perustana tuotantokustannusten muutoksia. Valtion neuvotteluasema päätettäessä hinnoista ja suorasta tuesta vahvistuu. Aloite johtaa valtion

1991 vp Lakialoite 71 Kalliomäki ym.: Ehdotus maataloustulolaiksi Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Aloitteen mukaan maataloustulolailla säädellään vain maidon, naudanlihan ja sianlihan tavoitehintoja. Viljan ja kananmunien tavoitehintoja ei säädellä lailla, vaan niiden hinta määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan. Viljapolitiikka perustuu valtioneuvoston määrittelemään viljan perushintaan sekä viljelyalan perusteella maksettavaan suoraan tukeen. Tavoitehintojen määrittelyssä ei enää käytetä perustana tuotantokustannusten muutoksia. Valtion neuvotteluasema päätettäessä hinnoista ja suorasta tuesta vahvistuu. Aloite johtaa valtion maksaman vientituen sekä tuotannon tasapainottamismenojen alenemiseen. Vastaavasti suora tuki sitoo valtion menoja edelleen. Laki on tarkoitettu olemaan voimassa vuodet 1992-94, jonka jälkeen ei enää tarvita erillistä maataloustulolakia. YLEISPERUSTELUT Nykyinen maataloustulolaki perustuu Virheellisiin arvioihin Nykyistä maataloustulolakia säädettäessä vuonna 1989 epäiltiin, voidaanko lakia soveltaa koko sen ajatelluu voimassaolaajan eli vuodet 1990-1995. Kun hallitus antoi maataloustulolakiesityksen (HE 6111989 vp) eduskunnalle, se samalla totesi, että lakia muutetaan, mikäli kansainvälinen kehitys, erityisesti GATT -neuvottelut, sitä edellyttävät. Kun eduskunta hyväksyi maataloustulolain, se hyväksyi samalla seuraavansisältöisen, sosialidemokraattien kansanedustaja Rajamäen aloitteesta syntyneen lausuman: "Eduskunta edellyttää hallituksen antavan välittömästi maataloustulolain tarkistamista koskevat esitykset, mikäli GATT-sopimuksen piirissä käytävien maataloustuotteiden kaupan esteiden vähentämistä ja kauppaan vaikuttavan maataloustuen vähentämistä koskevien neuvottelujen tulokset tai muut kansainväliset sopimukset tai välttämättömät kansainväliset syyt tätä edellyttävät." Lain käsittelyn aikana esitettiin epäilyjä siitä, että lakiesityksen sisältämät vientikatot johtavat paljon arvioitua suurempiin valtion vientitukimenoihin. Tämä arvio on osoittautunut oikeaksi. Taulukosta 1 ilmenee vientituen, ml. alkutuotevähennyksen muodossa maksettu liikevaihtoverotuki, kehitys vuosina 1987-91 sekä ennuste vuosille 1992-94. 210301N

2 1991 vp - LA 71 Taulukko 1. 1986.... 1987.... 1988.... 1989.... 1990.... 1991.... 1992 1 1993 2................ 1994 2........ 1995 2 Vientituen kehitys 1986-91 sekä ennuste vuosille 1992-95 Valtio Lvv-tuki Maatalous Yhteensä 2 428 2 609 2 086 2 493 2 656 2 255 1 635 1 235 995 735 700 650 459 492 753 795 550 400 382 349 602 274 0 0 807 1 400 1 150 605 760 870 3 730 3 533 2 545 2 985 4 216 4 450 3 335 2 240 2 137 1 954 Arvioitu vientituki (HE 61/ 1989 vp) 2 000 1 600 1 ) valtion vuoden 1992 tulo- ja menoarvioesitys 2 ) vuoden 1991 maatalouspoliittisen toimikunnan arvio vientituen kehityksestä Samaan aikaan on lisätty ns. tasapainottamisvaroja eli valtion maksamia korvauksia viljelijöille siitä, että he eivät tuota tilapäisesti tai luopuvat kokonaan tuotannosta. Vuoden 1992 tulo- ja menoarvioesityksessä tähän tarkoitukseen on varattu jo 1,5 miljardia markkaa. Taulukko 2 kertoo tuotannon tasapainottamismenojen kehityksen viimeisten viiden vuoden aikana. Taulukko 2. Maataloustuotannon tasapainottamismenot vuosina 1987-92 1987.... 1988.... 1989.... 1990.... 1991.... 1992.... 390 508 684 810 1 100 1 500 Tällainen politiikka johtaa siihen, että lain voimassaoloaikana tullaan maksamaan vientitukea yli 16 miljardia markkaaja kesannointipalkkioita, maitobonuksia ja muita korvauksia siitä, ettei tuotantoa harjoiteta, yhteensä ainakin 6 miljardia markkaa. Vuosina 1987-92 tällaista tukea maksetaan 5 miljardia markkaa. Tämän lisäksi valtiolle aiheutuu menoja myös luopumiseläkejärjestelmästä (v. 1992 325 milj. mk). Maataloustulolain uudistamisen tarve on ilmeinen. Valtioneuvoston ja eduskunnan aikoinaan toteamat "välttämättömät syyt" ovat olemassa. Maataloustulolaki ei ole johtanut valtiolle vientituesta aiheutuvien menojen olennaiseen supistumiseen, vaan vientitukimenot ovat olleet selvästi suuremmat kuin lakia säädettäessä arvioitiin. Kun vientitukimenojen kasvua on pyritty rajoittamaan puuttumatta ongelman perussyyhyn, ylituotantoon johtaviin korkeisiin tuottajahintoihin, valtion menot siitä, että viljelijöille maksetaan korvauksia viljelemättömyydestä, ovat jatkuvasti nousseet. Veronmaksajille koituva nettosäästö on siten jäänyt vähäiseksi. Maataloustulolaki johtanut korkeisiin tuottajahintoihin Nykyisen maataloustulolain ja sitä edeltäneiden lakien soveltaminen on johtanut tilanteeseen, jossa Suomen tuottajahintataso on kaksinkertainen Euroopan yhteisön tuottajahintoihin verrattuna eli selvästi korkeampi kuin naapurimaassamme Ruotsissa. Hintatasoero Euroopan yhteisöön ja Ruotsiin on jatkuvasti kasvanut, kuten nähdään kuvioista 1-4. OECD:n laskema maatalouden kokonaistuki onkin jatkuvasti noussut Suomessa toisin kuin esimerkiksi Euroopan yhteisössä.

Kuvio 1 Maidon tuottajahinta Suomessa, Ruotsissa ja EY:ssä Kuvio 2 Vehnän tuottajahinta Suomessa, Ruotsissa ja EY:ssä i 1 i 1 1979 1 980 1961 1982 1 gej 1984 1985 1&186 11187 1988 19891990 vuosi [.:.- Suomi-- Ruotsi- EY l Kuvio 3 Ohran tuottajahinta Suomessa, Ruotsissa ja EY:ssä 1m19801~1~1~198419851~1967198819891990 wosi j- Suomi-- Ruotsi...;._-EY-] Kuvio 4 Sianlihan tuottajahinta Suomessc::, Ruotsissa ja EY:ssä... ~... ~ 1 s:...;, 197919801961 1982 1geJ 1984 1985196619871988 19891990 vuosi ~~- RucGi -:.ey-:1 197919601981 1982 1~1984198519661987198819891990 wosi [...;::.-&OTti.._ RUotsi=-Ev--1 w

4 1991 vp - LA 71 Korkeat tuottajahinnat kannustaneet ylituotantoon On ajauduttu tilanteeseen, jossa maataloustulolaki on johtanut korkeisiin tuottajahintoihin. Ne taas aiheuttavat suuren ylituotannon. Sen supistamiseksi tuotantoa on yritetty rajoittaa erilaisin hallinnollisin menetelmin tai maksamalla korvauksia tuotannon vähentämisestä. Ylituotannon perussyyhyn eli korkeisiin tuottajahintoihin ei ole puututtu. Korkeat tuottajahinnat on ollut mahdollista ylläpitää vain rajoittamalla tai estämällä tuontia ja suurella vienti tuella. Kaikki viljelijät eivät kuitenkaan välttämättä ole hyötyneet korkeista tuottajahinnoista, vaan hintojen nousu on mahdollistanut myös kustannusten nousun. Erilaiset tuet ja korkeat tuottajahinnat ovat kapitalisoituneet viljelymaan hintaan, joka on myös ennätyskorkea Suomessa. Lisäksi verotuksen minimoimiseksi on suoritettu jatkuvia koneinvestointeja. Sen seurauksena maataloutemme on ylikoneellistettu. Maataloustulolaki vauhdittanut hintojen nousua Maatalouden tuotantopanosten hintojen ja muiden kustannusten korvaaminen maataloustuloratkaisussa korottamalla tuottajahintoja on itseään ruokkiva inflaatioautomaatti. Viljelijöiden ei ole tarvinnut kiinnittää erityistä huomiota kustannusten nousun rajoittamiseen, koska korvaus hintojen noususta on tullut automaattisesti. Tällaista järjestelmää ei enää ole käytössä missään muussa maassa. Tuotantopanosten hintojen ja muiden kustannusten kehitykseen kiinnitetään huomiota myös Euroopan yhteisössä tehtäessä maataloustuotteiden hintaratkaisuja, mutta kustannusten muutokset ovat vain yksi tuottajahintapäätöksiin vaikuttava tekijä monien muiden näkökohtien ohella. Viljelijät eivät tuotanto- ja investointipäätöksiä tehdessään voi luottaa siihen, että kustannusten nousu automaattisesti siirtyy hintoihin, jolloin heidän on pakko pyrkiä minimoimaan tuotantokustannuksia. Korkeat elintarvikehinnat ovat eräs keskeinen Suomen korkeita hintoja ja hintojen nousua kiihdyttävä tekijä. Samalla korkeat elintarvikehinnat ovat vääristäneet kansantalouden voimavarojen käyttöä. Perussyynä korkeisiin elintarvikehintoihin taas on harjoitettu maatalouspolitiikka ja sen keskeiset osatekijät, maataloustulolaki ja sen osana harjoitettu rajasuoja politiikka. Tuottajahintataso pääsyy korkeaan ruoan hintaan Maatalouden korkeat tuottajahinnat ovat perussyy Suomen korkeisiin elintarvikkeiden hintoihin. Elintarvikkeiden hinnat ovat OECD:n suorittamien ostovoimapariteettiselvitysten mukaan Suomessa noin 50 % korkeammat kuin esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa, jotka palkkaja työvoimakustannusten osalta ovat Suomeen rinnastettavia maita. Suomalaiset käyttävät elintarvikkeisiin, sekä vähittäiskaupasta ostettuihin elintarvikkeisiin että ravintoloiden, työpaikkaruokaloiden ja muiden suurkeittiöiden tarjoamiin aterioihin noin 50 miljardia markkaa vuodessa (perustuu elintarvikkeiden liikevaihtoverotoimikunnan laskelmiin). Länsieurooppalaisin hinnoin vastaava summa olisi noin 37 miljardia markkaa. Kotimaiseen kulutukseen käytettävän kotimaisen maataloustuotannon arvo on noin 20 miljardia markkaa. Saman tuotannon arvo EY:n tuottajahinnoin olisi noin 10 miljardia markkaa, eli tämän verran suomalaiset kuluttajat maksavat kotimaisesta maatalouspolitiikasta EY:n kuluttajiin verrattuna. Loppuosa erosta aiheutuu erilaisesta liikevaihtoverokohtelusta (2-3 mrd mk) sekä teollisuuden ja kaupan ylimääräisistä kustannuksista EY:hyn verrattuna. Näiden osuus on 5 miljardia markkaa. Kuitenkin on huomattava, että perusteiltaan tämäkin lisälasku aiheutuu maatalouspolitiikasta, koska maataloustuotteiden rajasuoja (tullit, tuontimaksut, lisensiointi) on ulotettu koskemaan myös useimpia jalostettuja elintarvikkeita ja vain osa tuotteista on vapaakaupan ja siten tuontikilpailun piirissä. Korkeat elintarvikehinnat heikentävät talouden kilpailukykyä Nykyinen maataloustulolaki ei ole helpottanut kuluttajan asemaa, vaan on tapahtunut päinvastoin. Suomen ja muun Euroopan välinen hintatasoero on jatkuvasti kasvanut. Elintarvikkeiden kuluttajahinnat ovat Euroopan korkeimpia. Tämä heikentää maamme kilpailukykyä ja kansantaloutemme kehitysmahdollisuuksia. Kun tavoitteena on osallistua Euroopan integraatioon ja avata kilpailulle tähän asti suljettuja elinkeinoja, ei näin suurta hintatasoeroa voida enää pitää yllä maataloudessa tai elintarviketeollisuudessa ilman, että se heikentää muun talouden kilpailukykyä.

1991 vp - LA 71 5 Epävarmuus vaikeuttaa viljelijöiden työtä Laki ei myöskään ole tuonut maatalouspolitiikkaan pitkäjänteisyyttä, joka oli eräänä tavoitteena päätettäessä lain pitkästä voimassaoloajasta. Maatalouspolitiikka on koko ajan ollut muutospaineiden edessä. Tämä luo epävarmuutta viljelijöiden keskuuteen. Etenkin nuoret viljelijät ovat vaikeassa asemassa tehdessään tuotanto- ja investointipäätöksiä. Näin on myös sen vuoksi, että kansainvälinen kauppapoliittinen paine, joka kohdistuu maatalouteen, on lisääntynyt koko ajan. Kansainvälinen kehitys pakottaa muutoksiin Kauppaa ja tulleja koskevan yleissopimuksen GATTin piirissä käytävät kaupan esteiden vähentämisneuvottelut ovat tulossa ratkaisevaan vaiheeseen. Sopimuksen syntyessä maatalouden rajasuojan ja tuen vähentäminen tulee olemaan keskeisessä asemassa. Jo Suomen viime syksynä tekemä tarjous maatalouden osalta edellyttää maataloustulolain perusteellista uusimista. Kotimaisten maataloustuotemarkkinoiden täydellistä suojaamista kansainväliseltä kilpailulta ja eristämistä kansainvälisestä hintakehityksestä ei enää voida jatkaa. Tämän vuoksi tavoitehintajärjestelmä, joka toteutetaan vientituen ja muuttuvien tuontimaksujen ja määrällisten tuontirajoitusten avulla, ei enää voi tulevaisuudessa olla maatalouspolitiikan perustana. Kansainväliseen kehitykseen tulee sopeutua ajoissa, jotta vältytään yhtäkkiseltä rysäykseltä. On viljelijöiden pettämistä, jos muutoksia aletaan toteuttaa vasta viime hetkessä. Lain muutosten on annettava viimeistään nyt nuorille viljelijöille näkymät siitä, mihin ollaan menossa. Ruotsi uudisti maatalouspolitiikan Ruotsi on ennakoinut tulevat yleismaailmalliset ja eurooppalaiset muutokset toteuttamalla merkittävän maataloustulouudistuksen. Sen keskeinen osatekijä on sisäisestä hintasääntelystä luopuminen, mikä merkitsee tavoitehinnoista, hintaneuvotteluista ym. vastaavista menettelytavoista luopumista. Kotimaan markkinoiden hinnat määräytyvät kysynnän ja tarjonnan perusteella markkinoilla, kuten muutkin hinnat. Samalla luovutaan luonnollisesti vientituesta. Viljelijät saavat lyhyen ylimenokauden aikana suoraa valtion tukea siirtymävaiheen helpottamiseksi. Aluetukea maksetaan myöhemminkin. Lisäksi Ruotsi alentaa samalla rajasuojaa. Ruotsin maatalouspoliittinen uudistus merkitsee merkittävää kilpailuetua Ruotsille Suomeen nähden, koska voimavaroja vapautuu tehottomasta käytöstä ja elintarvikkeiden hinnat alenevat Ruotsissa. Lisäksi Ruotsissa on tarkoitus alentaa elintarvikkeiden arvonlisä veroa, joka on nyt sama kuin muilla tuotteilla. Euroopan yhdentyminen ravistelee maataloutta Kun Suomi tulee pyrkimään Euroopan yhteisön jäsenyyteen, sen täytyy myös sopeutua EY:n maatalouspolitiikkaan. Tällä hetkellä tuottajahintamme ovat yli kaksinkertaiset EY:n tuottajahintoihin nähden. EY:n maatalouspolitiikka ei perustu automaattiseen korvaamiseen eikä tuottajahinnoista sopimiseen, vaikka se vientituen ja tuontimaksujen osalta muistuttaakin Suomen maatalouspolitiikkaa. Parhaillaan EY keskustelee yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) uudistamisesta eli ns. MacSharryn suunnitelmasta, joka merkitsisi viljan hinnan alentamista maailmanmarkkinahintatasolle, viljelijöiden tulonmenetyksen osittaista korvaamista suoralla tuella sekä kesannointivelvoitetta. Kotieläintuotteiden hintoja alennettaisiin, jotta viljan hinnan rehukustannuksia alentava vaikutus tulisi otetuksi huomioon sekä tarjonnan supistamiseksi. Maitokiintiöitä pienennetään. Kysymys ei Suomen osalta ole vain siitä, että sopeuduttaisiin EY:n nykyiseen maatalouspolitiikkaan, vaan on otettava huomioon, että tämä politiikka muuttuu. Tällä maataloustukiehdotuksella pyritään ottamaan huomioon EY:n politiikan muutos, sopeutumistarve EY:n politiikkaan, soveltuvuus todennäköiseen GATTratkaisuun, Ruotsissa tapahtuneet muutokset sekä kotimainen tarve alentaa elintarvikkeiden hintoja, päästä eroon vientituesta, supistaa valtion maatalousmenoja sekä luoda maatalouden harjoittamiselle todelliset markkinaolosuhteet, joiden perusteella tuottajat voivat tehdä tuotanto- ja investointipäätöksensä taloudellisin perustein. Laki on tarkoitettu siirtymäkauden laiksi, jonka jälkeen maataloustulolaista sinänsä voitaisiin luopua viimeistään vuonna 1995. Lakiehdotuksen taloudelliset vaikutukset Lakiehdotuksen todelliset taloudelliset vaikutukset riippuvat siitä, paljonko maksetaan suoraa, pinta-alaperusteista tukea viljelijöille korvauksena viljan hinnan alenemisesta. Lakiehdotus johtaa vientituen huomattavaan supistumiseen.

6 1991 vp - LA 71 Tehdyt arviot perustuvat vuoden 1991 maatalouspoliittisen toimikunnan mietinnössä esitettyihin maataloustuotteiden viennin kehitysarvioihin, jotka ovat ylituotannon vähenemisen suhteen melko optimistisia. Viljan vientituki jää tämän lakiehdotuksen mukaan kokonaan pois, mikä johtaa voimassa olevaan maataloustulolakiin verrattuna noin 1,3 miljardin markan säästöön vuonna 1992 ja 725 miljoonan markan säästöön vuonna 1994. Lakiehdotuksessa ei enää automaattisesti osoiteta varoja kesannointipalkkioihin, maitobonuksiin tai muihin ns. tasapainottamismenoihin. Tämä merkitsee noin 800 miljoonan markan säästöä vuonna 1992 ja noin 500 miljoonan markan säästöä vuonna 1994. Vain ennen vuotta 1992 tehtyihin sopimuksiin perustuvat korvaukset maksetaan. Valtion vientitukimenot supistuisivat ehdotuksen mukaan selvästi, kuten taulukosta 3 ilmenee. Taulukko 3. Ehdotuksen mukainen vientituki ilman liikevaihtoverotukea, miljoonaa markkaa maito sianliha naudanliha yhteensä 1992 830 130 35 994 1993 650 90 0 745 1994 600 70 0 672 1995 580 0 0 590 Ehdotuksen mukaan sianlihan vientituki lakkaa vuonna 1995, jolloin ylijäämien syntyminen alentaa kotimaisia tuottajahintoja tarjonnan ylittäessä kotimaisen kysynnän. Mahdollisesta viennistä aiheutuva rasite jää kokonaan maataloudenharjoittajien ja elintarviketeollisuuden kannettavaksi alempien hintojen muodossa. Naudanlihan vientitukea ei makseta enää vuonna 1993 eikä maidon vientitukea vuonna 1996. Taulukaista 4 ja 5 ilmenevät valtion ja maatalouden vientitukiosuudet ilman liikevaihtoverotukea. Taulukko 4. Valtion osuus vientituesta (milj. mk) maito sianliha naudanliha yhteensä 1992 415 40 17 472 1993 260 20 0 280 1994 180 7 0 187 1995 120 0 0 120 Taulukko 5. Maatalouden osuus vientituesta (milj. mk) maito sianliha naudanliha yhteensä 1992 415 90 17 522 1993 390 75 X 465 1994 420 65 X 485 1995 470 X X 470 x-merkintä tarkoittaa, että mahdolliset ylijäämät vaikuttavat suoraan tuottajahintoihin. Valtio maksaa kuitenkin myös liikevaihtoverotukea, joka näkyy budjetissa liikevaihtoverotuoton pienenemisenä. Tämä tuki on esityksen mukaan vuonna 1992 noin 520 milj. markkaaja vuonna 1995 noin 380 milj. markkaa. Kaikki laskelmat perustuvat nykyiseen hintatasoon ja siitä johdettuihin arvioihin. Nykylain mukaan valtio joutuisi maksamaan vuonna 1992 vientitukea noin 1 750 milj. markkaa ja vuonna 1994 noin 1 300 milj. markkaa, kun taas maataloudelta perittäisiin 610 milj. markkaa ja 125 milj. markkaa. Vuoden 1992 budjettiesityksessä valtion osuus on arvioitu 1 520 milj. markaksi ja maatalouden osuus 1 150 milj. markaksi. Vientitukisäästöt olisivat siten nykylakiin verrattuna vuonna 1992 noin 1 300 milj. markkaa, vuonna 1993 noin 1 150 milj. markkaa ja vuonna 1994 noin 1 100 milj. markkaa. Säästöjen vastapainona ovat ne menonlisäykset, jotka aiheutuisivat viljapolitiikan muutoksesta. Kun viljasta ei enää maksettaisi vientitukea, hinnat asettuisivat kysynnän ja tarjonnan vaikutuksesta kotimaiselle tasapainotasolle. Ohran tasapainohinnan arvioidaan asettuvan noin 1,20 markaksi kilolta. Ylijäämät alentaisivat vientiin tarkoitetuista eristä maksettavan hinnan maailmanmarkkinahintaiseksi, ja keskimääräinen hintatasokin voisi laskea alle tasapainohinnan. Kaikelle viljeliylle peltoalalle maksettaisiin suoraa hehtaari tukea, joka vastaisi nykyisen ohran hinnan ja perushinnan erotusta kerrottuna viiden vuoden keskimääräisellä hehtaarisadolla. Keskimääräinen hehtaarisato vuosilta 1985-89 oli 2 632 kiloa. Mikäli peltopintaalaan perustuva korvaus olisi esim. 40 penniä kerrottuna 2 600 kilolla eli noin 1 000 markkaa hehtaaria kohden ensimmäisenä vuonna ja 20 prosenttia pelloista olisi kesannoitava ilman palkkioita, tästä aiheutuisi menoja valtiolle kaikkiaan noin 1 miljardi markkaa vuonna 1992. Hintojen vakiintuessa tuki voisi vähitellen alentua ja nykyinen hehtaaripohjainen suora tuki voitaisiin poistaa.

1991 vp - LA 71 7 Kaikille viljalajeille maksettaisiin samansuuruista tukea, jolloin markkinat määräisivät niiden suhteelliset hinnat. Leipäviljasta markkinoilla saatava hinta olisi korkeampi kuin rehuviljasta, mutta kysyntä ja tarjonta määräisivät viime kädessä hintatason annetun rajasuojan puitteissa. Esitetty viljapolitiikka helpottaisi sopeutumista Euroopan yhteisön politiikkaan ja sen uudistussuunnitelmiin sekä ennen kaikkea mahdollistaisi kotieläintuotteiden hintojen alenemisen. Kun viljan hinta alenisi noin 30 %, alkuvaiheessa enemmänkin, maidon tavoitehintaa voitaisiin alentaa noin 10 %, naudanlihan tavoitehintaa noin 10% ja sianlihan tavoitehintaa noin 15%. Vastaava säästö kananmunissa suoritettaisiin alentamalla budjetista maksettavaa tukea rehukustannusten alenemista vastaavalla määrällä. Esitetty politiikka johtaisi kotimaisten elintarvikkeiden kuluttajahintojen alenemiseen varovaisesti arvioiden 5-7 prosentilla, mikä alentaisi kuluttajahintaindeksiä 1-1 1/4 prosenttia. Nuorten viljelijöiden asema Ne nuoret viljelijät, jotka ovat hankkineet tilansa vanhan maatalouspolitiikan aikana, joutuvat sopeutumaan tuottajahintojen ja tuen alenemisesta aiheutuviin pääomatappioihin ja maanhinnan alenemiseen. Kun varallisuuden arvot alenevat, mutta nimellismääräiset velat joudutaan maksamaan entisen suuruisina, voi nuorille viljelijöille aiheutua vakuus- tai maksuvalmiusongelmia. Valtion tulee auttaa näiden ongelmien ratkaisemisessa. Vakuuksien osalta tämä voi tapahtua myöntämällä nuorille viljelijöille valtion takauksia. Maksuvalmiutta voidaan helpottaa kohdistamalla lakiehdotuksen 2 :ssä tarkoitettua valtion tukea erityisesti nuorille viljelijöille. Tuen ehtoja voidaan rajoittaa myös siten, että ns. harrasteviljelijät, joilla tarkoitetaan sellaisia viljelijöitä, joiden pääasiallinen toimi on muualla ja joiden tästä toimesta sekä muualta saatavat tulot ylittävät sovittavan rajan, jäävät suoran tuen ulkopuolelle. Maaseudun kehittäminen Maatalouspolitiikan muuttaminen lakiesityksessä esitettäväliä tavalla tulee johtamaan maatalouden tilakoon kasvuun, viljelijöiden lukumäärän selvään vähenemiseen ja maatalouden tuottavuuden nousuun, samalla kun viljelijöille tulee edullisemmaksi käyttää ympäristöystävällisiä tuotantomenetelmiä, enemmän peltoa suhteessa väkilannoitteisiin ym. tuotantopanoksiin. Maatalousväestön määrä vähenee. Tämä on luonnollinen kehitys. Maaseudun kehitystä ei voida turvata maatalouden ylituotannolla eikä korkeilla tuottaja- ja kuluttajahinnoilla eli nykyisen maatalouspolitiikan jatkamisella. Lakiehdotuksen mahdollistamia valtiontaloudellisia säästöjä tuleekin ohjata maaseudun elinkeinotoiminnan ja pienyritystoiminnan edistämiseen, mikä ei kuitenkaan voi tapahtua erillisenä maaseutupolitiikkana, vaan yleisen aluepolitiikan puitteissa. Muuta Tulo- ja menoarvioon otetaan määräraha Valtion viljavaraston varastojen arvon alenemisen korvaamiseksi ja samalla valtioneuvosto kumoaa viljavaraston yksinoikeuden viljan tuontiin ja vientiin. Nykyisten ylisuurten varastojen purkaminen rahoitetaan maataloustuottajilta perittävillä maksuilla. YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 1. Tavoitehintatuotteiden joukosta jätetään pois vehnä, ruis, ohra, kaura ja kananmunat. Näiden tuotteiden hinnat määräytyvät vuodesta 1992 alkaen markkinoilla kysynnän ja tarjonnan perusteella, ottaen huomioon olemassa olevan rajasuojan, joka on tarkoitus tarkistaa 7 :ssä edellytetylle tasolle. Viljalle ja kananmunille ei enää maksettaisi vientitukea, vaan ylijäämien syntyminen alentaisi tuottajahintaa. Samalla maahan syntyisivät todelliset viljamarkkinat. Viljelijöiden kannattaisi tehdä termiini- ja optiosopimuksia ostajien kanssa, joiden avulla sekä ostajat että myyjät voisivat suojautua jyrkkiä hintavaihteluja vastaan. Hintataso alenisi - ottaen huomioon 2 :ssä tarkoitetun valtion tuen, viijoissa ehkä 30%. 2. Viljelijöille maksettaisiin suoraa budjettitukea neuvotteluissa sovittavalla tavalla. Pohjana olisi se tuki, jota nyt maksetaan valtion tulo-

8 1991 vp - LA 71 ja menoarvion momentilta 30.31.41 ja jonka määrä vuoden 1992 tulo- ja menoarvioesityksessä on 3,7 miljardia markkaa. Tuen määrästä ja jaosta neuvoteltaisiin vuosittain. (Katso myös 6.) Nykyisestä peltoalaperusteisesta tuesta on tarkoitus vähitellen luopua, kun uusi viljatuki otetaan käyttöön. 3. Neuvottelut käytäisiin nykyisen käytännön mukaisesti. Neuvotteluja jatkettaisiin, kunnes sopimus syntyy tai kunnes neuvottelut on todettu tuloksettomiksi, mikä on uutta nykyiseen lakiin verrattuna. Neuvottelut käydään osapuolten esittämän tilasto- ym. aineiston pohjalta, kuten neuvottelut yleensäkin. Laista on poistettu erityisen hinta- ja kustannuslaskelman laatiminen sekä neuvottelujen jakaminen kustannusten korvaamiseen ja tulon korottamiseen. Käytännössä tähänkin asti on neuvoteltu yhdestä kokonaisuudesta, mutta inflaatioautomatiikka puretaan. 4. Tämä on uusi säännös, joka olennaisesti muuttaa nykyistä käytäntöä. Kun neuvottelut ovat päättyneet tuloksettomina, eivät myöskään tavoitehinnat enää ole voimassa, vaan valtioneuvosto voi muuttaa viennin yksikkötukea tai tuontimaksuja niistä riippumatta. Säännöksen tarkoituksena on lisätä valtion neuvottelijoiden neuvotteluvoimaa, koska nykyisellään MTK ei menetä juuri mitään viivyttämällä neuvotteluja. 5. Vastaa nykyisen lain säännöksiä. 6. Kysymyksessä on uusi tuki, jonka taloudellisia vaikutuksia on selostettu edellä osassa Taloudelliset vaikutukset. Tämä tuki on eräänlainen vajemaksu, joka on keskeinen tekijä USA:n maataloustuessaja keskeinen tekijä EY:n komission esittämässä reformisuunnitelmassa (ns. MacSharryn esitys). Tuen määrä vahvistettaisiin viljan viljelyksessä olevaa peltohehtaaria kohti ohran viiden vuoden keskihehtaarisadon ja perushinnan perusteella. Lain voimaan tullessa tuki olisi 40 penniä kilolta. Tuki olisi aluksi suurempi, koska ylituotantotilanteessa hinnat painuisivat selvästi perushinnan alle. Tuen saannin ehtona olisi määräalan kesannointi. Tukea ei ole tarkoitus maksaa sellaisille viljelijöille, jotka saavat maatalouden ulkopuolella olevasta toimestaan hyvän toimeentulon. Tällainen tuki mahdollistaa samalla sopeutumisen EY:n tulevaan maatalouspolitiikkaan. 7. Perushinta ei ole tavoitehinta, vaan arvioitu ohran kotimaisen kysynnän ja tarjonnan tasapainottava hinta, kun suora tuki otetaan huomioon, jonka perusteella rajasuoja (tuontimaksu ja tulli) määrätään ja jota käytetään eräänä suoran tuen laskuperusteena. Markkinahinta voi ylituotantotilanteessa alittaa perushinnan, koska vientitukea ei enää makseta. Perushinta määrätään vain ohralle, ja sitä käytetään myös viljalle maksettavan suoran tuen perusteena (6 ). Perushintaa voidaan myöhemmin alentaaja siten lähestyä EY:n tasoa. Lakiehdotuksessa esitetty 1,20 mk kilolta on kokeiluluonteinen, arvioitu tasapainohinta. Muiden viljalajien (vehnä, ruis, kaura) hinnat asettuvat kysynnän ja tarjonnan perusteella - laatuominaisuudet, viljelyn vaikeus ja hehtaarisato huomioon ottaen - markkinoilla oikeaan suhteeseen ohran hintaan ilman viranomaistoimm. 8. Rehuviljan hinnan arvioitu 30 %:n alennus (perushinnan ollessa 1,20 mk/kg) alentaa kotieläintuotteiden rehukustannuksia. Tämä kustannusten alennus siirretään suoraan kotieläintuotteiden tavoitehintoihin ottaen huomioon rehuviljan käyttösuhteet kotieläinten ruokinnassa. 9. Vientituesta luovutaan lain voimassaoloaikana. Vuodesta 1992 alkaen vientitukea ei enää makseta viljalle eikä kananmunille. Maidon osalta valtion maksamaa tukea vähennetään hitaamman aikataulun mukaan ja sitä maksetaan vielä vuonna 1995. Sianlihan osalta tukea maksetaan vielä vuonna 1994 ja naudanlihan osalta vielä vuonna 1992. Valtion enimmäisvastuu lain voimassaoloaikana on rajoitettu lain ilmoittamiin prosenttiosuuksiin vuoden 1991 markkamääräisestä tuesta. Muuten valtion ja maatalouden osuudet ilmoitetaan suoraan prosenttilukuina vientitukimenoista. Maatalouden osuus peritään yksinomaan markkinointimaksuna, joka suoraan alentaa todellista tuottajahintaa. Tämä menettely mahdollistaa samalla helpomman siirtymisen tilanteeseen, jossa vientitukea ei enää makseta, vaan hinnat määräytyvät markkinoilla. JO. Säännös vastaa nykyistä käytäntöä, kuitenkin niin, että vientituen perusteena oleva hinta on alempi kuin tavoitehinta. Vientituki' ei siten enää nosta kotimaista hintatasoa, vaan ylituotantotilanteessa myös kotimaan hinnat alenevat lievästi. Tämä vastaa EY:n käytäntöä. 11. Markkinointineuvostosta tulee nykyistä enemmän vain markkinoita seuraava elin sitten, kun lisensiointi puretaan. Siihen saakka se toimii nykyiseen tapaan. 12. Säännös vastaa nykyistä lakia.

1991 vp - LA 71 9 13. Laki on voimassa hinnoitteluvuoden 1994/95 loppuun, kuten nykyinen lakikin. Tämän jälkeen on tarkoitus luopua maataloustulolaista. Edellä olevan perusteella ehdotamme, että Eduskunta hyväksyisi seuraavan lakiehdotuksen: Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Maataloustulolaki Tavoitehintatuotteet 1 Maidon, naudanlihan ja sianlihan tavoitehinnat hinnoitteluvuosiksi 1992/93-1994/95 määrätään siten kuin tässä laissa säädetään. Tässä laissa tarkoitettu hinnoitteluvuosi alkaa maaliskuun alussa ja päättyy seuraavan helmikuun lopussa. Valtion tuki 2 Maatalouspoliittisten tavoitteiden toteuttamiseksi voidaan maksaa maatalouden harjoittajille valtion tukea siten kuin tässä laissa säädetään. Neuvottelut 3 Valtioneuvosto päättää tavoitehinnoista ja valtion tuesta sekä tuen ehdoista sen jälkeen, kun niistä on sovittu maataloustuloneuvotteluissa. Valtioneuvosto ja maataloustuottajien edustavimmat järjestöt neuvottelevat vuosittain helmikuussa siitä, miten 1 :ssä tarkoitettuja tavoitehintoja on muutettava ja miten 2 :ssä tarkoitettua valtion tukea muutetaan. Neuvotteluja jatketaan, kunnes sopimukseen on päästy tai neuvottelut on todettu jommankumman puolen taholta katkenneiksi. Sopimuksen raukeaminen 4 Jos neuvottelut on todettu katkenneiksi, aikaisemmin vahvistetut tavoitehinnat lakkaavat olemasta voimassa. Neuvottelupyyntö 5 Jos jompikumpi osapuoli, valtio tai maataloustuottajat, pyytää neuvottelujen uudelleen aloittamista tai sopimuskauden kestäessä uusia neuvotteluja, tulee niihin ryhtyä viipymättä. Viljan viljelylle maksettava tuki 6 Satovuoden 1992/93 alusta maksetaan viljan viljelystä tukea, jonka suuruus määräytyy viiden edellisen vuoden ohran keskihehtaarisadon perusteella. Tuki maksetaan viljelyssä olevan pellon perusteella ja se on sama kaikille viljalajeille. Ensimmäisenä satovuonna lain voimaantulon jälkeen tuen määrä on 40 penniä kilolta edellä esitetyn laskuperusteen mukaan. Tuen saannin ehtona on, että viljelijä kesannoi valtioneuvoston määräämän osuuden hallinnassaan olevasta viljelyalasta. Valtioneuvosto ei voi määrätä tätä osuutta pienemmäksi kuin 10 prosenttia eikä suuremmaksi kuin 30 prosenttia. Edellä 1 momentissa tarkoitetun tuen määrästä neuvotellaan vuosittain. Tukea voidaan alentaa tai nostaa, jos kotimaisen kysynnän ja tarjonnan tasapaino antaa siihen aihetta. Tukea ei makseta sivutoimiselle viljelijälle, joka ei ole taloudellisen tuen tarpeessa. Ohran perushinta 7 Valtioneuvosto määrää ohran perushinnan, jonka arvioidaan vastaavan sellaista tuottajahintaa, jolla kotimainen kysyntä ja tarjonta rehuviljassa on tasapainossa. Satovuodelle 1992/93 2 210301N

10 1991 vp - LA 71 perushinnaksi määrätään 1,20 markkaa kilolta. Perushintaa käytetään perusteena määrättäessä viljan tuontimaksuja. Vehnälle, rukiille, ohralle, kauralle ja kananmunille ei enää makseta vientitukea vuodesta 1992 alkaen. Maidon, naudanlihan ja sianlihan tavoitehinnat lain voimaan tullessa 8 Lain voimaan tullessa noudatettavaa maidon tavoitehintaa alennetaan 10 prosenttia, naudanlihan tavoitehintaa 10 prosenttia ja sianlihan tavoitehintaa 15 prosenttia 6 ja 7 :ssä tarkoitetun uuden viljapolitiikan alentamien rehuviljakustannusten mukaisesti. Vientituki 9 Vuonna 1992 valtio maksaa maidon ja maitotaloustuotteiden vientituesta 50%, vuonna 1993 40 %, vuonna 1994 30% ja vuonna 1995 20 %, kuitenkin enintään määrän, joka vastaa kyseisen prosenttiluvun mukaista osuutta vuoden 1991 vientituen kokonaismäärästä. Loppuosa peritään maidontuottajilta maidon markkinointimaksuna. Vuonna 1992 valtio maksaa 50% naudanlihan vientituesta, kuitenkin enintään määrän, joka vastaa kyseisen prosenttiluvun mukaista osuutta vuoden 1991 vientituen kokonaismäärästä. Loppuosa peritään naudanlihantuottajilta naudanlihan markkinointimaksuna. Vuodesta 1993 alkaen ei naudanlihalle makseta vientitukea. Vuonna 1992 valtio maksaa 30% sianlihan vientituesta, vuonna 1993 20 %, vuonna 1994 10%, kuitenkin enintään määrän, joka vastaa kyseisen prosenttiluvun mukaista osuutta vuoden 1991 vientituen kokonaismäärästä. Loppuosa peritään sianlihantuottajilta sianlihan markkinointimaksuna. Vuodesta 1995 alkaen ei sianlihalle enää makseta vientitukea. Vientituen perusteet 10 Valtioneuvosto määrää viennissä sovellettavan yksikkötuen. Tuen suuruutta määrättäessä lähtökohtana on, että vientihinta ja vientituki yhdessä vastaavat 95 prosenttia tavoitehinnasta. Markkinointineuvosto 11 Valtioneuvosto asettaa maatalouden markkinointineuvoston, jossa on viranomaisten, kuluttajien ja tuottajien edustajat, seuraamaan tavoitehintatuotteiden ulkomaankauppaa ja tekemään tarvittaessa sitä koskevia ehdotuksia. Valtioneuvosto voi myös antaa neuvostolle oikeuden tehdä vientiä ja tuontia koskevia päätöksiä valtioneuvoston hyväksymän vienti- ja tuontisuunnitelman puitteissa. Markkinointineuvostosta säädetään tarkemmin asetuksella. Täytäntöönpano 12 Tämän lain täytäntöönpanosta säädetään tarkemmin asetuksella. Voimaantulo ja voimassaolon päättyminen 13 Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1992 ja se on voimassa helmikuun 28 päivään 1995, maidon vientitukea koskevien säännösten osalta kuitenkin vuoden 1995 loppuun. Tällä lailla kumotaan 27 päivänä heinäkuuta 1989 annettu maataloustulolaki (736/89). Helsingissä 4 päivänä lokakuuta 1991 Antti Kalliomäki Aarno von Bell Tarja Halonen Ulpu Iivari Tarja Kautto Pentti Lahti-Nuuttila Paavo Lipponen Arja Alho Jukka Gustafsson Sinikka Hurskainen Liisa Jaakonsaari Antero Kekkonen Reijo Laitinen Matti Louekoski Jouni Backman Iiris Hacklin Tuulikki Hämäläinen Anna-Liisa Kasorineo Johannes Koskinen Reijo Lindroos Leena Luhtanen

1991 vp- LA 71 11 Matti Luttinen Mats Nyby Virpa Puisto Jukka Roos Lea Savolainen Marja-Liisa Tykkyläinen Marjatta Vehkaoja Lauri Metsämäki Arja Ojala Kari Rajamäki Timo Roos Jouko Skinnari Kerttu Törnqvist Marja-Leena Viljamaa Kyllikki Muttilainen Pertti Paasio Maija Rask Mikko Rönnholm Erkki Tuomioja Kari Urpilainen Raimo Vuoristo