Selonteko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Selonteko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä"

Transkriptio

1 Selonteko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä Sisäiset tarkastajat ry:n kuukausikokous Erityisasiantuntija Minna Huuskonen, Audiapro Oy

2 Hallituksen selonteot Kuntalain muutoksen (2007) myötä vaatimukset selonteon antamiselle kuntien ja kuntayhtyminen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan antamisesta korostuivat Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto antoi uudet yleisohjeet kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laadinnasta (2008) Hallituksen on toimintakertomuksessaan tehtävä selkoa siitä, miten sisäinen valvonta ja riskienhallinta on järjestetty, onko valvonnassa havaittu puutteita kuluneella tilikaudella, ja miten sisäistä valvontaa on tarkoitus kehittää voimassa olevalla taloussuunnittelukaudella. 2 Minna Huuskonen

3 Hallituksen selonteot Selontekojen laatimista varten kunnanhallituksella, tilivelvollisilla toimielimillä ja viranhaltijoilla on oltava kokonaisvaltainen ja perusteltu näkemys vastuullaan olevan toiminnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan riittävyydestä. Selonteon tulisi perustua dokumentoituun ja kokonaisvaltaiseen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisen ja toimivuuden arviointiin ollakseen luotettava ja lisäarvoa tuottava. Selontekojen ja sisäisen valvonnan kehittämisen perustana tulisi olla systemaattinen johtamis- ja hallintojärjestelmään perustuva lähestymistapa. 3 Minna Huuskonen

4 Hallituksen selonteot Selonteon valmistelu on perusteltua vastuuttaa eri tehtäväalueille siten, että lauta- ja johtokunnat ja niiden alainen toimialajohto valmistelevat kunnanhallitukselle osaltaan selonteossa esitettävät tiedot sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan järjestämisestä. 4 Minna Huuskonen

5 Hallituksen selonteot Yleisohjeessa on esitetty sisäisen valvonnan kohdealueita ja esimerkinomaisesti tuotu esiin niitä seikkoja, joihin selonteossa on aiheellista ottaa kantaa. Kohdealueita ovat: Säännösten, päätösten ja määräysten noudattaminen Tavoitteiden toteutuminen, varojen käytön valvonta, tuloksellisuuden arvioinnin pätevyys ja luotettavuus Riskienhallinnan järjestäminen Omaisuuden hankinnan, luovutuksen ja hoidon valvonta Sopimustoiminta Arvio sisäisen tarkastuksen järjestämisestä 5 Minna Huuskonen

6 Hallituksen selonteot Miten sitten arvioinnit on toteutettu? Hallituksen selontekoja analysoitiin 88 kappaletta (v toimintakertomukset) Analyysi kohdistui asukasluvun mukaan seuraavasti: Asukasluvultaan kokoiset kunnat 39 kpl (pienet) Asukasluvultaan kokoiset kunnat 32 kpl (keskisuuret) Asukasluvultaan kokoiset kunnat 10 kpl (suuret) Yli asukkaan kunnat 7 kpl 6 Minna Huuskonen

7 Hallituksen selonteot Arvioitavat osa-alueet olivat Sisäisen valvonnan järjestämisen kuvaus Sisäisen valvonnan järjestämisen perustuminen järjestelmälliseen lähestymistapaan Sisäisen valvonnan arvioinnin suorittaminen Arvioinnin suorittajat Arvioinnin kohdentuminen Arviointikriteerit Riskienkartoitusten ajantasaisuus ja kattavuus Riskienhallinnan järjestäminen ja toimivuus Sisäisen tarkastuksen järjestäminen Kokonaisarvion esittäminen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tasosta 7 Minna Huuskonen

8 Selontekojen arviointi Onko hallituksella ja johdolla selkeä näkemys sisäisen valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä? Nyt oli lähinnä todettu vastuut ja mitä sisäisellä valvonnan pyritään varmistamaan Ensimmäisellä kierroksella vain harvoin oli ymmärretty, että on tarkoitus raportoida järjestelmän asianmukaisuudesta Perustuvatko selonteot riittävään ja todennettavaan arviointiin? Nyt arviointien riittävän täsmällinen kuvaaminen toteutui harvoin, mistä johtuen lukija ei voi useinkaan arvioida selonteon oikeellisuutta ja luotettavuutta. 8 Minna Huuskonen

9 Selontekojen arviointi Onko riskienhallinta kokonaisvaltaista ja tehokasta? Nyt riskienhallinta oli vain harvoin kokonaisvaltaista, sisältyi satunnaisesti johtamisen, suunnittelun ja päätöksenteon lisäksi palveluntuotantoprosesseihin, usein raportoimatta jäi riskien arviointi, hallinta, valvonta ja raportointi tilivelvollisille toimielimille 9 Minna Huuskonen

10 Selontekojen arviointi Toteutuvatko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisen ja toimivuuden arvioinnin vastuut aidosti? Hallituksen, lauta- ja johtokuntien ei pääsääntöisesti raportoitu käsitelleen ja seuranneen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimivuutta Onko ryhdytty korjaaviin toimenpiteisiin edeltävän vuoden selonteon perusteella? Selontekojen jatkuvuus edellyttäisi raportointia suoritetuista korjaavista toimenpiteistä / kehittämistoimenpiteistä Selontekojen perusteella arvioiden sisäinen valvonta oli asianmukaisesti järjestetty ymmärtäväisestikin suhtautuen enintään kunnassa 10 Minna Huuskonen

11 Esimerkki selonteosta (Hyvinkää 2009) Hyvinkään kaupungin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tilanne vuonna 2009 on selvitetty tulosalueiden tilivelvollisten suorittaman systemaattisen ja dokumentoidun arvioinnin pohjalta. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointi suoritettiin coco- mallin mukaisella lomakkeistolla, joiden pohjalta laadittiin toimialakohtaiset selonteot. Toimialoittaiset selvitykset on raportoitu myös lautakunnille. 11 Minna Huuskonen

12 Esimerkki selonteosta (Hyvinkää 2009) Hyvinkään kaupungin sisäinen valvonta ja riskienhallinta on järjestetty kaupunginhallituksen hyväksymän sisäisen valvonnan yleisohjeen ja riskienhallinnasta annettujen erillisohjeiden mukaan. Toimialojen antamien selvitysten perusteella voidaan todeta, että sisäinen valvonta ja riskienhallinta ovat vakiintuneet osaksi johtamisjärjestelmää. Valvonnan perustoiminnot ovat olleet aika lailla samanlaiset eri toimialoilla, mutta tasoeroja niiden välillä on ollut havaittavissa. Merkittäviä puutteita ei ole kuitenkaan ilmennyt vuoden 2009 aikana. 12 Minna Huuskonen

13 Esimerkki selonteosta (Hyvinkää 2009) Sisäisen valvonnan ja siihen kuuluvan riskienhallinnan järjestämistä vuonna 2009 on arvioitu ja raportoitu edellisvuoden tapaan viiden osa-alueen kautta. 1. Valvontaympäristö 2. Tavoitteiden toteutuminen 3. Riskienhallinta 4. Valvontatoimet 5. Seuranta ja muutokset Kaikkien osa-alueiden sisällä on kuvattu myös puutteet ja tärkeimmät kehittämiskohteet 13 Minna Huuskonen

14 Esimerkki selonteosta (Hyvinkää 2009) Hyvinkään kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminnassa on noudatettu INTOSAI:n valvontastandardeja. Sisäisen tarkastuksen tehtävänä on ollut tutkia ja arvioida kaupungin riskienhallinta- ja valvontajärjestelmää sekä johtamis- ja hallintoprosessia tarkoituksena tuottaa riippumaton arvio niiden tilasta ja antaa suosituksia niiden kehittämiseksi. Hyvinkään kaupunkikonsernissa on ollut yksi vakinainen sisäinen tarkastaja vuodesta 1999 lähtien. Sisäisen tarkastajan työaika on ollut osa-aikaeläkkeen vuoksi 60 % vuonna Sisäiselle tarkastustoiminnalle on hyväksytty valtuustokaudelle yleissuunnitelma (Kh ), jonka perusteella on laadittu ja hyväksytty tarkastussuunnitelma vuodelle Yleissuunnitelmassa sisäiset tarkastukset on suunniteltu siten, että Hyvinkään kaupungin organisaation olennaiset osat tulevat pääosin tarkastetuksi valtuustokaudella. Minna Huuskonen

15 Esimerkki selonteosta (Hyvinkää 2009) Vuonna 2009 sisäistä tarkastusta on kohdennettu toiminnan ja talouden tarkastukseen (liikuntapalvelut), yhteistoiminnan tarkastukseen (tilapalvelu ja taloyksikkö), palkkojentarkastukseen (terveyskeskuksen hoitohenkilöstö) sekä konsernin tytäryhteisöjen talouden analysointiin. Tarkastusten tulokset on raportoitu ohjeiden mukaisesti tarkastuskohteelle, toimialajohtajalle, kaupunginjohtajalle ja tilintarkastajalle sekä yhteenvedot kaupunginhallitukselle ja tarkastuslautakunnalle. Sisäisellä tarkastuksella on käytössä asiakaspalautejärjestelmä. 15 Minna Huuskonen

16 Esimerkki selonteosta (Hyvinkää 2009) Sisäisen tarkastuksen arvioinnin perusteella on todettu seuraavat lähiajan kehittämiskohteet: Sisäisen tarkastuksen toimintaohjeen laatiminen (vuosi 2010) Sisäisen valvonnan ohjeen päivittäminen (vuosi 2011) 16 Minna Huuskonen

17 Esimerkki selonteosta (Helsingin kaupunki 2010) Helsingin kaupungin sisäinen valvonta ja riskienhallinta on järjestetty kaupunginhallituksen hyväksymän sisäisen valvonnan yleisohjeen ja riskienhallinnan yleisohjeen linjausten mukaisesti. Kaupunginhallitus vastaa sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä. Kaupunginjohtaja, apulaiskaupunginjohtajat toimialoillaan sekä virastojen ja liikelaitosten johto vastaavat riittävän ja toimivan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toteuttamisesta. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tilaa on arvioitu virastoilta ja liikelaitoksilta sekä sisäiseltä ja ulkoiselta tarkastukselta saatujen arviointitietojen perusteella. Merkittäviä puutteita ei ole havaittu v Minna Huuskonen

18 Esimerkki selonteosta (Helsingin kaupunki 2010) Vuoden 2010 aikana virastot ja liikelaitokset ovat toteuttaneet v.2009 selonteoissa ilmoittamiaan suunnitelmia sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan parantamiseksi. Virastot ja liikelaitokset ovat kehittäneet toimintaprosessejaan ja sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan menettelytapojaan. Riskienhallinnan näkökulma on yhä selkeämmin mukana koko kaupunkikonsernin toiminnan ohjauksessa, suunnittelussa ja seurannassa. Talous- ja suunnittelukeskuksen johdolla toimiva, keskeisten virastojen muodostama riskienhallinnan koordinaatioryhmä ohjaa ja koordinoi kaupunkikonsernin riskienhallintaa. 18 Minna Huuskonen

19 Esimerkki selonteosta (Helsingin kaupunki 2010) Sisäinen tarkastus avustaa kaupungin ylintä johtoa tarkastamalla ja arvioimalla virastojen ja liikelaitoksien sekä tytäryhteisöjen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimivuutta kaupunginjohtajan hyväksymän vuosisuunnitelman ja kaupungin johdolta saamiensa erillistoimeksiantojen perusteella. Päättyneellä tilikaudella ei ole tullut ilmi merkittäviä kaupunkitasoisia sisäisen valvonnan tai riskienhallinnan puutteita. Sisäinen tarkastus on antanut raporteissaan virastoille ja liikelaitoksille suosituksia sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan kehittämiseksi. 19 Minna Huuskonen

20 Lisätietoja: Audiapro Oy Minna Huuskonen Erityisasiantuntija tai Markus Kiviaho Tarkastuspäällikkö, JHTT, CGAP Minna Huuskonen

Sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Luottamushenkilöiden perehdytystilaisuus 4.4.2013

Sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Luottamushenkilöiden perehdytystilaisuus 4.4.2013 Sisäinen valvonta ja riskienhallinta Luottamushenkilöiden perehdytystilaisuus Sisällys 1. Johdanto 2. Nykytilanne 3. Sisäinen valvonta 4. Riskienhallinta 5. Kuntalain muutos 1.7.2012 1. Johdanto Sisäinen

Lisätiedot

Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle

Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle Dnro:375/02.02.01/2013 Ehdotus kunanhallitukselle 27.6.2016 Perusturvan sisäisen valvonnan suunnitelma vuodelle 2016 Sisällys 1. JOHDANTO 2 1.1. Sisäisen valvonnan, ulkoisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

JOENSUUN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET JOENSUUN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Käsitelty: Sisäisen tarkastuksen toimikunta 22.10.2015 Kaupunginhallituksen käsittely 2.11.2015 421 Kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Heinolan kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Heinolan kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Heinolan kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Kaupunginhallitutuksen käsittely xx.xx.2014 Kaupunginvaltuuston käsittely xx.xx.2014 Voimaantulo 1.1.2014 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet

Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet 9.5.2018 Sisällys 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus... 2 3. Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VAL- VONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VAL- VONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1 SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VAL- VONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Sisällys Johdanto... 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

Kaarinan kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet. Luonnos 0 (6) 12.3.2014

Kaarinan kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet. Luonnos 0 (6) 12.3.2014 Luonnos 0 (6) 12.3.2014 Kaarinan kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014 123. Voimaantulo 8.12.2014. 1 (6) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet

Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet Kh 12.8.2019 1 Sisällys 1. LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 2. SOVELTAMISALA... 2 3. KÄSITEMÄÄRITTELYÄ... 3 4. SISÄISEN VALVONNAN TAVOITTEET...

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen Oulun kaupungissa Kaupunginvaltuutettujen perehdyttämiskoulutus

Sisäisen valvonnan järjestäminen Oulun kaupungissa Kaupunginvaltuutettujen perehdyttämiskoulutus Sisäisen valvonnan järjestäminen Oulun kaupungissa Kaupunginvaltuutettujen perehdyttämiskoulutus 13.12.2012 Rauni Väänänen-Sainio, tarkastuspäällikkö sisäinen tarkastus TARKASTUS- TARKASTUS- TOIMIKUNTA

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

JOENSUUN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET JOENSUUN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginhallitus 14.8.2017 / käsitellyt Kaupunginvaltuusto 28.8.2017 / hyväksynyt Sisäisen tarkastuksen toimikunta

Lisätiedot

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta Valtuustoseminaari 23.5.2017 Miksi? Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen Toiminnan kehittäminen ja parantaminen Toiminnan taloudellisuus ja tuloksellisuus

Lisätiedot

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1 Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Valtuusto 23.3.2015 16 2 Vieremän kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain

Lisätiedot

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 0 Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Valtuusto / /2017 1 Sisällysluettelo 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus;

Lisätiedot

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta Öo Liite/Kvalt 13.10.2014, 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Isonkyrön kunta Isonkyrön kunnan ja kuntakonsernin 1 (5) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta

Lisätiedot

Kuntakonsernin riskienhallinnan arviointi - kommenttipuheenvuoro Tampere Talo, Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium

Kuntakonsernin riskienhallinnan arviointi - kommenttipuheenvuoro Tampere Talo, Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Kuntakonsernin riskienhallinnan arviointi - kommenttipuheenvuoro Tampere Talo, Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium 22.5.2015 Revisioneuvos Keijo Lappalainen sisältöä käsitteistöä taustaa vastuita

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1 Parikkalan kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Toivakan kunnan sisäisen valvonnan ja kokonaisvaltaisen riskienhallinnan perusteet

Toivakan kunnan sisäisen valvonnan ja kokonaisvaltaisen riskienhallinnan perusteet Toivakan kunnan sisäisen valvonnan ja kokonaisvaltaisen riskienhallinnan perusteet 1 (5) 1. Soveltamisala Sisäisen valvonnan ja siihen osana sisältyvän kokonaisvaltaisen riskienhallinnan perusteilla luodaan

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin

Lisätiedot

Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä

Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä Tarkastuslautakunnan, tilintarkastuksen ja sisäisen tarkastuksen tehtävät Valtuuston perehdytystilaisuus 18.9.2017 Konsernihallinto Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä

Lisätiedot

VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12.

VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12. VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12.2013 153 VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

JOENSUUN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET JOENSUUN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginhallitus 14.8.2017 / käsitellyt Kaupunginvaltuusto 28.8.2017 / hyväksynyt Sisäisen tarkastuksen toimikunta

Lisätiedot

SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2016

SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2016 Sivu 1/5 JOENSUUN KAUPUNKI SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKKÖ TARKASTUSPÄÄLLIKKÖ TIMO MANNINEN TARKASTUSSIHTEERI SEIJA KUNNASLUOTO SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2016 Jakelu:

Lisätiedot

SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2015

SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2015 Sivu 1/5 JOENSUUN KAUPUNKI SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKKÖ TARKASTUSPÄÄLLIKKÖ TIMO MANNINEN TARKASTUSSIHTEERI SEIJA KUNNASLUOTO SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2015 Jakelu:

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sipoon kunta Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Voimaantulo xx.xx.2017 Kunnanvaltuusto xx.x.2017 Sisällysluettelo 1 Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

Joensuun kaupungin ja kaupunkikonsernin Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Joensuun kaupungin ja kaupunkikonsernin Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Kaupunginhallituksen käsittely 3.2.2014 Kaupunginvaltuuston käsittely xx.2.2014 Voimaantulo 1.1.2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 2. SOVELTAMISALA... 2 3. KÄSITEMÄÄRITTELYÄ... 3 SISÄINEN VALVONTA...

Lisätiedot

Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium

Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Sisäisen tarkastuksen tutkimuksesta Tampereen yliopisto 2.6.2017 Väitöskirjatutkija, KHT, JHT, CIA Jaakko Rönkkö Slide 1 Väitöskirjatutkimuksen lähtökohdat Tutkimustyön

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan yleisohje

Sisäisen valvonnan yleisohje Sisäisen valvonnan yleisohje 1 (7) Sisäisen valvonnan yleisohje Tämä ohje korvaa sisäisen valvonnan ohjeet, jotka kaupunginhallitus on hyväksynyt vuonna 2003 KH 27.6.2016 Sisäisen valvonnan yleisohje 2

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KOKKOLAN KAUPUNKI Syyskuu 2014 Keskushallinto SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN TAVOITE JA TARKOITUS; KÄSITTEET 3. SISÄISEN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 20/ (17) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 20/ (17) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 20/2013 1 (17) 441 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteiden hyväksyminen ja johtosääntömuutokset HEL 2013-013589 T 00 01 03 Päätös 1 päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Porin kaupungin ja kaupunkikonsernin Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet KH 27.1.2014, KV 10.2.2014 Työryhmädokumentti 23.1.2014 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Johtoryhmä 7.4.2015 Yhtymähallitus 27.4.2015 SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA Sisällys 1. Lainsäädäntö 3 2. Soveltamisala

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Kankaanpään kaupunki SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kankaanpään kaupunki SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 2 Sisällys SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET... 3 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus... 3 Vastuut

Lisätiedot

Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium

Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Kuntakonsernien riskienhallinnan arviointi Vs. tarkastusjohtaja Markus Kiviaho JHTT, CGAP, CRMA Kuntakonsernien riskienhallinnan arvioinnin lähtökohtia ja kriteerejä

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN SISÄISEN TARKASTUKSEN OHJE

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN SISÄISEN TARKASTUKSEN OHJE JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN SISÄISEN TARKASTUKSEN OHJE 1 Sisällysluettelo Järvenpään kaupungin sisäisen tarkastuksen ohje... 3 Sisäisen tarkastuksen ohjeen tarkoitus... 3 Sisäisen tarkastuksen tarkoitus... 3

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake lautakunnalle

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake lautakunnalle kultt 28.2.2017 6 liite 1 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake lautakunnalle Kunnanhallitus on 28.11.2016 olleessa kokouksessaan päättänyt, että se hyväksyy kunnanhallituksessa esitetyn

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN SISÄISEN TARKASTUKSEN OHJE

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN SISÄISEN TARKASTUKSEN OHJE JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN SISÄISEN TARKASTUKSEN OHJE Hallitus 4.2.2019 1 Järvenpään kaupungin sisäisen tarkastuksen ohje Järvenpään kaupunki ja Keravan kaupunki ovat järjestäneet sisäisen tarkastuksen yhteistyösopimuksella

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on 7 (5?) jäsentä, joista kaupunginvaltuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 20.1.2009 Muutos 5 :ään, kv 12.12.2012 85 VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kaupungin hallinnon ja talouden valvonta

Lisätiedot

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Hall. 01.04.2014 Valt. 29.04.2014 1 Voimaantulo 01.07.2014 1 Lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala Kuntalain 13

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SIILINJÄRVEN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIILINJÄRVEN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1 Lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin

Lisätiedot

SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2017

SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2017 Sivu 1/5 JOENSUUN KAUPUNKI SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKKÖ TARKASTUSPÄÄLLIKKÖ TIMO MANNINEN TARKASTUSSIHTEERI SEIJA KUNNASLUOTO SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2017 Jakelu:

Lisätiedot

LIITE: SELONTEKO SISÄISEN VALVONNAN JÄRJESTÄMISESTÄ

LIITE: SELONTEKO SISÄISEN VALVONNAN JÄRJESTÄMISESTÄ LIITE: SELONTEKO SISÄISEN VALVONNAN JÄRJESTÄMISESTÄ Palautus: Saija Männistölle 13.2.2015 mennessä 1. Miten sisäinen valvonta ja siihen sisältyvä riskienhallinta on järjestetty ja onko kuluneella tilikaudella

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ohje

Sisäisen valvonnan ohje Sisäisen valvonnan ohje Kuntayhtymähallitus 15.6.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHTAMIS- JA HALLINTOJÄRJESTELMÄ SEKÄ KUNTAYHTYMÄN VALVONNAN RAKENNE 3 1.2 Johtamis- ja hallintojärjestelmä 3 1.2 Kuntayhtymän valvonnan

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. 1. Johdanto

MÄNTSÄLÄN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. 1. Johdanto MÄNTSÄLÄN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1. Johdanto Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 04 TALOUSASIAT HARJAVALLAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN 2018 SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Hyväksytty valtuusto 11.6.2018

Lisätiedot

SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2018

SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2018 Sivu 1/5 JOENSUUN KAUPUNKI SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKKÖ TARKASTUSPÄÄLLIKKÖ TIMO MANNINEN TARKASTUSSIHTEERI SEIJA KUNNASLUOTO SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2018 Jakelu:

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö

Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö 1 Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on seitsemän jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8649/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8649/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) 72 Asianro 8649/00.01.04/2013 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sisäinen tarkastaja Tapani Laitinen Talous- ja strategiapalvelu Kuntalakiin v. 2012

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2013 Nro 17. Kotkan kaupungin. SISÄISEN TARKASTUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginhallituksessa 21.10.2013, tulee voimaan heti)

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2013 Nro 17. Kotkan kaupungin. SISÄISEN TARKASTUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginhallituksessa 21.10.2013, tulee voimaan heti) Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2013 Nro 17 SISÄISEN TARKASTUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginhallituksessa 21.10.2013, tulee voimaan heti) 1 Sisäinen valvonta 2 Sisäisen tarkastuksen tarkoitus

Lisätiedot

Mikkelin kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Mikkelin kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Kaupunginhallitus 4.12.2017 Liite 1 208 Mikkelin kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1. Lainsäädäntö Kuntalain (410/2015) 14 :n 2.momentin 7. kohdan mukaan valtuuston tehtävänä

Lisätiedot

VAASAN KAUPUNGIN RISKIENHALLINTAPOLITIIKKA. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymä

VAASAN KAUPUNGIN RISKIENHALLINTAPOLITIIKKA. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymä VAASAN KAUPUNGIN RISKIENHALLINTAPOLITIIKKA Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymä 7.5.2012 60 VAASAN KAUPUNGIN RISKIENHALLINTAPOLITIIKKA 1. Riskienhallinnan tavoitteet ja periaatteet... 2 2. Riskienhallinnan

Lisätiedot

Espoon kaupunkikonsernin

Espoon kaupunkikonsernin Kirje 0 (4) Espoon kaupunkikonsernin 6.8.2013 sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Voimaantulo 1.1.2014 Päätöspäivä: 18.11.2013 Kaupunginhallitus 28.10.2013 Valtuusto 18.11.2013 1 (4) 1. Lainsäädäntö

Lisätiedot

Tampereen kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Tampereen kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Tampereen kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Tarkastustoimikunta 30.10.2017 Kaupunginhallitus 6.11.2017 Kaupunginvaltuusto 2 (9) Sisällys 1 Johdanto... 3 2

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (54) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (54) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2013 1 (54) 441 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteiden hyväksyminen ja johtosääntömuutokset HEL 2013-013589 T 00 01 03 Päätös 1 päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Ulkoinen tarkastus. Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala. Tampereen kaupunki 19.2.2009

Ulkoinen tarkastus. Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala. Tampereen kaupunki 19.2.2009 Ulkoinen tarkastus Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala 1 Kuntaorganisaation valvontajärjestelmä OMAEHTOINEN VALVONTA ULKOINEN VALVONTA valtuuston alainen Tavoitteiden arviointi JHTT tilintarkastus

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN ARVIOINTILOMAKE LAUTAKUNNALLE

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN ARVIOINTILOMAKE LAUTAKUNNALLE SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN ARVIOINTILOMAKE LAUTAKUNNALLE Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä selkoa, miten sisäinen valvonta ja siihen sisältyvä riskienhallinta on kunnassa järjestetty,

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sisäinen valvonta ja riskienhallinta käsitteinä Kuntalain säännökset kuntayhtymän sisäisestä

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake lautakunnalle

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake lautakunnalle Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake Kate 18.1.2017 3 liite 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake lautakunnalle Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä selkoa,

Lisätiedot

Luumäen kunta Loppuraportti 2013

Luumäen kunta Loppuraportti 2013 Luumäen kunta Loppuraportti 2013 Tarkastuslautakunta 10.4.2014 BDO Audiator Oy JHTT, KHT Ulla-Maija Tuomela Hallinnon tarkastus Valtuuston ja hallituksen pöytäkirjat 2013 Tarkastuksessa on käyty läpi pöytäkirjat

Lisätiedot

SISÄISEN TARKASTUKSEN TOIMINTAOHJE. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä. Hyväksytty kuntayhtymän hallituksessa xx.x.

SISÄISEN TARKASTUKSEN TOIMINTAOHJE. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä. Hyväksytty kuntayhtymän hallituksessa xx.x. SISÄISEN TARKASTUKSEN TOIMINTAOHJE Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Hyväksytty kuntayhtymän hallituksessa xx.x.2017, 2 Sisällysluettelo 1 SISÄISEN TARKASTUKSEN TOIMINTAOHJEEN

Lisätiedot

Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015

Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015 1 (6) Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015 1. Toimintasuunnitelman tausta Kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan tavoitteena on varmistaa strategisten tavoitteiden

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta

Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta 1 Keski-Pohjanmaan liiton hallintosääntö 1.1.2011 30 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Ulkoinen valvonta järjestetään toimivasta johdosta riippumattomaksi. Ulkoisesta valvonnasta vastaavat tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Audlaton-yhtiöt. TILINTARKASTUSKERTOMUS 2011 Lieksan kaupunginvaltuustolle. Tarkastuksen tulokset

Audlaton-yhtiöt. TILINTARKASTUSKERTOMUS 2011 Lieksan kaupunginvaltuustolle. Tarkastuksen tulokset Audlaton-yhtiöt TILINTARKASTUSKERTOMUS 2011 Lieksan kaupunginvaltuustolle Olemme tarkastaneet Lieksan kaupungin hallinnon, kirjanpidon ja tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.-31.12.2011. Tilinpäätös sisältää

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1.12.2014

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1.12.2014 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1.12.2014 Hallitus xx.xx.2014 Valtuusto xx.xx.2014 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1.12.2014 lukien Johdanto Savon koulutuskuntayhtymän

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake lautakunnalle sekä johtokunnalle/

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake lautakunnalle sekä johtokunnalle/ Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake lautakunnalle sekä johtokunnalle/ Kunnanhallitus on 28.11.2016 olleessa kokouksessaan päättänyt, että se hyväksyy kunnanhallituksessa esitetyn sisäisen

Lisätiedot

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Åbo stad Sammanträdets datum Ärende nr 1 5045-2014 (045) Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Sammandrag: Turun

Lisätiedot

Porvoon kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Porvoon kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Porvoon kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet KV 25.3.2015 KH 16.3.2015 2 Sisällys 1. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tarkoitus ja tavoitteet... 3 2. Sisäisen

Lisätiedot

Maakunnan sisäinen tarkastus

Maakunnan sisäinen tarkastus Maakunnan sisäinen tarkastus Julkissektoritoimikunta [Valitse pvm.] [Painos 1, vuosikerta 1] SISÄISEN TARKASTUKSEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET Maakuntahallituksen tulee huolehtia maakunnan sisäisestä valvonnasta

Lisätiedot

Sisäinen valvonta osa tilivelvollisuutta - valtuutettujen perehdyttämiskoulutus

Sisäinen valvonta osa tilivelvollisuutta - valtuutettujen perehdyttämiskoulutus Sisäinen valvonta osa tilivelvollisuutta - valtuutettujen perehdyttämiskoulutus 14.06.2017 Rauni Väänänen-Sainio Tarkastuspäällikkö Sisäinen tarkastus Kuntalain määräykset sisäisestä valvonnasta 14 7 kohta

Lisätiedot

Dnro TRE: 3417/00.05.01/2015 TAMPEREEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Dnro TRE: 3417/00.05.01/2015 TAMPEREEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Dnro TRE: 3417/00.05.01/2015 TAMPEREEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Tarkastustoimikunta 22.5.2015 Kaupunginhallitus 1.6.2015 Kaupunginvaltuusto 2(7) Sisällys

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN TARKASTUKSEN TOIMINTA- OHJE LUONNOS

RAAHEN KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN TARKASTUKSEN TOIMINTA- OHJE LUONNOS RAAHEN KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN TARKASTUKSEN TOIMINTA- OHJE LUONNOS 2 Sisältö 1 Sisäisen tarkastuksen toimintaohjeen tarkoitus... 3 2 Sisäisen tarkastuksen tarkoitus... 3 3 Sisäisen tarkastuksen järjestäminen

Lisätiedot

Talouden ohjaus, kirjanpito, sisäinen tarkastus & riskienhallinta

Talouden ohjaus, kirjanpito, sisäinen tarkastus & riskienhallinta Talouden ohjaus, kirjanpito, sisäinen tarkastus & riskienhallinta Marja-Liisa Ylitalo @LiisaMarjis 11.9.2019 1 Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston päivitetyt yleisohjeet Tilinpäätös ja toimintakertomus

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kaupunginhallitus 156 03.04.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 37 02.05.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 44 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 32 22.05.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 149/02.06.01.03/2017

Lisätiedot

Lauta-/johtokunnan pöytäkirjanote toimitetaan talouspalveluihin

Lauta-/johtokunnan pöytäkirjanote toimitetaan talouspalveluihin HALLINTOKUNTIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Kunnanhallituksen antamat toimintakertomusta koskevat ohjeet Kuntalain 69 :n mukaan toimintakertomus on osa kunnan virallista tilinpäätöstä. Toimintakertomuksen

Lisätiedot

Tarkastus- ja arviointitoimijoiden roolit ja tehtävät maakuntakonsernissa sekä sisäisen valvonnan järjestäminen

Tarkastus- ja arviointitoimijoiden roolit ja tehtävät maakuntakonsernissa sekä sisäisen valvonnan järjestäminen 20.2.2018 1 (6) Muistio Kuntatarkastajat ry Sisäiset Tarkastajat ry Suomen Tilintarkastajat ry Valtionhallinnon Tarkastajat ry Valtiontalouden tarkastusvirasto Tarkastus- ja arviointitoimijoiden roolit

Lisätiedot

Ravintola Koukun Helmi, Rauhaniementie 21, Tampere. 51 Tampereen Voimia Liikelaitoksen toimitusjohtajan katsaus

Ravintola Koukun Helmi, Rauhaniementie 21, Tampere. 51 Tampereen Voimia Liikelaitoksen toimitusjohtajan katsaus Tampere Pöytäkirja 7/2018 1 (12) Aika 18.12.2018, klo 16:33-17:19 Paikka Ravintola Koukun Helmi, Rauhaniementie 21, 33180 Tampere Käsitellyt asiat 49 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 50 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080.

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080. HALLINTOKUNTIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Kunnanhallituksen antamat toimintakertomusta koskevat ohjeet Kuntalain 69 :n mukaan toimintakertomus on osa kunnan virallista tilinpäätöstä. Toimintakertomuksen

Lisätiedot

Konsernijohdon vastuu tuloksellisesta johtamisesta ja riskienhallinnasta. Markus Kiviaho, Johtaja, sisäinen tarkastus JHTT, CGAP

Konsernijohdon vastuu tuloksellisesta johtamisesta ja riskienhallinnasta. Markus Kiviaho, Johtaja, sisäinen tarkastus JHTT, CGAP Konsernijohdon vastuu tuloksellisesta johtamisesta ja riskienhallinnasta Markus Kiviaho, Johtaja, sisäinen tarkastus JHTT, CGAP Konsernijohdon vastuu tuloksellisesta johtamisesta Konsernijohdon vastuulla

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNKI TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty 21.10.1996

ORIVEDEN KAUPUNKI TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty 21.10.1996 TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty 21.10.1996 Voimaantulo 1.1.1997 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ...5 1. VALVONTAJÄRJESTELMÄ... 5 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 5 2. TARKASTUSLAUTAKUNTA...

Lisätiedot

Pohjois Karjalan sairaanhoito ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän (PKSSK) sisäisen tarkastuksen toimintaohje

Pohjois Karjalan sairaanhoito ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän (PKSSK) sisäisen tarkastuksen toimintaohje Pohjois Karjalan sairaanhoito ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän (PKSSK) sisäisen tarkastuksen toimintaohje 1 Sisäisen tarkastuksen toimintaohjeen tarkoitus Toimintaohje määrittelee PKSSK konsernin sisäisen

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2013 2016 Työohjelma 2016 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan toimikauttaan vastaavien vuosien

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymäkonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymäkonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (8) Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymäkonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 2 (8) Sisäinen valvonta ja riskienhallinta

Lisätiedot

Juuan Kunta. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet. Hyväksytty kunnanvaltuustossa. Sisällys

Juuan Kunta. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet. Hyväksytty kunnanvaltuustossa. Sisällys Juuan Kunta Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty kunnanvaltuustossa Sisällys Johdanto 1 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tarkoitus ja tavoitteet 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

Tarkastus- ja arviointitoimijoiden roolit ja tehtävät maakuntakonsernissa sekä sisäisen valvonnan järjestäminen

Tarkastus- ja arviointitoimijoiden roolit ja tehtävät maakuntakonsernissa sekä sisäisen valvonnan järjestäminen 5.3.2018 1 (6) Muistio Kuntatarkastajat ry Sisäiset Tarkastajat ry Suomen Tilintarkastajat ry Valtionhallinnon Tarkastajat ry Valtiontalouden tarkastusvirasto Tarkastus- ja arviointitoimijoiden roolit

Lisätiedot

Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2016

Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2016 1 (6) Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2016 1. Toimintasuunnitelman tausta Kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan tavoitteena on varmistaa strategisten tavoitteiden

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Kaupunginhallituksen johtosääntö

Oulun kaupunki. Kaupunginhallituksen johtosääntö Oulun kaupunki Kaupunginhallituksen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 113 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 7 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan toimintaohje

Sisäisen valvonnan toimintaohje Joensuun kaupunki Sisäisen tarkastuksen yksikkö Torikatu 17, 3. krs, 80100 Joensuu Sisäisen tarkastuksen toimikunta 22.10.2015 Joensuun kaupungin kaupunginhallitus / 2015 timo.manninen(at)jns.fi, puh.

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja sisäisen tarkastuksen ohje

Sisäisen valvonnan ja sisäisen tarkastuksen ohje Sisäisen valvonnan ja sisäisen tarkastuksen ohje Kuntayhtymähallitus 22.4.2014 2 Sisäisen valvonnan ohje SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHTAMIS- JA HALLINTOJÄRJESTELMÄ SEKÄ KUNTAYHTYMÄN VALVONNAN RAKENNE... 3 1.1

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN ARVIOINTILOMAKE LAUTAKUNNALLE JA JOHTOKUNNALLE

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN ARVIOINTILOMAKE LAUTAKUNNALLE JA JOHTOKUNNALLE SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN ARVIOINTILOMAKE LAUTAKUNNALLE JA JOHTOKUNNALLE Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä selkoa, miten sisäinen valvonta ja siihen sisältyvä riskienhallinta

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNKI. Sisäisen tarkastuksen ohjesääntö. Hyväksytty 11.6.2007

ORIVEDEN KAUPUNKI. Sisäisen tarkastuksen ohjesääntö. Hyväksytty 11.6.2007 ORIVEDEN KAUPUNKI Sisäisen tarkastuksen ohjesääntö Hyväksytty 11.6.2007 Voimaantulo 1.7.2007 Sisällysluettelo ORIVEDEN KAUPUNGIN SISÄISEN TARKASTUKSEN OHJESÄÄNTÖ 5 1 Soveltamisala 5 2 Tarkoitus ja periaatteet

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 15.11.2006 SISÄLLYSLUETTELO VALVONTAJÄRJESTELMÄ...3 1 ULKOINEN JA SISÄINEN VALVONTA...3 TARKASTUSLAUTAKUNTA...3 2 TARKASTUSLAUTAKUNNAN

Lisätiedot

9 Tarkastuslautakunta

9 Tarkastuslautakunta Kuntaliiton hallintosääntömallin tarkastuslautakuntaa koskevat osat: Lähde: http://www.kunnat.net/fi/tietopankit/uutisia/2016/sivut/2016-06-09-hallintosaantomalli.aspx Tarkastuslautakunnan lausunto on

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa

Lisätiedot