EMME SAA LASTA KOTIKONSTEIN HENKINEN TUKI LAPSETTOMUUSHOIDOISSA OLEVIEN NAISTEN KOKEMANA

EMME SAA LASTA KOTIKONSTEIN HENKINEN TUKI LAPSETTOMUUSHOIDOISSA OLEVIEN NAISTEN KOKEMANA Elina Peltonen Opinnäytetyö Kevät 2001 Diakonia-ammattikorkeakoulu Helsingin Alppikadun yksikkö

OPINNÄYTETYÖN TIIVISTELMÄ (ABSTRACT) DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU/ALPPIKADUN YKSIKKÖ Peltonen, Elina Emme saa lasta kotikonstein Henkinen tuki lapsettomuushoidoissa olevien naisten kokemana. Helsinki 2001 Opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata lapsettomuushoidoissa käyneiden naisten kokemuksia henkisestä tuesta. Keskeisiä teemoja olivat; minkälaista vastaajien saama tuki oli ollut, keneltä vastaajat olivat tukea saaneet, milloin vastaajat olisivat tarvinneet tukea kaikkein eniten sekä minkälaista tukea he olisivat toivoneet saavansa. Tarkoituksena oli myös nostaa esille muita lapsettomien tärkeiksi kokemia teemoja. Tutkimus on kvalitatiivinen ja aineisto kerättiin postikyselynä Lapsettomien tuki ry:n kautta tammikuussa 2001. Aineisto koostui 11 esseevastauksesta, joiden pohjana oli neljä avointa kysymystä lapsettomuudesta ja henkisestä tuesta. Vastaajia pyydettiin kirjoittamaan myös muista heille tärkeistä asioista, jotka liittyivät lapsettomuuteen. Analyysimenetelmänä opinnäytetyössä käytettiin sisällönanalyysiä. Opinnäytetyön teoriaosuus koostuu lapsettomuuden lääketieteellisistä kysymyksistä eli syistä, tutkimuksista ja hoidoista. Muita teoriaosuudessa käsiteltäviä asioita ovat lapsettomuus kriisin näkökulmasta sekä henkinen tuki. Analysoitujen vastausten pohjalta nousi neljä teemaa 1. henkinen tuki ja lapsettomuus, 2. lapsettomuus ja parisuhde, 3. pelko tulevaisuudesta ja 4. vaikeneminen lapsettomuudesta. Tärkein tukija vastaajilla oli ollut sosiaalinen verkosto. Suhteellisen vähän tukea oli saatu hoitohenkilökunnalta. Kaikilla vastanneista lapsettomuus oli lähentänyt parisuhdetta, vaikkakin sitten vaikeuksien kautta. Eniten pelkoa aiheutti se, jos omaa biologista lasta ei voidakaan saada. Lapsettomuudesta puhumista pidettiin lähes poikkeuksetta vaikeana, varsinkin jos toinen ei ole itse kokenut lapsettomuutta. Oman tulkintani mukaan lapsettomat tarvitsisivat aktiivisempaa henkisen tuen tarjoamista hoitopaikastaan. Saamieni vastausten perusteella voi olettaa että henkisen tuen tarjoaminen on aika vähäistä. Eniten he todennäköisesti hyötyisivät vertaistuesta. Asiasanat: Lapsettomuus, hedelmättömyys, henkinen tuki, kriisi. Säilytyspaikka: DIAK Alppikadun yksikön kirjasto.

ABSTRACT Diakonia Institute in Finland, Alppikatu Training Unit Author: Peltonen, Elina Title: We Can t Have a Baby Without Medical Help : women s experiences of mental support in infertility treatments Spring 2001 Pages: 41 Appendices: 2 The purpose of this study was to describe women s experiences of mental support in infertility treatments. The main themes were as follows; what kind of support they got, who had supported them, when they needed support most and what kind of support they are hoping to get. The aim of this study was also to bring out other important issues about the childlessness. The study data was collected using posted questionnaires. The random sampling group was found via a local childless support association. The data consists of 11 essay answers. In the questionnaires were four open questions about childlessness and mental support. The ages of respondents ranged from 22 to 37. The method of analysis was qualitative. From the material, four themes were formulated; mental support and childlessness, childlessness and relationship, fear about the future and maintaining silence about the state of childlessness. According to this study, the most important support for the childless couple was the social network. Conversely, nursing staff were seen as giving little support by the childless couples. All the respondents mentioned that childlessness brought them closer together in the relationship. Their biggest fears were that they would not be able to produce their own biological child. Discussion of childlessness was, without exception, difficult. It was stated that such discussions were most difficult when the other party knew nothing about the subject. Keywords: childlessness, infertility, mental support, crisis Filed and stored at: Diakonia Institute Library, Alppikatu Helsinki

SISÄLLYS 1 JOHDANTO 1 2 TUTKIMUKSEN TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT 2 2.1 Lapsettomuuden taustaa 2 2.2 Lapsettomuuden tutkiminen 3 2.3 Lapsettomuuden syistä 4 2.4 Lapsettomuuden hoito 5 2.5 Lapsettomuus kriisinä 9 2.6 Henkinen tuki 13 2.7 Aikaisempia tutkimuksia lapsettomuudesta 14 3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS 16 4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 17 4.1 Tutkimus henkilöt 17 4.2 Tutkimusaineiston keruu 17 4.3 Tutkimusaineiston analyysi 19 5 TUTKIMUSTULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET 21 5.1 Henkinen tuki ja lapsettomuus 21 5.2 Lapsettomuus ja parisuhde 26 5.3 Pelko tulevaisuudesta 27 5.4 Vaikeneminen lapsettomuudesta 29 6 POHDINTA 30 6.1 Tutkimuksen eettisyys 32 6.2 Tutkimuksen luotettavuus 35 6.3 Oman ammatillisuuden pohdintaa 36

LÄHTEET 39 LIITTEET Liite 1. Kyselylomake Liite 2. Saatekirje

1 1 JOHDANTO Lapsettomuus voi olla valinta, mutta hedelmättömyys on kohtalo. Lapsettomuus on yhä useamman parin ongelma. Vuosittain noin 3000 uutta paria hakee apua lapsettomuuteen. Kaiken kaikkiaan arvioidaan, että joka kuudes lasta toivova pari kärsii lapsettomuudesta jossain elämänsä vaiheessa. Lapsettomuuden yleistyessä yhä useampi sairaanhoitaja kohtaa työssään asiakkaan, jonka kokonaisvaltaiseen hoitamiseen liittyy myös lapsettomuuden huomioiminen. Lapsettomuus on hyvin intiimi asia, josta usein vaietaan. Se aiheuttaa lähes aina jonkinasteisen kriisin parin elämässä. Se ei vaikuta ainoastaan parisuhteeseen vaan voi aiheuttaa myös eristäytymistä muusta sosiaalisesta elämästä. Lapseton pari jää helposti ulkopuolelle piiristä, jossa muilla jo on lapsia. Ikään kuin yhteinen kieli olisi kadonnut. Kateus ja viha niitä kohtaan, joilla on lapsia, saattaa yllättää parin täysin. Työssäni käsittelen lapsettomuutta naisten kokemusten pohjalta. Lähden työssäni siitä olettamuksesta, että lapsettomuus on kriisi. Olen myöskin arvellut, että lapsettomuuden kriisissä oleva henkilö tarvitsee henkistä tukea selvitäkseen kriisissä eteenpäin. Näistä, sekä lapsettomuuden lääketieteellisistä puolista olen koonnut teoriapohjan, jota olen peilannut analysoimaani aineistoon. Aikaisemmissa tutkimuksissa kiinnostuksen kohteena on usein ollut lapsettomuuden lääketieteelliset kysymykset mm. Kinnusen (1997) pro gradu lapsettomuuspotilaiden hoito ja hoidon tulokset. Kokemuksia lapsettomuudesta ovat tutkineet mm. Imeson ja McMurray (1996) sekä Malin ja Räikkönen (1998). Imeson ja McMurray ovat tutkineet koeputkihedelmöityshoidoissa käyvien parien kokemuksia lapsettomuudesta. Malin ja Räikkönen ovat puolestaan tutkineet naisten kokemuksia hedelmättömyyden hoidoista. Tässä tutkimuksen oli tarkoituksena selvittää miten tutkimukseen osallistuvat naiset olivat kokeneet henkisen tuen lapsettomuushoitojen aikana. Tarkoituksena oli saada naiset kertomaan myös muista heille tärkeistä asioista liittyen lapsettomuuteen, näistä asioista nousikin esiin parisuhde, pelko tulevaisuudesta sekä vaikeneminen lapsettomuudesta.

2 2 TUTKIMUKSEN TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT 2.1 Lapsettomuuden taustaa Linda P. Salzer (1994, 21) kuvaa infertiliteettiä syvästi henkilökohtaiseksi kokemukseksi, joka ilmenee lapsettomuutena ja purkautuu ehkä toisinaan kyynelinä. Infertiliteetti eli hedelmättömyys ei siis ole tappava tauti eikä myöskään näkyvä vamma. Varila (1998, 3) kuvaa lapsettomuutta seuraavasti. Lapsettomuus on ongelmana laajaalaisempi kuin jokin tavallinen sairaus. Se on lääketieteellinen ongelma, mutta siihen liittyy myös merkittäviä sosiaalisia ja elämän tarkoituksellisia näkökohtia. Lisääntyminen ja lasten saaminen on ihmisten arvojärjestyksessä ensimmäisten joukossa. Sen vuoksi lapsettomuuteen liittyy voimakas tunnelataus, jonka huomioon ottaminen vaatii hoitavalta henkilökunnalta erityistä herkkyyttä ja kunnioitusta. Lapsettomuudesta voidaan puhua jos raskautta on yritetty aktiivisesti 12 kuukauden ajan, eikä raskaus ole alkanut (Ratsula 1998, 4). Palo (1996, 12 13) kertoo edellä kuvattua kutsuttavan tahattomaksi lapsettomuudeksi. Kaikilla lapsettomilla pareilla kun ei ole raskaaksi tulon ongelmia, vaan he elävät kaksin erilaisista syistä johtuen. Eräänlaisesta määräaikaisesta lapsettomuudesta Palon mukaan voidaan puhua, kun raskautta siirretään myöhempään ajankohtaan nykyisten ehkäisymenetelmien avulla. Tavasta on tullut teollistuneissa maissa hyvin yleinen, jonka vuoksi synnyttävien äitien keski-ikä on kasvanut jatkuvasti niin, että se on Suomessa nyt noin 28-vuotta. Syntyvyyden säännöstelyn myötä myöskin tahaton lapsettomuus on lisääntynyt. Syynä on ilmeisimmin se, että iän karttuessa sekä miehen että naisen hedelmättömyyttä lisäävien tekijöiden vaikutus kasvaa. Tahaton lapsettomuus on siis yleinen ongelma, josta kärsii noin 15% pariskunnista jossain elämänsä vaiheessa (Vilska 1997, 6). Palon (1996, 12) mukaan omien jälkeläisten saaminen on syvä biologinen tarve, jonka tyydyttämättä jääminen riistää ihmiseltä keskeisen elämänkokemuksen. Lapseton jää myös vaille sitä kokemusta, jonka omien lasten kasvattaminen aikuisiksi antaa.

3 2.2 Lapsettomuuden tutkiminen Ueimmiten lpsettomuuden syy tai syyt pystytään selvittämään. Kolmasosassa syy löytyy naisesta, kolmasosassa miehestä ja yhdessä kolmasosassa syy on molemmissa. Vain noin 10 %:ssa nykyisillä tutkimusmenetelmillä lapsettomuuden syy ei selviä. Lapsettomuuden syiden selvittämiseksi on siis tärkeää tutkia sekä mies että nainen. (Ratsula 1998, 4) Vilskan (1997, 6) mukaan tutkimukset lapsettomuuden syyn selvittämiseksi on aiheellista aloittaa, ellei raskaus ole alkanut vuoden aikana säännöllisestä sukupuolielämästä huolimatta. Ratsula (1998, 4) toteaa, että aloitettaessa lapsettomuuden syiden selvittelyä, toivottavaa on, että puolisot tulevat vastaanotolle yhdessä. Ensimmäisen käynnin yhteydessä käydään läpi molempien aikaisemmat sairaudet ja käytössä olevat lääkkeet sekä mahdolliset aikaisemmat raskaudet yhdessä tai erikseen. Huomioitavia asioita ovat myös tupakointi ja alkoholinkäyttö. Myös yhdyntätiheys ja siihen mahdollisesti liittyvät ongelmat käydään läpi. Ensimmäisen käynnin yhteydessä tehdään molemmille kliininen perustutkimus, naiselle gynekologinen tutkimus ja miehelle sukuelinten tutkimus. Vilska (1997, 6) korostaa, että on myös tärkeää huomioida parisuhteen hyvinvointi, sekä se, miten pari lapsettomuuden kokee. Naisen tutkimuksen perusta on kuukautiskierron kartoitus. Tutkimuksen aikana on tarkoituksena katsoa, että munasarjassa kehittyy hyvä munarakkula, joka puhkeaa ovulaatiossa, jolloin munasolu irtoaa. Samalla selvitetään naisen sukurauhasen hormonitoiminta. Tärkeä osuus on myös ultraäänitutkimuksilla sekä tähystyksillä, joilla saadaan tietoa kohdusta ja sen rakenteesta, munanjohtimista ja niiden aukiolosta sekä munasarjoista, munarakkuloista ja munasoluista. Edellä mainittuja tutkimuksia ovat mm. salpingohysterosonografia, laparoskopia ja hysteroskopia. (www.diacor.fi) Havian mukaan naiselta otetaan tarvittaessa irtosolunäyte tulehdusten poissulkemiseksi. Lisäksi tutkitaan kohdunkaulan liman määrä sekä laatu. Toisin sanoen tutkitaan kuinka hyvin siittiöt pääsevät yhdynnän jälkeen kohdussa liikkumaan. Tutkimus on nimeltään PCTtesti.

4 Siemennestetutkimus on tärkein miehen hedelmällisyydestä kertova tutkimus. Seimennesteestä tutkitaan siittiöiden lukumäärä, liikkuvuus ja muoto. Lisäksi mitataan simennesteen tilavuus ja ph. Siittiöistä tutkitaan myös mahdolliset siittiövasta-aineet, jotka saattavat alentaa hedelmöityskykyä. Jos siittiöiden määrä ja laatu ovat poikkeavia tai siittiöitä ei ole lainkaan, saatetaan jonkin ajan kuluttua tarvita uusi näyte, jotta tulos on luotettava hoitoja suunniteltaessa. Lisäksi voidaan verestä ottaa tarvittavia hormonija kromosomimäärityksiä, joiden lisäksi voidaan joskus joutua tutkimaan siittiötuotantoa kiveskoepalasta. Jos siemennestetutkimuksen tulos on normaali, ei lapsettomuushoitojen yhteydessä tarvita muita hedelmällisyyteen liittyviä laboratoriotutkimuksia miehestä. (www.diacor.fi) 2.3 Lapsettomuuden syistä Vilskan (1997, 6) mukaan tupakka, runsas alkoholinkäyttö ja huumeet huonontavat hedelmällisyyttä sekä miehellä että naisella. Epäilyksenä on, että ympäristöä saastuttavat aineet, esimerkiksi raskasmetallit ja altistuminen esimerkiksi liuottimille huonontavat erityisesti miehen hedelmällisyyttä. Miehillä lapsettomuuden syynä voi olla heikkolaatuinen siemenneste, siittiöiden täydellinen puuttuminen, siittiöiden kyvyttömyys hedelmöittää munasolu tai yhdyntään liittyvät häiriöt (Vilska 1997, 6). Syynä voivat olla myös kivesten tapaturmat, kiveskohjut sekä laskeutumattomat kivekset (Ratsula 1998, 4). Vilska (1997, 6 7 ) kertoo, että naisella tavallisimmin todettava lapsettomuuden syy on munasolun irtoamishäiriö, jonka saattaa aiheuttaa yksittäinen hormonihäiriö sekä yli- tai alipaino. Muita lapsettomuuden syitä naisilla ovat munatorvivauriot tai munatorvien puutteellinen toiminta, endometrioosi tai kohdun epämuodostuma.

5 2.4 Lapsettomuuden hoito Lapsettomuus ei ole mikään tunnettu sairaus, jonka kulku ja hoitoennuste olisi ennalta arvioitavissa. Hyvin usein lapsettomuusongelmaan liittyy myös sosiaalisia, psyykkisiä ja parisuhteen ongelmia, joten psykologin tai perheterapeutin osuus lääketieteellisen hoidon tukena voi olla ratkaisevan tärkeä hoidon onnistumista ajatellen. (Vilska 1997, 7.) Hormonihoidolla pyritään kypsyttämään ja irrottamaan yksi, tai korkeintaan kaksi munasolua kerrallaan. Mikäli munasoluja kypsyy enemmän, on hoito aiheellista keskeyttää monisikiöisen raskauden estämiseksi. Näin menetellen monisikiöisyyden riski on pienentynyt aiemmasta 20 %:sta nykyisen hoitokäytännön yhteydessä todettuun 7 %:n kaksosraskauden riskiin. (Vilska 1997, 7.) Inseminaatiota eli keinosiemennystä käytetään selittämättömässä lapsettomuudessa, kun syynä on kohdunkaulan lima tai syy johtuu miehestä. Keinosiemennyksessä miehen siemennesteen laatua parannetaan nk. pesulla laboratoriossa. Paranneltu siemenneste ruiskutetaan ohuella katetrilla emättimen kautta suoraan kohtuonteloon, jolloin sinne saadaan suuri määrä hyvänlaatuisia siittiöitä ja niiden matka munasolun luo on lyhyempi. Inseminaatio tehdään tavallisesti 3 4 kertaa ja siinä voidaan käyttää joko oman miehen tai lahjoittajan siemennestettä. Inseminaatioon liitetään usein pistoksina annettava hormonilääkitys. (Ratsula 1998, 5.) IVF-hoito eli koeputkihedelmöitys aloitetaan mikäli inseminaatio ei tuota toivottua tulosta. Suoraan IVF-hoitoon voidaan ryhtyä jos munanjohtimet ovat tukossa tai siemenneste on niin huonolaatuista, ettei muilla hoidoilla ole onnistumismahdollisuuksia. Hoidossa yritetään saada kehittymään molempiin munasarjoihin useita munarakkuloita. Apuna käytetään hormoneja sumutteena ja pistoksina. Munarakkuloiden kasvua seurataan 2 3 ultraäänitutkimuksella. Kun rakkulat ovat riittävän suuria, ne punktoidaan emättimen kautta terävällä neulalla. Punktiopäivänä mies antaa spermanäytteen ja inseminaatio suoritetaan maljalla. Kaksi päivää myöhemmin tehdään kahden alkion siirto emättimen kautta kohtuonteloon. Mikäli alkioita on useampia ne voidaan pakastaa myöhempää käyttöä varten. Kahden viikon kuluttua alkionsiirrosta verestä otetaan herkkä raskauskoe. Jos raskaus on

6 alkanut, sikiö voidaan havaita ultraäänitutkimuksella viisi viikkoa alkionsiirron jälkeen. (Ratsula 1998, 5.) Mikrohedelmöitys eli ICSI-hoito on uusimpia lapsettomuuden hoitomenetelmiä, jolla on voitu hoitaa miehestä johtuvaa lapsettomuutta. Mikrohedelmöityksen avulla hedelmöittyminen on mahdollista, vaikka siemennestenäyte sisältäisi vain muutamia siittiöitä. Jos siemennesteessä ei ole siittiöitä lainkaan, niitä voidaan kuitenkin saada kerättyä lisäkivespunktiolla tai neulanäytteenä otetusta kiveskoepalasta. Mikrohedelmöityksessä avustetaan hedelmöitymistapahtumaa viemällä siittiö mikropipetillä munasolun solulimaan, muilta osin hoito toteutetaan kuten tavallinen koeputkihedelmöityshoito. (Vilska 1997, 8.) Siittiön mikroinjektio munasoluun on ratkaiseva parannus hoidettaessa todella huonosta sperman laadusta johtuvaa lapsettomuutta (Hovatta, Reima & Lähteenmäki 1995, 1542). Koeputkihedelmöityshoidossa kypsytetään hormonilääkityksen avulla samanaikaisesti useita munasoluja, jotka voidaan hedelmöittää. Tämän seurauksena saadaan yleensä useita alkioita. Jotta ne eivät menisi hukkaan, ylimääräiset alkiot voidaan pakastaa ja varastoida tulevaa käyttöä varten. (Tiitinen 1999, 9.) Pakastetun alkion siirrossa ei tarvita hormonipistoshoitoa ja munasolujen keräystä, vaan alkiot voidaan siirtää joko luonnollisessa kierrossa tai lääkityksen avulla toteutetussa korvauskierrossa. Alkion siirto tapahtuu ohuen muovikatetrin avulla kohtuonteloon, jolloin siirretään yleensä kaksi alkiota. Alkion siirron jälkeen määrätään lyhytkestoista keltarauhashormonia tukemaan alkavaa raskautta. Pakastettuja alkioita voidaan säilyttää useitakin vuosia. Alkiot ovat pariskunnan yhteisiä ja niiden säilytyssopimus uusitaan vuoden välein. (www.diacor.fi) Pakastettuja alkioita voi saada myös lahjoitettuna muilta pariskunnilta (Ratsula 1998, 5). Siittiöiden lahjoitus. Mikrohedelmöityksen kehityttyä luovutettua spermaa tarvitaan enää vähän. Jos mikrohedelmöitys ei tuota alkiota, mieheltä puuttuvat siittiöt kokonaan tai hänellä on perinnöllinen sairaus, jossa periytymisen riski on suuri, käytetään lahjoitettuja siittiöitä. Luovuttaja pysyy yleensä anonyymina.(oinonen 1998, 23.)

7 Munasolujen luovutus on yksi hoitoavusteisten hedelmöityshoitojen erityisalue. Luovutettuja munasoluja tarvitsevat naiset, joilla on synnynnäinen munasarjojen tai niiden toiminnan puute, ennenaikainen munasarjojen toiminnan loppuminen, toistuvat epäonnistumiset aikaisemmissa koeputkihedelmöityshoidoissa tai vaikea periytyvä sairaus. Munasolujen luovutus vaatii saman hormonihoidon ja seurannan kuin normaali koeputkihedelmöityshoito. Munasolunluovuttajan ja vastaanottajan kuukautiskierto sovitetaan hormonihoidolla niin, että vastaanottajan kohtu on valmis ottamaan vastaan munasolun, joka on hedelmöitetty lapsettoman partnerin siittiöillä. Munasolun luovuttajia on vähän ja siksi munasoluluovutushoitojen odotusaika on pitkä. (Polvinen & Sirviö 1999, 12.) Sijaissynnytystä voidaan käyttää, jos naiselta puuttuu kohtu, kohdussa on vaikea rakenteellinen vika tai toiminnallinen häiriö. Sijaissynnyttäjää voidaan käyttää myös, jos naisella on sairaus, jonka vaatima lääkitys saattaisi estää sikiön normaalin kehityksen. Hoitona on koeputkihedelmöitys, jonka jälkeen alkio istutetaan lainakohtuun. Hoidossa käytetään ainoastaan parin omia sukusoluja. Suomessa lainakohdussa kasvaneita lapsia on muutama. Biologisten vanhempiensa lapsia heistä tulee adoptiolla. (Oinonen 1998, 24.) Adoptio edellyttää adoptioneuvontaa, joka on pakollista sekä lapsen luovuttamista harkitseville että lapsen adoptointia haluaville. Lain mukaan adoptoida voivat 25 vuotta täyttäneet aviopuolisot yhdessä tai yksinäinen henkilö. Vaikka laki ei sisälläkään säännöksiä vanhempien iästä, käytännöksi on vakiintunut, että adoptiovanhempien ja lasten ikäeron tulisi olla korkeintaan 40 45 vuotta. Adoptioperheen tulisi olla vakaa, pitkäjänteinen ja joustava, kuitenkin rajoja asettava. Perheen ominaisuuksia selvitellään adoptioneuvonnassa keskustelemalla mm. parisuhteesta ja siitä, onko adoptio oikea vaihtoehto juuri tälle perheelle. (Miikkulainen 1999, 29.) Käsitykseni mukaan lapsettomuushoitoihin aikovat parit miettivät usein lapsettomuushoitojen riskejä. Onko siitä vaaraa naiselle tai mitä se voi aiheuttaa mahdollisesti sikiölle? Ratsula (1998, 5) korostaa, että lapsettomuushoidot eivät lisää syntyvien lasten epämuodostumariskiä. Sen sijaan kaksosten määrä lisääntyy hoidoista johtuen, mutta kolmosia ja nelosia pyritään kaikin keinoin välttämään. Havian mukaan keskenmenon riskin suureneminen, lasten ennenaikaisuus ja syntymäpainon pienuus

8 liittyvät monisikiöisyyteen. Vilska (1997, 8) kertoo, että tärkein koeputkihedelmöitykseen liittyvä riski on munasarjojen hyperstimulaatio-oireyhtymä. Ensioireina esiintyy pahoinvointia, vatsakipuja ja vatsan turvotusta vatsaonteloon kertyvästä nesteestä johtuen. Lievänä se on melko tavallinen, varsinkin jos hoidon seurauksena on alkanut raskaus. Hoitona siihen on lepo. Vaikea hyperstimulaatiooireyhtymä vaatii aina sairaalahoitoa. Havia kertoo, että kohdun ulkopuolisen raskauden riski on myöskin hieman suurentunut hedelmöityshoitojen yhteydessä. Kun alkio viedään kohtuun ja munanjohtimet ovat jäljellä, on mahdollista, että alkio vaeltaa kohtuontelosta munatorveen. Asia voidaan varmistaa ultraäänitutkimuksella ja tärkeimpinä oireina ovat alavatsakivut sekä verenvuodot. Vilska (1997, 8) korostaa, että nykyisten hoitomenetelmien avulla huomattavaa osaa hoitoon hakeutuneista pareista voidaan auttaa. Toisaalta on erittäin tärkeää, että lääketieteellisten hoitojen jäädessä tuloksettomiksi kyetään tekemään päätös myös hoitojen lopettamisesta. Tilanteessa, jossa pariskunta miettii hoitojen lopettamista ja muita mahdollisuuksia, on erityisen tärkeää, että hoitaja tietää ilmiöstä laaja-alaisesti, jotta hän voi auttaa asiakasta. Tarkki toteaa sairaanhoitajan roolista, että muut osaavat erinomaisesti oman alansa, mutta sairaanhoitajan tulisi tietää kaikesta mahdollisimman paljon. Sillä sairaanhoitajalta asiakkaat kysyvät kaikkein eniten mieltä askarruttavia asioita. Turtiaisen (1998, 111) mukaan sairaanhoitaja on potilaan edustaja, koska he ovat lähellä potilasta ja heillä on kokonaisvaltainen käsitys ihmisestä. Sairaanhoitajilla on myös laajat tiedot terveydenhuoltojärjestelmistä, laeista, lääketieteestä ja siitä, kuinka käyttää itseään hoitotyössä. Sairaanhoitaja Tarkki kertoo, että heidän yksikössään Diacorilla, sairaanhoitaja avustaa tutkimuksissa ja hoidoissa. Hän korostaa, että on tärkeää tietää koko yksikön toiminnasta, sillä sairaanhoitaja on mukana melkein kaikessa. Sairaanhoitajan kanssa useimmiten myös sovitaan tarkemmin hoitojen ajankohdista. Suuren osan työstä muodostaa asiakkaiden ohjaaminen tuleviin hoitoihin sekä esimerkiksi hormonipistoshoidon opettaminen.

9 2.5 Lapsettomuus kriisinä Cullberg (1991, 17, 140 142) on teoksessaan tasapainon järkkyessä määritellyt psyykkisen kriisin seuraavasti: Ihminen on joutunut elämäntilanteeseen, missä aikaisemmat kokemukset ja opitut reaktiotavat eivät riitä akuutin tilanteen ymmärtämiseen ja sen psyykkiseen hallitsemiseen. Cullbergin mukaan kriisi jakaantuu sokki-, reaktio-, käsittely- ja uudelleensuuntautumisvaiheeseen. Sokkivaihe seuraa välittömästi traumaa. Uhri on yllättynyt, sekaisin ja tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Hän ei hahmota tilannetta ja tapahtumia, ajantaju on muuttunut. Reaktiovaiheessa uhri ymmärtää mitä on tapahtunut. Hän reagoi kokemaansa pelolla, surulla ja syyllisyydellä. Käsittelyvaihe alkaa uhrin totuttua tilanteeseen. Traumaattinen kokemus ei enää hallitse elämää. Hän keskittyy arkielämään ja kiinnostuu tulevaisuudesta. Uudelleen suuntautumisen vaiheessa kriisistä on päästy yli. Kokemansa perusteella ihminen luo uuden perustan elämälleen. Hän voi ajatella tapahtunutta ilman tuskaa. Kehityskriisit ovat kriisejä, jotka koskettavat lähes kaikkia meitä. Ne ovat elämän siirtymäkausia, jotka kuuluvat ihmisen kypsymiseen ja kehitykseen. Kehityskriiseinä pidetään esimerkiksi murrosikää, opiskelun tai työelämän alkua, parisuhteen solmimista, lapsen syntymistä ja eläkkeelle siirtymistä. Ihmisten välillä on eroja siinä, koetaanko jokin elämänvaihe kehityskriisinä vai ohitetaanko se lähes huomaamatta. Monista muutoksista voi toipua opittujen selviytymiskeinojen avulla. Elämän siirtymävaiheisiin on mahdollista valmistautua. Tämä vähentää muutosten yllätyksellisyyttä ja helpottaa sopeutumista. (Kokkonen 1995, 56.) Traumaattiset kriisit taas eivät kuulu luonnolliseen elämänkulkuun. Ne aiheutuvat äkillisestä, odottamattomasta ja voimakkaasta tapahtumasta, joka tuottaisi kenelle tahansa kärsimystä. Ihminen joutuu uuteen tilanteeseen yleensä ilman ennakkovaroitusta, valmistautumattomana. Tällaisia kokemuksia ovat esimerkiksi väkivallan kohteeksi joutuminen, läheisen kuolema, kodin tuhoutuminen tai vaikeasti loukkaantuneen tai kuolleen henkilön näkeminen. Ne aiheuttavat aina henkisen loukkaantumisen, vaikka fyysisiä vammoja ei syntyisikään. Haavoittamattomuuden tunne murtuu, on pakko kohdata ajatus kuolemasta, elämänarvot on punnittava uudelleen. (Kokkonen 1995, 56 57.)

10 Tuomivaaran ja Ansamaan (1999, 17) mukaan lapsettomuus aiheuttaa väistämättä kriisin, joka koetaan sekä itsetunto-identiteettikriisinä että parisuhde- ja sosiaalisena kriisinä. Yksilö saattaa tuntea epäonnistuneensa aikuisuudessa, ja lapsettomuus käsittää intiimejä asioita, kuten parisuhde, itsetunto, seksuaalisuus ja seksi. Uhka lisääntymiskyvyn menetyksestä vaikuttaa itsetuntoon voimakkaammin kuin läheisen menettäminen, ja lapsettomuussurussa aika vain pahentaa traumaa. Surua on vaikeampi käsitellä, kun surettavana on syntymätön lapsi eikä konkreettinen kohde. Lapsettomuuskriisissä nähdään myös yleisiä kriisiteorioiden esittämiä vaiheita; järkytys ja torjuminen, hyökkäykseen reagoiminen, sureminen sekä lopulta hyväksyminen. Prosessi ei välttämättä etene tässä järjestyksessä, vaan se voi saada uuden suunnan lapsettomuustutkimusten ja hoitojen tulosten mukaan. Psykoterapeutti Maija Mäkelä (1998, 13) kertoo useimpien kokevan hedelmättömyyden voimakkaana kriisinä, jossa yhdistyy traumaattinen kriisi ja kehityskriisi. Lapsen kautta yksilön on helpointa ja selkeintä lunastaa paikkansa aikuisten yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä. Oinonen (1998, 28) korostaa, että lapsettomuuskriisi yllättää ihmisen, joka on tottunut hallitsemaan elämäänsä. Kaikki ei menekään niin kuin on suunniteltu. Maailman luonnollisin asia ei onnistu. Parit eivät ole välttämättä puhuneet mahdollisuudesta, että lasta ei tulekaan. He ovat saattaneet käyttää vuosia ehkäisyä ja toteavat pettyneinä sen olleen täysin tarpeetonta. Saarion (1990, 140) mukaan lapsettomuus on verrattavissa omaisen menetykseen. Pidentynyt lapsen odottamien tai lapsettomuus voi olla pitkä kriisivaihe suremiseen. Tunneprosessille on kuitenkin vaikea löytää alkua tai loppua, koska on vaikea päättää milloin menetys on todellisuutta eikä lääketiede enää pysty auttamaan. Psykoterapeutti Maija Mäkelä (1998, 13) korostaa, että hedelmättömyys on jo sinänsä traumaattinen kokemus. Oma ruumis ei toimi toivotulla tavalla, eikä sitä pääse karkuun. Hänen mukaansa keskenmeno merkitsee usein todellista lapsen kuolemaa. Muuten lapsettomuus merkitsee eri ihmisille eriasteisesti painottuvia menetyksiä. Se saattaa merkitä esimerkiksi mielikuvalapsen kuvan katoamista. Se voi merkitä raskauden, synnytyksen ja imetyksen kokemuksesta vaille jäämistä. Se voi myös merkitä perinnöllisen jatkuvuuden, intimiteetin ja elämän tarkoituksen kadottamista.

11 Mäkelä (1998, 13) kertoo myös, että ihmissuhteet kärsivät asiasta puhumisen tai puhumattomuuden pelosta. Lapsettomuuden biologisen syyn löytäminen vain toisesta puolisosta aiheuttaa usein vaikeuksia parisuhteessa. Normaali kiukun ja pettymyksen käsittely estyy. Sääntönä ovat yleensä sukupuolielämän vaikeudet, haluttomuus ja toiminnalliset häiriöt. Nämä ovat yleensä lapsettomuuden seurausta eivät syitä. Lapsettomuuskriisi lisää myös vanhemmuuden ihannointia, mikä tekee vanhemmuudesta myöhemmin työläämpää. Myös lapsen saamiseen liittyviä ristiriitaisia tunteita on vaikeampaa työstää. Sekä toivotun muutoksen toteutuminen että suunnitelmien kariutuminen aiheuttavat ihmiselle kriisin, muutostilanteen. Teoksessaan Heiskanen (1994, 16 17) kirjoittaa kriisien olevan erottamaton osa elämää. Elämä voidaan jopa nähdä jatkuvana psyykkisten kriisien sarjana. Kriisi tuottaa tuskaa, joka voi olla niin voimakasta, että ainoaksi selviytymiskeinoksi nousee itsemurha tai pakeneminen. Kriisit ovat muutosvoimia. Muutokset voivat olla joko ulkoisia, käytännöllisiä tai sisäisiä elämän muutoksia. Ihminen ei yleensä halua muuttua, vaan pitää kiinni viimeiseen saakka uskomuksistaan ja tavoistaan, sillä ne luovat turvallisuutta ja jatkuvuutta elämään. Matka kohti uutta edellyttää vanhasta luopumista. Oinosen (1998, 29) mukaan monet luulevat, että päätös adoptiosta tai kaksinolosta selvittää koko lapsettomuuden ongelman. Näin ei kuitenkaan ole. On tärkeää, että hedelmättömyyden muistot ja kokemukset käydään läpi, jotta ratkaisuihin päästään tunnetasolla. On hyväksyttävä se, että hedelmättömyys on ollut yksi elämän tosiasioista. Kriisistä selviytyminen vie aikaa, mutta vasta sitten voi siirtyä uuteen vaiheeseen elämässä. Kuukausien odotus. Aina kuukauden välein uudet toiveet, uudet haaveet ja uusi pettymys. Taas viikon- parin aikana pettymyksestä nouseminen ja odotuksen alkaminen, lapsensaantiyritys ja jälleen pettyminen. Romahdus kuukauden välein on ihmisen psyykelle äärimmäisen suuri rasitus. Seurauksena saattaa olla jonkinasteista ärtymystä ja sulkeutuneisuutta. Aviopuolisoiden välit tulehtuvat hyvin herkästi. Puolisot alkavat etsiä syytä toisistaan ja tällä tavoin projisoida tuskaa keskinäisiin väleihinsä. (Jokinen 2000, 102.) Heiskanen (1994, 29) kuvaa surutyön vaiheita: - Järkytys, tapahtumaa ei uskota todeksi vaan sille etsitään selitystä.

12 - Suru, menetettyä kaivataan. Seuraavaksi tunnetaan kiukkua ja otetaan etäisyyttä menetettyyn. - Tyhjyys, masennus valtaa mielen. Elämällä ei tunnu olevan merkitystä. - Halu mukautua, valoa alkaa näkyä ja optimismi voittaa masennuksen. - Uusi luova tapa elää, menetys on hyväksytty. Uusi tasapaino ja elämäntarkoitus löytynyt. Jokinen (2000, 102 103) kertoo kokemuksistaan: On raskasta nähdä nuoren, äidiksi haluavan naisen haaveiden aina uudelleen romahtavan. Hän haaveilee yksityiskohtaisesti vauvan vaatteista, koskettelee niitä ja ehkä tekeekin pikku vaatteita miettien ja suunnitellen kaiken värisävyjä myöten. Puolisot käyvät yhdessä vauvanhoitotarvikkeiden liikkeissä, harkitsevat vaunumerkkejä ja kaikkea muuta vauvaan liittyvää. He miettivät äitiysneuvolakäyntejä, synnytysvalmennusta ynnä muita yksityiskohtia. Tuntikausia he saattavat unelmoida näistä ihanista tulevaisuuden näkymistä, ja sitten taas havahtua todellisuuteen: se ei olekaan mahdollista meille. Oinosen (1998, 30) mukaan lapsetonta auttaa tieto, että kuuntelija ja keskustelija ovat tarvittaessa käytettävissä. Ulkopuoliset eivät voi tietää ongelmiin ratkaisuja, mutta seura helpottaa. Vaikka ei välttämättä tarvitsisi psykologin apua, voi siitä silti hyötyä. Ihanteena olisi, jos psyykkiseen puoleen keskittyvää apua olisi saatavana hoitojen alusta asti. Psykologin luo mennään yleensä vasta hoitojen pitkittyessä, pahan pettymyksen tai hoitojen lopettamispäätöksen jälkeen. Ulkopuolista apua kannattaisi käyttää aina, kun käytetään lahjoitettuja sukusoluja. Vaikka hoitojen tekniikka ei poikkeakaan omien solujen käytöstä, on asioiden merkitys erilainen. Siegberg (1999, 13) muistuttaa, että lapsettomuus on kipeä asia, jota helposti pidetään myös häpeällisenä. Tällöin on erityisen tärkeää, että lääkäri on empaattinen ja asiallinen joka on asiaansa paneutunut ja antaa potilaalle tietoa ja tukea. Erityisen tärkeänä pidän itse hoitavan henkilökunnan ystävällistä, empaattista ja asiallista käytöstä, sillä näin henkilökohtaisen ja intiimin kriisin kohtaaminen tekee yksilöstä todella haavoittuvan. Näin intiimin asian kanssa työskentely vaatii hoitohenkilökunnalta

13 erityistä herkkyyttä ja soveltuvuutta alalle. Pelttari (1997, 221) korostaa, että sairaanhoitajan tulee lähestyä ihmistä, ei tieteen suojapanssarin takaa, vaan nöyrästi ottaen tarvittavat tieteen ainekset käyttöön. 2.6 Henkinen tuki Kokkosen (1995, 47) mukaan henkisen tuen kentässä on käynnissä tehtävien ja reviirien määrittely. Tekijöitä ja tahoja on mukana paljon, siitä kertoo myös alan kirjava termistö: Psykososiaalinen tuki, henkinen tuki, henkinen huolto, psykososiaalinen ensiapu, henkinen ensiapu, emotionaalinen ensiapu jne. Auttamisen lähtökohtana on avun aktiivinen tarjoaminen. Useimmat psyykkisen trauman uhrit eivät tunnista avun tarvettaan eivätkä hae itse apua. Henkinen tuki tarkoittaa asennoitumistapaa, joka kattaa fyysisen ja psyykkisen ensiavun ja muun läheisten, vapaaehtoisten tai ammattilaisten antaman avun. Fyysisiä tarpeita ei voida erottaa psyykkisistä, sosiaalisista tai tunneelämän tarpeista. Suuri osa uhreista selviytyy traumaattisesta kokemuksesta läheisten tukemana, mutta monet hyötyvät ammattiavusta, jolla voi nopeuttaa ja tehostaa selviytymistä. Interventio eli väliintulo, on toimenpide, jolla pyritään vaikuttamaan johonkin prosessiin tuottamalla muutos, niin ettei tilanne jatku ennallaan. Psykososiaalisen intervention tavoitteina on tunteiden ja ajatusten työstäminen, todellisuuden kohtaaminen, tuleviin reaktioihin valmentaminen, tiedottaminen erilaisista tukitoimista, sosiaalisen verkoston aktivointi ja ryhmien yhteenkuuluvuuden tukeminen. Psykososiaalisessa interventiossa apua tarjotaan välittömästi, viimeistään sokkivaiheen mentyä. Auttajat ovat aktiivisia, he etsivät avuntarvitsijat. Avun on oltava uhrille helposti saatavilla ja se mukautetaan uhrin tarpeisiin. Avulla tuetaan ihmisen omia hallintakeinoja ja käytetään hyväksi tapoja ja rituaaleja. Avun perille menoa helpottaa odotusten hyväksikäyttö: ihminen odottaa toisten tukevan ja ymmärtävän häntä eikä kieltäydy välittömästi tarjotusta avusta. Henkinen tuki on pitkäkestoista auttamista, jossa tarvitaan ammattilaisia, vapaaehtoisia, uhrin lähimmäisiä ja koko sosiaalista verkostoa. (Kokkonen 1995, 63 64.)

14 Sairaanhoitajalla on merkittävä rooli henkisen tuen antajana. Useimmiten asiakkaan käydessä esimerkiksi sairaalassa, hän on tekemisissä enimmäkseen sairaanhoitajan kanssa. Tällöin hoitaja käytöksellään ja suhtautumisellaan joko tukee potilasta tai on esimerkiksi välinpitämätön tai kiireinen. Pelttarin (1997, 141) mukaan hoitaminen on markkinointityötä, joka lähtee ensikontaktista, jolloin tulee välittää asiakkalle tunne, että hänet hyväksytään, hänestä välitetään, häntä kuunnellaan ja hänestä pidetään huolta. Tarkki kertoo, että Diacorilla asiakkaat eivät voi varata erikseen aikaa sairaanhoitajalle, mutta käydessään vastaanotolla, he voivat aina tulla juttelemaan. Useimmiten asiakkaat kuitenkin soittavat, jolloin asioita keskustellaan läpi puhelimessa. 2.7 Aikaisempia tutkimuksia lapsettomuudesta Olen saanut aiheen tiimoilta käsiini kolme tutkimusta, jotka käsittelevät kokemuksia lapsettomuuteen liittyvistä asioista. Yksi tutkimuksista on stakesin teettämä osatutkimus. Toinen tutkimuksista on Australialaisessa yliopistossa tehty työ. Yksi tutkimuksista on Vaasan ammattikorkeakoulussa 1999 tehty opinnäytetyö. Valintani olen tehnyt näin, koska kaksi muuta löytämääni suomalaista tutkimusta aiheeseen liittyen ovat vuodelta 1987, jonka takia en niitä ole työhöni halunnut ottaa mukaan. Imeson ja McMurray (1996, 1014) ovat tutkineet hedelmöityshoidoissa olevien parien kokemuksia lapsettomuudesta. Tutkimukseen pääsivät osallistumaan ne naiset jotka olivat iältään 25 40 vuotiaita ja jotka kävivät koeputkihedelmöityshoidoissa, sekä heidän miehensä. Tutkimus aineisto koottiin haastatteluilla, jotka nauhoitettiin ja litteroitiin. Analyysi suoritettiin Colaizzin menetelmällä. Haastateltaviksi valittiin kuusi paria. Haastatteluista nousi neljä teemaa: 1. elämän muutokset, 2. voimattomuus, 3. toivon ja pettymysten kehä ja 4. sosiaalinen eristäytyminen. Jokaisen haastatellun parin kokemukset lapsettomuushoidoista liittyvät elämän muutoksiin. Tutkimuksen mukaan näihin muutoksiin sisältyivät elämän tyylin muuttuminen, erilaiset fyysiset ja emotionaaliset muutokset sekä parisuhteen muuttuminen. Tutkimuksesta kävi myös

15 ilmi, että lapsettomuudesta oli tullut elämän pääasia. Parit kokivat olevansa tietämättömiä hoidoista ja heistä tuntui, ettei kiireisillä hoitajilla ollut aikaa heille. Malin ja Räikkönen (1998, 65) ovat tehneet tutkimuksen naisten kokemuksia hedelmättömyyden hoidoista Roosaa ja verenpunaista. Tutkimus on osa Stakesin projektia perhesuunnittelusta lisääntymisterveyteen. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää naisten tyytyväisyyden ja tyytymättömyyden aiheita hedelmättömyyden hoidoista. Tutkimustehtävänä oli myös kartoittaa tutkittavien myönteisimmät ja kielteisimmät kokemukset lapsettomuuden hoidoista. Tutkimuksessa oli mukana 344 naista. Tutkimuksen mukaan eniten tyytymättömyyttä aiheutti henkilökunnan huono kohtelu. Useimmiten kielteisin ja myönteisin hoitokokemus liittyi potilas-lääkäri suhteeseen. Myönteiset hoitokokemukset puolestaan liittyivät hyvään kohteluun, yllätysraskauteen ilman hoitoja ja kauan odotetun raskauden onnistumiseen hoitojen avulla. Tyytymättömyyttä aiheutti myös se, että hedelmättömyyttä hoidettiin liian biolääketieteellisesti, jolloin unohdettiin parin lapsettomuusongelman psykososiaalinen puoli. Gullmanin ja Viitalan (1999) tutkimuksen aiheena on lapsettomuus ja psykososiaalinen tuki. Työssä käsiteltiin tahatonta lapsettomuutta sosiaalisena, psykologisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä. Tutkimukseen kuului teemahaastatteluosuus sekä toiminnallinen osuus. Toiminnallinen osuus oli lapsettomien lauantai, johon osallistui luennoitsijoita aiheen ympäriltä. Tutkimusta varten haastateltiin kolmea naista, jotka olivat iältään 29 43 vuotiaita. Tutkimuksessa käytettiin myös Tuuli Oinosen kirjassa pitkä odotus, olleita 32 47 vuotiaiden miesten vastauksia. Aineisto analysoitiin tapauskohtaisesti. Teemoiksi tutkimuksessa nousi hoitoon hakeutuminen ja suhtautuminen hoitoihin, puhumalla paras, sosiaalinen tuki sekä selviytymiskeinoja ja vaihtoehtoja. Tutkimuksen mukaan lapsettomuus oli useimmiten vahvistanut parisuhdetta. Eniten tukea oli saatu parisuhteesta, mutta myös ystäviltä ja sukulaisilta. Naiset halusivat puhua asiasta enemmän ja heillä oli useampia henkilöitä, joiden kanssa he keskustelivat.. Esille oli noussut myös asia, jonka mukaan naisilla saattoi kuitenkin olla

16 vaikeampaa kertoa lapsettomuudesta omille vanhemmilleen. Tutkimuksessa todettiin myös, että vaihtoehdoista ei oltu annettu tarpeeksi tietoa. 3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS Lähtökohtana kvalitatiivisessa eli laadullisessa tutkimuksessa on todellisen elämän kuvaaminen. Tähän sisältyy ajatus, että todellisuus on moninainen. Yleisesti todetaan, että kvalitatiivisessa tutkimuksessa on pyrkimyksenä pikemmin löytää tai paljastaa tosiasioita, kuin todentaa jo olemassa olevia väittämiä. (Hirsjärvi, Remes, Sajavaara. 2000, 152.) Tutkimus on laadullinen eli kvalitatiivinen kuvaus aiheesta/ ilmiöstä. Tutkimuksen tarkoituksena ei ollut tehdä yleistyksiä, vaan kertoa tutkimukseen osallistuneiden sanoin siitä, kuinka henkinen tuki koetaan lapsettomuushoitojen aikana. Eskola ja Suoranta (1998, 19 20) kertovat, että laadullisessa tutkimuksessa hypoteesittomuus tarkoittaa sitä, että tutkijalla ei ole lukkoonlyötyjä ennakkoolettamuksia tutkimuskohteesta tai tutkimuksen tuloksista. Tietenkin on aina otettava lukuun, että havaintomme ovat aina latautuneet aikaisemmilla kokemuksillamme. Näistä kokemuksista ei kuitenkaan muodosteta sellaisia asetelmia, jotka rajaisivat tutkimuksellisia toimenpiteitä. Pikemminkin laadullisessa analyysissa tutkijan pitäisi yllättyä tai oppia tutkimuksensa kuluessa. Voitaisiin ajatella, että aineiston tehtävänä ei ole hypoteesien todistaminen, vaan hypoteesien keksiminen. Tarkoituksena oli kuvata sitä, miten naiset olivat kokeneet henkisen tuen lapsettomuushoitojen aikana, sekä keneltä he olivat tukea saaneet ja minkälaista tuki oli ollut. Tarkoituksena oli myös saada ideoita siitä, minkälaista tukea vastaajat olisivat kaivanneet. Työssä oli tarkoituksena saada esille myös muita asioita, joita vastaajat pitivät itselleen tärkeinä liittyen lapsettomuuteen. Toivon tutkimuksesta olevan apua sekä lapsettomille pareille että sairaanhoitajille, jotka eivät välttämättä työskentele suoranaisesti lapsettomien kanssa, mutta jotka saattavat kohdata lapsettoman henkilön omassa työyksikössään. Pyrin työssäni myös siihen, että

17 sairaanhoitajat, jotka työskentelevät lapsettomien parien kanssa, voisivat myös saada tutkimuksesta joitain uusia ajatuksia ja ideoita työhönsä sekä lapsettomien kohtaamiseen ja heidän tukemiseensa. 4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena. Field ja Morse (1985, 23) kertovat kvalitatiivisten tutkimusmenetelmien olevan erittäin käyttökelpoisia, kun ilmiötä tarkastellaan sisältäpäin eli sellaisena kuin asianosaiset sen itse näkevät. Hoitotyössä kyseessä saattaa olla potilaan, sairaanhoitajan tai sukulaisen näkökulma. 4.1 Tutkimus henkilöt Vastaajia oli siis kaiken kaikkiaan 11. Vastaajista nuorin oli 22-vuotias ja vanhin 37- vuotias. Parisuhteen pituus vaihteli kolmesta ja puolesta vuodesta kuuteentoista vuoteen. Lapsettomuushoitojen pituus puolestaan oli lyhyimmillään neljä kuukautta ja pisimmillään neljä vuotta. Hoitojen ajankohta oli vuodesta 1997 eteenpäin. Vastatessaan kyselyyn naisista neljä oli raskaana, adoptio päätöksen oli tehnyt yksi. Hoidoissa edelleen kävi kuusi vastanneista naisista. 4.2 Tutkimusaineiston keruu Hirsjärven ym. (2000, 180 183) mukaan postikyselyssä lomake lähetetään tutkittaville, he täyttävät sen itse ja postittavat lomakkeen takaisin tutkijalle. Lomakkeen mukana on lähetettävä palautuskuori, jonka postimaksu on maksettu. Menettelyn etuina on nopeus ja vaivaton aineiston saanti. Suurimpana ongelmana on kato. Lähellä postikyselyä on myös se kyselyn muoto, jossa lomake lähetetään jonkin organisaation, instituution tai yhteisön välityksellä. Hirsjärvi ym (2000, 187 188) muistuttavat, että modernin sosiaalitieteellisen surveytutkimuksen alkuajoista lähtien aina nykypäivään saakka tutkijat ovat jakautuneet

18 kahteen ryhmään sen mukaan, suosivatko he tutkimuksessaan avoimia vai strukturoituja kysymyksiä. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa avoimet kysymykset ovat olleet tutkijoiden käytössä jo kahdenkymmenen viime vuoden aikana. Sen lisäksi on paljon tutkimuksia, joissa käytetään molempia kysymysmuotoja. Avoimien kysymysten suosijat perustelevat valintaansa sillä, että avoimet kysymykset antavat vastaajalle mahdollisuuden sanoa, mitä hänellä on todella mielessään, kun taas monivalintatyyppiset kysymykset kahlitsevat vastaajan valmiiksi rakennettuihin vaihtoehtoihin. Tutkimusaineisto kerättiin postikyselynä yhteistyössä Lapsettomien tuki ry:n kanssa. Aineiston keruu suoritettiin tammikuussa 2001. Tutkimusaineiston keruu toteutettiin kyselylomakkeella (liite 1 ), jossa oli neljä taustatietokysymystä sekä neljä avointa kysymystä, joihin pyydettiin vastaamaan essee-tyyppisesti. Näiden kysymysten lisäksi kirjeissä annettiin mahdollisuus kirjoittaa myös muista vastaajille tärkeistä asioista liittyen lapsettomuuteen. Jokainen kirje sisälsi saatekirjeen (liite 2 ), jossa kerrottiin tutkimuksen vapaaehtoisuudesta ja painotettiin sitä, että kirjeet on postitettu suoraan Lapsettomien tuki ry:n toimesta, joten jäsenrekisteri ei ole paljastunut missään vaiheessa edes tutkimuksen tekijälle. Kirjeessä myös muistutettiin siitä, että kyselyyn voivat vastata ainoastaan ne naiset, jotka ovat käyneet tai käyvät parhaillaan lapsettomuushoidoissa. Kyselylomakkeen ja saatekirjeen tehtyäni Lapsettomien tuki ry:n puheenjohtaja Terhi Mäkinen kävi kysymykset läpi ja antoi suostumuksensa toimittaa ne eteenpäin. Testasin kysymykset kuitenkin kolmella naisella ennen niiden lähettämistä vastaajille. He kertoivat kysymysten olevan selkeitä ja että saatekirje oli selkeä ja ymmärrettävä sekä heidän mielestään asiallisen kohtelias. Testauksen jälkeen toimitin 30 kpl kirjeitä Lapsettomien tuki ry:lle, joista jokainen kirje sisälsi kyselylomakkeen, saatekirjeen sekä valmiiksi maksetun palautuskuoren omalla osoitteellani. Kirjeet lähetettiin joulukuun viimeisellä viikolla sattumanvaraisesti 30:lle Lapsettomien tuki ry:n jäsenelle. Palautusaikaa heillä oli tammikuun loppuun asti. Tammikuun loppuun mennessä olin saanut palautuksena 11 vastausta. Kato oli mielestäni aika suuri, mutta olin kuitenkin tyytyväinen vastausten määrään, sillä olin pitänyt koko ajan tavoitteena saada vähintään 10 vastausta takaisin. Vastausten pituus

19 vaihteli yhdestä konekirjoitusliuskasta neljään konekirjoitusliuskaan. Yhteensä puhtaaksikirjoitettua materiaalia tuli 25 sivua. Jotkut kirjoituksista olivat hyvin tarkasti, rikkaasti ja monipuolisesti kirjoitettuja pohdintoja henkilöiden omista kokemuksista. Toiset kirjoituksista taas olivat lyhyitä ja vastasivat täsmällisesti esitettyihin kysymyksiin. 4.3 Tutkimusaineiston analyysi Eskolan ja Suorannan (1998, 138) mukaan laadullisen aineiston analyysin on tarkoitus luoda aineistoon selkeyttä. Analyysillä aineisto pyritään tiivistämään kadottamatta silti sen sisältämää informaatiota; päinvastoin pyritään informaatioarvon kasvattamiseen luomalla hajanaisesta aineistosta selkeää ja mielekästä. Analyysimenetelmänä tässä tutkimuksessa käytettiin sisällön analyysiä. Sisällön analyysi sopii erinomaisesti strukturoimattoman aineiston, kuten kirjeiden, päiväkirjojen, puheiden, artikkeleiden ja muun kirjallisen materiaalin analysointiin (Kyngäs & Vanhanen 1999, 4). Aineiston analyysin ensimmäiset vaiheet alkoivat siitä kun sain vastauksia takaisin. Ensimmäiseksi luin vastaukset läpi ja tarkastelin onko joukossa sellaisia vastauksia, jotka joutuisin hylkäämään. Kaikki vastaukset kuitenkin täyttivät vaatimukset ja yhtään vastausta ei tarvinnut hylätä. Hirsjärvi, Remes ja Sajavaara (2000, 207) korostavat, että jos tutkimuksessa on käytetty postikyselyä, on päätettävä, onko joitakin lomakkeita hylättävä huolimattoman täyttämisen vuoksi. Seuraavana vaiheena oli aineiston litteroiminen. Kirjoitin itse kaikki 11 vastausta puhtaaksi, jolloin samalla syvennyin tekstiin etsien sieltä vastauksia esittämiini kysymyksiin. Tällöin en tehnyt vielä mitään merkintöjä esittämieni kysymysten vastauksiin vaan yritin ainoastaan muodostaa itselleni kuvaa vastausten sisällöistä. Samalla tein kuitenkin tekstiin alleviivauksia mielestäni mielenkiintoisiin ilmauksiin, joita voisin käyttää myöhemmin työni sisällön rikastuttamiseen.

20 Litteroimisen jälkeen aloin etsiä kirjoituksista vastauksia esittämiini kysymyksiin. Merkitsin kysymykset värikoodein, ensimmäinen kysymys oli punainen, toinen oli vihreä, kolmas oli sininen ja neljäs oli keltainen. Tämän jälkeen luin tekstit uudestaan ja samalla etsin sieltä vastauksia ensimmäiseen kysymykseen. Vastaukset alleviivasin punaisella, joka oli kysymyksen koodiväri. Kun olin päässyt loppuun, aloitin taas alusta etsien vastauksia toiseen kysymykseen. Jälleen alleviivasin kaikki löytämäni vastaukset kysymyksen koodivärillä. Näin kävin läpi kaikki neljä kysymystä. Tämän vaiheen jälkeen huomasin, että aineistoon jäi vielä paljon mielenkiintoisia asioita, joita en voi jättää huomiotta. Niinpä päätin jatkaa analyysin tekemistä alleviivaamalla tekstistä kaikki loput asiat, jotka liittyivät lapsettomuuden kriisiin sekä henkiseen tukeen. Alleviivattuani tekstistä kaikki tutkimuksen kannalta merkitykselliset asiat, aloin leikellä irti ilmaisuja, joita olin alleviivannut. Kun kaikki merkitykselliset ilmaisut oli leikattu irti, niin vuorossa oli ilmaisujen luokittelu omiin kategorioihinsa. Aloitin luokittelut kysymyksistä, joita olin käyttänyt kyselylomakkeella. Ensiksi kokosin ne asiat, jotka vastasivat siihen keneltä tutkittavat olivat saaneet henkistä tukea. Tein paperin, jonka otsikkona oli keneltä olet saanut henkistä tukea lapsettomuushoitojen aikana? Tähän paperille aloin kokoamaan löytämiäni ilmaisuja siitä, keneltä vastaajat olivat henkistä tukea saaneet. Seuraavaksi etsin vastauksista asioita, jotka kuvasivat sitä, millaista heidän saamansa tuki oli ollut. Liimasin löytämäni ilmaisut uudelle paperille, jonka otsikkona oli minkälaista saamanne tuki on ollut? Kolmantena aihealueena oli se, minkälaista tukea vastaajat olisivat kaivanneet? Otsikoin uuden paperin näin ja liimasin siihen kuuluvat asiat paperille talteen. Neljäntenä valmiina teemana oli milloin tuen tarve oli kaikkein suurin? Tämän teeman mukaan otsikoin seuraavan paperiarkin. Jälleen kaikki, mikä kuului tähän alueeseen eroteltiin muusta, liimaamalla ne paperille. Tähän asti olin käyttänyt valmiita teemoja, jotka olivat lähtöisin kyselylomakkeestani. Mutta kun aloitin lopun materiaalin seulomisen, piti niistä löytää se yhdistävä tekijä, joka olikin yllättävän työlästä. Vastauksista tuli kuitenkin selkeästi esiin parisuhteeseen liittyviä asioita, joten yhdeksi teema-alueeksi nimesin lapsettomuus ja parisuhde. Kirjoituksissa käsiteltiin myös paljon ajatuksia tulevaisuudesta ja siitä kuinka se pelottaa. Yhdeksi teemaksi muodostui näin pelko tulevaisuudesta. Vastaajat käsittelivät myös paljon sitä,

21 saako lapsettomuudesta puhua ja uskaltaako siitä puhua. Niinpä neljänneksi teemaksi nousi vaikeneminen lapsettomuudesta. 5 TUTKIMUSTULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET Kerätyn tiedon analyysi ja päätelmien teko on tutkimuksen ydinasia, johon tähdättiin tutkimusta aloitettaessa. Analyysivaiheessa selviää, mikä on vastaus ongelmiin tai joskus se, miten ongelmat olisi oikeastaan pitänyt asettaa. Tutkimus ei ole valmis vielä silloin, kun tulokset on analysoitu, vaan niitä on selitettävä ja tulkittava. Tulkinnalla tarkoitetaan sitä, että tutkija pohtii analyysin tuloksia ja tekee niistä omia johtopäätöksiä. Tutkija, tutkittava ja vielä tutkimusselosteen lukijakin tulkitsevat tutkimusta tai jotakin sen vaihetta omalla tavallaan. Nämä tulkinnat eivät täydellisesti yhdy. Tosiasioistakin voi syntyä tulkintaerimielisyyksiä. Emme havaitse asioita samalla tavalla, puhumattakaan siitä, että tulkitsisimme niitä samoin. (Hirsjärvi ym. 2000, 207.) Esittäessäni tutkimustuloksia, kokosin neljä henkiseen tukeen liittyvää aluetta saman teeman alle. Eli otsikko henkinen tuki ja lapsettomuus sisältää neljä alakohtaa: Keneltä vastaajat olivat saaneet tukea? Minkälaista heidän saamansa tuki oli ollut? Koska he olisivat tarvinneet tukea kaikkein eniten? Minkälaista tukea he olisivat toivoneet saavansa? Muut teemat ovat lapsettomuus ja parisuhde, pelko tulevaisuudesta sekä vaikeneminen lapsettomuudesta. 5.1 Henkinen tuki ja lapsettomuus Vastaajista suurin osa kertoi saaneensa eniten tukea omalta mieheltään. Tärkeänä tukijana pidettiin myös ystäviä.. Oma äiti ja sisarukset mainittiin myös useassa kirjoituksessa. Lapsettomuutta hoitavan yksikön antama tuki mainittiin puolessa vastauksista. Muutama vastaajista oli saanut tukea verkkoklinikan lapsettomien keskustelupalstalta. Tukea oli saatu myös lapsettomien keskusteluryhmistä. Mieheni on luonnollisesti ollut tärkein tukijani.