ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 1/69

Samankaltaiset tiedostot
Ruotsalaisen, Kymenvirran ja Rutalahden rantaosayleiskaava II - ehdotusvaihe

Ruotsalaisen, Kymenvirran ja Rutalahden rantaosayleiskaava II hyväksyminen

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/ /2014

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Vääksyn maankäytön kokonaissuunnitelma

Valmistelija/lisätietoja Kaavoituspäällikkö Samuli Kantola, puh , sähköposti:

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/2017 1/22

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/ /2014

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

59/ /2013. Valmistelijana on toiminut tekninen johtaja Pirkko Tuuttila.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Lausunnon antaminen Kirsi ja Jyrki Jallin poikkeamislupahakemukseen Asikkalan kunnan Salon kylässä

Kirkonseudun ja Saarenalueen asemakaavan muutos Niskan alueella / OAS / Päivitetty OAS Pyhäjokitalo hankekaava / Luonnos / Ehdotus

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/16

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 16/2017 1/10

Valtuutettujen lukumäärä ja luottamushenkilöorganisaatio alkaen

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ (vain sähköisenä)

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 5/2017 1/9

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

Kaavamääräys RA (loma-asuntoalue) Rakennusten sijoittaminen lomarakennuspaikalla

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Yleiskaavoittaja Hakija [--] Osoite Mahlavuorentie Nastola. Autotalli 21 1 Aitta 15 1

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Lausunto hallinto-oikeudelle valtuuston päätöksestä tehtyihin valituksiin / Ruotsalaisen rantaosayleiskaava

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

Poikkeamisluvan myöntäminen Päivi ja Veli-Matti Enqvistin hakemukseen Asikkalassa

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :

Kunnanhallitus Kunnanhallitus OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Anna-Maija Syri poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28,1 kohta 3) tämän asian kä sit te lyn ajaksi.

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2017 1/10

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

Tiealueet MT ja MT (Vanhatie) sekä MT (Virastotie) asemakaavan muutos / OAS /Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Yleiskaavoittaja Päätöksen antopäivä: Hakija [--] Osoite Alhaistentie Nastola

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/ Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Pykälän tarkastaminen / Kannuksen kaupungin Kuuronkallion

KH 293 Valmistelija: rakennustarkastaja Mikko Karjalainen, p. (08) ,

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Rantaosayleiskaavan 49/ROYK Ala-Rääveli-Keskinen mitoitusperiaatteet sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kaupunginjohtajan ehdotus:

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

Kunnanhallitus

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehtyyn valitukseen koskien Venesjärven osayleiskaavamuutosta

Olemme halukkaita tulemaan esittelemään tarkemmin hanketta se kä keskustelemaan hankkeesta kaavoitukseen liittyvissä asioissa.

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 12/2016 1/47

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus

Kaavoitukseen liittyvä aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidetään Kaava-asiakirjat esityslistan oheismateriaalina.

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 20/2018 1/34

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

Isopaasin ranta-asemakaavan muutos

Transkriptio:

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 1/69 Kunnanhallitus Aika 15.05.2017 klo 17:00-19:32 Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2 Käsitellyt asiat Asia Sivu 132 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 4 133 Pöytäkirjantarkastajien valitseminen 5 134 Ruotsalaisen, Kymenvirran ja Rutalahden rantaosayleiskaava II hyväksyminen 6 135 Vääksyn maankäytön kokonaissuunnitelma 16 136 Poikkeamisluvan myöntäminen Reijo ja Jaana Päivärinnan hakemukseen Asikkalan kunnan Särkijärven kylään 137 Poikkeamisluvan myöntäminen Jani Saarikon hakemukseen Asikkalan kunnan Riihilahden kylässä 25 27 138 Määräalan myyminen Lahti Energia Oy:lle Saittan alueelta 30 139 Koulutuspalveluiden lisätalousarvioesitys vuodelle 2017 31 140 Kunnan konserniohjeen vahvistaminen 38 141 Tiedoksiantoasiat 39 142 Asikkalan kunnan vuoden 2016 tilinpäätös 40 143 Arviointikertomus 2016 44 144 Hanna Hasalan ym valtuustoaloite liittyen Hykyn säästötoimiin ja akuuttivuodeosastopaikkoihin 145 Riitta Lallan ym valtuustoaloite liittyen kuntalaisten tahtotilaan vuodeosastotoiminnan säilyttämiseksi Asikkalassa 146 Kuntalaisaloite / Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymään liittymisen vaikutuksien selvitys ja mahdollisesta irtisanoutumisesta päättäminen 45 49 52 147 Sosiaaliasiamiehen selvitys 2016 56 148 Osakassopimusten muutokset 58 149 Lupa määräaikaisen ruokapalvelutyöntekijän toimen vakinaistamiseksi Anianpellon ruokapalveluun 61 150 Lupa kiinteistönhoitajan toimen perustamiseen ja täyttöön tukipalvelussa 63 151 Lupa kahden palvelutyöntekijän palkkaamiseen siivouspalveluissa 65 152 Muut asiat 67

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 2/69 Osallistujat Nimi Tehtävä Lisätiedot Läsnä Tornio Tarja puheenjohtaja Laakso Vilho I vpj. Hasala Hanna II vpj. Mäkinen Hannu jäsen Riihilahti Katja jäsen saapui klo 17.07 :n 133 käsittelyn aikana Ruotsalainen-Kyynäräinen jäsen Rita Vahto Heikki jäsen Raunio Matti varajäsen Tarja Tornion henkilökohtainen varajäsen, läsnä 134, klo 17:08-17.23 Muut läsnä Nieminen Mira valtuuston I vpj. Toukola Heikki valtuuston II vpj. Pispa Aapo vt. kunnanjohtaja, esittelijä Rissanen Jaana hallintojohtaja, sihteeri Rajahalme Ville vs. talousjohtaja läsnä klo 17.00-18.22 Allekirjoitukset Tarja Tornio Vilho Laakso Jaana Rissanen Puheenjohtaja Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä 134 Käsitellyt asiat 132-152 Pöytäkirjan tarkastus Tarkastuspvm 15 / 5 2017 Tarkastuspvm 15 / 5 2017 Hannu Mäkinen Rita Ruotsalainen-Kyynäräinen

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 3/69 Pöytäkirja yleisesti nähtävillä Asikkalan kunnanviraston neuvonta, 19 / 5 2017 Virka-asema ja allekirjoitus hallintojohtaja Jaana Rissanen Lisätietoja antavat Vt. kunnanjohtaja Aapo Pispa, puh. 044 778 0220, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Hallintojohtaja Jaana Rissanen, puh. 044 778 0212, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 4/69 Kunnanhallitus 132 15.05.2017 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen KHALL 132 15.5.2017 Ehdotus: Päätös: Kokouskutsu on kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti toimitettu kunnanhallituksen jäsenille, varajäsenille ja valtuuston puheenjohtajille, joten puheenjohtaja toteaa kokouksen asianmukaisesti kool lekut su tuk si ja mi kä li enemmän kuin puolet jäsenistä on saapu villa, myöskin pää tös val taiseksi. Ehdotus hyväksyttiin.

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 5/69 Kunnanhallitus 133 15.05.2017 Pöytäkirjantarkastajien valitseminen KHALL 133 15.5.2017 Ehdotus: Päätös: Kunnanhallitus valitsee keskuudestaan kaksi jäsentä tarkastamaan tästä kokouksesta laadittavan pöytäkirjan. Kunnanhallitus valitsee pöytäkirjantarkastajiksi Hannu Mäkisen ja Katja Riihilahden. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Hannu Mäkinen ja Rita Ruotsalainen-Kyynäräinen.

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 6/69 Kaavoitusjaosto 16 07.12.2015 Kunnanhallitus 340 14.12.2015 Kaavoitusjaosto 3 18.01.2016 Kunnanhallitus 5 25.01.2016 Kaavoitusjaosto 21 13.12.2016 Kunnanhallitus 240 19.12.2016 Kunnanhallitus 19 30.01.2017 Kaavoitusjaosto 7 04.05.2017 Kunnanhallitus 134 15.05.2017 Ruotsalaisen, Kymenvirran ja Rutalahden rantaosayleiskaava II hyväksyminen 852/10.02.02/2015 KAAVJA 16 7.12.2015 Itä-Suomen hallinto-oikeus kumosi Ruotsalaisen, Kymenvirran ja Ru ta lah den rantaosayleiskaavan hyväksymispäätöksen 12.11.2014 (pää tös 14/5223/3) Hämeen ELY-keskuksen ja Vantaan seu ra kun tayh ty män valitusten perusteella. Hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen kaavasta järjestettiin ELY-keskuk sen kanssa viranomaistyöneuvottelu 10.2.2015, jossa todettiin, et tä kaavoitusta voidaan jatkaa ehdotusvaiheen nähtävilläololla. Kaa vas ta pidettiin viranomaisneuvottelu 18.11.2015, jonka pe rusteel la selvitettiin tarkemmin kaavan eteenpäin viemistä. Kuntaliitolta saa dun vastauksen mukaisesti kaava on laitettava uudelleen vireille uu te na kaavaprosessina. Lähtökohtaisesti kaavaan tehdään vain sellaisia muutoksia, joiden pe rus teel la kaava kumottiin hallinto-oikeudessa. Lisäksi kaa va-aineis toa muokataan vähäisessä määrin muiltakin osin. Kaavan ta voittei ta ja mitoitusperusteita ei laadita uudestaan. Alkuperäisesti kaavan uudelleenlaadintaa varten on saatu li sä määrä ra haa vuodelle 2015. Kaavaprosessin muutoksesta johtuen kaava työ tullaan tekemään pääosin vuonna 2016, jolloin määrärahaa ano taan uudestaan osayleiskaavoitusta varten. Suunnittelija on toimittanut kuntaan 1.12.2015 päivätyn Ruot sa laisen, Kymenvirran ja Rutalahden rantaosayleiskaavan osallistumisja arviointisuunnitelman. Suunnitelmassa on tehty läpileikkaus suunnit te lu alu een lähtötilanteesta, toimintojen edellytyksistä sekä tu le vaisuu den mukanaan tuomista vaatimuksista. Osallistumis- ja ar vioin tisuun ni tel maa tarkistetaan työn edetessä tarvittavissa määrin ja sen osal ta järjestetään tarvittaessa viranomaisneuvottelu. Valmistelija/lisätietoja Ehdotus: Vs. kaavoituspäällikkö Sini Utriainen puh. 044 778 0272, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Kaavoitusjaosto esittää kunnanhallitukselle Ruotsalaisen, Ky men virran ja Rutalahden rantaosayleiskaavan käynnistämistä ja osal lis tu-

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 7/69 Kaavoitusjaosto 16 07.12.2015 Kunnanhallitus 340 14.12.2015 Kaavoitusjaosto 3 18.01.2016 Kunnanhallitus 5 25.01.2016 Kaavoitusjaosto 21 13.12.2016 Kunnanhallitus 240 19.12.2016 Kunnanhallitus 19 30.01.2017 Kaavoitusjaosto 7 04.05.2017 Kunnanhallitus 134 15.05.2017 mis- ja arviointisuunnitelman hyväksymistä ja sen nähtäville aset tamis ta suoritettavan kaavoitustyön ajaksi. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin. KHALL 340 14.12.2015 Liite 1/14.12.15 Ruotsalaisen rantaosayleiskaavan osallistumis- ja ar vioin ti suun ni tel ma Valmistelija/lisätietoja Ehdotus: Vs. kaavoituspäällikkö Sini Utriainen, puh. 044 778 0272, säh kö posti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Kunnanhallitus päättää käynnistää Ruotsalaisen, Kymenvirran ja Ru ta lah den rantaosayleiskaavan ja hyväksyy osallistumis- ja ar viointi suun ni tel man ja sen nähtäville asettamisten suoritettavan kaa voitus työn ajaksi. Asian käsittely kunnanhallituksen kokouksessa: Heikki Vahto esitti, että OAS:n kohtaa 6 Osalliset A: poistetaan luettelosta kohdasta "kaava-alueen ja sen vai ku tus alueen elinkeinonharjoittajat ja maanviljelijät" poistetaan "ja maan vil je lijät", koska he ovat elinkeinonharjoittajia. B: korjataan Heinolan kunta Heinolan kaupungiksi C: korjataan Itä-Hämeen metsänhoitoyhdistys on nykyisin Met sänhoi to yh dis tys Päijät-Häme lisätään MTK Asikkala Kunnanhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä edlle esitetyt kor jaukset. Päätös: Edellä selostetun käsittelyn jälkeen kunnanhallitus päätti käynnistää Ruot sa lai sen, Kymenvirran ja Ru ta lah den rantaosayleiskaavan ja hy väk syi osallistumis- ja ar vioin ti suun ni tel man edellä selostetuin korjauk sin ja sen näh tä vil le asettamisten suoritettavan kaavoitustyön ajaksi. Todetaan, että Tarja Tornio ei esteellisenä osallistunut asian kä sit telyyn ja poistui kokouksesta. Puheenjohtajana tämän asian käsittelyn ai ka na toimi kunnanhallituksen I varapuheenjohtaja Vilho Laakso.

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 8/69 Kaavoitusjaosto 16 07.12.2015 Kunnanhallitus 340 14.12.2015 Kaavoitusjaosto 3 18.01.2016 Kunnanhallitus 5 25.01.2016 Kaavoitusjaosto 21 13.12.2016 Kunnanhallitus 240 19.12.2016 Kunnanhallitus 19 30.01.2017 Kaavoitusjaosto 7 04.05.2017 Kunnanhallitus 134 15.05.2017 KAAVJA 3 18.1.2016 Kaavoittaja on laatinut Ruotsalaisen, Kymenvirran ja Rutalahden ran ta osa yleis kaa van luonnosvaiheen asiakirjat liitteineen. Osal lis tumis- ja arviointisuunnitelmaa on tarkistettu. 13.1.2016 päivätty kaava luon nos ai neis to on tarkoitus asettaa virallisesti nähtäville 30 päivän ajaksi. Maanomistajille ei lähetetä henkilökohtaista kirjettä luonnos vai heen nähtäville asettamisesta. Nähtäville asettamisesta il moite taan Päijät-Häme -lehdessä, Helsingin Sanomissa, Etelä-Suomen Sa no mis sa sekä kunnan internet sivuilla. Nähtävillä olon aikana suun ni tel ma-asia kir jois ta pyydetään lausunnot osallistumis- ja arvioin ti suun ni tel maan merkityiltä hankkeen osallisilta sekä jär jes tetään tarvittaessa viranomaisneuvottelu. Valmistelija/lisätietoja vs. kaavoituspäällikkö Sini Utriainen puh. 044 778 0272, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Asian käsittely kokouksessa: Vs. kaavoituspäällikkö tiedustelee ELYn suunnitelmia koskien Vir tosaa ren tieyhteyttä, tarvitseeko pitää varaus kartassa. Lisäksi kor jataan kaavaselostukseen sivulle 23 lossin tilalle silta. Kaavakarttoihin ja kaavamääräyksiin korjaus Asikkalan kunta eikä Asikkalan kaupun ki. Maanomistajille, joiden tiloille on tullut ra ken nus oi keus muutok sia, lähetetään kirje asiasta. Ehdotus: Päätös: KHALL 5 25.1.2016 Kaavoitusjaosto esittää kunnanhallitukselle Ruotsalaisen, Ky men virran ja Rutalahden rantaosayleiskaavan luonnosvaiheen nähtäville aset ta mis ta. Kokouksessa käsiteltyjen muutosten jälkeen ehdotus hyväksyttiin. Kaavoittaja on laatinut rantaosayleiskaavaan liittyvät 19.1.2016 päivä tyt, rantaosayleiskaavan luonnosvaiheen karttaosan mää räyk sineen sekä luonnosvaiheen kaavaselostuksen liitteineen. Hankkeen osal ta järjestetään tarvittaessa viranomaisneuvottelu erikseen so vitta va na ajankohtana luonnosvaiheen nähtävillä olon yhteydessä.

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 9/69 Kaavoitusjaosto 16 07.12.2015 Kunnanhallitus 340 14.12.2015 Kaavoitusjaosto 3 18.01.2016 Kunnanhallitus 5 25.01.2016 Kaavoitusjaosto 21 13.12.2016 Kunnanhallitus 240 19.12.2016 Kunnanhallitus 19 30.01.2017 Kaavoitusjaosto 7 04.05.2017 Kunnanhallitus 134 15.05.2017 Luonnosvaiheen kaavaselostukseen on pyritty avaamaan mi toi tukseen liittyviä seikkoja. Aineistoon on tehty tarvittavia muutoksia kaavoi tus jaos ton kokouksen (18.1.2016) jälkeen. Tämän lisäksi ran taosa yleis kaa va mää räyk siin on lisätty yleismääräys koskien liit ty mä järjes te ly jä uusien rakennuspaikkojen osalta. Rantaosayleiskaavan luonnosvaiheen asiakirjat on tarkoitus asettaa näh tä vil le MRL 62 :n ja MRA 30 :n mukaisesti 10.2. 10.3.2016 vä li sek si ajaksi. Luonnoksen virallisesta nähtäville asettamisesta ilmoi te taan Päijät-Häme lehdessä, Helsingin Sanomissa, sekä Etelä-Suo men Sanomissa 10.2.2016 ja aineisto laitetaan nähtäville kun nan ilmoitustaululle sekä kunnan internetsivuille. Nähtävillä olon ai ka na luonnoksesta pyydetään lausunnot osallistumis- ja ar vioin tisuun ni tel maan merkityiltä kaavahankkeen osallisilta. Kaavan luonnos vai hees ta tiedotetaan kirjeitse niitä kaava-alueen maanomistajia, joi den kiinteistöjen alueella on tapahtunut muutoksia edelliseen kumou tu neen kaavan valmisteluaineistoon verrattuna. Liite 1/25.1.16 Ruotsalaisen, Kymenvirran ja Rutalahden ran ta osayleis kaa van luonnosvaiheen karttaosa määräyksineen sekä luonnos vai heen kaavaselostus liitteineen. Valmistelija/lisätietoja Vs. kaavoituspäällikkö Sini Utriainen, puh. 044 778 0272, säh kö pos ti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Ehdotus: Päätös: Kunnanhallitus hyväksyy Ruotsalaisen, Kymenvirran ja Rutalahden ran ta osa yleis kaa van II luonnosvaiheen asiakirjat ja päättää asettaa ne MRL 62 :n ja MRA 30 :n mukaisesti virallisesti nähtäville. Ehdotus hyväksyttiin. Todetaan, että Tarja Tornio ei esteellisenä osallistunut asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta. Puheenjohtajana tämän asian käsittelyn aikana toimi kunnanhallituksen I varapuheenjohtaja Vilho Laakso.

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 10/69 Kaavoitusjaosto 16 07.12.2015 Kunnanhallitus 340 14.12.2015 Kaavoitusjaosto 3 18.01.2016 Kunnanhallitus 5 25.01.2016 Kaavoitusjaosto 21 13.12.2016 Kunnanhallitus 240 19.12.2016 Kunnanhallitus 19 30.01.2017 Kaavoitusjaosto 7 04.05.2017 Kunnanhallitus 134 15.05.2017 KAAVJA 21 13.12.2016 Kaavoittaja on laatinut rantaosayleiskaavaan liittyvät 7.12.2016 päivä tyt, rantaosayleiskaavan ehdotusvaiheen karttaosan mää räyk sineen sekä ehdotusvaiheen kaavaselostuksen liitteineen. Lau sun tojen ja mielipiteiden pohjalta on tehty tarvittavia muutoksia eh do tusvai heen asiakirjoihin sekä laadittu täydentäviä inventointeja. Lau suntoi hin ja mielipiteisiin on laadittu vastineet, jotka postitetaan eh do tusvai heen nähtävilläolon alkamiseen mennessä. Ehdotusvaiheen kaa va-asia kir jat on tarkoitus asettaa virallisesti nähtä vil le 4.1.-2.2.2017. Näh tä vil le asettamisesta ilmoitetaan virallisesti Päi jät-hä me leh des sä 28.12.2016, kunnan virallisella ilmoitustaululla se kä kunnan in ter net si vuil la. Myös Etelä-Suomen Sanomiin sekä Hel sin gin Sanomiin tu lee ilmoitukset. Nähtävillä olon aikana suun nitel ma-asia kir jois ta pyy de tään lausunnot osallistumis- ja ar vioin tisuun ni tel maan mer ki tyil tä hankkeen osallisilta. Kaavaehdotuksesta pidetään vi ran omais neu vot te lu tarvittaessa (MRL 66 ) nähtävilläolon aikana tai jälkeen. Ennen kokousta on lautakunnan jäsenille jaettu pöydälle kaa voit tajan tekemä 13.12.2016 päiväämä yhteenveto korjatuista kohdista Ruot sa lai sen rantaosayleiskaavan kaava-asiakirjoihin. Lau ta kun nalla jäsenille on jaettu pöydälle myös ne kaava-asiakirjat, joihin on muu tok sia tehty. Valmistelija/lisätietoja Ehdotus: Kaavoitusjaosto esittää kunnanhallitukselle Ruotsalaisen, Ky men virran ja Rutalahden rantaosayleiskaavan II ehdotusvaiheen asia kir jojen nähtäville asettamista MRL 65 :n ja MRA 19 :n mukaisesti. Asian käsittely kokouksessa: Kaavoitusjaosto päätti tehdä jätettyjen muistutusten pohjalta seuraavat muutokset: 1. Kaavoittajan vastineet kaavaluonnoksesta annetuihin mielipiteisiin

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 11/69 Kaavoitusjaosto 16 07.12.2015 Kunnanhallitus 340 14.12.2015 Kaavoitusjaosto 3 18.01.2016 Kunnanhallitus 5 25.01.2016 Kaavoitusjaosto 21 13.12.2016 Kunnanhallitus 240 19.12.2016 Kunnanhallitus 19 30.01.2017 Kaavoitusjaosto 7 04.05.2017 Kunnanhallitus 134 15.05.2017 koh taan 9 Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme ry kirjataan, että mai sema työ lu pa vaaditaan My/1-alueella ainoastaan avohakkuissa. 2. Lisätään valtuuston tahtotila, joka on ollut sama kuin Päijänteen ran ta osa yleis kaa vas sa. Kunnanvaltuuston päätöksen 18.2.1997 47 mukaan loma-asuntoa varten hankituille ja itsenäisiksi tiloiksi muo dos te tuil le rakennuspaikoille tulee turvata rakennusoikeus, mikä li hankintahetkellä voimassa olleiden säännösten mukaan niillä oli si ollut rakennusoikeus. 3. Kaavaselostus-/ehdotusasiakirjasta poistetaan Palvelut-kohdasta si vul ta 31 vanhainkoti-sana. Päätös: Edellä selostetun käsittelyn jälkeen kaavoitusjaosto päätti esittää kun nan hal li tuk sel le Ruotsalaisen, Ky men vir ran ja Rutalahden ran taosa yleis kaa van II ehdotusvaiheen asia kir jo jen nähtäville aset ta mista MRL 65 :n ja MRA 19 :n mukaisesti. KHALL 240 19.12.2016 Liite 5/19.12.16 Ruotsalaisen, Kymenvirran ja Rutalahden ran ta osayleis kaa van ehdotusvaiheen asiakirjat Valmistelija/lisätietoja Vs. kaavoituspäällikkö Sini Utriainen, puh. 044 778 0272, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Ehdotus: Kunnanhallitus päättää asettaa Ruotsalaisen, Kymenvirran ja Ru talah den rantaosayleiskaavan II ehdotusvaiheen asiakirjat nähtäville MRL 65 :n ja MRA 19 :n mukaisesti. Asian käsittely kunnanhallituksen kokouksessa: Vilho Laakso esitti, että ennen esille panoa lisätään liitteeseen 6b tilan 16-413-4-129 kohdalle teksti: "Mitoitettavan alueen ulkopuolella. Ei vaikutusta rantaan." Samoin nähtäville tulevasta aineistosta kor jataan kaikki päivämäärä- ja kirjoitusvirheet.

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 12/69 Kaavoitusjaosto 16 07.12.2015 Kunnanhallitus 340 14.12.2015 Kaavoitusjaosto 3 18.01.2016 Kunnanhallitus 5 25.01.2016 Kaavoitusjaosto 21 13.12.2016 Kunnanhallitus 240 19.12.2016 Kunnanhallitus 19 30.01.2017 Kaavoitusjaosto 7 04.05.2017 Kunnanhallitus 134 15.05.2017 Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti Laakson tekemän li säys esityk sen. Päätös: Edellä selostetun käsittelyn ja päätösenteon jälkeen kunnanhallitus päät ti asettaa Ruotsalaisen, Kymenvirran ja Rutalahden ran ta osayleis kaa van II ehdotusvaiheen asiakirjat nähtäville MRL 65 :n ja MRA 19 :n mukaisesti. Ennen esille panoa lisätään liitteeseen 6b tilan 16-413-4-129 kohdal le teksti: "Mitoitettavan alueen ulkopuolella. Ei vaikutusta rantaan." Samoin nähtäville tulevasta aineistosta korjataan kaikki päi vämää rä- ja kirjoitusvirheet. Todetaan, että Tarja Tornio ei esteellisenä osallistunut asian kä sit telyyn ja poistui kokouksesta ja hänen tilalleen tuli varajäsen Matti Rau nio. Puheenjohtajana tämän asian käsittelyn aikana toimi kunnan hal li tuk sen I varapuheenjohtaja Vilho Laakso. KHALL 19 30.1.2017 Kaavoittaja on tehnyt Ruotsalaisen kaava-aineistoon korjauksia 19.12.2016 kunnanhallituksen kokouspöytäkirjan mukaisesti. Pöy täkir jas sa kaavoitusjaosto on 13.12.2016 21 lisännyt kaavoitusta var ten valtuuston tahtotilan, joka on ollut sama kuin Päijänteen ranta osa yleis kaa vas sa. Kunnanvaltuuston päätöksen 18.2.1997 47 mu kaan loma-asuntoa varten hankituille ja itsenäisiksi tiloiksi muodos te tuil le rakennuspaikoille tulee turvata rakennusoikeus, mikäli han kin ta het kel lä voimassa olleiden säännösten mukaan niillä olisi ol lut rakennusoikeus. Tahtotilan lisäksi täytyy huomioida myös ny kyinen lainsäädäntö. Tämän johdosta kaavanlaatija on käytännössä tar kas tel lut rakentamattomat emätilat, ja merkinnyt tiloille ra ken nusoi keu den, mikäli rakennusoikeudelle on ollut riittävät perusteet. Myös liitteen 6b mitoitustaulukkoon on tehty korjauksia/lisäyksiä, jois ta ei aiemmassa pöytäkirjassa ole mainittu. Lisäksi mitoitusta on avat tu kaavaselostukseen lisää. Kaavaehdotukseen tulleita muu toksia on listattu kaavaselostuksen kohdassa Ehdotus 5.2.3. Edellä mainittu huomioiden aineistoa ei ole asetettu nähtäville, vaan päi vi tet ty aineisto viedään uudelleen kunnanhallituksen päätökseen. Kaa voit ta ja on laatinut rantaosayleiskaavaan liittyvät 23.1.2017 päivä tyt, rantaosayleiskaavan ehdotusvaiheen karttaosan mää räyk si-

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 13/69 Kaavoitusjaosto 16 07.12.2015 Kunnanhallitus 340 14.12.2015 Kaavoitusjaosto 3 18.01.2016 Kunnanhallitus 5 25.01.2016 Kaavoitusjaosto 21 13.12.2016 Kunnanhallitus 240 19.12.2016 Kunnanhallitus 19 30.01.2017 Kaavoitusjaosto 7 04.05.2017 Kunnanhallitus 134 15.05.2017 neen sekä ehdotusvaiheen kaavaselostuksen liitteineen. Ehdotusvaiheen kaava-asiakirjat on tarkoitus asettaa virallisesti nähtä vil le 8.2.-9.3.2017. Nähtäville asettamisesta ilmoitetaan virallisesti Päi jät-hä me lehdessä 8.2.2017, kunnan virallisella ilmoitustaululla se kä kunnan internetsivuilla. Myös Etelä-Suomen Sanomiin sekä Hel sin gin sanomiin tulee ilmoitukset. Nähtävillä olon aikana suun nitel ma-asia kir jois ta pyydetään lausunnot osallistumis- ja ar vioin tisuun ni tel maan merkityiltä hankkeen osallisilta. Lausuntoihin ja mie lipi tei siin laaditut vastineet postitetaan ehdotusvaiheen nähtävillä olon al ka mi seen mennessä. Luonnosvaiheen jälkeen merkittyjen uusien ra ken nus paik ko jen maanomistajille sekä heidän naapureille lä he tetään tieto nähtävillä olosta. Kaavaehdotuksesta pidetään vi ranomais neu vot te lu tarvittaessa (MRL 66 ) nähtävillä olon jälkeen. Liite 1/30.1.17 Ruotsalaisen, Kymenvirran ja Rutalahden ran ta osayleis kaa van ehdotusvaiheen päivitetyt asiakirjat Valmistelija/lisätietoja Vs. kaavoituspäällikkö Sini Utriainen, puh. 044 778 0272, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Ehdotus: Päätös: Kunnanhallitus hyväksyy Ruotsalaisen, Kymenvirran ja Rutalahden ran ta osa yleis kaa van II ehdotusvaiheen asiakirjat ja esittää niiden näh tä vil le asettamista MRL 65 :n ja MRA 19 :n mukaisesti. Ehdotus hyväksyttiin. Todetaan, että Tarja Tornio ei esteellisenä osallistunut asian kä sittelyyn ja poistui kokouksesta. Puheenjohtajana tämän asian kä sit telyn aikana toimi kunnanhallituksen I varapuheenjohtaja Vilho Laakso. KAAVJA 7 Ruotsalaisen rantaosayleiskaavan ehdotusvaiheen asiakirjat on pidet ty nähtävillä MRL 65 ja MRA 19 mukaisesti 8.2. - 9.3.2017 vä li se nä aikana. Ehdotuksen nähtäville asettamisesta on tiedotettu vi ral li ses ti Asikkalassa ilmestyvässä Päijät-Häme -lehdessä, Etelä-Suo men Sanomissa, Helsingin Sanomissa, kunnan il moi tus tau lulla ja internetsivuilla. Ehdotusvaiheen kaava-asiakirjoista on pyydetty

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 14/69 Kaavoitusjaosto 16 07.12.2015 Kunnanhallitus 340 14.12.2015 Kaavoitusjaosto 3 18.01.2016 Kunnanhallitus 5 25.01.2016 Kaavoitusjaosto 21 13.12.2016 Kunnanhallitus 240 19.12.2016 Kunnanhallitus 19 30.01.2017 Kaavoitusjaosto 7 04.05.2017 Kunnanhallitus 134 15.05.2017 lau sun not hankkeeseen merkityiltä osallisilta. Kaavaehdotuksesta saa tiin 9 lausuntoa ja 52 muistutusta, joihin kaavoittaja on laatinut vas ti neet. Muistutusten pohjalta yksittäisiä naapureita tai maan omista jia on kuultu henkilökohtaisilla kirjeillä 19.4.-3.5.2017 välisenä aika na, mikäli nähtävillä olleen kaavaehdotuksen jälkeen on tullut uusia rakennuspaikkoja, rakennuspaikka on siirtynyt tai ra ken nus paikan käyttötarkoitus on muuttunut. Kaavoittaja on laatinut lausuntojen / muistutusten pohjalta Ruot sa laisen rantaosayleiskaavan ehdotusvaiheen asiakirjat liitteineen. Lausun not ja muistutukset käsitellään ohjausryhmässä ennen kaa voitus jaos ton kokouksen alkamista. Kaavan viranomaisneuvottelun järjes tä mis tä Hämeen ELY-keskus ei pitänyt välttämättömänä, joten sitä ei järjestetty. Suunnittelutyötä on tehty vuorovaikutteisesti yhdessä viranomaisten, vi ran hal ti joi den, kunnan luottamushenkilöiden, maanomistajien sekä eri osallistahojen kesken. Valmistelija/lisätietoja Vs. kaavoituspäällikkö Sini Utriainen puh. 044 778 0272, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Ehdotus Päätös Asikkalan kunnan kaavoitusjaosto esittää kunnanhallitukselle, että Asik ka lan kunnanhallitus hyväksyy osaltaan Ruotsalaisen, Ky menvir ran ja Rutalahden rantaosayleiskaavan liiteasiakirjoineen kor jat tuna kaavoitusjaoston ohjausryhmän esittämillä muutoksilla (oh jausryh män palaverimuistio) ja esit tää edelleen kunnanvaltuustolle 27.4.2017 päivätyn Asikkalan kun nan, Ruotsalaisen, Kymenvirran ja Ru ta lah den rantaosayleiskaavan hy väk sy mis tä. Ehdotus hyväksyttiin. KHALL 134 15.5.2017 Liite 1/15.5.17 Ruotsalaisen, Kymenvirran ja Rutalahden ran ta osayleis kaa van asiakirjat Liite 2/15.5.17 ohjausryhmän palaverimuistio 4.5.2017 Liite asiakirjat ovat luettavissa Asikkalan kunnan internetsivulla www.asikkala.fi > Hallinto ja päätöksenteko > Esityslistat ja

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 15/69 Kaavoitusjaosto 16 07.12.2015 Kunnanhallitus 340 14.12.2015 Kaavoitusjaosto 3 18.01.2016 Kunnanhallitus 5 25.01.2016 Kaavoitusjaosto 21 13.12.2016 Kunnanhallitus 240 19.12.2016 Kunnanhallitus 19 30.01.2017 Kaavoitusjaosto 7 04.05.2017 Kunnanhallitus 134 15.05.2017 pöy tä kir jat > Kunnanhallitus 15.5.2017 Valmistelija/lisätietoja Vs. kaavoituspäällikkö Sini Utriainen, puh. 044 778 0272, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Ehdotus Päätös Kunnanhallitus hyväksyy osaltaan Ruotsalaisen, Kymenvirran ja Ruta lah den rantaosayleiskaavan liiteasiakirjoineen korjattuna kaa voitus jaos ton ohjausryhmän esittämillä muutoksilla (ohjausryhmän pala ve ri muis tio) ja esittää edelleen kunnanvaltuustolle 27.4.2017 päivä tyn Asikkalan kunnan, Ruotsalaisen, Kymenvirran ja Rutalahden ran ta osa yleis kaa van hyväksymistä. Ehdotus hyväksyttiin. Todetaan, että Tarja Tornio ei esteellisenä osallistunut asian kä sit telyyn ja poistui kokouksesta. Hänen sijalleen tämän asian käsittelyn ajak si klo 17.08-17.23 saapui Tornion henkilökohtainen varajäsen Mat ti Raunio. Puheenjohtajana tämän asian käsittelyn aikana toimi kun nan hal li tuk sen I varapuheenjohtaja Vilho Laakso.

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 16/69 Kunnanhallitus 199 06.10.2014 Kunnanhallitus 223 17.06.2015 Kaavoitusjaosto 12 13.06.2016 Kunnanhallitus 144 20.06.2016 Kaavoitusjaosto 8 04.05.2017 Kunnanhallitus 135 15.05.2017 Vääksyn maankäytön kokonaissuunnitelma 522/10.00.00/2014 KHALL 199 6.10.2014 Kehittämislautakunta on esittänyt kokouksessaan 4.9.2014 42, että Vääksyn alueelle, erityisesti kanavaseudulle, laaditaan nopealla ai ka tau lul la maankäytön kehittämissuunnitelma ko ko nais nä ke myksen aikaansaamiseksi kaavoitusprosessin tueksi. Samaan aikaan yleis tä tyytymättömyyttä kaavoitusprosesseihin on esiin ty nyt niin päät tä jien kuin kuntalaisten keskuudessa. Nä ke mykset ovat monelta osal ta vastakkaisia. Joidenkin näkemysten mukaan Vääk syyn ei sai si rakentaa enää lainkaan kerrostaloja edes kun takes kuk sen ydin alueil le ja toiset haluavat korkeaa rakentamista rannoil le ja etäälle kun ta kes kuk ses ta. Lähivuosien kaavoitustyön selkiyt tä mi sek si ja tah to ti lan johdonmukaiseksi määrittelyksi on pe rustel tua viedä val tuus ton hyväksyttäväksi maankäytön ko ko nais suunni tel ma. 23.8.2010 on hyväksytty kunnan kehittämisen kokonaissuunnitelma, jo ka on hyvä sa mas sa yhteydessä päi vit tää yhteen maankäytön koko nais suun ni tel maan. Uusi elin kei no stra te gia on jo korvannut asiakir jan elin kei no po liit ti set linjaukset. Vääksyn maankäytön kokonaissuunnitelma sisältää vähintään seuraa vat asiat: - Kokonaistavoitteet maankäytöstä Vääksyssä vuoteen 2030 asti - Linjaus siitä, mikä on a) Vääksyn ydinaluetta b) Vääksyn taajama-aluetta c) Vääksyn ran ta-aluet ta d) Vääksyn reuna-aluetta - Linjaus siitä, minkä tyyppistä rakentamista toteutetaan a) Vääksyn ydinalueille b) Vääksyn taa ja ma-alueil le c) Vääksyn ranta-alueille d) Vääksyn reuna-alueille - Miten suhtaudutaan Vääksyn alueen vanhaan rakennuskantaan, jol la on kult tuu ri pe rin nöl li siä arvoja Laadittavan asiakirjan hyväksyy valtuusto ja täten se ohjaa sitovasti kun nan viranhaltijoita kaa voi tus työs sä. Tämän pitäisi ehkäistä nä kemys ero ja kaa voi tuk ses sa ja auttaa todentamaan, onko toimittu val-

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 17/69 Kunnanhallitus 199 06.10.2014 Kunnanhallitus 223 17.06.2015 Kaavoitusjaosto 12 13.06.2016 Kunnanhallitus 144 20.06.2016 Kaavoitusjaosto 8 04.05.2017 Kunnanhallitus 135 15.05.2017 tuus ton tahtotilan mu kai ses ti. Valmistelija/lisätietoja Kunnanjohtaja Juri Nieminen, puh. 044 778 0210, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Ehdotus: Kunnanhallitus päättää käynnistää Vääksyn maankäytön ko ko naissuun ni tel man laadinnan tavoiteaikatauluna valtuustokäsittely ke väällä 2015. Luonnoksen laatimisesta vastaa kaavoituspäällikkö kun nanhal li tus ta, kaavoitusjaostoa, johtoryhmää ja eri sidosryhmiä kuul tuaan. Suunnitelmaluonnoksesta pyydetään lausunnot ennen pää tök sen tekoa asianmukaisilta viranomaisilta ja lautakunnilta sekä annetaan kun ta lai sil le ja yhdistyksille mahdollisuus lausua suunnitelmasta. Suun ni tel ma luon nos ta esitellään avoimessa kuntalaistilaisuudessa ennen lausumisaikaa. Asian käsittely kunnanhallituksen kokouksessa: Tuomo Riihilahti esitti, että kunnanhallitus ei päätä käynnistää Vääksyn maankäytön kokonaissuunnitelman laadintaa. Sen sijaan se ryhtyy tarkastelemaan Vääksyn osayleiskaavan ajanmukaisuutta kaavoituksen keinoin. Esitystä ei kannatettu, joten se raukeaa. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin. KHALL 223 17.6.2015 Kunnalla on käytössään erilaisia keinoja osallistaa asukkaitaan kunnan päätöksentekoon. Asikkalan kunta on 2014-2015 yhdessä Hermia Oyj:n alaisen Demolan kanssa ollut kehittämässä nelivaiheista Sil ta-me ne tel mää kuntalaisten osallistamiseen. Tehtävänantona oli "Tar vit sem me uuden kanavan tai lähestymistavan tueksi pää tök sente koon, joka korvaisi jäykät ja raskaat lomakekyselyt asukkaille". Silta-menetelmän on kehittänyt mo ni alai nen opiskelijatiimi Tam pe reen yli opis tos ta ja Tampereen tek nil li ses tä yliopistosta. Kunnat ovat pyrkineet valtakunnallisesti osal lis tamaan kuntalaisia su ju vam min kunnalliseen päätöksentekoon ja Silta-menetelmän tavoit tee na onkin tarjota monipuolisia ratkaisuja kuntalaisten vai ku tusmah dol li suuk sien kehittämiseen. Asukkaat puo les taan tarvitsevat uu sia keinoja osallistua kunnan päätöksentekoon ruo hon juu ri ta sol ta, ja heille on tärkeää osallistumisen helppous ja jous ta vuus. Asuk kail-

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 18/69 Kunnanhallitus 199 06.10.2014 Kunnanhallitus 223 17.06.2015 Kaavoitusjaosto 12 13.06.2016 Kunnanhallitus 144 20.06.2016 Kaavoitusjaosto 8 04.05.2017 Kunnanhallitus 135 15.05.2017 le on tärkeää saada helppotajuista tietoa, joka on arjessa helposti saa ta vil la sekä ymmärrystä siitä, kuinka hänen osal lis tu mi sen sa vaikut taa pää tök sen te koon. Yksittäinen työkalu ei riitä ratkaisemaan näitä ongelmia ja siksi ke hitet tiin Silta-menetelmä, joka koostuu kolmesta osasta: me ne tel mästä, oh jeis ta sekä verkkoalustasta. Ohjeet käsittelevät kunnan vi ranhal ti joi den nelivaiheisen Silta-menetelmän käy ttöä. Verkkoalusta toimii tu ke na Silta-menetelmän käytölle ja si tä käyttävät kuntalaiset. Sil ta on kokonaisvaltainen lä hes ty mis ta pa osallistamisen ongelmiin. Me ne tel mä ja sen vaiheet yh dis tä vät erilaisia työkaluja yhtenäiseksi ko ko nai suu dek si. Käyttämällä usei ta työkaluja voidaan vastata kunnan ja kuntalaisten moninaisiin tar pei siin. Miten Silta-menetelmää käytetään? Ensin määritellään aihealue mistä halutaan kerätä asukkaiden mie lipi tei tä ja näkemyksiä. Tämän aihealueen määrittely voi tulla joko kun nal ta tai kuntalaisilta. Kyseisestä aihealueesta rajataan Sil ta-tapaus. Aihealueen rajaaminen on olennaista, jotta voidaan selvittää mie li pi tei tä mahdollisimman kattavasti, sekä selkeyttää kuntalaiselle mi hin kerätyt mielipiteet voivat vaikuttaa. Seuraavaksi määritellään Sil ta-me ne tel män vaiheiden sisältö ja kesto, kuten kyseiseen tapauk seen parhaiten soveltuva tiedonkeruumenetelmä sekä eri vaihei den toteuttamisen ajankohdat. Nelivaiheinen Silta mahdollistaa helpon, saavutettavan ja selkeän osal lis tu mi sen. Silta menetelmää sovelletaan tiettyyn rajattuun aihee seen, hankkeeseen tai ongelmaan, jota kutsutaan Sil ta-ta pauksek si. Jokaisen Silta tapauksen kohdalla käydään läpi Sillan neljä vai het ta: 1) Tiedotus Tässä vaiheessa tulee kunnan selvittää asukkailleen mi tä tulossa. Tämä kattaa tiedon siitä, mitä tapahtumia tullaan järjes tä mään ja missä sekä milloin ne järjestetään. Asukkaille an netaan myös tietoa tapauksen taustoista, mikä auttaa mielenkiinnon he rät tä mi ses sä. On tärkeää, että tietoa on saatavilla eri kanavien kaut ta. Sillan verkkosivut toimivat yhtenä tiedottamiskanavana, mutta oleellista on myös tarjota tietoa muuallakin kuin verkossa. Näitä ka na via ovat esim. kunnantalon ilmoitustaulu, paikallinen lehti tai kas vok kai set tapaamiset kuntalaisten kanssa. Tiedotus vaihe toimii mie len kiin non herättäjänä käynnissä olevaan tapaukseen ja saa myös asukkaat heräämään varhaisessa vaiheessa osallistumaan käyn nis sä oleviin hankkeisiin.

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 19/69 Kunnanhallitus 199 06.10.2014 Kunnanhallitus 223 17.06.2015 Kaavoitusjaosto 12 13.06.2016 Kunnanhallitus 144 20.06.2016 Kaavoitusjaosto 8 04.05.2017 Kunnanhallitus 135 15.05.2017 2) Startti -tapahtuma Startti-tapahtuma, joka on 1-2 päivän pi tuinen tapahtuma tai tempaus. Se voi olla yksinkertaisimmilla kah vi teltta keskeisellä paikalla. Tapahtuman voi myös liittää muihin jo olemas sa oleviin tapahtumiin. Tämänkaltainen vaihe osallistumisen vah vis ta mi ses sa on tärkeä kasvokkaisen vuorovaikutuksen vuoksi. Ih mi set pääsevät vaihtamaan keskenään ajatuksia sekä kes kus te lemaan viranomaisten kanssa. Yhteisymmärrys kasvaa. Toiseksi, keskei sel le paikalle pystytetyssä kahviteltassa on helppo vierailla. Näin Sil ta-ta pauk sis ta saa tiedon myös ne, jotka eivät etsisi tietoa in ter netis tä, tai ole vielä tässä vaiheessa kuulleet kyseisestä tapauksesta. Kol man nek si, osallistumisen tulee olla hauskaa ja houkuttelevaa. Ta pah tu mia voi kohdistaa eri toimijoille ja ideoida mitä hauskemman kuu loi sia tempauksia, jotta asukkaat saadaan kiinnostumaan. 3) Tiedonkeruu. Tiedonkeruuseen kunta käyttää erilaisia vä li neitä, jotta se tavoittaa laajasti eri toimijoita. Olennaista on erilaisten toisi aan tukevien menetelmien käyttö, mitkä ovat saavutettavissa niin In ter ne tis sä kuin myös muilla keinoin. 4) Palautevaihe. Neljännessä eli palaute-vaiheessa kerätty tieto ana ly soi daan ja kerätään kokoavaksi yhteenvedoksi. Tässä vai heessa pyritään palautteen antoon niin kuntalaisten kuin kunnankin suun nas ta. Ensin kunta antaa yhteenvedon Silta-tapauksen ke rätyis tä mie li pi teis tä. Yhteenvedossa kerrotaan minkälaisia tuloksia ollaan saa tu, miten ne ovat vaikuttaneet tapaukseen ja mitä tapahtuu ai heen osalta seuraavaksi. Tämä yhteenveto toteutetaan Sillan net tisi vuil la sekä esimerkiksi paikallislehdessä. Yhteenvedon jälkeen Silta-ta paus siirretään Sillan nettisivuilla arkistoon, jotta asukkaalle on sel keää mihin tapauksiin on vielä mahdollista osallistua ja mihin ei. Ma te ri aa li säilytetään, jotta asukkaan on mahdollista palata ai neiston tuloksiin myöhemminkin. Tämän jälkeen tulee käydä vuo ro vaikut teis ta keskustelua siitä miten Silta-tapaus on onnistunut ja miten si tä voitaisiin kehittää. Tämä keskustelu on mahdollista toteuttaa Sillan nettisivuilla sekä toisen Silta-tapauksen starttivaiheessa käy tävis sä keskusteluissa. Kuinka kunnassa käytetään Siltaa? Aiheen päättäminen. Ensin päätetään aihe, joka rajataan tarkasti, jot ta tiedetään mihin kysymyksiin tietoa halutaan kerätä ja mihin kerät ty jä näkemyksiä aiotaan hyödyntää. Silta-tapaus voi olla osa isoa ko ko nai suut ta ja toimia siinä osallistumisen pohjana. Esimerkki tällai ses ta tapauksesta voi olla asemakaavoitushanke, jonka useat eri

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 20/69 Kunnanhallitus 199 06.10.2014 Kunnanhallitus 223 17.06.2015 Kaavoitusjaosto 12 13.06.2016 Kunnanhallitus 144 20.06.2016 Kaavoitusjaosto 8 04.05.2017 Kunnanhallitus 135 15.05.2017 vai heet pitkin suunnittelua voidaan toteuttaa omina Sil ta-ta pauk sinaan. Osallistamisen tavoitteiden määrittely. kun tiedossa on hanke tai tee ma, on selvennettävä mikä osallistamisen tarkoitus kyseisessä Sil ta-ta pauk ses sa: Miksi kuntalaisia osallistetaan, mihin kerättyä tietoa tullaan käyttämään. Tavoitteista tulee kertoa selkeästi kun ta laisil le, jotta he ymmärtävät roolinsa ja vaikutusmahdollisuutensa ko ta pauk ses sa. Onnistumisen edellytyksenä on, että kaikilla osa puo lilla on yhteinen käsitys osallistumisen tarkoituksesta ja mah dol li suuksis ta. Sillan vaiheiden sisällön ja keston suunnittelu. Ennen tapausta ja sen aikana on pohdittava mitä osallistumisen keinoja missäkin eri vai hees sa käytetään. kunnan tulee suunnitella raamit koko ta pauksen aikataululle ja sen eri vaiheiden kestolle. Eri vaiheiden ketoa mie tit täes sä on pidettävä mielessä milloin kolmannen vaiheen mie lipi tei tä tarvitaan päätöksenteon tueksi. Vastuuhenkilön nimeäminen. Jokaiselle tapaukselle nimetään vas tuu hen ki lö, johon asukkaat voivat olla yhteydessä. Vas tuu hen kilön lisäksi eri vaiheissa on mukana muitakin kunnan työntekijöitä. Silta-menetelmän soveltaminen tapaukseen. Silta menetelmän käyn nis tä mi nen on aina harkittu prosessi ja kunta sitoutuu Sillan avul la siihen, että se aidosti hyödyntää kuntalaisilta kerättyä tietoa osa na päätöksentekoa. Avoin keskusteluun osallistuminen ja palvelun kehittäminen. Kun kin tapauksen päättymisen jälkeen käydään keskustelua ja ke rätään tietoa vuorovaikutteisuuden onnistumisesta. Kunta kerää jat kuvas ti palautetta Silta menettelystä asukkailta Sillan internetsivuilla ja pa pe ri ver sioil la. Osallistumisen ja vuorovaikutuksen kehittäminen kun ta lais ten palautteiden pohjalta on tärkeä osa Siltaa. Kuinka kuntalainen käyttää Siltaa? Kuntalainen voi seurata Siltaa ja osallistua siihen eri alustoilla. Kaikis sa tapauksissa on vaiheita, joihin voi osallistua internetin lisäksi myös paikan päällä. Silta-tapausten kulkua voi seurata in ter net si vulla, jossa jokainen tapaus esitellään neljän vaiheen kautta vi su aa lises ti havainnollistettuna ja helposti ymmärrettävällä tavalla. Toinen vaih to eh to on seurata tapauksia kunnan ilmoitustaululta. Kaikkiin netis sä oleviin osallistumistapoihin on saatavilla myös perinteiset vas ti-

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 21/69 Kunnanhallitus 199 06.10.2014 Kunnanhallitus 223 17.06.2015 Kaavoitusjaosto 12 13.06.2016 Kunnanhallitus 144 20.06.2016 Kaavoitusjaosto 8 04.05.2017 Kunnanhallitus 135 15.05.2017 neet, esim. verkossa toteutettavaan kyselyyn tulee olla mahdollisuus vas ta ta kunnantalolla. Kuntalainen voi jatkuvasti antaa pa lau tet ta ja kom ment te ja Sillan internetsivulla, paperilomakkeella tai ot ta mal la yh teyt tä kunnan viranhaltijoihin. Vääksyn maankäytön kokonaissuunnitelmaa laadittaessa Silta-menetelmää voidaan käyttää monimuotoiseen tiedonhankintaan. Jos Sil ta-menetelmä käytetään Vääksyn maankäytön ko ko nais suunni tel massa, menetelmässä käsiteltävä osa-alue voidaan myös rajata vain osaan maankäytön kokonaissuunnitelmasta. Rajausta pitää miet tiä vielä tarkemmin ennen to teu tus ta. Valmistelija/lisätietoja Kunnanjohtaja Juri Nieminen, puh. 044 778 0210, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi ja hallintojohtaja Jaana Rissanen, puh. 044 778 0212, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Ehdotus: Kunnanhallitus päättää, että osallistavaa Silta -menetelmää käy tetään ensimmäisen kerran Vääksyn maankäytön ko ko nais suun ni telmaa laadittaessa. Asian käsittely kunnanhallituksen kokouksessa: Vilho Laakso esitti, että Silta-menetelmää ei käytetä Vääksyn maankäy tön kokonaissuunnitelmaa laadittaessa. Katja Riihilahti kannatti Laakson tekemää esitystä. Puheenjohtaja päätti keskustelun ja totesi Vilho Laakson tehneen esit te li jän esityksestä poikkeavan kannatetun esityksen, joten asia oli ratkaistava äänestämällä. Puheenjohtaja esitti suoritettavaksi nimen huu to ää nes tyk sen ja teki seuraavan äänestysesityksen: "Ne jotka kannattavat esittelijän esitystä vastaavat JAA, ja ne jotka kan natta vat Laakson tekemää esitystä vastaavat EI." Hyväksyttiin yk si mie lises ti puheenjohtajan äänestysesitys ja -tapa. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 5 jaa-ääntä (Hannu Mäkinen, Ri ta Ruotsalainen-Kyynäräinen, Tarja Tornio, Maija-Liisa Uusi-Uitto, Heik ki Vahto) ja 2 ei-ääntä Vilho Laakso, Katja Riihilahti). Pu heenjoh ta ja totesi äänestyksen tuloksen, jonka mukaan kunnanhallitus hy väk syi esittelijän esityksen. Päätös: Edellä selostetun käsittelyn ja äänestyksen jälkeen kunnanhallitus päät ti, että osallistavaa Silta -menetelmää käytetään ensimmäisen kerran Vääksyn maankäytön kokonaissuunnitelmaa laadittaessa.

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 22/69 Kunnanhallitus 199 06.10.2014 Kunnanhallitus 223 17.06.2015 Kaavoitusjaosto 12 13.06.2016 Kunnanhallitus 144 20.06.2016 Kaavoitusjaosto 8 04.05.2017 Kunnanhallitus 135 15.05.2017 KAAVJA 12 13.6.2016 Vääksyn maankäytön kokonaissuunnitelman laadinta on aloitettu ke sän 2015 aikana keräämällä lähdeaineistoa sekä suunnittelemalla pro jek tin etenemistä. Työtä varten on perustettu ohjausryhmä, johon kuu lu vat kaavoituspäällikkö, kaavoitusassistentti, ke hit tä mis pääl likkö, hal lin to joh ta ja sekä kunnanhallituksen puheenjohtaja val tuu tet tujen edus ta ja na.. Vääksyn maankäytön suunnitelma laaditaan Vääksyn osa yleis kaava-alu eel le. Projektin yhteydessä käytetään Silta-menetelmää ra jatul la osa-alu eel la. Rajauksena on käytetty Vääksyn keskeisintä, yhte näis tä aluet ta, johon kuuluvat Vääksyn liikekeskusta, vanha Vääksy, Kanavan alue, Kanavatien varsi sekä Kalmarinranta. Suunnitelmaan ryhtymisestä on tiedotettu paikallislehdessä 14.10.2015. Kuntalaisille on järjestetty 17.10 ja 29.10.2015 kä ve ly tapah tu mat, sekä työryhmän jäseniä on ollut 27.11.2015 marketeissa tie dot ta mas sa projektista. Suunnitteluun liittyvään kyselyyn on voinut vas ta ta 7.10.-18.12.2015 välisenä aikana internetissä Sil ta-si vus tolla, se kä paperiversiona. Edellä mainituista on saatu koottua ai neistoa, jota on käytetty suunnitelman laadinnassa hyödyksi. Vääksyn maankäytön kokonaissuunnitelman laadinnassa on ollut en si si jai se na pohjana oikeusvaikutteinen Vääksyn osayleiskaava sekä ase ma kaa vat. Lisäksi suunnittelussa on käytetty virkamiesten asian tun te mus ta, erillisselvityksiä sekä kuntalaisilta saatua pa lau tetta. Vääksyn maankäytön kokonaissuunnitelman luonnos liitteineen on tar koi tus asettaa nähtäville 29.6.-31.8.2016 väliseksi ajaksi. Suun nitel ma luon nok sen esittelytilaisuus järjestetään Vääksyn yhteiskoulun au di to rios sa 17.8.2016. Luonnoksen nähtävilläoloaikana kuntalaisilla on mah dol lis ta antaa mielipiteitä kirjallisesti ja suullisesti. Mielipiteitä pyy de tään myös Vääksyssä toimivilta yhdistyksiltä. Suun ni tel maluon nok ses ta pyydetään lausunnot viranomaisilta, lautakunnilta ja kun nan elin kei no ryh mäl tä. Valmistelija/lisätietoja Ehdotus: Kaavoituspäällikkö Samuli Kantola puh. 044 778 0270, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Kaavoitusjaosto esittää kunnanhallitukselle Vääksyn maankäytön suun ni tel ma luon nok sen hyväksymistä ja sen nähtäville asettamista.

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 23/69 Kunnanhallitus 199 06.10.2014 Kunnanhallitus 223 17.06.2015 Kaavoitusjaosto 12 13.06.2016 Kunnanhallitus 144 20.06.2016 Kaavoitusjaosto 8 04.05.2017 Kunnanhallitus 135 15.05.2017 Päätös: Ehdotus hyväksyttiin. Tarja Tornio poistui pykälän käsittelyn aikana klo 16.20. KHALL 144 20.6.2016 Liite 6/20.6.2016 Vääksyn maankäytön suunnitelmaluonnoksen asiakirjat Valmistelija/lisätietoja Kaavoituspäällikkö Samuli Kantola, puh. 044 778 0270, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Ehdotus: Päätös: KAAVJA 8 Kunnanhallitus hyväksyy Vääksyn maankäytön suunnitelmaluonnoksen ja asettaa sen nähtäville. Ehdotus hyväksyttiin. Vääksyn maankäytön suunnitelmaluonnos pidettiin nähtävillä 29.6. 31.8.2016 välisenä aikana. Kuntalaisille järjestettiin 17.8.2016 avoin ti lai suus, jossa suunnitelmaluonnosta esiteltiin. Vääksyn maan käytön suunnitelmasta saatiin 6 lausuntoa ja 10 mielipidettä. Oh jaus ryhmän kokouksessa 30.11.2016 käytiin läpi saatu palaute ja kes kus teltiin suunnitelmaan tulevat muutokset/korjaukset. Kaavoittaja on laa tinut 25.4.2017 päivätyn Vääksyn maankäytön kokonaissuunnitelman lii te asia kir joi neen. Valmistelija/lisätietoja Vs. kaavoituspäällikkö Sini Utriainen puh. 044 778 0272, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Ehdotus Kaavoitusjaosto esittää kunnanhallitukselle Vääksyn maankäytön ko ko nais suun ni tel man hyväksymistä ja esittää edelleen valtuustolle 25.4.2017 päivätyn Vääksyn maankäytön kokonaissuunnitelman hyväk sy mis tä. Asian käsittely kokouksessa: Maija-Liisa Uusi-Uitto ehdotti, että lisätään kokonaissuunnitelman teks tiin seuraava lause: Van han Vääksyn alueella ja kanava-alueella tu li si suosia puu ra ken ta mis ta.

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 24/69 Kunnanhallitus 199 06.10.2014 Kunnanhallitus 223 17.06.2015 Kaavoitusjaosto 12 13.06.2016 Kunnanhallitus 144 20.06.2016 Kaavoitusjaosto 8 04.05.2017 Kunnanhallitus 135 15.05.2017 Ehdotusta kannatettiin yksimielisesti. Päätös KHALL 135 15.5.2017 Ehdotus hyväksyttiin Maija-Liisa Uusi-Uiton tekemällä lisäyksellä. Liite 3/15.5.17 Vääksyn maankäytön kokonaissuunnitelman asia kirjat Valmistelija/lisätietoja Vs. kaavoituspäällikkö Sini Utriainen, puh. 044 778 0272, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Ehdotus Päätös Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy 25.4.2017 päivä tyn Vääksyn maankäytön kokonaissuunnitelman kaavoitusjaoston te ke min muutoksin. Ehdotus hyväksyttiin.

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 25/69 Kunnanhallitus 136 15.05.2017 Poikkeamisluvan myöntäminen Reijo ja Jaana Päivärinnan hakemukseen Asikkalan kunnan Särkijärven kylään 1160/10.03.00/2017 KHALL 136 15.5.2017 Reijo ja Jaana Päivärinta omistavat Asikkalan kunnan, Särkijärven ky läs sä tilan Päiväranta (RN:o 16-418-2-76). Tila on pinta-alaltaan 3 700 m2:n suuruinen. Tilan alueella on voimassa 6.11.1995 vah vistu nut Revetniemen rantakaava (ranta-asemakaava). Kaavassa tilalle on merkitty Päijänteen rantaan vapaa-ajan rakennuspaikka (RA) tont ti nro 1 kortteliin 5, jolla rakennusoikeus on 120 k-m2 lo ma-asunnon, saunan ja talousrakennusten rakentamiseksi. Reijo ja Jaana Päivärinta hakevat poikkeamislupaa omistamalleen kiin teis töl le Päiväranta (RN:o 16-418-2-76), 25 k-m2:n suuruisen sau na ra ken nuk sen rakentamiseksi n. 20 metrin päähän ran ta vii vasta sekä 28 m2:n suuruisen venevajan rakentamiseksi kiinteistön ranta vii van tuntumaan. Kaavamääräysten mukaisesti erillisen sau na raken nuk sen, jonka kerrosala saa olla enintään 25 k-m2, saa sijoittaa vah vis tu van rakennusalan ulkopuolelle kuitenkin vähintään 20 m:n etäi syy del le keskiveden mukaisesta rantaviivasta. Tontilla sijaitsee ole mas sa oleva 108 k-m2:n suuruinen loma-asunto, n. 10 m2:n suurui nen puuliiteri ja asemapiirustuksessa näkyvät n. 12 m2:n suu ruinen vaja ja n. 8 m2:n suuruinen kesäkeittiö. Rakennusoikeutta on tä hän mennessä käytetty n. 138 m2. Kokonaisrakennusoikeudeksi muo dos tuu yhteensä 191 k-m2. Rakennusoikeuden määrä poikkeaa ran ta(-ase ma)kaa vas ta 71 k-m2 eli 59 %. Yleisesti Asikkalan kunnan ranta-alueilla, jossa on ran ta osa yleis kaava, lomarakennuspaikkojen rakennusoikeus määräytyy te hok kuus luvun e=0,06 mukaisesti ollen vähimmillään 130 k-m2 ja suu rim millaan 250 k-m2. Tontin kokonaisrakennusoikeus ei ylitä tätä yleisesti mää ri tel tyä rantaosayleiskaavojen rantarakennusoikeutta, eikä myös kään Asikkalan kunnan rakennusjärjestyksen (voim. 1.1.2012) 6% rantarakennusoikeutta. Tasavertaisuusperiaatteella rakennuspaikan rakennusoikeuden kasvat ta mi nen on mahdollista huomioiden nykyiset ranta-alueiden osayleis kaa vat ja muut vastaavanlaiset tapaukset, joissa poik kea mis luval la on nostettu ranta(-asema)kaavan rakennusoikeutta yleisesti Asik ka lan kunnassa käytössä olevaan rakennusoikeuden määrään. Naapuritonttien omistajia on kuultu poikkeamisluvan edellyttämällä ta val la (MRL 173/1 ja MRA 86/2), eikä heillä ole ollut huo mau tetta vaa aiotun hankkeen osalta. Koska kyseessä on pieni yksittäistä kiinteistöä koskeva hanke, ei ole tar koi tuk sen mu kais ta ratkaista asiaa erillisellä raskaalla ase ma kaa-

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 26/69 Kunnanhallitus 136 15.05.2017 van laadinnalla, mutta asia on kuitenkin ratkaistava MRL 171 :n mu kai se na poikkeamisena rantakaavan määräyksistä. Kohteessa on suoritettu maastokäynti ja keskusteltu ra ken nus tarkas ta jan kanssa. Liite 4/15.5.17 poikkeamislupahakemusasiakirjat Valmistelija/lisätietoja vs. kaavoituspäällikkö Sini Utriainen, puh. 044 7780 272, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Ehdotus Kunnanhallitus myöntää haetun rakennusoikeuden kasvattamisen ha ke muk sen mukaisesti. Asikkalan kunnanhallitus katsoo että hakemuksen tarkoittama hanke ei aiheuta haittaa muulle maankäytölle tai sen suunnittelulle ja että ha ke muk ses sa esitetty toiminta voidaan parhaiten osoittaa ko. alueel le. Päätös annetaan julkipanon jälkeen 22.5.2017. Tämä poikkeamislupa on voimassa yhden vuoden siitä päivästä laskien, kun se on saavuttanut lainvoiman. Poikkeamisluvan kohteelle on haettava rakennuslupa tässä ajassa. Tästä päätöksestä peritään maksu päätöksen YMPLTK 18.11.2008, 103 mukaisesti. Kunnanhallitus lisäksi toteaa, että päätös tulee ilmoittaa viivytyksettä tie dok si Hämeen ELY-keskukselle. Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 27/69 Kunnanhallitus 137 15.05.2017 Poikkeamisluvan myöntäminen Jani Saarikon hakemukseen Asikkalan kunnan Riihilahden kylässä 1168/10.03.00/2017 KHALL 137 15.5.2017 Pekka Saarikko omistaa Ruotsalaisen rannalla, Riihilahden kylässä si jait se van tilan Lahdenmaa (RN:o 16-416-3-32). Tilan rantaan on osoi tet tu vireillä olevassa Ruotsalaisen, Kymenvirran, Rutalahden ran ta osa yleis kaa vas sa II 1 vapaa-ajan rakennuspaikka (RA). Alu eella ei ole tällä hetkellä voimassa yleis- tai ranta-asemakaavaa. Jani Saarikko hakee poikkeamislupaa MRL 72 :n mukaisesta ranto jen suunnittelutarpeesta uuden n. 128 m2:n suuruisen lo ma ra kennuk sen rakentamiseksi n. 40 metrin päähän rantaviivasta. Noin 25 m2:n suuruinen saunarakennus 20 metrin päähän rantaviivasta sekä talousrakennus n. 45 metrin päähän rantaviivasta on tarkoitus raken taa myöhemmin. Kyseessä on uusi Ruotsalaisen, Kymenvirran, Ru ta lah den rantaosayleiskaavassa osoitettu vapaa-ajan ra ken nuspaik ka, jossa yhdelle rakennuspaikalle on rakennusoikeutta osoitettu 6 %, siten että maksimi rakennusoikeus ei saa ylittää 250 k-m2 yhdel lä rakennuspaikalla. Tämä tarkoittaa tällä hetkellä nykyisen kiinteis tön osalta 250 k-m2 enimmäisrakennusoikeutta. Näin ollen myöhem min rakennettaville muille rakennuksille jää rakennusoikeutta loma-asun non rakentamisen jälkeen 122 k-m2. Asikkalan kunnan rakennusjärjestys Kvalt 10.10.2011 / Rakentaminen ranta-alueilla 7 : Rakennuspaikalle rakennettavien rakennusten yhteenlaskettu kerros ala saa olla enimmillään 6 % rakennuspaikan pinta-alasta, kuiten kin vähintään 130 km². Rakennusta ei saa rakentaa tulvavesirajan alapuolelle. Kiinteistön kaik kien rakennusten alimman lattiatason on oltava vähintään 1 m ylä ve si ra jaa korkeammalla. Jos tulvavesirajaa ei tunneta, on alimman lattiatason oltava vähintään 1,5 metriä keskivedenkorkeuden ylä puo lel la. Rakennuspaikalle sallitaan enintään yksi 1½ kerroksinen asuin ra ken nus tai loma-asunto. Lisäksi rakennuspaikalle saa ra kentaa vierasmajan sekä sauna ja talousrakennuksia. Rakennusten koko nais lu ku mää rä saa olla korkeintaan viisi (5). Rakennuksen etäisyyden keskivedenkorkeuden mukaisesta ran ta viivas ta on, mikäli maastonmuodosta, maaperästä tai muusta luon nonmu kai ses ta lähtökohdasta ei muuta johdu, oltava vähintään 25 metriä. Pohjapinta-alaltaan yli 150 m² tulee sijoittaa vähintään 50 metrin pää hän rantaviivasta, ellei maasto-olosuhteista muuta johdu. Saunarakennuksen, jonka kerrosala on enintään 25 m², saa ra kentaa edellä mainittua metrimäärää lähemmäksi rantaviivaa. Sen etäisyy den edellä mainitulla tavalla laskettavasta rantaviivasta tulee kui-

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 28/69 Kunnanhallitus 137 15.05.2017 ten kin olla vähintään 10 metriä ja rakennuksen enim mäis har jan korkeus saa olla enintään 3,5 metriä. Kyseisten saunarakennuksen poh ja pin ta-ala saa olla korkeintaan 40 m². Yli 25 metrin päähän rannas ta tulevat saunat voivat olla korkeintaan 35 k-m². Saunarakennuksen saunan ja pesuhuoneen osuus on oltava vä hintään 1/3 osa rakennuksen kerrosalasta. Alle 10 metrin etäisyydelle rantaviivasta ei saa rakentaa huvimajoja, gril li ka tok sia tai muita sellaisia rakennelmia, jotka muuttavat häi rit seväs ti rantamaisemaa. Rakennusten etäisyyden rantaviivasta ja sijainnin rakennuspaikalla on oltava sellainen, että rantamaiseman luonnonmukaisuus mah dolli suuk sien mukaan säilyy. Rakennuksen korkeusaseman, muodon, ul ko ma te ri aa lien ja värityksen sopeutumiseen ympäristöön on kiin nitet tä vä erityistä huomiota. Rakennusten ja rantaviivan välisellä vyöhyk keel lä on säästettävä tai sinne on istutettava suojaavaa puustoa, ell ei maisemasta muuta johdu. Ilman lupamenettelyä rakennuspaikalle saadaan rakentaa kor keintaan kaksi rakennelmaa. Venevaja saa ulottua osittain veden päälle vesialueen omistajan suos tu muk sel la. Sen on sopeuduttava ympäristön rakennuskantaan ja maisemaan. Venevajaa ei saa eristää. Sen on oltava ns. kylmä ra ken nus. Venevajaan ei saada rakentaa muita tiloja. Venevajan koko kerrosalaltaan saa olla korkeintaan 40m². Venevaja lasketaan raken nus pai kan kokonaiskerrosalaan. Alle yhden (1) hehtaarin suuruisille saarille ei saa muodostaa uutta ra ken nus paik kaa. Rantavyöhykkeen syvyys on 100 m. (MRL 72 ) Ruotsalaisen rantaosayleiskaavaehdotuksen määräyksissä: Rakennusten vähimmäisetäisyydet keskivedenkorkeuden mu kai sesta rantaviivasta: - sauna korkeintaan 25 k-m2 vähintään 20 m - sauna 25-35 k-m2 vähintään 30 m - loma-asuinrakennusten vähintään 30 m - vierasmajan sekä talousrakennusten vähintään 30 m - rakennusten, joiden pohjapinta-ala on suurempi kuin 140 k-m2 vähin tään 50 m, ellei maasto-olosuhteet muuta edellytä. Naapuritonttien omistajia on kuultu poikkeamisluvan edellyttämällä ta val la (MRL 173/1 ja MRA 86/2) eikä heillä ole ollut huo mau tetta vaa aiotun hankkeen osalta.

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 29/69 Kunnanhallitus 137 15.05.2017 Kohteessa on suoritettu maastokäynti ja keskusteltu ra ken nus tarkas ta jan kanssa. Koska alueelle laadittu rantaosayleiskaava ei ole vielä saavuttanut lain voi mai suut ta, tulee uuden rakennuspaikan rakennusoikeus kä sitel lä MRL mukaisesti poikkeamismenettelyllä. Liite 5/15.5.17 poikkeamislupahakemusasiakirjat Valmistelija/lisätietoja Vs. kaavoituspäällikkö Sini Utriainen, puh. 044 778 0272, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Ehdotus Kunnanhallitus myöntää haetun rakennusoikeuden toteuttamisen ha ke muk sen mukaisesti. Asikkalan kunnanhallitus katsoo, että hakemuksen tarkoittama hanke on maankäyttö- ja rakennuslain, vireillä olevan Ruotsalaisen, Kymen vir ran, Rutalahden rantaosayleiskaavan II sekä Asikkalan kunnan rakennusjärjestyksen mukainen eikä se aiheuta haittaa maankäy töl le tai sen suunnittelulle. Päätös annetaan julkipanon jälkeen 22.5.2017. Tämä poikkeamislupa on voimassa yhden vuoden siitä päivästä laskien, kun se on saavuttanut lainvoiman. Poikkeamisluvan kohteelle on haettava rakennuslupa tässä ajassa. Tästä päätöksestä peritään maksu päätöksen YMPLTK 18.11.2008, 103 mukaisesti. Kunnanhallitus lisäksi toteaa, että päätös tulee ilmoittaa viivytyksettä tie dok si Hämeen ELY-keskukselle. Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 30/69 Kunnanhallitus 138 15.05.2017 Määräalan myyminen Lahti Energia Oy:lle Saittan alueelta 1256/10.00.02/2017 KHALL 138 15.5.2017 Asikkalan kunta ja Lahti Energia Oy ovat 29.3.2016 allekirjoittaneet so pi muk sen tulevaisuudessa tehtävästä Saittan alueella si jait se vasta noin 16 200 m2:n suuruisen maa-alueen kaupasta. Kaup pa hinnak si on sovittu 80 000 euroa. Alue on nyt kaavoitettu lämpölaitoksen tontiksi. Osapuolten välillä on nyt neuvoteltu kiinteistön kaupasta, jolla Asikka lan kunta myy Lahti Energia Oy:lle määräalan Asikkalan kunnan Hil li län kylässä tilasta Saittala (016-403-7-56) sekä määräalan Asikka lan kunnan Hillilän kylässä tilasta Salmela (16-403-7-44), jotka muo dos ta vat yhteensä noin 16 200 m2:n suuruisen alueen, joka on ase ma kaa vas sa yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien ra ken nusten ja laitosten korttelialuetta (ET-1). Määräalojen rajat on merkitty kaup pa kir jan liitteenä olevaan karttaan. Liite 6/15.5.17 kartta myytävästä määräalasta Valmistelija/lisätietoja Tekninen johtaja Harri Hirvonen, puh. 044 778 0290, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Ehdotus Kunnanhallitus 1. päättää myydä Lahti Energia Oy:lle yhteensä noin 16 200 m2:n suu rui sen määräalan, joka koostuu Asikkalan kunnan Hillilän ky lässä tilan Saittala (016-403-7-56) määräalasta sekä Asikkalan kunnan Hil li län kylässä tilan Salmela (16-403-7-44) määräalasta, joka on ase ma kaa vas sa merkitty yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien raken nus ten ja laitosten korttelialueeksi (ET-1). 2. päättää valtuuttaa tekninen johtaja Harri Hirvosen al le kir joit tamaa kauppakirjan ja sopimaan kaupan muut ehdot. Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 31/69 Koulutuslautakunta 28 02.05.2017 Kunnanhallitus 139 15.05.2017 Koulutuspalveluiden lisätalousarvioesitys vuodelle 2017 1072/12/2016, 1123/02.02.00/2016 KOULTK 28 VYK Anianpelto Lukuvuonna 2017-2018 VYK Anianpellon koulussa oli varauduttu kahteen yleisopetuksen luokkaan sekä yhteen pienryhmään. Nyt kyseisille luokille on tulossa yli 20 oppilasta. Tämän lisäksi pienryhmässä opiskelee 10 oppilasta, joista seitsemän on tulevia ensimmäisen vuosiluokan oppilaita. Kyseisen luokan maksimioppilasmäärä on kymmenen. Lisä tarve määräaikaiselle koulunkäynninohjaajalla 1. vuosiluokille, 26 tuntia. VYK Aurinkovuori VYK Aurinkovuoren koulussa toimivat Asikkalan kunnan yleisopetuksen pienryhmät vuosiluokilla 3.-6. sekä erityisopetuksen vuosiluokat 1.-9. Näihin luokkiin sijoittuvat eriasteisista oppimisvaikeuksista tai käyttäytymishäiriöistä kärsivät oppilaat. Luokissa opiskelee lapsia, joille henkilökohtainen koulunkäynninohjaaja on oppilaan koulunkäynnin turvaamiseksi välttämätön. Lisä tarve: 4 määräaikaista henkilökohtaista koulunkäynninohjaajaa oppilaalle (24 h), 1 määräaikainen henkilökohtainen koulunkäynninohjaaja (26 tuntia, ehdollinen) ja 1 koulunkäynninohjaaja (30 tuntia).

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 32/69 Koulutuslautakunta 28 02.05.2017 Kunnanhallitus 139 15.05.2017 VYK yläkoulu Viisisarjainen Oppilasmäärä tulevilla 7. luokilla yleisopetuksen luokkaopetuksessa on strategian mukainen, 120 oppilasta. Tupa-luokkiin on tulossa 11-12 oppilasta. Lisätarve: Tuntikehyksen lisäys 12 vvt taito- ja taideaineisiin, laaja-alainen erityisopettaja luokkaopetukseen ja Kalkkisten koululle, koulunkäynninohjaaja ja sijaismäärärahaa. Vaihtoehtona kuusisarjainen yläkoulu. Lisätarve: Tuntikehyksen lisäys 38 vvt, laaja-alainen erityisopettaja luokkaopetukseen ja Kalkkisten koululle, koulunkäynninohjaaja ja sijaismäärärahaa. Sijaismäärärahat Kunnassa on ollut sijaisten palkkauskielto. Vuoden 2017 (2016) talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa todetaan, että sijaisia saa palkata vain, jos palkkaamatta jättäminen aiheuttaisi lain rikkomisen ao. palvelun tuottamisessa. Tulosyksikön esimies tarvitsee aina palvelualueen johtajan luvan sijaisten palkkaamiseen.

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 33/69 Koulutuslautakunta 28 02.05.2017 Kunnanhallitus 139 15.05.2017 Kouluja on ohjeistettu hoitamaan sijaisjärjestelyt sisäisesti kolmen päivän ajan. Koulunkäynninohjaajat hoitavat opettajien lyhyt aikaiset sijaisuudet. Yli kolme päivää kestävään poissaoloon on saanut palkata ulkopuolisen sijaisen. Koulutuslautakunnan vuoden 2017 talousarviossa ei ole sijaismäärärahavarusta. Sama määrärahojen puuttuminen on ollut seurausta jo vuosien ajan alibudjetoidusta talousarviosta. Valmistelija/lisätietoja Koulutusjohtaja Juha Leppialho, puh. 044 778 0259, juha.leppialho@asikkala.fi Ehdotus Koulutuslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle 109.600 lisämäärärahaa vuodelle 2017. Samalla lautakunta toteaa, että määrärahan tarve jatkuu keväällä 2018. Tähän määrärahan tarpeeseen 131.400 palataan vuoden 2018 talousarviossa. Tarkoitus on kuitenkin esittää resurssien palkkaamista koko lukuvuodeksi. Lisäksi lautakunta toteaa, että vuoden 2017 talousarviossa on noin 100.000 euron alijäämä kuljetuksissa mutta tässä vaiheessa vuotta tämä arvioidaan katettavaksi Valmistavan opetuksen loppuvuodelle varatuista määrärahoista. Lautakunta toteaa, että tämäkin alijäämä huomioidaan vuoden 2018 talousarvion valmistelussa. Lisätalousarvion jakautuminen: 1. Lisätalousarvio yhtenäiskoulun alakouluihin: a) Määräaikaisten koulunkäynninohjaajien palkkaamiseen lukuvuodelle 2017-2018 yhteensä 121.400 euroa, josta vuodelle 2017 kohdistuu 57.000 euroa ja vuodelle 2018 64.400 euroa. b) Sijaismääräraha 15.000 euroa, josta kohdistuu vuodelle 2017 yhteensä 7.000 euroa ja vuodelle 2018 yhteensä 8.000 euroa. 2. Lisätalousarvio yhtenäiskoulun yläkouluun: a) Laaja-alainen erityisopettaja lukuvuodeksi 2017-2018 yhteensä 45.500 euroa. Vuodelle 2017 tästä kohdistuu 19.000 euroa ja vuodelle 2018 26.500 euroa. b) Koulunkäynninohjaaja 32.5 h yhteensä 22.100 euroa, josta vuodelle 2017 10.400 euroa ja vuodelle 2018 11.700 euroa. c) Tuntikehyksen lisääminen 12 h Tupa-luokkien taito- ja taideaineiden toteuttamiseen 22.000 euroa, josta vuodelle 2017 kohdistuu 9.200 euroa ja vuodelle 2018 12.800 euroa. d) Sijaismääräraha 15.000 euroa, josta vuodelle 2017 kohdistuu 7.000 euroa ja vuodelle 2018 8.000 euroa. Asian käsittely koulutuslautakunnan kokouksessa:

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 14/2017 34/69 Koulutuslautakunta 28 02.05.2017 Kunnanhallitus 139 15.05.2017 Keskustelun aikana Mira Nieminen teki esityksen kohtaan 2 c, että tuntikehyksen lisäys on 38 vvh = 86 100 ja 7. luokat jaetaan 6 perusopetusryhmään. Esitystä kannatti Kari I Mattila. Koska oli tullut esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys päätettiin äänestää. Puheenjohtaja teki äänestysesityksen, jonka mukaan esittelijän tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät JAA ja Mira Niemisen tekemää esitystä kannattavat äänestävät EI. Äänestyksessä annettiin 2 JAA ääntä (Broman, Mielonen) esittelijän tekemällä ehdotukselle ja 5 EI ääntä(nieminen, Mattila, Koivunen, Toukola, Suomela) Mira Niemisen tekemälle esitykselle. Päätökseksi tuli Mira Niemisen tekemä esitys kohtaan 2 c. Lisätalousarvio jakautuu seuraavasti: