Toimittajahallinta Tilaajan ja tuottajan roolit palveluiden laadun ja taloudellisuuden varmistamisessa Unto Kariniemi, Johtava konsultti, Talent Vectia Kuntamarkkinat 11.9.2013 Huone 4.12, klo 15:30 15:50
Palvelutuottajien ohjaus on keskeistä kunnan palveluiden laadun ja tuottavuuden kannalta Entistä suurempi osa kuntien ja kaupunkien palvelutuotannosta tapahtuu ostopalveluiden ja ulkoistusten kautta, jotka koskevat aikaisempaa useammin kunnan ja kaupungin kriittistä ydintoimintaa ja palvelutehtävää. Kuntien ja kaupunkien mielikuva on entistä riippuvaisempi alihankkijoista, jotka ovat osa niiden mainetta ja käyntikortti kuntalaiselle. Huonosti hallitut palvelualihankintaverkostot näyttäytyvät julkisen palvelun laadun heikkenemisenä. Esimerkiksi toimittajavaihdostilanteissa palvelutason lasku eskaloituu helposti julkisuuteen asti. Myös hyödyt tehokkaasta kilpailutuksesta saatetaan hävitä moninkertaisesti yhteistyön aikana palvelualihankintaverkostojen heikon hallinnan ja ohjauksen vuoksi. Talent Vectia 2
Tilaaja Laadukas julkinen palvelu kuntalaisille vaatii yhteistä ymmärrystä ja tavoitteita METHOD Palvelun minimikriteerien asettaminen Laatu- ja kustannustavoitteet Liiketoimintatavoitteet Ostopalvelun hankintaprosessit Myynnin ja asiakashallinnan prosessit Palveluntuottaja Palvelusopimuksen operointi Palvelujen tuottaminen Palvelun viranomaisvalvonta ja eettiset säännöt Talent Vectia 3
Talent Vectian ratkaisu: Tuloksia palveluhankinnan, liiketoiminnan ja sopimusvalvonnan osaamisella METHOD MÄÄRITÄ SUUNNITTELE KUVAA JALKAUTA Tavoitteiden määrittely Palvelusisällön määrittely Toimintamallin työstäminen yhdessä eri osapuolten kanssa Palvelun laadun ja taloudellisuuden vaatimusten määrittely Toimintamallin dokumentointi ja visualisointi Kilpailutuksen sopimussisällön määrittely Jalkautuksen suunnittelu Toimintamallin käyttöönotto sekä tilaajan että palvelutuottajien henkilöstön kanssa Sopimuksen valvonta Johda kilpailutusprosessia ja valvo sopimuksen toteutumista Talent Vectia 4
Halutut tulokset. Nopeasti. 5
Talent Vectia Uudistamisen kumppani Tuloksellinen. Saamme aikaan mitattavia tuloksia toiminnan uudistamisessa Osallistava. Työskentelytapamme on innovatiivinen ja käytännönläheinen Näkemyksellinen. Yhdistämme käytännön kokemuksen soveltavaan tutkimukseen 4 faktaa Talent Vectiasta 1 Liikkeenjohdon konsultointi- ja valmennusyritys, joka auttaa asiakkaitaan uudistumaan. 2 Asiakkaina Suomen suurimpia yrityksiä ja julkisen sektorin organisaatioita. 3 Suomen paras esimiesten valmentaja.* 4 120 asiantuntijaa. Aktiivisesti toimivien perustajien ja partnerien omistama. 6 * Add Value 2012
Palvelusopimusten jalkautuksen vallankumous METHOD Perinteinen sopimusjalkautus on neuvotellun sopimuksen viestimistä käyttäjille, ja jossa sopimuksen aikainen yhteistyö toimittajan kanssa keskittyy poikkeamien hallintaan Nykyaikainen palvelusopimusten jalkautus pohjautuu yhteisten toimintatapojen yhdistämiseen osaksi kilpailutuksen sisältöä, sopimuksen jalkauttamista ja sopimuksen aikaisen yhteistyön systemaattiseen valvontaa Sopimuksen jalkautus edellyttää toimintatapojen kuvausta työkirjaksi ja valmentamista käyttäjille sekä palvelutoimittajan avainhenkilöille Sopimus Perinteinen Kilpailutus Nykyaikainen Sopimus Kilpailutus Poikkeamien hallinta Sopimuksen jalkautus Systemaattinen sopimusvalvonta Talent Vectia 7
Mutta koskeeko tämä meitä? Palvelualihankintaverkostojen ohjaus ja johtaminen on kriittistä: Alihankkijat ovat kriittisiä kunnan mielikuvan kannalta. Alihankkijaverkoston palvelutuotannon laatu on kunnan kannalta kriittinen kilpailutekijä. Kunnan ja kaupungin organisaation toiminta perustuu verkostomaiseen toimintatapaan ja vaatii uudenlaista johtamista. Kunnan mielikuva ja kilpailu parhaista kuntalaisista Kunnan palvelutuotannon rakennemuutos Kriteerit Talent Vectia 8 Julkisen palvelun laatukokemus Kustannusten ohjattavuuden johtamisen tarve Alihankkijat ovat kriittisiä kuntalaisten kokeman julkisen palvelun laadun kannalta. Merkittävä osa palvelutuotannosta tapahtuu ostopalveluiden tai ulkoistusten kautta. Merkittävä osa menoista kohdistuu ostopalveluihin ja ulkoistuksiin.