1992 vp- HE 79 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
|
|
- Viljo Haavisto
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1992 vp- HE 79 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kotimaisesta tärkkelystuotannosta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan annettavaksi uusi kolmivuotinen laki kotimaisesta tärkkelystuotannosta. Kotimaisen tuenalaisen perunatärkkelystuotannon määrää ehdotetaan edelleenkin rajoitettavaksi valtion talousarvioon vuosittain otettavana kiinteällä määrärahalla, jonka puitteissa vuosittain kotimaassa viljeltävästä tärkkelysperunasta valmistettava perunatärkkelys alennetaan tärkkelyksen kansainvälisen markkinahinnan tasolle. Tuen määräytymisperusteista ehdotetaan säädettäväksi siten, etteivät alle 20 prosentin suuruiset maailmanmarkkinahinnan muutokset vaikuttaisi tärkkelystuen määrään. Tärkkelystuelie ehdotetaan säädettäväksi myös satovuosittain määräytyvä kiinteä kilokohtainen enimmäismäärä. Esitykseen ei sisälly voimassa olevan lain mukaisia säännöksiä kotimaassa viljellyn tärkkelysperunan hinnan tai tuenalaisen tärkkelysmäärän vahvistamisesta. Näistä maataloustuottajien keskusjärjestöt ja tärkkelysteollisuutta edustava järjestö voivat tärkkelystuen enimmäismäärien puitteissa vapaasti sopia. Ehdotuksen mukaan kotimaista tärkkelystuotantoa koskevan lainsäädännön Voimassaoloajan toiminnassa ollutta maa- ja metsätalousministeriön yhteydessä toimivaa tärkkelysasiain neuvottelukuntaa ei enää asetettaisi. Viljatärkkelystuotannon tukeminen ehdotetun lain mukaan on periaatteessa mahdollista valtion talousarvion puitteissa. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 1993 lukuun ottamatta tärkkelyksen kansainvälisen vertailuhinnan määräämistä koskevaa säännöstä, joka on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä syyskuuta YLEISPERUSTELUT 1. Nykytila Kotimaisesta tärkkelystuotannosta annetun lain (1334/87) tavoitteena on luoda edellytykset pitkäjänteiselle tärkkelystuotannolle ja tuotannon ohjaamiselle niin, että eri tärkkelyslajien tuotanto ja markkinointi voitaisiin turvata sekä ylläpitää sellaista tärkkelyksen kotimaisuusastetta, joka olisi maatalous- ja teollisuuspoliittisesti sekä valtiontalouden kannalta tarkoituksenmukainen. Valtion talousarvioissa tärkkelystuotannon tukeen varattua määrärahaa on lain voimassaoloaikana käytetty ensisijaisesti puunjalostusteollisuuden raaka-aineeksi valmistetun perunatärkkelyksen hinnanalennuskorvauksiin. Tärkkelysperunan tuotantomäärä on viime vuosina ollut lähes kolmasosa perunan koko tuotantomäärästä. Tärkkelysperunaa on viljelty vuosittain lähes peltohehtaarilla. Laki säädettiin aluksi olemaan voimassa kolme vuotta, mutta sen voimassaoloaikaa jatkettiin kaksi kertaa yhdellä vuodella. Voimassa olevan voimaantulosäännöksen perusteella laki koskee satovuosina 1988/ /93 kotimaassa M
2 vp- HE 79 markkinoitavaa perunatärkkelystä ja vuosina kotimaassa markkinoitavaa viljatärkkelystä. 2. Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset Kotimaisen tärkkelystuotannon turvaamiseksi ehdotetaan säädettäväksi uusi laki kotimaisesta tärkkelystuotannosta, joka olisi voimassa kolme vuotta. Valtion varoista maksettavalla tuella ehdotetaan kotimaassa tuotetun perunatärkkelyksen hinta edelleenkin aleunettavaksi tärkkelyksen kansainvälisen markkinahinnan tasolle. Tärkkelystuotannon määrää rajoitettaisiin valtion talousarvioon osoitettavalla kiinteällä määrärahalla, josta olisi säännös laissa. Tärkkelystuen enimmäismäärä on voimassa olevan lain perusteella satovuonna 1992/93 71 miljoonaa markkaa. Tärkkelystuen enimmäismääriksi ehdotetaan satovuodelta 1993/94 69 miljoonaa markkaa, satovuodelta 1994/95 67 miljoonaa markkaa ja satovuodelta 1995/96 64,5 miljoonaa markkaa. Perunatärkkelyskiloa kohti lasketulle tärkkelystuelle ehdotetaan myös säädettäväksi enimmäismäärät, jotka olisivat satovuodelta 1993/94 2,70 markkaa, satovuodelta 1994/95 2,60 markkaa ja satovuodelta 1995/96 2,50 markkaa. Tärkkelystuella kotimaassa tuotetun perunatärkkelyksen hinta alennetaan tärkkelyksen kansainvälisen markkinahinnan tasolle. Tarkoituksena on, että tärkkelyksen kansainvälinen markkinahinta voisi vaihdella enintään 20 prosenttia vaihtelun vaikuttamatta tärkkelystuen määrään. Hinnanvaihteluiden vertaamista varten maa- ja metsätalousministeriö vahvistaisi syyskuussa 1992 tärkkelykselle kansainvälisen vertailuhinnan lain voimassaoloajaksi. Jos tärkkelyksen kansainvälinen markkinahinta satovuoden aikana on laskenut vertailuhinnasta enemmän kuin 20 prosenttia, on tärkkelystuen määrää korotettava raja-arvon ylittävällä määrällä. Vastaavasti tärkkelystukea on vähennettävä, jos tärkkelyksen kansainvälinen markkinahinta on noussut enemmän kuin 20 prosentilla vertailuhinnasta, raja-arvon ylittävällä määrällä. Tärkkelystuki määritellään ja maksetaan kuukausittain. Satovuoden puitteissa kuukausittaiset tärkkelystuen lisäykset ja vähennykset lasketaan yhteen. Jos kuukausittain maksettavien tärkkelystuen määrien yhteismäärä satovuoden aikana ylittäisi kyseisen satovuoden enimmäismäärän, olisi tärkkelystukeen osoiteitua määrärahaa lisättävä vastaavalla määrällä. Vuoden 1993 alusta lukien maatilahallitus lakkautetaan. Voimassa olevassa laissa maatilahallitukselle kuuluvat tehtävät ehdotetaan siirrettäväksi maa- ja metsätalousministeriölle. Ministeriön tehtävänä olisi tärkkelystuen maksaminen sekä erilaiset maksamiseen liittyvät valvontatehtävät. Ministeriöllä olisi voimassa olevan lain mukaisesti myös oikeus antaa lain täytäntöönpanosta tarkempia määräyksiä. Kotimaista tärkkelystuotantoa koskevan lainsäädännön koko Voimassaoloajan on maaja metsätalousministeriön yhteydessä toiminut tärkkelysasiain neuvottelukunta. Tehtävien vähentymisen vuoksi esitykseen ei enää sisälly ehdotusta neuvottelukuntaa koskevaksi säännökseksi. 3. Esityksen vaikutukset Esityksellä ei ole merkittäviä organisaatioon kohdistuvia vaikutuksia. Esityksen mukaan voimassa olevassa laissa tarkoitettua tärkkelysasiain neuvottelukuntaa ei enää asetettaisi. Eräät maatilahallitukselle aikaisemmin kuuluneet tehtävät ehdotetaan viraston lakkauttamisen johdosta siirrettäväksi maa- ja metsätalousministeriölle. Tärkkelyksen markkinointia on vuodesta 1990 lukien tuettu valtion varoin seuraavasti: Vuosi Tuenalainen Hinnanalennuskorvaus käyttö p(kg milj. mk milj. kg , , , , , , ,0 Perunatärkkelyksen tuotantoa tuetaan satovuosittain. Valtion talousarvioihin olisi vuosittain varattava kiinteä määräraha hinnanalennuskorvausten maksamiseen seuraavasti: Vuosi Satovuosi 1993/ / /96 Määräraha (milj. mk) 69,0 67,0 64,5
3 1992 vp- HE Asian valmistelu Esitys on valmisteltu maa- ja metsätalousministeriössä. Valmistelutyössä on kuultu alan etu järjestöjä. YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 1. Lakiehdotuksen perustelut 1. Yleiset säännökset. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi lain tavoite sekä määriteltäväksi satovuosi. Tärkkelystukea ei enää ehdoteta maksettavaksi tärkkelystä markkinoiville yhteisöille. Uusien yritysten alalle pääsyä ei enää ehdoteta rajoitettavaksi. Muilta osin ehdotus vastaa voimassa olevan lain sisältöä. 2. Tärkkelystuen määrä. Tärkkelystuen kokonaismäärälle ja tärkkelyskiloa kohti laskettavalle tuelle ehdotetaan säädettäväksi satovuosittaiset enimmäismäärät. Valtio ei ohjaisi kotimaista tärkkelystuotantoa tämän lain nojalla muilla keinoin kuin tärkkelystuella, jonka kokonaismäärä olisi satovuodelta 1993/94 69 miljoonaa markkaa, satovuodelta 1994/95 67 miljoonaa markkaa ja satovuodelta 1995/96 64,5 miljoonaa markkaa. Vastaavasti tärkkelyskiloa kohti laskettu tuki olisi satovuonna 1993/94 enintään 2,70 markkaa, satovuonna 1994/95 enintään 2,60 markkaa ja satovuonna 1995/96 enintään 2,50 markkaa. Pykälän 3 momentissa ehdotetaan voimassa olevan lain mukaisesti säädettäväksi viljatärkkelyksen tukemisen mahdollisuudesta. 3. Tärkkelystuen perusteet. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi tärkkelystuen yleisistä edellytyksistä ja perusteista. Tuen yleisperiaate ehdotetaan säädettäväksi 1 momentissa. Periaate vastaa voimassa olevan lain sisältöä. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka mukaan maa- ja metsätalousministeriö vahvistaisi syyskuussa 1992 tärkkelykselle kansainvälisen vertailuhinnan lain voimassaoloajaksi. Tärkkelystuki olisi voimassa olevan käytännön mukaisesti tarkoitus maksaa kuukausittain hakemusten perusteella. Tämän vuoksi tuen taso joudutaan määrittelemään kuukausittain. Tarkoituksena olisi mahdollistaa 20 prosentin hintavaihtelu mainitusta vertailuhinnasta sen vaikuttamatta tärkkelystuen maaraan. Jos tärkkelyksen kansainvälinen hinta satovuoden aikana olisi alentunut enemmän kuin 20 prosenttia vertailuhinnasta, olisi tärkkelystukea lisättävä raja-arvon ylittävällä määrällä. Jos tärkkelyksen kansainvälinen markkinahinta olisi noussut enemmän kuin 20 prosenttia vertailuhinnasta, tärkkelystukea olisi vähennettävä raja-arvon ylittävällä määrällä. Satovuonna kuukausittain maksetut tärkkelystuen lisäykset ja vähennykset laskettaisiin yhteen. Jos kuukausittain maksettavan tärkkelystuen yhteismäärä satovuoden aikana ylittäisi 2 :n 1 momentissa tarkoitetun enimmäismäärän, olisi tärkkelystukeen osoitettua määrärahaa lisättävä vastaavalla määrällä. Pykälän 4 momenttiin ehdotetaan otettavaksi säännös siitä, mitä on pidettävä tärkkelysperunan hintana. Valtion viranomainen ei enää vahvistaisi hintaa, vaan maataloustuottajien keskusjärjestöt ja tärkkelysteollisuutta edustava järjestö voisivat asiasta vapaasti sopia. Pykälän 5 momentissa ehdotetaan säädettäväksi viljatärkkelykselle maksettavan tuen perusteiden päättämisestä. Valtioneuvoston olisi vuosittain tehtävä asiasta päätös helmikuun loppuun mennessä. Ehdotus on voimassa olevan lain mukainen. 4. Tärkkelyksen käyttötarkoitukset ja yhteisöjen osuudet. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi tuenalaisen tärkkelyksen käyttötarkoituksista. Päätösvalta asiassa ehdotetaan annettavaksi edelleen maa- ja metsätalousministeriölle. Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi tärkkelystä valmistavien yhteisöjen osuuksien jakamisesta 2 :n 1 momentissa tarkoitetusta tärkkelystuesta. Päätöksen asiassa tekisi kaikissa tapauksissa maa- ja metsätalousministeriö. Ehdotus vastaa voimassa olevassa laissa olevaa säännöstä pienin muutoksin. 5. Tärkkelystuen ottaminen valtion talousarvioon. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi valtion talousarvioon vuosina kotimaisen tärkkelystuotannon tukemista varten osoitettavasta määrärahasta. Ehdotus vastaa
4 vp - HE 79 teknisesti voimassa olevan lain sisältöä. Mainittuja määrärahoja jouduttaisiin kuitenkin korottamaan, jos tärkkelyksen kansainvälinen hinta alenisi yli 20 prosenttia vuonna 1992 syyskuussa määritellystä tärkkelyksen kansainvälisestä vertailuhinnasta. 6. Tärkkelystuen hakeminen ja maksaminen. Pykälässä ehdotetaan säädettävksi tärkkelystuen maksamisesta. Maatilahallituksen lakkauttamisen johdosta tehtävä ehdotetaan annettavaksi maa- ja metsätalousministeriölle. Teknisesti ehdotus vastaa muilta osin voimassa olevaa lakia. 7. Yhteisöjen velvollisuudet. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi tärkkelystuotantoa harjoittavien yhteisöjen velvollisuuksista. Maatilahallituksen lakkauttamisen johdosta valvontavastuu ehdotetaan siirrettäväksi maa- ja metsätalousministeriölle. Yhteisöiltä ei enää vaadittaisi tärkkelyksen hinnoittelulaskelmia eikä raportteja kustannus- ja kannattavuusseurannasta. Muilta osin ehdotus vastaa voimassa olevaa lakia. 8. Laiminlyönnin seuraukset. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi laiminlyönnin seurauksista. Maatilahallituksen lakkauttamisen johdosta ehdotetaan valvonta vastuu annettavaksi maa- ja metsätalousministeriölle. Muilta osin ehdotus vastaa voimassa olevaa lakia. 9. Liikesalaisuus. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi liikesalaisuudesta. Ehdotus vastaa voimassa olevaa lakia. 10. Valtuutussäännös. Ehdotettu valtuutussäännös vastaa voimassa olevaa lakia. 11. Voimaantulo. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi lain voimaantulosta ja voimassaolosta. 2. Voimaantulo Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 pmvanä tammikuuta Lain 3 :n 2 momentti ehdotetaan kuitenkin tulevaksi voimaan 1 päivänä syyskuuta Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus: Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Laki kotimaisesta tärkkelystuotannosta 1 Yleiset säännökset Kotimaisen tärkkelystuotannon turvaamiseksi maksetaan valtion talousarvion puitteissa tukea kotimaisesta perunasta ja viljasta tärkkelystä valmistaville yhteisöille sen mukaan kuin tässä laissa säädetään. Satovuodella tarkoitetaan tässä laissa heinäkuun 1 päivän ja kesäkuun 30 päivän välistä ajanjaksoa. 2 Tärkkelystuen määrä Kotimaassa tuotetusta perunasta valmistetun perunatärkkelyksen tuen enimmäismäärä satovuonna 1993/94 on 69 miljoonaa markkaa, satovuonna 1994/95 67 miljoonaa markkaa ja satovuonna 1995/96 64,5 miljoonaa markkaa. Tärkkelystuen perunatärkkelyskiloa kohti laskettu enimmäismäärä on satovuoden 1993/94 osalta 2,70 markkaa, satovuoden 1994/95 osalta 2,60 markkaa ja satovuoden 1995/96 osalta 2,50 markkaa. Kotimaisesta viljasta valmistetun viljatärkkelyksen markkinointiin voidaan myöntää vuosittain tukea valtion talousarvion puitteissa. 3 Tärkkelystuen perusteet Kotimaassa perunatärkkelystuotantoa harjoittavalle yhteisölle maksetaan valtion varoista tärkkelystukea kotimaisesta raaka-aineesta valmistetun tärkkelyksen hinnan alentamiseksi tärkkelyksen kansainvälisen markkinahinnan tasolle. Maa- ja metsätalousministeriö vahvistaa syyskuussa 1992 tärkkelykselle kansainvälisen vertailuhinnan lain voimassaoloajaksi. Jos tärkkelyksen kansainvälinen hinta satovuoden aikana on alentunut enemmän kuin 20 prosenttia syyskuussa 1992 vahvistetusta tärk-
5 1992 vp- HE 79 5 kelyksen kansainvälisestä vertailuhinnasta, korotetaan kysymyksessä olevan satovuoden tärkkelystuotannon tukemista varten osoitettujen varojen kokonaismäärää sekä 2 :n 2 momentissa tarkoitettua enimmäismäärää sillä prosenttiyksikkömäärällä, jolla hinnanalennus ylittää edellä tarkoitetun raja-arvon. Kansainvälisen hinnan kohotessa vastaavasti alennetaan kysymyksessä olevan satovuoden tärkkelystuotannon tukemista varten osoitettujen varojen kokonaismäärää ja 2 :n 2 momentissa tarkoitettua enimmäismäärää. Kotimaassa valmistetun perunatärkkelyksen raaka-aineen hintana pidetään maataloustuottajien keskusjärjestöjen ja tärkkelysteollisuutta edustavan järjestön välillä sovittua hintaa. Valtioneuvosto päättää vuosittain kunkin vuoden helmikuun loppuun mennessä ne perusteet, joilla tukea voidaan maksaa kuluvana kalenterivuotena markkinaitavalle viljatärkkelykselle. 4 Tärkkelyksen käyttötarkoitukset ja yhteisöjen osuudet Maa- ja metsätalousministeriö määrää ne kotimaisen tärkkelyksen käyttötarkoitukset, joihin markkinoitavan tärkkelyksen osalta valtion tukea voidaan saada. Maa- ja metsätalousministeriö vahvistaa vuosittain kunkin tärkkelystä valmistavan yhteisön osuuden 2 :n 1 momentissa tarkoitetusta tuesta yhteisöjen keskenään tekemän sopimuksen mukaisesti. Jos yhteisöt eivät asiasta sovi, maa- ja metsätalousministeriö vahvistaa osuudet viimeistään satovuotta edeltävän maaliskuun loppuun mennessä. 5 Tärkkelystuen ottaminen valtion talousarvioon Tässä laissa tarkoitetun tärkkelystuen maksamista varten osoitetaan valtion talousarvioon vuonna miljoonaa markkaa, vuonna miljoonaa markkaa ja vuonna ,5 miljoonaa markkaa. 6 Tärkkelystuen hakeminen ja maksaminen Hakemus tärkkelystuen saamiseksi on tarpeellisine selvityksineen tehtävä kuukausittain maa- ja metsätalousministeriölle. Maa- ja metsätalousministeriö päättää tärkkelystuen myöntämisestä ja huolehtii sen maksamisesta tärkkelystä valmistavalle yhteisölle. 7 Yhteisöjen velvollisuudet Valtion tukea saavan yhteisön tulee pitää viljelysopimusrekisteriä sekä sellaista kirjanpitoa, josta käy selville kaikki viljely- tai hankintasopimusten perusteella ostetut raaka-ainemäärät, hinnat hinnoitteluperusteineen sekä ostetut ja myydyt tärkkelysmäärät Yhteisö on velvollinen esittämään maa- ja metsätalousministeriön määräämälle virkamiehelle tarkastusta varten kustannuslaskentansa ja kaikki tarvittavat tili- ja muut asiakirjat sekä muutoinkin avustamaan tarkastuksen suorittamisessa. 8 Laiminlyönnin seuraukset Jos valtion tukea saava yhteisö kehotuksesta huolimatta laiminlyö 7 :ssä säädetyt velvollisuudet, voi maa- ja metsätalousministeriö lopettaa valtion tuen maksamisen siitä ajankohdasta lukien, jolloin laiminlyönti on todettu. Perusteettomasti tai liikaa maksettu tuki peritään takaisin sen mukaan, mitä maataloustuen jako- ja valvontatehtävien hoitamisesta annetussa laissa (88/71) säädetään. 9 Liikesalaisuus Liikesalaisuudeksi katsottavaa tietoa, joka on saatu tämän lain nojalla, ei saa käyttää yksityiseksi hyödyksi eikä kertoa sivullisille. 10 Valtuutussäännös Tarkempia määräyksiä tämän lain täytäntöönpanosta antaa tarvittaessa maa- ja metsätalousministeriö. 11 Voimaantulo Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1993 lukuun ottamatta 3 :n 2 momenttia, joka tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta Laki koskee satovuosina 1993/94-
6 vp - HE /96 kotimaassa markkinoitavaa peruna- markkinoitavaa viljatärkkelystä. tärkkelystä ja vuosina kotimaassa Helsingissä 27 päivänä toukokuuta 1992 Tasavallan Presidentti MAUNO KOIVISTO Ministeri Ole Norrback
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1991 vp - HE 116 Hallituksen esitys Eduskunnalle kotimaisesta tärkkelystuotannosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kotimaisesta tärkkelystuotannosta annetun
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1991 vp - HE 117 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kotimaisesta öljykasvituotannosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kotimaisesta öljykasvituotannosta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1991 vp - HE 115 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sokerilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sokerilain voimassaoloaikaa jatkettavaksi yhdellä vuodella. Esityksessä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1993 vp - HE 229 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sokerilain 5 :n, kotimaisesta tärkkelystuotannosta annetun lain 3 :n ja kotimaisesta öljykasvituotannosta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN
HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen
1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
1992 vp - HE 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion pelastusoppilaitoksista annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion pelastusoppilaitoksista
1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
HE 199/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kuljetusten alueellisesta tukemisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 215/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain annetun lain, yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun lain annetun lain ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 299/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuntarakennelain muuttamisesta sekä kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen 5 momentin kumoamisesta
valtionlainojen sekä maatilalain mukaisten korkotukilainojen korko säilyisi tasolla, jolle se on nostettu vuosina 1991 ja 1992.
1993 vp - HE 293 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 59 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan maaseutuelinkeinolakia muutettavaksi niin, että
1994 vp - HE 140 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 140 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle
1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen
eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.
HE 82/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 2 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä
LUONNOS HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta. Esityksen pääasiallinen sisältö
1 LUONNOS 23.4.2013 HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta Esityksen pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan terveydenhuoltolakia muutettavaksi siten, erityisvastuualuejaossa tapahtuvat
HE 242/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kansaneläkelakia
HE 242/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansaneläkelain 98 ja 103 :n sekä Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 78/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi osuuskuntalain voimaanpanosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan osuuskuntalain voimaanpanolakiin
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen
1990 vp. - HE n:o 239 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1990 vp. - HE n:o 239 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain 5 ja 7 :n sekä lasten kotihoidon tuesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen
1988 vp. - HE n:o 152 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1988 vp. - HE n:o 152 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 22 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1990 vp. - HE n:o 249 Hallituksen esitys Eduskunnalle ulkomaisten luottolaitosten Suomessa olevien sivukonttoreiden verotusta koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan,
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 18 ja 45 a :n muuttamisesta sekä sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta annetun lain
HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta
kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1991 vp - HE 23 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräiden saamisten perimisestä kerta kaikkiaan annetun lain 1 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan eräiden
HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 106/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 51 b ja 51 d :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon
1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 187 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laiksi valtionosuutta saavista liikunnan koulutuskeskuksista annetun lain 9 ja 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1991 vp - HE 21 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tasausverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tasausverolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että tasausvero poistetaan kaikilta teollisuuden
HE 167/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 167/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansanterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansanterveyslain säännöksiä yksilön ja hänen
1992 vp - HE 140. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp - HE 140 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan liikevaihtoverolakia muutettavaksi siten, että vuonna 1992
HE 126/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta
HE 126/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi apteekkimaksusta annetun lain 1 a ja 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta annettua
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 37/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 5 a ja 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että sairausvakuutuslakia alemmanasteisten lääkekorvauksia
1980 vp. n:o 125 ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÄLTÖ.
1980 vp. n:o 125 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi auto- ja moottoripyöräverosta annetun lain 7 ja 17 :n muuttamisesta. ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÄLTÖ. Esityksessä ehdotetaan taksiauton ja invalidien
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia
HE 12/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 18 luvun 13 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia siten, että
1.1. Nykyinen tilanne vp - HE 190
1991 vp - HE 190 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työntekijäin eläkelain 15 b :n ja eräiden työsuhteessa olevien taiteilijoiden ja toimittajien eläkelain muuttamisesta. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 155/2007 vp. tason muutoksen tarkentumisen takia. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetussa laissa sää-
HE 155/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kuntien lain 27 :n, sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain :n sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 81/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan terveydenhuoltolakia muutettavaksi siten, erityisvastuualuejaossa
1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1991 vp - HE 93 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen virkamiesten puolisoille maksettavasta erityiskorvauksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 2711996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 27 :n, porotalouslain 41 a :n ja luontaiselinkeinolain 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta
HE 21/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelain ajokorttiluvan myöntämistä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun
HE 165/1998 vp PERUSTELUT
HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto
maantulon jälkeen markkinoille tulevina kasvinsuojeluaineilla vain komission hyväksymiä tehoaineita sisältäviä
HE 14111997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi torjunta-ainelain 7 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Torjunta-aineiden tarkastuksesta ja rekisteröinnistä valtiolle aiheutuvien kustannusten
HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. 4. Voimaantulo
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaaedustuksen korvauksista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ulkomaanedustuksen korvauksista annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi
HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja eräiden muiden verotusta koskevien lakien annettujen lakien voimaantulosäännösten ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
4-16 jäsentä. Verohallitus määrää veroviraston. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia.
HE 204/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi verohallintolain 3 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia. Verotuksen oikaisulautakunnan
Kauppahintarekisteristä annettavista otteista ja muista rekisterin suoritteista perittäisiin maksuja noudattaen, mitä valtion maksuperustelaissa
1994 vp - HE 141 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöjen kauppahintarekisteristä ja kauppahintatilastosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
Esitys liittyy valtion tulo- ja menoarvioesitykseen vuodelle Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 1991.
1990 vp. - HE n:o 125 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain 16 ja 27 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että liikevaihtovero korotettaisiin
HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 111/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 14/2010 vp. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä toukokuuta 2010.
HE 14/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi urheilijan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp- HE 114 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi maidon, sianlihan ja viljan vientikustannusmaksusta annetun lain 9 :n muuttamisesta ja lannoiteverosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 11812000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi äitiysavustuslain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi äitiysavustuslakia siten, että äitiysavustukseen
HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön
HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin
Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan
HE 125/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 2 ja 11 f :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 141/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalouden interventiorahastosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalouden interventiorahastosta
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion eläkelakia muutettavaksi siten, että eläkeasioissa ensimmäisenä muutoksenhakuasteena
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 37/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion liikelaitoksista annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion liikelaitoksista
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 32/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle metallirahalain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan metallirahalakiin lisättäväksi säännös valtiovarainministeriön oikeudesta
1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1994 ~ - HE 113 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilakia muutettavaksi siten, että laissa säädettäisiin Euroopan
1. Nykytila ja ehdotetut muutokset. HE 205/2000 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kolttalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 205/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kolttalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kohtalakia muutettavaksi muun muassa siten, että kohtalain nojalla
HE 12/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 2/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 245/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain ja tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron
1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi
1981 vp; n:o 130 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1981 vp; n:o 130 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuodelta 1982 toimitettavassa valtionverotuksessa sovellettavista veroasteikoista ja veroprosenteista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen
HE 112/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi verontilityslakia ja tuloverolakia
HE 71/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan maatalouden interventiorahastosta
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalouden interventiorahastosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan maatalouden interventiorahastosta annettua lakia
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa
HE 36/1998 vp PERUSTELUT
HE 36/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi merimiesten vuosilomalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdot~taan merimiesten vuosilomalakia muutettavaksi vuosilomalain
HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä-
HE 217/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin,
1992 vp - HE 71 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1992 vp - HE 71 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi polttoaineverosta annetun lain verotaulukon muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Moottoribensiinin polttoaineveroa ehdotetaan korotettavaksi
HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.
HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista
1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1994 vp -- lie 271 Flallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 119/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 119/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työvoimapalvelulain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työvoimapalvelulakia. Lain nojalla voidaan myöntää
1989 vp. - HE n:o 169
1989 vp. - HE n:o 169 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain 7 :n muuttamisesta ja laiksi opintotukilain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN P ÄAASIALLINEN
HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Energiavirastosta annettua lakia siten, että
HE 118/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kalastuslain muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kalastuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kalastuslakia. Kalenterivuotta koskevaa kalastonhoitomaksua korotettaisiin
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 10/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 105 a :n ja vuoden 2003 veroasteikkolain 2 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia ja vuoden 2003 veroasteikkolakia.
HE 276/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lääkelain 42 ja 52 :n ja apteekkimaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta
HE 276/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lääkelain 42 ja 52 :n ja apteekkimaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lääkelakia muutettavaksi
1981 vp. n:o 177. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1981 vp. n:o 177 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion eläkelain mukaisen eläketurvan piiriin kuuluvat myös ulkomaan kansalaiset
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 193/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi nimilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi nimilakia. Lainmuutoksella ehdotetaan henkilön suku- ja
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanliikenteen kauppa-alusluettelosta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 133/2005 vp. indeksillä korotettuna. Lisäksi muutkin hoitopalkkion perusteita ja määrää koskevat säännökset siirrettäisiin asetuksesta. 1.
HE 133/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perhehoitajalain 2 :n muuttamisesta Perhehoitajalakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että perhehoitajalle maksettavan palkkion määrää tarkistettaisiin
HE 305/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain
HE 305/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sotilasvammalain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sotilasvammalakia siten, että kuntien sosiaalihuoltolain ja kansanterveyslain mukaan sotainvalideille
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain väliaikaisesta muuttamisesta
1991 vp - HE 20 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että liikevaihtovero korotettaisiin väliaikaisesti
HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 168/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merimieslain 81 :n ja merimiesten vuosilomalain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi merimieslakia
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansaneläkelain
HE 78/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkelain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun
HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 35/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi rangaistusten täytäntöönpanosta