Yksityisen varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yksityisen varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta"

Transkriptio

1 Yksityisen varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Laadukasta varhaiskasvatusta yksityisesti Yksityisen varhaiskasvatuksen hyvät ohjauksen ja valvonnan käytännöt Jyväskylä Seinäjoki

2 Ohjauksen ja valvonnan lähtökohdat Varhaiskasvatuslakia sovelletaan sekä kunnan että yksityisen palveluntuottajan järjestämään varhaiskasvatukseen toiminnan tavoitteet ja perusteet samat - kunnalla varhaiskasvatuksen järjestämisvelvollisuus Aluehallintovirasto ohjaa ja valvoo sekä kunnan että yksityisen palveluntuottajan järjestämää varhaiskasvatusta toimialueellaan - toimivalta sama, sovellettava laki eri Kunta ohjaa ja valvoo yksityisen palveluntuottajan järjestämää varhaiskasvatusta alueellaan Yksityisen varhaiskasvatuksen ohjaukseen ja valvontaan sovelletaan toistaiseksi yksityisistä sosiaalipalveluista annettua lakia varhaiskasvatuslain lisäksi [ 2

3 Ohjauksen ja valvonnan lähtökohdat Kunnan ja aluehallintoviraston toimivalta eroaa toisistaan yksityisen varhaiskasvatuksen ohjauksessa ja valvonnassa: kummatkin ovat YksSosL:ssa tarkoitettuja valvontaviranomaisia mutta vain aluehallintovirasto kyseisessä laissa tarkoitettu lupaviranomainen - lisäksi VKL 29 :ssä säädetty toimivalta kuuluu vain kunnalle Kunnan toimivaltaa käyttää varhaiskasvatuksesta vastaava toimielin tai sen alainen viranhaltija, jolle toimielin on siirtänyt (johtosäännöllä) toimivaltaa Ohjaus ja yhteistyö lähtökohtana YksSosL 15 Valvontaviranomaisen on toteutettava yksityisten sosiaalipalvelujen valvontaa ensisijaisesti antamalla palvelujen tuottamisessa tarpeellista ohjausta ja neuvontaa palvelujen tuottajalle sekä seuraamalla toiminnan kehitystä yhteistyössä palvelujen tuottajan kanssa. 3

4 Ohjauksen ja valvonnan lähtökohdat Hallinnon lainalaisuus ja lakisidonnaisuus PL lainalaisuusperiaate: julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin - hallinnon lakisidonnaisuus: kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia Menettelylliset perusoikeudet PL 21 Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla. 4

5 Ohjauksen ja valvonnan lähtökohdat Hallinnon oikeusperiaatteet ovat hyvän ohjauksen ja valvonnan perusta HL 6 1) Yhdenvertaisuusperiaate: viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti 2) Tarkoitussidonnaisuuden periaate: viranomaisen on käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin 3) Puolueettomuuden periaate: viranomaisen toimien on oltava puolueettomia 4) Suhteellisuusperiaate: viranomaisen toimien on oltava oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden 5) Luottamuksensuojaperiaate: viranomaisen toimien on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia 5

6 Ohjauksen ja valvonnan lähtökohdat Neuvontavelvollisuus HL 8 Viranomaisen on toimivaltansa rajoissa annettava asiakkailleen tarpeen mukaan hallintoasian hoitamiseen liittyvää neuvontaa sekä vastattava asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin. Neuvonta on maksutonta. Hyvän kielenkäytön vaatimus HL 9 Viranomaisen on käytettävä asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä. Käsittelyn julkisuus JulkL 11 - yksityisellä palveluntuottajalla on lähtökohtaisesti oikeus saada kunnalta ja aluehallintovirastolta kaikki ohjaukseen ja valvontaan vaikuttavat salassa pidettävätkin tiedot Hakijalla, valittajalla sekä muulla, jonka oikeutta, etua tai velvollisuutta asia koskee (asianosainen), on oikeus saada asiaa käsittelevältä tai käsitelleeltä viranomaiselta tieto muunkin kuin julkisen asiakirjan sisällöstä, joka voi tai on voinut vaikuttaa hänen asiansa käsittelyyn. Asianosaisella, hänen edustajallaan ja avustajallaan ei ole edellä 1 momentissa tarkoitettua oikeutta asiakirjaan, josta tiedon antaminen olisi vastoin erittäin tärkeää yleistä etua taikka lapsen etua tai muuta erittäin tärkeätä yksityistä etua. 6

7 Asian selvittämiskeinot Kunnalla ja aluehallintovirastolla on oikeus saada palveluntuottajalta ohjaus- ja valvontatehtävän suorittamiseksi tarvitsemansa tiedot ja selvitykset maksutta VKL 18.2, YksSosL 39 - palveluntuottajalla velvollisuus antaa sekä julkiset että salassa pidettävät tiedot - lisäksi velvollisuus antaa pyydetty selvitys Kunnalla ja aluehallintovirastolla on oikeus tarkastaa palveluntuottajan toiminta ja toiminnassa käytettävät tilat, kun tarkastuksen tekemiseen on perusteltu syy YksSosL 17 Kunnan ja aluehallintoviraston on noudatettava tarkastuksen tekemisessä laissa säädettyä menettelyä YksSosL 18, HL 39 7

8 Asian selvittämiskeinot Viranomaisen on ilmoitettava toimivaltaansa kuuluvan tarkastuksen aloittamisajankohdasta asianosaiselle, jota asia välittömästi koskee, jollei ilmoittaminen vaaranna tarkastuksen tarkoituksen toteutumista. Edellä tarkoitetulla asianosaisella on oikeus olla läsnä tarkastuksessa sekä esittää mielipiteensä ja kysymyksiä tarkastukseen liittyvistä seikoista. Tarkastuksen kuluessa asianosaiselle on, mikäli mahdollista, kerrottava tarkastuksen tavoitteista, sen suorittamisesta ja jatkotoimenpiteistä. Tarkastus on suoritettava aiheuttamatta tarkastuksen kohteelle tai sen haltijalle kohtuutonta haittaa. Tarkastajan on viipymättä laadittava tarkastuksesta kirjallinen tarkastuskertomus, josta tulee käydä ilmi tarkastuksen kulku ja tarkastajan tekemät keskeiset havainnot. Tarkastuskertomus on annettava tiedoksi tarkastuksessa läsnäoloon oikeutetulle asianosaiselle. Tarkastus voidaan tehdä ennalta ilmoittamatta. Tarkastaja on päästettävä kaikkiin toimintayksikön tiloihin. Pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävät tilat voidaan kuitenkin tarkastaa ainoastaan, jos tarkastaminen on välttämätöntä asiakkaan aseman ja asianmukaisten palvelujen turvaamiseksi. Tarkastuksesta on pidettävä pöytäkirjaa. Tarkastajalle on salassapitosäännösten estämättä esitettävä kaikki hänen pyytämänsä asiakirjat, jotka ovat välttämättömiä tarkastuksen toimittamiseksi. Lisäksi tarkastajalle on annettava maksutta hänen pyytämänsä jäljennökset tarkastuksen toimittamiseksi välttämättömistä asiakirjoista. Tarkastajalla on oikeus ottaa valokuvia tarkastuksen aikana. Tarkastajan apuna voi olla tarkastuksen toteuttamiseksi tarpeellisia asiantuntijoita. 8

9 Ohjaus- ja valvontakeinot Yksityisen varhaiskasvatuksen asiakasperheellä, joka on tyytymätön varhaiskasvatuksen laatuun tai saamaansa kohteluun, on oikeus tehdä muistutus palveluntuottajan toimintayksikön vastuuhenkilölle, jonka on annettava siihen perusteltu kirjallinen vastaus kohtuullisessa ajassa VKL 13 a, AsiakasL 23 Palveluntuottajan toiminnasta voi tehdä kantelun aluehallintovirastolle - kantelun käsittelyyn sovelletaan hallintolain 8 a lukua, kun kunta on ostanut palveluntuottajalta palveluja järjestämisvelvollisuutensa toteuttamiseksi - yli kahta / viittä vuotta vanhaa asiaa ei lähtökohtaisesti tutkita HL 53 b / VKL 18 - hallinnollinen ohjaus mahdollista 9

10 Ohjaus- ja valvontakeinot Aluehallintovirasto voi antaa hallinnollista ohjausta myös tutkittavaksi ottamassaan palveluntuottajan toimintaa koskevassa valvonta-asiassa Aluehallintovirasto voi antaa palveluntuottajaa sitovan määräyksen, jos toiminta on lainvastaista YksSosL 20 - määräyksen noudattamista valvottava: selvityksen pyytäminen tai tarkastus määräajan päättymisen jälkeen Jos yksityinen sosiaalipalvelujen tuottaja ei ole täyttänyt ilmoitus- tai luvanhakuvelvollisuuttaan tai jos sosiaalipalvelujen järjestämisessä tai toteuttamisessa havaitaan asiakasturvallisuutta vaarantavia puutteita tai muita epäkohtia taikka toiminta on muutoin tämän lain vastaista, lupaviranomainen voi antaa määräyksen puutteiden korjaamisesta tai epäkohtien poistamisesta. Määräystä annettaessa on asetettava määräaika, jonka kuluessa tarpeelliset toimenpiteet on suoritettava. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, lakimies Kreeta Pölönen

11 Ohjaus- ja valvontakeinot Aluehallintovirasto voi kieltää tai keskeyttää palveluntuottajan toiminnan tai sen osan YksSosL 21 - edellyttää välitöntä asiakasturvallisuuden vaarantumista - oikeus saada poliisilta virka-apua Jos asiakasturvallisuus sitä edellyttää, lupaviranomainen voi kieltää toiminnan tai määrätä sen keskeytettäväksi taikka kieltää toimintayksikön, sen osan tai laitteen käytön välittömästi. Aluehallintovirasto voi tehostaa YksSosL 20 ja 21 :ssä tarkoitettua määräystä uhkasakolla tai keskeyttämisuhalla - viimesijainen keino saada palveluntuottaja noudattamaan annettua määräystä - menettelyyn sovelletaan uhkasakkolakia, kaksivaiheinen (uhan asettaminen ja uhan täytäntöönpano) Lupaviranomainen voi velvoittaa palvelujen tuottajan noudattamaan 20 ja 21 :ssä tarkoitettua määräystä sakon uhalla tai uhalla, että toiminta keskeytetään, taikka että toimintayksikön, sen osan tai laitteen käyttö kielletään. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, lakimies Kreeta Pölönen

12 Ohjaus- ja valvontakeinot Aluehallintovirasto voi määrätä, että määräystä on noudatettava heti mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, jos se on asiakkaiden turvallisuuden kannalta välttämätöntä YksSosL 37 Aluehallintovirasto merkitsee antamansa määräyksen rekisteriin YksSosL 28 Aluehallintovirasto ei voi poistaa palveluntuottajaa rekisteristä, vaikka toiminta kielletään tai keskeytetään - vrt. luvanvarainen toiminta: lupa voidaan peruuttaa, jos toiminnassa on olennaisesti rikottu lakia eikä puutteita ole saatu korjattua tai epäkohtia poistettua huomautuksista ja määräyksistä huolimatta YksSosL 23 Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, lakimies Kreeta Pölönen

13 Ohjaus- ja valvontakeinot Kunta voi kieltää pitämästä lasta palveluntuottajan toimintayksikössä VKL 29 - kielto kohdistuu palveluntuottajaan, ei lapseen Jos 28 :ssä tarkoitettu päivähoitopaikka tai siinä annettu hoito todetaan sopimattomaksi tai puutteelliseksi, 11 d :n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen on pyrittävä sopivilla keinoilla saamaan aikaan korjaus asiassa. Jollei korjausta ole asetetussa määräajassa tapahtunut, toimielin voi kieltää pitämästä lasta sanotussa päivähoitopaikassa. KHO 1990-A-108: Sosiaalilautakunta oli kieltänyt henkilö X:ää, joka oli jatkuvasti perhepäiväkodissaan hoitanut ylisuurta lapsiryhmää pienentämättä hoitoryhmää annetussa määräajassa lain sallimaan kokoon, toimimasta yksityisenä perhepäivähoitajana. X:n valitettua LO hylkäsi valituksen. KHO katsoi, että X tosin oli jatkuvasti pitänyt hoidossaan ylisuurta lapsiryhmää, vaikka päiväkodilta vaadittavat edellytykset eivät olleet täyttyneet. Asiakirjoista saatavan selvityksen perusteella ei kuitenkaan voitu katsoa, etteikö X:n koti olisi sinänsä täyttänyt perhepäiväkodilta vaadittavia edellytyksiä. X:ää ei näin ollen voitu kieltää pitämästä lapsia päivähoidossa kysymyksessä olevassa perhepäivähoitopaikassa sikäli kuin lasten lukumäärä ei ylittänyt lasten päivähoidosta annetun lain 5 :ssä mainittuja neljää lasta. Tämän vuoksi ja kun X:ää ei voitu lasten päivähoidosta annetun lain 29 :n perusteella kieltää toimimasta yksityisenä perhepäivähoitajana, KHO ottaen huomioon myös mainitun lain 5 :n kumosi lääninoikeuden ja sosiaalilautakunnan päätökset ja palautti asian tältä osin sosiaalilautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, lakimies Kreeta Pölönen

14 Kunnan ja aluehallintoviraston välinen yhteistyö ohjauksessa ja valvonnassa Kunnan ja aluehallintoviraston on toimittava yhteistyössä yksityisen varhaiskasvatuksen ohjauksessa ja valvonnassa YksSosL 35.1 Kunnan on heti ilmoitettava aluehallintovirastolle ohjauksessa ja valvonnassa tietoonsa tulleista puutteellisuuksista tai epäkohdista YksSosL 35.2 Kunnan on ilmoitettava aluehallintovirastolle tekemistään tarkastuksista ja niitä koskevista johtopäätöksistä YksSosL 35.2 Aluehallintoviraston on ilmoitettava ohjaus- ja valvontatoimistaan kunnalle, jossa palveluntuottaja toimii YksSosL

15 Menettely ohjaus- ja valvonta-asian käsittelyssä Käsittelyn viivytyksettömyys HL 23 Asia on käsiteltävä ilman aiheetonta viivytystä. Asian selvittäminen HL kunnan ja aluehallintoviraston on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä - selvitystä pyydettäessä yksilöitävä, mistä seikoista selvitystä on erityisesti esitettävä - selvityksen antamiselle asetettava riittävä määräaika Suullisesti saadut selvitykset on kirjattava HL 42 Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, lakimies Kreeta Pölönen

16 Menettely ohjaus- ja valvonta-asian käsittelyssä Kuuleminen ennen päätöksentekoa HL 34 - asianosaiselle annetaan tilaisuus tutustua päätöksenteon perusteena oleviin asiakirjoihin, lausua niistä näkemyksensä ja tuoda oman näkemyksen tueksi selvitystä Asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun. Asian saa ratkaista asianosaista kuulematta, jos kuuleminen saattaa vaarantaa päätöksen tarkoituksen toteutumisen tai kuulemisesta aiheutuva asian käsittelyn viivästyminen aiheuttaa huomattavaa haittaa ihmisten terveydelle, yleiselle turvallisuudelle taikka ympäristölle. Kuulemisen toteuttaminen HL 33 ja 36 - suullisesti tai kirjallisesti - ilmoitettava kuulemisen tarkoitus, toimitettava asiakirjat - ilmoitettava, että asia voidaan ratkaista kuulemiselle varatun määräajan / kuulemistilaisuuden jälkeen 16

17 Menettely ohjaus- ja valvonta-asian käsittelyssä Päätöksenteko HL päätöksestä on käytävä yksilöidysti ilmi, mihin palveluntuottaja on oikeutettu tai velvoitettu tai miten asia on muutoin ratkaistu - päätös on perusteltava: ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun, ja mainittava sovelletut säännökset - päätökseen on liitettävä muutoksenhakuohjeet tai siinä on ilmoitettava muutoksenhakukiellosta Päätöksen tiedoksianto HL päätös on annettava palveluntuottajalle tiedoksi tavallisena tiedoksiantona postitse kirjeellä (ei velvoittava päätös) tai todisteellisena tiedoksiantona ensisijaisesti saantitodistusta vastaan (velvoittava päätös) 17

18 Kiitos! Kreeta Pölönen p

Yksityisen varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta

Yksityisen varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Yksityisen varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Laadukasta varhaiskasvatusta yksityisesti Koulutus yksityisen varhaiskasvatuksen laadunhallinnasta, ohjauksesta ja valvonnasta Tampere 17.3.2017 1 Ohjauksen

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN PÄÄTÖKSENTEKO JA SIIHEN LIITTYVÄT PROSESSIT

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN PÄÄTÖKSENTEKO JA SIIHEN LIITTYVÄT PROSESSIT SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN PÄÄTÖKSENTEKO JA SIIHEN LIITTYVÄT PROSESSIT 11.10.2018 AA JANI VUOTI ASIANAJOTOIMISTO LAPSIASIAIN LAKITALO OY TAUSTALLA VAIKUTTAVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perustuslaki 21 Jokaisella on

Lisätiedot

Sijaishuollon valvonnasta aluehallintovirastossa

Sijaishuollon valvonnasta aluehallintovirastossa Sijaishuollon valvonnasta aluehallintovirastossa Näkökulmia sijaishuollon lastensuojelutyöhön Petrea 29.10.2014 1 Toimivaltapykäliä SHL 3.2 : aluehallintovirastolle kuuluu sosiaalihuollon suunnittelu,

Lisätiedot

Hallintolaki. 28.1.2013 Kaupunginlakimies Pekka Lemmetty

Hallintolaki. 28.1.2013 Kaupunginlakimies Pekka Lemmetty Hallintolaki 28.1.2013 Kaupunginlakimies Pekka Lemmetty Hallintolaki Tuli voimaan 1.1.2004 Sovelletaan voimaantulon jälkeen vireille tulleisiin asioihin Samalla kumottiin hallintomenettelylaki (598/1982)

Lisätiedot

Lausunto 1 (5) Eduskunta hallintovaliokunta

Lausunto 1 (5) Eduskunta hallintovaliokunta Lausunto 1 (5) Eduskunta hallintovaliokunta HaV@eduskunta.fi Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa-, ohjaus-

Lisätiedot

Sosiaalihuollon asiakkaan kohtelusta, osallisuudesta ja oikeusturvasta. OTM, VT Kaisa Post

Sosiaalihuollon asiakkaan kohtelusta, osallisuudesta ja oikeusturvasta. OTM, VT Kaisa Post Sosiaalihuollon asiakkaan kohtelusta, osallisuudesta ja oikeusturvasta OTM, VT Kaisa Post 8.2.2016 Hyvä hallinto Perusteet PL 21 :ssä: Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HYVÄN HALLINNON PERIAATTEET

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HYVÄN HALLINNON PERIAATTEET KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HYVÄN HALLINNON PERIAATTEET Nakkilan kunta Kunnanhallitus Voimaantulo 4.11.2005 SISÄLLYSLUETTELO HYVÄN HALLINNON PERIAATTEET... 2 0. JOHDANTO... 2 1. YHDENVERTAISUUS... 3 2.

Lisätiedot

Päätös. Laki. terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta annetun lain 1 :n muuttamisesta

Päätös. Laki. terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta annetun lain 1 :n muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2005 vp Hallituksen esitys Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen tehtävien laajentamista koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä Terveydenhuollon

Lisätiedot

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 15.2.2012 1 YKSITYINEN SOSIAALIPALVELU: Laki yksityisistä

Lisätiedot

Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta

Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta Ulla Peltola Lounais-Suomen aluehallintovirasto Helsinki 29.3.2017 29.3.2017 1 Varhaiskasvatus Suomessa Lapset ja huoltajat Yksityiset varhaiskasvatuspalvelujen tuottajat

Lisätiedot

NASSTOLAN KUNTA HYVÄ HALLINTO Hyvän hallintotavan ohjeistuus Yhteistyöryhmä 24.5.2011 Kunnanhallitus 6.6.2011 Voimaantulo 1.7.2011

NASSTOLAN KUNTA HYVÄ HALLINTO Hyvän hallintotavan ohjeistuus Yhteistyöryhmä 24.5.2011 Kunnanhallitus 6.6.2011 Voimaantulo 1.7.2011 NASTOLAN KUNTA HYVÄ HALLINTO Hyvän hallintotavan ohjeistus Yhteistyöryhmä 24.5.2011 Kunnanhallitus 6.6.2011 Voimaantulo 1.7.20111 Sisällysluettelo Keskeiset periaatteet viranhaltijoille....... 2 Asianomaisasema.

Lisätiedot

Kunta yksityisen varhaiskasvatuksen ensisijaisena valvojana vastuut ja velvollisuudet

Kunta yksityisen varhaiskasvatuksen ensisijaisena valvojana vastuut ja velvollisuudet Kunta yksityisen varhaiskasvatuksen ensisijaisena valvojana vastuut ja velvollisuudet Tampere 4.5.2018 Marja-Liisa Keski-Rauska, johtaja, Länsi- ja Sisä- Suomen aluehallintovirasto Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Mikkeli 3.11.2015. Sirkka Koponen Sosiaalihuollon ylitarkastaja

Mikkeli 3.11.2015. Sirkka Koponen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Mikkeli 3.11.2015 Sirkka Koponen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto, Sirkka Koponen, PEOL 3.11.2015

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta /2012 Laki. lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta /2012 Laki. lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2012 909/2012 Laki lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2012 Eduskunnan päätöksen

Lisätiedot

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9. Valvonta ja pakkokeinot Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 MRL 24 luku Pakkokeinot ja seuraamukset Rakennustyön keskeyttäminen

Lisätiedot

Ajankohtaista aluehallintovirastosta

Ajankohtaista aluehallintovirastosta Ajankohtaista aluehallintovirastosta Sosiaalihuollon ylitarkastajat Marja-Leena Alanko ja Jaana Jokiniitty Etelä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat Sosiaalihuollon ylitarkastajat

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUN JA KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA. 20.11.2014 Kehitysvammaisten Tukiliiton tilaisuus / Jyväskylä 20.11.

VAMMAISPALVELUN JA KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA. 20.11.2014 Kehitysvammaisten Tukiliiton tilaisuus / Jyväskylä 20.11. VAMMAISPALVELUN JA KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA 20.11.2014 Kehitysvammaisten Tukiliiton tilaisuus / Jyväskylä 20.11.2014 PM-B 1 Aluehallintovirastot - Toimialueet maakuntajakoon pohjautuvia -

Lisätiedot

Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 3.2.2011 1 YKSITYINEN SOSIAALIPALVELU: Laki yksityisten

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA 15.5.2014 1

KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA 15.5.2014 1 KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA 15.5.2014 1 Aluehallintoviraston ohjaus ja valvonta Aluehallintoviraston ohjauksen eri muodot: seminaarit, ohjeet, kannanotot, Internet, sähköposti- ja puhelinohjaus,

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Pipsa Korkolainen Kuluttajaturvallisuuden valvontakeinot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Pipsa Korkolainen Kuluttajaturvallisuuden valvontakeinot Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Pipsa Korkolainen 13.-14.5.2014 Kuluttajaturvallisuuden valvontakeinot Lähtökohtia Valvontakeinoilla puututaan kohteen oikeuksiin. (omaisuuden suoja, elinkeinovapaus)

Lisätiedot

Hyvän hallintopäätöksen sisältö. Lakimies Marko Nurmikolu

Hyvän hallintopäätöksen sisältö. Lakimies Marko Nurmikolu Hyvän hallintopäätöksen sisältö Lakimies Marko Nurmikolu Hallintopäätöksen sisältö Hallintolain 44 (Päätöksen sisältö) Kirjallisesta päätöksestä on käytävä selvästi ilmi: 1) päätöksen tehnyt viranomainen

Lisätiedot

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 13.12.2010 1 YKSITYINEN SOSIAALIPALVELU: Laki

Lisätiedot

Lastensuojeluasioiden valmistelu hallinto-oikeuteen

Lastensuojeluasioiden valmistelu hallinto-oikeuteen 1 Lastensuojeluasioiden valmistelu hallinto-oikeuteen 20.5.2008 Lakimies Tuomas Möttönen Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi Johdon tukipalvelut - 2008 Hallinto-oikeuden toimivalta lastensuojeluasioissa

Lisätiedot

LAPIN KIRJAAMISVALMENTAJIEN VERKOSTOPÄIVÄ Valvontaviranomaisen puheenvuoro Rovaniemi

LAPIN KIRJAAMISVALMENTAJIEN VERKOSTOPÄIVÄ Valvontaviranomaisen puheenvuoro Rovaniemi LAPIN KIRJAAMISVALMENTAJIEN VERKOSTOPÄIVÄ Valvontaviranomaisen puheenvuoro 30.10.2017 Rovaniemi Sari Husa Sosiaalihuollon ylitarkastaja Lapin aluehallintovirasto Toimintaa ohjaavista säännöksistä Laki

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta EV 44/1996 vp - HE 22/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys

Lisätiedot

Hyvä tietää hallintomenettelystä. Työelämätoimikuntien webinaari ja Sanna Haanpää Lakimies

Hyvä tietää hallintomenettelystä. Työelämätoimikuntien webinaari ja Sanna Haanpää Lakimies Hyvä tietää hallintomenettelystä Työelämätoimikuntien webinaari 30.1.2019 ja 7.2.2019 Sanna Haanpää Lakimies Työelämätoimikunnat Opetushallitus asettaa ja nimittää kuhunkin enintään yhdeksän jäsentä Työelämätoimikunnat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Elintarviketurvallisuusosasto Elintarviketurvallisuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Elintarviketurvallisuusosasto Elintarviketurvallisuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 32 ELINTARVIKELAIN 55 :N MUKAISEN MÄÄRÄYKSEN ANTAMINEN FIN SUB OY LTD:LLE HEL 2016-010112 T 11 02 00 Päätös Toimija Elintarvikehuoneisto Elintarviketurvallisuuspäällikön

Lisätiedot

hallintolakiin Päätös Laki uhkasakkolain 22 :n muuttamisesta

hallintolakiin Päätös Laki uhkasakkolain 22 :n muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 61/2003 vp Hallituksen esitys eräiden oikeusministeriön ja sisäasiainministeriön hallinnonalan lakien viittaussäännösten muuttamisesta viittauksiksi hallintolakiin Asia Hallitus on antanut

Lisätiedot

Ohje viranomaisille 9/2013 1 (5)

Ohje viranomaisille 9/2013 1 (5) Ohje viranomaisille 9/2013 1 (5) Jakelussa mainituille Puuttuminen tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden myyntiin alaikäisille Lainsäädäntö Tupakkalain (693/1976) 14 :n perusteella Sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Valvonta-asioiden käsittelyprosessi

Valvonta-asioiden käsittelyprosessi Valvonta-asioiden käsittelyprosessi Valviran asiantuntijasymposium 16.4.2013 Tarja Holi johtaja, valvontaosasto 16.4.2013 Tarja Holi 1 Valviran ja aluehallintovirastojen välinen työnjako sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Fimean tarkastukset. Pirkko Puranen FT, Ylitarkastaja

Fimean tarkastukset. Pirkko Puranen FT, Ylitarkastaja Fimean tarkastukset Pirkko Puranen FT, Ylitarkastaja Fimean rooli Laki ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä (2001/101) 20 x (12.4.2013/277) Luovutussairaaloiden ja elinsiirtokeskuksen

Lisätiedot

Laki. verkkoinfrastruktuurin yhteisrakentamisesta ja -käytöstä annetun lain muuttamisesta

Laki. verkkoinfrastruktuurin yhteisrakentamisesta ja -käytöstä annetun lain muuttamisesta Laki verkkoinfrastruktuurin yhteisrakentamisesta ja -käytöstä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan verkkoinfrastruktuurin yhteisrakentamisesta ja -käytöstä annetun lain

Lisätiedot

Julkisoikeus Valtiotieteellinen tiedekunta

Julkisoikeus Valtiotieteellinen tiedekunta Julkisoikeus Valtiotieteellinen tiedekunta 10.10.2012 Hallintoasian käsittely Anni Tuomela Hallintoasian käsittely: miten päätös tulee tehdä? Asian vireillepano ja vireilletulo Määräajat Asiakirjan siirtäminen

Lisätiedot

YKSITYISTEN VARHAISKASVATUSPALVELUJEN VALVONTASUUNNITELMA

YKSITYISTEN VARHAISKASVATUSPALVELUJEN VALVONTASUUNNITELMA YKSITYISTEN VARHAISKASVATUSPALVELUJEN VALVONTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 05.11.2014 Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Yksityisten varhaiskasvatuspalvelujen valvonta... 4 3 Yksityisen päivähoitopalvelun aloittaminen...

Lisätiedot

Dnro 1433/4/05. Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor

Dnro 1433/4/05. Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor 8.2.2007 Dnro 1433/4/05 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor POTILASTIETOIHIN LIITTYVIEN LOKITIETOJEN ANTAMINEN 1 KANTELU Kantelija arvosteli

Lisätiedot

Kunta ja aluehallintovirasto yksityisten sosiaalipalvelujen valvojina Lupaviranomaisten yhteistyö ja velvoitteet

Kunta ja aluehallintovirasto yksityisten sosiaalipalvelujen valvojina Lupaviranomaisten yhteistyö ja velvoitteet Kunta ja aluehallintovirasto yksityisten sosiaalipalvelujen valvojina Lupaviranomaisten yhteistyö ja velvoitteet 1 Yksityinen sosiaalipalvelu? Laki yksityisistä sosiaalipalveluista (922/2011) 3 Sosiaalihuoltolain(1301/2014)

Lisätiedot

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kankaanpää

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kankaanpää Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? 22.1.2015 Kankaanpää Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 26.1.2015 1 Oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön

Lisätiedot

1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta

1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta Lakiehdotukset 1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan joukkoliikenteen tarkastusmaksusta 11 päivänä toukokuuta 1979 annetun lain

Lisätiedot

Laki. biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen liittyvän Nagoyan pöytäkirjan täytäntöönpanosta. Lain tarkoitus

Laki. biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen liittyvän Nagoyan pöytäkirjan täytäntöönpanosta. Lain tarkoitus Laki biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen liittyvän Nagoyan pöytäkirjan täytäntöönpanosta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus Tällä lailla pannaan täytäntöön biologista

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLLON AMMATTIHENKILÖIDEN VALVONTA

SOSIAALIHUOLLON AMMATTIHENKILÖIDEN VALVONTA SOSIAALIHUOLLON AMMATTIHENKILÖIDEN VALVONTA Sosiaalihuollon ammattihenkilölain toimeenpanon koulutus- ja infotilaisuus Oulu 24.2.2016 Lakimies Riitta Husso, Valvira 23.2.2016 1 Toimivalta ja vastuu (15

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 107 09.10.2014. 107 Asianro 5559/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 107 09.10.2014. 107 Asianro 5559/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 107 Asianro 5559/10.03.00/2013 Teettämisuhan määrääminen täytäntöön pantavaksi / 778-424-9-57 / Simolantie 8, 77630 Lempyy / palaneen rakennuksen purkaminen ja

Lisätiedot

SOSIAALIPALVELUIDEN OHJAUKSEN JA VALVONNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ KUNNILLE JA YKSITYISILLE PALVELUJEN TUOTTAJILLE KUNTA JA ALUEHALLINTOVIRASTO

SOSIAALIPALVELUIDEN OHJAUKSEN JA VALVONNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ KUNNILLE JA YKSITYISILLE PALVELUJEN TUOTTAJILLE KUNTA JA ALUEHALLINTOVIRASTO SOSIAALIPALVELUIDEN OHJAUKSEN JA VALVONNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ KUNNILLE JA YKSITYISILLE PALVELUJEN TUOTTAJILLE 15.4.2015 KUNTA JA ALUEHALLINTOVIRASTO YKSITYISTEN SOSIAALIPALVELUJEN VALVOJINA LUPAVIRANOMAISTEN

Lisätiedot

Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41

Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41 Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Tavoitteet Päihdehuollon tavoitteena on ehkäistä ja vähentää päihteiden ongelmakäyttöä sekä siihen liittyviä

Lisätiedot

Ajankohtaista aluehallintovirastosta. Pohtimolammella Lakiasiainpäällikkö Keijo Mattila, Lapin aluehallintovirasto

Ajankohtaista aluehallintovirastosta. Pohtimolammella Lakiasiainpäällikkö Keijo Mattila, Lapin aluehallintovirasto Ajankohtaista aluehallintovirastosta Pohtimolammella 26.5.2016 Lakiasiainpäällikkö Keijo Mattila, Lapin aluehallintovirasto 1 2019 aluehallintouudistuksesta Alueellisesti toimivaltaisten aluehallintovirastojen

Lisätiedot

Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet. Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet

Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet. Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2001:1 Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet Sosiaali- ja terveysministeriö Helsinki 2001 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-0892-6 Sosiaalihuollon asiakkaan asema

Lisätiedot

Tietosuojaseloste Espoon kaupunki

Tietosuojaseloste Espoon kaupunki Tietosuojaseloste 1 (5) Tietosuojaseloste Espoon kaupunki 1. Rekisterin nimi Sähköpostijakelulistat 2. Rekisterinpitäjä Espoon kaupunki 3. Rekisterin vastuuhenkilö Hilkka Julkunen tonttipäällikkö hilkka.julkunen@espoo.fi

Lisätiedot

Omavalvontasuunnitelma yksityissektorilla

Omavalvontasuunnitelma yksityissektorilla Omavalvontasuunnitelma yksityissektorilla Yksityissektorin edunvalvonnalliset päivät 2017 Tehy Yhteiskuntasuhteet ja kehittäminen toimiala 15.9.2017 1 Keskustele naapurisi kanssa: Onko työpaikallasi omavalvontasuunnitelma?

Lisätiedot

Palveluntuottajan valvonta vammaispalveluissa

Palveluntuottajan valvonta vammaispalveluissa Palveluntuottajan valvonta vammaispalveluissa VPN 5.6.2019 Lakimies Riitta Husso Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 14/2016 1 (5) 7 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esitysluonnoksesta laiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta HEL 2016-009624

Lisätiedot

Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 1.7.2014 62 kohdistuneen valituksen johdosta

Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 1.7.2014 62 kohdistuneen valituksen johdosta Rakennuslautakunta 84 14.10.2014 Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 1.7.2014 62 kohdistuneen valituksen johdosta 117/10.03.00.15/2014 RAKLA 84 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLLON AMMATTIHENKILÖIDEN VALVONTA

SOSIAALIHUOLLON AMMATTIHENKILÖIDEN VALVONTA SOSIAALIHUOLLON AMMATTIHENKILÖIDEN VALVONTA Sosiaalihuollon ammattihenkilölain toimeenpanon koulutus- ja infotilaisuus Lakimies Riitta Husso, Valvira 11.3.2016 1 Toimivalta ja vastuu (15 ) 1. Työntekijä

Lisätiedot

Muistutukset. Helena Mönttinen Ryhmäpäällikkö, esittelijäneuvos.

Muistutukset. Helena Mönttinen Ryhmäpäällikkö, esittelijäneuvos. Muistutukset Helena Mönttinen Ryhmäpäällikkö, esittelijäneuvos Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin elinoloihin.

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Hallintolaista (434/2003) päätöksen valmistelulle tulevia vaatimuksia. Alustus koulutusiltapäivää varten

Hallintolaista (434/2003) päätöksen valmistelulle tulevia vaatimuksia. Alustus koulutusiltapäivää varten Hallintolaista (434/2003) päätöksen valmistelulle tulevia vaatimuksia Alustus 10.3.2015 koulutusiltapäivää varten Pohjois-Savon ELY-keskus, Juha Perho 11.3.2015 1 Alustuksen tavoitteet Tarkastelun kohteena

Lisätiedot

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2 Luo luottamusta Suojele lasta 16.11.2016 Jaana Tervo 2 1 Lasten suojelemisen yhteistyötä ohjaavat periaatteet sekä tiedonvaihtoa ja yhteistyötä ohjaava lainsäädäntö Suojele lasta Varmista lapsen aito osallisuus

Lisätiedot

Laki. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä. Soveltamisala

Laki. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä. Soveltamisala Laki eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Soveltamisala Tässä laissa annetaan eurooppalaisen tilivarojen turvaamismääräysmenettelyn käyttöön

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2005 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Vanhuksen vaikuttamismahdollisuudet ostopalvelusopimuksen perusteella hankituissa palveluissa

Vanhuksen vaikuttamismahdollisuudet ostopalvelusopimuksen perusteella hankituissa palveluissa Vanhuksen vaikuttamismahdollisuudet ostopalvelusopimuksen perusteella hankituissa palveluissa Esitys perustuu 9.11.2012 hyväksyttyyn väitöskirjaan Unohtuuko vanhus? Oikeustieteellinen tutkimus hallintosopimuksen

Lisätiedot

Laki. Vankiterveydenhuollon yksiköstä. 1 luku. Vankiterveydenhuollon yksikön tehtävät ja johto. Lain soveltamisala

Laki. Vankiterveydenhuollon yksiköstä. 1 luku. Vankiterveydenhuollon yksikön tehtävät ja johto. Lain soveltamisala Laki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Vankiterveydenhuollon yksiköstä 1 luku Vankiterveydenhuollon yksikön tehtävät ja johto 1 Lain soveltamisala Tätä lakia sovelletaan Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Työturvallisuus ja työsuojelu. Sari Anetjärvi lakimiesasessori

Työturvallisuus ja työsuojelu. Sari Anetjärvi lakimiesasessori Työturvallisuus ja työsuojelu Sari Anetjärvi lakimiesasessori Työturvallisuuslaki Työturvallisuuslaki (738/2002) koskee kirkkoa ja seurakuntia. Lain tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja työolosuhteita

Lisätiedot

Tietosuojaseloste Espoon kaupunki

Tietosuojaseloste Espoon kaupunki Tietosuojaseloste 1 (5) Tietosuojaseloste Espoon kaupunki 1. Rekisterin nimi Maanvuokrasopimusten siirto 2. Rekisterinpitäjä Espoon kaupunki 3. Rekisterin vastuuhenkilö Hilkka Julkunen tonttipäällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 15/ (6) Ympäristölautakunta Etp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 15/ (6) Ympäristölautakunta Etp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 15/2016 1 (6) FitnessOnline Simonkatu 9 00100 Helsinki 325 Elintarvikelain 55 :n mukaisen määräyksen antaminen ja uhkasakon asettaminen FitnessOnlinelle HEL 2016-001895

Lisätiedot

HALLINTOLAKI JA MUUT LAIT

HALLINTOLAKI JA MUUT LAIT LAATUA RAAKA-AINEIDEN JALOSTAMISEEN Elintarvike- ja poroalan koulutushanke HALLINTOLAKI JA MUUT LAIT Kirsi Grön Sovellettava lainsäädäntö Paliskunta on oikeudelliselta luonteeltaan julkisoikeudellinen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystointa johtavan apulaiskaupunginjohtajan vastaus

Sosiaali- ja terveystointa johtavan apulaiskaupunginjohtajan vastaus 23 Vastaus valtuutettu René Hurstin kysymykseen koskien tarvittavan ja oikean tiedon saamista virkamiehiltä sekä valtuutetun oikeutta vierailla lastenkodissa HEL 2013-009559 T 00 00 03 Sosiaali- ja terveystointa

Lisätiedot

Jätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / kuuleminen ennen uhkasakon tuomitsemista

Jätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / kuuleminen ennen uhkasakon tuomitsemista Rakennus- ja ympäristölautakunta 141 02.09.2015 Jätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / kuuleminen ennen uhkasakon tuomitsemista RAKYL 141 Jätelain

Lisätiedot

Kunnan päätöksentekoprosessista kunnat.net. Hakusessa päivät , Jaana

Kunnan päätöksentekoprosessista kunnat.net. Hakusessa päivät , Jaana Kunnan päätöksentekoprosessista kunnat.net Hakusessa päivät 26-27.3, Jaana Säädöspohja Julkisen hallinnon päätöksenteon perusteet kirjattu Suomen perustuslakiin Vaikuttavia säännöksiä: 2 Oikeusvaltioperiaate

Lisätiedot

Varustekorttirekisteri - Tietosuojaseloste

Varustekorttirekisteri - Tietosuojaseloste Tietosuojaseloste 1 (5) Varustekorttirekisteri - Tietosuojaseloste 1. Rekisterin nimi Varustekorttirekisteri 2. Rekisterinpitäjä Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos 3. Rekisterin vastuuhenkilö Palomestari Kalle

Lisätiedot

Mikä ihmeen tuottajalaki? Kirsi Markkanen Kehittämispäällikkö Tehy

Mikä ihmeen tuottajalaki? Kirsi Markkanen Kehittämispäällikkö Tehy Mikä ihmeen tuottajalaki? Kirsi Markkanen Kehittämispäällikkö Tehy 28.1.2017 Miksi minun pitäisi tietää lainsäädännöstä? Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä: Ammattieettiset velvollisuudet ( 15) sovellettava

Lisätiedot

Virallinen mittaus ja muutoksenhaku. Puutavaranmittauslakiseminaari 3.4.2012 MTK

Virallinen mittaus ja muutoksenhaku. Puutavaranmittauslakiseminaari 3.4.2012 MTK Virallinen mittaus ja muutoksenhaku Puutavaranmittauslakiseminaari 3.4.2012 MTK 26 Erimielisyyden ratkaiseminen Mittauserimielisyydet ratkaistaan ensisijaisesti mittausosapuolten välillä. Jos mittausosapuolet

Lisätiedot

Tietosuojaseloste Espoon kaupunki

Tietosuojaseloste Espoon kaupunki Tietosuojaseloste 1 (5) Tietosuojaseloste Espoon kaupunki 1. Rekisterin nimi Pientalotontin hakijat 2. Rekisterinpitäjä Espoon kaupunki 3. Rekisterin vastuuhenkilö Hilkka Julkunen tonttipäällikkö hilkka.julkunen@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (8) 66 Selitys Etelä-Suomen aluehallintovirastolle toimenpiteistä yksilöhuollon oikaisuvaatimusten käsittelyaikojen lyhentämiseksi HEL 2016-009750 T 05 00 01 ESAVI/7439/05.06.02/2016

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi puutavaran. puutavaran ja puutuotteiden markkinoille saattamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi puutavaran. puutavaran ja puutuotteiden markkinoille saattamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi puutavaran ja puutuotteiden markkinoille saattamisesta ja rikoslain 48 a luvun muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

YKSITYISTEN SOSIAALIPALVELUJEN VALVONTA LAINSÄÄDÄNTÖ JA SEURAAMUSTOIMENPITEET. Jarno Virtanen

YKSITYISTEN SOSIAALIPALVELUJEN VALVONTA LAINSÄÄDÄNTÖ JA SEURAAMUSTOIMENPITEET. Jarno Virtanen YKSITYISTEN SOSIAALIPALVELUJEN VALVONTA LAINSÄÄDÄNTÖ JA SEURAAMUSTOIMENPITEET Jarno Virtanen 29.9.2008 Yksityiset sosiaalipalveluyksiköt 2002 2006 Etelä-Suomen läänissä 2500 2000 1500 1000 500 941 621

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta. Ulla Peltola Lounais-Suomen aluehallintovirasto Kuopio

Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta. Ulla Peltola Lounais-Suomen aluehallintovirasto Kuopio Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Ulla Peltola Lounais-Suomen aluehallintovirasto 6.10.2015 Kuopio Varhaiskasvatus Suomessa Lapset ja huoltajat Yksityiset varhaiskasvatuspalvelujen tuottajat Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN SISÄISEN TARKASTUKSEN OHJE

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN SISÄISEN TARKASTUKSEN OHJE JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN SISÄISEN TARKASTUKSEN OHJE Hallitus 4.2.2019 1 Järvenpään kaupungin sisäisen tarkastuksen ohje Järvenpään kaupunki ja Keravan kaupunki ovat järjestäneet sisäisen tarkastuksen yhteistyösopimuksella

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus 21/2015 Elintarviketurvallisuusosasto 26.08.2015 Elintarviketurvallisuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus 21/2015 Elintarviketurvallisuusosasto 26.08.2015 Elintarviketurvallisuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 25 Elintarvikelain 55 :n mukaisen määräyksen antaminen Medina Foods Oy:lle HEL 2015-008610 T 11 02 00 Päätös Toimija Elintarvikehuoneisto Elintarviketurvallisuuspäällikön

Lisätiedot

Kunnan velvollisuus valvoa yksityisiä sosiaalipalveluja Oulu Hanna Ahonen

Kunnan velvollisuus valvoa yksityisiä sosiaalipalveluja Oulu Hanna Ahonen Kunnan velvollisuus valvoa yksityisiä sosiaalipalveluja Oulu 28.5.2013 Hanna Ahonen 28.5.2013 Hanna Ahonen 1 Yksityisten sosiaalipalvelujen valvonta Laki yksityisistä sosiaalipalveluista ja sitä koskeva

Lisätiedot

Hyvän hallinnon oikeudelliset takeet Heikki Paajanen

Hyvän hallinnon oikeudelliset takeet Heikki Paajanen Hyvän hallinnon oikeudelliset takeet 1. Tasapuolisuusperiaate 2. Tarkoitussidonnaisuusperiaate 3. Puolueettomuusperiaate 4. Suhteellisuusperiaate 5. Luottamuksensuojaperiaate 6. Palveluperiaate 7. Tuloksellisuusperiaate

Lisätiedot

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 Oikaisuohje ja valitusosoitus ( 39) Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta ( ) PHKS Karpalo-kabinetti

PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta ( ) PHKS Karpalo-kabinetti PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta (2017-2020) KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 18.10.2017 klo 14.00 - Paikka PHKS Karpalo-kabinetti KÄSITELTÄVÄT ASIAT 59 Kokouksen

Lisätiedot

Laki. kirkkolain muuttamisesta

Laki. kirkkolain muuttamisesta Laki kirkkolain muuttamisesta Kirkolliskokouksen ehdotuksen ja eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan kirkkolain (1054/1993) 19 luvun 7, sellaisena kuin se on laeissa 1274/2003 ja 1008/2012, muutetaan

Lisätiedot

Kirjaamo on kuitannut vastaanotetuiksi kaikki kantelijan lähettämät sähköpostiviestit.

Kirjaamo on kuitannut vastaanotetuiksi kaikki kantelijan lähettämät sähköpostiviestit. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 15.05.2017 Dnro OKV/945/1/2016 1/5 ASIA Julkisuuslain ja hallintolain mukainen menettely KANTELU Kantelija on kantelussaan 29.6.2016 arvostellut Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Aluehallintoviraston keinot sisäilmaongelmien ratkaisuissa. Opetus- ja kulttuuritoimi

Aluehallintoviraston keinot sisäilmaongelmien ratkaisuissa. Opetus- ja kulttuuritoimi Aluehallintoviraston keinot sisäilmaongelmien ratkaisuissa Opetus- ja kulttuuritoimi 13.11.2015 1 Aluehallintovirastossa käsitellään koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmia Työsuojeluvastuualue Oikeusturva

Lisätiedot

FINLEX - Ajantasainen lainsäädäntö: /295

FINLEX - Ajantasainen lainsäädäntö: /295 Page 1 of 6 Finlex Finlex Lainsäädäntö Ajantasainen lainsäädäntö Vuosi 2012 15.6.2012/295 Seurattu SDK 184/2013 saakka. 15.6.2012/295 Laki rikosoikeudellisia menettelyjä koskevien toimivaltaristiriitojen

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Tämä pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävillä 10.5.2017. MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain (364/1995) 91

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 289/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi vastavuoroisen tunnustamisen. tunnustamisen periaatteen soveltamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 289/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi vastavuoroisen tunnustamisen. tunnustamisen periaatteen soveltamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 289/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta taloudellisiin seuraamuksiin tehdyn puitepäätöksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

Lisätiedot

asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli

asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet Lakia sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista kutsutaan lyhyesti asiakaslaiksi.

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen 25.8.2006 ASIA HAKIJA Iiroonjärven vedenkorkeuden tarkkailuohjelmaa koskeva oikaisuvaatimus,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 85 Tupakkalain mukaisen kiellon antaminen HOK-Elanto Liiketoiminta Oy:lle HEL 2016-004184 T 11 02 04 Päätös Määräaika Taustaa Tarkastus Kuuleminen päätti antaa HOK-Elanto

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on 7 (5?) jäsentä, joista kaupunginvaltuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja

Lisätiedot

AVIn rooli infektioiden torjunnassa ja laadun varmistamisessa

AVIn rooli infektioiden torjunnassa ja laadun varmistamisessa AVIn rooli infektioiden torjunnassa ja laadun varmistamisessa Lääninlääkäri Katja Paakkola, Lounais-Suomen aluehallintovirasto Infektioiden torjunnalla turvaa ja laatua hoitolaitoksiin Terveydenhuolto/sosiaalihuolto

Lisätiedot

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi PohjoisSavon oikeusaputoimisto Lausunto 13.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita

Lisätiedot

Riitta Manninen Jaoston tehtävistä

Riitta Manninen Jaoston tehtävistä Riitta Manninen 3.5.2013 Jaoston tehtävistä Lautakunta ja jaosto sosiaalihuoltolain 6 mukaisesti Sosiaalihuollon toimeenpanoon tämän lain mukaan kuuluvista tehtävistä sekä niistä tehtävistä, jotka muussa

Lisätiedot

Perustuslain 6 :n 1 momentin mukaan kaikki ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Perustuslain 6 :n 1 momentin mukaan kaikki ovat yhdenvertaisia lain edessä. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 05.10.2015 Dnro OKV/1388/1/2014 1/5 ASIA Päätöksenteko julkisen palvelun rajoittamisessa KANTELU A on kantelussaan 26.7.2014 ilmoittanut, että uimahallin vartija on antanut hänelle

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto EDUSKUNNAN VASTAUS 98/2008 vp Hallituksen esitys laiksi Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kunnanhallitus/Lautakunta Kokouspvm Pykälä Sivu(t) 17.4.2019 46-55 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n

Lisätiedot

Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue. Itä-Suomen aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue. Itä-Suomen aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Palvelujen ja tukitoimien yksilöllinen järjestäminen palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Suomen Lakimiesliitto Finlands Juristförbund ry Lausunto 19.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä

Lisätiedot

Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus 236 04.06.2013 ULLA ALA-HIIRON OIKAISUVAATIMUS HENKILÖSTÖPÄÄTÖKSEEN / KUNTAKOKEILUN TYÖHÖNVALMENTAJAN VALINTA 112/1.120/2013 KHALL 236 Va. talousjohtaja 20.5.2013 Ulla Ala-Hiiro on toimittanut

Lisätiedot