Vaasankadun kävelykatukokeilu

Samankaltaiset tiedostot
LOHJAN KÄVELYKATUKOKEILU LOPPURAPORTTI

LOHJAN KÄVELYKATUKOKEILU YHTEENVETO

Tutkimuksesta Tiivistelmä Vastaajat Kotkassa vierailu motiivit Osallistuminen minä päivinä oli tapahtumassa...

MAA- JA KOTITALOUSNAISET Juuret maalla

Tutkimuksesta Tiivistelmä Kotkassa vierailu motiivit Osallistuminen minä päivinä oli tapahtumassa Osallistumisen motiivit...

Miten perustetaan vapaaehtoisista toisiaan tukeva vertaisryhmäverkosto

Yhteistyöryhmä. Paloma hankkeen aloitusseminaari Kuusamo Panu Kontio

Kokeiluilla ihmislähtöistä ohjausta!

Teemakysely: Kulttuuriviikko 2019

TUBESSA ON VOIMAA. Ensimmäistä kertaa vertailussa mukana myös blogit sekä Instagram!

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää!

Iän vaikutus itsetuntoon

Liikkumisen ohjauksen keinojen vaikutukset kulkutapaan. Essi Pohjalainen

UNISPORT MEDIAKORTTI

Persuasive presentation. Lauri Haiko

2. Ideointi. Kuusi ajatteluhattua 8x8 ja ajatuskartta

KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op)

Viisaan Liikkumisen projekti

Terveyspalvelujen tulevaisuus

Sosiaalinen media vuorovaikutuksen kanavana

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala

4 mm RENGAS- RATSIA LÄHTÖKOHDAT: TAUSTA RATSAA RENKAASI AJOISSA

RENGAS- RATSIA

Ryhmäilmiö: yhteisöllisyyden teoria. ja käytäntö

CHAT - Kainuun nuorten digipalvelu

Liitetaulukko 1. Kyselyyn vastanneiden nuorten kaksoiskansalaisten (n=194) taustatietoja

JYVÄSKYLÄN KESKUSTAN KEHITYSHANKE JA KAUPPAKADUN MUUTTAMINEN PIHAKADUKSI VÄLIAIKAISIN JÄRJESTELYIN

Vanhempien ero ja lapsen osallisuus: Vastuullistamisen ja osallistamisen häilyvä raja

2015 IIHF Inline Hockey World Championships TAPAHTUMATUTKIMUS

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen käyttötutkimus lasten, nuorten ja lapsiperheiden osalta

Jamk Innovointipäivät

Yhteisömedia. Raisa Laukkanen tuottaja, Stadi.TV Forum Virium Helsinki!

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

Suomalaisautoilijoiden käsityksiä autohuollon ja varaosien vaikutuksista auton takuuseen. Tutkimus, huhtikuu 2014

Alkoholitutkimus ja alkoholipolitiikka: onko tutkimuksella merkitystä?

Helsingin seudun liikenne

1. Henkilötietojenkäsittely

Innokylä Uudistuvat lähipalvelut

Vuoden 2013 pääkampanjat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Työkykykoordinaattorikoulutus 10 op. Kehittämistehtävän ohjeistus

Pihakatuhanke keskustassa

Kainuun maakunta -kuntayhtymä, Kauppakatu 1, neuvotteluhuone 2. krs, Kajaani. Kainuun ikäihmisten neuvottelukunta Sosiaali- ja terveyslautakunta

Esimerkki 3 Joukkoliikenteen testimatkustajakokeilu kahdella työpaikalla

Biathlon World Championships Kontiolahti TAPAHTUMATUTKIMUS

VENÄJÄ-TYÖPAJA MARKKINOINTIKANAVAT KATJA ANTTILA

RATKAISUKESKEINEN TYÖSKENTELY ASIAKASTYÖSSÄ 1-2. Lasse Salmi

Heinolan vastaanottokeskuksen Vaikuttamiskahvila / Yhteenveto tuloksista

RuBu ja merkityksellisen osallisuuden kokemus. Georg Boldt, VTM

Kokemukset tuulivoimaloista Salon Märynummessa

raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Päätösseminaari

- saneerauksessa eloonjääneet: noin 50 ja 50 %

Paloturvallisuusviikko Paloturvallisuusviikko 2012 Raportti

Kulttuuritoiminnan saavutettavuus KUULTO-projektin tuloksilla. Uusia toimintamalleja? Anita Kangas

Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta

Smart Tampere

LÄTKÄ&SÄBÄ-EXPO 2012 MESSUKESKUKSESSA

Digiosaamisen vahvistaminen Helsingissä

haasteet ja ratkaisut

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija. Harjoite 12: Kilpailuanalyysi. Harjoitteiden tavoitteet.

Helsingin mallin seurantatutkimuksen lähtötilanteen kartoitus. Petteri Räisänen Helsingin kulttuurikeskus

Viikko 48: vastausta (=12% liikuntamaksun maksaneista)

Tom Vapaavuori. Yrityssalaisuudet, liikesalaisuudet ja salassapitosopimukset

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

SeAMK / Frami: E kirjasto

PÄIHDEASIAKAS ON KAIKKIEN ASIAKAS PÄIHDETYÖ ON KAIKKIEN ASIA ONKO NÄIN?

MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI

3. Ikä. Määrä % EOS Alle Yli

Eläkebarometri Tutkimusjohtaja Sakari Nurmela Työnro: Kantar TNS Oy, Miestentie 9 C, Espoo

SONERA YRITTÄJÄKYSELY TUTKIMUSRAPORTTI YRITTÄJÄT JA SOME

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Johtokuntien ja johdon raportti. Golf Talma Syyskuu 2015

Miljoonat jakoon. Helsinki, torstaina klo Kouvola, keskiviikkona klo

Toiminnan arviointi Tikkurilan Taitoluisteluklubissa. Yhteenveto seurakyselyiden tuloksista vuosina 2012 ja 2014

Raportti Ruotsalaisten Suomi-kuva Seurantatutkimus 2018

Postinjakelun sähköinen tulevaisuus

Pakkauksen sisältö. Balance Keyboard - REV 2.0

Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla

1. Henkilötietojen käsittely

Valmisteilla: Kunteko 2020

PELISÄÄNNÖT - työpaja. Lasten ja nuorten osallisuus eri elämänvaiheissa Mikkeli / Katri Pesonen

Neste Oil Ralli 2013 vaiku2avuustutkimus. Yhteenveto tutkimustuloksista

Lajien ominaisuudet ja niiden herkkyys ilmastonmuutokselle

Eero Pöyry Finland Oy, Vesihuollon

Ehkäisevän päihdetyön hanke Loppuseminaari Janne Takala, projektikoordinaattori A klinikkasäätiö Lasinen lapsuus

Kirjoita tekstiä napsauttamalla tätä. LOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET s Kirjoita tekstiä napsauttamalla tätä.

Four Ferries Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma II, kevätlukukausi 2019

STUDIO JSUVALA HINNASTO ESITE. Muotokuvat elämäsi hetkiin.

Miten kuntajohtaja pärjää ristipaineissa ja sotkuisuuden keskellä

Pirkanmaan kesätyöpaikat 2016

KYSELY LAHDEN KESKUSTASTA Raportti karttakyselyn tuloksista

Digitaalinen Suomi Yhdenvertainen kaikille #Digiarkeen: huomiot kehittämisen tueksi

Hallitus on päättänyt kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä.

Riskit hallintaan ISO 31000

Eläkebarometri Tutkimusjohtaja Sakari Nurmela Työnro: Kantar TNS Oy, Miestentie 9 C, Espoo

Seloste käsittelytoimista Karateliitto.fi-sivusto

Lapseni kaksi kotia Nettiluento (perheaikaa.fi) Bodil Rosengren Yhden Vanhemman Perheiden Liitto

Helsingin seudun liikenne

Media-analyysi. osana hyvien väestösuhteiden mittaamista paikallistasolla.

Transkriptio:

Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.11.2013 Vaasankadun kävelykatukokeilu Hyvä idea, josta hyötyivät ennen muuta vierailijat Sanna Valtonen & Sanna Ojajärvi

Tiivistelmä 1.Kokeilututkimuksenkohteena 1.1Mitätutkitaan,kuntutkitaankokeilua? 1.2Tutkimustehtävä 2.Tutkimuksenparametrit 2.1Lähtökohdatjareunaehdot 2.2Aineistotjamenetelmät 3.Kyselytutkimus:kärkevästipuolestajavastaan 4.Haastattelututkimus:kriittisestikehitellen 5.Kokeilunviestintäjajulkisuus 5.1Tiedotusjasenvastaanotto:asiallisesti annostellen 5.2Mediajulkisuus:niukkaajanegatiivista 5.3Sosiaalinenmedia:vuorovaikutustaja orastavaatoimintapotentiaalia 6.Analyysistätulkintaan Kirjallisuus Tutkimuksenaineistot

3 TIIVISTELMÄ Vaasankadunkävelykatukokeiluatutkittiin moninäkökulmaisestijamonimenetelmäisestikevään,kesänja syksyn2013aikana.tutkimustatekivätallekirjoittaneiden lisäksiviestinnänopiskelijattutkijoidenohjauksessa. Kyselytutkimuksessaselvitettiinkaupunkilaistenkäsityksiä kävelykatukokeilusta.valtaosahaastatteluihinjakyselyihin osallistuneistanoin600ihmisestäolivoittopuolisestityytyväisiä kokeiluun.vaasankadunasukkaatjakadulla autoilevat/pysäköivätsuhtautuivatkokeiluunhiukanmuita ryhmiänegatiivisemmin. Kokeilunnegatiivisinapuolinapidettiinlisääntyneitä järjestyshäiriöitä,jäteongelmiasekäparkkipaikkojen vähenemistäjavarsinkinkokeilunalkupuolellasyntyneitä vastakkainasettelujaautoilijoidenjajalankulkijoidenvälillä. Positiivisinapuolinamainittiinlisääntyneettapahtumat, parantunutilmapiiri,turvallisuus,mahdollisuusosallistumiseen sekäuudettuuletkaupunkisuunnittelussajapolitiikassa. Kävelykatukokeilunjulkisuusrakentuisenympärilläkäydystä mediakeskustelusta,sosiaalisenmedianfoorumeillakäydyistä keskusteluistajakaupunginvirallisestatiedotuksesta.kokeilun viestintäänoltiinkohtalaisentyytyväisiä.valtaosakokeilua koskevistatiedoistasaatiinmediastajasosiaalisestamediasta. Sosiaalistamediaahyödyntävätjaomissasosiaalisissa verkostoissaankokeilustakeskustelleetolivatmuita tyytyväisempiäviestintään. Haastattelut,ryhmäkeskustelutjaosallistuvahavainnointi vahvistivatjatäydensivätkyselytutkimustentuloksia. Argumentaatioanalyysissatodennettiinkaksivallitsevaa puhetapaa:asukkaidenkonkreettisenkriittisenarviointipuheja asiantuntijoidenjaaktiivienkriittisenkehittämispuheen. Varsinkinensimmäinenpuhetapavallitsimyös mediajulkisuudessa,jonkaasukkaidenagendojajaargumentteja ohjaavavaikutusnäkyitutkimuksessaselvästi.mediajulkisuus suhtautuikokeiluunpositiivisestiennensenalkua,mutta kokeilunalettuamediaasettuikriittisenjapettyneenasukkaan arvioivaanpositioon. Sosiaalisessamediassakriittinenkehittämispuhekilpaili konkreettisenkritiikinkanssa.ainoastaanksv:nomalla foorumillaensinmainittuasettuivallitsevaanasemaan.muuten sosiaalinenmediaosoittautuitoiminnanalustaksi:sielläjaettiin kokemuksia,kuvia,tutkimuksiajaehdotuksia,keskusteltiinja organisoiduttiintoteuttamaanesitettyjäideoita.aiheen ympärillesyntyiyhteisö,jokajatkaayhäkeskusteluaja toiminnansuunnittelua. Kävelykatukokeilutoinäkyväksikansalaistenvaltavankuulluksi tulemisentarpeen.kokeiluakohtaanesitettykritiikkiliittyy kaikillafoorumeilla1)johtajuuteen,2)ohitetuksitulemisen tunteeseen3)viestintäänja4)kokeilunkonkreettisiin haittoihin. Kokeiluonnistuimyösuusientoimintatapojentestauksena: vastaisenvarallesaatiinkokemustakokeiluaedistävistäjasitä hankaloittavistatoimintatavoista.merkittävinoppilieneese, ettäkokeilukinvaatiiresurssejajavastuutettujatoimijoita. Lisäksiosallistavassakokeilussakannattaatehdäyhteistyötä mahdollisimmanmonipuolistentoimijatahojen (kaupunkiaktiivien,yhteisöjen,oppilaitosten)kanssa. Kansalaistenosallistamiseksitarvitaanjatkuvaaja vuorovaikutuksellistaviestintää.

4 1.Kokeilututkimuksenkohteena Tässäluvussaesitelläänlyhyestitutkimuksenkonteksti, viitekehysjaaineistot.vaasankadunkävelykatukokeilu pohjautuivaltuustoaloitteeseen,jossaesitettiinkävelykatuja Helsinkiinkeskustanulkopuolelle.Lausunnoissaan kaupunkisuunnittelulautakuntajayleistentöidenlautakunta pitivätajatustahyvänä,muttatotesivatuusienkävelykatujen rakentamisenepärealistiseksimäärärahojenniukkuuden takia.kaupunginvaltuustokäsittelilausuntoa27.2.2013ja päätti,ettävaasankadullakokeillaankesäaikaista kävelykatua.vaasankatumuutettiinliikennemerkeillä kävelykaduksikesäkuunalustasyyskuunloppuun2013. Koskakaupunkieiollutvarannutkokeiluunresursseja, tavoitteenaoli,ettätapahtumienjatoiminnanjärjestäjinä toimivatalueenaktiivisetyhdistykset.kaupungintoiminta rajoittuilupaviranomaisenatoimimiseenja vuorovaikutukseensekäkokeilunseurannanjärjestelyihin. PäätösVaasankadunkävelykatukokeilustaonradikaali: kokeilussalähdettiinkatsomaan,minkälaista kansalaistoimintaarakentuu,kuntoiminnalleavataanuusi tilatässätapauksessaautotonkatu.kokeilunkäytännön toteutukseenkaupunginavuksitarjoutuiaktiivitoiminnan verkostoprototypehelsinki,jokaomaltaosaltaantiedotti, viesti,ideoijakannusti.tämätutkimuspuolestaanselvittää kokeilunvastaanottoajasiihenliittyviäkeskusteluja erilaisissajulkisuuksissa:perinteisessämediassa, verkkokeskusteluissajakansalaistenkeskuudessa. 1.1Mitätutkitaan,kuntutkitaankokeilua? Mitätutkitaan,kunlähdetääntutkimaanVaasankadun kävelykatukokeilua?ainakinkolmeaeriasiaa:yhtäältä tutkitaanihmistenkäsityksiäkävelykadusta,toisaaltaarvioidaan kokeiluakokeilunajakolmanneksitutkitaantiedonkulkuaja viestintää.kävelykatukokeilunonnistumisessaja epäonnistumisessaliikutaankonkreettistentoimenpiteidenja kokeilustasenkuluessarakentuneidenkäsitystenrajoilla. Tässätutkimuksessakäymmekäsiksisiihen,minkälaisia käsityksiävaasankadunkävelykatukokeiluunsenkuluessa liitettiin.kuntutkitaanihmistenkäsityksiä kävelykatukokeilusta,onkysymysmielipiteiden kartoittamisestajaeräänlaisenmielipidemaiseman kuvaamisesta.tässäaineistoinatoimivatniinkäsityksiä kartoittavatkyselyt,haastattelut,verkkokeskustelutkuin suoraanksv-foorumillekirjoitetutpalautteetkin. Käsityksetkävelykadustaleviävätlaajalle:ihmisilläon kokemuksiasekätästäkävelykadustaettämonistamuistaja niidenkauttaonsyntynytnäkemyksiäniinvaasankadun soveltuvuudestakävelykaduksikuinsiitä,mitäkävelykadulla pitäisitapahtua.käsityksiäjanäkemyksiäonmyössiitä,miten tapahtumiapitäisiorganisoidajakenenpitäisiottaavastuuta organisoinnista. Kokeiluaarvioitaessakeskitytäänpikemminkinkokeiluun menetelmänäkuinsisältöihin.suunnitteluunperustava hallintotapaonhaastettu,jatarkoitusonarvioidamillätavalla kokeilurikastivanhojatoimintatapoja.mitäkokeilustaopittiinja mitentätäoppiavoidaanmahdollisimmankattavastihyödyntää? Kokeiluakoskevatkäsityksetovattokiyhäkäsityksiä,ja sellaisinaniitätutkitaan.tässäaineistonatoimivatyhtäältä

5 keskustelutasiantuntijoidenjakaupunkiaktiivienkanssasekä kokeilukulttuuriakäsitteleväkirjallisuus. Tiedonkulunjaviestinnäntutkimuksessaliikutaansekäihmisten käsitystenettätodellistenviestintätekojenalueella.kyselyissäja haastatteluissaonkysyttyihmisiltätiedonkulkuakartoittaviaja senonnistumistaarvioiviakysymyksiä.lisäksitarjollaon viestinnällistämateriaalia:tiedotteita,uutisia,sosiaalisessa mediassajaettavaksikirjoitettujakuvauksiasekävastauksia yksittäisiinpalautteisiin.myösnäidenmateriaalienarviointi avaakiinnostavannäkökulmankokeiluun.mitenkokeiluistaon mahdollistaviestiärakentavasti?millainenviestintäpalvelee kaupunkilaisia?yhtäältäheidänitsensämielestä,toisaalta teorianvalossa? Tiedonkulkujaviestintäeivätrajoituihmistenjainstituutioiden välille.kysymme,millainenonperinteisemmänmedianrooli kävelykatukokeiluakoskeviennäkemystensyntymisessä. Toimiikomediatiedonvälittäjänä,agendanasettajana, keskustelunylläpitäjänävaiyleisenmielipiteen äänenkannattajana?millätavallamediaesitykset(lehtijutut, radio-ohjelmat)stimuloivatkäsityksiäjakeskusteluja? Analysoimmesekäjuttujaettäniidenrooliakävelykatua koskevienkäsitystenjakeskustelujensuuntaajinajaylläpitäjinä. 1.2Tutkimustehtävä Tutkimustehtävämmeonselvittää1)kävelykatukokeiluneri osallisryhmien(kaupunginvaltuutettujen,virkamiesten, asukkaiden,yrittäjien,kaupunkiaktiivien)käsityksiä Vaasankadunkävelykatukokeilusta,2)kävelykatukokeilun julkisuuttaja3)viestintääjavuorovaikutusta,jokakietoutuu sekäjulkisuudenettäkäsitystensyntymiseen 2.Tutkimuksenparametrit Kävelykatukokeiluunliitetytmielikuvateivätsynnytyhjiössä. Ihmisilläonjoennaltasekäomiinettämuidenkokemuksiin perustuvatkäsityksensä kävelykadusta kulttuurisena ilmiönä.konkreettinenkokeilujokotukeeaiempiamielikuvia taimuuttaaniitäjohonkinsuuntaan.jottavoidaan ymmärtäämielipidemaisemaa,täytyymiettiä,mitkäasiat mielipidemaisemaanvaikuttavat.mielikuvien muodostumisenprosessissaviestinnälläonolennainenrooli. 2.1Lähtökohdatjareunaehdot Tässätutkimuksessaviestintääontarkasteltusuhteessa organisaatioviestinnänteorioistanostettuihinjaotteluihin,joilla olemmekatsoneetolevankäytännönhyötyähallinnonja kansalaistenkohtaamisenjäsentämisessäjakehittämisessä. Organisaationviestintä:siirtoavaivuorovaikutusta? Viestintäävoidaanajatellajokoorganisaationmuusta toiminnastaerillisenä,yhdensuuntaisenatiedonsiirtonatai organisaationkaikkeentoimintaannivoutuneena,yhteisöllisenä javuorovaikutuksellisenaprosessina(åberg2000). Siirtomalliviestinnästätoimiitietyinehdoin:seedellyttäähyvin yksinkertaistaorganisaatiotajaselkeäätilannetta,jossa viestinnäksiriittääesimerkiksituotteestainformoiminenja markkinointi.viestinnänlineaarinensiirtomallionteoriassa jäänytmenneillevuosikymmenille,muttakäytännössätällainen viestintälieneemonessaorganisaatiossavarsintyypillistä. Uudemmatviestinnänopitjajohtamiskulttuuritlähtevätsiitä, ettäviestintäonerottamatonosakaikkeaorganisaation

6 toimintaa(seeck2008,merrell2012).organisaatioitseasiassa onviestintää,johtaminenonviestintääerityisesti asiantuntijaorganisaatioissa.lähestulkoonkaikkiorganisaation toimetedellyttävätviestimistä.niinpäviestinnänonoltava monipuolista,monisuuntaista,monikanavaistajaennenkaikkea avointajavuorovaikutteista. Mitenviestiminenkävelykatukokeilustaasettuutälleakselilleja minkälaisinseurauksin? Ylhäältäalasvaiverkostoissa? Käsitysviestinnästävaikuttaauseinsiihen,mitenhierarkkista taivuorovaikutuksellistaviestintäon.pelkistetyimmillään siirtomallituottaaylhäältäalaspäinsuuntautuvaatiedottavaa viestintää,jossalähettäjäjavastaanottajaerotetaanselvästija hierarkkisestitoisistaan.viestintävallannäkökulmasta lähettäjänroolikorostuu.(huhtalahakala2007.)kulttuuriaja vuorovaikutustakorostavamallipuolestaannäkeeviestinnän monisuuntaisena.viestintätapahtuuverkostoissa,joten vertikaalisenleviämisenlisäksiviestivoilevitähorisontaalisesti jadiagonaalisesti(castells2009).viestienjakaminen, kierrättäminenjamerkitystentulkintaeiläheskäänainaole millääntavoinlähettäjänkontrolloitavissa.verkostoissa viestintäeialajostainjapäätyjohonkin,vaanvuorovaikutteisten viestienvirtaonjatkuvaprosessi,jonkasisältöjäjajohon osallistuviatahojaeivoieikäkannatalyödälukkoon. Käytännössäviestintääsekäorganisaatioidensisälläettäniistä ulospäinkuitenkintoteutetaanmolemmillatavoilla.mitä enemmänorganisaationtoiminnassa/hankkeessaontarkoitus osallistaakansalaisia,sitävuorovaikutteisempaaja moniulotteisempaaviestinnänonkuitenkinoltava. Näihinviestinnänvirtoihinkiinnitetäänhuomiota kävelykatukokeilunviestintäätulkittaessa. Ennakoidenvaireagoiden? Suhteessaomaantoimintaansajajulkiseenkeskusteluun organisaatiovoivalitareaktiivisentaiproaktiivisenviestinnän linjan.silloinkuntoimintaaohjaavatulkopuoleltatulevat seikat.,puhutaanreaktiivisestaviestinnästä.reaktiivinen viestintävastaavalikoidensilloin,kunonpakkovastata. Ennakoivalinjaperustaavastuunottamiselleomasta toiminnasta.tällöinviestintätapahtuuomistatarpeistaja tavoitteenasetteluistakäsinaktiivisestieikävastauksena ympäristönpaineisiin.proaktiivinenviestintäpyrkii ennakointiin.tämätarkoittaamuunmuassasitä,että vaikutetaanjulkisenkeskustelunagendoihin,tuodaanesiin erilaisianäkökulmiajaennakoidaanmahdollisestisyntyviä keskusteluja.(aulaåberg2012,juholin2008.) Minkälaisiastrategioitakävelykokeilunviestinnässätoteutettiin jaminkälaisinseurauksin? Ohjatenvaiosallistaen? Kansalaistoiminnanlisäämiseksivoikokeillakahtastrategiaa: toimintaavoipyrkiäohjaamaanylhäältäjaulkoapäintai kansalaisiavoikuullaosanatoiminnansuunnitteluaja/tai toteuttamista(bäcklundetal.2008).kummassakintapauksissa tarvitaanviestintää;kansalaistentietoononainakinalkuun jollainkeinoinsaatavase,mitäheiltäodotetaan.tämänjälkeen paljononkiinnisiitä,minkälainenkäsityskullakintahollaon omastaroolistaanviestijänä,osallisenajavuorovaikutuksen osapuolena.

7 Minkälaisinehdoinkansalaistoimintakokeilussajärjestyi? Julkisuusvälttämätönpahavairesurssi? Julkisuudenvoilaveastiajateltunakäsittäätilaksi,jokasyntyy jonkinaiheentaiasiakysymyksenympärillesiitä kiinnostuneidenasianosaistenvälille(heikkiläal.2012).tästä näkökulmastakatsottunajulkisuusontoiminnanmahdollistava kontaktipintasamaanaikaankunseonasioitajailmiöitä osoittavajaesillenostavatoimijaitsessään.julkisuusviittaa esimerkiksimediateksteissäjasosiaalisenmedianfoorumeilla syntyneisiinkäsityksiin,keskusteluihinjatoimintaansekä keskusteluissatuotettuihinkulttuurisiinjayhteiskunnallisiin agendoihin. Julkisuuteenvoidaansuhtautuareaktiivisesti,kuin välttämättömänäpahanaeliilmiönä,jokatoimiiparhaiten silloin,kunseonhallinnassa(kantola2011).tällöinesimerkiksi mediaesityksiäarvioidaansenmukaan,mitenhyvinnevastaavat organisaationomiatavoitteita.sosiaalisessamediassakäydyt rönsyilevätkeskustelutnäyttäytyvätasiana,jokaeikuulunut alkuperäiseenviestintäsuunnitelmaanjajohoneireagoidajosei olepakko. Julkisuusvoidaannähdämyöstoiminnanresurssina.Tällöin mediaesitystennäkökulmatpyritäänkääntämäänitse tavoitteidensuuntaisiksiomassaviestinnässäjaesimerkiksi vapaastisyntynytjulkinenkeskustelunäyttäytyykiinnostuksena organisaatiotakohtaan,hankettataiasiaaeteenpäinvievänä voimana.josedistettävänhankkeentiimoillejossainsyntyysiitä keskustelevayhteisö,onsenkeskustelutainakinotettava vakavastielleiniihinsittenosallistutaoliosallistuminensitten etukäteenresursoituatoimintaatainopeaareagointiavaativa suunnanmuutos. Millätavallajulkisuuttahyödynnettiinkokeilunkuluessa? 2.2Aineistotjamenetelmät Tämätutkimusperustuumonimuotoiseenjarikkaaseen aineistoon.käytettävissämmeonkaksikyselytutkimusta: kesäkuussajasyys-lokakuussatoteutetutkyselyt,joissa vastauksiakertyiyhteensä542kappaletta.lisäksivaasankadun asukkaillejayrittäjilletehtiinyhteensä22teemahaastattelua. Asiantuntijoidenjakaupunkiaktiivienkanssajärjestettiin keskustelutilaisuusjajoitakinvirkamiehiähaastateltiinerikseen. Asukkaistakoottiinomakeskusteluryhmänsä.Mielipiteitä kerättiinmyösksv:nomaltafoorumiltasekäsosiaalisesta mediasta. Lisäksiontarkasteltuhankkeenjulkisuutta:tiedotteita, lehtijuttujasekämuutajournalististamateriaaliasekänäiden ympärillesyntynyttäkeskustelua.sosiaalisenmedianosalta tarkasteluonrajattumuutamaankeskustelupalstaanja yhteisöön.luettelokaikistaaineistoistalöytyyliitteestä1. Aineistoaonpaitsikerättymyöstarkasteltu monimenetelmäisesti:triangulaatiollaonmahdollistaparantaa monimuotoistajaristiriitaistakintutkimuskohdettakoskevan tutkimuksenluotettavuutta,silläyksitutkimusmenetelmäei välttämättätarjoakattavaakuvaatutkittavastailmiöstä. Määrällisenaineistonanalyysinmuotoinaovatyksinkertaiset tilastollisetmenetelmät:jakaumatjaristiintaulukoinnit.niitä syventävätavointenvastaustenlaadullinentyypittelysekä systemaattisetlähiluvut.näidentarkoituksenaonniin kävelykatuakuinkulttuuristakokeiluakinmäärittelevien puhetapojenkirjonhahmottaminen.

8 Systemaattisenlähiluvunjalaadullisentyypittelynkeinoinon analysoitumuutakinlaadullistamateriaalia.huomiotaon kiinnitettyyksittäisiinkävelykadunjakokeilun representaatioihin,niidentoistuvuuteenjaniidenesiintymiseen erilaistendiskurssienosina. Keskusteluaineistoihinjalaadullisiinmielipideaineistoihinon sovellettuyksinkertaistaargumentaatioanalyysia,jossaon eriteltyjatyypiteltykävelykadunpuolestajavastaanesitettyjä argumentteja. Kävelykatukokeilunymmärtämiseksierimenetelmin työstetyistäaineistoistatehdäänlopuksiteoreettinentulkinta: osallistenkäsityksiä,argumentointiajavastakkainasetteluja luetaansuhteessakokeilukulttuurinjaviestinnänihanteisiin. Tulkintojentukenaläpiraportintoimivathankkeessakootut tausta-aineistot:havaintopäiväkirjatvaasankadun kävelykatukokeilunavajaisviikonlopustajavierailuista kävelykadullakokeilunkuluessasekäosallistuminenkadun toimintaaideoiviinjakäytännönjärjestelyjäorganisoiviin suunnittelupalavereihin. Tutkimuksenmonitahoistaaineistoakäsitelläänalkuunlyhyesti erillisinäkokonaisuuksina,sillänetuottavatkukinomanlaistaan tietoakävelykatukokeiluakoskevistakäsityksistäja kulttuurisistaulottuvuuksista.lopultatuloksistakeskustellaan kootusti. 3.Kyselytutkimus:kärkkäästipuolestajavastaan Tutkimuksenkyselyaineistottuottivatsekämäärällistätietoa ettälaadullistaymmärrystäsiitä,mitenkävelykatukokeiluun suhtauduttiin.kahdellaerilliselläkyselylläkartoitettiin osallisten(asukkaiden,yrittäjien,vierailijoiden)näkemyksiä kävelykatukokeilusta.kyselyttoteutettiinkokeilunalussaja lopussa,jottamahdollisetmuutoksetnäkemyksissätulisivat esiin.kyselyistäensimmäinentoteutettiinaikavälillä2.- 13.6.2013jasiihensaatiinvastauksia270kpl.Toinenkysely tuotti282kplvastauksiaaikavälillä18.9.-7.10.2013. Määrällisenkyselytutkimuksenedutliittyvättulosten yleistettävyyteensekävertailtavuuteen:kaikiltaonkysytty samaajatarjottusamojavastausvaihtoehtoja.kuitenkin kyselyynjavarsinkinpääosininternetissätoteutettuun kyselyynliittyymyösongelmia.koskakaikillatutkimuksiin osallistuvillaeiolekäytössääninternetyhteyttä, verkkotiedonkeruutaeiyksinäänpidetäedustavana menetelmänähenkilöpohjaisissatutkimuksissajoitain väestöryhmiä(esim.opiskelijat)lukuunottamatta. Tietokoneenkäyttöonkuitenkinyleistynytsiinämäärin,että internetkyselyistäontullutvarteenotettavamenetelmä yhdistettynämuihintodennäköisyysotantaanperustuviin keruumenetelmiin(deleeuwhox2008).tässä tutkimuksessaonsyytäpitäämielessä,ettei otantamenetelmiäolekäytetty,vaanvastaaminenperustuu tiedonkulkuunjavapaaehtoisuuteen.tulokseteivätole edustaviatilastollisessamielessä.ongelmanlieventämiseksi kyselylomakkeitaonollutjaossamyöspaperiversioinaja kyselyjäontehtypaikanpäälläerilaisissatapahtumissa. Toinenongelmaliittyytutkimuksenreliabiliteettiin:kuinka hyvintutkijatonnistuvattavoittamaan

9 kysymyksenasetteluillaantutkimuskohteidenaidon kokemusmaailman.mikälikysymykseteivätresonoi haastateltavienkokemustenkanssa,saadaankyselyllätoki tuloksia,muttaneeivätvälttämättäkerrojuurimitään ilmiöstä,jotahaluttiintutkia.tässähankkeessastrukturoituja kysymyksiätäydennettiinmahdollisuudellaavoimeen vastaamiseen.lisäksikyselytoteutettiinkahdessavaiheessa. Kyselylomakettamuokattiinteemahaastattelujenjälkeen yksinkertaisempaanjatutkimuskohteidenkäsitteellistyksiä mukailevampaansuuntaan.seuraavassaesitetytmäärälliset tulokseteivätmissäännimessäoleedustavia,muttaniinne kuinavovastauksetkinantavatvihjeitäsiitä,millaiseksi kansalaistenmielipidemaisemakokeilunkuluessamuodostui jaminkälaisinargumenteinsiinäoperoitiin. Ensimmäiseenkyselyynvastanneistanoinkolmannes(35%)oli Vaasankadunasukkaitatoisessakyselyssäasukkaitaoli28 vastaajista.aktiivisimpiavastaajiamolemmissakyselyissäolivat ikäryhmään25-34 vuotiaatkuuluvat(1.kysely46%;2.kysely 43%).Miehiäjanaisiaolisuunnilleenyhtäpaljon.1.kyselyssä kolmasosallavastaajistaoliautokäytössään.2.kyselyssä kysymyksenasetteluatäsmennettiintällöinvastanneistanoin neljänneksellä(24%)oliautokäytössäpäivittäinjatoisella neljänneksellä(23%)satunnaisesti.ylipuolellavastaajistaei ollutautoaeikämahdollisuutta/tarvettakäyttääsitä. Suhtautuminenkävelykatukokeiluunolivoittopuolisesti positiivistamolemmissakyselyissä.ensimmäisessäkyselyssä suhtautumistaselvitettiinviisiportaisellaasteikollaväittämällä Vaasankadunkävelykatukokeiluonhyväidea.Väittämän kanssatäysintaijokseenkinsamaamieltäolikolmeneljännestä (73%)vastaajista,kuntaastäysintaijokseenkinerimieltä ilmoittiolevansaviidennes(20%)vastaajista.vaasankadulla asuvatsuhtautuivatkokeiluunhiukanmuuallaasuvia negatiivisemmin/pessimistisemmin. Toisessakyselyssänäkemyksiäkävelykatukokeilusta kartoitettiinkysymyksellä Onkokokeiluollutmielestäsi voittopuolisestihyvä/huono.hyvänäkokeiluapiti63ja huonona37vastaajista. Näkemyksetkokeilustaolivatalussajalopussapääosin positiivisia.kokeilunalussatehtykyselyosoitti,että kävelykatuideaapidettiinetukäteenselkeästihyvänä. Jälkimmäinenkysely,jossanäkemyksetankkuroitiin kokemuksiin,kavensieroapositiivistenjanegatiivisten käsitystenvälillä. Kokeilunlopuksitoteutetussakyselyssänäkemyksiäkokeilun onnistumisestatäsmennettiinjatkokysymyksin Kenenkannalta kokeilumielestäsionnistui/epäonnistui.vastauksetjakautuivat suhteellisentasaisestieriryhmienvälille.kyselynmukaan kokeilustahyötyivätetenkinmuuallakuinvaasankadullaasuvat taikaupunkilaisetyleensä.niitä,joidenkannaltakokeilua pidettiinepäonnistuneena,olikauttalinjanvähemmän.esille nousivatkuitenkinvaasankadunjalähialueenasukkaatja yrittäjät.ks.kuva1. Vastaustenvedenjakajat Vastaajiensuhtautuminenkävelykatukokeiluunnäyttiriippuvan kolmestaeriasiasta.ensinnäkinvastauksetpoikkesivatjonkin verrantoisistaansenmukaan,missävastaajaasui.vaasankadun asukkaatolivatsuhtautumiseltaanhivenennegatiivisempiakuin lähialueillataimuuallahelsingissäasuvat.toisaalta Vaasankadullaasuvienvastauksistalöytyivätjyrkimmät

10 ääripäät:kokeilustasyvästiinnostuneetjasitäsydänverellään vastustaneet. Toinenvedenjakajanäyttiolevanautonomistaminenja/tai parkkipaikanvuokraaminen.autoilijatsuhtautuivatkokeiluun muutenliikkuvianegatiivisemminjaautoilijoidenjoukossa erityisestiomanparkkipaikastamaksaneetvastustivatkokeilua. Myöstästäryhmästälöytyinäkemystenhajontaa. Kolmasjakolinjasyntyimediakäytönmukaan.Nevastaajatja haastateltavat,jotkaosallistuivatsosiaalisenmedian keskusteluihinjakeskustelivatkokeilustaomissasosiaalisissa verkostoissaansuhtautuivatkokeiluunhuomattavasti positiivisemminkuinne,jotkaolivatainoastaanperinteisen medianvarassatiedonhankinnassa. Vaasankadullaasuvat Muutvastanneet Kokeiluoli pääosin positiivinen kokemus 61% 68% Kokeiluoli pääosin negatiivinen kokemus 29% 27% Kokeilusta hyötyiväteniten Kaupunkilaiset(46%) Kaupunkilaiset (57%) Kokeilusta hyötyivätmyös Vaasankadullaasuvat (15%)ja yrittävät/työskentelevät (26%) Vaasankadulla asuvat(26%) Kokeilussa parasta Tapahtumat Tapahtumat, tunnelma Kokeiluhaittasi eniten Vaasankadullaasuvia Autoilijoita Kokeiluhaittasi myös Autoilijoita Vaasankadulla asuvia Kokeilussa huonointa Järjestyshäiriöt, parkkipaikkojen menettäminen Tapahtumien vähäisyys, järjestyshäiriöt Osallistui tapahtumiin 35% 49% Kuva1:Tiivistelmäkyselytutkimuksenkeskeisistätuloksista

11 Kirppiskävijöideniloksijaautoilijoidenkiusaksi Kysymykseenkokeilunonnistumisesta/epäonnistumisestaoli lisättymahdollisuusvapaaseenkommentointiin.vastauksissa liikuttiinvahvojenstereotypioidenalueillajajakolinjakulki kokeilunpositiivisenatainegatiivisenapitämisenkohdalla. Kriittisestikokeiluunsuhtautuvatnäkiväthyötyjinävain ulkopuolisetongelmatapaukset,kutenjuopot,narkkarit,öiset örinöitsijät,pummitjabilekansa.myösvihreät,ituhipitja idealistisetpiipertäjätmainittiin. Kokeiluapositiivisestiseuranneetnäkiväthyödytvähän laveamminjapitivätjotapahtumienpotentiaaliajatoiminnan mahdollisuuttakaikkiinkohdistuvanahyötynä.erityisinä ryhminämainittiinasukkaat,kaupunkiaktiivitjane,jotka haluavatkehittääelinympäristöään.myöslakoninen kaikki ennemmintaimyöhemmin olikirjattuuseampaanvastaukseen vähäneriversioina.konkreettisiahyötyjälöydettiin jalankulkijoillejamuillekevyenliikenteenkäyttäjille, kirppiskävijöille,lapsille,skeittareillejascoottareille,turisteille, tapahtumiinosallistuneillejaniinedelleen. Kokeilunepäonnistumistatäsmentävissälisäkommenteissa ylivoimaisestiyleisimmäksinousiautoilunrajoittaminen. Kokeilunähtiinepäonnistuneeksijokokadullaliikkuvien autoilijoidenyleensätaitaksiyrittäjiennäkökulmasta. Avoimetvastaukset:kritiikkiäjakehitysehdotuksia Kyselysisälsimyösavoimiakysymyksiä,joillakartoitettiin vastaajienomiinkokemuksiinperustuviahyviäjahuonoja puolia.näissävastauksissakokeilunhuonotpuoletliitettiin - liikennejärjestelyistäaiheutuviinhaittoihin(autoilun rajoittamiseenjaautoiluunliittyväänjärjestyksenpitoon), - kävelykaduntoimimattomuuteen(järjestyksenpitoongelmat,tapahtumienvähäisyysjakävelykadunhuono hyödyntäminen)tai - roolienepäselvyyteenjatiedonpuutteellisuuteen(sekä kaupunginettäkaupunkiaktiivientoimintaaihmeteltiin). Autoilunrajoittaminenkoettiinhankalaksisekähuoltoajon hankaluudenettäpysäköinninnäkökulmista: Autollaeipääse ovelle:alueellaasuupaljonhuonokuntoisiavanhuksia, Invalidi ystävänieipäässytkyläänkokokesänä, Autopaikkojen väheneminen,pysäköintipaikanlöytäminenonollutvälillä todellavaikeaa,etenkinlomakaudenloputtuaelokuun puolivälistäeteenpäin. Autoiluunliittyvässäjärjestyksenpidossakorostettiin autoilijoidenjakävelijöidenvälillenoussutta vastakkainasettelua,jokayltyijoskuslähesaggressiiviseksi: Useastitekimielisoittaapoliisitvahtimaan,etteikukaan heittänyt/hyökännytautooni, Läpiajoaiheuttialueellapaljon konfliktejajaharmia., Yrittäjätpitivättiettyjäpaikkoja parkkipaikkoinaan. Yleisestijärjestyksenpitoonliittyivätkommentit,joissa korostettiinhäiriöidenlisääntymistä: Katuolitodella törkyisessäkunnossa,huumeneulojaalkoinäkymäänpaljon enemmän, Murrotlisääntyivätkerrostalojenkäytäviin, Turvattomuudentunnelisääntyiroimasti. Kävelykatukokeilunhuonohyödyntäminennähtiinmyös epäonnistumisena: Muutosolipienempikuinolisintoivonut. Ymmärtääkseniyrittäjäteivätsaaneetkatutilaakäyttöön hankalanlupabyrokratianjakiireellisenaikataulunvuoksi, Katuoliautioeikälainkaanviihtyisä.Eimitäänsyytämennä kävelemäänsinne, Kävelykatuaeitoteutettu.Se,ettäautoilijat

12 suljetaankadultabetoniporsain(mitkäoikeestieivätedes estäneetliikennettä)eiteekadustakävelykatua. Kaupunginpienirooliliitettiinkävelykatukokeilun epäonnistumiseen: Kaupunkiolisivoinuttukeakokeilua enemmän.omatekoisenlisäksikaupunginjärjestämääistutusta japenkkejäolisikaivannut., Kokeilunaloituksessahätäiltiin. Ilmeisestikokemattomatihmisetolivatpäättämässäja kannattamassatekemistä,kunkuvittelivatettäkatupuhkeaa spontaanistikukkaankunannetaankansalaisaktiivisuudelle tilaisuus., Koskakaupunkieitehnytns.mitääntuodakseen kävelykatumaisuuttaesiin,kokokadunyleinenimagoromahti hetialkuunsa. Monetkommentitkoskivattiedonkulkuajaasukkaillejamuille osallisillekokeilustamuodostunuttaepävarmuutta: Minkätakia joidenkinautoiluavastustavienpitääjärjestääylipäätään tällaisiakokeilujasillätietäväthänneettänäistäeivarmasti kaikiltatuleruusuja!eiväthänautoiluakannattavatkaan järjesteletempauksiamissäjalkakäytäviäsuljetaantms. tyhjänpäiväistä., Kaikkialkaentiedottamisesta, Informaatio, Tiedonsaanninolemattomuusasukkaidenarkeakoskevissa kysymyksissä.vastauksiaeisaanutpuhelimitseeikä sähköpostitsemistään. Kokeiluavastustavillekriittisillekokeilurakentuikaikenlaisten negatiivistenkokemustenjapettymysten syntipukiksi myös asiat,joideneivoisuoraankatsoaliittyvänkokeiluun,tulivat kiinnitetyiksisiihen. Kokeilussahyvääoliomakohtaisiakokemuksiakuvailevien vastaustenperusteella - tapahtumat,erityisestikirpputorit - kansalaisaktiivisuudenlisääntyminenjaosallistuminen kävelykadunkehittämiseen - alueenrauhoittuminen Muutamattapahtumatmitäkadullejärjestettiin.Itsemyös innollaosallistuinnäihinjakannatansuuresti kaupunkikulttuurinluomista.kysymyksenävain,ettäolisiko nämäkintapahtumatvoitujärjestääilmantätäkokeiluajahaitan aiheuttamista. Henkilöautoliikenteenväheneminenjasitämyötäasukkaiden, myöslasten,turvallisuudenlisääntyminen Avoinilmapiiri,rentous,vuorovaikutusvierailijoidenja yrittäjienvälillä,sopivauteliaisuus,asenteidenmuuttuminen. Antoiväljyydentunnettakesäisellekadulle.Helpottipyöräilyä. Herättikeskustelua. Avovastauksetkorostivatpaitsisisällöllistä,myöslaadullista eroapositiivistenjanegatiivistenkommenttienvälillä. Negatiivisetkommentitviittasivathyvinkonkreettisiin haittoihin:päällimmäiseksinousiparkkipaikkojenvähäisyystai autollaajamisenepämiellyttävyys.muiksihaitoiksimainittiin mm.roskaamisenlisääntyminenjayöaikaisenmetelöinnin lisääntyminen.omanateemanaanerottuikokemussiitä,että kokeilustapäätettäessäeisiihenväistämättäosallisiksi joutuvienääntäkuunneltu. Epäonnistuminenjohtui - muutoksestaeipidettysiitä,ettäkadunolemusta yhtäkkiämuutettiin: Kaupunkionasukkaitavarten. Minultavietiinkotikatu.Eräässäpalautteessaannettiin ehdotuksiakaduista,jotkavoisimuuttaakävelykaduiksi

13 muidenkiusaksi.myösmuutoksenkäytännölliset seurauksetnousivatesiin:parkkipaikatvähenivätja roskaaminenjametelilisääntyivät. - osattomuudestasiitä,ettämuutoksenajateltiin hyödyttävänpientä,tietynlaistajoukkoa,johoneiitse kuulu HipithalusivatomanKreuzberginKallioon, Tuntuu,ettäkokokävelykatukokeiluonMadeinKallion lobbauksentulosta,eikäkokeilussaotettuhuomioon asukkaidenmielipiteitä,, Olisivoinutkysyäalueen asukkailtajayrittäjiltäensin - vääränlaisestainfrastruktuurista Ideaonhyvä,mutta Vaasankatueioleoikeapaikka.Kävelykatupitäisi suunnitellajoalueenarkkitehtuuriasuunniteltaessa Kukakehittäisikävelykatua? Vastaajillaolikohtalaisenpaljonajatuksia,joitavoitarkastella kehitysehdotustennäkökulmasta.ilmiselvääoli,ettäresurssien puutettavalitettiinjaniidenlisäämistätoivottiintaivaadittiin. Kaupunginkatujotenkylläfinanssipuolikinheillekuuluu. Ehdotuksissaliikuttiinmyösosallistavanbudjetoinninalueella: mikälikaikkituleekalliiksikaupunginbyrokraattisen systeeminkauttajärjestettynä,rahaapitäisiosoittaa vapaaehtoisilletietyinpelisäännöin. Kehitysehdotuksetliittyivätresurssienlisäksivastuunjakoon, jokanytkoettiinepäoikeudenmukaiseksi.kaupunkipäättää kokeiluunryhtymisestäjailmanviestintäätairesurssien osoittamistajääodottamaan,tapahtuukojotain.arvioinnissa pelättiinsyyttävänsormenosoittavankaupunkilaisia:ei kävelykatukokeilutoiminut,helsinkiläiseteivätolevalmiita tällaiseen.vastaajatperäsivätvastuutapäättäjiltä:kunpäätöksiä tehdään,täytyymiettiävastuitajavelvollisuuksia.josvastuu toiminnastasysätäänihmisille,jotkahädintuskintietävät kokeilusta,eilopputulosvoiollahyvä.ihmisetolivatvalmiita toimimaanyhteistyössä,muttaeivälttämättäyksinideoidenja omallariskillä: Toiminnanjärjestäminenonkaikkienvastuulla: kaupungin,alueenasukkaiden,yrittäjienjakaupunkiaktiivien ; Kaikkiolisivattervetulleitaosallistumaanjajärjestämään, muttatietystivahvaapanostavaaditaankaupungiltaja päättäjiltä.tällaisillekokeiluillevoisikaupunginpuolestaluoda erityisentyöryhmän., Kaupunkijayrittäjätvoisivat varmaankintehdäyhteistyötä Positiivisetkommentitolivatnegatiivisiamoniulotteisempia. Konkreettisenulottuvuuden(autoliikenteenvähenemisenmyötä lisääntynytturvallisuus)lisäksiniissänostettiinesiin käsitteellisimpiähavaintojakutenasenteidenmuuttuminentai keskustelujenherättäminen.näitäpidettiinkäyttökelpoisina työkaluinakaupunginkannaltasiksikaupunginedustajienolisi olluthyväollaenemmänjavuorovaikutteisemminmukana toiminnassa: vaikkasittenmukanatalkoissa. Positiivisestikokeiluunsuhtautuvienavovastauksistaon tiivistettävissäesillemyösehdotusparemmastatavoitteiden asettelusta.kukaaneioikeintiennyt,mihinkokeilullapyrittiin, jotenolihankalaaryhtyätoimijaksi.kunmielikuvitusja kokemuksetkaupunkitapahtumistavirittivätisojaodotuksia,oli arkinenkatupettymys,jokalamaannuttipienimuotoisemman toiminnan. Eiyksinosannutlähteäfestivaaliavirittämäänja palloiluiltapäivänjärjestäminenlapsilletuntuiniinpieneltä etteisenosaltaosannutlähestyämitääntahoa.jäijärjestämättä. Josolisiollutjokuselkeätavoitetaisuunnitelma,johonomat ideatvoisisijoittaa,olisinehkäollutaktiivisempi. Eitavallinen kaupunkilainentiedäkenelläonlupajärjestäämitäkinjamistä lupiavoihankkia.

14 Positiivisestisuhtautuvienkehitysehdotuksetkirjoitettiinsisään kriittisiinhuomioihin.kunideaapidettiinhyvänä,oltiinsilti useinkriittisiäniinsuhteessatoteutumiinkuin toimintatapoihinkin.tällöinkriittisyyslähentelee yhteiskuntatieteellistäkriittisyyttä:toiminnananalyysiäsen seuraustenkannaltasekätoisintoimimisenmahdollisuuksien osoittamistataiedespohdiskelemista.tyypillistäoli,että vastauksissamietittiinkonkreettisesti,mitenjamilläehdoilla juuriminunlaisenisaataisiinmukaantoimintaan. Kyselymetodinavahvistaavastakkaisasetteluja Kaikenkaikkiaankyselytutkimusonluonteeltaannäkemysten ääripäitäkorostava:vaikkasuhtautuminenolikyselynmukaan voittopuolisestipositiivista,nousivatkokeiluaonnistuneenaja epäonnistuneenapitäneidenargumentittasavahvoina avovastauksissa.jakolinjojarakentuipositiivisenjanegatiivisen suhtautumisenlisäksivaasankatulaistenjaulkopuolisten(joina pidettiinsekävierailijoitaettäsuurimmanosantapahtumista järjestäneitäkaupunkiaktiiveja)sekäautoilijoidenja autottomienvälille. Kyselytutkimusmenetelmänävahvistaaylläesiteltyjä kahtiajakoja,silläyhdenvastaajantasollakyselyhoukuttelee tietynlaiseenkoherenssiinvastauksissaollaanjokopuolestatai vastaan.voiolettaa,ettänäkemyksetkävelykatukokeilun kaltaisestailmiöistäeivätyksittäisenvastaajankohdallaole yksiselitteisenpositiivisiatainegatiivisiakuinjoissain tapauksissa.kyselytutkimuksessasatunnaisestiesiinnouseita ristiriitojaetenkinavovastauksiintallennettuapohdintaa tulevienkävelykatujenonnistumisenreunaehdoista syvensimmeteemahaastatteluin. 4.Haastattelututkimus:kriittisestikehitellen Teemahaastattelujenkeskusteluteemojenmuotoilussa hyödynnettiinaiempientutkimustenjakeväänkyselyn tuloksia.teemahaastattelunmetodiinkuuluujoustavuus: vaikkateematovatkaikillehaastateltavillesamoja,niissä liikutaanjoustavastiilmanennaltalukkoonlyötyjä etenemisreittejä.(hirsjärvihurme2008,47-48,66,heikkilä al.2012). Teemahaastattelunetuonsenvapaudessaniinhaastattelijan kuinhaastateltavankinkannalta.haastatellessaan huomioidaanihmistenomattulkinnatjaheidän merkityksenantonsa.tutkijanennakkoonasettamatteemat eivätvälttämättäolesamatkuinteemat,jotkaaineistoa analysoimallaosoittautuvatolennaisestiaineistonsisältöäja tutkimusaihettajäsentäviksi.menetelmäsiismahdollistaa aidostiuusiennäkökulmienesillepääsemisenjapienten,vasta ruohonjuuressaelävienmuutostenhahmottamisen. Menetelmänhaitatliittyvätsekätiedonkeruunettäanalyysin työläyteenjajoskustulostenhankalahkoonyleistettävyyteen. Varsinkinviimeksimainittujaongelmiaontässähankkeessa ratkottumonimenetelmäisen,määrällisiäjalaadullisia menetelmiäyhdistelevänlähestymistavanavulla. Teemahaastattelujatehtiinhankkeenpuitteissanoin30 kappaletta,muttalaatu-jayhdenmukaisuussyistämukaan valittiin22.haastattelujatehtiinvapaaehtoisilleasukkailleja yrittäjillesekätapahtumissavierailleille.kahtahaastateltua voisikuvaillans.kaupunkiaktiiveiksi.lisäksihaastateltiinyhtä poliisia.yksihaastatteluistatehtiinpienessäryhmässä,muut olivatyksilöhaastatteluja.teemahaastattelujenlisäksi järjestettiinyksiasiantuntijakeskustelu,jossamukanaoli

15 kaupunginvaltuutettuja,virkamiehiä kaupunkisuunnitteluvirastostajarakennusvirastosta,sekäns. kaupunkiaktiiveja.tätäkeskusteluakäytetäänaineistona soveltuvinosin.aineistoaontarkasteltuetukäteenasetettujen teemojenlisäksityypitellensekäargumentteihinjaniiden perusteluihinkeskittyen. Näkemyksistäriippumattaihmistenpuhetapahaastatteluissaoli kokeiluaarvioivatämälieneekulttuurinenkysymys: haluammetutkimustilanteessatuottaakriittisiä,pohdiskelevia puheenvuorojasekäosoittaa,ettemmeoleainoastaan vastaanottajiasuhteessatodellisuuteenvaankykenemme tulkitsemaanjaarvioimaansitä. Niinnegatiivinenkritiikkikuinpositiivisetkinpuheenvuorot kiinnittyivätsamoihinfaktoihinkuinkyselyissä.positiivisissa kommenteissatoistuivattapahtumat,kirpputorit,kadun tunnelma,uusiurbaaniestetiikkajaomaehtoisentoiminnan mahdollisuussekäuudenlaisenkaupunkikulttuurinsisäänajo ylipäätään.kriittisetkommentittaaskiinnittyivät parkkipaikkojenpuutteeseen,järjestyshäiriöihin,meteliin, roskiinjatiedonpuutteeseen: Vaasankatuonkapeakatu,jotenäänetkaikuvat ylimpiinkerroksiinasti.sijaintikävelykadulleoli siisväärä;eitällaisellakadullavoiollanäin kovaäänistäelämää. Koskarappuihineijatkossakaanpääseeikä isännöitsijävälttämättälaitaviestejäeteenpäin, pitäisitiedotteetlaittaakaikkienravintoloiden oviin. Haastattelumateriaaleissakyselyaineistolletyypilliset kahtiajaotkuitenkinlievenivätjasaivatympärilleen neuvotteleviakoodejajapohdiskeluja vastapuolen silmälasejatavoitellen.kriittisetkonkreettisetargumentit (melu,vähenneetparkkipaikattms.)nähtiinkulttuurisen muutoksenkontekstissajaerotettiinomavoimakaskinharmi yhteisönkokemuksestajasiihensisältyvästäpotentiaalista. Kriittinenpuhetapalaimenireunaehtojenasettamiseksi: periaatteessaideaonhyvä,kunhanvainesimerkiksi tiedottamisesta,puhtaanapidosta,melusaasteestayms. huolehdittaisiinparemmin. Vähimmilläänkaupunkivoisikustantaapenkitja tuodalisääroskiksia. Lisäksihaastateltavatkriittisetjakokeiluakannattaneet painottivatvastuullistentoimijoidenmerkitystä.kaikenlaiset puutteetjahäiriötonhaastateltavienmukaanhelpompi hyväksyäjakestää,josonselvää,mihinongelmatilanteissavoi ottaayhteyttä.toisaaltaapua,ideoitajaparannusehdotuksia onhankalaatarjota,joseioleselvääkäsitystäkukaniistävoisi ollakiinnostunut. Meoltaisodotettu,ettäkoulu,urheiluseurattai paikallisetpikkuteatteritoisosallistuneet.voihan seollaetteivätnekääntienneetkokeilusta.jonkun pitäisiottaavastuusiitä,ettäkävelykadulla järjestettäisiinvaikkaohjattuajumppaalapsilleja aikuisille. Kolmanneksiniinnegatiivisestikuinpositiivisesti suhtautuneidenkriittisiähuomioitajäsentäväksiteemaksi nousisyidenjaseuraustenpuutteessamielivallanalla olemisenkokemus.kuneimistäänselvinnytmiksi kävelykatukokeiluylipäätäänaloitettiintaimitäsillä

16 konkreettisestitavoiteltiin,jokainenjärjestyshäiriönäyttäytyi paljonvakavampanakuintavallisesti.yhdenhaastateltavan mukaanjokainenpizzalaatikkotaitupakka-askikadulla muistuttikoetustamielivallastakonkreettisestijaaiheuttijoka kerranpienemmäntaisuuremmantunnekuohun.se,miten suurimerkitystunnekuohulleannettiin,näyttiriippuvan ainakinsiitä,kuinkapaljonhaastateltuolivalmisottamaanitse selvääsiitä,mistäkokeilussaonkysymysjamitäsilläon tavoiteltu: Eimemistäänkyseltyeikämyöskäänlueta lehtiä.onneavaanniille,joitatällainenkokeilu seuraavaksihäiritsee. Periaatteessaideaonedelleenkannatettava. Yhteinentekeminenkuuluukaupunkeihin,mutta sepitäisivaantehdäalustaastipaljon avoimemmin. Kannattajienjavastustajienväliseterotnäyttivätkin haastattelupuheessakulminoituvanenemmänsiihen,mitä mieltähaastateltavaonkaupunkikulttuuristaja kaupunkilaisuudestaylipäätäänkuinsiihen,mitämieltäoltiin itsekävelykatukokeilunonnistumisesta.positiivisetja kehittäväänpuhetapaansitoutuneetnäkivätkaikenlaiset vanhojaajattelu-jatoimintatapojahaastavatasiataskelina eteenpäinjakorostivatsitämitäkokeiluhankkeidenmyötäon ylipäätäänmahdollistasaavuttaa.heidänpuheensaoli kuitenkinkovinkriittistäperiaatteellisestapositiivisuudesta huolimatta:kaikenolisivoinuthoitaatoisinjaparemmin. Tämäpuheolirakentavaajasejuurtuihelpostiuuden demokratianideoihin.positiivistenmukaankaupunkilaiset haluavatollaomistajiaalamaistentaiasiakkaidensijastaja tullakohdelluiksisellaisina. Kriittisten,negatiivisestisuhtautuneiden,mukaankokeilu liittyyenemmänvaasankatuunkuinuudenlaiseenaktiiviseen kaupunkilaisuuteenjakaupunkikulttuuriinyleensä.siksi asiassaolisipitänytkuullaerityisestivaasankadunasukkaita jayrittäjiä.kävelykatukokeilusinänsäkuulostihaastatellusta kriitikostaihanhyvältä,kunhansetoteutettaisiin jossain muualla. Tulevissakokeiluissatäytyytarkkaanmiettiä sijainti.esimerkiksisellaisetkadut,joillaon kivijalkaliikkeitäeikäpelkkiäravintoloita, voisivattoimiakävelykatuina. Vaasankaduntaloissaonmonessatodellahienot pihat.asukkaathaluavatgrillaillaniilläkaikessa rauhassa.joskusjokuonehdottanut,ettäavataan portitniin,ettämuutkinpääsevätnauttimaan pihoistamme,muttaeihänmevoida.täälläon ihanliikaahäiriöitäjoilmankävelykatuakin. Seomistajuus,jokapositiivistenpuheessakiinnittyikoko kaupunkiin,kiinnitettiinkriittistendiskurssissaomaan kotikatuunjalähiympäristöön.molemmatryhmätkokivat tulleensakuulluiksiliianvähän,muttaerisyistä.kriittiset olisivathalunneetvaikuttaakokeilunaloittamiseen(estää sen),positiivisetitsekokeiluun,sensuunnitteluunja toteuttamiseen. Ryhmiäyhdistikriittisyyspäättäjiäjaviranomaisiakohtaan. Samankaltaisetpuheetasettuivattietenkinerilaiseen tulkintakontekstiin.ajatussiitä,etteivätpäättäjätja virkamiehetymmärrämitätekevättarkoittinegatiivisen kriittisillesitä,etteivätpäättäjätvoiymmärtääsitä konkreettistaharmia,jonkaaiheuttavatasukkaille,kuneivät

17 itseasuharminkeskellä.positiivisenpuheessasamalause viittasikokeiluntoteutustapaan:kunkokeiluihinlähdetään tavoitteittajaresursseitta,voidaanollavarmojaniiden epäonnistumisesta vaikkakokeilluillaasioillasinänsäolisi potentiaalia.positiivisetsiispelkäsivät,ettäkokeilun lopputulosolisikävelykatujentuleminentyrmätyksiaivan vääristäsyistä. Ontodellasääli,jostämäkokeiluymmärretään lopputulokseksieikäaskeleeksijohonkinuuteen, ennennäkemättömään. Haastatteluissaasiantuntijoiden,kaupunkiaktiivienja kokeiluunpositiivisenkriittisestisuhtautuvienpuhetavat muistuttivattoisiaan.niissäkorostuiajatuskokeilustauutena toiminnanmuotona,yhteistoiminnanpainottaminenja valmiusideoida,neuvotellajakuunnellamuidenperusteluja. Kokeilunnähtiinsekävastaavanjokäynnissäolevaan kaupunkikulttuurinmuutokseenettäennakoivantulevia yhteisöllisiätoimintamalleja. Negatiivisenkriittisestikokeiluunsuhtautuneethaastateltavat pitäytyivätkokeilunkonkreettisissaseurauksissa.tässä puhetavassakeskeinenviestioli,ettäkokeilunhaitatolivat suuremmatkuinhyödyt.haittojaperusteltiinsekä omakohtaisillakokemuksilla(muunmuassamenetetyt yöunet)ettäoletuksillamuidenkokemistahaitoista(muun muassayrittäjienoletettiinmenettäneenansioitaanja huumekaupanarvioitiinlisääntyneen). Asiantuntijatjaaktiivitnäkivätkävelykatukokeilunosanauutta kaupunkilaisuutta,jokamäärittyyjamuuttuutekemisen käytännöissä.kokeilunähtiinpuutteistaanhuolimatta voittopuolisestipositiivisenakokemuksena.asiantuntijat katsoivatkokeiluntoimineenopettajanajaperustanasekä tulevillekokeilulleettäparemmallesuunnittelulle.aktiivit puolestaannäkivätkokeilunedellämainittujenseikkojenlisäksi myöstilaisuutenaoppiakokeiluissaolennaisistaverkostojen hyödyntämisestäjaviestinnänkäytäntöjenkehittämisestä. Kokeiluunpositiivisestisuhtautuvienkritiikkiliittyyhallinnonja kansalaistoiminnanväliseenristiriitaan:lupakäytäntöihin, tiedotukseenjaresurssienvähyyteen. Kokeilunsuhteenitsensäulkopuolisiksitunteneetasukkaatja yrittäjätpuolestaankorostivatvaasankatuaasuin-ja työpaikkana,jokakylläkinonkaupungissamuttajossapitäisi noudattaahyväksihavaittujakaupunkikäytäntöjä,joihin autoilukinkuuluu,eikäkokeillajotainuutta. Joitainuusiakin toimintatapojaoltiinvalmiitahyväksymään,mutta silloin kaupungintulisisuunnitellajatoteuttaanehuolella.tässä näkemyksessäkaupunkitilaonolosuhde,johonontotuttuja kiinnyttykin,jajonkamuuttaminenontehtäväylhäältäkäsin, muttavastuullisesti.

Kuva2:Kokeilustapuhumisennäkökulmat Puhetavoistatavallisimpiaolivatnegatiivinen,raportoivaja positiivinen,kehittäväpuhetapa. 18 5.Kokeilunviestintäjajulkisuus Kävelykatukokeilunjulkisuusrakentuisenympärillä käydystämediakeskustelusta,sosiaalisenmedian foorumeillakäydyistäkeskusteluistajakaupungin virallisestatiedotuksesta.seuraavassaanalysoidaanlyhyesti kokeilunjulkisuuttasenerifoorumeilla. 5.1Tiedotusjasenvastaanotto:asiallisestiannostellen KunpäätösVaasankadunkävelykatukokeilustaolitehty kaupunginvaltuustossa27.2.2013,olivaasankadunasukkailla mahdollisuussaadatietoamuutamastalähteestä.ensimmäisinä kokeilustakerrottiinkaupunkiaktiivien(kallio-liike,prototype Helsinki)facebook-sivuillajaverkkosivuilla.Myösmonimedia uutisoikokeilunaloittamisestaviimeistäänpäätöksentekoa seuranneenapäivänä.virastojen(kaupunkisuunnitteluvirasto, rakennusvirasto)sivuiltatietolöytyi,muttakohtalaisen hankalastiainakintutkimukseenosallistuneidenmukaan. Vaasankadunasukkaideneiollutvälttämätöntäseuratamediaa saadakseentiedonkokeilusta,silläheitäpuhuteltiinmyös suoraan:kaupunkisuunnitteluvirastotiedottiasukkaitakoteihin kannetullatiedotteella(ks.tutkimuksenaineistotnoinkaksi viikkoaennenkokeilunkäynnistymistä.tiedoteolisinänsä asiallinenjasisälsitarpeelliseninformaation,muttaviestinnän näkökulmastasenlaatimisessaolisivoituonnistua paremminkin.asiatkylläilmaistiinkohtalaisenselkeällä viranomaiskielellä,muttaniidenesitysjärjestyseisuinkaan mukaillutasukkaanlogiikkaa.tiedotealkoisillä,ettäkerrottiin, ettäkokeiluunryhdytäänjaettäkaupunginvaltuustoontehnyt asiastapäätöksen.seuraavaksikerrottiin,etteirakenteellisia muutoksiatehdä,vaanmuutoksestasuoriudutaan

19 liikennemerkein.vastatämänjälkeenkerrottiin,mitämuutos asukkaannäkökulmastatarkoittaa. Tiedotteenvastaanottanutasukassailukea,etteikadullasaa kesänaikanaajaaautollaeikäpysäköidä.seuraavaksi vakuuteltiin,etteiasukkaillaoikeastaanoleautojaniinpaljon, että80pysäköintipaikanmenetysjuurikaanvaikuttaisi.tämän jälkeenasukastakehotettiinosallistumaankadun elävöittämiseenjayrittäjäähuolehtimaansiitä,ettähuolto-ja pelastusajotonteilleonnistuurajoituksistahuolimatta. Asukkaidennäkemyksiäluvataantutkiajapalautettaluvataan kerätämyösmuillatavoilla. Nopeallalukaisullatiedotesaaasianvaikuttamaan monimutkaiselta.kokeilunalkaminenselviää,muttavastaako hankkeestaksv,prototypehelsinkivairakennusvirasto?onko kokeilullejokinmuukinkimmokekuinautoilunrajoittaminen? Miksikokeiluylipäätääntoteutetaan?Olenkoyrittäjänä vastuussasenonnistumisesta? Näkemyksetkävelykatukokeilunviestinnästä Kyselyynvastanneistanoinkolmannes(34%)olisaanuttietoa kävelykatukokeilustamedianvälityksellä.muiksimerkittäviksi tietolähteiksinousivatsosiaalinenmedia(28%)javastaajien omatsosiaalisetverkostot(26%).ainoastaan12vastaajista nimesikaupungintiedotuksentietolähteekseen. Kuva3:MistävastaajatsaivattietoaVaasankadun kävelykatukokeilusta. Vastaukseteivätyllätä,silläkaupungintiedotukselleei kokeilussaalunperinkäänrakennettumerkittävääroolia.jos tiedotteenvaikuttavuuttahalutaanpuntaroida,voidaansanoa, ettävanhemmissaikäsegmenteissäsetuliluettuahuomattavasti useamminkuinnuoremmissa.perinteinenpaperitiedotenäyttää yhäkohtalaisentehokkaaltakeinoltaviestiäyli45-vuotiailleja varsintehokkaaltayli65-vuotiaille. Ylipuolet(56%)vastaajistakatsoisaaneensariittävästitietoa kävelykatukokeilusta.onkuitenkinmerkittävää,ettäkolmannes vastaajista(34%)koki,etteiollutsaanutriittävästitietoa kokeilusta.tiedottaminenonkyselyihinvastanneiden näkökulmastaollutsamaanaikaanriittävääjariittämätöntä.

20 Myöshaastatteluissakaupunginviestintäämoitittiin niukkuudestajanäkymättömyydestä.toteutettuaviestintää pidettiinhyvänä,muttasitätoivottiinenemmänjajatkuvammin. MyösKSV-foorumiasekäkiiteltiin(olemassaolostaylipäätään) ettämoitittiin(hankalalöytää,käytettävyysongelmatja vuorovaikutuksenpuute). Ristiriitaatyytyväisyydessäviestintäänselittävätsosiaaliset verkostot.sellaisetvastaajat,jotkahyödynsivätsosiaalista mediaajajoidensosiaalisissaverkostoissakeskusteltiin kävelykatukokeilustakokivattietoatulleenriittävästi.vastaajat, joidenverkostoissavirtuaalisissataireaalisissakatuei päätynytagendalle,olisivatkaivanneetlisääjulkistatietoa,sekä tiedotustaettäkeskusteluamediassa. Palautteenantamisenmahdollisuudenjavuorovaikutuksen suhteenvastaajatolivattyytymättömämpiä:noinkolmannes(34 %)pitipalautteenantamistajavuorovaikutustariittävän helppona.vastaavastitoinenkolmannes(31%)olierimieltä. Noinneljänneksellä(23%)eiollutkantaatähänväittämään. Ristiriidallelöytyyselityksiäsekämuistayhteyksistäettä kysymyksenyhteyteenliitetystäavovastauksesta.sosiaalisen mediankäyttäjätjane,joidenverkostoissapuhuttiinaiheesta kokivatpalautekanavienolevanriittäviäjaesimerkiksi kyselytutkimustentoimivanriittävänäpaineidenpurkajana. Avovastauksissakorostettiinrelevantin,rakentavanja toimintaorientoituneenkeskustelunmahdollisuutta facebookissajaomissaverkostoissa.vuorovaikutuksenmäärää jalaatuakritisoineetpuolestaanolisivathalunneetkertoa käsityksistäänjoennenkokeilustapäättämistätaiedesennen senaloittamista. Viestintääjavuorovaikutustakoskevatavovastaukset(joita saatiinyhteensä130kpl)selventävätvastaajiennäkemyksiä siitä,mitenkokeilustaheidännäkemystensämukaisestiolisi syytäviestiä.vastaajienehdotuksetkoskivatetenkin - viestinnänmäärää,ajoitustajajatkuvuutta:kauttalinjan haluttiinenemmänviestintääjavuorovaikutustasekä ennenkokeiluaettäsenaikanakokeilunaikana. - viestinnänsisältöjä:kokeilunsyitäjaseurauksia toivottiinjulkiseenkeskusteluun. - sosiaalisenmedianhyödyntämistä:toivottiin viranomaistenosallistumistapoliitikkojenjaaktiivien lisäksisekäehdotettiinesim.kaupunginoman, neutraalin facebook-ryhmänperustamistatai tapahtumasivujakävelykatukokeilulle - kyselyä:useavastaajapitikyselytutkimusta palautekanavana,jollainenolisipitänytjärjestääsekä ennenkokeiluaettäsenjälkeen - viestinnänjavuorovaikutuksenkanaviajakohteita ylipäätään:vastauksissanostettiinesiinväärin kohdistettuviestintä;vastaajatkokivat,ettäkyselyn olivatsaaneetaivanvääräthenkilöt(esim.muutamat yrittäjät),ettätiedoteoliosunutvainharvoihin osoitteisiinjaettäfacebook-ryhmäoliperustettuvain kokeilunkannattajille.lisäksinostettiinesiinse,että viestintäpitäisihoitaamahdollisimmanmoninkeinoin, silläeriihmisryhmätseuraavaterilaisiaviestimiä. Konkreettisimmillaanehdotettiininfotauluakadulle ajantasaistenviestienvälittämiseksi - vastuutaviestinnänjavuorovaikutuksenjärjestämisestä: turhautuminensiihen,ettätiedotuksestavastaavaatahoa olivaikeaselvittääjaettäselkeääpalautekanavaaei mistäänlöytynyt Vaasankadunasukkaidenjayrittäjiennäkemyksetviestinnästä antavataihettareflektoidakokeilunviestintää.viestintäja vuorovaikutuskoettiinpuutteellisiksietenkinajoituksenja

21 saavuttavuudensuhteen.osavastaajistaolitäysintyytyväisiä siihen,mitenviestintäjavuorovaikutuskokeilunaikanaoli järjestetty.onkuitenkinselvää,ettäpalautettakirjoittivat ensisijaisestine,jotkakokivatviestinnänjavuorovaikutuksen jollaintapaaepäonnistuneen.mitäolisivoinuttehdätoisin? Mitäeiolisivoinuttehdätoisin?Mitenjulkisuuttaolisivoinut hyödyntää? 5.2Mediajulkisuus:niukkaajanegatiivista Vaasankadunkävelykatukokeilustakirjoitettiinmediassajonkin verranjuttujakertyiksv:nomaanmediaseurantaan19ja suunnilleensamanverranlöytyiominhakukeinoin. Kävelykatujakoskeviajuttujalöytyilinkitystenjahakujenavulla jonkinverranenemmännäissävaasankadunkokeiluun saatettiinviitatataikokeilustakertovauutinenlinkitettiin Lisää aiheesta listalle,jolloinsepysyiikäänkuinpalstoilla kävelykatujenjulkisuudessa. Julkisuudennäkökulmastapalstoillajakeskusteluissa pysyminenonkinolennaisempaakuinyksittäisetjutut.julkisuus ontokimediatekstejä,muttaniidenlisäksiseontila,jokasyntyy jonkinaiheentaiasiakysymyksenympärillesiitä kiinnostuneidenasianosaistenvälille.tästänäkökulmasta katsottunajulkisuusontoiminnanmahdollistavakontaktipinta samaanaikaankunseonasioitajailmiöitäosoittavajaesille nostavatoimijaitsessään.sitäeisiisvoitypistääyksittäisiin teksteihin,vaanjulkisuusviittaatekstienympärille syntyneeseenkeskusteluun,käsityksiinjatoimintaansekä keskusteluissatuotettuihinkulttuurisiinjayhteiskunnallisiin agendoihin.julkisuuttavoikuitenkintarkastella yksiulotteisesti tekstiennäkökulmastasekäsyvällisemmin aiheidenelämänmahdollistavinapintoina. TekstiennäkökulmastaVaasankadunkävelykatukokeilun julkisuusolikapeahkoajanegatiivista.tämäeisinänsäliity kokeiluunvaanjournalismiin,erityisestiuutiskriteereihin. Yleisimminajankohtaisiaaiheitanostetaanesillekriittisen arvioinninkautta.ilmiöjutuissakinnäkökulmaksivalikoitu useimmitenhuolitaiepäkohta. Vaasankadunkävelykatukokeilustakirjoitettiinhelmikuusta 2013alkaen.Kaupunginvaltuustonpäätös27.2.esitettiin kohtalaisenpositiivisessavalossa.tulevaisuuteensuuntautui juttuakokeilustasekäuseampikävelykatujayleisemmin käsitellytjuttu.näissäkävelykadutkuvattiin kaupunkikulttuurinelävöittäjinä,siispositiivisinaja tavoiteltavinaasioinasekäpoliitikkojen,hallinnonettä kaupunkilaistennäkökulmista.journalismilleominaiseentapaan teksteihinrakennettiinmyöstoinen,tässätapauksessa varauksellinen,suhtautuminenasiaan. UutinenVaasankadunmuuttamisestakävelykaduksi otettiininnostuksellavastaantorstaina.helsinginkadulla asuvananssikytösenmielestäkaupunginvaltuustoteki keskiviikkonahyvänpäätöksenlinjatessaan,ettäautot häädetäänasunto-jabaarikadultakesänajaksi.(hs 1.3.2013) VaasankadulleheinäkuussaavatunMadeinKalliokahvilanperustajaMiaLehtitoivoo,ettäkävelykatutuo Vaasankadulleihmisiäviettämäänaikaa.Hänoniloinen, ettäkatukirpputorejajamuidenulkotapahtumien järjestäminenhelpottuukunautoteivätoletiellä.tänne tuleehyväämeininkiä.ihmisetpääsevätnauttimaan kadusta.autotvievätaikapaljontilaa,hänsanoo.