Tavoiteohjelma

Samankaltaiset tiedostot
Tavoiteohjelma

Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat SYY ry:n Tavoiteohjelma

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

AMK-opiskelijaliikkeen vaalitavoitteet 2019

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ajankohtaista lukiokoulutuksesta

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus

RATKAISUJA TULEVAISUUDEN TYÖKYKYYN

HARJOITTELUINFO URAPALVELUT Urapalvelut

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma

Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella. Johtaja Hannu Sirén

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Puhe Jyväskylän yliopiston avajaisissa

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä,

Parempi työelämä uudelle sukupolvelle

KOULUTUS TEKEE HYVÄÄ.

O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA

Sosiaalialan AMK verkosto

KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

tiedeyliopisto Monipuoliset, joustavat opintopolut yhteiskehittämisen

Lyhyellä aikavälillä tulee toteuttaa seuraavat toimenpiteet opiskelijan toimeentulon parantamiseksi:

Sijoittumisen yhteisseuranta

Opintopolku. Hakeutuminen perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin keväällä ja kesällä Elinikäisen koulutuksen kehittämispäivät

Jukka Lerkkanen

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Helena Rasku-Puttonen, Jyväskylän yliopisto Miten työllistymisen laatua arvioidaan? yliopistojen maisteriuraseurannan tulosten julkistustilaisuus

POIMU työntekijäkysely

Yliopistokoulutuksen kokonaisuuden johtaminen. Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Hannu Sirén

Suomen opinto-ohjaajat ry:n asiantuntijalausunto

Sisältö Mitä muuta merkitään?

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit

Nuorisotakuun toteuttaminen

Tuuleta Osaamistasi Euroopassa

Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari

Yliopistostamme valmistuu rohkeita, akateemisia asiantuntijoita, jotka kehittävät maailmaa vastuullisesti.

Centria ammattikorkeakoulu

Yksilölliset erilaiset oppimispolkut URPO EPPA TOPI. LapinAMK RKK/LAO RKK (LAMO) RKK/LAO LAPPIA PTO YHTEISET YHTEISTYÖKUMPPANIT

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano

Ohjaava opettaja -osaajamerkki

MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN

Nykyiset aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiskäytännöt yliopistoissa

Aineopettajaliitto AOL ry LAUSUNTO

Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään. Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät , Kuopio

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta

Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo

Suomen koulutusjärjestelmä

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen

UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-

Ohjaus Tampereen yliopistossa. Opetusneuvoston Strategiset rastit seminaari klo Pinni B1096

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma

Kotimainen kirjallisuus

Työpaja Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta / LSuominen

INFIM-harjoittelu. Infotilaisuus Harjoitteluinfon sisältö

Arkkitehdit, maisemaarkkitehdit maisterit työelämässä 2014

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO AVOIMEN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIA

Tampereen yliopisto ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen Vararehtori Harri Melin Opintopalvelupäällikkö Mikko Markkola

Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN

Kimmo Mäki

Bolognan prosessi vuoteen 2020

Psykologian laitos. Professori Taru Feldt. Hakijan päivä JYU. Since

Kielet on työkalu maailman ymmärtämiseen Suomalaisten kielitaidon kaventuminen on huolestuttavaa Monikulttuurisessa ja monimutkaistuvassa maailmassa

OTE - Opintojen tukeminen ja opiskelujärjestelyjen kehittäminen opiskelupolun eri vaiheissa

Oppijan palvelut ehops-palvelun vaatimusmäärittely. Työpaja Opetushallitus

Get a Life tulevaisuussuuntautunut uraohjaus korkeakouluopiskelijoille

Sosionomikoulutus ja sosiaalityön koulutus suhteessa toisiinsa Kahden sosiaalialan korkeakoulututkinnon suorittaneiden kokemuksia alan koulutuksista

Vihreä lista. Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA

TYÖN OPINNOLLISTAMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA

SAK ry Hallituksen suositus 1(6) koulutusohjesäännöksi

Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia

Laki. opintotukilain muuttamisesta

Opiskelijat, korkeakoulut ja työelämä korkeakoulutuksen kärkihankkeet ja EUROSTUDENT VI -seminaari

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli

Opitaanko Suomessa suomea?

Tyyli-hanketyö ja pilotti: Työn opinnollistaminen Oulun yliopisto, terveystieteet

KAKSIPORTAISEN TUTKINNON ERILAISET RAKENNEMALLIT Työpaja Paasitorni. Pj. Asko Karjalainen.

Muutoksia Muutoksia

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi Rovaniemi

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

Maahanmuuttajat korkeakouluissa

LAUSUNTO VIITE; LAUSUNTOPYYNTÖ OKM 077:00/

Ulkomaisten tutkintojen ja osaamisen tunnustaminen Carita Blomqvist, yksikön päällikkö

Opiskelijakeskeinen oppiminen opiskelukyvyn edistäjänä

OPETUSMINISTERIÖN SEKÄ KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI JYVÄSKYLÄSSÄ

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA!

Opintojen ohjauksen käytänteet uudessa Lapin ammattikorkeakoulussa

TYÖELÄMÄOPINNOT laaja-alainen maisteriohjelma. Info kevät 2018

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia

Työpaja 2: Työpaikalla tapahtuva oppiminen

Uuden varhaiskasvatuslain vaikutukset ja lastenhoitajien opintopolut

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Selvitys aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisen ja tunnistamisen (AHOT) prosesseista korkeakouluissa

Transkriptio:

Tavoiteohjelma 2017-2018 Yleistä Tämän ohjelman tarkoitus on ilmaista Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat SYY ry:n näkemystä korkeakoulutuksen ja opiskelijoiden hyvinvoinnin kehittämistarpeista yhteiskuntatieteellisen alan näkökulmasta. Tässä ohjelmassa yhteiskuntatieteellisellä tutkinnolla tarkoitetaan kaikkia hallinto-, valtio- ja yhteiskuntatieteellisiä tutkintoja. Arvostettu yhteiskuntatieteellinen tutkinto Yhteiskuntatieteellisen tutkinnon tarkoitus on kouluttaa laajoja kokonaisuuksia hallitsevia osaajia, joilla on vahvat tiedonhankintataidot sekä ymmärrys yhteiskunnan instituutioista. Yhteiskuntatieteellisen alan osaamisen tunnustamista työelämässä tulee korostaa ja kehittää. Koska yhteiskuntatieteellinen ala on luonteeltaan generalistinen, tulee yhteiskuntatieteilijöiden välisiä verkostoja ja yhteistä identiteettiä vahvistaa. Alan työntekijöiden ja opiskelijoiden tulee olla ylpeitä siitä, että he ovat yhteiskuntaosaajia sekä tunnistaa asiantuntijuutensa ja oman osaamisensa. Yhteiskunta tarvitsee osaajia, jotka ymmärtävät sen rakenteita, instituutioita ja prosesseja. Alan korkeatasoinen koulutus mahdollistaa yhteiskunnan kehittämisen tutkimustiedon ja vankan asiantuntemuksen pohjalta. Yhteiskuntatieteellisen korkeakoulutuksen aloituspaikkamäärää tulee suhteuttaa vastaamaan paremmin tulevaisuuden työmarkkinoiden tarpeita. Resurssit tulee kohdentaa opetuksen laadun sekä opiskelija-opettajasuhteen parantamiseen. Mikäli yhteiskuntatieteellistä koulutusta tarjoavien yksiköiden määrää vähennetään, tulisi yhteiskuntatieteellinen koulutus keskittää siihen profiloituneisiin yliopistoihin. Yksiköissä tulee olla laaja tarjonta laadukasta yhteiskuntatieteellistä koulutusta ja tutkimusta. Yhteiskuntaalaa on markkinoitava. Suuri hakijamäärä takaa kovemman kilpailun paikoista ja alan arvostuksen nousun. Ammattiliittojen näkyvyyttä korkeakouluissa tulee lisätä yhteistyössä oppilaitosten kanssa. Sivu 1 / 5

Sujuva siirtyminen toiselta koulutusasteelta korkeakouluasteelle Opinto-ohjauksen rooli nuoren hakeutuessa toisen asteen koulutuksesta korkeakouluasteelle on keskeinen. Opinto-ohjauksen resursseja tulee lisätä, jotta korkeaasteen opintoihin hakeutuminen sujuisi mahdollisimman kitkattomasti. Kokeet on säilytettävä yhteiskuntatieteellisen korkeakoulutuksen opiskelijavalinnan pääasiallisena väylänä sekä koemateriaalin ajanmukaisuus ja vaihtuvuus on taattava. Pääsykokeiden pitää mitata soveltuvuutta alalle ja keskittyä suurten kokonaisuuksien hallintaan sekä analysointiin. Aiemmin suoritettu toisen asteen tutkinto on huomioitava opiskelijavalinnoissa pääsykokeen ohella. SYY ry suhtautuu kriittisesti korkeakouluhaun ensikertalaiskiintiöihin. Laadukas koulutus ja joustavat opinnot Opetuksen ja tutkintojen kehittämisessä pääpaino tulee olla opintojen mielekkyydellä, eikä putkitutkinnon tule olla ensisijainen päämäärä. Opiskelijaa tulee tukea ja ohjata suorittamaan yksilöllinen ja omannäköisensä tutkinto sekä pohtimaan omia työelämävalmiuksiaan, mikä ei automaattisesti tarkoita pidempiä tutkintoaikoja. Yhteiskuntatieteellisen koulutuksen, sen laadun ja maksuttomuuden turvaaminen on tärkeää suomalaisissa yliopistoissa. SYY tukee maksutonta yliopistokoulutusta kaikille, myös EU ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Opiskeluaikojen rajaamisen tarkoituksenmukaisuus täytyy kyseenalaistaa ja keskustella myös siitä, voiko rajauksien noudattaminen johtaa opiskelijan kannalta epätasa-arvoisiin käytänteisiin eri yliopistojen välillä. Aiemmin hankitun osaamisen tunnustamismenettelyitä tulee kehittää ja yhdenmukaistaa. Samoin mahdollisuuksia korvata tutkintoon kuuluvia opintosuorituksia opiskelijavaihdossa suoritetuilla opinnoilla tulee parantaa. Sivuaineiden valitsemisen tulee olla mahdollisimman vapaata, ja yhdenvertaiset mahdollisuudet suorittaa joustavan opinto-oikeuden opintoja tulee turvata kaikille yhteiskuntatieteellisen alan opiskelijoille opiskelupaikasta riippumatta. Opinnoissa tulisi pystyä huomioimaan opiskelijoiden erilaiset elämäntilanteet ja tarjota joustavia vaihtoehtoja opintojen suorittamisessa. Täysipainoinen opiskelu ympäri vuoden, myös kesällä, on mahdollistettava. Sähköinen tenttiminen on oltava laajasti käytössä jokaisessa yliopistossa ja sen toteutumisessa on otettava huomioon esteettömyys ja muut erityiskohtelua vaativat asiat, aivan kuten normaalissakin tentissä. Lähiopetusta tulee Sivu 2 / 5

täydentää tarjoamalla mahdollisuus osallistua opetukseen interaktiivisesti etäyhteyden kautta. Opintojen etenemisen rakenteelliset esteet tulisi pyrkiä poistamaan. Kurssien suoritusmuotojen on oltava monipuolisia ja suoritusmahdollisuuksia on oltava tarjolla tarpeeksi usein. Opetuksen laatuun tulee panostaa ja kontaktiopetuksen riittävä tarjonta tulee turvata. Ratkaisukeskeisten opiskelumetodien tulee olla osa opetusta. Kansainvälisyyden tulee olla kiinteä osa opintoja alusta lähtien. Opetuksen tulee olla kansainvälistä tasoa ja opetushenkilökunnan perillä alan kansainvälisistä trendeistä. Yhteiskunnallisen alan opinnäytetöiden arvioimisperusteiden tulee olla ajantasaiset ja kriteereiden läpinäkyvyyttä tulee lisätä. Opiskelijan tukipalveluihin tulee kiinnittää huomiota ja niiden olemassaolosta tulee viestiä opiskelijoille nykyistä paremmin. Opinto-ohjauksen ja opintopsykologipalveluiden resurssien tulee olla riittävät kysyntään nähden. Yliopiston opetushenkilökunnan tarjoamaa henkilökohtaista opintojen ohjausta tulee kehittää ja ottaa käyttöön kaikissa oppiaineissa. Opiskelijanäkökulman huomioiminen kaikissa tutkintoihin ja oppilaitoksiin liittyvissä muutoksissa on tärkeää. Opiskelijat ovat osa akateemista yhteisöä ja opiskelijoiden tulee olla edustettuna yliopiston valmistelevissa ja päättävissä elimissä. Muutosprosesseissa täytyy huolehtia riittävästä tiedotuksesta ja siitä, että opetus pysyy laadukkaana. Opiskelijoilla tulee olla myös mahdollisuus suorittaa jo aloitetut opintonsa mielekkäällä tavalla loppuun. SYY tarkkailee eri yliopistojen käytäntöjä ja tuottaa vertailevaa tutkimustietoa opiskelijoiden edunvalvonnan tueksi. Toimeentulevat ja hyvinvoivat opiskelijat Opintotuen kuuluu olla päätoimisen opiskelijan ensisijainen tulonlähde. Opintotuen täytyy taata perustarpeiden toteutuminen. Työnteon opiskelujen ohessa pitäisi olla omaehtoista eikä varallisuustilanteen pakottamaa. Parhaimmillaan työnteko opintojen ohessa on opiskelijan omaan alaan liittyvää, tukee opiskelua ja työelämään sijoittumista valmistumisen jälkeen. Opintotukijärjestelmän suurin ongelma on sen joustamattomuus ja yhteensopimattomuus muiden tukijärjestelmien ja erilaisten elämäntilanteiden kanssa. Järjestelmän kankeus hankaloittaa nimenomaan heikoimmassa asemassa, esimerkiksi sairaana tai muuten työkyvyttömänä, olevan asemaa. Sivu 3 / 5

Opiskelupaikan täytyy tarjota tarpeeksi joustavia opiskelumuotoja, jotta opiskelijan on mahdollista suorittaa tarpeeksi opintoja opintotuen saamiseksi. Osa-aikainen opiskelu on mahdollistettava heikommassa asemassa olevien opiskelijoiden tukemiseksi. Lisäksi perheelliset opiskelijat on huomioitava nykyistä paremmin ja saatettava yhdenvertaiseen asemaan muiden opiskelijoiden kanssa. Opintotuen takaisinmaksun korko tulee olla kohtuullinen, hallinnolliset kulut kattava. Opintoraha tulee sitoa kansaneläkeindeksiin, jotta se säilyy riittävänä tulonlähteenä myös tulevaisuudessa. Jotta kaikilla opiskelijoilla on mahdollisuus asua opiskelupaikkansa läheisyydessä, tulee opiskelija-asuntosäätiöiden tarjota riittävästi kohtuuhintaisia asuntoja. Opiskelijoiden hyvinvointi ja jaksaminen ovat edellytys opintojen sujumiselle ja opiskelukyvyn säilyttämiselle. Näin ollen on varmistettava, että opiskelijoille suunnatut hyvinvointi-, liikuntaja kulttuuripalvelut ovat laadukkaita, edullisia ja helposti saatavilla. Kaikessa opiskelijoihin liittyvässä päätöksenteossa on huomioitava, että esteettömyyteen ja yhdenvertaisuuteen liittyvä oikeudenmukaisuus toteutuu. Työharjoittelu - samat mahdollisuudet kaikille Työharjoittelu on tärkeä väylä työelämään tutustumiseen ja oman alan työmarkkinoiden hahmottamiseen. Työharjoitteluun liittyvien käytänteiden yhdenmukaistaminen eri yliopistoissa on tärkeää yhteiskuntatieteiden opiskelijoiden yhdenvertaisuuden turvaamiseksi. Työharjoitteluun myönnettävien harjoittelutukien määrä ja myöntämisperusteet tulee yhdenmukaistaa. Työharjoittelutuen määrä tulee olla sama kaikissa yhteiskunnallisen alan korkeakouluyksiköissä. Palkattomia harjoitteluita ei tule ottaa vastaan, vaan työstä maksetun palkan tulee olla aina vähintään työssäoloehdon täyttävän vähimmäispalkan suuruinen. Harjoittelun ajankohta tulee olla joustavasti opiskelijan itse päätettävissä. Harjoittelu olisi kuitenkin kannattavinta sijoittaa opintojen loppuvaiheeseen, jotta saavutetaan suurin hyöty työelämään siirtymisen kannalta. Harjoittelun suorittamiseen tulee olla myös joustavia vaihtoehtoja, esimerkiksi harjoittelun suorittaminen osa-aikaisena työskentelynä 3-4 kuukauden täysipäiväisen harjoittelujakson sijaan. Työharjoittelun suorittamiseen ulkomailla tulee olla yhdenvertaiset mahdollisuudet. Ulkomailla suoritetuista harjoitteluista tulee olla Sivu 4 / 5

saatavilla kattavasti tietoa. Harjoittelun liittäminen opinnäytetyöhön tulee olla mahdollista ja siihen tulee kannustaa. Hyvät eväät työelämään Työelämätietojen ja taitojen karttuminen jo opiskeluaikana työelämään orientoivilla opintojaksoilla, simulaatioilla, työharjoitteluilla, ekskursioilla, ratkaisukeskeisellä ja muulla käytännön läheisellä oppimisella on olennaista työelämään sijoittumisen kannalta. Harjoitteluun ja työelämään liittyvää tiedotusta sekä koulutusta yliopistoissa tulee kehittää ja lisätä. Yliopistojen tulee aktiivisesti huolehtia suhteistaan alan työnantajiin ja toimijoihin yliopistoyhteisön ulkopuolella hankkiakseen opiskelijoilleen monipuolista osaamista, kontakteja sekä harjoittelumahdollisuuksia. Yliopistojen omat alumniverkostot voivat omalta osaltaan tarjota opiskelijoille kontakteja ja tietoa työelämästä. Yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden resurssien tulee olla riittäviä kysyntään nähden. Liiton ja yliopistojen mentorointijärjestelmiä tulee tehdä tunnetuksi loppuvaiheen opiskelijoille. Pro gradu -työn merkitystä linkkinä opintojen ja työelämän välillä korostetaan kannustamalla kaikkien sektoreiden työnantajia teetättämään tilausgraduja yhteiskunnallisen alan opiskelijoilla. Myös Yhteiskunta-alan korkeakoulutettuja kannustetaan korvaamaan nykyinen stipendijärjestelmä yhteiskunta-alalle relevanteilla gradutilauksilla. Mahdollisuuksia suorittaa monimuotoisia opinnäytetöitä tulee kehittää yhteistyössä korkeakoulujen kanssa. Tämän hetken työelämä vaatii jatkuvaa itsensä kehittämistä, ja erityisesti työurien pidentyessä elinikäinen oppiminen auttaa pitämään työnteon mielekkäänä. Yliopistojen tulisikin kannustaa työnantajia tarjoamaan täydennyskoulutusta valmistuneille. Tehokasta työelämäedunvalvontaa SYYn liittohallitus harjoittaa vuorovaikutteista työelämäedunvalvontaa ja toimii aktiivisesti yhteistyössä muiden akavalaisten ammatillisesti läheisten opiskelijajärjestöjen sekä muiden relevanttien yhteistyötahojen kanssa. SYY toimii opiskelijoiden äänenkannattimena Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen suuntaan ja toisaalta välittää liitolta opiskelijoille tietoa ajankohtaisista valtakunnallisista edunvalvonta-asioista. Sivu 5 / 5