Äidin krooniset sairaudet Äidin krooninen sairaus voi vaikuttaa raskauteen ja sikiöön suoraan (esimerkiksi eräät autoimmuunisairaudet) tai välillisesti istukan toiminnan heikkenemisen kautta (esimerkiksi hypertensio). Lisäksi äidin käyttämällä lääkityksellä saattaa olla sikiövaikutuksia. Toisaalta raskaus voi vaikuttaa äidin perussairauteen ja aiheuttaa muutostarpeita sen hoitoon (esimerkiksi diabetes tai kilpirauhasen vajaatoiminta). Oma hoitava lääkäri ottaa kantaa sairauden hoitoon raskautta suunniteltaessa. Useimmiten hoitosuhde voi jatkua myös raskauden aikana. Raskautta seurataan joko yksinomaan neuvolassa tai osittain neuvolassa ja osittain äitiyspoliklinikalla. Seurantakäyntien toteutus ratkaistaan yksilöllisesti perussairauden vaikeusasteen, mahdollisten raskausongelmien sekä terveydenhuollon resurssien ja tarkoituksenmukaisuusnäkökulmien perusteella. Alla esitetään yksittäisten kroonisten sairauksien hoidon suuntaviivoja sekä työnjakoa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä. Suositukset pohjautuvat vuoden 2013 Äitiysneuvolaoppaaseen sekä Taysin omiin ohjeisiin. Lyhyt yhteenveto äitiyspoliklinikalle lähetettävistä kroonisista sairauksista (ks tarkemmin alla yksityiskohtaisempi kuvaus) Diabetes: Tyypin 1 ja 2 diabetespotilaat lähetetään viimeistään raskausviikolla 6-8. Verensokerin omaseuranta aloitetaan heti raskauden tultua ilmi. Tarvittaessa voitte ottaa yhteyden suoraan diabetespotilaita hoitavaan kätilöön puh. (03) 311 67872. Muut: Seuraavia kroonisia sairauksia sairastavia lähetetään äitiyspoliklinikalle joko alkuraskaudessa tai yksilöllisen tarpeen ja harkinnan mukaan myöhemmin: Krooninen hypertensio korkean riskin hypertensio rv 12 mennessä Munuais- ja maksasairaudet rv 12 mennessä Tulehdukselliset suolistosairaudet rv 20 mennessä Sidekudos- ja reumasairaudet korkean riskin potilaat rv 12 mennessä, muut yksilöllisen harkinnan mukaan Basedowin taudin hypertyreoosi tai aikaisempi Basedowin tauti, jossa TSHRAb on koholla rv 16 mennessä Korkean riskin trombofiliat raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana, muut rv 30 mennessä Aiemman laskimotukoksen sairastaneet ensimmäisen kolmanneksen aikana Epilepsia yksilöllisen tarpeen mukaan Sydänsairaudet yksilöllisen tarpeen mukaan Psyykkiset sairaudet yksilöllisen tarpeen mukaan
Tyypin 1 tai 2 diabetes Diabetes on sairaus, jolle on ominaista plasman pitkäaikaisesti suurentunut glukoosipitoisuus. Se voi johtua insuliinin puutteesta, insuliinin heikentyneestä vaikutuksesta tai molemmista. Diabetekseen voi liittyä lyhyt- ja pitkäaikaisia komplikaatioita, jotka vaikuttavat potilaan elämänlaatuun. Tyypin 1 diabetes: insuliinia tuottavat haiman beetasolut tuhoutuvat autoimmuuniprosessin kautta. Tauti johtaa hoitamattomana happomyrkytykseen, koomaan tai kuolemaan. Tautia luonnehtii selkeä insuliininpuute, mutta insuliinien vaikutus on yleensä normaali. Tyypin 2 diabetes: heterogeeninen sairausryhmä, jonka tavallisin muoto alkaa aikuisiässä. Potilas on usein ylipainoinen, hypertensiivinen tai hänellä on rasva-aineenvaihdunnan häiriö. Tautiin liittyy sekä insuliinini puute että insuliinini heikentynyt vaikutus (insuliiniresistenssi). Hyvä glukoositasapaino tulisi saavuttaa jo ennen raskautta, sillä huonoon glukoositasapainoon liittyy merkittävien epämuodostumien riski, Riski kasvaa HbA1c- arvon suuretessa (suositus alle 53 mmol/mol tai alle 7%). Epämuodostumien vähentämiseksi suositellaan myös 1 mg / vrk foolihapon käyttöä. Odottavan äidin hyperglykemia voi johtaa sikiön hyperinsulinismiin ja siitä aiheutuvaan sikiön liikakasvuun (makrosomiaan). Makrosomia lisää synnytysvaurioiden riskiä ja on yhteydessä myös lisääntyneeseen kohdunsisäisen ja synnytyksen aikaisen hapenpuutteen. Syntyneillä lapsilla todetaan muita useammin tehostetun hoidon tarvetta - erityisesti keuhkojen kypsymättömyyteen liittyvää hengitysvaikeusoireyhtymää (RDS), hypoglykemiaa ja hyperbilirubinemiaa. Diabeetikkoäidin lapsilla on myöhemmin elämässään suurempi ylipainon ja tyypin 2 diabeteksen riski.. Lähete erikoissairaanhoitoon tehdään heti raskauden toteamisen jälkeen (6-8 raskausviikolla). Huolellinen verensokeriseuranta aloitetaan heti raskauden tultua ilmi, ellei ole potilaalla jo käytössä. Tarvittaessa voidaan ottaa yhteys suoraan diabetespotilaita hoitavaan kätilöön puh. (03) 311 67872. Alkuraskauteen kuuluvat perustutkimukset, kuten seulontatutkimukset, tehdään normaaliin tapaan neuvolassa. Yleensä mahdollinen suun kautta otettava lääkitys vaihdetaan insuliiniin jo raskautta suunniteltaessa, mutta metformiinihoitoa ei tarvitse lopettaa. Raskauden kulkua ja diabeteksen hoitotasapainoa seurataan pääasiallisesti synnytyssairaalan äitiyspoliklinikalla. Sairaalaseurannan tarve riippuu taudin luonteesta ja vaikeusasteesta. Yleensä loppuraskaudessa toteutetaan tiivis sairaalaseuranta. Äitiyspoliklinikan ja neuvolan työnjaosta ja yhteistyöstä sovitaan yksilöllisesti. Krooninen verenpainetauti Kohonneen verenpaineen raja raskausaikana on 140/90 mmhg. Verenpaineen raja-arvo vaikean ja lievän taudin välillä vaihtelee, mutta useimmiten vaikean verenpainetaudin rajana pidetään yli 170/110 mmhg:n verenpainetta. Krooniseen verenpaineeseen liittyy suurentunut riski komplikaatioihin, kuten pre-eklampsiaan, sikiön kasvuhidastumaan, ennenaikaiseen synnytykseen, istukan ennenaikaiseen irtoamiseen sekä perinataalikuolleisuuteen ja -sairastavuuteen. Raskauden ennusteeseen vaikuttavat verenpainetaudin vaikeusaste, mahdolliset muut perussairaidet, aiempi synnytys- ja raskaushistoria sekä mahdollisen liitännäispre-eklampsian ilmaantuminen.
Vaikean veranpainetaudin (diastolinen RR yli 110 mmhg) lisäksi suuren riskin synnyttäjiksi lukeutuvat naiset, joilla on verenpainetaudin kohde-elinvaurioita, diabetes, munuaissairaus, sidekudossairaus, ikää yli 40 vuotta tai aiemmissa raskauksissa/synnytyksissä komplikaatioita. Suuren riskin synnyttäjillä esiintyy runsaasti raskauskomplikaatioita (liitännäispre-eklampsiaa puolella, istukan ennenaikaisia irtaantumisia 5 %:lla, ennenaikaisia synnytyksiä yli puolella). Pienen riskin synnyttäjillä raskauden aikaisen seurannan tavoitteena on havaita verenpainetaudin vaikeutuminen, liitännäispre-eklampsian kehittyminen tai sikiön kasvuhidastuma. Neuvolakäyntejä suositellaan 2 4 viikon välein. Tarvittaessa toteutetaan lisäkäyntejä, jos raskaana olevalle kehittyy subjektiivisia oireita. Lähete erikoissairaanhoitoon tehdään, jos verenpainetaso kohoaa, ilmenee merkkejä liitännäisestä preeklampsiasta, sikiön kasvu tai liikkuvuus vaikuttavat poikkeavilta tai äidillä esiintyy pre-eklampsiaan sopivia subjektiivisia oireita (päänsärky, ylävatsakipu hengenahdistus). Suuren riskin synnyttäjille tehdään arvio erikoissairaanhoidossa mielellään heti raskauden ensimmäisessä kolmanneksessa. Komplikaatioriskien vuoksi suuren riskin synnyttäjät tarvitsevat neuvolakäyntien lisäksi säännölliset ja usein loppuraskautta kohden tihenevät äitiyspoliklinikkakäynnit. Lievän kroonisen verenpainetaudin lääkityksestä ei katsota olevan hyötyä, jos diastolinen verenpaine on alle 100 mmhg. Verenpainelääkityksen lopettamista voidaan harkita alkuraskaudessa, jos verenpainetauti on ollut ennen raskautta hyvin hallinnassa ja käytössä on ollut vain yksi verenpainelääke. Krooniset munuais- ja maksasairaudet Kroonista munuaistautia sairastavat lähetetään erikoissairaanhoitoon arvioitavaksi jo alkuraskaudessa. Pre-eklampsian riski on tavanomaista suurempi riskin suuruutta voidaan arvioida kohtuvaltimoiden dopplertutkimuksella. Munuaisten vajaatoiminta saattaa vaikeutua raskauden myötä. Jos munuaispotilaan verenpaineen taso kohoaa neuvolaseurannassa tai proteinuria lisääntyy, tehdään lähete äitiyspoliklinkalle. Myös kroonisten maksasairauksien kohdalla tehdään tilannearvio ja hoitosuunnitelma äitiyspoliklinikalla jo alkuraskaudessa. Astma ja allergiat Astman hyvä hoitotasapaino on äidin ja sikiön yhteinen etu. Astmaa hoidetaan samalla tavalla kuin ennen raskautta, ja lääkitystä säädetään sairauden hallinnan mukaan. Jos astman hoitotasapaino on huono, tehdään lähete keuhkosairauksien poliklinikalle. Allergioiden hoidossa suositaan paikallisia lääkityksiä. Antihistamiinien käytössä eniten kokemusta on setiritsiinistä, loratadiinista ja hydroksitsiinista. Käynnissä olevaa siedätyshoitoa voidaan jatkaa raskauden aikana, mutta mahdollinen uusi siedätyshoito aloitetaan vasta raskauden jälkeen.
Krooniset suolistotulehdukset Haavaisen paksusuolen tulehduksen (colitis ulcerosa) ja Crohnin taudin hoidon tavoitteina ovat oireettomuus sekä komplikaatioiden ja uusiutumisen esto. Lieväasteisten tautien aktiivivaiheessa voidaan käyttää kortikosteroideja, 5-aminosalisyylihappoa (ASA) ja sulfasalatsiinia. Keskivaikean ja vaikean taudin hoidossa käytetään kortiskosteroideja, antibiootteja ja immunosupressiivisia lääkkeitä. Krooniset suolistotulehdukset lisäävät ennenaikaisen synnytyksen ja sikiön pienipainoisuuden riskiä, mutta rauhallisessa vaiheessa olevan taudin aiheuttama riski on pieni. Lievää suolistotautia sairastavat oireettomat äidit voivat olla neuvolaseurannassa. Lähete erikoissairaanhoitoon tehdään, jos suolistotauti aktivoituu raskauden aikana, lääkityksenä käytetään kortikoidivalmisteita tai immunosupressiivisia lääkeitä (yleensä tällöin rakenneultraäänitutkimus tehdään sairaalassa), tai jos aikaisemmassa raskaudessa on ollut ongelmia. Kilpirauhasen sairaudet Raskauden aikaisen hypertyreoosin esiintyvyys on noin 0,1-0,4 %, hypotyreoosin 0,3-0,5% ja subkliinisen hypotyreoosin 2-3 %. Arviolta 1-2 % kaikista raskaana olevista naisista saa hypotyreoosiin korvaushoitoa. Hoitamaton hypertyreoosi lisää pre-eklampsian vaaraa ja keskenmenoriskiä. Siihen voi liittyä sikiön huono kasvu, lapsen alhainen syntymäpaino sekä sikiön tai vastasyntyneen hypertyreoosi. Kilpirauhasparametrit muuttuvat raskauden aikana. Istukan HCG-erityksen runsaus alkuraskaudessa lisää odottavan äidin seerumin tyroksiinipitoisuutta ja vastaavasti johtaa seerumin TSH-pitoisuuden pienenemiseen. TSH-taso yli 2,5 viittaa kliiniseen tai subkliiniseen hypotyreoosiin, ja tällöin suositellaan tyroksiinilääkityksen aloittamista neuvolassa Hypotyreoosi todetaan mittaamalla S- TSH ja S- T4v. Kilpirauhasperäisessä hypotyreoosissa S- TSH on suurentunut ja S-T4v pienentynyt tai viitealueen alarajalla. Etiologia voidaan varmistaa mittaamalla S- TPO- va. Jos raskaana olevalla naisella todetaan hypotyreoosi, aloitetaan tyroksiinikorvaushoito suoraan 100 g:lla vuorokaudessa. S-TSH tarkistetaan 4 viikon kuluttua. Tyroksiinin tarve suurenee heti alkuraskaudessa, minkä takia ehdotetaan korvaushoidossa olevan naisen tyroksiiniannoksen lisäämistä 25 mikrogrammalla vuorokaudessa heti hypotyreoosipotilaan raskauden toteamisen jälkeen. Raskauden aikana tarvitaan keskimäärin 30-50% suurempaa tyroksiiniannosta. S-TSH:n tavoitetaso raskauden aikana on <2,5. Raskauden jälkeen palataan entiseen ylläpitoannokseen. Jos herää epäily raskauden aikaisesta hypertyreoosista, tutkitaan S-TSH, ST4v, S-T3v sekä TSHRAb. Varsinainen hypertyreoosi vaatii tyreostaattihoitoa, subkliinistä raskauden aikaista hypertyreoosia ei sen sijaan hoideta. Koholla oleva TSHRAb-tiitteri on diagnostinen Basedowin taudille. Vastasyntyneen hypertyreoosin riski on 1-5%, jos odottavan äidin TSHRAb-tiitteri on suurentunut vielä loppuraskaudessa. TSHRAb- positiivisessa raskaudessa on tärkeää myös sikiön huolellinen seuranta ultraäänitutkimusten ja KTG:n avulla. Siksi hypertyreoosipotilaan raskaus kuuluu erikoissairaanhoitoon. On myös huomattava, että Basedowin taudin hoidon jälkeen TSHRAb saattaa jäädä positiiviseksi. Aikaisemmin Basedowin taudin sairastaneen äidin
TSHRAb pitää tarkistaa raskauden aikana ja lähettää erikoissairaanhoitoon kaikki TSHRAb-positiiviset äidit. Sidekudos- ja reumasairaudet Systeemiset sidekudostaudit ovat pääasiassa naisten kroonisia autoimmuunitauteja, joiden ensioireet alkavat usein jo ennen 30 vuoden ikää. Systeemistä lupus erythematosusta (SLE) sairastavia potilaita on Suomessa noin 1500, joista naisia 90 %. Primaarinen Sjögrenin syndrooma on ainakin 10 kertaa SLE:tä yleisempi. Muut sidekudostaudit - skleroderma, sekamuotoinen sidekudostauti (MCTD), myosiitit ja vaskuliitit - ovat nuorilla naisilla harvinaisia. Varsinaiset reumaattiset niveltulehdukset, kuten nivelreuma ja seronegatiiviset spondylartropatiat, alkavat yleensä vanhemmalla iällä. SLE:n pahenemisen riski raskauden aikana lisääntyy, jos sairaus on ollut aktiivinen ennen hedelmöitystä ja vähenee, jos raskautta on edeltänyt vähintään kuuden kuukauden vähäoireinen aika. Raskauden jälkeistä sairauden aktivoitumista esiintyy 5 10 %:lla potilaista. Spontaanin keskenmenon riski on normaaliväestöön verrattuna 2 3-kertainen, ja loppuraskauden sikiökuolemien esiintyvyys on 2 3 %. Joka neljäs SLE-potilaan lapsi syntyy ennenaikaisesti (<37. raskausviikkoa) ja noin 10 %:lla vastasyntyneistä on vaikea kasvuhidastuma. Pre-eklampsiaa esiintyy 10 30 %:lla. Komplikaatioiden riskiä lisäävät SLE:n aktivoituminen raskauden aikana, aktiivinen nefriitti, munuaisen vajaatoiminta, kohonnut verenpaine ja fosfolipidivasta-aineet. Neonataalilupus on Sjögrenin oireyhtymään liittyvä vakava raskauskomplikaatio. Neonataalilupuksen aiheuttavat äidin SS-A- ja SS-B-vasta-aineet, jotka kulkeutuvat istukan läpi sikiöön ja voivat aiheuttaa immunologisen tulehduksen ja sikiön sydämen johtoratavaurion, mikä ilmenee pysyvänä bradykardiana, usein jo 15-18. raskausviikolta alkaen. Nivelreuma yleensä rauhoittuu raskauden aikana. Noin 50 60 % potilaista saavuttaa remission, jolloin reumalääkitys voidaan usein lopettaa. Noin 5 %:lla potilaista oireet voivat puolestaan pahentua. Sairauden aktiivisuus palautuu yleensä 3 4 kuukauden kuluttua synnytyksestä tasolle, missä se oli ennen raskautta. Nivelreuma alkaa harvoin raskauksien aikana, mutta synnytyksen jälkeinen aika on taudin puhkeamista lisäävä tekijä. Raskauksien ei katsota vaikuttavan nivelreuman pitkäaikaisennusteeseen ja raskaus sujuu yleensä normaalisti. SLE-potilaiden ja vasta-ainepositiivisten sidekudossairauspotilaiden raskauksia seurataan erikoissairaanhoidossa, yleensä viimeistään 12 raskausviikolta alkaen. Usein näillä potilailla aloitetaan myös antitromboottinen lääkitys Oireetonta nivelreumaa sairastavat potilaat saavat yleensä olla raskauden aikana neuvolaseurannassa. Lähete synnytystapa-arvioon tehdään tapauskohtaisesti. Trombofiliat Viime vuosina on opittu tuntemaan suuri joukko perinnöllisiä verisuonitukoksille altistavia häiriötiloja, trombofilioita. Trombofilioista yleisin on hyytymistekijä V:n Leiden-mutaatio, mikä aiheuttaa ns. APC-resistenssin (reagoimattomuus aktivoituneelle proteiini C:lle) ja lisääntyneen
trombiriskin. Muita trombofilioita ovat mm. hyytymistekijä II:n protrombiinigeenin mutaatio, synnynnäiset proteiini C:n, proteiini S:n tai antitrombiinin vajaukset tai fosfolipidivasta-aineiden esiintyminen elimistössä. Trombofiliohin liittyvä trombiriski vaihtelee potilaskohtaisesti. Erityisen suuri trombiriski on mm. silloin, jos trombofiliaa sairastavalla naisella on aikaisemmin jo ollut verisuonitukos, potilas on homotsygootti faktori V:n geenivirheen suhteen, potilaalla on antitrombinin puute tai raskaudessa on samanaikaisesti useita tromboosille altistavia tekijöitä. Veren hyytymistaipumus lisääntyy raskauden myötä, minkä vuoksi sekä paikalliset verisuonitukokset, trombit, että verenkierron mukana kulkevat tulpat, emboliat, ovat raskauden aikana yleisempiä kuin ilman raskautta. Keuhkoembolia on yleisin syy Suomen äitikuolemille. Verisuonitukosten riski on suurimmillaan raskauden loppuvaiheissa ja synnytyksen jälkeen. Riski lisääntyy selvästi, mikäli synnytykseen liittyy pitkäkestoista vuoteessa oloa, infektio tai leikkaus. Profylaktinen hoito ihon alle pistettävillä hepariinijohdoksilla (LMWH = low molecular weight heparins) on nykyään yleistä. Tromboosiprofylaksin aloituksen ajankohta ja hepariinijohdoksen annostus vaihtelevat yksilöllisen riskin mukaan. Korkean riskin potilaita ovat naiset, jotka ovat aikaisemmin sairastaneet syvän laskimotukoksen joko raskauden tai E-pillereiden käytön aikana tai joiden verisuonitukokselle ei ole löytynyt mitään tiedossa olevaa altistavaa tekijää. Heillä profylaksi aloitetaan jo raskauden ensimmäisellä kolmanneksella. Korkean riskin potilaita ovat myös ne naiset, jotka ovat homotsygootteja faktori V:n geenivirheen suhteen, joilla on antitrombinin puute tai jos raskaudessa on samanaikaisesti useita tromboosille altistavia tekijöitä. Tällöinkin profylaksi aloitetaan jo raskauden ensimmäisellä kolmanneksella. Jos naisella on trombofilia, mutta hän ei ole itse sairastanut verisuonitukosta eikä ole muita riskitekijöitä (esimerkiksi immobilisaatio tai lihavuus), profylaksi aloitetaan loppuraskaudessa ja sitä jatketaan 6 viikkoa synnytyksen jälkeen. Samoin yleensä menetellään, jos aikaisemmin on ollut verisuonitukos esimerkiksi raajan kipsauksen johdosta, eikä tiedossa ole trombofiliaa. Trombofiliapotilaiden hoidon aloitus tapahtuu yleensä erikoissairaanhoidossa. Ainakin korkean riskin potilaiden hoito on syytä säilyttää erikoissairaanhoidossa, sillä tällöin hepariinijohdosten annostus vaihtelee ja määritellään yksilöllisen riskin mukaisesti. Korkean riskin potilaat lähetetään erikoissairaanhoitoon heti alkuraskaudessa, muut yleensä raskausviikon 30 tuntumassa. Trombosytopenia ITP eli immuunitrombosytopenia on huomattavin raskauden aikainen trombosyyttisairaus. Sitä sairastaa 0,2 % raskaana olevista naisista. ITP on autoimmuunisairaus, jossa usein tavataan vastaaineita trombosyyttejä kohtaan. Trombosyyttien taso on vaihtelevan matala ja spontaaneja vuotooireita voi esiintyä. Vasta-aineita voidaan todeta sekä seerumista että trombosyyttien pinnalta.
Muita syitä raskauden aikana tavattaviin trombosytopenioihin ovat mm. SLE, lääkereaktiot, eräät infektiot, luuytimen sairaudet, perinnölliset trombosytopeniat ja trombosyyttien tavallista voimakkaampi kulutus pre-eklampsian yhteydessä. Matala trombosyyttitaso altistaa verenvuodolle synnytyksen ja erityisesti leikkauksen yhteydessä. Lisäksi selkäpuudutuksiin liittyy tällöin riski spinaalikanavan verenvuotoihin. Tämän vuoksi tavoitteena on, että synnytyksen aikana trombosyyttitaso olisi yli 100. Koska vasta-aineet läpäisevät istukan, myös sikiön trombosyyttitaso voi olla matala. Äidin ITP:n yhteydessä sikiön trombosytopenia on kuitenkin harvoin niin vaikea-asteinen, että se aiheuttaisi välitöntä vaaraa sikiökaudella tai synnytyksen yhteydessä toisin kuin fetomaternaalinen alloimmuunitrombosytopenia. Trombosytopenian etiologian selvittely ja hoito kuuluvat erikoissairaanhoitoon. Toisinaan yhteisestä sopimuksesta erikoissairaanhoidon kanssa voidaan trombosyyttitasoa seurata äitiysneuvolassa. Verenvuotoherkkyys; von Willebrandin tauti Tavallisin verenvuototaipumusta aiheuttava perinnöllinen sairaus on 1-tyypin von Willebrandin tauti, jossa Willebrand-tekijää (vwf) syntetisoidaan tavanomaista vähemmän. Lähes säännönmukaisesti kuitenkin raskaus kohottaa vwf:n tason normaaliksi, joten synnytyksen aikainen verenvuoto vwf:n matalan tason aiheuttamana on harvinainen. Sen sijaan voi esiintyä pitkittyviä ja runsaita puerperaalisia vuotoja. Ainakin ensimmäisen raskauden aikana vwf:n ja hyytymistekijä VIII tasot tulisi määrittää raskauden viimeisen kolmanneksen aikana. Äitiyspoliklinikalle lähetetään ensimmäisen raskauden aikana kaikki verenvuotoherkkyyttä sairastavat naiset. Seuraavien raskauksien aikana lähetetään kaikki 2- tai 3 tyypin von Willebrandin tautia sairastavat naiset, sekä ne, joilla on ollut verenvuotoongelmia edellisten raskauksien yhteydessä. Epilepsia ja muut neurologiset sairaudet Epilepsia on etiologialtaan, oireiltaan ja ennusteeltaan moninainen neurologinen sairausryhmä. Raskauden aikana epileptikon hoidon tavoitteena on kohtauksettomuus. Epilepsiaan itseensä ja epilepsian lääkitykseen liittyy jossain määrin lisääntynyt sikiön epämuodostumien riski. Kaikille epileptikoille suositellaan ravinnon foolihappolisä 1 mg / vrk jo raskautta suunniteltaessa, ja käyttöä jatketaan raskauden ensimmäisen kolmanneksen loppuun asti. Epilepsiakohtausten riskin katsotaan olevan suurempi riski raskaudelle kuin lääkityksen. Raskauden aikana lääkitystä ei yleensä pureta pois, mutta ennen raskautta lääkityksen asteittaista lopettamista harkitaan, jos kohtauksia ei ole ollut 3-5 vuoteen. Epileptikon sikiön yhdistelmäseulonta ja rakenneultraäänitutkimus voidaan hyvin tehdä perusterveydenhuollossa. Äitiyspoliklinikalle tehdään lähete, jos epilepsia on erityisen vaikeahoitoinen tai siihen liittyy piirteitä, jotka saattavat hankaloittaa synnytystä.
Myös muissa neurologisissa sairauksissa (MS-tauti, myastenia gravis, migreenitaipumus) raskauden seuranta saa pääsääntöisesti toteutua neuvolassa. Myasteniassa on huomattava vastaainevälitteinen vastasyntyneen myastenian mahdollisuus, minkä vuoksi synnytyksen suunnittelun ja vastasyntyneen hoitoon varautumisen pitää tapahtua erikoissairaanhoidossa. Psykiatriset sairaudet ja psykososiaaliset ongelmat Psykososiaaliset ongelmat vaativat tyypillisesti moniammatillista osaamista ja yhteistyötä, jolloin tiedonkulun sosiaali- ja terveydenhuollon eri toimijoiden välillä tulee olla joustavaa. Vaikka psykiatrisista sairauksista kärsivän potilaan raskaus yleensä sujuu normaalisti, nämä potilaat ovat tavanomaista haavoittuvampia ja heillä esiintyy usein synnytyspelkoa. Tämän vuoksi hyvin valmisteltu käynti äitiyspoliklinikalla on usein aiheellinen. SSRI-lääkkeiden käyttöön liittyy jopa 20-30 prosentilla vastasyntyneen adaptoitumishäiriöitä. Tämän vuoksi, mikäli mahdollista, lääkitys pyritään tauottamaan noin kuukausi ennen laskettua aikaa. Hoitokokeilun ilman lääkitystä voi mielellään tehdä jo raskautta suunniteltaessa tai alkuraskaudessa. Mikäli esiintyy lääkkeiden päihteenomaista käyttöä, lähetteen perusteella poliklinikkakäynnille pyydetään mukaan päihdepsykiatrian poliklinikan vauvaperheyksikön edustaja. Mikäli epäillään perheen sisäisen vuorovaikutuksen ongelmia, poliklinikkakäynnin yhteydessä konsultoidaan tarvittaessa lastenpsykiatrian pikkulapsitiimiä.