LIITE KHALL LIITE KVALT VUODEN 2016 LOPUSSA VIREILLÄ OLEVAT VALTUUSTOALOITTEET SEKÄ NIIDEN JOHDOSTA SUORITETUISTA TOIMENPITEET

Samankaltaiset tiedostot
VALTUUSTOALOITE KESKUSTA-ALUEEN YLEISKAAVOITUKSESTA

LIITE KHALL LIITE KVALT VUODEN 2015 LOPUSSA VIREILLÄ OLEVAT VALTUUSTOALOITTEET SEKÄ NIIDEN JOHDOSTA SUORITETUISTA TOIMENPITEET

Valittava henkilö tulisi toimimaan tulospalkattuna todellisten tulosten aikaan saa mi sen motivoimiseksi. Tehtävään määrätään pohjapalkka, jonka li-

Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys. Kuntajakoselvittäjä Arto Saarinen

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Savonlinnan kaupunkistrategian valmisteluprosessi 218/01.014/2017 ELJ 25

Rakennus- ja ympäristölautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Riihimäen maapoliittisen ohjelman Ohjelman periaatteita on noudatettu pääsääntöisesti maankäyttöasioista

Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ

KH liite n:o 2/ VALT liite n:o 2/

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Rakennus- ja ympäristölautakunta Kaupunginhallitus Rakennustarkastajan viran ( )perustaminen

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja 328. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valmistelu: kansliajohtaja Jukka Vilen puh.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue

Liite: Ehdotus hallintosäännöksi

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

Määräaikaan mennessä elinvoimapäällikön määräaikaisen työsuhteen ha kijat olivat (nimi, ikä, kotipaikkakunta, tutkinto, nykyinen työpaikka):

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu ELINKEINOLAUTAKUNTA 6/ Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN. Taipale Kari Witas Oy X

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

Järvenpää Pöytäkirja 13/ (7) Kaupunginhallitus Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastus

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (9) Tarkastuslautakunta

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Maankäytön suuntaviivat 2025

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville.

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2013. Saapuvilla: läsnä poissa

Iisa Järvinen poistui tämän asian käsittelyn aikana klo

HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET. III luku. Muut määräykset. VI luku. Nimenkirjoitus 1(6) ----

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Hallintosäännön uudistaminen ja organisaatiomuutoksen valmistelu. Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kaupunginhallitus Valtuustoaloite ranta- ja hajarakentamisen maapoliittisesta ohjelmasta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (8) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat

Höyhtiönlahden, Kontanniemen ja Ruponlahden ranta-asemakaavojen kumoaminen

YLÖJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS: Kirkonseudun Ojapuiston asemakaavan muutos (Siltatien ja Lähdevainiontien OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori.

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 14

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7.

-3, KH :00. Nivalan kaupunki. Kaupunginhallitus

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden rantaosayleiskaavan 2. osan muutos Kuorasjärvi, pohjoisosa, Kuusikallio

Aloitteiden käsittelyprosessit

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Kunnan tavoitteet maankäytössä ja yhteensovittamisessa

Järvenpää Pöytäkirja 15/ ( 8) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (9) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2. krs

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2012

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p

Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015

SAUNANIITYN ALUEEN VAPAARAHOITTEISEEN SEKÄ VALTION TUKEMAAN ASUNTOTUOTANTOON LUOVUTETTAVIEN TONTTIEN HINNOITTE- LU JA MYYNTIVALTUUTUS

Transkriptio:

1 LIITE KHALL 27.3.2017 LIITE KVALT VUODEN 2016 LOPUSSA VIREILLÄ OLEVAT VALTUUSTOALOITTEET SEKÄ NIIDEN JOHDOSTA SUORITETUISTA TOIMENPITEET 1. 28.10.2013 22 valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite Valtuustoaloite ranta- ja hajarakentamisen maapoliittisesta ohjelmasta Khall 18.11.2013 359: Kaupunginhallitus päätti toimittaa aloitteen asumis-, maankäyttö ja elinkeinotoimikunnan valmistelutavaksi. Valmistelussa tulee asiasta pyytää ympäristölautakunnan lausunto sekä rantayleiskaavatoimikunnan lausunto ja tässä yhteydessä selvittää aloitteessa esitetyn ohjelman yhteys ja suhde muihin kaupungin maankäyttöä ohjaaviin säännöksiin (mm. rakennusjärjestys, maankäyttö- ja rakennuslaki, valmisteilla oleva rantayleiskaava). Lisäksi valmistelussa tulee ottaa huomioon, että kaupunkistrategiassa on hyväksytty, että kokonaisvaltaisen maapoliittisen ohjelman laatiminen aloitetaan. että valmistelu (väliraportti) toimitetaan kaupunginhallitukselle 28.2.2014 mennessä. Asumis-, maankäyttö- ja elinkeinotoimikunta 10.12.2013: "SELVITYS MAAPOLIITTISEN OHJELMAN NYKYTILASTA Kaupunginhallitus on kokouksessaan 18.11.2013 359 päättänyt toimittaa valtuustoaloitteen ranta- ja hajarakentamisen maapoliittisesta ohjelmasta asumis-, maankäyttö- ja elinkeinotoimikunnan valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus on lisäksi todennut, että valmistelussa tulee ottaa huomioon, että kokonaisvaltaisen maapoliittisen ohjelman laatiminen aloitetaan. Edelleen kaupunginhallitus on edellyttänyt, että valmistelu (väliraportti) toimitetaan kaupunginhallitukselle 28.2.2014 mennessä. Toimikunta on käsitellyt asiaa kokouksessaan 10.12.2013 ja todennut, että maapoliittinen ohjelma tulee laatia kokonaisvaltaisena. Lisäksi toimikunta totesi, että aikataulu on ohjelmalle liian nopea ja että aikataulua tulisi väljentää. Ohjelman laadinnassa voitaisiin lausuntojen sijasta hyödyntää mm. työpajatyöskentelyä. Maapoliittisesta ohjelmasta on laadittu alustava sisällysluettelo, jota voidaan tarkentaa työn kuluessa. Lisäksi ohjelman nykytilanneosiosta on laadittu alustava versio, jota toimikunta käsitteli kokouksessaan 5.2.2014 ja merkitsi sen tiedoksi. Ohjelman käsittelyä on tarkoitus jatkaa toimikunnan seuraavassa kokouksessa. Lisäksi toimikunta päätti lähettää kaupunginhallitukselle selvityksen ohjelman nykytilasta ja ohjelman etenemisestä siten, että ohjelman tavoiteosaa käsiteltäisiin esim. kaupunginhallituksen iltakoulussa työpajatyyppisesti toukokuussa. Liitteenä on maapoliittisen ohjelman nykytilaosion alustava versio, jota on toimikunnan kokouksen jälkeen täydennetty 13.2.2014 Khall 10.3.2014 64: Kaupunginhallitus päätti merkitä tiedoksi ame-toimikunnan laatiman selvityksen maapoliittisen ohjelman nykytilasta ja ohjelman jatkovalmistelusta, siten, että ohjelman tavoiteosaa käsitellään kaupunginhallituksen

2 iltakoulussa työpajatyyppisesti toukokuussa 21.5.2014 kl0 16.00. Ame-toimikunta 19.2.2015: Kaupunginhallitus on kokouksessaan 18.11.2013 359 päättänyt toimittaa valtuustoaloitteen ranta- ja hajarakentamisen maapoliittisesta ohjelmasta asumis-, maankäyttö- ja elinkeinotoimikunnan valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus on lisäksi todennut, että valmistelussa tulee ottaa huomioon, että kokonaisvaltaisen maapoliittisen ohjelman laatiminen aloitetaan. Toimikunta on käsitellyt asiaa kokouksessaan 10.12.2013 ja todennut, että maapoliittinen ohjelma tulee laatia kokonaisvaltaisena. Samalla toimikunta on todennut, että aikataulu on ohjelmalle liian nopea ja että aikataulua tulisi väljentää. Väliraportti on toimitettu kaupunginhallitukselle asetetussa määräajassa. Ohjelmaa on valmisteltu AME-toimikunnan lisäksi kaupunginhallituksen iltakoulussa 21.5.2014, jonne on kutsuttu mm. kaupunginhallituksen, ympäristölautakunnan ja AME-toimikunnan jäsenet sekä johtoryhmä. Iltakoulussa ohjelmaa on valmisteltu työpajatyöskentelyllä. Syksyn aikana maapoliittisen ohjelman valmistelu jäi kiireellisyysjärjestyksessä toiseksi elinkeino-ohjelman valmistelulle. Vuodenvaihteessa käsiteltiin useita ohjelmaan vaikuttavia muutoksia, mm. verovapauden vauhdittamat raakamaakaupat, jotka haluttiin saada ohjelmaan mukaan. Tämän johdosta tarkistettu ohjelma ja sen powerpoint-muotoon laadittu tiivistelmä tuodaan vielä toimikuntaan käsiteltäväksi. Liitteinä kokoukseen osallistuville ovat maapoliittinen ohjelma ja sen uusittuja liitteitä. Toimikunta käsitteli ohjelman ja lähetti sen kaupunginhallitukselle käsiteltäväksi. Khall 16.3.2015 87: Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle: todeta, että maapoliittinen ohjelma on käsitelty AME-toimikunnassa 19.2.2015. maapoliittinen ohjelma tulee kaupunginhallituksen käsittelyyn kevään 2015 aikana ja ohjelma saatetaan tiedoksi valtuustolle. että aloitteen käsittely on kesken. Kvalt 7.4.2015 22: Kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin. Khall 14.12.2015 336: Nimetty valmisteluryhmä on käsitellyt maapoliittista ohjelmaa (maapoliittisen ohjelman luonnos 5.10.2015) Kaupunginhallitus kävi yleiskeskustelun laaditusta maapoliittisen ohjelmasta ja päätti lähettää maapoliittisen ohjelman valtuustoryhmien käsiteltäväksi ja kommentoitavaksi. Valtuustoryhmien kommentteja ei ole saatu. Valtuustoryhmien osalta asian käsittely on kesken.

3 Ympäristölautakunta 24.10.2016 146: Ympäristölautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle, että tonttitarjonnan monipuolistaminen (suuret ja pienet tontit) huomioidaan selkeästi kaupungin maapoliittisessa ohjelmassa ja kaupungin maapoliittisen ohjelman valmistelua jatketaan ripeästi. Maankäyttö- ja rakennuslakiin on tulossa muutoksia, joilla kunnan toimivaltaa laajennetaan. Valmistelussa tulee arvioida mainitut lainsäädännön muutokset ja mitä ne vaikuttavat maapoliittisen ohjelman sisältöön ja tarkoituksenmukaisuuteen. Valtuustoaloitteen käsittely on kesken. 2. 7.4.2015 Kokoomuksen valtuustoryhmä Valtuustoaloite tulospalkattu Orivesilähettiläs Khall 27.4.2015 137: Kaupunginhallitus päätti toimittaa aloitteen johtoryhmän valmisteltavaksi siten, että valmistelu tehdään 30.9.2015 mennessä. Khall 8.2.2016 Valtuustoaloitteen perusteella vuoden 2016 talousarvioon on varattu määräraha, jotta voitaisiin perustaa määräaikainen Oriveden kehittämishanke, jossa yleisenä tavoitteena olisi paikkakunnan elinvoiman lisääminen. Kehittämishanke osa-alueita olisivat mm. uusien yritysten ja investointien hankinta, tonttimyynnin vauhdittaminen, markkinoinnin tehostaminen, nykyisten yritysten toiminnan edistäminen sekä uusien työpaikkojen määrän lisääminen, yritys-, koulutus- ja kehittämisorganisaatioihin suuntautuvan yhteistyön vahvistaminen. Kehittämishanketta varten tulee joko perustaa uusi työsopimussuhteinen määräaikainen vakanssi tai muokata täyttämättä olevasta kaupungin elinkeinojohtajan virasta tehtävänimikkeen ja sisällön osalta kehittämisprojektin tavoitteisiin soveltuva virka (elinkeinojohtajan virka on ollut täyttämättä siitä lähtien kun tehtävän haltija siirtyi Tredea Oy:n palvelukseen ). Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää: merkitä tiedoksi edellä esitetyn ja kokouksessa annettavan selvityksen. käydä lähetekeskustelun elinvoiman kehittämishankkeen sekä perustettavan vakanssin keskeisestä sisällöstä, painopistealueista ja tavoitteista sekä kestosta. että asia valmistellaan käydyn lähetekeskustelun perusteella kokoukseen 22.2.2016. Asiaa käsiteltiin kaupunginhallituksen iltakoulussa 15.2.2016. Iltakoulu käsittelyn perusteella esitettiin seuraavaa: aloitetaan kaupungin elinvoiman kehittämishanke, jonka kesto on 1.5.2016-31.12.2018. hankkeeseen palkataan kokoaikainen työsopimussuhteinen elinvoimapäällikkö. hankkeen keskeiset tavoitteet ovat: uusien yritysten ja investointien hankinta sekä asukkaiden

4 3. 15.6.2015 yhdeksän kokoomusryhmän valtuutettua Valtuustoaloite I LOVE ORIVESI - markkinointikampanjasta hankinta, tonttimyynnin vauhdittaminen, kaupunkimarkkinoinnin sekä toimitila markkinoinnin tehostaminen, nykyisten yritysten toiminnan edistäminen sekä uusien työpaikkojen määrän lisääminen, yritys-, koulutus- ja kehittämisorganisaatioihin sekä yrittäjäjärjestöön suuntautuvan yhteistyön vahvistaminen. Erityisenä painopistealueen on biotalouteen liittyvän yritystoiminnan kehittäminen paikkakunnalla. elinvoiman kehittämishankkeelle nimetään ohjausryhmä, jonka kokoonpano ja tehtävä päätettään erikseen myöhemmin. elinvoiman kehittämishankkeeseen liitetään kaupungin henkilöstölle suuntautuvaa koulutusta, jolla pyritään vahvistamaan henkilöstön markkinointi- ja asiakaspalveluosaamista. elinvoiman kehittämishankkeen onnistuminen edellyttää, että koko henkilöstö ja luottamushenkilöorganisaatio saadaan mukaan tukemaan hankkeen tavoitteita. Khall 22.2.2016 44: Kaupunginhallitus päätti hyväksyä elinvoiman kehittämishankkeen tavoitteet, painopistealueet sekä toimenpiteet esitetyn mukaan. että kaupunkiin perustetaan työsopimussuhteinen määräaikainen elinvoimapäällikön vakanssi 1.5.- 31.12.2018 ajalle. että em. vakanssi voidaan laittaa heti julkisesti haettavaksi. että vakanssin täyttää ja palvelusuhteen ehdot päättää kaupunginhallitus. että tehtävän kelpoisuusehtona on soveltuva toisen asteen tutkinto tai soveltuva korkeakoulututkinto sekä riittävä tehtäväalueen tuntemus. Määräaikaisen elinvoimapäällikkö Otto Härkönen on aloittanut tehtävässä 1.8.2016 alkaen. Khall 16.1.2017 14: Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle valtuustoaloitteen johdosta seuraavaa: kaupunki on perustanut 25.4.2016 114 työsopimussuhteisen määräaikaisen elinvoimapäällikön tehtävän ajalle 1.8.2016-31.12.2018. kaupunginhallitus on valinnut tehtävään diplomi-insinööri Otto Härkösen. Otto Härkönen aloitti tehtävässä 1.8.2016. että se toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi. Kvalt 20.2.2017 13: Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen. Valtuustoaloite on loppuun käsitelty. Khall 29.6.2015 214: Kaupunginhallitus päätti toimittaa aloitteen kaupungin markkinointiryhmälle valmisteltavaksi siten, että valmistelu tehdään 31.10.2015 Khall 16.1.2017 13: Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle valtuustoaloitteesta seuraavaa:

5 4. 7.9.2015 Oriveden Kokoomuksen valtuustoryhmä Valtuustoaloite keskusta alueen yleiskaavoituksesta todeta, että markkinointiryhmä on valmistellut kaupungin markkinointisuunnitelmaa, jota on käsitelty ametoimikunnassa 24.11.2016 seuraavasti: "Elinvoimapäällikkö Otto Härkönen esitteli Oriveden kaupungin markkinointiryhmän 15.11.2016 kokouksen pohjalta vuodelle 2017 suunniteltuja markkinointitoimenpiteitä. Toimikunta keskusteli Oriveden kaupungin markkinoinnille asetettavista tavoitteista vuoden 2017 markkinointisuunnitelmaa varten. Toimikunta päätti merkitä tiedoksi elinvoimapäällikkö Otto Härkösen esityksen vuodelle 2017 suunnitelluista markkinointitoimenpiteistä. Todettiin, ettei muuttotappio ole vain Oriveden ongelma vaan sitä on myös ympäristökunnissa ja muuttoliikkeen syitä ja suuntaa sekä alueen vetovoimatekijöitä on tutkittava markkinoinnin pohjaksi. Toimikunta esittää, että erilaisia tapahtumia aletaan hyödyntää Oriveden kaupunkimarkkinoinnissa nykyistä enemmän jo etukäteen, markkinointitoimenpiteistä laaditaan vuosikello, tutkitaan, millaisia mahdollisuuksia luonto ja kulttuuri tarjoavat markkinointiin, rantakaavan tontteja hyödynnetään markkinoinnissa ja kaikki kaupunkilaiset olisi saatava ymmärtämään, että Orivedellä on paljon hyviä asioita, esim. pyöräily- ja jalankulkureitit. Toimikunta toivoo konkretiaa kaupungin markkinointitoimenpiteisiin. Toimikunta toteaa kaupungin markkinointisuunnittelun olevan hyvässä vaiheessa." Oriveden markkinointisuunnitelmaa ja Suomi 100 juhlavuoden tapahtumia käsiteltiin 11.1.2017 kaupungin ja yrittäjien yhteiskokouksessa ja todettiin, että suunnitelma on hyvä pohja markkinoinnin kehittämiseen että se toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi. Kvalt 20.2.2017 12: Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen. Valtuustoaloite on loppuun käsitelty. Kaupunginhallitus 28.9.2015 261: Kaupunginhallitus päätti toimittaa aloitteen johtoryhmälle valmisteluun niin, että asia käsitellään talousarvion 2016 valmistelun yhteydessä. Khall 29.3.2016 79: Kaupunginhallitus päätti aloitteen johdosta seuraavaa: 1. Keskustaajaman osa-yleiskaava sisältyy valtuuston hyväksymään kaavoitusohjelmaan, siten että aloitus on vuonna 2016. Aloituspäätös, jossa linjataan osayleiskaavahankkeen eteneminen ja tarvittava resursointi, tuodaan erikseen kaupunginhallituksen päätettäväksi kesäkuun 2016 loppuun mennessä. 2. Todeta, että valtuustoaloitteen käsittely on kesken. Kaupunginhallitus on käsitellyt erillisasiana Oriveden keskustaajaman osayleiskaavaa 2040: Khall 6.6.2016 159:

6 Keskustaajaman osayleiskaava sisältyy kaupunginvaltuuston talousarvion yhteydessä hyväksymään ohjeelliseen kaavoitusohjelmaan siten, että hankkeen aloitus on merkitty vuodelle 2016. Hankkeesta on laadittu ympäristöpalveluissa alustava luonnos osallistumis- ja arviointisuunnitelmaksi. Sen mukaan suunnittelualue käsittäisi noin 4000 ha ja alueen väestömäärä olisi noin 6350 asukasta. Suunnittelualue käsittäisi aiempaa yleiskaavaa huomattavasti laajemman alueen ulottuen länsi-itäsuunnassa Orituvan ympäristöstä Nihuanjärvelle ja pohjois-eteläsuunnassa Onnistaipaleelta Yliskylään. Laadittava yleiskaava korvaisi osan aiemmin laaditusta Iso-Teerijärven osayleiskaavasta. Keskustaajaman asemakaava-alueet tulevat jäämään suunnittelualueen sisälle. Yleiskaava ei kuitenkaan ole asemakaavaalueella voimassa muutoin kuin asemakaavan muuttamista koskevan ohjauksen osalta. Liitteenä on osallistumis- ja arviointisuunnitelman alustava luonnos liitteineen. Kaupunginhallitus päätti: Käynnistää Keskustaajaman osayleiskaavan 2040 laadinnan OAS:n liitteessä likimäärin rajatulle alueelle, joka rajaus tarkentuu suunnittelun edetessä. perustaa hanketta varten yleiskaavatoimikunnan, joka ohjaa hankkeen valmistelua. antaa ympäristöpalveluiden tehtäväksi valmistella osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa yhdessä perustettavan kaupunginviraston sisäisen työryhmän kanssa ja yleiskaavatoimikunnan ohjauksessa. Kaupunginhallitus nimeää yleiskaavatoimikunnan jäsenet myöhemmin. Khall 12.9.2016 234: Yleiskaava on kunnan yleispiirteinen maankäytön suunnitelma. Sen tehtävänä on yhdyskunnan eri toimintojen, kuten asutuksen, palvelujen ja työpaikkojen sekä virkistysalueiden sijoittamisen yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteensovittaminen. Yleiskaavoituksella ratkaistaan tavoitellun kehityksen periaatteet, ja yleiskaava ohjaa alueen asemakaavojen laatimista. Yleiskaava on joustava kaavamuoto. Se voi olla luonteeltaan hyvinkin strateginen ja yleispiirteinen lähestyen maakuntakaavan esittämistapaa. Toisaalta yleiskaava voidaan laatia tarkaksi suoraan rakentamista ohjaavaksi. Kaupunginhallitus päätti: määritellä yleiskaavatoimikunnan jäsenmäärän ja nimeää jäsenet ja varajäsenet 31.5.2017 päättyvälle toimikaudelle, valita yleiskaavatoimikunnalle puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan, määrätä yleiskaavatoimikunnan esittelijäksi kaupunginjohtajan, määrätä yleiskaavatoimikunnan pöytäkirjanpitäjäksi ympäristölauta- kunnan sihteerinä toimivan toimistosihteerin, että yleiskaavatoimikunnan tehtävänä on osallistumis- ja arviointisuunnitelman valmistelun ohjaus, valmistella yleiskaavan tavoitteet sekä tarkkuustaso (strateginen, yleispiirteinen / tarkka ja yksityiskohtainen) ja tehdä edellä mainituista asioista esitys kaupunginhallitukselle, valtuuttaa yleiskaavatoimikunnan käyttämään ulkopuolista asiantuntijakonsulttia ja tehdä tätä koskeva esitys (konsulttityön rooli ja laajuus hankkeessa) kaupunginhallitukselle, todeta, että yleiskaavatoimikunnalla on oikeus kutsua kokouksiin asiantuntijoiksi kaupungin viranhaltijoita tai ulkopuolisia asiantuntijoita. Pysyvänä asiantuntijana yleiskaavatoimikuntaan nimetään maankäyttöinsinööri ja maankäyttöteknikko.

7 5. 25.4.2016 Kristillisdemokraatt inen valtuustoryhmä, Perussuomalaiste n valtuustoryhmä, Vasemmistoliiton valtuustoryhmä ja Vihreä valtuustoryhmä Valtuustoaloite elinvoimapäällikön ja elinvoimatyöskentelyn tukiryhmästä Kaupunginhallitus päätti valita yleiskaavatoimikuntaan seuraavat jäsenet 31.5.2017 päättyvälle toimikaudelle: Varsinainen jäsen/varajäsen pj. Antti Nieminen / Kaarina Jokinen vpj. Markku Kallio / Jussi Järvinen Marjo Mäkinen-Aakula / Kalle Uotila Yleiskaavatoimikunnan esittelijänä toimii kaupunginjohtaja ja pöytäkirjanpitäjänä ympäristölautakunnan sihteerinä toimiva toimistosihteeri. Pysyviksi asiantuntijoiksi yleiskaavatoimikuntaan nimettiin maankäyttöinsinööri ja maankäyttöteknikko. Yleiskaavatoimikunta on kokoontunut tähän mennessä kolme kertaa. Yleiskaavaprosessin etenemistä ja linjauksia käsitellään kaupunginhallituksen kokouksessa 27.3.2017. Todetaan, että aloitteessa esitetty yleiskaavahanke on käynnissä ja etenemässä. Khall 27.3.2017: Päätösehdotus: Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää valtuustoaloitteen johdosta seuraavaa: 1. merkitsee tiedoksi edellä esitetyn selvityksen aloitteen johdosta. 2. toteaa, että valtuustoaloite on loppuun käsitelty. Kvalt 3.4.2017: Aloite kuuluu seuraavasti: "Orivedeltä puuttuu elinvoimaa ja elinkeinoja. Pitkään jatkunut tasainen ja nyt kiihtyvästi miinusmerkkinen kasvu on käännettävä kaikkia palkitsevaksi, jokaista mukaan kutsuvaksi, mahdollisuuksien, onnistumisten ja aina uudelleen yrittämisen sallivaksi hyvän kierteeksi. Elinvoimainen kaupunki on mahdollinen vain hyvinvoivien ja omia unelmiaan kohti pyrkivien ja suunnitelmiaan innokkaasti toteuttavien asukkaiden avulla. Kaupungin talouden parantaminen on hetkellisesti mahdollista kuntalaisilta enemmän ottamalla, mutta kestäväksi keinoksi tästä ei ole. Oriveden väkiluku on verojen ja maksujen korotusten jälkeen lähtenyt voimakkaaseen laskuun. joka kaupunkiseudun kasvuympäristössä erottuu haitaksemme. Löytämällä oikeat kohteet, joihin keskittyen saamme pieneen puuttumalla suurimmat tulokset. elinvoimaa lisäävällä voi saada paljon aikaan lyhyessäkin ajassa. Elinvoimapäällikön tehtävään kohdistuu suuria odotuksia ja aikaansaamisen vaatimuksia, joihin kukaan ei yksin pysty vastaamaan. Elinvoimapäällikön ja elinvoimatyöskentelyn lisäresurssiksi ia yhteysvälineeksi tarvittaisiin tukiryhmä, jonka

8 tehtäviin kuuluisivat mm.: kannustaa toimenpiteisiin, joita Orivedellä aikaisemmin ei ole tehty. raivata hidasteet ja esteet rohkeiden kokeilujen edestä. varmistaa päätöksille taustatuki, jotta niissä voidaan edetä viipyilemättä. aktivoida paikallistaloutta ja rakentaa ehdotuksillaan vetovoimaista ympäristöä. tuoda kylien elinvoimatekijät ja asukkaiden sekä yrittäjien mielipiteet osaksi elinkeinojen edistämistä ja toimia elinvoimatyöskentelyn lähettiläinä yhdistyksiin, yrityksiin ja kuntalaisiin päin. Elinvoimapäällikkö voisi antaa lisäksi tukiryhmälle erilaisia tehtäviä. Tukiryhmän kokoonpanoksi ja organisoitumiseksi ehdotamme seuraavaa: yksi edustaja jokaisesta valtuustoryhmästä. asiantuntija kulloinkin käsiteltävältä toimialalta. yrittäjien edustaja vuorollaan. elinvoimapäällikkö toimisi tukiryhmän sihteerinä. Oriveden elinvoima on yksin orivesiläisistä käsistä kiinni ja elinvoimatoimenpiteet ovat elinkeinostrategiassa onnistumisen edellytys. Me allekirjoittaneet valtuutetut ajattelemme itsenäisen Oriveden olevan paras asuinpaikka orivesiläisille ja itsenäisen Oriveden parhaiten vahvistavan Suomen suosituinta kaupunkiseutua. Esitämme aloitteenamme elinvoimapäällikön ja elinvoimatyöskentelyn tukiryhmän perustamista. Khall 16.1.2017 12: Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle valtuustoaloitteen johdosta seuraavaa: elinvoimapäällikkö on aloittanut 1.8.2016 määräaikaisessa työsuhteessa, joka kestää 31.12.2018 saakka. on tärkeää, että elinvoimapäällikkö on tiiviissä yhteydessä päättäjiin sekä yrityksiin ja muihin sidosryhmiin, joka on otettu huomioon elinvoimapäällikön tehtävässä ja sen sijoittumisessa kaupunkiorganisaatioon. elinvoimapäällikkö toimii kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajan alaisuudessa. elinvoimapäällikkö toimii asiantuntijana ja valmistelijana asumis-, maankäyttö- ja elinkeinotoimikunnassa, markkinointiryhmässä, edustajana Tredean ulkoisessa johtoryhmässä ja kaupungin ja Tredun yrittäjyysyhteistyöhankkeessa sekä valmistelijana ja asiantuntijana kaupungin ja Oriveden Yrittäjien välisessä yhteistyössä. kaupungin markkinoinnin, elinkeino- ja työllisyyspalvelujen sekä asiakaspalvelupisteen työnjaosta kaupunginjohtajan on tehnyt viranhaltijapäätöksen 19.12.2016, (liite). valtuuston 28.11.2016 hyväksymässä uudessa organisaatiorakenteessa perustetaan kehittämistoimikunta, jonka yhtenä asiantuntijana toimii elinvoimapäällikkö. edellä olevaan viitaten elinvoimapäälliköllä on tiivis yhteys päätöksentekojärjestelmään kaupunginhallituksen ja ame-toimikunnan (1.6.2017 alkaen kehittämistoimikunnan) kautta, joten tästä syystä ei ole

9 tarkoituksenmukaista perustaa erillistä tukiryhmää. että kaupunginhallitukselle raportoidaan elinkeinoasioista kolme kertaa vuodessa. että se toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi. Kvalt 20.2.2017 11: Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen. Valtuustoaloite on loppuun käsitelty. 6. 24.10.2016 51 24 valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite Valtuustoaloite selkeän yleis-/toimintaohjeen saamiseksi kaupungin tilojen vuokraamisesta ulkopuolisille toimijoille Khall 21.11.2016: Ehdotus: Kaupunginhallitus päättää toimittaa aloitteen tilapalveluille ja kasvatus- ja opetuspalveluille valmisteltavaksi siten, että valmistelu tehdään 31.3.2017 mennessä. Valtuustoaloitteen käsittely on kesken. 7. 24.10.2016 52 17 valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite Valtuustoaloite luonnonsuojelualueen laajennuksesta Khall 16.1.2017 15: Kaupunginhallitus päätti: palauttaa Luonnonsuojelualueen laajentaminen Eräpyhän alueella koskevan asian ympäristölautakunnan valmisteltavaksi siten, että lautakunta selvittää mahdollisen suojelukorvauksen määrän alueelle, mikäli alueesta perustetaan luonnonsuojelualue. ympäristölautakunnan selvitys pyydetään 31.5.2017 mennessä. Valtuustoaloitteen käsittely on kesken.