Sosiaalinen vuorovaikutus, mediavälitteisyys ja massaväkivallan kokeminen paikallistasolla

35 Pekka Räsänen & Atte atte Oksanen Sosiaalinen vuorovaikutus, mediavälitteisyys ja massaväkivallan kokeminen paikallistasolla Uusi kommunikaatioteknologia on monissa yhteyksissä nähty mullistavana ja perinteisen vuorovaikutuksen korvaavana välineenä. Vähitellen on kuitenkin sekä arkikokemuksissa että tutkimuksissa havahduttu yhä useammin siihen tosiasiaan, että mediavälitteinen, pääasiassa sähköisessä muodossa tapahtuva kommunikaatio ei korvaa kuin pieneltä osaltaan ihmisten välistä fyysistä kanssakäymistä. Sosiaalisen vuorovaikutuksen merkitys korostuu ahdistavissa tilanteissa ja epämiellyttävissä yksilötason kokemuksissa. Atte Oksanen ja Pekka Räsänen valottavat artikkelissaan mielenkiintoisella tavalla sosiaalisen vuorovaikutuksen merkitystä Jokelan kouluammuskelutapauksen tiimoilta kerätyn kyselyaineiston avulla. Koulusurmat ja muut väkivaltaiset tapahtumat keräävät valtavasti mediahuomiota ja herättävät julkista keskustelua sanomalehtien yleisönosastoilla. Jokelan ja Kauhajoen tapahtumien jälkeen on selvää, että väkivalta kosketti syvästi suomalaisia ja että ihmisillä on tarve jakaa huoliaan myös erilaisissa Internetin keskustelufoorumeissa ja blogeissa. Tämä synnytti jopa uudenlaista yhteisöllisyyttä ja vastavuoroisen toiminnan malleja. Uusia yhteistoiminnan muotoja haettiin muun muassa Internetin vertaisryhmien kautta ja ottamalla kantaa julkisuudessa käytyihin keskusteluihin. Uusien viestintäteknologioiden leviäminen on synnyttänyt sekä aiempaa utopistisempia visioita että dramaattisempia kauhuskenaarioita. Internetin, matkapuhelimien ja muiden päätelaitteiden vaikutuksen on arveltu ulottuvan miltei kaikkialle. Informaatioteknologiaa pidetään muun muassa etätyön, yksilöllisten valintojen ja demokraattisen päätöksenteon mahdollistajana (Aro 2000, 141 142). Kommunikaatioteknologian suomat yhteydenpitomahdollisuudet hälventävät työn ja vapaa-ajan rajoja, mutta mahdollistavat samalla työn tunkeutumisen osaksi vapaa-aikaa. Uuden median roolia on usein korostettu esimerkiksi kansalaisaktivismiin liittyvissä keskusteluissa (esim. Häyhtiö & Rinne 2007). Tietokonevälitteisen kommunikaation on katsottu myös toimivan alustana erilaisille viharyhmille ja uudelle terrorismille, joka perustuu usein mediahuomion hakemiseen (Knorr-Cetina 2005; Weiman 2008). Internetistä on toisin sanoen tullut erilaisia ristiriitaisia voimia sisällään pitävä kamppailukenttä. Verkostoyhteiskuntaa koskevan yleisen teesin mukaan kaiken on sanottu olevan yhteydessä kaikkeen, minkä seurauksena jokapäiväinen elämä muuttuu mediavälitteiseksi ja seurailee globaalisti vaikuttavia suuria mediatapahtumia (esim. Castells 2000; Castells & Himanen 2002). Monet verkostoyhteiskuntiin liittyvistä

36 väitteistä ovat kuitenkin liioiteltuja (esim. Qvortrup 2006). Ihmiset kaipaavat edelleen henkilökohtaista vuorovaikutusta. Siksi mediavälitteiset keinot eivät korvaa koskaan ihmisten välisiä fyysisiä tapaamisia ainakaan kokonaan. Erityisen tärkeää olisikin tutkia niin sanottua perinteistä kasvokkaista vuorovaikutusta mediavälitteisen vuorovaikutuksen ja kommunikaation rinnalla. Vaikka elämmekin globaalissa Internetin välittämässä maailmassa, erilaiset paikalliset, lokaalit vuorovaikutusmuodot säilyttävät mitä todennäköisimmin merkityksensä. Lisäksi teknologinen kommunikaatio ei ainoastaan yhdistä ihmisiä vaan myös jakaa erilaisia väestöryhmiä. Tutkimustulosten perusteella kommunikaatioteknologian ja medioiden käytössä havaittavat erot liittyvät länsimaissa ikään, sukupuoleen ja koulutukseen (Niemi & Pääkkönen 2002; Rice & Katz 2003). Myös internetin käytön on osoitettu olevan vahvasti yhteydessä ainakin ikään ja koulutukseen (esim. Räsänen 2008). Suomessakin nuoret ja korkeasti koulutetut käyttävät internetiä ja muuta uutta teknologiaa vanhempia ja vähemmän koulutettuja useammin ja tehokkaammin (Tilastokeskus 2008). Nuorilla esimerkiksi blogien ja uutisten seuraaminen ovat useimmin mainittuja Internetin käyttötarkoituksia. He siis hyödyntävät monipuolisemmin tarjolla olevia sisältöpalveluja ja käyttävät muutenkin eri medioita useampaan käyttötarkoitukseen. Mutta heijastuvatko eri väestöryhmien väliset erot myös koulusurmien kokemiseen Jokelan paikallisyhteisössä? Ihmiset kaipaavat edelleen henkilökohtaista vuorovaikutusta. Siksi mediavälitteiset keinot eivät korvaa koskaan ihmisten välisiä fyysisiä tapaamisia ainakaan kokonaan. Onko mediankäyttötavoilla vaikutusta siihen, miten ampumatapaukset koettiin? Tarkastelemme tässä artikkelissa omista huolista kertomisen yhteyttä jokelalaisten kokemuksiin kouluammunnan kertaluonteisuudesta ja siitä olisiko tapaus ollut estettävissä. 1 Arvioimme myös eri viestintämuotojen soveltuvuutta omien huolien kertomiseen. Sosiologeina olemme kiinnostuneita kaikista paikkakunnalla asuvista, emme yksinomaan uhrien perheistä tai väkivallan tekijöistä, kuten esimerkiksi psykologisissa tutkimuksissa. Kiinnitämme huomiota paitsi vuorovaikutussuhteisiin ja kommunikaatioon myös erilaisiin pelkoa ja turvattomuutta herättäviin asioihin. Artikkelin tarkoituksena on arvioida paikallisyhteisön kokemuksia väkivaltakokemuksista toipumisen alkuvaiheessa. Pohdimme erityisesti omista huolista kertomisen ja mediavälitteisyyden roolia toipumisprosessissa. Hyvinvointi, sosiaalinen vuorovaikutus ja uusi viestintäteknologia Toimivat ihmissuhteet ovat kaikenikäisten ihmisten psyko-sosiaalisen hyvinvoinnin perusedellytyksiä. Yksinäisyys, stressi ja mielenterveyden ongelmat ovat kaikkein yleisimpiä niillä, joilta puuttuvat luottamukselliset keskusteluyhteydet omiin perheenjäseniin, sukulaisiin ja muihin ystäviin (esim. Karvonen 2008; Vaarama & Ollila 2008). Sosiaalisen hyvinvoinnin merkitystä on ryhdytty korostamaan yhteiskuntatieteellisissä keskusteluissa kuitenkin vasta viime aikoina. Tutkimuksissa on perinteisesti oltu kiinnostuneita esimerkiksi käytettävissä olevien tulojen, asuinpaikan tai työmarkkina-aseman vaikutuksesta hyvinvointiin (esim. Uusitalo 1975; Allardt 1976). Tällöin oletuksena on, että materiaaliset olosuhdetekijät luovat ihmisten välille erilaisia hyvinvointimahdollisuuksia. Kyse ei siis ole niinkään yksilöiden omasta arvioinnista, vaan erilaisista rakenteellisista olosuhteista, joita on mahdollista tunnistaa edellä mainittujen materiaalista hyvinvointia kuvaavien indikaattorien perusteella. Sosiaalisen pääoman tarkasteluissa on puolestaan lähdetty siitä, että hyvinvointikokemukset rakentuvat lopulta aina ihmisten väliselle vuorovaikutukselle. Toisin sanoen hyvät yksilötason vuorovaikutussuhteet muo-

37 Sosiaalisen pääoman tarkasteluissa on puolestaan lähdetty siitä, että hyvinvointikokemukset rakentuvat lopulta aina ihmisten väliselle vuorovaikutukselle. Toisin sanoen hyvät yksilötason vuorovaikutussuhteet muodostavat hyvän kasvualustan positiiviselle elämänasenteelle, joka edesauttaa myös vaikeuksista selviämistä. dostavat hyvän kasvualustan positiiviselle elämänasenteelle, joka edesauttaa myös vaikeuksista selviämistä. Tällöin mielenkiinto kohdistuu usein yksilötason sosiaalisiin kontakteihin. Tällä tavalla voimme olettaa, että sosiaalisten kontaktien kautta muodostuva sosiaalinen pääoma heijastuu subjektiivisesti koettuna hyvinvointina (Kouvo & Räsänen 2005, 23 24). Vastaavasti myös yhteisötasolla ilmenevä sosiaalinen pääoma voi heijastua suoraan ihmisten elämäntilanteeseen. Suuri osa uuden median sosiaalista käyttöä koskevasta keskustelusta on keskittynyt ideaan, että uudet teknologiset ratkaisut muuttavat olennaisella tavalla inhimillistä toimintaa. Tästä huolimatta melko perinteiset psykologiset ja sosiaalipsykologiset teoriat selittävät edelleen varsin hyvin myös teknologisesti välittynyttä toimintaa. Esimerkiksi erilaiset rooliodotukset eivät menetä merkitystään anonyymeissä virtuaalitiloissakaan. (Yzer & Southwell 2008.) Joka tapauksessa vuorovaikutusmahdollisuuksien kirjo on kasvanut valtavasti. Esimerkiksi puhelinsoittojen, tekstiviestien ja sähköpostin lisäksi nykyään on mahdollisuus käyttää erilaisia yhteisö- ja viiteryhmäpalvelimia, kuten Facebook, IRC-galleria ja Myspace. Lisäksi blogeista on tullut tapa seurata, välittää ja kommunikoida toisten ihmisten kanssa. Myös mielenterveys- ja päihdetyöhön on perustettu omia vertaistuen verkkopalvelimia, esimerkiksi Tukiasema.net ja Päihdelinkki.fi. Teknologisen vuorovaikutuksen ajatellaan yleisesti helpottavan intensiivisten ihmissuhteiden ylläpitoa, kun yksittäinen ihminen pystyy pitämään yhteyttä runsaaseen joukkoon virtuaali- ja reaalimaailman välittämiä kontakteja. Monissa tutkimuksissa on kumottu väite siitä, että informaatioteknologian käyttö johtaisi helposti sosiaalisten suhteiden vähenemiseen. Asia on usein päinvastoin. Etenkin niillä, jotka käyttävät Internetiä tiedonhakuun ja kirjoittavat sähköpostiviestejä ystävilleen on usein laajempi ystäväverkosto kuin muilla keskimäärin. Tutkimusten mukaan Internetin käytön suorat vaikutukset heijastuvatkin lähinnä perinteisten medioiden käyttöön. Säännöllisesti Internetiä käyttävät ihmiset katsovat vähemmän televisiota ja kuuntelevat harvemmin radiota kuin muut. (Gershuny 2003, 162 163; Franzen 2000). Edellisestä huolimatta teknologiavälitteinen vuorovaikutus on herättänyt myös kriittisiä äänenpainoja. Esimerkiksi Scott Lash (2002, 13 25) väittää, että teknologisia elämänmuotoja luonnehtii informaation katkonaisuus ja hetkittäin liian suureksi kasvava nopeus, mikä saattaa heikentää yksilön mahdollisuuksia hyödyntää informaatiota omassa elämässään. Teknologiaan ladataan myös utopistisia odotuksia, jotka usein peittävät alleen erilaisia kaupallisia ja poliittisia intressejä (Robins & Webster 1999, 233 235). Teknologian tutkimuksessa on myös usein takerruttu partikulaarisiin laitteisiin, minkä vuoksi teknologisoitumisen ymmärtäminen laajana sosiokulttuurisena prosessina on jäänyt puutteelliseksi (van Loon 2002, 72, 91). Monissa tutkimuksissa on kumottu väite siitä, että informaatioteknologian käyttö johtaisi helposti sosiaalisten suhteiden vähenemiseen. Asia on usein päinvastoin.

38 Teknologiat ovat muuttaneet tapoja toimia toisten kanssa. Esimerkiksi matkapuhelimet mahdollistavat paitsi itsekontrollin säädellä omia menoja myös ulkoisen kontrollin, jonka myötä ihmiset ovat aina tavoitettavissa (Mäenpää 2005, 258 274; Oksman & Turtiainen 2004). Matkapuhelimien myötä myös vuorovaikutussuhteiden laatu muuttuu niin, ettei suurempi kommunikoinnin määrä välttämättä tuota mitään lisäarvoa. Esimerkiksi Juha Suoranta ja Tere Vadén (2005, 194 196) ovat kritisoineet naiiveja connecting people -lupauksia, koska etävälitys loitontaa lähtökohtaisesti inhimillisiä suhteita kännykkäsoiton korvatessa kasvokkaisen kontaktin. Voidaan väittää, että teknologiavälitteinen kommunikaatio rajaa ruumiillisen tason tiedostamattomia aspekteja pois vuorovaikutustilanteista. Yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa sitä, että kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa välittyy moninkertainen määrä informaatiota kuin esimerkiksi puhelinsoitossa. Etenkin erilaisten vaikeiden ja mahdollisesti traumaattisten asioiden selvittelyssä fyysistä läsnäoloa voidaan pitää merkittävänä asiana. On silti tärkeää tietää, miten erilaisia kommunikaatiovälineitä käytetään osana sosiaalisia selviytymisstrategioita. Aikaisemmin esimerkiksi matkapuhelimet on todettu käyttökelpoiseksi sosiaalisen tuen muodoksi esimerkiksi AA-ryhmissä (Campbell & Kelley 2008). Ilmiötä voidaan pitää varsin laajana. Monet surulliset ihmiset saavat varmasti lohtua ystäviltään saaduista teksti- ja sähköpostiviesteistä sekä vaikkapa Internetin keskustelupalstoilla käydyistä keskusteluista. On mahdollista olettaa, että erilaisissa kriisitilanteissa ihmiset käyttävät useita tapoja kommunikoida toisten kanssa. Asiasta ei ole riittävästi systemaattista tutkimustietoa. Siirrymme seuraavaksi käsittelemään tähän teemaan kiinnittyvää suomalaista tapaustutkimusaineistoa. Tarkastelemme omista huolista kertomisen yhteyttä massaväkivallan kokemiseen paikallisyhteisössä. Luomme tämän ohella myös katsauksen siihen, millaisia mediavalintoja omien huolien kertomisessa tehdään. Huolista ja murheista kertominen paikallistasolla Empiirinen tarkastelu toteutetaan Arkielämä ja epävarmuus -tutkimusprojektissamme kerätyn postikyselyaineiston avulla (Räsänen & Oksanen 2008). Aineisto kerättiin toukokesäkuussa 2008. Kysely kohdistettiin alueen 18 74-vuotiaille suomenkielisille asukkaille ja sen vastausprosentiksi saatiin 47 (N=330). Aineistossa ei ole verrattain alhaisesta vastausprosentista huolimatta merkittäviä vinoutumia iän tai sukupuolen mukaan. Analyysin lähtökohtana ovat omista huolista kertomista sekä kertomistapoja koskevat kysymykset. Huolista kertomista mitattiin lomakkeessa seuraavalla kysymyksellä: Oletko kertonut huolistasi tai murheistasi ystävillesi tai läheisillesi viimeisen viikon aikana?. Vastaukset merkittiin lomakkeelle joko vaihtoehtona kyllä tai ei. Vastausjakauma esitetään taulukossa 1. Kyselyyn vastanneista jokelalaisista 71 prosenttia (N= 233) ilmoitti, että he ovat kertoneet huolistaan viimeisen viikon aikana. Tulos ei sinänsä ole yllättävä, sillä omien huolien kertominen on luonteva osa jokapäiväistä vuorovaikutusta toisten ihmisten kanssa. Tosin hieman alle kolmannes (29%) vastaajista ei kuitenkaan ole kertonut Taulukko 1. Huolien tai murheiden kertominen. Prosenttiosuudet (N) Oletko kertonut huolistasi tai murheistasi? Kyllä 71.3 (233) En 28.7 (94) Yhteensä 100 (327)

39 huolistaan. Vastausjakaumassa oli myös eroja sukupuolten välillä. Huolista ja murheista kertoneiden naisten osuus (83%) oli suurempi kuin vastaava miesten osuus (61%). Tämä havainto tukee osaltaan perinteisistä sukupuolirooleista esitettyjä luonnehdintoja ja kulttuurisia stereotypioita. Miehet puhuvat naisia harvemmin ongelmistaan myös käyttämässämme aineistossa. Sen sijaan ikäerot eivät olleet suuria. Esimerkiksi alle 45-vuotiaat vastaajat olivat kertoneet asioistaan hieman useammin kuin yli 45-vuotiaat. Erot olivat kuitenkin pieniä ikäryhmien välillä. Vastaajia pyydettiin arvioimaan kertomistapojaan. Tätä kysyttiin eri viestintävälineiden käytön näkökulmasta kysymyksellä: Mikäli vastasit kyllä, niin millä tavalla kerroit huolistasi tai murheistasi?. Vastausvaihtoehtoja esitettiin yhteensä kuusi, joista pystyi valitsemaan myös useamman kuin yhden. Esitetyt vaihtoehdot olivat: kasvokkain, puhelin, kirje, tekstiviesti, sähköposti sekä internetin blogit ja keskustelufoorumit. Taulukossa 2 esitetään vastausjakauma useimmin valituista joko kahdella (37%) tai useammalla tavalla (12%). Yllättävää tuloksissa on ensinnäkin se, ettei aineistossa ollut yhtään sellaista vastaajaa, joka olisi käsitellyt ongelmiaan pelkästään internetin keskustelupalstoilla tai blogeissa. Internet oli toki mukana sellaisissa tapauksissa, kun vastausvaihtoehtoja oli valittu useampi. Tyypillisimmillään näin oli vastattu silloin, kun kasvokkain kertomisen ja puhelimen tai tekstiviestien lisäksi oli valittu vielä lisää vaihtoehtoja. Muutoinkin taulukon ulkopuolelta voidaan todeta, että kahden vaihtoehdon valintatapauksissa suurimmassa osassa oli valittu kasvokkainen vuorovaikutus ja puhelinkeskustelu. Taulukossa 2 esitetty vastausjakauma oli erilainen miehillä ja naisilla. Miehistä huomattavasti suurempi osuus (64%) oli kertonut huolista tai murheista vain kasvokkain. Naisilla tämä osuus jäi 33 prosenttiin. Huomattavampaa kuitenkin on, että vastausjakaumat poikkesivat vain hieman eri ikäryhmien välillä. Alle 45-vuotiasta vastaajista pelkästään kasvokkain kertoneiden osuus jäi 34 prosentin tuntumaan. Yli 45-vuotaiden kohdalla vastaava Taulukko 2. Vastaajien yleisimmät tavat kertoa huolistaan tai murheistaan. Prosenttiosuudet (N) Millä tavalla kerroit huolistasi tai murheistasi? Kasvokkain 46.8 (109) Puhelimitse 3.0 (7) Sähköpostitse 1.3 (3) Kahdella tavalla 36.9 (86) Kolmella tai useammalla 12.0 (28) tavalla Yhteensä 100 (233) vaihtoehdoista. Taulukko osoittaa, että kasvokkainen vuorovaikutus oli ehdottomasti tärkein keino jakaa huolia tai murheita ystävien ja läheisten kanssa. Liki puolet vastaajista (47%) oli kertonut ongelmistaan vain tällä tavalla. Muutama vastaaja turvautui pelkästään sähköpostin tai puhelimen käyttöön. Muutoin vastaajat olivat kertoneet huolistaan tai murheistaan osuus oli 55 prosenttia. Alle 45-vuotiaat valitsivat siis vanhempia tyypillisemmin useamman kuin yhden vaihtoehdon. He myös ilmoittivat internetin huolista ja murheista kertomisen keinoksi vanhempia useammin. Nämä tulokset ovat ymmärrettäviä esimerkiksi internetin käyttötiheyttä koskevien väestöerojen valossa (esim. Tilastokeskus 2008; Räsänen 2008). Joka tapauksessa nykymuotoisessa yhteis-

40 kunnassa, jossa erilaisten viestintäteknologioiden käytöllä on keskeinen merkitys, tulosta voidaan pitää kiintoisana. Kyselyyn vastanneille kasvokkainen vuorovaikutus näyttää olevan tärkein keino kertoa omista huolista ja murheista. Muita vuorovaikutusmuotoja väheksymättä Jokelasta kerätyssä aineistossa ihmiset luottivat siis etupäässä perinteiseen vuorovaikutukseen, joka edustaa vanhinta olemassa olevaa mediaa. Omista vaikeuksista kertomista voidaan pitää yhtenä tärkeimmistä yhteisöllisyyden ja vastavuoroisuuden sidosaineksista. Se on myös yhteydessä mahdollisuuksiin saada apua ja tukea erilaisten kriisien yhteydessä. Huolien ja murheiden jakamisen merkitystä ei voidakaan väheksyä yhteisöllisyyttä luovana tekijänä. Yhteisöllisyys voidaan tässä yhteydessä ymmärtää ihmisten emotionaalisen ja sosiaalisen vastavuoroisuuden dynamiikaksi, joka mahdollistaa myös henkilökohtaisen vastuun ottamisen ja toimimisen osana yhteisöä. Huolista tai murheista kertominen vaikuttaa myös koulusurmien kokemiseen Edellä esitetyllä tarkastelulla on merkitystä siihen, miten traaginen väkivalta koetaan paikallistasolla. Huomautettakoon tässä yhteydessä, että Jokelan koulusurma koettiin jokelalaisten keskuudessa erittäin traagisesti. Kyselyyn vastanneista kolmannes (34 %) ilmoitti, että joku heidän tuttavansa tai läheisensä kuoli tapauksessa. Tätä osuutta voidaan pitää huomattavan suurena, joskin Jokelan tapauksen erityinen dramaattisuus on voinut vaikuttaa siihen, että vastaajat ovat olleet taipuvaisia ajattelemaan tavallista henkilökohtaisemmin. On lisäksi mahdollista, että vastaajiksi on saattanut valikoitua hieman enemmän omakohtaisesti tapauksen kokeneita ihmisiä. Koulusurmaan liittyviä kokemuksia tarkasteltiin lomakkeessa kahden kysymyksen valossa. Vastaajia pyydettiin arvioimaan tapahtuman merkitystä oman elämänhallintansa kannalta seuraavien kysymysten avulla: Oliko Jokelan ammuntatapaus mielestäsi yksittäinen tragedia? ja Olisiko tapaus ollut estettävissä?. Vastaukset merkittiin lomakkeelle vastausvaihdoin kyllä ja ei. Liki 60 prosenttia vastaajista koki Jokelan kouluammunnan yksittäiseksi tapaukseksi. Toisaalta vain hieman yli 40 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että tragedia olisi ylipäänsä ollut estettävissä. Jakaumat myös vaihtelevat jonkin verran eri väestöryhmissä. Tätä on tarkasteltu vastaajan sukupuolen, asuinhistorian pituuden, asuinalueeseen sitoutumisen sekä mielialan ja aikaisempien väkivaltakokemusten valossa toisaalla (Oksanen & Räsänen 2008). Rajaammekin kokemusten tarkastelun pelkästään omista huolista ja murheista kertomisen yhteyteen. Tätä koskevat kaksisuuntaiset jakaumat esitetään taulukossa 3. Taulukossa huolista ja murheista kertomista koskeva jakauma on siis ristiintaulukoitu Jokelan tapauksen kertaluonteisuutta ja estämismahdollisuutta koskevien kysymysten kanssa. Riviprosenteiksi yhteenlasketut soluarvot Taulukko 3. Huolien tai murheiden kertomisen yhteys Jokelan kouluampumisen kokemiseen. Prosenttiosuudet (N) Oliko Jokela yksittäinen tragedia?** Yhteensä Oletko kertonut huolistasi Kyllä Ei tai murheistasi? Kyllä 55.4 (128) 44.6 (103) 100 (195) En 72.0 (67) 28.0 (26) 100 (93) Yhteensä 60.2 (195) 39.8 (129) Olisiko tapaus ollut estettävissä?* Oletko kertonut huolistasi Kyllä Ei tai murheistasi? Kyllä 47.5 (105) 52.5 (116) 100 (221) En 33.3 (29) 66.7 (58) 100 (87) Yhteensä 43.5 (134) 56.5 (174) Tulkintaohje: ** = p < 0.01; * = p < 0.05; (ns) = p > 0.05 (2-sided Pearson!")

41 Omista vaikeuksista kertomista voidaan pitää yhtenä tärkeimmistä yhteisöllisyyden ja vastavuoroisuuden sidosaineksista. Se on myös yhteydessä mahdollisuuksiin saada apua ja tukea erilaisten kriisien yhteydessä. Huolien ja murheiden jakamisen merkitystä ei voidakaan väheksyä yhteisöllisyyttä luovana tekijänä. kuvaavat vastauksien jakaantumista sen mukaan, onko vastaaja kertonut huolistaan vai ei. Taulukosta näkee, että huolista ja murheista kertominen on yhteydessä molempiin tarkasteltavista muuttujista. 55 prosenttia niistä vastaajista, jotka olivat kertoneet huolistaan ja murheistaan kokivat ampumatapauksen yksittäiseksi. Niiden kohdalla, jotka eivät kertoneet, vastaava osuus oli 72 prosenttiyksikön suuruinen. Myös toisen kysymyksen kohdalla erot ovat selvät. Ne vastaajat, jotka olivat kertoneet huolistaan tai murheistaan kokivat useammin että tapaus olisi ollut estettävissä. Liki puolet huolistaan kertoneista vastaajista (48%) valitsi tämän vaihtoehdon. Niistä vastaajista, jotka eivät olleet kertoneet huolistaan, vain kolmannes (33%) katsoi ettei Jokelan koulusurma olisi ollut estettävissä. Voidaan sanoa, että havaitun yhteyden voimakkuus on molemmissa tapauksissa melko suuri. Erot ovat niin ikään tilastollisesti merkitseviä. Tosin taulukossa esitettyihin tuloksiin on syytä lisätä muutama tulkintavaraus. On luultavaa, että käytettyjen kysymysten arviointitavat vaihtelevat vastaajasta toiseen. Esimerkiksi tragedian ymmärtäminen yksittäistapaukseksi ei välttämättä tarkoita kaikkien mielestä sitä, että tragedioita sattuisi vain yksi. Vastaavasti käsitys siitä, että tapaus olisi ollut estettävissä saattaa yhden mielestä viitata yhteiskunnallisiin ja lainsäädännöllisiin vaikutusmahdollisuuksiin ja jonkun toisen mielestä taas tekijän toiminnan kontrollointimahdollisuuksiin. Joka tapauksessa tulokset osoittavat, että omista huolista tai murheista kertominen vaikuttaa vahvasti väkivaltatapausten kokemiseen. Huolistaan kertoneet vastaajat kokivat koulusurman harvemmin yksittäiseksi sattumaksi, mutta samalla useammin estettävissä olevaksi tapaukseksi. Tuloksia onkin ehkä mahdollista tulkita siten, että huolistaan muille kertovat vastaajat hahmottavat väkivaltaisia tapahtumia muita omakohtaisemmin. Kouluammunnat koetaan todennäköisesti henkilökohtaisesti ymmärrettyjen taustojen, syiden ja seurauksien valossa. Toisin sanoen Jokelan kaltaiset tapahtumat ovat henkilökohtaisista asioistaan helpommin puhuville sekä todennäköisemmin toistuvia ja estettävissä olevia tapauksia. Huolistaan ja murheistaan puhuvien suhtautumistapaa voidaan siis pitää paitsi realistisempana myös optimistisempana. Syyskuussa 2008 Kauhajoen tragedia osoitti, ettei Jokela jäänyt ainoaksi laajamittaiseksi koulusurmaksi suomalaisessa yhteiskunnassa. Tulokset avaavat mielenkiintoisia jatkokysymyksiä siitä, millä keinoilla uusia väkivaltatilanteita voitaisiin ehkäistä. Huolistaan ja murheistaan kertovat vastaajat tiedostavat tilanteiden uusiutumismahdollisuuden, mutta uskovat siihen, että tilanteita voidaan ennaltaehkäistä. Voiko tämä viitata siihen, että omista huolistaan kertominen läheisille sekä yleensäkin avoimet arkielämän epäviralliset suhteet olisivat avain paitsi väkivallasta toipumiseen, myös sen ennaltaehkäisyyn? Sosiaalinen vuorovaikutus ja mediavalinnat kriisitilanteissa Nykyisessä informaatioteknologisessa yhteiskunnassa käydään jatkuvasti keskustelua paitsi uusista medioista myös perinteisemmän median vaikutuksesta ihmisiin. Esimerkiksi median toiminta herätti voimakasta kritiikkiä Jokelan kouluammunnan yhteydessä (Raittila ym. 2008). Myös keräämässämme kyselyaineistossa jokelalaiset ilmaisevat voimakkaan kriittisen kantansa median toimintaan. Yli 70 prosenttia vastaajista koki median toimineen tapauksen raportoinnissa joko huonosti tai erittäin huonosti. Vähättelemättä television ja muun perinteisen median vaikutusta, niin Jokelan kuin Kauhajoen tapauksessa etenkin Internetin

42 Jokelan ja Kauhajoen kriisitilanteet elettiin netin kautta reaaliaikaisina, joten Internetin vaikutusta ei voida vähätellä kriisin jälkiselvittelyn osaltakaan. keskustelufoorumeissa jaettiin nopeasti tietoa tapahtumien kulusta ja mahdollisista tekijöistä. Verkossa liikkui paljon huhuja, mutta aktiivikäyttäjät olivat paremmin perillä erilaisista netin viharyhmistä kuin poliisit. Ensimmäiset varoitukset viranomaisille esitettiin verkkoyhteisön jäsenten toimesta. Jokelan ja Kauhajoen kriisitilanteet elettiin netin kautta reaaliaikaisina, joten Internetin vaikutusta ei voida vähätellä kriisin jälkiselvittelyn osaltakaan. Internetin ja muun median rooli on kuitenkin vain osa kouluammuntojen kaltaisten tapausten analyysiä. Paljon vähemmän keskustelua on käyty tapausten vaikutuksesta lähipiiriin. Vaikutusten merkitys korostuu pienissä yhteisöissä. Varsin moni jokelalaisista oli tuntenut jonkun tapauksessa kuolleen. On myös selvää, että paitsi vastaajan asuinhistorialla myös hänen mielialallaan on merkitsevä vaikutus kokemusten jäsentymiseen (Oksanen & Räsänen 2008). Lisäksi on syytä korostaa, että niin valtavirtamediassa kuin Internetin keskustelupalstoillakin kohu laantuu katastrofien jälkeen yleensä nopeasti, kun taas ihmisten arkielämässä ja mielialoissa vaikutukset saattavat näkyä pitkään. Edellä esitetty tarkastelu perustuu Jokelan alueen aikuisväestöä edustavan poikkileikkausaineiston varaan, joten meillä ei ole mahdollisuuksia tehdä laajempia johtopäätöksiä väestöryhmittäisistä eroista ja erilaisten kulttuuritekijöiden mahdollisesti aikaansaamista vaihteluista. On kuitenkin todennäköistä, että artikkelissa esitettyjen tulkintojen merkitys korostuu teknologian käytön laajentumisen myötä. Tulevaisuudessa erilaisten teknologioiden käyttö saattaa nousta jopa keskeiseksi arkielämän sisältöjä välittäväksi tekijäksi. Esimerkiksi yhä suurempi osa työhön, opiskeluun, ostoksiin ja harrastuksiin liittyvästä toiminnasta toteutetaan teknologisten ratkaisujen kautta. Sama koskee osin myös perinteistä kasvokkaista vuorovaikutusta ja intensiivisten sosiaalisten suhteiden ylläpitoa. Onkin luultavaa, että internetin uudet yhteisöpalvelut tulevat ajan myötä keskeisemmäksi suomalaisten keskuudessa. Jo nyt etenkin nuorten ja nuorten aikuisten kokemuksissa erilaiset vapaa-ajan harraste-, työ- ja internetin virtuaaliyhteisöt tarjoavat yhä tärkeämpiä samastumisen kohteita. Merkittäviä elämänsisältöjä ja tärkeitä vuorovaikutussuhteita haetaan todennäköisesti lisääntyvässä määrin juuri tällaisten samaistumiskohteiden kautta. Blogeista, keskustelupalstoista ja muista vertaistuelle perustuvista verkkopalveluista on tullut tärkeä tapa käydä keskustelua ja jakaa omaan itseen liittyvää informaatiota. On kuitenkin eri asia, missä määrin uusi media auttaa henkilökohtaisten ja vakavien ongelmien käsittelyssä. Pessimistisissä arvioissa uuden median mahdollistama jatkuva identiteetin uudelleen kirjoittaminen on vain osa nykyistä terapiakulttuuria, jossa on takerruttu käsittelemään jatkuvassa määrin omia henkilökohtaisia ongelmia (Oksanen 2006,...missä määrin uusi media auttaa henkilökohtaisten ja vakavien ongelmien käsittelyssä. Pessimistisissä arvioissa uuden median mahdollistama jatkuva identiteetin uudelleen kirjoittaminen on vain osa nykyistä terapiakulttuuria, jossa on takerruttu käsittelemään jatkuvassa määrin omia henkilökohtaisia ongelmia.

43 100 105). Uuden median tärkeys tuntuu vaihtelevan paljon asiayhteyden mukaan. Internet ja sähköposti voivat parhaimmillaan edustaa toisen ihmisen kohtaamista siinä missä kasvokkainen vuorovaikutuskin. Oleellisia ovat ne lähtökohdat, joiden varaan rakennamme sosiaalisen kokemusmaailmamme. Arkielämä ja epävarmuus -projektin tuottamat tulokset antavat viitteitä siitä, että uudet teknologiavälitteiset vuorovaikutuksen muodot eivät korvaa vakavien kriisitilanteiden jälkeen perinteistä kasvokkaista kohtaamista eivätkä yhteisöllisempiä muotoja hakea tukea ja lohtua. Paikallistasolla koettujen yhteisöllisyyskokemusten on todettu mahdollistavan parhaimmillaan juuri tällaisen terapeuttisen resurssin kriisitilanteissa (esim. Fritz 1961). Myös Jokelan paikallisyhteisössä turvauduttiin kriisin jälkeen etupäässä perinteisiin vuorovaikutustapoihin.u Viitteet 1 Artikkelin tulokset ovat osa Arkielämä ja epävarmuus: sosiaaliset suhteet Jokelan ja Kauhajoen kouluammuntojen jälkeen - tutkimusprojektia (2008 2011). Projektissa tarkastellaan dramaattisten väkivaltatapausten yhteisöllisiä jälkiseuraamuksia Suomessa ja Yhdysvalloissa. Painopiste on keinoissa, joiden avulla paikallisyhteisöt palautuvat kriisien jälkeen takaisin arkielämän normaaleihin vuorovaikutussuhteisiin. Kirjallisuutta Allardt, Erik (1976) Hyvinvoinnin ulottuvuuksia. WSOY: Porvoo. Aro, Jari (2000) Tietoteknologinen kehitys ja yhteiskunnallinen muutos. Teoksessa Vuorensyrjä, Matti & Savolainen, Reijo (toim.): Tieto ja tietoyhteiskunta. Helsinki: Gaudeamus, 21 41. Campbell, Scott W. & Kelley, Michael L. (2008) Mobile Phone Use among Alcoholics Anonymous Members: New Sites for Recovery. New Media & Society 10: 6, 915 933. Castells, Manuel (2000) The Information Age: Economy, Society and Culture. Vol. 1: Rise of the Network Society. 2. Edition. Oxford: Blackwell. Castells, M. & Himanen, P. (2002) The Information Society and the Welfare State. The Finnish Model. Oxford: Oxford University Press. Franzen, A. (2000) Does the Internet make us Lonely?, European Sociological Review 16: 427 438. Feitz, C. E. (1961) Disasters. Teoksessa Merton, R. K. & Nisbet, R. (toim.) Social Problems. New York: Harcourt, Brace & World. Gershuny J. (2003) Web Use and Net Nerds: A Neofunctionalist Analysis of the Impact of Information Technology at Home, Social Forces 82: 141 168. Häyhtiö, Tapio & Rinne, Jarmo (2007) Hard Rock Hallelujah! Empowering Reflexive Political Action on the Internet. Journal for Cultural Research 11: 4, 337 358. Karvonen, Sakari (2008) Hyvinvointi työikäisten kokemana. Teoksessa Moisio, Pasi & Karvonen, Sakari & Simpura, Jussi & Heikkilä, Matti (toim.): Suomalaisten hyvinvointi 2008. Stakes: Helsinki. Knorr -Cetina, Karin (2005) Complex Global Microstructures. The New Terrorist Societies. Theory, Culture & Society 22: 5, 213 234. Kouvo, Antti & Räsänen, Pekka (2005) Sosiaalinen pääoma, elämäntilanne ja sosiodemografiset tekijät käyttökelpoisia elämänlaadun ja hyvinvoinnin jäsennysperusteita? Janus 13:1, 21 38. Mäenpää Pasi (2005) Narkissos kaupungissa. Tutkimus kuluttaja-kaupunkilaisesta ja julkisesta tilasta. Helsinki: Tammi. Niemi, Iiris & Pääkkönen, Hannu (2002) Time Use Changes in Finland through the 1990s. Culture and the Media 2002:2. Tilastokeskus: Helsinki. Oksanen, Atte (2006) Haavautuva minuus. Väkivallan barokki kontrolliyhteiskunnassa. Tampere & Helsinki: Tampere University Press & Nuorisotutkimusverkosto. Oksanen, Atte & Räsänen, Pekka (2008) Yhteisöllisyys ja väkivalta: koulusurmien kokeminen paikallistasolla. Yhteiskuntapolitiikka 73: 6, 652 658. Oksman, Virpi & Turtiainen, Jussi (2004) Mobile Communication as a Social Stage. Meanings of Mobile Communication in Everyday Life among Teenagers in Finland. New Media & Society 6: 3, 319 339. Qvortrup, Lars (2006) Understanding New Digital Media. Medium Theory or Complexity Theory? European Journal of Communication 21: 3, 345 356. Raittila, Pentti; Johansson, Katja; Juntunen,

44 Laura; Kangasluoma, Laura; Koljonen, Kari; Kumpu, Ville; Pernu, Ilkka & Väliverronen, Jari (2008) Jokelan koulusurmat mediassa. Journalismin tutkimusyksikkö. Julkaisuja sarja A 105/2008. Tampereen yliopisto. Rice, Ronald E. & Katz, James E. (2003) Comparing Internet and Mobile Phone Usage: Digital Divides of Usage, Adoption and Dropouts. Telecommunications Policy 27: 8-9, 597 623. Robins, Kevin & Webster, Frank (1999) Times of the Technoculture. From the Information Society to the Virtual Life. London & New York: Routledge. Räsänen, Pekka (2008) The Persistence of Information Structures in Nordic Countries. The Information Society 24:4, 219 228. Räsänen, Pekka & Oksanen, Atte (2008) Arkielämä ja epävarmuus 2008 -kyselyaineisto. Turun yliopiston sosiologian laitos, Turun yliopisto. Suoranta, Juha & Vadén Tere (2005) Kuin kalat verkossa. Teoksessa Antti Kasvio, Tommi Inkinen & Hanna Liikala (toim.): Tietoyhteiskunta. Myytit ja todellisuus. Tampere: Tampere University Press. Tilastokeskus (2008) Tieto- ja viestintätekniikan käyttötutkimus 2008. Tilastokeskus: Helsinki. Uusitalo, Hannu (1975) Income and Welfare. Research Reports No 8. Helsingin yliopisto: Helsinki. Vaarama, Marja & Ollila, Kati (2008) Koettu hyvinvointi ja elämänlaatu kolmannessa iässä. Teoksessa Moisio, Pasi & Karvonen, Sakari & Simpura, Jussi & Heikkilä, Matti (toim.): Suomalaisten hyvinvointi 2008. Stakes: Helsinki, 116 139. Van Loon, Joost (2002) Risk and Technological Culture. Towards a Sociology of Virulence. London & New York: Routledge. Weiman, Gabriel (2008) The Psychology of Mass- Mediated Terror. American Behavioral Scientist 52:1, 69 86. Yzer, Marco C. & Southwell, Brian G. (2008) New Communication Technologies, Old Questions. American Behavioral Scientist 52: 1, 8 20.