Siilinjärven kunta. Kunnanvaltuustolle

Samankaltaiset tiedostot
Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015

Talouden ja toiminnan seurantaraportti ajalta

TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola

Henkilöstö palvelualueittain 02/ /2016

TALOUSSEURANTA 1-5 / 2017 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-8 / 2017 Kirjanpitotilanne

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Väestömuutokset 2017, kuukausittain

Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko

Henkilöstö palvelualueittain 07/ /2017

TALOUSSEURANTA 1-9 / 2017 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-10 / 2017 Kirjanpitotilanne

Henkilöstö palvelualueittain 10/ /2017

POIKKEAMA TA TOT. 1-8/ T0T 1- VASTUURYHMÄT / HALLINTOKUNNAT (2. muutos) 1 000

ALAVIESKAN KUNTA. Osavuosikatsaus

Heinäkuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - seurantaraportista.

Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018

Henkilöstö palvelualueittain 06/ /2016

Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013


Henkilöstö palvelualueittain 09/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 07/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 10/ /2016

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

TALOUSSEURANTA 1-3 / 2018 Kirjanpitotilanne

Henkilöstö palvelualueittain 03/ /2017

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko

TOIMINTAKATE , , ,19 4,53

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia

KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

TALOUSSEURANTA 1-4 / 2018 Kirjanpitotilanne

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

TALOUSSEURANTA 1-5 / 2018 Kirjanpitotilanne

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta

Väkiluku ja sen muutokset

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

TALOUSSEURANTA 1-6 / 2018 Kirjanpitotilanne

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

TALOUSSEURANTA 1-11 / 2018 Kirjanpitotilanne

Toiminnan rahavirta TA Toteuma Tot-% Käyttö Tot-%

Talouden seuranta. Toukokuu 2014

Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019

Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019

Lisätalousarvio 2019 ja taloussuunnitelma Maakuntavaltuusto

Kiinteistöverotilitys on vaikuttanut n euron verran vuoden 2016 syyskuun tulokseen.

Väestömuutokset, tammi-joulukuu

Tammi-huhtikuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Talousarvion toteuma kk = 50%

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

TALOUSSEURANTA 1-9 / 2018 Kirjanpitotilanne

Väkiluku ja sen muutokset

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

Ed.vuosi Budjetti Käyttö Käyttö % Muutos % Muutos muutos

ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus tammi - lokakuu

KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI

Sivu 1. Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu- Poikke- Käyttö NETTO N arvio tuma ama % arvio tuma ama % EUR B

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia

Ajankohtaiskatsaus. Kuntavaaliehdokkaiden perehdytysilta Kunnanjohtaja Matti Raatikainen

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko

14187 PORIN PALVELULIIKELAITOS

TOTEUTUMA /2015 5/2015 6/2015 7/2015 8/2015

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Väkiluku ja sen muutokset

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talouden seurantaraportti tammi-helmikuu 2016

KUUKAUSIRAPORTIT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-maaliskuu 2015

Transkriptio:

Siilinjärven kunta Kunnanvaltuustolle Talouden ja toiminnan seurantaraportti ajalta 1.1. 30.4.2017

Sisältö Pohjois-Savon kuntien väestönmuutosten ennakkotiedot tammi maaliskuussa 2017...2 Siilinjärven väestönmuutokset 1.1. 28.3. vuosina 2009 2017...3 Työnvälitystilasto, tilannekatsaus 30.4.2017...4 Verotulot vuosina 2016 2017...5 Talousarvion toteutuminen, käyttötalous...6 Palvelualuekohtaiset toteutumaraportit...6 Tuloslaskelma tammi huhtikuu 2017, sisältää sisäiset...9 Tuloslaskelma tammi huhtikuu 2017, ulkoinen...10 Talouden ja toiminnan toteutuminen...11 Investointien toteutuminen...63 Henkilöstö palvelualueittain 2016 ja 2017...72 Vakinaisen henkilöstön sairauspoissaolot (kpv) palvelualueittain vuonna 2016 ja 2017...73 Sairauspoissaolot kpv / vakinainen työntekijä / vuosi, palvelualueittain vuonna 2017...74 Sairauspoissaolot, kpv / vakinainen työntekijä / vuosi, vertailu / ennuste...75 Pidetyt bonusvapaat ajalla 1.1. 30.4.2017...76

Pohjois-Savon kuntien väestönmuutosten ennakkotiedot tammi maaliskuussa 2017 Kunta/seutukunta Elävänä syntyneet Kuolleet Syntyneiden enemmyys Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto Kuntien välinen nettomuutto Maahanmuutto Maastamuutto Nettomaahanmuutto Kokonaismuutos tammimaaliskuu 2017 Vertailutietona kok. muutos tammimaaliskuu 2016 Ennakkoväkiluku 31.3.2017..Kuopio 291 293-2 1 061 1 189-128 76 40 36-94 41 117 646..Siilinjärvi 51 52-1 204 271-67 26 1 25-43 -27 21 725 Kuopion seutukunta 342 345-3 1 265 1 460-195 102 41 61-137 14 139 371..Iisalmi 40 71-31 173 176-3 16 6 10-24 2 21 743..Kiuruvesi 12 45-33 34 45-11 3 1 2-42 -44 8 402..Keitele 6 11-5 25 18 7 0 0 0 2-20 2 348..Lapinlahti 19 45-26 65 104-39 1 4-3 -68-42 9 814..Pielavesi 4 21-17 36 27 9 1 0 1-7 -3 4 690..Sonkajärvi 7 25-18 34 40-6 2 2 0-24 1 4 175..Vieremä 6 19-13 40 27 13 2 0 2 2-22 3 723 Ylä-Savon seutukunta 94 237-143 407 437-30 25 13 12-161 -128 54 895..Suonenjoki 12 35-23 67 68-1 4 1 3-21 -24 7 291..Rautalampi 4 19-15 32 22 10 4 0 4-1 -11 3 287..Tervo 0 2-2 11 20-9 0 0 0-11 9 1 600..Vesanto 3 16-13 11 26-15 0 0 0-28 -3 2 120 Sisä-Savon seutukunta 19 72-53 121 136-15 8 1 7-61 -29 14 298..Kaavi 6 14-8 22 26-4 1 0 1-11 -1 3 143..Rautavaara 3 8-5 14 17-3 3 0 3-5 -3 1 718..Tuusniemi 3 13-10 29 28 1 0 0 0-9 -25 2 634 Koillis-Savon seutukunta 12 35-23 65 71-6 4 0 4-25 -29 7 495..Varkaus 39 79-40 178 185-7 8 1 7-40 -35 21 428..Leppävirta 17 56-39 91 100-9 5 1 4-44 -14 9 821 Varkauden seutukunta 56 135-79 269 285-16 13 2 11-84 -49 31 249 POHJOIS-SAVO 523 824-301 2 127 2 389-262 152 57 95-468 -221 247 308 2

Siilinjärven väestönmuutokset 1.1. 28.3. vuosina 2009 2017 Syntyvyys ja kuolleisuus 95 55 15 62 36 49 13 78 41 62 65 66 61 14 32 36 25 50 51 3-1 -25-65 -26-36 -37-33 -30-36 -48-47 -52 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Syntyneet Kuolleet Synt. ennemm. Muuttoliike 520 370 220 70-80 269 250 298 36 48 43 235 268 222 224 209 204-11 -4-12 -20-33 -67-230 -380-233 -202-255 -246-234 -272-244 -242-271 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Tulomuutto Lähtömuutto Muutto +/- 150 Kokonaismuutos (sisältää nettosiirtolaisuuden) 100 50 0 71 62 86 6 38 28 4-50 -27-43 -100 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 3

Työnvälitystilasto, tilannekatsaus 30.4.2017 2017 Huhtikuu IKÄRYHMITTÄIN Yht. 15-19 20-24 25-29 30-34 35-39 40-44 45-49 50-54 55-59 60-64 Yli 64 Työttömät Yhteensä 904 39 106 79 91 78 71 79 125 107 128 1 1 Miehet 539 26 77 41 56 41 41 48 79 64 66 0 2 Naiset 365 13 29 38 35 37 30 31 46 43 62 1 Pitkäaikaistyött. Yhteensä 271 1 15 14 14 19 13 20 49 38 87 1 1 Miehet 152 1 10 8 9 10 7 14 31 23 39 0 2 Naiset 119 0 5 6 5 9 6 6 18 15 48 1 4

Verotulot vuosina 2016 2017 ENNAKONPID.+ KANTO VANHAT VUODET YHTEISÖVERO KIINTEISTÖVERO YHT. 2016 2017 Muutos % 2016 2017 Muutos % 2016 2017 Muutos % 2016 2017 Muutos % 2016 2017 Muutos % Tammi 18 247 38 427 110,6 % 7 081 140 6 391 858-9,7 % 500 699 382 059-24 % 26 299 10 068-62 % 7 626 386 6 822 413-10,5 % Helmi 5 750 002 5 851 428 1,8 % 2 235 302 2 449 057 9,6 % 311 726 321 069 3 % 6 387 2 964-54 % 8 303 416 8 624 517 3,9 % Maalis 6 333 086 6 225 398-1,7 % 328 291 308 360-6,1 % 241 626 265 217 10 % 16 610 7 509-55 % 6 919 614 6 806 484-1,6 % Huhti 6 591 330 6 619 683 0,4 % 187 172 243 824 30,3 % 241 127 258 429 7 % 46 631 49 479 6 % 7 066 261 7 171 415 1,5 % Touko 7 221 243 7 094 871-1,7 % 158 507 155 733-1,7 % 1 137 661 1 209 333 6 % 21 609 22 063 2 % 8 539 019 8 482 000-0,7 % Kesä 6 358 624 6 247 348-1,8 % 104 455 102 627-1,8 % 14 032 14 916 6 % 16 537 16 884 2 % 6 493 647 6 381 775-1,7 % Heinä 7 286 641 7 159 125-1,7 % 53 638 52 699-1,7 % 267 821 284 694 6 % 16 599 16 947 2 % 7 624 699 7 513 466-1,5 % Elo 6 807 467 6 688 336-1,7 % 72 267 71 002-1,7 % 308 905 328 366 6 % 58 998 60 237 2 % 7 247 637 7 147 941-1,4 % Syys 6 209 011 6 100 353-1,7 % 81 501 80 074-1,8 % 256 996 273 186 6 % 2 518 987 2 544 176 1 % 9 066 494 8 997 791-0,8 % Loka 6 175 966 6 067 887-1,7 % 112 238 110 274-1,7 % 285 827 303 834 6 % 464 201 2 144 690 362 % 7 038 233 8 626 685 22,6 % Marras 6 234 371 6 125 270-1,8 % 67 152 65 977-1,7 % 285 462 303 446 6 % 2 144 690 473 485-78 % 8 731 676 6 968 178-20,2 % Marraskuun Maksuunpanotilitys 0-5 732 901-5 632 575-1,8 % -5 732 901-5 632 575 Joulu 6 031 647 5 926 093-1,7 % 1 036 298 1 018 163-1,7 % 111 480 118 337 6 % 43 330 44 240 2 % 7 222 756 7 106 833-1,6 % oikaisu tammi -76 261-76 261 0 oikaisu maalis -68 056-58 183-63 612 11 383-131 668-46 799 oikaisu huhti 52 675 119 482-23 678 28 997 119 482 oikaisu elo 0 0 oikaisu syys -43 620-43 620 0 oikaisu marras -333 434-327 599-333 434-327 599-1,7 % oikaisu joulu -289 771-284 700-289 771-284 700-1,8 % 70 727 864 69 859 518-1,2 5 436 244 5 150 774-5,3 3 843 482 4 062 887 5,7 5 293 588 5 404 127 2,1 85 301 178 84 477 305-1,0 Kumul. 18 692 665 18 734 936 0,2 9 816 524 9 454 398-3,7 1 218 917 1 226 774 0,6 8 637 81 403 842,5 29 736 743 29 497 511-0,8 29 497 511 Kunnallisvero yhteensä 76 164 108 75 010 291-1,5 % Erittely verolajeittain: kumulatiivinen muutos 28 509 189 28 189 334-1,1 % TP2016 TA 2017 Est 2017 Ero/TA2016 Kasvu% vrt TP Kunnallisvero 76 164 108 74 831 000 75 010 291 179 291-1,5-1 153 817 Verottajan enn. 14.2. tuloverokertymästä 74,661 Yhteisövero 3 843 482 4 079 000 4 062 887-16 113 5,7 219 405 Kuntaliiton 1.ennuste huhtikuu 74,568 Kiinteistövero 5 293 588 5 406 000 5 404 127-1 873 2,1 110 539 Verottajan ennuste yhteisöverosta 3,942 Yhteensä 85 301 178 84 316 000 84 477 305 161 305-1,0-823 873 Kuntaliiton 1.ennuste huhtikuu 3,896 5

Talousarvion toteutuminen, käyttötalous Palvelualuekohtaiset toteutumaraportit TAMMI HUHTIKUU 2017 Tot. % 33,3 max KONSERNI- JA MAANKÄYTTÖPALVELUT 1 000 TOT 1 4 ED V. 1 4 +/- ed. vuoden % TA 2017 % TP 2016 ESTIMAATTI 2017 Est / tp % ERO TA17 EST Tot % TOIMINTATUOTOT 1 517 525 189,1 3 684 90,2 3 512 3 323-5,4-361 41,2 Henkilöstökulut -481-502 -4,2-1 624 95,7-1 526-1 554 1,9 70 29,6 19,9 Palvelujen ostot -1 378-881 56,5-4 621 95,7-4 071-4 423 8,6 198 29,8 56,7 Aineet ja tarvikkeet -22-17 28,7-53 76,7-40 -41 2,3 12 40,4 0,5 Avustukset -390-382 2,0-620 100,8-471 -625 32,8-5 62,9 8,0 Muut kulut -249-264 -5,7-522 99,8-638 -522-18,2 1 47,7 6,7 TOIMINTAKULUT -2 520-2 046 23,2-7 442 96,3-6 745-7 165 6,2 277 33,9 91,8 TOIMINTAKATE -1 003-1 521-34,1-3 757 102,2-3 234-3 842 18,8-84 26,7 49,2 POISTOT -15-9 62,8-45 100,0-61 -45 0 33,3 0,6 Sisäiset tulot 325 339-4,1 1 224 100,0 1 157 1 224 0 26,6 Sisäiset menot -204-224 -8,9-598 100,0-616 -598 0 34,1 7,7 TILIKAUDEN TULOS -896-1 415-36,7-3 176 102,7-2 754-3 260-84 28,2 100,0 YHTEENVETO HUOMIOISTA: Kevan ennakkolaskun mukaiset eläkekulut jäävät alueella n. 46 t pienemmäksi. Maapolitiikan toimintakate on ennakoitu n. 395 t pienemmäksi. Pyöreälahden rivitalorakennuspaikan myynti ei toteudu kuluvana vuonna. Toisaalta rakennuspaikkojen myynnin siirtymä viime vuodelta pitäisi kasvattaa vuoden myyntikertymää. Henkilöstökuluissa arvioitu 24 t säästö. Joukkoliikeenteessä arvioidaan lipunmyyntitulojen toteutuvan noin 86 t parempana ja kilpailutuksen vuoksi liikennöintikorvauksissa tulee n. 190 t säästö. TALOUS- JA TUKIPALVELUT 1 000 TOT 1 4 ED V. 1 4 +/- ed. vuoden % TA 2017 % TP 2016 ESTIMAATTI 2017 Est / tp % ERO TA17 EST Tot % TOIMINTATUOTOT 762 796-4,3 3 062 99,4 2 979 3 042 2,1-20 24,9 0 0 0 0 0 Henkilöstökulut -2 168-2 217-2,2-7 012 98,7-6 894-6 920 0,4 92 30,9 51,3 Palvelujen ostot -1 103-1 172-5,9-3 156 101,0-3 104-3 187 2,7-32 34,9 23,6 Aineet ja tarvikkeet -593-576 3,0-1 568 99,9-1 537-1 567 1,9 1 37,8 11,6 Avustukset -14-18 -23,7-65 100,0-57 -65 13,4 0 21,2 0,5 Muut kulut -228-286 -20,4-602 105,1-825 -633-23,3-30 37,8 4,7 TOIMINTAKULUT -4 106-4 269-3,8-12 403 99,7-12 417-12 372-0,4 31 33,1 91,7 TOIMINTAKATE -3 343-3 473-3,7-9 341 99,9-9 438-9 329-1,2 12 35,8 69,2 Kulurakenne Kulurakenne POISTOT -98-87 12,6-293 100,0-277 -293 0 33,3 2,2 Sisäiset tulot 2 922 2 947-0,8 8 156 100,0 8 156 8 156 0 35,8 Sisäiset menot -264-268 -1,6-821 100,0-808 -821 0 32,1 6,1 TILIKAUDEN TULOS -782-881 -11,2-2 300 99,5-2 367-2 288 12 34,0 100,0 YHTEENVETO HUOMIOISTA: Kevan ennakkolaskun mukaiset eläkekulut ja virkavapaista tulevat säästöt pienentävät alueen henkilöstökuluja n. 32 t. Vanhan Pappilan palvelukeskuksen vuokrankorotus nostaa ko. keittiön kuluja n. 30 t. Maaseutuhallinnon kehittämistoimia siirtyy omaksi työksi n. 13 t jolloin ostopalvelut vastaavasti vähenevät samalla summalla. Ympäristöterveyspalveluiden henkilöstökuluissa odotettavissa 30 t säästö, vastaavasti toimintatuottojen osuus jää 20 t pienemmäksi. 6

SIVISTYSPALVELUT 1 000 TOT 1 4 ED V. 1 4 +/- ed. vuoden % TA 2017 % TP 2016 ESTIMAATTI 2017 Est / tp % ERO TA17 EST Tot % TOIMINTATUOTOT 1 138 1 217-6,5 3 112 94,8 3 103 2 951-4,9-161 36,6 0 Henkilöstökulut -8 630-8 662-0,4-26 381 100,5-26 343-26 519 0,7-138 32,7 56,5 Palvelujen ostot -729-813 -10,4-2 269 101,5-2 414-2 303-4,6-34 32,1 4,9 Aineet ja tarvikkeet -300-373 -19,6-1 075 105,6-998 -1 135 13,7-60 27,9 2,4 Avustukset -804-837 -4,0-2 516 100,0-2 372-2 516 6,1 0 31,9 5,4 Muut kulut -427-333 28,3-1 195 98,8-1 005-1 181 17,6 14 35,7 2,5 TOIMINTAKULUT -10 890-11 018-1,2-33 436 100,7-33 131-33 654 1,6-218 32,6 71,7 TOIMINTAKATE -9 752-9 802-0,5-30 324 101,3-30 029-30 703 2,2-379 32,2 65,4 POISTOT -142-186 -23,7-425 100,0-540 -425 0 33,3 0,9 Sisäiset tulot 0 0 0 26 0 0 Sisäiset menot -4 430-4 391 0,9-12 847 100,0-12 771-12 847 0 34,5 27,4 TILIKAUDEN TULOS -14 323-14 378-0,4-43 596 100,9-43 314-43 975-379 32,9 100,0 YHTEENVETO HUOMIOISTA: Opetuspalveluissa n. 60 t :n ylitys viipalerakennuksiin hankittavista kalusteista ja tarvikkeista sekä ennakoitu erityisopetuksen resurssilisäys 36 t. Varhaiskasvatuksen uusi asiakasmaksulaki alentaa maksutuottoja n. 170 t ja toimintakulujen ennuste alkuvuoden perusteella suurenee n. 80 t (henkilöstökuluissa huomioitu lisähenkilöstön tarve ja tarvikehankintojen lisäys). Liikuntapalveluihin ennakoitu n. 20 t :n ylitys talvikunnossapidosta. Nuorisopalveluihin siirretty ehkäisevä päihdetyöntekijä sosiaalija terveyspalveluista, henkilöstökulujen lisäys n. 20 t. TEKNISET PALVELUT 1 000 TOT 1 4 ED V. 1 4 +/- ed. vuoden % TA 2017 % TP 2016 ESTIMAATTI 2017 Est / tp % ERO TA17 EST Tot % TOIMINTATUOTOT 1 240 1 272-2,5 4 884 105,9 5 258 5 174-1,6 290 25,4 Kulurakenne Kulurakenne Henkilöstökulut -853-893 -4,6-2 804 99,4-2 756-2 787 1,1 17 30,4 19,1 Palvelujen ostot -659-802 -17,8-2 210 101,5-2 168-2 243 3,5-33 29,8 15,4 Aineet ja tarvikkeet -818-945 -13,5-2 357 96,0-2 405-2 263-5,9 94 34,7 15,5 Avustukset -5-7 -220 100,1-280 -220-21,3 0 2,2 1,5 Muut kulut -293-204 43,9-847 107,5-719 -910 26,6-63 34,6 6,2 TOIMINTAKULUT -2 628-2 852-7,8-8 438 99,8-8 327-8 423 1,2 15 31,1 57,8 TOIMINTAKATE -1 388-1 579-12,1-3 554 91,4-3 069-3 249 5,9 305 39,1 22,3 POISTOT -1 666-1 621 2,8-4 999 100,0-5 137-4 999 0 33,3 34,3 Sisäiset tulot 2 729 2 810-2,9 8 358 100,0 8 377 8 358 0 32,6 Sisäiset menot -354-435 -18,6-1 161 100,0-1 240-1 161 0 30,5 8,0 TILIKAUDEN TULOS -680-825 -17,6-1 355 77,5-1 069-1 050 305 50,2 100,0 YHTEENVETO HUOMIOISTA: Toimitilapalveluiden vuokria on arvioitu kertyvän n. 238 t enemmän. Vesihuoltolaitoksen toimintakatteeseen on ennakoitu kuluista johtuva n. 60 t :n kasvu. 7

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT 1 000 TOT 1 4 ED V. 1 4 +/- ed. vuoden % TA 2017 % TP 2016 ESTIMAATTI 2017 Est / tp % ERO TA17 EST Tot % TOIMINTATUOTOT 1 915 1 856 3,19 6 543 102,2 7 409 6 686-9,8 143 29,3 Henkilöstökulut -6 811-6 721 1,34-22 214 98,7-21 431-21 924 2,3 290 30,7 29,7 Erikoissairaanhoito -9 886-9 410 5,06-28 295 98,2-26 894-27 778 3,3 517 34,9 37,6 Palvelujen ostot -3 843-3 986-3,60-13 155 101,0-12 442-13 286 6,8-131 29,2 18,0 Aineet ja tarvikkeet -562-535 5,04-1 772 100,0-1 675-1 772 5,8 0 31,7 2,4 Avustukset -1 004-1 482-32,24-4 204 96,4-4 893-4 054-17,1 150 23,9 5,5 Muut kulut -528-500 5,58-1 604 101,8-1 500-1 633 8,9-29 32,9 2,2 TOIMINTAKULUT -22 634-22 633 0,00-71 243 98,9-68 835-70 446 2,3 797 31,8 95,4 TOIMINTAKATE -20 719-20 777-0,28-64 700 98,5-61 427-63 760 3,8 940 32,0 86,3 POISTOT -112-159 -29,65-336 100,0-418 -336 0 33,3 0,5 Sisäiset tulot 202 222-9,19 784 100,0 792 784 0 25,8 Sisäiset menot -927-1 001-7,41-3 096 100,0-3 071-3 096-1 30,0 4,2 TILIKAUDEN TULOS -21 556-21 716-0,74-67 348 98,6-64 124-66 409 939 32,0 100,0 YHTEENVETO HUOMIOISTA: Sosiaali- ja perhepalveluihin toteutunee n. 186 t pienempi toimintakate (-270 t toimeentulotukimenot ei toteudu Kelalle siirron vuoksi). Vastaavasti tästä saatavat korvaukset eivät toteudu (n. -135 t ). Vastaanottokeskuksen palveluiden myyntiä ja lastensuojelun korvauksia toteutunee n. 150 t enemmän ja eläkekulut jää n. 30 t pienemmäksi. Hoiva- ja vanhuspalveluiden toimintakate toteutunee n. 51 t pienempänä (eläkekulut 45 t pienemmät, tuloja 6 t arvioitua enemmän). Terveyspalveluiden toimintakate jäänee myös n. 145 t pienemmäksi (eläkekulut n. 80 t, suunterveyden huollosssa oikomishoito siirtyy ostopalveluksi säästö henkilöstökuluissa 59 t, kotikuntakorvaustulot ja suunterveydenhuollon tulot n. 56 t ). Erikoissairaanhoitoon ennakoitu n. 560 t :n pienempi käyttö. KUNTA YHTEENSÄ 1 000 TOT 1 4 ED V. 1 4 +/- ed. vuoden % TA 2017 % TP 2016 ESTIMAATTI 2017 Est / tp % ERO TA17 EST Tot % TOIMINTATUOTOT 6 573 5 667 15,99 21 285 99,5 22 260 21 176-4,9-109 30,9 Kulurakenne Kulurakenne Henkilöstökulut -18 942-18 995-0,27-60 036 99,4-58 950-59 704 1,3 332 31,6 43,2 Erikoissairaanhoito -9 886-9 410 5,06-28 295 98,2-26 894-27 778 3,3 517 34,9 20,1 Palvelujen ostot (ilman -7 712-7 654 0,75-25 410 100,1-24 199-25 442 5,1-32 30,3 18,4 Aineet ja tarvikkeet -2 295-2 447-6,20-6 826 99,3-6 655-6 778 1,9 48 33,6 4,9 Avustukset -2 216-2 727-18,71-7 626 98,1-8 073-7 480-7,3 145 29,1 5,4 Muut kulut -1 725-1 587 8,72-4 770 102,3-4 686-4 878 4,1-108 36,2 3,5 TOIMINTAKULUT -42 777-42 819-0,10-132 962 99,3-129 456-132 059 2,0 902 32,2 95,6 TOIMINTAKATE -36 204-37 152-2,55-111 676 99,3-107 196-110 883 3,4 793 32,4 VEROTULOT 29 498 29 737-0,80 84 361 99,6 85 301 84 001-360 35,0 VALTIONOSUUDET 10 583 9 613 10,09 31 617 100,8 29 250 31 868 251 33,5 RAHOITUSERÄT -89-99 -10,65-332 18,7-153 -62 270 26,7 VUOSIKATE 3 787 2 098 80,50 3 970 124,0 7 202 4 924 954 95,4 POISTOT -2 033-2 062-1,41-6 098 100,0-6 432-6 098 0 33,3 4,4 Sisäiset tulot 6 179 6 319-2,22 18 523 100,0 18 506 18 523 0 33,4 Sisäiset menot -6 179-6 319-2,22-18 523 100,0-18 507-18 523-1 33,4 SATUNNAISET ERÄT 0 0 0 0 0 RAHASTO- JA VAR.ERÄT 135 0 0 TILIKAUDEN TULOS 1 754 36 4833,83-2 128 55,2 904-1 175 953-82,4 100,0 HUOMIOT TOIMINTAKATTEESTA, VEROTULOISTA, VALTIONOSUUKSISTA JA RAHOITUSERISTÄ: Verottajan 1. ennusteen mukaisesti tuloveroja kertyisi -0,170 milj. euroa vähemmän ja yhteisöveroja -0,140 milj. euroa vähemän. Kiinteistöveroa ennakoidaan kertyvän n. -0,050 milj. euroa vähemmän. Valtionosuuksiin tulee saadun päätöksen perusteella lisäystä n. 0,131 milj. euroa. Lisäksi valtionosuuksiin on estimoitu n. 120 t turvapaikan hakijoiden valmistavan opetuksen kuluihin. Rahoituserissä on huomioitu Savon Voiman ennakoitua suurempi osingonjako (0,270 milj. euroa). Koko kunnan toimintakate olisi ennusteen mukaan n. 0,8 milj. euroa parempi talousarvioon nähden. Kasvua edelliseen vuoteen verrattuna 3,4 %. Raportointikauden toteumasta puuttuu ostolaskuja huomattava määrä, yhteensä 0,64 milj. euroa 8

Tuloslaskelma tammi huhtikuu 2017, sisältää sisäiset 1000 euroa TP 2016 TA 2017 Toteutuma 1.1. 30.4. Jäljellä Tot % TOIMINTATULOT 40 621 39 678 12 717 26 961 32,0 % Myyntitulot 18 445 18 029 5 444 12 584 30,2 % Maksutulot 5 804 6 254 1 998 4 256 32,0 % Tuet ja avustukset 2 311 1 482 169 1 312 11,4 % Muut toimintatulot 14 061 13 913 5 105 8 809 36,7 % Valmistus omaan käyttöön 147 130 36 94 27,6 % TOIMINTAMENOT -147 963-151 485-48 957-102 527 32,3 % Henkilöstömenot -58 950-60 036-18 942-41 093 31,6 % Palvelujen ostot -59 084-61 733-20 342-41 392 33,0 % Aineet, tarvikkeet ja tavarat -6 692-6 826-2 305-4 521 33,8 % Avustukset -8 072-7 626-2 216-5 409 29,1 % Muut toimintamenot -15 166-15 264-5 152-10 112 33,8 % TOIMINTAKATE -107 196-111 677-36 205-75 472 32,4 % Verotulot sitovuus 85 301 84 361 29 498 54 863 35,0 % Valtionosuudet sitovuus 29 250 31 617 10 583 21 035 33,5 % Rahoitustulot ja -menot sitovuus -153-332 -89-243 26,7 % Korkotulot 57 60 1 59 1,4 % Muut rahoitustulot 2 629 2 802 767 2 035 27,4 % Korkomenot -645-725 -96-629 13,2 % Muut rahoitusmenot -2 194-2 469-761 -1 708 30,8 % VUOSIKATE 7 202 3 970 3 787 183 95,4 % Poistot ja arvonalentumiset -6 432-6 098-2 033-4 065 33,3 % Suunnitelmanmukaiset poistot -6 432-6 098-2 033-4 065 33,3 % TILIKAUDEN TULOS 770-2 128 1 754-3 882-82,4 % Rahastojen lisäys (-) tai vähennys(+) 135 TILIKAUDEN YLI- /ALIJÄÄMÄ 905-2 128 1 754-3 882-82,4 % 9

Tuloslaskelma tammi huhtikuu 2017, ulkoinen 1000 euroa TP 2016 TA 2017 Toteutuma 1.1. 30.4. Jäljellä Tot % Estimaatti 2017 Muutos-% TP vs.est TOIMINTATULOT 22 113 21 155 6 537 14 618 30,9 % 21 140-4,4 % Myyntitulot 10 417 10 000 2 692 7 308 26,9 % Maksutulot 5 804 6 254 1 998 4 256 32,0 % Tuet ja avustukset 2 311 1 482 169 1 312 11,4 % Muut toimintatulot 3 581 3 419 1 678 1 742 49,1 % Valmistus omaan käyttöön 147 130 36 94 27,6 % 36 TOIMINTAMENOT -129 456-132 962-42 778-90 184 32,2 % -132 059 2,0 % Henkilöstömenot -58 950-60 036-18 942-41 093 31,6 % -59 704 Palvelujen ostot -51 093-53 705-17 598-36 106 32,8 % -53 219 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -6 655-6 826-2 296-4 530 33,6 % -6 778 Avustukset -8 072-7 626-2 216-5 409 29,1 % -7 480 Muut toimintamenot -4 686-4 770-1 725-3 045 36,2 % -4 878 TOIMINTAKATE -107 196-111 677-36 205-75 472 32,4 % -110 883 3,4 % Verotulot sitovuus 85 301 84 361 29 498 54 863 35,0 % 84 001-1,5 % Valtionosuudet sitovuus 29 250 31 617 10 583 21 035 33,5 % 31 868 9,0 % Rahoitustulot ja -menot sitov. -153-332 -89-243 26,7 % -62-59,4 % Korkotulot 25 18 1 17 4,3 % Muut rahoitustulot 436 335 8 327 2,3 % Korkomenot -614-683 -96-587 14,0 % Muut rahoitusmenot -1-2 -2 0 78,5 % VUOSIKATE 7 202 3 970 3 787 183 95,4 % 4 924-31,6 % Poistot ja arvonalentumiset -6 067-6 098-2 033-4 065 33,3 % -6 098 0,5 % Suunnitelmanmukaiset poistot -6 067-6 098-2 033-4 065 33,3 % Arvonalentumiset -365 TILIKAUDEN TULOS 770-2 128 1 754-3 882-82,4 % -1 175-252,6 % Rahastojen lis.(-) tai väh.(+) 135-100,0 % TILIKAUDEN YLI- /ALIJÄÄMÄ 905-2 128 1 754-3 882-82,4 % -1 175-229,8 % Estimaatti 2017 = Koko kuluvan vuoden ennakoitu toteutuma 10

Talouden ja toiminnan toteutuminen KONSERNI- JA MAANKÄYTTÖPALVELUT Vaalit Sitovuus: valtuusto, brutto Vastuuhenkilö: hallintosihteeri Tuula Kohonen Toiminta-ajatus Valtuuston on vaalilain mukaan asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta. Keskusvaalilautakunta kokoontuu vaalilaissa säädettyinä aikoina sekä muulloin lautakunnan puheenjohtajan kutsusta tarvittaessa. Keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä ja lautakunnan sihteerinä toimii hallintosihteeri. Keskusvaalilautakunnan tehtävä on ylläpitää valmiutta vaalien ja kansanäänestysten järjestämiseen, vastata vaalien ja kansanäänestysten järjestämisestä sekä suorittaa vaalien alustava tuloksen laskenta valtakunnallisten ohjeaikojen puitteissa. Kuntavaaleissa keskusvaalilautakunta huolehtii lisäksi ehdokasasettelusta ja tuloksen laskennasta. Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Toteutuu suunnitellusti. VAALIT TOT 1 4 ED V. 1 4 + / - ed.v % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 ERO TA17 EST Tot % TOIMINTATUOTOT 0 0 0 Kulurakenne Henkilöstökulut -18-24 100,0-24 0 75,2 75,0 Palvelujen ostot -4 0-2195,8 % -7 107,7 0-7 -1 60,9 21,9 Aineet ja tarvikkeet 0 0 0,0 0 0 164,7 0,0 Avustukset 0 0 0,0 Muut kulut 0 0 0,0 TOIMINTAKULUT -23 0-31 100,6 0-31 0 73,1 96,9 TOIMINTAKATE -23 0-31 100,6 0-31 0 73,1 96,9 POISTOT 0,0 Sisäiset tulot Sisäiset menot -1 100,0-1 0 0,0 3,1 TILIKAUDEN TULOS -23 0-32 100,6 0-32 0 70,8 100,0 Joukkoliikenne Sitovuus: valtuusto, brutto Vastuuhenkilö: talouspäällikkö Pekka Kauhanen Toiminta-ajatus Joukkoliikenteen tulosalueen tehtävänä on edistää ja ylläpitää joukkoliikennettä yhteistyössä toimivaltaisen joukkoliikenneviranomaisen, liikennöitsijöiden, naapurikuntien ja ELY-keskuksen kanssa niin, että se tarjoaa hyvät ja riittävät yhteydet niin työssäkäyntiin kuin erilaisten palveluiden hyväksikäyttöön. Arvio toiminnallisista muutoksista ja riskeistä Joukkoliikenteen toiminnallisiin muutoksiin ei ole tehty olennaisia muutoksia. Yhteydet ja vuorovälit ovat palvelutasomääritysten mukaiset. Siilinjärvi Kuopio -lähiliikenteen linjojen joukkoliikenteen käyttäjien määrän kasvu on jatkunut suotuisasti. Neljän kuukauden nousutilastoissa on 13,6 % lisäys (+36 635 nousua) edelliseen vuoteen verrattuna. 11

Joukkoliikennelautakunnassa huhtikuussa 2017 hyväksytyn joukkoliikenne 2025 -ohjelman mukaiset vyöhyketarkastelut ja linjastosuunnitelmat valmistuvat syksyn 2017 aikana. Joukkoliikenne 2025 -ohjelman tavoitteet tukevat Siilinjärven joukkoliikenteelle asetettua tavoitetta kasvavan työssäkäyntiliikenteen vaatimuksiin. Palveluliikenteen (PALI) liikennöitsijän vaihtuessa 1.7.2017 alkaen tarkistetaan kunnan eri alueiden ajosuunnitelmat. Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet 2017 VALTUUSTON SITOVAT TAVOITTEET Suunnittelukauden tavoite 2017 2019 Tavoitetaso Riskiarvio TOTEUTUMINEN Kasvavan työssäkäyntiliikenteen vaatimukset huomioidaan joukkoliikenteessä Palvelutason säilyttäminen Palvelutason heikkeneminen vähentää joukkoliikenteen saatavuutta Joukkoliikenne 2025 ohjelma on ollut lausunnolla Siilinjärven kunnanhallituksessa ja hyväksytty joukkoliikennelautakunnassa huhtikuussa 2017 Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Joukkoliikenteen lippumyyntitulojen kasvu on jatkunut myönteisesti alkuvuonna. Alkuvuoden perusteella arvioidaan lipunmyyntitulojen kasvavan noin 9% (85 926 ) koko vuonna. Liikennöintisuunnitelmiin tehdyt muutokset nostavat liikennöinnistä maksettavia liikennöintikorvauksia kesä- ja syyskauden aikana yhteensä n. 25 600 (alv. 0 %). Koska muutokset parantavat palvelua, tulee osa lisäkustannuksista todennäköisesti takaisin lisääntyvinä lipputuloina. Palveluliikenne on kilpailutettu alkuvuodesta 2017. Kilpailutuksen perusteella palveluliikenteen liikennöintikorvaukseen tulee n. 23 000 euron vuotuinen säästö. JOUKKOLIIKENNE TOT 1 4 ED V. 1 4 + / - ed.v % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 ERO TA17 EST Tot % TOIMINTATUOTOT 271 14 1901,3 % 1 255 106,8 1 360 1 341 86 21,6 Kulurakenne Henkilöstökulut -1-1 16,2 % -4 110,5-3 -4 0 41,0 0,2 Palvelujen ostot -622-195 219,3 % -2 647 92,9-2 332-2 458 189 23,5 99,6 Aineet ja tarvikkeet 0 0,0 Avustukset -2-4 -57,3 % -11-5 -5 0,2 Muut kulut 0 0,0 TOIMINTAKULUT -625-200 212,1 % -2 650 93,1-2 346-2 467 183 23,6 100,0 TOIMINTAKATE -355-187 89,8 % -1 395 80,7-986 -1 126 269 25,4 45,6 POISTOT 0 Sisäiset tulot 0 245 100,0 218 245 0 0,0 Sisäiset menot 0 0 0 0 0 0,0 TILIKAUDEN TULOS -355-187 89,9 % -1 150 76,6-768 -881 269 30,8 100,0 12

Konserni- ja maankäyttöpalvelut Sitovuus: valtuusto, brutto Vastuuhenkilö: kunnanjohtaja Vesa Lötjönen Toiminta-ajatus Konserni- ja maankäyttöpalvelut -palvelualueen tehtävänä on tuottaa keskitetysti kunnan hallintoja viestintäpalvelut, elinkeinopalvelut, henkilöstöpalvelut, kaavoituksen ja maapolitiikan sekä paikkatietopalvelut. Konserni- ja maankäyttöpalvelut -palvelualueen keskeisiin tehtäviin kuuluu myös kunnan muiden palvelualueiden ja toimintayksiköiden tukeminen ja ohjaaminen. Kunnanjohtajan johdolla palvelualueen tehtäviin kuuluu koko kunnan hallinnon, taloudenhoidon sekä muun palvelutoiminnan yleinen johtaminen ja kehittäminen sekä omistajapolitiikan johtaminen. Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet 2017 Suunnittelukauden tavoite 2017 2019 Strategiaprosessi Työtapaturmien vähentäminen Riittävä ja monipuolinen tonttitarjonta asuntorakentamiseen Taloudellisen toimeliaisuuden ja yritysinvestointien lisääminen VALTUUSTON SITOVAT TAVOITTEET Tavoitetaso Riskiarvio TOTEUTUMINEN Kuntastrategia päivitetty Tapaturmien lukumäärien ja niistä aiheutuvien sairauspoissaolojen selkeä vähentyminen Maakunta- ja soteuudistuksen mahdolliset vaikutukset strategiatyön onnistumiselle Vaikuttamismahdollisuudet ja -keinot Prosessi alkaa syyskauden 2017 alussa Hieman alentuneet, mutta eivät riittävästi. Kohtalainen riski, ettei tavoitteeseen päästä 120 asuntoa / vuosi Kysyntä Edetään tavoitteen mukaisesti 50 työpaikkaa / vuosi Yritysten investointikyky ja -halukkuus Alkuvuodesta on nähtävissä yritysten aktivoitumista investoinneissa Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Pyöreälahden rivitalorakennuspaikan myynti ei toteudu, toimintatuotot alittuvat. Eläkemaksuissa säästöä. Toimintakate heikentyy n. 350 000 euroa. KONSERNI- JA MAANKÄYTTÖPALVELUT TOT 1 4 ED V. 1 4 + / - ed.v % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 ERO TA17 EST Tot % TOIMINTATUOTOT 1 247 511 143,8 % 2 429 81,6 2 152 1 982-447 51,3 Kulurakenne Henkilöstökulut -461-500 -7,9 % -1 597 95,6-1 522-1 526 71 28,9 28,7 Palvelujen ostot -753-686 9,7 % -1 968 99,5-1 740-1 958 10 38,2 36,9 Aineet ja tarvikkeet -21-17 -53 77,1-40 -41 12 39,7 0,8 Avustukset -388-378 2,7 % -620 100,0-460 -620 0 62,6 11,7 Muut kulut -249-264 -5,7 % -522 99,8-638 -522 1 47,7 9,8 TOIMINTAKULUT -1 872-1 846 1,4 % -4 760 98,0-4 399-4 667 94 39,3 87,9 TOIMINTAKATE -626-1 335-53,1 % -2 331 115,2-2 248-2 685-354 26,8 50,6 POISTOT -15-9 62,8 % -45 100,0-61 -45 0 33,3 0,8 Sisäiset tulot 325 339-4,1 % 979 100,0 939 979 0 33,2 Sisäiset menot -204-224 -9,0 % -597 100,0-616 -597 0 34,2 11,3 TILIKAUDEN TULOS -519-1 229-57,7 % -1 994 117,7-1 985-2 348-354 26,0 100,0 13

Hallinto- ja viestintäpalvelut Vastuuhenkilö: kunnanjohtaja Vesa Lötjönen Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet 2017 KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Hallintouudistus Viestinnän ja vuorovaikutuksellisuuden vahvistaminen Hallintosääntö hyväksytty valtuustossa viimeistään toukokuussa 2017 Selvitys valtuuston kokousten lähettämisestä suorana verkon kautta Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Valtuuston hyväksymä hallintosääntö Yhteistyöselvitys valmis Verkkosivu-uudistus valmis viimeistään vuoden 2017 lopussa Toteutuu aikataulussa Toteutunee Valmistelu etenee Menot Henkilöstökuluissa säästöä (KuEL-eläkemenoperusteinen maksu)... - 13 500 HALLINTO- JA VIESTINTÄPALVELUT TOT 1 4 ED V. 1 4 + / - ed.v % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 ERO TA17 EST Tot % Toimintatulot 0 0 0 Toimintakulut -492-486 1,4 % -1 363 99,0-1 343-1 350 13 36,1 94,3 TOIMINTAKATE -492-486 1,4 % -1 363 99,0-1 343-1 350 13 36,1 94,3 Kunnan verkkosivuuudistus Kulurakenne Sisäiset menot -28-27 -34,0 % -82 100,0-81 -82 0 34,5 5,7 TILIKAUDEN TULOS -521-513 1,5 % -1 445 99,1-1 424-1 432 13 36,0 100,0 Elinkeinopalvelut Vastuuhenkilö: yritysasiamies Heikki Simonen Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet 2017 KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Työpaikkamäärän kasvu Liikekeskustojen vetovoimaisuuden parantaminen Rakentamisen edistäminen Investointien edistäminen Kahdeksan hanketta 1 1 paikka / v - Talousarvio toteutuu suunnitellusti. 14

ELINKEINOTOIMI TOT 1 4 ED V. 1 4 + / - ed.v % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 ERO TA17 EST Tot % Toimintatulot 101 104-3,6 % 280 100,0 302 280 0 35,9 Toimintakulut -280-232 20,7 % -778 100,0-640 -778 0 36,0 93,9 TOIMINTAKATE -180-128 40,5 % -498 100,0-338 -498 0 36,1 60,1 POISTOT -15-9 62,8 % -45 100,0-41 -45 0 33,3 5,4 Sisäiset menot -2-2 1,3 % -6 100,0-6 -6 0 34,5 0,7 TILIKAUDEN TULOS -197-139 41,4 % -549 100,0-385 -549 0 35,8 100,0 Henkilöstöpalvelut Vastuuhenkilö: henkilöstöpäällikkö Johanna Antikainen Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet 2017 KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Osallistava johtamisjärjestelmä Jokaisen työntekijän aktiivinen oman osaamisen ja työn kehittäminen Keskitetyn koulutuksen osa-alueena on käynnistetty esimiesten valmennusohjelma 2016 2017 Kehityskeskustelujen pitäminen Työhyvinvointikysely toteutetaan keväällä 2017 Ratkaisukeskeiset valmennukset ja työyksiköiden kehittämispilotit Säännöllinen esimieskoulutus Kehityskeskustelut toteutuvat vakinaisen henkilöstön osalta 100 prosenttisesti Työhyvinvointi samalla tasolla kuin edellisen kyselyn aikaan vuonna 2014 Vähintään 15 työyksikköä toimii pilotti-yksiköinä ja toteuttaa oman työn kehittämistehtävän Kulurakenne Esimiesvalmennusohj elma on menossa, esimiesinfoja pidetään säännöllisesti Kehityskeskustelujen toteutumista tarkastellaan vuoden lopussa Kevan tietojärjestelmäongelm ien takia kyselyn toteutus siirtyy syksylle Keväällä aloitti kuusi pilottiyksikköä ja toinen ryhmä aloittaa syksyllä Työkyvyttömyyden kustannusten vähentäminen Kannustavan palkkauksen/tuottavuusli sän pilotointi jatkuu vuoden 2018 loppuun Uusi työkyvyn tukikokeilu Varhe-maksut vähenevät 5 % Tuottavuuslisä on käytössä Uutta työkyvyn tukimuotoa on pilotoitu Kevan rahoituksella, varhe-maksut raportoidaan henkilöstökertomukse ssa Työtapaturmien systemaattinen ehkäisy ja raportointikäytännöt Tapaturmien aiheuttamat poissaolopäivät vähenevät 50 % Turvallisuusilmoitus on käytössä. Tammihuhtikuussa 2016 poissaolopäiviä 544 ja tänä vuonna vastaavana aikana 177. Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Menot 15

Henkilöstökuluissa säästöä (KuEL-eläkemenoperusteinen maksu)... - 25 000 HENKILÖSTÖPALVELUT TOT 1 4 ED V. 1 4 + / - ed.v % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 ERO TA17 EST Tot % Toimintatulot 22 205 100,0 206 205 0 10,7 Toimintakulut -250-241 3,5 % -800 97,2-739 -778 22 31,2 67,0 TOIMINTAKATE -228-241 -5,6 % -595 96,3-532 -573 22 38,3 49,3 Kulurakenne Sisäiset tulot 325 339-4,1 % 979 100,0 939 979 0 33,2 Sisäiset menot -137-154 -10,9 % -384 100,0-407 -384 0 35,8 33,0 TILIKAUDEN TULOS -40-56 -29,0 % 0 0 22 22 100,0 Maapolitiikka ja paikkatietopalvelut Vastuuhenkilö: maankäyttöinsinööri Katja Hartikainen Arvio toiminnallisista muutoksista ja riskeistä Yksikön henkilöstövahvuus on palautunut normaalille tasolle maankäyttöinsinöörin ja paikkatietoteknikon palattua töihin virkavapaalta. Omakotirakennuspaikkojen luovutus on toteutunut ennakoidusti. Kysyntää omakotirakennuspaikoille on kiitettävästi. Riskienhallinnan näkökulmasta vaikeasti ennustettavuutta luo suurten rakennushankkeiden toteutumisen ja aikataulutuksen epävarmuus. Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet 2017 KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Maanhankintaa ja -luovutusta ohjaavan maankäytön toteuttamisohjelman laatiminen Maankäytön toteuttamisohjelma yhdessä kaavoituksen kanssa Ohjelma hyväksytty Ei käynnistynyt. Ohjelman laatiminen kytkeytyy maankäyttöpoliittisen ohjelman päivittämiseen. Maankäyttöpoliittisen ohjelman päivitys ja toteuttamisohjelman laatiminen seuraa kuntastrategiaprosessin aikataulua. Riittävä ja monipuolinen rakennuspaikko-jen tarjoaminen vuosittain rakentajille Panninniemen rantaalueen rakennuspaikat jaettavaksi rakentajille Luovutettujen rakennuspaikkojen määrä ja monipuolisuus Panninniemen rantarakennuspaikat on lähes kaikki jaettu rakentajille. Toteutuu suunnitellusti vuoden aikana. Uusia omakotirakennuspaikkoja on luovutettu 12 kpl. Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Tulot Pyöreälahden rivitalorakennuspaikan myynti ei toteudu... - 418 000 16

MAAPOLITIIKKA JA PAIKKATIETOPALVELUT TOT 1 4 ED V. 1 4 + / - ed.v % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 ERO TA17 EST Tot % Toimintatulot 1 085 377 188,1 % 1 829 75,6 1 540 1 382-447 59,3 Toimintakulut -144-151 -4,6 % -510 89,9-414 -459 51 28,1 84,6 TOIMINTAKATE 941 226 316,4 % 1 318 70,0 1 126 923-395 71,4-170,1 Kulurakenne POISTOT -20 0,0 Sisäiset tulot Sisäiset menot -24-27 -13,1 % -84 100,0-81 -84 28,2 15,4 TILIKAUDEN TULOS 918 199 361,4 % 1 235 68,0 1 025 839-395 74,3 100,0 17

Kaavoitus Vastuuhenkilö: kaavoituspäällikkö Timo Nenonen Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Yleiskaavoituksen edistäminen Riittävä tonttitarjonta asuntorakentamiselle Kehvo-Väänälänranta rantayleiskaava Kunnan pitkän tähtäimen maankäyttösuunnitelma Kyläalueiden yleiskaava (Kumpunen, Hamula, Pöljä) Taivallahden asuinpientaloalue Etelä-Siilinjärven uusi kerrostaloalue Kirkonkylän uusi kerrostaloalue Kaavaehdotus valmistunut Suunnitelma valmistunut Kaavatyö valmisteilla Asemakaava hyväksytty Asemakaava hyväksytty Asemakaava hyväksytty Kaavaluonnos valmisteilla Suunnitelmaluonnos valmistunut Ei aloitettu Asemakaavaluonnos nähtävillä Kaavatyö valmisteilla Asemakaavaehdotus nähtävillä Riittävä tonttitarjonta elinkeinoelämän edistämiselle Harjamäen työpaikkaalue Kolmen vuoden tarvetta vastaava Asemakaava valmisteilla Viiden vuoden tarvetta vastaava Ei aloitettu Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Toteutuu suunnitellusti. KAAVOITUS TOT 1 4 ED V. 1 4 + / - ed.v % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 ERO TA17 EST Tot % Toimintatulot 3 1 313,1 % 13 98,5 9 13 0 26,3 Toimintakulut -100-127 -21,6 % -413 98,1-409 -406 8 24,1 90,6 TOIMINTAKATE -96-126 -23,8 % -400 98,1-400 -393 8 24,0 87,7 Kulurakenne POISTOT 0,0 Sisäiset tulot Sisäiset menot -13-14 -5,4 % -42 100,0-41 -42 0 30,9 9,4 TILIKAUDEN TULOS -109-140 -22,0 % -442 98,3-441 -435 8 24,7 100,0 18

Konserniyhtiöt Vastuuhenkilö: kunnanjohtaja Vesa Lötjönen Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet 2017 KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Tytäryhtiöiden ohjaus Omistajaohjauksen vahvistaminen Kuntastrategian ja uuden kuntalain mukainen toiminta Toteutunee Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Toteutuu suunnitellusti. KONSERNIYHTIÖT TOT 1 4 ED V. 1 4 + / - ed.v % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 ERO TA17 EST Tot % Toimintatulot 36 30 20,5 % 102 99,6 95 102 0 34,8 Toimintakulut -606-609 -0,4 % -895 100,1-855 -896-1 67,7 100,0 TOIMINTAKATE -571-579 -1,5 % -793 100,1-760 -794-1 72,0 88,6 Kulurakenne POISTOT 0,0 Sisäiset tulot Sisäiset menot 0,0 TILIKAUDEN TULOS -571-579 -1,5 % -793 100,1-760 -794-1 72,0 100,0 19

SIVISTYSPALVELUT Sivistyspalvelut Sitovuus: valtuusto, brutto Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja Kari Mustonen Toiminta-ajatus Sivistyspalvelut ovat yksi kunnan viidestä palvelualueesta. Palvelualue tuottaa kunnan sivistyspalvelut, joka sisältää seuraavat tulosalueet; opetuspalvelut, varhaiskasvatuspalvelut, kansalaisopisto, kirjasto, liikuntapalvelut sekä nuoriso- ja kulttuuripalvelut. Arvio toiminnallisista muutoksista ja riskeistä Tämän hetkisen tiedon mukaan elokuusta alkaen varhaiskasvatukseen hakijoita on enemmän kuin käytettävissä olevia paikkoja, koska 4 perhepäivähoitajaa on jäämässä eläkkeelle ja mikäli heidän tilalle ei saada uusia hoitajia, käytöstä poistuu 16 hoitopaikkaa. Parantunut työllisyystilanne aiheuttaa myös palvelujen lisääntyvää kysyntää. Todennäköisesti joudutaan perustamaan 2 uutta, määräaikaista lapsiryhmää, joiden aiheuttamat kustannukset eivät sisälly talousarvioon. Arvion mukaan myös sijaiskustannukset tulevat ylittymään, koska henkilöstöllä on ollut sairauspoissaoloja poikkeuksellisen paljon. Asiantuntijalausuntojen perusteella peruskoulujen erityisopetuksessa on ilmennyt tarve henkilöstölisäykseen ensi lukuvuodelle. Ahmon ja Vuorelan koulujen sisäilmaongelmien johdosta koulujen piha-alueille valmistuu kesän 2017 aikana väistötilat. Yhteensä 12 luokkatilaa/opetusryhmää siirtyy lukuvuoden 2017 18 alusta alkaen väistötiloihin. Viipaleratkaisuna toteutettavat väistötilat kalustetaan ja varustetaan uudelleen. Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet 2017 Suunnittelukauden tavoite 2017 2019 Toimiva, terveellinen ja taloudellinen kouluverkko sekä laaduk-kaat opetuspalvelut VALTUUSTON SITOVAT TAVOITTEET Tavoitetaso Riskiarvio TOTEUTUMINEN Koulujen tilat ovat opetuksen järjestämiseen riittävät, terveelliset ja turvalliset. Opetuksen saavutettavuus on keskiarvoa korkeammalla tasolla Itä- Suomeen verrattuna. Kustannukset/oppilas ovat alle Pohjois-Savon keskiarvon. 20 Koulutiloihin tehtävät sisäilmakorjaukset eivät poista ongelmia tai ilmenee uusia sisäilmaongelmia Siilinlahden pihaalueen koulurakennus on valmistunut ja otettu käyttöön. Kuuslahden koulun hankesuunnitelma on hyväksytty sivistyslautakunnassa. Sisäilmaongelmista kärsivien Ahmon ja Vuorelan koulujen piha-alueille toteutetaan väistötilat yhteensä 12 opetusryhmälle. Opetuksen saavutettavuus on säilynyt keskiarvoa korkeammalla tasolla Itä-Suomeen verrattuna Vuoden 2016 Pohjois- Savon vertailut kustannuksista /

Suunnittelukauden tavoite 2017 2019 Määrällisesti riittävä, lasten tarpeita vastaava monipuolinen ja laadukas varhaiskasvatus Lähiliikuntapaikkojen kehittäminen Nuorisotakuu VALTUUSTON SITOVAT TAVOITTEET oppilas valmistuvat vuoden loppuun mennessä. Tavoitetaso Riskiarvio TOTEUTUMINEN Tarjolla erilaisia palveluvaihtoehtoja riittävästi ja siten, että ne vastaavat perheiden palvelutarpeisiin Virikkeellisemmät kouluja asuinympäristöt Apua tarvitsevien nuorten tavoittaminen ja auttaminen sekä koulutukseen ja työelämään ohjaaminen etsivän- ja erityisnuorisotyön kautta Ennustettujen lapsimäärien muuttuminen. Pätevän hoito- ja kasvatushenkilöstön saannin vaikeutuminen. Turvallisten ja terveellisten tilojen puute. Toimintaa ohjaavan lainsäädännön nopeat muutokset. Lähiliikuntapaikkojen rakentamisaikataulu ei vastaa alueiden tarpeita Apua tarvitsevien nuorten määrän lisääntyminen, tavoittamattomuus tai haluttomuus työskennellä erityisnuorisotyöntekijöi den kanssa (vapaaehtoisuus), ongelmien kasaantuminen Palvelut on pystytty tarjoamaan lain edellyttämässä ajassa perheiden tarpeita vastaavasti. Siilinlahden lähiliikuntapaikka valmistuu heinäelokuussa Ilmoituksia erityisiä tukitoimia tarvitsevista nuorista on tullut alkuvuoden aikana 40 henkilöstä. Nuorisotyö on tavoittanut hyvin em. henkilöt, joilla osalla syrjäytyminen on jo pitkällä ja kokevat haasteelliseksi asioinnin palveluviidakossa ja työhön kiinnittymisessä. Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Tulot Asiakasmaksutulojen vähentyminen uuden asiakasmaksulain myötä... - 173 000 Menot Henkilöstökulujen lisäys uusien perustettavien lapsiryhmien myötä... + 81 000 Henkilöstökulujen lisäys peruskoulujen erityisopetuksessa... + 36 000 Kalusto- ja tarvikekulujen lisäys Ahmon ja Vuorelan väistötilaratkaisuihin... + 60 000 Ennustettu toimintakatteen heikkeneminen yhteensä 390 000. 21

SIVISTYSPALVELUT YHTEENSÄ TOT 1 4 ED V. 1 4 + / - ed.v % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 ERO TA17 EST Tot % TOIMINTATUOTOT 1 138 1 217-6,5 % 3 112 94,8 3 103 2 951-161 36,6 Henkilöstökulut -8 630-8 662-0,4 % -26 381 100,5-26 343-26 519-138 32,7 56,5 Palvelujen ostot -729-813 -10,4 % -2 269 101,5-2 414-2 303-34 32,1 4,9 Aineet ja tarvikkeet -300-373 -19,6 % -1 075 105,6-998 -1 135-60 27,9 2,4 Avustukset -804-837 -4,0 % -2 516 100,0-2 372-2 516 0 31,9 5,4 Muut kulut -427-333 28,3 % -1 195 98,8-1 005-1 181 14 35,7 2,5 TOIMINTAKULUT -10 890-11 018-1,2 % -33 436 100,7-33 131-33 654-218 32,6 71,7 TOIMINTAKATE -9 752-9 802-0,5 % -30 324 101,3-30 029-30 703-379 32,2 65,4 Kulurakenne POISTOT -142-186 -23,7 % -425 100,0-540 -425 0 33,3 0,9 Sisäiset tulot 0 0 0 26 0 0 Sisäiset menot -4 430-4 391 0,9 % -12 847 100,0-12 771-12 847 0 34,5 27,4 TILIKAUDEN TULOS -14 323-14 378-0,4 % -43 596 100,9-43 314-43 975-379 32,9 100,0 Opetuspalvelut Sitovuus: sivistyslautakunta, brutto (informatiivinen valtuustoon nähden) Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja Kari Mustonen Arvio toiminnallisista muutoksista ja riskeistä Asiantuntijalausuntojen perusteella peruskoulujen erityisopetuksessa on ilmennyt tarve henkilöstölisäykseen ensi lukuvuodelle. Ahmon ja Vuorelan koulujen sisäilmaongelmien johdosta koulujen piha-alueille valmistuu kesän 2017 aikana väistötilat. Yhteensä 12 luokkatilaa / opetusryhmää siirtyy lukuvuoden 2017 18 alusta alkaen väistötiloihin. Viipaleratkaisuna toteutettavat väistötilat kalustetaan ja varustetaan uudelleen. Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet 2017 SIVISTYSLAUTAKUNNAN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Oppilaiden harrastustoiminnan edistäminen Oppimisympäristöje n kehittäminen Opetussuunnitelma n uudistaminen Kerhotoiminnan kehittäminen Langattoman opetusverkon toteutus Peruskoulun ja lukion opetussuunnitelman laatiminen Valtion tukeman koululaisten kerhotoiminnan korvaaminen muilla oppilaiden harrastustoimintaa edistävillä toimenpiteillä Langaton opetusverkko on valmis 30.6.2018 mennessä Laaditaan kulttuuritoimen kanssa kulttuurikasvatussuunni telma vuoden 2017 loppuun mennessä 22 Valtion tukema kerhotoiminta jatkuu vuoden 2017 ja avustushakemus vuodelle 2018 on lähetetty Opetushallitukseen. Hanke etenee ja valmistuu suunnitellusti. Kulttuurikasvatussuunnit elmatyö on käynnistetty sitä varten perustetussa työryhmässä, jossa on edustus mm. kirjastolta, konservatoriolta, kansalaisopistosta ja peruskoulusta. Tehtävänjako on suoritettu ja työ valmistuu aikataulussa vuoden 2017 loppuun

mennessä. Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Henkilöstökulujen lisäys peruskoulujen erityisopetuksessa... + 36 000 Kalusto- ja tarvikekulujen lisäys Ahmon ja Vuorelan väistötilaratkaisuihin... + 60 000 OPETUSPALVELUT TOT 1 4 ED V. 1 4 + / - ed.v ERO Kulurakenne % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 TA17 EST Tot % Toimintatulot 275 321 0 773 100,0 889 773 0 35,6 Toimintakulut -5 599-5 733-2,3 % -17 054 100,6-17 250-17 150-96 32,8 67,2 TOIMINTAKATE -5 324-5 412-1,6 % -16 281 100,6-16 361-16 377-96 32,7 64,2 POISTOT -81-106 -23,3 % -244 100,1-320 -244 0 33,3 1,0 Sisäiset tulot 0 0 Sisäiset menot -2 789-2 814-0,9 % -8 113 100,0-8 205-8 113 0 34,4 31,8 TILIKAUDEN TULOS -8 195-8 332-1,7 % -24 638 100,4-24 885-24 734-97 33,3 100,0 Varhaiskasvatuspalvelut Sitovuus: sivistyslautakunta, brutto (informatiivinen valtuustoon nähden) Vastuuhenkilö: varhaiskasvatusjohtaja Eeva-Liisa Lyytinen Arvio toiminnallisista muutoksista ja riskeistä Tämän hetkisen tiedon mukaan elokuusta alkaen varhaiskasvatukseen hakijoita on enemmän kuin käytettävissä olevia paikkoja, koska 4 perhepäivähoitajaa on jäämässä eläkkeelle ja mikäli heidän tilalle ei saada uusia hoitajia, käytöstä poistuu 16 hoitopaikkaa. Parantunut työllisyystilanne aiheuttaa myös palvelujen lisääntyvää kysyntää. Todennäköisesti joudutaan perustamaan 2 uutta, määräaikaista lapsiryhmää, joiden aiheuttamat kustannukset eivät sisälly talousarvioon. Arvion mukaan myös sijaiskustannukset tulevat ylittymään, koska henkilöstöllä on ollut sairauspoissaoloja poikkeuksellisen paljon. Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet 2017 SIVISTYSLAUTAKUNNAN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Pätevän ja motivoituneen henkilöstön saannin turvaaminen Kuntarekry-ohjelman kattava hyödyntäminen Avoimien vakinaisten tehtävien täyttö pätevillä hakijoilla on viiveetöntä Julkisessa haussa olleita 4 lastentarhanopettajan tehtävää haki 64 henkilöä, 3 lastenhoitajan tehtävää haki 128 henkilöä, 1 varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävää haki 5 henkilöä. Seudullisesti kilpailukykyiseen palkkaukseen siirtyminen vaiheittain Ammattiryhmittäin palkat ovat seudullisessa vertailussa kilpailukykyiset Vaiheittain siirtyminen ammattiryhmittäin aloitettu erityislastentarhanopett ajien osalta. 23

SIVISTYSLAUTAKUNNAN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Varhaiskasvatussuunnitelman uudistaminen Uuden varhaiskasvatussuunnite lman valmistelu yhdessä henkilöstön, perheiden ja sidosryh-mien kanssa Uusi varhaiskasvatussuun nitelma otetaan käyttöön 1.8.2017 Uusi varhaiskasvatussuunnit elma valmistuu aikataulun mukaisesti. Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Tulot Asiakasmaksutulojen vähentyminen uuden asiakasmaksulain myötä... - 173 000 Menot Henkilöstökulujen lisäys uusien perustettavien lapsiryhmien myötä... + 81 000 VARHAISKASVATUSPALVELUT TOT 1 4 ED V. 1 4 + / - ed.v ERO Kulurakenne % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 TA17 EST Tot % Toimintatulot 715 733-2,5 % 2 003 91,4 1 877 1 830-173 35,7 Toimintakulut -4 273-4 281-0,2 % -13 294 100,6-12 881-13 375-81 32,1 79,8 TOIMINTAKATE -3 559-3 548 0,3 % -11 291 102,3-11 003-11 545-254 31,5 68,8 POISTOT -24-48 -50,1 % -72 100,0-137 -72 0 33,3 0,4 Sisäiset menot -1 172-1 122 4,5 % -3 323 100,0-3 164-3 323 0 35,3 19,8 TILIKAUDEN TULOS -4 755-4 719 0,8 % -14 686 101,7-14 304-14 940-254 32,4 100,0 Kansalaisopisto Sitovuus: sivistyslautakunta, brutto (informatiivinen valtuustoon nähden) Vastuuhenkilö: rehtori Anita Heino Arvio toiminnallisista muutoksista ja riskeistä Siilinjärvellä väestön vaihtuvuus on melko vilkasta ja se aiheuttaa haasteita myös kansalaisopiston toiminnalle. Tieto kansalaisopiston tarjoamista palveluista ei nähtävästi tavoita kovin hyvin uusia kuntalaisia. Tämä voi olla syynä kurssien peruuntumisasteen nousulle. Kansalaisopisto hakee tähän nyt muutosta jakamalla syksyn opinto-oppaan kuuden vuoden tauon jälkeen jokaiseen talouteen ja suunnittelemalla syyskaudelle hieman enemmän kursseja. Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet 2017 SIVISTYSLAUTAKUNNAN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Kansalaisopiston opetustilojen ja välineiden uusiminen Henkilöstön osaamisen kehittäminen Tiedottamisen, viestinnän ja Hankinnat ennakkosuunnitelman mukaisesti eri ainealueilla 1. DigiOsaava- ja Erasmus -hankkeet 2. Yksilöllisten tarpeiden mukainen koulutus Sähköiseen markkinointiin Opiskelija- ja opettajapalaute 4 (asteikolla1 5) 24 1. Opiskelijoiden määrä vähintään 5 hlöä 2. Täydennyskoulutusp äiviä 15 1. 100 uutta kävijää/ tykkääjää Opiskelijapalaute tiloista ja välineistä oli 3,99. Opettajien palaute kerätään vuoden lopussa. Arviointi vuoden lopussa Arviointi vuoden lopussa

SIVISTYSLAUTAKUNNAN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN markkinoinnin kehittäminen panostaminen Tulojen ja menojen arvioidaan toteutuvan suunnitellusti. KANSALAISOPISTO TOT 1 4 ED V. 1 4 25 2. Uusi, sähköinen opas valmis viim. kevään 2018 kursseista Toimintatulot 88 97-9,2 % 202 100,2 184 202 0 43,7 Toimintakulut -241-242 -0,4 % -711 100,1-691 -711 0 33,9 74,4 TOIMINTAKATE -153-145 5,5 % -509 100,0-507 -509 0 30,0 53,2 Sisäiset menot -83-84 -0,6 % -245 100,0-249 -245 0 34,1 25,6 TILIKAUDEN TULOS -236-229 3,3 % -754 100,0-756 -754 0 31,3 100,0 Kirjasto Sitovuus: sivistyslautakunta, brutto (informatiivinen valtuustoon nähden) Vastuuhenkilö: kirjastotoimenjohtaja Maarit Kuusela Arvio toiminnallisista muutoksista ja riskeistä Käyttösääntömuutosten euromääräiset vaikutukset näyttävät jäävän suhteellisen pieniksi huhtikuun toteuman perusteella. Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet 2017 SIVISTYSLAUTAKUNNAN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Koha -kirjastojärjestelmän käyttöönotto ja sen kehittämistyöhön osallistuminen Asiakaspalvelun parantaminen käyttösääntömuutoksilla Aukiolon laajentaminen / palveluiden kehittäminen pääkirjastossa Sähköisten aineistojen tarjoaminen asiakkaille Kehittämis- ja kokeilutoiminta, hanketoiminta Kirjaston henkilöstö mukana järjestelmän kehittämisessä Kirjastojärjestelmän vaihtumisesta ja kirjastolain muutoksista aiheutuvat muutokset käyttösääntöihin Omatoimisen asioinnin kokeilu aamuisin klo 9 10 automaatiota hyödyntäen E-kirjojen ja e-lehtien hankinta, aineiston käytön opastus Hankerahojen hakeminen kehittämisja kokeilutoimintaan esim. mediakasvatukseen, kirjavinkkaukseen, työpajoihin jne. Jatkuva ammattitaidon/osaam isen kehittäminen. Mahdollisuus olla mukana keskeisen työvälineen kehittämistyössä. Tyytyväiset asiakkaat, joustavammat palveluprosessit Laajemman aukiolon mahdollistaminen omatoimisen asioinnin avulla Asiakkaiden tarpeiden mukainen valikoima e-aineistoja tarjolla Valtionavustuksen saaminen vähintään yhteen hankkeeseen vuosittain + / - ed.v ERO Kulurakenne % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 TA17 EST Tot % Koha-kirjastojärjestelmä on otettu onnistuneesti käyttöön ja osallistuminen kehittämistyöhön on aloitettu Varausmaksujen poistumisesta on saatu asiakkailta positiivista palautetta Suunnittelu meneillään teknisten ratkaisujen osalta On toteutunut, e- kirjoja ja e-lehtiä asiakkaiden käytössä vuoden alusta On toteutunut, valtionavustusta on saatu 2 hankkeeseen, alakoululaisille mediakasvatushank keeseen ja yläkoululaisille e-

aineistoihin liittyvään hankkeeseen Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Tulot Valtionavustuksia hanketoimintaan... + 10 600 KIRJASTO TOT 1 4 ED V. 1 4 Toimintatulot 26 18 43,8 % 28 138,3 31 39 11 92,2 Toimintakulut -266-277 -3,7 % -842 100,0-831 -842 0 31,6 69,5 TOIMINTAKATE -240-258 -7,0 % -814 98,7-800 -803 11 29,5 66,3 POISTOT -9-5 66,4 % -27 99,4-9 -27 0 33,3 2,2 Sisäiset menot -112-112 0,3 % -342 100,0-335 -342 0 32,8 28,3 TILIKAUDEN TULOS -362-376 -3,8 % -1 183 99,1-1 144-1 172 11 30,6 100,0 Liikuntapalvelut Sitovuus: sivistyslautakunta, brutto (informatiivinen valtuustoon nähden) Vastuuhenkilö: liikuntatoimenjohtaja Timo Hyötyläinen Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet 2017 SIVISTYSLAUTAKUNNAN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Terveys- ja erityisliikunnan kehittäminen kaikki ikäryhmät huomioiden Erityisliikuntajärjestöje n yhteistyön kehittäminen Yhteistyön lisääminen Työkuntoon hankkeen käynnistymisen kautta + / - ed.v ERO Kulurakenne % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 TA17 EST Tot % Idea-/yhteistoimintatapahtumien järjestäminen 4 6 uutta ryhmää vuoden 2017 aikana Kaksi ryhmää käynnistetty 2 tapahtumaa/vuosi Yksi tapahtuma toteutettu Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Menot Liikuntapaikkojen kunnossapitomenot kasvaneet... - 20 000 Tulojen arvioidaan toteutuvan suunnitellusti. Palvelujen ostossa kasvua kunnossapitokuluissa liikuntapaikkojen talvikunnossapidon ostopalveluissa. Muilta osin talousarvio toteutunut suunnitellusti. LIIKUNTAPALVELUT TOT 1 4 ED V. 1 4 + / - ed.v ERO Kulurakenne % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 TA17 EST Tot % Toimintatulot 8 9-15,3 % 20 99,1 23 20 0 37,8 Toimintakulut -312-307 1,4 % -867 102,3-857 -887-20 35,9 59,0 TOIMINTAKATE -304-298 1,9 % -847 102,4-833 -867-20 35,9 57,7 POISTOT -27-25 6,4 % -80 100,0-70 -80 0 33,3 5,3 Sisäiset tulot 25 0 Sisäiset menot -175-173 1,2 % -537 100,0-546 -537 0 32,5 35,7 TILIKAUDEN TULOS -505-496 1,9 % -1 463 101,4-1 423-1 484-20 34,5 100,0 26

Nuoriso- ja kulttuuripalvelut Sitovuus: sivistyslautakunta, brutto (informatiivinen valtuustoon nähden) Vastuuhenkilö: nuoriso- ja kulttuuritoimenjohtaja Tuula Pärnänen Arvio toiminnallisista muutoksista ja riskeistä Siilinjärven kunta on nuorekas; lapsiperheiden ja nuorten osuus kunnan väestöstä on merkittävä. Tämä näkyy nuorisotoimessa mm. koulunuorisotyön kasvavassa roolissa, tieto- ja neuvontatyön suuntaamisessa ja työn jatkamisessa yläkouluilla. Ehkäisevän päihdetyöntekijän tehtäväkuvaa myös valmistellaan, ja tämän työn on tarkoitus tukea nuorten mielekästä vapaa-ajantoimintaa sekä mahdollistaa osaltaan matalan kynnyksen palvelupisteen ja -mallin saamista kuntaan. Monialainen yhteistyö asettaa omat haasteensa nuorisotoimen työkentällä; samoin nuorten riittävän kuulemisen varmistaminen. Kulttuuritoimen osalta kulttuurikasvatussuunnitelmaa valmistellaan ja se tulee olemaan osana koulujen opetussuunnitelmaa. Yhdistysten ja järjestöjen kanssa on luotu hyviä toimintamalleja ja pitkäjänteistä yhteistyötä syvennetään mm. tapahtumapäivien uusissa toimintalinjoissa. Yleis- ja kohdeavustuksia hakeneiden kasvava määrä ja haettujen avustusten suuruus kertoo toimintakentän laajenemisesta; Suomi100-juhlavuoden jälkeen ei avustusmäärärahoja ole kuitenkaan tässä määrin jaettavissa. Tavoitteet 2017 2019 SIVISTYSLAUTAKUNNAN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Nuorten palveluverkoston kehittäminen ja nuorten vaikutusmahdollisuuksien parantaminen, Nuorisovaltuuston vahva osallisuus Ennaltaehkäisevän päihdetyön tilaisuuksien ja kiinnostavuuden lisääminen Etsivän nuorisotyön vakiinnuttaminen ja nuorten auttaminen Nuorisotalotoiminta Po1nt portaalin ja mobiilisovelluksen, Nuortenideat,fi - aloitekana-van tunnettuus ja NUVA yhteistyön syventäminen Päihdevalistustilaisuud et suunnataan etenkin yläkouluille sekä nuorten vanhemmille. Ehkäisevän päihdetyöntekijän työpanos näkyy koulunuorisotyössä ja II-asteen oppilaitoksissa ennaltaehkäisevänä työnä. Erityisnuorisotyön ja etsivän työpanos suunnataan ennaltaehkäisevään työhön. Lisätään talotoiminnan pienryhmätoimintoja ja 27 Nuorten aktiivinen osallistuminen päätöksentekoon ja aloitteisiin ja Nuorten tieto- ja neuvonta-/ matalakynnyksen pisteen saamiset Päihdetyö ja valistus on ennaltaehkäisevää ja merkityksellistä ja näkyy nuorten päihdehakuisen ja huumemyönteisen vapaa-ajanvieton vähenemisenä. Yksilötyötä, pienryhmien toimintoja ja yhteistyötä eri toimijoiden kanssa lisätään (mm. JOPO, nuorten naisten ryhmä ja poikaryhmä). Laadukkaan toiminnan lisääminen Nuorten tieto- ja neuvontatyössä Ahmolla Pärkki2.0 - pisteessä nuorten osallisuus avainasemassa. Suinille pyritään saamaan myös selkeä neuvontapiste. Ehkäisevän päihdetyön työntekijän tehtävänkuvaa valmistellaan ja pyritään perustamaan kuntaan EPTkoordinaattorin tehtävä vuoden -17 aikana/2018 alusta. Etsivä nuorisotyö on kunnan nuorisotoimen toteuttamaa toimintaa (2 HTV). Yksilö- ja pienryhmätoimintaa on järjestetty talvella - 17 osana ko. työmenetelmiä. Nuorisotalojen aukioloaikoja ja

SIVISTYSLAUTAKUNNAN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Museotoiminnan kehittäminen Harjamäen kulttuuripolun kokeilu ja käyttöönotto Yhteistyön syventäminen paikallisten järjestöjen ja toimijoiden kanssa Lasten ja nuorten kulttuuritarjonnan monipuolistaminen Museokokoelmien ylläpito ja luetteloinnin ajan tasalle saattaminen toimintaryhmien avoimuutta nuorten toiveet huomioiden alueellisesti ja eri ikäryhmittäin Pöljän kotiseutumuseon yleisötyön kohdentaminen Siilinjärven alakoululaisiin, erityisesti 5.- luokkalaisiin Kulttuuripolku/mobiiliopastus Harjamäen sairaala-alueelle Tilaisuuksien suunnittelu ja järjestäminen yhdessä järjestöjen/toimijoiden kanssa Suomi100 juhlavuon-na teemalla Yhdessä hyvää! 100 lahjaa lähimmäiselle Osallistuminen Lastenkulttuurin saatavuuden parantaminen -hankkeeseen. Toteutus yhteistyössä LASTU -lastenkulttuurin edistämiskeskuksen kanssa. Kokoelmien olosuhteiden seuranta ja tietojen siirtäminen digijärjestelmään. Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta ja kehittäminen, nuorten osallisuuden, pienryhmätoiminnan ja mm. liikunnallisuuden lisääminen Koululaisten ja opiskelijoiden vierailut museoilla 400 500 henkilöä/vuosi Kuntalaisten omatoiminen tutustuminen miljööseen Osallistujia tilaisuuksissa vähintään 8 000 henkilöä Koululaisten aktivointi taiteen ja kulttuurin harrastamiseen johtaa myöhemmin hakeutumiseen eri vapaa-ajan harrasteryhmiin. Asiakaslähtöinen museoaineisto toimintoja suunnitellaan ja toteutetaan nuorisolähtöisesti ja liikuntakerhoja on viikoittain (skeitti, sähly, jääkiekko). Kulttuurikasvatussuu nnitelmaa laaditaan; se tulee osaksi opetussuunnitelmaa -työryhmä perustettu Kulttuuripolun luominen Harjamäkeen kesken. Suomi100 juhlavuoden tapahtumia on järjestetty useita. Kuntalaisille on lisätty markkinointia ja käsiohjelmien jakelua toteutettu eri toimipisteissä. LASTUn kanssa on toteutettu erinäisiä työpajoja alakouluilla sekä nuorten pienryhmissä. Museokokoelmatyö kesken. Tulot Tieto- ja neuvontatyön hanketyöntekijän jatkorahoitus OKM:ltä... + 26 000 Menot Ehkäisevän päihdetyön työntekijän palkkaus... - 28 000 28

NUORISO- JA KULTTUURIPALVELUT TOT 1 4 ED V. 1 4 + / - ed.v ERO Kulurakenne % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 TA17 EST Tot % Toimintatulot 27 39-30,7 % 87 100,6 98 87 1 31,3 Toimintakulut -199-179 11,3 % -670 102,9-622 -689-19 29,7 70,5 TOIMINTAKATE -172-140 23,1 % -583 103,2-524 -602-19 29,5 61,6 POISTOT -1-1 -36,1 % -2 91,4-5 -2 0 33,3 0,2 Sisäiset menot -98-86 14,0 % -286 100,0-272 -286 0 34,1 29,3 TILIKAUDEN TULOS -270-226 19,3 % -872 102,2-801 -890-19 31,0 100,0 29

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Sosiaali- ja terveyspalvelut Sitovuus: valtuusto, brutto Vastuuhenkilö: sosiaali- ja terveysjohtaja Kati Kantanen Toiminta-ajatus Sosiaali- ja terveyspalvelut on yksi kunnan viidestä palvelualueesta. Sosiaali- ja terveyspalveluiden (palvelualue) sitovuustaso sisältää tulosalueina yhteiset palvelut, sosiaali- ja perhepalvelut, pakolaishuolto, hoiva- ja vanhuspalvelut, terveyspalvelut ja erikoissairaanhoito. Sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelualue ylläpitää ja lisää kunnan asukkaiden hyvinvointia, terveyttä, omatoimisuutta ja toimintakykyä toimivalla, vaikuttavalla ja tehokkaalla sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisuudella. Arvio toiminnallisista muutoksista ja riskeistä Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lain valmistelun etenemistä odotetaan tapahtuvan kesän 2017 aikana, jonka jälkeen tulevan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelu on konkreettisemmalla tasolla. Mikäli lainsäädännön valmistelu viivästyy, niin alkuvuottakin leimaava sosiaali- ja terveyspalveluiden tulevaisuuden epävarmuus kasvaa huomattavasti. Tällä tulee olemaan vaikutusta henkilöstön saatavuuteen sekä osaavan henkilöstön sitouttamiseen. Rakennemuutoksessa menestymisen mahdollisuuksia luovat tuottavuuden kasvun lisäksi korkeatasoinen osaaminen ja osaavan henkilöstön saatavuus. Siilinjärven sosiaali- ja terveyspalveluiden henkilöstöä on ollut mukana vaikuttamassa maakunnan tulevaan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistapaan sekä välillisesti kunnan tulevaan palvelutarjontaan ja -tasoon maakunnallisessa valmistelutyössä. Tämän valmistelutyön loppuraportit ovat valmistumassa touko-kesäkuun aikana. Kokonaisuutena työllisyystilannetta voidaan kuvata kunnantasolla olevan hyvä, mutta pitkäaikaistyöttömyyden kasvu on lisääntynyt. Tämä on merkittävä riski, sillä taloudellisten vaikutusten lisäksi, pitkäaikaistyöttömyys vaikuttaa haitallisesti sekä terveyteen että hyvinvointiin. Työttömyyden pitkittymisen ja toistuvuuden on havaittu alentavan työkykyä ja lisäävän kuolleisuutta. Pitkäaikaisen työttömyyteen vaikuttaminen edellyttää lisätoimenpiteitä. Sosiaali- ja terveyspalveluissa on jouduttu sisäilman laadusta johtuvien toimitilaongelmien yhteydessä väistötilanteisiin, jotka on toteutettu siten, että kielteisiä vaikutuksia palvelutoimintoihin tulee mahdollisimman vähän. Väistöistä huolimatta toimitilat ovat edelleen yksi keskeinen riski sosiaali- ja terveyspalveluissa. 30

Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet 2017 Suunnittelukauden tavoite 2017 2019 Palvelutasosta huolehditaan. Kustannusja laatu-taso säilyy kilpailukykyisenä. Yhä useampi ulkokuntalainen valitsee kunnan terveysaseman perusterveydenhuollon palveluiden järjestäjäksi Luodaan palveluita yhteen kokoamalla hyvinvointikeskusmalli, jota voidaan tarjota osaksi maakunnan alueellista hyvinvointikeskusverkosto a Kunnassa toteutetaan ikääntyneiden ympärivuorokautista hoivaa lähipalveluna siten, VALTUUSTON SITOVAT TAVOITTEET Tavoitetaso Riskiarvio TOTEUTUMINEN Henkilöstömitoitukset vastaavat tarpeita. Suhteellinen asema suhteessa kuntien sote -nettotoimintamenoihin säilyy. Palveluiden koettu laatu säilyy hyvänä. Kunnan terveyspalveluiden valinneiden määrä kasvaa Valmistellaan hyvinvointikeskusmalli, toiminnallinen monialainen kokonaisuus, joka edistää palveluiden alueellista /seudullista käyttöä, yhteistoimintaa ja asiakaskohtaista palvelun yhteensovittamista Lyhytaikaishoitoyksikön Mummon Kammarin toteutus käynnistyy 2017. Linjataan 31 Kilpailukykyinen palvelutuotanto turvaa parhaiten kunnan palvelut sote-uudistuksen yhteydessä Jos käyttö ei toteudu, mittakaavaetu jää hyödyntämättä Ilman laadukasta ja innovatiivista palvelutoimintaa on vaarana, että palveluvalikoima kunnasta vähenee sote-uudistuksen yhteydessä Valinnanmahdollis uus kunnan alueella jää puutteelliseksi, Sosiaali- ja terveyspalveluiden henkilöstömitoitukset vastaavat pääsääntöisesti tarpeita. Henkilöstömitoitusta korjataan elo-syyskuussa aloittavilla uusilla työntekijöillä vastaanottopalveluissa (lääkäri-hoitaja työpari), opiskelijaterveydenhuoll ossa ja lastenneuvolassa (terveydenhoitaja) sekä kotihoidossa (2 lähihoitajaa). Kuntaliiton toteuttama tilasto kunnan suhteellisesta asemasta kuntien sotenettomenoihin valmistuu tilinpäätösvaiheessa. Palveluiden laatua ei ole asiakastyytyväisyyskysel yillä mitattu tammihuhtikuun välillä. Kunnan terveyspalveluiden valinneiden määrä on kasvanut tilinpäätöksestä 44 henkilöllä. 4/2017 lopussa vaihtaneita oli 579 henkilöä. Kevään aikana on valmisteltu hyvinvointikeskusmallia konkreettisesti siten, että suunnitelmat Yhdessähankkeen osalta ovat edenneet. Hanke sisältää perhekeskustoimintamall in kehittämisen ja käyttöönoton, erityistason ja vaativimman tason palveluiden kehittämisen sekä osaamis- ja tukikeskuksen yhteistyöalueelle. Lyhytaikaishoidon Mummon Kammarin investorin kilpailutus on valmisteltu kevään 2017

että riittävä valinnanmahdollisuus kunnan alueella toteutuu suunnitelma muista 2018 al-kaen toteutettavista yksiköistä. jolloin palvelu joudutaan hakemaan kunnan ulkopuolelta aikana. Kilpailutus käynnistyy 5/2017. Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT YHTEENSÄ TOT 1 4 ED V. 1 4 + / - ed.v % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 ERO TA16 EST Tot % TOIMINTATUOTOT 1 915 1 856 3,2 % 6 543 102,2 7 409 6 686 143 29,3 0 0 0 Henkilöstökulut -6 811-6 721 1,3 % -22 214 98,7-21 431-21 924 290 30,7 29,7 Palvelujen ostot -13 729-13 396 2,5 % -41 449 99,1-39 337-41 063 386 33,1 55,6 Aineet ja tarvikkeet -562-535 5,0 % -1 772 100,0-1 675-1 772 0 31,7 2,4 Avustukset -1 004-1 482-32,2 % -4 204 96,4-4 893-4 054 150 23,9 5,5 Muut kulut -528-500 5,6 % -1 604 101,8-1 500-1 633-29 32,9 2,2 TOIMINTAKULUT -22 634-22 633 0,0 % -71 243 98,9-68 835-70 446 797 31,8 95,4 TOIMINTAKATE -20 719-20 777-0,3 % -64 700 98,5-61 427-63 760 940 32,0 86,3 Kulurakenne POISTOT -112-159 -29,6 % -336 100,0-418 -336 0 33,3 0,5 Sisäiset tulot 202 222-9,2 % 784 100,0 792 784 0 25,8 Sisäiset menot -927-1 001-7,4 % -3 096 100,0-3 071-3 096 30,0 4,2 TILIKAUDEN TULOS -21 556-21 716-0,7 % -67 348 98,6-64 124-66 409 940 32,0 100,0 Toimintatuotot Toimintatulojen toteutumaan vaikuttavat palvelualueeseen kuuluvat Nuoret Duuniin hanke, Pohjois-Savon lastensuojelun kehittämisyksikkö, Pakolaishuolto ja Työllisyystoiminta, joiden tulot kirjautuvat viiveellä ja vuosittain eri suuruisina. Yhteensä näiden yksiköiden tulojen toteutuma on 15 %. Toimintatuottoja arvioidaan kertyvän yhteensä 143 000 euroa enemmän, jossa 150 000 euroa on toimeentulotuen ja työllisyyden alhaisemmasta käytöstä johtuvaa alitusta ja 301 000 euroa budjetointi vaiheessa ei tiedossa olevaa tuloa omassa toiminnassa. Toimeentulotuen avustuksiin budjetoitiin tuloja 150 000 euroa. Perustoimeentulon siirtyessä Kelan hoidettavaksi oli siirtymävaiheessa kunnan mahdollisuus myöntää vuoden vaihteessa 3 kk:lle perustoimeentulotukea. Budjetissa perustoimeentulotukimenoihin varattiin 300 000 euroa, josta 50 % arvioitiin saatavan valtiolta korvausta. Perustoimeentulotukimenoja toteutui noin 30 000 euroa, johon saatava valtion korvaus on 15 000 euroa. Tämän johdosta toimintatuotot alittuvat 135 000 euroa. Työllisyyden palkkatukeen varattiin 280 000 euroa, johon budjetoitiin tuloja valtion korvauksena 130 000 euroa. Palkkatuen käytön toteutuma on 10,4 % ja loppuvuoden arvion mukaan se jää 50 000 euroa alle budjetin, jonka johdosta myös tulot vähenevät 25 000 euroa. Omassa toiminnassa tulojen toteutuma on 31,7 % ja alkuvuonna tuloja on kertynyt 279 000 euroa enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavana ajankohtana. Myyntituottojen toteutuma on 36,4 %, johon vaikuttavat budjetointivaiheessa ei-tiedossa olleet laskutukset. Maksutuottojen toteutuma on 30,5 %, joka on lähes prosentin verran parempi kuin edellisenä vuonna ja tähän vaikuttaa lähinnä asiakasmaksujen korotus. Omassa toiminnassa toimintatuloja arvioidaan kertyvän 301 000 euroa budjetoitua enemmän seuraavasti: Hyvinvointineuvolassa tulot ylittyvät 25 000 euroa lähinnä Tarinaharjun vastaanottokeskuksen laskutuksesta ja muilta kunnilta saatavista kotikuntakorvauksista. Lastensuojelussa tuloja saadaan 158 000 euroa enemmän mm. Tarinaharjun vastaanottokeskukselle palvelujen myynnistä 47 000 euroa, hallinto-oikeuden päätöksen 32

perusteella toiselta kunnalta laskutettavasta sijoituksesta 51 000 euroa, ammatillisiin perhekotiin sijoituksen laskutuksesta 51 000 euroa ja muita tuloja 9 000 euroja. Vammaisten subjektiivisissa palveluissa on uusi vakuutusyhtiöiltä saatava korvaus 55 000 euroa. Hoiva- ja vanhuspalvelujen asumispalveluissa tulot alittuvat 64 000 euroa lähinnä Mummon kammarin budjetoinnin jälkeen paikkamäärän vähenemisestä johtuen. Vanhan Pappilan palvelukodin tulot ylittyvät kotikuntakorvauksissa 42 000 euroa, joka ei ollut tiedossa budjetointivaiheessa Mielenterveyden ja päihdehuollon asumispalveluissa kotikuntakorvaukset ylittyvät 22 000 euroa. Vastaanottopalveluissa alkuvuoden toteutuman perustella tuloja arvioidaan kertyvän 31 000 euroa enemmän. Suunterveydenhuollossa kotikuntakorvauksia arvioidaan kertyvän edellisen vuoden verran, joka on 25 000 euroa enemmän. Toimintakulut Toimintakulujen toteutumasta puuttuu ostolaskuja 532 000 euroa, jolloin toteutumaksi muodostuu 23 166 000 euroa eli 32,50 % (+2,3 % ed. vuoteen ). Toimintakulujen arvioidaan alittuvan yhteensä 797 000 euroa, jossa erikoissairaanhoidon alitusta 563 000 euroa, toimeentulotuen avustuksen alitusta 270 000 euroa, työmarkkinatuen kuntaosuuden kasvua 50 000 ja omassa toiminnassa alitusta 14 000 euroa. Erikoissairaanhoidon toteutuma on 35 %, 487 000 euroa enemmän kuin ed. vuonna. Erikoissairaanhoitoon arvioidaan budjetoidusta alitusta 566 000 euroa, joka johtuu vuoden 2016 tilinpäätöksen arvioitua alemmasta tasosta (lähinnä kilpailukykysopimuksesta). Ennusteen mukaan erikoissairaanhoidon kasvuksi tilinpäätökseen verrattuna jää budjettiin 884 000 euroa, josta 260 000 euroa on varattu Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin vanhojen alijäämien kattamiseen. Tällöin hoitolaskutuksen kasvuksi vuodelle 2017 jää 624 000 euroa (2,3 %). Ennuste pohjautuu siihen, että loppuvuoden hoitolaskutuksen kuntalaskutus on edellisen vuoden tasolla. Perustoimeentulotukeen budjetoitiin 3 kuukauden toimeentulotukimenoja yhteensä 300 000 euroa, josta toteutui noin 30 000 euroa. Tämän johdosta avustukset jäävät 270 000 euroa alle budjetin. Työmarkkinatuen kuntaosuuden toteutuma on ollut koko alkuvuoden korkea 34,3 %. Työmarkkinatukimenot olivat edellisenä vuonna 985 000 euroa ja niiden arvioidaan olevan kuluva vuonna 1 120 000 euroa, joka on 50 000 euroa yli budjetoidun. Omassa toiminnassa toimintakuluja on toteutunut 31 % ja toimintakulujen arvioidaan jäävän 14 euroa alle budjetin seuraavasti: Henkilöstökulut alittuvat 260 000 euroa: Kevan eläkemaksut jäävät ennakkotiedon mukaan 151 000 euroa alle Työllisyyden palkkatuki arvioidaan jäävän 50 000 euroa alle budjetoidun Suunterveydenhuollossa oikomishoito siirtyy ostopalveluna toteutettavaksi, jolloin henkilöstökulut alittuvat 59 000 euroa Palvelujen ostot ylittyvät 123 000 euroa: Lastensuojelun perhehoidon palvelujen ostot ylittyvät 44 600 Kehitysvammaisten asumispalvelujen ostot ylittyvät 40 000 Vammaisten kuljetuspalvelut ylittyvät 20 000 Suunterveydenhuollon oikomishoidon ostopalvelut ylittyvät 59 000 euroa Vastaanottopalvelujen ja suunterveydenhuollon asiakaspalvelujen ostoissa jäädään 40 000 euroa alle budjetin 33

Avustukset ylittyvät 70 000 euroa: Vammaisten subjektiivissa palveluissa henkilökohtaisen avuntarve ylittyy 100 000 euroa Lastensuojelussa avustukset alittuvat 30 000 euroa Aineet, tavarat ja tarvikkeissa alkuvuoden toteutumaa nostaa noro-epidemia ja ilmaisjakelun piirissä olevat uudet kalliit hoitotarvikkeet mm. diabetestarvikkeet Muissa kuluissa vuokrakulut ylittyvät 26 000 euroa. Yhteiset palvelut Sitovuus: sosiaali- ja terveyspalvelut, brutto (informatiivinen valtuustoon nähden) Vastuuhenkilö: sosiaali- ja terveysjohtaja Kati Kantanen Arvio toiminnallisista muutoksista ja riskeistä Lääkärien hoitotekstien sanelujen purku on kevään aikana ruuhkautunut. Tekstejä on ollut purkamassa 2-3 tekstinkäsittelijää. Osittain ruuhkautumiseen on vaikuttanut terveysaseman vaihtajien määrä, joita huhtikuun lopussa oli 579 henkilöä. Ruuhkahuipun purkuun on ollut hankaluuksia saada apua ostopalveluna tuotettuna. Kesän ajaksi purkaminen turvataan palkkaamalla vuosilomien sijainen. Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Toteutuu budjetoidusti. YHTEISET PALVELUT TOT 1 4 ED V. 1 4 + / - ed.v % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 ERO TA16 EST Tot % Toimintatulot 1 2 0 554 100,0 621 554 0 0,2 Toimintakulut -838-861 -2,7 % -2 418 100,0-2 465-2 418 0 34,7 83,5 TOIMINTAKATE -837-859 -2,6 % -1 864 100,0-1 844-1 864 0 44,9 64,4 Kulurakenne POISTOT -38-55 -31,2 % -114 100,0-107 -114 0 33,3 4,0 Sisäiset menot -115-120 -4,4 % -362 100,1-355 -362 0 31,8 12,5 TILIKAUDEN TULOS -990-1 035-4,3 % -2 340 100,0-2 306-2 341 0 42,3 100,0 34

Sosiaali- ja perhepalvelut Sitovuustaso: sosiaali- ja terveyslautakunta, brutto (informatiivinen valtuustoon nähden) Vastuuhenkilö: sosiaali- ja perhepalveluiden johtaja Minna Pitkänen Arvio toiminnallisista muutoksista ja riskeistä Perustoimeentulotuen myöntäminen siirtyi Kansaneläkelaitokselle vuoden 2017 alusta. Kuntaan jäi täydentävän sekä ehkäisevän toimeentulotuen myöntäminen. Sosiaalityössä ja sosiaaliohjauksessa on siirron jälkeen näkynyt asiakkaiden tarve saada ohjausta mm. toimeentulotuen uudelleen arviointiin ja taloudellisten asioiden selvittämiseen Kelan kanssa. Siilinjärven keskustassa hyvinvointineuvolan perheneuvonta, psykologipalvelut, perheoikeudelliset palvelut, sosiaalityö ja lastenneuvolan palvelut siirtyivät tammikuun lopussa samoihin tiloihin Innocumille. Tilat sijoittuvat samaan kerrokseen lastensuojelun ja lapsiperheiden sosiaalityön kanssa. Pohjois-Savon lastensuojelun kehittämisyksikkö koordinoi syksyllä käynnistynyttä kokeilua lyhytaikaisen perheiden varallaolorinkiä, jossa on mukana Kuopio ja Siilinjärvi. Toimintamallilla on tavoitteena mahdollistaa, kiireellisissäkin sijoituksissa, perhehoito aina, kun se on lapsen tarpeet huomioiden mahdollista. Toimintamalli on koettu hyväksi virka-aikaisissa ja etenkin virka-ajan ulkopuolisissa kiireellisissä sijoitustilanteissa ja kokeilu on lisännyt sijoituksia perhehoitoon. Siilinjärvi on mukana Kuopion alueen työllisyyskokeilussa yhdessä Kuopion ja Tuusniemen kanssa. Kuopion alueen kokeilussa kehitetään asiakaslähtöisen palvelun tuottamismalleja pitkäaikaistyöttömien palveluissa. Kokeilussa Te-toimiston resurssit yhdistetään kunnan resursseihin. Kokeilun alkamisajankohta on elänyt ja viimeisimmässä hallituksen esityksen mukaan aloitus olisi 1.8. TOPI-työelämään ohjaavat palvelut hanketyöntekijä aloitti huhtikuussa ja hänen työ kohdentuu yritysyhteistyöhön ja työhönvalmennukseen. Työkykyselvityksiin pyrittiin saamaan lisäresurssia OTE-hankkeen kautta, mutta hanke ei saanut rahoitusta. Työmarkkinatukea yli 300 päivää saaneiden määrän kasvun jatkuminen nostaa työmarkkinatuen kuntaosuutta suunnitellusta. Vammaispalveluiden sekä kehitysvammapalveluiden palvelutarpeissa on kasvua mm. tiiviimmän tai tukevamman palvelun tarpeista johtuen. Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet 2017 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Alueelliseen työllisyyskokeiluun osallistuminen ja kokeilun edellyttämien palveluiden järjestäminen kunnan pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi Perheasioiden sovittelu työmuodon vakiinnuttaminen käytäntöön Lastensuojelupalvelujen painopisteen muutos Uusien työllistymistä edistävien mallien kehittäminen ja käyttöön ottaminen Perheasioiden sovittelun työmuodon tarjoaminen eroperheille Perheen varhainen tukeminen peruspalveluissa ja tukeminen avohuollossa oikeaaikaisesti, 35 Kustannusten kasvu taittuu. Pitkäaikaistyöttömien määrän kasvu taittuu. Toimintamalli saatettu käytäntöön Sijaishuollossa laitoshoito vähenee ja perhehoito lisääntyy, lastensuojelun avohuollon asiakasmäärä vähenee Lakiesitystä alueellisesta kokeilusta ei ole vielä annettu hallitukselle. TOPI-hankkeessa järjestetään yksilöllistä työhönvalmennuspalve lua pitkäaikaistyöttömille. Esite palvelusta on laadittu. Sijaishuollossa 60 % perhehoidossa ja 40 % laitoksissa. Avohuollon asiakasmäärä ei ole laskenut tammikuusta,

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN perhehoidon vahvistaminen asiakkuudessa ka 170 lasta /kk. Itsemääräämisoikeuden vahvistamista koskevien lakimuutosten huomioiminen kehitysvammahuollossa Asiakkaiden itsemääräämistä tuetaan kuitenkaan turvallisuutta vaarantamatta. Kehitysvammahuollo n yksiköt laativat suunnitelman siitä, miten rajoitustoimenpiteiden käytön tarvetta yksiköissä pyritään vähentämään. Yksiköissä on laadittu 6/2017 mennessä suunnitelmat, joiden toteutumista arvioidaan henkilöstön kesken pidettävissä kokouksissa kuukausittain Asiantuntijaryhmän perustaminen ja suunnitelman laatiminen on käynnistynyt yksiköissä. Henkilöstö on kouluttautunut kehitysvammalain muutoksiin. Rajoitustoimenpiteitä arvioidaan jatkuvasti. Moniammatilliseen yhteistyöhön panostaminen perustoimeentulo-tuen Kela-siirron jälkeen Kelalta tulleiden yhteydenottojen alkuarviointia kehittämällä pyritään varmistamaan tarkoituksenmukaisiin palveluihin ohjautuminen. 100 % käsitellään 7 päivässä (THL raportointi). Prosessikuvaus on tehty 4/2017 mennessä ja arvioitu 8/2017 mennessä Toteutunut 95 %. Prosessin vaiheet on tunnistettu ja toimintaa on organisoitu prosessin mukaisesti. Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta SOSIAALI- JA PERHEPALVELUT TOT 1 4 ED V. 1 4 + / - ed.v % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 ERO TA16 EST Tot % Toimintatulot 378 519-27,2 % 1 000 107,8 1 845 1 078 78 37,8 Toimintakulut -4 321-4 954-12,8 % -15 764 99,3-15 945-15 656 108 27,4 96,9 TOIMINTAKATE -3 943-4 435-11,1 % -14 764 98,7-14 100-14 578 186 26,7 90,2 Kulurakenne POISTOT -4-12 -12 0 0,1 Sisäiset tulot 2 2-1,5 % 208 100,0 201 208 0 0,9 Sisäiset menot -147-143 3,1 % -494 100,0-510 -494 0 29,9 3,1 TILIKAUDEN TULOS -4 092-4 576-10,6 % -15 062 98,8-14 409-14 876 186 27,2 100,0 Tulot Toimintatuottojen edelliseen vuoteen (-27,2 %) alhaisempi toteutuma johtuu perustoimeentulotuen siirtymisestä Kelan hoidettavaksi. Joulukuun 2016 loppuun mennessä kuntien oli mahdollista myöntää perustoimeentulotukea tammi maaliskuulle 2017, jonka johdosta perustoimeentulotuen valtion korvauksiin budjetoitiin tuloja 150 000 euroa. Perustoimeentulotukimenot jäivät alle arvioidun ja valtion korvausta saadaan noin 15 000 euroa eli tulot jäävät 135 000 euroa alle suunnitellun. Kaikkiaan toimintatuottoja arvioidaan kertyvän 78 000 suunniteltua enemmän lähinnä palvelujen myynneistä, jotka eivät ole olleet tiedossa budjetointivaiheessa tai ovat edellisiltä vuosilta kirjattavia tuloja. Perustoimeentulotuen valtion korvaus... - 135 000 Työllisyyden palkkatuki... - 25 000 Hyvinvointineuvolan palvelujen myynti Tarinaharjun vastaanottokeskukselle ja kotikuntakorvaukset... + 25 000 Lastensuojelun sijoituksesta toiselta kunnalta saatava 36

korvaus (hallinto-oikeuden päätös)... + 50 000 Lastensuojelun erityskustannuksista korvaus valtiolta... + 51 000 Lastensuojelun myyntitulot Tarinan vastaanottokeskukselta... + 57 000 Vammaisten subjektiivisissa palveluissa edellisen vuoden tulokirjaukset ja vakuutusyhtiön korvausmäärän kasvu... + 55 000 Menot Toimintakulujen toteutuma edelliseen vuoteen verrattuna on -12,8 %, joka johtuu avustuksissa perustoimeentulotukimenojen siirtymisestä Kelalle. Henkilöstökuluissa työllisyyden hoitoon on varattu 448 000 euroa (205 000 euroa enemmän kuin tp 2016). Huhtikuun toteutumassa on palkkatukityöllistämisen palkkoja 63 000, kesätyöllistämisen varaus 105 000 tulee toteutumaan, mutta palkkatukityöllistämisen arvioidaan jäävän 50 000 alle budjetoidun. Oman toiminnan henkilöstökuluissa muodostuu alitusta Kevan eläkemaksuissa 28 000. Palvelujen ostojen toteuma on alle ajankohdan kertymän, mutta toteumasta puuttuu laskuja. Palvelujen ostoissa muodostuu ylitystä lastensuojelun perhehoidossa 50 000, mutta vastaavasti perhehoitoon tulee toisen kunnan maksuvastuuna vastaava tulo. Sijoittaminen perhehoitoon on esisijainen sijaishuollon muoto ja perhehoidon lisääminen on toiminnallinen tavoite. Kehitysvammaisten asumispalvelujen ostojen arvioidaan ylittyvän 40 000. Vammaisten kuljetuspalvelujen toteutuma on korkea ja ylitystä arvioidaan muodostuvan 20 000. Avustusten toteutumasta puuttuu isoja laskuja mm. vammaisten subjektiivisista palveluista henkilökohtainen apu ja työmarkkinatuen kuntaosuus. Avustuksissa alitusta muodostuu perustoimeentulotukimenoissa 270 000 ja ylitystä arvioidaan muodostuvan vammaisten subjektiivisissa palveluissa 100 000 ja työmarkkinatuen kuntaosuudessa 50 000. Kevan eläkemaksut jäävät alle ennakkotiedon... - 28 000 Työllisyyden palkkatukityöllistäminen... - 50 000 Hyvinvointineuvolan henkilöstökulut... + 10 000 Lastensuojelun perhehoidon Kuel-maksut... + 6 000 Lastensuojelun perhehoidon palvelujen ostot... + 44 600 Kehitysvammaisten asumispalvelujen ostot... + 40 000 Vammaisten kuljetuspalvelut... + 20 000 Perustoimeentulotukimenot... - 270 000 Vammaisten subjektiivisissa palveluissa avustukset... + 100 000 Työmarkkinatuen kuntaosuus... + 50 000 37

Hoiva- ja vanhuspalvelut Sitovuus: sosiaali- ja terveyslautakunta, brutto (informatiivinen valtuustoon nähden) Vastuuhenkilö: hoito- ja vanhustyön johtaja Marja Kavilo Arvio toiminnallisista muutoksista ja riskeistä Hoiva- ja vanhuspalveluissa vahvistettiin varahenkilöstön henkilöstöresurssia neljällä uudella lähihoitajan vakanssilla sekä kotihoidon yöhoitoa kahdella lähihoitajan vakanssilla helmikuun alusta alkaen. Varahenkilöstö työskentelee koko tulosalueella sijaistaen henkilöstön äkillisiä lyhytaikaisia poissaoloja. Henkilöstöresurssin lisäyksellä on kyetty vastaamaan lyhytaikaisiin poissaoloihin yhä paremmin erityisesti kotihoidon tulosyksikössä, sillä 65 % varahenkilöiden työpanoksesta on alkuvuoden aikana kohdistunut kotihoidon alueelle. Kotihoidon sähköisen ovenavauksen projekti päättyi huhtikuussa 2017 eli jatkossa kotihoidon henkilökunta avaa asiakkaan oven erillisen sähköisen ovenavausjärjestelmän kautta. Tämä on nopeuttanut asiakkaiden avun saantia äkillisissä tilanteissa ja lisännyt asiakasturvallisuutta. Lisäksi sähköisen ovenavauksen käyttöönotolla on pystytty tehostamaan kotihoidon toimintaa. Hoiva- ja vanhuspalveluiden henkilöstön osaamista on kehitetty 7 opintopisteen laajuisella (1,5 vuotta) gerontologisen hoitotyön koulutuksella, lisäksi on päivitetty henkilöstön ensiaputaitoja ja koulutettu sisäisesti uusia työntekijöitä RAI toimintakyvyn arviointimittariston käyttöön. Lyhytaikaishoidon yksikön Mummon Kammarin uudisrakennuksen osalta käynnistyy investointihanke 5/2017. Nykyisten toimitilojen sisäilmaongelmat ovat aiheuttaneet toiminnan kannalta haastavia ratkaisuja eli toimintaa on jouduttu supistamaan ja kiinteistön käyttöä rajaamaan pienemmälle alueelle. Lyhytaikaishoidon yksikön toiminnalle on riskinä toimitilojen sisäilmaongelman paheneminen niin, ettei toimitiloissa ole mahdollista työskennellä uudisrakennuksen käyttöönottoon saakka. Korvaavia tiloja lyhytaikaishoidon käyttöön ei ole löydetty. Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet 20177 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Hoiva- ja vanhuspalveluiden palveluprosessien tuloksellisuus ja peruspalveluiden turvaaminen Hoiva- ja vanhuspalveluiden toimintaprosessien ja palveluketjujen saumattomuus Palveluiden saaminen lain edellyttämän aikataulun mukaisesti: Kotihoito Kiireellinen 1 vrk Kiireetön 7 vrk Asumispalvelut 90 vrk Palveluiden saaminen: - Kotihoito palvelutarpeen mukaisesti 1-3 vrk, kiireellisissä tapauksissa välittömästi -Asumispalvelut 34 vrk Hoiva- ja vanhuspalveluiden resurssien tehokas hyödyntäminen Hoiva- ja vanhuspalveluiden henkilöstön kehittävä ja tuloksellinen työote Hoiva- ja vanhuspalveluiden varahenkilöstön käytön toimintamallin juurruttaminen ja tehostaminen RAI-toimintakykyarvioinnin käyttö hoivaja vanhuspalveluiden palvelutuotannossa Varahenkilöstön työpanoksella pystytään sijaistamaan 92 % lyhytaikaispoissaoloist a (1 3 vrk) RAI-toimintakykyarvioinnit on tehty uudelle asiakkaalle kahden kuukauden kuluessa asiakkuuden alkamisesta ja muille asiakkaille kuuden kuukauden välein. Varahenkilöstöllä on pystytty sijaistamaan 95,1 % lyhytaikaispoissaoloista RAI-toimintakykyarviointi on tehty 99 %:lle uusista asiakkaista/asukkaista kahden kuukauden kuluessa asiakkuuden alkamisesta. Muille asiakkaille eli jo pidempään palveluiden piirissä olleille on 94 %:lle tehty uusi RAI- 38

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Hoiva- ja vanhuspalveluiden henkilöstön osaamisen kehittäminen syventämällä gerontologisen hoitotyön osaamista Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Hoito- ja palvelusuunnitelmat on kaikille asiakkaille laadittu RAI:n tulosten mukaisesti. Hoiva- ja vanhuspalveluiden henkilöstö on suorittanut 7 opintopistettä gerontologisen täydennyskoulutuksen koulutuskokonaisuude sta toimintakyvyn arvio kuuden kuukauden välein. Hoito- ja palvelusuunnitelmat on laadittu 25 %:lle asiakkaista RAI:n tulosten mukaisesti. Hoiva- ja vanhuspalveluiden henkilöstö on suorittanut 7 opintopistettä gerontologisen täydennyskoulutuksen koulutuskokonaisuudest a HOIVA- JA VANHUSPALVELUT TOT 1 4 ED V. 1 4 +/- ed.v % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 ERO TA16 EST Tot % Toimintatulot 588 499 18,0 % 2 330 100,3 2 235 2 336 6 25,3 Toimintakulut -4 010-3 701 8,4 % -12 888 99,7-12 125-12 843 45 31,1 94,6 TOIMINTAKATE -3 422-3 203 6,9 % -10 558 99,5-9 890-10 507 51 32,4 77,4 Kulurakenne POISTOT -30-45 -89 100,0-135 -89 0 33,3 0,7 Sisäiset tulot 7 8-14,3 % 24 100,0 30 24 0 27,2 Sisäiset menot -198-211 -6,4 % -646 100,0-662 -646 0 30,6 4,8 TILIKAUDEN TULOS -3 643-3 451 5,6 % -11 268 99,5-10 656-11 217 51 32,3 100,0 Tulot Toimintatuottoja on kertynyt 89 000 euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. Vanhan Pappilan palvelukeskuksen tuloihin ei budjetointivaiheessa ollut tiedossa toiselta kunnalta saatavaa kotikuntakorvausta, jonka johdosta tulot ylittyvät 42 000 euroa. Mielenterveyden ja päihdehuollon asumispalveluissa kertyy tuloja 22 000 euroa arvioitua enemmän kotikuntakorvauksissa. Sen sijaan asumispalveluissa alkuvuoden toteutuman mukaan tulot jäävät 64 000 euroa alle arvion lähinnä budjetoinnin jälkeen Mummon kammarin paikkamäärän vähenemisestä johtuen. Yhteensä tulot toteutuvat lähelle budjetoitua. Menot Kun toimintakuluihin on kirjattu kaikki ostolaskut, ovat kulut 347 000 euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. Toimintakuluihin on budjetoitu 763 000 euroa enemmän kuin tilinpäätös 2016 oli. Henkilöstökulujen alitusta muodostuu Kevan eläkemaksuissa. Henkilöstökulujen toteutuma on ajankohtaan nähden korkeahko ja mikäli jatkossa kuukausierät nousevat yli huhtikuun tason mm. vuosilomien ja muiden sijaisten käytöstä johtuen, eivät budjetoidut henkilöstökulut tule riittämään. Palvelujen ostojen toteutuma on korkeahko lähinnä ikääntyneiden tehostetun asumispalvelujen ostojen vuoksi. Palvelujen ostojen ei arvioida ylittyvän, koska palvelujen ostojen luonteista menoerää on budjetoitu avustuksiin palveluseteleihin. Aineet, tavarat ja tarvikkeet toteutumaa nostavat ilmaisjakelun hoitotarvikkeiden ostot mm. kalliimmat diabetestarvikkeet ja alkuvuoden noroepidemia. 39

40

Terveyspalvelut Sitovuus: sosiaali- ja terveyslautakunta, brutto (informatiivinen valtuustoon nähden) Vastuuhenkilö: vs. johtava lääkäri Katri Hollmén Arvio toiminnallisista muutoksista ja riskeistä Alkuvuodesta mielenterveys- ja päihdepalvelut muuttivat sisäilmaongelmien vuoksi Innocumiin. Toiminnan käynnistymiseen siellä on liittynyt alkuhankaluuksia, joista pääosin on selvitty ja pieniä korjauksia vielä tehdään. Pääterveysasemalla on huhtikuun lopussa alkanut remontti kuntotutkimuksessa havaittujen kiireellisimpien korjaustarpeiden vuoksi. Työterveyshuollon tiloihin on tehtävä välttämätön kattoremontti kesällä 2017 eikä tiloja voida silloin käyttää. Remontin ajalle on suunniteltu ajanvarauksetonta työterveyshuollon akuuttivastaanottoa pääterveysaseman tiloihin. Tilaongelmat ovat hankaloittaneet toimintaa. Vastaanottopalveluissa on aloitettu pitkäaikaissairaiden hoitosuunnitelmien teko ja aiheeseen liittyen tehdään tutkimusta. Sähköisen yhteydenottopyynnön käyttöönottoa on valmisteltu. Kryohoitolaitteet on hankittu ja otettu käyttöön. Suun terveydenhuollossa on edelleen jouduttu uusimaan iäkkäitä epäkuntoisia hammasröntgenlaitteita. Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet 2017 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Vastaanottotoiminna n kehittäminen Potilasturvallisuutee n liittyvän kaatumisen ehkäisyn toimintamallin jalkauttaminen kuntoutus-yksikössä Toimintamallin kehittäminen Fysioterapiassa tehdään Frat, Frop, sppb ja ympäristöarviointi. Laaditaan kuntoutukselliset toimenpiteet ja tarvittaessa jatkolähettäminen laajaan kaatumisvaaran arvioon Sote:n mallin mukaisesti. Päivätasolla palvelujen kysyntä ja tarjonta kohtaavat vertailumittauksessa paremmin 80 %:lle yli 70 vuotiaista fysioterapian asiakkaista on tehty kaatumisriskiarvio Toteutettu syksyllä 2016, tältä pohjalta muutoksia tehty, seurantakysely talvella 17 18 Kaatumisriskiarvio on tehty nyt noin 30 %:lle. TERVEYSPALVELUT TOT 1 4 ED V. 1 4 +/- ed.v % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 ERO TA16 EST Tot % Toimintatulot 915 828 10,5 % 2 629 102,1 2 663 2 685 56 34,8 Toimintakulut -3 498-3 655-4,3 % -11 679 99,2-11 230-11 590 89 29,9 87,1 TOIMINTAKATE -2 583-2 827-8,6 % -9 051 98,4-8 567-8 906 145 28,5 66,9 Kulurakenne POISTOT -40-59 -31,4 % -121 100,0-176 -121 0 33,3 0,9 Sisäiset tulot 193 213-9,1 % 552 100,0 562 552 0 35,0 Sisäiset menot -467-527 -11,4 % -1 594 100,0-1 544-1 595 0 29,3 12,0 TILIKAUDEN TULOS -2 897-3 200-9,5 % -10 214 98,6-9 725-10 069 145 28,4 100,0 Tulot 41

Toimintatuottojen toteutumaa nostaa alkuvuoden puolella vuodeosaston täysi täyttöaste noroepidemiasta johtuen ja vastaanottopalvelujen myyntitulot. Toimintatuottoja arvioidaan kertyvän enemmän kotikuntakorvauksista ja myyntituloista yhteensä 56 000 euroa. Vastaanottopalvelujen myyntitulot... + 31 000 Suunterveyden huollon kotikuntakorvaukset... + 25 000 Menot Toimintakulujen toteutuma kaikkien laskujen kirjaamisen jälkeen on 129 000 euroa alle edellisen vuoden. Henkilöstökulut ovat 117 000 euroa vähemmän kuin edellisenä vuonna ja henkilöstökulujen arvioidaan alittuvan 137 000 euroa. Palvelujen ostojen toteutuma kaikkien kulukirjausten jälkeen on lähellä edellisen vuoden tasoa. Vastaanottopalveluissa ja suunterveyden huollon asiakaspalvelujen ostoissa jäädään 40 000 euroa alle arvion alkuvuoden toteutuman mukaan. Muissa kuluissa vuokrakulut ylittyvät 29 000 euroa. Kevan eläkemaksut alittuvat ennakkotiedosta... - 78 000 Suunterveydenhuollon henkilöstökulut alittuvat oikomishoidon muuttuessa ostopalveluksi... - 59 000 Suunterveyden huollon oikomishoidon ostopalvelu... + 59 000 Asiakaspalvelujen ostot vastaanottopalveluissa... - 30 000 Asiakaspalvelujen ostot suunterveydenhuollossa... - 10 000 Vuokrakulut mm. Mielenvireyden Innocumin vuokrat... + 29 000 Erikoissairaanhoito Sitovuus: sosiaali- ja terveyslautakunta, brutto Vastuuhenkilö: vs. johtava lääkäri Katri Hollmén Arvio toiminnallisista muutoksista ja riskeistä Paikkapulasta johtuvaa erikoissairaanhoidon ylimääräistä käyttöä ei ole ollut. Suuria toiminnallisia muutoksia ei ole tehty. KYS laskuttaa vuonna 2017 kunnilta vanhoja alijäämiä. Sairaanhoitopiirin mukaan talousarviossa pysyminen vuonna 2017 on haasteellista. Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta ERIKOISSAIRAANHOITO TOT 1 4 ED V. 1 4 + / - ed.v % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 Kulurakenne Tot % Toimintatulot 0 0 Toimintakulut -9 916-9 450 4,9 % -28 430 98,0-27 013-27 867 563 34,9 100,0 TOIMINTAKATE -9 916-9 450 4,9 % -28 430 98,0-27 013-27 867 563 34,9 100,0 POISTOT 0 0,0 Sisäiset tulot 0 Sisäiset menot 0 0,0 TILIKAUDEN TULOS -9 916-9 450 4,9 % -28 430 98,0-27 013-27 867 563 34,9 100,0 Menot Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tammi-huhtikuun kuntalaskutus on 477 t suurempi kuin edellisenä vuonna. Talousarvovaiheessa vuodelle 2016 arvioitiin erikoissairaanhoidon kasvuksi 780 t, joka jäi 563 t alle arvion. Vuoden 2016 lähtötilanteen muutoksesta johtuen erikoissairaanhoidon arvioidaan jäävän 563 t alle budjetoidun, mikäli loppuvuoden kuntalaskutus ei oleellisesti enää kasva edellisestä vuodesta. Budjettiin on varattu 260 000 euroa vanhojen alijäämien kattamiseen ja ennusteen mukaan hoitolaskutuksen kasvuksi jää 624 000 euroa (2,3 %) 42

Kevan eläkemaksut... - 46 000 Asiakaspalvelujen ostot... - 517 000 TALOUS- JA TUKIPALVELUT Tilintarkastus Sitovuus: valtuusto, brutto Vastuuhenkilö: tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Päivi Hiltunen Toiminta-ajatus Siilinjärven kunnan tarkastussäännön mukaan lautakunnassa on puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä kolme muuta jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Kuntalain mukaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja. Tarkastuslautakunta seuraa tilintarkastajan tarkastussuunnitelman toteutumista ja muutoinkin tehtävien suorittamista. Tarkastuslautakunta valmistelee valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioi ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Tarkastuslautakunta on jakanut keskuudessaan seurantavastuut hallinto-organisaation päävastuualueiden mukaisesti. Tarkastuslautakunta esittelee tilintarkastajan antaman tilintarkastajakertomuksen ja oman arviointikertomuksensa suoraan valtuustolle. Valtuusto päättää vastuuvapauden myöntämisestä hyväk-syessään tilinpäätöksen. Arvio toiminnallisista muutoksista ja riskeistä Uuden tarkastuslautakunnan aloittaessa toimintansa koulutukseen resurssoidaan etupainotteisesti. Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet 2017 VALTUUSTON SITOVAT TAVOITTEET Suunnittelukauden tavoite 2017 2019 Valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat Arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla Tavoitetaso Riskiarvio TOTEUTUMINEN Valittu tilintarkastusyhteisö Tulostavoitteiden toteutumisen selvittäminen ja raportointi tehtäväalueittain valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden sekä kuntastrategian 2025 perusteella Lakisääteisen tilintarkastussopimu ksen kilpailutus uudelle valtuustokaudelle Lakisääteinen tilintarkastus on kilpailutettu ja palveluntuottaja valittu vv. 2017 2018 43

Tarkastuslautakunna n arvioinnilla todennetaan kunnanhallituksen toimintakertomuksessa antamaa selvitystä asetettujen talousarviovuoden tavoitteiden toteutumisesta Uuden tarkastuslautakunna n arviointitoiminnan suunnitelmallisuus, luotettavuus, objektiivisuus, systemaattisuus, toiminnan kehittäminen 44

Suunnittelukauden tavoite 2017 2019 Arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää Huolehtia kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta Valvoa kuntalain 84 :ssä säädetyn sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuustolle tiedoksi Valmistella kunnanhallitukselle esitys tehtäviä koskeviksi hallintosäännön määräyksiksi sekä arvioinnin ja tarkastuksen talousarvioksi VALTUUSTON SITOVAT TAVOITTEET Tavoitetaso Riskiarvio TOTEUTUMINEN Edellisen vuoden arviointikertomuksen ja tilintarkastuksen raporttien perusteella tehtyjen toimenpiteiden selvittäminen Talouden tasapainotusohjelma Tytäryhteisöjen tilintarkastaja kunnan tilintarkastusyhteisöstä Ajan tasalla oleva sidonnaisuusrekisteri kunnan verkkosivuilla Hallintosääntö Talousarvio Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Talousarvio toteutuu suunnitellun mukaisesti. TILINTARKASTUS TOT 1 4 ED V. 1 4 Saadun selvityksen perusteellisuus ja vaikuttavuus. Korjaavien toimenpiteiden suorittaminen. Tasapainotuksen riittämättömyys tai toteutumattomuus Tiedonkulun toimimattomuus Sidonnaisuusilmoitu sten puutteellisuus. Esteellisyys päätöksenteossa. Hallintosäännön puutteellisuus tai toimimattomuus Alibudjetointi. Tarkastuspäivien riittävyys. +/- ed.v % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 ERO TA17 EST Tot % TOIMINTATUOTOT 0 0 0 Kulu rakenne Henkilöstökulut -6-6 2,2 % -34 100,0-22 -34 0 18,1 42,8 Palvelujen ostot -8-5 48,5 % -45 100,0-29 -45 0 17,7 56,7 Aineet ja tarvikkeet 0 100,0 0 0 0 0,0 0,5 Avustukset 0 0,0 Muut kulut 0 0,0 0 0,0 0,0 TOIMINTAKULUT -14-11 24,0 % -79 100,2-51 -79 0 17,8 100,0 TOIMINTAKATE -14-11 24,0 % -79 100,2-51 -79 0 17,8 100,0 POISTOT 0 0 0 0,0 Sisäiset tulot 26 27-0,6 % 79 100,0 51 79 0 33,3 Sisäiset menot 0 0,0 TILIKAUDEN TULOS 12 15-19,0 % 0 50,0 0 0 0 4402,9 100,0 45

46

Ympäristöterveyspalvelut Sitovuus: valtuusto, netto Vastuuhenkilö: vs. ympäristöterveysjohtaja Emilia Savolainen Toiminta-ajatus Tulosalue vastaa kunnan viranomaiselle määrättyjen ympäristöterveydenhuollon tehtävien hoitamisesta ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnissa (Kaavi, Lapinlahti, Rautavaara, Siilinjärvi ja Tuusniemi). Lisäksi hoidetaan Kuopion kaupungin eläinlääkintähuollon tehtäviä Kuopion ja Siilinjärven välisen ostopalvelusopimuksen mukaisesti. Ympäristöterveyspalveluiden tarkoituksena on turvata lainsäädännön vaatimusten mukainen suunnitelmallinen, säännöllinen, laadukas, terveyshaittoja ja -vaaroja sekä kuluttajien taloudellisia tappioita ehkäisevä paikalliseen riskinarvioon ja valtakunnalliseen valvontaohjelmaan perustuva ympäristöterveydenhuollon tehtävien hoito. Tähän sisältyy myös laadukas ja tarkoituksenmukainen kunnallinen eläinlääkintähuolto sekä eläinlääkäripäivystys. Yhteistoimintaalueella turvataan koko ympäristöterveydenhuollon riittävien palvelujen saatavuus ja toiminta siten, että toiminta on tehokasta, tasapuolista sekä avointa. Arvio toiminnallisista muutoksista ja riskeistä Juankoski liittyi Kuopioon vuoden 2017 alusta. Jatkossa yhteistoiminta-alue myy eläinlääkintäpalvelut Juankosken osalta Kuopion kaupungille. Terveysvalvonnan Kuopio hoitaa jatkossa itse. Tämän jälkeen ei ole tiedossa uusia muutoksia yhteistoiminta-alueeseen. Ympäristöterveydenhuolto siirtyy maakuntahallinnon hoidettavaksi tämän hetkisen tiedon mukaan 1.1.2019 alkaen. Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet 2017 Suunnittelukauden tavoite 2017 2019 Ympäristöterveydenhuollo n rakenne muotoutetaan kuntamuutosten seurauksena tehokkaasti käytettävissä olevia resursseja hyödyntäen VALTUUSTON SITOVAT TAVOITTEET Tavoitetaso Riskiarvio TOTEUTUMINEN Ympäristöterveydenhuoll on rakenne on muotoutettu kuntarakenteen muutoksen seurauksena tehokkaasti toimivaksi kokonaisuudeksi Suunnittelun ja toteutuksen edistyminen Toteutunee YMPÄRISTÖTERVEYSLAUTAKUNNAN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Yhteneväiset toimintatavat ja osaamisen varmistaminen Henkilöstöresurssien jakautuminen eläinlääkintähuollossa tasaisesti koko yhteistoimintaalueelle Ympäristöterveyden valvonta on kattavaa Henkilöstö osallistuu sisäiseen ja ulkoiseen täydennyskoulutukseen. Ulkoisessa koulutuksessa saatu tieto jaetaan organisaatiossa eteenpäin. Luodaan käytännöt töiden tasaamiseksi eri toimipisteiden välillä Huolehditaan, että valvontasuunnitelma Jokainen osallistuu oman toimialansa koulutukseen / Aluehallintoviraston työkokouksiin vuosittain Työmäärä jakautuu mahdollisimman tasaisesti eläinlääkäreiden kesken, jolloin myös sijaisten tarve voidaan optimoida Valvontasuunnitelma toteutuu vähintään 70 47 Toteutunee Tavoitteeseen pyritään Tavoitteeseen pyritään

ja riittävää toteutuu pääsääntöisesti huolimatta kiireellisempien, akuuttien tehtävien hoidosta %:sti Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Toteutuu talousarvion mukaisesti. YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUT TOT 1 4 ED V. 1 4 +/- ed.v % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 ERO TA17 EST Tot % TOIMINTATUOTOT 311 338-8,0 % 1 320 98,5 1 271 1 300-20 23,6 Kulu rakenne Henkilöstökulut -409-453 -9,6 % -1 431 97,9-1 386-1 401 30 28,6 76,3 Palvelujen ostot -23-18 24,2 % -171 100,0-118 -171 0 13,3 9,3 Aineet ja tarvikkeet -7-7 -8,2 % -34 100,0-28 -34 0 20,3 1,8 Avustukset -14-18 -23,7 % -60 100,0-53 -60 0 23,0 3,3 Muut kulut -26-21 24,2 % -75 100,0-65 -75 0 34,3 4,1 TOIMINTAKULUT -478-517 -7,5 % -1 771 98,3-1 650-1 740 30 27,0 94,8 TOIMINTAKATE -167-179 -6,6 % -451 97,7-379 -440 10 37,0 24,0 POISTOT 0-4 -96,3 % -1 100,0-13 -1 0 32,8 0,0 Sisäiset tulot 0-100,0 % 5 100,0 6 5 0 0,0 Sisäiset menot -25-30 -15,7 % -96 100,0-96 -96 0 26,7 5,2 TILIKAUDEN TULOS -193-214 -9,9 % -542 98,1-482 -532 10 35,5 100,0 48

Maaseutuhallinto Sitovuus: valtuusto, netto Vastuuhenkilö: maaseutujohtaja Juha Nykänen Toiminta-ajatus Juankosken, Kuopion, Suonenjoen ja Varkauden kaupunkien sekä Kaavin, Leppävirran, Rautalammin, Rautavaaran, Siilinjärven, Tervon, Tuusniemen ja Vesannon kuntien alueella toimivan Sydän-Savon maaseutupalvelujen tehtävänä on huolehtia maaseudun elinkeinojen, elinolosuhteiden ja palvelujen kehittämisestä sekä maaseutuelinkeinoja koskevien viranomaistehtävien hoitamisesta. Maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen toimielimiä ovat maaseutulautakunta, sen mahdollisesti asettamat jaostot sekä sen alainen palveluorganisaatio, Sydän-Savon maaseutupalvelu. Yhteistoiminta-alueella turvataan maaseutuhallinnon palvelujen saatavuus ja toiminta siten, että toiminta on tehokasta, tasapuolista ja avointa. Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet 2017 MAASEUTULAUTAKUNNAN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Maaseutuviranomais- ja kehittämispalvelujen saavutettavuus Jokaisessa sopimuskunnassa toimii vähintään yksi toimipiste Sähköisiä palveluja kehitetään ja asiakkaiden valmiutta niiden hyö-dyntämiseen Palvelu nykyisissä toimipisteissä Sähköisiä maatalouden Eu-tukihakemuksia 96 % tukea hakeneista tiloista Toteutumassa Sähköistä tukihakua aktivoidaan Henkilöstön ammattitaidon hyödyntäminen Palveluiden hallittu kustannuskehitys Viranomaistehtävien lisäksi annetaan maaseudun yritys- ja kehittämispalveluja Yhteistyön tiivistäminen sidosryhmien kanssa Viranomaistehtävät 75 % Kehittämistehtävät 25 % Toimintamenot edellisen vuoden 2016 tasolla Toteutunee Toteutunee Maaseudun kehittämisen tehostu-minen Aktivoidaan maatilatalousyrityksiä kehittämistoimissa ja maa-seututoimijoita toiminta-ympäristön kehittä-misessä Maatilayrityskohtainen aktivointi / kehittämistarvekartoitu s 5 vuoden välein. Maaseutuohjelmat tai vastaavat kehittämistarveselvityk set on tehty. Kehittämistoimenpitei den painopiste maatilojen sukupolvenvaihdosvaihee ssa olevissa maatiloissa Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Henkilöstökulut palkantarkistusten myötä 14 t budjetoitua suuremmat. Vastaavasti säästöjä asiantuntijapalvelujen ostoissa, koska kehittämistoimia voidaan tehdä omana työnä tehtävänkuvatarkastusten myötä. 49

MAASEUTUHALLINTO TOT 1 4 ED V. 1 4 +/- ed.v % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 ERO TA17 EST Tot % TOIMINTATUOTOT 181 190-5,0 % 722 100,0 706 722 0 25,1 Kulu rakenne Henkilöstökulut -192-186 3,4 % -601 102,3-594 -615-14 31,9 74,3 Palvelujen ostot -12-12 -2,8 % -92 86,3-83 -79 13 12,6 9,6 Aineet ja tarvikkeet -3-1 122,0 % -12 87,0-4 -10 2 26,8 1,2 Avustukset #JAKO/0! -5 100,0-4 -5 0 0,0 0,6 Muut kulut -27-29 -8,8 % -79 100,6-81 -79-1 34,2 9,6 TOIMINTAKULUT -233-228 2,2 % -788 100,0-767 -788 0 29,6 95,3 TOIMINTAKATE -53-38 38,5 % -66 100,2-61 -66 0 79,7 8,0 POISTOT 0 0 0,0 Sisäiset tulot 0 Sisäiset menot -13-14 -6,1 % -39 100,0-39 -39 0 33,3 4,7 TILIKAUDEN TULOS -66-52 26,5 % -105 100,1-99 -105 0 62,4 100,0 Pelastustoimi Sitovuus: valtuusto, brutto Vastuuhenkilö: talousjohtaja Pekka Takkinen Toiminta-ajatus Pohjois-Savon kunnat ovat sopineet pelastustoimen järjestämisestä siten, että Pohjois-Savon alueella pelastustoiminnasta vastaa Kuopion kaupunki. Pelastustoimi toteutetaan alueellisesti lainsäädännön, sisäministeriön päätösten ja ohjeiden, kuntien erityisolosuhteiden sekä aluepelastuslautakunnan päättämän palvelutason mukaisesti. Arvio toiminnallisista muutoksista ja riskeistä Ei tiedossa olevia toiminnallisia muutoksia tai riskejä talousarviovuonna. Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Toteutuu talousarvion mukaisesti. PELASTUSTOIMI TOT 1 4 ED V. 1 4 +/- ed.v % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 ERO TA17 EST Tot % TOIMINTATUOTOT 0 Kulu rakenne Henkilöstökulut -5-9 -43,5 % -26 86,8-26 -23 4 20,0 1,4 Palvelujen ostot -526-521 1,0 % -1 579 100,0-1 521-1 579 0 33,3 98,5 Aineet ja tarvikkeet -1 100,0-1 0 0,0 0,0 Avustukset 0 0,0 Muut kulut 0 0,0 0 0,0 0,0 TOIMINTAKULUT -532-531 0,2 % -1 607 99,8-1 547-1 603 4 33,1 100,0 TOIMINTAKATE -532-531 0,2 % -1 607 99,8-1 547-1 603 4 33,1 100,0 POISTOT 0 0,0 Sisäiset tulot 0 Sisäiset menot 0 0 0,0 TILIKAUDEN TULOS -532-531 0,2 % -1 607 99,8-1 547-1 603 4 33,1 100,0 50

Talous- ja tukipalvelut Sitovuus: valtuusto, brutto Vastuuhenkilö: talousjohtaja Pekka Takkinen Toiminta-ajatus Talous- ja tukipalveluiden sitovuustaso sisältää kunnan sisäisiä tukipalveluita tuottavat tulosalueet joita ovat talouspalvelut, tietotekniikkapalvelut, ruoka- ja puhtauspalvelut ja muut tukipalvelut (sisäinen tarkastus/sisäisen valvonnan ja riskien hallinnannan ohjaus ja seuranta, asumispalvelut sekä asiakirjahallinto ja aulapalvelut). Arvio toiminnallisista muutoksista ja riskeistä Talousarviolainojen keskikorko tullee olemaan vuoden aikana n. 1,1 %. Negatiiviseksi kääntyneen korkotason kustannukset suojauksissa ovat arviolta n. 52 t vuoden ajalta eli noin 7 8 % korkokulujen kokonaismäärästä. Vaihtuvakorkoisten luottojen suojausaste on vuoden vaihteessa 54 % ja koko lainakannan suojausaste noin 74 %. Taloustilanteen myönteinen kehitys tullee vaikuttamaan korkotasoa nostavasti etenkin pitkissä koroissa. Muutoksen ei kuitenkaan ennusteta olevan nopean eikä riskin talousarvion toteutumisen suhteen. Tietotekniikkapalveluissa tietojärjestelmien toimintavarmuuden ylläpito on vaikeutunut henkilöstön heikentyneen saatavuuden vuoksi. Heikkoa saatavuutta on korvattu käyttämällä ulkoista palvelua korvaamaan noin 1 henkilötyövuoden määräistä vajetta ylläpitotoiminnoissa. Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet 2017 Suunnittelukauden tavoite 2017 2019 Talouden hallinta ja kehittymisen arviointi perustuu kehittymistä kuvaaviin skenaarioihin Lainanhoitokuluissa ei tapahdu hallitsematonta muutosta mahdollisista korkovaihteluista huolimatta Palvelutuotannon tukena ovat ajanmukaiset ja toimintavarmat tietojärjestelmät. Mahdollistetaan digitalisaation hyödyntäminen palvelutuotannossa ja asiakaspalvelussa. Hallittu aluehallinnon uudistamisen aiheuttama tukipalvelujen tuotantotarpeen muutos VALTUUSTON SITOVAT TAVOITTEET Tavoitetaso Riskiarvio TOTEUTUMINEN Valitaan tavoiteltava kehityspolku väestötekijöiden muutokseen perustuvan skenaarion pohjalta Enimmillään noin 2/3- osa lainasalkusta on sidottu 5/10 vuoden korkoon tai suojattu korkojohdannaisilla Palvelutuotannon tuki järjestetään tarkoituksenmukaisella tavalla joko omana toimintana tai ulkoistettuna palvelutuottajalle Ennakkoarvio uudistuksen aiheuttamista muutoksista ja uudistuksen huomioonottaminen resursseihin liittyvissä ratkaisuissa 51 Onnistuminen skenaarioiden peruslähtökohtien arvioinnissa Alhainen korkotaso pitkäaikaisena tekee suojauksesta kannattamattoman Käyttöpalveluiden tuottaminen siirtyy entistä enemmän ulkoisten toimijoiden varaan; riippuvuus ulkoisesta toimijasta ja sopimushallinnasta kasvaa Uudistukseen liittyvien ratkaisujen viivästyminen ja mahdollinen epätietoisuus ratkaisuista ja niiden vaikutuksista kuntatasolle Taloussuunnitelman 2018 2020 arvio ja 10 vuoden skenaariotarkastelut valmistelussa. Lainanhoitokuluissa ei ole tällä hetkellä odotettavissa ennakoimattomia muutoksia korkotason negatiivisuudesta tai vaihteluista johtuen. Tietojärjestelmien toimintavarmuuden ylläpitäminen on edellyttänyt ulkoisten palveluiden enenevää käyttöä; henkilöstön saatavuus ao. tehtäviin on heikentynyt oleellisesti. Arviot tukipalveluiden siirtyvistä resursseista tehty. Lopullinen resurssien allokointi arvioitava. ja tapahtuu taloussuunnitelman valmistelun yhteydessä.

Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Talous- ja tukipalveluiden sitovuustason talousarvio toteutuu ennustetarkkuuden rajoissa suunnitellusti ja toteuma mahdollisesti alittanee hieman talousarvion. TALOUS- JA TUKIPALVELUT TOT 1 4 ED V. 1 4 + / - ed.v % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 ERO TA-EST Tot % TOIM INTATUOTOT 270 268 0,9 % 1 020 100,0 1 002 1 020 0 26,5 Kulu rakenne Henkilöstökulut -1 555-1 563-0,5 % -4 919 98,5-4 865-4 847 72 31,6 53,0 Palvelujen ostot -534-615 -13,2 % -1 269 103,5-1 353-1 313-44 42,1 14,4 Aineet ja tarvikkeet -584-567 2,8 % -1 522 100,0-1 505-1 522 0 38,3 16,7 Avustukset 0 0 0 0 0 0 0,0 M uut kulut -175-236 -25,7 % -449 106,7-679 -479-30 39,0 5,2 TOIM INTAKULUT -2 848-2 981-4,5 % -8 158 100,0-8 403-8 161-2 34,9 89,3 TOIMINTAKATE -2 578-2 714-5,0 % -7 139 100,0-7 401-7 141-2 36,1 78,1 POISTOT -97-82 18,4 % -292 100,0-263 -292 0 33,3 3,2 Sisäiset tulot 2 896 2 920-0,8 % 8 072 100,0 8 099 8 072 0 35,9 Sisäiset menot -225-224 0,6 % -687 100,0-673 -687 0 32,8 7,5 TILIKAUDEN TULOS -5-100 -95,1 % -46 103,8-1 175-48 -2 10,6 100,0 Talous- ja tukipalveluiden hallinto Sitovuus: kunnanhallitus, brutto (informatiivinen valtuustoon nähden) Vastuuhenkilö: talousjohtaja Pekka Takkinen Arvio toiminnallisista muutoksista ja riskeistä Ei tiedossa olevia toiminnallisia muutoksia tai riskejä. Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Toteutuu talousarvion mukaisesti. TALOUS- JA TUKIPALVELUIDEN HALLINTO + / - ed.v TOT 1 4 ED V. 1 4 % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 ERO TA17 EST Tot % Toimintatulot 0 0 0 Toimintakulut -28-29 -3,3 % -92 100,0-92 -92 0 30,5 92,5 TOIMINTAKATE -28-29 -3,3 % -92 100,0-92 -92 0 30,5 92,5 POISTOT 0 0 0 0,0 Sisäiset tulot 0 0 0 Sisäiset menot -2-2 3,5 % -7 100,0-7 -7 0 25,9 7,5 TILIKAUDEN TULOS -30-31 -2,9 % -99 100,0-99 -99 0 30,1 100,0 Kulu rakenne 52

Talouspalvelut Sitovuus: kunnanhallitus, brutto (informatiivinen valtuustoon nähden) Vastuuhenkilö: talouspäällikkö Eeva Miettinen Arvio toiminnallisista muutoksista ja riskeistä Talouspalveluiden keskeiset tehtäväalueet ovat kunnan talousarvion sekä tilinpäätöksen laadinta, rahoituksen hoito, toimialojen tuki talousasioissa, talousarvion seuranta ja erilaiset talouteen liittyvät laskelmat ja ennusteet. Tehtäväalueessa ei ole odotettavissa toiminnallisia muutoksia kuluvan vuoden aikana. Sote- ja maakuntauudistuksen yhteydessä poistuviin tehtäviin kohdistuvien vaikutusten arviointia suoritetaan jatkuvasti tiedon lisääntyessä. Koko kunnan talouteen vaikuttavia tietoja seurataan, ja mikäli muutokset ovat merkittäviä, suoritetaan analysointia ja informoidaan vaikutuksista. Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet 2017 KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Ostolaskujen käsittelyjärjestelmän uusiminen Järjestelmä uusitaan suunnittelukauden aikana Toteutusajankohta riippuu Kuhilaan ja Aditron toimista. Etenemisestä ei ole toistaiseksi sovittu. Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Henkilöstökulut jäävät n. 35 t budjetoitua pienemmäksi eläkekulujen ennakoitua pienemmän toteuman sekä virkavapaiden vuoksi. Kuhilas Oy:n palveluveloitukset on budjetoitu loppuvuodesta saatavan hyvityksen varaan (-18 t ). Mikäli hyvitys ei toteudu tai toteutuu ennakoitua pienempänä, ylittyvät ostopalveluihin varatut määrärahat vastaavasti. TALOUSPALVELUT TOT 1 4 ED V. 1 4 +/- ed.v % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 ERO TA17 EST Tot % Toimintatulot 0 0 0 0 0 Toimintakulut -143-141 1,4 % -419 91,7-399 -384 35 34,2 97,2 TOIMINTAKATE -143-141 1,4 % -419 91,7-399 -384 35 34,2 97,2 Kulu rakenne POISTOT 0 0,0 Sisäiset tulot 143 144-0,8 % 430 100,0 410 430 0 33,3 Sisäiset menot -4-4 3,5 % -11 100,0-11 -11 0 34,5 2,8 TILIKAUDEN TULOS -4 0 682,0 % 0 0 35 35 100,0 53

Muut tukipalvelut Sitovuus: kunnanhallitus, brutto (informatiivinen valtuustoon nähden) Vastuuhenkilö: talousjohtaja Pekka Takkinen Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet 2017 KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Sisäisen tarkastuksen kehittäminen systemaattiseksi prosessiksi Sisäisen tarkastuksen 3 5 vuoden suunnitelmakokonaisuus Sisäisen valvonnan vuosien 2016 2020 painopistealueet määritelty Vuosisuunnitelma 2017 vahvistettu Konsernivalvonnan ja riskienhallinnan kehittäminen systemaattiseksi prosessiksi Konsernivalvonnan ja riskienhallinnan käytäntöjen toteuttaminen kuntalain säännösten mukaisesti Konsernivalvontakeskustelut vähintään 2 krt/vuosi/tytäryhteisö, sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan selonteot Konsernivalvontakesk ustelut sovittu pidettäviksi kesäkuussa 2017 Sähköisen arkistoinnin käyttöönottoon valmistautuminen Tehtävien määrittäminen ja prosessikuvausten laatiminen Prosessikuvaukset ovat valmiit Prosessikuvausten valmistelu käynnissä; valmiit elosyyskuussa Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Talousarvio ylittyy hieman henkilöstökulujen ylittymisestä johtuen. Ylitys aiheutuu vuorotteluvapaasijaisen palkkakuluista, jota vastaavasti syntyy säästöä niillä tulosalueilla, joilla vuorotteluvapaa toteutuu (talouspalvelut ja maankäyttö- ja konsernipalvelut). Menot Henkilöstökulut... + 7 000 MUUT TUKIPALVELUT TOT 1 4 ED V. 1 4 +/- ed.v % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 ERO TA17 EST Tot % Toimintatulot 6 6-13,0 % 32 100,0 23 32 0 17,6 Toimintakulut -201-312 -35,5 % -366 101,7-498 -372-6 55,0 89,8 TOIMINTAKATE -195-305 -36,0 % -334 101,9-475 -340-6 58,6 82,1 Kulu rakenne POISTOT 0 0,0 Sisäiset tulot 105 108-2,8 % 315 100,0 356 315 0 33,4 Sisäiset menot -11-12 -6,0 % -42 100,0-36 -42 0 26,7 10,2 TILIKAUDEN TULOS -102-209 -51,4 % -61 110,4-155 -67-6 167,3 100,0 54

Tietotekniikkapalvelut Sitovuus: kunnanhallitus, brutto (informatiivinen valtuustoon nähden) Vastuuhenkilö: tietojärjestelmäpäällikkö Jukka Simola Arvio toiminnallisista muutoksista ja riskeistä Tietotekniikkapalveluissa tietojärjestelmien toimintavarmuuden ylläpito on vaikeutunut henkilöstön heikentyneen saatavuuden vuoksi. Heikkoa saatavuutta on korvattu käyttämällä ulkoista palvelua korvaamaan noin 1 henkilötyövuoden määräistä vajetta ylläpitotoiminnoissa Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet 2017 KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Asiakirjojen tulostuksen tuottavuuden parantaminen Käyttöoikeuksien hallinnan parantaminen Wlan-tukiasemien vaihtaminen (investointihanke) Palvelu asennetaan tuotantovalmiiksi ja palvelu otetaan käyttöön yksi rakennus tai kiinteistö kerrallaan. Palvelun käyttöönottoprojekti viedään loppuun kesäkuun 2017 loppuun mennessä (sisältää noin 3-5 liiketoimintasovellukse n käyttöoikeuksien hallinnan liittämisen järjestelmään). Liiketoimintasovelluste n liittäminen järjestelmään alkaa kunnolla vasta käyttöönottoprojektin jälkeen syksyllä 2017. Kunnassa vaihdetaan kaikki langattomat verkkotukiasemat uusiin. Muutos koskee aina yhtä rakennusta tai kiinteistöä kerrallaan. 55 Kaikki nykyiset verkkotulostimet noin 120 kpl (pl piirturit ja muutamat muut erikoistulostimet sekä mahdollisesti sotekustannuspaikko-jen verkkotulostimet) on joko siirretty uuteen tulostuksenhallintajärje stelmään tai muutoin uudelleen konfiguroitu uuteen palvelukonseptiin vuoden 2017 loppuun mennessä. Oheistulostimien lukumäärä on vähentynyt noin 80% lähtötilanteeseen verrattuna (n. 330 kpl lokakuu 2016). Vuoden 2017 loppuun mennessä noin 15 25 suurimman toimialakohtaisen tietojärjestelmän (poislukien sotetoimiala) roolit ja käyttöoikeudet hallitaan kyseisellä järjestelmällä. Vaihdettavista tukiasemista (noin 160 kpl) puolet eli 80 kpl on vaihdettu vuoden 2017 loppuun mennessä. 18.5.2017: Turvatulostuspalvelun tuotantoasennus on tehty. Vasta muutama ensimmäinen monitoimilaite kunnantalolla on saatu liitettyä järjestelmään. Hanke on viivästynyt pahasti henkilöstövajauksen vuoksi (henkilöstövaje ollut 2-3 henkilöä jo noin 10 kuukauden ajan). 18.5.2017: Tämä hanke ei ole vielä lähtenyt liikkeelle henkilöstövajeesta johtuen. Projekti saataneen käyntiin kesälomien jälkeen. 18.5.2017: Tukiasemat on jo vaihdettu seuraaville kouluille: lukio, Suininlahti, Toivala, Kehvo, Pöljä, Kuuslahti, Siilinlahti

KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisest Toteutuu suunnitellusti. Viikari/Veivari. Tukiasemat ovat jo tuotantokäytössä lukio + Suininlahti + Toivala ja Siilinlahti Viikari+Veivari. TIETOTEKNIIKKAPALVELUT TOT 1 4 ED V. 1 4 +/- ed.v % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 ERO TA17 EST Tot % Toimintatulot 1-100,0 % 7 100,0 8 7 0 0,0 Toimintakulut -387-420 -7,8 % -1 122 100,0-1 174-1 122 0 34,5 87,6 TOIMINTAKATE -387-419 -7,7 % -1 115 100,0-1 165-1 115 0 34,7 87,0 Kulu rakenne POISTOT -28-18 61,3 % -85 100,0-60 -85 0 33,3 6,7 Sisäiset tulot 425 428-0,7 % 1 274 100,0 1 302 1 274 0 33,3 Sisäiset menot -25-23 9,2 % -73 100,0-77 -73 0 34,3 5,7 TILIKAUDEN TULOS -16-32 -50,4 % 0 65,7 0 0 0 100,0 Ruoka- ja puhtauspalvelut Sitovuus: kunnanhallitus, brutto (informatiivinen valtuustoon nähden) Vastuuhenkilö: ruoka- ja puhtauspalvelujohtaja Pirkko Markkanen Arvio toiminnallisista muutoksista ja riskeistä Ahmon ja Vuorelan koulujen sisäilmaongelmien johdosta koulujen piha-alueille valmistuu kesän 2017 aikana lisäväistötilat opetukseen. Siilinlahden pääkoulun viereen on valmistunut uusi rakennus (Viikari) maaliskuussa 2017. Tiloihin siirtyy Kotipolulta iltapäiväkerhotoiminta, jonka välipalatarjoilu tapahtuu Siilinlahden koulun ruokasalissa elokuusta alkaen. Varhaiskasvatukseen on perustettu kaksi uutta määräaikaista lapsiryhmää v. 2017 alusta ja joiden toiminta jatkuu tämän hetken tiedon mukaan vuoden 2017 loppuun. Kunnantalolta on tyhjentynyt paljon toimistotiloja ja kunnantalon henkilökuntaa on muuttanut Harjamäkeen/Innocumin tiloihin sisäilmaongelmien vuoksi. Siivottavien toimistotilojen vähenemisestä johtuen kunnantalon siivous on mitoitettu uudelleen ja uusia puhtauspalvelujen järjestelyjä joudutaan tekemään. Puhtauspalvelujen henkilöstöllä on ollut paljon sairauspoissaoloja ja haasteellisten sijaisjärjestelyjen vuoksi varahenkilöjärjestelmää on parannettava. Edellä mainituilla muutoksilla on jonkin verran vaikutusta ruoka- ja puhtauspalvelujen talousarvioon. Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet 2017 KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Ruoka- ja puhtauspalveluhenkilöstön ammattitaidon ylläpitäminen Koulujen ja päiväkotien moniosaaja täydennyskoulutukse n järjestäminen Hyödyntää työssään koulutuksesta saatua ajantasaista tietoa. Pystyy toimimaan tarvittaessa eri toimipisteissä. Täydennyskoulutust a on suunniteltu syksylle. Henkilöstöä on siirtynyt tarvittaessa eri toimipisteeseen. Ruoka- ja puhtauspalvelujen laadun kehittäminen / laatukäsikirjat Ruoka- ja puhtauspalveluiden työryh-mien perustaminen Laatukäsikirjat valmiina toukokuun lopussa 2017 Laatukäsikirjan työstämistä jatkettu, valmistuu syksyllä. 56

KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Ruokapalvelut Kestävän kehityksen Ruokapalvelut Toteutunut Kestävän kehityksen / mukaiset hankinnat Käytetään kotimaisia tavoitteitten ympäristötekijöiden ja lähellä tuotettuja mukaisesti. Marjat, huomioiminen elintarvikkeita perunat, sipuli, ruokapalvelujen talousarvion kalamassa, leipä toiminnassa määrärahojen ja ovat lähi-alueen hankintasopimusten tuotteita. Lihat, mukaisesti maitotaloustuotteet, kasvikset ja juurekset ovat kotimaisia. Ruokapalveluhenkilöstön tapaturmien väheneminen Puhtauspalvelut Tasapuoliset ja mielekkäät työalueet Laaja-alaisen osaamisen kehittäminen Tapaturmien seuranta / läpikäynti Siivoustyömäärien arviointi /mitoitus Työkierto Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Tapaturmien väheneminen ja vaikutukset poissaolokustannuksii n Kasvavat tunnusluvut siivottavat neliöt/h/ koulut ja muut toimitilat Työkiertoon on siirtynyt puhtauspalveluhenkil östöä ja sen kautta on saavutettu uutta osaamista ja hyötyjä On seurattu ja läpikäyty työyhteisöissä kaikki tapaturmat ja tilanteet. Työtapaturmia on ollut ruokapalveluissa 1.1 15.5.17 välisenä aikana kuudella henkilöllä, joista kolmella oli työmatkalla ja kolmella työpaikalla. Tapaturmista on aiheutunut lyhyitä poissaoloja ja sijaiskustannukset ovat olleet vähäiset. Siivousmitoituksia on tehty Suininlahden ja Päivärinteen kouluille sekä kunnantaloon. Tunnusluvut kasvavat mitoitusten myötä. Työkiertoon on siirtynyt henkilöstöä. Tulot Ulkoiset toimintatuotot toteutuvat alkuvuoden kertymän mukaan budjetoidusti, kun otetaan huomioon, että tuotoista puuttuu huhtikuun toteutuma n. 73 700, mikä näkyy vasta toukokuun raportilla. Sisäisissä tuloissa tulee alkuvuoden kertymän mukaan ylitystä, johtuen mm. varhaiskasvatuksen uusista toimipisteistä. Menot Aineissa ja tarvikkeissa toteuma näyttää tässä vaiheessa 38,2 %. Puhtauspalvelulle on tullut alkuvuodesta lisäkustannuksia tarvike- ja kalustohankinnoista, joita on jouduttu hankkimaan Innocumin ja varhaiskasvatuksen toimipisteisiin. Loppuvuoden osalta, jos muutoksia ei tule, aineet ja tarvikkeet toteutuu suunnitellusti. Muissa kuluissa tulee ylitystä koko vuoden osalta 57

Vanhan Pappilan palvelukodin keittiön vuokrakuluissa n. 30 000. Lopulliset vuokratiedot v. 2017 tuli sen jälkeen kun 2017 talousarvio oli tehty. Muuten talousarvio toteutuu suunnitellusti. Vuokrakustannusten lisäys... + 30 000 RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT TOT 1 4 ED V. 1 4 +/- ed.v % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 ERO TA17 EST Tot % Toimintatulot 264 260 1,5 % 981 100,0 971 981 0 27,0 Toimintakulut -2 089-2 080 0,4 % -6 160 100,5-6 241-6 191-31 33,9 89,1 TOIMINTAKATE -1 825-1 820 0,3 % -5 180 100,6-5 270-5 210-30 35,2 75,0 Kulu rakenne POISTOT -69-65 6,7 % -207 100,0-204 -207 0 33,3 3,0 Sisäiset tulot 2 223 2 240-0,8 % 6 053 100,0 6 032 6 053 0 36,7 Sisäiset menot -183-183 -0,1 % -552 100,0-541 -552 0 33,1 7,9 TILIKAUDEN TULOS 146 172-15,2 % 114 73,5 17 84-30 128,3 100,0 TEKNISET PALVELUT Tekniset palvelut Sitovuus: valtuusto, brutto Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Ari Kainulainen Toiminta-ajatus Teknisten palveluiden sitovuustaso sisältää ydintoimintoja tukevat teknisen hallinnon ja varikkopalvelut sekä toimitilojen ja kuntatekniikan uudisrakentamisen, peruskorjauksen ja ylläpidon. Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet 2017 Suunnittelukauden tavoite 2017 2019 VALTUUSTON SITOVAT TAVOITTEET Tavoitetaso Riskiarvio TOTEUTUMINEN Infrastruktuurin nykyarvon määritys Korjausvelan suuruus on määritetty Korjausvelan määrittely Toteutettu Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Toteutunee budjetoidulla tavalla. 58

TEKNISET PALVELUT TOT 1 4 ED V. 1 4 + / - ed.v ERO Kulura % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 TA17 EST Tot % kenne TOIMINTATUOTOT 232 206 12,6 % 768 100,4 803 771 3 30,2 Henkilöstökulut -352-355 -0,9 % -1 216 99,1-1 116-1 205 11 28,9 24,2 Palvelujen ostot -288-293 -1,8 % -913 99,1-627 -904 9 31,5 18,2 Aineet ja tarvikkeet -121-128 -5,5 % -462 99,5-422 -460 2 26,2 9,2 Avustukset 0-7 -100,0 % -130 100,0-190 -130 0 0,0 2,6 Muut kulut -11-8 33,7 % -42 117,6-46 -49-7 26,1 1,0 TOIMINTAKULUT -772-792 -2,5 % -2 763 99,5-2 402-2 748 15 27,9 55,2 TOIMINTAKATE -540-586 -7,9 % -1 994 99,1-1 598-1 977 17 27,1 39,7 POISTOT -599-565 6,0 % -1 798 100,0-1 667-1 798 0 33,3 36,1 Sisäiset tulot 74 84-12,6 % 168 100,0 176 168 0 43,9 Sisäiset menot -144-165 -12,6 % -429 100,0-438 -429 0 33,7 8,6 TILIKAUDEN TULO -1 210-1 232-1,8 % -4 054 99,6-3 528-4 037 18 29,8 100,0 Tekninen hallinto ja varikkopalvelut Sitovuustaso: tekninen lautakunta, brutto (informatiivinen valtuustoon nähden) Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Ari Kainulainen Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Toteutunee budjetoidulla tavalla. TEKNINEN HALLINTO JA VARIKKOPALVELUT TOT 1 4 ED V. 1 4 + / - ed.v ERO Kulura % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 TA17 EST Tot % kenne Toimintatulot 113 115 0 412 100,7 429 415 3 27,4 Toimintakulut -180-174 3,6 % -546 99,7-548 -545 1 33,0 62,8 TOIMINTAKATE -68-59 14,2 % -134 96,7-119 -130 4 50,4 15,0 POISTOT -29-26 10,0 % -86 100,0-78 -86 0 33,3 9,9 Sisäiset tulot 74 84-12,6 % 168 100,0 176 168 0 43,9 Sisäiset menot -57-80 -29,0 % -237 100,0-237 -237 0 24,1 27,3 TILIKAUDEN TULOS -80-81 -1,9 % -290 98,5-259 -285 4 27,5 100,0 Kuntatekniikka Sitovuus: tekninen lautakunta, brutto (informatiivinen valtuustoon nähden) Vastuuhenkilö: kuntatekniikan päällikkö Jere Toppinen Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet 2017 59

TEKNISEN LAUTAKUNNAN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Luodaan toimiva katurekisteri Jatketaan vanhojen asuinalueiden infran saneeraamista määrärahojen puitteissa Pyritään säilyttämään katujen ja muiden yleisten alueiden kunnossapidon nykyinen taso Ohjelmiston tuotantokäytön jatkaminen Uusien saneerauskohteiden osalta rakennustyöt käynnistyvät keväällä 2017 Huolehditaan kunnossapidosta määrärahojen puitteissa Katurekisteri on tuotantokäytössä Saneerataan työohjelman mukaisesti Negatiivisen kuntalaispalautteen väheneminen Toteutettu Vuoden 2017 työohjelman mukaiset saneerauskohteet on käynnistetty Toteutettu Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Toteutunee budjetoidulla tavalla. KUNTATEKNIIKKA TOT 1 4 ED V. 1 4 + / - ed.v ERO Kulura % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 TA17 EST Tot % kenne Toimintatulot 119 91 30,9 % 356 99,9 375 356 0 33,5 Toimintakulut -591-618 -4,3 % -2 216 99,4-1 853-2 203 13 26,7 53,6 TOIMINTAKATE -472-526 -10,4 % -1 860 99,3-1 479-1 847 13 25,4 45,0 POISTOT -571-539 5,8 % -1 712 100,0-1 589-1 712 0 33,3 41,7 Sisäiset menot -87-85 2,9 % -192 100,0-201 -192 0 45,5 4,7 TILIKAUDEN TULOS -1 130-1 151-1,8 % -3 764 99,7-3 269-3 751 13 30,0 100,0 Rakennusvalvonta ja Ympäristönsuojelu Sitovuus: valtuusto, brutto Vastuuhenkilöt: Jukka Laukkanen ja Matti Nousiainen Toiminta-ajatus Viranomaislautakunta vastaa lakisääteisten viranomaispalvelujen tuottamisesta. Lautakunnan alainen rakennusvalvonta-tulosalue hoitaa maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti rakentamisen viranomais- ja asiantuntijatehtäviä, ympäristönsuojelu-tulosalue kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle määrättyjä tehtäviä. Arvio toiminnallisista muutoksista ja riskeistä Rakennusvalvonnan osalta ei ole alkuvuoden osalta tullut tarvetta toiminnallisiin muutoksiin. Ensimmäisellä vuosikolmanneksella ympäristönsuojelun viranhaltijoiden työpanoksesta merkittävä osa on kohdentunut ns. edistämistehtäviin, erityisesti pohja- ja pintavesiin liittyvien asioiden käsittelyyn. Nämä tehtävät ovat vähentäneet valvontaohjelman mukaiseen säännölliseen valvontaan käytettyä työpanosta ja voivat heikentää valvontaohjelman mukaisten tavoitteiden toteutumista. Lupaviranomaisen tehtävät ovat hoidettu tavoitteiden mukaisesti. Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet 2017 VALTUUSTON SITOVAT TAVOITTEET 60

Suunnittelukauden tavoite 2017 2019 Tavoitetaso Riskiarvio TOTEUTUMINEN Laadukkaat ja asiantuntevat viranomaispalvelut Valitusviranomainen pysyttää viranomaislautakunnan ja sen alaisten viranhaltijoiden päätökset muutoksenhaussa Riskit hallittavissa, kun varmistetaan henkilökunnan hyvä ammattitaito Valitusviranomainen on ensimmäisen vuosikolmanneksen aikana annetuissa ratkaisuissa hylännyt toimielimen (n=1) ja viranhaltijoiden (n=3) päätöksiä koskevat valitukset. Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Talousarvion arvioidaan toteutuvan tulojen ja menojen osalta budjetoidusti. RAKENNUSVALVONTA JA YMPÄRISTÖNSUOJELU TOT 1 4 ED V. 1 4 + / - ed.v % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 ERO TA17 EST Tot % TOIMINTATUOTOT 44 62-29,4 % 253 100,2 271 253 1 17,5 Kulura kenne Henkilöstökulut -139-133 4,2 % -446 101,0-442 -451-5 31,0 82,1 Palvelujen ostot -10-10 -4,2 % -36 100,3-21 -36 0 28,0 6,6 Aineet ja tarvikkeet -3-2 -3 101,7-7 -3 0 103,9 0,5 Avustukset 0 0 864,7 % 0 0 0 0 0,0 Muut Kulut 0 0 126,9 % -1 100,0-1 -1 0 46,3 0,2 TOIMINTAKULUT -152-146 4,3 % -486 101,0-472 -491-5 31,3 89,4 TOIMINTAKATE -108-84 29,6 % -234 101,8-201 -238-4 46,3 43,3 POISTOT Sisäiset tulot 2 0 0 4 0 0 Sisäiset menot -22-19 12,6 % -58 100,0-57 -58 0 36,9 10,6 TILIKAUDEN TULOS -128-102 24,5 % -292 101,4-254 -296-4 43,6 100,0 Rakennusvalvonta Sitovuus: viranomaislautakunta, brutto (informatiivinen valtuustoon nähden) Vastuuhenkilö: rakennustarkastaja Jukka Laukkanen Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet 2017 VIRANOMAISLAUTAKUNNAN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisten tehtävien kehittäminen yhteistyössä naapurikuntien kanssa LVI-tarkastusten saattaminen viranomaistoiminnaksi 61 Sopimus tehty ja toiminta aloitettu Ei ole toteutunut. Asiasta on avattu keskustelu, koska Kuo-piossa on meneillään uuden henkilön palkkaaminen eläköitymisen seurauksena. Kuopio on saamassa osaaikaeläkkeellä 50 % olevan viranhaltijan tilalle 100 % työaikaa tekevän viranhaltijan. Työpanoksen myynnin mahdollisuus siis

VIRANOMAISLAUTAKUNNAN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Asiakaslähtöiset, laadukkaat ja asiantuntevat viranomaispalvelut Valitusviranomaisen muuttamien lupapäätösten määrä suhteessa tehtyihin lupapäätöksiin Muutoksen haku ei muuta päätöstä (päätökset / muuttuneet päätökset) Lupapäätökset Päätökset (360 kpl) 95 kpl kasvaa. Ei muuttuneita päätöksiä Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Toteutuu suunnitellusti. RAKENNUSVALVONTA TOT 1 4 ED V. 1 4 + / - ed.v ERO Kulura % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 TA17 EST Tot % kenne Toimintatulot 43 56-24,4 % 208 100,2 241 208 1 20,5 Toimintakulut -85-85 -0,2 % -273 100,2-262 -273 0 31,1 88,2 TOIMINTAKATE -42-28 47,6 % -65 99,9-20 -65 0 64,6 21,0 POISTOT 0 0,0 Sisäiset tulot 2 0 850,0 % 1 0 Sisäiset menot -12-12 3,4 % -36 100,0-35 -36 0 34,1 11,8 TILIKAUDEN TULOS -52-40 29,7 % -101 99,9-54 -101 0 51,4 100,0 Ympäristönsuojelu Sitovuus: viranomaislautakunta, brutto (informatiivinen valtuustoon nähden) Vastuuhenkilö: ympäristönsuojelupäällikkö Arja Saarelainen Arvio toiminnallisista muutoksista ja riskeistä Ensimmäisellä vuosikolmanneksella ympäristönsuojelun viranhaltijoiden työpanoksesta merkittävä osa on kohdentunut ns. edistämistehtäviin, erityisesti pohja- ja pintavesiin liittyvien asioiden käsittelyyn. Harjamäki-Kasurila- ja Jälänniemi-pohjavesialueiden rajausmuutosmenettelyn käynnistäminen viime vuoden lopussa valmistuneen rakennetutkimuksen ja virtausmallinnuksen pohjalta on saatettu Pohjois-Savon ELY-keskukseen vireille. Harjamäki-Kasurila -pohjavesialueella sijaitsevalla tiestöllä siirtymistä pohjavedelle vähemmän haitallisten liukkaudentorjunta-aineiden käyttöön on pyritty edistämään yhdessä kunnan vesihuoltolaitoksen kanssa. Harjamäki-Käär-melahti -pohja-vesi-alueen yhteistarkkailu alkaa toukokuussa. Ahmo-lammen ja Tarinan lampiketjun (Aumanalanen, Syvä-Kumpunen ym.) sinilevien massaesiintymien hillitsemiseen liittyviä selvityksiä on suunniteltu ja käynnistetty. Nämä tehtävät ovat vähentäneet valvontaohjelman mukaiseen säännölliseen valvontaan käytettyä työpanosta ja voivat heikentää valvontaohjelman mukaisten tavoitteiden toteutumista. Lupaviranomaisen tehtävät ovat hoidettu tavoitteiden mukaisesti. 62

Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet 2017 VIRANOMAISLAUTAKUNNAN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Laadukkaat ja asiantuntevat viranomaispalvelut Maa-aineslupahakemukset, ympäristölupahakemuk set ja maa- ja ympäristölupien yhteiskäsittelyhakemuk set sekä rekisteröintiilmoitukset käsitellään joutuisasti Lupien valvonnan tehostaminen Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Hakemukset käsitellään 3,5 kuukaudessa siitä, kun ne on todettu käsittelykelpoisiksi 100 % vuosittain valvontaohjelmaan sisällytetyistä tarkastuksista Talousarvion arvioidaan toteutuvan tulojen ja menojen osalta budjetoidusti. Toteutunut suunnitellusti. Ympäristöluvanvaraisten ja rekisteröityjen toimintojen määräaikaistarkastukset ovat käynnistyneet. YMPÄRISTÖNSUOJELU TOT 1 4 ED V. 1 4 + / - ed.v % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 ERO TA17 EST Tot % Toimintatulot 1 6-76,2 % 45 100,0 30 45 0 3,2 Toimintakulut -68-61 10,6 % -214 102,0-210 -218-4 31,6 90,9 TOIMINTAKATE -66-55 20,2 % -169 102,5-180 -173-4 39,2 72,1 POISTOT 0 0,0 Sisäiset tulot 2 0 Sisäiset menot -9-7 28,2 % -22 100,0-22 -22 0 41,7 9,1 Kulura kenne TILIKAUDEN TULOS -75-62 21,2 % -191 102,2-200 -195-4 39,5 100,0 63

Yksityistieasiat Sitovuus: valtuusto, brutto Vastuuhenkilö: maaseutuasiamies Erkki Väätäinen Toiminta-ajatus Yksityistiehallinnon tehtävänä on toimia yksityistielain mukaisena tiehallintoviranomaisena ja kehittää ja toteuttaa toimenpiteitä yksityistieverkon parantamiseksi. Arvio toiminnallisista muutoksista ja riskeistä Uuden yksityistielain voimaantulon ajankohta ei ole tiedossa. Luultavasti uusi yksityistielaki tulee voimaan vuoden 2018 aikana. Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet 2017 Suunnittelukauden tavoite 2017 2019 Yksityistieverkon ylläpito Tiekuntien perustaminen ja yhdistäminen VALTUUSTON SITOVAT TAVOITTEET Tavoitetaso Riskiarvio TOTEUTUMINEN 2 3 ylläpitohanketta/vuosi liikenteellisesti merkittävillä yksityisteillä 2 4 perustamis- ja yhdistämistoimitusta/ vuosi Hallinnon uudistus ja rahoitusratkaisut viivästyvät Perustamis- ja yhdistämistoimitukset menevät 2017 vuoden jälkeen maanmittaustoimistolle ja ruuhkautuvat Kolme uutta hanketta on alkamassa ja edellisvuoden neljästä alkaneesta hankkeesta yksi on jo valmistunut. Yksi yhdistämistoimitus on tehty ja yksi riitatoimitus on tehty liittyen teiden yhdistämiseen. Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Toteutuu talousarvion mukaisesti. YKSITYISTIEASIAT TOT 1 4 ED V. 1 4 + / - ed.v % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 ERO TA17 EST Tot % TOIMINTATUOTOT 0 0 0 Kulur aken ne Henkilöstökulut -5-4 24,5 % -11 101,5-11 -11 0 41,5 10,6 Palvelujen ostot -1 0 253,9 % -3 118,0-1 -3 0 39,5 2,9 Aineet ja tarvikkeet 0 0,0 Avustukset -5-90 100,2-90 -90 0 5,2 86,3 Muut kulut 0 0 35,6 % 0 0 0,0 TOIMINTAKULUT -11-4 151,0 % -103 100,8-102 -104-1 10,4 99,8 TOIMINTAKATE -11-4 151,0 % -103 100,8-101 -104-1 10,4 99,8 POISTOT 0 0,0 Sisäiset tulot 0 Sisäiset menot 0 100,0 0 0 0 0,0 0,2 TILIKAUDEN TULOS -11-4 151,0 % -103 100,8-101 -104-1 10,3 100,0 64

Toimitilojen ylläpito Sitovuus: valtuusto, tilikauden tulos Vastuuhenkilö: toimitilapäällikkö Jukka Kellokumpu Toiminta-ajatus Toimitilojen ylläpidon sitovuustaso on laskennallisesti eriytetty taseyksikkö, joka tuottaa kiinteistöjen ylläpitotehtävät sekä toteuttaa kunnan toimitilojen peruskorjaus- ja uudisrakennushankkeet. Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet 2017 Suunnittelukauden tavoite 2017 2019 Toimitilojen nykyarvo VALTUUSTON SITOVAT TAVOITTEET Tavoitetaso Riskiarvio TOTEUTUMINEN Korjausvelan suuruus on tarkistettu Määrärahan niukkuus ja henkilöstöresurssit Työ on kesken TEKNISEN LAUTAKUNNAN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Sähköisten huoltokirjojen käyttöönotto kaikissa kouluissa ja päiväkodeissa Kiinteistöjen energiankulutuksen pienentäminen Kiinteistöstrategia Aloitetaan käyttöönotto muutamissa kohteissa ESCO-hanke on käytössä Viedään strategiatyö päätökseen Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Rakennusten käyttö- ja huoltotoiminta saadaan keskitettyyn rekisteriin Kiinteistöjen energiankulutuksen vähentäminen kuntien energiatehokkuussopi muksen mukaisesti Kunnan kiinteistöstrategia: tilojen sijainti ja määrä vastaavat tarpeita Huoltokirjoja otetaan käyttöön ja päivitetään jokaisen peruskorjaus- ja uudisrakennushankke iden yhteydessä Toteutettu Työ on kesken Vuokrakulut nousevat n. 150 000 uusien väistötilojen johdosta, muuten käyttötalousmenot pyritään pitämään suunnitelluissa. Investoinnit tulevat ylittymään n. 800 000 seuraavasti; Etelä-Siilinjärven päiväkoti ja nuorisotila 500 000 (vuonna 2016 käyttämättä jäänyt), väistötilojen perustukset ja muutokset 200 000, terveyskeskuksen ja lääkäritalon pakolliset korjaukset 100 000. 65

TOIMITILOJEN YLLÄPITO TOT 1 4 ED V. 1 4 + / - ed.v ERO Kulura % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 TA17 EST Tot % kenne TOIMINTATUOTOT 148 141 5,0 % 262 190,7 468 500 238 56,6 Henkilöstökulut -204-235 -13,1 % -684 95,1-684 -650 34 29,9 10,0 Palvelujen ostot -230-339 -32,1 % -803 112,1-1 012-900 -97 28,7 13,8 Aineet ja tarvikkeet -566-643 -12,0 % -1 506 93,0-1 527-1 400 106 37,6 21,5 Avustukset 0,0 Muut kulut -276-182 51,9 % -802 106,1-657 -850-49 34,5 13,1 TOIMINTAKULUT -1 276-1 399-8,8 % -3 794 100,2-3 879-3 800-6 33,6 58,5 TOIMINTAKATE -1 128-1 258-10,3 % -3 531 93,4-3 411-3 300 231 31,9 50,8 POISTOT -712-693 2,7 % -2 136 100,0-2 424-2 136 0 33,3 32,9 Sisäiset tulot 2 629 2 700-2,6 % 8 089 100,0 8 098 8 089 0 32,5 Sisäiset menot -164-214 -23,2 % -562 100,0-636 -562 0 29,2 8,7 TILIKAUDEN TULOS 625 535 16,7 % 1 859 112,4 1 628 2 090 231 33,6 100,0 66

Vesihuoltolaitos Sitovuustaso: valtuusto, tilikauden tulos Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Ari Kainulainen Toiminta-ajatus Vesihuoltolaitos on toiminut kunnassa laskennallisesti eriytettynä taseyksikkönä vuodesta 2002 alkaen. Vesilain muutoksen myötä se on muutettu kirjanpidolliseksi tasejatkuvuuden omaavaksi taseyksiköksi 1.1.2015 alkaen. Vesihuoltolaitos vastaa: riittävän ja hyvälaatuisen talousveden tuottamisesta jakelusta valtuuston vahvistaman vesilaitoksen toiminta-alueella olevien asiakkaiden tarpeisiin lisäksi se vastaanottaa ja puhdistaa (myös Kuopion alueelta) valtuuston vahvistaman viemärilaitoksen toiminta-alueella olevien asiakkaiden laitoksen verkostoon toimittaman jäteveden vähintään Aluehallintoviraston ympäristölupapäätöksen mukaiseen puhdistustasoon. Tavoitteet 2017 2019 ja toimenpiteet 2017 Suunnittelukauden tavoite 2017 2019 Käyttöveden toimitusvarmuus VALTUUSTON SITOVAT TAVOITTEET Tavoitetaso Riskiarvio TOTEUTUMINEN Pitkäkestoiset toimintahäiriöt < 3 h Merkittävä Toteutunut TEKNISEN LAUTAKUNNAN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Jätevesivahinkojen minimointi Vesihuoltolaitoksen kunnossapitojärjestel mä Varavoimakoneen hankinta Veden toimitusvarmuuden turvaaminen: vedenottamon saneeraus ja runkovesijohto välille Varpaniemi Harjamäki Asian valmistelu ja hankkeen suunnittelu Ei vahinkoja Kunnossapitojärjestelmä on käytössä vuonna 2018 Ei toimenpiteitä Lisähankinta 2020- luvulla Ei toimenpiteitä Tuotantokäyttö vuonna 2020 Kasurilassa merkittävä jätevesivuoto *) Toteutunut - - *) asiasta on tehty poliisille tutkintapyyntö 67

Vesihuoltolaitoksen suuret investoinnit 2017 2019 TEKNISEN LAUTAKUNNAN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN VESIHUOLTOLAITOS Jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan uusiminen ja puhdistamon saneeraus Saneerauksen aloitus Jätevedenpuhdistamo on saneerattu vuoteen 2018 mennessä täyttäen uuden ympäristöluvan mukaiset vaatimukset Saneerauksen aloitus siirtyy syksyyn 2017 Varpaniemi Harjamäki -runkovesijohto ja vedenottamon saneeraus yhteistyössä Kuopion Veden kanssa Ei toimenpiteitä Puhtaan veden toimitusvarmuuden ja veden laadun parantaminen vuoteen 2020 mennessä - Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Toteutunee budjetoidulla tavalla. VESIHUOLTOLAITOS TOT 1 4 ED V. 1 4 + / - ed.v ERO Kulura % TA 2017 % TP 2016 EST 2017 TA17 EST Tot % kenne TOIMINTATUOTOT 816 863-5,5 % 3 601 101,4 3 715 3 650 49 22,6 Henkilöstökulut -154-167 -7,9 % -448 105,0-502 -470-22 34,4 19,1 Palvelujen ostot -130-159 -18,0 % -456 87,8-508 -400 56 28,6 16,3 Aineet ja tarvikkeet -128-172 -25,6 % -386 103,6-449 -400-14 33,1 16,3 Avustukset 0,0 Muut kulut -5-13 -62,5 % -3 400,0-14 -10-8 195,5 0,4 TOIMINTAKULUT -417-511 -18,4 % -1 292 99,1-1 473-1 280 12 32,3 52,1 TOIMINTAKATE 399 352 13,3 % 2 309 102,6 2 242 2 370 61 17,3-96,5 POISTOT -355-362 -1,9 % -1 065 100,0-1 046-1 065 0 33,3 43,4 Sisäiset tulot 24 26-5,7 % 102 100,0 99 102 0 23,6 Sisäiset menot -24-37 -35,1 % -111 100,0-109 -111 0 21,9 4,5 TILIKAUDEN TULOS 44-22 -298,9 % 1 236 104,9 1 187 1 297 61 3,5 100,0 68

Investointien toteutuminen K U N N A N H A L L I T U S Kunnanhallituksen investointien hanketavoitteet 2017 2019 KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Raakamaan hankinta turvaa asemakaavoituksen palvelukyvyn Tietotekniikkapalvelui den palvelukyky vastaa kohtuullisella tasolla käyttäjien vaatimuksia Ruokapalveluiden toiminta keittiöissä vastaa kohtuullisella tasolla toiminnan vaatimuksia Elinkeinoelämän kehittäminen Tarpeen mukaan tehtävät kohteet Palvelinten sekä tietoliikennelaitteiden korvaushankinnat Käyttöönottoprojektit; käyttöoikeushallinta ja tulostuksenhallinta Keittiöiden laitehankinnat toteutetaan suunnitellusti Tarpeen mukaan tehtävät kohteet Asemakaavan valmistelun toteutuminen 80 kpl uutta Wlan-tukiasemaa on asennettu entisten tilalle vuoden 2017 loppuun mennessä (jäljelle jää vielä saman verran vuodelle 2018). Tulostuksenhallintajärjestelmä on otettu käyttöön koko organisaatiossa pois lukien sote-alueella Käyttöoikeuksienhallintajärjestelmä on otettu käyttöön ja noin 15 25 liiketoimintajärjestelmän käyttöoikeuksia hallitaan järjestelmän avulla vuoden 2017 loppuun mennessä Toiminta- ja palvelukyky säilyvät ennallaan Elinkeinoelämän kehittämisen kohtuullinen palvelukyky turvataan. 69 Maakauppaneuvotteluja on käynnissä Tukiasemia on uusittu kevään 2017 aikana jo noin 60 kpl Turvatulostusohjelmiston tuotantoasennus on tehty ja palvelua testataan toukokuussa ennen lopullisen tuotantokäytön aloittamista Hanke ei ole vielä lähtenyt käyntiin henkilöstövajauksen vuoksi Määrärahat hyväksytty / toteutuminen 30.4.17 mennessä: Vuorelan uuden päiväkodin palvelukeittiön laite- ja kalustohankintoihin 35 000 (hankinnat vielä kesken). Suininlahden koulun ruokasalin jakelulinjastoihin ja astianpalautusyksikköön 50 000 (hankinnat kesken). Toivalan koulun keittiön biojätekylmiö 10 000 (hankinta kesken). Aromi-ohjelman tuotannonohjausjärjestelm ä / myynninosio 23 000, hankkeesta on toteutunut 11 063. Radantauksen aluetta rakennetaan. Lentokentän yritysalueen kaavoitus on kesken.

Työn alle Lentokentän yritysalue ja Radantauksen täydennys. KUNNANHALLITUS Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma Jäljellä TOT 2016 2017 1.1. 30.4. % AINEETTOMAT HYÖDYKKEET Kulut 0-23 000-11 063-11 937 48,10 Netto 0-23 000-11 063-11 937 48,10 MAA- JA VESIALUEET Tuotot 135 174 0 85 123-85 123 0,00 Kulut -72 580 0-24 390 24 390 0,00 Netto 62 593 0 60 733-60 733 0,00 KONEET JA KALUSTO Kulut -94 196-335 000-49 797-285 204 14,90 Netto -94 196-335 000-49 797-285 204 14,90 OSAKKEET JA OSUUDET Tuotot 0 Kulut -2 398 Netto -2 398 ELINKEINOELÄMÄN KEHITTÄMINEN Kulut -34 907-300 000-83 475-216 525 27,80 Netto -34 907-300 000-83 475-216 525 27,80 KUNNANHALLITUS YHTEENSÄ Tuotot 135 174 0 85 123-85 123 0,00 Kulut -204 082-658 000-168 724-489 276 25,60 Netto -68 909-658 000-83 602-574 398 12,70 Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Toteutunee suunnitellusti. 70

S I V I S T Y S L A U T A K U N T A Sivistyslautakunnan investointien hanketavoitteet 2017 2019 Suunnittelukauden tavoite 2017 2019 Koulujen ja päiväkotien kasvu- ja oppimisympäristöjen uudistaminen Lähiliikuntapaikkojen kehittäminen VALTUUSTON SITOVAT TAVOITTEET Tavoitetaso Riskiarvio TOTEUTUMINEN Palvelukyvyn parantaminen ja tehostaminen toimivilla ja laadukkailla kasvu- ja oppimisympäristöillä Palvelukyvyn parantaminen, virikkeellisemmät asuinympäristöt, vähintään yksi hanke / vuosi Heikko investointikyky viivästyttää hankkeita. Kasvu- ja oppimisympäristöjen toiminnallisuudesta joudutaan tinkimään niukkenevilla voimavaroilla. Lähiliikuntapaikkojen rakentamisaikataulu ei vastaa alueiden tarpeita Siilinlahden piha-alueen koulurakennus on valmistunut ja otettu käyttöön. Vuorelan päiväkodin ja nuorisotilan rakennustyöt etenevät aikataulussa. Kuuslahden koulun hankesuunnitelma on hyväksytty sivistyslautakunnassa. Siilinlahden koulun piha-alueen viimeistely heinä-elokuussa. Panninniemen pienkentän rakentaminen syksyllä. SIVISTYSLAUTAKUNNAN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Koulujen ja päiväkotien vanhenevan kaluston, kalusteiden, laitteiden ja pienkoneiden uusiminen Lähiliikuntapaikkojen toteutus, vähintään 1/vuosi Kuntoratojen valojen uusiminen osana energiansäästöohjelmaa Panninniemen pienkenttä Siilinlahden uimarannan laiturit Ahmon urheilukentän peruskorjaus Pääkirjaston palveluiden kehittäminen / aukiolon Suininlahden koulun opetusvälineiden ja kaluston uudistaminen Siilinlahden koulun viipalerakennuksen kalustaminen ja irtaimiston hankinta Koulujen ja päiväkotien vanhenevan kaluston uudistaminen Siilinlahden koulun lähiliikunta-alueen toisen vaiheen toteutus Yhden kuntoradan valojen uusiminen Kentän ja valaistuksen rakentaminen 71 Suininlahden koulun opetusvälineistön ja kalusteiden uudistaminen aloitettu Hanke valmis Koulujen ja päiväkotien vanhenevan kaluston uudistaminen aloitettu Hanke valmis Hanke valmis Hanke valmis Luonnontieteen loppujen luokkien uudistaminen valmistuu syksyyn mennessä Kalustohankinnat on kilpailutettu ja irtaimisto tilattu Kalusto- ja laitehankintoja toteutettu useilla kouluilla ja päiväkodeilla Toteutus heinä-elokuussa Simonsalon kuntoradan valaisimien uusiminen syksyllä Toteutus syksyllä Laitureiden uusiminen Laiturit uusittu Toteutus syksyllä Peruskorjaus aloitetaan 08/2017 Laitehankinnat, automaatiota Rakennekerrokset valmiina Pääkirjaston laajennetun aukiolon Kilpailutus käynnistetään 5/2017 Toteutus syksyllä, teknisten ratkaisujen

laajennus aamusta lainaamiseen ja palauttamiseen Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Investointien talousarvio toteutunee suunnitellusti. vakiinnuttaminen pysyväksi käytännöksi omatoimisen asioinnin avulla. suunnittelu käynnissä SIVISTYSLAUTAKUNTA Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma Jäljellä TOT 2016 2017 1.1. 30.4. % AINEETTOMAT HYÖDYKKEET Kulut 0-20 000 0-20 000 0,00 Netto 0-20 000 0-20 000 0,00 LIIKUNTAPAIKAT Tuotot 21 000 300 000 0 300 000 0,00 Kulut -265 220-405 000-8 648-396 352 2,10 Netto -244 220-105 000-8 648-96 352 8,20 Koneet ja kalusto, opetuspalvelut Kulut -238 364-210 000-21 344-188 656 10,20 Netto -238 364-210 000-21 344-188 656 10,20 Koneet ja kalusto, varhaiskasvatus Kulut -103 778 0 0 0 0,00 Netto -103 778 0 0 0 0,00 KONEET JA KALUSTO YHTEENSÄ Kulut -342 142-210 000-21 344-188 656 10,20 Netto -342 142-210 000-21 344-188 656 10,20 SIVISTYSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ Tuotot 21 000 300 000 0 300 000 0,00 Kulut -607 362-635 000-29 992-605 008 4,70 Netto -586 362-335 000-29 992-305 008 9,00 72

T E K N I N E N L A U T A K U N T A Teknisen lautakunnan investointien hanketavoitteet 2017 2019 Suunnittelukauden tavoite 2017 2019 Uusien asemakaavaalueiden infrastruktuurin rakentaminen Vanhojen asemakaavaalueiden asukastyytyväisyydestä huolehtiminen VALTUUSTON SITOVAT TAVOITTEET Tavoitetaso Riskiarvio TOTEUTUMINEN Uudet asemakaavaalueet käyttöönotettavissa Asukastyytyväisyyden paraneminen vanhoilla alueilla Määräraha Määräraha Toteutettu Toteutettu Puhtaan veden jakelun turvaaminen Vedentoimitusvarmuus on varmistettu ja häiriötilanteisiin on varauduttu Merkittävä Toteutettu TEKNISEN LAUTAKUNNAN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Toimenpiteet 2017 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN TOIMITILAINVESTOINNIT Muut toimitilainvestoinnit toteutetaan kustannustehokkaasti ja turvallisesti Leppäkaarten päiväkodin saneeraus, 2. vaihe Etelä-Siilinjärven päiväkoti ja nuorisotila Siilinlahden koulun lisärakennus MAA- JA VESIRAKENTEET Suoritetaan työohjelmaan hyväksytyt ja määrärahan saaneet hankkeet suunnitelman mukaan Ei toimenpiteitä Rakentaminen käynnissä Rakentaminen käynnissä Ei kustannusylityksiä. Suunnitellut ja hyväksytyt hankkeet toteutetaan. 2. vaiheen korjatut tilat ovat käytössä 2019 Uusi päiväkoti ja nuorisotila valmistuvat rakentamisen osalta joulukuussa 2017 Uusi lisärakennus on käytössä 4/2017 ja pihaalueen viimeistely 7/2017 Toteutettu - Toteutettu Valmis Uusien asemakaavaalueiden infrastruktuurin rakentaminen Määrärahojen puitteissa Työohjelma toteutetaan suunnitellusti Toteutettu Vanhojen asemakaava-alueiden saneeraukset Määrärahojen puitteissa Työohjelma toteutetaan suunnitellusti Toteutettu Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta Investointimäärärahan riittävyyden ratkaisee Jynkänniemen jätevedenpuhdistamon saneerauksen aloitus. Tämän hetkisen tiedon perusteella hankkeelle varattua määrärahaa ei ehditä kokonaan käyttämään. 73

TEKNINEN LAUTAKUNTA Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma Jäljellä TOT 2016 2017 1.1. 30.4. % RAKENNUKSET YHTEENSÄ Tuotot 177 562 0 0 0 0,00 Kulut -4 528 267-4 630 000-1 879 475-2 750 525 40,60 Netto -4 350 704-4 630 000-1 879 475-2 750 525 40,60 Maa- ja vesirakenteet Kadut Kulut -1 116 532-1 065 000-199 550-865 450 18,70 Netto -1 116 532-1 065 000-199 550-865 450 18,70 Kestopäällystys Kulut -265 068-315 000 0-315 000 0,00 Netto -265 068-315 000 0-315 000 0,00 Valaistus Kulut -74 455-205 000-3 653-201 347 1,80 Netto -74 455-205 000-3 653-201 347 1,80 Katokset ym. rakenn. ja laitteet Kulut -8 270-20 000 0-20 000 0,00 Netto -8 270-20 000 0-20 000 0,00 Puistot, torit ja muut maarakenn. Kulut -13 483-20 000 0-20 000 0,00 Netto -13 483-20 000 0-20 000 0,00 Leikkipaikat Kulut -91 899-100 000 0-100 000 0,00 Netto -91 899-100 000 0-100 000 0,00 Kiinteät rakenteet ja laitteet Kulut -29 938-30 000-231 -29 769 0,80 Netto -29 938-30 000-231 -29 769 0,80 MAA- JA VESIRAKENTEET Kulut -1 599 646-1 755 000-203 433-1 551 567 11,60 Netto -1 599 646-1 755 000-203 433-1 551 567 11,60 KONEET JA KALUSTO Kulut -44 115-25 000-1 337-23 663 5,30 Netto -44 115-25 000-1 337-23 663 5,30 Vesilaitos Vedenjakeluverkosto Kulut -331 523-310 000-52 510-257 490 16,90 74

Netto -331 523-310 000-52 510-257 490 16,90 TEKNINEN LAUTAKUNTA Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma Jäljellä TOT 2016 2017 1.1. 30.4. % Vesilaitosrakenn./-rakennelmat Kulut 0-30 000-47 751 17 751 159,20 Netto 0-30 000-47 751 17 751 159,20 Vesilaitos koneet ja laitteet Kulut -79 833 0 0 0 0,00 Netto -79 833 0 0 0 0,00 Vesilaitos yhteensä Kulut -411 356-340 000-100 261-239 739 29,50 Netto -411 356-340 000-100 261-239 739 29,50 Viemärilaitos Viemäriverkosto Kulut -627 615-590 000-215 835-374 165 36,60 Netto -627 615-590 000-215 835-374 165 36,60 Viemärilaitosrakenn./-rakennelmat Kulut -18 532-1 145 000-125 803-1 019 197 11,00 Netto -18 532-1 145 000-125 803-1 019 197 11,00 Viemärilaitos koneet ja laitteet Tuotot 13 925 200 000 67 092 132 908 33,50 Kulut -28 991-1 025 000-41 249-983 751 4,00 Netto -15 067-825 000 25 843-850 843-3,10 Viemärilaitos yhteensä Tuotot 13 925 200 000 67 092 132 908 33,50 Kulut -675 138-2 760 000-382 887-2 377 113 13,90 Netto -661 213-2 560 000-315 795-2 244 205 12,30 VESIHUOLTOLAITOS Tuotot 13 925 200 000 67 092 132 908 33,50 Kulut -1 086 494-3 100 000-483 148-2 616 852 15,60 Netto -1 072 569-2 900 000-416 056-2 483 944 14,30 TEKNINEN LAUTAKUNTA YHT. Tuotot 191 487 200 000 67 092 132 908 33,50 Kulut -7 258 521-9 510 000-2 567 393-6 942 607 27,00 Netto -7 067 034-9 310 000-2 500 301-6 809 699 26,90 75

S O S I A A L I- J A T E R V E Y S L A U T A K U N T A Sosiaali- ja terveyslautakunnan investointien hanketavoitteet 2017 2019 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN HYVÄKSYMÄT TAVOITTEET Tavoitteet 2017 2019 Tavoitetaso TOTEUTUMINEN Hoiva- ja vanhuspalveluissa toimintakyvyn arvioinnin kehittäminen Terveydenhuollon Effica-tietojärjestelmäsovelluksen muutokset RAI-järjestelmä otettu käyttöön 2015 2017 Lifecare 1.0. työpöytä. Käyttöönotettu ennen muita Effican sovellusosia earkisto Suunterveydenhuolto. Käyttöönotto vuoden 2017 lopussa. earkisto II vaihe, potilastiedon arkisto. Käyttöönotto vuoden 2017 lopussa. RAI-toimintakyvyn arviointijärjestelmä on käytössä koko hoiva- ja vanhuspalveluiden tulosalueella Ei aloitettu Ei aloitettu Hoitajakutsujärjestelmän ajantasaistaminen Effector -hoitotarvikejakelusovellutuksen ajantasaistaminen Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä velvoittaa julkiset terveydenhuollon organisaatiot tallentamaan potilastiedot valtakunnallisesti keskitettyyn arkistoon eesitiedot. Käyttöönotto vuoden 2017 lopussa. Hoitajakutsujärjestelmä II vaihe. Vuoden 2017 alussa. Hoitotarvikejakeluprosessin sähköinen hallinta. Käyttöönotto vuoden 2017 aikana. Hankkeen projekti on aloitettu PSSHP vetoisesti 2013 ja jatkuu vuonna 2017. Potilastiedon arkiston ns. kakkos-vaihe on otettu käyttöön. Ei aloitettu Kesken Tietojen syöttö menossa. Pää- ja käyttäjäkoulutukset 22.5.17 ja käyttöönotto suunniteltu 1.6.17. Pidetään laitteisto turvallisena ja kunnossa Uusitaan hammashoitoyksikön käytössä oleva hoitoyksikkö. Hoitoyksikön hankinta keväällä 2017. Arvio koko vuoden talousarvion toteutumisesta. Toteutuu suunnitellusti. 76

SOSIAALI- JA TERVEYS- Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma Jäljellä TOT LAUTAKUNTA 2016 2017 1.1. 30.4. % AINEETTOMAT HYÖDYKKEET Kulut -108 717-159 383-7 300-152 083 4,60 Netto -108 717-159 383-7 300-152 083 4,60 KONEET JA KALUSTO Kulut -105 421-45 000-3 177-41 824 7,10 Netto -105 421-45 000-3 177-41 824 7,10 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Kulut -214 138-204 383-10 477-193 907 5,10 Netto -214 138-204 383-10 477-193 907 5,10 K O K O K U N T A Tuotot 347 661 500 000 152 215 347 785 30,40 Kulut -8 284 104-11 007 383-2 776 585-8 230 798 25,20 Netto -7 936 443-10 507 383-2 624 371-7 883 012 25,00 77

Henkilöstö palvelualueittain 2016 ja 2017 2016 2017 Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Konserni- ja maankäyttöpalvelut vakituinen 24 24 24 24 24 23 23 23 23 22 22 21 21 määräaikainen 1 2 1 0 0 0 0 0 0 0 0 6 0 yhteensä 25 26 25 24 24 23 23 23 23 22 22 27 21 Sivistyspalvelut vakituinen 521 520 517 514 533 534 534 532 532 528 528 527 525 määräaikainen 143 143 60 34 106 154 155 161 141 184 184 184 147 yhteensä 664 663 577 548 639 688 689 693 673 712 712 711 672 Sosiaali- ja terveyspalvelut vakituinen 371 375 373 374 375 375 372 376 379 380 383 381 378 määräaikainen 108 110 144 139 110 103 93 106 112 98 102 108 116 yhteensä 479 485 517 513 485 478 465 482 491 478 485 489 494 Talous- ja tukipalvelut vakituinen 160 160 160 159 159 156 156 156 154 154 154 156 158 määräaikainen 39 42 40 31 37 44 39 40 33 43 45 44 39 yhteensä 199 202 200 190 196 200 195 196 187 197 199 200 197 Tekniset palvelut vakituinen 64 64 64 64 64 64 64 64 63 62 62 62 63 määräaikainen 4 15 15 16 10 8 5 2 2 3 2 2 3 yhteensä 68 79 79 80 74 72 69 66 65 65 64 64 66 Yhteensä Vakinaiset 1 140 1 143 1 138 1 135 1 155 1 152 1 149 1 151 1 151 1 146 1 149 1 147 1 145 Määräaikaiset 295 312 260 220 263 309 292 309 288 328 333 344 305 Koko kunta yht. 1 435 1 455 1 398 1 355 1 418 1 461 1 441 1 460 1 439 1 474 1 482 1 491 1 450 78

Vakinaisen henkilöstön sairauspoissaolot (kpv) palvelualueittain vuonna 2016 ja 2017 79

Sairauspoissaolot kpv / vakinainen työntekijä / vuosi, palvelualueittain vuonna 2017 Tammi Helmi Maalis Huhti Tammi - Huhti Konserni- ja maankäyttöpalvelut Henkilöstömäärä, vakinaiset 22 22 21 21 Sairauspoissaolot, vak.työntek. (kpv) 3 3 2 1 9 Sairauspv/vak.työntek./vuosi (kpv) 1,7 1,7 1,5 1,3 Sivistyspalvelut Henkilöstömäärä, vakinaiset 528 528 527 525 Sairauspoissaolot, vak.työntek. (kpv) 691 798 597 501 2 587 Sairauspv/vak.työntek./vuosi (kpv) 15,7 17,0 15,8 14,7 Sosiaali- ja terveyspalvelut Henkilöstömäärä, vakinaiset 380 383 381 378 Sairauspoissaolot, vak.työntek. (kpv) 547 602 612 517 2 278 Sairauspv/vak.työntek./vuosi (kpv) 17,3 18,1 18,5 18,0 Talous- ja tukipalvelut Henkilöstömäärä, vakinaiset 154 154 156 158 Sairauspoissaolot, vak.työntek. (kpv) 289 291 412 417 1 409 Sairauspv/vak.työntek./vuosi (kpv) 22,3 22,4 25,5 27,2 Tekniset palvelut Henkilöstömäärä, vakinaiset 62 62 62 63 Sairauspoissaolot, vak.työntek. (kpv) 62 82 126 99 369 Sairauspv/vak.työntek./vuosi (kpv) 12,0 13,9 17,3 17,8 80

Sairauspoissaolot, kpv / vakinainen työntekijä / vuosi, vertailu / ennuste 81