LÄÄKETOIMIALAN OSAAMISINTENSIIVISTEN PALVELUJEN

Työraportteja 61 / 2001 Working Papers Anu Järvensivu LÄÄKETOIMIALAN OSAAMISINTENSIIVISTEN PALVELUJEN KUVAUS SOSIAALISEN PÄÄOMAN NÄKÖKULMASTA Tampereen yliopisto Yhteiskuntatieteiden tutkimuslaitos Työelämän tutkimuskeskus

Työelämän tutkimuskeskus, Tampereen yliopisto ISBN 951-44-5159-7 ISSN 0785-2657 Tampereen Yliopistopaino Oy Juvenes Print Tampere 2001

Anu Järvensivu Lääketoimialan osaamisintensiivisten palvelujen kuvaus sosiaalisen pääoman näkökulmasta Sisällys: Alkusanat... 2 1. Johdanto... 3 2. Mitä ovat KIBS-organisaatiot?... 5 2.1. KIBSien rooli asiakkaiden innovaatioprosesseissa... 6 3. Sosiaalinen pääoma oppimisen ja innovoinnin taustana... 9 4. Tutkimusmenetelmistä ja yleistettävyydestä... 12 4.1. Sosiaalisen pääoman analyysikehikko...14 5. Suomalainen lääketuotanto arvoketjuna... 16 6. Lääketuotannon asiantuntijapalvelut: toiminnan kuvaus ja kohdistuminen... 18 7. Case-organisaatioiden sosiaalinen pääoma... 20 7.1. Prekliininen tutkimus: MCA-Tutkimuslaboratorio Oy...20 7.2. Kliininen tutkimus: CRST (Clinical Research Services Turku)...24 7.3. Laki- ja patenttipalvelut: Patenttitoimisto...25 7.4. Markkinointi- ja liiketoiminnan kehittämispalvelut: Innomedica Ltd...28 7.5. Rahoituspalvelut: Aboa Venture Management Oy...30 8. Sosiaalinen pääoma toimialaspesifisyyden määrittäjänä... 33 9. Toimialaspesifit ja ei-toimialaspesifit KIBSit lääkealan innovaatiojärjestelmässä... 35 9.1 Lääketoimialaspesifien KIBS-organisaatioiden sosiaalisen pääoman muotoutuminen...40 9.2. Toimialaan erikoistumattomien KIBS-organisaatioiden sosiaalinen pääoma lääketuotannon näkökulmasta...42 10. Lääkealan KIBSit rajapintojen tasoittajina... 44 11. Huomioita KIBS-käsitteestä... 46 12. Keskeiset tulokset ja johtopäätökset... 49 Lähteet:... 53 1

Alkusanat Tämä tutkimusraportti on tuotettu Sitran rahoittaman hankkeen The Emergence of Knowledge- Intensive Industries puitteissa. Kyseisessä hankkeessa ovat toimineet tutkijoina tämän raportin kirjoittajan Anu Järvensivun lisäksi Pasi Tulkki, Sirpa Kolehmainen-Lindén, Petri Honkanen ja Anu Lyytinen. Koko projektia on koordinoinut Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskuksen professori Gerd Schienstock. Hankkeessa on tutkittu tietointensiivisten toimialojen rakennetta, syntyä ja kehitystä ja sen puitteissa julkaistaan myös raportteja. Edellä mainittujen henkilöiden lisäksi merkittävän panoksen tämän raportin tuottamiseen ovat antaneet tutkitut yritykset. Erityiskiitokset kuuluvatkin kaikkien raportissa mainittujen yritysten johtohenkilöille! Lisäksi haluan kiittää Työelämän tutkimuskeskuksen Innovaatiojärjestelmät ja organisatorinen oppiminen tiimiin vuosina 1999-2001 kuuluneita tutkijoita hyvästä yhteistyöstä. Tampereella tammikuussa 2001 Anu Järvensivu 2

1. Johdanto Innovatiivisuus, palveluvaltaistuminen ja uudet teknologiat ovat usein keskusteluissa esiintyviä aiheita niin poliittisilla kuin yhteiskuntatieteellistä tutkimusta tekevilläkin areenoilla. Suurimman huomion keskusteluissa on ymmärrettävistä syistä saanut informaatioteknologia johdannaisineen. Onhan informaatioteknologia mahdollistanut uudenlaiseen aikakauteen siirtymisen ja sitä kautta muuttanut monin tavoin ihmisten elämää. Suomen kohdalla informaatioteknologia on avannut aivan erityisiä uusia mahdollisuuksia toisaalta maamme tunnetuimman tuotemerkin kautta ja toisaalta tarjoamalla ratkaisuja harvaan asutun maan ongelmiin. On kuitenkin tunnustettu, ettei kansantalouttamme voida laskea yksinomaan informaatioteknologian kehityksen varaan, vaan lisäksi tarvitaan sekä taloutemme perinteisiä tukijalkoja että uusia uria aukovia innovaatioita (esim. Schienstock ja Tulkki 2000). Tämä tutkimus kohdistuu talouselämän sektoriin, jonka odotetaan lunastavan lupaukset lähitulevaisuudessa. Sektoriin sisältyy useita toimialoja, joita yhdistää bioteknologisten innovaatioiden hyödyntäminen. Tutkimus on osa isompaa kokonaisuutta, jonka kohteena on bioteknologiasektorin rakenne ja kehitys Suomessa. Tämän osion painopiste on bioteknologiaa nykyisin ehkä voimakkaimmin hyödyntävän alan, nimittäin lääketoimialan, asiantuntijapalveluissa. Päätarkoituksena on ollut hahmottaa lääketoimialan rakenne ja erityisesti siinä toimivien asiantuntijapalvelujen funktio kokonaisuuden ennen muuta innovaatiotoiminnan - kannalta. Koska tutkimuskohteena on nopean kehityksen vaiheessa oleva ala, jota ei juurikaan ole aiemmin tutkittu, on päädytty melko kuvailevaan tutkimusotteeseen. Tutkimusta tehtäessä on pyritty toimimaan ennakkoluulottomasti ja vailla tiukkoja etukäteismäärityksiä. Tällainen lähestymistapa koettiin hedelmälliseksi toisaalta edellä kuvatun toimialan dynaamisuuden vuoksi ja toisaalta, koska tutkimuskohteena olevien asiantuntijapalvelujen, tarkennettuna osaamisintensiivisten yrityspalvelujen (eli ns. KIBSien), tutkimus on toistaiseksi ollut hyvin vähäistä. Tarkoituksena onkin varsinaisen empiirisen selvitystyön ohella myös tuoda lisävalaistusta kysymykseen osaamisintensiivisten yrityspalvelujen luonteesta ja toisaalta KIBS-käsitteestä. 3

Tutkimusongelmat voidaan tiivistää neljään kysymykseen: 1. Millainen on lääketoimialan perusrakenne ja mitkä ovat alan keskeiset osaamisintensiiviset yrityspalvelut? 2. Miten nämä keskeiset palvelut on organisoitu? 3. Miksi asiantuntijapalvelut ovat tärkeitä, eli mikä rooli niillä on lääketoimialan innovaatiojärjestelmässä? 4. Millaisia ongelmia KIBS-käsitteen käytössä ilmenee tehtäessä case-tutkimusta yhden toimialan palveluista? Mistä ongelmat johtuvat ja miten niitä voidaan yrittää ratkaista? 4

2. Mitä ovat KIBS-organisaatiot? Osaamisintensiivisten yrityspalvelujen määrittely ei ole helppo tehtävä, sillä käsitteen jokainen osa pitäisi alistaa pohdiskelulle (KIBS=Knowledge Intensive Business Services): K: Mitä on osaaminen (tai tieto, jota sanaa käytetään englanninkielisessä käsitteessä)? I: Milloin osaaminen on intensiivistä? B: Käyttävätkö asiantuntijapalveluja ainoastaan yritykset? S: Mihin vedetään palvelu- ja tuotanto-organisaation raja? Tämän vuoksi ei olekaan yllättävää, että tutkijat eivät ole saavuttaneet yksimielisyyttä käsitteen sisällöstä tai sen operationalisoinnista. Toistaiseksi kenties eniten käytetty tapa määritellä osaamisintensiiviset yrityspalvelut on lähestyä niitä neljän keskeisen toisiaan täydentävän näkökulman kautta. Tässä lähestymistavassa (Miles ym. 1995; Haukness 1996) osaamisintensiiviset yrityspalvelut ymmärretään organisaatioiksi, jotka perustavat toimintansa merkittävästi asiantuntijaosaamiseen joko tuottavat palveluja (mm. tutkimus, konsultointi, koulutus tms.), jotka itsessään ovat primaarisia tiedon lähteitä tai osaamista käyttäjilleen (esim. raportit, mittaukset, asiantuntijalausunnot) tai käyttävät osaamistaan tuottaakseen palveluja (mm. erilaiset suunnittelupalvelut), jotka ovat panoksia asiakkaiden omaan osaamisen kehittämiseen sekä tiedon ja informaation tuotantoprosesseihin ja prosessointiin (viestintä- ja informaatiojärjestelmät tms.) tuottavat palveluja pääasiallisesti toisille yrityksille tai julkisen sektorin organisaatioille. Edellinen määritelmä on hyvin väljä eikä siinä oteta selkeää kantaa sen keskeisiin osiin, kuten osaamisen tai palvelun käsitteisiin. Esimerkiksi palveluista puhuttaessa on hyvä huomata, että palveluilla tarkoitetaan ensisijaisesti toimintoja. Palvelutoiminnot voivat olla organisoituneina yhtä hyvin suurten tuotantoyritysten osastoiksi tai tiimeiksi kuin itsenäisiksi yrityksiksi tai yritysrajat ylittäviksi projektikohtaisiksi asiantuntijatiimeiksi. Palvelutoiminnot voivat myös sisältyä fyysisiin tai elektronisiin tuotteisiin tai sisältää tällaisia tuotteita osana palveluprosessia. Samoin myös teollisuusyritysten tuottamissa lopputuotteissa on sitoutuneena suuri määrä palvelua. (vrt. myös Soete 1996.) 5

Huolimatta siitä, että tutkimuskirjallisuudessa tunnustetaan edellä mainittu tosiasia palvelujen luonteesta, yleisin tapa tutkia KIBS-organisaatioita on kuitenkin keskittyä osaamisintensiivisiin yrityspalveluyrityksiin, eli KIBS yrityksiin, joihin kuuluvat Kautosen ym. (1998) mukaan seuraavien toimialojen yritykset: liiketaloudelliset ja lainopilliset palvelut, tekniset palvelut, tietojenkäsittelypalvelut, t&k-palvelut sekä yksityiset koulutuspalvelut. Tämä lähestymistapa on käytännöllinen tehtäessä kvantitatiivisia tutkimuksia laajoilla aineistoilla, koska siinä noudatetaan Tilastokeskuksen toimialaluokituksia. Sen sijaan se jättää huomiotta ns. tuotantoyritysten sisään kätkeytyvät palvelutoiminnot sekä julkiset ja puolijulkiset palveluorganisaatiot, joiden merkitys joillakin toimialoilla on suuri. Samoin jätetään huomiotta yhden tilastoluokan, eli toimialan, sisäinen heterogeenisuus. Tässä tutkimuksessa käsitellään yhden (teollisuus)toimialan, lääketoimialan, käyttämiä osaamisintensiivisiä yrityspalveluja. Sen sijaan KIBS-organisaatioiden ei ajatella muodostavan omaa toimialaansa eikä niitä lähestytä myöskään perinteisesti palvelutoimialoittain. Menettelyn tarkoituksena on etsiä lääketuotannolle merkittävät asiantuntijapalvelut sitoutumatta toimialapohjaiseen lähestymistapaan palvelujen osalta. Tällöin tutkimuksessa lähdetään liikkeelle nimenomaan palvelutoimintojen käsitteestä. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että palveluja ei esimerkiksi ole etsitty Tilastokeskuksen yritysrekisteristä. Sen käyttö lääketuotannon palvelujen kartoittamisessa ei ole hedelmällistä ensinnäkään siksi, että tilastotiedot kuvaavat mennyttä aikaa, kun taas lääketuotanto on parhaillaan voimakkaan kehityksen vaiheessa. Tästä seuraa, että suuri osa yrityksistä puuttuu saatavilla olevista tilastoista tai niiden tiedot ovat vanhentuneita. Toiseksi lääketuotanto voimakkaasti tutkimukseen sitoutuneena toimialana on organisoitunut monilta osin julkiselta tai puolijulkiselta pohjalta, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että tietyt merkittävät palveluntarjoajat puuttuvat yritystilastoista. Palvelutoiminnot on tässä tutkimuksessa pyritty kartoittamaan niin sanotusti kentältä, eli tutkimalla erilaisia dokumentteja sekä kyselemällä ja haastattelemalla avainhenkilöiksi havaittuja asiantuntijoita. Merkittäviä palveluja on etsitty myös yksinkertaisesti kysymällä tuotantoketjun yrityksiltä, mitkä (asiantuntija)palvelut niissä koetaan tärkeiksi. 2.1. KIBSien rooli asiakkaiden innovaatioprosesseissa Innovaatiolla tarkoitetaan laajasti määriteltynä hyödyllistä uuden luomista, eli uutta ideaa, käytäntöä, tuotetta, palvelua tai muuta lopputulosta, ennen muuta innovaatiossa on kyse rajojen ylittämisestä (Vartiainen 2000). Osaamisintensiivisiä yrityspalveluja pidetään erittäin innovatiivisina, mikä nähdään jo edellä esitetystä määritelmästä tai tavallisimmasta tutkimuksellisesta lähestymistavasta- 6

kin, jossa KIBS-organisaatiot määritellään pitkälti uuden tiedon ja osaamisen tuottamisen kautta. Tutkimuksissa KIBSien onkin todettu muodostavan keskeisen osan innovaatiojärjestelmiä tai oppimisverkostoja. Asiantuntijapalveluille on luonteenomaista, että ne käyttävät hyväkseen uusinta teknologiaa ja tieteellistä tietoa. Niiden palveluprosessit sisältävät yleensä suuren määrän erikoistietoa, jota palveluorganisaatio hankkii, kehittää itse ja välittää edelleen asiakaskuntaansa. Tietoa ja osaamista vaaditaan myös KIBSien asiakkailta Jotta asiakasyritys voi käyttää KIBS-organisaation palveluksia ja saada niistä täyden hyödyn, sillä itselläänkin pitää olla jonkin verran samaa tietoa, eli ikään kuin ankkuroitumisalusta, johon KIBS-organisaation tuoma tieto voi tarttua. (Esim. Miles ym. 1995, Haukness 1996.) Asiantuntijapalvelun ja sen asiakkaan vuorovaikutussuhteen tuloksena syntyy runsaasti oppimiskokemuksia, joista puolestaan voi kehittyä erilaisia innovaatioita. Tutkimuskirjallisuudessa eritellään usein rooleja, joissa KIBS-organisaatio voi toimia suhteessa asiakasyrityksessä tapahtuvaan oppimiseen ja innovointiin. KIBS-organisaatio voi ensinnäkin olla asiakkaan innovaatioiden edistäjä tai mahdollistaja tukiessaan asiakasta sen innovaatioprosessissa. Toiseksi sitä voidaan luonnehtia innovaatioiden välittäjäksi tai kantajaksi sen siirtäessä toisaalla kehitettyjä innovaatioita uusille asiakkaille. Kolmanneksi KIBS voi olla myös innovaation lähde osallistuessaan merkittävällä tavalla asiakkaan innovaatioprosesseihin. (Miles ym. 1995, Bilderbeek ym. 1998.) Käytännössä näitä rooleja on usein vaikea erottaa yksittäisen yrityksen toiminnassa, koska roolit eivät ole toisensa poissulkevia edes yhdessä asiakasprojektissa ja lisäksi sama asiantuntijapalveluorganisaatio voi toimia eri asiakkaiden suhteen eri rooleissa. Esimerkiksi jos KIBS-organisaatio toimii innovaatioiden lähteenä ja kehittää itse uusia innovaatioita, se todennäköisesti myös välittää kehitettyjä innovaatioita muille asiakkaille, vaikkakin ehkä hieman muunneltuina tai räätälöityinä. Mitä luultavammin tällainen KIBS myös joskus toimii vain asiakkaansa innovoinnin edistäjänä. KIBS-organisaation rooli innovaatiotoiminnassa riippuukin paljon esimerkiksi sen saamista toimeksiannoista, jotka vaihtelevat asiakaskohtaisesti (vrt. Maister 1993). Jotkut asiakkaat käyttävät asiantuntijapalvelua intensiivisemmin, eli ottavat palveluorganisaation kumppanikseen esimerkiksi uuden tuotteen kehittelyyn alusta alkaen, kun taas toiset haluavat vain esimerkiksi teettää laboratoriolla yhden analyysin. Tehdyt linjaukset liittyvät yleensä asiakasyrityksen strategiaan (joko sen tietoiseen tai tiedostamattomaan osaan) ja siinä erityisesti sellaisiin osa-alueisiin kuin ulkoistaminen/ydinosaamiseen keskittyminen, verkostoyhteistyö, ostopalvelujen käyttö ja avoimuus tiedonvaihdossa yhteistyökumppaneiden kanssa. 7

Toisesta näkökulmasta voidaan puhua KIBSien suorista ja epäsuorista vaikutuksista asiakasyrityksen innovaatiotoimintaan. Suorilla vaikutuksilla tarkoitetaan tilannetta, jossa palvelu kohdistuu suoraan asiakasyrityksen tuotteiden tai palvelun kehittämiseen, tuotanto- tai palveluprosessien kehittämiseen tai organisaation (esim. henkilöstön, tuotantoteknologian, työorganisaation tai infrastruktuurin) kehittämiseen. Epäsuorista vaikutuksista taas voidaan puhua, kun KIBS tuo tarjoamansa palvelun välityksellä asiakasyritykseen uutta tietoa tai osaamista, jota asiakas voi käyttää tuotteidensa, toimintansa tai organisaationsa kehittämiseen. (Vrt. Strambach 1997.) Jaotteluja voidaan tehdä myös innovaatioiden lajeista lähtien. Innovaatioita lajitellaan usein radikaaleihin ja inkrementaalisiin eli vähittäin tapahtuviin. Radikaalit innovaatiot ovat epäjatkumakohtia, suuria uudistuksia ja usein määrätietoisen kehittämistyön tuloksia. Inkrementaaliset innovaatiot taas ovat hiljalleen tapahtuvaa reagointia ulkoisiin muutostapahtumiin tai työprosessissa kertyvän tiedon hyväksikäyttöä asteittaisessa muutoksessa. Käytännössä radikaalin ja inkrementaalisen innovaation välisen rajan määrittäminen voi olla hyvinkin vaikeaa, sillä monesti radikaalinkin uudistuksen taustalla on pitkä yksilön tai yhteisön oppimisprosessi. Pitkään vallalla olleen käsityksen mukaan KIBS-organisaatiot liittyvät ennen muuta inkrementaalisiin innovaatioihin, kun taas tuotantoyrityksissä myös radikaalit innovaatiot ovat tavallisia. (esim. Sundbo 1997.) Viime aikoina on kuitenkin tuotu esiin myös näkemyksiä, joiden mukaan palvelualojen innovaatiotoiminta ei juuri poikkea muiden alojen innovaatiotoiminnasta (Leiponen 2000). Palvelujen saadessa yhä enemmän tuotantoyritysten piirteitä ja toisaalta tuotannon palveluvaltaistuessa tulos tuntuukin luontevalta. Innovaatiotyypittelyin on mahdollista erottaa myös tuote- (tai palvelu-), prosessi- ja organisatoriset innovaatiot. (esim. Edquist 1997, Tidd ym. 1997.) Tutkimuksissa on todettu erilaisten innovaatiotyyppien olevan suhteessa toisiinsa. On esitetty esimerkiksi, että uusi tuote edellyttää usein uudenlaista prosessiteknologiaa, joka puolestaan edellyttää organisatorisia uudistuksia. Uudenlaiset organisointimuodot taas tänä päivänä yleensä lisäävät yhteistyötä ja sosiaalista kanssakäymistä, mikä puolestaan edesauttaa uusien tuote- tai palveluinnovaatioiden kehittymistä. (Esim. Vartiainen 2000.) 8

Organisatorinen innovaatio Tuoteinnovaatio Prosessiinnovaatio Kuva 1: Eri innovaatiotyyppien suhde. Edellä kuvattujen erilaisten innovaatioluokitusten keskinäisiä suhteita ei juuri ole analysoitu, vaan ne on käsitetty ikään kuin toisiaan täydentäviksi näkökulmiksi. Näiden näkökulmien kautta on sitten analysoitu KIBSien osallistumista innovaatiotoimintaan (esim. Piirainen ym. 2000). 3. Sosiaalinen pääoma oppimisen ja innovoinnin taustana Sosiaalisen pääoman merkitys tärkeänä tekijänä organisaation käytössä olevan tiedon ja osaamisen resurssina tai rajoitteena sekä sitä kautta organisaation keskeisenä menestystekijänä on otettu korostuneesti esiin tutkimuskirjallisuudessa viime aikoina. Janine Nahapiet ja Sumantra Ghoshal (1998) määrittelevät sosiaalisen pääoman seuraavasti: (we) define social capital as the sum of the actual and potential resources embedded within, available through, and derived from the network relationships possessed by an individual or social unit. Autio (2000) muotoilee saman asian yrityksen kannalta siten, että sosiaalisella pääomalla, social capital, tarkoitetaan yksinkertaistaen sitä, kenet yritys tuntee ja kuinka hyvin. Sosiaalista pääomaa on tutkittu erityisen paljon sosiaalipoliittisesta ja julkishallinnollisesta näkökulmasta, jolloin on keskitytty erilaisten yhdistysten tai hallinnollisten alueiden sosiaaliseen pääomaan ja toisaalta yksilönäkökulmasta, jolloin kiinnostuksenkohteena on ollut yksilön sosiaalisen pääoman merkitys hänen elämänsä kannalta. Huomattavasti vähemmän tutkimuksia on tehty yritysten sosiaalisesta pääomasta. Ilmosen mukaan sosiaalisen pääoma käsitteessä kytketään yleensä yhteen kolmenlaisia aineksia: Käsitteen muodollista puolta edustavat sosiaaliset verkostot ja niiden organisoitumisen tavat. Käsitteen sisällöllistä puolta taas edustavat verkostojen jäsenten toisiaan kohtaan tuntema luottamus ja siihen kytkeytyvät normatiiviset säännöt ja vastavuoroiset odotukset. (Ilmonen 2000.) 9

Sosiaalinen pääoma eroaa muista pääoman lajeista siten, että sitä ei suoranaisesti omista kukaan, vaan se syntyy ja kehittyy monimutkaisissa sosiaalisissa vuorovaikutusprosesseissa. Se ei myöskään kulu käytössä, vaan ennemminkin lisääntyy. Sosiaalinen pääoma mahdollistaa erilaisten asioiden ja lopputulosten saavuttamisen vähemmällä vaivalla kuin olisi mahdollista ilman sitä. Näin ollen se lisää toiminnan tehokkuutta. Toisaalta se myös lisää luovuutta ja oppimista rohkaisemalla yhteistoimintaan ja tätä kautta edesauttaa innovatiivisuutta. On tosin huomioitava, että joskus se saattaa myös aiheuttaa negatiivista lukkiutumista tai sokeutta uusille tai erilaisille asioille. (Nahapiet ja Ghoshal 1998.) Sosiaalisia suhteita muokkaavat asiat vaikuttavat keskeisesti sosiaalisen pääoman kehittymiseen. Tällaisia asioita ovat aika, vuorovaikutus, osapuolten keskinäinen riippuvuus ja sulkeuma. Ajan merkitys ilmenee ennen muuta suhteiden jatkuvuuden ja keston kautta. Vuorovaikutus puolestaan on perusedellytys sosiaalisen pääoman syntymiselle ja kehittymiselle. Keskinäinen riippuvuus taas liittyy sellaisiin työnsosiologisiin käsitteisiin kuin erikoistuminen, eriytyminen ja integraatio. Organisaatioidenvälinen erikoistuminen lisää niiden keskinäistä riippuvuutta, joka puolestaan tiivistää suhteita. Sulkeumalla taas tarkoitetaan lujia yhteisöjä, joiden rajat sulkevat selkeästi toimijat joko sisään tai ulos. (Nahapiet ja Ghoshal 1998.) Sosiaalinen pääoma ja intellektuaalinen pääoma liittyvät kiinteästi yhteen. Intellektuaalisella pääomalla tarkoitetaan Nahapietin ja Ghoshalin mukaan sosiaalisen kollektiivin tietoa ja kykyä tietää. Sosiaalinen pääoma edistää intellektuaalisen pääoman kehittymistä luomalla tiedon vaihdolle ja yhdistelylle otolliset olosuhteet. Runsas tiedonvaihto ja yhdistely sekä näiden kasvattama intellektuaalinen pääoma puolestaan lisäävät organisaation kykyä kehittää uutta. (Nahapiet ja Ghoshal 1998.) Osaamisintensiivisen yrityspalveluorganisaation kohdalla voidaan puhua tällöin myös sen kyvystä osallistua entistä tehokkaammin asiakasyrityksessä ja koko toimialalla tapahtuviin innovaatioprosesseihin. Tämä ajattelumalli on esitetty pääpiirteissään alla olevassa kuvassa. Sosiaalinen pääoma Tiedon vaihto ja yhdistely Intellektuaalinen pääoma Innovaatiotoimintaan osallistuminen Kuva 2: Sosiaalinen pääoma innovaatiotoiminnan taustana. 10

Toisaalta tulee myös ottaa huomioon, että intellektuaalinen pääoma ja innovaatiot yleensä lisäävät sosiaalisen pääoman kehittymisen todennäköisyyttä esimerkiksi tietyn yrityksen kohdalla. Näin ollen todenmukaisempi tapa kuvata kokonaisprosessia olisi piirtää se ympyräksi. Kyseessä on kompleksinen dialektinen prosessi, jossa sosiaalista pääomaa toisaalta luodaan ja ylläpidetään tiedonvaihdolla ja jossa sosiaalinen pääoma toisaalta edistää tiedon vaihtoa. Sosiaalisessa järjestelmässä tiedon vaihto on edellytys sen yhdistelylle. Nahapietin ja Ghoshalin mukaan sosiaalinen pääoma vaikuttaa intellektuaalisen pääoman kehittymiseen vaikuttamalla ehtoihin, jotka ovat välttämättömiä tiedon vaihdon tapahtumiselle. Jotta intellektuaalisen pääoman kehittymiselle tarvittava tiedon vaihto ja yhdistely pääsisi tapahtumaan, tarvitaan Nahapietin ja Ghoshalin mukaan neljä asiaa: mahdollisuus tiedon vaihtoon, odotukset tiedonvaihdon hyödyllisyydestä tai oppimisesta, osallistumismotivaatio ja kyky yhdistellä tietoa. (Nahapiet ja Ghoshal 1998.) Näistä odotukset tiedonvaihdon hyödyllisyydestä tai oppimisesta ja osallistumismotivaatio kytkeytyvät yhteen. Nahapiet ja Ghoshal jakavat sosiaalisen pääoman kolmeen alalajiin: strukturaaliseen, relationaaliseen ja kognitiiviseen. Sosiaalisen pääoman strukturaalinen dimensio käsittää yhteydet eri toimijoiden välillä. Käytännössä tällöin tarkastellaan esimerkiksi yrityksen sisäisiä ja ulkoisia verkostokytkentöjä, eli kytkentöjä toisiin organisaatioihin. Strukturaalinen dimensio määrittelee organisaation sijainnin tietokentässä ja tätä kautta osaamisen ja oppimisen puitteet. Sosiaalisen pääoman kognitiivinen dimensio puolestaan määrittelee yksinkertaistettuna sen, missä määrin verkoston eri osapuolet voivat ymmärtää toisiaan, eli missä määrin ne puhuvat samaa kieltä. Kognitiivinen dimensio viittaa siis osapuolten yhteisiin tulkintoihin ja merkitysjärjestelmiin. Relationaalinen dimensio taas kuvaa organisaation sidosryhmäsuhteita. Tällöin painopiste on ennen muuta ihmisten välisissä suhteissa ja niiden tasossa, kuten luottamuksessa, ystävyydessä ja kunnioituksessa. On huomattava, että nämä kolme sosiaalisen pääoman dimensiota eivät ole täysin toisistaan irrallisia, vaan niiden välillä on monimutkaisia keskinäisiä sidoksia. Ne myös vaikuttavat neljään aiemmin esiteltyyn tiedon vaihdon ja yhdistelyn tapahtumisen ehtoon, eli mahdollisuuteen tiedon vaihtoon, odotuksiin tiedon vaihdon hyödyllisyydestä, osallistumismotivaatioon ja kykyyn yhdistellä tietoa (Nahapiet ja Ghoshal 1998). Tutkimusaineiston analyysiä silmällä pitäen voidaan sosiaalisen pääoman kolmesta dimensiosta johtaa tiettyjä teemoja, joita tulee tarkastella organisaation sosiaalisen pääoman kartoittamiseksi. Nahapiet ja Ghoshal (1998) ovat teoriassaan erotelleet seuraavanlaisia teema-alueita: 11

a) strukturaalinen dimensio - verkostosidokset - verkoston konfiguraatio (suhteiden kokonaisuus) - suhteiden sovellettavuus b) kognitiivinen dimensio - jaettu koodisto ja kieli - jaetut kertomukset c) relationaalinen dimensio - luottamus - normit - velvoitteet - identifikaatio Nahapietin ja Ghoshalin teoria sosiaalisen ja intellektuaalisen pääoman yhteyksistä on kehitetty ennen muuta organisaation sisäisestä näkökulmasta, mutta heidän mukaansa sitä voidaan käyttää myös organisaatioiden välisiä suhteita analysoitaessa (Nahapiet ja Ghoshal 1998). Tässä tutkimuksessa sitä käytetään analyysivälineenä päätarkoituksena lääketoimialan KIBS-organisaatioiden toiminnallisen sijainnin selvittäminen lääkealan kentällä sekä sitä kautta apuna erilaisten KIBStoimintojen funktioiden selkiyttämisessä innovaatiotoiminnan kannalta. On hyvä huomata, että Nahapietin ja Ghoshalin teoriaa on tässä käytetty soveltuvin osin ja löyhästi siten kuin sen on nähty parhaiten palvelevan tutkimuskysymyksiin vastaamista. 4. Tutkimusmenetelmistä ja yleistettävyydestä Tutkimusmenetelmät määräytyvät ensisijaisesti tutkimustehtävän perusteella. Tässä tutkimuksessa päätehtävänä on asiantuntijapalveluiden organisoitumisen ja roolin tutkiminen bioteknologiaa hyödyntävillä toimialoilla. Koska lääketoimiala on selvästi merkittävin bioteknologiaa hyödyntävistä sektoreista Suomessa ja tämän lisäksi dynaamisen kehityksen vaiheessa - alalle on muun muassa syntynyt viime vuosina runsaasti uusia yrityksiä -, oli järkevää valita tarkimpaan analyysiin juuri lääketoimiala. 12

Lääketoimialalta löydettiin viisi toimialan kehitys- ja tuotantoyrityksille merkittävää osaamisintensiivistä palvelufunktiota: prekliininen tutkimus, kliininen tutkimus, lakiasian- ja patenttipalvelut, yritystoiminnan kehittämis- ja markkinointipalvelut ja rahoituspalvelut. Näistä kustakin valittiin yksi case-organisaatio. Casen valinnassa käytettiin ensisijaisena kriteerinä kyseisen organisaation merkittävyyttä asiakkaiden kannalta. Käytännössä keskeiset KIBS-toiminnot kartoitettiin ja caseorganisaatiot valittiin haastattelemalla tuotantoyritysten johtajia sekä lääkealan asiantuntijoita. Erityisesti uusien lääkekehitysyritysten johtajien näkemykset olivat tässä suhteessa hyödyllisiä suurissa tuotantoon keskittyvissä yrityksissä monet palvelut tuotetaan organisaation sisällä ikään kuin osana tuotantoprosessia, mistä johtuen suurten yritysten johtajien on hankalampi eritellä palvelutoimintoja. Lääkealan alueellisen keskittyneisyyden johdosta otannassa päädyttiin tilanteeseen, jossa case-organisaatiot valikoituivat pienehköltä maantieteelliseltä alueelta. Näiden varsinaisten lääkealan KIBS-organisaatioiden lisäksi valittiin tutkimukseen myös kaksi elintarvikesektorin merkittävää KIBS-organisaatiota. Näillä KIBSeillä on myös yhteyksiä lääkealaan, mutta pääasiallisesti ne identifioituvat elintarviketuotantoon, mistä johtuen niiden kuvaukset löytyvät tutkimusprojektin elintarvikesektoria käsittelevästä osaraportista. Aineistoon valituissa KIBSeissä tehtiin vähintään johtajan haastattelu, jossa käytettiin apuna väljää teemarunkoa. Haastattelurungon teema-alueita olivat yrityksen perustiedot ja historia, palvelut ja tuotteet, asiakaskunta ja markkinat, organisaatio, henkilöstön osaaminen ja rekrytointi, verkostot ja yhteistyötahot, tukiorganisaatiot, tyypillisen asiakasprojektin kuvaus, yrityksen oma kehittämistoiminta, yrityksen osallistuminen asiakkaan kehittämistoimintaan sekä yrityksen kehittämistarpeet ja tulevaisuudennäkymät. Osassa case-organisaatioita haastateltiin lisäksi yhtä tai kahta asiantuntijatyöntekijää, joilta myös kerättiin etukäteen perustietoja kyselylomakkeella. Näiden varsinaisissa case-organisaatioissa tehtyjen haastattelujen lisäksi tutkimusprojektissa haastateltiin lääketoimialan asiantuntijoita sekä lääkekehitys- ja tuotantoyritysten johtajia. Nämä haastattelut on raportoitu pääasiassa tutkimushankkeen muiden osioiden yhteydessä. Luonnollisesti tutkimuksessa käytettiin tukena myös erilaisia yrityksistä kerättyjä kirjallisia materiaaleja sekä yritysten, yliopistojen ja yhdistysten internet-sivuja. Tutkimus edustaa tyypillistä laadullista (kvalitatiivista) tutkimusotetta, jossa pyritään ennen muuta kuvaamaan ja selittämään ilmiöitä tietyssä kontekstissa. Siinä ei pyritä tilastolliseen yleistämiseen, vaan paikkaan sidotun erityistiedon tuottamiseen. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa painottuu todelli- 13

suuden sosiaalisen konstruoitumisen näkökulma, tutkijan ja tutkimuskohteen välinen vuorovaikutussuhde sekä tilannetekijöiden asettamien reunaehtojen huomioiminen. (Denzin ym. 1998.) Koiviston (1997) mukaan yleistäminen voi tällaisessa tutkimuksessa kuitenkin olla mahdollista siitä lähtökohdasta, että tietty malli on tietyssä kontekstissa todellinen (realisoitunutta todellisuutta) ja samalla tietyin edellytyksin realisoitavissa myös laajemmassa kontekstissa. 4.1. Sosiaalisen pääoman analyysikehikko Tutkimuksen aineisto asettaa tietyt reunaehdot KIBS-organisaatioiden sosiaalisen pääoman analysoinnille, koska aineisto on hankittu pääasiassa haastattelemalla KIBS-organisaatioiden johtajia ja joitakin asiantuntijatyöntekijöitä teemahaastatteluin. Tämän lisäksi tutkimuksessa on käytetty lääkekehitys- ja tuotantoyrityksissä tehtyjä haastatteluja sekä erilaisia kirjallisia ja sähköisiä aineistoja. Aineiston KIBSit ovat suurimmaksi osaksi nuoria, vain muutaman vuoden aktiivisesti toimineita. Työntekijöitä niissä on useimmiten alle kymmenen. Ne ovat siis melko pieniä ja niissä pätee vielä pitkälti ajatus, jonka mukaan yritys on yhtä kuin sen johtaja. Tämä koskee myös yrityksen verkostosuhteita. On kuitenkin otettava huomioon, että aineisto asettaa tietyt rajat sosiaalisen pääoman tarkastelulle. Osa Nahapietin ja Ghoshalin (1998) teemoista vaatisi organisaation kulttuurin tutkimista. Lisäksi sosiaalisen pääoman tarkka analysointi vaatisi myös useita haastatteluja kunkin organisaation verkostossa, eli alueella, jossa sosiaalinen pääoma syntyy, kehittyy ja toimii. Johtajien haastatteluista saadaan melko relevanttia tietoa sosiaalisen pääoman strukturaalisesta dimensiosta. Samoin aineiston avulla löydetään vastauksia kysymykseen organisaation verkoston yhteisestä tietoperustasta tai kielestä. Sen sijaan yhteisten kertomusten löytäminen vaatisi jo tarkempaa aineistoa. Kaikkein hankalin dimensio lienee kuitenkin relationaalinen dimensio. Haastattelujen perusteella siitä voidaan kertoa jotakin, mutta erityisesti verkoston suhteiden luottamustason ja yhteisten normien analysointi ei tällä aineistolla ole mahdollista kovin syvällisellä tasolla. Tässä tutkimuksessa lääketuotannon asiantuntijapalvelujen sosiaalista pääomaa on analysoitu seuraavien kysymysten avulla: Sosiaalisen pääoman strukturaalinen dimensio - verkostosidokset, verkoston konfiguraatio ja suhteiden sovellettavuus 14

- Millaisia toimijoita KIBS-organisaation verkostossa on? (esim. asiakkaat, kilpailijat, tukiorganisaatiot, yliopistot ja korkeakoulut) - Miten laaja verkosto on? - Minkälaista yhteistoimintaa verkostossa harjoitetaan? - Millainen rooli eri toimijoilla on verkostossa? (esim. keskeiset organisaatiot ja vähemmän merkittävät yhteistyötahot) Sosiaalisen pääoman kognitiivinen dimensio - jaettu koodisto ja kieli sekä jaetut kertomukset - Löytyykö verkostosta yhteistä kieltä? (esim. yhteinen teknologiaperusta, koulutus) - Minkä toimijoiden kanssa yhteinen kieli löytyy ja minkä ei ja mikä merkitys tällä on? - Voidaanko haastatteluissa havaita merkkejä jaetuista kertomuksista? Sosiaalisen pääoman relationaalinen dimensio - luottamus, normit, velvoitteet, identifikaatio - Miten pysyviä suhteet ovat? - Miten intensiivistä kanssakäyminen on? - Onko sama toimija useassa roolissa asiantuntijaorganisaation verkostossa? - Mihin organisaatio identifioituu? (esim. lääkeklusteri, palvelusektori, jokin teknologia tai ammattikunta) - Tehdäänkö verkostossa ns. ystävänpalveluksia? - Mitä luottamuksella ymmärretään organisaatioissa ja missä yhteyksissä se koetaan merkittäväksi? - Onko eri organisaatioiden jäsenten välillä henkilökohtaisia suhteita? - Perustuuko yhteistoiminta keskeisesti henkilösuhteisiin vai ennemmin organisaatioiden välisiin suhteisiin? - Onko löydettävissä joitakin verkoston sisäisiä toimintalogiikkoja? 15

5. Suomalainen lääketuotanto arvoketjuna Lääkekehitystoimintaa ja tuotantoa voidaan kuvata ketjuna, jossa lääkeideasta muovataan markkinoille valmis tuote. Tästä ketjusta voidaan käyttää nimitystä idea-innovation chain tai jos halutaan ottaa tarkemmin huomioon toiminnan verkostomainen luonne idea innovation network (Hage ja Hollingsworth 2000). Teknologia ja materiaalit: laboratoriolaitteet, raaka-aineet, proteiinit Lääkkeiden pakkaus ja jakelupalvelut Idea Lääkeidea Yliopistollinen perustutki-mus Lääkekehitys Tuotanto ja markkinointi Lääke Lääkärit, apteekit ja kuluttajat KIBS-toiminnot: prekliininen tutkimus (laboratoriot), kliininen tutkimus (CRO:t, sairaalat), laki- ja patenttipalvelut, markkinointi- ja liiketoiminnan kehittämispalvelut, rahoituspalvelut Kuva 3: Lääketoimiala arvo-/innovaatioketjuna. Lääkkeen ideointi alkaa yleensä yliopiston perustutkimuksesta, joka ei välttämättä tähtää uuden lääkeaineen kehittämiseen. Suomessa yliopistojen läheisyyteen (erityisesti Turkuun, Helsinkiin, Ouluun ja Kuopioon) on 1990-luvulla syntynyt pieniä lääkekeksintöyrityksiä, jotka etsivät perustutkimuksesta ideoita, joilla olisi markkina-arvoa. Nämä yritykset toimivat erittäin kiinteässä yhteistyössä yliopiston tutkijoiden kanssa. Usein yrityksen perustaja tai joku perustajista on kokenut tutkija. Lääkekeksintöyrityksessä tehdään käytännöllisesti katsottuna tutkimus- ja kehittämistoimintaa yrityksen ydintoimintona. Tällaisilla yrityksillä ei esimerkiksi ole välttämättä lainkaan liikevaihtoa, sillä ne alkavat tuottaa vasta, kun jokin niiden kehittämä ja patentoima lääke on saatu valmiiksi ja markkinoille. Tätä samaa t&k-toimintaa harjoitetaan toki myös perinteisissä isoissa lääkeyrityksissä 16

yhtenä niiden toiminnoista. Usein isot lääkeyritykset ovat kuitenkin ulkoistaneet t&k-toimintaansa ainakin jossain määrin. Keksintöyrityksillä on puolestaan harvoin omaa tuotantoa, yleensä korkeintaan koemielessä. Sen sijaan suuret lääkeyritykset ovat keskittyneet nimenomaan lääkkeiden tuottamiseen ja markkinointiin, joten ne ostavat usein puolivalmiita innovaatioita tai lääkeaihioita keksintöyrityksiltä. Useimmiten lääkkeet päätyvät apteekin hyllylle tällaisesta (tavallisesti ulkomaisesta) markkinointiyrityksestä. (ks. myös Mäkinen 1999.) Osaamisintensiiviset yrityspalvelut ovat lääketuotannossa edellä kuvattua lääkeideasta markkinoille saatetuksi innovaatioksi (=lääkkeeksi) kulkevaa ketjua tukevia toimintoja. Näitä toimintoja voidaan löytää jossain määrin myös isojen lääketuotantoyritysten sisältä, mutta suurin osa tukipalveluista on organisoitunut omiksi yrityksikseen tai puolijulkisiksi organisaatioiksi. Merkittäviä tukipalveluiden organisoijia lääkekehityksen ja tuotannon kentällä ovat teknologiakeskukset, joita on perustettu eri puolille Suomea, esimerkiksi Suomen Teknologiakeskusten Liittoon kuuluu 19 jäsentä, joista seitsemän osaamisalaksi on määritelty bioteknologia. Teknologiakeskukset ovat yhtiöitä, jotka hallinnoivat, ylläpitävät ja kehittävät teknologiakeskusyhteisöä, sen toimintaa ja toiminnan edellytyksiä, kuten laitteistoja ja toimitiloja. Teknologiakeskuksilla on usein myös merkittävä alueellinen rooli. Ne ovat mukana alueensa yritystoiminnan kehittämisessä, muun muassa osaamiskeskusohjelmien kautta. Monet lääketoimialan uusista yrityksistä ja organisaatioista sijaitsevat teknologiakeskuksissa ja saavat näiden kautta keskeisiä resursseja. Näin ollen teknologiakeskuksia sinällään voidaan myös pitää yrityspalvelujen tarjoajina: osa palveluista voidaan katsoa osaamisintensiivisiksi, kuten yrityshautomotoiminta, mutta osa palveluista ei lukeudu osaamisintensiivisiin palveluihin, esimerkkinä tilahallinto. Teknologiakeskusten voidaankin sanoa sisältävän monenlaisia toimintoja, joista osa on luettavissa KIBS-toimintoihin. Ketjua tukevia palveluja löytyy luonnollisesti myös teknologian ja materiaalien toimittajista, mutta etupäässä nämä toimittajat voidaan laskea tyypillisiksi alihankkijoiksi tai yrityksiksi, joiden ketjuun tuoma lisäarvo on ennemmin tuote kuin palvelu. Näiden toimittajien osaamisintensiivisyys voi toki olla hyvinkin korkea, mutta osaamisintensiivisinä palveluina niitä ei voida pitää. Lääkkeiden pakkaus- ja jakelupalvelut puolestaan ovat palveluvaltaisia toimintoja, mutta niiden osaamisintensiivisyyttä pidetään yleisesti ottaen suhteellisen matalana. Esimerkiksi Kasanko ja Tiilikka (1999) luokittelevat palvelut osaamisintensiivisyyden perusteella toimialoittain ydintoimialoihin ja liitännäistoimialoihin analysoituaan niiden osaamisintensiivisyyttä koulutuksen, palkkatason, 17

toimihenkilöiden osuuden ja tutkimus- ja kehitys- sekä innovaatiointensiivisyyden avulla. Tässä analyysissä jakelu- ja pakkauspalvelut eivät osaamisintensiivisyydessä yllä ydintoimialoihin, joita voidaan pitää varsinaisina osaamisintensiivisinä yrityspalveluina. Myöskään muissa asiantuntijapalvelututkimuksissa ei tällaisia palveluja ole pidetty osaamisintensiivisinä (vrt. esim. Kautonen 1998). Varsinaisiksi osaamisintensiivisiksi yrityspalvelutoiminnoiksi voidaan lääketuotannon alalta luokitella 1. prekliininen tutkimus 2. kliininen tutkimus 3. lakiasiain- ja patenttipalvelut 4. yritystoiminnan kehittämis- ja markkinointipalvelut 5. rahoituspalvelut Nämä kaikki palvelutoiminnot sisältyvät melko tarkasti toimialoihin, joita pidetään yleensä tutkimuskirjallisuudessa KIBS-toimialoina (vrt. Miles 1995, Haukness 1996) ja jotka kuuluvat myös Kasangon ja Tiilikan (1998) luokituksen mukaan osaamisintensiivisyydeltään ydintoimialoihin. 6. Lääketuotannon asiantuntijapalvelut: toiminnan kuvaus ja kohdistuminen Edellä esitetyt viisi lääketuotannolle keskeistä osaamisintensiivistä yrityspalvelutoimintoa voidaan jakaa edellä käsiteltyjen innovaatiotyyppien mukaisesti toisaalta niihin, joilla on ensisijaisia vaikutuksia asiakkaan tuoteinnovaatioihin, joissa lopputuloksena on uusi tai parannettu tuote, ja toisaalta niihin, joiden vaikutukset kohdistuvat asiakasorganisaatioon itseensä tai siellä tapahtuviin prosesseihin. On kuitenkin muistettava näiden eri innovaatiotyyppien keskinäiset yhteydet: käsiteltävillä palvelutoiminnoilla on yleensä vaikutuksia sekä tuote- että prosessi- ja organisatorisiin innovaatioihin. Nämä vaikutukset voivat olla suoria tai epäsuoria. Prekliinistä tutkimusta tehdään erilaisissa yksityisissä ja julkisissa laboratorioissa. Osa laboratorioista on erillisiä pieniä yrityksiä, osa kuuluu isoihin lääkeyrityksiin ja osa toimii julkisella pohjalla. Laboratorioita löytyy esimerkiksi yliopistojen ja teknologiakeskusten yhteydestä. Prekliinisiä palveluja tarvitaan testattaessa uusien lääkeaihioiden ominaisuuksia ja vaikutuksia sekä toisaalta pyrittäessä täyttämään erilaisten viranomaisten vaatimuksia. Laboratoriot eivät testaa erilaisten aineiden tai yhdistelmien vaikutuksia ihmisissä, mutta saattavat käyttää koe-eläimiä ja soluviljelmiä. Niiden 18