Verot ja veronluonteiset maksut 2014
|
|
- Ilona Ranta
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Julkinen talous 2015 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi 1,5 prosenttia vuonna Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 1,5 prosenttia vuonna. Kertymä oli yhteensä 89,9 miljardia euroa. Veroaste kasvoi edellisvuodesta 0,2 prosenttiyksikköä 44,1 prosenttiin. Veroaste kuvaa verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhdetta bruttokansantuotteeseen. Tiedot käyvät ilmi kansantalouden tilinpidon vuotta koskevista ennakkotiedoista. Verot ja pakolliset sosiaaliturvamaksut sektoreittain, - 1) Sektori Vuosi Miljoonaa euroa Suhde BKT:hen, % S13+S212 Julkisyhteisöt ja Euroopan unionin toimielimet , ,1 S1311 Valtionhallinto , S1313 Paikallishallinto , ,4 S1314 Sosiaaliturvarahastot , ,8 S212 Euroopan unionin toimielimet 167 0, ,1 1) Ennakkotieto Erityisesti kasvoi kotitalouksien tuloveron kertymä. Kotitalouksien maksaman tuloveron määrä nousi 6,2 prosenttia ja oli 27,4 miljardia euroa. Veroon sisältyvät sekä ansio- että pääomatulovero. Kotitalouksien tuloveron kertymää kasvatti muun muassa osinkoverotuksen uudistus, joka tuli voimaan vuonna. Lisäksi vakuutettujen työeläkemaksujen, kiinteistöveron ja varainsiirtoveron kertymät kasvoivat selvästi aiemmasta. Yhteisöveron kertymä puolestaan supistui 17,9 prosenttia 3,8 miljardiin euroon. Myös muun muassa energiaverojen, tupakkaveron sekä perintö- ja lahjaveron kertymät pienenivät. Päästöoikeuksien huutokauppatuloa, joka luetaan valtion verotuloksi, kertyi 59 miljoonaa euroa. Valtion verokertymä oli vuonna yhteensä 42,5 miljardia euroa. Kasvua edellisvuodesta kertyi 1,1 prosenttia. Kuntien verokertymä oli 21,2 miljardia euroa ja se kasvoi 2,2 prosenttia vuotta aiemmasta. Sosiaaliturvarahastojen pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 1,7 prosenttia ja yhteensä niitä kerättiin 26 miljardia euroa. Verojen ja veronluonteisten maksujen osuus julkisyhteisöjen sulautetuista kokonaistuloista oli noin 80 prosenttia vuonna. Helsinki Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.
2 Vuonna nettoveroaste supistui 18,0 prosenttiin edellisvuoden 18,5 prosentista. Nettoveroaste lasketaan vähentämällä veroasteesta julkisyhteisöjen kotitalouksille ja yrityksille maksamien tukipalkkioiden sekä tulon- ja pääomansiirtojen osuus. 2
3 Sisällys Taulukot Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Verot sektoreittain ja verolajeittain, Liitetaulukko 2. Nettoveroaste ja julkiset siirrot Kuviot Liitekuviot Liitekuvio 1. Veroaste 1975 *...6 Liitekuvio 2. Veroaste veronsaajasektoreittain 1975 *...6 Laatuseloste: Verot ja veronluonteiset maksut...7 3
4 Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Verot sektoreittain ja verolajeittain, - 1) Sektori Verolaji Muutos, % S13+S212 Julkisyhteisöt ja Euroopan unionin toimielimet Tuloverot Pakolliset sosiaaliturvamaksut Omaisuusverot ,5 2,3 1,7 4, Tavaroista ja palveluista maksetut verot , Muut verot ,0 S1311 Valtionhallinto , Tuloverot , Omaisuusverot , Tavaroista ja palveluista maksetut verot , Muut verot ,8 S1313 Paikallishallinto Tuloverot ,2 1, Pakolliset sosiaaliturvamaksut , Omaisuusverot , Tavaroista ja palveluista maksetut verot ,3 S1314 Sosiaaliturvarahastot Pakolliset sosiaaliturvamaksut ,7 1,7 S212 Euroopan unionin toimielimet Tavaroista ja palveluista maksetut verot ,4-0, Muut verot ,4 1) Ennakkotieto 4
5 Liitetaulukko 2. Nettoveroaste ja julkiset siirrot ) Vuosi Verot ) Ennakkotieto Julkiset tulonsiirrot Julkiset pääomansiirrot Julkiset tukipalkkiot Julkiset siirrot, Yhteensä Julkisten siirtojen BKT-suhde, prosenttia 15,7 16,3 17,4 17,3 16,7 16,1 16,7 17,5 18,2 18,2 18,9 19,3 19,5 19,1 18,3 19,8 24,4 28,5 31,2 30,7 30,0 27,6 24,8 23,2 22,9 21,0 20,6 21,2 21,5 21,4 21,4 19,9 20,3 23,6 23,8 23,6 24,5 25,3 26,1 Nettoverot, Verot - julkiset siirrot Nettoveroaste, suhde BKT:hen 20,6 23,5 22,6 19,2 18,5 19,2 20,6 18,9 17,9 19,4 20,3 19,2 22,8 23,2 23,1 20,0 15,5 12,3 14,8 14,5 18,1 20,2 21,6 21,4 24,8 22,6 22,1 20,4 20,7 21,2 21,6 17,3 16,9 18,4 18,2 18,5 18,0 5
6 Liitekuviot Liitekuvio 1. Veroaste 1975 * * Ennakkotieto Liitekuvio 2. Veroaste veronsaajasektoreittain 1975 * * Ennakkotieto 6
7 Laatuseloste: Verot ja veronluonteiset maksut Tilaston tietosisältö Tilasto sisältää tietoa valtion, kuntien ja sosiaaliturvarahastojen vuosittain keräämistä veroista ja veronluonteisista maksuista, mukaan lukien pakolliset sosiaaliturvamaksut. Lisäksi tilastossa on mukana Suomessa kerätyt veronluonteiset maksut Euroopan Unionille. Verot ja veronluonteiset maksut -tilaston käytetyin tunnusluku on veroaste, jossa verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen vuosikertymä suhteutetaan saman ajanjakson nimelliseen bruttokansantuotteeseen. Veroaste on yksi yleisimpiä julkisen sektorin koon mittareita kansainvälisessä vertailussa. Tämän lisäksi tilasto sisältää tietoa nettoveroasteen kehityksestä sekä verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kehityksestä sektoreittain ja verolajeittain. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus Tilaston laadinta perustuu kansantalouden tilinpidon laadinnassa käytettyihin perusaineistoihin. Verot kirjataan tilastossa Euroopan Tilinpitojärjestelmän ESA 2010:n mukaisesti suoriteperusteisena. Suoriteperusteisessa kirjaamisessa verotulot pyritään kohdistamaan samaan ajankohtaan veron maksuvelvoitteen aiheuttaman tapahtuman kanssa. Käytännössä suoriteperusteiset kertymät määritellään ajoituskorjattujen kassakertymien avulla. Esimerkiksi arvonlisäveron osalta tilityksen viive on yleensä kaksi kuukautta. Ajoituskorjaus tarkoittaa tällöin sitä, että esimerkiksi helmikuussa valtion kassaan maksetut arvonlisäverotulot tilastoidaan edellisen vuoden verokertymiin. Tilaston tiedot ovat ajoituskorjattuna vuodesta 1988 eteenpäin. Tätä aiempia vuosia koskevat tiedot ovat kassaperusteisia, eli kyseisten vuosien tiedot sisältävät näinä vuosina tilitetyt verot. Kansantalouden tilinpidon veroluokituksesta poiketen tilaston luokitus perustuu OECD:n Revenue Statistics -verotilaston verolajiluokitukseen. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus Tiedot pohjautuvat kansantalouden tilinpidon tietoihin, joten esimerkiksi veroaste muuttuu bruttokansantuotteen muuttuessa. Verojen ja veronluonteisten maksujen osalta kansantalouden tilinpidon lähdeaineisto koostuu pääosin julkisyhteisöjen tilinpäätösaineistoista ja hallinnollisista aineistoista. Ennakkojulkistuksessa (helmikuu) lopullisia tietoja ei ole juurikaan käytettävissä, joten tarkkuustaso on tällöin alempi kuin myöhemmissä julkistuksissa. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus Tilasto julkaistaan samanaikaisesti kansantalouden tilinpidon tietojen kanssa kaksi kertaa vuodessa, helmikuun lopussa ja heinäkuussa. Ensimmäinen ennakko julkaistaan kaksi kuukautta tilastovuoden päättymisen jälkeen. Tiedot ovat ennakollisia siihen saakka, kunnes kansantalouden tilinpidon tiedot ovat lopullisia eli kaksi vuotta tilastovuoden päättymisen jälkeen. Tiedot voivat muuttua tämän jälkeenkin menetelmämuutoksista johtuvien aikasarjatarkistusten yhteydessä. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys Tiedot julkaistaan internetissä Tilastokeskuksen sivuilla. Tiedot julkaistaan myös OECD:n Revenue Statistics -julkaisussa. Veroaste julkaistaan lisäksi kansantalouden tilinpidon liitetietona ja Suomen tilastollisessa vuosikirjassa. 7
8 Tilastojen vertailukelpoisuus Tilaston aikasarja on menetelmällisesti yhtenevä vuodesta 1988, josta eteenpäin verot on laskettu suoriteperusteisena siten, että julkisyhteisöjen keräämät verotulot on pyritty kohdistamaan samaan ajankohtaan veron maksuvelvoitteen aiheuttaman tapahtuman kanssa. Tätä aiempiin vuosiin aikasarjan vertailukelpoisuus on lievästi alempi. Tilastokeskus julkaisee myös Ympäristöverotilastoa, joka perustuu kansainvälisesti yhtenäiseen tilastointikehikkoon. Ympäristöverotilasto sisältää myös yhtenä eränä ympäristöperusteiset palvelumaksut, joita ei kuitenkaan luokitella veroiksi tai veronluonteisiksi maksuiksi kansantalouden tilinpitoon perustuvissa tilastoissa. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys OECD:n verotilaston käyttämä verolajiluokitus ja sektoriluokituksen sovellus poikkeavat joiltakin osin kansantalouden tilinpidosta. Kokonaistasolla tilaston tiedot ovat kuitenkin yhtenevät kansantalouden tilinpidon verojen ja julkisyhteisöjen keräämien pakollisten sosiaaliturvamaksujen kanssa. 8
9 Julkinen talous 2015 Lisätietoja Kirsi Peltonen Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds Lähde: Kansantalouden tilinpito, Tilastokeskus Asiakaspalaute: Tietopalvelu ja viestintä, Tilastokeskus puh ISSN = Suomen virallinen tilasto ISSN (pdf) Julkaisutilaukset, Edita Publishing Oy puh asiakaspalvelu.publishing@edita.fi
Verot ja veronluonteiset maksut 2013
Julkinen talous 2014 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi vuonna Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 3,9 prosenttia vuonna. Kertymä oli yhteensä 88,2 miljardia euroa.
Verot ja veronluonteiset maksut 2012
Julkinen talous 2013 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi vuonna Veroaste oli 43,6 prosenttia vuonna. Veroaste kuvaa verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhdetta bruttokansantuotteeseen.
Verot ja veronluonteiset maksut 2010
Julkinen talous 2011 Verot ja veronluonteiset maksut Veroaste 42,1 prosenttia vuonna Veroaste eli verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhde bruttokansantuotteeseen oli 42,1 prosenttia vuonna.
Verot ja veronluonteiset maksut 2015
Julkinen talous 2016 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi 2,4 prosenttia vuonna Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 2,4 prosenttia vuonna. Kertymä oli yhteensä 92,1
Verot ja veronluonteiset maksut 2016
Julkinen talous 2017 Verot ja veronluonteiset maksut 2016 Verokertymä kasvoi 3,2 prosenttia vuonna 2016 Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 3,2 prosenttia vuonna 2016. Kertymä oli
Verot ja veronluonteiset maksut 2018
Julkinen talous 2019 Verot ja veronluonteiset maksut 2018 Verokertymä kasvoi 2,2 prosenttia vuonna 2018 Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 2,2 prosenttia vuonna 2018. Kertymä oli
Verot ja veronluonteiset maksut 2013
Julkinen talous 2014 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi 3,9 prosenttia vuonna Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 3,9 prosenttia vuonna. Kertymä oli yhteensä 88,6
Verot ja veronluonteiset maksut 2011
Julkinen talous 2012 Verot ja veronluonteiset maksut Veroaste 43,4 prosenttia vuonna Veroaste oli 43,4 prosenttia vuonna. Veroaste kuvaa verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhdetta bruttokansantuotteeseen.
Verot ja veronluonteiset maksut 2015
Julkinen talous 2016 Verot ja veronluonteiset maksut 2015 Verokertymä kasvoi 2,2 prosenttia vuonna 2015 Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 2,2 prosenttia vuonna 2015. Kertymä oli
Verot ja veronluonteiset maksut 2016
Julkinen talous 2017 Verot ja veronluonteiset maksut 2016 Verokertymä kasvoi 3,3 prosenttia vuonna 2016 Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 3,3 prosenttia vuonna 2016. Kertymä oli
Verot ja veronluonteiset maksut 2009
Julkinen talous 2010 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä aleni vuonna Veroaste eli verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhde bruttokansantuotteeseen oli Tilastokeskuksen tarkistettujen
Verot ja veronluonteiset maksut
Julkinen talous 2009 Verot ja veronluonteiset maksut 2008 Veroaste nousi hieman vuonna 2008 Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhde bruttokansantuotteeseen oli Tilastokeskuksen tarkistettujen
Verot ja veronluonteiset maksut
Julkinen talous 2009 Verot ja veronluonteiset maksut Veroaste laski ja verokertymän kasvu hidastui vuonna Vuonna julkisyhteisöjen ja Euroopan Unionin toimielimien keräämien verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen
Verot ja veronluonteiset maksut 2017
Julkinen talous 2018 Verot ja veronluonteiset maksut 2017 Verokertymä kasvoi 1,9 prosenttia vuonna 2017 Korjattu 29.3.2018. Korjatut kohdat on merkitty punaisella. Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen
Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain
Julkinen talous 2017 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2017, 2. vuosineljännes Julkisyhteisöjen toisen vuosineljänneksen ylijäämä kasvoi 1,3 miljardia euroa Julkisyhteisöjen sulautetut
Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain
Julkinen talous 2017 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2016, 4. vuosineljännes Julkisyhteisöjen alijäämä pieneni 0,6 miljardia euroa loka-joulukuussa Julkisyhteisöjen sulautetut kokonaistulot
Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2014
Julkinen talous 205 Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 204 Julkisyhteisöjen alijäämä 3,3 prosenttia ja velka 59,3 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 204 Tilastokeskuksen Eurostatille raportoimien
Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain
Julkinen talous 2016 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2016, 3. vuosineljännes Julkisyhteisöjen alijäämä pieneni miljardia euroa heinä-syyskuussa Julkisyhteisöjen sulautetut kokonaistulot
Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2015
Julkinen talous 206 Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 205 Julkisyhteisöjen alijäämä 2,7 prosenttia ja velka 63, prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 205 Tilastokeskuksen Eurostatille raportoimien
Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain
Julkinen talous 2019 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2019, 1. vuosineljännes Julkisyhteisöjen rahoitusasema heikkeni miljardia euroa Julkisyhteisöjen sulautetut kokonaistulot kasvoivat
Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2014
Julkinen talous 205 Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 204 Julkisyhteisöjen alijäämä 3,2 prosenttia ja velka 59,3 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 204 Tilastokeskuksen Eurostatille raportoimien
Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain
Julkinen talous 2019 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2018, 4. vuosineljännes Julkisyhteisöjen rahoitusasema heikkeni 0,6 miljardia euroa Julkisyhteisöjen sulautetut kokonaistulot kasvoivat
Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain
Julkinen talous 2016 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2016, 2. vuosineljännes Julkisyhteisöjen ylijäämä pieneni miljardia euroa huhti-kesäkuussa Julkisyhteisöjen sulautetut kokonaistulot
Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain
Julkinen talous 2012 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2011, 4. vuosineljännes Julkisyhteisöjen rahoitusaseman paraneminen hidastui loka- joulukuussa Julkisyhteisöjen tulot kasvoivat
Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2010
Julkinen talous 20 Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 200 Tarkistetut julkisen talouden alijäämä- ja velkatiedot vuodelta 200 ilmestyneet Tilastokeskuksen tarkistettujen ennakkotietojen mukaan julkisyhteisöjen
Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain
Julkinen talous 2012 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2012, 2. vuosineljännes Julkisyhteisöjen rahoitusasema heikkeni huhti-kesäkuussa Julkisyhteisöjen tulot kasvoivat vuoden 2012 toisella
Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain, 2008 neljäs neljännes
Julkinen talous 2009 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain, 2008 neljäs neljännes Julkisyhteisöjen menot kasvoivat ja tulot pienenivät vuoden 2008 4. neljänneksellä Julkisyhteisöjen tulot
Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain
Julkinen talous 2014 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2014, 1. vuosineljännes Julkisyhteisöjen alijäämä kasvoi hiukan tammi-maaliskuussa Julkisyhteisöjen sulautetut kokonaistulot kasvoivat
Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain
Julkinen talous 2012 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2012, 3. vuosineljännes Julkisyhteisöjen alijäämä kasvoi edelleen heinä- syyskuussa Julkisyhteisöjen tulot kasvoivat vuoden 2012
Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain
Julkinen talous 2014 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2014, 2. vuosineljännes Julkisyhteisöjen alijäämä kasvoi 0,1 miljardia euroa huhti -kesäkuussa Julkisyhteisöjen sulautetut kokonaistulot
Valtion takauskanta 38,7 miljardia vuoden 2014 lopussa
Julkinen talous 215 Valtion takaukset 214, 4. vuosineljännes Valtion takauskanta 38,7 miljardia vuoden 214 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 38,7 miljardia euroa vuoden 214
Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain
Julkinen talous 2015 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2015, 1. vuosineljännes Julkisyhteisöjen alijäämä pieneni miljardia euroa tammi-maaliskuussa Julkisyhteisöjen sulautetut kokonaistulot
Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain
Julkinen talous 2014 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2014, 3. vuosineljännes Julkisyhteisöjen alijäämä kasvoi 33 miljoonaa euroa heinä-syyskuussa Korjaus. Julkistuksen otsikkoa ja tekstiä
Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain
Julkinen talous 2015 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2015, 2. vuosineljännes Julkisyhteisöjen ylijäämä kasvoi miljardia euroa huhti-kesäkuussa Julkisyhteisöjen sulautetut kokonaistulot
Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain
Julkinen talous 2015 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2014, 4. vuosineljännes Julkisyhteisöjen alijäämä kasvoi miljardia euroa loka-joulukuussa Julkisyhteisöjen sulautetut kokonaistulot
Julkisyhteisöjen menot tehtävittäin
Julkinen talous 2018 Julkisyhteisöjen menot tehtävittäin 2016 Sosiaaliturvan osuus julkisyhteisöjen menoista kasvoi edelleen vuonna 2016 Sosiaaliturvan osuus julkisyhteisöjen sulautetuista kokonaismenoista
Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain
Julkinen talous 2015 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2015, 3. vuosineljännes Julkisyhteisöjen alijäämä kasvoi 155 miljoonaa euroa heinä-syyskuussa Julkisyhteisöjen sulautetut kokonaistulot
Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain
Julkinen talous 2010 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2010 ensimmäinen neljännes Kasvavat menot ja pienenevät tulot heikensivät julkisyhteisöjen rahoitusasemaa Julkisyhteisöjen tulot
Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain
Julkinen talous 2010 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2010, 2. vuosineljännes Julkisyhteisöjen rahoitusasema parani hieman Julkisyhteisöjen tulot kasvoivat vuoden 2010 toisella neljänneksellä
Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2012
Julkinen talous 203 Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 202 Julkisen talouden alijäämä,9 prosenttia ja velka 53,0 prosenttia suhteessa BKT:hen vuonna 202 Tilastokeskuksen alustavien ennakkotietojen mukaan
Julkisyhteisöjen menot tehtävittäin
Julkinen talous 2019 Julkisyhteisöjen menot tehtävittäin 2017 Sosiaaliturvan menojen kasvu hidastui vuonna 2017 Sosiaaliturvan osuus julkisyhteisöjen sulautetuista kokonaismenoista oli 45,9 prosenttia
Ajoneuvoperusteisten verojen osuus ympäristöverojen kertymästä kasvoi eniten vuonna 2010
Ympäristö ja luonnonvarat 0 Ympäristöverot 00 Ajoneuvoperusteisten verojen osuus ympäristöverojen kertymästä kasvoi eniten vuonna 00 Ympäristöverojen kertymä oli vuonna 00 lähes viisi miljardia euroa.
Valtion takauskanta 33,2 miljardia joulukuun 2013 lopussa
Julkinen talous 2013 Valtion takaukset 2013, 4 vuosineljännes Valtion takauskanta 33,2 miljardia joulukuun 2013 lopussa Valtion takauskanta oli 33,2 miljardia euroa vuoden 2013 neljännen neljänneksen lopussa
Rahoitusleasinghankinnat 2,1 miljardia vuonna 2012
Rahoitus ja vakuutus 2013 Rahoitustoiminta Rahoitusleasing 2012 Rahoitusleasinghankinnat 2,1 miljardia vuonna 2012 Rahoitusleasinghankinnat olivat 2,1 miljardia euroa vuonna 2012. Edelliseen vuoteen verrattuna
Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain
Julkinen talous 2011 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2011, 2. vuosineljännes Julkisyhteisöjen rahoitusasema parani Julkisyhteisöjen tulot kasvoivat 2,0 miljardia euroa edellisen vuoden
Neljännesvuositilinpito
Kansantalous 2014 Neljännesvuositilinpito 2014, 1. vuosineljännes Neljännesvuositilinpidon EKT2010:n mukaiset aikasarjat julkistettu, bruttokansantuote väheni 0,4 prosenttia ensimmäisellä neljänneksellä
Rahoitusleasinghankinnat 1,9 miljardia vuonna 2009
Rahoitus ja vakuutus 2010 Rahoitusleasing 2009 Rahoitusleasinghankinnat 1,9 miljardia vuonna 2009 Korjattu 17.4.2012. Korjaukset on merkitty punaisella. Rahoitusleasinghankinnat olivat 1,9 miljardia euroa
Valtion takauskanta 30,6 miljardia joulukuun lopussa
Julkinen talous 213 Valtion takaukset 212, 4. vuosineljännes Valtion takauskanta 3,6 miljardia joulukuun lopussa Valtion takauskanta oli 3,6 miljardia euroa vuoden 212 lopussa. Takauskanta oli joulukuun
Rahoitusleasinghankinnat 1,6 miljardia vuonna 2010
Rahoitus ja vakuutus 2011 Rahoitusleasing 2010 Rahoitusleasinghankinnat 1,6 miljardia vuonna 2010 Korjattu 17.4.2012. Korjaukset on merkitty punaisella. Rahoitusleasinghankinnat olivat 1,6 miljardia euroa
Ympäristöverot 2015, toimialoittain
Ympäristö ja luonnonvarat 2017 Ympäristöverot, toimialoittain Ympäristöverojen kertymä oli yli 6 miljardia euroa vuonna Ympäristöverot kasvoivat 2,8 prosenttia edellisvuodesta 6,1 miljardiin euroon Kasvua
Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain
Julkinen talous 2016 Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain 2015, 4. vuosineljännes Julkisyhteisöjen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen oli 63,1 prosenttia vuoden 2015 lopussa Julkisyhteisöjen
Valtion takauskanta 45,3 miljardia joulukuun 2016 lopussa
Julkinen talous 2017 Valtion takaukset 2016, 4. vuosineljännes Valtion takauskanta 45,3 miljardia joulukuun 2016 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 45,3 miljardia euroa vuoden
Kivihiilen kulutus väheni 35 prosenttia tammi-syyskuussa
Energia 2012 Kivihiilen kulutus 2012, 3 vuosineljännes Kivihiilen kulutus väheni 35 prosenttia tammi-syyskuussa Kivihiilen kulutus väheni 35 prosenttia Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan tämän vuoden
Valtion takauskanta 22,9 miljardia syyskuun 2011 lopussa
Julkinen talous 211 Valtion takaukset 211, 3. vuosineljännes Valtion takauskanta 22,9 miljardia syyskuun 211 lopussa Valtion takauskanta oli 22,9 miljardia euroa vuoden 211 kolmannen neljänneksen lopussa.
Valtion takauskanta 42,9 miljardia kesäkuun 2015 lopussa
Julkinen talous 215 Valtion takaukset 215, 2. vuosineljännes Valtion takauskanta 42,9 miljardia kesäkuun 215 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 42,9 miljardia euroa vuoden
Valtion takauskanta 44,7 miljardia syyskuun 2016 lopussa
Julkinen talous 2016 Valtion takaukset 2016, 3. vuosineljännes Valtion takauskanta 44,7 miljardia syyskuun 2016 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 44,7 miljardia euroa vuoden
Valtion takauskanta 43,8 miljardia maaliskuun 2016 lopussa
Julkinen talous 2016 Valtion takaukset 2016, 1. vuosineljännes Valtion takauskanta 43,8 miljardia maaliskuun 2016 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 43,8 miljardia euroa vuoden
Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2012
Julkinen talous 203 Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 202 Tarkistetut julkisyhteisöjen alijäämä- ja velkatiedot vuodelta 202 ilmestyneet Tilastokeskuksen tarkistettujen ennakkotietojen mukaan julkisyhteisöjen
Valtion takauskanta 30,7 miljardia maaliskuun lopussa
Julkinen talous 213 Valtion takaukset 213, 1 vuosineljännes Valtion takauskanta 3,7 miljardia maaliskuun lopussa Valtion takauskanta oli 3,7 miljardia euroa vuoden 213 ensimmäisen neljänneksen lopussa
Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2013
Julkinen talous 204 Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 203 Tarkistetut julkisyhteisöjen alijäämä- ja velkatiedot vuodelta 203 ilmestyneet Tilastokeskuksen tarkistettujen ennakkotietojen mukaan Suomen julkisyhteisöjen
Autokaupan määrävuosiselvitys 2010
Kauppa 2012 Autokaupan määrävuosiselvitys 2010 Autokaupassa vähittäis- ja lähes yhtä suuret Vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan autokaupan tuotteiden lähes 14,5 miljardin euron liikevaihdosta vähittäiskaupan
Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain
Julkinen talous 2012 Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain 2012, 2. vuosineljännes Julkisyhteisöjen velka kasvoi 6,6 miljardia euroa vuoden 2012 toisella neljänneksellä Julkisyhteisöjen EDP-velka
Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia
Koulutus 18 Ainevalinnat 18 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Tilastokeskuksen mukaan englanti oli peruskouluissa yleisimmin opiskeltu vieras kieli syyslukukaudella
Venäjää opiskelevien peruskoululaisten osuus kasvanut
Koulutus 215 Ainevalinnat 214 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat ä opiskelevien peruskoululaisten osuus kasvanut Tilastokeskuksen mukaan venäjää opiskelleiden osuus peruskoulun 1-6 oppilaista oli,2 prosenttiyksikköä
Kivihiilen kulutus väheni 14 prosenttia vuonna 2012
Energia 2013 Kivihiilen kulutus 2012, 4. vuosineljännes Kivihiilen kulutus väheni 14 prosenttia vuonna 2012 Kivihiilen kulutus väheni 14 prosenttia Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan viime vuoden tammi-joulukuussa
Julkisyhteisöjen alijäämä ja bruttovelka EMU-kriteerien mukaisina 2009
Julkinen talous 2010 Julkisyhteisöjen alijäämä ja bruttovelka EMU-kriteerien mukaisina 2009 Vuonna 2009 julkinen talous kääntyi alijäämäiseksi ja velka kasvoi voimakkaasti Tilastokeskuksen ennakkotietojen
Kivihiilen kulutus väheni 3 prosenttia tammi-maaliskuussa
Energia 2011 Kivihiilen kulutus 2011, 1 vuosineljännes Kivihiilen kulutus väheni 3 prosenttia tammi-maaliskuussa Kivihiilen kulutus väheni 3 prosenttia Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan tämän vuoden
Kivihiilen kulutus kasvoi 35 prosenttia tammi-syyskuussa
Energia 2010 Kivihiilen kulutus 2010, 3. vuosineljännes Kivihiilen kulutus kasvoi 35 prosenttia tammisyyskuussa Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kivihiiltä käytettiin vuoden 2010 kolmen ensimmäisen
Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2016
Julkinen talous 2017 Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2016 Julkisyhteisöjen alijäämä 1,8 prosenttia ja velka 63,1 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 2016 Tilastokeskuksen Eurostatille
Energian hankinta ja kulutus
Energia 2012 Energian hankinta ja kulutus 2012, 1. neljännes Energian kokonaiskulutus laski 3 prosenttia tammi-maaliskuussa Energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan noin 418
Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2012
Julkinen talous 2013 Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2012 Kuntien taloustilanne kiristyi vuonna 2012 Tilastokeskuksen keräämien tilinpäätösarviotietojen mukaan Manner-Suomen kuntien vuosikatteet
Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain
Julkinen talous 2016 Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain 2016, 1. vuosineljännes Julkisyhteisöjen velka kasvoi 2,8 miljardia euroa vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä Julkisyhteisöjen EDP-velka
Julkisyhteisöjen EMU-velka 2008, 4. vuosineljännes
Julkinen talous 2009 Julkisyhteisöjen EMU-velka 2008, 4. vuosineljännes Julkisyhteisöjen EMU-velka nousi vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä Julkisyhteisöjen nimellishintainen EMU-velka kasvoi vuoden
Kaksi kolmesta alakoululaisesta opiskelee englantia
Koulutus 216 Ainevalinnat 215 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Kaksi kolmesta alakoululaisesta opiskelee englantia Tilastokeskuksen mukaan englanti oli syyslukukaudella 215 yleisimmin opiskeltu vieras
Kivihiilen kulutus kasvoi 60 prosenttia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä
Energia 2009 Kivihiilen kulutus Kivihiilen kulutus 2009, ensimmäinen neljännes Kivihiilen kulutus kasvoi 60 prosenttia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Kivihiiltä käytettiin vuoden 2009 tammi-maaliskuussa
Koulutuksen talous 2013
Koulutus 2015 Koulutuksen talous 2013 Koululaitoksen käyttömenot kasvoivat hieman vuonna 2013 Koululaitoksen käyttömenot kasvoivat Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2013 edelliseen vuoteen verrattuna 1,1
Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 2013
Koulutus Ainevalinnat Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat Tilastokeskuksen mukaan lähes kaikki keväällä lukion koko oppimäärän suorittaneet olivat opiskelleet
Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 2017
Koulutus 17 Ainevalinnat 17 Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 17 Tilastokeskuksen mukaan lähes kaikki keväällä 17 lukion koko oppimäärän suorittaneet
Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2011
Julkinen talous 2012 Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2011 Kuntien taloustilanne heikkeni vuonna 2011 Tilastokeskuksen keräämien tilinpäätösarviotietojen mukaan Manner-Suomen kuntien yhteenlaskettu
Rahoitusleasinghankinnat 2,2 miljardia vuonna 2014
Rahoitus ja vakuutus 15 1 hankinnat, miljardia vuonna 1 hankinnat olivat, miljardia euroa vuonna 1. Edelliseen vuoteen verrattuna hankinnat kasvoivat 1 prosenttia. vuokria puolestaan maksettiin 1, miljardia
Fossiilisten polttoaineiden ja sähkön hinnat laskivat toisella vuosineljänneksellä
Energia 2014 Energian hinnat 2014, 2. neljännes Fossiilisten polttoaineiden ja sähkön hinnat laskivat toisella vuosineljänneksellä Kivihiilen ja maakaasun hinnat lämmöntuotannossa laskivat toisella vuosineljänneksellä
Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2018
Julkinen talous 2018 Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2018 Julkisyhteisöjen alijäämä 0,7 prosenttia ja velka 58,9 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 2018 Tilastokeskuksen Eurostatille
Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2016
Julkinen talous 2017 Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2016 Julkisyhteisöjen alijäämä 1,9 prosenttia ja velka 63,6 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 2016 Tilastokeskuksen Eurostatille
Rahoitusleasinghankinnat 2,0 miljardia vuonna 2013
Rahoitus ja vakuutus 04 03 hankinnat,0 miljardia vuonna 03 hankinnat olivat,0 miljardia euroa vuonna 03. Edelliseen vuoteen verrattuna hankinnat vähenivät 4 prosenttia. vuokria puolestaan maksettiin, miljardia
Kivihiilen kulutus kasvoi 25 prosenttia vuonna 2010
Energia 2011 Kivihiilen kulutus 2010, 4. vuosineljännes Kivihiilen kulutus kasvoi 25 prosenttia vuonna 2010 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kivihiiltä käytettiin vuoden 2010 aikana sähkön- ja lämmöntuotannon
Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2013
Julkinen talous 204 Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 203 Julkisyhteisöjen alijäämästä ja velasta julkaistut alustavat tiedot vuodelta 203 tarkentuivat hieman Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan julkisyhteisöjen
Kivihiilen kulutus. Kivihiilen kulutus kasvoi 18 prosenttia vuonna , neljäs neljännes
Energia 2010 Kivihiilen kulutus 2009, neljäs neljännes Kivihiilen kulutus kasvoi 18 prosenttia vuonna 2009 Kivihiiltä käytettiin vuonna 2009 sähkön- ja lämmöntuotannon polttoaineena 4,7 miljoonaa tonnia
Kivihiilen ja maakaasun hinnat laskivat toisella vuosineljänneksellä
Energia 2013 Energian hinnat 2013, 2. neljännes Kivihiilen ja maakaasun hinnat laskivat toisella vuosineljänneksellä Sähkön ja lämmöntuotannossa käytettävän kivihiilen ja maakaasuun hinnat kääntyivät laskuun
Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia
Koulutus 217 Ainevalinnat 216 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Korjattu 286217 Korjatut kohdat on merkitty punaisella Tilastokeskuksen mukaan englanti
Henkilöstörahastot 2007
Rahoitus ja vakuutus 2008 Henkilöstörahastot 2007 Henkilöstörahastojen arvo 493 miljoonaa euroa vuonna 2007 Henkilöstörahastojen yhteenlaskettu arvo oli 493 miljoonaa euroa vuonna 2007. Rahastojen arvo
Energian hinnat. Sähkön hinta kääntyi laskuun. 2012, 2. neljännes
Energia 2012 Energian hinnat 2012, 2. neljännes Sähkön hinta kääntyi laskuun Sähkön kokonaishinta laski kaikissa kuluttajaryhmissä vuoden toisella neljänneksellä. Sähkön kuluttajahinnat kääntyivät laskuun
Fossiilisten polttoaineiden hinnat laskivat kolmannella vuosineljänneksellä
Energia 2013 Energian hinnat 2013, 3. neljännes Fossiilisten polttoaineiden hinnat laskivat kolmannella vuosineljänneksellä Kivihiilen satamahinta laski kolmannella vuosineljänneksellä yli kuusi prosenttia.
Koulutuksen talous 2015
Koulutus 2017 Koulutuksen talous 2015 Koulutuksen käyttömenot lähes ennallaan vuonna 2015 Koulutuksen käyttömenot kasvoivat Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 edelliseen vuoteen verrattuna 0,4 prosenttia.
Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2012
Koulutus 2013 Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2012 Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijamäärä 1,23 miljoonaa Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijoiden kokonaismäärä oli 1,23 miljoonaa
Yliopistokoulutus 2011
Koulutus 01 Yliopistokoulutus 011 Yliopistotutkinnon suorittaneet Yliopistoissa suoritettiin 8 500 tutkintoa vuonna 011 Tilastokeskuksen mukaan yliopistoissa suoritettiin vuonna 011 yhteensä 8 500 tutkintoa.
Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia
Koulutus 23 Ainevalinnat 22 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Tilastokeskuksen mukaan englanti oli syyslukukaudella 22 yleisimmin opiskeltu vieras kieli
Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2017
Julkinen talous 2018 Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2017 Julkisyhteisöjen alijäämä 0,6 prosenttia ja velka 61,4 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 2017 Tilastokeskuksen Eurostatille
Lämmön tuottaminen tuontipolttoaineilla oli aiempaa halvempaa
Energia 2014 Energian hinnat 2013, 4. neljännes Lämmön tuottaminen tuontipolttoaineilla oli aiempaa halvempaa Kotimaisten polttoaineiden hinnat jatkoivat kallistumista, mikä osaltaan vaikutti kaukolämmön
Koulutuksen talous 2016
Koulutus 2018 Koulutuksen talous 2016 Koulutuksen käyttömenot ennallaan vuonna 2016 Koulutuksen käyttömenot olivat Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 samalla tasolla kuin vuotta aikaisemmin, yhteensä
Kuntatalous neljännesvuosittain
Julkinen talous Kuntatalous neljännesvuosittain, 1. vuosineljännes Kuntien toimintakulut olivat 9,0 miljardia euroa tammi-maaliskuussa Vuoden tammi-maaliskuussa kuntien ulkoiset toimintakulut olivat 9,0