HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
|
|
- Aki Laakso
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja eräiden muiden verotusta koskevien lakien annettujen lakien voimaantulosäännösten ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain, tuloverolain, konserniavustuksesta verotuksessa annetun lain, varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain, asuintalovarauksesta verotuksessa annetun lain ja kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta annetun lain annettujen lakien voimaantulosäännöstä. en voimaantulosäännöksiä muutettaisiin siten, että lakien voimaantuloa siirrettäisiin 1 päivästä heinäkuuta 2019 vuoden 2020 alkuun. Lakeja sovellettaisiin edelleen ensimmäisen kerran verovuodelta 2020 toimitettavassa verotuksessa. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Jotta voimaantulon siirtäminen olisi mahdollista ehdotuksessa esitetyllä tavalla, lakien olisi tultava voimaan ennen 1 päivää heinäkuuta 2019.
2 PERUSTELUT 1 Nykytila ja sen arviointi Hallitus antoi eduskunnalle 29 päivänä marraskuuta 2018 esityksen laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain, tuloverolain ja eräiden muiden lakien (HE 257/2018 vp). Esityksen mukaan elinkeinotulon verottamisesta annettua lakia muutettaisiin siten, että lakia sovellettaisiin yhteisöjen verotuksessa kaikkeen toimintaan lukuun ottamatta maatilatalouden tuloverolain mukaan laskettavaa maatalouden tulosta. Esityksessä ehdotettiin lisäksi, että yhteisöjen tulolähdejaon poistamisen edellyttämät muutokset tehtäisiin myös tuloverolakiin, konserniavustuksesta verotuksessa annettuun lakiin, varojen arvostamisesta verotuksessa annettuun lakiin, asuintalovarauksesta verotuksessa annettuun lakiin ja kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta annettuun lakiin. Valtiovarainvaliokunnan esityksestä antaman mietinnön VaVM 29/2018 vp mukaan esitys toteuttaa vero-oikeudellisessa keskustelussa vuosia esillä olleen tavoitteen uudistaa tulolähdejakoa koskeva sääntely. Esityksen HE 257/2018 vp perustelujen mukaan lait olivat tarkoitetut tulemaan voimaan 1 päivänä heinäkuuta Muutoksia sovellettaisiin ensimmäisen kerran verovuodelta 2020 toimitettavassa verotuksessa. Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamista koskevaan lakiehdotukseen sisältyi lisäksi säännös, jonka mukaan sitä ennen toimitettavassa verotuksessa sovelletaan lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Sama mainittiin myös esityksen perusteluissa voimaantuloa koskevassa kappaleessa. Muissa lakiehdotuksissa ei kuitenkaan ollut vastaavaa ehdotusta. Lisäksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja tuloverolain muutosehdotuksiin sisältyivät erityiset siirtymäsäännökset tuloverolain mukaisten luovutustappioiden tai muun toiminnan perusteella syntyneiden tappioiden hyödyntämiseen liittyen. Eduskunta hyväksyi muuttamattomana hallituksen esitykseen sisältyvät lakiehdotukset tammikuussa Tasavallan presidentti vahvisti lait 15 päivänä maaliskuuta 2019 (säädöskokoelmanumerot /2019) ja ne tulevat voimaan 1 päivänä heinäkuuta Tuloverolain mukaisten luovutustappioiden tai muun toiminnan perusteella syntyneiden tappioiden siirtymäsäännösten osalta vahvistetuissa laeissa on säädetty, että säännökset koskevat lain voimaan tullessa tai lain voimaantulopäivänä vähentämättä olevia tappioita. Tämä tarkoittaisi, että ajanjaksolla 1 päivästä heinäkuuta 31 päivään joulukuuta 2019 päättyneillä tilikausilla syntyneet tappiot eivät kuuluisi siirtymäsäännösten piiriin. Sanottua vaikutusta ei ollut tarkoitettu. Lisäksi vahvistettujen lakien voimaantulon johdosta tuloverolain, konserniavustuksesta verotuksessa annetun lain, varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain, asuintalovarauksesta verotuksessa annetun lain ja kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta annetun lain muutokset tulisivat sovellettaviksi vasta verovuodelta 2020 toimitettavassa verotuksessa, mutta samalla lain voimaan tullessa voimassa olleet säännökset kumoutuisivat 1 päivästä heinäkuuta en voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten soveltamisen jatkamisesta on mainittu esityksen HE 257/2018 vp perusteluissa. Epäselvyyksien välttämiseksi tilanne olisi kuitenkin perusteltua täsmentää voimaantulosäännöstä muuttamalla. 2 Ehdotetut muutokset Esityksessä ehdotetaan vahvistettujen lakien voimaantulosäännösten muuttamista siten, että lait tulevat voimaan 1 päivänä tammikuuta Vahvistettujen lakien soveltamissäännöksiä ei 2
3 muutettaisi, eli lakeja sovellettaisiin edelleen ensimmäisen kerran verovuodelta 2020 toimitettavassa verotuksessa. Ehdotuksen tarkoituksena on yhdenmukaistaa voimaantulo- ja soveltamissäännökset ja poistaa edellä kohdassa 1 selostetut vaikutukset, joita ei ollut tarkoitettu. Nyt ehdotettujen muutosten tarkoituksena on varmistua siitä, että lakien voimaantulon yhteydessä ei jää väliaikaa, jonka aikana syntyneiden tuloverolaissa tarkoitettujen luovutustappioiden tai muun toiminnan tappioiden vähentäminen ei olisi mahdollista. 3 Esityksen vaikutukset Esityksessä on kyse voimaantulosäännösten korjaamisesta. Esityksellä ei ole vaikutuksia, jotka poikkeaisivat hallituksen esityksessä HE 257/2018 vp laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain, tuloverolain ja eräiden muiden lakien esitetystä. Jotta Verohallinto voisi ajoissa toteuttaa tarvittavat ohjelmistomuutos- ja ohjeistustoimenpiteet, esitys tulisi käsitellä kiireellisesti. 4 Asian valmistelu Asia on valmisteltu valtiovarainministeriössä yhteistyössä Verohallinnon kanssa. 5 Voimaantulo Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Jotta voimaantulon siirtäminen olisi mahdollista ehdotuksessa esitetyllä tavalla, lakien olisi tultava voimaan ennen 1 päivää heinäkuuta Edellä esitetyn perusteella annetaan eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset: 3
4 ehdotukset 1. elinkeinotulon verottamisesta annetun lain annetun lain voimaantulosäännöksen muutetaan elinkeinotulon verottamisesta annetun lain annetun lain (308/2019) voimaantulosäännöksen 1 momentti seuraavasti: Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20. 4
5 2. tuloverolain 119 ja 120 :n annetun lain voimaantulosäännöksen muutetaan tuloverolain 119 ja 120 :n annetun lain (309/2019) voimaantulosäännöksen 1 momentti seuraavasti: Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20. 5
6 3. konserniavustuksesta verotuksessa annetun lain 2 :n annetun lain voimaantulosäännöksen muutetaan konserniavustuksesta verotuksessa annetun lain 2 :n annetun lain (310/2019) voimaantulosäännöksen 1 momentti seuraavasti: Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20. 6
7 4. varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain 3 :n annetun lain voimaantulosäännöksen muutetaan varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain 3 :n annetun lain (311/2019) voimaantulosäännöksen 1 momentti seuraavasti: Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20. 7
8 5. asuintalovarauksesta verotuksessa annetun lain 1 :n annetun lain voimaantulosäännöksen muutetaan asuintalovarauksesta verotuksessa annetun lain 1 :n annetun lain (312/2019) voimaantulosäännöksen 1 momentti seuraavasti: Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20. 8
9 6. kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta annetun lain 5 :n annetun lain voimaantulosäännöksen muutetaan kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta annetun lain 5 :n annetun lain (313/2019) voimaantulosäännöksen 1 momentti seuraavasti: Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20. Helsingissä 25 päivänä huhtikuuta 2019 Pääministeri Juha Sipilä Valtiovarainministeri Petteri Orpo 9
10 Liitteet Rinnakkaistekstit 1. elinkeinotulon verottamisesta annetun lain annetun lain voimaantulosäännöksen muutetaan elinkeinotulon verottamisesta annetun lain annetun lain (308/2019) voimaantulosäännöksen 1 momentti seuraavasti: Vahvistettu laki Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta Ehdotus Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta tuloverolain 119 ja 120 :n annetun lain voimaantulosäännöksen muutetaan tuloverolain 119 ja 120 :n annetun lain (309/2019) voimaantulosäännöksen 1 momentti seuraavasti: Vahvistettu laki Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta Ehdotus Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta
11 3. konserniavustuksesta verotuksessa annetun lain 2 :n annetun lain voimaantulosäännöksen muutetaan konserniavustuksesta verotuksessa annetun lain 2 :n annetun lain (310/2019) voimaantulosäännöksen 1 momentti seuraavasti: Vahvistettu laki Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta Ehdotus Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain 3 :n annetun lain voimaantulosäännöksen muutetaan varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain 3 :n annetun lain (311/2019) voimaantulosäännöksen 1 momentti seuraavasti: Vahvistettu laki Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta Ehdotus Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta
12 5. asuintalovarauksesta verotuksessa annetun lain 1 :n annetun lain voimaantulosäännöksen muutetaan asuintalovarauksesta verotuksessa annetun lain 1 :n annetun lain (312/2019) voimaantulosäännöksen 1 momentti seuraavasti: Vahvistettu laki Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta Ehdotus Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta annetun lain 5 :n annetun lain voimaantulosäännöksen muutetaan kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta annetun lain 5 :n annetun lain (313/2019) voimaantulosäännöksen 1 momentti seuraavasti: Vahvistettu laki Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta Ehdotus Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta
HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 215/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain annetun lain, yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun lain annetun lain ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 65/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 ja 3
Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti
1991 vp - HE 64 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhtiöveron hyvityksestä annetun lain sekä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta
HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä
HE 245/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain ja tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron
HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 106/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 51 b ja 51 d :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 117/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 105 a ja 143 :n muuttamisesta sekä tuloverolain 77 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
verontilityslain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle vuoden 2005 tuloveroasteikkolaiksi ja laeiksi tuloverolain 105 a ja 124 :n sekä verontilityslain 12 :n muuttamisesta Esitys sisältää ehdotuksen vuoden 2005 verotuksessa
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 10/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 105 a :n ja vuoden 2003 veroasteikkolain 2 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia ja vuoden 2003 veroasteikkolakia.
HE 205/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan perintö- ja lahjaverolakia pian. Muutosta sovellettaisiin
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perintö- ja lahjaverolain 14 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan perintö- ja lahjaverolakia muutettavaksi siten, että ensimmäidollisimman
HE 191/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verotusmenettelystä annetun lain 14 d :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verotusmenettelystä annetun lain 14 d :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verotusmenettelystä annettua lakia siten,
1981 vp. n:o 141. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTö
1981 vp. n:o 141 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 8 :n, maatilatalouden tuloverolain 6 :n ja tulo- ja varallisuusverolain 29 : n muuttamisesta ESITYKSEN
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 191/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kirkkolain 22 luvun 8 :n sekä kirkon keskusrahastosta annetun lain 3 ja 9 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan verotusta koskevat kirkkolain sekä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta annetun lain 3 ja 4 :n, rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta annetun lain :n
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 32/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle metallirahalain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan metallirahalakiin lisättäväksi säännös valtiovarainministeriön oikeudesta
1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle
1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen
HE 18/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain 40 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi henkilötietojen käsittelystä
HE 100/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain muuttamiseksi
Hallituksen esitys eduskunnalle ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi 1 päivänä joulukuuta 2015 voimaan tulevan ampumaaselain
HE 125/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain 120 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tupakkalakia niin, että yksityishenkilöt saisivat hankkia ja vastaanottaa
HE 112/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi verontilityslakia ja tuloverolakia
HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia
HE 12/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 18 luvun 13 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia siten, että
1994 vp -- IIE 256. elinkeinoyhtymässä tulolähteiden tappiot vähennetään
1994 vp -- IIE 256 flallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain ja elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain 3 ja 12 :n sekä tuloverolain 124 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia
HE 258/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan tuloverolain muuttamisesta
HE 258/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle luonnollisen henkilön lahjoitusvähennyksen voimassaolon jatkamisesta Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ja väliaikaisesta annetun lain voimaantulosäännöstä
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
Ennen tilintarkastuslain säätämisen yhteydessä. mukaan avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön. on aina velvollinen valitsemaan. yhden tilintarkastajan.
HE 220/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain 10 luvun 1 :n ja säätiölain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 78/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi osuuskuntalain voimaanpanosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan osuuskuntalain voimaanpanolakiin
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä
HE 23/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain 25 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,
HE 121/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maataloudessa. taannehtivasti vuodesta 2008 lukien. Kevyen ja raskaan polttoöljyn sekä sähkön
HE 121/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi maataloudessa käytettyjen eräiden energiatuotteiden valmisteveron palautuksesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen ja nestemäisten
1992 vp - HE 281 ESITYKSEN PÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ
1992 vp - HE 281 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi korkotulon lähdeverosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ Määräaikaisena voimassa olevaa korkotulon lähdeverosta annettua
valtionlainojen sekä maatilalain mukaisten korkotukilainojen korko säilyisi tasolla, jolle se on nostettu vuosina 1991 ja 1992.
1993 vp - HE 293 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 59 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan maaseutuelinkeinolakia muutettavaksi niin, että
HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja
HE 209/2006 vp. olevien metsämaapinta-alojen suhteessa. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi verontilityslain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia siten, että yhteisöveron metsävero-osuuden
HE 23/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan autoverolakia, ajoneuvoverolakia
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi autoverolain, ajoneuvoverolain 50 ja 53 :n ja polttoainemaksusta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan autoverolakia,
HE 123/2010 vp. Arvonlisäverolain (1501/1993) 32 :n 3 momentin mukaan kiinteistöhallintapalveluja ovat rakentamispalvelut, kiinteistön puhtaanapito
HE 123/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 32 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi siten, että kiinteistöhallintapalvelun ja itse suoritetun
HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 168/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merimieslain 81 :n ja merimiesten vuosilomalain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi merimieslakia
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun
HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1990 vp. - HE n:o 249 Hallituksen esitys Eduskunnalle ulkomaisten luottolaitosten Suomessa olevien sivukonttoreiden verotusta koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan,
HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 2711996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 27 :n, porotalouslain 41 a :n ja luontaiselinkeinolain 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.
HE 82/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 2 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta
HE 49/11 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen
HE 49/11 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen edistämisestä annettua lakia. Ehdotettu
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen
HE 163/2001 vp. menojen nousun johdosta. Uudistamisvähennyksen ja vahvistettu. Sitä sovellettaisiin
HE 163/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatilatalouden tuloverolain 13 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan maatilatalouden tuloverolakia muutettavaksi
HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.
HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 111/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain 6 ja 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1990 vp. - HE n:o 239 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1990 vp. - HE n:o 239 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain 5 ja 7 :n sekä lasten kotihoidon tuesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen
HE 58/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi eräistä henkilöstön asemaa koskevista jätjestelyistä yksityistettäessä opetusministeriön
HE 58/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi eräistä henkilöstön asemaa koskevista jätjestelyistä hallinnonalaan kuuluvia ammatillisia oppilaitoksia ja muodostettaessa yksityisiä ammattikorkeakouluja
HE 177/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rintamasotilaseläkelakia, vanhuuseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuudesta.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rintamasotilaseläkelain, ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain, maatalousyrittäjän eläkelain 61 :n ja kansaneläkelain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN
HE 322/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi veteraanietuuksien tasokorotuksiksi
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi veteraanietuuksien tasokorotuksiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että veteraanietuuksia eli rintamasotilaseläkelain mukaista rintamalisää,
HE 195/2010 vp. Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan mahdollisimman
HE 195/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merenkulun ympäristönsuojelulain 3 luvun 6 :n ja sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Eduskunnan
1992 vp - HE 48 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp - HE 48 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi leimaverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan leimaverolaista kumottaviksi sähkölaitoskiinteistön rekisteröimisestä
Esityksessä ehdotetaan auto- ja moottoripyöräverosta. Ruosteenestokäsittelystä myönnettyä vähennystä koskevat säännökset ehdotetaan kumottaviksi
1992 vp- HE 345 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi auto- ja moottoripyöräverosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan auto- ja moottoripyöräverosta
HE 14/2010 vp. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä toukokuuta 2010.
HE 14/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi urheilijan
1.1. Nykyinen tilanne vp - HE 190
1991 vp - HE 190 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työntekijäin eläkelain 15 b :n ja eräiden työsuhteessa olevien taiteilijoiden ja toimittajien eläkelain muuttamisesta. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 92/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kuntien takauskeskuksesta annetun lain 5 ja 8 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kuntien takauskeskuksesta annetun lain 5 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kuntien takauskeskuksesta annettua
HE 234/2009 vp. osuuden rahoittaa työttömyysvakuutusrahasto.
HE 234/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 217/2008 vp. kansanedustajain eläkelakia ja valtion eläkelakia. kuitenkin valita koko edustajantoimensa keslamenttivaaleissa,
HE 217/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomesta Euroopan parlamenttiin valitun edustajan palkkiosta ja eläkkeestä annetun lain kumoamisesta sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta
HE 174/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 174/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain 2 ja :n sekä merimiesten palkkaturvalain 2 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 126/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vaikeavammaisille yrittäjille myönnettävistä veronhuojennuksista annetunlain3 :nmuuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä
HE 53/2009 vp. jako-osuus on 22,03 prosenttia ja seurakuntien jako-osuus on 1,75 prosenttia yhteisöverosta.
HE 53/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain ja tuloverolain väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väliaikaisesti
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 299/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuntarakennelain muuttamisesta sekä kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen 5 momentin kumoamisesta
1992 vp - HE 29 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
992 vp - HE 29 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi talletusten ja obligaatioiden veronhuojennuslain muuttamisesta sekä tuloja varallisuusverolain 59 ja 63 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 85/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakiin tehtäviksi tekijänoikeuslain muutoksista johtuvat muutokset. Sopimuslisenssin
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 24 ja 25 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäviksi julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön uudistamisesta
HE 107/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 107/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi varallisuusverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi omistajayrittäjien varallisuusverohuojennusta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
LUONNOS 26.1.2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja maatilatalouden tuloverolain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon verottamisesta
HE 170/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta
HE 170/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä-
HE 217/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin,
1992 vp - HE 331 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp - HE 331 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tuontimaksulain 4 :n, elintarviketuotteiden valmisteverosta annetun lain 5 ja 9 :n sekä ravintorasvaverosta annetun lain 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN
4-16 jäsentä. Verohallitus määrää veroviraston. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia.
HE 204/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi verohallintolain 3 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia. Verotuksen oikaisulautakunnan
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 13 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että työssäoloehtoa koskevaa säännöstä peruspäivärahan osalta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi pelastuslain 91 :n ja Pelastusopistosta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia ja Pelastusopistosta
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 125/2007 vp. Hallituksen esitys laiksi autoverolain muuttamisesta. Asia. Päätös. Valiokuntakäsittely
EDUSKUNNAN VASTAUS 125/2007 vp Hallituksen esitys laiksi autoverolain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi autoverolain muuttamisesta (HE 147/2007 vp). Valiokuntakäsittely
1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1991 vp - HE 93 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen virkamiesten puolisoille maksettavasta erityiskorvauksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 149/2012 vp. tilityksiin.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sekä tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 45/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia verojen kertymisjaksoa.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verontilityslain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia siten, että kaikkien verontili- verojen
1992 vp - HE 297 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ
992 vp - HE 297 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansanopistojen valtionavusta annetun lain ja 2 a :n, lastentarhanopettajaopistoista annetun lain ja 2 :n sekä musiikkioppilaitoslain :n muuttamisesta
1984 vp. - HE n:o 132
1984 vp. - HE n:o 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi velkojen korkojen vähennysoikeuden rajoittamisesta verotuksessa annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan,
1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
HE 190/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- yhdellä vuodella siten, että laki olisi voimassa 31 päivään joulukuuta 2006.
HE 190/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon saumattoman palveluketjun kokeilusta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 243/1998 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi luottolaitostoiminnasta
HE 243/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi luottolaitostoiminnasta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
Nykytila. 1994 vp - HE 133. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi veronkantolain muuttamisesta ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÅLTÖ
1994 vp - HE 133 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi veronkantolain muuttamisesta ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi veronkantolakia, jossa säädettäisiin avoimen yhtiön
HE 44/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 44/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikenteen tietojärjestelmästä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikenteen tietojärjestelmästä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakiin tehtäviksi tekijänoikeuslain muutoksista johtuvat muutokset. Sopimuslisenssin käyttöalan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi nuorisorangaistuksen kokeilemisesta annetun lain 14 :n ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 8 luvun 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun 1 ja 4 :n muuttamisesta ja rikoslain muuttamisesta annetun lain 34 luvun 12 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain