Vuoden 2013 uuhipalkkion ja sen lisäpalkkion käsittelyssä noudatettavista menettelyistä
|
|
- Paavo Hukkanen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Varainhoito-osasto Tukien maksatusyksikkö Dnro 2456/54/2013 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Vuoden 2013 uuhipalkkion ja sen lisäpalkkion käsittelyssä noudatettavista menettelyistä Liitteenä on numero 61/13. Määräys on saatavissa Maaseutuviraston kirjaamosta (Alvar Aallon katu 5, PL 405, SEINÄJOKI, puh , sähköposti: ja internet -osoitteesta sekä maataloushallinnon extranetistä Aitasta. Edellytyksenä vuoden 2013 uuhipalkkion ja sen lisäpalkkion maksamisen aloittamiselle on, että tukeen liittyvät valvonnat on suoritettu. Maksukeräilyssä ovat mukana ainoastaan ne tukikelpoiset maksuhakemukset, jotka on tallennettu ja tarkastettu. Maksukeräilyssä huomioidut hakemukset käsitellään automaattisesti hyväksyttyinä saakka. Suomelle on vahvistettu yhteensä 0,8 miljoonaa euroa neuvoston asetuksen (EY) N:o 73/2009 mukaista uuhipalkkiota ja sen lisäpalkkiota. Edellä mainitusta määrästä uuhipalkkion osuus on 0,6 miljoonaa euroa ja uuhipalkkion LFA-lisän osuus on 0,2 miljoonaa euroa. Yksikkötuki on 50 prosenttia neuvoston asetuksen (EY) N:o 73/ ja 102 artiklan mukaisista uuhipalkkioiden yksikkötukitasoista. Uuhipalkkiota maksetaan 10,5 euroa uuhta kohti. Lampaanmaitoa tai lampaanmaitopohjaisia tuotteita kaupan pitävien tuenhakijoiden osalta palkkiota maksetaan uuhta kohti 8,4 euroa. Uuhipalkkion lisäpalkkiota maksetaan 3,5 euroa uuhipalkkiota saavaa uuhta kohti.
2 Tilalle maksettavia suoria tukia vähennetään neuvoston asetuksen (EY) N:o 73/ a ja 11 artiklan mukaisesti. Artiklan 11 mukainen leikkausprosentti on 2, suorien tukien yhteismäärän 2000 euroa ylittävältä osalta. Lisätietoja määräyksen sisältämistä asioista antaa: - tuen myöntämisen ehtojen osalta: Marika Lehtinen (puh ) - maksamisen osalta: Teppo Jauhiainen (puh ) Osastonjohtaja Erja Loppi Ylitarkastaja Teppo Jauhiainen Liitteet vuoden 2013 uuhipalkkion ja sen lisäpalkkion maksamisesta (61/13) Säädösluettelo
3 MÄÄRÄYS Nro 61/13 Dnro 2456/54/ Voimassaoloaika Maksuaika Valtuutussäännökset Laki Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanosta (1100/1994, muut. 423/2007) 11 4 mom.; Laki maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä hoidettaessa noudatettavasta menettelystä (1336/1992, muut. 428/2007) 13 2 mom.; Laki maatalouden tukien toimeenpanosta (192/2013) 13 3 mom., 19 2 mom. Vastaavat EU-säännökset Neuvoston asetus (EY) N:o 73/2009 yhteisen maatalouspolitiikan suoria tukijärjestelmiä koskevista yhteisistä säännöistä ja tietyistä viljelijöiden tukijärjestelmistä sekä asetusten (EY) N:o 1290/2005, (EY) N:o 247/2006, (EY) N:o 378/2007 muuttamisesta ja asetuksen (EY) N:o 1782/2003 kumoamisesta MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS VUODEN 2013 UUHIPALKKION JA SEN LISÄPALKKION MAKSAMISESTA Maaseutuvirasto on päättänyt Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanosta 8 päivänä joulukuuta 1994 annetun lain (1100/1994) 11 :n 4 momentin, maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä hoidettaessa noudatettavasta menettelystä 18 päivänä joulukuuta 1992 annetun lain (1336/1992) 13 :n 2 momentin, sellaisina kuin ne ovat ensimmäinen laissa 423/2007 ja jälkimmäinen laissa 428/2007 sekä maatalouden tukien toimeenpanosta 15 päivänä maaliskuuta 2013 annetun lain (192/2013) nojalla: 1 Yleistä Vuoden 2013 uuhipalkkion ja sen lisäpalkkion maksaminen voidaan aloittaa tämän määräyksen voimaantulon jälkeen noudattaen alla olevia säännöksiä. Ennen uuhipalkkion ja sen lisäpalkkion maksamista tehtävässä maksukeräilyssä otetaan huomioon ainoastaan ne tukihakemukset, joiden osalta hallinnolliset ja paikan päällä tehtävät valvonnat on suoritettu loppuun ja valvontatiedot on tallennettu ja varmennettu järjestelmään.
4 Näiden tukien maksamisen maksulupa päättyy 30 päivänä kesäkuuta Viimeinen maksukeräily tehdään , jonka jälkeen tukien maksamiselle on haettava erillinen maksulupapoikkeus. 2 Vuoden 2013 uuhipalkkion ja sen lisäpalkkion maksaminen Vuoden 2013 uuhipalkkion ja sen lisäpalkkion (tuki 1330, palkkiolajit 13304, 13305, 13306, 13307, 13314, 13315, 13316, 13317, 13324, 13325, 13326, 13327) maksukeräily voidaan aloittaa 27 päivänä marraskuuta Tuen maksua koskevan päätöksen lähettäminen viljelijöille Kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisen on tämän määräyksen perusteella lähetettävä tuenhakijoille vuoden 2013 uuhipalkkiota ja sen lisäpalkkiota koskeva tukipäätös. Päätös on perusteltava siten kuin hallintolain (434/2003) 45 :ssä siitä säädetään. Tukipäätökseen on liitettävä tämän määräyksen liitteenä oleva säädösluettelo. 4 Voimaantulo Tämä määräys tulee voimaan 22 päivänä marraskuuta Ennen määräyksen voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Seinäjoella 21 päivänä marraskuuta 2013 Ylijohtaja Leena Tenhola Ylitarkastaja Teppo Jauhiainen
5 Uuhipalkkio 2013 Säädöksen numero Neuvoston asetus (EY) N:o 73/2009 Neuvoston asetus (EU) N:o 1181/2013 Komission asetus (EY) N:o 1121/2009 Komission asetus (EY) N:o 1122/2009 Komission täytäntöönpanoasetus (EY) N:o 564/2012 Laki 238/2010 Laki 192/2013 VNa 233/2010 VNa 592/2007 VNa 242/2013 MMMa 1124/2005 MMMa 469/2005 Säädöksen nimi Neuvoston asetus yhteisen maatalouspolitiikan suoria tukijärjestelmiä koskevista yhteisistä säännöistä ja tietyistä viljelijöiden tukijärjestelmistä sekä asetusten (EY) N:o 1290/2005, (EY) N:o 247/2006, (EY) N:o 378/2007 muuttamisesta ja asetuksen (EY) N:o 1782/2003 kumoamisesta Neuvoston asetus (EU) N:o 1181/2013 neuvoston asetuksessa (EY) N:o 73/2009 säädettyjen suorien tukien mukauttamisasteesta kalenterivuodeksi 2013 ja komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 964/2013 kumoamisesta Komission asetus neuvoston asetuksen (EY) N:o 73/2009 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä sen IV ja V osastossa säädettyjen viljelijätukijärjestelmien osalta Komission asetus neuvoston asetuksen (EY) N:o 73/2009 täytäntöönpanoa koskevista yksityskohtaisista säännöistä mainitussa asetuksessa säädettyjen viljelijöiden suorien tukien järjestelmien mukaisten täydentävien ehtojen, tuen mukauttamisen ja yhdennetyn hallinto- ja valvontajärjestelmän osalta sekä neuvoston asetuksen (EY) N:o 1234/2007 täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä viinialalle säädetyn tukijärjestelmän mukaisten täydentävien ehtojen osalta Komission täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 564/2012 neuvoston asetuksessa (EY) N:o 73/2009 säädettyihin tiettyihin suoriin tukijärjestelmiin sovellettavista vuoden 2012 talousarviomäärärahojen enimmäismääristä Laki eläintunnistusjärjestelmästä Laki maatalouden tukien toimeenpanosta Valtioneuvoston asetus tilatukijärjestelmästä Valtioneuvoston asetus Euroopan yhteisön kokonaan rahoittamien eläintukien valvonnasta Valtioneuvoston asetus tilatukijärjestelmästä Maa- ja metsätalousministeriön asetus uuhipalkkioiden kiintiöstä Maa- ja metsätalousministeriön asetus lammas- ja vuohieläinten merkitsemisestä ja rekisteröinnistä 5/13 23/13 61/13 EU:n uuhipalkkion ja sen lisäpalkkion, uuhipalkkiokiintiöiden ja teuraskaritsan laatupalkkion hakuajoista ja hakulomakkeista vuonna 2013 vuonna 2013 haettujen uuhipalkkiooikeuskiintiöiden ja uuhipalkkio-oikeuksien lisäkiintiöiden vahvistamisesta vuoden 2013 uuhipalkkion ja sen lisäpalkkion maksamisesta
Varainhoito-osasto Dnro 2455/54/2013 Tukien maksatusyksikkö
Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2455/54/2013 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Vuoden 2013 valkuais- ja öljykasvipalkkion käsittelyssä
Varainhoito-osasto Dnro 939/22/2010 Tukien maksatusyksikkö
Varainhoito-osasto 31.5.2010 Dnro 939/22/2010 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Vuoden 2009 timotein EU:n siementuotannon tuen käsittelyssä
Varainhoito-osasto Dnro 1974/22/2012 Tukien maksatusyksikkö
Varainhoito-osasto 11.12.2012 Dnro 1974/22/2012 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Vuoden 2012 täydentävien ehtojen tilaneuvontatuen (1990) maksaminen, toinen hakukerta Liitteenä
Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2478/54/2013 Tukien maksatusyksikkö. Vuoden 2013 luonnonhaittakorvauksen toisen erän maksaminen
Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2478/54/2013 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Vuoden 2013 luonnonhaittakorvauksen toisen erän maksaminen Liitteenä on maksamista
Varainhoito-osasto Tukien maksatusyksikkö 918/ /2016
Varainhoito-osasto 30.5.2016 Tukien maksatusyksikkö 918/03.03.00/2016 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Sianlihantuottajille ja maidontuottajille vuonna 2015
Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2454/54/2013 Tukien maksatusyksikkö. Vuoden 2013 tilatuen käsittelyssä noudatettavista menettelyistä.
Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2454/54/2013 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Vuoden 2013 tilatuen
Vuoden 2015 ympäristösopimusten ( ) toisen erän maksaminen
Varainhoito-osasto 30.5.2016 Tukien maksatusyksikkö 920/03.03.00/2016 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskukset Vuoden 2015 ympäristösopimusten (2014-2020) toisen
Varainhoito-osasto Dnro 3638/54/2014 Tukien maksatusyksikkö
Varainhoito-osasto 30.5.2014 Dnro 3638/54/2014 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Vuoden 2014 täydentävien ehtojen tilaneuvontatuen (1990) ensimmäisen hakukerran maksaminen Liitteenä
Varainhoito-osasto Dnro 1456/22/2010 Tukien maksatusyksikkö Määräysnumero 59/10
Varainhoito-osasto 15.9.2010 Dnro 1456/22/2010 Tukien maksatusyksikkö Määräysnumero 59/10 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Vuoden 2010 maatalouden ympäristötuen ja luonnonhaittakorvauksen
Maatalouden ympäristötuen erityistuen 2049 toisen erän maksaminen. Lisätietoja määräyksen sisältämistä asioista antaa:
Varainhoito-osasto 30.5.2016 Tukien maksatusyksikkö 919/03.03.00/2016 ELY-keskukset Maatalouden ympäristötuen erityistuen 2049 toisen erän maksaminen Liitteenä on maksamista koskeva Maaseutuviraston määräys
Varainhoito-osasto 30.5.2014 Dnro 3637/54/2014 Tukien maksatusyksikkö
Varainhoito-osasto 30.5.2014 Dnro 3637/54/2014 Tukien maksatusyksikkö ELY-keskukset Vuoden 2014 maatalousyrittäjien opintorahaa (2521) koskevien hakemusten käsittelyssä noudatettavista menettelyistä Liitteenä
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS VUODEN 2006 TILATUEN MAKSATUKSESTA
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 89/06 Dnro 4830/01/2006 24.11.2006 Voimassaoloaika 29.11.2006 - toistaiseksi Valtuutussäännökset Laki Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanosta
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Nro 74/06 Dnro 3644/01/
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 74/06 Dnro 3644/01/2006 8.9.2006 Voimassaoloaika 13.9.2006 - toistaiseksi Valtuutussäännökset Maaseutuelinkeinojen rahoituslaki (329/1999, muut. 44/2000) 11 4 mom.
MÄÄRÄYS. Pvm Dnro 3641/54/2014. Maaseutuviraston määräyskokoelma 43/14. Valtuutussäännökset:
MÄÄRÄYS Pvm 13.6.2014 Dnro 3641/54/2014 Maaseutuviraston määräyskokoelma 43/14 Valtuutussäännökset: Laki maatalouden tukien toimeenpanosta (192/2013) 13 3 mom., 15 2 mom. ja 18 2 mom. Vastaavat EU-säännökset:
Varainhoito-osasto /22/2007 Tukien maksatusyksikkö. Vuoden 2007 maatalouden ympäristötuen erityistukien maksatus
Varainhoito-osasto 26.9.2007 747/22/2007 Tukien maksatusyksikkö TE-keskusten maaseutuosastot Vuoden 2007 maatalouden ympäristötuen erityistukien maksatus Liitteenä on maksatusta koskeva Maaseutuviraston
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Nro 67/02 Dnro 2725/524/
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 67/02 Dnro 2725/524/2002 18.9.2002 Voimassaoloaika 25.9.2002 - toistaiseksi Valtuutussäännökset Laki Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanosta
Maaseutuviraston määräyskokoelma 29/09
MAASEUTUVIRASTO MÄÄRÄYS Maaseutuelinkeino-osasto PL 256 00101 HELSINKI Pvm 29.4.2009 Dnro 707/22/2009 Maaseutuviraston määräyskokoelma 29/09 Valtuutussäännökset: L Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan
Maaseutuviraston määräyskokoelma 38/10
MAASEUTUVIRASTO MÄÄRÄYS Maaseutuelinkeino-osasto PL 256 00101 HELSINKI Pvm 29.4.2010 Dnro 760/22/2010 Maaseutuviraston määräyskokoelma 38/10 Valtuutussäännökset: L Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan
MÄÄRÄYS. Pvm Dnro 3454/54/2014. Maaseutuviraston määräyskokoelma 32/14. Valtuutussäännökset:
MÄÄRÄYS Pvm 7.5.2014 Dnro 3454/54/2014 Maaseutuviraston määräyskokoelma 32/14 Valtuutussäännökset: Laki maatalouden tukien toimeenpanosta (192/2013) 15 2 mom. Vastaavat EU-säännökset: Euroopan parlamentin
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 123/00 Dnro 4157/00/2000 24.11.2000 Voimassaoloaika 29.11.2000 - toistaiseksi Valtuutussäännökset Laki Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanosta
Maaseutuelinkeino-osasto PL SEINÄJOKI Pvm Dnro 18/22/2012. Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 1/12
MAASEUTUVIRASTO Maaseutuelinkeino-osasto PL 405 60101 SEINÄJOKI MÄÄRÄYS Pvm 2.2.2012 Dnro 18/22/2012 Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 1/12 Valtuutussäännökset: Laki maa- ja puutarhatalouden kansallisista
MÄÄRÄYS. Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 3/09 Pvm Dnro 235/22/2009
MÄÄRÄYS Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 3/09 Pvm 20.2.2009 Dnro 235/22/2009 Voimassaoloaika: 23.2.2009 - toistaiseksi Valtuutussäännökset: Laki maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista (1559/2001
Maaseutuviraston määräyskokoelma 20/11
MAASEUTUVIRASTO MÄÄRÄYS Maaseutuelinkeino-osasto PL 405 60101 SEINÄJOKI Pvm 28.3.2011 Dnro 562/22/2011 Maaseutuviraston määräyskokoelma 20/11 Valtuutussäännökset: Laki maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä
MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KANSALLISTEN TUKIEN HAKEMISESTA VUONNA 2017
MÄÄRÄYS Pvm. 25.1.2017 Dnro 1810/03.00.00/2017 Maaseutuviraston määräyskokoelma nro 66/16 Valtuutussäännökset: Laki maatalouden tukien toimeenpanosta (192/2013) 13 3 mom., 15 2 mom., 18 2 mom. Voimassaoloaika:
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 25.11.2016 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA SEKÄ PELTOKASVIPALKKIOSTA
SISÄLLYS. asetuksen muuttamisesta N:o Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2009 N:o 1840 1847 SISÄLLYS N:o Sivu 1840 Valtioneuvoston asetus täydentävien ehtojen hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimusten
MÄÄRÄYS. Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 9/10 Pvm Dnro 186/22/2010
MÄÄRÄYS Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 9/10 Pvm 9.2.2010 Dnro 186/22/2010 Voimassaoloaika: 10.2.2010 - toistaiseksi Valtuutussäännökset: Laki maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista (1559/2001
MÄÄRÄYS. Voimassaoloaika: toistaiseksi
MÄÄRÄYS Pvm. 8.4.2015 Dnro 850/54/2015 Maaseutuviraston määräyskokoelma nro 23/15 Valtuutussäännökset: Laki maatalouden tukien toimeenpanosta (192/2013) 15 2 mom. Voimassaoloaika: 9.4.2015 toistaiseksi
MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KANSALLISTEN TUKIEN HAKUAJOISTA VUONNA 2016
MÄÄRÄYS Pvm. 8.2.2016 Dnro 44/03.00.00/2016 Maaseutuviraston määräyskokoelma nro 2/16 Valtuutussäännökset: Laki maatalouden tukien toimeenpanosta (192/2013) 13 3 mom., 15 2 mom., 18 2 mom. Voimassaoloaika:
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö
LAUSUNTOPYYNTÖ 260857 Maa- ja metsätalousministeriö 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 5.11.2018 1795/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON
MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN JA YLEIS- HYÖDYLLISEN INVESTOINTIHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKE- MUSLOMAKKEESTA
MÄÄRÄYS Pvm. 17.6.2015 Dnro 1272/54/2015 Maaseutuviraston määräyskokoelma nro 58/15 Kumotaan Määräys Nro 33/15, Dnro 969/54/2015 Valtuutussäännökset: Laki (28/2014) 13 3. mom., 35 6. mom. 36 5. mom., 38
MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KANSALLISTEN TUKIEN HAKUAJOISTA VUONNA 2014
MÄÄRÄYS Pvm 17.3.2014 Dnro 526/54/2014 Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 13/14 Valtuutussäännökset: Laki maatalouden tukien toimeenpanosta (192/2013) 13 3 mom. Voimassaoloaika: 17.3.2014 - toistaiseksi
MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKEMUSLOMAKKEESTA
MÄÄRÄYS Pvm. 29.4.2015 Dnro 969/54/2015 Maaseutuviraston määräyskokoelma nro 33/15 Kumotaan Määräys Nro 11/15, Dnro 307/54/2015 Valtuutussäännökset: Laki (28/2014) 13 3. mom., 35 6. mom. 36 5. mom., 38
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 251757 1(2) mmm.fi 9.4.2018 730/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN
Ministeriön lausuntopyynnöt liitteineen löytyvät MMM:n internet-sivustolta
Maa- ja metsätalousministeriö Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 2.5.2019 LAUSUNTOPYYNTÖ 269377 730/01.02/2019 1 (2) Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ YLEISKIRJE Nro 60/00 Maatalousosasto Dnro 1973/01/2000
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ YLEISKIRJE Nro 60/00 Maatalousosasto 16.5.2000 Dnro 1973/01/2000 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Työvoima- ja elinkeinokeskusten maaseutuosastot Ahvenanmaan lääninhallitus
Maaseutuelinkeino-osasto PL 405 60101 SEINÄJOKI Pvm 26.1.2011 Dnro 64/22/2011. Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 2/11
MAASEUTUVIRASTO Maaseutuelinkeino-osasto PL 405 60101 SEINÄJOKI MÄÄRÄYS Pvm 26.1.2011 Dnro 64/22/2011 Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 2/11 Valtuutussäännökset: Laki maa- ja puutarhatalouden kansallisista
/01.02/2017
A mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 227239 1(2) 1.2.2017 197/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.7.2018 C(2018) 4838 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 30.7.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 233673 1(2) mmm.fi 25.4.2017 872/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 235783 1(2) mmm.fi 15.5.2017 1003/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PINTA-ALOJEN JA PINTA-ALAPERUSTEISTEN EUROOPAN UNIONIN RAHOITTAMIEN
Maaseutuviraston määräyskokoelma
MAASEUTUVIRASTO Maaseutuelinkeino-osasto PL 405 60101 SEINÄJOKI MÄÄRÄYS Pvm 19.3.2013 Dnro 725/54/2013 Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 9/13 Valtuutussäännökset: Laki maa- ja puutarhatalouden kansallisista
Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.
LAUSUNTOPYYNTÖ 247736 1(2) 25.1.2018 175/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI EI- TUOTANNOLLISIA INVESTOINTEJA KOSKEVAN KORVAUKSEN JA ERÄIDEN SOPIMUSTEN
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö 269963 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agricutture and Forestry 6.5.2019 753/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON
Maaseutuviraston määräyskokoelma 28/11
MAASEUTUVIRASTO MÄÄRÄYS Maaseutuelinkeino-osasto PL 405 60101 SEINÄJOKI Pvm 29.4.2011 Dnro 646/22/2011 Maaseutuviraston määräyskokoelma 28/11 Valtuutussäännökset: L Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ YLEISKIRJE Nro 95/00 Maatalousosasto Dnro 3080/01/2000
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ YLEISKIRJE Nro 95/00 Maatalousosasto 15.9.2000 Dnro 3080/01/2000 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Työvoima- ja elinkeinokeskusten maaseutuosastot Voimassaoloaika 20.9.2000
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 12.5.2017 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA SEKÄ PELTOKASVIPALKKIOSTA
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 242844 1(2) mmm.fi 24.10.2017 1726/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUKI- JÄRJESTELMÄN KANSALLISEN VARANNON KÄYTÖSTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON
Maaseutuviraston määräyskokoelma
MAASEUTUVIRASTO MÄÄRÄYS 13/10 Maaseutuelinkeino-osasto PL 256 00101 HELSINKI Pvm 24.2.2010 Dnro 245/22/2010 Maaseutuviraston määräyskokoelma 13/10 Valtuutussäännökset: Laki maaseutuelinkeinojen tukitehtävä
MAARAYS Nro 4/18 Asianro 310/ /2018. Voimassaoloaika toistaiseksi
MAARAYS Nro 4/18 Asianro 310/04.00.00/2018 Voimassaoloaika 8.2.2018 - toistaiseksi Valtuutussaannokset Laki porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista (986/2011) Koittalaki (253/1995) MAASEUTUVIRASTON
Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 6/08 Pvm Dnro 252/22/2008
MÄÄRÄYS Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 6/08 Pvm 21.2.2008 Dnro 252/22/2008 Voimassaoloaika: 22.2.2008 - toistaiseksi Valtuutussäännökset: Laki maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista (1559/2001
Julkaistu Helsingissä 12 päivänä tammikuuta 2015. 7/2015 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä tammikuuta 2015 7/2015 Valtioneuvoston asetus täydentävien ehtojen lakisääteisistä hoitovaatimuksista sekä niiden ja hyvän maatalouden ja ympäristön
Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.
Ämmm.Fi LAUSUNTOPYYNTÖ 251299 1(2) 22.3.2018 664/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PINTA-ALOJEN JA PINTA-ALAPERUSTEISTEN EUROOPAN UNIONIN RAHOITTAMIEN
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) Ämmm.R /01.02/2016. Jakelussa mainitut
LAUSUNTOPYYNTÖ 223642 1 (2) Ämmm.R 10.10.2016 1580/01.02/2016 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA
Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.
LAUSUNTOPYYNTÖ 258761 1(2) 2.10.2018 1595/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUKI- JÄRJESTELMÄN KANSALLISEN VARANNON KÄYTÖSTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus täydentävien ehtojen lakisääteisistä hoitovaatimuksista sekä niiden ja hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimusten noudattamisen valvonnasta annetun valtioneuvoston asetuksen liitteiden
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 258499 1(2) mmm.fi 2.10.2018 1593/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TÄYDENTÄ VIEN EHTOJEN LAKISÄÄTEISISTÄ HOITOVAATIMUKSISTA SEKÄ NIIDEN
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 21.1.2016 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA SEKÄ PELTOKASVIPALKKIOSTA
RUOKAVIRASTON MÄÄRÄYS KANSALLISTEN TUKIEN HAKEMISESTA VUONNA 2019
Määräyksen numero Pvm Asianumero MÄÄRÄYS 1 / 7 5/2019 24.1.2019 379/00.00.01.02.00/2019 RUOKAVIRASTON MÄÄRÄYS KANSALLISTEN TUKIEN HAKEMISESTA VUONNA 2019 Ruokavirasto on päättänyt maatalouden tukien toimeenpanosta
Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta. Esittelijä: Czesław Adam Siekierski A8-0018/2019
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja 28.1.2019 A8-0018/2019/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetusten (EU) N:o 1305/2013 ja (EU) N:o 1307/2013
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 16.5.2016 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS VUODELTA 2015 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA SEKÄ PELTOKASVIPALKKIOSTA
luonnos Tämä asetus tulee voimaan x päivänä x kuuta Sitä sovelletaan kuitenkin 1 päivästä tammikuuta 2017.
1 luonnos 6.7.2017 Valtioneuvoston asetus täydentävien ehtojen lakisääteisistä hoitovaatimuksista sekä niiden ja hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimusten noudattamisen valvonnasta annetun valtioneuvoston
Julkaistu Helsingissä 26 päivänä tammikuuta /2011 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 26 päivänä tammikuuta 2011 48/2011 Valtioneuvoston asetus vuodelta 2011 maksettavista lypsylehmä- ja nautapalkkioista, teuraskaritsan laatupalkkiosta sekä valkuais-
(6) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat Euroopan meri- ja kalatalousrahaston komitean lausunnon mukaiset,
9.5.2017 L 119/7 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/788, annettu 8 päivänä toukokuuta 2017, meri- ja kalatalousrahastosta annetun asetuksen (EU) N:o 508/2014 nojalla annettavista säännöistä, jotka
HE 43/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 43/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä hoidettaessa noudatettavasta menettelystä annetun lain 6 ja 7 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
LAUSUNTOPYYNTÖ (2)
LAUSUNTOPYYNTÖ 248833 1(2) 14.2.2018 331/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TULVIEN JA RANKKASATEIDEN VUOKSI KIIREELLISENÄ TUKITOIMENPITEENÄ VILJELIJÖILLE
Yritystuen maksaminen
Yritystuen maksaminen Leadertyön ajankohtaispäivät 28.10.2015 Maaseutuvirasto Tukien maksatusyksikkö Per-Ola Staffans Yritystuen maksamiseen liittyviä säännöksiä Ns. maaseuturahastoasetus (EU) N:o 1305/2013
SISÄLLYS. N:o 204. Maa- ja metsätalousministeriön asetus. peltokasvien tuen vuoden 1991 viljelyvaatimuksesta poikkeamisesta vuonna 2001
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä maaliskuuta 2001 N:o 204 212 SISÄLLYS N:o Sivu 204 Maa- ja metsätalousministeriön asetus peltokasvien tuen vuoden 1991 viljelyvaatimuksesta poikkeamisesta
ASETUKSET. ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,
25.11.2016 L 319/3 ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/2054, annettu 22 päivänä marraskuuta 2016, asetuksista (EY) N:o 2305/2003, (EY) N:o 969/2006, (EY) N:o 1067/2008 ja täytäntöönpanoasetuksesta
Julkaistu Helsingissä 21 päivänä tammikuuta /2014 Laki. maaseudun kehittämisohjelmien hallinnoinnista
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä tammikuuta 2014 27/2014 Laki maaseudun kehittämisohjelmien hallinnoinnista Annettu Helsingissä 17 päivänä tammikuuta 2014 Eduskunnan päätöksen mukaisesti
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.3.2017 COM(2017) 150 final 2017/0068 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien mukautusasteen vahvistamisesta
NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN
NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 17/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: LIITTYMISASIAKIRJA, LIITE IV EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET
Ämmm.n /01.02/2018. Jakelussa mainitut
A LAUSUNTOPYYNTÖ 248230 1 (2) Ämmm.n 31.1.2018 232/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TÄYDENTÄVI EN EHTOJEN HYVÄN MAATALOUDEN JA YMPÄRISTÖN VAATIMUKSISTA
Eläin- ja erikoistukien muutokset vuonna 2014
Eläin- ja erikoistukien muutokset vuonna 2014 Maatalousalan De minimis -tuki Maatalousalan De minimis tuesta annettiin uusi asetus 18.12.2013 Komission asetus (EU) N:o 1408/2013, Euroopan unionin toiminnasta
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.3.2014 COM(2014) 175 final 2014/0097 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS neuvoston asetuksessa (EY) N:o 73/2009 säädettyjen suorien tukien mukautusasteesta
Leader-työn uusien työntekijöiden koulutuspäivät, Oulu
3.5.2017 Leader-työn uusien työntekijöiden koulutuspäivät, Oulu Tiina Rinta-Rahko, ylitarkstaja Komission rooli Vastaa maatalousrahastosta (maaseuturahasto) Hyväksyy kansalliset kehittämisohjelmat Antaa
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 26/2010 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 26/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi maaseutuhallinnon järjestämisestä kunnissa, maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä hoidettaessa noudatettavasta menettelystä annetun lain muuttamisesta
HE 194/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tilatukijärjestelmän
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tilatukijärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tilatukijärjestelmän täytäntöönpanosta
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.10.2018 C(2018) 7044 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 30.10.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen
MAARAYS. Pvm Dnro 2080/ /2017. Voimassaoloaika: toistaiseksi
MAARAYS Pvm. 25.1.2018 Dnro 2080/03.00.00/2017 Maaseutuviraston maarayskokoelma nro 24/17 Valtuutussaannokset: Laki maatalouden tukien toimeenpanosta (192/2013) 13 3 mom., 15 2 mom., 18 2 mom. Voimassaoloaika:
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) m m m.pi
LAUSUNTOPYYNTÖ 251628 1(2) m m m.pi 9.4.2018 741/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VUODELTA 2017 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA
VUODEN 2013 HAKUOHJEET. Tärkkelysperunapalkkio. (Tarkennus)
VUODEN 2013 HAKUOHJEET Tärkkelysperunapalkkio (Tarkennus) Sisällysluettelo UUTTA 2013... 3 Määritelmiä... 3 1 Tärkkelysperunapalkkio... 4 2 Tärkkelysperunapalkkion hakeminen... 4 2.1 Hakemuksen myöhästyminen...
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.4.2018 C(2018) 2420 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 26.4.2018, delegoidun asetuksen (EU) N:o 907/2014 muuttamisesta maksumääräaikojen noudattamatta jättämisen
Maaseutuviraston tehtäviä tuetun rakentamisen prosessissa
#99622 Maaseutuviraston tehtäviä tuetun rakentamisen prosessissa Maaseuturakentamisen suunnittelun ajankohtaispäivä Oulu 20.2.2013 Seija Oikarinen ylitarkastaja, rakentaminen Maaseutuvirasto seija.oikarinen@mavi.fi
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ YLEISKIRJE Nro 52/00 Maatalousosasto Dnro/1456/01/2000
1 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ YLEISKIRJE Nro 52/00 Maatalousosasto 4.4.2000 Dnro/1456/01/2000 Työvoima- ja elinkeinokeskusten maaseutuosastot Ahvenanmaan lääninhallitus Voimassaoloaika 7.4.2000 - toistaiseksi
VUODEN 2014 HAKUOHJEET. Tärkkelysperunapalkkio (Tarkennus)
VUODEN 2014 HAKUOHJEET Tärkkelysperunapalkkio (Tarkennus) Sisällysluettelo UUTTA 2014... 3 Määritelmiä... 3 1 Tärkkelysperunapalkkio... 4 2 Tärkkelysperunapalkkion hakeminen... 4 2.1 Hakemuksen myöhästyminen...
HE 18/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tilatukijärjestelmän
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tilatukijärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tilatukijärjestelmän täytäntöönpanosta
Maaseutuelinkeino-osasto PL 405 60101 SEINÄJOKI Pvm 26.4.2013 Dnro 1091/54/2013. Maaseutuviraston määräyskokoelma 26/13. Valtuutussäännökset:
MAASEUTUVIRASTO MÄÄRÄYS Maaseutuelinkeino-osasto PL 405 60101 SEINÄJOKI Pvm 26.4.2013 Dnro 1091/54/2013 Maaseutuviraston määräyskokoelma 26/13 Valtuutussäännökset: Laki maatalouden tukien toimeenpanosta
Maaseutuelinkeino-osasto PL SEINÄJOKI Pvm Dnro 520/22/2012. Maaseutuviraston määräyskokoelma 19/12. Valtuutussäännökset:
1 MAASEUTUVIRASTO MÄÄRÄYS Maaseutuelinkeino-osasto PL 405 60101 SEINÄJOKI Pvm 26.4.2012 Dnro 520/22/2012 Maaseutuviraston määräyskokoelma 19/12 Valtuutussäännökset: L Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan
/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2019 MAK SETTAVASTA SOKERIJUURIKKAAN KANSALLISESTA TUESTA
LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (2) Maa- ja metsätalousministeriö Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 22.11.2018 1902/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA
SISÄLLYS. Israelin kanssa tehdyn Euro-Välimeri-assosiaatiosopimuksen eräiden määräysten
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 7 päivänä kesäkuuta 2000 N:o 499 504 SISÄLLYS N:o Sivu 499 Laki Israelin kanssa tehdyn Euro-Välimeri-assosiaatiosopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä...
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU)
21.6.2018 L 158/5 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/886, annettu 20 päivänä kesäkuuta 2018, Amerikan yhdysvalloista peräisin olevia tiettyjä tuotteita koskevista tietyistä kauppapoliittisista toimenpiteistä
Maakuntauudistus maaseutuhallinnon tehtävien näkökulmasta
Maakuntauudistus maaseutuhallinnon tehtävien näkökulmasta Jaakko Rinne ylitarkastaja Mavi/Maatalousosasto MMM:n toimiala Hallituksen linjauksen mukaisesti MMM:n toimialan tehtävistä pääosa siirretään maakunnille
Laki. maatiloille vuosina 2016 ja 2017 myönnettävistä valtiontakauksista. Lain tarkoitus
Laki maatiloille vuosina 2016 ja 2017 myönnettävistä valtiontakauksista Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on maatalouden toimintaedellytysten turvaaminen
Laki. maataloustuotteiden markkinajärjestelystä annetun lain muuttamisesta
Laki maataloustuotteiden markkinajärjestelystä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan maataloustuotteiden markkinajärjestelystä annetun lain (999/2012) 3 :n 15 kohta, sellaisena
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2018 C(2018) 3973 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 27.6.2018, täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 181/2014 muuttamisesta tiettyjen tarkastuksia, ilmoituksia