Lausunto Aluehallinnon uudistamishankkeen HE-luonnoksesta



Samankaltaiset tiedostot
Aluehallinnon uudistaminen

ALUEHALLINTO UUDISTUU. Invalidiliiton järjestöpäivät Kehittämisjohtaja Marko Puttonen

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus. Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä

Aluehallinto uudistuu Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto

Uusi aluehallinto Satakunnassa -seminaari

ALUEHALLINNON UUDISTAMISHANKE. Aluehallinnon aluejakotyöryhmän väliraportti

uudet tehtävät konsultaation kannalta

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

ELY -tiekartta 2009 TEM ALKU/ELY -HANKE ELY -tiekarttaetunimi Sukunimi 1

Lausuntopyyntökysely. Khall liite nro 2. TAUSTATIEDOT. Vastaajatahon virallinen nimi. Padasjoen kunta

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus

Lausuntopyyntö STM 2015

Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriö

Lausuntopyyntö STM 2015

Vesien- ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten lainsäädäntö muuttuu?

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

HE 146/2009 vp laiksi alueiden kehittämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Lausuntopyyntö STM 2015

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallituksen päätösvallan delegointi AIKO hankerahoitusta varten

- Satakunnan maakunnan liitto esittäytyy. Esitys on saatavilla Laatija: Satakuntaliitto / Tiina Leino

Maakuntauudistus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena

Kokemuksia nykyisestä valtion aluehallinnosta Anneli Taina, ylijohtaja. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

ELY-keskuksen aluekehitystehtävät. Kauranen Sinikka

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus

Lausuntopyyntö STM 2015

Marina Palace. aluehallintovirastosta

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

1(5) YM:n toimiala (YM:ssä tarkitettu versio): Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999)

Aluehallintouudistus. Valmistelun tilannekatsaus, osa IV

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

- Satakunnan maakunnan liitto esittäytyy. Esitys on saatavilla Laatija: Satakuntaliitto / Tiina Leino 30.8.

Lausuntopyyntö STM 2015

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015

saman lain 5 :n mukaan yleisenä syyttäjänä raastuvanoikeudessa ja maistraatissa. Nimismies tai apulaisnimismies toimii kihlakunnanoikeudessa

Aluehallintovirastot ja kuntien varautuminen

Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä Etunimi Sukunimi 1

Vaikuta vesiin Yhteistyötä vesien ja

Maakuntaja sote-uudistus

Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät ELY-keskusten ja maakuntien liittojen tehtävät tulevaisuudessa

Maakunta- ja aluehallintouudistus vesi- ja ympäristöasioiden osalta

Petteri Orpon koordinaatioryhmän ehdotukset. Pekka Järvinen

Maa-ainesten ottaminen ja vesienhoidon suunnittelu

Tilannekatsaus aluehallintouudistuksesta ELYkeskuksen. Ylijohtaja Ari Niiranen

Yhteinen savotta, yhteinen strategia

EHDOTUS VARSINAIS-SUOMEN JA SATAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI

MMM:n hallinnonalan energiapäivä

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Maakuntauudistus yhden luukun palvelujen toteuttajana

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus

Kohti asiakaslähtöisempiä palveluja

Maakuntaohjelmatyön kehittäminen osana aluehallinnon uudistamista

Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020

ELY-keskusten näkemyksiä aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistamisesta

Lakiuudistuksen tilannekatsaus

Lausuntopyyntö STM 2015

Sote ja THL. Sairaaloiden hoitotoiminnan tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari Kehittämispäällikkö Nina Knape

Valtion aluehallinto uudistuu Vaikuttaako uudistus PIMA-tehtäviin?

Kommenttipuheenvuoro. Valviran asiantuntijasymposium Ylijohtaja Sirkka Jakonen

Lisätietoja: erityisasiantuntija Minttu Ojanen, puhelin

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki

Jäteveropohjan laajeneminen

Lausuntopyyntö STM 2015

Aluehallinnon uudistaminen ALKU-hanke. Kuntamarkkinat Hallitusneuvos Tarja Hyvönen

Lausuntopyyntö STM 2015

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Hallinnonrajat ylittävä kokonaistarkastelu

Lääninhallituksen kuulumisia

Uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

ELY-keskukset haasteita - mahdollisuuksia

Odotukset maakuntauudistukselta

Maakuntastrategia uudessa Pirkanmaan maakunnassa

Lausuntopyyntö STM 2015

EVA osana Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallista valvontaohjelmaa

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausuntopyyntö STM 2015

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Lausuntopyyntö STM 2015

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012

Lausuntopyyntö STM 2015

Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot. apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen

Päijät-Hämeen seminaari: YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN

Alueiden vahvuuksilla kestävää kasvua ja hyvinvointia. Itä-Suomen aluehallintovirasto

Varsinais-Suomen ELY-keskus 2015 Organisaatiorakenne (ELY, TE-toimisto) Henkilöstö Rahoituksen vuosivolyymi

Kirjastotoimen valtion aluehallinto

Transkriptio:

Satakuntaliitto Lausunto 1 (6) SL:35/2009 2.3.2009 Valtiovarainministeriö Kirjaamo PL 28 00023 Valtioneuvosto Viite VM016:00/2008, 2.2.2009 Lausunto Aluehallinnon uudistamishankkeen HE-luonnoksesta Lausuntonaan Aluehallinnon uudistamishankkeen hallituksen esitysluonnoksesta Satakuntaliitto esittää kunnioittaen seuraavaa: 1. Yleistä Esityksen yleisenä tavoitteena on uudistaa laajasti aluehallintoa ja saada aikaan kansalais- ja asiakaslähtöisesti, tehokkaasti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto. Hallituksen esitysluonnoksen mukaan esityksellä vahvistetaan ja lisätään maakunnan liittojen roolia ja asemaa aluekehitystyössä sekä edistetään valtion aluehallinnon ja maakunnan liittojen yhteistyötä. Näitä tavoitteita Satakuntaliitto pitää oikeina ja tarkoituksenmukaisina. Lisäksi Satakuntaliitto pitää tärkeänä, että esityksen johtavana periaatteena säilyy maakunnan liittojen toimivallan vahvistaminen aluekehitystyötä kokoavana ja yhteen sovittavana viranomaisena. On oikein, että esityksen mukaan maakuntaohjelmien velvoittavuutta vahvistetaan ja maakunnan liitoille siirretään valtion aluehallinnosta alueiden kehittämistehtäviä. Satakuntaliitto kannattaa hallituksen esityksen pyrkimystä kansanvallan vahvistamiseen aluehallinnossa ja alueiden oman päätöksenteon ja toimintakyvyn lisäämiseen. 2. Maakunnan liittojen tehtävien laajennukset Maakunnan liittojen tehtäviä esitetään laajennettavaksi niin, että niiden vastuulle tulisi käynnistää suunnitteluprosessit ja johtaa niihin liittyvää yhteistyötä alueellisten pitkän ja keskipitkän aikavälin koulutustarpeiden ennakointia, liikennejärjestelmää sekä laaja-alaisia luonnonvaroja ja ympäristöä koskevien suunnitelmien laatimiseksi. Ehdotuksen tarkoituksena ei ole siirtää päätösvaltaa, vaan maakunnan liitto koordinoisi näiden suunnitelmien alueellista laatimista. Maakunnan liittojen vastuulle kuuluva yhteensovittaminen tarkoittaisi suunnitteluprosessien käynnistämistä ja siihen liittyvän yhteistyön johtamista sekä suunnittelun yhteensovittamista maakunnan suunnittelun kanssa. Näitä tehtävien siirtoja Satakuntaliitto pitää oikeina ja perusteltuina. On hyvä, että nämä tehtävät hoidetaan aluelähtöisesti ja määritellään tämän uudistuksen yhteydessä. Maakuntien liitot ovat Satakuntaliiton mielestä sopivat toimijat ottamaan vastuun ja hoitamaan näitä tehtäviä. Hallituksen esitysluonnoksessa tehtävien luonne ja toimeksiannot on kuitenkin vielä kuvattu epäselvästi ja selkeä määrittely siitä, kenellä on tosiasiallinen vastuu ja valta tehtävien hoidosta puuttuvat. Satakuntaliitto pitääkin välttämättömänä, että pikaisesti jatkovalmistelussa maakunnan liitoille siirrettävien tehtävien päätösvalta ja vastuut määritetään.

Esitykseen sisältyy myös alueiden kehittämislain muuttamista koskevat säännökset maakuntaohjelmien ja niiden toteuttamissuunnitelmien vaikuttavuuden lisäämisestä alueiden kehittämisessä. Esityksen mukaan viranomaisten tulisi ottaa toiminnassaan huomioon maakuntaohjelmat ja niiden toteuttamissuunnitelmat. Satakuntaliitto pitää maakunnan liittojen kannalta ehkä merkittävimpänä uudistuksena maakuntaohjelmien ja niiden toteuttamissuunnitelmien aseman vahvistamista. Tästä tavoitteesta on uudistuksessa ehdottomasti pidettävä kiinni. Maakuntaohjelmista on luotava maakunnan kehittämistä ohjaava asiakirja, johon kaikkien maakunnan toimijoiden tulee sitoutua. On tärkeää, että maakunnassa tehtävät muut ohjelmat tulee olla maakuntaohjelmalle alisteisia ja ehdottomasti sen mukaisia. Samanaikaisesti maakuntaohjelmista ja niiden toteuttamissuunnitelmista maakuntien ja valtion välillä käytävä neuvotteluprosessi on uudistettava aidoksi ja merkitykselliseksi neuvotteluksi. Esitysluonnoksessa laajennetaan maakunnan liittojen aluekehityksen edistämistehtäviä mm. siirtämällä maakunnan liitoille eräitä nykyisin lääninhallituksille kuuluvia opetustoimen sekä sosiaalija terveystoimen rakennerahastotehtäviä. Käytännössä tämä tarkoittaa lääninhallituksen sosiaali- ja terveystoimen sekä opetustoimen EAKR- rahojen jakamisen siirtämisen maakuntien liitoille. Satakuntaliitto korostaa, että tästä esityksestä on ehdottomasti pidettävä kiinni. Nykyisin lääninhallitusten jakamien EAKR varojen siirto maakunnan liitoille tukee erinomaisella tavalla liittojen laajentuvaa aluekehitystehtävää. EU-ohjelmien täytäntöönpanon turhan raskasta byrokratiaa ei ole ehdotettu riittävästi karsittavaksi. Satakuntaliitto kannattaa täytäntöönpanon painopisteen siirtämistä edelleen voimakkaasti aluehallintoon ja erityisesti maakunnan liittoihin lisää toimivaltaa, jotta volyymiltään ja vaikutuksiltaan tärkeimmän eli kuntakentän hankekokonaisuudet kerrannaisvaikutuksineen saadaan tehokkaasti rahoitetuiksi EU-varoin ja vastaavin julkisin kansallisin vastinrahoituksin. Esitysluonnoksessa esitetään alueellisten taidetoimikuntien ja liikuntaneuvostojen jäsenten nimeämistehtävän siirtoa maakunnan liitoille. Myös tätä tehtäväsiirtoa Satakuntaliitto kannattaa. Näiden toimielimien nimeämisvastuu lisää oikealla tavalla maakunnan liittojen vastuuta ja osallistumista maakunnan kulttuuri- ja vapaaajan toimintojen kehittämiseen. 3. Maakunnan kehittämisraha Maakunnan liitto päättää aluekehityslain 10 a :n 2 momentin mukaisen käyttötarkoitukseen kohdentamattoman valtion rahoituksen suuntaamisesta maakunnassa. Tästä ns. maakunnan kehittämisrahasta on viime vuosina tullut entistä tärkeämpi resurssi maakunnan liiton aluekehitystehtävän hoitamisessa. Hallitusohjelman mukaan maakunnan kehittämisrahaan tehdään vuosittain tasokorotus. Kuitenkin hallitusohjelmasta poiketen mm. tämän vuoden valtion talousarvioissa maakunnan kehittämisraha laski vuoteen 2008 verrattuna. Satakuntaliitto edellyttää, että aluehallinnon uudistuksen yhteydessä huolehditaan siitä, että hallitusohjelman mukaisesti maakunnan kehittämisrahaan tehdään vuosittain merkittävä tasokorotus. Erityisen tärkeää maakunnan kehittämisrahan korottaminen on tulevina vuosina, kun EU:n rakennerahastovarojen määrä todennäköisesti entisestäänkin pienenee. 4. Maakuntien yhteistoiminta alueet Maakunnan liittojen yhteistoiminnan järjestämiseksi maa jaettaisiin esityksen mukaan maakunnan liittojen yhteistoiminta-alueisiin. Yhteistoiminta-alueiden tulisi muodostaa toiminnallisesti ja taloudellisesti tarkoituksenmukainen kokonaisuus tehtävien hoitamiselle. Yhteistoiminta-aluejako tulisi esityksen mukaan ottaa huomioon, kun muodostetaan sellaisten elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimialueita, joissa hoidetaan kaikkia keskuksen toimialaan kuuluvia tehtäviä. Yhteistoiminnan piiriin kuuluisivat esityksen mukaan tehtävät, jotka olisivat alueen pitkäjänteisen kehittämisen kannalta merkittäviä, sisältyisivät maakuntaohjelmiin ja niiden toteuttamissuunnitelmiin tai muihin alueiden kehittämiseen merkittävästi vaikuttaviin suunnitelmiin sekä koskisivat 2

yhteistoiminta- aluetta yhteisesti. Tietyin laissa säädetyin edellytyksin yhteistoiminnan piiriin voitaisiin ottaa muitakin edellä mainitun kaltaisia tehtäviä. Yhteistoiminta-alueeseen kuuluvien maakunnan liittojen jäsenkuntien olisi sovittava yhteistoiminnan piiriin kuuluvien asioiden käsittelyn ja päätöksenteon järjestämisestä joko yhteisessä toimielimessä tai siten, että päätösvaltaa käyttäisivät maakunnan liittojen valtuustot yhtäpitävin päätöksin. Maakuntien yhteistoiminta-alueiden muodostamiseen ja aluejakoihin Satakuntaliitto haluaa tässäkin yhteydessä esiin tuoda jo aiemmin esittämänsä kannan, että Satakunnan kannalta parhain vaihtoehto on kolmen maakunnan Pirkanmaan, Satakunnan ja Varsinais-Suomen muodostama yhteistoiminta-alue. Satakuntaliiton näkemyksen mukaan kolmen maakunnan yhteisellä yhteistoiminta-alueella olisi mahdollista luoda vahva toimija Länsi-Suomeen. Se olisi myös vahva eurooppalainen toimija ja aluehallintohankkeen mukainen uusi innovatiivinen mahdollisuus. Esitysluonnoksessa tuodaan varsin yleisellä tasolla esiin, mitä tehtäviä maakuntien yhteistoiminta-alueilla tultaisiin hoitamaan. Satakuntaliiton mielestä esitysluonnoksessa esiintuotuihin yhteistoiminta-alueen hallintomalleihin on vaikea ottaa kantaa, koska ei ole täyttä selvyyttä asioista, joita yhteistoiminta-alueilla tultaisiin hoitamaan. Esimerkiksi, mikäli valtiovalta antaa yhteistoiminta-alueille päätöksentekovaltaa mahdollisen uuden merkittävän aluekehitysrahan jakamisessa, silloin tarvitaan toimintakykyinen yhteistoimintaelin. Näyttää kuitenkin siltä, että ainakin aluksi yhteistoiminta-alueilla päätettäisiin pääosin toteuttamissuunnitelmiin sisältyvistä yhteisistä hankkeista. Tällöin hallintomalliksi riittää valtuustojen tai jopa hallitusten yhteispäätäntämenettely. Maakunnallisten kehittämisrahojen jaossa Satakuntaliitto pitää parhaimpana nykyistä käytäntöä, jossa maakunnat itsenäisesti päättävät rahanjaosta. Satakuntaliitto korostaa, että maakuntien yhteistoiminta-alueita rakennettaessa on edettävä harkiten. Ensi vaiheessa on tärkeää saada koko muu iso aluehallintomuutos toimimaan ja sen jälkeen vasta on ryhdyttävä suunnittelemaan yhteistoiminta-alueiden toiminnan syventämistä. On myös huolehdittava siitä, että maakuntien yhteistoiminta-alueet eivät muodosta maahamme uutta hallinnontasoa, joka esim. kaventaisi nykyisten maakuntavaltuustojen päätäntävaltaa. Ehdottoman välttämätöntä Satakuntaliiton mielestä on, että yhteistoiminta-alueen hallintomalleissa kaikkia osa-puolia kohdellaan tasapuolisesti. 5. Laki ja asetus aluehallintovirastosta Aluehallintoviraston pääasiallisena tehtävänä on tukea alueellista yhdenvertaisuutta hoitamalla lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueilla. Satakunta kuuluu asetusluonnoksen mukaan Lounais-Suomen aluehallintovirastoon, jonka toimialueeseen kuuluvat Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakunnat. Viraston päätoimipaikka on Turussa. Satakuntaliitolla ei ole huomautettavaa Lounais-Suomen aluehallintoviraston aluejaosta. Uutta aluehallintovirastoa ja sen toimintaa suunniteltaessa Satakuntaliitto pitää tärkeänä, että aluehallintoviraston toimintoja sijoitetaan tarkoituksenmukaisella tavalla eri puolille sen aluetta. Satakuntaliitto korostaa ns. logistista ajattelua, jonka mukaan toimintoja ja virkamiehiä on sijoitettava koko alueelle heidän virkatehtäviensä palveluvelvoitteiden mukaisesti. Lounais-Suomen aluehallintovirastoa luotaessa on pidettävä mielessä hankkeen lähtökohta saada aikaan kansalais- ja asiakaslähtöisesti, tehokkaasti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto. Käytännössä tämä tarkoittaa aluehallintoviraston toimintojen ja palvelupisteiden sijoittamista myös Satakuntaan. On todennäköistä, että aluehallintoviraston uusi toiminta käynnistyy siirtymäaikojen puitteissa. Tärkeää on nyt aluehallintoviraston perustamisvaiheessa aikaan saada periaatepäätös toiminnan sijoittumista koko viraston toimialueella. 3

Esitysluonnoksessa aluehallintoviraston tehtäviin sisällytetään myös sosiaali- ja terveydenhuolto. Aluehallintovirasto on kuitenkin ensisijaisesti ohjaus- ja valvontavirasto, jonka tehtävissä kehittämistoiminta ei merkittävästi nouse esiin. Satakuntaliiton mielestä on pelättävissä, että uudessa aluehallinnon toimintamallissa ei ole riittävää panostusta sosiaali- terveyspalvelujen kehittämistehtäviin. ALKU hankkeen väliraportissa onkin tuotu esiin sosiaalialan osaamiskeskusten aseman selvittäminen. Tämän työn käynnistämistä Satakuntaliitto pitää tärkeänä ja se tulisikin pikaisesti käynnistää. Satakuntaliitto pitää harkinnanarvoisena sosiaalialan osaamiskeskusten toiminnan tiivistä kytkemistä osaksi maakunnan liittojen toimintaa. Näin tulevina vuosina nykyistä vielä paljon merkittävämpi sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulma saadaan entistä paremmin mukaan maakuntaohjelmiin ja maakunnan kehittämiseen. 6. Laki ja asetus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista Asetusluonnoksen mukaan Satakunnassa on oma elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, jonka toimialueeseen kuuluu Satakunnan maakunta. Keskuksen päätoimipaikka on Porissa. Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa on elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri -vastuualue, jonka tehtäviä hoidetaan viraston toimialueella. Yhdessä Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa hoidetaan ympäristö ja luonnonvarat - sekä liikenne -vastuualueet. Satakuntaliitto pitää välttämättömänä, että jokaiselle elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle laaditaan oma strateginen tulossopimus kaikkein vastuualueiden osalta. Edelleen korostamme, että Satakunnan ELY:n johtoryhmässä tulee olla kaikkien vastuualueiden edustajat. Vähimmäisvaatimuksena Satakuntaliitto edellyttää, että valtioneuvoston asetuksella Pori määritetään liikenne- ja infrastruktuuri sekä ympäristö- ja luonnonvarat vastuualueiden pysyviksi toimipaikoiksi. Satakuntaliitto hyväksyy asetusluonnoksessa esitetyn elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen aluejaon. Sen sijaan Satakuntaliitto ei voi hyväksyä asetusluonnoksessa esitettyä vastuualuejakoa. Satakuntaliitto pitää täysin välttämättömänä, että Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen saadaan oma ympäristö- ja luonnonvarat vastuualue. Perusteluina Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen sijoittuvalle ympäristö ja luonnonvarat vastuualueelle Satakuntaliitto esittää jo aiemmin Alku-hankkeelle ja ympäristöministeriölle toimittamassaan muistiossa esiin tuodut näkökohdat: Ympäristö- ja luonnonvarat -tehtävät Satakunnan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa. Hallinnon kehittämisen ministeriryhmä on päättänyt, että Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksissa (ELY) on 13 Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualuetta. Tämän mukaan kaksi ELY:ä jää ilman omaa Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualuetta: Satakunta ja Etelä- Pohjanmaa/Pohjanmaa. Jälkimmäisten osalta sijaintipaikat ratkeavat siinä yhteydessä, kun päätetään, sijoitetaanko ns. täydenpalvelun ELY Vaasaan vai Seinäjoelle. Halken linjauksen mukaan 9 tulevassa ELY:ssä olisi kaikki kolme vastuualuetta (Ympäristö ja luonnonvarat, Liikenne ja infrastruktuuri sekä Elinkeinot, työllisyys, osaaminen ja kulttuuri) tehtävineen ja tarpeellisine henkilöstöineen. Näiden lisäksi 4:ssa olisi kaksi vastuualuetta (Ympäristöja luonnonvarat sekä Elinkeinot...). Ja 2:ssa olisi vain yhden vastuualueen (Elinkeinot, työllisyys, osaaminen ja kulttuuri) tehtävät ja tarvittavaa muiden vastuualueiden palveluja järjestävää henkilöstöä. Satakunnan ELY olisi siis toinen näistä kahdesta. Lounais-Suomen sisällä tilanne olisi se, että sekä ns. täyden palvelun ELY (kaikki vastuualueet) että Aluehallintovirasto (ALLU) sijaitsisi Turussa. 4

Verrattuna muihin tuleviin ELY:ihin Satakunnassa ympäristöasioita hoitavien henkilöiden määrä on vähäinen. Siirtymävaiheessa (v. 2007 tilanne) Satakunnassa ympäristöasioita hoitavien henkilöiden lukumäärä (Organisaatio-, ohjaus- ja tuottavuusryhmän raportti) on 11. Vastaavasti esim. Seinäjoella on 51, Kokkolassa 66, Kajaanissa 76, Mikkelissä 115, Joensuussa 81, Hämeenlinnassa 76. Ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyvät asiat korostuvat niin maakunnan kehittämisessä kuin hyvässä asiakaspalvelussakin. Tästä syystä on tärkeää, että niiden asiantuntemus ja päätöksenteko ovat mukana Satakunnassa ja sen tulevassa ELY:ssä. Käsityksemme mukaan myös ympäristöministeriö näkee hyvänä, että heidän tehtävänsä on vahvasti mukana jokaisessa ELY:ssä. Tavoitteena pitäisi olla, että jokaisessa ELY:ssä on vähintään kaksi vastuualuetta (Elinkeinot, työllisyys, osaaminen ja kulttuuri sekä Ympäristö ja luonnonvarat). Satakunnan osalta oman Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualuetta voidaan perustella erityisesti seuraavilla toimintaympäristöön liittyvillä seikoilla: - vesistöjen monimuotoisuus: Selkämeri, suuret jokivesistöt (Kokemäenjoki valtakunnallisesti merkittävänä, Karvianjoki), paljon järviä - Lounais-Suomen merkittävät vesistöt pääosin Satakunnassa - sisävesien tila heikompi kuin muualla maassa - vesistöt voimakkaasti säännösteltyjä - mittavat pohjavesivarannot (mm. Hämeenkangas, Pohjankangas, Säkylänharju) ja samalla aktiivista maa-ainestenottoa - tulvaongelmat toistuvia ja merkittäviä eri vesistöissä, tulvariski ja sen seuraukset valtakunnallisesti merkittäviä Kokemäenjoen alueella (Pori, Huittinen) - runsaasti merkittävää teollisuutta (mm. Rauma, Pori, Kokemäenjokilaakso) - merkittävä satamatoiminta (Rauma, Pori) - Olkiluodon ydinvoimala - Säkylän Pyhäjärvi Lounais-Suomen suurin järvi ja merkittävä vesiensuojelukohde - tehokas viljely sekä sika- ja kanatalous Etelä-Satakunnassa, maidontuotanto Pohjois-Satakunnassa (maatalouden ympäristönsuojelun erityiskysymykset) - Lounais-Suomen turvetuotanto sijaitsee pääosin Satakunnassa - kansainvälisesti merkittäviä suojelukohteita, joihin kohdistuu paineita tai joissa kunnostushankkeita (Kokemäenjoen suisto, Preiviikinlahti, Yyteri ym.) - Puurijärven-Isosuon kansallispuisto, Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto yhdessä Etelä-Pohjanmaan kanssa, Selkämeren kansallispuistohanke - alueen vanha kulttuuri- ja rakennusperintö ja maisemat (mm. Kokemäenjokilaakso, Eura, Köyliö, Vanha Rauma) - maailmanperintökohteet: Sammallahdenmäki (Lappi/Rauma) ja Vanha Rauma - jo esihistoriallisella ajalla asutut ja viljellyt kulttuurimaisemat - seutusuunnittelun edelläkävijän Alvar Aallon Kokemäenjoen aluesuunnitelma - valtakunnallisesti (Helsingin ulkopuolella ainut kokonaisuus) arvokas Kivi-Porin kulttuuriympäristöalue - ehyet puukaupunkialueet Porissa ja Raumalla - kartano- teollisuus- ja ruukinmiljööt - rannikon kalastusperinteen miljööt Ympäristöön liittyvinä tehtäväalueina korostuvat Satakunnan ELY:ssä seuraavat: - alueidenkäytön suunnittelu ja kaavoituksen ohjaus - kulttuuriympäristöjen ja -maiseman vaaliminen - vesistöjen säännöstely ja sen kehittäminen (Karvianjoki, Kokemäenjoki, Eurajoki ja Pyhäjärvi) - tulvariskien hallinta (Pori, Kokemäenjoki) sekä toistuvat hyydeongelmat useissa joissa (Huom! Ilmastonmuutos lisää tulvariskiä näillä alueilla) - teollisuuden ja satamien monipuolinen ympäristönsuojelu ja valvonta - turvetuotannon ympäristönsuojelu ja valvonta - Selkämeren vesiensuojelu ja alueen kehittäminen (Selkämeri-teemavuosi ym.) 5

6 - Satavesi-vesistöohjelma, VPD:n mukaisen vesiensuojelusuunnitelman toteuttamisen haasteet - Karvianjoen kunnostusohjelma - pohjavesien suojelun ja maa-ainestenoton yhteensovittaminen ja valvonta - Virttaankankaan tekopohjavesihanke ja sen valvonta - merkittäviä monivuotisia vesirakennushankkeita, esim. Kokemäenjokilaakson vesihuoltohanke - Suomen suurin lintuvesikunnostushanke Puurijärvellä - Satakunnan aluetuntemus (ml. Pohjois-Satakunta) ja etäisyydet hallittavissa päivittäisillä työmatkoilla - aktiivinen, päivittäinen yhteistyö kuntien kanssa mm. kaavoitus- ja luonnonsuojeluasioissa - suuralueyhteistyötä EU-rahoitusasioissa Länsi-Suomen alueen kanssa Miten tästä eteenpäin? 1. Tulisi tehdä periaatepäätös siitä, että jokaiseen ELY:yn (15 kpl) tulee myös Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue. Tässä yhteydessä Satakuntaliitto tuo esiin, että tämä ei ole kannanotto nykyistä Lounais-Suomen ympäristökeskusta kohtaan. 2. Ottaen huomioon suunnitteilla oleva tuki-/hallintopalvelujen kokoamisen ja virastojen väliset erikoistumiset tulisi suunnitella tulevan Satakunnan ELY:n (ja muidenkin) tehtävät ja niiden vaatima henkilöstömitoitus. 3. Laaditaan aikataulu, jonka puitteissa Satakunnan ELY:ssä siirrytään uuden hallintomallin mukaiseen toimintaan; tärkeää on nyt saada asiasta periaatepäätös ja Satakunnan oman ympäristökeskuksen toiminta voinee käynnistyä vaiheittain virkaresurssien vapautuessa. Näin ei synny ristiriitaa tuottavuusohjelman kanssa. 4. Tuottavuusohjelmassa on tarkasteltava koko maan resursseja. 7. Lopuksi Satakuntaliitto korostaa, että meneillään oleva aluehallinnon muutostyö on merkittävä uudistus. Siksi Satakuntaliitto pitää tärkeänä, että uudistuksen valmistelulle varataan riittävästi aikaa. Koko hanketta on vaivannut kiire, joka on myös vaikeuttanut eri osapuolien aitoa sitoutumista hankkeeseen. Satakuntaliitto ymmärtää hyvin, että hanketta on vietävä päämäärätietoisesti eteenpäin, mutta liialla kiireellä tehdään helposti ratkaisuja ja toimintamalleja, joiden korjaamiseen menee vielä enemmän aikaa. SATAKUNTALIITTO Maakuntajohtaja Pertti Rajala Tiedoksi: alku@vm.fi valtiovarainministerio@vm.fi