MERENKURKUN SAARISTO MAAILMANPERINTÖLUETTELOON JO KUULUVAN RUOTSIN KORKEAN RANNIKON TÄYDENNYSALUEEKSI EHDOTETTAVAN KOHTEEN ESITTELY (KÄÄNNÖS) VAASA 20 8 2004 Toimittajat: Leena Rinkineva-Kantola, Susanna Ollqvist Kansikuvat: Mustasaaren kunta, Maksamaan kunta Kartat: Päivi Anttila / Maanmittauslaitos, lupa nro 7/MYY/04 Layout: Marita Björkström 4 2004

2 MERENKURKUN SAARISTO -MAAILMANPERINTÖESITYS

ESIPUHE Maailmanperintöhakemuksen valmistelu käynnistyi Merenkurkun alueella vuonna 1997 Vuonna 1996 ilmestyi Pohjoismaiden ministerineuvoston mietintö, jossa esitettiin pohjoismaista luontokohdetta, joilla voisi olla potentiaalia maailmanperintökohteeksi Luetteloon sisältyivät mm Merenkurkun saaristo sekä Ruotsin Höga Kustenin alue Höga Kustenin alue hyväksyttiin vuonna 2000 maailmanperintöluetteloon Vuosina 1997-2002 Merenkurkun alueen hakemusta on valmisteltu suomalais-ruotsalaisena yhteistyönä Vuonna 2002 ruotsinpuoleinen osa Merenkurkkua jättäytyi hankkeesta pois Siitä lähtien Merenkurkun saariston hakemusta on valmisteltu nykyisessä muodossaan eli saariston suomenpuoleista osaa tullaan ehdottamaan maailmanperintöluetteloon Höga Kustenin alueen täydennykseksi Merenkurkun maailmanperintöhakemuksen valmistelu on ollut pitkä prosessi Sen kuluessa on järjestetty lukuisia tiedotus- ja keskustelutilaisuuksia Virallisia lausuntojakin on pyydetty kolme kertaa Alueen kunnat ovat suhtautuneet hankkeeseen alun alkaenkin sangen myönteisesti ja nähneet hankkeen mahdollisuutena kohottaa alueen imagoa ja hyödyntää sitä alueen kehittämisessä Sen sijaan paikallisten asukkaiden suhtautuminen on muuttunut selkeästi myönteisempään suuntaan sitä mukaa kun tieto hankkeesta ja sen merkityksestä on lisääntynyt Vaikuttaa siltä, että jo pelkästään hankkeen valmistelu on merkittävässä määrin lisännyt alueen asukkaiden tietoisuutta oman kotiseutunsa arvosta Samalla on parantanut Merenkurkun alueen tuntemus Suomessa ja kansainvälisestikin Maailmanperintöhanke on saanut paljon julkisuutta niin lehdistössä, radiossa kuin TV:ssäkin Merenkurkusta on tehty myös kaksi filmiä Maailmanperintöhakemuksen valmistelun myötä tietämys mm alueen geologiasta ja historiasta on lisääntynyt Tästä kiitokset tärkeille yhteistyökumppaneillemme, GTK:lle ja Pohjanmaan museolle Erityskiitokset ympäristöministeriölle heidän rahallisesta tuesta ja rohkaisustaan prosessin aikana Me, jotka vastaamme Merenkurkun maailmanperintöhakemuksen valmistelusta olemme ylpeitä Merenkurkun arvokkaasta maankohoamissaaristosta Toivomme, että Merenkurkun saaristo voisi olla Suomen ensimmäinen luonnonperintökohde ja luomassa näin edellytyksiä alueen myönteiselle kehitykselle ja geologisten arvojen säilyttämiselle Pertti Sevola Kari Hallantie Olav Jern Johtaja Puistonjohtaja Maakuntajohtaja Länsi-Suomen ympäristökeskus Metsähallitus Pohjanmaan liitto Susanna Ollqvist Suunnittelija Metsähallitus Leena Rinkineva-Kantola Ylitarkastaja Länsi-Suomen ympäristökeskus MERENKURKUN SAARISTO -MAAILMANPERINTÖESITYS 3

SISÄLLYS 1 Alueen tunnistaminen 6 1 a Maa 6 1 b Maakunta 6 1 c Alueen nimi 6 1 d Maantieteellinen sijainti 6 1 e Kartat 6 1 f Alueen pinta-ala 6 2 Perustelut 8 2 a Perustelut maan perintöluetteloon hyväksymiselle 8 2 b Kohteen merkityksen toteaminen 9 2 c Vertaileva analyysi 10 2 d Integriteetti 11 3 Kuvaus 12 3 a Alueen kuvaus 12 3 b Historia ja kehitys 22 4 Alueen suojelutilanne 29 4 a Nykyinen suojelutilanne 29 4 b Alueeseen vaikuttavia tekijöitä - Kehitys 30 4 c Ympäristökuormitus 31 4 d Luonnonkatastrofit 33 4 e Kävijät ja matkailu 33 4 f Alueen väestömäärä 33 5 Hallinto 34 5 a Omistajat 34 5 b Lainsäädännön tarjoama suoja 34 5 c Suojelutoimenpiteet ja niiden toteuttamistavat 34 5 d Aluetta koskevat suunnitelmat ja sopimukset 34 5 e Hallintosuunnitelmat ja niiden tavoitteet 35 4 MERENKURKUN SAARISTO -MAAILMANPERINTÖESITYS

5 f Rahoitusmahdollisuudet 36 5 g Asiantuntijat, voimavarat, koulutus 36 5 h Kävijäpalvelut ja kävijätilastot 36 5 i Alueen esittely ja kehittämisohjelma 39 5 j Eri tasojen henkilöstö 40 6 Seuranta 41 6 a Suojelutilannetta mittaavat avainindikaattorit 41 6 b Alueseurannan hallinto 42 6 c Aikaisempien tutkimusten tulokset 42 7 Dokumentointi 44 7 a Valokuvat, diakuvat ja esittelyvideo 44 7 b Kopiot joitosuunnitelmasta ja otteita alueen muista ajankohtaisista suunnitelmista 44 7 c Dokumentointitilanne 44 7 d Osoitetietoja koskien mm arkistoja, rekistereitä ja inventointeja 45 7 e Viitteet 46 8 Yhteystiedot 48 8 a Hakemuksen käsittelijä 48 8 b Vastuulliset alueviranomaiset 48 8 c Muut alueelliset tahot 48 8 d Viralliset internetsivustot 48 8 e Liitteet 48 8 f Kiitokset 49 9 Allekirjoitus 50 MERENKURKUN SAARISTO -MAAILMANPERINTÖESITYS 5

Kuva 1 Alueen sijainti maailmassa ja Pohjois-Euroopassa 1 ALUEEN TUNNISTETIEDOT 1 a MAA Suomi 1 b MAAKUNTA Alue sijaitsee Pohjanmaan maakunnan länsiosassa 1 d MAANTIETEELLINEN SIJAINTI Alue on laajuudeltaan noin 70 km itä-länsisuunnassa ja 60 km pohjois-eteläsuunnassa Se sijaitsee leveysasteilla 62 41 7-64 3 0 8 N ja pituusasteilla 19 13 34 2-22 14 56 E, 7 000 km päiväntasaajalta pohjoiseen Korkean rannikon maailmanperintökohteesta Merenkurkun saariston erottaa 150 km:n pituinen merialue 1 c ALUEEN NIMI Alue on nimeltään Merenkurkun saaristo ja se sijaitsee Merenkurkun itäosassa Merenkurkku on Ruotsin ja Suomen välille kapean salmen muodostava merialue Pohjanlahdessa Merenkurkun saaristoa ehdotetaan maailmanperintöluetteloon jo kuuluvaa Ruotsin Korkeaa Rannikkoa eli Höga Kustenia täydentäväksi rajat ylittäväksi maailmanperintökohteeksi Nimeä Merenkurkun saaristo käytetään johdonmukaisesti, kun tarkoitetaan ehdolla olevaa aluetta Nimiä Merenkurkun alue ja Merenkurkku käytetään silloin, kun tekstissä käsitellään salmen sekä Ruotsin että Suomen puoleisia alueita 1 e KARTAT Kuva 1 Alueen sijainti maailmassa ja Pohjois-Euroopassa Kuva 2 Maailmanperintökohteeksi ehdottava alue 1 f ALUEEN PINTA-ALA Kohteen pinta-ala on 326 292 ha Ydinalue kattaa 187 541 ha ja puskurivyöhyke 175 600 ha Luonnonsuojelun alaisena alueesta on 81% Maata ydinalueella on 13,6% ja merta 86,4% Puskurivyöhykkeellä maan osuus on 7%, meren 93% 6 MERENKURKUN SAARISTO -MAAILMANPERINTÖESITYS

Kuva 2 Maailmanperintökohteeksi ehdotettava alue MERENKURKUN SAARISTO -MAAILMANPERINTÖESITYS 7

Merenkurkun saaristo (kuva: Maksamaan kunta) ja Korkea Rannikko (kuva: Västernorrlands länsstyrelse) 2 PERUSTELUT 2 a PERUSTELUT MAAILMANPERINTÖ- LUETTELOON HYVÄKSYMISELLE Viitaten Maailmanperintösopimuksen 2 artiklaan ja kriteeriin pykälässä 44 (a), Merenkurkun saaristolla on ainutlaatuinen maailmanlaajuinen arvo luonnonperintönä Merenkurkun saaristoa ehdotetaan maailmanperintöluetteloon Ruotsin Korkean Rannikon (Höga Kusten) maailmanperintöalueen täydennykseksi kriteerin (i) perusteella: be outstanding examples representing major stages of the earth s history, including the record of life, significant ongoing geological processes in the development of landforms, or significant geomorphic or physiogeographic features Merenkurkun saariston alavat ja matalat moreenisaaristot, joissa maa kohoaa 8 mm:n vuosinopeudella, ovat maailman edustavin alue maankohoamisprosessin tutkimiseen (Aartolahti 1988, Johansson 2000) Merenkurkun saaristo morfologia on jäätiköitymis- ja sulamisprosessien aikaansaama Geologinen ominaisuus, joka tekee Merenkurkun saariston ainutlaatuiseksi, on edustavien De Geer-moreenien esiintyminen (Aartolahti et al 1995) Laajoina kenttinä esiintyvät De Geer-moreenit ovat poikkeuksellisen hyvin muodostuneita ja edustavia Myös muun tyyppisiä moreeniselänteitä ja -kumpareita tavataan Kohde on erityisen merkittävä pyrittäessä ymmärtämään jääkauden aikaisten ja jääkauden jälkeisten prosessien vaikutusta maiseman muovautumisessa Merenkurkun saaristo on helposti saavutettavissa, ja jo pienellä alueella saa hyvän yleiskatsauksen saaristomaisemassa meneillään olevista prosesseista Matala Merenkurkun kynnys Suomen ja Ruotsin välissä saavuttaa merenpinnan n 2 500 vuoden kuluessa ja muodostaa maiden välille maasillan, joka tekee Pohjanlahdesta Euroopan suurimman (24 000 km 2 ja 900 km 3 ) makeavetisen järven (Taipale & Saarnisto 1990) Nykyisin Euroopan suurin järvi on Venäjällä sijaitseva Laatokka (17 600 km 2 ja 900 km 3 ) Maan kohoaminen sinällään on mekanismi, joka antaa jatkuvan turvan geologisten muodostelmien koskemattomuudelle Alueen syvemmissä osissa, missä merenpohja ei vielä ole altistunut virtauksille, moreenikumpareet ovat muodoltaan samanlaisia kuin mannerjään muovatessa ne Jatkuvan maankohoamisen ansiosta ne tulevat vähitellen kohoamaan merenpinnan yläpuolelle Tasainen pinnanmuodostus ja mosaiikkimainen saaristo mahdollistavat maiseman nopean muuttumisen Rantalinjan vetäytyminen antaa erittäin selkeän todisteen maankohoamisesta: uusia saaria kohoaa merestä, saaria liittyy toisiinsa, niemet kasvavat sekä lahdet muuttuvat fladoiksi ja edelleen järviksi ja soiksi Geomorfologia ja maan kohoaminen Merenkurkun saaristossa luovat puitteet ekologisille ja biologisille prosesseille Aluetta ehdotetaan maailmanperintölistalle geologisten ja geomorfologisten arvojensa (kriteeri i) perusteella, joskin nämä ainutlaatuiset arvot liittyvät läheisemmin kriteeriin ii: be outstanding examples representing significant on-going ecological and biological processes in the evolution and development of terrestrial, fresh water, coastal and marine ecosystems and communities of plants and animals Merenkurkun saaristossa on erinomaiset mahdollisuudet tutkia maan-, makeanveden ja murtoveden ekosysteemejä Erityisen mielenkiintoisia ovat primaarisukkessio moreenirannoilta kliimaksimetsiin, saarien kolonisaatioon liittyvä me- 8 MERENKURKUN SAARISTO -MAAILMANPERINTÖESITYS

tapopulaatioiden muodostuminen, kehitys murtovesiekosysteemeistä makeanveden ekosysteemeihin sekä suoekosysteemien sukkessiosarjat Ehdotettu alue ulottuu rannikolta avomerelle ja siihen vaikuttavat lukuisat ympäristöerot eli ympäristögradientit Tästä seuraa, että ekosysteemien monimutkaisuus ajan myötä lisääntyy ja edistää geomorfologisten ja meneillään olevien biologisten prosessien vaihtelua Merenkurkun saaristo on ainutlaatuinen kohde geotieteiden aktualismi eli ajankohtaisuusperiaatteen tutkimiseen: meneillään olevat geologiset prosessit muovaavat jatkuvasti maisemaa, luovat uusia ympäristöjä ja alueita kasvien ja eläinten kolonisaatiolle sekä pitävät yllä ainutlaatuisia sukkessioprosesseja maa- ja vesiympäristössä Toisin sanoen: ehdotettu alue osoittaa miten luonto ja maisema, ulkosaaristosta mantereelle, on kehittynyt nyky- eli holoseenikauden aikana 2 b KOHTEEN MERKITYKSEN TOTEAMINEN Merenkurkun aluetta ehdotetaan maailmanperintökomitean 29 11 2000 Cairnsissa maailmanperintöluetteloon hyväksymän Ruotsin Korkean Rannikon täydennysalueeksi Korkean Rannikon maailmanperintöalueen mainitaan perusteluissa olevan: yksi niistä kohteista maailmassa, missä isostaattinen maankohoaminen jatkuu mannerjään sulamisen jälkeen Isostaattinen kohoaminen on hyvin havainnollista, ja olennaista alueelle on maankohoamisaste, 286 metriä, mikä on korkeampi kuin muilla alueilla Korkea Rannikko ja Merenkurkun saaristo sijaitsevat Fennoskandian keskeisellä maankohoamisalueella Pohjoismaiden ministerineuvosto julkaisi vuonna 1996 ehdotuksen pohjoismaisista maailmanperintöehdokkaista mukaanlukien Vaasan saaristo, joka kuuluu nyt ehdotettavaan alueeseen Vaasan saaristoa on myös ehdotettu maailmanperintöluetteloon hankkeessa Geodiversiteetti pohjoismaisessa luonnonsuojelussa (Johansson 2000) IUCN (IUCN 2004) suositteli Merenkurkkua täydennysalueeksi Korkealle Rannikolle (World Heritage Boreal Zone Workshop St Petersburg, 2003) Korkean Rannikon pohjoispuolella maisema muuttaa muotoaan Norrlannin vaaramaiseman kallioinen alue, josta osa kohoaa yli 200 m mpy, vaihtuu Merenkurkun alueella tasaiseen ja laajaan subkampriseen puolitasankoon eli peneplaaniin (Fredén (toim ) 1998), Merenkurkun rannikolla maaston korkeimmat kohdat ovat vain 20 25 m mpy Merenkurkku on Suomen ja Ruotsin välissä sijaitseva kapea ja matala salmi, joka erottaa pohjoispuolellaan sijaitsevan Perämeren ja eteläpuolellaan sijaitsevan Selkämeren toisistaan Jyrkkä Korkea Rannikko ja tasainen Merenkurkun saaristo ovat pinnanmuodostukseltaan toistensa vastakohtia, joten maisemankehityksen erilaisia muotoja maankohoamisalueella voidaan opettavasti havainnollistaa Alueet täydentävät toisiaan jääkauden jälkeisen maankohoamisen mallien ja prosessien osalta Korkean Rannikon ja Merenkurkun saariston yhdistelmä on ainutlaatuinen esimerkki meneillään olevista geologisista ja biologisista prosessseista sekä ekosysteemin kehityksestä ajassa ja paikassa Merenkurkun saaristoa ehdotetaan maailmanperintöluetteloon niiden geologisten arvojen perusteella, jotka viime jääkausi, jään sulaminen ja glasiaali-isostaattinen maankohoaminen ovat luoneet Ehdotetulla alueella on runsaasti geologisesti ja geomorfologisesti arvokkaita maanmuodostumia Meneillään olevan maan kohoamisen ansiosta ilmestyy jatkuvasti uutta maata, joka paljastaa jälkiä jäätymis- ja sulamisprosesseista Useimmat maaperäkerrostumat muodostuivat viimeisen jäätymiskauden aikana tai sen jälkeen eli n 10 000 24 000 vuotta sitten (Lunkka et al 2001) Prekambrinen kallioperä, peneplaani ja pitkäaikainen eroosio luovat ainutlaatuiset puitteet dynaamisille geologisille ja biologiselle prosesseille Jälkiä näistä prossesseista on tallentanut alueen kaakkoispuolella sijaitsevaan Söderfjärdenin meteoriittikraateriin Kraaterissa on säilynyt fossiilipitoisiasedimenttejä ja niiden päällä usean jäätiköitymisen maaperäkerrostumia Ehdotetulla alueella maan kohoamisnopeus on nykyisin keskimäärin 8,0 mm vuodessa Nykyinen korkein kohoamisnopeus on 9,2 mm Fennoskandian maankohoamisalueella, Pohjanlahden länsiosassa (Ekman 1993) Maiseman tasaisuuden ansiosta meneillään olevan maankohoamisen vaikutukset ovat erittäin selkeitä Raippaluodon-Björkön alueella maa-alue kasvaa joka vuosi 35 ha (Palomäki 1988) Maksamaan kunnassa sijaitsee yli kolmasosa kunnan pinta-alasta alle 5 m:n korkeudella merenpinnasta ja maa-alue kasvaa vuosisadassa 888 ha (Jones 1987) Geologisen tutkimuslaitoksen vuonna 2003 tekemien laskelmien mukaan Merenkurkun saaristossa maa-alue kasvaa 1 km 2 vuodessa Merenkurkun saaristolle tunnusomaista on mosaiikkimainen saaristomaisema, ekosysteemien monimuotoisuus ja leuto ilmasto Meri jäätyy osittain joka vuosi, ja jääpeite kestää 140-150 vuorokautta Merialueet ovat matalia, ja suolapitoisuus vain 4-5 promillea (murtovesi) Alueella on n 6 550 saarta, lukemattomia niemiä ja lahtia sekä laajoja kivikkoisia rantoja Rantaviivaa on yhteensä 2 840 kilometriä Vaikka Merenkurkun saaristossa maan pinta on tasainen ja korkeuserot pieniä, pinnanmuodostus on erittäin vaihtelevaa Merenrannoilla paljastuu jatkuvasti uutta maata ja ekosysteemit kehittyvät mukaellen topografisia ja hydrologisia gradientteja, jotka jatkuvasti muovaavat maisemaa Tämä merkitsee sitä, että yhden ihmiselämän aikana on mahdollista nähdä laajojen selänteiden nopea pieneneminen ja lahtien kuroutuminen merestä samanaikaisesti kuin lukuisat moreenikumpareet ja saaristojärvet muuttuvat suomaaksi Mittava ympäristögradientti ulottuu mantereelta avomerelle, Merenkurkun syvimpiin osiin Vähäinen gradientti etenee saariston sisäosien vehmaasta rannikkoluonnosta ulkosaariston karuihin maisemiin Uusia saaria ja rantoja kohoaa merestä luoden edellytykset jatkuville maan ja veden ekosysteemien sukkessioille MERENKURKUN SAARISTO -MAAILMANPERINTÖESITYS 9

Pääsääntöinen suuntaus ekosysteemien sukkessioissa on kehitys kosteammasta kuivempaan Rantakasvillisuus kuvastaa meneillään olevaa sukkessiota pioneeriyhdyskunnista kliimaksinomaisiin metsien ekosysteemeihin (Svensson 2002) Selviytyäkseen pitkällä tähtäimellä pioneeriyhdyskuntien on pakko jatkuvasti muuttaa kasvupaikkaansa vastikään paljastuneelle maalle Kasvupaikka on sitä nuorempi mitä lähempänä merenpintaa se sijaitsee Vastaavasti kasvupaikka on sitä vanhempi ja kasviyhteisö sitä kehittyneempi mitä korkeammalla sen sijainti on merenpinnasta Tavallisesti kasviyhteisöt muodostavat selkeitä vyöhykkeitä aikajärjestyksessä Aikojen kuluessa merenlahdet kehittyvät fladoiksi ja makeanveden järviksi (Munsterhielm 1987) Murtovesi- ja makeanveden vaiheiden väliset siirtymäkaudet ovat usein erittäin tuotteliaita ja edustavat ekologisesti arvokkaita eliöyhteisöjen elinympäristöjä eli biotooppeja Merenkurkun saaristossa nämä eri vaiheet ovat hyvin edustettuina Tasainen maisema tarjoaa myös erinomaiset mahdollisuudet turpeen muodostumiselle ja suon ekosysteemien synnylle Soiden muodostuminen on jatkuvaa lahtien ja järvien umpeenkasvamisen sekä metsämaiden soistumisen myötä (Rinkineva & Bader 1998) Merenkurkulla on merkittävä rooli tutkittaessa maanpinnan jäätyneitä ja kohonneita osia muovanneita prosesseja Jo 1700-luvun alussa tiedettiin, että meri on joskus ulottunut pitkälle mantereelle Meren pakeneminen veden väheneminen ( vattuminskningen ) tulikin laajan tutkimuksen kohteeksi Maan kohoaminen rannikon muutosten aiheuttajana osoitettiin toteen vasta 1800-luvun lopulla Vuonna 1890 Gerard De Geer oli koonnut geologisista kartoista kaikki keskeiset korkeinta rantalinjaa koskevat tiedot ja laati karttakuvan samankeskisestä ellipsinmuotoisesta kuviosta, jonka keskusta sijaitsi Oslo-vuonon ja Pohjanlahden välissä (De Geer 1890) Näin De Geer todisti, että mannerjää oli syy maankohoamiseen eli glasiaali-isostaasiin Pitkäaikaiset luonnontieteelliset tutkimukset Ruotsin Korkealla Rannikolla ovat osoittaneet, että se on geologisessa, biologisessa ja kulttuurihistoriallisessa mielessä maailmanlaajuisesti merkittävä alue mannerjäätiköstä ja sen sulamisesta johtuvien maankohoamisen vaikutusten havainnointiin Merenkurkku on ollut mielenkiinnon kohteena suoritettaessa geotieteellisiä tutkimuksia mm isostaattisesta maankohoamisilmiöstä (Mörner 1980), jääkauden sulamisvaiheen moreenigeomorfologiasta (Aartolahti 1972, Zilliaccus 1987) ja jääkauden jälkeisten rannikoiden kehityksestä Pohjanlahdella (Ristaniemi et al 1997) 2 c VERTAILEVA ANALYYSI Pohjanlahden saaristot Pohjanlahden alueella on useita saaristoalueita esimerkiksi Luodon ja Rahjan saaristo mannerjään muotoilemine moreeneineen ja kallioperineen, mutta niiden geomorfologista ja geologista merkitystä ei voida verrata Merenkurkun saariston geologiseen moninaisuuteen Merenkurkun saaristossa, Raippaluodossa ja Björkössä, on Suomen upeimmat De Geer -moreeniesiintymät (Aartolahti 1988) Merenkurkun saaristo Korkean Rannikon maailmanperintöalueen täydennyksenä Korkean Rannikon maailmanperintöalue ja Merenkurkun saariston alava maasto täydentävät hyvin toisiaan varhaisempia ja nykyisiä maankohoamisprosesseja havainnoitaessa Tämä on myös osoitettu IUCN:n teknisessa arvionnissa, jossa todetaan että molemmat alueet ovat biofysikaalinen evolutionsa perusteella toisiaan täydentäviä (IUCN 2000) Korkea Rannikko on ainoa Itämeren ympäristön kupera alue, jossa maaston korkeimmat kohdat ovat yli 300 mpy Korkealla Rannikolla jyrkkine rantoineen on maisemankehityksestä hyvin dokumentoitu pitkä historia 286 m kohonnutta maata 10 000 vuoden kuluessa Etäisyyttä nykyiseen rantaan on n 2 km Topografialtaan tasainen Merenkurkun saaristo laajoine saaristoineen ja mataline rannikkoalueineen edustaa lyhyempää, 2 000 3 000 vuoden ajanjaksoa, ja seutua, missä vuosittainen vesijättöalue on erittäin laaja Merenkurkun saaristossa moreenimuodostumat kohoavat vain 3-10 m ympäröivää maastoa korkeammalle Molemmilla alueilla maankohoamisen ja dynaamisen maisemanmuodostuksen tila-aspekti on selkeästi havaittavissa, mutta Merenkurkun saaristo auttaa merkittävästi aika-aspektin tarkkuuden (n 10 v ) määrittämisessä Topograafisten ja hydrograafisten gradienttien mukaisesti leveinä ja selkeinä sukkessiovaiheina esiintyvät kasviyhteisöt havainnollistavat ekosysteemin kehitystä aikojen kuluessa Topografiasta johtuen Korkean Rannikon rantabiotoopit ovat vakaampia ja vähemmän alttiita maankohoamisen vaikutuksille Olosuhteet suosivat lajien erikoistumista ja sopeutumista sekä reliktien pitkäaikaista selviytymistä Sukkessioiden aika-aspekti kuvastaa siellä pidempää aikaperspektiiviä (10-kertainen 100 vuotta kohden) Yhteistä Merenkurkun saaristolle ja Korkealle Rannikolle ovat maankohoaminen, murtovesiympäristö, jatkuvat vedenkorkeuden vaihtelut sekä vuorovesi-ilmiön puuttuminen Myös kasviyhteisöt ja ekosysteemit ovat samanlaisia, mutta erot topografiassa ja geomorfologiassa johtavat siihen, että kasvillisuus sopeutuu jatkuvaan maankohoamiseen eri tavoin ajassa ja paikassa Hudson Bay ja James Bay, Kanada Hudson Bayn ja James Bayn ympäristössä on samanlainen jäätiköitymis- ja maankohoamishistoria kuin alueilla Pohjanlahden ympäristössä James Bay:n alueella jää suli n 1 000 vuotta myöhemmin ja nykyinen maankohoamisnopeus on hieman suurempi, 11 13 mm vuodessa (Peltier & Andrews 1983) Erot ilmastossa, topografiassa ja geomorfologisissa olosuhteissa ovat sen sijaan erittäin suuria ja niihin vaikuttaa voimakkaasti ekosysteemin ja maiseman biofyysinen kehitys Sekä Hudson Bay että Merenkurkun saaristo ovat alueita, joilla prekambrinen kallioperä on tasoittanut peneplaaniksi, jolle vanhimpaan geologiseen maailmankauteen kuuluvat eli paleotsooiset sedimentit ovat kasaantuneet Nämä kerrostumat ovat hyvin säilyneet ja paksuudeltaan useita satoja metrejä Merenkurkun saaristosta paleotsooiset kivilajit puuttuvat Merenkurkun saariston lohkareisiin moreenialueisiin verrattuna Hudson Bayn moreeni on pehmeämpien kivilajien takia vähemmän lohkareista Hudson Bayn rannikon alavilla alueilla esiintyy de Geer-moreeneja, drumliinikenttiä, poikittaisia Rogen-tyypin moreeneja ja moreenikumpareita Saaristoja nämä moreenit eivät kuitenkaan muodosta 10 MERENKURKUN SAARISTO -MAAILMANPERINTÖESITYS

Merenkurkun ja Korkean rannikon eroavuuksia kuvaava kaavamainen näkymä Pohjalahdelta Hudson Bayn alueella vallitsee subarktinen makroilmasto Ikirouta, suolainen merivesi, voimakkat tuulet sekä paksu ja pitkäaikainen lumipeite ovat seikkoja jotka ilmiselvästi maankohoamisprosessia nopeammin vaikuttavat rannikon ekosysteemin rakenteeseen ja dynamiikkaan (Lescop-Sinclair & Payette 1995) Eteläboreaalisen makroilmaston ansiosta Merenkurkun saariston ekosysteemit ovat ravinteikkaampia ja monimuotoisempia kuin Hudson Bayn alueella Hudson Bayn lounaisosan laajalle ulottuvilla ja alavilla alueilla (Ontario ja Manitoba) sukkessio etenee kohti kosteikkojen vallitsemaa maisemaa (Sims m fl 1979), mikä puuttuu Merenkurkun saaristosta James Bayn ja Hudson Bayn itäosa (Québec ja Labrador) muistuttavat lievästi kuperan topografiansa ansiosta Merenkurkun saaristoa Pitkäaikainen sukkessio etenee mereiseltä tundralta rannikkoa pitkin sisämaan harvaan, havupuuvaltaiseen metsään Rannikolla puiden korkeus on normaalisti enimmillään 3 m (Lescop-Sinclair & Payette 1995) Sukkessiogradientti ei yleisesti ottaen ole läheskään niin merkittävä kuin Merenkurkun saariston rannoilla Vienanmeren alue, Venäjä Vienanmeren pohjoiset ja läntiset rannat sijaitsevat maankohoamisalueen ulkoreunalla ja ovat osa fennoskandista peruskalliojaksoa Maankohoamisnopeus alueella on 1,0 2,5 mm vuodessa Merenkurkun saaristoon verrattuna maankohoaminen on olematonta Drumliineja, päätemoreeneja ja De Geer-moreeneja tavataan Vienanmeren ympäristössä, mutta ne eivät muodosta saaristoa 2 d INTEGRITEETTI Merenkurkun saariston morfologiassa eilen, tänään ja tulevaisuudessa on jälkiä viimeisestä Weichsel-jääkaudesta ja sitä seuranneesta sulamis- ja maankohoamisprosessista Jatkuvan maankohoamisen ansiosta paljastuu alati uutta maata, jossa on jäljellä geologisia jälkiä Vedenpinnan alapuolella ne eivät merkittävästi ole altistuneet eroosion, kasvittumiselle, voimakkaiden virtausten, muiden luonnollisten muutosten tai inhimillisen toiminnan vaikutuksille Liittämällä ehdotukseen mukaan osa nimetyn alueen matalasta vesialueesta turvataan näiden historiallisten jälkien säilyminen Nimettyyn alueeseen kuuluu sekä mannerta, saaristoa että merta Pääosa alueen muotojen moninaisuutta on mannerjään ja sen sulamisen aiheuttamaa Maiseman uudistumista on sen jälkeen tapahtunut maankohoamisen, tuulen ja meren aaltojen vaikutuksesta Alue on riittävän laaja, jotta maankohoamisen erilaiset biofyysiset vaikutukset sekä luonnolliset maan- ja veden ekosysteemit ovat hyvin edustettuina Merenkurkussa esiintyvät kasvit ja eläimet ovat tunnusomaisia alueelle Ydinalueelta löytyvät parhaat havaintoesimerkit geologisista ja geomorfologisista arvoista Merenkurkun saaristossa Puskurivyöhyke muodostuu erilaisista tasaisista ja mosaiikkimaisista saariryhmistä, joissa epätavallisen nopea maa-alueen lisääntyminen oleellisesti myötävaikuttaa nimetyn alueen biologiseen laatuun Puskurivyöhykkeen sisältä löytyy myös merialueita, joiden pohjassa kaikuluotaukseen perustuen tiedetään esiintyvän suuria moreenimuodostelmakenttiä, etupäässä De Geer-moreeneita Suomen rannikkomaisema on suojeltu suojeltu perustuen lakeihin ja kansainvälisin sopimuksin, jotka säätelevät kaikkea liikkumista ja toimintaa alueella sekä varmistavat geologisten ja ekologisten arvojen integriteetin Tärkeimmät alueet Merenkurkun saaristossa kuuluvat valtioneuvoston vahvistamiin kansallisiin luonnonsuojeluohjelmiin ja ovat suojeltu luonnonsuojelulailla Samat alueet ovat mukana myös Natura 2000 ohjelmassa Luonnonsuojelualueille on olemassa rauhoitusmääräyksiä, jotka säätelevät maankäyttöä niin, että luonnonarvoja ei vaaranneta Hoitosuunnitelmien valmistelu kaikille Natura 2000 alueille on käynnistynyt Ympäristöviranomaiset yhteistyössä intressiryhmien kanssa laativat luonnonsuojelualueille yksityiskohtaiset hoitosuunnitelmat Merenkurkun turismia ja virkistyskäyttöä koskeva suunnitelma on kehitetty pohjoismaisen EU-projektin puitteissa MERENKURKUN SAARISTO -MAAILMANPERINTÖESITYS 11

Helikopterista kuvattuja De Geer-moreeneita Björkö Svedjehamn Kuva: Mustasaaren kunta 3 KUVAUS 3 a ALUEEN KUVAUS MERENKURKUN SAARISTON GEOLOGIA Mannerjää ja jään sulaminen ovat ratkaisevasti vaikuttaneet Merenkurkun saariston ainutlaatuiseen maisemakuvaan Tiettyä maiseman uudistumista ovat sen jälkeen aiheuttaneet maan kohoaminenja rantavoimat Itämeren eri kehitysvaiheissa (Ancylus-järvivaihe, Litorina-merivaihe, nykyinen Itämeri) sekä alati kasvavat suot Liitteenä 1 on seikkaperäisempi kuvaus sekä karttoja (liite 2) Merenkurkun saariston geologiasta Kvartaariset kerrostumat Kvartääriajalle, eli viimeisille kahdelle miljoonalle vuodelle maapallon historiassa, ovat tunnusomaisia mannerjäätiköt ja niiden väliin sijoittuvat jäättömät kaudet Pääosa kvartäärikerrostumista Merenkurkun saaristossa muodostui viimeisen jäätiköitymisen aikana ja sen loppuvaiheissa, n 10 000 24 000 vuotta sitten Termi kvartäärikerrostumat viittaa maanpinnan irtaimista maalajeista muodostuviin maakerrostumiin Maalajit jaetaan muodostumistapansa ja -ympäristönsä perusteella kahteen pääryhmään: glasiaalisiin (jääkauden aikaisiin) ja postglasiaalisiin (jääkauden jälkeisiin) maalajeihin Glasiaaliset maalajit ovat syntyneet mannerjään tai sen sulamisveden vaikutuksesta Tähän ryhmään kuuluvat moreeni, jäätikköjokikerrostumat sekä jäätikkösyntyiset sedimentit kuten savet Jäätikön sulamisen jälkeiset (postglasiaaliset) kerrostumat ovat muodostuneet ilman mannerjään sulamisvaikutusta Jäätikkösyntyiset (glasiaaliset) kerrostumat Moreeni koostuu vaihtelevasta määrästä lohkareita, kiviä, soraa, hiekkaa, silttiä ja savea Usein moreeni sijaitsee aivan kallioperän päällä ja enimmäkseen tasoittaen Merenkurkun geomorfologia 1 Drumliinit 2 Fluting 3 Rogen-tyypin moreeniselänteet 4 De Geer moreenit 5 Kumpumoreenit 6 Lohkareinen maasto 7 Päätemoreenit 8 Jään virtaussuunta 12 MERENKURKUN SAARISTO -MAAILMANPERINTÖESITYS

sen pinnan muotoja Tavallista on myös, että moreeni muodostaa omia pinnanmuotojaan Merenkurkun saaristossa maisemaa hallitsee moreeni luonteenomaisine muodostumineen Myös meren pohjassa esiintyy runsaasti moreenikerrostumia Jään virtaussuunnan mukaiset moreeniselänteet Drumliini on soikionmuotoinen moreeniselänne, joka muotoutui mannerjään alla jään liikkuessa maaston yli Drumliinit ja drumliinin kaltaiset muodostumat esiintyvät usein kenttinä, ja selänteet voivat olla usean kilometrin pituisia Tavallisesti drumliinit koostuvat pohjamoreenista Nimetylle alueelle drumliinit eivät ole tyypillisiä, vaikka niitä esiintyykin Raippaluodon keskeisissä osissa Fluting on moreenityyppi, joka on joko eroosiojäänne tai pieni glasiaalinen kerrostuma pohjamoreenin pinnalla Flutingin suunta osoittaa jäätikön virtaussuunnan Jään virtaussuuntaan nähden kohtisuorat moreeniselänteet Tähän ryhmään kuuluvat reunamoreenit, jotka voivat olla sekä suuria että pieniä, pitkiä tai lyhyitä Reunamoreenit ovat syntyneet jään reunan suuntaisesti Muodoltaan yleensä epäsymmetrisillä reunamoreeneilla on heikosti kalteva vastasivu ja jyrkempi suojasivu De Geer -moreenit esiintyvät kenttinä alavassa maastossa Ensimmäisenä niitä kuvaili Gerard De Geer (1889) Ruotsissa ja De Geer-moreeneiksi niitä kutsui Hoppe (1957), Mawdsley (1936) puolestaan pyykkilautamoreeneiksi (washboard moraines) De Geer moreenien syntyvaiheet Graafinen esitys Harri Kutvonen 2003 De Geer-moreenit koostuvat tavallisesti 5 m korkeista, 10-50 m leveistä ja muutama sata metriä pitkistä moreeniselänteistä Joissakin tapauksissa ne voivat olla jopa yli 5 m korkeita ja yli 100 m pitkiä Ne esiintyvät 40-300 metrin välein suurehkoina ryhminä, yleensä alavilla alueilla Raippaluoto ja Björkön alue Merenkurkun saaristossa ovat parhaita esimerkkejä De Geer- moreenialueista Suomessa (Aartolahti 1988) Lukumääräisesti eniten De Geer-moreeneita on Merenkurkun saaristossa, missä ne esiintyvät tiheinä ja symmetrisinä kenttinä (Laaksonen 1994) Tietyillä alueilla De Geer-moreenit näyttävät olevan sukua muille selänteen muotoisille Rogen-tyypin muodostelmille Joskus ne ovat kerrostuneen niiden ja drumliinien päälle Vallitsevan käsityksen mukaisesti moreeniselänteet kehittyivät jään alla samansuuntaisesti jään reunan kanssa Merenkurkun saaristossa veden syvyys mannerjään sulamisaikana on ollut 250-270 m (Maanmittauslai- De Geer moreenille tyypillinen muoto Kuva Jukka-Pekka Palmu 2000 MERENKURKUN SAARISTO -MAAILMANPERINTÖESITYS 13

tos 1990) Mannerjään reunasta irtosi valtavia jäävuoria, ja De Geer moreenit osoittavat vetäytyneen jäänreunan oletetun sijainnin Eräässä tieteellisessä keskustelussa esitti Laaksonen (1994) oletuksen säännöllisistä pyörteettömistä (laminaarisista) jään liikkeistä selityksenä De Geer-moreeneiden muodostumiselle sekä kenttien aaltomaisille kuvioille ja symmetrisille muodoille On ilmeistä, että sekä De Geer-moreeneita, poikittaisia pohjamoreeniselänteitä (Rogen-tyypin moreeneita) että säteittäisiä virtauslinjan muotoisia moreenimuodostelmia (drumliineja) esiintyy samoilla alueilla Raippaluodon ja Björkön saarilla De Geer-moreenikenttien ja maankuoren rakennetta koskevien (tektonisten) tapahtumien välillä saattaa myös olla yhteys (Lundqvist 2000) Rogen-tyypin poikittaiset moreeniselänteet Rogen-moreenit ovat kumpumoreenien alaryhmä, joille luonteenomaista ovat pääosin jään kulkusuuntaan nähden kohtisuorat epäsäännölliset selänteet Voittopuolisesti Rogen-tyypin moreenit ovat viimeistä jään sulamisvaihetta vanhempia Ne koostuvat useimmiten pohjamoreenista tai moreenisorasta (lodgement till) ja ne ovat muodostuneet subglasiaalisesti oletettavasti samassa vyöhykkeessä drumliinien kanssa Rogen-tyypin moreeniselänteitä esiintyy Valassaarilla, Mikkelinsaarilla ja Köklotissa Poikittaiset Rogen-tyypin pohjamoreeniselänteet ja drumliinit muodostuivat mannerjään alla n 200-700 km jäänreunan sisäpuolella n 12 000 11 000 vuotta sitten Tuolloin Pohjanlahden alue täyttyi suurista jääkielekkeistä, ja jää liikkui suunnilleen etelä-kaakko -suunnassa, mikä ilmenee uurteista ja drumliineiden määrästä kartalla (vrt Bargel et al 1999) Kumpumoreenit Termiä kumpumoreenit käytetään kuvaamaan kaiken tyyppisiä moreenikumpareita Niiden leikkaukset ja leikkausten dokumentointi antavat pohjan tarkempaan luokitteluun Kumpumoreeneja esiintyy yleensä laaksoissa ja alavilla mailla Epäsääntöiset suuntautumattomat kummut ja pienet selänteet ovat tavallisesti 5-20 m:n korkuisia ja muodostavat mosaiikkimaisen maastokuvion siellä, missä ne ovat järvien, lampien ja soiden rajaamia Merenkurkun saaristossa ne ovat syntyneet sulaneen ja ohentuneen jäänreunan alla Kumpumoreenit ovat yleensä karkearakeista moreenia Suurin osa kumpumoreeneista on syntynyt jäätikön viimeisessä sulamisvaiheessa Joissain kohteissa railojen ja rakojen aseman voidaan olettaa näkyvän kumpareiden muodoissa Merenkurkun alueella laajoja kumpumoreenialueita ei esinny Merenkurkun saaristossa silmiinpistäviä ovat lohkareiset moreenialueet (kuva 13) Jotkut lohkareista ovat valtavia siirtolohkareita, joita mannerjää tai yksittäiset ajelehtivat jäävuoret ovat voineet kuljettaa mukanaan Yoldia-merivaiheessa tai Ancylus-järvivaiheessa Graniittikivilajit ovat yleensä kuutiomaisesti rakoilevia, joten mannerjää irrotti tuolloin kallioperästä helposti suuriakin paasia ja siirtolohkareita Tämä lohkareinen moreenimaasto edustaa nuorimpia moreenikerrostumia ja moreeneita alueella Jäätikköjokikerrostumat Jäätikköjokikerrostumat koostuvat lohkareista, kivistä, sorasta ja hiekasta, joita jäätikön sulamisvesivirrat ovat kuljettaneet, lajittaneet ja kerrostaneet Jäätikköjoen kerrostamat sedimentit ovat järjestyneet kerroksiksi ja kerrostumiksi Muodoltaan kiviaines on yleensä pyöristynyttä Jäätikköjokikerrostumien muoto riippuu kerrostumisympäristöstä Jäätikön sulamisvesivirrat muodostivat voimakkaasti virtaavia jokia jäätikön sisällä olleisiin tunneleihin, joiden suuaukot olivat jäätikön reunalla Hienojakoisempi maa-aines, siltti ja savi, kerrostuivat meren pohjaan etäämmälle vedenalaisen tunnelin aukosta Harjut ovat pitkiä, selännemäisiä jäätikköjokikerrostumia, jotka ovat syntyneet jäätikön sisällä olleisiin tunneleihin Joitakin sellaisia harjuja esintyy sekä maalla että merenpohjassa Merenkurkun saaristossa Jäätikkösyntyiset savet (glasiaalisavet) Jäätikön sulamisvaiheessa hienojakoisin jäätikköjokien kuljettama maa-aines, savi, hajaantui mereen ja suuriin järviin Nämä maa-ainekset muodostavat erilaisia savija siltikerrostumia Ancylusjärvi-vaiheessa kerrostui erityisesti homogeenista harmaasavea ja sulfidipitoista mustaa savea Makeassa vedessä savipartikkelit pysyivät liettyneenä pitkään ja kerrostuminen tapahtui hitaasti Vuotuinen jäätikön sulamisrytmi ja sulamisvesien kausivaihtelu vaikuttivat vuo tuiseen sedimentaatiorytmiin Keväällä ja kesällä jäätikköjokien virtaus oli voimakasta, jolloin kulkeutui runsaasti savi- ja silttipartikkeleita Syksyllä ja talvella sedimentaatio oli puolestaan heikkoa Tästä johtuen vuosikerrallisessa savessa yksi vuosilusto koostuu paksusta siltti- ja ohuesta savikerroksesta Talvikerros on yleensä kesäkerrosta tummempaa ja savipitoisempaa Paikoitellen savikerroksissa esiintyy laskeutuneita kiviä ja muita jäävuoren kuljettamia partikkeleita Suolaisessa merivedessä ei synny selkeää saven kerroksellisuutta, koska saven kerrostuminen tapahtuu nopeammin veden elektrokemiallisista ominaisuuksista johtuen 14 MERENKURKUN SAARISTO -MAAILMANPERINTÖESITYS

Lohkareista laakeaa moreenikenttä Molpehällornalla Korsnäsissä Kuva Metsähallitus Jäätikön sulamisen jälkeiset (postglasiaaliset) kerrostumat Myöhemmin, glasiaali-isostaattisen maankohoamisen aikana Itämeren vedet purkautuivat Tanskan salmien kautta Atlantin valtamereen Murtoveden tulviminen Litorina-merivaiheen syntymisen aikoina on näkyvissä poikkeuksellisen terävänä stratigrafisena rajapintana Tämä todistaa dynaamisista muutoksista Itämeren hydrografisissa olosuhteissa Vihertävää savea, jossa on runsaasti eloperäistä ainesta, metaanikaasua ja suolaisen veden piileviä, muodostui laajoille alueille Litorinameren pohjalle Nykyään nämä sedimentit muodostavat tuottoisimmat maanviljelysalueet Pohjanlahden rannikkoseudulla Mannerjään sulamisen jälkeisen maankohoamisen myötä altistuivat aiemmin kerrostuneet maalajit aaltojen vaikutukselle, huuhtoutumiselle sekä enemmän tai vähemmän perinpohjaiselle uudelleenkerrostumavaiheelle Huuhtoutunut materiaali kerrostui rannoille ja niiden läheisyyteen somerona, sorana ja hiekkana periaatteessa rannasta katsoen pienenevän hiukkaskoon mukaisesti Merenkurkun saariston nuorimpia kerrostumia ovat lieju ja turve Turvekerros useimmissa soissa on alle metrin paksuinen Ensimmäinen vaihe Merenkurkun saariston soiden kehityksessä on ravinteensa kivennäismaan kanssa kosketuksissa olleesta vedestä saava eli minerotrofinen ruohokasvi- ja saraturvepitoinen saraluhta Saraluhdan kasvillisuus on usein rehevää Yli 10 m mpy sijaitsevia turvemaita hallitsee ravinneköyhä rahkaturve (Sphagnum turve) ja sarasuo on sillä korkeudella kehittynyt kohosuoksi Mannerjäätikön sulaminen ja Itämeren vaiheet Jääkaudella mannerjäätikkö painoi maankuorta vähintään 800 m nykytasoa alemmaksi Kun paine vähitellen helpotti, maankuori alkoi hitaasti kohota Korkeimmalla sijaitsevat jäljet rantaviivasta tavataan eri korkeuksilla kautta Skandinavian, riippuen siitä kuinka syvälle maankuori on ollut painuneena, kuinka paljon veden pinta on alueellisesti kohonnut ja milloin alue on vapautunut mannerjäätikön alta Jäätikön sulamisvaiheessa alavat alueet olivat meriveden peitossa Ancylus-järvivaihe 9 500 8 000 vuotta sitten Sulavan mannerjään reuna saavutti 10 600 10 400 vuotta sitten Merenkurkun, joka tuolloin lepäsi 250 270 m syvän jäätikköjärven alla Ajelehtiva ja halkeileva jäänreuna lohkeilevine jäävuorineen oli tyypillistä jääkauden aikaisille olosuhteille Ancylus-järvivaiheessa Laskelmat savikerrostumista todistavat, että jäänreunan vetäytyminen Merenkurkun alueella oli nopeaa, peräti 200 500 m / v Ancylus-järvivaihe vallitsi n 9 500 8 000 vuotta sitten Jäätikön sulaminen Merenkurkussa jatkui vielä Ancylus-järvivaiheessa Korkein rantalinja Pohjanmaalla, 190 210 m mpy, saavutettiin Ancylus-järvivaiheen alussa (Glückert et al 1993) Litorina-merivaihe - nykyinen meri Kaikki muinaisrannat ja rantakerrostumat Merenkurkun mannerrannikollaovat syntyneet Litorina-merivaiheessa alle 8000 vuotta sitten (Winterhalter et al 1981) Edustavimmat rannat ja vanhat rantavallit saaristossa ovat muodostuneet nykyisen Itämeri-vaiheen aikana Niitä esiintyy esimerkiksi Östra Norrskäretillä MERENKURKUN SAARISTO -MAAILMANPERINTÖESITYS 15

Maankohoaminen; historiallinen, nykyinen ja tuleva Maankohoamistutkimuksilla on Suomessa ja Ruotsissa pitkä historia Siitä molemmat maat voivat kiittää Äiti Maata, joka on siunannut molempia lapsiaan voimakkaalla maankohoamisella, niin voimakkaalla, että muutokset, jotka tapahtuvat yhden ihmiselämän aikana, ovat helposti havaittavissa kirjailija Zachris Topelius kuvasi maan kohoamista jo 1800- luvun lopulla (Topelius 1873) Monet tunnetut tiedemiehet ovat tutkineet maan kohoamista Ruotsalainen Gerard De Geer todisti, että maan kohoaminen oli jääkauden perääntymisilmiö Suomalainen geologi Wilhelm Ramsay erotti käsitteellisesti maankuoren tasapainotilaa koskevan eli isostaattisen ja valtameren pinnan noususta tai laskusta johtuvan eli eustaattisen maankohoamisen Maankuoren kokonaispainaumaksi on laskettu 900-1 000 m (Taipale ja Saarnisto 1990, Eriksson ja Henkel 1994) Merenkurkun alueella maankohoamisen ennustetaan jatkuvan vielä n 10 000-12 500 vuotta ja jäljellä olevan isostaattisen maankohoamisen arvellaan päätyvän 100-125 metriin (Kakkuri 1991) Maankohoaminen jatkuu niin kauan kunnes maankuoressa oleva painuma oikenee tai uusi jäätiköityminen alkaa kuormittaa ja painaa maankuorta Merenkurkku muodostuu meressä olevasta matalasta kynnyksestä, jossa veden syvyys on enimmillään 25 m Noin 2 500 vuoden kuluttua kynnyksestä on kehittynyt maata, jonka halki kulkee Pohjanlahteen lasku-uoman muodostava joki Maankohoaminen alkoi, kun jäätikkö alkoi sulaa noin 20 000 vuotta sitten On arvioitu, että ensimmäisten tuhansien vuosien aikana maankohoaminen oli jopa 10 m/100 v eli noin 100 mm/v jäästä vapautuneilla alueilla Kokonaisuudessaan maankuoren alkuperäisen painuman on pitänyt olla suuruusluokkaa 900-1000 m, kun Skandinavian mannerjäätikkö oli paksuudeltaan 3 400-3 700 m (Taipale ja Saarnisto 1990) Isostaattinen maankohoaminen aiheuttaa uuden maan syntymisen lisäksi monia käytännön ongelmia rannikkoseudulla Esimerkiksi kaikki vanhat satamat sijaitsevat nykyään kaukana rannikolta Vaasan-Mustasaaren vanha 1200-luvulla perustettu satama sijaitsee nyt sisämaassa 10 kilometrin päässä nykyisestä 1890 perustetusta Vaskiluodon satamasta Uutta maata paljastuu meren alta hehtaareittain Palomäki (1988) on arvioinut, että vuodessa merestä paljastuu uutta maata noin 3 km 2 koko Pohjanmaan rannikon alueella Satama-altaiden syventäminen, kanavien kaivu ja merenkulkureittien ruoppaukset ovat loputonta kamppailua mataloituvaa merta vastaan Toinen konkreettinen esimerkki maankohoamisesta ovat kesämökit ja venevajat, jotka monilla alavilla saarilla ja monissa niemissä sijaitsevat kaukana nykyisestä rantalinjasta (Osala 1988) Yhden ihmisen elinaikana voidaan käytännössä nähdä miten maa matalasta merestä kohoaa Ensin kohoaa joitakin pitkiä ja kapeita, lohkareisia selänteitä Sitten nealkavat kasvaa yhteen pitkiksi moreenisaariksi, jotka lopulta ympäröivät pienet laguunit Tuoreimpien Suomessa toteutettujen, kolmeen valtakunnalliseen tarkkavaaitukseen perustuvien tutkimusten mukaan nykyinen absoluuttinen maankohoaminen on Merenkurkun Suomen puoleisella alueella suuruudeltaan n 8 0 mm vuodessa ja noin 8 5 mm vuodessa Ruotsin puoleisella alueella (Ekman 1996, Mäkinen ja Saaranen 1998) (kuva 12) Fennoskandian maankohoaminen liittyy massojen liikkeisiin maankuoren syvimmissä kerroksissa Kun maankohoaminen esimerkiksi Vaasanseudulla, suhteessa maapallon keskustaan, on noin 10 mm / vuosi, painovoima on siellä vähentynyt 0,24x10x26 mikrogal eli n 0,06 milligal 26 vuodessa (Suomen geodeettinen laitos, http://www fgi fi/yleis/historiaeng html) Merenkurkun saariston merigeologia Pohjanlahden kapein osa, Merenkurkku, muodostaa vedenalaisen kynnyksen (25 m), joka erottaa etelässä Perämeren Selkämerestä pohjoisessa Merenkurkun saaristo käsittää myös alueita merenalaisen kynnyksen ulkopuolella, missä syvempiä kohtia (maks 83 metriä) on harvassa Merenpohjan morfologialle tyypillisiä ovat tektoniset linjat Vaasan graniitissa sekä moreenikummut ja De Geer-moreenit Merenpohjan syvemmissä osissa moreenit ovat muodoltaan samanlaisia kuin ne aikoinaan olivat mannerjäätikön muodostaessa ne Nopean maankohoamisen seurauksena Merenkurkun saariston vedenalaiset olosuhteet ovat muuttuneet dramaattisesti viimeisen jäätiköitymisen jälkeen Suurin osa Merenkurkun saaristosta on erittäin matalaa (0-25 m) ja täynnä karikoita Kulkuväylät ovat matalia, lohkareisia ja syvyydeltään enimmäkseen alle 10 m Viimeisen jääkauden aikana (n 10 000 vuotta sitten) Merenkurkku sitävastoin oli yli 200 m veden peitossa Merenkurkun saariston epätasainen pohjatopografia on peruskalliota (Ignatius et al 1980) Kiteinen peruskallio on samanlaista Merenkurkun molemmin puolin, joten on oletettu, että sama pätee myös merialueella huolimatta siitä että mitään todellisia tietoja ei ole saatavilla (Winterhalter 2000) Kerrostuneita kivilajeja esiintyy Selkämeren pohjassa, mutta tähän mennessä niitä ei ole tavattu Merenkurkun saaristossa Kambrikauden aikaisia kerrostuneita kivilajeja rannikkoalueella esiintyy lähellä Vaasaa sijaitsevassa Söderfjärdenin meteoriittikraaterissa Koko Itämeri on läpikäynyt useita jäätiköitymisiä myöhäisten plioseeni- ja pleistoseenikausien aikana (viimeiset n 2,7 miljoonaa vuotta) Kyseisenä aikana Merenkurkku ja Itämeren alueet ovat toistuvasti olleet jääkautisen eroosion ja kasautumien kohteina Tiedot mahdollisista jääkausienvälisistä (interglasiaali) kerrostumista nykyisellä merialueella ovat erittäin vähäisiä Aikaisemmilta geologisilta ajanjaksoilta on viitteitä maankohoamisesta Pohjanlahden alueella jopa 100 m yli nykyisen tason, joten valtameren pinnan aleneminen voisi vastaavasti muuttaa koko alueen hydrografiaa Pohjanlahti ja koko Itämeri olivat eristyksissä valtamerestä varhaisen ja keskimmäisen Veiksel-jäätiköitymiskauden aikana n 115 000-50 000 vuotta sitten, jolloin valtameren pinta 16 MERENKURKUN SAARISTO -MAAILMANPERINTÖESITYS

oli nykyistä alempana ja maa kohosi alueella Saale-jääkauden ja varhaisen Veiksel-jääkauden päätyttyä (Lundqvist 1992, Lundqvist ja Robertsson 1994, Nenonen 1995) Vanhoja, kymmeniä metrejä syviä esijääkautisia joenuomia on löydetty nykyisten jokilaaksojen jatkeilta Perämeren ja Selkämeren pohjasta (Tulkki 1977) Uomat ulottuvat valtameren keskeisiin osiin aina 80 m syvyyteen nykyisestä merenpinnasta osoittaen siten oletetun muinaisen maanpinnan tason Merenpohjat koostuvat suurelta osin moreenista Savikerrostumia ei voimakkaiden virtojan ja aaltojen takia ole Jäätiköiden sulamisen jälkeinen savi ja liejusavi peittävät merenpohjat aaltojen vaikutuksilta suojaisissa notkelmissa (Ignatius et al 1980) Saatavilla olevien tietojen perusteella kvartäärikautiset kerrostumat Merenkurkun saaristossa ovat suhteellisen ohuita Vaikuttavat De Geer moreenit ovat ne geomorfologiset piirteet, jotka tekevät Merenkurkun saaristosta ainutlaatuisen koko maailmassa (Aartolahti et al 1995) Kyseisiä moreeniesiintymiä tavataan myös veden alla Merenkurkun saaristossa (Nuorteva 1988) Eroosio ei ole vaikuttanut merenpohjan jääkaudenaikaiseen morfologiaan samoin kuin maa-alueilla Meriympäristössä on mahdollista tutkia luonnollisia jääkaudenaikaisia ominaispiirteitä enemmän tai vähemmän samassa kunnossa (in situ) kuin ne olivat aikoinaan muodostuessaan olivat (Winterhalter 1972) Merenkurkun alueen geologinen historia Merenkurkun alueen kallioperä on pääosin ohuen, lähinnä moreenista koostuvan maakerroksen peitossa Vedestä paljastuva kallioperä Merenkurkun saaristossa on tavallisesti mannerjään kuluttamaa ja hiomaaa Silokalliot, joissa on uria ja eroosiojälkiä ovat yleisiä pienillä kallioisilla saarilla ja suurempien saarten rantakallioilla Merenkurkun saariston kallioperän geologinen historia alkoi turbidiittisyntyisen hiekan ja mudan kerrostumisella merenpohjan tuntemattomalle geologiselle alustalle Vulkaanisia kivilajeja, kuten laavaa ja tuhkaa, kasaantui välikerrokseksi ja pieniksi muodostelmiksi turbidiitteihin Myöhemmin vuorijonoja muodostavien eli orogeenisten kallion liikuntojen yhteydessä noin 1 880 Ma sitten (sveko fennialainen orogenia) nämä kerrostumat vaipuivat maan kuoreen noin 15 kilometrin syvyyteen ja kiteytyivät uudelleen kiillegneisseiksi, suonigneisseiksi ja amfiboliiteiksi sekä osittain myös sulivat granodioriittiseksi sulaksi (diateksiitti) Noin 1 800 Ma sitten, postorogeeninen lämpöpulssi synnytti graniittista magmaa, joka muodosti pieniä plutoneita Merenkurkun länsiosiin sekä pieniä kvartsia ja määsälpää sisältäviä eli felsisiä juonia ja pegmatiittia Merenkurkun itäosiin Magmaattisesti rauhallisen, 200 miljoonaa vuotta kestäneen kauden jälkeen, n 1 570 Ma sitten, muodostui rapakivimagmaa ja se kiteytyi batoliitteina kuoren yläosiin Felsisen rapakivimagmatismin jälkeen seurasi runsaasti magneesiumia, alumiinia ja rautaa sisältävä eli mafinen magmatismi (subjotunisina) diabaasijuonina ja gabrointruusioina vanhemmassa kallioperässä Vaasan ympäristön rannikkoalueella on löydetty siirtolohkareina kvartsi-maasälpäporfyyreja, joiden oletetaan olevan rapakiven puolipinnallisia muotoja Näitä profyyrejä tavataan myös oliviinidiabaaseina (postjotuniset diabaasit) Pohjanlahden glasiaalimuodostumissa Merenkurkun lähialueilla Noin 1 270 Ma sitten intrudoituivat oliviinidiabaasit (postjotuniset diabaasit) maankuoreen ja muodostivat viimeisen kiteistä kallioperää synnyttäneen vaiheen Merenkurkun saaristossa Postjotunisten diabaasien (1270 Ma) intrudoitumisen jälkeen ei svekofennisella alueella ole voitu havaita magmaattista toimintaa Vakaat tektoniset olosuhteet saavutettiin paleotsooisen kauden alussa, 540 miljoonaa vuotta sitten Svekofenninen orogeniavyöhykkeen vuorimaisema oli pitkälle tasoittunut jo mesoproterotsooisella ajalla Tätä osoittavat 1 400 1 200 miljoonaa vuotta sitten kerrostuneet paksut jotunihiekkakivien kerrostumat mm Satakunnassa ja Muhoksella Suomessa sekä Ruotsissa Nordingråssa, Gävlessä, Taalainmaalla ja Smoolannissa Jotunihiekkakiveä tavataan laajalti myös Merenkurkun alueella ja Pohjanlahden pohjassa Pienet hiekkakivilohkareet ovat rannoilla tavallisia Kallioperägeologia Paleotsooiset kivilajit Koko Merenkurkun alue on aikoinaan ollut vanhimpaan geologiseen maailmankauteen kuuluvien eli paleotsooisten kivilajikerrostumien peitossa Myöhäisprekambrisen eli proterotsooisen kauden lopulta lähtien, n 540 Ma vuotta sitten eroosio ja sedimentaatio ovat jatkuneet häiriöittä (Suomessa esim n 600 Ma vuotta vanha Lauhanvuoren hiekkakivi) ja tasoittaneet svekofennisen maanpinnan tasaiseksi Pohjanmaan peneplaaniksi, Matalaksi Rannikoksi Kambrikaudella, noin 520 Ma vuotta sitten, meteoriitti aiheutti syvän altaan maanpintaan syöksyessään maahan Merenkurkun alueen kaakkoisosassa (Lehtovaara 1992) Söderfjärdenissä paleotsooiset sedimenttikivilajit, jotka syvällä kraatterissa ovat säilyneet suojassa eroosiolta ja kulumiselta meidän päiviimme asti, ovat ainutlaatuisia koko laajalla svekofennisellä liuskevyöhykkeellä Todisteena siitä, että Söderfjärden kerran oli laajan kambrikautisen sedimenttikerrostuman peitossa, on mm kambrikautisten sedimenttikivikerrostumien esiintyminen Perämeressä ja oletettavasti myös Merenkurkun pohjoispuolella Selkämeressä, missä on mitattu vastaavia seismisiä heijastusnopeuksia (Axberg, 1980, Winterhalter 2000) 10 km Vaasasta etelään sijaitseva Söderfjärdenin meteoriittikraateri on ympyrän muotoinen vajoama, jonka halkaisija on 6 km Vajoaman reunoilla on 30-40 m korkea, epäsäännöllinen reunus Gravimetriset eli painovoiman erojen mittauslaitteella suoritetut tutkimukset ja poraukset osoitta- MERENKURKUN SAARISTO -MAAILMANPERINTÖESITYS 17

vat, että kraaterin pohjassa on keskellä kohouma (Lehtovaara 1992) Kraateri muodostui n 520 Ma vuotta sitten ja täyttyi pian sedimenttikivien kerrostumista Hiekkakivet ja silttikivet muodostavat kraaterin pohjalle 250 metrin paksuisen kerrostuman, jonka päälle on kerrostunut noin 80 metrin paksuudelta glasiaali- ja postglasiaalimuodostumia Sedimenttikivilajien on mikropaleontologisin perustein määritelty olevan peräisin varhaisemmalta kambrikaudelta (Tynni 1978, Anneli Uutela, henk koht komm ) Meteoriittikraateri on vaikuttanut jään kulkusuuntaan ja sulamisesta syntyneisiin kuvioihin viimeisen jäätiköitymisen aikana Moreenimorfologia ja De Geer-moreeniselänteiden viuhkamainen levinneisyys johtuvat siten osittain siitä, että kraateri aiheutti merenlahden synnyn sulavan jäätikön edustalle Söderfjärdenin koillisreunalta alkaa De Geer-moreenikenttä, joka jatkuu Merenkurkun saaristoon LUONTO MERENKURKUN SAARISTOSSA Ilmasto Merenkurkun saaristo sijaitsee eteläboreaalisella ilmastovyöhykkeellä, joka jatkuu kapeana kaistaleena pitkin Suomen rannikkoa Meren vaikutus ilmastoon on ilmeinen Sillä on viilentävä vaikutus keväällä ja varhaiskesällä, lämmittävä vaikutus syksyllä ja varhaistalvella Vuosittainen sademäärä on rannikkoalueella vähäinen (450 mm) verrattuna sademäärään muutaman kilometrin päässä sisämaassa (600 mm) Aurinkotuntien määrä on saaristossa suurempi kuin sisämaassa Merenkurkun saaristossa on vuosittain keskimäärin 1 900 auringonpaistetuntia Jääpeite kestää 140-150 vuorokautta ja lumipeite noin 150 vuorokautta (Heino R, 1988) Vuoden keskilämpötila on 3-4ºC, eli verrannollinen kaksi leveysastetta etelämpänä sijaitsevan sisämaan lämpötilaan Kasvukausi kestää 150-160 vuorokautta ja vuorokauden keskilämpötila on yli +6º (Helminen, V A 1987) Meren ominaisuudet Suolapitoisuus Merenkurkun saaristossa vaihtelee 2-5 ja lähenee nollaa jokien suistoissa Vuoroveden vaikutus on erittäin vähäinen, alle 10 cm Meriveden korkeuden vaihtelut sitävastoin ovat suuria tuulesta ja ilmanpaineen muutoksista johtuen Normaali vaihtelu on 120-140 cm korkeimmasta matalimpaan vedenpinnan tasoon Äärimmäisissä tapauksissa vaihtelu voi olla jopa 250 cm (Svensson 2002) Vedenpinta on tavallisesti alhaalla keväällä, kun taas pitkät korkean vedenpinnan kaudet on syksyisin yleisiä Merenkurkulle on tyypillistä nopea veden vaihtuminen ja sitä ylläpitää runsas makeanveden virtaus isoista joista Keskimäärin Merenkurkun kynnyksen yli virtaa 17000 m 3 vettä sekunnissa ja virtausvoimakkuus voi saavuttaa 1 m/ s (Sevola 1988) nopeuden Virrat kuljettavat suolaista vettä pohjoiseen ja murtovettä etelään Maankohoamisen vaikutukset maisemaan ajassa ja paikassa Merenkurkun saaristo on on dynaaminen maisema, joka jatkuvasti muuttuu ajassa ja paikassa maan pinta-alan lisääntyessä ja meren pinta-alan vähetessä Ilmeisimpiä maankohoamisen vaikutukset ovat tasaisilla ja alavilla alueilla Siellä maa-pinta-alan lisäys, vesijättö, voi ylittää tavanomaisen maankohoamisnopeuden Tämä johtuu orgaanisten ja epäorgaanisten aineiden kerrostumisesta Alueen alava maisema johtaa geograafisesti laajalle ulottuviin rantabiotooppeihin Aikaiset pioneerikasvit asuttavat rannoilla vastikään paljastuneet alueet Koska maankohoaminen on jatkuvaa, myös suksessioita tapahtuu jatkuvasti Kasvit ja niiden yhdyskunnat seuraavat alenevaa rantaviivaa ja säilyttävät siten sijaintinsa suhteessa vedenpintaan Samanaikaisesti kun rantalinja kohoaa, korvautuu pioneeriyhdyskunta muilla sukkessiivisesti myöhäisemmillä kasviyhdyskunnilla Tavallisesti kasvien sukkessiojärjestys etenee selkeästi tyypillisillä toisiaan seuraavilla vyöhykkeillä penkereen laakealla gradientilla Kolonisoitumiselle vedenkorkeudella on tärkeä merkitys, koska se kontrolloi suurta määrää abioottisia ja bioottisia oloja (Ericson & Wallentinus 1979, Väre 1994) Merenkurkun saariston ekosysteemi on osoitus sukkession kerrannaisuudesta, mikä osittain johtuu ympäristögradienttien suuresta määrästä Esimerkkejä ympäristögradienteista ovat vähenevä altistuminen aalloille ja ajojäälle, meriveden vähenevä suolapitoisuus ja pienenevä etäisyys mantereeseen Merenrannan biotoopit ovat erittäin heterogeenisia ajassa ja paikassa (esim kasvupaikka, topograafinen profiili, mikroilmasto sekä kemialliset ja fyysiset ominaisuudet) Tällä on merkittävä vaikutus kasviyhdyskuntiin ja sitä kautta lajien ja ekosysteemien monimuotoisuuteen (Rinkineva & Bader 1998) Klassisen saaribiograafisen teorian (Wilson & Mac Arthur 1967) mukaan lajien erilaisuus saarilla riippuu kolmesta tekijästä: eristyneisyys siemenlähteistä, saaren koko ja aika Merenkurkun saaristossa maankohoaminen johtaa siihen, että kaikki kolme tekijää vaihtelevat ajassa ja paikassa, ja lisäksi niitä on helppo tutkia ja analysoida Nuorilla saarilla kasvien kolonisaatio riippuu täysin ympäristön siementen levinneisyydestä (Molander 1995) Saarilla lajit voivat joutua eristyksiin ilman geneettistä vaihtoa saman lajin muiden populaatioiden kanssa Näin saattaa kehittyä metapopulaatioita Tiedot metapopulaatioiden elinhistoriasta ovat tärkeitä uhanalaisten lajien suojelemiseksi Tästä näkökulmasta katsottuna suuri joukko erikokoisia ja ikäisiä saaria Merenkurkun saaristossa muodostaa merkittävän tieteellisen mahdollisuuden 18 MERENKURKUN SAARISTO -MAAILMANPERINTÖESITYS

Meriekosysteemit Merenkurkun saaristo on epätavallisen tuottoisa merialue ympäröiviin alueisiin verrattuna Tämä johtuu suurelta osin pintavirtaustenyhdistelmästä; fosforipitoista vettä virtaa pohjoisesta ja nitraattipitoista vettä etelästä (Kautsky 1988, Wulff 1994) Merellisten ekosysteemien lajikoostumus on ainutlaatuinen sekoitus makeanveden lajeja ja merellisiä lajeja Ensisijainen syy tähän on se, että suolapitoisuus vähenee 5-6 promillista Merenkurkun eteläisissä osissa pohjoisten osien 3-4 promilleen (Kautsky 1983, Sevola 1988) Suolapitoisuuteen nähden merelliset lajit elävät normaalin levinneisyysalueensa rajalla Ne edustavat paikallisia ekotyyppejä, joilla voi olla ratkaiseva merkitys lajin geneettiselle vaihtelulle Seuravassa muutama esimerkki merkittävistä elinympäristöistä Merenkurkussa: Kovia merenpohjia, jotka koostuvat lohkareista, kivistä ja hiekasta, esiintyy moreenirantojen ulkopuolella Merenpohjan ylemmässä kerroksessa vegetaatio on niukkaa 0 0,5 m:n korkeudelle saakka Tämän vyöhykkeen alapuolella esiintyy pääasiassa yksivuotisia rihmaleviä, etupäässä Cladophora-lajeja ja hyvinkehittyneitä benttaaleja piileviä Ympäristö on tärkeä kutupaikka kaloille kuten silakka (Clupea harengus membras) ja merikutuinen harjus (Thymallus thymallus) Alueen voimakas altistuminen jään liikkeille rajoittaa lajien sijoittumista alueelle Kasvipeitteisiä pehmeitä pohjia, jotka muodostuvat savesta ja liejusta, hallitsevat hallitsevat vedenalaiset siemenkasvit (faneroogamit) kuten vitalajit (Potamogeton spp ), ärviät (Myriophyllum spp ) ja ja näkinpartaislevät (Chara spp ) Nämä lajit muodostavat toisinaan hyvinkehittyneitä vedenalaisia niittyjä Ympäristö on tärkeä kasvuympäristö monille kalalajeille kuten esim hauki (Esox lucius) ja ahven (Perca fluviatilis) Maankäytön ja vedenlaadun muutokset rannikon lähiseuduilla ovat uhka merellisille elinympäristöille Liitteessä 3 kerrotaan merellisestä ympäristöstä tarkemmin Makeanveden ekosysteemit Sukkessio murtoveden ekosysteemistä makean veden ekosysteemiin ja edelleen maan ekosysteemiin on vaikuttava esimerkki siitä millaisia uudistavia muutoksia Merenkurkun saaristo on läpikäynyt aikojen kuluessa Pääasiallisena syynä tähän sukkessioon on maankohoaminen, joka johtaa merellisen yhteyden vähittäiseen heikkenemiseen Sukkessio makeanveden ekosysteemiin etenee merenlahdista fladojen ja kluuvien kautta kluuvijärviin Flada on lahti, joka on yhden tai useamman aukon kautta yhteydessä mereen Kluuvi on osittain kuroutunut lahti, jonne merivettä ajautuu vain kovalla tuulella tai kausina, jolloin merenpinta on korkealla Kluuvijärvi on täysin vailla yhteyttä mereen, mutta siinä on yhä merkkejä aiemmista murtovesivaiheista Tämä geomorfologinen kehitys on yhteydessä biologisiin muutoksiin, ja jokaisella vaiheella on oma luonteenomainen kasvillisuutensa (Munsterhjelm 1987) Seuraavassa pääasialliset sukkessiovaiheet merestä makeanveden ekosysteemiin (Rinkineva & Molander 1997): Matalat selänteet ja merenlahdet muodostuvat usein kahden samansuuntaisen, jäätikön kulkusuunnan mukaisesti suuntautuneen moreeniselänteen väliin Ne moreeniselänteet, jotka ovat suuntautuneet kohtisuoraan jäätikön kulkusuuntaan nähden, muodostavat kynnyksen, joka vähitellen kuroo merenlahden umpeen Kasvillisuutta hallitsevat hapsivita Potamogeton pectinatus, merisätkin Ranunculus baudotii ja tähkä-ärviä Myriophyllum spicatum Useimmat fladat ja kluuvit ovat alle 10 ha:n suuruisia ja niiden keskimääräinen syvyys on tavallisesti 1-2 m Talvisin ne usein jäätyvät pohjia myöten, mutta lämpenevät nopeasti keväisin tarjoten siten hyviä lisääntymisalueita kaloille, sammakoille ja hyönteisille Fladojen ja kluuvien kasvillisuus on vyöhykkeistä; syvemmissä osissa kasvaa vedenalaisina niittyinä näkinpartaislevää (Chara tomentosa) ja merinäkinruohoa Najas marina ja lähimpänä rantaa järviruokoa (Phragmites australis) Kluuvit ja kluuvijärvet ovat yleensä heikosti tuottavia Kluuvijärvi on usein heikosti tuottava ekosysteemi ja sen kasvillisuutta hallitsevat makeanveden lajit kuten ristilimaska Lemna trisulca, lumme Nymphaea sp ja ajelehtiva vita Potamogeton Kaikki nämä erilaiset sukkessiot ovat Merenkurkun saaristossa hyvin edustettuina ja kuuluvat Natura 2000 luontotyyppiin Laguunit, Euroopan Unionin elinympäristödirektiivissä priorisoituun elinympäristöön Lukuiset pienemmät joet ja yksi suurempi (Kyrönjoki) laskevat ehdotetulle alueelle Jokisuut siirtyvät ulos kohti merta ja suistomaata syntyy jatkuvasti Pinta-alaltaan maata voi tulla merkittävästikin lisää kasaantumisen sekä orgaanisten ja epäorgaanisten aineiden kerrostumisen johdosta Sedimentti kulkeutuu pääasiassa jokisuiden reunoille ennen vajoamistaan pohjalle Jokisuille onkin luonteenomaista korkea tuottavuus ja lajien rikkaus Kalalajien lisääntymisen kannalta ne ovat tärkeitä biotooppeja esim lohelle ja taimenelle (Salmo trutta) eli sellaisille kalalajeille, jotka kulkevat pitkiäkin matkoja kutupaikoilleen (Meriläinen 1989) Merenkurkun saariston mosaiikkimainen ja tasainen topografia mahdollistaa useiden pikkujärvien ja kosteikkojen syntymisen Seudun geologisesti nuoresta iästä johtuen pikkujärvet ja saraluhdat eivät ole vielä kehittyneet soiksi Runsaat pienet vesialueet ovat erityisen luonteenomaisia isompien saarten nuorille metsävaltaisille seuduille Suurin osa järvistä on niukkaravinteisia MERENKURKUN SAARISTO -MAAILMANPERINTÖESITYS 19

eli oligotrofisia sekä humus- ja leväpitoisia Niitä reunustavat saran (Carex spp) tai rahkasammaleen (Sphagnum sp ) reunustamat upottavat rannat Maaekosysteemit Sukkessio alkaa tavallisesti avoimesta heinä- ja saravaltaisesta rantaniitty-yhteisöstä ja jatkuu ruohokasveista rikkaan lehtipuuvaltaisen harmaaleppiä kasvavan lehtipuuvyöhykkeen kautta havupuuvaltaiseen metsään Alavien alueiden ja fladojen soistumiskehitys kosteikoiksi on toisenlainen Monilla alueilla ihmisten toimet ovat enemmän tai vähemmän vaikuttaneet suksessioon Merenrannat Tavallisin rantatyyppi Merenkurkun saaristossa on kivinen ja lohkareinen moreeniranta Sora- ja hiekkarannat ovat melko harvinaisia Altistuneilla rannoilla maakerros on ohut Suojaisemmilla paikoilla orgaanista ja epäorgaanista ainesta kasaantuu ja paksumpi, ravinnepitoisempi maakerros voi kehittyä Ulkosaaristossa muodostuu rannalle huuhtoutuneista kasvinosista rantavalleja, joilla on oma ainutlaatuinen kasvilajistonsa Kaikkia näitä rantatyyppejä esiintyy yleisesti nimetyllä alueella ja ne täyttävät usein Natura 2000-luontotyyppien määritelmät: Kivikkoisten rantojen monivuotinen kasvillisuus, Itämeri-tyypin boreaaliset merenrantaniityt ja merijätevallien yksivuotinen kasvillisuus Seuraavassa kronologis-shemaattinen esittely erään sisäsaariston saaren kasvisuksessiosta (Molander 1995, Palomäki 1963, Valovirta 1950): : Korkeus Vuosiveden Kasvillisuus (mpy) keski-tason ylittymisen jälkeen < 0,20 < 16 Heinät ja sarat: esim meriluikka, merisuolake, rönsyrölli (Eleocharis uniglumis, Triglochin maritima, Agrostis stolonifera) 0,20 0,40 16-32 Ruohokasvit: ex merivalvatti, hiirenvirna (Sonchus arvensis maritima, Vicia cracca) 0,35 0,60 32-48 Typpeä sitovat lajit ja korkeat ruohokasvit: Esim leppä (erityisesti harmaaleppä) tyrni, mesiangervo, merivirmajuuri (Alnus spp, Hippophaë rhamnoides, Filipendula ulmaria, Valeriana sambucifolia) 0 60 0,80 48-64 Lehtipuut, esim pihlaja, koivu (Sorbus aucuparia, Betula spp ) > 0,80 > 64 Havupuut, esim kuusi (Picea abies) Saaristossa rantojen sukkessioon vaikuttavat sijainnista riippuen mm tuuli, aallot, jää, lumi, suolapitoisuus sekä biotoopin eristyneisyys ja koko Pesivät lokit ja tiirat suosivat ulkosaariston pieniä karikoita, joilla on arktinen kasvisto monine korkeakasvuisine ruohokasveineen Rannoilla matalan ja korkean vesitason välissä kasvavat kasvit ovat alttita kovalle rasitukselle Talviaikaan vedenpinnan taso vaihtelee äärimmäisen matalasta äärimmäisen korkeaan Matalan veden kausina pohja jäätyy ja jään liikkeet saattavat aiheuttaa merkittävää vahinkoa paikallisesti Ahtojään, ajojään ja merivirtojen aiheuttama eroosio suosii yleensä yksivuotisia kasveja, jotka voivat helposti kolonisoitua uudelleen Endeeminen pohjanlahdenlauha (Deschampsia bottnica) on hyvin sopeutunut tähän ympäristöön Sisäsaaristossa kasvaa tavallisesti ruokoa, ja orgaanisten aineiden kerääntyminen edesauttaa ruo on asettumista alueelle Se muodostaa tiheitä kasvustoja, jotka syrjäyttävät vähemmän kilpailukykyisiä lajeja Ulkosaaristossa lehtipuiden asettumista alueelle saattavat hidastaa toistuvat, voimakkaat syys- ja talvimyrskyt Lisäksi etäisyydet mantereelle, mistä siemenet leviävät, ovat usein suuria Metsät Nimetyllä alueella esiintyy pääasiassa kahta erilaista metsätyyppivaihetta; varhaissukkessiossa lepän hallitsema lehtipuuvaihe ja myöhempi kuusivaltainen vaihe (Svensson & Jeglum 2000) Näiden kahden metsätyypin ylimenokautena esiintyy kuusten joukossa myös pihlajaa, koivua ja haapaa Mäntyä esiintyy satunnaisesti, etupäässä alueen koillisosissa Enemmän tai vähemmän yhtenäinen leppävyöhyke on Merenkurkun saariston rannoille ehkä kaikkein tunnusomaisinta Kaikki nämä vanhaan havupuuvaltaiseen metsään kulminoituvat sukkessiovaiheet löytyvät Merenkurkun saaristosta ja kuuluvat Natura 2000 luontotyyppiin Maankohoamisrannikon primaarimetsät, Euroopan Unionin elinympäristödirektiivissä priorisoituun kasvuympäristöön Suotuisan ilmaston vuoksi metsät ovat aika tuottoisia Tiheä, vanha kuusimetsä voi muodostua 100-200 vuodessa, mikä on ekologisesti katsottuna lyhyt aika (Svensson 1998) Vaikka metsät ovat suhteellisen nuoria on niihin ehtinyt muodostua vanhoille metsille luonteenomaisia piirteitä; runsaasti järeitä runkoja, kuollutta puuta sekä eri-ikäistä ja -kokoista puustoa sekä joskus harvinaisia ja uhanalaisia lajeja (Suomi et al 1997) Erittäin luonteenomaisia ulkosaariston saarille ovat rannan läheisyydessä kasvavat koivumetsiköt, jotka monin tavoin muistuttavat tuntureiden koivumetsiä Toisinaan siellä kasvaa runsaasti myös pihlajaa ja jopa suuria, vanhoja haapoja Koivun hallitsevuus ja runsas esiintyminen on selitettävissä havupuun ilmastollisilla rajoituksilla ja tietyssä määrin myös ihmisen vaikutuksella Ihminen on hakannut metsää parantaakseen ruohon ja ruokokasvien tuottavuutta laidunkarjan tarpeisiin, mikä on hyödyttänyt sukkession alkuvaiheessa esiintyvää koivua 20 MERENKURKUN SAARISTO -MAAILMANPERINTÖESITYS