Viidelle saastuneiden kaivojen kiinteistöistä on kesän ja syksyn aikana rakennettu vesijohtoliittymät Sastamalan Veden verkostoon.

Samankaltaiset tiedostot
Viidelle saastuneiden kaivojen kiinteistöistä on kesän ja syksyn aikana rakennettu vesijohtoliittymät Sastamalan Veden verkostoon.

Viidelle saastuneiden kaivojen kiinteistöistä on kesän ja syksyn aikana rakennettu vesijohtoliittymät Sastamalan Veden verkostoon.

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, IV kerros

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2016 1

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2016 1

Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Yksityisteiden hoidon järjestäminen


Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, IV

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Oikaisuvaatimus jätehuoltopäällikön varastosiirtopäätökseen 1553 (Baidel Oy / Havila Harri)

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Lausunto alueellisen jätehuoltolautakunnan vuoden 2019 talousarvioesityksestä

Kunnallistekniikan konsulttipalveluiden kumppanuussopimus ajalle

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN HINTOJEN TARKISTAMINEN

Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Meri-Lapin ympäristölautakunta

Kaupunki maksaa välirahana satakymmenentuhatta ( ) euroa.

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta.

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

Avustusta haki kaikkiaan 77 tiekuntaa.

Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristövaliokunta Kunnan järjestämään jätehuoltoon liittyminen

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Heino Mauri kuolinpesä

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Sastamalan kaupungintalo, kokoushuone 414, IV kerros

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

1) Alueella on asemakaava, joka on ollut voimassa vähintään vuoden ennen ka len te ri vuo den alkua.

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti puh

MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE

Valmistelija: johtaja Jouko Grön, puh * Ote ympäristölautakunnan pöytäkirjasta / 142.

1. Kaikki kaatuu, sortuu August Forsman (Koskimies)

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus alkaen

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

Kehitysvammaisten asumisyksikön rakentaminen / nimikilpailu 97/ /2013 TEK

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lautakunta on päättänyt vapauttamisen periaatteista kokouk

Kunnanhallitus Valtuusto Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/ /2015

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/ Vammaisneuvosto Aika klo 16:00-17:12

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Hulevesimaksun käyttöönotto

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Listalla ovat seuraavat kiinteistöt:

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Päätösehdotus (tekninen johtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: kunnanhallitus


Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Transkriptio:

Sastamalan Veden johtokunta 44 08.11.2016 Sastamalan Veden johtokunta 49 20.12.2016 Tekninen lautakunta 30 23.02.2017 Tekninen lautakunta 33 30.03.2017 Kallialan alueen kaivovesien saastuminen 2016 729/11.04.01/2016 SVJOHTOK 08.11.2016 44 Kallialan alueella tuli ilmi 5.7.2016 erään kaivon saastuminen ulosteperäisillä bakteereilla ja myöhemmin kesän aikana yhteensä kahdeksan eri kiinteistön kaivojen saastuminen. Asiaa selvitettäessä alueelta löydettiin viallinen viemärikaivo Sastamalan Veden verkostoon liitetyn erään kiinteistön kiinteistökohtaisesta tonttiviemäristä. Kaivo vaihdettiin 11.7.2016 Sastamalan Veden toimesta. Samassa yhteydessä todettiin viemärikaivon molempien liitäntäputkien muhvien irronneen putken yläreunoista. Viemärin rikkoontuneista liittymäputkista on voinut vuotaa jätevettä alueen maaperään. Liittymäputkien rikkoontumisen ajankohta ei ole tiedossa. Tonttiviemäri oli rakennettu silloisen Vammalan kaupungin yhdyskuntatekniikan työryhmän toimesta vuonna 2005. Viidelle saastuneiden kaivojen kiinteistöistä on kesän ja syksyn aikana rakennettu vesijohtoliittymät Sastamalan Veden verkostoon. Neljä kiinteistönomistajaa on esittänyt Sastamalan Vettä kohtaan korvausvaatimuksia, jotka sisältävät vaatimuksia mm. pilaantuneiden kaivojen korvaamisesta, rakennettujen vesijohtoliittymien liittymismaksujen ja rakentamistoimenpiteiden korvaamista, sekä varauksen esittää myöhemmin korvausvaade terveydellisistä haitoista. Kiinteistö, jolta viallinen kaivo löytyi sekä Sastamalan Vesi on esittänyt vahinkoilmoitukset asiasta Pohjola Vakuutus Oy:lle. Vakuutusyhtiö on tehnyt kielteiset korvauspäätökset asiassa. Sastamalan kaupungin/sastamalan Veden vastuuvakuutuksen korvauspäätös oheismateriaalina. Vakuutuspäätöksessä todetuin perustein kyseinen vahinko ei ole aiheutunut Sastamalan Veden vastuupiiriin kuuluvista laitteista tai niiden toiminnasta. Sastamalan Veden suorittamissa selvityksissä ei myöskään ole ilmennyt mitään sellaista seikkaa, minkä perusteella

Sastamalan Vedellä olisi syytä arvioida vahingonkorvausperustetta vakuutusyhtiön korvauspäätöksestä poikkeavalla tavalla. Vammalan kaupungin yhdyskuntatekniikan työsuorituksen osalta Sastamalan Vesi siirtää esitettyjen korvausvaatimusten käsittelyn Sastamalan kaupungin tekniselle lautakunnalle. Sastamalan Vesi tulee lähettämään laskut vesijohtoverkostoon liitetyille viidelle kiinteistölle taksan mukaisista liittymis- ja rakentamismaksuista. Valmisteluvastuu: Prosessitiimi Ehdotus vs. svj: 1) Sastamalan Veden johtokunta toteaa esittelytekstissä selvitetyillä perusteilla, että Sastamalan Vesi ei ole korvausvastuussa Kallialan alueen kaivojen saastumisesta. 2) Vammalan kaupungin yhdyskuntatekniikan työsuorituksen osalta Sastamalan Vesi siirtää korvausvaatimusten käsittelyn Sastamalan kaupungin tekniselle lautakunnalle. 3) Sastamalan Vesi laskuttaa alueelle rakennetut vesiliittymät ja rakentamismaksut taksan mukaisesti. Päätös: Hyväksyttiin. Lisätietoja: verkostopäällikkö Pekka Yli-Mattila 0500-731 593 SVJOHTOK 20.12.2016 49 Kolmen kiinteistön omistajat ovat esittäneet 15.11.2016 allekirjoitetun oikaisuvaatimuksen, ettei 44 kolmannen kohdan mukaisia liittymis- ja rakentamismaksuja perittäisi. He vetoavat viemäririkon aiheuttajan maksuvelvollisuuteen. Oikaisuvaatimus esitellään kokouksessa. Vesihuoltoliittymämaksut ja rakentamismaksut laskutetaan perustuen tehtyihin sopimuksiin ja hyväksyttyyn Sastamalan Veden taksaan. Mahdollinen korvausvastuutaho selviää vasta asian jatkokäsittelyssä ja silloin kiinteistöjen omistajilla on mahdollisuus esittää korvausvaade vahingon aiheuttajalle.

Valmisteluvastuu: Verkostopäällikkö Ehdotus vs. svj: Sastamalan Veden johtokunta ei hyväksy esitettyä oikaisuvaatimusta. Päätös: vs. Sastamalan Veden johtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.. Lisätietoja: verkostopäällikkö Pekka Yli-Mattila 0500-731 593 TEKLTK 23.02.2017 30 Sastamalan Veden joh to kun ta päätti 8.11.2016 44 siirtää Kallialan alu een kaivovesien vuonna 2016 ilmi tul leen saastumisasian kä sit telyn tekniselle lautakunnalle. Johtokunnan asiakirjoissa todetaan, että va hin ko ei ole tapahtunut Sastamalan Veden vas tuu pii riin kuuluvien lait tei den tai niiden toiminnan johdosta. Oheismateriaalina ovat Op Vakuutus Oy:n korvausratkaisu 13.10.2016 koskien kaivovesien saastumisen korvattavuutta Sas tama lan kaupungin vastuuvakuutuksen perusteella sekä kuuden henki lön allekirjoittama 18.11.2016 päivätty selvitys Kallialan vie mä ri kaivon vahinkoon. Neljä kiinteistönomistajaa on esittänyt korvausvaatimuksia, jotka sisäl tä vät vaatimuksia mm. pilaantuneiden kaivojen korvaamisesta, raken net tu jen tonttiliittymien liittymismaksujen ja ra ken ta mis toi men pitei den korvaamisesta, sekä varauksen esittää myöhemmin kor vausvaa de terveydellisistä haitoista. Vaatimusten euromäärät ovat osittain avoinna. Kaupungille on lisäksi toimitettu maksettavaksi asi aan liittyviä, kiinteistön omistajille osoitettuja laskuja. Laskut on pa lau tet tu kiinteistöjen omistajille takaisin. Vaatimuksia esittäneet kiinteistönomistajat väittävät kaivovesien saas tu neen erään kiinteistön tont ti vie mä ris sä olleen viallisen tar kastus kai von kautta ympäristöön pääs seis tä jätevesistä. Kyseinen 36 m pit kä tonttiviemäri ja tar kas tus kai vo on asennettu silloisen Vam ma lan kau pun gin ra ken nus osas ton toimesta noin kaksitoista vuotta sit ten, 17.-19.1.2005. Put ket ja kai vot ovat materiaaliltaan muovia ja kysees sä on viettoviemäri. Syn ty neet kustannukset on las ku tet tu kiinteistöltä.tonttiviemärin asentamisen jälkeen tont ti vie mä rin huolto ja kunnossapito on siirtynyt kiinteistönomistajan vastuulle. Sastamalan kaupungin yhdyskuntatekniikan toimesta on haastateltu ve si huol to hank kees sa tuolloin työskennelleitä henkilöitä, jotka olivat

ra ken ta mas sa myös mai nit tua tont ti vie mä riä. Myös työmaan vas taavaa mestaria on haastateltu. Ke nel lä kään heistä ei ollut tie toa ke sällä 2016 to de tun tonttiviemärin tar kas tus kai von rik koon tu misesta tai mi kä sen oli si aiheuttanut. Henkilöt olivat vakuuttaneita sii tä, että mikä li tonttiviemärin ja tarkastuskaivon rakentamisen yhteydessä olisi ol lut tie dossa edes epäily kaivon rik koon tumisesta esim. asen nustyön yh tey des sä, kuten jälkeenpäin on vaatimuksia esittäneiden kiinteis tö jen omistajien puolesta esi tet ty, se oli si varmasti korjattu hyvää ra ken ta mis ta paa nou dat taen. Alueelle rakennetun viemärin runkolinja on tv-kuvattu vuonna 2016 Sas ta ma lan Veden toimesta, eikä verkostossa havaittu rikkoutuneita koh tia. Rakennustöiden voidaan siis katsoa tälläkin perusteella tapah tu neen hyvää rakentamistapaa noudattaen. Sastamalassa, kuten kunnissa yleensäkin, viemäriverkostoon kulkeu tuu huomattavia määriä vuotovesiä. Osa vesistä johtuu vir heel lisis tä kiinteistöliittymistä ja osa betonirakenteisen vie mä ri ver kos ton vau rio koh dis ta. On tavanomaista, että vie mä ri ver kos tos toon vuotaa ve siä ym pä ris tös tä, mutta jätevesien vuotamista viet to vie mä ri ver kostos ta ympäristöön on jo sinänsä pidettävä hyvin poikkeuksellisena ja var sin kin ottaen huomioon kyseisen alueen maantieteelliset kor keussuh teet sekä ilmenneen ongelman laaja-alaisuus. Kaivovesien saastumisen syynä ei voida katsoa olevan kau pun gin toi mes ta alueella tehty viemäriverkoston tonttijohdon rakentaminen. Valmisteluvastuu: rakennuttajainsinööri Pasi Lähteenmäki, vs. tek ninen johtaja Kauko Vainiomäki, konsernilakimies Katja Arve-Salonen Ehdotus vs. teknjoht: Tekninen lautakunta toteaa, että Kallialan alu een kaivovesien saatumisen syynä ei valmistelutekstistä il me nevin perustein voida katsoa olevan kaupungin toimesta alueella raken net tu viemäriverkoston tonttijohto. Lautakunta toteaa, että kaupun ki ei ole kor va us velvollinen asiassa. Päätös: Lautakunta päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle lisäselvityksiä varten. Asiasta pyydetään lausunnot Sastamalan Vedeltä, ympäristöterveydenhuollolta ja kaupunginlakimieheltä. Lautakunta kutsuu seuraavaan kokoukseen asiantuntijoiksi kaupunginlakimiehen sekä Sastamalan Veden ja ympäristöterveydenhuollon edustajat. Merkittiin, että Maria Jokinen poistui kokouksesta esteellisenä (yleislausekejäävi) eikä ottanut osaa asian käsittelyyn ja päätöksentekoon. Lisätietoja: yhdyskuntatekniikan päällikkö Kauko Vainiomäki 050-594

4710 TEKLTK 30.03.2017 33 Sastamalan Veden, ympäristöterveydenhuollon ja konsernilakimiehen lausunnot esitellään kokouksessa. Valmisteluvastuu: rakennuttajainsinööri Pasi Lähteenmäki, yhdyskuntatekniikan päällikkö Kauko Vainiomäki, tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi, konsernilakimies Katja Arve-Salonen Ehdotus teknjoht: Tekninen lautakunta päättää, että Sastamalan kaupunki ei ole korvausvelvollinen, koska kaivojen saastumisen ei ole osoitettu johtuvan Sastamalan kaupungin vastuulla olevasta virheestä tai puutteesta, sekä huomioon ottaen seuraavat perusteet: - Sastamalan ympäristöterveydenhuollon edustajan selvitys tutkittujen kaivojen yleisestä kunnosta, joka osoittaa, että mikrobiologisten tutkimustulosten ja kaivojen kunnon perusteella voi päätellä, että kaivoihin pääsee pintavesiä - Sastamalan Veden toimesta kaupungin vastuulla olevat viemärilinjat on tutkittu, eikä niissä ole havaittu vuotoja tai tukoksia - Kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiston kunnossapito on aina kiinteistön omistajan vastuulla. Alueelta löydetty rikkoutunut tarkastuskaivo on kiinteistön omistamassa tonttiviemärissä. Vaatimusten kohteena oleva tonttiviemäri on asennettu 17.-19.1.2005, joten vaatimukset ovat vahingonkorvausoikeudellisesti vanhentuneita ja siten tälläkin perusteella hylättävä. Päätös: Hyväksytiin yksimielisesti. Lisätietoja: yhdyskuntatekniikan päällikkö Kauko Vainiomäki 050-594 4710