Geologian tutkimuskeskus M06/2021/2006/1/10 29.11.2006 Espoo Tutkimustyöselostus malmitutkimuksista Halikon Kultanummen valtauksella, kaivosrekisteri N:o 7395/1 Sari Grönholm ja Niilo Kärkkäinen
Tutkimustyöselostus malmitutkimuksista Halikon Kultanummen valtauksella, kaivosrekisteri N:o 7395/1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI Päivämäärä / Dnro 29.11.2006 Tekijät Grönholm Sari, Kärkkäinen Niilo Raportin laji M06/Kaivoslaki Toimeksiantaja Geologian tutkimuskeskus Raportin nimi Tutkimustyöselostus malmitutkimuksista Halikon Kultanummen valtauksella, kaivosrekisteri nro 7395/1 Tiivistelmä Tutkimuskohde sijaitsee Halikon kunnan alueella karttalehdillä 2021 06 ja 2021 09 Turusta n. 50 km itään. Tutkimusalueen kallioperä on suureksi osaksi migmatiittiutunutta kiillegneissiä, jossa graniittiutuminen ja pegmatiittijuonien esiintyminen on runsasta. GTK:n kansannäytetoiminnan tuloksena Halikosta on löytynyt lukuisia kultapitoisia malmilohkareita. Tutkimukset aloitettiin 2001 kun kansangeologi Veli-Matti Koivula vaskasi kultahippuja ruosteisesta rapakalliomoreenista. Kultahippujen löytöpaikalle kairattiin kolme lyhyttä reikää, joissa oli 1 6 m matkalla 0.5 6 ppm Au. Seuraavan kesän etsintätöissä voitiin kultakriittisenä pidettyä kiisupirotteista vyöhykettä seurata noin 600 m:n matkalla Isorahka-suon eteläpuolella. Alueella tehtiin raskasmineraalitutkimuksia, systemaattisia magneettisia ja IP-mittauksia sekä syväkairaus. Kairausten perusteella tutkimusalueen korkeimmat kultapitoisuudet ovat ensimmäisten kultahippujen löytöpaikan lähiympäristössä. Syksyllä 2004 kairauksia jatkettiin ja tutkimukset keskitettiin 2001 kairattujen reikien ympäristöön malmikriittisen horisontin jatkeiden selvittämiseksi. Saatujen hyvien tulosten perusteella (max. 10 ppm/1m) kairauksia jatkettiin edelleen syksyllä 2005. Kairauksissa on lävistetty kultapitoinen sillimaniittikiillegneissi, jonka paksuus on 10-15 m. Kultapitoista kiveä on voitu seurata kairauksilla 175 m matkalla. Kerros kaatuu luoteeseen noin 75º kulmassa ja siinä kultapitoisuus vaihtelee 0.1 10 ppm välillä. Kultapitoisuutta kontrolloi voimakas poimuttuneisuus. Kultaa on kvartsiutuneissa sillimaniittia ja kordieriittia sisältävissä gneisseissä ja kvartsijuonissa. Erityisesti sillimaniitti näyttää liittyvän malmiutumiseen. Mineralisoituneet sillimaniitti-kordieriittigneissit ovat voimakkaasti uudelleenkiteytyneitä serisiitti-kloriittikiviä.yleisimmät malmimineraalit ovat rikki- ja magneettikiisu, mutta alueella on vähän myös kuparikiisua, arseenikiisua ja molybdeeni- ja lyijyhohdetta. Kullan mineralisoitumiseen liittyy voimakas sulfurisaatio, ts. runsaimmin kiisuja on kultapitoisissa kordieriitti-sillimaniittigneisseissä. Magnetiittia esiintyy runsaasti kultakriittisen alueen ympäristön kivilajeissa. Tutkimukset lopetettiin keväällä 2006, kun viimeisimpien kairausten mukaan esiintymän varantoja ei voitu kasvattaa ekonomisesti mielenkiintoisiksi. GTK:n tutkimat Paimion Korvenalan ja Halikon Kultanummen esiintymät osoittavat kuitenkin tämän vyöhykkeen potentiaaliseksi kullan suhteen. Alueella kannattaa tehdä jatkotutkimuksia kun resurssit sen sallivat. Asiasanat (kohde, menetelmät jne.) Kulta, malminetsintä, geokemia, geofysiikka, kairaus Maantieteellinen alue (maa, lääni, kunta, kylä, esiintymä) Länsi-Suomen lääni, Halikko, Vaskio, Kultanummi Karttalehdet 2021 06, 2021 09 Muut tiedot Arkistosarjan nimi Valtausraportit Arkistotunnus M06/2021/06/1/10 Kokonaissivumäärä Kieli suomi Hinta Julkisuus JULKINEN Yksikkö ja vastuualue Espoon yksikkö. Kallioperä ja raaka-aineet Allekirjoitus/nimen selvennys Hanketunnus 2901003 Allekirjoitus/nimen selvennys 2
1 JOHDANTO 4 1.1 Tutkimusten lähtökohta 4 1.2 Tutkimusalueen sijainti 4 1.3 Valtaus 4 1.4 Luonnonolosuhteet, asutus ja tiestö 4 1.5 Aikaisemmat tutkimukset 4 2 SUORITETUT TUTKIMUKSET 7 2.1 Kansannäytetutkimukset 7 2.2 Geofysikaaliset maastotutkimukset 7 2.3 Kallioperätutkimukset 7 2.4 Raskasmineraaliseparointi ja moreenitutkimukset 7 2.5 Kallionäytteenotto 9 2.6 Syväkairaus 11 2.7 Malmimineralogia 13 2.8 Mallinnos 15 3 TUTKIMUSTULOKSET 17 3.1 Yhteenveto ja johtopäätökset 17 4 KIRJALLISUUSLUETTELO 18 5 LIITTYY-AINEISTO JA TUTKIMUSTULOSTEN TALLENTAMINEN19 5.1 Geofysikaaliset tutkimukset 19 5.2 Syväkairaus 19 5.3 Kallio- ja lohkarenäytteet 21 5.4 Muu aineisto 21 6 LIITELUETTELO 21 3
1. JOHDANTO 1.1 Tutkimusten lähtökohta Tutkimusten käynnistämisen perusteena Kultanummella olivat Veli-Matti Koivulan lähettämät kultapitoiset kansannäytteet, joista ensimmäiset saapuivat GTK:n tutkittavaksi 1990-luvun lopulla (liite 1). Varsinaisen sysäyksen tutkimuksille antoi kuitenkin Koivulan lähettämä kalliorapaumanäyte, josta löytyi 75 kultahippua. Alueella aloitettiin malmitutkimukset vuonna 2001. Tässä raportissa dokumentoidut tutkimukset tehtiin vuonna 2001 geologi N. Kärkkäisen johdolla. Vastuu siirtyi vuonna 2002 geologi S. Grönholmille. 1.2 Tutkimusalueen sijainti Tutkimuskohteesta on käytetty nimeä Kultanummi peruskartalla Kultanummeksi nimetyn, hieman tutkimusalueen eteläpuolella sijaitsevan kallioalueen mukaan. Tutkimuskohde sijaitsee Länsi-Suomen läänissä, Halikon kunnassa, Salosta noin 16 km luoteeseen, karttalehdillä 2021 06 ja 2021 09, x =6706.750, y = 2440.700 ja x = 6707.350, y = 2441.500 (kuva 1, s. 5). Tutkimuskohteen sijainti kallioperäkartalla ja magneettisella kartalla on esitetty kuvissa 2 ja 3 (s. 6). 1.3 Valtaus Kohteen tutkimukset suojattiin valtauksella 26.2.2002. Valtauksen koko on 47.6 ha Kultanummi, kaivosrekisteri N:o 7395/1 (kuva 1 s. 5). 1.4 Luonnonolosuhteet, asutus ja tiestö. Kultanummen tutkimuskohde sijaitsee pääasiassa metsä-alueella, jonka koillispuolella on hajanaisesti peltoja ja taloja. Asutus ja viljelykset jäävät kulta-potentiaalisimman alueen ulkopuolelle. Tutkimusalueen lähellä, sen eteläpuolella on metsäautotie ja etäisyys suuremmalle tielle on noin 5 km. Alueella ei ole järviä, suuria suo-alueita eikä suojelukohteita. Maapeitteet ovat suhteellisen ohuet ja paljastumia on runsaasti. Keskellä tutkimusaluetta on pieni suo. 1.5 Aikaisemmat tutkimukset Kansannäytetoimintaa lukuunottamatta Kultanummella ei ole aikaisemmin tehty malmitutkimuksia. Kultanummen kohteesta noin 10 km länteen on Korvenalan kulta- 4
esiintymä Paimiossa (M19/2021/2000/1/10, Rosenberg 2000) (kuva 2, s. 6). Alueen 1: 100 000 kallioperäkartan ja sen selityksen on tehnyt M. Lehijärvi (1955 ja 1957). Kuva 1. Tutkimusalueen sijainti ja valtausalueen rajaus peruskarttalehdillä 2021 06 ja 2021 09. 5
Kuva 2. Paimion Korvenala-Kalevan ja Halikon Kultanummen Au-esiintymien sijainti kallioperäkartoilla 2021 (Lehijärvi, M. 1955) ja 2022 (Huhma A. 1957)... Kuva 3. Paimion Korvenala-Kalevan ja Halikon Kultanummen esiintymien sijainti magneettisella matalalentokartalla. Kuva: T. Ruotoistenmäki. 6
2. SUORITETUT TUTKIMUKSET 2.1 Kansannäytetutkimukset Halikon kunnan alueelta on 1990 luvulta lähtien lähetetty lukuisia kultapitoisia kallio- ja lohkarenäytteitä (liite 1). Useissa näytteissä on ollut merkittäviä kultapitoisuuksia (suurin pitoisuus 14.8 ppm) ja joissain myös paljain silmin erottuvia kultahippuja. Kulta on ollut kiisupitoisessa kvartsiutuneessa kiillegneississä tai kvartsi-juonessa, mutta silmin erottuvia kultarakeita on tavattu myös kiisuttomissa kiillegneisseissä. Näytteet on lähettänyt Veli-Matti Koivula. Hän on myös vaskannut rapakalliosta kultahippuja. Viimeisimmät näytteet ovat löytyneet Isorahkan suolle kaivettujen ojien paljastettua kiisuuntunutta kvartsijuonipitoista kalliota noin 30 m matkalta. Kalliossa on noin 5 m paksu plagioklaasiporfyriittijuoni, johon liittyy kultapitoisuutta, 2.0 3.7 ppm. 2.2 Geofysikaaliset maastotutkimukset Kultanummella mitattiin syyskuussa 2000 viisi N-S-suuntaista IP-profiilia dipoli-dipolikonfiguraatiolla, 10 metrin elektrodivälillä (a 10 m) ja n-arvoilla 1 8. Tutkimustulokset on esitetty työraportissa Vanhala H. (2002). Sen jälkeen on tehty systemaattinen magneettinen 50 linjavälillä, pinta-ala 2,1 km² ja systemaattinen IP-mittaus linjavälillä 100 m, pinta-ala 1.4 km² kesällä 2002. Mittaprofiilit paikannettiin Fokus-GPS-laitteistolla ( 1 2 m tarkkuus). Mittauksien sijainti ja tuloksista piirretyt 1: 5000 mittakaavaiset kartat on esitetty raportissa (T. Jokinen 2006). 2.3 Kallioperätutkimukset Kultanummen kallioperä kartoitettiin kesällä 2002. Kartoituksen teki Åbo Akademin geologian opiskelija Jonas Wiik (liite 2). Kallioperäkartoituksen yhteydessä teetettiin 48 kpl kiillotettuja ohuthieitä sekä analysoitiin 20 palanäytettä. Näytteet esikäsiteltiin menetelmillä 30 ja 40 ja analysoitiin ICP-AES-tekniikalla (705P Au, Pd ja Pt) sekä tehtiin monialkuainemääritys XRF-tekniikalla (tilaus 80316). Hänen kirjoittamansa pro gradu valmistui keväällä 2004 (J. Wiik 2004). 2.4 Raskasmineraaliseparointi ja moreenitutkimukset Tutkimusten alkuvaiheessa raskasmineraalitutkimuksia tekivät tutkimusavustajat Karttunen ja Pelkkala ja varmistivat irtokullan esiintymisen Kultanummella. Kesällä 2002 Kultanummen tutkimusalueelta otettiin kultakoirahuuhdontaa varten 38 kappaletta 15 kilon moreeninäytteitä, joista 16 otettiin maannosprofiilin muuttumattomasta kerroksesta ja 18 näytettä joko kokonaan tai osaksi rikastumiskerroksesta. 4 näytettä on otettu kallion pintarapautumasta (Herola E. 2002). Yhdeksässä moreeninäytteessä oli 1 3 läpimitaltaan 0.1 0.3 mm olevia hippuja. Kallion pintarapautumasta otetuista näytteistä kolmessa oli 15 hippua tai enemmän. Näytteistä kaksi oli otettu kohdista joissa jo ennestään tiedettiin olevan 7
Kuva 4. Montutusta Kultanummella syksyllä 2004. Kuva: N. Kärkkäinen. Kuva 5. Kultanummelle kaivettujen monttujen sijainti. Kuva: P. Huhta. 8
kultaa. Näytteet otti lapiolla tutkimusassistentti Erkki Herola. Syksyllä 2004 Kultanummella suoritettiin montutus geologi Pekka Huhdan johdolla (kuva 4, s. 8). Tutkimusalueelle kaivettiin 14 monttua (kuva 5, s. 8). Montuista ei löytynyt kultahippuja. Moreeninäytteet analysoitiin (tilaus 87114). Tutkimuksien alussa tehtyjen kairareikien lähettyviltä analysoiduissa moreeninäytteissä oli hieman kohonneita kultapitoisuuksia (37.6 ppb ja 13.3 ppb). Alhaiset pitoisuudet ja hippujen puuttuminen saattaa liittyä siihen, että aines on lajittunutta tai huuhtoutunutta hiekkaista moreeniainesta. 2.5 Kallionäytteenotto Kartoituksen yhteydessä paljastetuilta kallioalueilta otettiin kesällä 2005 6 minikairanäytettä ja 17 sahanäytettä (kuva 7, s.10). Kuva 6. Kuvassa keskellä on ruosteinen kvartsimaasälpäjuoni, jossa on kultaa 6.59 ppm. Paljastuma 4 kuvassa 6, x = 6706.928, y = 2440.909. Kuva: S. Grönholm 9
Kuva 7. Kultanummelta otettujen saha- ja minikairanäytteiden ottopaikat. Kuvan on tehnyt M. Pelkkala. Näytteiden kultapitoisuudet olivat yleensä alle 100 ppb. Minikairalla otetussa näytteessä 4.2 kultaa oli 6.59 ppm. Näyte on otettu tutkimusalueen länsiosasta, kiillegneississä olevasta ruostuneesta kvartsi-maasälpäjuonesta (kuvat 6 ja 7). Kohonneita pitoisuuksia oli myös tutkimusalueen itäosasta otetuissa sahanäytteissä 6.1 ja 6.2 (268 ja 269 ppb). 10
2.6 Syväkairaus Kuva 8. Kairausta Kultanummella syystalvella 2004. Kuva: N. Kärkkäinen. Kuva 9. Kairareikien sijainti tutkimusalueella. Vallitseva kairaussuunta oli 135º ja kaade 45º. 11
Kuva 10. Kultapitoista sillimaniitti-kordieriittikiillegneissiä ensimmäisen syväkairareiän R379 edessä, x = 6706.960, y = 2441.250. Kuva: S. Grönholm. Kultanummelle kairattiin vuosina 2001 2005 yhteensä 31 POKA-reikää yhteispituudeltaan 2144.05 m (R379 R409). Kairaukset suoritettiin GTK:n kairauskalustolla (kuva 8, s. 11). Kairanreikien sijainti on esitetty kuvassa 9 (s. 11) ja kairausprofiilit on tallennettu valtaus cd:lle. Näytteitä on analysoitu yhteensä 744 kpl (tilaukset 80317 80320, 87285 ja 87558). Kemialliset analyysit tehtiin GTK:n geolaboratoriossa. Kulta määritettiin ICP AEStekniikalla (705P) ja muut alkuaineet XRF-menetelmällä. Näytteiden esikäsittely tehtiin menetelmillä 30 ja 50. Kairaukset aloitettiin vuonna 2001, jolloin kultahippuja sisältäneen ruosteisen paljastuman alle, länsi- ja itäpuolelle kairattiin kolme reikää (kuva 10). Näiden reikien yhteispituus oli 100.3 m. Kairauksilla saavutettiin yhtenäinen kerros magneetti- ja rikkikiisupitoista kvartsiutunutta sillimaniittigneissiä. Kerroksen paksuus oli enimmillään 10 m. Gneissin kultapitoisuus oli useiden metrien pätkissä anomaalinen (yli 300 ppb) ja enimmillään 6.49 ppm Au/0.7m (R381) ja 3.41 ppm/0.75m (R379). Kairauksia jatkettiin syksyllä 2002, jolloin kallioperäkartoituksen yhteydessä löydetylle kiisupitoiselle, muuttuneita kiillegneissejä sisältävälle kallioalueelle ja sen lähiympäristöön kairattiin yhteensä 17 reikää. Reikien yhteispituus oli 1079 m. Reiät suunnattiin geofysiikan mittauksissa saatujen IP-anomalioiden perusteella likimain vallitsevaa itä-länsi koillinenkaakko- suuntausta vastaan kohtisuoraan (135º). Kairauksissa lävistettiin useita kiisupitoisia sillimaniittia ja kordieriittia sisältäviä kiillegneissikerroksia. Näistä analysoidut kultapitoisuudet olivat anomalisia (50 500 ppb), mutta vain paikoin yli 1 ppm. Korkeimmat pitoisuudet olivat 0.3 2.1 ppm/3m (R388). Kairarei'istä teetettiin 33 kpl kiillotettuja ohuthieitä, jotka tutkittiin muuttumisilmiöiden selvittämiseksi. Kairarei'istä mitattiin myös systemaattisesti suskeptibiliteetti kullan ja magneettisuuden välisen korrelaation 12
selvittämiseksi. Tutkimustuloksia on esitelty artikkelissa (Grönholm, Kärkkäinen ja Wiik 2005). Alueelle tehtiin täydennyskairaus syksyllä 2004, jolloin tarkistettiin vuonna 2001 kairauksissa löytyneiden kulta-anomalioiden jatkeita. Tällöin kairattiin 5 reikää, yhteensä 478.7 m. Korkeimmat kultapitoisuudet olivat sillimaniittigneississä R400:ssa syvyydellä 56.00 57.00 m 10.0 ppm/1m ja R399:ssä sillimaniitti-kordieriittigneississä (2.47-3.02 ppm/2m syvyysvälillä 22.30 24.30m). Syksyllä 2005 kairauksia jatkettiin edelleen kultakriittisimmällä alueella kairaamalla 6 reikää yhteensä 486.05 m. Korkeimmat pitoisuudet olivat sillimaniittigneississä R404:ssä, jossa pitoisuudet olivat 0.29 1.54 ppm/8m. Reikä kairattiin 60 asteen kulmassa R400 alle. R407:ssä korkein pitoisuus on sillimaniittigneississä 1.25 ppm/1m. Muualta kairausalueelta saadut tulokset ovat yleensä alle 1.0 ppm, kuitenkin monessa paikassa yli 0.3 ppm/1m. 2.7 Malmimineralogia Hippukultaa on löydetty Kultanummelta vaskaamalla ruosteisten kallioiden päältä tai vierestä otettua rapakalliomoreenia. Hiput ovat pieniä ja tunnistettavissa stereomikroskoopilla. Muutamassa kohdin on kalliosta tai lohkareesta otetussa näytteissä ollut paljain silmin nähtävää kultaa. Ne on löytänyt Kultanummen aiheen löytäjä, Veli-Matti Koivula. Kultaa on tunnistettu näytteissä, jotka on otettu samoista paikoista, joista kultaa on löydetty vaskaamalla. Kultarakeita on löydetty sekä kordieriitti-sillimaniittigneissistä (kuva 11) että kiillegneissistä. Kuva 11. Kultarakeita Halikon Kultanummen löytöpaikan kalliosta; Kultanäytteen on ottanut ja sahannut esiin paikan löytäjä Veli-Matti Koivula ja se on valokuvattu stereomikroskoopilla GTK:ssa Kuva: N. Kärkkäinen. Yleisin sulfidimineraali Kultanummen mineralisaatiossa on pyriitti. Myös magneettikiisua on runsaasti, arseenikiisua jonkin verran, hieman myös kuparikiisua. Omamuotoinen pyriitti on 13
toisinaan magnettikiisun sulkeumina tai sitä leikkaavissa juonissa. Reiästä R381 tehdyssä raskasmineraali(sulfidi)rikasteessa oli kohtalaisesti rutiilia, hieman ilmeniittiä ja monatsiittia. Kultaa on reiän R381 sulfidirikasteessa yleisesti, ja se esiintyy isohkoina rakeina (kuva 12). Pyriitissä on joskus pieniä kultasulkeumia, mutta muutoin kaikki rikasteessa tavattu kulta oli erillisinä rakeina. EDS-määritysten mukaan se on täysin puhdasta. Kuva 12. Malmimikroskooppikuvia Halikon kullasta; ylemmässä kuvassa kultarae on pyriitin reunalla; Alemmassa kuvassa on kullan lisäksi pyriittirakeita (vaalea) ja rutiilirakeita (harmaa). Pintahieet on valmistettu reiästä R381: 15.45-16.20 m tehdystä sulfidirikasteesta. Kemiallisen analyysin mukaan vastaavassa airasydän-näytteessä on 6.5 ppm Au (tilaus 75456, näyte L01021255). Kuvat: N. Kärkkäinen. 14
2.8 Mallinnos Tutkimusalueen itäosassa olevan kultapitoisen kerroksen muodon ja koon selville saamiseksi tehtiin 3d-mallinnos kairausalueesta (kuvat 13, 14 ja 15). Kuva 13. Syväkairaus tutkimusalueen itäosassa. Profiililla E4 on korkeimmat kultapitoisuudet. Kuva: E.Koistinen. Kuva 14. Syväkairareiät R379, R381, R399, R400 ja R404. Reikien kairaussuunta on 135º ja kaltevuus 45º. R404 kaltevuuskulma on 60º. 15
Kuva 15. Näkymä kairausalueesta kultapitoisen kerroksen kulun suuntaan. Tarkastelusuunta on jokseenkin kaakosta luoteeseen. Kuva: E. Koistinen. Kuva 16. Kultapitoisuudet tutkimusalueen itäosan kivilajeissa kuvan 15 alueella. Kullan keskipitoisuudeksi tulee 0.28 g/t Au/14 kairareikää. Kultapitoisuus on laskettu 320 analyysistä. Kuva E. Koistinen. 16
Kordieriittia ja sillimaniittia sisältävän muuttumisvyöhykkeen paksuus on noin 10 15 m ja se kaatuu jyrkässä kulmassa (noin 75º) kohti luodetta. Vyöhykettä on voitu seurata 175 m pituudelta ja se näyttää edelleen jatkuvan koillinen-kaakko- suunnassa. 14 kairareiästä laskettu kullan keskipitoisuus (320 analyysiä) on 0.28g/t. Keskipitoisuutta laskettaessa on otettu myös analysoitujen sivukivien matalat pitoisuudet huomioon (kuva 16, s. 16). Varsinaisen muuttumisvyöhykkeen keskimääräinen kultapitoisuus lienee tätä korkeampi. 3. TUTKIMUSTULOKSET 3.1Yhteenveto ja johtopäätökset Löytöpaikan lisäksi selvästi muusta ympäristöstä erottuva alue, jossa kairanäytteissä on tavattu korkeampia Au-pitoisuuksia on kultakriittisen alueen länsiosassa (R 388 ja R390:n läheltä). Täältä kalliosta otetussa minikairanäytteessä oli kultaa 6.59 ppm. Kairanäyte on otettu kvartsijuonia sisältävästä kiillegneissistä. Tämän alueen läheisyydestä otetuissa kalliorapaumanäytteissä on ollut myös eniten kultahippuja. Kultahippujen löytöpaikan lähelle kairatuissa rei'issä Au-pitoisuudet ovat korkeimmillaan R388 alkuosassa, jossa on Au 0.3 2.1 ppm/3m. R390 sisälsi kultaa 0.1 1.1 ppm/2m. Keskimääräistä suurempia kultapitoisuuksia on myös usein tavattu Isorahkasuon laidoilta otetuista paljastumanäytteistä (liite 1). Suon alle on kuitenkin kairattu vain yksi reikä (R394), jonka alkuosassa oli korkeimmillaan 1.2 ppm/1m Au. Myös plagioklaasiporfyriittiin liittyy kultaa. Halikon Kultanummen tutkimusalueelle tehtiin GTK:n toimesta vuosina 2001 2005 kallioperäkartoitus, geofysikaalisia mittauksia (IP ja MAGN), raskasmineraalitutkimuksia, montutus sekä syväkairaus 31 kairareikää /2144.05m. Tutkimusten lähtökohtana olivat alueelta tulleet kultapitoiset lohkare- ja kallionäytteet sekä rapakalliomoreenista vaskatut kultahiput. Tutkimusten perusteella Kultanummella Isorahka-suon eteläpuolella on noin 600 m matkalla kiisupitoisia, kvartsiutuneita sillimaniittia ja/tai kordieriittia sisältäviä kiillegneissejä, joissa on anomaalisia kultapitoisuuksia. Kairaustulosten perusteella korkeimmat kultapitoisuudet ovat tutkimusalueen itäosassa (R379, R381, R399, R400 ja R404, kuva 14, s. 15). Jokaisessa kairareiässä on lävistetty todennäköisesti sama kvartsiutunut sillimaniittia ja kordieriittia sisältävä muuttumisvyöhyke, jossa kultapitoisuudet vaihtelevat 0.1 10 ppm. Kultapitoisuuden vaihtelu liittyy mahdollisesti myös vallitsevaan voimakkaaseen poimuttumiseen, joka on voinut aiheuttaa kullan kasautumista poimujen kvartsiutuneisiin sillimaniittia sisältäviin kärkiosiin. Vyöhykkeen paksuus on noin 10 15 m ja se kaatuu jyrkässä kulmassa (noin 75º) kohti luodetta. Vyöhykettä on voitu seurata 175 m pituudelta ja se näyttää edelleen jatkuvan koillinen-kaakko- suunnassa, eikä kairauksilla pystytty osoittamaan sen loppumista koillisessa eikä kaakossa, sillä se tuli esiin koillisessa R406:ssa ja R407:ssä sekä myös lounaassa R408:ssa ja R409:ssä. Halikon kultamineralisaatio liittyy kvartsiutuneisiin sillimaniitti- ja kordieriittikivien vyöhykkeeseen. Selvin kultapitoisuutta kontrolloiva tekijä on sillimaniitin esiintyminen, kiisuuntuminen ja kvartsiutuminen sekä sitä ympäröivissä kivissä kohtalaisen runsas magnetiitin määrä. Kultakriittinen muuttumisvyöhyke (>10 ppb Au) ja siinä olevat kvartsijuonet ovat voimakkaasti poimuttuneet. Muuttuminen ja mineralisoituminen on poimuttumista varhaisempi ilmiö ja alun perin sillimaniitti-kordieriitti-kivet olivat serisiitti- 17
kloriittiliuskeita. Kultaa on myös kvartsijuonissa, jotka selittävät kairausprofiileissa näkyvät tavallisissa kiillegneisseissä esiintyvät yksittäiset kulta-anomaliat. Tutkimukset Kultanummella lopetettiin tällä erää. Tulevaisuudessa tutkimukset kannattaa kohdentaa nyt löydetyn kulta-anomaalisen vyöhykkeen rakenteen ja jatkumisen selvittämiseen sekä mahdollisesti Isorahkasuon alueelle ja edellä mainitulle kultakriittiselle alueelle tutkimusalueen länsiosassa. GTK:n viime vuosina tutkimat Paimion Korvenalan ja Halikon Kultanummen kultamineralisaatiot osittavat, että Etelä-Suomen korkean metamorfoosiasteen vyöhyke on kultamalmipotentiaalinen. 4. KIRJALLISUUSLUETTELO Grönholm, S., Kärkkäinen, N. Wiik, J. 2005. The Halikko Kultanummi prospect a new type of gold mineralization in the high-grade gneiss terrain of southwestern Finland. In: Autio, S (ed) Geological Survey of Finland, Current Research 2003 2004. Geological Survey of Finland. Special Paper 38, 15 23. Herola, E. 2002. Moreenitutkimus Halikon Kultanummella kesällä 2002. Raportti M19/2021/2006/1/10. 1 s. 2 liitettä. Huhma, A. 1957. Marttila. Kallioperäkartta 1:100 000, Lehti 2022. Geologian tutkimuskeskus. Jokinen, T. 2006. Halikon Kultanummen geofysikaaliset mittaukset. Raportti Q19/202109/2006/1. Geologian tutkimuskeskus. 3 s. 8 liitettä. Kärkkäinen, N., Lehto, T., Tiainen, M., Nironen, M., Peltonen, P., Valli, T. 2003. Etelä- ja Länsi-Suomen kaarikompleksi, kullan ja nikkelin etsintä vuosina 1998 2002. Geologian tutkimuskeskus, tutkimusraportti M19/21/2003/10, 108 s. Lehijärvi, M. 1955. Salo. Suomen geologinen kartta 1 : 100 000: kallioperäkartta 2021. Lehijärvi, M. 1957. Salo. Suomen geologinen kartta 1 : 100 000: kallioperäkartan selitys, 2021, 31 s. Rosenberg, P. 2000. Paimion Korvenalan alueella vuosina 1996 1998 suoritetut kultatutkimukset. Geologian tutkimuskeskus, tutkimusraportti M19/2021/2000/1/10, 7 s. Ruotoistenmäki, T. 2004. Kultanummi ja Korvenala-Kaleva-alueen geofysiikan kartoista, rakennetulkintaa ja niiden assosioitumisesta kultakriittisiin kohteisiin. Julkaisematon työraportti. Geologian tutkimuskeskus. 4 s. Vanhala, H. 2002. Halikon Kultanummen IP-luotausten tulkinta. Geologian tutkimuskeskus, työraportti, 4 s. 5 liitettä. 18
Wiik, J. 2004. Beskrivning av en guldmineralisering i Kultanummi, Halikko SV-Finland. Pro gradu- avhandling. Åbo Akademi 50 s. 5. LIITTYY-AINEISTO JA TUTKIMUSAINEISTON TALLENTAMINEN Tutkimuksiin liittyvää aineistoa on oheisella CD-levykkeellä ja pysyvämmin GTK:n arkistoissa ja tietokannoissa. 5.1 Geofysikaaliset tutkimukset IP mittaus karttalehti 2021 09 Heikki Vanhala (2002) Ominaisvastusmittaus* karttalehti 2021 09 Mittaukset 2003* *ei arkistoitu, tiedostot löytyvät T. Jokiselta (GTK, Espoo) Maastomittauksien mittaustulokset ja niihin liittyvät kartat säilytetään GTK:n arkistossa (MAGN, IP) 5.2 Syväkairaus Kairaukseen liittyvää aineistoa kiillotettuja ohuthieitä lukuunottamatta säilytetään Lopen kairasydänvarastolla. Kairasydännäytteet ja -raportit: M/2021 / 01 /R379 M / 2021/01/R381, M/2021/02/R382 M/2021/02/R391, M/2021/03/R392 M/2021/03/R398, M/2021/05/R399 M/2021/05/403, K/2021/05/404 409. HUOM! Reiät 379 381 on kairattu ja analysoitu numeroilla 373 375. Kemiallisten analyysien tilausnumerot. Menetelmät 30, 50, 705P ja 175X. R379 381 75456/2001 R382 385 80317/2003 R386 388 80318/2003 R389 393 80319/2003 R394 398 80320/2003 R388, 399 403 87285/2005 R404 409 87558/2005 Näytteet on esikäsitelty menetelmillä 30 ja 50. Kaikista näytteistä on analysoitu Au, Pd ja Pt ICP AES-tekniikalla (705P). Näytteistä R382 R398 on tehty myös monialkuainemääritys XRF-menetelmällä (175X). 19
Kairareiät Halikko Kultanummi Karttalehti reikä X Y suunta kaade syvyys 2021 R379 6706940 2441265 130 45 24,40 2021 R380 6706965 2441274 130 45 42,30 2021 R381 6706935 2441248 130 45 34,00 2021 R 382 6706915 2441198 180 45 80.20 2021 R 383 6706889 2440979 135 45 51.80 2021 R 384 6706920 2440941 135 45 73.80 2021 R 385 6706968 2440911 135 45 48.80 2021 R 386 6706982 2440884 135 45 72.60 2021 R 387 6707011 2440910 135 45 53.60 2021 R 388 6706933 2440831 135 45 45.40 2021 R 389 6706977 2440802 135 45 92.10 2021 R 390 6706904 2440790 135 45 62.90 2021 R391 6707156 2441100 90 45 55.80 2021 R392 6707199 2441010 360 45 68.80 2021 R393 6707287 2441052 360 60 49.80 2021 R394 6707219 2441015 180 45 72.40 2021 R395 6706903 2440668 135 45 77.20 2021 R396 6706928 2440650 135 45 55.50 2021 R397 6706962 2439899 90 45 56.90 2021 R398 6706970 2439862 90 45 61.80 2021 R399 6706952 2441250 135 45 69.30 2021 R400 6706973 2441231 135 45 130.00 2021 R401 6706940 2441224 135 45 82.40 2021 R402 6706971 2441198 135 45 101.00 2021 R403 6706874 2440965 45 60 96.00 2021 R404 6706979 2441229 135 60 82.30 2021 R405 6706989 2441258 135 45 80.00 2021 R406 6706994 2441281 135 45 81.65 2021 R407 6706972 2441297 135 45 81.30 2021 R408 6706930 2441201 135 45 79.30 2021 R409 6706913 2441170 135 45 81.50 20
5.3 Kallio - ja lohkarenäytteet Kultanummelta analysoitiin 20 kalliosta otettua palanäytettä petrografiseen käyttöön (JPW- 2002)(tilausnumero 80316). Näytteet esikäsiteltiin menetelmillä 30 ja 40. Näytteistä analysoitiin Au, Pd ja Pt ICP-AES-tekniikalla sekä tehtiin monialkuainemääritys XRFmenetelmällä. Kesällä 2005 otettiin kuudesta paljastumasta 6 minikairanäytettä ja 17 sahanäytettä (ks. kuva 7, s. 10). Näytteistä analysoitiin Au, Pd ja Pt ICP-AES-tekniikalla (705P) (tilaus 87525). Näytteet esikäsiteltiin menetelmillä 30 ja 50. Kultanummelta kansannäytteinä lähetettyjä kallio- ja lohkarenäytteitä on analysoitu useita. Talletettuja näytteitä säilytetään Espoon yksikön kansannäytearkistossa (liite 1). 5.4 Muu aineisto Kiillotetut ohuthieet R382 6 kpl, R383 5 kpl, R384 6 kpl, R385 2 kpl, R386 5, R387 3 kpl R388 1 kpl R389 7 kpl, R391 2 kpl, R392 1 kpl, R394 1 kpl, R396 3 kpl ja R397 1kpl yht. 43. Raportissa käytetty aineisto mm. kuvat ja kairareikien koordinaatit ja muut näytekoordinaatit on talletettu CD-levylle tiedostoon: Kultanummi 2001-2006 (M06/2021/2006/1/10). 6. LIITELUETTELO Liite 1... Veli-Matti Koivulan lähettämät kansanäytteet Kultanummen alueelta. Kartta ja lista näytteistä. Liite 2... Valtausalueen kallioperäkartta. Kartan on laatinut Jonas Wiik 21
22