Viidelle saastuneiden kaivojen kiinteistöistä on kesän ja syksyn aikana rakennettu vesijohtoliittymät Sastamalan Veden verkostoon.
|
|
- Karoliina Oksanen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sastamalan Vesi liikelaitoksen johtokunta Sastamalan Vesi liikelaitoksen johtokunta Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Kallialan alueen kaivovesien saastuminen / /2016 SVJOHTOK Kallialan alueella tuli ilmi erään kaivon saastuminen ulosteperäisillä bakteereilla ja myöhemmin kesän aikana yhteensä kahdeksan eri kiinteistön kaivojen saastuminen. Asiaa selvitettäessä alueelta löydettiin viallinen viemärikaivo Sastamalan Veden verkostoon liitetyn erään kiinteistön kiinteistökohtaisesta tonttiviemäristä. Kaivo vaihdettiin Sastamalan Veden toimesta. Samassa yhteydessä todettiin viemärikaivon molempien liitäntäputkien muhvien irronneen putken yläreunoista. Viemärin rikkoontuneista liittymäputkista on voinut vuotaa jätevettä alueen maaperään. Liittymäputkien rikkoontumisen ajankohta ei ole tiedossa. Tonttiviemäri oli rakennettu silloisen Vammalan kaupungin yhdyskuntatekniikan työryhmän toimesta vuonna Viidelle saastuneiden kaivojen kiinteistöistä on kesän ja syksyn aikana rakennettu vesijohtoliittymät Sastamalan Veden verkostoon. Neljä kiinteistönomistajaa on esittänyt Sastamalan Vettä kohtaan korvausvaatimuksia, jotka sisältävät vaatimuksia mm. pilaantuneiden kaivojen korvaamisesta, rakennettujen vesijohtoliittymien liittymismaksujen ja rakentamistoimenpiteiden korvaamista, sekä varauksen esittää myöhemmin korvausvaade terveydellisistä haitoista. Kiinteistö, jolta viallinen kaivo löytyi sekä Sastamalan Vesi on esittänyt vahinkoilmoitukset asiasta Pohjola Vakuutus Oy:lle. Vakuutusyhtiö on tehnyt kielteiset korvauspäätökset asiassa. Sastamalan kaupungin/sastamalan Veden vastuuvakuutuksen korvauspäätös oheismateriaalina.
2 Vakuutuspäätöksessä todetuin perustein kyseinen vahinko ei ole aiheutunut Sastamalan Veden vastuupiiriin kuuluvista laitteista tai niiden toiminnasta. Sastamalan Veden suorittamissa selvityksissä ei myöskään ole ilmennyt mitään sellaista seikkaa, minkä perusteella Sastamalan Vedellä olisi syytä arvioida vahingonkorvausperustetta vakuutusyhtiön korvauspäätöksestä poikkeavalla tavalla. Vammalan kaupungin yhdyskuntatekniikan työsuorituksen osalta Sastamalan Vesi siirtää esitettyjen korvausvaatimusten käsittelyn Sastamalan kaupungin tekniselle lautakunnalle. Sastamalan Vesi tulee lähettämään laskut vesijohtoverkostoon liitetyille viidelle kiinteistölle taksan mukaisista liittymis- ja rakentamismaksuista. Valmisteluvastuu: Prosessitiimi Ehdotus vs. svj: 1) Sastamalan Veden johtokunta toteaa esittelytekstissä selvitetyillä perusteilla, että Sastamalan Vesi ei ole korvausvastuussa Kallialan alueen kaivojen saastumisesta. 2) Vammalan kaupungin yhdyskuntatekniikan työsuorituksen osalta Sastamalan Vesi siirtää korvausvaatimusten käsittelyn Sastamalan kaupungin tekniselle lautakunnalle. 3) Sastamalan Vesi laskuttaa alueelle rakennetut vesiliittymät ja rakentamismaksut taksan mukaisesti. Päätös: Hyväksyttiin. Lisätietoja: verkostopäällikkö Pekka Yli-Mattila SVJOHTOK Kolmen kiinteistön omistajat ovat esittäneet allekirjoitetun oikaisuvaatimuksen, ettei 44 kolmannen kohdan mukaisia liittymis- ja rakentamismaksuja perittäisi. He vetoavat viemäririkon aiheuttajan maksuvelvollisuuteen. Oikaisuvaatimus esitellään kokouksessa. Vesihuoltoliittymämaksut ja rakentamismaksut laskutetaan perustuen tehtyihin sopimuksiin ja hyväksyttyyn Sastamalan Veden
3 taksaan. Mahdollinen korvausvastuutaho selviää vasta asian jatkokäsittelyssä ja silloin kiinteistöjen omistajilla on mahdollisuus esittää korvausvaade vahingon aiheuttajalle. Valmisteluvastuu: Verkostopäällikkö Ehdotus vs. svj: Sastamalan Veden johtokunta ei hyväksy esitettyä oikaisuvaatimusta. Päätös: vs. Sastamalan Veden johtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.. Lisätietoja: verkostopäällikkö Pekka Yli-Mattila TEKLTK Sastamalan Veden joh to kun ta päätti siirtää Kallialan alu een kaivovesien vuonna 2016 ilmi tul leen saastumisasian kä sit telyn tekniselle lautakunnalle. Johtokunnan asiakirjoissa todetaan, että va hin ko ei ole tapahtunut Sastamalan Veden vas tuu pii riin kuuluvien lait tei den tai niiden toiminnan johdosta. Oheismateriaalina ovat Op Vakuutus Oy:n korvausratkaisu koskien kaivovesien saastumisen korvattavuutta Sas tama lan kaupungin vastuuvakuutuksen perusteella sekä kuuden henki lön allekirjoittama päivätty selvitys Kallialan vie mä ri kaivon vahinkoon. Neljä kiinteistönomistajaa on esittänyt korvausvaatimuksia, jotka sisäl tä vät vaatimuksia mm. pilaantuneiden kaivojen korvaamisesta, raken net tu jen tonttiliittymien liittymismaksujen ja ra ken ta mis toi men pitei den korvaamisesta, sekä varauksen esittää myöhemmin kor vausvaa de terveydellisistä haitoista. Vaatimusten euromäärät ovat osittain avoinna. Kaupungille on lisäksi toimitettu maksettavaksi asi aan liittyviä, kiinteistön omistajille osoitettuja laskuja. Laskut on pa lau tet tu kiinteistöjen omistajille takaisin. Vaatimuksia esittäneet kiinteistönomistajat väittävät kaivovesien saas tu neen erään kiinteistön tont ti vie mä ris sä olleen viallisen tar kastus kai von kautta ympäristöön pääs seis tä jätevesistä. Kyseinen 36 m pit kä tonttiviemäri ja tar kas tus kai vo on asennettu silloisen Vam ma lan kau pun gin ra ken nus osas ton toimesta noin kaksitoista vuotta sit ten, Put ket ja kai vot ovat materiaaliltaan muovia ja kysees sä on viettoviemäri. Syn ty neet kustannukset on las ku tet tu kiinteistöltä.tonttiviemärin asentamisen jälkeen tont ti vie mä rin huolto
4 ja kunnossapito on siirtynyt kiinteistönomistajan vastuulle. Sastamalan kaupungin yhdyskuntatekniikan toimesta on haastateltu ve si huol to hank kees sa tuolloin työskennelleitä henkilöitä, jotka olivat ra ken ta mas sa myös mai nit tua tont ti vie mä riä. Myös työmaan vas taavaa mestaria on haastateltu. Ke nel lä kään heistä ei ollut tie toa ke sällä 2016 to de tun tonttiviemärin tar kas tus kai von rik koon tu misesta tai mi kä sen oli si aiheuttanut. Henkilöt olivat vakuuttaneita sii tä, että mikä li tonttiviemärin ja tarkastuskaivon rakentamisen yhteydessä olisi ol lut tie dossa edes epäily kaivon rik koon tumisesta esim. asen nustyön yh tey des sä, kuten jälkeenpäin on vaatimuksia esittäneiden kiinteis tö jen omistajien puolesta esi tet ty, se oli si varmasti korjattu hyvää ra ken ta mis ta paa nou dat taen. Alueelle rakennetun viemärin runkolinja on tv-kuvattu vuonna 2016 Sas ta ma lan Veden toimesta, eikä verkostossa havaittu rikkoutuneita koh tia. Rakennustöiden voidaan siis katsoa tälläkin perusteella tapah tu neen hyvää rakentamistapaa noudattaen. Sastamalassa, kuten kunnissa yleensäkin, viemäriverkostoon kulkeu tuu huomattavia määriä vuotovesiä. Osa vesistä johtuu vir heel lisis tä kiinteistöliittymistä ja osa betonirakenteisen vie mä ri ver kos ton vau rio koh dis ta. On tavanomaista, että vie mä ri ver kos tos toon vuotaa ve siä ym pä ris tös tä, mutta jätevesien vuotamista viet to vie mä ri ver kostos ta ympäristöön on jo sinänsä pidettävä hyvin poikkeuksellisena ja var sin kin ottaen huomioon kyseisen alueen maantieteelliset kor keussuh teet sekä ilmenneen ongelman laaja-alaisuus. Kaivovesien saastumisen syynä ei voida katsoa olevan kau pun gin toi mes ta alueella tehty viemäriverkoston tonttijohdon rakentaminen. Valmisteluvastuu: rakennuttajainsinööri Pasi Lähteenmäki, vs. tek ninen johtaja Kauko Vainiomäki, konsernilakimies Katja Arve-Salonen Ehdotus vs. teknjoht: Tekninen lautakunta toteaa, että Kallialan alu een kaivovesien saatumisen syynä ei valmistelutekstistä il me nevin perustein voida katsoa olevan kaupungin toimesta alueella raken net tu viemäriverkoston tonttijohto. Lautakunta toteaa, että kaupun ki ei ole kor va us velvollinen asiassa. Päätös: Lautakunta päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle lisäselvityksiä varten. Asiasta pyydetään lausunnot Sastamalan Vedeltä, ympäristöterveydenhuollolta ja kaupunginlakimieheltä. Lautakunta kutsuu seuraavaan kokoukseen asiantuntijoiksi kaupunginlakimiehen sekä Sastamalan Veden ja ympäristöterveydenhuollon edustajat. Merkittiin, että Maria Jokinen poistui kokouksesta esteellisenä
5 TEKLTK (yleislausekejäävi) eikä ottanut osaa asian käsittelyyn ja päätöksentekoon. Lisätietoja: yhdyskuntatekniikan päällikkö Kauko Vainiomäki Sastamalan Veden, ympäristöterveydenhuollon ja konsernilakimiehen lausunnot esitellään kokouksessa. Valmisteluvastuu: rakennuttajainsinööri Pasi Lähteenmäki, yhdyskuntatekniikan päällikkö Kauko Vainiomäki, tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi, konsernilakimies Katja Arve-Salonen Ehdotus teknjoht: Tekninen lautakunta päättää, että Sastamalan kaupunki ei ole korvausvelvollinen, koska kaivojen saastumisen ei ole osoitettu johtuvan Sastamalan kaupungin vastuulla olevasta virheestä tai puutteesta, sekä huomioon ottaen seuraavat perusteet: - Sastamalan ympäristöterveydenhuollon edustajan selvitys tutkittujen kaivojen yleisestä kunnosta, joka osoittaa, että mikrobiologisten tutkimustulosten ja kaivojen kunnon perusteella voi päätellä, että kaivoihin pääsee pintavesiä - Sastamalan Veden toimesta kaupungin vastuulla olevat viemärilinjat on tutkittu, eikä niissä ole havaittu vuotoja tai tukoksia - Kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiston kunnossapito on aina kiinteistön omistajan vastuulla. Alueelta löydetty rikkoutunut tarkastuskaivo on kiinteistön omistamassa tonttiviemärissä. Vaatimusten kohteena oleva tonttiviemäri on asennettu , joten vaatimukset ovat vahingonkorvausoikeudellisesti vanhentuneita ja siten tälläkin perusteella hylättävä. Päätös: Hyväksytiin yksimielisesti. Lisätietoja: yhdyskuntatekniikan päällikkö Kauko Vainiomäki TEKLTK Neljän kiinteistön omistajat ovat jättäneet tekniselle lautakunnalle oikaisuvaatimuksen teknisen lautakunnan päätöksestä Oikaisuvaatimus esitellään kokouksessa. Valmisteluvastuu: tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi yhdyskuntatekniikan päällikkö Kauko Vainiomäki
6 rakennuttajainsinööri Pasi Lähteenmäki Ehdotus teknjoht: Valmistelutilanne merkitään tiedoksi saaduksi. Päätös: Merkittiin tiedoksi saaduksi. Lisäksi merkittiin, että Maria Jokinen poistui kokouksesta esteellisenä (yleislausekejäävi) eikä ottanut osaa asian käsittelyyn ja päätöksentekoon. Lisätietoja: tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi TEKLTK Oikaisuvaatimuksessa esitetyt väitteet ja väitteisiin annettava vastaus: 1. Viemärivahingosta aiheutuneiden laskujen pyytäminen kaupungille, vahinkoilmoituksen tekeminen ja laskujen palauttaminen vahingonkärsijöille: Asian selvittämisen alkutilanteessa asianosaisia on ensin pyydetty toimittamaan viemärivahingon korjaamisesta aiheutuneet laskut Sastamalan Vedelle mahdollista korvauskäsittelyä varten. Varsin pian tämän jälkeen asianosaisia on kehotettu maksamaan heille osoitetut laskut itse ja toimittamaan laskut tämän jälkeen Sastamalan Vedelle mahdollista korvauskäsittelyä varten. Samassa yhteydessä asianosaisia on ohjeistettu varmistamaan Sastamalan Vedeltä vielä ennen laskun suorittamista, että kohteessa tehty korjaustyö on luonteeltaan sellainen, että se edes mahdollisesti voisi kuulua Sastamalan Veden korvauspiiriin. Koska asian selvittämisen yhteydessä on käynyt ilmi, että vahinko ei ensinkään kuulu Sastamalan Veden vastattavaksi, on laskut sittemmin palautettu asianosaisille. Sastamalan kaupungin vastuuvakuutusyhtiön päätöksellä ei ole oikeudellista merkitystä arvioitaessa Sastamalan kaupungin korvausvastuuta asiassa Väitetyn styroksisen hiekkatulpan merkitys ja yhteys väitettyyn pohjavesivahinkoon; 5. Runkoviemärikuvauksen, vuotavan vesipostin ja käyttöönottotarkastuksen merkitys: Selvää syytä kaivojen saastumiselle ei ole osoitettu. Kaupungin vastuulla olevat viemärilinjat on tutkittu ja runkoviemäri on kuvattu.
7 Näissä ei ole havaittu sellaista vuotoa tai tukosta, joka olisi voinut johtaa viemärivesien pääsyyn alueen kaivoihin. Sen sijaan kaivoista otetut vesinäytteet osoittavat, että on mahdollista, että kaivoihin on päässyt myös pintavettä. Sittemmin rikkoutuneen kaivon läheisyydestä on otettu myös maanäyte, joka ei kuitenkaan yksiselitteisesti osoita mahdollista saastumislähdettä ottaen huomioon pitkä aikajänne. Mikäli vastoin Sastamalan kaupungin näkemystä katsottaisiin, että kaivovesien saastumisen syynä olisi kaupungin toimesta alueella tehty viemäriverkoston tonttijohdon virheellinen rakentaminen, on tätä koskevaa vaatimusta pidettävä vanhentuneena, koska vaatimuksen kymmenen vuoden enimmäismääräaika on kulunut umpeen. Vaatimuksia esittäneet kiinteistönomistajat väittävät kaivovesien saastuneen erään kiinteistön tonttiviemärissä olleen viallisen tarkastuskaivon kautta ympäristöön päässeistä jätevesistä. Kyseinen tonttiviemäri ja tarkastuskaivo on asennettu Liittymäsopimuksen mukaisesti tonttiviemärin kunnossapitovastuu on rakentamistyön päättymisen ja työmaan luovuttamisen jälkeen yksiselitteisesti kiinteistönomistajalla. Rakennustyöhön perustuvia vaatimuksia on esitetty vasta heinäkuussa Vanhentumislain (Laki velan vanhentumisesta /728) esitöissä eli vanhentumislakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 187/2002 vp) on todettu, että kymmenen vuoden määräaika laskettaisiin vahinkoon johtaneesta tapahtumasta. Sopimussuhteissa tämä aika alkaa virheellisen suorituksen tekemisestä kuten rakennustyön suorittamisesta, tai muusta sopimusrikkomuksesta. Jollei vaatimusta ole esitetty kymmenen vuoden kuluessa vahinkotapahtumasta, korvausvaatimus vanhenisi, vaikka vahinko ei olisi ilmennyt tätä ennen (HE 187/2002 vp s. 20). Samoin myös voimassaoleva oikeuskäytäntö, esim. Vaasan HO nro 505, KKO (ei valituslupaa). Tonttiviemärin ja tarkastuskaivon asennustyöhön perustuvia vaatimuksia on täten pidettävä vahingonkorvausoikeudellisesti vanhentuneina ja siten tälläkin perusteella hylättävinä. Pohjaveden pilaantumista ei ole osoitettu. Sastamalan kaupungin käsityksen mukaan kysymyksessä ei ole pohjavesivahinko. 4. Oman kaivon käyttäminen Sastamalan Veden toiminta-alueella: Sastamalan Veden toiminta-alueella olevien kiinteistöjen on tullut liittyä vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin. Vesihuoltolain (119/2001) 10 :n edellyttämällä tavalla vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä
8 laitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin. Toiminta-alue on hyväksytty kaupunginhallituksen päätöksellä viimeksi Valmisteluvastuu: tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi, konsernilakimies Katja Arve-Salonen, yhdyskuntatekniikan päällikkö Kauko Vainiomäki, rakennuttajainsinööri Pasi Lähteenmäki Ehdotus teknjoht: Tekninen lautakunta hylkää oikaisuvaatimuksen perusteettomana. Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti. Päätökseen merkittiin Kari Suhosen eriävä mielipide, että asiassa etsittäisiin vielä neuvotteluteitse ratkaisua. Lisätietoja: tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi
Viidelle saastuneiden kaivojen kiinteistöistä on kesän ja syksyn aikana rakennettu vesijohtoliittymät Sastamalan Veden verkostoon.
Sastamalan Veden johtokunta 44 08.11.2016 Sastamalan Veden johtokunta 49 20.12.2016 Tekninen lautakunta 30 23.02.2017 Tekninen lautakunta 33 30.03.2017 Kallialan alueen kaivovesien saastuminen 2016 729/11.04.01/2016
Viidelle saastuneiden kaivojen kiinteistöistä on kesän ja syksyn aikana rakennettu vesijohtoliittymät Sastamalan Veden verkostoon.
Sastamalan Veden johtokunta 44 08.11.2016 Sastamalan Veden johtokunta 49 20.12.2016 Tekninen lautakunta 30 23.02.2017 Kallialan alueen kaivovesien saastuminen 2016 729/11.04.01/2016 SVJOHTOK 08.11.2016
SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, IV kerros
SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Tekninen lautakunta Aika 26.04.2017 klo 17:00-17:38 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, IV kerros Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 47 Kokouksen
SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2016 1
SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2016 1 Sastamalan Veden johtokunta Aika 08.11.2016 klo 17:00-18:25 Paikka Huittisten Puhdistamo Oy: Niementie 70 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 39 Kokouksen laillisuus ja
SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2016 1
SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2016 1 Sastamalan Veden johtokunta Aika 20.12.2016 klo 17:00-18:10 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 47 Kokouksen laillisuus
SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, IV
SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Tekninen lautakunta Aika 27.06.2017 klo 17:30-19:30 Paikka kerros Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, IV Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 62
Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet
Kaupunginhallitus 5 18.01.2010 Kaupunginvaltuusto 6 25.01.2010 Kaupunginhallitus 66 29.03.2010 Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet 57/520/2010 KhallV 5 Kaupunginvaltuusto on
102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS
Tekninen lautakunta 106 10.12.2014 Ympäristölautakunta 7 03.02.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS 188/59/2014 Tekninen lautakunta 10.12.2014 106 Vesihuoltolain mukaan
Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta
Kaupunginhallitus 115 27.04.2015 Ympäristölautakunta 37 13.05.2015 Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston
Yksityisteiden hoidon järjestäminen
Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden
137 10.12.2013 98 06.08.2014
Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus
Oikaisuvaatimus jätehuoltopäällikön varastosiirtopäätökseen 1553 (Baidel Oy / Havila Harri)
Tekninen lautakunta 166 26.08.2014 Oikaisuvaatimus jätehuoltopäällikön varastosiirtopäätökseen 1553 (Baidel Oy / Havila Harri) 5583/14.06/2014 Tela 166 Baidel Oy /Harri Havila on tehnyt oikaisuvaatimuksen
Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016
Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen
Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta / 560-407-4-102
Ympäristölautakunta 170 03.12.2014 Ympäristölautakunta 23 04.03.2015 Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta / 560-407-4-102 318/11.01.05/2014 YMPLTK 03.12.2014 170 Asia
Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.
Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017
Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.
Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017
Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus
Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus LAUSUNTO 16.1.2018 LAPELY/3392/201 6 Kittilän kunta Valtatie 15 99100 KITTILÄ Lausuntopyyntö 29.12.2017 Akanvuoma/Taivaanvalkeat ranta-asemakaavaehdotus, Kittilä
Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä
Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta
MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE
Ympäristölautakunta 161 06.10.2015 Ympäristölautakunta 222 26.11.2015 MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE
Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus
Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011 44 Kiinteistö Oy Hopunkallio
VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0
Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija
Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.
Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016
TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen
---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma
Meri-Lapin ympäristölautakunta
Meri-Lapin ympäristölautakunta 78 16.08.2016 VAPAUTUSHAKEMUS VIEMÄRILAITOKSEN TOIMINTA-ALUEELLA SIJAITSEVAN KIINTEISTÖN VAPAUTTAMISEKSI VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTYMISESTÄ / PEKKA KAARTINEN, 851-424-17-67
Kunnallistekniikan konsulttipalveluiden kumppanuussopimus ajalle
Tekninen lautakunta 93 22.11.2016 Kunnallistekniikan konsulttipalveluiden kumppanuussopimus ajalle 1.1.2017-31.12.2019 Tekninen lautakunta 22.11.2016 93 Suunnitteluinsinööri Nina Vartiainen 11.11.2016:
Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.
Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017
Lausunto alueellisen jätehuoltolautakunnan vuoden 2019 talousarvioesityksestä
IKAALISTEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kokouspäivämäärä Tekninen lautakunta 20.06.2018 Sivu 1 IKA/151/10.00.00.00/2018 30 Lausunto alueellisen jätehuoltolautakunnan vuoden 2019 talousarvioesityksestä Valmistelu
VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31
Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta
Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristövaliokunta Kunnan järjestämään jätehuoltoon liittyminen
Ympäristölautakunta 17 01.03.2017 Ympäristölautakunta 35 05.04.2017 Ympäristövaliokunta 7 14.06.2017 Kunnan järjestämään jätehuoltoon liittyminen 51/11.03.02/2017 YMPLTK 01.03.2017 17 Asia ja sen käsittely
Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus
Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-
Valmistelija: johtaja Jouko Grön, puh * Ote ympäristölautakunnan pöytäkirjasta / 142.
Loimaan Vesi -liikelaitoksen 13 12.03.2014 Kaupunginhallitus 111 31.03.2014 Loimaan Vesi -liikelaitoksen 39 04.11.2015 Loimaan Vesi -liikelaitoksen 51 26.10.2016 Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueiden tarkistaminen
SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone
SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 Tarkastuslautakunta Aika 06.04.2018 klo 08:30-12:00 Paikka Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 25 Kokouksen
Kaupunki maksaa välirahana satakymmenentuhatta (110 000) euroa.
1 Kaupunginhallitus 23.6.2014 liite nro 2 (1/5) VAIHTOKIRJA OSAPUOLET Star Capital Oy, 1933709-2 Atrainpolku 3, 13900 Pekola LUOVUTUKSEN KOHTEET Äänekosken kaupunki, 2045520-5 Hallintokatu 4, 44100 Äänekoski
Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013
Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011
OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN HINTOJEN TARKISTAMINEN
Kaupunginhallitus 7 14.01.2015 Kaupunginhallitus 26 04.02.2015 Kaupunginvaltuusto 9 12.02.2015 Kaupunginhallitus 160 01.06.2016 OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN
Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.
RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen
Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.
TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen
Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.
Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon
Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162
Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014
Lautakunta on päättänyt vapauttamisen periaatteista 23.4.2015 kokouk
Ympäristölautakunta 193 27.10.2015 Ympäristölautakunta 233 15.12.2015 MIRJA JA RAIMO LIETZÉNIN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MIRJA JA RAIMO LIETZÉNIN VALITUKSESTA
Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.
Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen
Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 38 12.02.2018 Kaupunginhallitus 65 06.03.2018 Kaupunginhallitus 88 26.03.2018 Kaupunginvaltuusto 24 26.03.2018 Kuntalain 85.2 :n mukaisten selitysten vaatiminen / jatkotoimenpiteet 2089/03.06.00/2018
HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ
Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,
HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014
HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi-, viemäri- ja hulevesiliittymien liittämiskohdat.
Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen
TEKNINEN LAUTAKUNTA 127 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 471 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 157 08.12.2014 Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1836/10.1000.100002/2014 TELA 127
KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)
KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone
Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016
Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).
MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 146, 147, 148, 150, 151, 152, 153, 155, 156, 160, 162, 163 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava
Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.
Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus
- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas
Päätösehdotus (tekninen johtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: kunnanhallitus
Tekninen lautakunta 15 08.03.2016 Tekninen lautakunta 43 21.06.2016 Tekninen lautakunta 61 27.09.2016 Tekninen lautakunta 83 30.11.2016 Kunnanhallitus 280 14.12.2016 VESIHUOLLON TOIMINTA-ALUEIDEN LAAJENTAMINEN
SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone
SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2017 1 Sastamalan tarkastuslautakunta Aika 17.11.2017 klo 08:30-11:34 Paikka Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 86
Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta.
TEKNINEN LAUTAKUNTA 125 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 473 01.12.2014 KAUPUNGINHALLITUS 6 09.01.2017 Kaupungin omaisuuden myynti 1832/10/2014 TELA 125 Kaupunki on perustanut 24.10.2013 77 kiinteistöjen hallinta
Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).
MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 51-53, 58, 60-64 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). OIKAISUVAATIMUSOHJE
VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)
VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.
VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ
Kaupunginvaltuusto 92 01.07.2013 Kaupunginhallitus 275 19.08.2013 Kaupunginhallitus 88 16.03.2015 Tekninen lautakunta 94 28.10.2015 Kaupunginhallitus 80 29.03.2016 Kaupunginvaltuusto 18 25.04.2016 VALTUUSTOALOITE
Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti.
HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty tekla 15.11.2016 Voimaantulo 16.11.2016 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi- ja viemäri- ja liittymien liittämiskohdat.
Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815
Ympäristölautakunta 252 30.10.2012 Ympäristölautakunta 145 29.10.2013 Ympäristölautakunta 158 11.11.2014 Ympäristölautakunta 38 17.02.2015 Ympäristön epäsiisteys Ryömäntiellä 746/53.532/2012 YMPLTK 30.10.2012
Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle
Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt
LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU
Kaavoitus- ja rakennusjaosto 26 02.03.2017 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 40 06.04.2017 LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU 3047/10.03.00.02/2016
Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022
Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot
Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen
Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013
SOPIMUS KIINTEISTÖN LIITTÄMISESTÄ VESIHUOLTOLAITOKSEEN JA SEN KÄYTÖSTÄ
SOPIMUS KIINTEISTÖN LIITTÄMISESTÄ VESIHUOLTOLAITOKSEEN JA SEN KÄYTÖSTÄ Tekninen lautakunta hyväksynyt 12.3.2002 Voimaantulopäivä 15.3.2002 Sopimus kiinteistön liittämisestä vesihuoltolaitokseen ja sen
KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi
Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa
Avustusta haki kaikkiaan 77 tiekuntaa.
Tekninen lautakunta 29 03.05.2016 Yksityistieavustukset 2016 103/02.05.01/2016 Teknltk 03.05.2016 29Outokummun hallintosäännön mukaan tekninen lautakunta toimii tielau ta kun ta na, jonka tehtävänä on
SUONENJOEN VESI OY. Liittymis- ja käyttösopimusehdot alkaen
SUONENJOEN VESI OY Liittymis- ja käyttösopimusehdot 18.2.2003 alkaen SUONENJOEN VESI OY Liittymis- ja käyttösopimus SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön omistajaa,
Huleveden viemäröinnin järjestäminen
Tekninen lautakunta 69 24.08.2016 Kaupunginhallitus 283 12.09.2016 Kaupunginvaltuusto 77 17.10.2016 Huleveden viemäröinnin järjestäminen 598/10.05.04.00/2016 Tekninen lautakunta 24.08.2016 69 Vesihuoltopäällikkö
VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,
VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016
Kunnanhallitus 54 15.02.2016 Kunnanvaltuusto 16 22.02.2016 Kunnanhallitus 179 20.06.2016 MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 KHALL 54 Forssassa pidetään vuoden tauon jälkeen Ra ken na-si sus ta-asu -messut
Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:
Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29
Hulevesimaksun käyttöönotto
Hulevesimaksun käyttöönotto KARA 0 Valmistelijat: tekninen johtaja Nina Kujala, p. 044 7809 331, ta louspääl lik kö Hanna Ekholm-Kippo, p. 044 7809 313, suun nit te lu in si nöö ri Minna Väisänen, p. 044
MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016
Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta
1) Alueella on asemakaava, joka on ollut voimassa vähintään vuoden ennen ka len te ri vuo den alkua.
Kaupunginhallitus 236 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 67 20.10.2014 KIINTEISTÖVEROPROSENTIN MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2015 Kaupunginhallitus 06.10.2014 236 Kiinteistöverolaissa (654/92) säädetään kiinteistön
Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12
Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41 Vammaisneuvosto 20.10.2015 Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4 (Pohjola-talo) 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 26-31
SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1
SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Sastamalan opiston johtokunta Aika 10.05.2016 klo 17:00-19:00 Paikka Esperi OY Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 9 Pöytäkirjan
Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2016 1. Rautjärven kunnantalo, kunnanhallituksen huone, Simpele
Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2016 1 Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta Aika 27.01.2016 klo 16:00-18:30 Paikka Rautjärven kunnantalo, kunnanhallituksen huone, Simpele Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Vesihuoltoliikelaitoksen
Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.
Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on
Haja-asutusalueiden vesihuoltohankkeiden avustusperiaatteiden tarkistaminen
Kaavoitus- ja tekninen lautakunta 118 05.11.2014 Kaavoitus- ja tekninen lautakunta 126 03.12.2014 Haja-asutusalueiden vesihuoltohankkeiden avustusperiaatteiden tarkistaminen 365/14.05.00/2012 Kate 05.11.2014
SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Sastamalan kaupungintalo, kokoushuone 414, IV kerros
SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tekninen lautakunta Aika 30.03.2017 klo 17:00-19:38 Paikka Sastamalan kaupungintalo, kokoushuone 414, IV kerros Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 31 Kokouksen laillisuus
TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Kevään tonttihaun yleisötilaisuus Anders Öström /
Kevään tonttihaun yleisötilaisuus 8.3.2017 Anders Öström / anders.ostrom@turunvesihuolto.fi Turun Vesihuolto Oy Vesiliikelaitos yhtiöitettiin 1.1.2017 Turun Vesihuolto vastaa vesihuollosta Turussa. Turun
- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen
Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus
Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 24.10.2017 Sisällysluettelo Sivu 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman 2018 2021 investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja
44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta
Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-
Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi
Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,
Meri-Lapin ympäristölautakunta
Meri-Lapin ympäristölautakunta 99 20.09.2016 VAPAUTUSHAKEMUS VIEMÄRILAITOKSEN TOIMINTA-ALUEELLA SIJAITSEVAN KIINTEISTÖN VAPAUTTAMISEKSI VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTYMISESTÄ / LIISA KEMI JA SIRPA MYLLYOJA, 851-411-9-38
78 18.08.2015. MELAYMP 18.08.2015 78 Valmistelija ympäristötarkastaja Veera Pikkarainen ja ym pä ris tönsuo je lu sih tee ri Kai Virtanen:
Meri-Lapin ympäristölautakunta 78 18.08.2015 VAPAUTUSHAKEMUS VIEMÄRILAITOKSEN TOIMINTA-ALUEELLA SIJAITSEVAN KIINTEISTÖN VAPAUTTAMISEKSI VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTYMISESTÄ / ESA HARJUTSALO, 851-411-35-49 279/11.01.05/2015
HEINOLAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 1.3.2012 ALKAEN
HEINOLAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 1.3.2012 ALKAEN Hyväksytty: KV 14.11.2011 168 Vesihuoltolaitoksen toiminnan kustannusten korvaamiseksi perii Heinolan kaupungin vesihuoltolaitos laitokseen
Valtuusto aloite valtuutettu Alapere
Valtuusto 10.12.2018 aloite valtuutettu Alapere 1. Liikuntapalvelunpäällikönviran hoidon järjestely. Eli asian josta tein aloitteen 23.4 ja 27.8.2018 valtuustossa. Aloitteeseen Liikuntapalvelunpäällikön
1) vesihuoltolaitos kykenee huolehtimaan vastuullaan olevasta ve sihuol los ta taloudellisesti ja asianmukaisesti; ja
TEKNINEN LAUTAKUNTA 3 19.01.2017 TEKNINEN LAUTAKUNTA 67 18.05.2017 Vesihuollon toiminta-alueen hyväksyminen/raahen Vesi Oy 18/10.1003.100301/2017 TELA 3 Laki vesihuoltolain muuttamisesta (681/2014) tuli
Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016
Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015
Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos
Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy
Sosiaali- ja terveyslautakunta 211 08.06.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy 543/61/616/2011 STLTK 211 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavi rasto (Valvira) on
Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.
Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 10.06.2013 Ilpo Heltimoisen ym. aloite sisäilmaongelman osaratkaisuksi 434/10.03.02.03/2013 KOLA 55 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,