Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena"

Transkriptio

1 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Johtaja Hannu Sulin OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUS YLEISISTÄ KIRJASTOISTA 1 Asetuksen sisältö Yleistä Yleisistä kirjastoista annetussa laissa (1492/2016) säädetään yleisen kirjaston tehtävistä. Lain mukaan yleisellä kirjastolla on kuusi keskeistä yleistä tehtävää. Niiden lisäksi yleisellä kirjastolla voi olla valtakunnallinen kehittämistehtävä, alueellinen kehittämistehtävä ja erityinen tehtävä. Valtakunnallisella ja alueellisella kehittämistehtävällä korvataan nykyinen organisaatiomalliin perustuva keskus- ja maakuntakirjastojärjestelmä. Tehtävälähtöinen ratkaisu korostaa yleisten kirjastojen perustoiminnan tarkoitusta. Ratkaisu mahdollistaa sen, että yleisten kirjastojen palvelutehtäviä voidaan tarkastella kokonaisuutena. Palvelutehtävään perustuvassa ratkaisussa yleisen kirjaston yleiset tehtävät eriytyvät toimialueen ja valtakunnallisen tason kehittämistehtävistä. Näin ollen nykyistä epäkohtaa, jossa keskuskirjasto- ja maakuntakirjastotehtävät ovat sekoittuneet yleisten kirjastojen perustehtävien kanssa, ei enää olisi. Valtakunnallinen kehittämistehtävä Valtakunnallisesta kehittämistehtävästä säädetään yleisistä kirjastoista annetun lain 7 :ssä. Yleisten kirjastojen toiminnan tasapuoliseksi tukemiseksi valtakunnallisella kehittämistehtävällä toteutetaan yleisten kirjastojen yhteisiä palveluja ja edistetään yleisten kirjastojen keskinäistä yhteistoimintaa. Yhteisten palvelujen toteuttamisessa kehittämistehtävää tulee hoitaa yhteistyössä yleisten kirjastojen ja muiden kirjastojen kanssa. Kehittämistehtävä voidaan kunnan suostumuksella antaa yleiselle kirjastolle, jolla on kehittämistehtävän hoitamisen kannalta monipuolista kansallista ja kansainvälistä kirjastotoiminnan tuntemusta sekä riittävät voimavarat. Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavasta yleisestä kirjastosta ja sen toimialueesta säädettäisiin lain 7 :n 4 momentin mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella. Asetusluonnoksen 1 :n mukaan valtakunnallinen kehittämistehtävä annettaisiin Helsingin kaupunginkirjastolle, joka nykyisin toimii yleisten kirjastojen keskuskirjastona. Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena on koko maa. Helsingin kaupunki on antanut ministeriölle suostumuksensa valtakunnallisen kehittämistehtävän hoitamiseen. Alueellinen kehittämistehtävä Alueellisesta kehittämistehtävästä säädetään yleisistä kirjastoista annetun lain 8 :ssä. Alueellisella kehittämistehtävällä luodaan edellytyksiä toimialueen yleisten

2 2 kirjastojen toiminnan vahvistumiselle. Kehittämistehtävällä tuetaan toimialueen yleisten kirjastojen kehittymistä ja henkilöstön osaamista sekä edistetään yleisten kirjastojen keskinäistä yhteistoimintaa. Kehittämistehtävää hoitava kirjasto toimii yhteistyössä muiden kehittämistehtävää hoitavien yleisten kirjastojen, valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston ja muiden kirjastojen kanssa. Alueellista kehittämistehtävää hoitavat kirjastot muodostavat koko Manner-Suomen kattavan yhteistyöverkon. Kehittämistehtävä voidaan kunnan suostumuksella antaa yleiselle kirjastolle, jolla on kehittämistehtävän hoitamisen kannalta monipuolista kirjastotoiminnan kansallista ja alueellista tuntemusta sekä riittävät voimavarat. Kehittämistehtävää annettaessa on lisäksi otettava huomioon aluerakenne ja kielelliset tekijät. Alueellista kehittämistehtävää hoitavista yleisistä kirjastoista ja niiden toimialueista säädettäisiin lain 8 :n 5 momentin mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella. Alueellista kehittämistehtävää hoitavia kirjastoja ja niiden toimialueita koskevassa valmistelussa on otettu huomioon alueellinen kattavuus, kunta- ja aluerakenne, kielelliset tekijät, voimavarojen keskittäminen laajempiin kokonaisuuksiin sekä aiemmat päätökset nykyisten maakuntakirjastojen määrän vähentämisestä sekä toiminnan uudelleen organisoinnista kirjastolain uudistamisen yhteydessä. Valmistelussa on päädytty tältä pohjalta esittämään, että alueellista kehittämistehtävää hoitaisi yhdeksän kaupunginkirjastoa, joilla on kehittämistehtävän hoitamisen kannalta monipuolista kirjastotoiminnan kansallista ja alueellista kokemusta ja tuntemusta sekä riittävät voimavarat. Muistion jaksoon 4 sisältyvät opetus- ja kulttuuriministeriölle asetuksen valmistelun aikana toimitetut kannanotot, jotka koskevat alueellisen kehittämistehtävän hoitamista. Asetusluonnoksen 2 :n mukaan yleisten kirjastojen alueellista kehittämistehtävää hoitaisivat seuraavat yleiset kirjastot: 1) Joensuun kaupunginkirjasto, toimialueena Pohjois-Karjalan kunnat; 2) Kuopion kaupunginkirjasto, toimialueena Etelä-Savon ja Pohjois-Savon kunnat; 3) Lahden kaupunginkirjasto, toimialueena Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan kunnat; 4) Oulun kaupunginkirjasto, toimialueena Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kunnat; 5) Porvoon kaupunginkirjasto, toimialueena Uudenmaan kunnat; 6) Rovaniemen kaupunginkirjasto, toimialueena Lapin kunnat; 7) Tampereen kaupunginkirjasto, toimialueena Pirkanmaan ja Keski-Suomen kunnat; 8) Turun kaupunginkirjasto, toimialueena Varsinais-Suomen ja Satakunnan kunnat;

3 3 9) Vaasan kaupunginkirjasto, toimialueena Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski- Pohjanmaan kunnat. Uudenmaan osalta valmistelussa päädyttiin siihen, että Uudenmaan nykyinen maakuntakirjasto Porvoo toimisi jatkossa alueellista kehittämistehtävää hoitavana yleisenä kirjastona. Uudenmaan kirjastoista Helsingin kaupunginkirjasto toimisi lisäksi valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavana yleisenä kirjastona. Joensuun, Kuopion, Lahden, Oulun, Porvoon, Rovaniemen, Tampereen, Turun ja Vaasan kaupungit ovat antaneet ministeriölle suostumuksensa alueellisen kehittämistehtävän hoitamiseen. 2 Asetuksenantovaltuus 3 Vaikutukset Yleisistä kirjastoista annetun lain (1492/2016) 7 :n 4 momentin mukaan valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavasta yleisestä kirjastosta ja sen toimialueesta säädetään opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella. Mainitun lain 8 :n 5 momentin mukaan alueellista kehittämistehtävää hoitavista yleisistä kirjastoista ja niiden toimialueista säädetään niin ikään opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella. Uudistuksen vaikutuksena alueellista kehittämistehtävää hoitavien kirjastojen lukumäärä pienenisi nykyisestä 18 maakuntakirjastosta yhdeksään kirjastoon. Useimmissa tapauksissa alueellista kehittämistehtävää hoitavien kirjastojen toimialue olisi nykyisten maakuntakirjastojen toimialueita laajempi, mikä mahdollistaisi alueellisesti nykyistä kattavampien kehittämistoimien toteuttamisen. Uudistuksella ei ole valtiontaloudellisia vaikutuksia. Nykyiset keskus- ja maakuntakirjastotehtävät on hoidettu vuosittain valtion talousarviossa tehtävien hoitamista varten osoitetulla määrärahalla. Uudistuksen johdosta valtion talousarviossa osoitettu määräraha kohdennetaan uudelleen ottaen huomioon muun muassa alueellista kehittämistehtävää hoitavien kirjastojen toimialueiden koko sekä alueen kuntarakenne ja kielelliset tekijät. Tarkoituksena on, että kehittämistehtävää hoitava yleinen kirjasto pystyisi suoriutumaan kehittämistehtävän hoitamisesta vuosittain valtion talousarvioon varatulla määrärahalla. Yleisistä kirjastoista annetun lain 18 :n mukaan kunnalle myönnetään valtionavustusta valtion talousarvioon otetun määrärahan rajoissa 7 :ssä tarkoitetun valtakunnallisen kehittämistehtävän ja 8 :ssä tarkoitetun alueellisen kehittämistehtävän hoitamiseen siten kuin opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa (1705/2009) säädetään. Uudistuksen ei arvioida aiheuttavan merkittäviä muutoksia nykyisten maakuntakirjastojen toimintaan tai henkilöstöön, koska tehtäviä hoitavissa kirjastoissa ei pääsääntöisesti ole erillisiä osastoja maakuntatehtävien hoitamiseen eikä yksinomaan näitä tehtäviä hoitavaa henkilöstöä.

4 4 Tarkoituksena on, että opetus- ja kulttuuriministeriö seuraa yhteistyössä aluehallintovirastojen kanssa valtakunnallisen ja alueellisen kehittämistehtävän tavoitteiden toteutumista ja neuvottelee säännöllisesti kehittämistehtävää hoitavien kirjastojen kanssa toiminnan painoalueista ja voimavaroista. 4 Ministeriölle toimitetut kannanotot 5 Asian valmistelu Opetus- ja kulttuuriministeriölle on asetuksen valmistelun aikana esitetty seuraavat kannanotot. Etelä-Karjalan liitto katsoi, että alueellinen kirjastoverkko on rakennettava maakuntajaon mukaisesti ja Etelä-Karjalassa tulee olla maakuntauudistuksen toteutuessa oma kehittämistehtävää hoitava kirjasto, koska alueellinen kirjastotoiminta on olennainen osa maakunnan kokonaisuutta. Etelä-Pohjanmaan liitto esitti kannanottonaan, että Etelä-Pohjanmaan maakunnassa toimiva Seinäjoen kaupunginkirjasto on yksi kehittämistehtävää hoitavista kirjastoista. Keski-Suomen liitto painotti, että Keski-Suomessa tulee maakuntauudistuksen toteutuessa olla oma kehittämistehtävää hoitava kirjasto, Jyväskylän kaupunginkirjasto, jolla on kaikki edellytykset hoitaa kehittämiskirjastoille osoitetut tehtävät. Kymenlaakson liiton, Kouvolan ja Kotkan kaupungin yhteisessä kannanotossa esitettiin, että alueellisen kehittämiskirjaston tulisi sijaita Kouvolassa, koska maantieteellisen sijoittumisen kannalta Kouvola on alueelle luonteva keskus. Satakunnan liitto tuki Porin kaupunginkirjaston kannanottoa ja muutosesitystä opetus- ja kulttuuriministeriön asetusluonnokseen ja painotti, että Satakunnan maakunnan alueella tulee maakuntauudistuksen toteutuessa olla oma kehittämistehtävää hoitava kirjasto (Porin kaupunginkirjasto), jossa yhdistyy sekä alueen kuntien että maakunnan vastuulla oleva asukkaiden henkisen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen maakunnan kirjastotoiminnan yhteisen kehittämisen kautta. Etelä-Savon kirjastot esittivät, että Etelä-Savon kirjastoille luontevampi yhteistyösuunta olisi Pohjois-Karjala. Asetus on valmisteltu opetus- ja kulttuuriministeriössä. Asetusta ei ole tarkastettu oikeusministeriön lainvalmisteluosaston laintarkastusyksikössä, koska asetus on yleiseltä merkitykseltään vähäinen. Asetusluonnos toimitettiin nykyisille maakuntakirjastotehtävää hoitaville kirjastoille sekä aluehallintovirastoille. Opetus- ja kulttuuriministeriö pyysi päivätyllä kirjeellä Helsingin kaupungilta suostumuksen siihen, että Helsingin kaupunginkirjasto hoitaisi valtakunnallista kehittämistehtävää.

5 5 6 Voimaantulo Kunnilta, joille asetusluonnoksessa esitettiin alueellisen kehittämistehtävän hoitamista, pyydettiin suostumus päivätyllä kirjeellä. Nykyisille maakuntakirjastotehtävää hoitaville kirjastoille ja yleisten kirjastojen keskuskirjastolle pidettiin keskustelu- ja suunnittelutilaisuus Tilaisuuteen osallistuivat myös aluehallintovirastot. Opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksesta yleisistä kirjastoista pidettiin kuntalain 11 :n mukainen neuvottelu Neuvottelun pöytäkirja liitteineen on liitetty kuntatalouden ja -hallinnon neuvottelukunnan pidetyn kokouksen pöytäkirjaan. Esitetään, että asetus yleisistä kirjastoista tulisi voimaan 1 päivänä tammikuuta 2018, jolloin yleisistä kirjastoista annetun lain 7 ja 8 tulevat voimaan.

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Huhtikuu 2017 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Pohjanmaan ELY-keskus Koko yritysliikevaihdon trendit Vuosi 2010=100 115,0 110,0 105,0 100,0 95,0 90,0 85,0 Q1

Lisätiedot

HE 238/2016 uudeksi yleisiä kirjastoja koskevaksi laiksi. Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät

HE 238/2016 uudeksi yleisiä kirjastoja koskevaksi laiksi. Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät HE 238/2016 uudeksi yleisiä kirjastoja koskevaksi laiksi Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät 23.-24.11.2016 Miksi uusi kirjastolaki? Nykyinen kirjastolaki valmisteltu 20 vuotta sitten Toimintaympäristön

Lisätiedot

Laki. yleisistä kirjastoista. Lain soveltamisala

Laki. yleisistä kirjastoista. Lain soveltamisala Laki yleisistä kirjastoista Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain soveltamisala Tässä laissa säädetään yleisistä kirjastoista ja niiden toiminnasta sekä toiminnan paikallisesta, alueellisesta

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Lokakuu 2016 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Koko yritysliikevaihdon trendit Q1/15-Q1/16 Vuosi 2010=100 115 110 105 100 95 90 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2

Lisätiedot

Kirjastotoimen valtion aluehallinto

Kirjastotoimen valtion aluehallinto Kirjastotoimen valtion aluehallinto Merja Kummala-Mustonen 12.9.2019 PSAVI, Merja Kummala-Mustonen, Opetus ja kulttuuri 16.9.2019 1 https://www.wevideo.com/view/1438332354 PSAVI, Erkki Kantola, Ympäristölupavastuualue

Lisätiedot

Kirjastolaki käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen koulutus- ja keskustelutilaisuus uudesta kirjastolaista

Kirjastolaki käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen koulutus- ja keskustelutilaisuus uudesta kirjastolaista Kirjastolaki käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen koulutus- ja keskustelutilaisuus uudesta kirjastolaista Lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Alueelliset vastuumuseot 2020

Alueelliset vastuumuseot 2020 Alueelliset vastuumuseot 2020 Nelimarkka-museo Porvoon museo HAM Helsingin taidemuseo Helsingin kaupunginmuseo Hämeenlinnan kaupunginmuseo Hämeenlinnan taidemuseo Joensuun museot Jyväskylän museot Kainuun

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Turun yliopiston työelämäpalvelut 4.4.2017 Ylitarkastaja Anna Laiho, ympäristönsuojeluyksikkö, Varsinais-Suomen ELY-keskus 5.4.2017 Toiminta-ajatus Elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa (Lakiehdotuksessa tehtävä on nimetty: alueellisen liikuntaneuvoston

Lisätiedot

Laki yleisistä kirjastoista - lyhyt oppimäärä

Laki yleisistä kirjastoista - lyhyt oppimäärä - lyhyt oppimäärä Laki yleisistä kirjastoista pykälät käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen koulutusja keskustelutilaisuus Helsinki 14.2.2017 Hallitusneuvos Merja Leinonen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Maskun kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tuula Pusa 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Pyhännän kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jouko Nissinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Soinin kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Stefan Sundberg 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvosto (YKN) Lausunto

Yleisten kirjastojen neuvosto (YKN) Lausunto Yleisten kirjastojen neuvosto (YKN) Lausunto 23.9.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö Viite: OKM120:00/2014 Asia: Lausuntopyyntö opetus- ja kulttuuriministeriön valmistelemasta hallituksen esitysluonnoksesta

Lisätiedot

HE 17/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 17/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 17/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi taiteen edistämisen järjestelystä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteen edistämisen

Lisätiedot

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä 1 (6) Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Annettu Helsingissä 15. päivänä heinäkuuta 2019 määrää 7. päivänä marraskuuta 2014 annetun sähköisen viestinnän palveluista

Lisätiedot

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain Suhdanteen alueellisia työllisyysennusteita voi tulkita tähän liitteeseen tuotettujen tietojen avulla. Prosenttimuutokset työllisyydestä voi suhteuttaa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Honkajoen kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Mauno Mäkiranta 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Laki yleisistä kirjastoista alkaen. HE 238/2016 laiksi yleisistä kirjastoista ja laki yleisistä kirjastoista 1492/2016

Laki yleisistä kirjastoista alkaen. HE 238/2016 laiksi yleisistä kirjastoista ja laki yleisistä kirjastoista 1492/2016 Laki yleisistä kirjastoista 1.1.2017 alkaen HE 238/2016 laiksi yleisistä kirjastoista ja laki yleisistä kirjastoista 1492/2016 Lain valmistelussa huomioitava Perustuslaki Sivistykselliset, kielelliset

Lisätiedot

Arviomuistio julkisista kuulutuksista annetun lain (34/1925) uudistamistarpeista

Arviomuistio julkisista kuulutuksista annetun lain (34/1925) uudistamistarpeista Lausuntopyyntö 15.05.2017 OM 8/41/2017 Arviomuistio julkisista kuulutuksista annetun lain (34/1925) uudistamistarpeista Johdanto Arviomuistiossa selvitetään julkisiin kuulutuksiin liittyvä nykyinen sääntelytilanne

Lisätiedot

Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017

Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017 Jäsenkysely Sote uudistuksesta 2017 Työskentelen (N=1836) 0 200 400 600 800 1000 1200 1400 1600 1800 Julkisella sektorilla n=1562, 85% Yksityisellä sektorilla n=215, 12% Kolmannella sektorilla n=28, 1

Lisätiedot

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät 1.1.2018 Koulutuksen järjestäjä Järjestäjän kotipaiktutkintokootutkintotyy Ahlmanin koulun Säätiö sr Pirkanmaa Aitoon Emäntäkoulu Oy Pirkanmaa

Lisätiedot

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät 1.1.2018 Koulutuksen järjestäjä Järjestäjän kotipaiktutkintokootutkintotyy Etelä-Karjalan Koulutuskuntayhtymä Etelä-Karjala Etelä-Karjalan Koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

OKM ajankohtaiset asiat. Yleisten kirjastojen neuvoston kokous , Oulu. Leena Aaltonen

OKM ajankohtaiset asiat. Yleisten kirjastojen neuvoston kokous , Oulu. Leena Aaltonen OKM ajankohtaiset asiat Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 19.4.2018, Oulu Leena Aaltonen Hallinnon uudistus osana maakuntauudistusta valtion lupa-, valvonta- ja ohjaustehtävät kootaan yhteen valtakunnalliseen,

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Osaaminen, kirjastoammatillisuuden merkitys, kehittäminen, johtaminen

Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Osaaminen, kirjastoammatillisuuden merkitys, kehittäminen, johtaminen Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Osaaminen, kirjastoammatillisuuden merkitys, kehittäminen, johtaminen Kirjastopalveluiden johtaja Jouni Pääkkölä Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto,

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista vuosina

Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista vuosina 1(5) LUONNOS 11.10.2019 Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista vuosina 2020 2023 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain

Lisätiedot

Digitukipilottien hakuohjeet ja valintaperusteet. Hakuinfo

Digitukipilottien hakuohjeet ja valintaperusteet. Hakuinfo Digitukipilottien hakuohjeet ja valintaperusteet Hakuinfo 5.4.2018 Mistä on kyse? Digituen pilotit ovat osa valtakunnallisen digituen toimintamallin toimeenpanoa. Valtakunnallisen digituen toimintamallissa

Lisätiedot

Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina

Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina 2011-2015 Vuosina 2010-2014 valmistuneet Suunnittelija Outi Suorsa Kaikkien vastavalmistuneiden työpaikkojen sijaintimaakunnat (f. = 2553) 25 20 21 19,2

Lisätiedot

Lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen vaikuttavuus Lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen vaikuttavuus Laki yleisistä kirjastoista pykälät käytäntöön Rovaniemi 28.3.2017 Leena Aaltonen Lakien jatkumo 1928, 1961, 1986, 1998,

Lisätiedot

Miten väestöennuste toteutettiin?

Miten väestöennuste toteutettiin? Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen (syntyvyys ja kuolleisuus, 2) kuntien väliseen nettomuuttoon

Lisätiedot

&...JMJ1 LY PIRKANMAA U 09, 2016

&...JMJ1 LY PIRKANMAA U 09, 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö PIRKANMAA U 09, 2016 no &...JMJ1 LY Ote: Maakuntahallitus 12.09.2016 118 Lausunto opetus-ja kulttuuriministeriön valmistelemasta hallituksen esitysluonnoksesta laeiksi yleisistä

Lisätiedot

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Lähde: Tilastokeskus. Visiittori.fi. Tilastopalvelu Rudolf. HUOM. Tilastokeskuksen tilastoinnin piiriin kuuluvat majoitusliikkeet, joissa on vähintään 20

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 12 Yleisten kirjastojen konsortion ohjausryhmän asettaminen vuosille 2017-2019 HEL 2013-010767 T 00 01 06 Päätös Kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä

Lisätiedot

Arcada Nylands svenska yrkeshögskolan Opisk. / opettajat 200 %

Arcada Nylands svenska yrkeshögskolan Opisk. / opettajat 200 % Arcada Nylands svenska yrkeshögskolan 20 15 10 5 Diakonia ammattikorkeakoulu 20 15 10 5 Hlökunnan kv liikkuvuus /päätoim. opettajat ja tki henkilökunta Haaga Helia ammattikorkeakoulu 20 15 10 5 Humanistinen

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin ELY-keskus 8.5.2017 kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista Maakunta väestöstä Ahvenanmaa 10,6 Uusimaa 8,0

Lisätiedot

Yleisiä kirjastoja koskevan lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Yleisiä kirjastoja koskevan lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen vaikuttavuus Yleisiä kirjastoja koskevan lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen vaikuttavuus Laki yleisistä kirjastoista opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintoviraston järjestämä

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Ilomantsin kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Markku Lapplainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Henkilövahinkoririskit riskiluokan I ruuduissa vuosina

Henkilövahinkoririskit riskiluokan I ruuduissa vuosina A B C D 0 1 Henkilövahinkoririskit riskiluokan I ruuduissa vuosina 2013 2016 Kuolleisuuden vuosittainen henkilövahinkoriski riskiluokan I riskiruudussa Vakavasti loukkantuneiden vuosittainen henkilövahinkoriski

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä

Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä Uudistunut aluehallinto ja työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä -seminaari Helsinki 30.3.2010 Merja Leinonen Mitä työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä on?

Lisätiedot

Informaatikot - Oulun kaupunginkirjasto

Informaatikot - Oulun kaupunginkirjasto Informaatikot - Oulun kaupunginkirjasto Informaatikot Oulussa muodostavat asiantuntijaryhmän Vastaava informaatikko 5 informaatikkoa 1 pääkirjastossa 2 aluekirjastoissa 2 kombikirjastoissa Koulukirjaston

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lappi kodiksi maahanmuutto- ja kotouttamistyön ajankohtaisseminaari Rovaniemi 5.10.2016 Ulkomaan kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2015

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 4/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 4/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 7 Yleisten kirjastojen konsortion ohjausryhmän asettaminen HEL 2013-010767 T 00 01 06 Päätös Kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä asettaa yleisten

Lisätiedot

Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Saavutettavuus, tasa-arvo, kirjastoverkko

Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Saavutettavuus, tasa-arvo, kirjastoverkko Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Saavutettavuus, tasa-arvo, kirjastoverkko Aluekirjastopäällikkö Päivi Rasinkangas Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kohti uutta

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja

Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin maahanmuuttotilastoja Meri-Lapin MAKO-verkosto Tornio 16.5.2017 Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Alueet ja kasvupalvelut -osasto 31.1.2019 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN

Lisätiedot

Hämeen liitto / AU Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus

Hämeen liitto / AU Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus Hämeen liitto / AU 23.3.2011 Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus Väestö ja maapinta-ala Väestönmuuto 1980 1990 2000 2010 1980-1990..Hämeenlinna

Lisätiedot

K-S sote- ja maakuntauudistuksen valmisteluun osallistuvat järjestötoimijat Erityisasiantuntija Jaana Joutsiluoma

K-S sote- ja maakuntauudistuksen valmisteluun osallistuvat järjestötoimijat Erityisasiantuntija Jaana Joutsiluoma K-S sote- ja maakuntauudistuksen valmisteluun osallistuvat järjestötoimijat 3.4.2017 Erityisasiantuntija Jaana Joutsiluoma Sote-järjestöt ovat jykevä laiva IHMISET 1 300 000 jäsentä 500 000 vapaaehtoista

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään OTE -kärkihanke: Hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro Projektipäällikkö Raija Tiainen

Osatyökykyisille tie työelämään OTE -kärkihanke: Hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro Projektipäällikkö Raija Tiainen Osatyökykyisille tie työelämään OTE -kärkihanke: Hankepäällikkö Projektipäällikkö Raija Tiainen OTE - kärkihanke Työkyvyn alenema ei johda kokonaan työelämän ulkopuolelle ja työhön paluu on mahdollista.

Lisätiedot

Liikenteen uudistukset

Liikenteen uudistukset Liikenteen uudistukset Runkoverkkopäätös Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma Maakuntauudistuksen liikenneasiat Liikennejärjestelmäsuunnittelu Tienpito Muut liikennetehtävät Tapio Ojanen 16.4.2018

Lisätiedot

Alueiden vahvuuksilla kestävää kasvua ja hyvinvointia. Itä-Suomen aluehallintovirasto

Alueiden vahvuuksilla kestävää kasvua ja hyvinvointia. Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto Alueiden vahvuuksilla kestävää kasvua ja hyvinvointia. 1 Ohjaavat ministeriöt Aluehallintovirastot (6) Henkilöstöä noin 1 228 (31.12.2016) Strateginen ohjaus Toiminnallinen

Lisätiedot

Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa

Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa Tilanne 14.2.17 Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa OYS 1) Lappi: Sote-järjestöillä on edustus Sote-Savotan alatyöryhmissä. Työryhmissä on myös saamelaisedustus. 2) Kainuu:

Lisätiedot

Kirjastolain uudistaminen

Kirjastolain uudistaminen Kirjastolain uudistaminen Kirjastolain uudistuksen päätavoite Kirjastolain uudistamisen tavoitteena on edistää verkottuneessa kansalaisyhteiskunnassa asukkaiden sivistyksellisten perusoikeuksien toteutumista

Lisätiedot

LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus

LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus 2005 2004 Pelkosenniemi 5 770 5 159 Enontekiö 5 188 4 708 Utsjoki 4 955 5 244 Muonio 4 873 4 279 Sodankylä

Lisätiedot

1 (5) (020, 033) Opetus- ja kulttuuriministeriö OKM/72/040/2014

1 (5) (020, 033) Opetus- ja kulttuuriministeriö OKM/72/040/2014 1 (5) 8844-2016 (020, 033) 23.9.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö OKM/72/040/2014 Turun kaupungin lausunto hallituksen esitysluonnokseen laeiksi yleisistä kirjastoista ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

Lisätiedot

MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI. Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa

MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI. Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa TUKEA, TIETOA JA TOIMINTAA MUISTI- SAIRAILLE JA LÄHEISILLE Tukea ohjausta ja neuvontaa muistiasioissa puhelimitse ja henkilökohtaisesti

Lisätiedot

Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa

Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa s. - ja uusintasalaojitukset 2003-2006... 1 Salaojitetut uudet- ja uusintahehtaarit 1991-2006... 2 Salaojitetut uudet hehtaarit 1920-2006... 2 Salaojitetut hehtaarit

Lisätiedot

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa?

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Tarja Myllärinen Johtaja Kuntaliitto Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.2014 Lahti Mitä tavoitellaan Sote-uudistuksen tarkoitus 1)

Lisätiedot

lähtijöistä EU EUC YLIOPISTOT Lappeenrannan teknillinen yo ,

lähtijöistä EU EUC YLIOPISTOT Lappeenrannan teknillinen yo , ERASMUS OPISKELIJA-APURAHAT (SMS) 2008-09 170 / vaihtokk, kk Keskim EU lähtijöistä (2v (2v vaihdon 08/09 lähtijöistä 2007-08 EU toteuma) toteuma) kesto, kk 07/08 + OPM 29582 Helsingin kauppakorkeakoulu

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2009 N:o Laki. N:o käräjäoikeuslain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2009 N:o Laki. N:o käräjäoikeuslain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2009 N:o 1751 1764 SISÄLLYS N:o Sivu 1751 käräjäoikeuslain muuttamisesta... 7347 1752 osakeyhtiölain 18 ja 24 luvun muuttamisesta...

Lisätiedot

LUONNOS HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta. Esityksen pääasiallinen sisältö

LUONNOS HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta. Esityksen pääasiallinen sisältö 1 LUONNOS 23.4.2013 HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta Esityksen pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan terveydenhuoltolakia muutettavaksi siten, erityisvastuualuejaossa tapahtuvat

Lisätiedot

LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT ACCORDING TO POPULATION GROUP

LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT ACCORDING TO POPULATION GROUP 88 LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN 88 MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT ACCORDING TO POPULATION GROUP LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT

Lisätiedot

Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, %

Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, % Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, % Maakunta Osuus arvon- Arvonlisäys lisäyksestä, % mrd. euroa KOKO MAA 100,0 185,5 Uusimaa 39,0 72,3 Pirkanmaa 8,4 15,6 Varsinais-Suomi

Lisätiedot

Kaikki vastaajat maakunnan mukaan 1

Kaikki vastaajat maakunnan mukaan 1 3,05 3,07 3,14 3,02 2,94 3,35 3,21 3,27 3,29 3,18 3,33 3,14 3,49 3,49 3,61 3,57 3,59 3,57 3,27 3,39 3,27 3,14 3,32 3,06 3,26 3,18 3,25 3,18 3,09 3,17 3,11 3,07 3,15 3,44 3,61 3,58 3,58 3,51 3,59 3,43 3,32

Lisätiedot

Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia

Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia 1 Maakunnallisia lapsiasiavaltuutettuja tarvitaan edistämään ja seuraamaan lasten oikeuksien toteutumista maakunnissa ja kunnissa Lastensuojelun

Lisätiedot

AVAUS. RUNDI 2013: Helsinki Tupakka, päihteet ja (raha)pelit -varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn

AVAUS. RUNDI 2013: Helsinki Tupakka, päihteet ja (raha)pelit -varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn AVAUS RUNDI 2013: Helsinki Tupakka, päihteet ja (raha)pelit -varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn 23.5.2013 Kirsti Riihelä Yksikön päällikkö 1 Aluehallintovirastojen toiminta-ajatus Aluehallintovirasto

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Rautavaaran kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Unto Murto 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Luonnos liikenne- ja viestintäministeriön asetukseksi maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta

Luonnos liikenne- ja viestintäministeriön asetukseksi maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta Liikenne- ja viestintäministeriö Lausuntopyyntö 20.08.2018 LVM/1436/03/2018 Luonnos liikenne- ja viestintäministeriön asetukseksi maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta Johdanto

Lisätiedot

Päätös. Laki. käräjäoikeuslain muuttamisesta

Päätös. Laki. käräjäoikeuslain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 240/2009 vp Hallituksen esitys käräjäoikeuslain sekä eräiden käräjäoikeuksien asiallista toimivaltaa koskevien säännösten muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Yritys- ja alueosasto 10.3.2016 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA

Lisätiedot

Sote -uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tilannekuvia

Sote -uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tilannekuvia Sote -uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tilannekuvia Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 4.3.2016 6.3.2016 1 Miksi sote -uudistus: tavoitteet Julkisen talouden kestävyysvajeen pienentäminen VM arvio 3

Lisätiedot

STM/VM Maakuntien rahoituksen määräytyminen ja lähtötiedot

STM/VM Maakuntien rahoituksen määräytyminen ja lähtötiedot Maakuntien rahoituksen määräytyminen ja lähtötiedot -Laskelma kuvaa maakuntien rahoituksen tasoa ja muutosta suhteessa lähtötasoon vuoden 2017 tasossa arvioituna. Lähtötasona käytetään kuntien yhteenlaskettuja

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Riitta Turunen 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä Pekka Myrskylä Tilastokeskus

ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä Pekka Myrskylä Tilastokeskus ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä 2.2.2010 Pekka Myrskylä Tilastokeskus 4.2.2010 2 200 Kuvio 5.2 Ikärakenteen muutos 2009-2060 (2009=100) Ikärakenteen muutos

Lisätiedot

Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)

Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019) Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019) Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju Kuntien

Lisätiedot

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus elokuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja eräiden alueiden väestönkehityksestä tammi-elokuussa 2017 Turun ennakkoväkiluku oli elokuun

Lisätiedot

Tuomioistuinviraston perustaminen

Tuomioistuinviraston perustaminen Lausuntopyyntö 21.04.2017 OM 9/021/2016 Tuomioistuinviraston perustaminen Johdanto asetti 10.5.2016 toimikunnan valmistelemaan tuomioistuinviraston perustamista. Toimikunnan määräaika päättyi 28.2.2017.

Lisätiedot

Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa

Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa s. Uudet- ja uusintasalaojitukset 2006-2010... 1 Salaojitetut uudet- ja uusintahehtaarit -2009... 2 Salaojitetut uudet hehtaarit 1920-2009... 2 Salaojitetut hehtaarit

Lisätiedot

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tilanne 31.8.2010 Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy - 31.8.2010 tilanne 1 Yleistä 31.8.2010 tiedonkeruussa kysyttiin tietoja sekä kiireettömien että kiireellisten

Lisätiedot

Kuntavaalikysely Jyty

Kuntavaalikysely Jyty Kuntavaalikysely 2017 Jyty 28.3.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kevään 2017 kuntavaaleissa ehdokkaaksi asettuvien parissa Tässä esityksessä yhteenveto yhdestä tutkimuksen

Lisätiedot

Maakuntien ja kuntien rahoitus sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen Kymenlaakson Liitto

Maakuntien ja kuntien rahoitus sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen Kymenlaakson Liitto Maakuntien ja kuntien rahoitus sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen Kymenlaakson Liitto 2 3 4 5 VM/KAO PÄIVITETTY 21.12.2016 Kuntien talouden tasapainotilan muutos ja sen laskennallinen paine kunnallisveroprosenttiin

Lisätiedot

Arvio lähtijöistä. Arvio, kk. lähtijöistä (2v (2v Tuki 09/10. (2v

Arvio lähtijöistä. Arvio, kk. lähtijöistä (2v (2v Tuki 09/10. (2v ERASMUS OPISKELIJA-APURAHAT (SMS) 2009-10 200 / vaihtokk, kk toteuma + toteuma + haettu, ka) haettu, ka), kk 29582 Helsingin kauppakorkeakoulu 102 471 94 200 105 502 85 340 8 860 29604 Helsingin yliopisto

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus 9.10.2018 Varattu ja maksettu julkinen (EU+valtio+kunta ja muu julkinen) Lähde: RR-tietopalvelu 30.8.2018 Toimintalinja Kehys (rahoituksen pääosa), euroa

Lisätiedot

Ideasta hankkeeksi Pori 3.10.2011 Hannu Sulin

Ideasta hankkeeksi Pori 3.10.2011 Hannu Sulin Ideasta hankkeeksi Pori 3.10.2011 Hannu Sulin Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 1.1.2010 (1705/2009) ja Valtioneuvoston asetus opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta (1766/2009) Yleiset kirjastot:

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Ammatillisen koulutuksen yksikkö

Opetus- ja kulttuuriministeriö Ammatillisen koulutuksen yksikkö 1 Opetus- ja kulttuuriministeriö Ammatillisen koulutuksen yksikkö 16.06.2010 Asia: Järjestämisluvan myöntäminen 1.8.2010 vakinaisena alkavaan ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavaan ja valmistavaan koulutukseen,

Lisätiedot

Liikunnan aluejärjestöt 2016

Liikunnan aluejärjestöt 2016 2016 Yhdessä enemmän 1 Liikunnan aluejärjestöjen toiminnan lähtökohta ja perustehtävä Liikunnan aluejärjestöjen toimintaa ovat ohjanneet vahvasti Opetus-ja kulttuuriministeriön (OKM) kanssa tehdyt tulossopimukset.

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 81/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan terveydenhuoltolakia muutettavaksi siten, erityisvastuualuejaossa

Lisätiedot

Maakuntien yleiskatteellinen rahoituslaskelma, yhteenveto muutoksista

Maakuntien yleiskatteellinen rahoituslaskelma, yhteenveto muutoksista VM/KAO 28.2.2018 Maakuntien yleiskatteelinen rahoituslaskelma Alla olevissa laskelmissa on esitetty maakuntien yleiskatteellinen rahoitus kriteereittäin vuoden 2019 kustannustasolla sekä muutokset nykytilaan

Lisätiedot

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Khall. 18.01.2016 13 liite nro 2. TAUSTATIEDOT. Vastaajatahon virallinen nimi. Padasjoen kunta

Lausuntopyyntökysely. Khall. 18.01.2016 13 liite nro 2. TAUSTATIEDOT. Vastaajatahon virallinen nimi. Padasjoen kunta Lausuntopyyntökysely TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Padasjoen kunta Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Kristiina Laakso Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot kristiina.laakso@padasjoki.fi

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus 4.4.2011

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus 4.4.2011 Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus 4.4.2011 Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus Tampere 4.4.2011 Matias Ansaharju www.tampere.fi/tilastot etunimi.sukunimi@tampere.fi Tampereen kaupunki Tietotuotanto

Lisätiedot

Valtakunnallinen kehittämistehtävä Matti Sarmela

Valtakunnallinen kehittämistehtävä Matti Sarmela Valtakunnallinen kehittämistehtävä 22.2.2018 Matti Sarmela PERUSTA Lain yleisistä kirjastoista mukaan (29.12.2016/1492) Yleisten kirjastojen toiminnan tasapuoliseksi tukemiseksi valtakunnallisella kehittämistehtävällä

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Ilkka Kauppinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

Sote Päijät-Hämeessä. Jouko Isolauri Muutosjohtaja PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ

Sote Päijät-Hämeessä. Jouko Isolauri Muutosjohtaja PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Sote Päijät-Hämeessä Jouko Isolauri Muutosjohtaja Taustaa Vuosina 2005-2008 yritys koko maakunnan terveydenhuollon siirtämisestä maakunnan kuntayhtymään Sosiaalitoimi mukaan myöhemmin STM:n kansallisen

Lisätiedot

Uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto

Uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto Uusi Valtion lupa ja valvontavirasto Terveyskeskusten johtavien viranhaltijoiden ja PohjoisPohjanmaan sairaanhoitopiirin yhteistyöseminaari 30.3.2017 Margit Päätalo Johtaja, PohjoisSuomen aluehallintovirasto

Lisätiedot