Rakennuslautakunta 29.9.2016 Liite 1 40 MIKKELIN KAUPUNKI RAKENNUSLAUTAKUNTA TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2017 1
S I S Ä L L Y S L U E T T E L O Rakennuslautakunnan tuloskortit 3 Maisemataulut 6 Talous 7 Henkilöstö 8 Koulutussuunnitelma 10 2
Rakennuslautakunta Rakennuslautakunnan tehtävänä on, mikäli tämä ei lainsäädännön tai kunnallisten sääntöjen mukaan kuulu muulle viranomaiselle: 1. toimia Mikkelin kaupungin rakennusvalvontaviranomaisena 2. seurata rakentamisen yleistä kehitystä kaupungissa sekä vaikuttaa valmisteluun, joka liittyy rakentamiseen, maisema- tai ympäristökaupunkikuvaan sekä maankäytön suunnitteluun ja 3. huolehtia toimialaansa kuuluvan lupamenettelyn sekä valvonta- ja neuvontatoimen asianmukaisesta järjestämisestä sekä tähän liittyen tehdä esityksiä kaupunginhallitukselle 4. toimia Mikkelin kaupungin jätehuoltoviranomaisena. Palvelusuunnitelma Palvelusuunnitelmassa kerrotaan palvelustrategian linjauksen mukaisesti lyhyesti toimielimen tärkeimmät ja keskeisimmät palveluun liittyvät kehittämissuunnitelmat ja palvelutuotantoon vaikuttavat muutokset sekä myös mahdolliset sellaiset toimenpiteet, joita ei ole otettu huomioon palvelustrategiassa. Asiakaspalvelua kehitetään (neuvonta, lupaprosessi ja valvonta): helppo tavoitettavuus, avuliaisuus ja tasapuolisuus, yleisen edun rinnalla huomioidaan myös asiakkaan etu. Lupaprosessia kehitetään asiakaslähtöisemmäksi sekä vaikutukseltaan ja kustannuksiltaan tehokkaiksi. Sähköistä asiointia kehitetään lupamenettelyssä, yhteydenpidossa asiakkaisiin ja muutoksenhaussa. Pyritään säilyttämään toiminnan taloudellisuus suhdanteiden vaihdellessakin. Luodaan toimintaedellytykset Mikkelin kaupungin jätehuoltoviranomaisena toimimiselle. Valvotaan pysäköintipalvelujen asianmukaista hoitamista. ELINKEINOJEN HYVINVOINTI JA KOKO KAUPUNGIN ELINVOIMA Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Indikaattori kaupunkistrategiasta Toimenpide Vastuutus toimialalla Yritysten nettolisäys: tavoite 140 (KV) Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen Kirkastetaan lupa- ja päätösprosessit (ennakoitavuus, nopeus, selkeys). Sähköinen lupaprosessi otetaan käyttöön. 3 Johtava rakennustarkastaja Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi Rakennuslupaprosessi on hallittu, nopea, ohjaava sekä lisäarvoa rakentamisprojektille tuottava. Ennakkoneuvonnalla ja ohjauksella varmistetaan asiakkaalle mielekäs lupaprosessi ja projektille tavoitteellinen lopputulos. Asiakkaalle tarjotaan yhden luukun periaatteella kokonaispalvelua, jonka varmistamiseksi teknisen sektorin sisäinen poikkihallinnollisuus laitetaan kuntoon. Rakennusvalvonnan asiakkaan omatoimisesti saavutettavaa sähköistä neuvontaa lisätään. Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Sähköistä lupaprosessia kehitetään edelleen. Sähköinen arkistopalvelu otetaan käyttöön. Henkilökuntaa koulutetaan uusien sähköisien järjestelmien käyttöön. Ohjeistuksia tarkennetaan kaupungin nettisivuilla. Hyödynnetään sähköisen asioinnin mahdollisuutta täysimääräisesti, niin ulkoisissa kuin sisäisissä asiakkuuksissa. Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? ICT edellyttää investointeja (henkilöstössä, laitteissa ja ohjelmistoissa) ja käyttötalouskuluista (palvelu yms. maksut lisääntyvät) huolehtimista. Lyhyellä aikavälillä asiakkaan palvelun saavutettavuuden tasoa voidaan parantaa (sähköisen lupaprosessin kynnyksen ylittäminen). Pitkällä aikavälillä tavoitteena on rahoituksen kokonaistarpeen pieneneminen henkilöstökulun vähenemisellä. Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Indikaattori kaupunkistrategiasta Toimenpide Vastuutus toimialalla Kaatopaikalle penkkaan loppusijoitetun jätteen määrä asukasta kohden laskettuna (kg/asukas): tavoite 75 (KV) Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen Yhdyskunnan (Mikkeli) jätehuolto on lajittelevaa ja jätelogistiikka suunnitellaan Metsäsairila Oy:n kanssa vastaamaan kierrätys- ja jätteenpolttoprosessia. Jäteasiain tarkastaja Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen
Hyötyjätepisteiden määrä vastaa suunnitelmallista tasoa ja ne ovat suhteellisen helposti saatavilla. Suurin osa syntypaikkalajitellusta yhdyskuntajätteestä ohjautuu polttolaitokseen. Aloitetaan jätehuollon palvelutason määritteleminen ja tiedotetaan kuntalaisia kierrätysmahdollisuuksista. Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Pyritään saamaan easiointi käyttöön jätehuollon lomakkeille. Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? Ei vaikutusta. ja hyvinvointi Koulutetaan henkilöstöä muuttuvista jätehuollon asioista. LUONNON JA YMPÄRISTÖN HYVINVOINTI Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Indikaattori kaupunkistrategiasta Toimenpide Vastuutus toimialalla Vesistöistä hyvässä tai erinomaisessa kunnossa olevien luokiteltujen vesimuodostumien määrä %-osuus: tavoite 90 (KV) Varmistetaan hulevesisuunnittelu ja tonttikohtainen veden ohjaus rakennuslupaprosessin aikana. Rakennuslupatarkastuksessa pitää huolehtia tonttikohtaisesta imeyttämisestä ja viivyttämisestä. Rakennustarkastajat Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi Hulevesien käsittelyssä pyritään maastoon viivyttäen palauttamiseen. Suurilla pinnoitetuilla alueilla (esim. keskustan alue) huleveden sadevesiviemäriin johtamista pyritään viivyttämään ja vähentämään haihduttamalla käyttäen mm viherkattoja, istutus- ja hulevesialtaita. Tuetaan viherkattojen, pihan viheralueiden yms. rakentumista ja niiden käyttöä huleveden pidättämisessä ja haihtumisessa, rakennusvalvonnan ohjauksen keinoin. Rakennuslupatarkastelussa huleveden käsittelyssä tulee huolehtia tonttikohtaisesta imeyttämisestä tai viivyttämisestä. Kaavoituksen salliessa käytetään keskitettyjä yhteisalueelle sijoittuvia ratkaisuja. Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Hyödynnetään sähköisen asioinnin ja lupaprosessin mahdollisuudet. Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? Ei vaikutusta. Lisätään henkilöstön osaamista hulevesikäsittelyn osalta ja luodaan yhtenäinen toimintatapa. Tuetaan toimintaa perustetun pohjavesien suojelun työryhmän puitteissa. Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Indikaattori kaupunkistrategiasta Toimenpide Vastuutus toimialalla Luokitelluista pohjavesimuodostumista hyvässä tai erinomaisessa kunnossa olevien muodostumien osuus (%): tavoite 50 (KV) Vanhan Kalevankankaan koulun ja Kirkonvarkauden uuden asuinalueen käyttöönoton yhteydessä varmistetaan, ettei asuinrakentaminen muodosta pohjavesiriskiä Noudatetaan laadittua maalämmön perustamisen sähköistä ohjetta. Erityishuomio kiinnitetään pohjavesialueelle sijoitettaviin järjestelmiin. Kattavilla lupaehdoilla varmennetaan pohjaveden hyvän laadun säilyminen. Johtava rakennustarkastaja Rakennus- ja lvi-tarkastajat Rakennus- ja lvi-tarkastajat 4
Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi Huomioidaan rakennusten korkeusasemat suhteessa pohjaveden tasoon ja työmaavaiheen riskeihin kiinnitetään erityistä huomiota. Vaaditaan normaalin rakennuslupatarkastelun lisäksi tarvittaessa pohjaveden hallintasuunnitelma ja toteutusvaiheen tueksi työmaasuunnitelma. Lisätään henkilöstön osaamista hulevesikäsittelyn osalta ja luodaan yhtenäinen toimintatapa. Hulevesien käsittelyssä käytetään maastoon viivyttäen palauttamista. Seurataan valtakunnallista maalämmön käytön linjausta ja tutkimustietoa. Lisätiedon perusteella päivitetään ohjetta ja toimintatapaa. Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Tiedotetaan asiasta sähköisen asioinnin keinoin jo ennakko-ohjauksena. Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? Ei vaikutusta. Aloituskokouksen ja katselmusten painopisteiden ohjaamista kriittisiin vaiheisiin. Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Indikaattori kaupunkistrategiasta Toimenpide Vastuutus toimialalla Ekologinen jalanjälki (gha / as): tavoite 5,5 (KV) Energiatehokkaan rakentamisen ohjausta ja neuvontaa lisätään laatimalla korjausrakentamisen toimintaohje sekä lisäämällä neuvontaa Ajoneuvojen joutokäynnin valvonta Rakennustarkastajat Hallintopäällikkö Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi Saatetaan rakennushankkeeseen ryhtyvät tietoiseksi energiatehokkaista ratkaisuista, huomioiden elinkaarikustannuksissa saatava säästö ja ympäristövaikutukset. Hyödynnetään laadittavaa korjausrakentamisen toimintaohjetta, jossa ohjaavien keinojen ohella hyödynnytetään lainsäädännön pakottavat vaatimukset. Koulutetaan henkilöstöä, painottaen rakennusfysikaalista toimivuutta ja sisäilman hallintaa. Painotetaan tiedottamisessa korjausrakentamisesta saatavaa omistajahyötyä. Palvelua ja tietoa on ensisijaisesti saatavilla sähköisen asioinnin keinoin. Jatketaan rakentamisen energiatehokkuuden neuvontaa. Rakennustarkastajilla ja LVI-tarkastajalla on onnistumisessa keskeinen rooli. Valvonta ja tiedottaminen Valvonta ja tiedottaminen Osallistutaan sähköautojen latauspisteiden suunnitteluun. Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Hyödynnetään sähköisen asioinnin mahdollisuutta täysimääräisesti, sähköinen oikaisuvaatimus pysäköintipalveluihin. Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? Investoidaan henkilöstön kouluttamiseen ja materiaaliin, sähköinen oikaisuvaatimus maksaa noin 1000 /v. 5
MAISEMATAULUT Palvelu: Rakennusvalvonta Vastuuhenkilö: Johtava rakennustarkastaja TP TA TA-ESITYS Muutos Muutos % 2015 2016 2017 2017-2016 2017-2016 Rakennus- ja toimenpideluvat Luvat kpl 570 550 570 20 3,6 Katselmukset kpl 1 241 900 1 200 300 33,3 Rakennus- ja toimenpideluvat /asukas 9,9 10,1 12,0 1,8 17,9 / lupa /lupa 952,5 1 007,7 1 146,8 139,1 13,8 / katselmus /katselmus 437,5 615,8 544,7-71,1-11,5 Kulut 542 952 554 230 674 235 120 005 21,6 Tuotot -679 831-520 200-690 000-169 800 32,6 Netto -136 879 34 030-15 765-49 795-146,3 Muut luvat Luvat kpl 223 80 150 70 87,5 Katselmukset kpl 138 90 150 60 66,7 Muut luvat /asukas 2,7 3,0 7,1 4,1 135,6 / lupa /lupa 665,9 2 049,8 2 575,7 525,9 25,7 / katselmus /katselmus 1 076,1 1 822,1 2 575,7 753,6 41,4 Kulut 148 504 163 985 386 361 222 376 135,6 Tuotot -52 091-70 000-60 000 10 000-14,3 Netto 96 413 93 985 326 361 232 376 247,2 Rakennusvalvonta yhteensä Luvat kpl 849 695 720 25 3,6 Katselmukset kpl 1 464 1 070 1 350 280 26,2 Katselmukset /asukas 13,5 13,8 19,0 5,2 38,4 / lupa /lupa 870,8 1 081,2 1 444,5 363,3 33,6 / katselmus /katselmus 505,0 702,2 770,4 68,2 9,7 Kulut 739 306 751 400 1 060 596 309 196 41,1 Tuotot -731 923-590 200-750 000-159 800 27,1 Netto 7 384 161 200 310 596 149 396 92,7 Viesti tilaajalle: Rakentamisen määrä on arvioitu pysyvän samana ja rakennus- ja toimenpidelupien määrä on arvioitu olevan vuoden 2015 tasolla. Palvelu: Jätehuollon viranomaistehtävät Vastuuhenkilö: Kaisa Helaakoski TP TA TA-ESITYS Muutos Muutos % 2015 2016 2017 2017-2016 2017-2016 Jätehuolto /asukas 1,5 2,0 2,0 0 0,0 Kulut 82 658 110 000 111 500 1 500 1,4 Tuotot -78 924-110 000-111 500-1 500 1,4 Netto 3 734 0 0 0 0,0 Viesti tilaajalle: Kaikki kulut laskutetaan Metsäsairila Oy:ltä. 6
Palvelu: Pysäköintipalvelut Vastuuhenkilö: Juha Ruuth TP TA TA-ESITYS Muutos Muutos % 2015 2016 2017 2017-2016 2017-2016 Pysäköintivirhemaksut kpl 7 713 14 000 12 000-2 000-14,3 Pysäköintivirhemaksutulot ( ) 311 478 500 000 595 000 95 000 19,0 Pysäköintipalvelut /asukas 3,6 5,2 5,6 0,4 0,4 Kulut 196 042 282 900 303 965 21 065 7,4 Tuotot -538 143-735 000-827 000-92 000 11,2 Netto -342 100-452 100-523 035-70 935 15,7 Viesti tilaajalle: Pysäköintivirhemaksujen määrä on taas selkeästi kasvamassa, mikä näkyy myös tulojen kasvuna. Henkilöstövajetta on saatu paikattua ja perintää tehostettua. Talousarvioraamin mukaisten tulojen toteutuminen kuitenkin edellyttää, että sisäasiainministeriö korottaa pysäköintivirhemaksun Mikkelissä 50 euroon ensi vuonna. Pysäköintilippuautomaattien tuotto on kasvanut kesällä tehdyn taksakorotuksen jälkeen vaikka lukumäärien käyttö on edelleen hivenen vähentynyt. Mobiilimaksamisen suosio jatkaa nousuaan. TALOUS Kaupunginvaltuuston 20.6.2016 246 hyväksymä tulo-/menoraami oli 1 000 euroina: Tulot Kulut Tkate 1 499 euroa 1 207 euroa 292 euroa TA-esitys 2017 tulot/menot: Tulot Kulut Tkate 1 695 euroa 1 482 euroa 213 euroa Raami ylitettiin tulojen sekä menojen osalta. Teknisen toimen raamiin oli annettu menoihin hissiavustuksia varten 90 000 euroa. Avustus siirrettiin rakennusvalvonnan raamiin, joka lisää kuluja ja toimintakate jää 92 000 euroa pienemmäksi. Rakennuslautakunnan talousarvioesitykseen lisäämän määräaikaisen toimistotehtäviin palkattavan henkilön kustannuksiksi on laskettu 41 126 euroa ja mm. tehostuvan lupaseurannan ja maksujen perinnän kautta saatavaksi rahalliseksi hyödyksi 50.000 euroa. RAKENNUSLAUTAKUNTA (ulkoiset ja sisäiset) TA 2016 TA-ESITYS 2017 Myyntituotot 124 000 121 500 Maksutuotot 811 200 975 000 Tuet ja avustukset 1 400 1400 Muut toimintatuotot 500 600 597 100 TOIMINTATUOTOT 1 437 200 1 695 000 Henkilöstökulut 822 300 764 235 Palkat ja palkkiot 649 300 597 890 Muut henkilöstösivukulut 173 000 166 346 *Eläkekulut 138 300 129 844 *Muut henkilöstösivukulut 34 700 36 502 Palvelujen ostot 208 200 481 626 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 40 400 33 800 Muut toimintakulut yht. 107100 107 100 *Vuokrat 64 300 70 400 *Muut toimintakulut 42 800 42 500 7
TOIMINTAKULUT 1 178 000 1 482 561 TOIMINTAKATE 259 200 212 439 HENKILÖSTÖSUUNNITELMA (Tekninen toimiala) Henkilöstötarpeeseen vaikuttavat muutokset vuosina 2017 2020 6.1 Toiminnan ja toimintaympäristön muutos Toimialalla resurssit eivät ole yhden toimijan varassa. Organisaatiot tiivistyvät ja kumppanuusmuodot ovat toimintatapoja. Kohdennettua asiantuntijapalvelua ostetaan enemmän. Virka- ja lupavalmistelut pysyvät kuitenkin kaupungin omana työnä. Ostopalveluita tullaan käyttämään talouspolitiikasta johtuvan resurssipulan vuoksi. 6.2 Ostopalvelut ja ulkoistaminen Tekninen toimi Varsinainen tuotannollinen tekeminen on siirretty ulkoisilta palveluntuottajilta ostettavaksi ns. tilaaja-tuottaja -mallin mukaisesti. Oman henkilökunnan määrä vastaa pitkän aikavälin tarvetta. Omaa palvelutuotantoa, mm. kaupunkisuunnittelu, strategiset projektit (asuntomessut, satamalahti), täydennetään osaamisen ja määrän suhteen ostopalveluilla. Kaupungin strategisten projektien edetessä on ulkopuolisten ostopalvelujen käyttö kasvanut. 6.3 Henkilöresurssin kohdentaminen/siirtäminen sisäisesti Hallinto- ja tukipalvelut on järjestetty teknisellä toimialalla hallintopalvelukeskus-organisaation kautta. 6.4. Työkykytavoite Tavoitteena on sairauslomapäivien vähentäminen. Tavoitteena on räätälöidä myös työtehtäviä henkilön yksilöllinen työkyky huomioiden, jos työkyvyn todetaan heikentyneen. Tekninen toimi tukee työkykyä ylläpitävää toimintaa mm. kuntoremontein ym. 6.5. Määräaikainen henkilöstö Tekninen toimi Määräaikaisiin tehtäviin palkataan resursseja lupa- ja asiakasprosessien varmistamiseksi sekä tasaamaan projektiluontoisesti kasautuvaa työmäärää. Vuonna 2017 on suurin tarve palkata määräaikaista henkilöstöä asuntomessuille. Rakennusvalvonta Kesäisin työllistetään määräaikainen rakennustarkastaja ja hallintopalvelukeskuksesta tilataan toimistosihteerin lisäresurssi laskutukseen lupaprosessien varmistamiseksi loma-aikoina ja rakentamisen kiireisemmäksi ajaksi sekä yksi määräaikainen toimistosihteeri koko vuoden ajaksi huolehtimaan erityisesti vanhojen rakennuslupien seurannasta ja maksujen perinnästä. Määräaikaisen toimistosihteerin resurssi jaettaisiin puoliksi rakennusvalvonnan ja pysäköintipalveluiden kesken. Rakennusvalvontaan palkataan vuonna 2017 määräaikainen (12 kk) projektityöntekijä/digitoija sähköiseen arkistointiin. 6.6. Eläkepoistuma Toimialalta on eläköitynyt tai eläköitymässä vuosina 2016 2020 yhteensä n. 30 henkilöä. 6.7. Henkilöstöresurssisuunnitelma 2017 2020 Rakennuslautakunnan alainen toiminta Tarkastusmestarin virka muutetaan virkaa tekevän henkilön eläkkeelle siirtymisen yhteydessä rakennustarkastajan viraksi. Rakennusvalvonnan lupakäsittelyyn tarvitaan lisäresurssia. 6.8. Henkilöstömenojen vähentäminen Jokaisen rekrytointiesityksen kohdalla arvioidaan tehokkaan ja tuloksellisen toiminnan tarpeet sekä tehtäväkokonaisuudelle ajatellut vastuut. 8
6.9. Osaamisen kehittäminen ja koulutussuunnitelma Teknisen toimialan yksiköt ovat laatineet koulutussuunnitelmat vuodelle 2017 tunnistetun osaamistarpeen mukaisesti. Henkilöstön ammatillista osaamista ja alan voimakasta muutosta sekä muutoksenhallitsemista täsmäkoulutetaan. Kehityskeskusteluissa tunnistetaan henkilökohtainen osaamistarve ja tarpeeseen reagoidaan täsmäkoulutuksilla sekä pidemmän aikavälin koulutuksilla tarpeen mukaan. Koulutuksiin osallistuminen hyväksytään harkinnan mukaan kehityskeskustelujen, kaupungin koulutussuunnitelman ja talousarvion määrärahojen perusteella. TOIMIALOJEN HENKILÖMÄÄRÄN KEHITYS VUOSINA 2016-2019 Toteutuma Henkilöstömäärä Toteutuma Tavoite 2017 Tavoite 2018 Tavoite 2019 Muutos arvio Toimialan Toimialan Toimialan Yhteensä 31.12.2015 1.1.2016 31.12.2016 asettama asettama asettama Toimielimen ilmoituksen mukaan Muutos Muutos Muutos Muutos Muutos 2016-19 Rakennuslautakunta 16 16 0 17 1 17 0 16-1 16 0 0 Vakituiset 15 16 1 15 0 15 0 15 0 15 0 0 Määräaikaiset 1 0-1 2 1 3 +1 1-2 1 0 0 9
Koulutussuunnitelma 2017 TEKNINEN TOIMI, Pysäköintipalvelut, Rakennusvalvonta, Jäteasiain tarkastaja Osaamisen kehittämistarve/ koulutus Koulutuksen tavoite Kesto/ pv Pysäköinninvalvontapäivät Pysäköintipalvelut, poliisiammattikorkeakoulu Pysäköintipalvelut, poliisiammattikorkeakoulu Pysäköinninvalvonnan johdon päivä Kohderyhmä (esim. esimiehet, koko henkilöstö) Aikataulu (mahdollisimman tarkalla tasolla) syyskuu 2017 Kustannukset 300 /hlö yht. 1800 Esimieskoulutus 1 Esimiehet syyskuu 2017 150 /hlö yht. 300 Koulutuksen arviointi (palautteen kerääminen, vaikuttavuuden arviointi) Vastuutaho (esim. henkilöstöpalvelut) ja koulutuksen järjestäjä 2 Koko pysäköintipalveluiden henkilökunta Uuden ohjelmiston/ laitteiston käyttökoulutus Rakennusvalvontapäivät Hallintooikeuden perusopinnot Uuden ohjelmiston/laitteiston käytön hallinta ja muuttuvat lainsäädäntö 1 Koko pysäköintipalveluiden henkilökunta 3 rakennustarkastajat hallintopäällikkö 25 op johtava rakennustarkastaja huhtikuu 2017 yht. 1000 Pysäköintipalvelut, ohjelmiston toimittaja marraskuu 2017 tai maaliskuu 2017 2017-2018 iltaisin 700 /hlö yht. 5600 440 /hlö yht. 440 Rakennustarkastus-yhdistys ja FCG Koulutus Mikkelin kesäyliopisto Jätehuoltoviranomaisten päivät 2 jäteasiantarkastaja Jätehuoltopäivä Lvitarkastuspäivät Rakennusvalvonnan sihteerien koulutuspäivät ja Rekisterien ylläpito ja ajankohtaiset lakimuutokset muuttuva ajankohtainen lainsäädäntö ja muuttuva ohjelmistopäivitykset 2 Jäteasioita käsittelevät syksy 2017 syksy 2017 550 /hlö yht. 550 525 /hlö yht. 1050 2 Lvi-tarkastaja syksy 2017 600 /hlö, yht. 600 2 Toimistosihteerit kevät/syksy 2017 600 /hlö yht.1200 Kuntaliitto Jätehuoltoyhdistys ry FCG Koulutus FCG Koulutus 10