Sepon koulun ABC ( opas huoltajille ) 2017

Samankaltaiset tiedostot
Rytkyn koulun järjestyssäännöt

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt

Vatialan koulun järjestyssäännöt

IMATRAN YHTEISLUKION JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SUNAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Sateenkaaren erityiskoulun JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

1 Viherkallion koulun järjestyssäännöt. 2 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen

JUVANPUISTON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Opas on tarkoitus ottaa käyttöön lukuvuoden alusta. Sen menettelytapoihin perehdytään kouluissa jo kuluvan kevään aikana.

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

Yhteisiä asioita

OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN alkaen

Sivistyslautakunta Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU. Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

1. Järjestyssäännöt. Veittijärven koulun järjestyssäännöt, päivitetty Ylöjärven kaupunki. Veittijärven koulu

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa Ikaalinen

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

Kivistön koulun hyvä fiilis

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

Jä rjestyssä ä nnö t. Nummenkylän koulu

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

PERUSOPETUKSEN KOULUJEN JA ELISENVAARAN LUKION JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT

Järjestyssäännöt ovat voimassa siitä saakka kun oppilas saapuu kouluun ja tulee koulun alueelle ja kunnes viimeinen oppitunti päättyy.

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998)

OPS Minna Lintonen OPS

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

1. Koulun nimi. 2. Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen. 3. Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

Jokaisella kouluyhteisön jäsenellä ja koulualueella liikkuvalla on velvollisuus noudattaa Suomen lakia ja koulun järjestyssääntöjä

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia.

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Opetushenkilöstö Punkaharju

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

Arvioinnin l Arvioinn uonne ja ylei in l set uonne ja ylei periaat set teet periaat Käsitteet marraskuun hautomo 2014

Järjestyssäännöt 2017-

Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa

1. Oppimisen arviointi

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Koulu. Hyrylän yläaste. Hyökkälän koulu. Jokelan yläaste. Kellokosken koulu. Kirkonkylän koulu. Klemetskogin koulu. Kolsan koulu.

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

Luku 6 Oppimisen arviointi

Munkkiniemen ala-aste

Kalkkisten koulu

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa

klo Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

ESIOPETUKSEN, PERUSOPETUKSEN KOULUJEN JA ELISENVAARAN LUKION JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO

Lukkarin koulun järjestyssäännöt

ARVIOINTIKIRJA. Arviointikirja sisältää lukuvuoden aikana toteutettavia. arviointikeskusteluja ja väliarviointeja varten:

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa:

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie Tuusula

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Joensuun seudun opetussuunnitelma. Keskeiset uudistukset

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuslain muutos

Transkriptio:

Sepon koulun ABC ( opas huoltajille ) 2017 Sepon koulun toimintaperiaatteet Uusi opetussuunnitelma otettiin käyttöön syyslukukauden 2016 alussa. Koulukohtaiseen opetussuunnitelmaan on kirjattu koulumme toiminta-ajatus jonka mukaan Sepon koulussa opitaan ja opiskellaan tulevaisuudessa tarvittavat tiedot ja taidot. Tärkeää on säilyttää oppimisen halu ja onnistumisen ilo. Sepon koulu toimii yhteisöllisesti ja koulussamme kannustetaan oppilaita ilmaisemaan itseään monipuolisesti. Koulussa jokaiselle oppilaalle pyritään löytämään omat oppimistyylit sekä vahvuudet koulutyön onnistumiseksi ja ihmisenä kasvamisen tueksi. Oppilaita kasvatetaan suvaitsevaisuuteen ja toisen arvostamiseen kulttuuritaustasta riippumatta. Tunnetaitojen harjoittelulla tuetaan oppilasta niin, että hän tulee toimeen jokapäiväisessä elämässä. Oppilaat osallistuvat oman opiskelunsa suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin sekä yhteisten tapahtumien järjestämiseen. Sepon koulussa kasvatetaan oppilaita kestävän elämäntavan sisäistämiseen. Opettajat suunnittelevat ja toteuttavat opetusta yhdessä. Yhteisopettajuutta ja joustavia ryhmittelyjä voidaan käyttää oppimisen tukemiseksi. Sepon koulussa kannustetaan kokeilemaan uusia toimintatapoja. Koulussa pyritään kiireettömään ilmapiiriin. Koulun tehtävänä on auttaa oppilaita tunnistamaan ja hyödyntämään omia vahvuuksia ja rakentamaan tulevaisuutta oppimisen keinoin. Espoossa oppimiskäsitystä täydentää positiivisen kasvatuksen ja opetuksen näkökulma. Koulussa korostetaan sinnikkyyttä, itsesäätelyä ja myötätuntoa. Rohkaiseva ohjaus ja kannustava palaute lisää oppilaan luottamusta itseensä oppijana. Sepon koulun ilmapiiri on hyväksyvä ja myönteinen. Lähtökohtana on, että koulumme on turvallinen oppimis- ja kasvuympäristö, joka tukee oppilaan kokonaisvaltaista kasvua ja oppimista. Koulumme on mukana KiVa-koulu hankkeessa, joka on Opetusministeriön tukema kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma. Lisätietoja KiVa Kouluohjelmasta saa osoitteesta www.kivakoulu.fi. Koulumme toimintakulttuuriin kuuluu yhtenä osana ilmaisun kehittäminen. Lukuvuoden aikana koulussamme järjestetään useita kertoja Luova Seppo tilaisuuksia, joissa oppilaat pääsevät esittämään omia esityksiään koko koululle. Koulumme on myös mukana Liikkuva-koulu toiminnassa. Toiminnalla tuetaan oppilaiden osallisuutta sekä aktiivisuutta. Tavoitteena on lisätä liikettä- vähentää istumista. Opetuksen keskiössä ovat laaja-alaiset osaamisen tavoitteet, joita on 7 kpl. Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen, arvojen asenteiden ja tahdon muodostamaa kokonaisuutta. Osaaminen tarkoittaa myös kykyä käyttää tietoja ja taitoja tilanteen edellyttämällä tavalla. Laaja-alaisten osaamisen tavoitteet on huomioitu kaikissa oppiaineissa ja niiden sisällöissä sekä tavoitteissa ja jokainen opettaja huomioi ne opetuksessaan. Espoo painottaa kolmea osa-aluetta: ajattelua ja oppimaan oppimista, tieto- ja viestintäteknologista osaamista sekä osallistumista ja vaikuttamista ja kestävän tulevaisuuden rakentamista.

Kasvatuskumppanuus / kodin ja koulun yhteistyö Kodin ja koulun monipuolinen yhteistyö on tärkeää oppilaan koulunkäynnin kannalta. Tärkeässä kasvatus ja opetustyössä tarvitsemme myös teitä vanhempia. Kasvatusvastuun jakamisesta kodin ja koulun kesken on hyvä käydä keskusteluja jo opintien alkuvaiheissa, jotta kasvatuskysymyksissä tiedettäisiin toimia johdonmukaisesti. Haluamme puhua täällä koulussa vastavuoroisesta Kasvatuskumppanuudesta, jonka ylläpitämisestä kaikilla osapuolilla on yhteinen vastuu. Kasvatuskumppanuus koostuu luottamuksesta, tasavertaisuudesta sekä kunnioittamisesta. Toiminnan keskiössä on lapsi. Yhteistyössä voimme saattaa jokaisen lapsen hyvän koulupolun alkuun. Haluamme toimia yhteistyössä teidän vanhempien ja huoltajien kanssa ja koemme sen tärkeänä tukiverkkona koulutyölle. Toivomme avointa ja luottavaista kanssakäymistä kodin ja koulun välillä. Luottamuksellinen suhde kotien ja koulun välillä parantaa koululaisen kouluviihtyvyyttä ja antaa turvallisuuden tunnetta sekä lisää vanhempien tietoa koulunkäynnistä. Opetuksemme on julkista, joten toivotamme teidät tervetulleiksi kouluun. Koulullamme on useita tilaisuuksia, joihin voitte osallistua: vanhempainillat, luokkatoimikunnat, arviointikeskustelut ja juhlat. Ensimmäisen lukuvuoden aikana pidämme kaksi yhteistyötapaamista jokaisen perheen kanssa. Näistä ensimmäinen pidetään mahdollisimman pian koulun alettua. Ensimmäisten luokkien vanhempainilta pidetään elokuussa 2017. Tarkempi aika ilmoitetaan koulun alkaessa. Vanhemmilla on päävastuu lapsensa kasvatuksesta ja koululla on vastuu opetuksesta. Koulun tehtävänä on tukea kotien kasvatustehtävää rohkaisten huoltajia vastuulliseen vanhemmuuteen ja aktiiviseen lapsensa opiskelun tukemiseen. Koulu vastaa erityisesti lapsen kasvatuksesta kouluyhteisön jäsenenä sekä sosiaalisen kehityksen tukemisesta Avoin tiedonkulku kodin ja koulun välillä on avainasemassa. Kouluilla on erilaisia tiedottamisen ja vuorovaikutuksen muotoja. Koululla on käytössä Wilma-järjestelmä kodin ja koulun yhteistyön tukemiseksi. Sepon koulussa on käytössä myös mm. kuukausitiedote, jossa tiedotetaan kuukauden keskeiset koulun tapahtumat. Suosittu perinteisen kanssakäymisen muoto on luokkatoimikunta- tai vanhempainyhdistystyö. Sen puitteissa voidaan mm. järjestää retkiä, juhlia, myyjäisiä ym. tapahtumia. Kouluilla järjestetään myös luokkakohtaisia tai koko koulun vanhempainiltoja. Näissä keskustellaan kulloinkin ajankohtaisista kysymyksistä. Sepon koulun vanhempainyhdistys Koulussamme toimii aktiivinen Vanhempainyhdistys, joka koostuu koulumme oppilaiden huoltajista. Yhdistyksen hallitus valitaan vuosikokouksessa syyskuussa. Kutsu kokoukseen lähetetään kaikille vanhemmille. Kokouksissa on läsnä koulun edustajana opettajajäsen. Vanhempainyhdistyksen tavoitteena on tukea koulun toimintaa yhteistyössä koulun opettajien ja perheiden kanssa. Toiminnasta tiedotetaan luokkien sähköpostivastaavien välityksellä tai reppupostina. 2

Luokkatoimikunnat Useimmilla luokilla on luokkatoimikunta, joka järjestää luokalle erilaisia tilaisuuksia lukuvuoden aikana. Kaikki vanhempien yhteinen kanssakäyminen ja yhteinen työ luokan hyväksi yleensä auttaa välillisesti myös luokan ilmapiiriin ja sitä kautta oppimiseen. Sepon koulun johtokunta Johtokunta on tärkeä koulun sisäisen, kodin ja koulun sekä koulun ja ympäröivän yhteiskunnan yhteistyön ylläpitäjä ja kehittäjä. Johtokunnalla on tärkeä rooli koulun opetuksen ja kasvatuksen kehittämisessä sekä työrauhan ylläpitämisessä. Johtokunnat päättävät myös lukuvuosisuunnitelmasta, koulun määrärahojen käyttösuunnitelmasta eli toimintasuunnitelmasta ja koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta. Lisäksi johtokunta mm. hyväksyy koulun järjestyssäännöt. Keväällä 2017 valitaan koululle uudet johtokunnan jäsenet seuraavaksi nelivuotiskaudeksi (2017-2021). Uuden johtokunnan kokoonpano vahvistetaan kevään /kesän aikana. Iltapäiväkerho Peruskoulun 1.- luokkien oppilaille sekä muiden vuosiluokkien erityisoppilaille pyritään järjestämään kouluissa tai koulujen lähellä sijaitsevissa tiloissa lakisääteistä iltapäivätoimintaa. Iltapäivätoiminta palveluna ei ole subjektiivinen oikeus. Espoossa koululaisten iltapäivätoimintapalvelujen tuottaminen perustuu avustuspohjaiseen, ns. kumppanuusperusteiseen toimintaan, jolloin palvelujen tuottajina toimivat yksityiset yrittäjät, yhdistykset ja yhteisöt ja sivistystoimi sekä sosiaali- ja terveystoimi yhteistyössä. Sepon koulun Palveluntuottajat toimii Valkea Varsa. Erityisopettaja Koulussamme toimii kaksi laaja-alaista erityisopettajaa: Satu Sallamaa sekä Irene Alanko. Erityisopettajat toimivat yhteistyössä luokanopettajien kanssa. Ensiluokkalaisten erityisopettajana toimii Satu Sallamaa. Arviointi ja todistukset Arvioinnin tehtävänä on ohjata, tukea ja kannustaa oppilaan opiskelua sekä kehittää hänen itsearviointitaitojaan. Oppilaan oppimista, työskentelyä ja käyttäytymistä tulee arvioida monipuolisesti. Arvioinnilla ohjataan oppilaan oppimista ja edistetään halua oppia. Arvioinnissa käytetään monipuolisia, joustavia ja tilanteeseen sovitettuja, oppilaan tarpeet ja tilanne huomioivia menetelmiä. Itse- ja vertaisarviointi ovat opiskeltavia taitoja, joita harjoitellaan alaluokilta lähtien eri oppimistehtävien yhteydessä. Oppilaan itsearviointi kehittää oppilaan taitoja arvioida omaa toimintaansa ja oppimistaan. Kun oppilas harjaantuu säätelemään toimintaansa ja 3

tunnistamaan edistymistään, hänelle syntyy käsitys siitä, että hän voi vaikuttaa omaan oppimiseensa. Käyttäytymisen tavoitteet on määritelty koulussa yhteistyössä oppilaiden ja huoltajien kanssa. Ne perustuvat koulun kasvatustavoitteisiin, toimintakulttuuria määrittäviin linjauksiin ja järjestyssääntöihin. Koulussa huomioidaan erityisesti toisten myönteinen ja kannustava huomioon ottaminen sekä vastuulliseen elämäntapaan kasvaminen. Oppimisesta annetaan ohjaavaa palautetta säännöllisesti opettajan ja oppilaan välisessä päivittäisessä vuorovaikutuksessa. Koulussa ei anneta syylukukauden päätteeksi välitodistusta, vaan se korvataan arviointikeskustelulla tammi-helmikuussa. Keskusteluun osallistuvat oppilas ja opettaja. Huoltajalle varataan mahdollisuus osallistua arviointikeskusteluun. Arviointikeskustelussa kiinnitetään huomiota oppilaan vahvuuksiin ja onnistumisiin oppijana sekä käsitellään oppimistavoitteita ja oppimisen edistymistä. Kuudennella vuosiluokalla täydennetään arviointikeskustelua antamalla oppilaalle numeerisen välitodistuksen. Lukuvuoden päättyessä oppilaalle annetaan lukuvuositodistus, joka on sanallinen todistus vuosiluokilla 1-4 ja vuosiluokilla 5-6 annetaan numeroarviointi. Koulun järjestyssäännöt SEPON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT (Hyväksytty johtokunnassa 16.3. 2017) Sääntöjen tarkoitus ja soveltamisalue Järjestyssäännöistä on säädetty perusopetuslaissa. Järjestyssäännöissä annetaan lainsäädäntöä tarkentavia koulun turvallisuuden ja viihtyisyyden kannalta tarpeellisia määräyksiä käytännön järjestelyistä ja asianmukaisesta käyttäytymisestä. Järjestyssäännöt sisältävät yleisiä koulussa noudatettavia sääntöjä. Rehtorin ja opettajan tulee puuttua lainsäädännön vastaiseen käyttäytymiseen, vaikkei järjestyssäännöissä asiasta määrättäisi. Järjestyssääntöjä noudatetaan koulussa, piha-alueella kouluaikana ja koulun järjestämissä tilaisuuksissa. Lisäksi niitä noudatetaan koulun ulkopuolella tapahtuvassa lukuvuosisuunnitelman mukaisessa opetuksessa. Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet Oppilaalla on oikeus maksuttomaan perusopetukseen, oikeus yhdenvertaiseen ja tasaarvoiseen kohteluun, oikeus henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen sekä oikeus yksityiselämän suojaan. Oppilaalla on oikeus saada opetusta kaikkina koulun työpäivinä sekä oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Oppivelvollisuusikäisellä oppilaalla on velvollisuus osallistua opetukseen, suorittaa tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäytyä asiallisesti. Turvallisuus, viihtyisyys ja opiskelun esteetön sujuminen Sepon koulun opetussuunnitelmassa on määritelty hyvä käytös. 4

Hyvä käytös Koulupäivän aikana oppilaan tulee käyttäytyä hyvien tapojen mukaisesti. Hyviin tapoihin kuuluvat toisten huomioon ottaminen, työ- ja opiskelurauhan edistäminen ja kunnioittaminen sekä ohjeiden noudattaminen. Kouluruokailussa on noudatettava hyviä ruokailutapoja. Koulussa pukeudutaan tarkoituksenmukaisesti. Hyvään käytökseen kuuluu asiallinen pukeutuminen ja se, ettei pukeuduta toisia loukkaavalla tavalla. Toisesta henkilöstä koulupäivän aikana otettua valokuvaa tai videota ei saa julkaista ilman tämän lupaa internetissä, sosiaalisessa mediassa tai muussa julkisessa paikassa. Oleskelu ja liikkuminen Koulupäivän aikana välitunnit vietetään sovitulla välituntialueella. Koulun alueelta ei saa poistua luvatta. Suosituksena on, että 1.-2. luokkalaiset kulkevat koulumatkat kävellen. Siisteydestä ja ympäristöstä Koulun omaisuudesta, oppimateriaaleista ja omista tavaroista on pidettävä hyvää huolta. Koulupäivän aikana koulun omaisuudelle aiheutetusta vahingosta on ilmoitettava välittömästi koulun henkilökunnalle. Toisten omaisuutta tulee kunnioittaa. Kukin oppilas on velvollinen korvaamaan tahallaan tai varomattomuudellaan koulun tai toisen henkilön omaisuudelle aiheuttamansa vahingon. Rahan ja arvoesineiden tuominen kouluun on oppilaan omalla vastuulla. Koulu ei vastaa kadonneesta omaisuudesta. Tarkoituksellinen roskaaminen on kielletty. Oppilaalla on velvollisuus korvata, puhdistaa tai järjestää tahallisesti likaamansa tai sotkemansa koulun omaisuus. Turvallisuus Jokaisella kouluyhteisön jäsenellä on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Kiusaaminen, väkivaltainen käytös ja häirintä on kielletty. Lumipallojen, kivien ja muiden turvallisuutta vaarantavien esineiden heittäminen on kielletty. Erilaisten kulkuvälineiden käyttö on kielletty koulun alueella. Kulkuvälineet säilytetään koulupäivän ajan koulun pihalla niille varatuilla paikoilla. Lailla kiellettyjen, vaarallisten tai omaisuuden vahingoittamiseen tarkoitettujen esineiden tai aineiden tuominen kouluun on kiellettyä. Tietokoneen, matkapuhelinten ja muiden mobiililaitteiden käyttö Matkapuhelimien tai muiden mobiililaitteiden käyttö on koulussa sallittu oppimisen tukena, opettajan luvalla. Matkapuhelimien tulee olla suljettuna tai äänettömällä oppituntien aikana. Koulu ei vastaa laitteiden rikkoutumisesta tai katoamisesta. Kurinpito Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista ovat opetussuunnitelman liitteenä. Rangaistusta määrättäessä tai 5

muista toimenpiteistä päätettäessä noudatetaan perusopetuslain mukaisia ojentamistoimenpiteitä ja kurinpitorangaistuksia. Rehtori tai opettaja voi tarkistaa opiskelijan tavarat ja ottaa häiritsevät tai vaaralliset esineet tai aineet tarvittaessa haltuunsa. Koulun rehtorilla ja opettajilla on velvollisuus ilmoittaa tietoonsa tulleesta koulussa tai koulumatkalla tapahtuneesta häirinnästä, kiusaamisesta tai väkivallasta niihin syyllistyneen ja niiden kohteena olevan oppilaan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle. Järjestyssääntöjen seuranta ja tarkistaminen Järjestyssäännöt ovat näkyvillä jokaisessa luokassa sekä koulun nettisivuilla. Järjestyssäännöistä tiedotetaan kaikkia kouluyhteisön jäseniä ja ne käydään läpi oppilaiden kanssa lukuvuoden alussa. Järjestyssääntöjä tarkistetaan ja päivitetään tarvittaessa sekä opetussuunnitelmatyön yhteydessä. Järjestyssääntöjen noudattamista valvovat kouluyhteisössä työskentelevät henkilöt. Kotitehtävät Kotitehtävät ovat tärkeä osa koululaiseksi kasvamista. Annamme koulusta lähes päivittäin kotitehtäviä ja valvomme, yhteistyössä huoltajien kanssa, että ne on tehty sovitusti. Koulukirjasto Liikuntavarusteet Koulukirjastossa käytetään lainaamiseen samaa kirjastokorttia kuin kaupungin yleisissä kirjastoissa käytetään. Lapselle olisi hyvä hankkia oma kirjastokortti. Liikuntatunneilla lapset tarvitsevat liikuntaan sopivat varusteet esim. sisäliikuntaan verryttelyhousut tai vastaavat, t-paidan ja pyyhkeen. Oppiminen ja sen tukeminen Oppimisen ja koulunkäynnin tuen keskeisenä tavoitteena on vahvistaa oppilaan perustaitoja ja ehkäistä vaikeuksia ennakolta niin, että oppilas saavuttaa oppimistavoitteensa. Tukimuotojen ja -menetelmien suunnittelussa huomioidaan oppilaan vahvuudet ja mahdolliset erityistarpeet. Kodin ja koulun välinen yhteistyö on tärkeää, sillä koulun ja kodin samansuuntainen tavoite parantaa tuen vaikuttavuutta. Oppimisen ja koulunkäynnin tukimuotoja ovat mm. tukiopetus, osa-aikainen erityisopetus, ohjaus, avustajan työpanos, oppilashuollollinen työ ja oppilashuollon tuki, opetuksen eriyttäminen, samanaikaisopetus ja opetusryhmien joustava ryhmittely. Aloitteen tuen antamisesta oppilaalle tekee ensisijaisesti opettaja. Oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tuki perustuu kolmiportaiseen malliin, jossa tukimuodot ja -rakenteet vahventuvat asteittain. Tuen tasot ovat yleinen tuki, tehostettu tuki ja erityinen tuki. Tukea voidaan antaa myös yksittäisen oppilaan erityisvahvuuksien edistämiseksi. Lukemaan ja kirjoittamaa oppimisessa vanhempien antaman tuen rooli on suuri. Lukemista tulisi harjoitella lähes päivittäin lapsen tason mukaan. Lapsen kehittyvää kirjoitustaitoa voi 6

tukea myös helposti arjessa pienillä asioilla esim. kirjoitetaan yhdessä kauppalistaa tai tehdään yhdessä pieniä viestejä. Osoitteesta www.lukimat.fi löytyy paljon tietoa lukemaan oppimisesta, sen tukemisesta ja lukemisen sujuvuuden kehittymisestä. Opetussuunnitelma Koulussa annettava opetus perustuu kirjattuun opetussuunnitelmaan. Se antaa koulun toiminnalle raamit. Opetussuunnitelmassa määritellään koulun toiminta-ajatus, arvopohja ja kasvatukselliset tavoitteet. Tärkeänä osana ovat eri oppiaineiden tavoitteet ja sisällöt eri luokka-asteille. Oppiaineet ja tuntimäärät alkuopetuksessa ovat seuraavat: äidinkieli ja kirjallisuus (7), matematiikka ( 3), ympäristöoppi (2), uskonto / elämänkatsomus (1), musiikki ( 1 ), kuvataide ( 1 ), liikunta ( 2 ), käsityö ( 2 ) Oppilaanohjaus (1). Linkki Sepon koulun opetussuunnitelmaan : https://webfronter.com/espoo/seponkoulunops/ Oppilashuolto Koulussa toimii yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä, johon kuuluvat rehtori, terveydenhoitaja, psykologi ja kuraattori, laaja-alainen erityisopettaja tai erityisopettaja ja opettajakunnan jäsen/jäseniä. Yhteisöllisen oppilashuoltoryhmän tavoitteena on tehtävänä on vahvistaa oppilaiden ja koko kouluyhteisön hyvinvointia. Ryhmä vastaa yhteisöllisen oppilashuollon suunnittelusta, kehittämisestä, toteuttamisesta ja arvioinnista. Oppimisen tuen ryhmä käsittelee yksittäisen oppilaan tuen järjestämiseen liittyvät asiat. Ryhmässä käydään vähintään kerran lukuvuodessa luokittain oppilaat läpi yhdessä luokanopettajan kanssa, jolloin sovitaan mahdolliset tuen tarvitsijat ja tukimuodot. Koulussa toimii myös tapauskohtaisesti koottava monialainen asiantuntijaryhmä, missä käsitellään yksityiskohtaisia oppilashuoltoasioita. Ryhmässä on tarpeen mukaan kouluterveydenhuollon, psykologi- ja kuraattoripalveluiden edustajia. Asian käsittelyyn voi osallistua tarvittavia oppilashuollon yhteistyötahoja tai oppilaan läheisiä. Ryhmät työskentelevät koko kouluyhteisön hyvinvoinnin edistämiseksi ja etsivät ratkaisuja tukea tarvitsevien oppilaiden auttamiseksi. Sepon koulun oppilashuollon henkilöstö: Saija Holopainen, rehtori puh. 816 39098, saija.holopainen@espoo.fi Sara Kinnunen, psykologi, puh 043-8247824 sara.kinnunen@espoo.fi terveydenhoitaja puh 046-8771458 Sanna Porkka kuraattori puh. 046-8773217 Satu Salsoila, laaja-alainen erityisopettaja, 043-8249853 op. huone 046-8771850, satu.sallamaa@espoo.fi Oppilaan omaisuus koulussa Koulut huolehtivat monin eri tavoin siitä, että oppilaiden päällysvaatteet, varusteet ja tavarat olisivat hyvässä tallessa koulupäivän aikana. Kuitenkin joskus sattuu, että oppilaan omaisuutta katoaa koulupäivän aikana. Mikäli luvatonta ottajaa ei tavoiteta ja omaisuutta 7

saada takaisin, jää menetys oppilaan vahingoksi. Oppilaiden ei tule tuoda kouluun rahaa tai arvokasta omaisuutta eikä jättää takin taskuun mitään houkuttelevaa Päivittäinen työaika 8.15 9.00 1. oppitunti 9.00 9.45 2. oppitunti välitunti 9.45 10.15 10.15 12.00 3. ja 4. oppitunti sisältäen ruokailun välitunti 12.00 12.30 12.30 13.15 5. oppitunti välitunti 13.15 13.30 (ei kaksoistunnilla) 13.30 14.15 6. oppitunti välitunti 14.15 14.30 (ei kaksoistunnilla) 14.30 15.15 7. oppitunti Poissaolot koulusta Oppilaan poissaoloon koulusta tulee pyytää lupa. Poissaololupaa on pyydettävä hyvissä ajoin. Opetustoimelle on tärkeää, että perheet pyrkisivät pitämään lomiaan mahdollisimman paljon koulujen loma-aikoina, jotta luokan yhteinen oppiminen etenee samaan tahtiin. Koulunkäynti on lapsen työtä. Koulu toivoo, että lomamatkat tehtäisiin koulun loma-aikoina. Mikäli oppilas kuitenkin tarvitsee perustellun syyn vuoksi lomaa muina kuin koulun lomaaikoina, huoltajien tulee anoa lomaa kirjallisesti (ei matkapuhelimen tekstiviestinä.) Luokanopettaja antaa luvan enintään viikon kestävään poissaoloon. Yli viikon poissaoloon antaa luvan koulun rehtori. Oppilaille myönnetyn henkilökohtaisen loman aikana huoltajan tulee huolehtia lapsen opiskelusta. Sairaustapauksissa tai muissa erityistapauksissa, joissa lupaa ei ole voitu pyytää ennalta, tulee huoltajan ilmoittaa poissaolosta mahdollisimman pian luokanopettajalle sekä antaa poissaolosta selvitys koulun ohjeistamalla tavalla. Koulu seuraa oppilaiden poissaoloja ja on yhteydessä kotiin, jos oppilas on luvatta/ilmoittamatta pois koulusta. Kaikilla kouluilla on käytössään Wilma -järjestelmä poissaolojen merkitsemiseen ja seuraamiseen. Koulu antaa huoltajalle erilliset ohjeet toimintatavasta. Koulu jakaa huoltajille Wilman käyttöön tarvittavat huoltajatunnukset. Mikäli huoltaja on unohtanut tunnuksensa, huoltaja ottaa aina yhteyttä kouluun. Sairastuminen kesken koulupäivän Jos oppilas sairastuu kesken koulupäivän (esim. kuume, vatsatauti), on huoltaja velvollinen huolehtimaan oppilaan kotiin viemisestä ja siitä aiheutuvista matkakustannuksista. Pyöräily Sepon koulussa Sepon koulussa 1. luokkalaisten oppilaiden toivotaan tekevät koulumatkansa pääsääntöisesti kävellen rajallisten pyöränsäilytystilojen johdosta sekä liikenneturvallisuussyistä. 8

Ruokailu Kouluissa tarjotaan jokaisena työpäivänä oppilaille maksuton koululounas, joka sisältää lämpimän pääruoan lisäkkeineen, ruokajuomaa, leipää sekä ravintorasvaa. Koululounas on monipuolinen, vaihteleva ja ravitsemuksellisesti täysipainoinen kokonaisuus. Se edistää lasten ja nuorten hyvinvointia ja antaa energiaa koulupäivään. Ensiluokkalaiset ruokailevat noin klo 10.20. Koulujen perus- ja kasvisruokalista julkaistaan viikoittain kaupungin verkkosivuilla osoitteessa www.espoo.fi/catering. Sivuilta löytyy myös Ilmoitus erityisruokavalioista lomake Sisäjalkineet Oppilailla tulisi olla koulussa sisätossut, jotka ovat nimellä varustetut. Sähköinen oppimisympäristö Fronter Tiedotus Tukiopetus Fronter on Espoon kaupungin internetissä toimiva sähköinen oppimisympäristö, johon oppilas saa oman tunnuksen ja sen kautta sähköpostiosoitteen. Fronterissa on eri oppiaineisiin liittyviä tehtäviä, oppimateriaalia sekä informaatiota koulun toiminnasta. Koulu pyrkii tehokkaaseen ja avoimeen tiedottamiseen. Koulu tiedottaa joka kuukausi tulevan kuukauden tapahtumista Koulussa Tapahtuu tiedotteella (Wilmassa ja koulun kotisivuilla). Jokainen luokanopettaja kertoo luokalleen oman tapansa tiedottaa. Wilman käyttö yhteydenpitovälineenä on suotavaa. Opetuksessa tilapäisesti jälkeen jääneille tai muutoin erityistä tukea tarvitseville oppilaille tulee koulun järjestää tukiopetusta. Se on tilapäisesti annettavaa yksilöllistä ohjausta, jonka avulla oppilasta pyritään auttamaan oppimisvaikeuksissa ja eri syistä johtuvassa opintojen jälkeen jäämisessä. Aloitteen tukiopetuksen antamiseksi voi tehdä opettaja, oppilas itse tai huoltaja. Tukiopetusta annetaan yleensä oppituntien ulkopuolella. Työ ja loma-ajat 2017 2018 Syyslukukausi: torstai 10.8.2017 - perjantai 22.12.2017 Syysloma: maanantai 16.10.2017 - perjantai 20.10.2017 Joululoma: lauantai 23.12.2017 - sunnuntai 7.1.2018 Kevätlukukausi: maanantai 8.1.2018 - lauantai 2.6.2018 Talviloma: maanantai 19.2.2018 - perjantai 23.2.2018 Uimaopetus Koulussa järjestetään vuosittain uimaopetusta. Uimaopetuksen järjestää Espoon kaupungin koulutetut uimaopettajat. Luokanopettaja vie oppilaat uimahalliin ja auttaa siellä 9

valvonnassa. Uimaopetuksesta sekä ajankohdasta ilmoitetaan koteihin hyvissä ajoin. Lapsen uimaan oppimisen kannalta on tärkeää, että vanhemmat vievät lasta uimaan myös kouluopetuksen ulkopuolella. Wilma Kaikilla kouluilla on käytössään sähköinen Wilma-järjestelmä kodin ja koulun yhteistyön tukemiseen. Järjestelmä tukee kodin ja koulun välistä kumppanuutta. Järjestelmän avulla huoltajat voivat olla yhteydessä luokanopettajaan, saavat tietoa lapsensa koulun käynnistä ja voivat mm. tarkastella oppilaan poissaolotietoja, selvittää oppilaan poissaoloja, vastata palautekyselyihin Välitunnit Välitunteja varten lapset tarvitsevat päivittäin säänmukaiset ulkoiluvaatteet. Etenkin syksy ja talviaikoihin varasukat olisi hyvä pitää koulussa mukana. 10