Yksityisen varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Laadukasta varhaiskasvatusta yksityisesti Koulutus yksityisen varhaiskasvatuksen laadunhallinnasta, ohjauksesta ja valvonnasta Tampere 17.3.2017 1
Ohjauksen ja valvonnan lähtökohdat Varhaiskasvatuslakia sovelletaan sekä kunnan että yksityisen palveluntuottajan järjestämään varhaiskasvatukseen toiminnan tavoitteet ja perusteet samat - kunnalla varhaiskasvatuksen järjestämisvelvollisuus Aluehallintovirasto ohjaa ja valvoo sekä kunnan että yksityisen palveluntuottajan järjestämää varhaiskasvatusta toimialueellaan - toimivalta sama, sovellettava laki eri Kunta ohjaa ja valvoo yksityisen palveluntuottajan järjestämää varhaiskasvatusta alueellaan Yksityisen varhaiskasvatuksen ohjaukseen ja valvontaan sovelletaan toistaiseksi yksityisistä sosiaalipalveluista annettua lakia varhaiskasvatuslain lisäksi [ 2
Ohjauksen ja valvonnan lähtökohdat Kunnan ja aluehallintoviraston toimivalta eroaa toisistaan yksityisen varhaiskasvatuksen ohjauksessa ja valvonnassa: kummatkin ovat YksSosL:ssa tarkoitettuja valvontaviranomaisia mutta vain aluehallintovirasto kyseisessä laissa tarkoitettu lupaviranomainen, jolla on toimivalta antaa sitovia määräyksiä - VKL 29 :ssä säädetty toimivalta kuuluu taas vain kunnalle Kunnan toimivaltaa käyttää varhaiskasvatuksesta vastaava toimielin tai sen alainen viranhaltija, jolle toimielin on siirtänyt (johtosäännöllä) toimivaltaa Ohjaus ja yhteistyö lähtökohtana YksSosL 15 Valvontaviranomaisen on toteutettava yksityisten sosiaalipalvelujen valvontaa ensisijaisesti antamalla palvelujen tuottamisessa tarpeellista ohjausta ja neuvontaa palvelujen tuottajalle sekä seuraamalla toiminnan kehitystä yhteistyössä palvelujen tuottajan kanssa. 3
Ohjauksen ja valvonnan lähtökohdat Hallinnon lainalaisuus ja lakisidonnaisuus PL 2.3 - lainalaisuusperiaate: julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin - julkisen vallan käyttö: yksipuolista määräämistä henkilön tai yhteisön oikeuksista ja velvollisuuksista - hallinnon lakisidonnaisuus: kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia (lainsäädäntöä) Menettelylliset perusoikeudet viranomaisessa PL 21 - oikeus saada asia käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä, tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta riippumattomalta muutoksenhakuviranomaiselta hallintolaki, hallintolainkäyttölaki - käsittelyn julkisuus julkisuuslaki 4
Ohjauksen ja valvonnan lähtökohdat Hallinnon oikeusperiaatteet ovat hyvän ohjauksen ja valvonnan perusta HL 6 1) Yhdenvertaisuusperiaate: viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti 2) Tarkoitussidonnaisuuden periaate: viranomaisen on käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin 3) Puolueettomuuden periaate: viranomaisen toimien on oltava puolueettomia 4) Suhteellisuusperiaate: viranomaisen toimien on oltava oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden 5) Luottamuksensuojaperiaate: viranomaisen toimien on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia 5
Ohjauksen ja valvonnan lähtökohdat Neuvontavelvollisuus HL 8 Viranomaisen on toimivaltansa rajoissa annettava asiakkailleen tarpeen mukaan hallintoasian hoitamiseen liittyvää neuvontaa sekä vastattava asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin. Neuvonta on maksutonta. Hyvän kielenkäytön vaatimus HL 9 Viranomaisen on käytettävä asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä. Käsittelyn julkisuus JulkL 11 - yksityisellä palveluntuottajalla on lähtökohtaisesti oikeus saada kunnalta ja aluehallintovirastolta kaikki ohjaukseen ja valvontaan vaikuttavat salassa pidettävätkin tiedot Hakijalla, valittajalla sekä muulla, jonka oikeutta, etua tai velvollisuutta asia koskee (asianosainen), on oikeus saada asiaa käsittelevältä tai käsitelleeltä viranomaiselta tieto muunkin kuin julkisen asiakirjan sisällöstä, joka voi tai on voinut vaikuttaa hänen asiansa käsittelyyn. Asianosaisella, hänen edustajallaan ja avustajallaan ei ole edellä 1 momentissa tarkoitettua oikeutta asiakirjaan, josta tiedon antaminen olisi vastoin erittäin tärkeää yleistä etua taikka lapsen etua tai muuta erittäin tärkeätä yksityistä etua. 6
Asian selvittämiskeinot Kunnalla ja aluehallintovirastolla on oikeus saada palveluntuottajalta ohjaus- ja valvontatehtävän suorittamiseksi tarvitsemansa tiedot ja selvitykset maksutta VKL 18.2, YksSosL 39 - palveluntuottajalla velvollisuus antaa sekä julkiset että salassa pidettävät tiedot - lisäksi velvollisuus antaa pyydetty selvitys Kunnalla ja aluehallintovirastolla on oikeus tarkastaa palveluntuottajan toiminta ja toiminnassa käytettävät tilat, kun tarkastuksen tekemiseen on perusteltu syy YksSosL 17 - vrt. aloitustarkastus PHA 11 Kunnan ja aluehallintoviraston on noudatettava tarkastuksen tekemisessä laissa säädettyä menettelyä HL 39, YksSosL 18 7
Asian selvittämiskeinot HL 39 : Viranomaisen on ilmoitettava toimivaltaansa kuuluvan tarkastuksen aloittamisajankohdasta asianosaiselle, jota asia välittömästi koskee, jollei ilmoittaminen vaaranna tarkastuksen tarkoituksen toteutumista. Edellä tarkoitetulla asianosaisella on oikeus olla läsnä tarkastuksessa sekä esittää mielipiteensä ja kysymyksiä tarkastukseen liittyvistä seikoista. Tarkastuksen kuluessa asianosaiselle on, mikäli mahdollista, kerrottava tarkastuksen tavoitteista, sen suorittamisesta ja jatkotoimenpiteistä. Tarkastus on suoritettava aiheuttamatta tarkastuksen kohteelle tai sen haltijalle kohtuutonta haittaa. Tarkastajan on viipymättä laadittava tarkastuksesta kirjallinen tarkastuskertomus, josta tulee käydä ilmi tarkastuksen kulku ja tarkastajan tekemät keskeiset havainnot. Tarkastuskertomus on annettava tiedoksi tarkastuksessa läsnäoloon oikeutetulle asianosaiselle. YksSosL 18 : Tarkastus voidaan tehdä ennalta ilmoittamatta. Tarkastaja on päästettävä kaikkiin toimintayksikön tiloihin. Pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävät tilat voidaan kuitenkin tarkastaa ainoastaan, jos tarkastaminen on välttämätöntä asiakkaan aseman ja asianmukaisten palvelujen turvaamiseksi. Tarkastuksesta on pidettävä pöytäkirjaa. Tarkastajalle on salassapitosäännösten estämättä esitettävä kaikki hänen pyytämänsä asiakirjat, jotka ovat välttämättömiä tarkastuksen toimittamiseksi. Lisäksi tarkastajalle on annettava maksutta hänen pyytämänsä jäljennökset tarkastuksen toimittamiseksi välttämättömistä asiakirjoista. Tarkastajalla on oikeus ottaa valokuvia tarkastuksen aikana. Tarkastajan apuna voi olla tarkastuksen toteuttamiseksi tarpeellisia asiantuntijoita. 8
Ohjaus- ja valvontakeinot Yksityisen varhaiskasvatuksen asiakasperheellä, joka on tyytymätön varhaiskasvatuksen laatuun tai saamaansa kohteluun, on oikeus tehdä muistutus palveluntuottajan toimintayksikön vastuuhenkilölle, jonka on annettava siihen perusteltu kirjallinen vastaus kohtuullisessa ajassa VKL 13 a, AsiakasL 23 Palveluntuottajan toiminnasta voi tehdä kantelun aluehallintovirastolle - kantelun käsittelyyn sovelletaan hallintolain 8 a lukua, kun kunta on ostanut palveluntuottajalta palveluja järjestämisvelvollisuutensa toteuttamiseksi - yli kahta / viittä vuotta vanhaa asiaa ei lähtökohtaisesti tutkita HL 53 b / VKL 18 - hallinnollinen ohjaus mahdollista 9
Ohjaus- ja valvontakeinot Aluehallintovirasto voi antaa hallinnollista ohjausta myös tutkittavaksi ottamassaan palveluntuottajan toimintaa koskevassa valvonta-asiassa YksSosL 19 Aluehallintovirasto voi antaa palveluntuottajaa sitovan määräyksen, jos toiminta on lainvastaista YksSosL 20 - määräyksen noudattamista valvottava: selvityksen pyytäminen tai tarkastus määräajan päättymisen jälkeen Jos yksityinen sosiaalipalvelujen tuottaja ei ole täyttänyt ilmoitus- tai luvanhakuvelvollisuuttaan tai jos sosiaalipalvelujen järjestämisessä tai toteuttamisessa havaitaan asiakasturvallisuutta vaarantavia puutteita tai muita epäkohtia taikka toiminta on muutoin tämän lain vastaista, lupaviranomainen voi antaa määräyksen puutteiden korjaamisesta tai epäkohtien poistamisesta. Määräystä annettaessa on asetettava määräaika, jonka kuluessa tarpeelliset toimenpiteet on suoritettava. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, lakimies Kreeta Pölönen 15.3.2017 10
Ohjaus- ja valvontakeinot Aluehallintovirasto voi kieltää tai keskeyttää palveluntuottajan toiminnan tai sen osan YksSosL 21 - edellyttää välitöntä asiakasturvallisuuden vaarantumista - oikeus saada poliisilta virka-apua YksSosL 40 Jos asiakasturvallisuus sitä edellyttää, lupaviranomainen voi kieltää toiminnan tai määrätä sen keskeytettäväksi taikka kieltää toimintayksikön, sen osan tai laitteen käytön välittömästi. Aluehallintovirasto voi tehostaa YksSosL 20 ja 21 :ssä tarkoitettua määräystä uhkasakolla tai keskeyttämisuhalla - viimesijainen keino saada palveluntuottaja noudattamaan annettua määräystä - menettelyyn sovelletaan uhkasakkolakia, kaksivaiheinen (uhan asettaminen ja uhan täytäntöönpano) Lupaviranomainen voi velvoittaa palvelujen tuottajan noudattamaan 20 ja 21 :ssä tarkoitettua määräystä sakon uhalla tai uhalla, että toiminta keskeytetään, taikka että toimintayksikön, sen osan tai laitteen käyttö kielletään. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, lakimies Kreeta Pölönen 15.3.2017 11
Ohjaus- ja valvontakeinot Aluehallintovirasto voi määrätä, että määräystä on noudatettava heti mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, jos se on asiakkaiden turvallisuuden kannalta välttämätöntä YksSosL 37 - täytäntöönpanosta määrättävä päätöksessä Aluehallintovirasto merkitsee antamansa määräyksen rekisteriin YksSosL 28 Aluehallintovirasto ei voi poistaa palveluntuottajaa rekisteristä, vaikka toiminta kielletään tai keskeytetään - vrt. luvanvarainen toiminta: lupa voidaan peruuttaa, jos toiminnassa on olennaisesti rikottu lakia eikä puutteita ole saatu korjattua tai epäkohtia poistettua huomautuksista ja määräyksistä huolimatta YksSosL 23 Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, lakimies Kreeta Pölönen 15.3.2017 12
Ohjaus- ja valvontakeinot Kunta voi kieltää pitämästä lasta palveluntuottajan toimintayksikössä VKL 29 - kielto kohdistuu palveluntuottajaan, ei lapseen Jos 28 :ssä tarkoitettu päivähoitopaikka tai siinä annettu hoito todetaan sopimattomaksi tai puutteelliseksi, 11 d :n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen on pyrittävä sopivilla keinoilla saamaan aikaan korjaus asiassa. Jollei korjausta ole asetetussa määräajassa tapahtunut, toimielin voi kieltää pitämästä lasta sanotussa päivähoitopaikassa. KHO 1990-A-108: Sosiaalilautakunta oli kieltänyt henkilö X:ää, joka oli jatkuvasti perhepäiväkodissaan hoitanut ylisuurta lapsiryhmää pienentämättä hoitoryhmää annetussa määräajassa lain sallimaan kokoon, toimimasta yksityisenä perhepäivähoitajana. X:n valitettua LO hylkäsi valituksen. KHO katsoi, että X tosin oli jatkuvasti pitänyt hoidossaan ylisuurta lapsiryhmää, vaikka päiväkodilta vaadittavat edellytykset eivät olleet täyttyneet. Asiakirjoista saatavan selvityksen perusteella ei kuitenkaan voitu katsoa, etteikö X:n koti olisi sinänsä täyttänyt perhepäiväkodilta vaadittavia edellytyksiä. X:ää ei näin ollen voitu kieltää pitämästä lapsia päivähoidossa kysymyksessä olevassa perhepäivähoitopaikassa sikäli kuin lasten lukumäärä ei ylittänyt lasten päivähoidosta annetun lain 5 :ssä mainittuja neljää lasta. Tämän vuoksi ja kun X:ää ei voitu lasten päivähoidosta annetun lain 29 :n perusteella kieltää toimimasta yksityisenä perhepäivähoitajana, KHO ottaen huomioon myös mainitun lain 5 :n kumosi lääninoikeuden ja sosiaalilautakunnan päätökset ja palautti asian tältä osin sosiaalilautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, lakimies Kreeta Pölönen 15.3.2017 13
Kunnan ja aluehallintoviraston välinen yhteistyö ohjauksessa ja valvonnassa Kunnan ja aluehallintoviraston on toimittava yhteistyössä yksityisen varhaiskasvatuksen ohjauksessa ja valvonnassa YksSosL 35.1 Kunnan on heti ilmoitettava aluehallintovirastolle ohjauksessa ja valvonnassa tietoonsa tulleista puutteellisuuksista tai epäkohdista YksSosL 35.2 Kunnan on ilmoitettava aluehallintovirastolle tekemistään tarkastuksista ja niitä koskevista johtopäätöksistä YksSosL 35.2 Aluehallintoviraston on ilmoitettava ohjaus- ja valvontatoimistaan kunnalle, jossa palveluntuottaja toimii YksSosL 35.3 14
Palvelusetelin käyttö Kunta voi huolehtia varhaiskasvatuksen järjestämisvastuusta antamalla asiakasperheelle palvelusetelin VKL 10 - kyse edelleen kunnan järjestämästä palvelusta Palvelusetelin käyttöön sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä annettua lakia (PalvSL) - sijaintikunta ohjaa ja valvoo alueensa palveluseteliyrittäjiä Kunnan tulee hyväksyä palveluntuottajat, joiden palvelujen maksamiseen voi käyttää palveluseteliä, ja pidettävä niistä luetteloa PalvSL 4 - kunta voi hyväksyä kaikki hyväksymisen edellytykset täyttävät palveluntuottajat tai kilpailutuksella vain osan Kunnan tulee peruuttaa hyväksyminen ja poistaa palveluntuottaja luettelosta, jos hyväksymisen edellytykset eivät enää täyty PalvSL 4 15
Palvelusetelin käyttö - tehtävä päätös, johon voi hakea muutosta kuntalain mukaisesti - peruutettava myös, jos palveluntuottaja pyytää Hyväksymisen edellytyksistä säädetään PalvSL 5 :ssä 1) merkitty ennakkoperintärekisteriin; 2) täyttää kyseiselle toiminnalle yksityisistä sosiaalipalveluista annetussa laissa (922/2011) ja yksityisestä terveydenhuollosta annetussa laissa (152/1990) asetetut vaatimukset; 3) palvelut vastaavat vähintään sitä tasoa, jota edellytetään vastaavalta kunnalliselta toiminnalta; 4) on potilasvahinkolain (585/1986) mukainen vakuutus tai muu vastuuvakuutus, jonka vakuutusmäärän voidaan palvelutoiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen arvioida riittävän toiminnasta mahdollisesti aiheutuvien henkilövahinkojen korvaamiseen ja joka muilta ehdoiltaan vastaa tavanomaista vastuuvakuutuskäytäntöä; ja 5) täyttää kunnan erikseen asettamat asiakkaiden tai asiakasryhmien tarpeisiin, palvelujen määrään tai laatuun tai kunnan olosuhteisiin liittyvät taikka muut vastaavat vaatimukset. - kunnan asettamien vaatimusten on oltava syrjimättömiä ja perustuttava puolueettomasti arvioitaviin seikkoihin 16
Palvelusetelin käyttö KHO 2016:32 Sosiaali- ja terveyslautakunnan alainen viranhaltija oli tehnyt päätöksen, jolla hän oli poistanut X:n yrityksen kaupungin palveluseteliyrittäjien palvelutuottajaluettelosta. Sosiaali- ja terveyslautakunta hylkäsi X:n oikaisuvaatimuksen viranhaltijan päätöksestä. Hallinto-oikeus poisti X:lle annetun muutoksenhakuohjauksen ja jätti X:n valituksen tutkimatta. Hallinto-oikeuden perustelujen mukaan hallinto-oikeus ei voinut tutkia palvelujen tuottajaluettelosta poistamista koskevaa, tosiasiallisen hallintotoiminnan luonteiseen toimeen kohdistuvaa valitusta. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että viranhaltijan päätös sisälsi valituskelpoisen ratkaisun. Päätös vaikutti X:n oikeuteen toimia kunnan palveluseteliyrittäjänä ja sillä oli merkitystä hänen elinkeinotoiminnassaan. X:llä oli oikeus hakea muutosta viranhaltijan päätökseen. Koska lailla ei ole erikseen toisin säädetty, muutoksenhakuun sovellettiin kuntalain säännöksiä sellaisina kuin ne olivat voimassa viranhaltijan tehdessä päätöksensä. Hallintooikeuden olisi tullut tutkia X:n valitus lautakunnan päätöksestä kunnallisvalituksena. Asia palautettiin hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi. 17
Menettely asian käsittelyssä Käsittelyn viivytyksettömyys HL 23 Asia on käsiteltävä ilman aiheetonta viivytystä. Asian selvittäminen HL 31 33 - kunnan ja aluehallintoviraston on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä - selvitystä pyydettäessä yksilöitävä, mistä seikoista selvitystä on erityisesti esitettävä - selvityksen antamiselle asetettava riittävä määräaika Suullisesti saadut selvitykset on kirjattava HL 42 Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, lakimies Kreeta Pölönen 15.3.2017 18
Menettely asian käsittelyssä Kuuleminen ennen päätöksentekoa HL 34 - palveluntuottajalle annetaan tilaisuus tutustua päätöksenteon perusteena oleviin asiakirjoihin, lausua niistä näkemyksensä ja tuoda oman näkemyksen tueksi selvitystä Asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun. Asian saa ratkaista asianosaista kuulematta, jos kuuleminen saattaa vaarantaa päätöksen tarkoituksen toteutumisen tai kuulemisesta aiheutuva asian käsittelyn viivästyminen aiheuttaa huomattavaa haittaa ihmisten terveydelle, yleiselle turvallisuudelle taikka ympäristölle. Kuulemisen toteuttaminen HL 33 ja 36 - suullisesti tai kirjallisesti - ilmoitettava kuulemisen tarkoitus, toimitettava asiakirjat - ilmoitettava, että asia voidaan ratkaista kuulemiselle varatun määräajan / kuulemistilaisuuden jälkeen 19
Menettely asian käsittelyssä Päätöksenteko HL 43 49 - päätöksestä on käytävä yksilöidysti ilmi, mihin palveluntuottaja on oikeutettu tai velvoitettu tai miten asia on muutoin ratkaistu - päätös on perusteltava: ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun, ja mainittava sovelletut säännökset - päätökseen on liitettävä muutoksenhakuohjeet tai siinä on ilmoitettava muutoksenhakukiellosta Päätöksen tiedoksianto HL 54 62 - päätös on annettava palveluntuottajalle tiedoksi tavallisena tiedoksiantona postitse kirjeellä (ei velvoittava päätös) tai todisteellisena tiedoksiantona ensisijaisesti saantitodistusta vastaan (velvoittava päätös) 20
Kiitos! Kreeta Pölönen kreeta.polonen@avi.fi p. 0295 018 584 21