysprosessit. Toisaalta tutkimuksessa tulivat esille Mannermaan (2004) kuvaamat kehityksen suuret aallot eli megatrendit: väestön ikääntyminen, työn ja työllisyyden kehittyminen, teknologian kehittyminen ja globalisoituminen. Haapa-ahon (2010) mukaan puolet tällä hetkellä työssä olevista laboratoriohoitajista jää eläkkeelle vuoteen 2023 mennessä. Vuosittainen eläköityy 124 156 laboratoriohoitajaa, kun vuoden 2008 lopussa vakuutettuja laboratoriohoitajia oli kunnallisella sektorilla 4025. Tässä tutkimuksessa eläköitymistä ei nähty akuuttina ongelmana, sillä laboratorion puolella ikäjakauma on hyvä; laboratoriossa on kokeneita, ammattitaitoisia työntekijöitä ja lisäksi nuoria, innokkaita perehtymisvaiheessa olevia työntekijöitä. Henkilökunta on ammattitaitoista ja sitoutunutta työhönsä; työntekijöitten vaihtuvuus laboratoriossa on vähäistä - tulevaisuus näyttää hyvältä. Toisaalta eläköitymisen myötä poistuva ammattiosaaminen, hiljainen tieto herätti ajatuksia. Nuoret työntekijät on saatava pysymään, jotta tulevaisuudessakin riittää ammattitaitoista työväkeä. Alan vetovoimaisuus nähdään hyvänä, sillä muun laboratoriotyön yhä enemmän automatisoituessa patologian laboratoriossa on vielä paljon käsityötä. Työ vaatii pitkän perehdytyksen, joten on pidettävä huoli, että työhön perehtyneet työntekijät saadaan sitoutettua työhön.