TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/ /2016 1/12

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/ /2016 1/12"

Transkriptio

1 TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/ /2016 1/12 Kuntalain mukaan kaupungin tilinpäätökseen sisältyvässä toimintakertomuksessa tulee antaa selonteko sisäisen valvonnan ja siihen sisältyvän riskienhallinnan järjestämisestä. Selonteon laatimisen apuvälineenä käytetään oheista arviointilomaketta. Jokainen toimielimen alainen yksikkö täyttää lomakkeen ja käsittelee sekä sen että oman selonteon lista-asiana toimielimessään. Lomakkeella arvioidaan seuraavat sisäisen valvonnan osa-alueet: 1. johtamistapa ja valvontakulttuuri 2. riskienhallinta 3. valvontatoimenpiteet 4. raportointi ja tiedonvälitys 5. seuranta Osa-alueet on jaettu arviointikohteisiin, joille on kuvattu tavoitetila. LOMAKKEEN TÄYTTÄJÄN TULEE Arviointiasteikko: arvioida tavoitetilan toteutumista johtamansa toiminnan osalta ja kirjata se kohtaan nykytila kirjata kohtaan todentaminen, mistä (dokumentti, asiakirja, päätös, suunnitelma tms.) asian nykytilan voi osoittaa todeksi kirjata kohtaan oma arvio asian tai toiminnon nykytilasta asteikolla 0 4 laatia kunkin osa-alueen lopuksi lyhyt sanallinen arvio sen kokonaistilanteesta. Lisäksi voi käyttää arviointiasteikkoa ei sovellu lainkaan vastaajan käyttöön, ei ole kyseistä toimintoa 1 ei tietoa asiasta, ei suoritettuja toimenpiteitä, melkein kaikki kehittämisen kohteena 2 asia havaittu ja yksittäisiä toimenpiteitä tehty, kehittämistoimenpiteet päätetty aloittaa 3 asioita toteutettu paljon ja järjestelmät pääosin kunnossa, kehittämistoimenpiteitä tehdään 4 asiat kunnossa, valvontajärjestelmä toimii ja hyvän hallintotavan keskeiset elementit sekä esimiesten että henkilöstön tiedossa, kehittämistoimenpiteitä tehdään aktiivisesti osana arkipäivän toimintaa.

2 TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/ /2016 2/12 JOHTAMISTAPA JA VALVONTAKULTTUURI Sivistyksen ja elämänlaadun edistämisen ydinprosessin itsearviointi, päiväys toimintayksikön / liikelaitoksen Arvot ja toimintaperiaatteet Tavoitteet Yksikön arvot ja toimintaperiaatteet on määritetty ja toiminta järjestetty niiden mukaan Asetetut tavoitteet tukevat kaupunkistrategian ja toimintasuunnitelmien toteutumista Havaittuihin poikkeamiin reagoidaan Kyllä ltk:n johtosääntö, hyvinvointi-suu 4 Kyllä sivelan vuosisuunnitelma ja pal 4 Kyllä palvelusopimusseuranta ja Johtamis- ja hallintotapa Yksikössä toimitaan hyvän hallintotavan mukaisesti Kyllä johtosääntö, konserniohjeet, tilaa 4 Yksikössä käsitellään esiintuodut kehittämiskohteet tai toiminnan puutteet Kyllä palvelusopimusten seuranta, vuo 4

3 TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/ /2016 3/12 JOHTAMISTAPA JA VALVONTAKULTTUURI Organisaatiorakenne ja toiminnan ohjaus Lainsäädännön ja kaupungin ohjeiden noudattaminen Organisaatiorakenne on tarkoituksenmukainen Talousarvio on oikeassa suhteessa tavoitteisiin Tehtäväjaot vastuineen on määritetty ja niitä koskeva ohjeistus on ajantasainen ja dokumentoitu Henkilöstön koulutus on suunnitelmallista ja osaamiskartoitukset tehty Toiminnan ohjeistus ja päätökset ovat ajan tasalla Yksikön johto varmistaa lainsäädännön ja muiden ohjeiden mukaisen toiminnan Kyllä tiryn toimintaohje + he 4 Kyllä sivelan vuosisuunnitelma ja pal 3 Kyllä yksikön johdon toimesta laa-ditt 3 Kyllä kehityskeskustelut (2016 ei käy 3 Kyllä johtosääntö, konserniohjeet, pal 4 Kyllä valmistelu, päätösmenettely, tark 4 Kirjaa tähän vireillä olevat valitukset, oikeudenkäynnit ja muut oikeusseuraamukset ja riski niiden toteutumisesta: OMA ARVIO JOHTAMISTAVASTA JA VALVONTAKULTTUURIN TILASTA: Järjestelmät ovat kunnossa. Valmistelun johtamista ja valvontaa helpott

4 TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/ /2016 4/12 RISKIENHALLINTA Riskienhallinnan toteuttamisen yleiset periaatteet Toimintaympäristöä ja siihen liittyviä muutoksia arvioidaan säännöllisesti Riskienhallinnan prosessi on ajantasainen ja dokumentoitu kyllä sivelan vuosisuunnitelma, hyv 4 kyllä, osittain lautakuntien riskienhallinta-suu 3 Riskien tunnistaminen Riskienhallintaan liittyvät vastuut on määritetty ja vastuullisilla on riittävä asiantuntemus Riskien ja mahdollisuuksien tunnistaminen on osa toiminnan suunnittelua ja seurantaa ja se perustuu järjestelmälliseen menetelmään Toiminnan kannalta oleelliset riskit on tunnistettu ja dokumentoitu kyllä palvelusopimukset, toiminta-avu 3 kyllä palvelusopimusten seuranta, tilaa 3 kyllä sopimusseuranta, lautakun-tien 3

5 TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/ /2016 5/12 RISKIENHALLINTA Riskien arviointi Tunnistetut riskit arvioidaan systemaattisesti kyllä sopimusten seuranta, ris-kie 3 Riskeihin vastaaminen Kriittisille riskeille on määritetty hallintakeinot kyllä hyvinvointisuunnitelma, elin-voim 3 Riskien raportointi Raportointi on järjestetty asianmukaisesti kyllä tilinpäätös, toiminnan ja ta-lou 4 Tunnistetut merkittävimmät riskit: mahdolliset väärät strategiset valinnat; palveluverkon laajuus suhteessa käytettävissä oleviin resursseihin (erityisesti Tilikautena toteutuneet merkittävät riskit: - Tilikautena toteutetut riskienhallinnan keskeiset toimenpiteet: vuosisuunnitelman ja palvelusopimusten mukainen arviointi ja raportointi, sitarin tekemät Suunnitelmat riskienhallintaan liittyvistä kehittämistoimenpiteistä tulevana tilikautena: lautakunnan riskienhallintasuunnitelman päivittäminen on edelle OMA ARVIO RISKIENHALLINNAN TILASTA: Järjestelmät ovat pääosin kunnossa. Tilaajan riskit ovat liittyneet lähinnä strategiaan ja talouteen

6 TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/ /2016 6/12 VALVONTATOIMENPITEET Päivittäisvalvonta Esimiesvalvonta on osa johtamista kyllä tiryn toimintaohje, konser-nio 4 Hyväksymiset/ delegoinnit Omaisuuden hankinta, luovutus, hoito Toimintaprosessien arviointi Työtehtävien eriyttäminen Hyväksymismenettely on ajantasainen ja toimii asianmukaisesti Yksikkö varmistaa hankintojen ohjeistuksenmukaisuuden Irtaimistoluettelot ovat ajan tasalla ja vastuuhenkilöt on nimetty Keskeiset toimintaprosessit on kuvattu ja niitä arvioidaan säännöllisesti Tarpeelliset työtehtävien eriyttämiset väärinkäytösten ehkäisemiseksi on tehty kyllä toimintaohje, sijaiskäytännöt 4 kyllä konserniohjeet, ha 3 kyllä tilaajaryhmän irtaimistoluette-lo 3 kyllä tilaajaryhmän prosessiku-vau 3 kyllä toimintaohje, konserniohjeet, est 4

7 TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/ /2016 7/12 VALVONTATOIMENPITEET Talousarvion toteutuminen Tavoitteiden ja talouden seuranta ja arviointi on järjestelmällistä ja luotettavaa kyllä johdon talousraportointi kuu-kau 4 Sopimusten valvonta Laadun valvonta Sopimusten hallinta ja sopimusrekisteri on asianmukaisesti järjestetty ja seuranta on ajantasaista Ostopalvelujen sopimuksenmukaisuus ja oman toiminnan laatu varmistetaan Palvelujen hankintaa varten on laadittu valvontasuunnitelma ja valvontatoimenpiteet dokumentoidaan kyllä sopimusseuranta, toiminnan ja t 3 kyllä sopimusseuranta, toiminnan ja t 3 ei/kyllä valvontasuunnitelman teke-min 3 Käyttövaltuudet Tietojärjestelmien käyttövaltuuksien hallinta on asianmukaisesti järjestetty ja seuranta on ajantasaista kyllä yksikön johto hakee ja myön-tää 4

8 TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/ /2016 8/12 VALVONTATOIMENPITEET Kirjaa tähän toimintavuoden aikana tapahtuneet omaisuuden menetykset ja arvonalennukset: - OMA ARVIO VALVONTATOIMENPITEIDEN TILASTA: Järjestelmät ovat pääosin kunnossa. Vuonna 2014 tehty ulkoinen arviointi suositti sisäisen

9 TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/ /2016 9/12 RAPORTOINTI JA TIEDONVÄLITYS Raportointijärjestelmä Tiedon analysointi Tiedonvälitysprosessi Raportointi- ja tietojärjestelmät tukevat päätöksentekoa ja muuta toimintaa Tietoja analysoidaan ja käytetään hyväksi päätöksenteossa Viestintä on organisoitu ja vastuuhenkilöt nimetty kyllä Talousraportointi johdolle kuu 3 kyllä palvelu- ja vu 3 kyllä yksikön tiimikokoukset ja sis 3 Tiedon jakelu yksikön sisällä ja sidosryhmille on varmistettu kyllä tiimikokoukset; tilaajan joh 3 Yksiköllä on tiedossa, miten häiriötilanneviestintä järjestetään kyllä, osittain riskienhallintasuunnitelmat, val 3

10 TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/ / /12 RAPORTOINTI JA TIEDONVÄLITYS Tiedon ajantasaisuus Tieto toimitetaan ja hankitaan riittävän nopeasti kyllä tiimikokoukset; tilaajaryh-mä 3 Uudet henkilöt perehdytetään suunnitelmallisesti kyllä lähiesimies/työn ohjaaja per 3 OMA ARVIO RAPORTOINNIN JA TIEDONVÄLITYKSEN TILASTA: Asiat ovat pääosin kunnossa. Viestintä- ja raportointitavat ovat esimiesten ja henk

11 TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/ / /12 SEURANTA Toimintayksikön itsearviointi Yksikkö arvioi säännöllisesti johtamistapaansa ja sisäisen valvonnan sekä riskienhallinnan toimivuutta Poikkeamat analysoidaan ja käsitellään viivytyksettä kyllä yksikön tiimikokoukset; tila 3 kyllä tiimikokoukset; tilaajaryh-mä 3 Sisäinen arviointi Sisäiset arvioinnit käsitellään viivytyksettä ja asianmukaisesti kyllä selonteko sisäisen val-von 3 Ulkoinen arviointi Tilintarkastajan sekä muiden tahojen arvioinnit käsitellään asianmukaisesti kyllä tarkastusraporttien käsitte-ly; 3 Kirjaa tähän tilikauden aikana tehdyt EU-tarkastukset, valtionhallinnon tarkastukset tai muut tarkastukset: Sisäisen tarkastuksen tarkastusraportti R6/2 OMA ARVIO SEURANNAN TILASTA: Asiat kunnossa, valvontajärjestelmä toimii ja hyvän hallintotavan keskeiset elementit ovat sekä esimieste

12 TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI Liite 5 Dnro TRE:5465/ / /12

TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/ /2016 1/11

TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/ /2016 1/11 TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/02.02.02/2016 1/11 Kuntalain mukaan kaupungin tilinpäätökseen sisältyvässä toimintakertomuksessa tulee antaa selonteko sisäisen valvonnan

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/ /2016 1/14

TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/ /2016 1/14 TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/02.02.02/2016 1/14 Kuntalain mukaan kaupungin tilinpäätökseen sisältyvässä toimintakertomuksessa tulee antaa selonteko sisäisen valvonnan

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/ /2016 1/11

TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/ /2016 1/11 TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/02.02.02/2016 1/11 Kuntalain mukaan kaupungin tilinpäätökseen sisältyvässä toimintakertomuksessa tulee antaa selonteko sisäisen valvonnan

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSARVIOINTI Liite 1 (9) vuosi JOHTAMISTAPA JA VALVONTAKULTTUURI ARVIOINTIKOHDE TAVOITETILA NYKYTILA TODENTAMINEN OMA ARVIO (arvio 0-4)

TILINPÄÄTÖSARVIOINTI Liite 1 (9) vuosi JOHTAMISTAPA JA VALVONTAKULTTUURI ARVIOINTIKOHDE TAVOITETILA NYKYTILA TODENTAMINEN OMA ARVIO (arvio 0-4) TILINPÄÄTÖSARVIOINTI Liite 1 (9) vuosi 01 JOHTAMISTAPA JA VALVONTAKULTTUURI ARVIOINTIKOHDE TAVOITETILA NYKYTILA TODENTAMINEN OMA ARVIO (arvio 0-) Kulttuuritoimen toimialan itsearviointi, päiväys 7.1.01

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSARVIOINTI Liite 1 (9) JOHTAMISTAPA JA VALVONTAKULTTUURI ARVIOINTIKOHDE TAVOITETILA NYKYTILA TODENTAMINEN OMA ARVIO (arvio 0-4)

TILINPÄÄTÖSARVIOINTI Liite 1 (9) JOHTAMISTAPA JA VALVONTAKULTTUURI ARVIOINTIKOHDE TAVOITETILA NYKYTILA TODENTAMINEN OMA ARVIO (arvio 0-4) TILINPÄÄTÖSARVIOINTI Liite 1 (9) JOHTAMISTAPA JA VALVONTAKULTTUURI ARVIOINTIKOHDE TAVOITETILA NYKYTILA TODENTAMINEN OMA ARVIO (arvio 0-) Kulttuuritoimen toimialan itsearviointi, päiväys 8.1 01 toimiala/yksikkö

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/ /2016 1/12

TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/ /2016 1/12 TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 836/02.02.02/2016 1/12 Kuntalain mukaan kaupungin tilinpäätökseen sisältyvässä toimintakertomuksessa tulee antaa selonteko sisäisen valvonnan

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/ /2016 1/12

TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 8364/ /2016 1/12 TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2016 Liite 5 Dnro TRE: 86/02.02.02/2016 1/12 Kuntalain mukaan kaupungin tilinpäätökseen sisältyvässä toimintakertomuksessa tulee antaa selonteko sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Hallituksen selonteko.

Hallituksen selonteko. Hallituksen selonteko 2017 Yleistä Arvioinnin näkökulmat 1. Johtamistapa ja valvontakulttuuri 2. Riskienhallinta 3. 4. Raportointi ja tiedonvälitys 5. Kyselyn vastausasteikko on 1 4 kyllä/ei. Kysymysten

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2017 Liite 5 Dnro TRE:8280/ /2017 1/11

TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2017 Liite 5 Dnro TRE:8280/ /2017 1/11 TAMPEREEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖSARVIOINTI 2017 Liite 5 Dnro TRE:8280/02.02.02/2017 1/11 Kuntalain mukaan kaupungin tilinpäätökseen sisältyvässä toimintakertomuksessa tulee antaa selonteko sisäisen valvonnan

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSARVIOINTI Liite 1 (9) Vuosi 2014. JOHTAMISTAPA JA VALVONTAKULTTUURI ARVIOINTIKOHDE TAVOITETILA NYKYTILA TODENTAMINEN OMA ARVIO (arvio 0-4)

TILINPÄÄTÖSARVIOINTI Liite 1 (9) Vuosi 2014. JOHTAMISTAPA JA VALVONTAKULTTUURI ARVIOINTIKOHDE TAVOITETILA NYKYTILA TODENTAMINEN OMA ARVIO (arvio 0-4) TILINPÄÄTÖSARVIOINTI Liite 1 (9) Vuosi 01 JOHTAMISTAPA JA VALVONTAKULTTUURI ) Nuoriso- ja liikuntatoimen toimialan itsearviointi Arvot ja toimintaperiaatteet Tavoitteet Johtamis- ja hallintotapa Toimialan/yksikön

Lisätiedot

Kunnallisen toiminnan periaatteet, määritelty ja toimitaanko niiden mukaisesti? 3 strategialähtöiset

Kunnallisen toiminnan periaatteet, määritelty ja toimitaanko niiden mukaisesti? 3 strategialähtöiset Laukaan kunta/ tekninen osasto e Ei sovellettavissa 2016 1 Välttävästi 2 Tyydyttävästi 3 Hyvin Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointimalli 4 Erinomaisesti Johtamistapa ja valvontakulttuuri Arvio

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Johtoryhmä 7.4.2015 Yhtymähallitus 27.4.2015 SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA Sisällys 1. Lainsäädäntö 3 2. Soveltamisala

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet

Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet 9.5.2018 Sisällys 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus... 2 3. Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta Öo Liite/Kvalt 13.10.2014, 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Isonkyrön kunta Isonkyrön kunnan ja kuntakonsernin 1 (5) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta

Lisätiedot

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 0 Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Valtuusto / /2017 1 Sisällysluettelo 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus;

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Toivakan kunnan sisäisen valvonnan ja kokonaisvaltaisen riskienhallinnan perusteet

Toivakan kunnan sisäisen valvonnan ja kokonaisvaltaisen riskienhallinnan perusteet Toivakan kunnan sisäisen valvonnan ja kokonaisvaltaisen riskienhallinnan perusteet 1 (5) 1. Soveltamisala Sisäisen valvonnan ja siihen osana sisältyvän kokonaisvaltaisen riskienhallinnan perusteilla luodaan

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet

Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet Kh 12.8.2019 1 Sisällys 1. LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 2. SOVELTAMISALA... 2 3. KÄSITEMÄÄRITTELYÄ... 3 4. SISÄISEN VALVONNAN TAVOITTEET...

Lisätiedot

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1 Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Valtuusto 23.3.2015 16 2 Vieremän kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain

Lisätiedot

Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium

Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Kuntakonsernien riskienhallinnan arviointi Vs. tarkastusjohtaja Markus Kiviaho JHTT, CGAP, CRMA Kuntakonsernien riskienhallinnan arvioinnin lähtökohtia ja kriteerejä

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1 Parikkalan kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VAL- VONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VAL- VONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1 SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VAL- VONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Sisällys Johdanto... 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

Sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Luottamushenkilöiden perehdytystilaisuus 4.4.2013

Sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Luottamushenkilöiden perehdytystilaisuus 4.4.2013 Sisäinen valvonta ja riskienhallinta Luottamushenkilöiden perehdytystilaisuus Sisällys 1. Johdanto 2. Nykytilanne 3. Sisäinen valvonta 4. Riskienhallinta 5. Kuntalain muutos 1.7.2012 1. Johdanto Sisäinen

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sipoon kunta Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Voimaantulo xx.xx.2017 Kunnanvaltuusto xx.x.2017 Sisällysluettelo 1 Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

Mikkelin kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Mikkelin kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Kaupunginhallitus 4.12.2017 Liite 1 208 Mikkelin kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1. Lainsäädäntö Kuntalain (410/2015) 14 :n 2.momentin 7. kohdan mukaan valtuuston tehtävänä

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KOKKOLAN KAUPUNKI Syyskuu 2014 Keskushallinto SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN TAVOITE JA TARKOITUS; KÄSITTEET 3. SISÄISEN

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

JOENSUUN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET JOENSUUN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginhallitus 14.8.2017 / käsitellyt Kaupunginvaltuusto 28.8.2017 / hyväksynyt Sisäisen tarkastuksen toimikunta

Lisätiedot

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Hall. 01.04.2014 Valt. 29.04.2014 1 Voimaantulo 01.07.2014 1 Lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala Kuntalain 13

Lisätiedot

Kuntakonsernin riskienhallinnan arviointi - kommenttipuheenvuoro Tampere Talo, Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium

Kuntakonsernin riskienhallinnan arviointi - kommenttipuheenvuoro Tampere Talo, Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Kuntakonsernin riskienhallinnan arviointi - kommenttipuheenvuoro Tampere Talo, Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium 22.5.2015 Revisioneuvos Keijo Lappalainen sisältöä käsitteistöä taustaa vastuita

Lisätiedot

Heinolan kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Heinolan kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Heinolan kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Kaupunginhallitutuksen käsittely xx.xx.2014 Kaupunginvaltuuston käsittely xx.xx.2014 Voimaantulo 1.1.2014 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Espoon kaupunkikonsernin

Espoon kaupunkikonsernin Kirje 0 (4) Espoon kaupunkikonsernin 6.8.2013 sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Voimaantulo 1.1.2014 Päätöspäivä: 18.11.2013 Kaupunginhallitus 28.10.2013 Valtuusto 18.11.2013 1 (4) 1. Lainsäädäntö

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ohje

Sisäisen valvonnan ohje Sisäisen valvonnan ohje Kuntayhtymähallitus 15.6.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHTAMIS- JA HALLINTOJÄRJESTELMÄ SEKÄ KUNTAYHTYMÄN VALVONNAN RAKENNE 3 1.2 Johtamis- ja hallintojärjestelmä 3 1.2 Kuntayhtymän valvonnan

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SIILINJÄRVEN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIILINJÄRVEN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1 Lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin

Lisätiedot

Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle

Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle Dnro:375/02.02.01/2013 Ehdotus kunanhallitukselle 27.6.2016 Perusturvan sisäisen valvonnan suunnitelma vuodelle 2016 Sisällys 1. JOHDANTO 2 1.1. Sisäisen valvonnan, ulkoisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

JOENSUUN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET JOENSUUN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Käsitelty: Sisäisen tarkastuksen toimikunta 22.10.2015 Kaupunginhallituksen käsittely 2.11.2015 421 Kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä

Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä Tarkastuslautakunnan, tilintarkastuksen ja sisäisen tarkastuksen tehtävät Valtuuston perehdytystilaisuus 18.9.2017 Konsernihallinto Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä

Lisätiedot

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta Valtuustoseminaari 23.5.2017 Miksi? Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen Toiminnan kehittäminen ja parantaminen Toiminnan taloudellisuus ja tuloksellisuus

Lisätiedot

VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12.

VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12. VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12.2013 153 VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN

Lisätiedot

Ravintola Koukun Helmi, Rauhaniementie 21, Tampere. 51 Tampereen Voimia Liikelaitoksen toimitusjohtajan katsaus

Ravintola Koukun Helmi, Rauhaniementie 21, Tampere. 51 Tampereen Voimia Liikelaitoksen toimitusjohtajan katsaus Tampere Pöytäkirja 7/2018 1 (12) Aika 18.12.2018, klo 16:33-17:19 Paikka Ravintola Koukun Helmi, Rauhaniementie 21, 33180 Tampere Käsitellyt asiat 49 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 50 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kaarinan kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet. Luonnos 0 (6) 12.3.2014

Kaarinan kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet. Luonnos 0 (6) 12.3.2014 Luonnos 0 (6) 12.3.2014 Kaarinan kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014 123. Voimaantulo 8.12.2014. 1 (6) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 04 TALOUSASIAT HARJAVALLAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN 2018 SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Hyväksytty valtuusto 11.6.2018

Lisätiedot

Joensuun kaupungin ja kaupunkikonsernin Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Joensuun kaupungin ja kaupunkikonsernin Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Kaupunginhallituksen käsittely 3.2.2014 Kaupunginvaltuuston käsittely xx.2.2014 Voimaantulo 1.1.2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 2. SOVELTAMISALA... 2 3. KÄSITEMÄÄRITTELYÄ... 3 SISÄINEN VALVONTA...

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Kankaanpään kaupunki SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kankaanpään kaupunki SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 2 Sisällys SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET... 3 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus... 3 Vastuut

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. 1. Johdanto

MÄNTSÄLÄN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. 1. Johdanto MÄNTSÄLÄN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1. Johdanto Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen Oulun kaupungissa Kaupunginvaltuutettujen perehdyttämiskoulutus

Sisäisen valvonnan järjestäminen Oulun kaupungissa Kaupunginvaltuutettujen perehdyttämiskoulutus Sisäisen valvonnan järjestäminen Oulun kaupungissa Kaupunginvaltuutettujen perehdyttämiskoulutus 13.12.2012 Rauni Väänänen-Sainio, tarkastuspäällikkö sisäinen tarkastus TARKASTUS- TARKASTUS- TOIMIKUNTA

Lisätiedot

MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN RISKIENHALLINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVONNASTA

MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN RISKIENHALLINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVONNASTA lukien toistaiseksi 1 (5) Sijoituspalveluyrityksille MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN RISKIENHALLINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVONNASTA Rahoitustarkastus antaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain

Lisätiedot

HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE)

HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) 20.5.2010 1 / 5 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Finlands Universitetsfastigheter Ab:n (jäljempänä yhtiö ) päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan osakeyhtiölakia

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

PÄLKÄNEEN KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PÄLKÄNEEN KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Käsittely : Kunnanvaltuuston hyväksymä xx.xx.2014 xx Kunnanhallitus xx.xx.xxxx xx Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. SISÄISEN VALVONNAN

Lisätiedot

Huippuyksiköiden taloudelliset vastuut ja velvollisuudet

Huippuyksiköiden taloudelliset vastuut ja velvollisuudet Huippuyksiköiden taloudelliset vastuut ja velvollisuudet Huippuyksikköseminaari 14.12.2011 Sisäinen tarkastaja Seija Henttinen Sisäinen valvonta tarkoittaa TOIMINTAPROSESSEIHIN SISÄÄN VIETYJÄ RAKENTEITA,

Lisätiedot

ELINVOIMAPALVELUT. 1. Valvontaympäristö l. johtamisen ja hallinnon järjestäminen ARVIOINTIHUOMIOT 2018

ELINVOIMAPALVELUT. 1. Valvontaympäristö l. johtamisen ja hallinnon järjestäminen ARVIOINTIHUOMIOT 2018 ELINVOIMAPALVELUT 1. Valvontaympäristö l. johtamisen ja hallinnon järjestäminen Toimintakulttuuri Organisaatiota johdetaan tehokkaasti, organisaation toiminta on tuloksellista ja toiminnan kehittäminen

Lisätiedot

Tampereen kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Tampereen kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Tampereen kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Tarkastustoimikunta 30.10.2017 Kaupunginhallitus 6.11.2017 Kaupunginvaltuusto 2 (9) Sisällys 1 Johdanto... 3 2

Lisätiedot

Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015

Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015 1 (6) Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015 1. Toimintasuunnitelman tausta Kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan tavoitteena on varmistaa strategisten tavoitteiden

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

JOENSUUN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET JOENSUUN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginhallitus 14.8.2017 / käsitellyt Kaupunginvaltuusto 28.8.2017 / hyväksynyt Sisäisen tarkastuksen toimikunta

Lisätiedot

Porvoon kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Porvoon kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Porvoon kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet KV 25.3.2015 KH 16.3.2015 2 Sisällys 1. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tarkoitus ja tavoitteet... 3 2. Sisäisen

Lisätiedot

Selonteko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä

Selonteko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä Selonteko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä Sisäiset tarkastajat ry:n kuukausikokous 16.05.2011 Erityisasiantuntija Minna Huuskonen, Audiapro Oy Hallituksen selonteot Kuntalain muutoksen

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1.12.2014

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1.12.2014 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1.12.2014 Hallitus xx.xx.2014 Valtuusto xx.xx.2014 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1.12.2014 lukien Johdanto Savon koulutuskuntayhtymän

Lisätiedot

Dnro TRE: 3417/00.05.01/2015 TAMPEREEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Dnro TRE: 3417/00.05.01/2015 TAMPEREEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Dnro TRE: 3417/00.05.01/2015 TAMPEREEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Tarkastustoimikunta 22.5.2015 Kaupunginhallitus 1.6.2015 Kaupunginvaltuusto 2(7) Sisällys

Lisätiedot

Selonteko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä vuodelta 2015

Selonteko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä vuodelta 2015 Toimielin Hyvinvointipalvelut/ Ikääntyneiden palvelut Hyväksymispäivämäärä: 23.2.2016 1 Vastuuhenkilö Arja Kumpu Selonteko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä vuodelta 201 Kuvaus sisäisen

Lisätiedot

Todennäköisyys. Vaikutus 1-6 1-6

Todennäköisyys. Vaikutus 1-6 1-6 Laatit: raportointi TOIMINTAYMPÄRISTÖ (sisäinen ulkoinen) JA TOIMIN- NAN ORGANISOINTI Ulkopuoliset vaikutukset (ympäristö, elinkeinoelämä, rakenteelliset muutokset) Lainsäädännön muutokset (uudistusten

Lisätiedot

SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2018

SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2018 Sivu 1/5 JOENSUUN KAUPUNKI SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKKÖ TARKASTUSPÄÄLLIKKÖ TIMO MANNINEN TARKASTUSSIHTEERI SEIJA KUNNASLUOTO SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2018 Jakelu:

Lisätiedot

TIETOTILINPÄÄTÖS. Ylitarkastaja Arto Ylipartanen/ Tietosuojavaltuutetun toimisto. Terveydenhuollon ATK-päivät 20.5.2014; Jyväskylä

TIETOTILINPÄÄTÖS. Ylitarkastaja Arto Ylipartanen/ Tietosuojavaltuutetun toimisto. Terveydenhuollon ATK-päivät 20.5.2014; Jyväskylä TIETOTILINPÄÄTÖS Ylitarkastaja Arto Ylipartanen/ Tietosuojavaltuutetun toimisto Terveydenhuollon ATK-päivät 20.5.2014; Jyväskylä 20.5.2014 TSV:n tsto/ylitarkastaja Arto Ylipartanen 2 LUENNON AIHEET 1.

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sisäinen valvonta ja riskienhallinta käsitteinä Kuntalain säännökset kuntayhtymän sisäisestä

Lisätiedot

Selonteko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä vuodelta 2016

Selonteko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä vuodelta 2016 Toimielin Hyvinvointipalvelut / Ikääntyneiden palvelut Liite Hyväksymispäivämäärä / 2017 Vastuuhenkilö Tuula Jaakkola Selonteko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä vuodelta 2016 Kuvaus

Lisätiedot

SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2015

SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2015 Sivu 1/5 JOENSUUN KAUPUNKI SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKKÖ TARKASTUSPÄÄLLIKKÖ TIMO MANNINEN TARKASTUSSIHTEERI SEIJA KUNNASLUOTO SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2015 Jakelu:

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Porin kaupungin ja kaupunkikonsernin Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet KH 27.1.2014, KV 10.2.2014 Työryhmädokumentti 23.1.2014 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

SISÄISEN TARKASTUKSEN TOIMINNAN PAINOPISTEET

SISÄISEN TARKASTUKSEN TOIMINNAN PAINOPISTEET SISÄISEN TARKASTUKSEN TOIMINNAN PAINOPISTEET 2019-2022 Tarkastustoimikunta 3.12.2018 1 SISÄLLYS SISÄLLYS... 2 YLEISTÄ... 3 MISSIO... 4 VISIO... 4 ARVOT... 4 TOIMINTAYMPÄRISTÖ... 5 STRATEGISET PAINOPISTEET

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake lautakunnalle

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake lautakunnalle Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake Kate 18.1.2017 3 liite 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake lautakunnalle Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä selkoa,

Lisätiedot

Juuan Kunta. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet. Hyväksytty kunnanvaltuustossa. Sisällys

Juuan Kunta. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet. Hyväksytty kunnanvaltuustossa. Sisällys Juuan Kunta Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty kunnanvaltuustossa Sisällys Johdanto 1 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tarkoitus ja tavoitteet 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080.

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080. HALLINTOKUNTIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Kunnanhallituksen antamat toimintakertomusta koskevat ohjeet Kuntalain 69 :n mukaan toimintakertomus on osa kunnan virallista tilinpäätöstä. Toimintakertomuksen

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake lautakunnalle

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake lautakunnalle kultt 28.2.2017 6 liite 1 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake lautakunnalle Kunnanhallitus on 28.11.2016 olleessa kokouksessaan päättänyt, että se hyväksyy kunnanhallituksessa esitetyn

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN SISÄISEN TARKASTUKSEN OHJE

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN SISÄISEN TARKASTUKSEN OHJE JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN SISÄISEN TARKASTUKSEN OHJE Hallitus 4.2.2019 1 Järvenpään kaupungin sisäisen tarkastuksen ohje Järvenpään kaupunki ja Keravan kaupunki ovat järjestäneet sisäisen tarkastuksen yhteistyösopimuksella

Lisätiedot

TYÖTERVEYS HELSINGIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN KUVAUS

TYÖTERVEYS HELSINGIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN KUVAUS TYÖTERVEYS HELSINGIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN KUVAUS 1 Kuvauksen tarkoitus ja tavoite Sisäinen valvonta ja riskienhallinta edistävät tuloksellista toimintaa sekä vähentävät liikelaitokselle

Lisätiedot

Vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointi ja järjestäminen (pohjaehdotus)

Vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointi ja järjestäminen (pohjaehdotus) Vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointi ja järjestäminen 2012 2014 (pohjaehdotus) Arviointilomakkeiden tarkoitus Kunkin vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari

Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari 8.5.2013 Kuntatalo, Helsinki 8.5.2013 Sari Korento kehittämispäällikkö Sisäinen valvonta Kuntalaki

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN ARVIOINTILOMAKE LAUTAKUNNALLE JA JOHTOKUNNALLE

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN ARVIOINTILOMAKE LAUTAKUNNALLE JA JOHTOKUNNALLE SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN ARVIOINTILOMAKE LAUTAKUNNALLE JA JOHTOKUNNALLE Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä selkoa, miten sisäinen valvonta ja siihen sisältyvä riskienhallinta

Lisätiedot

SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2016

SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2016 Sivu 1/5 JOENSUUN KAUPUNKI SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKKÖ TARKASTUSPÄÄLLIKKÖ TIMO MANNINEN TARKASTUSSIHTEERI SEIJA KUNNASLUOTO SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2016 Jakelu:

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN ARVIOINTILOMAKE LAUTAKUNNALLE

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN ARVIOINTILOMAKE LAUTAKUNNALLE SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN ARVIOINTILOMAKE LAUTAKUNNALLE Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä selkoa, miten sisäinen valvonta ja siihen sisältyvä riskienhallinta on kunnassa järjestetty,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 20/ (17) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 20/ (17) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 20/2013 1 (17) 441 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteiden hyväksyminen ja johtosääntömuutokset HEL 2013-013589 T 00 01 03 Päätös 1 päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2017

SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2017 Sivu 1/5 JOENSUUN KAUPUNKI SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKKÖ TARKASTUSPÄÄLLIKKÖ TIMO MANNINEN TARKASTUSSIHTEERI SEIJA KUNNASLUOTO SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2017 Jakelu:

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 20.1.2009 Muutos 5 :ään, kv 12.12.2012 85 VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kaupungin hallinnon ja talouden valvonta

Lisätiedot

MÄÄRÄYS LUOTTOLAITOKSEN RISKIENHAL- LINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVON- NASTA

MÄÄRÄYS LUOTTOLAITOKSEN RISKIENHAL- LINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVON- NASTA lukien toistaiseksi 1 (5) Omistusyhteisöille Luottolaitoksille MÄÄRÄYS LUOTTOLAITOKSEN RISKIENHAL- LINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVON- NASTA Rahoitustarkastus antaa luottolaitostoiminnasta annetun lain

Lisätiedot

Varman sisäinen tarkastus. Sisäiset tarkastajat ry:n kk-kokous Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma Jukka Ruuth, tarkastusjohtaja

Varman sisäinen tarkastus. Sisäiset tarkastajat ry:n kk-kokous Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma Jukka Ruuth, tarkastusjohtaja Varman sisäinen tarkastus Sisäiset tarkastajat ry:n kk-kokous 19.5.2014 Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma Jukka Ruuth, tarkastusjohtaja Toiminnan säännösperusta Finanssivalvonnan ohje: Mikäli valvottavan

Lisätiedot

VAASAN KAUPUNGIN RISKIENHALLINTAPOLITIIKKA. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymä

VAASAN KAUPUNGIN RISKIENHALLINTAPOLITIIKKA. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymä VAASAN KAUPUNGIN RISKIENHALLINTAPOLITIIKKA Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymä 7.5.2012 60 VAASAN KAUPUNGIN RISKIENHALLINTAPOLITIIKKA 1. Riskienhallinnan tavoitteet ja periaatteet... 2 2. Riskienhallinnan

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymäkonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymäkonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (8) Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymäkonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 2 (8) Sisäinen valvonta ja riskienhallinta

Lisätiedot

KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ. I Yleisiä säännöksiä. 1 Taloussäännön soveltaminen

KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ. I Yleisiä säännöksiä. 1 Taloussäännön soveltaminen KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ I Yleisiä säännöksiä 1 Taloussäännön soveltaminen Kirkon eläkerahaston talouden hoidosta säädetään tarkemmin kirkkojärjestyksessä,

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

Riskienhallinta- ja turvallisuuspolitiikka

Riskienhallinta- ja turvallisuuspolitiikka Riskienhallinta- ja turvallisuuspolitiikka Tavoite Riskienhallinta ja turvallisuustyö toiminnan jatkuvuuden, tehokkuuden ja häiriöttömyyden varmistajana. Riskienhallinta ja turvallisuustyö strategian mahdollistajana.

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

Maakunnan sisäinen tarkastus

Maakunnan sisäinen tarkastus Maakunnan sisäinen tarkastus Julkissektoritoimikunta [Valitse pvm.] [Painos 1, vuosikerta 1] SISÄISEN TARKASTUKSEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET Maakuntahallituksen tulee huolehtia maakunnan sisäisestä valvonnasta

Lisätiedot

Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta

Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta 1 Keski-Pohjanmaan liiton hallintosääntö 1.1.2011 30 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Ulkoinen valvonta järjestetään toimivasta johdosta riippumattomaksi. Ulkoisesta valvonnasta vastaavat tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Lain vaatimusten toteutumisen valvonta ja ohjaus Ammattimainen käyttäjä laiteturvallisuuden varmistajana Tarja Vainiola, ylitarkastaja

Lain vaatimusten toteutumisen valvonta ja ohjaus Ammattimainen käyttäjä laiteturvallisuuden varmistajana Tarja Vainiola, ylitarkastaja Lain vaatimusten toteutumisen valvonta ja ohjaus Ammattimainen käyttäjä laiteturvallisuuden varmistajana 28.10.2014 Tarja Vainiola, ylitarkastaja 27.10.2014 1 Oikeutus tarkastusten tekemiseen Terveydenhuollon

Lisätiedot

Ulkoinen tarkastus. Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala. Tampereen kaupunki 19.2.2009

Ulkoinen tarkastus. Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala. Tampereen kaupunki 19.2.2009 Ulkoinen tarkastus Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala 1 Kuntaorganisaation valvontajärjestelmä OMAEHTOINEN VALVONTA ULKOINEN VALVONTA valtuuston alainen Tavoitteiden arviointi JHTT tilintarkastus

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 10.12.2014 Taloushallintopalvelu Kaupunki- ja konsernilaskenta

HELSINGIN KAUPUNKI 10.12.2014 Taloushallintopalvelu Kaupunki- ja konsernilaskenta HELSINGIN KAUPUNKI 10.12.2014 Taloushallintopalvelu Kaupunki- ja konsernilaskenta 2 08 Hankintakeskus (Keskuskirjanpidontaulukot, ei tarvitse täyttää) (1 000 euroa) Talousarvio TA-muutokset Yhteensä Toteutunut

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN SEURANTA- JA ARVIOINTILOMAKE VUODELLE 2016

SISÄISEN VALVONNAN SEURANTA- JA ARVIOINTILOMAKE VUODELLE 2016 1 SISÄISEN VALVONNAN SEURANTA- JA ARVIOINTILOMAKE VUODELLE 2016 Kohde/Prosessi Valvoja Päivämäärä Raportin jakelu VALVONTAKOHDE RISKIEN ARVIOINTI SISÄINEN VALVONTA 1. SÄÄNNÖSTEN, MÄÄRÄYSTEN JA PÄÄTÖSTEN

Lisätiedot

Liiketoiminnan ohjaus Tampereen kaupungissa

Liiketoiminnan ohjaus Tampereen kaupungissa Liiketoiminnan ohjaus Tampereen kaupungissa Valtuuston koulutus 22. 23.1.2013 Liiketoiminnan kehitysjohtaja Kristiina Michelsson 22.1.2013 Liiketoiminnan ohjaus 2 Tampereen kaupunkikonsernin tytäryhteisöjä

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake lautakunnalle sekä johtokunnalle/

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake lautakunnalle sekä johtokunnalle/ Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake lautakunnalle sekä johtokunnalle/ Kunnanhallitus on 28.11.2016 olleessa kokouksessaan päättänyt, että se hyväksyy kunnanhallituksessa esitetyn sisäisen

Lisätiedot

Ruokolahden kunnan tilintarkastus

Ruokolahden kunnan tilintarkastus Ruokolahden kunnan tilintarkastus 18.6.2015 Ulla-Maija Tuomela, JHTT, KHT BDO Audiator Oy Tilintarkastuksen sisältö Lakisääteisen tilintarkastuksen laajuus on 8 tilintarkastuspäivää vuodessa tarkastuksessa

Lisätiedot