Sastamalan Veden johtokunta 44 08.11.2016 Sastamalan Veden johtokunta 49 20.12.2016 Tekninen lautakunta 30 23.02.2017 Kallialan alueen kaivovesien saastuminen 2016 729/11.04.01/2016 SVJOHTOK 08.11.2016 44 Kallialan alueella tuli ilmi 5.7.2016 erään kaivon saastuminen ulosteperäisillä bakteereilla ja myöhemmin kesän aikana yhteensä kahdeksan eri kiinteistön kaivojen saastuminen. Asiaa selvitettäessä alueelta löydettiin viallinen viemärikaivo Sastamalan Veden verkostoon liitetyn erään kiinteistön kiinteistökohtaisesta tonttiviemäristä. Kaivo vaihdettiin 11.7.2016 Sastamalan Veden toimesta. Samassa yhteydessä todettiin viemärikaivon molempien liitäntäputkien muhvien irronneen putken yläreunoista. Viemärin rikkoontuneista liittymäputkista on voinut vuotaa jätevettä alueen maaperään. Liittymäputkien rikkoontumisen ajankohta ei ole tiedossa. Tonttiviemäri oli rakennettu silloisen Vammalan kaupungin yhdyskuntatekniikan työryhmän toimesta vuonna 2005. Viidelle saastuneiden kaivojen kiinteistöistä on kesän ja syksyn aikana rakennettu vesijohtoliittymät Sastamalan Veden verkostoon. Neljä kiinteistönomistajaa on esittänyt Sastamalan Vettä kohtaan korvausvaatimuksia, jotka sisältävät vaatimuksia mm. pilaantuneiden kaivojen korvaamisesta, rakennettujen vesijohtoliittymien liittymismaksujen ja rakentamistoimenpiteiden korvaamista, sekä varauksen esittää myöhemmin korvausvaade terveydellisistä haitoista. Kiinteistö, jolta viallinen kaivo löytyi sekä Sastamalan Vesi on esittänyt vahinkoilmoitukset asiasta Pohjola Vakuutus Oy:lle. Vakuutusyhtiö on tehnyt kielteiset korvauspäätökset asiassa. Sastamalan kaupungin/sastamalan Veden vastuuvakuutuksen korvauspäätös oheismateriaalina. Vakuutuspäätöksessä todetuin perustein kyseinen vahinko ei ole aiheutunut Sastamalan Veden vastuupiiriin kuuluvista laitteista tai niiden toiminnasta. Sastamalan Veden suorittamissa selvityksissä ei myöskään ole ilmennyt mitään sellaista seikkaa, minkä perusteella Sastamalan Vedellä olisi syytä arvioida vahingonkorvausperustetta vakuutusyhtiön korvauspäätöksestä poikkeavalla tavalla.
Vammalan kaupungin yhdyskuntatekniikan työsuorituksen osalta Sastamalan Vesi siirtää esitettyjen korvausvaatimusten käsittelyn Sastamalan kaupungin tekniselle lautakunnalle. Sastamalan Vesi tulee lähettämään laskut vesijohtoverkostoon liitetyille viidelle kiinteistölle taksan mukaisista liittymis- ja rakentamismaksuista. Valmisteluvastuu: Prosessitiimi Ehdotus vs. svj: 1) Sastamalan Veden johtokunta toteaa esittelytekstissä selvitetyillä perusteilla, että Sastamalan Vesi ei ole korvausvastuussa Kallialan alueen kaivojen saastumisesta. 2) Vammalan kaupungin yhdyskuntatekniikan työsuorituksen osalta Sastamalan Vesi siirtää korvausvaatimusten käsittelyn Sastamalan kaupungin tekniselle lautakunnalle. 3) Sastamalan Vesi laskuttaa alueelle rakennetut vesiliittymät ja rakentamismaksut taksan mukaisesti. Päätös: Hyväksyttiin. SVJOHTOK 20.12.2016 49 Kolmen kiinteistön omistajat ovat esittäneet 15.11.2016 allekirjoitetun oikaisuvaatimuksen, ettei 44 kolmannen kohdan mukaisia liittymis- ja rakentamismaksuja perittäisi. He vetoavat viemäririkon aiheuttajan maksuvelvollisuuteen. Oikaisuvaatimus esitellään kokouksessa. Vesihuoltoliittymämaksut ja rakentamismaksut laskutetaan perustuen tehtyihin sopimuksiin ja hyväksyttyyn Sastamalan Veden taksaan. Mahdollinen korvausvastuutaho selviää vasta asian jatkokäsittelyssä ja silloin kiinteistöjen omistajilla on mahdollisuus esittää korvausvaade vahingon aiheuttajalle. Valmisteluvastuu: Verkostopäällikkö
Ehdotus vs. svj: Sastamalan Veden johtokunta ei hyväksy esitettyä oikaisuvaatimusta. Päätös: vs. Sastamalan Veden johtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.. SVJOHTOK 20.12.2016 49 Kolmen kiinteistön omistajat ovat esittäneet 15.11.2016 al le kir joi tetun oikaisuvaatimuksen, ettei 44 kolmannen kohdan mukaisia liit tymis- ja rakentamismaksuja perittäisi. He vetoavat viemäririkon aiheut ta jan maksuvelvollisuuteen. Oikaisuvaatimus esitellään kokouksessa. Vesihuoltoliittymämaksut ja rakentamismaksut laskutetaan pe rustuen tehtyihin sopimuksiin ja hyväksyttyyn Sastamalan Veden taksaan. Mahdollinen korvausvastuutaho selviää vasta asian jat ko kä sitte lys sä ja silloin kiinteistöjen omistajilla on mahdollisuus esittää korvaus vaa de vahingon aiheuttajalle. Valmisteluvastuu: Verkostopäällikkö Ehdotus vs. svj: Sastamalan Veden johtokunta ei hyväksy esitettyä oi kai su vaa ti mus ta. Päätös: vs. Sastamalan Veden johtajan ehdotus hyväksyttiin yk simie li ses ti.. TEKLTK 23.02.2017 30 Sastamalan Veden joh to kun ta päätti 8.11.2016 44 siirtää Kallialan alu een kaivovesien vuonna 2016 ilmi tul leen saastumisasian kä sit telyn tekniselle lautakunnalle. Johtokunnan asiakirjoissa todetaan, että va hin ko ei ole tapahtunut Sastamalan Veden vas tuu pii riin kuuluvien lait tei den tai niiden toiminnan johdosta. Oheismateriaalina ovat Op Vakuutus Oy:n korvausratkaisu
13.10.2016 koskien kaivovesien saastumisen korvattavuutta Sas tama lan kaupungin vastuuvakuutuksen perusteella sekä kuuden henki lön allekirjoittama 18.11.2016 päivätty selvitys Kallialan vie mä ri kaivon vahinkoon. Neljä kiinteistönomistajaa on esittänyt korvausvaatimuksia, jotka sisäl tä vät vaatimuksia mm. pilaantuneiden kaivojen korvaamisesta, raken net tu jen tonttiliittymien liittymismaksujen ja ra ken ta mis toi men pitei den korvaamisesta, sekä varauksen esittää myöhemmin kor vausvaa de terveydellisistä haitoista. Vaatimusten euromäärät ovat osittain avoinna. Kaupungille on lisäksi toimitettu maksettavaksi asi aan liittyviä, kiinteistön omistajille osoitettuja laskuja. Laskut on pa lau tet tu kiinteistöjen omistajille takaisin. Vaatimuksia esittäneet kiinteistönomistajat väittävät kaivovesien saas tu neen erään kiinteistön tont ti vie mä ris sä olleen viallisen tar kastus kai von kautta ympäristöön pääs seis tä jätevesistä. Kyseinen 36 m pit kä tonttiviemäri ja tar kas tus kai vo on asennettu silloisen Vam ma lan kau pun gin ra ken nus osas ton toimesta noin kaksitoista vuotta sit ten, 17.-19.1.2005. Put ket ja kai vot ovat materiaaliltaan muovia ja kysees sä on viettoviemäri. Syn ty neet kustannukset on las ku tet tu kiinteistöltä.tonttiviemärin asentamisen jälkeen tont ti vie mä rin huolto ja kunnossapito on siirtynyt kiinteistönomistajan vastuulle. Sastamalan kaupungin yhdyskuntatekniikan toimesta on haastateltu ve si huol to hank kees sa tuolloin työskennelleitä henkilöitä, jotka olivat ra ken ta mas sa myös mai nit tua tont ti vie mä riä. Myös työmaan vas taavaa mestaria on haastateltu. Ke nel lä kään heistä ei ollut tie toa ke sällä 2016 to de tun tonttiviemärin tar kas tus kai von rik koon tu misesta tai mi kä sen oli si aiheuttanut. Henkilöt olivat vakuuttaneita sii tä, että mikä li tonttiviemärin ja tarkastuskaivon rakentamisen yhteydessä olisi ol lut tie dossa edes epäily kaivon rik koon tumisesta esim. asen nustyön yh tey des sä, kuten jälkeenpäin on vaatimuksia esittäneiden kiinteis tö jen omistajien puolesta esi tet ty, se oli si varmasti korjattu hyvää ra ken ta mis ta paa nou dat taen. Alueelle rakennetun viemärin runkolinja on tv-kuvattu vuonna 2016 Sas ta ma lan Veden toimesta, eikä verkostossa havaittu rikkoutuneita koh tia. Rakennustöiden voidaan siis katsoa tälläkin perusteella tapah tu neen hyvää rakentamistapaa noudattaen. Sastamalassa, kuten kunnissa yleensäkin, viemäriverkostoon kulkeu tuu huomattavia määriä vuotovesiä. Osa vesistä johtuu vir heel lisis tä kiinteistöliittymistä ja osa betonirakenteisen vie mä ri ver kos ton vau rio koh dis ta. On tavanomaista, että vie mä ri ver kos tos toon vuotaa ve siä ym pä ris tös tä, mutta jätevesien vuotamista viet to vie mä ri ver kostos ta ympäristöön on jo sinänsä pidettävä hyvin poikkeuksellisena ja var sin kin ottaen huomioon kyseisen alueen maantieteelliset kor keus-
suh teet sekä ilmenneen ongelman laaja-alaisuus. Kaivovesien saastumisen syynä ei voida katsoa olevan kau pun gin toi mes ta alueella tehty viemäriverkoston tonttijohdon rakentaminen. Valmisteluvastuu: rakennuttajainsinööri Pasi Lähteenmäki, vs. tek ninen johtaja Kauko Vainiomäki, konsernilakimies Katja Arve-Salonen Ehdotus vs. teknjoht: Tekninen lautakunta toteaa, että Kallialan alu een kaivovesien saatumisen syynä ei valmistelutekstistä il me nevin perustein voida katsoa olevan kaupungin toimesta alueella raken net tu viemäriverkoston tonttijohto. Lautakunta toteaa, että kaupun ki ei ole kor va us velvollinen asiassa. Päätös: Lautakunta päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle lisäselvityksiä varten. Asiasta pyydetään lausunnot Sastamalan Vedeltä, ympäristöterveydenhuollolta ja kaupunginlakimieheltä. Lautakunta kutsuu seuraavaan kokoukseen asiantuntijoiksi kaupunginlakimiehen sekä Sastamalan Veden ja ympäristöterveydenhuollon edustajat. Merkittiin, että Maria Jokinen poistui kokouksesta esteellisenä (yleislausekejäävi) eikä ottanut osaa asian käsittelyyn ja päätöksentekoon. Lisätietoja: yhdyskuntatekniikan päällikkö Kauko Vainiomäki 050-594 4710