Sidottu välikäsi julkinen valta tulojensa käyttelijänä

Sidottu välikäsi julkinen valta tulojensa käyttelijänä Saska Heino Mitä on oikeudenmukainen jako? Eivätkö porvarit väitä, että nykyinen jako on oikeudenmukainen? Ja eikö se nykyisen tuotantotavan perusteella todellakin ole ainoa oikeudenmukainen jakotapa? Oikeuskäsitteetkö sääntelevät taloudellisia suhteita, eivätköhän päinvastoin oikeussuhteet saa alkuaan taloudellisista suhteista? Karl Marx 1875 1 Valtion ja muiden julkisyhteisöjen tehtävä on luonteeltaan ennen kaikkea välittävä. Ne välittävät kantamiaan veroja joko suorina tulonsiirtoina tai julkispalveluina työntekijöiltä, omistajilta ja yhteisöiltä toisille. Siinä missä tämän julkistaloutta käsittelevän sarjan ensimmäisessä osassa keskityttiin siihen, miten julkinen valta hankkii verotulonsa, keskitytään käsillä olevassa toisessa osassa syvemmin kysymykseen julkisesta varainkäytöstä. Tämän osan tarkoitus on myös syventää osaltaan marxilaista teoriaa valtiosta ja julkisesta vallasta merkittävänä osana nykyaikaista kapitalistista markkinatalousjärjestelmää. Historiallisen materialismin parissa käsiteltyjä kysymyksiä muun muassa perus- ja päällysrakenteiden välisestä määräyssuhteesta ei tässä yhteydessä voi sivuuttaa. Huomiotta ei voi täten myöskään jättää otsakkeesta ilmenevää sidosteisuutta julkisen vallan ja sen tulojen välillä. Julkisyhteisöt ovat riippuvaisia veronkantonsa piiriin kuuluvan kansantalouden vuosittain uusintamasta ja laajentamasta kokonaisarvosta w n, joka voidaan kansantalouden tilinpidon kielellä käsittää myös kansantuotteen vuotuiseksi arvonlisäykseksi. Julkisen vallan kyky ja siitä sikiävä oikeus veronkantoon on vääjäämättömän rajallinen. Marxin mukaan [o]ikeus ei voi koskaan olla yhteiskunnan taloudellista tilaa ja sen edellyttämää kulttuurikehitystä ylempänä. 2 Hieman tulkiten voidaan todeta, että muutoksen veronkannossa ja kokonaisveroasteessa on oltava suunnilleen yhtäläisessä suhteessa kansantalouden kokonaisarvon muutoksen kanssa. Tämä voidaan kirjoittaa kaavaan g =t t =w w= g= Σ t= Σ w, (1) Σ g =0 t =0 w=0 jossa g = julkismenot, t = verokertymä ja w = arvosumma. Ilman velanottoa julkisyhteisöt joutuvat näin ollen rajoittamaan menonsa g korkeintaan kansantuotteen vuotuisen arvosumman w suuruiseksi. Summaoperaattori g:n yläraja onkin täten g = t, ja t:n yläraja on korkeintaan w. Kaavan (1) mukaiset laskelmat käyvät haastavammiksi, kun mukaan otetaan mahdollisuus velanottoon. Tällöin on kirjoitettava kaavaan g =t +d +i t= w d = i= g= Σ t + Σ d + Σ i, (2) Σ g =0 t =0 d =0 i=0 jossa g = julkismenot, t = verotulot, d = velka ja i = korko. Kansantuotteen tuottaminen ja jakautuminen yksityisen ja julkisen lohkon kesken on hahmotettavissa hyvin kuvaajasta 1. Kuvaajassa mahdollisuus velanottoon esitetään katkoviivoitetulla tuotantomahdollisuuksien rajakäyrällä. Velkarahoituksella on mahdollista suorittaa ns. laajennettua uusintamista eli kansantuotteen nettoarvonlisäyksen kasvatusta. 1 Marx 2005, 7 2 Ibid., 9 1

c c 1 c o w = c + g c 1 g 1 g 0 g 1 g Kuvaaja 1. Tuotantomahdollisuuksien rajakäyrä Kuvaajassa 1. g:llä viitataan julkiseen ja c:llä yksityiseen tuotantoon. Pisteissä g 0 ja c 0 kokonaisarvo w siis kansantuote jakautuu tasan yksityisen ja julkisen tuotannon kesken. Vastaavasti pisteissä g -1, g 1, c -1 ja c 1 harjoitetaan epäsuhtaiset määrät yksityistä ja julkista tuotantoa. Kuvaaja 1. ei ota huomioon yksityisen ja julkisen tuotannon laadullisia tekijöitä ja sitä, harjoitetaanko tuotantoa kansantuotteen kokonaisarvon (i) yksinkertaisen vai (ii) laajennetun uusintamisen tarkoituksessa. Otettaessa huomioon ajallisen tekijän puute, on syytä huomioida sääntö, jonka mukaan d = w Δ d =Δ w d =0 w= w=0 (3) eli muutoksen velan määrässä d on vastattava korkeintaan kansantuotteen kokonaisarvon muutosta w. Kaava (3) ei itsessään ota huomioon korkorasitteen mahdollista muutosta. Sen huomioimiseksi on kirjoitettu kaava (4), jossa korkorasite on huomioitu tasaveroisena muuttujan velan kokonaismäärän kanssa. d =w i= [Δ d +Δ i ]=Δ w d=0 i=0 w= w=0 (4) Julkinen valta käyttää tunnetusti suuren osan tuloistaan nimenomaan vaihtoehdon (i) täyttämiseksi. Julkishyödykkeet ovat yleensä palveluita, kuten koulutusta ja terveydenhuoltoa. Näiden hyödykkeiden tuotannon tarkoitus ei ole kuin välillisesti palvella kansantuotteen laajennettua uusintamista (ii). Vaikka julkisyhteisöt lähinnä kunnat ja valtio voivat harjoittaa myös voittoa tavoittelevaa liiketoimintaa ja nostaa mahdollisesti osinkoa menojensa kattamiseen, muodostavat verotulot pääsääntöisesti aina valtaosan julkisyhteisöjen tuloista. Esimerkiksi vuonna 2011 Suomen 2

valtion verotulot olivat suuruudeltaan noin 36,3 miljardia euroa. 3 Samaisena vuonna hallituksen tekemän neljännen lisätalousarvion jälkeen valtion menojen loppusummaksi muotoutui noin 51,4 miljardia euroa 4, jolloin valtionverotuksella katettiin noin 70,6 prosenttia. Muiden tulojen, kuten noin 1,2 miljardin suuruisen osingonsaannin jälkeen valtiontalouden alijäämä jäi noin kuuteen miljardiin euroon. 5 Näitä lukemia vasten arvioitaessa on selvää, että valtion harjoittamalla kapitalistisella liiketoiminnalla katetaan vain murto-osa valtion ja kuntien valtionosuuksien kautta kunnallisen puolen menoista. Täten julkisyhteisöjen menot ovat luonteeltaan tyyppiä (i) eli välittömästi kansantuotteen kokonaisarvoa yksinkertaisesti, ei laajennetusti, uusintavia. Laajennetun, vaihtoehdon (ii) mukaisen uusintamisen tavoittelu on julkistaloudellisesta näkökulmasta hyödyllinen tavoite: se mahdollistaa julkisyhteisöjen verokertymän kasvun ja siten julkisten menojen laajemman kattamisen vastikkeettomin verotuloin vastikkeellisen julkisvelan sijaan. Kansantuotteen kokonaisarvon laajennettu uusintaminen vaatii erään muuttujan kasvua. Tämän muuttujan nimi on voitto, ja sen suhdetta tehtyihin tuotannollisiin sijoituksiin mitataan voiton suhdeluvulla p'. Katsotaan yksinkertaisesta taulukosta A, miten voiton suhdeluku yhdessä kansantuotteen laajennetun uusintamisen kanssa mahdollistaa julkisten menojen korkeamman verokatteen. Vuosi C c v s s' p' p I 100,0 75,0 25,0 25,0 100% 25% 25,0 II 125,0 87,5 37,5 37,5 100% 30% 37,5 III 162,5 106,3 56,3 56,3 100% 35% 56,3 IV 218,8 134,4 84,4 84,4 100% 39% 84,4 V 303,2 176,6 126,6 126,6 100% 42% 126,6 n Taulukko A. Laajennettu uusintaminen Taulukko A osoittaa, miten 100 euron kokonaispääomalla C, joka jakautuu vuonna I suhteessa 3:1 kiinteään pääomaan c ja vaihtelevaan pääomaan so. työvoimaan v tuottaa lisäarvon suhdeluvulla s'= s voiton suhdeluvun p' = s. Taulukko A olettaa, että koko voitto p sijoitetaan uudelleen v C tuotantoon siten, että sarakkeen C osoittama kokonaispääoma kasvaa suhteessa c:v = 1:1, lisäarvon suhdeluku s' pysyy muuttumattomana 100 %:ssa ja voiton suhdeluku kasvaa vaihtelevan pääoman v osuuden kasvaessa suhteessa kiinteään pääomaan c. Olennainen taulukossa A on viimeinen sarake p, joka kuvaa voittoa. Tästä voitosta p julkisen vallan on mahdollista periä yhteisöveroa, jolla rahoittaa käytännössä v:n uusintamiskustannukset. Työvoiman eli v:n uusintamiskustannuksiin lukeutuvat mm. julkiset terveydenhoitopalvelut, lasten päivähoito- ja koulutuspalvelut sekä yleinen asumisen ja liikkumisen tuki. Toisaalta myös sarake v on julkisyhteisöjen verotulojen mahdollinen lähde: peritäänhän työvoimalta ansiotuloveroa, kulutuksen arvonlisäveroa sekä monia muita ennakonpidätysluonteisia maksuja. Samoin myös sarake c on mahdollinen verotulojen lähde maksavathan yritykset hankkimastaan kiinteästä pääomasta arvonlisäveroa. Taulukko A ei anna täysin todenmukaista kuvaa yritysten työvoimakustannuksista. Sarakkeeseen v on merkitty työntekijöiden saama korvaus työvoimastaan. Tämä korvaus pitää sisällään pelkästään palkat ja palkkiot. Sen voi kuitenkin ajatella pitävän sisällään myös välilliset työvoimakustannukset, joita maksetaan mm. entisille työntekijöille eläkemaksuina sekä nykyisille työntekijöille sosiaaliturva- ja vakuutusmaksuina. Nämä maksut ovat luonteeltaan ennakonpidätyksiä ja ne korostavat osaltaan julkisen vallan toteuttamaa pakkosäästöä 3 Valtion tilinpäätöskertomus 2011, 33 4 Ibid., 18 5 Ibid., 57,19 3

työntekijöiden ja -antajien tuloista. Käytännössä esimerkiksi eläkemaksut ovat tulojen siirtoa eläkeikään. Vaikka eläkejärjestelmä ei toimikaan suoraan siten, että työntekijät ja -antajat säästäisivät tuloistaan eläkkeisiinsä nykyiset työllisethän maksavat samaan aikaan elävien eläkeläisten eläkkeet ovat eläkemaksut luonteeltaan tyypin (i) mukaisia eli ne rahoittavat julkisen vallan toteuttamaa kansantuotteen yksinkertaista uusintamista. Sellaisenaan ne ovat myös rasite kansantuotteen laajennetulle uusintamiselle. Tätä rasitetta taulukon A yrityksen kulmasta tarkastellaan taulukossa B. p 1 p 2 p 3 p 4 p 5 p n t = n 3,06 9,19 4,61 13,79 6,88 20,68 10,34 31,02 Taulukko B. Yrityksen verotus. Taulukon B summat ovat kuvitteellisia ja sellaisenaan liian pieniä kuvastaakseen todellisuutta. Nykyisellä yhteisöveroasteella (t = 24,5 %) taulukko B antaa kuitenkin kuvan taulukon A yrityksen voitostaan p maksamasta yhteisöverosta. Rivit p 1 p n kuvaavat taulukon A vuosia I n. Julkisyhteisöjen, eritoten valtion, riippuvuutta voiton suhdeluvusta p' voidaan kuvata täsmällisemmin taulukon C avulla. Taulukossa C on otettu huomioon ns. voiton suhdeluvun laskutendenssi eli kiinteän pääoman c suhteen kasvu vaihtelevaan pääomaan v nähden. Vuosi C c v s K s' p' I 100,0 75,0 25,0 25,0 300% 100% 25% II 125,0 100,0 25,0 25,0 400% 100% 20% III 150,0 125,0 25,0 25,0 500% 100% 17% IV 175,0 150,0 25,0 25,0 600% 100% 14% V 200,0 175,0 25,0 25,0 700% 100% 13% n Taulukko C. Voiton suhdeluvun laskutendenssi Taulukko C kuvaa tilannetta, jossa yritys sijoittaa koko tuotannossa syntyneen lisäarvon s kiinteään pääomaan c. Täten ns. pääoman elimellinen koostumus K = c kasvaa aritmeettisesti 300 %:sta v aina 700 %:iin vuonna V. Lisäarvon s suhdeluku v:hen nähden säilyy muuttumattomana. Sen suhteellinen osuus kuitenkin kutistuu kiinteään pääomaan c nähden lisäarvon suhdeluvun kaavan mukaisesti. Kun voiton suhdeluku p' laskee, säilyy myös valtion keräämän yhteisöveropotin summa muiden tekijöiden pysyessä muuttumattomina ennallaan. Tätä stagnaatiota kuvataan taulukossa D. 4

p 1 p 2 p 3 p 4 p 5 p n t = n Taulukko D. Yhteisöverokertymän stagnaatio Taulukkojen C ja D yhteistarkastelu paljastaa, kuinka riippuvainen valtio on yhteisöverokertymässäänkin työntekijöiden sarake v työvoimallaan luomasta lisäarvosta s. Mikäli v:n absoluuttinen summa pienenee taulukossa C, tarkoittaa se joko sitä, että (a) työvoiman henkilömäärä laskee; tai (b) heidän palkkansa laskevat suhteessa lisäarvoon, jolloin lisäarvon suhdeluku s' kasvaa. Tätä kuvataan taulukossa E. Vuosi C c v s K s' p' I 100,0 75,0 25,0 25,0 300% 100% 25% II 125,0 105,0 20,0 20,0 525% 100% 16% III 145,0 130,0 15,0 15,0 867% 100% 10% IV 160,0 150,0 10,0 10,0 1500% 100% 6% V 170,0 165,0 5,0 5,0 3300% 100% 3% n Taulukko E. Voiton suhdeluvun laskutendenssi Taulukossa E tuotannossa syntynyt lisäarvo s sijoitetaan kokonaisuudessaan kiinteään pääomaan c siten, että myös vaihtelevaa pääomaa v syrjäytetään kokonaispääomasta C. Tämän seurauksena sekä lisäarvosumma s että voiton suhdeluku p' laskevat. Taulukon yrityksen työnantaja ei ole käyttänyt mahdollisuutta lisäarvon suhdeluvun s' kasvattamiseen. Työnantajan olisi myös mahdollista kasvattaa lisäarvon suhdelukua 100 %:sta ja loiventaa voiton suhdeluvun laskutendenssiä. Kun taulukon E mukaista tilannetta tarkastellaan suhteessa yhteisöverokertymään, tullaan julkisyhteisöjen kannalta huonoihin lopputuloksiin. Yhteisöverokertymän pienentyessä *) julkisyhteisöillä on entistä vähemmän varaa kansantuotteen yksinkertaiseen uusintamiseen eli tyypin (i) mukaisen talous- ja sosiaalipolitiikan harjoittamiseen. Toisaalta myös mahdollisuudet tyypin (ii) mukaiseen politiikkaan vaikkapa yritystukien kautta heikkenevät. Täten voiton suhdeluku p' ehdollistaa osaltaan julkisen vallan menopolitiikkaa. Julkisen vallan tuloja ja jätettäessä huomiotta mahdollisuus velanottoon menoja ehdollistaa taulukossa E myös vaihtelevan pääoman eli työvoiman saaman korvauksen kaventuminen sarakkeessa v. Mitä vähemmän työntekijät saavat korvaukseksi työpanoksestaan suhteessa kokonaispääoman uusintamiskustannuksiin C, sitä vähäisempi on heidän ostovoimansa, jolloin myös arvonlisäverokertymä pienentyy. Yhtäältä kiinteän pääoman c tuotantohintoihin lisätään *) Ks. taulukko F. 5

arvolisäveroa vuoden 2013 kannan mukaisesti 24 prosenttia, toisaalta mahdollisesti irtisanotun työvoiman työttömyyskorvaukset syövät uuden kiinteän pääoman hankinnasta valtiolle kertyneet hyödyt. Taulukko F kuvaa yhteisöverokertymän kutistumisen taulukon E pohjalta. Samanlaiseen matriisitaulukkoon olisi mahdollista laskea myös vaihtelevan pääoman v ja kiinteän pääoman c verotus. p 1 p 2 p 3 p 4 p 5 p n t = n -1,23 4,90-1,23 3,68-1,23 2,45-1,23 1,23 Taulukko F. Yhteisöverokertymän lasku On hankala arvioida kiinteän pääoman hankinnasta valtion keräämän arvonlisäkertymän suuruutta suhteessa menetettyihin ansiotuloveroihin. Mikäli hankitun kiinteän pääoman kokonaisarvo w c on suurempi kuin työttömyys- ja muihin sosiaalikorvauksiin käytetty julkismenojen summa g s, jossa s = sosiaalikorvaukset, niin valtio voi hyötyä taloudellisesti pääoman elimellisen koostumuksen K kasvusta, mikäli saavutettu arvonlisäverokertymä ylittää sosiaalikorvausten summan. Voiton suhdeluvun laskutendenssi on omiaan heikentämään julkisen vallan kansantuotteen yksinkertaiseen uusintamiseen pyrkiviä toimia. Mikäli sijoittajat ja omistajat eivät saa mieleistään katetta sijoittamalleen rahapääomalle, voivat he myydä osuutensa ja hankaloittaa täten yritysten rahoitusasemaa markkinoilla. Heikentynyt osakkeen hinta ja siten menetetty rahoitusasema puolestaan syö yritysten sijoitusintoa ja kaventaa osaltaan valtion arvonlisäverokertymää. Voiton suhdeluku ehdollistaa verokertymää verokertymä ehdollistaa julkisyhteisöjen menoja. Tässä mielessä julkinen valta on, kuten otsikossa todetaan, sidottu välikäsi. Siinä missä julkisyhteisöt pyrkivät sekä (i) yksinkertaiseen kansantuotteen uusintamiseen että (ii) laajennettuun kansantuotteen uusintamiseen, pyrkivät ne myös (iii) itsensä uusintamiseen. Tuloihin vaikuttaminen on julkisyhteisöissä helpompaa kuin menojen leikkaaminen. Tulot mahdollistavat julkisen hyödykeja palvelutuotannon, mutta ne eivät itsessään synnytä aineellisia hyödykkeitä ja palveluita. Tulot, rahassa mitattavat sisäänvirtaumat, eivät vääjäämättä ohjaa julkisyhteisöjen menopolitiikkaa. Voiton suhdeluku ja siihen verrattavissa olevat talouden tilan mittarit kuitenkin säätävät julkisen menopolitiikan ylärajoja. Pitkällä aikavälillä keskimääräisten julkisten menojen on oltava tasapainossa julkisen vallan tuloihin ottamatta kantaa siihen, miten julkinen valta tulonsa hankkii. *) Näin ollen voidaankin kirjoittaa yksinkertainen yhtälö g = t (5) olettaen, että periaatteessa vastikkeettomat verotulot t muodostavat julkisyhteisöjen pääasiallisen tulonlähteen. Mitä alhaisemmaksi voiton suhdeluku laskee, sitä kapeammaksi käy julkisen vallan säätövara suhteessa tuloihinsa. Kuvaaja 2. pyrkii hahmottamaan kaavassa (5) esitettyä tilannetta. *) Tämä jättää ulkopuolelleen mm. mahdollisuuden suoraan keskuspankkirahoitukseen. 6

p' p' t < t > t Kuvaaja 2. Verotulot ja voiton suhdeluku t Kuvaajassa 2. pystyakseli kuvaa voiton suhdelukua p' ja vaaka-akseli verokertymää t. Voiton suhdeluku on merkitty laskevaksi lineaarisesti esityksen selkeyssyistä. Keskimääräinen verokertymä t vastaa keskimääräistä voiton suhdelukua p'. Verokertymän vaihteluvälit on esitetty erisuuruusmerkein < ja >. Mitä kauemmas origosta vaaka-akselilla siirrytään, sitä matalammaksi käy mahdollinen verokertymän vaihteluväli. Julkisen vallan menopolitiikka ehdollistuu kahdella tavalla: yhtäältä siten, että verotulot pienenevät, toisaalta siten, että mahdolliset sosiaalimenot ja työttömyyskorvaukset kasvavat. Jälkimmäinen ehdollistaa näin ollen myös julkisen vallan menoja ja jäykistää mahdollisesti sen kykyä säätää omia menojaan. Tämä, kuten moni muukin tekijä, on palautettavissa marxilaiseen käsitykseen perus- ja päällysrakenteiden välisestä keskinäisriippuvuudesta. Perusrakenne, joka koostuu taloudellisesta tuotantotavasta ja sen mukaisista tuotantosuhteista, saa julkisen vallan päällysrakenteelliseksi vastinparikseen lainsäädännön ja verotuksen. Vaikka julkinen valta onkin riippuvainen tuotantotavasta tässä kapitalistisesta, so. pääoman tuotantotavasta ei se tarkoita, etteikö se voisi omilla toimillaan vaikuttaa voiton suhdeluvun kaltaisiin tekijöihin niiden suhdannekehitystä tasaavasti. Tulo-, koulutus- ja työllisyyspolitiikan avulla julkinen valta tasaa kansantuotteen yksinkertaisessa ja laajennetussa uusintamisessa syntyviä tuloeroja. Taulukko G kuvaa osaltaan perus- ja päällysrakenteiden vuorovaikutusta. Vaikka se onkin varsin suurpiirteinen, on sen avulla silti mahdollista hahmottaa julkisen vallan, so. kapitalistisen tuotantotavan sääntelevän päällysrakenteen, ja sen taloudellisen perusrakenteen vuorovaikutusta tavalla, joka ei tee niiden suhteesta liian määräysvaltaista, determinististä. Se jättää myös joustovaraa määrittävien tekijöiden osalta, sillä yhteiskuntatieteiden kyky eristettyjen muuttujien todentamiseen tai havainnointiin on aina hyvin rajallinen. 7

Päällysrakenne Lait Palvelut Tulonsiirrot Perusrakenne Tuotantosuhteet A,A A,B A,C Tuotantotapa B,A B,B B,C Tuotantovälineet C,A C,B C,C Taulukko G. Perus- ja päällysrakenteet Tämän teoriapainotteisen kirjoituksen tutkimusrajauksen piiriin ei ole kuulunut tilastollisen, empiirisen aineiston läpikäyntiä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö edellä esitetyllä hypotetisoinnilla olisi mahdollista luoda perustaa johdonmukaisemmalle ja yhtenäisemmälle taloushistorialliselle ja -tilastolliselle tutkimukselle, joka ei jätä taloustieteelle tyypilliseen tapaan julkisyhteisöjen taloudellisen päätäntävallan piiriin kuuluvien voimavarojen käsittelylle riittävää sijaa. Käsillä olevan kirjoituksen piiriin ei myöskään ole kuulunut julkisyhteisöjen taloudellisen vallankäytön vaikutusta yhteiskunnalliseen työnjakoon, luokkiin ja tasa-arvoon. Sellaisenaan se kuitenkin raamittaa myös ihmisten tuotantosuhteita ja auttaa ymmärtämään yhteiskunnan työnjakoa sekä kapitalistisesta tuotantotavasta lähtöisin olevia epätasa-arvon syitä ja seurauksia sekä sitä, miten julkinen valta tätä epätasa-arvoa käsittelee. Lähteet Marx Karl, Gothan ohjelman arvostelua. Sosialismi.net 2005 <http://sosialismi.net/blog/2005/03/03/gothan-ohjelman-arvostelua/> [haettu 29.4.2013] Valtion tilinpäätöskertomus 2011, osa I ja II. Valtiovarainministeriön julkaisu 10.5.2012 <http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/01_julkaisut/ 10_ohjaus_ja_tilivelvollisuus/20120510Valtio/Valtion_tilinpaeaetoeskertomus _2011_netti.pdf> [haettu 29.4.2013] 8