Päätös Dnro EPOELY/45/07.04/2013 Vaasa 26.09.2013 O2 Finland Oy William Ruuthin katu 2 48600 KOTKA Viite PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA O2 FIN- LAND OY:n PERKIÖN (ent. nimi Myrkky) TUULIVOIMAHANKKEESEEN, Karijoki, Teuva Hankkeesta vastaava O2 Finland Oy Hankekuvaus O2 Finland Oy suunnittelee tuulivoimapuistoa Etelä- Pohjanmaan maakunnan Karijoen kuntaan ja pohjoisosaltaan Teuvan kuntaan Perkiön (ent. nimi Myrkky), Hautamäki- Perkiönmäki- alueelle, noin 4 km itään Myrkyn kylän asutuksesta. Suunnitellut 9 voimalaa ovat Karijoen kunnan puolella, osa hankealueesta Teuvan kunnassa. Hankealueen koko on noin 5,5 km2. Se on pääosin kuivatusojitettua hoidettua talousmetsää. Alueella on olemassa olevia tielinjoja ja sen välittömässä läheisyydessä länsipuolella kulkee Fingrid Oyj:n Kristiina- Ventusneva -220 kv suurjännitelinja, johon voimalat tullaan kytkemään. Voimaloita ympäröivä maasto on tasaista. Asutusta ei ole lähellä; lähin asuinrakennus sijaitsee vajaan 2 km etäisyydellä. Hankealue käsittää paljon kapeita itä- länsisuuntaisia kiinteistöjä. Teuvan kunnan puolella on joitakin rakennuksia 560 m etäisyydellä T4 voimalasta. Hankkeesta vastaavan omistajalta saaman tiedon mukaan ne ovat asumattomia eikä rakennuslupia olisi haussa. Voimaloita alueelle on tarkoitus rakentaa enintään 9 kpl. Niiden yksikköteho olisi (2-)3 MW ja ympäristöselvitykset on tehty sen mukaan, että voimaloiden napakorkeus olisi noin 140 m ja roottorin halkaisija noin 117 m. Voimaloiden yhteisteho tulee olemaan alle 30 MW. Kaavoitustilanne Vahvistetussa Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavassa Perkiö sijaitsee osittain kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeällä alueella, jonka suunnittelumääräyksissä edellytetään, että kulttuuriympäristön ja maiseman arvot on otettava huomioon siten, että varmistetaan niihin liittyvien arvojen säilyminen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa. Ympäristöselvityksessä arvellaan em. kaavamerkinnän perustuneen Hautamäen laella sijaiseviin kolmeen muinaishautaan/ kiviröykkiöön. Niiden nykytilanne tosin on varmistettava. Etelä- Pohjanmaan vaihemaakuntakaava I luonnoksessa Perkiötä lähimmät tuulivoima- alueet sijaitsevat Teuvan luoteispuolella (noin 12 km etäisyydellä sekä Kauhajoen länsipuolella (noin 12 km etäisyydellä). Alle 10 tuulivoimalan hanketta ei ilmeisesti ole tarkoitus tai tarpeen ottaa mukaan tuulivoimavaihekaavaan. Tuulivoimahankkeet joilla ei ole maakunnallista merkitystä on ympäristöministeriön ohjeiden mukaan ajateltu hoidettavan pääasiassa kuntakaavoituksella. Karijoen puolella Perkiön tuulivoima- alueella ei ole voimassa detaljikaavaa tai yleiskaavaa. Hankkeesta vastaava yhtiö on neuvotellut Karijoen kunnan kanssa tuulivoimaosayleiskaavan laatimisesta Perkiön alueelle. Teuvan kunnan puolella on haja- asutusaluetta, eikä myöskään ole detalji- tai yleiskaavoja. Ympäristövaikutukset Tavallisimmat todennäköiset tuulivoimapuistojen ja niiden sähkönsiirron kantaverkkoon aiheuttamat ympäristövaikutukset ovat mm. vaikutukset maisemaan ja kulttuuriperintöön, vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen sekä ihmisten elinolosuhteisiin, kuten meluvaikutukset ja vaikutukset elinkeinoihin kuten maanviljelyyn ja metsänkasvatukseen. Tämä hanke ei sijaitse taajan asutuksen seassa tai läheisyydessä. Lähin asutuskeskittymä on Myrkyssä noin 4 km länsisuuntaan. ETELÄ-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS, Ympäristö ja luonnonvarat Vaihde 0295 027 500 www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa Alvar Aallon katu 8 PL 156, 60101 Seinäjoki Korsholmanpuistikko 44 PL 262, 65101 Vaasa NÄRINGS-, TRAFIK- OCH MILJÖCENTRALEN I SÖDRA ÖSTERBOTTEN, Miljö och naturresurser Växel 0295 027 500 www.ely-centralen.fi/sodraosterbotten Alvar Aallon katu 8 PB 156, 60101 Seinäjoki Korsholmsesplanaden 44 PB 262, 65101 Vasa Torikatu 40 PL 77, 67101 Kokkola Torggatan 40 PB 77, 67101 Karleby
Hankkeesta vastaavalla on toisaalla suunnitteilla toinen hanke noin 5 km etäisyydelle, ja Karijoen kunnassa on suunnitteilla muutama muunkin yhtiön hanke. Kyselyyn YVA- menettelyn soveltamisesta Perkiön tuulivoimahankkeeseen on liitteenä ympäristöselvitys. Siihen sisältyvät mm. melumallinnus, välkeselvitys ja näkyvyysanalyysi. Ympäristöselvityksen mukaan voimalaitokset tulevat näkymään pääasiassa hankealuetta ympäröiviltä laajoilta peltoalueilta, n. 5-7 km. Näkyvyysanalyysissä on käytetty 171 m korkeuspisteen näkyvyyttä tuuliturbiinien paikalla. Voimaloiden sijoittelu muodostaa tuulivoimaloista yhtenäisen maisemallisen elementin ihmisen jo käsittelemälle alueelle. Lähimmät yksittäiset asunnot sijaitsevat ympäristöselvityksen mukaan vajaan 2 kilometrin päässä lähimmistä tuulivoimaloista. Alle 3 km etäisyydellä voimaloista asutus on vähäistä. Välke ei mallinnuksen mukaan ulotu yhteenkään asuin- tai lomarakennukseen. Melumallinnuksessa kahden lähimmän loma- asunnon kohdalla melutaso olisi 34,6, db ja 32,8 db, mikä alittaa valtioneuvoston asettamat ja ympäristöministeriön suosittelemat ohjearvot. Liito- oravien, lepakkojen, kasvillisuuden ja luontotyyppien osalta selvityksiä on tehty maastossa keväällä ja kesällä 2013. Myös tummaverkkoperhosen esiintymistä on selvitetty. Liito- oraville mahdollisesti sopivia metsäkuvioita löytyi kaksi, mutta niissä ei havaittu merkkejä lajista. Hankealueelta on tiedossa yksi aiempi liito- oravahavainto, mutta siitä kohdasta löytyi nyt laaja tuore avohakkuu, joka ei enää sovellu liito- oravan elinpiiriksi. Selvityksen mukaan ei alueella ole merkittäviä lepakoiden lisääntymis- tai levähdyspaikkoja eikä tärkeitä ruokailualueita eikä siirtymäreittejä. Kasvillisuusselvityksen mukaan hanke sijaitsee kokonaan metsäisellä alueella, joka on tehokkaassa metsätalouskäytössä. Eri hakkuualat, eri ikäiset taimikko- ja kasvumetsävaiheet ovat hallitsevassa asemassa. Alue on myös tehokkaasti kuivatusojitettu. Vesistöjä ei ole. Mainittavia luontoarvoja ei ole. Vaikka voimaloiden paikkoja hieman siirreltäisiin, ei tilanne muutu. Alueelta ei löydetty luonnonsuojelulain 29 mukaisia suojeltuja luontotyyppejä, vesilain mukaisia kohteita eikä uhanalaisia tai suojeltavia kasveja tai luontotyyppejä. Metsälain 10 mukaisena kohteena voitaneen pitää Hautamäen alueella tavattavia laajempia avokalliokohtia. Tummaverkkoperhosta ei löydetty hankealueelta. Hankealueen ulkopuolelta Päkistä on kaksi havaintoa peltoalueelta. Alueella on myös Museoviraston rekisterissä olevia suojelukohteita, kivirakenteita. Niistä ilmeisesti vain yksi on säilynyt ehjänä. Näiden Hautamäen mahdollisina muinaishautoina pidettyjen kohteiden arvo ja tilanne tulee varmistaa jatkotyössä, kuten ympäristöselvityksessä esitetään. Linnustoselvityksessä todetaan, että isojen lintujen valtavirta sijoittuu Teuvanjokilaaksoon ja sen reunoille. Petolintuja lentää vähäisessä määrin alueen yli. Herkimmät lajit täällä ovat metsähanhi ja merikotka, pesimälajeista metso. Metson soidinalue on alueen länsiosissa Katinhännännevan laidoilla. Soidinalue rajoittuu tuoreeseen hakkuualueeseen. Pohjantikka- tai kuukkelihavaintoja, jotka ovat IBAN- alueen kriteerilajeja metson lisäksi, ei linnustoselvityksen mukaan ole tehty linnuston selvitysaikana. Alueella on hakkuista huolimatta kuitenkin edelleen pohjantikalle sopivia metsiä jäljellä ja muutaman vuoden takaisia havaintoja yksittäisistä syönnöspaikoista. ELY- keskuksen saaman tiedon mukaan on hankealueen eteläsuunnalla ruokinnalla tällä hetkellä kaksi kuukkeliparia, toinen vanha, ja toinen alueella uusi pari. Nämä ovat 2/3 Karijoen tiedossa olevista kuukkelireviireistä ja Suupohjan eteläisimpiin kuuluvia. Koillissuunnassa Koivuluhdanmäen alueella on ollut reviiri viimeksi 2010. Linnustoselvityksestä ei käy täsmällisesti ilmi selvitetyn alueen raja suhteessa hankealueen rajaan. Havaintoja on tehty myös kartalle merkityn hankealueen ulkopuolelta, mikä on sinänsä hyvä. Näitä tulee verrata kaavoituksen yhteydessä. Mahdolliset vaikutukset tulee kuitenkin ottaa huomioon jatkosuunnittelussa. Hankkeen toteuttaminen edellyttää kuntakaavoitusta. Laadittavassa tuulivoimaosayleiskaavassa tulee näiden seikkojen osalta hankesuunnitelmaa tarkastella lähemmin. Varsinkin kuukkelireviirit tulee ottaa huomioon ja suojata suunnitelmissa. Muuttoselvityksen perusteella vaikuttaa siltä, että tuulivoimapuisto aiheuttaa muuton yhteydessä vaaraa lähinnä muutamille suurille linnuille.
Natura 2000- alueita ei sijaitse alle 5 km:n etäisyydellä. Lähin pohjavesialue on noin kolmen kilometrin etäisyydellä hankkeesta. Perkiön tuulivoimahanke ei sijaitse lentokenttien- tai asemien lentokorkeusalueilla eikä lähellä lentopaikkoja, eikä myöskään lähellä säätutka- asemia. Asian käsittely Kysely YVA- menettelyn tarpeesta on rekisteröity Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) kirjaamossa 1.7.2013. ELY- keskus on sen jälkeen pyytänyt ja saanut alustavaan ympäristöselvitykseen täydennyksiä, mm. tarkemmat luonto- ja linnustoselvitykset. Karijoen ja Teuvan ympäristöviranomaisena toimii Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä/ ympäristöpalvelut, joka on käsitellyt asiaa lausunnossaan 29.7.2013. Lausunnossa todetaan mm., että alueelta ei ole tiedossa merkittäviä ympäristöarvoja ja että tarkemmat inventoinnit tehdään. Maa- alueet ovat yksityisessä omistuksessa. Karijoen kunnan kanssa on keskusteltu Perkiön hankkeen käsittelyä tuulivoimaosayleiskaavalla, eikä kunnan suunnitelmissa ole muunlaista maankäyttöä hankealueelle. Hankkeen paikka on asutuksen kannalta suhteellisen hyvä. Maisemavaikutukset voivat ulottua kauas tasaisessa maisemassa. Hankealue kuuluu FINIBA- alueeseen Suupohjan metsät, joka on usean kunnan alueelle sijoittuva havupuuvaltaisten metsäalueiden kokonaisuus Suupohjan rannikkoalueella. Alueen kriteerilajit ovat metso, pohjantikka ja kuukkeli. Ympäristöpalvelut ehdottaa, että molemmat Karijoelle suunnitellut 02 yhtiön hankkeet yhdistettäisiin yhdeksi hankkeeksi (Perkiö ja Kakkori), mutta katsoo, että jos vain Perkiön hanketta viedään eteenpäin, se ei tarvitse ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Karijoen kunnanjohtajan mukaan kaavoituksesta ei vielä ole tehty virallista päätöstä mutta asiasta neuvotellaan hankkeesta vastaavan kanssa. ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä ei sovelleta Karijoen kunnassa olevaan Perkiön tuulivoimapuistohankkeeseen. Perustelu Tuulivoimapuiston rakentaminen edellyttää 1.6.2011 jälkeen, että YVA- lain ja -asetuksen mukaista ympäristönvaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan aina kun hanke käsittää vähintään 10 tuulivoimalaa tai kun niiden yhteenlaskettu teho on yli 30 MW. Tässä tapauksessa tuulivoimapuisto käsittää 9 voimalaa joiden yhteenlaskettu teho on alle 30 MW. Yksittäistapauksissa sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä kuitenkin myös hankkeisiin, jotka todennäköisesti sekä luonteeltaan että laajuudeltaan, myös ottaen huomioon eri hankkeiden yhteisvaikutukset, aiheuttavat merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia jotka vastaavat YVA- lain 4 :ssä tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksia. Yksittäistapauksissa päättää ELY-keskus ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta YVA- lain 6 nojalla. Vaikutusten merkittävyyttä tarkasteltaessa yksittäistapauksissa otetaan huomioon myös hankkeen ominaisuudet, sijainti ja vaikutusten luonne. Hankkeen tarkastelussa otetaan huomioon myös mm. sen koko. Selvitysten perusteella ei suunnitellun tuulivoimapuiston odoteta todennäköisesti aiheuttavan sellaisia merkittäviä vaikutuksia, jotka laajuudeltaan vastaavat YVA- lain 4 1 momentissa tarkoitettuja ja edellyttävät ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain soveltamista. Yhteisvaikutukset toisen hankkeen kanssa eivät tässä tapauksessa todennäköisesti myöskään ole niin merkittäviä, että ne vaikuttaisivat YVA- menettelyn tarvetta koskevaan asian ratkaisuun. Muusta kuin YVA- lain 4 :ssä tarkoitetusta hankkeesta vastaavan, on sen lisäksi, mitä erikseen säädetään, oltava riittävästi selvillä hankkeen ympäristövaikutuksista siinä laajuudessa kuin kohtuudella voidaan edellyttää (YVA- lain 25 ). Sovelletut oikeusohjeet Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994, 167/1999, 458/2006), 4, 6, 19. Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (713/2006) 4, 6, 7.
Muutoksenhaku Hankkeesta vastaava saa hakea muutosta tähän päätökseen valittamalla Vaasan hallintooikeuteen. Valituskirjelmä on toimitettava Vaasan hallinto- oikeuteen 30 päivän kuluessa siitä, kun hankkeesta vastaava on saanut tiedon päätöksestä. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä (Liite 1). Tähän päätökseen ei saa muutoin erikseen hakea valittamalla muutosta. Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 17 :n 2 momentissa tarkoitetut tahot saavat kuitenkin hakea muutosta tähän päätökseen samassa järjestyksessä ja yhteydessä kuin hanketta koskevasta muun lain mukaisen lupa- asian ratkaisusta tai hankkeen toteuttamisen kannalta muusta olennaisesta päätöksestä valitetaan (YVA- lain 19 :n 3 momentti). Päivi Kentala Ympäristöpäällikkö Riitta Kankaanpää-Waltermann Kehityspäällikkö PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN JAKELU Hankkeesta vastaava O2 Finland Oy saantitodistuksin TIEDOKSI Karijoen kunnanhallitus Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä, ympäristöpalvelut Teuvan kunnanhallitus Etelä-Pohjanmaan liitto Fingrid Oyj PÄÄTÖS NÄHTÄVILLÄ Päätös on nähtävillä Karijoen ja Teuvan kunnan virallisilla ilmoitustauluilla 14 päivän ajan sekä sähköisesti sivuilla www.ymparisto.fi > Asiointi, luvat ja ympäristövaikutusten arviointi > Ympäristövaikutusten arviointi > Alueellista ympäristötietoa > Etelä-Pohjanmaa. LIITTEET MAKSU Liite 1 Valitusosoitus Päätöksestä ei peritä maksua