Kunnanhallitus 179 25.05.2015 Kunnanhallitus 202 01.06.2015 Kunnanvaltuusto 60 15.06.2015 Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman laadintakehys 528/02.02.00/2015 Kunnanhallitus 25.05.2015 179 Kuntalain (8, 65 ) mukaan kunnanvaltuuston on vuoden loppuun mennessä kyväksyttävä kunnalle taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi. Seuraavan kalenterivuoden talousarvio on suunnittelukauden ensimmäinen vuosi. Taloussuunnitelman ja talousarvion valmistelusta vastaa kunnanhallitus. Yleinen taloudellinen tilanne Bruttokansantuotteen määrä on laskenut kahtena edellisenä vuonna. Kokonaiskysyntää ovat näinä vuosina leikanneet erityisesti yksityisten investointien ja viennin supistuminen. Yksityisen kulutuksen määrä on kehittynyt viime vuosina heikosti, sen sijaan julkinen kulutus on kasvanut. Tänä vuonna kansantalouden ei enää ennakoida supistuvan, mutta nopeaa käännettä parempaan ei ole odotettavissa. Kasvun odotetaan pohjautuvan lähinnä vientikysynnän ja yksityisen kulutuksen pienehköön lisääntymiseen. VM:n mukaan vuoden 2016 kasvuksi muodostuu 1,4 prosenttia; vientikysynnän arvioidaan lisääntyvän ja yksityiset investoinnit kääntyvät kasvuun. Työllisyyden heikkenemisen ennakoidaan pysähtyvän ja kuluttajien luottamus niin oman kuin kansantalouden näkymiin vahvistuu. Kuntatalousohjelma Heikon taloustilanteen varjossa kuntien palkkakustannukset kasvavat aikaisempiin vuosiin nähden maltillisesti. Ansiotasoindeksin arvioidaan pysyvän samoissa kasvulukemissa molempina vuosina. Kuntien arvioidaan myös jatkavan omia säästötoimiaan ja sopeuttavan henkilöstömenojaan kuluvina vuosina. Ikärakenteen muutoksen arvioidaan kasvattavan
palvelujen tarvetta vuosina 2016-2019 vajaalla prosenttiyksiköllä vuosittain. Ostopalvelut ovat lisääntyneet voimakkaasti. Kuntien kustannuspaineet pysyvät maltillisinavaimeiden talousnäkymien alla. Kunta-alan kustannustaso kohosi vuonna 2014 peruspalvelujen hintaindeksillä mitattuna vain 0,8 % (edellisvuonna 1,8 %). Vuonna 2015 kustannustason arvioidaan pysyvän 1 %:ssa ja vuodelle 2016 ennakoidaan noin 1,2 % kustannustason nousua. Vuonna 2014 kuntien verotulot kasvoivat 2,5 %, vuoden 2015 kasvuksi odotetaan 1,9 % ja kuntatalousohjelman mukaan ennustetulla tulo- ja menokehyksellä kuntatalous painuu kuluvana ja tulevana vuonna alijäämäiseksi. Ohjelmassa painotetaankin, että kuntatalouden tasapainottaminen ja vakauttaminen edellyttää mittavia kuntataloutta vahvistavia toimenpiteitä (lähde Minna Punakallio, Kunnat.net) Meneillään olevien hallitusneuvotteluiden alustavien tietojen mukaan valtionosuuksiin on tulossa leikkauksia noin miljardin verran.tämä merkitsisi keskimäärin prosenttiyksikön korotusta kunnallisveroon ja huomattavia henkilöstösopeutuksia, ellei kunnan tehtäviä ja velvoitteita samanaikaisesti vähennetä (lähde KT). Kirkkonummen kunnan talouden kehitys Kirkkonummen kunnan tulos on vuosittain ollut alijäämäinen. Taseen ylijäämää oli tilinpäätöshetkellä 31.12.2014 jäljellä 24 milj. euroa. Verotulot ovat kasvaneet vuosittain 2-3 milj. euroa ja vastaavasti valtionosuudet ovat vähentyneet ja leikkauksia on edelleen odotettavissa. Lainakanta oli noin 90 milj. euroa.lähivuosien voimassa olevien lainojen lyhennykset kasvavat seuraavasti: vuonna 2015 lyhennykset 8,8 milj., vuonna 2016 yht. 10,9 milj., vuonna 2017 yht. 13,6 milj. ja vuonna 2018 yht. 12,4 milj.. Investointitarve kasvaa ja lähivuosina ollaan toteuttamassa kahta suurta investointia, joiden kustannusarvio on noin 40 milj. euroa. Jotta investoinnit pystytään toteuttamaan, käyttötaloutta varten ei voida ottaa lainaa. Kirkkonummen kunnan talouden kehys vuodelle 2016 ja suunnitelmavuosille 2017-2018 esitetään samansuuruisena kuin aiemmin esitetty talousarvion korjaus. Tällöin vuoden 2016 sitovaksi toimintakatteeksi tulisi koko kunnan osalta -190 866 t. Vuoteen 2014
verrattuna toimintakatteen kasvu olisi noin 5,8 milj. euroa (noin 3 %). Edellisvuoteen (2015) verrattuna toimintakatteen kasvu olisi 0-2 % riippuen erikoissairaanhoidon kustannusten mahdollisesta ylityksestä. Esityslistan liite: Esitys kehykseksi vuodelle 2016 ja kehyssuunnitelma vuosille 2017-2018 Ehdotus Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää 1 hyväksyä vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman laadintakehyksen liitteen mukaisesti 2 kehottaa kaikkia toimielimiä laatimaan vuoden 2016 talousarvioehdotuksensa ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelmansa lautakunta- / johtokuntatasoisen toimintakatteen puitteissa 3 kehottaa kaikkia toimielimiä kiinnittämään erityistä huomiota siihe, että talousarviovuoden sitovat toiminnalliset tavoitteet asetetaan siten, että ne tukevat Kirkkonummen kunnan taloudellisen tilan tasapainottamista suunnittelukauden aikana ja tulevina vuosina 4 todeta, että toimielinten ehdotukset vuoden 2016 talousarvioksi ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelmaksi tulee jättää kunnanhallitukselle viimeistään 21.9.2015 5 vuoden 2016 talousarvion valmisteluaikataulusta seuraavaa: - Kh:n talousarvion kehyspäätös kh 25.5. - lautakuntakäsittelyt 21.9. mennessä - lautakuntien esitykset Kh:lle tiedoksi kh 28.9. - kunnanjohtajan talousarvioehdotus kh 19.10. - ryhmien / kh:n talousarvioneuvottelut 20.10. - 2.11. (neuvottelujen muoto, täsmälliset ajankohdat ja osallistujat päätetään myöhemmin) - kunnanhallituksen ehdotus talousarvioksi ja veroprosenteiksi kh 2.11. - valtuusto hyväksyy talousarvion ja veroprosentit kv 16.11. 6 ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto päättää merkitä laadintakehyksen ja talousarvion valmisteluaikataulun tiedokseen Käsittelty
Keskustelun aikana jäsen Matti Kaurila ehdotti, että asia jätetään pöydälle ja että liitteenä olevaa taulukkoa täydennetään toiminnoittain prosenttiluvuilla, jotka kertovat mm. vuoden 2016 kehyksen kasvu-% vuoden 2014 tilinpäätökseen ja vuoden 2015 talousarvioon nähden. I varapuheenjohtaja Ari Harinen ja puheenjohtaja Raija Vahasalo kannattivat Kaurilan ehdotusta. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti Kaurilan ehdotuksen. Päätös Kunnanhallitus päätti jättää asian pöydälle ja että liitteenä olevaa taulukkoa täydennetään toiminnoittain prosenttiluvuilla, jotka kertovat mm. vuoden 2016 kehyksen kasvu-% vuoden 2014 tilinpäätökseen ja vuoden 2015 talousarvioon nähden. Tiedoksi Muutoksenhakuohje Ei muutoksenhakua, kuntalaki 91 Kunnanhallitus 01.06.2015 202 Esityslistan liite: Kehys vuodelle 2016 ja kehyssuunnitelma vuosille 2017-2018 Ehdotus Kunnanhallitus päättää 1 hyväksyä vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman laadintakehyksen liitteen mukaisesti 2 kehottaa kaikkia toimielimiä laatimaan vuoden 2016 talousarvioehdotuksensa ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelmansa lautakunta- / johtokuntatasoisen toimintakatteen puitteissa 3 kehottaa kaikkia toimielimiä kiinnittämään erityistä huomiota siihen, että talousarviovuoden sitovat toiminnalliset tavoitteet asetetaan siten, että ne tukevat Kirkkonummen kunnan taloudellisen tilan tasapainottamista suunnittelukauden aikana ja tulevina vuosina
4 todeta, että toimielinten ehdotukset vuoden 2016 talousarvioksi ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelmaksi tulee jättää kunnanhallitukselle viimeistään 21.9.2015 5 vuoden 2016 talousarvion valmisteluaikataulusta seuraavaa: - Kh:n talousarvion kehyspäätös kh 1.6. - lautakuntakäsittelyt 21.9. mennessä - lautakuntien esitykset Kh:lle tiedoksi kh 28.9. - kunnanjohtajan talousarvioehdotus kh 19.10. - ryhmien / kh:n talousarvioneuvottelut 20.10. - 2.11. (neuvottelujen muoto, täsmälliset ajankohdat ja osallistujat päätetään myöhemmin) - kunnanhallituksen ehdotus talousarvioksi ja veroprosenteiksi kh 2.11. - valtuusto hyväksyy talousarvion ja veroprosentit kv 16.11. 6 ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto päättää merkitä laadintakehyksen ja talousarvion valmisteluaikataulun tiedokseen 7 tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa Käsittely Keskustelun aikana jäsen Johanna Isomäki-Reik ehdotti, että päätöskohtaan 3 lisätään "siten, että toimintojen vaikuttavuus on nostettava keskiöön." Puheenjohtaja kannatti Isomäki-Reikin ehdotusta. Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Valtuuston II varapuheenjohtaja Emmi Wehka-aho poistui kokouksesta klo 20. Päätös Kunnanhallitus päätti 1 hyväksyä vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman laadintakehyksen liitteen mukaisesti 2 kehottaa kaikkia toimielimiä laatimaan vuoden 2016 talousarvioehdotuksensa ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelmansa lautakunta- / johtokuntatasoisen toimintakatteen puitteissa 3
kehottaa kaikkia toimielimiä kiinnittämään erityistä huomiota siihen, että talousarviovuoden sitovat toiminnalliset tavoitteet asetetaan siten, että ne tukevat Kirkkonummen kunnan taloudellisen tilan tasapainottamista suunnittelukauden aikana ja tulevina vuosina ja siten että toimintojen vaikuttavuus on nostettava keskiöön 4 todeta, että toimielinten ehdotukset vuoden 2016 talousarvioksi ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelmaksi tulee jättää kunnanhallitukselle viimeistään 21.9.2015 5 vuoden 2016 talousarvion valmisteluaikataulusta seuraavaa: - Kh:n talousarvion kehyspäätös kh 1.6. - lautakuntakäsittelyt 21.9. mennessä - lautakuntien esitykset Kh:lle tiedoksi kh 28.9. - kunnanjohtajan talousarvioehdotus kh 19.10. - ryhmien / kh:n talousarvioneuvottelut 20.10. - 2.11.(neuvottelujen muoto, täsmälliset ajankohdat ja osallistujat päätetään myöhemmin) - kunnanhallituksen ehdotus talousarvioksi ja veroprosenteiksi kh 2.11. - valtuusto hyväksyy talousarvion ja veroprosentit kv 16.11. 6 ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto päättää merkitä laadintakehyksen ja talousarvion valmisteluaikataulun tiedokseen 7 tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa Pöytäkirjan liite: Kh 8 / 1.6.2015, Kehys vuodelle 2016 ja kehyssuunnitelma vuosille 2017-2018 Tiedoksi Muutoksenhakuohje Oikaisuvaatimus kohdat 1-5 Kunnanvaltuusto 60 Ei muutoksenhakua, kohdat 6,7 Oheismateriaali: Kh 8 / 1.6.2015, Kehys vuodelle 2016 ja kehyssuunnitelma vuosille 2017 - Ehdotus Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto päättää merkitä laadintakehyksen ja talousarvion valmisteluaikataulun tiedokseen.
Käsittely Valtuutettu Outi Saloranta-Eriksson poistui tämän pykälän käsittelyn aikana klo 20.30 ja varavaltuutettu Maija Lounamaa saapui samanaikaisesti paikalle. Pykälän jälkeen kunnanvaltuusto piti lyhyen kokoustauon. Tauon aikana seuraavat valtuutetut poistuivat: Anna-Lotta Wichmann klo 20.46, Corinna Tammenmaa klo 20.47, Paullina Juntunen klo 20.55 ja Bodil Lindholm klo 20.55. Päätös Kunnanvaltuusto: Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen. Tiedoksi Muutoksenhakuohje Ei muutoksenhakua