Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Ympäristölautakunta Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta KH Paatelantien varressa sijaitsee saapuneen hakemuksen mukaan 6 oma ko ti kiin teis töä Keitelejärven ranta-alueella ja suojelualueen vä littö mäs sä läheisyydessä. Kiinteistöt ovat järjestäneet jätevesiasiansa par haak si katsomallaan tavalla. Osalla talouksista on ongelmana saa da puhdasta käyttövettä talouteensa. Rengaskaivovesitutkimus (yk si tulos 2014) ja porakaivovesitutkimus (yksi tulos 2003) osoit tavat, että vesi ei täytä talousveden terveydellisiä laatuvaatimuksia. Paa te lan tien entisen Äänekosken kaupungin puoleinen alue on jo liitet ty Äänekosken Energia Oy:n vesijohtoverkostoon. Suolahdentien var res sa Paatelassa on Äänekosken Energian viemäri sekä puhtaan ve den runkolinja. Osa hakemuksessa mukana olevista talouksista nou taa puhtaan vetensä runkolinjalla olevasta vesipostista Ää ne kosken Energian ja kiinteistön omistajien keskinäisellä sopimuksella. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Hakemuksessa pyydetään Äänekosken kaupunginhallitusta mää ritte le mään Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alue siten, että ky sei set kiinteistöt liitetään kuulumaan toiminta-alueeseen. Kaupunginhallitus päättää pyytää hakemuksesta lausunnot: 1. Äänekosken Energia Oy:ltä 2. Laukaan ympäristöterveydenhuollolta 3. tekniseltä lautakunnalta ja 4. ympäristölautakunnalta Jari Halttunen, Leila Lindell ja Tommi Lunttila poistuivat kokouksesta esteellisinä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. KH Paatelantien varressa sijaitsee saapuneen hakemuksen mukaan 6 oma ko ti kiin teis töä Keitelejärven ranta-alueella ja suojelualueen vä littö mäs sä läheisyydessä. Kiinteistöt ovat järjestäneet jätevesiasiansa par haak si katsomallaan tavalla. Osalla talouksista on ongelmana saa da puhdasta käyttövettä talouteensa. Rengaskaivovesitutkimus

2 Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: (yk si tulos 2014) ja porakaivovesitutkimus (yksi tulos 2003) osoit tavat, että vesi ei täytä talousveden terveydellisiä laatuvaatimuksia. Paa te lan tien entisen Äänekosken kaupungin puoleinen alue on jo liitet ty Äänekosken Energia Oy:n vesijohtoverkostoon. Suolahdentien var res sa Paatelassa on Äänekosken Energian viemäri sekä puhtaan ve den runkolinja. Osa hakemuksessa mukana olevista talouksista nou taa puhtaan vetensä runkolinjalla olevasta vesipostista Ää ne kosken Energian ja kiinteistön omistajien keskinäisellä sopimuksella. Hakemuksessa pyydetään Äänekosken kaupunginhallitusta mää ritte le mään Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alue siten, että ky sei set kiinteistöt liitetään kuulumaan toiminta-alueeseen. Kaupunginhallitus päättää pyytää hakemuksesta lausunnot: 1. Äänekosken Energia Oy:ltä 2. Laukaan ympäristöterveydenhuollolta 3. tekniseltä lautakunnalta ja 4. ympäristölautakunnalta Jari Halttunen, Leila Lindell ja Tommi Lunttila poistuivat kokouksesta esteellisinä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. YMPL 37 Vesihuoltolain muutos ( / 681 ), joka tuli voimaan toi muutoksia, jotka vaikuttavat mm. liittämisvelvollisuuteen ja toiminta-alueiden määrittämiseen. Kunnan alueella vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden tulee kattaa alueet, joilla kiinteistöjen liittäminen vesihuoltolaitoksen vesijohtoon tai jätevesiviemäriin on tarpeen toteutuneen tai suunnitellun yhdyskuntakehityksen vuoksi. Toiminta-alueen tulee olla sellainen, että vesihuoltolaitos kykenee huolehtimaan vastuullaan olevasta vesihuollosta taloudellisesti ja asianmukaisesti ja että vesihuollon kustannusten kattamiseksi perittävät vesihuollon maksut muodostuvat kohtuullisiksi ja tasapuolisiksi. Hyväksyessään toiminta-alueen kunnan tulee toiminta-alueen eri osien vesihuollon tarpeet huomioon ottaen määrittää alueet, jotka on

3 saatettava vesihuoltolaitoksen vesijohtoverkoston piiriin, sekä alueet, jotka on saatettava laitoksen jätevesiviemäriverkoston piiriin. Hyväksymispäätöksen yhteydessä on myös asetettava tavoitteellinen yhdyskuntakehityksen tarpeita vastaava aikataulu toiminta-alueen eri osien saattamiselle verkostojen piiriin. Toiminta-alue, sillä sijaitsevat taajamat sekä vesijohtoverkoston ja jätevesiviemäriverkoston piiriin saatettavat alueet esitetään kartalla, jonka on oltava yleisesti saatavilla tietoverkossa. Toiminta-alueen hyväksymisestä on tiedotettava riittävässä laajuudessa. Ennen tämän lain voimaantuloa hyväksytyt vesihuoltolaitosten toiminta-alueet, niillä sijaitsevat taajamat sekä vesijohtoverkoston ja jätevesiviemäriverkoston piiriin saatettavat alueet on esitettävä kartalla 8 :n 4 momentissa tarkoitetulla tavalla viimeistään 31 päivänä joulukuuta Vesihuoltolaitoksen tulee saattaa tiedot verkostojen sijainnista sähköiseen muotoon 15 :n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla viimeistään 31 päivänä joulukuuta Toiminta-aluerajausten ulkopuoliset kiinteistöt voidaan liittää vesihuoltolaitosten verkostoihin, mutta niillä ei ole siihen velvollisuutta liittyä. Taajaman ulkopuolella kiinteistöä ei tarvitse liittää vesihuoltolaitoksen vesijohtoon, jos: 1) kiinteistön vesihuoltolaitteisto on rakennettu ennen vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen hyväksymistä; ja 2) kiinteistöllä on käytettävissä riittävästi terveydensuojelulaissa säädetyt laatuvaatimukset täyttävää talousvettä. Taajaman ulkopuolella kiinteistöä ei tarvitse liittää vesihuoltolaitoksen jätevesiviemäriin, jos: 1) kiinteistön vesihuoltolaitteisto on rakennettu ennen vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen hyväksymistä ja jätevesien johtamisessa ja käsittelyssä noudatetaan, mitä ympäristönsuojelulaissa säädetään; tai 2) kiinteistöllä ei ole vesikäymälää ja sen jätevesien johtamisessa ja käsittelyssä noudatetaan, mitä ympäristönsuojelulaissa säädetään. Edellä sanotusta johtuu, että kaupungin olisi myös määriteltävä, onko toiminta-alueeseen liitettävä alue taajama vai ei, koska sillä on vaikutusta verkostoon liittämisvelvollisuuteen ja sitä kautta vesihuollon taloudelliseen toteuttamiseen.taajamalla tarkoitetaan vesihuoltolaissa aluetta, jolla asuu vähintään 200 asukasta toisiaan lähellä olevissa rakennuksissa.

4 Perinteisesti asemakaava-alueet ovat olleet kunnallisen (myöhemmin kunnallisen yhtiön) vesihuoltolaitoksen piirissä. Rotkolan asemakaava-alueen ja Paatelan asemakaava-alueen välissä on alue, jolla ei ole asemakaavaa. Se on kuitenkin suunnittelutarvealuetta. Maankäyttö- ja rakennuslain 16 :n mukaan suunnittelutarvealueella tarkoitetaan aluetta, jonka käyttöön liittyvien tarpeiden tyydyttämiseksi on syytä ryhtyä erityisiin toimenpiteisiin, kuten teiden, vesijohdon tai viemärin rakentamiseen taikka vapaa-alueiden järjestämiseen. Kunta voi oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa tai rakennusjärjestyksessä osoittaa suunnittelutarvealueeksi myös alueen, jolla sen sijainnin vuoksi on odotettavissa suunnittelua edellyttävää yhdyskuntakehitystä tai jolla erityisten ympäristöarvojen tai ympäristöhaittojen vuoksi on tarpeen suunnitella maankäyttöä. Yleiskaavan tai rakennusjärjestyksen määräys alueen osoittamisesta suunnittelutarvealueeksi on voimassa enintään 10 vuotta kerrallaan. Tekninen lautakunta selvittänee omassa lausunnossaan kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelmassa esitetyt linjaukset alueista, joille keskitettyä vesihuoltoa on tarkoituksenmukaista viedä. Lisäksi olisi hyvä saada saada kaavoittajalta selvitystä siitä, onko kohteena olevaa aluetta pidettävä taajamana vesihuoltolaissa esitetyn määritelmän taikka suunnittelutarvetilanteen perusteella. Ympäristötarkastajan lausunto: Kiinteistöt, jotka sijaitsevat lähellä Äänekosken Energia Oy:n runkoverkostoa tulisi määrittää kuuluvaksi sen toiminta-alueeseen. Hakemuksen tehneiden Paatelantien asukkaiden lisäksi Äänekosken tien länsipuolella Onnelantiellä olevat kiinteistöt ovat vastaavassa tilanteessa. Paatelan alueelle on tulevaisuudessa todennäköisesti tulossa asuinalueiden laajennuksia ja nyt mahdollisesti rakennettavat runkolinjat palvelisivat myös osaa näistä asuinalueista. Pysyvä ja tiivis asutus sekä pohjavesi- ja ranta-alueet tulee huomioida ja toiminta-alueet tulee suunnata näille alueille. Vahvistettavien toiminta-alueiden rajat eri vesihuoltolaitosten osalta tulee olla selkeät, jotta vastuut toiminnasta voidaan osoittaa yhdelle toimijalle. Verkostot tulee määrittää siten, että laitoksen toiminta on mahdollista pitkällä tähtäimellä niin taloudellisesti kuin toiminnallisesti. Oheismateriaalit nro:t 2 ja 3

5 (valmistelu ympäristötarkastaja Unto Huttunen, puh ja ympäristöpäällikkö Pirkko Sihvonen, puh ) Ympäristöpäällikön ehdotus: Ympäristölautakunta päättää esittää lausuntonaan, että kiinteistöt, jotka sijaitsevat lähellä Äänekosken Energia Oy:n runkoverkostoa tulisi määrittää kuuluvaksi sen toiminta-alueeseen. Hakemuksen tehneiden Paatelantien asukkaiden lisäksi Äänekosken tien länsipuolella Onnelantiellä olevat kiinteistöt ovat vastaavassa tilanteessa. Paatelan alueelle on tulevaisuudessa todennäköisesti tulossa asuinalueiden laajennuksia ja nyt mahdollisesti rakennettavat runkolinjat palvelisivat myös osaa näistä asuinalueista. Pysyvä ja tiivis asutus sekä pohjavesi- ja ranta-alueet tulee huomioida ja toiminta-alueet tulee suunnata näille alueille. Vahvistettavien toiminta-alueiden rajat eri vesihuoltolaitosten osalta tulee olla selkeät, jotta vastuut toiminnasta voidaan osoittaa yhdelle toimijalle. Verkostot tulee määrittää siten, että laitoksen toiminta on mahdollista pitkällä tähtäimellä niin taloudellisesti kuin toiminnallisesti. Tommi Lunttila poistui kokouksesta esteellisenä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS

ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS Tekninen lautakunta 106 10.12.2014 Ympäristölautakunta 7 03.02.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS 188/59/2014 Tekninen lautakunta 10.12.2014 106 Vesihuoltolain mukaan

Lisätiedot

TYÖNUMERO: PORIN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

TYÖNUMERO: PORIN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: 20600971 PORIN VESI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIANRY FIANRY FIMKIT VALMIS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 LAINSÄÄDÄNTÖ... 1 3 MÄÄRITTELYPERUSTEET...

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE 20601324 SÄKYLÄN KUNTA SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIANRY FIANRY FIERON VALMIS 20.06.2017 FIANRY FIANRY FIERON LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/ Pöytäkirja 2/2019 14 Tekninen lautakunta Aika Paikka 02.05.2019 klo 18:00-19:30 Kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Lisätiedot

SIIKALATVAN VESIHUOLTO OY:N TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN

SIIKALATVAN VESIHUOLTO OY:N TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Siikalatvan Vesihuolto Oy SIIKALATVAN VESIHUOLTO OY:N TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P25086 Raportti 1 (5) Sisällysluettelo

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE E27372 LOHJAN KAUPUNGIN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TOIMINTA-ALUE LOHJAN KAUPUNKI Muutoslista ARY ARY MHAN VALMIS 17.03.2015 ARY ARY MHAN LAUSUNNOILLE 24.02.2015 ARY ARY

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE E27744 LOIMAAN VEDEN TOIMINTA-ALUE LOIMAAN VESI -LIIKELAITOS Muutoslista ARY ARY MHAN LUONNOS 18.06.2015 ARY ARY MHAN LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) 22 Asianro 4291/14.05.00.01/2017 Karttulan vesiosuuskunnan vesi- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

Vesihuoltolain uudet säännökset

Vesihuoltolain uudet säännökset Vesihuoltolain uudet säännökset Uudenmaan vesihuollon kehittämispäivä 17.3.2015 Eriika Melkas Lainsäädäntöneuvos, OTT Maa- ja metsätalousministeriö Vesihuoltolain muutokset 2014 voimaan 1.9.2014 muutosten

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE E25781 RAASEPORIN VEDEN TOIMINTA-ALUE RAASEPORIN KAUPUNKI Muutoslista ARY ARY MHAN VALMIS 10.09.2013 ARY ARY MHAN LUONNOS 20.06.2013 ARY ARY MHAN LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

Jokioisten kunnan vesihuoltolaitos

Jokioisten kunnan vesihuoltolaitos Raportti 10.3.2017 Jokioisten kunnan vesihuoltolaitos Toiminta-alueen päivitys 2017 2030 JOKIOISTEN KUNTA, VESIHUOLTOLAITOS Keskuskatu 29 A 31600 Jokioinen vaihde 03 41821 fax 03 438 4025 jokioisten.kunta@jokioinen.fi

Lisätiedot

Hakemus Suolahden-Sumiaisten vesiosuuskunnan toteutussuunnitelman vaihe 2:n ottamisesta toiminta-alueeseen

Hakemus Suolahden-Sumiaisten vesiosuuskunnan toteutussuunnitelman vaihe 2:n ottamisesta toiminta-alueeseen Tekninen lautakunta 104 05.11.2014 Kaupunginhallitus 346 17.11.2014 Ympäristölautakunta 87 17.12.2014 Hakemus Suolahden-Sumiaisten vesiosuuskunnan toteutussuunnitelman vaihe 2:n ottamisesta toiminta-alueeseen

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE TYÖNUMERO: E26705.10 NOUSIAISTEN KUNTA KUNNAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista ARY ARY VKOL VALMIS 17.9.2014 ARY ARY VKOL LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Vesihuollon toiminta-alueiden muutokset/vihannin Vesi Oy 513/11/1104/110400/2013 TELA 111 Vesihuoltolain 8 :n mukaan "Kunta hyväksyy alueellaan toimivalle vesihuoltolaitokselle

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

MARTTILAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti MARTTILAN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E25969.10 Turku, 22.11.2012 PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 Telefax 010 2414 401 www.airix.fi Toimistot:

Lisätiedot

RAPORTTI 16X D711C KOUVOLAN VESI OY Vesihuollon toiminta-alueen päivitys

RAPORTTI 16X D711C KOUVOLAN VESI OY Vesihuollon toiminta-alueen päivitys RAPORTTI KOUVOLAN VESI OY Vesihuollon toiminta-alueen päivitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE... 3 3 TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMISEN PERIAATTEET KOUVOLASSA... 4 4 KOUVOLAN

Lisätiedot

MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET

MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET E27555.10 MASKUN KUNTA VEDENJAKELU JA JÄTEVESIVIEMÄRÖINTI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VER. PÄIVÄYS MUUTOS KOSKEE TARKASTETTU HYVÄKSYTTY /ARY /ARY

Lisätiedot

Liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin - Vesihuoltolaki: minkälaisista tapauksista on kysytty

Liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin - Vesihuoltolaki: minkälaisista tapauksista on kysytty Haja-asutuksen jätevesineuvojien koulutusohjelma - lakipäivä SYKE 7.5.2018 Liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin - Vesihuoltolaki: minkälaisista tapauksista on kysytty Lainsäädäntöneuvos Pekka Kemppainen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1585/ /2019

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1585/ /2019 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 (1) 62 Asianro 1585/14.05.00.01/2019 Kuopion Vesi Liikelaitoksen vesijohto- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen laajentaminen Pajuniemen (Nilsiä) alueelle 1.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8304/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8304/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (1) 30 Asianro 8304/14.05.00.01/2017 Pieksänkosken vesiosuuskunnan vesijohto- ja jätevesiverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

Vesihuolto taajaman ulkopuolella - liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin. Pekka Kemppainen Maa- ja metsätalousministeriö toukokuu 2019

Vesihuolto taajaman ulkopuolella - liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin. Pekka Kemppainen Maa- ja metsätalousministeriö toukokuu 2019 Vesihuolto taajaman ulkopuolella - liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin Pekka Kemppainen Maa- ja metsätalousministeriö toukokuu 2019 AIHEET Kiinteistöä ei tarvitse liittää laitoksen jätevesiviemäriin,

Lisätiedot

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma Luhangan kunta Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma 07.01.2013 Sisällysluettelo 1 Johdanto...5 2 Vesihuoltolaki (119/2001)...5 3 Vesihuoltolaitosten

Lisätiedot

PL Viitteet ASIA. dosta. ginvaltuuston. Valituksett. Valituskirjelmät. siosuuskunnan. toimintaann

PL Viitteet ASIA. dosta. ginvaltuuston. Valituksett. Valituskirjelmät. siosuuskunnan. toimintaann LUONNOS 3.9.20153 1 (7) Viitteet Lähete 5427/15, diaarin: o 01379/15/2299 ja Lähete 5425/15, diaarin: o 01414/15/2299 ASIA Valituksenalainen päätös Lappeenrannann kaupunginvaltuuston päätös 1.6.2015 56

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7183/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7183/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (1) 45 Asianro 7183/14.05.00.01/2013 Entisen Itä-Kallaveden vesiosuuskunnan tarkistetun vesijohto- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen hyväksyminen ja liittäminen

Lisätiedot

Vesiosuuskunnat ja julkinen sääntely

Vesiosuuskunnat ja julkinen sääntely Vesiosuuskunnat ja julkinen sääntely Ulvila 8.5.2014 Kari Nykänen 1 Vesiosuuskuntatoimintaa määrittävät keskeiset lait laki Osuuskuntalaki 1.1.2014 Vesihuolto- 1.9.2014 Vesiosuuskunnat OSUUSKUNTALAKI MÄÄRITTELEE

Lisätiedot

Pyhäselän vesiosuuskunnan toiminta-alueet MUUTOSESITYKSET LAUSUNNOISSA JA VASTINEET NIIHIN. Nähtävillä

Pyhäselän vesiosuuskunnan toiminta-alueet MUUTOSESITYKSET LAUSUNNOISSA JA VASTINEET NIIHIN. Nähtävillä Pyhäselän vesiosuuskunnan toiminta-alueet MUUTOSESITYKSET LAUSUNNOISSA JA VASTINEET NIIHIN Nähtävillä 28.8.-25.9.2017 Lausunnonantaja Pohjois- Karjalan ELY-keskus 29.8.2017 Muutosesitys Karttoja pitäisi

Lisätiedot

Uudistetun vesihuoltolain vaikutukset vesiosuuskunnille - keskeiset muutokset

Uudistetun vesihuoltolain vaikutukset vesiosuuskunnille - keskeiset muutokset Uudistetun vesihuoltolain vaikutukset vesiosuuskunnille - keskeiset muutokset Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät 24. 25.10.2014 Siilinjärvi Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolainsäädännön

Lisätiedot

Vesihuolto taajamien ulkopuolella. Lakimies Marko Nurmikolu Kuntaliitto

Vesihuolto taajamien ulkopuolella. Lakimies Marko Nurmikolu Kuntaliitto Vesihuolto taajamien ulkopuolella Lakimies Marko Nurmikolu Kuntaliitto Vesihuoltolain 10 Vesihuoltolaki 10 (22.8.2014/681) [HE 218/2013] (Kiinteistön liittäminen vesihuoltolaitoksen verkostoon) Vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu. Viemäröinti

SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu. Viemäröinti SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu Viemäröinti Salo 16.12.2014 VESIHUOLTOLAITOKSIA KOSKEVA YHTEINEN OSA Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen

Lisätiedot

PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti. Työ: E Turku

PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti. Työ: E Turku PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti Työ: E23868.10 Turku 28.01.2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 Telefax

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 116 Asianro 4291/14.05.00.01/2017 Karttulan vesiosuuskunnan vesi- ja jätevesiverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

Hollolan vesihuoltolaitos VESIHUOLLON TARVETARKASTELU

Hollolan vesihuoltolaitos VESIHUOLLON TARVETARKASTELU Hollolan vesihuoltolaitos VESIHUOLLON TARVETARKASTELU Tässä selvityksessä on tarkasteltu yhdyskuntakehityksen ja vesihuollon tarpeiden yhteensovittamista. Tavoitteena on selvittää maankäytön kehityksen

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAIN MUUTOKSET

VESIHUOLTOLAIN MUUTOKSET VESIHUOLTOLAIN MUUTOKSET KAAVOITUKSEN AJANKOHTAISPÄIVÄ 5.6.2014 YLEISTÄ Valmistelu alkanut jo 2008 Lakiesitys annettu eduskunnan hyväksyttäväksi 16.1.2014 Voimaantulo esityksen mukaan 1.9.2014 Tavoitteena

Lisätiedot

SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu. Viemäröinti

SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu. Viemäröinti SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu Viemäröinti Salo 16.03.2015 VESIHUOLTOLAITOKSIA KOSKEVA YHTEINEN OSA Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI. Vedenjakelu. Jätevesiviemäröinti. Työ: E23455.20. Turku 27.05.2013

RAUMAN KAUPUNKI. Vedenjakelu. Jätevesiviemäröinti. Työ: E23455.20. Turku 27.05.2013 RAUMAN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu Jätevesiviemäröinti Työ: E23455.20 Turku 27.05.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 www.airix.fi Toimistot: Tampere,

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 681/2014 Laki. vesihuoltolain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 681/2014 Laki. vesihuoltolain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä elokuuta 2014 681/2014 Laki vesihuoltolain muuttamisesta Annettu Helsingissä 22 päivänä elokuuta 2014 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan vesihuoltolain

Lisätiedot

Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta

Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta Ympäristölautakunta 172 03.12.2014 Ympäristölautakunta 5 04.02.2015 Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta 280/11.01.05/2014 YMPLTK 03.12.2014 172 Asia Kiinteistön omistaja

Lisätiedot

Vesiyhdistyksen Vesihuoltojaoston seminaari Helsinki Vesihuoltolainsäädännön muutokset

Vesiyhdistyksen Vesihuoltojaoston seminaari Helsinki Vesihuoltolainsäädännön muutokset Vesiyhdistyksen Vesihuoltojaoston seminaari 6.11.2014 Helsinki Vesihuoltolainsäädännön muutokset Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Lainsäädännön muutoksen keskeiset tavoitteet (VHL,

Lisätiedot

Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuoltolain velvoitteet Vesihuollon kehittäminen Vesihuollon järjestäminen Toiminta-alueen

Lisätiedot

YLITORNION KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26364. Oulu, 9.1.2014

YLITORNION KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26364. Oulu, 9.1.2014 YLITORNION KUNTA VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E26364 Oulu, 9.1.2014 AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu 17 A 90100 Oulu Puhelin 010 2414 600 Telefax 010 2414

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7183/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7183/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 45 1.3.2017 108 Asianro 7183/14.05.00.01/2013 Entisen Itä-Kallaveden vesiosuuskunnan tarkistetun vesijohto- ja jätevesiviemäriverkoston

Lisätiedot

Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta / 560-407-4-102

Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta / 560-407-4-102 Ympäristölautakunta 170 03.12.2014 Ympäristölautakunta 23 04.03.2015 Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta / 560-407-4-102 318/11.01.05/2014 YMPLTK 03.12.2014 170 Asia

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEETJA HULEVESIVIEMÄRÖINNIN ALUEET

VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEETJA HULEVESIVIEMÄRÖINNIN ALUEET VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEETJA TYÖNUMERO: E26101 PARKANON KAUPUNKI PARKANON VESILAITOS POHJOIS-PARKANON VESIOSUUSKUNTA VEDENHANKINNAN, JÄTEVESIENKÄSITTELYN JA HULEVESIEN VIEMÄRÖINNIN VER- KOSTOALUEET

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

AURAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

AURAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti AURAN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E25339.10 Turku 07.05.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 Telefax 010 2414 401 www.airix.fi

Lisätiedot

Vesihuoltolainsäädännön muutokset ja niiden vaikutukset VVY:n suosituksiin

Vesihuoltolainsäädännön muutokset ja niiden vaikutukset VVY:n suosituksiin Vesihuoltolainsäädännön muutokset ja niiden vaikutukset VVY:n suosituksiin POHJOIS-SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 19. -20.11. 2014 Oulu Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolain ja

Lisätiedot

Muutokset ympäristönsuojelulaissa ja vaikutukset vesihuoltolain liittymisvelvollisuuteen

Muutokset ympäristönsuojelulaissa ja vaikutukset vesihuoltolain liittymisvelvollisuuteen Muutokset ympäristönsuojelulaissa ja vaikutukset vesihuoltolain liittymisvelvollisuuteen Johanna Kallio, SYKE / Kestävä vesihuolto Vesihuolto-pohjavesi - neuvottelupäivät, 4.-5.4.2017 Tampere Haja-asutusalueiden

Lisätiedot

Ehdotus Sääksjärven vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella

Ehdotus Sääksjärven vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella Tekninen lautakunta 196 02.12.2014 Maankäyttölautakunta 11 21.01.2015 Tekninen lautakunta 20 24.02.2015 Tekninen lautakunta 47 21.04.2015 Ehdotus Sääksjärven vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2.5.2016, Kolarin kunnanhallitus Ins. (AMK) Teemu Heikkinen, Projektipäällikkö SUUNNITELMAN TAUSTA Perustuu vesihuoltolakiin Kunnan tulee kehittää vesihuoltoaan

Lisätiedot

Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.5.2015 Liite 1. Sivu 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma koskien rakennusjärjestyksen yhtenäistämistä. Sisällys:

Lisätiedot

Hakemus Suolahden-Sumiaisten vesiosuuskunnan toteutussuunnitelman vaihe 2:n ottamisesta toiminta-alueeseen

Hakemus Suolahden-Sumiaisten vesiosuuskunnan toteutussuunnitelman vaihe 2:n ottamisesta toiminta-alueeseen Tekninen lautakunta 104 05.11.2014 Kaupunginhallitus 346 17.11.2014 Kaupunginhallitus 85 30.03.2015 Hakemus Suolahden-Sumiaisten vesiosuuskunnan toteutussuunnitelman vaihe 2:n ottamisesta toiminta-alueeseen

Lisätiedot

Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet

Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Someron kaupunki Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Päivitys 2017 Someron kaupunki 2017 Hyväksytty kaupunginvaltuustossa Määritelmiä Vesihuolto. Vesihuolto on talousveden toimittamista sekä jäte-, hule-

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 237 16.12.2015 9 Asianro 5922/10.03.01.00/2015 Riistaveden kylän vesihuolto-osuuskunnan tarkistetun toiminta-alueen hyväksyminen Päätöshistoria

Lisätiedot

Kesälahden vesi- ja viemärilaitoksen toiminta-alueen vahvistaminen. Toiminta-alueen tulee olla sellainen, että:

Kesälahden vesi- ja viemärilaitoksen toiminta-alueen vahvistaminen. Toiminta-alueen tulee olla sellainen, että: Tekninen lautakunta 16 10.02.2016 Kesälahden vesi- ja viemärilaitoksen toiminta-alueen vahvistaminen 291/14.05/2015 Tekninen lautakunta 10.02.2016 16 Kiteen kaupungin Kesälahden vesi- ja viemärilaitoksen

Lisätiedot

ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN VESI- JA VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISESTÄ VAPAUTTAMINEN / RINNEPELTO , TIMONEN

ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN VESI- JA VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISESTÄ VAPAUTTAMINEN / RINNEPELTO , TIMONEN Rakennus- ja ympäristölautakunta 135 01.11.2012 Rakennus- ja ympäristölautakunta 47 22.09.2016 ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN VESI- JA VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISESTÄ VAPAUTTAMINEN

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNTA. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet. Työ: 21984YV. Turku 29.01.2010

MYNÄMÄEN KUNTA. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet. Työ: 21984YV. Turku 29.01.2010 MYNÄMÄEN KUNTA Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Vedenjakelun ja viemäröinnin verkostoalueet Työ: 21984YV Turku 29.01.2010 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 Telefax 010 241 4401

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: yhdyskuntatekniikan päällikkö Esko Vuolukka, puh. 09 4258 3757 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

Valmistelija / lisätietojen antaja: yhdyskuntatekniikan päällikkö Esko Vuolukka, puh. 09 4258 3757 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Tekninen lautakunta 101 30.10.2013 Kaupunginhallitus 340 04.11.2013 Järvenpäänkylän vesiosuuskunnan toiminta-alueen hyväksyminen 258/11.04.00/2013 Tekninen lautakunta 27.10.2011 92 Esittelijä: tekninen

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26705.10. Turku 3.12.2013

NOUSIAISTEN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26705.10. Turku 3.12.2013 NOUSIAISTEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E26705.10 Turku 3.12.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 www.airix.fi Toimistot:

Lisätiedot

Rakennusjärjestyksen uusiminen

Rakennusjärjestyksen uusiminen Rakennusjärjestyksen uusiminen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Yleistä tietoa rakennusjärjestyksestä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen

Lisätiedot

Päätösehdotus (tekninen johtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: kunnanhallitus

Päätösehdotus (tekninen johtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: kunnanhallitus Tekninen lautakunta 15 08.03.2016 Tekninen lautakunta 43 21.06.2016 Tekninen lautakunta 61 27.09.2016 Tekninen lautakunta 83 30.11.2016 Kunnanhallitus 280 14.12.2016 VESIHUOLLON TOIMINTA-ALUEIDEN LAAJENTAMINEN

Lisätiedot

Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Minna Isokallio

Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Minna Isokallio Rakennus- ja ympäristölautakunta 25 16.04.2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 40 25.06.2015 LAUSUNTO HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE DNRO 03208/15/5212 / ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen toimintaalue. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Vesihuoltolaitoksen toimintaalue. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Vesihuoltolaitoksen toimintaalue Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Toiminta-alueen vahvistaminen Toiminta-alueen aiheuttamat velvoitteet Toiminta-alueen rajaamisen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3750/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3750/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 44 1.3.2017 107 Asianro 3750/14.05.00.01/2013 Pohjois-Soisalon vesisosuuskunnan tarkistetun vesijohtoverkoston toiminta-alueen hyväksyminen

Lisätiedot

Kyselyn loppuun on koottu ne vesihuoltolain pykälät, joihin kyselyssä on viitattu. Hulevesien viemäröinnistä vastaa, kpl

Kyselyn loppuun on koottu ne vesihuoltolain pykälät, joihin kyselyssä on viitattu. Hulevesien viemäröinnistä vastaa, kpl Hulevesikysely 2017 on selvittänyt elokuussa 2015 ja keväällä 2016 hulevesien järjestämisen tilannetta kuntien ja vesihuoltolaitosten välillä. Kysely tehtiin myös keväällä 2017, koska asiaan liittyen on

Lisätiedot

Valmistelija: johtaja Jouko Grön, puh * Ote ympäristölautakunnan pöytäkirjasta / 142.

Valmistelija: johtaja Jouko Grön, puh * Ote ympäristölautakunnan pöytäkirjasta / 142. Loimaan Vesi -liikelaitoksen 13 12.03.2014 Kaupunginhallitus 111 31.03.2014 Loimaan Vesi -liikelaitoksen 39 04.11.2015 Loimaan Vesi -liikelaitoksen 51 26.10.2016 Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueiden tarkistaminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1880/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1880/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (1) 78 Asianro 1880/02.05.01.00/2016 Riistaveden kylän vesihuolto-osuuskunnan tarkistetun toiminta-alueen hyväksyminen Va. suunnittelujohtaja Martti Lätti Asemakaavoitus

Lisätiedot

Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen

Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Mikä rakennusjärjestys on? Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla

Lisätiedot

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti.

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti. HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty tekla 15.11.2016 Voimaantulo 16.11.2016 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi- ja viemäri- ja liittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE LANKIA RN:O 10:81

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE LANKIA RN:O 10:81 Ympäristölautakunta 71 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE LANKIA RN:O 10:81 36/60.602/2013 Ympäristölautakunta 71 Asia Hakija

Lisätiedot

Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Koko tila/määräala

Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Koko tila/määräala 31, YMP 10.5.2012 17:30 Suunnittelutarvepäätös kiinteistölle 535-404-8-124 Asia Hakija Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Nietula Matti ja Anita Poutakuja 3 B 2 37470 Vesilahti Rakennuspaikka

Lisätiedot

SKÅLDÖN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Raasepori. Työ: E25781. Turku 10.09.2013

SKÅLDÖN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Raasepori. Työ: E25781. Turku 10.09.2013 SKÅLDÖN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Raasepori Työ: E25781 Turku 10.09.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 www.airix.fi Toimistot: Tampere,

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 109 14.12.2010 Kunnanhallitus 4 10.01.2011 Kunnanvaltuusto 17 19.01.2011

Tekninen lautakunta 109 14.12.2010 Kunnanhallitus 4 10.01.2011 Kunnanvaltuusto 17 19.01.2011 LEMPÄÄLÄN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA Tekninen lautakunta 109 14.12.2010 Kunnanhallitus 4 10.01.2011 Kunnanvaltuusto 17 19.01.2011 LEMPÄÄLÄN KUNNAN PÄIVITETYN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Ympäristölautakunta

Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta 73 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖILLE HIEKKALA RN:0 9:46, PAAVONMÄKI RN:O 9:33 JA ANTTILA RN:O 9:49 37/60.602/2013

Lisätiedot

Päivämäärä Vesi- ja viemäriosuuskuntien toiminta-alueiden hyväksyminen

Päivämäärä Vesi- ja viemäriosuuskuntien toiminta-alueiden hyväksyminen Oulun kaupunki Kaupunginhallitus 111 Dno Päivämäärä 29.03.2016 Vesi- ja viemäriosuuskuntien toiminta-alueiden hyväksyminen OUKA/1987/00.01.02/2016 Ote pöytäkirjasta 8/2016 Sivu 1 Päätöshistoria - Tiivistelmä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4291/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4291/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2018 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 31 7.2.2018 61 Asianro 4291/14.05.00.01/2017 Karttulan vesiosuuskunnan vesijohto- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen tarkistaminen

Lisätiedot

Hulevesiasiat kunnassa Vesihuollon kehittämispäivä Seinäjoki VesitalousasiantuntijaJenny Skuthälla, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Hulevesiasiat kunnassa Vesihuollon kehittämispäivä Seinäjoki VesitalousasiantuntijaJenny Skuthälla, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Hulevesiasiat kunnassa Vesihuollon kehittämispäivä Seinäjoki 14.03.2016 VesitalousasiantuntijaJenny Skuthälla, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 14.3.2016 Yleistä lakimuutoksista Sekä Vesihuoltolaki (119/2001)

Lisätiedot

Saarten jätevesipäivä Paasikiviopisto Jätevesien käsittelyratkaisua koskevat lupa-asiat Vesihuoltolaitoksen (osuuskunta) toiminta-alue

Saarten jätevesipäivä Paasikiviopisto Jätevesien käsittelyratkaisua koskevat lupa-asiat Vesihuoltolaitoksen (osuuskunta) toiminta-alue Saarten jätevesipäivä Paasikiviopisto 8.3.2014 Jätevesien käsittelyratkaisua koskevat lupa-asiat Vesihuoltolaitoksen (osuuskunta) toiminta-alue 11.3.2014 Pekka Salminen 1 VAADITTAVAT LUVAT Uudisrakentamisen

Lisätiedot

Suunnitteluinsinööri 10.11.2010 Velkuanmaan osayleiskaava 9.11.2010 Velkuanmaan osayleiskaavassa on osoitettu mm. uusia asuinaluevarauksia rantavyöhykkeelle 37 omakotitontin verran sekä matkailua palvelevia

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi-, viemäri- ja hulevesiliittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

Vesihuoltolainsäädännön uudistaminen > vesihuoltolaki ja maankäyttö- ja rakennuslaki

Vesihuoltolainsäädännön uudistaminen > vesihuoltolaki ja maankäyttö- ja rakennuslaki Vesihuoltolain tarkistaminen Alueellinen vesihuoltopäivä Kouvola 19.3.2015 Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolainsäädännön uudistaminen > vesihuoltolaki ja maankäyttö- ja

Lisätiedot

PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN

PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN 1(3) KITEEN KAUPUNKI Ympäristölautakunta pvm PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN VAPAUTUSHAKEMUKSESTA ASIA HAKIJA KIINTEISTÖ Vesihuoltolain (681/2014) 11 :n mukainen vapautushakemus Kiteen kaupungin vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta

Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta Ympäristölautakunta 80 01.07.2015 Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta 431/11.01.05/2014 YMPLTK 80 Asia Kiinteistön omistaja hakee 13.11.2014 saapuneella hakemuksella

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Sivu 1 / 7. Eino Väänänen, Petri Mussalo ja Matti Seppä

Heinolan kaupunki Sivu 1 / 7. Eino Väänänen, Petri Mussalo ja Matti Seppä Sivu 1 / 7 Korkein hallinto-oikeus PL 180, 00131 Helsinki korkein.hallinto-oikeus(a)oikeus.fi Asia Selitys asiassa diaarinumero 0921/1/15 Lausunnonantaja Prosessiosoite Valittaja Heinolan tekninen lautakunta

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma koskien rakennusjärjestyksen yhtenäistämistä.

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma koskien rakennusjärjestyksen yhtenäistämistä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.5.2015 Liite 1. Sivu 1(9) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma koskien rakennusjärjestyksen yhtenäistämistä. Sisällys:

Lisätiedot

Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät

Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät Vesiosuuskuntien rakentaminen ja kehittäminen vesihuoltolain näkökulmasta Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät Siilinjärvi Kunnonpaikka 24 25.10.2014 Jarmo Siekkinen

Lisätiedot

Valitus vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen supistamisesta

Valitus vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen supistamisesta Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL 204 65101 VAASA Puhelin 029 56 42611 Faksi 029 56 42760 Sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi Päätös 1 (9) Antopäivä Päätösnumero 20.1.2017 17/0013/3 Diaarinumero

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 5223/2015 14.05.00 18 Espoon vesihuollon toiminta-alueen 2016 hyväksyminen (KH-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Vainio, puh. 050 590 8678 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN

PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN 1(3) KITEEN KAUPUNKI Ympäristölautakunta pvm PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN VAPAUTUSHAKEMUKSESTA ASIA HAKIJA KIINTEISTÖ Vesihuoltolain (681/2014) 11 :n mukainen vapautushakemus Kiteen kaupungin vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

1. Mikä rakennusjärjestys on?

1. Mikä rakennusjärjestys on? Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.5.2015 Liite 1. Sivu 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma koskien rakennusjärjestyksen yhtenäistämistä. Sisällys:

Lisätiedot

Sotkamon kunnassa sijaitsevien eräiden vesiosuuskuntien toiminta-alueiden hyväksymismenettely

Sotkamon kunnassa sijaitsevien eräiden vesiosuuskuntien toiminta-alueiden hyväksymismenettely Ympäristö- ja tekninen lautakunta 53 31.03.2010 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 98 30.06.2010 Kunnanhallitus 168 03.08.2010 Sotkamon kunnassa sijaitsevien eräiden vesiosuuskuntien toiminta-alueiden hyväksymismenettely

Lisätiedot

1) vesihuoltolaitos kykenee huolehtimaan vastuullaan olevasta ve sihuol los ta taloudellisesti ja asianmukaisesti; ja

1) vesihuoltolaitos kykenee huolehtimaan vastuullaan olevasta ve sihuol los ta taloudellisesti ja asianmukaisesti; ja TEKNINEN LAUTAKUNTA 3 19.01.2017 TEKNINEN LAUTAKUNTA 67 18.05.2017 Vesihuollon toiminta-alueen hyväksyminen/raahen Vesi Oy 18/10.1003.100301/2017 TELA 3 Laki vesihuoltolain muuttamisesta (681/2014) tuli

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

TAMMELAN KUNTA. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet. Vedenjakelu ja viemäröinti

TAMMELAN KUNTA. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet. Vedenjakelu ja viemäröinti TAMMELAN KUNTA Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Vedenjakelu ja viemäröinti Tammelan kunta tekninen osasto 23.5.2011 Sisällysluettelo: 1. Johdanto 2. Vesihuoltolaki 3. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden

Lisätiedot

Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät 19.-20.11.2014 OULU

Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät 19.-20.11.2014 OULU Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät 19.-20.11.2014 OULU Aulis Kaasinen, PoP ELY 1 Säädösmuutokset Uusi ympäristönsuojelulaki 527/2014 Ympäristönsuojeluasetus 713/2014 Vesihuoltolain 119/2001 muutos (681/2014)

Lisätiedot

Ehdotus Hirvihaaran Vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella

Ehdotus Hirvihaaran Vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella Tekninen lautakunta 80 12.05.2014 Tekninen lautakunta 132 02.09.2014 Tekninen lautakunta 123 18.10.2016 Ehdotus Hirvihaaran Vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella 314/11.04/2014 Tekninen

Lisätiedot

KUULUTUS. Keuruun Vesi liikelaitoksen toiminta-alueiden muuttaminen

KUULUTUS. Keuruun Vesi liikelaitoksen toiminta-alueiden muuttaminen KUULUTUS Keuruun Vesi liikelaitoksen toiminta-alueiden muuttaminen Keuruun Vesi liikelaitos hakee vesihuoltolain 8 mukaista toiminta-alueen muutosta Korpelantien, Sammallahden, Asunnan ja Kalettoman alueilla.

Lisätiedot

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN 09.12.2010 RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOIN- TISUUNNITELMA 1. PERUSTE RAKENNUSJÄRJESTYKSEN LAATIMISEKSI Joutsan rakennusjärjestyksen uudistamisen

Lisätiedot

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ FCG Planeko Oy VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ 0536-C9049 25.11.2008 FCG Planeko Oy Tiivistelmä I SISÄLLYSLUETTELO 1 KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Vesihuollon kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

Kuntaliiton mukaan kunnan on syytä ryhtyä seuraaviin toi men pi tei siin:

Kuntaliiton mukaan kunnan on syytä ryhtyä seuraaviin toi men pi tei siin: Kaupunginhallitus 90 07.03.2016 Kaupunginvaltuusto 27 14.03.2016 Hallintosääntömuutos 4 luku lautakunnat, aluejohtokunnat ja toimikunnat 6 lautakunnan erityinen ratkaisuvalta, rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot