TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/02.02.02/2016 1/14 Kuntalain mukaan kaupungin tilinpäätökseen sisältyvässä toimintakertomuksessa tulee antaa selonteko sisäisen valvonnan ja siihen sisältyvän riskienhallinnan järjestämisestä. Selonteon laatimisen apuvälineenä käytetään oheista arviointilomaketta. Jokainen toimielimen alainen yksikkö täyttää lomakkeen ja käsittelee sekä sen että oman selonteon lista-asiana toimielimessään. Lomakkeella arvioidaan seuraavat sisäisen valvonnan osa-alueet: 1. johtamistapa ja valvontakulttuuri 2. riskienhallinta 3. valvontatoimenpiteet 4. raportointi ja tiedonvälitys 5. seuranta Osa-alueet on jaettu arviointikohteisiin, joille on kuvattu tavoitetila. LOMAKKEEN TÄYTTÄJÄN TULEE Arviointiasteikko: arvioida tavoitetilan toteutumista johtamansa toiminnan osalta ja kirjata se kohtaan nykytila kirjata kohtaan todentaminen, mistä (dokumentti, asiakirja, päätös, suunnitelma tms.) asian nykytilan voi osoittaa todeksi kirjata kohtaan oma arvio asian tai toiminnon nykytilasta asteikolla 0 4 laatia kunkin osa-alueen lopuksi lyhyt sanallinen arvio sen kokonaistilanteesta. Lisäksi voi käyttää arviointiasteikkoa 0-4. 0 ei sovellu lainkaan vastaajan käyttöön, ei ole kyseistä toimintoa 1 ei tietoa asiasta, ei suoritettuja toimenpiteitä, melkein kaikki kehittämisen kohteena 2 asia havaittu ja yksittäisiä toimenpiteitä tehty, kehittämistoimenpiteet päätetty aloittaa 3 asioita toteutettu paljon ja järjestelmät pääosin kunnossa, kehittämistoimenpiteitä tehdään 4 asiat kunnossa, valvontajärjestelmä toimii ja hyvän hallintotavan keskeiset elementit sekä esimiesten että henkilöstön tiedossa, kehittämistoimenpiteitä tehdään aktiivisesti osana arkipäivän toimintaa.
TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/02.02.02/2016 2/14 JOHTAMISTAPA JA VALVONTAKULTTUURI Lasten ja nuorten palvelujen itsearviointi, päiväys 13. 1.202017 toimintayksikön / liikelaitoksen Arvot ja toimintaperiaatteet Tavoitteet Yksikön arvot ja toimintaperiaatteet on määritetty ja toiminta järjestetty niiden mukaan Asetetut tavoitteet tukevat kaupunkistrategian ja toimintasuunnitelmien toteutumista Havaittuihin poikkeamiin reagoidaan kyllä Tampereen kaupunkistrate-gia 4 kyllä Vuosisuunnitelma ja pa 4 kyllä Strategia- ja sopimusseuran-nan 4 Johtamis- ja hallintotapa Organisaatiorakenne ja toiminnan ohjaus Yksikössä toimitaan hyvän hallintotavan mukaisesti Yksikössä käsitellään esiintuodut kehittämiskohteet tai toiminnan puutteet Organisaatiorakenne on tarkoituksenmukainen kyllä Hyvä johtamis- ja hallintotapa ja s 4 kyllä Lasten ja nuorten palvelujen tilaa 4 kyllä Henkilöstösuunnitelma 4
TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/02.02.02/2016 3/14 JOHTAMISTAPA JA VALVONTAKULTTUURI Talousarvio on oikeassa suhteessa tavoitteisiin kyllä/ei Ydinprosessin toimintatulot ova 2
TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/02.02.02/2016 4/14 JOHTAMISTAPA JA VALVONTAKULTTUURI Tehtäväjaot vastuineen on määritetty ja niitä koskeva ohjeistus on ajantasainen ja dokumentoitu Henkilöstön koulutus on suunnitelmallista ja osaamiskartoitukset tehty kyllä Kehityskeskustelut ja ke 4 kyllä Kehityskeskustelun osana osa 4 Lainsäädännön ja kaupungin ohjeiden noudattaminen Toiminnan ohjeistus ja päätökset ovat ajan tasalla kyllä Ilmenevät toiminta- ja joh 4 Yksikön johto varmistaa lainsäädännön ja muiden ohjeiden mukaisen toiminnan kyllä Päätösten seuranta, yhteistyö laki 4 Kirjaa tähän vireillä olevat valitukset, oikeudenkäynnit ja muut oikeusseuraamukset ja riski niiden toteutumisesta: Yksityisen englanninkielisen päi Vuonna 2016 Lasten ja nuorten OMA ARVIO JOHTAMISTAVASTA JA VALVONTAKULTTUURIN TILASTA: Valvontajärjestelmä toimii pääasiallisesti hyvin. Vuoden 2016 lopuss
TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/02.02.02/2016 5/14 RISKIENHALLINTA Riskienhallinnan toteuttamisen yleiset periaatteet Toimintaympäristöä ja siihen liittyviä muutoksia arvioidaan säännöllisesti kyllä Palvelutarpeen arviointi, pal 4 Riskien tunnistaminen Riskienhallinnan prosessi on ajantasainen ja dokumentoitu Riskienhallintaan liittyvät vastuut on määritetty ja vastuullisilla on riittävä asiantuntemus Riskien ja mahdollisuuksien tunnistaminen on osa toiminnan suunnittelua ja seurantaa ja se perustuu järjestelmälliseen menetelmään Toiminnan kannalta oleelliset riskit on tunnistettu ja dokumentoitu kyllä Tiryn ri 4 kyllä Riskienhallintasuunnitelma ja palv 4 kyllä Riskienhallintasuunnitelma, joh 4 kyllä Riskienhallintasuunnitelma ja palv 4 Riskien arviointi Tunnistetut riskit arvioidaan systemaattisesti kyllä Tiryn riskienhallintasuunni-telm 4
TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/02.02.02/2016 6/14 RISKIENHALLINTA Riskeihin vastaaminen Riskien raportointi Kriittisille riskeille on määritetty hallintakeinot Raportointi on järjestetty asianmukaisesti kyllä Tiryn ri 4 kyllä Palvelusopimukset, so 4 Tunnistetut merkittävimmät riskit: Lakisääteisten palveluiden järjestäminen sellaisissa tilanteissa, joissa yksityinen palveluntuottaja syystä tai toisesta Tilikautena toteutuneet merkittävät riskit: Englanninkielisen päiväkodin toiminnan keskeyttäminen vähensi englanninkielisen varhaisk Eduskunnan oikeusasiamiehen kansliasta 2.6.2015 tuli selvityspyyntö liittyen kanteluun lap Tilikautena toteutetut riskienhallinnan keskeiset toimenpiteet: Lastensuojelun painopistettä siirrettiin edelleen sijaishuollosta avohuoltoon ja sijaishu Suunnitelmat riskienhallintaan liittyvistä kehittämistoimenpiteistä tulevana tilikautena: Tilakeskuksen kanssa ja jatketaan yhteistyötä sisäil
TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/02.02.02/2016 7/14 RISKIENHALLINTA OMA ARVIO RISKIENHALLINNAN TILASTA: Riskienhallintaan on kiinnitetty huomiota viimeisten vuosien aikana ja sen merkitys on tiedostet
TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/02.02.02/2016 8/14 VALVONTATOIMENPITEET Päivittäisvalvonta Hyväksymiset/ delegoinnit Omaisuuden hankinta, luovutus, hoito Esimiesvalvonta on osa johtamista Hyväksymismenettely on ajantasainen ja toimii asianmukaisesti Yksikkö varmistaa hankintojen ohjeistuksenmukaisuuden Kyllä Valvontasuunnitelmat, doku-me 4 Kyllä Päätökset, sopimukset (lanula 16. 4 Ei Lasten ja nuorten palvelujen ydin 0 Toimintaprosessien arviointi Työtehtävien eriyttäminen Talousarvion toteutuminen Irtaimistoluettelot ovat ajan tasalla ja vastuuhenkilöt on nimetty Keskeiset toimintaprosessit on kuvattu ja niitä arvioidaan säännöllisesti Tarpeelliset työtehtävien eriyttämiset väärinkäytösten ehkäisemiseksi on tehty Tavoitteiden ja talouden seuranta ja arviointi on järjestelmällistä ja luotettavaa Ei Ei kuulu ydinprosessin teh 0 Kyllä Lasten ja nuorten palvelui-den 4 Kyllä Hyvän hallinnon ohjeiden nou 4 Kyllä Raportointi lautakunnalle, talo 4
TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/02.02.02/2016 9/14 VALVONTATOIMENPITEET Sopimusten valvonta Laadun valvonta Sopimusten hallinta ja sopimusrekisteri on asianmukaisesti järjestetty ja seuranta on ajantasaista Ostopalvelujen sopimuksenmukaisuus ja oman toiminnan laatu varmistetaan Palvelujen hankintaa varten on laadittu valvontasuunnitelma ja valvontatoimenpiteet dokumentoidaan Kyllä Määritelty sopimuksissa 4 Kyllä Palvelusopimukset ja niiden seu 4 Kyllä Yksityisen päivähoidon val-von 4 Käyttövaltuudet Tietojärjestelmien käyttövaltuuksien hallinta on asianmukaisesti järjestetty ja seuranta on ajantasaista Ei Ei tunnistettuja tehtäviä 0 Kirjaa tähän toimintavuoden aikana tapahtuneet omaisuuden menetykset ja arvonalennukset: Ei OMA ARVIO VALVONTATOIMENPITEIDEN TILASTA: Asiat pääosin kunnossa. Valvontajärjestelmä toimii ja hyvän hallinnon keskeiset element
TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/02.02.02/2016 10/14 VALVONTATOIMENPITEET
TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/02.02.02/2016 11/14 RAPORTOINTI JA TIEDONVÄLITYS Raportointijärjestelmä Tiedon analysointi Tiedonvälitysprosessi Raportointi- ja tietojärjestelmät tukevat päätöksentekoa ja muuta toimintaa Tietoja analysoidaan ja käytetään hyväksi päätöksenteossa Viestintä on organisoitu ja vastuuhenkilöt nimetty Kyllä Tiedolla johtamisen työ 3 Kyllä Sopimusseuranta sekä ta-lou 4 Kyllä Tilaajaryhmän tie 4 Tiedon jakelu yksikön sisällä ja sidosryhmille on varmistettu Yksiköllä on tiedossa, miten häiriötilanneviestintä järjestetään Kyllä Tilaajaryhmän tie 4 Kyllä/ei Ydinprosessi ei tuota palve-luja 4/0 Tiedon ajantasaisuus Tieto toimitetaan ja hankitaan riittävän nopeasti Kyllä Tilaajaryhmän tie 4
TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/02.02.02/2016 12/14 RAPORTOINTI JA TIEDONVÄLITYS Uudet henkilöt perehdytetään suunnitelmallisesti Kyllä Noudatetaan konsernihal-linn 4 OMA ARVIO RAPORTOINNIN JA TIEDONVÄLITYKSEN TILASTA: Toimintakäytännöt kunnossa ja järjestelmät pääosin kunnossa, kehittä
TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/02.02.02/2016 13/14 SEURANTA Toimintayksikön itsearviointi Yksikkö arvioi säännöllisesti johtamistapaansa ja sisäisen valvonnan sekä riskienhallinnan toimivuutta Kyllä Lautakunnan talous- ja str 4 Sisäinen arviointi Ulkoinen arviointi Poikkeamat analysoidaan ja käsitellään viivytyksettä Sisäiset arvioinnit käsitellään viivytyksettä ja asianmukaisesti Tilintarkastajan sekä muiden tahojen arvioinnit käsitellään asianmukaisesti Kyllä Lautakunnan raportoinnin poh 4 Kyllä Lanu-tiimi ja lautakunta 4 Kyllä Lanu-tiimi ja tarvittaessa lau 4 Kirjaa tähän tilikauden aikana tehdyt EU-tarkastukset, valtionhallinnon tarkastukset tai muut tarkastukset: Lasten ja nuorten palveluista tark Aluehallintoviraston kanssa tehtii Tampereen kaupunki sai Länsi- j Aluehallintovirastolta tuli selvitysp
TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI Liite 5 Dnro TRE:5465/00.01.01/2012 14/14 OMA ARVIO SEURANNAN TILASTA: Asiat kunnossa, valvontajärjestelmä toimii ja hyvän hallinnon keskeiset elementit sekä lautakunnan jäsenten,