PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA, SIANLIHAN TUOTANNON LAAJENNUS, ALAVUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA, SIANLIHAN TUOTANNON LAAJENNUS, ALAVUS"

Transkriptio

1 PÄÄTÖS Dnro EPOELY/3364/ PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA, SIANLIHAN TUOTANNON LAAJENNUS, ALAVUS HANKKEESTA VASTAAVA MTY Mäkelä Eero ja Tuomas Äijäläntie SULKAVANKYLÄ HANKKEESTA VASTAAVAN TOIMITTAMAT TIEDOT MTY Mäkelä Eero ja Tuomas suunnittelee uuden lihasikalan rakentamista ja välikasvattamon laajennusta nykyisten tuotantorakennusten yhteyteen. Toiminnalla on tällä hetkellä voimassa oleva Alavuden kaupungin myöntämä ympäristölupa ( ). Tilalla on nykyisin paikat 200 ensikolle ja 370 emakolle porsaineen. Toimintaa laajennetaan niin, että eläinten kokonaismäärä on lihasikaa, 200 ensikkoa ja 370 emakkoa porsaineen. Laajennus toteutetaan rakentamalla uusi tuotantorakennus lihasioille sekä kolme lietesäiliötä nykyisten tuotantorakennusten länsipuolelle. Laajennuksen jälkeen tilalla tuotetaan kiloa sianlihaa vuodessa. Hankealue sijaitsee noin 14 km Alavuden kaupungin keskustasta lounaaseen tilalla Rekola Hankkeen ympäristövaikutukset Toiminnan merkittävimmät päästöt aiheutuvat haju- ja ravinnepäästöistä. Tilakeskus sijaitsee kaavoittamattomalla haja-asutusalueella. Lähin asuinrakennus sijaitsee noin 600 metrin etäisyydellä tuotantorakennuksista etelään. Tilakeskuksen pohjoispuolella 350 ja 450 metrin etäisyydellä sijaitsee kaksi eläinsuojaa. Uudesta tuotantorakennuksesta noin 200 metriä lounaaseen sijaitsee hankevastaavan käytössä ollut kaivo, joka on poistettu käytöstä 1980-luvulla. Tuotantorakennusten läheisyydessä ei sijaitse luokiteltuja pohjavesialueita, luonnonsuojelualuita tai Natura 2000 alueita. Lähimpään vesistöön on etäisyyttä noin 650 metriä. Tuotannosta syntyvä lanta käsitellään lietemenetelmällä. Tilakeskuksen yhteydessä on kaksi lietesäiliötä ja lisäksi lietettä varastoidaan useissa etäsäiliöissä. Laajennuksen vaatimat uudet lietesäiliöt (3 kpl, á 2059 m 3 ) rakennetaan tilakeskuksen yhteyteen, jolloin lietteen varastointitilaa on käytettävissä kuilut mukaan lukien yhteensä m 3. Lannan levitysalaa on käytettävissä 862,21 ha. Tuotantorakennukset on varustettu koneellisella ilmanvaihdolla. ETELÄ-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS, Ympäristö ja luonnonvarat Vaihde Alvar Aallon katu 8 PL 156, Seinäjoki Wolffintie 35 PL 262, Vaasa NÄRINGS-, TRAFIK- OCH MILJÖCENTRALEN I SÖDRA ÖSTERBOTTEN, Miljö och naturresurser Växel Alvar Aallon katu 8 PB 156, Seinäjoki Wolffskavägen 35 PB 262, Vasa Pitkänsillankatu 15 PL 77, Kokkola Långbrogatan 15 PB 77, Karleby

2 Dnro EPOELY/3364/2017 2/7 Haitallisten ympäristövaikutusten ehkäiseminen Laajennuksen yhteydessä myös vanhassa sikalassa otetaan käyttöön hajupäästöjä vähentävää tekniikkaa sikojen ruokinnan ja lannankäsittelyn osalta. Lietteen levitys toteutetaan multaamalla ja uudet lietesäiliöt varustetaan kelluvilla pressukatteilla. Yhteisvaikutukset muiden hankkeiden kanssa ASIAN KÄSITTELY Asian vireilletulo Harkintapyynnössä ei ole esitetty hankkeita, joilla olisi toiminnan kanssa yhteisvaikutuksia. Hankevastaava on toimittanut pyynnön ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisen tarpeesta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle Pyyntöä on täydennetty Viranomaisten kuuleminen Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on kuullut ennen päätöksen tekoa Alavuden kaupunkia ja kaupungin ympäristönsuojeluviranomaista sekä ELY-keskuksen ympäristönsuojelu-, luonnonympäristö- ja alueiden käyttö- ja vesihuoltoyksikköä. Alavuden kaupunki / ympäristöpäällikkö Kyseiseen hankkeeseen ei ole tarpeen soveltaa ympäristövaikutusten arviointimenettelyä, koska eläinmäärä jää alle laissa mainitun lihasian rajan. Alueidenkäyttö Alueella ei ole voimassa maankäyttöä tarkemmin ohjaavaa yleiskaavaa tai asemakaavaa. Idässä rakennuspaikkaan nähden lähimmillään noin 500 metrin etäisyydellä on yleiskaava-aluetta Alavuden rantaosayleiskaava osa 1, jossa on tutkittu ja ratkaistu Alavuden järvien rantarakennusoikeudet sekä tarpeelliselta laajuudeltaan muutakin vesistöjen läheisyyteen liittyvää maankäyttöä. Maakuntakaavoituksen lisäksi alueen maankäyttöä ei ole muutoin tarkemmin ohjattu. MTY Mäkelän tuotantoyksikön koillis- ja pohjoispuolella on kaksi kotieläintalouden tuotantoyksikköä. Yksiköt muodostavat paikallisesti isohkon kotieläintuotannon keskittymän, joilla on tarkasteltavia yhteisvaikutuksia niin kuormituksen kuin esimerkiksi liikenteellisten vaikutusten puolesta. Alueidenkäytön ja yhdyskuntarakenteen kehittymisen näkökulmasta suunniteltu toiminnan laajennus liittyy luontevasti ennestään jo tähän tarkoitukseen muotoutuneeseen toimintaympäristöön. Alueen välittömässä läheisyydessä ei ole toiminnasta välittömästi häiriintyvää vakituista asutusta tai loma-asutusta pois lukien maatalouden tuotantoyksiköihin itseensä liittyvät asuinrakennukset. Alueidenkäytön ja maankäytön ratkaisujen puolesta ei ole erityistä huomautettavaa.

3 Dnro EPOELY/3364/2017 3/7 Vesihuoltoryhmä Tuotantorakennusten läheisyydessä ei sijaitse luokiteltuja pohjavesialueita. Tilakeskuksesta itään noin 3,7 km etäisyydellä sijaitsevat Tastulanmäen ( ) ja Pyylammen ( ) vedenhankintaa varten tärkeät pohjavesialueet. Tuotantorakennuksista lounaaseen noin 300 metrin etäisyydellä sijaitsee kaivo tilalla Luoma, josta on tullut vesi Mäkelän tilalle omalla paineella. Kaivo on poistettu käytöstä 1980-luvulla, jolloin tila on liittynyt Alavuden kaupungin vesijohtoon. Vesihuoltoryhmä katsoo, että kyseisessä hankkeessa ei tarvitse soveltaa YVAmenettelyä. Luonnonsuojelu Luonnonsuojelun osalta ei ole tiedossa mitään seikkaa, jonka vuoksi hankkeeseen tulisi soveltaa YVA-menettelyä. Lähimmät suojelualueet tai tiedossa olevat uhanalaisten lajien havaintopaikat ovat noin 4 kilometrin etäisyydellä suunnittelualueesta. RATKAISU MTY Mäkelä Eero ja Tuomas sikalan laajennus -hankkeeseen (liite 1) ei sovelleta ympäristönvaikutusten arvioinnissa annetun lain (252/2017) mukaista arviointimenettelyä. Perustelut YVA-lain 3 2 momentin mukaan arviointimenettelyä sovelletaan yksittäistapauksissa jo toteutetun hankkeen muutokseen, joka todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, kyseisen lain 3 1 momentissa tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Arviointimenettelyn soveltamisesta päätettäessä on otettava huomioon hankkeen ominaisuudet, sijainti ja vaikutusten luonne. Hankkeen ominaisuudet, sijainti ja luonne Toiminnan laajennus (2 730 lihasikaa) on 91 % YVA-lain hankeluettelon mukaisesta lihasian hankkeesta. Hanke sijoittuu kaavoittamattomalle maa- ja metsätalousvaltaiselle haja-asutusalueelle, jossa eläinten pito on tavanomaista toimintaa. Maiseman kannalta laajennus ei muuta nykytilannetta oleellisesti, koska uusi tuotantorakennus sijoittuu nykyisten rakennusten läheisyyteen muodostaen yhtenäisen kokonaisuuden. Hankealue ei sijoitu luokitellulle pohjavesialueelle eikä sen läheisyydessä ole erityisiä luonto- maisema- tai kulttuuriarvoja. Tilan läheisyydessä sijaitseva kaivo on poistettu käytöstä. Hankkeen keskeisimmät ympäristövaikutukset muodostuvat toiminnan laajennuksesta aiheutuvasta hajuhaittojen lisääntymisestä sekä lannan hyödyntämisestä syntyvistä vesistövaikutuksista. Hankkeessa on käytettävissä riittävästi lietteen varastointikapasiteettia ja levitysalaa. Laajennuksesta aiheutuvaa hajuhaitan kasvua lieventää mm. uusien lietesäiliöiden kattaminen ja lietteen levitys multaamalla eikä hajuhaitan määrä lisäänny samassa suhteessa eläinmäärän kasvun kanssa. Hankealueen läheisyydessä ei sijaitse häiriintyviä kohteita, joten hankkeesta aiheutuvaa hajuhaitan lisääntymistä ei voida pitää merkittävänä.

4 Dnro EPOELY/3364/2017 4/7 Hankkeen edellyttämä luonnonvarojen käyttö, jätteiden muodostuminen ja ympäristön pilaantumis- ja onnettomuusriskit ovat vähäisiä. Hankkeesta aiheutuvat ympäristövaikutukset ovat kotieläintaloudelle tyypillisiä, ennalta tiedossa olevia. Hankkeesta aiheutuu yhdessä nykyisen toiminnan kanssa lisääntyviä ympäristövaikutuksia, mutta ne eivät ulotu laajalle alueelle. Yhteisvaikutukset muiden hankkeiden kanssa Hankkeen vaikutusalueella ei ole tiedossa muita hankkeita, joista aiheutuisi yhteisvaikutuksia. Yhteenveto Kun huomioidaan laajennushanke kokonaisuutena, sen ominaisuudet, sijainti, vaikutusten luonne ja kuulemisessa saadut tiedot, hankkeen toteuttaminen ei aiheuta laajuudeltaan tai laadultaan YVA-lain hankeluettelon hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Arviointimenettelyä ei siten ole tarpeen soveltaa hankkeeseen. SELVILLÄOLOVELVOLLISUUS YVA-lain 31 :n mukaisesti hankkeesta vastaavan on sen lisäksi, mitä erikseen säädetään, oltava riittävästi selvillä hankkeen ympäristövaikutuksista siinä laajuudessa kuin kohtuudella voidaan edellyttää. SOVELLETUT SÄÄNNÖKSET MUUTOKSENHAKU Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (252/2017) sekä liitteet 1 ja 2 Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (277/2017) Hankkeesta vastaava saa hakea tähän päätökseen muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Valituskirjelmä on toimitettava Vaasan hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa siitä, kun hankkeesta vastaava on saanut tiedon päätöksestä. Valitusoikeus on päätöksen liitteenä. Tähän päätökseen ei saa muutoin erikseen hakea valittamalla muutosta. Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 37 2 momentissa tarkoitetut tahot saavat kuitenkin hakea muutosta tähän päätökseen samassa järjestyksessä ja yhteydessä kuin hanketta koskevasta lupapäätöksestä valitetaan. Ympäristönsuojelupäällikkö Päivi Kentala Ylitarkastaja Elina Venetjoki Tämä asiakirja on hyväksytty sähköisesti.

5 Dnro EPOELY/3364/2017 5/7 PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös on nähtävillä 14 päivän ajan Alavuden kaupungin sähköisellä ilmoitustaululla osoitteissa ja Kuulantie 6, Alavus sekä Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen sivuilla > Asiointi, luvat ja ympäristövaikutusten arviointi > >YVA-päätökset. Valitse kohdasta Alueellista tietoa, valitse ELY-keskus > Etelä-Pohjanmaan ELYkeskus. Jakelu MTY Mäkelä Eero ja Tuomas, saantitodistuksin sähköisesti: Alavuden kaupunki Alavuden kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen LIITE 1 LIITE 2 Asemapiirros Valitusosoitus

6 Dnro EPOELY/3364/2017 6/7 Liite 1 Kartta ei mittakaavassa.

7 Dnro EPOELY/3364/2017 7/7 VALITUSOSOITUS Liite 2 Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea siihen muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valituksella, joka on tehtävä kirjallisesti. Valituskirjelmä on toimitettava Vaasan hallinto-oikeudelle valitusajan kuluessa. Valitusaika on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen tiedoksisaannista. Valitusaikaa laskettaessa ei tiedoksisaantipäivää oteta lukuun. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavan arkipäivän. Valituskirjelmän voi toimittaa perille henkilökohtaisesti, postitse, sähköpostitse, telekopiona tai lähetin välityksellä. Postittaminen, toimittaminen sähköisesti ja toimittaminen lähetin välityksellä tapahtuvat lähettäjän vastuulla. Valituskirjelmän tulee olla perillä viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Tiedoksisaantipäivän osoittaa tiedoksianto- tai saantitodistus. Milloin kysymyksessä on sijaistiedoksianto, päätös katsotaan tiedoksisaaduksi kolmantena päivänä tiedoksiantotodistuksen osoittamasta päivästä. Milloin päätös on lähetetty postitse saantitodistusta vaatimatta, päätös katsotaan tiedoksisaaduksi seitsemäntenä päivänä päätökseen merkitystä postiinjättöpäivästä, ellei muuta näytetä. Virkakirjeen katsotaan tulleen viranomaisen tietoon saapumispäivänään. Yleistiedoksiannossa tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä ilmoituksen julkaisemisesta virallisessa lehdessä. Valituskirjelmässä on ilmoitettava päätös, johon haetaan muutosta miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi perusteet, joilla muutosta vaaditaan valittajan nimi ja kotikunta, sekä postiosoite ja puhelinnumero, johon asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Valituskirjelmään on liitettävä päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimustensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, jollei valittaja ole valtuuttanut häntä suullisesti Vaasan hallinto-oikeudessa. Asianajajan ja yleisen oikeusavustajan tulee kuitenkin esittää valtakirja ainoastaan, jos hallinto-oikeus niin määrää. Vaasan hallinto-oikeuden käyntiosoite: Vaasan hallinto-oikeus, Korsholmanpuistikko 43, Vaasa postiosoite: Vaasan hallinto-oikeus, PL 204, Vaasa vaihde: telekopio: sähköposti: vaasa.hao@oikeus.fi aukioloaika: klo Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: Valittajalta peritään asian käsittelystä hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksua 260 euroa. Tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.

8 Tämä asiakirja EPOELY/3364/2017 on hyväksytty sähköisesti / Detta dokument EPOELY/3364/2017 har godkänts elektroniskt Ratkaisija Kentala Päivi :54 Esittelijä Venetjoki Elina :36

Prokon Wind Energy Finland Oy Yrittäjänkatu VAASA. Asia. Hankkeen ja ympäristön kuvaus

Prokon Wind Energy Finland Oy Yrittäjänkatu VAASA. Asia. Hankkeen ja ympäristön kuvaus PÄÄTÖS Dnro EPOELY/72/07.04/2013 20.9.2017 Prokon Wind Energy Finland Oy Yrittäjänkatu 13 65380 VAASA Asia Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Isonkyrön kuntaan sijoittuvan Prokon

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Alavuden kaupunkiin sijoittuvan MTY Pyylammen sikalan laajentamishankkeeseen

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Alavuden kaupunkiin sijoittuvan MTY Pyylammen sikalan laajentamishankkeeseen PÄÄTÖS Dnro EPOELY/1406/2017 29.8.2017 MTY Pyylampi Sulkavankyläntie 143 63300 ALAVUS Viite Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston lausuntopyyntö 22.5.2017 Asia Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn

Lisätiedot

Airisto - Velkua Maanmittauslaitos, Esri Finland Liite ELY -keskuksen päätökseen VALITUSOSOITUS Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen saa hakea muutosta valittamalla kirjallisesti

Lisätiedot

CPC Finland Oy Toimitusjohtaja Erik Trast PL Helsinki. Asia. Hankkeen ja ympäristön kuvaus

CPC Finland Oy Toimitusjohtaja Erik Trast PL Helsinki. Asia. Hankkeen ja ympäristön kuvaus PÄÄTÖS Dnro EPOELY/2080/2017 13.9.2017 CPC Finland Oy Toimitusjohtaja Erik Trast PL 533 00101 Helsinki Asia Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Isojoen kuntaan ja Kristiinankaupunkiin

Lisätiedot

Toiminnanharjoittaja esittää selvityksessään, että lupaa ei ole tarpeen tarkistaa.

Toiminnanharjoittaja esittää selvityksessään, että lupaa ei ole tarpeen tarkistaa. Päätös EPOELY/5104/2015 12.2.2018 Julkinen ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukaisesti sekä määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan hakemuksen

Lisätiedot

TOIMINNANHARJOITTAJA. MTY Uusi-Ranta Arto ja Uusi-Ranta Henri Vaasantie HUISSI. Käyntiosoite: Ristimäentie 95, HUISSI

TOIMINNANHARJOITTAJA. MTY Uusi-Ranta Arto ja Uusi-Ranta Henri Vaasantie HUISSI. Käyntiosoite: Ristimäentie 95, HUISSI Päätös EPOELY/3102/2015 19.2.2018 Julkinen ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukaisesti sekä määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan hakemuksen

Lisätiedot

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland Pielavesi-Nilakka Maanmittauslaitos, Esri Finland VALITUSOSOITUS Valitusaika Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siitä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitus on tehtävä kirjallisesti. Määräaika

Lisätiedot

Sandelin Petter Gustav Alexander Nurmon kirkkotie NURMO

Sandelin Petter Gustav Alexander Nurmon kirkkotie NURMO Päätös EPOELY/2023/2016 16.2.2018 Julkinen Sandelin Petter Gustav Alexander Nurmon kirkkotie 15 60550 NURMO ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n

Lisätiedot

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293.

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. 1 Liite1b. Maankäytön vyöhykkeet Ylläs-Aakenustunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy,

Lisätiedot

TOIMINNANHARJOITTAJA. Maatila Vesa Rantala Ookilantie YLISTARO. Käyntiosoite: Mesimäentie 439, Kätkänjoki

TOIMINNANHARJOITTAJA. Maatila Vesa Rantala Ookilantie YLISTARO. Käyntiosoite: Mesimäentie 439, Kätkänjoki Päätös EPOELY/2265/2017 8.12.2017 Julkinen ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukaisesti sekä määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan hakemuksen

Lisätiedot

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ei ole antanut asiasta lausuntoa

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ei ole antanut asiasta lausuntoa PÄÄTÖS KAIELY/425/2018 Kainuu 3.10.2018 ASIA Raasakan voimalaitoksen kalatien rakentamiseen liittyvän työpadon luokittelu, Ii PADON OMISTAJA PVO-Vesivoima Oy Voimatie 23 91100 Ii ASIAN VIREILLETULO Raasakan

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Pvm: Dnro: POPELY/1028/2019

PÄÄTÖS. Pvm: Dnro: POPELY/1028/2019 PÄÄTÖS Pvm: 12.6.2019 Dnro: POPELY/1028/2019 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVAmenettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN HANKILANNEVAN TUULIVOIMAHANKKEESSA HANKE Haapaveden

Lisätiedot

Pyhä-Luoston kansallispuisto

Pyhä-Luoston kansallispuisto LIITE 1 Pyhä-Luoston kansallispuisto Maastoliikennelupaurat Lampivaara HKS-alue Retkeily- ja luontomatkailuvyöhyke Syrjävyöhyke Rajoitusvyöhyke Pyhä-Luosto 1 2 Lampivaara 3 4 1 Yrjölä Moottorikelkka: huoltoajo

Lisätiedot

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91. , Faksi 013 411 342 Muutoksenhakuohje Viranhaltija/lautakunta Ympäristölautakunta Päivämäärä 12.4.2017 Pykälä 35-46 Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen 13.4.2017 Muutoksenhakukiellot :t 35-36, 40-46 Valmistelua

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kehotus BATselvityksen

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kehotus BATselvityksen Päätös EPOELY/2728/2016 21.2.2018 Julkinen ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukaisesti sekä määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan hakemuksen

Lisätiedot

TOIMINNANHARJOITTAJA. Saari Markku ja Saari Jari c/o Saari Markku Ahonkyläntie LUOPA

TOIMINNANHARJOITTAJA. Saari Markku ja Saari Jari c/o Saari Markku Ahonkyläntie LUOPA Päätös EPOELY/3186/2015 26.2.2018 Julkinen ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukaisesti sekä määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan hakemuksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA-menettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAHANKKEESSA

PÄÄTÖS. PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA-menettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAHANKKEESSA PÄÄTÖS Pvm: 29.5.2019 Dnro: POPELY/899/2019 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA-menettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAHANKKEESSA HANKE Haapaveden

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Tuulivoimapuiston rakentaminen Kotkan kaupungissa Rankinsaaren alueelle.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Tuulivoimapuiston rakentaminen Kotkan kaupungissa Rankinsaaren alueelle. PÄÄTÖS KASELY/37/07.04/2010 Kaakkois-Suomi 4.5.2010 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Kotkan Energia Oy PL 232 48101 Kotka HANKE, JOTA PÄÄTÖS

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54 Muutoksenhakuohjeet Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä 13.4.2016 pykälät 39-54 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli

PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli PÄÄTÖS Länsi- ja Sisä-Suomi Nro 204/2019 Dnro LSSAVI/12329/2018 Annettu julkipanon jälkeen 26.8.2019 ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli HAKIJA Tapio Ylelä Mustikkaharjuntie 108 69280

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/276/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/276/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/276/2016 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

MELUA AIHEUTTAVA TOIMINTA Enduromoottoripyöräkilpailu SE-Team Enduro

MELUA AIHEUTTAVA TOIMINTA Enduromoottoripyöräkilpailu SE-Team Enduro Päätös 1 (4) ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisesta tilapäistä melua koskevasta ilmoituksesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ Keravan Motoristiseura ry Piikiventie 7 04250 Kerava MELUA AIHEUTTAVA

Lisätiedot

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Päätös 1 (4) Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Jakelussa mainitut Päätös yksinoikeuden antamisesta hankinnassa PIRELY 2018/4 (), reittipohjaiset joukkoliikennepalvelut yhteysvälillä Pälkäne

Lisätiedot

Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän ja Piehingin alueille.

Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän ja Piehingin alueille. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 31.05.2010 Pohjois-Pohjanmaa Dnro: POPELY/71/07.01/2010 HANKE Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän

Lisätiedot

PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa

PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa Pohjois-Pohjanmaa 15.02.2010 POPELY/17/07.00/2010 PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa HANKE Pyhännän Kurkinevan, Hangasnevan ja Pahanevan turvetuotantohankkeiden

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/1912/2016 23.1.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Vantaan Energia Oy, Lentokentän lämpökeskus Vantaan Energia Oy:n Lentokentän

Lisätiedot

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut -yksikkö on antanut seuraavan päätöksen:

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut -yksikkö on antanut seuraavan päätöksen: KUULUTUS Dnro 1863/5715/2014 Varsinais-Suomi Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut -yksikkö on antanut 4.11.2015 seuraavan päätöksen: Vesistöjen tai vesistönosien

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/1186/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/1186/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/1186/2017 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula PÄÄTÖS Nro 67/07/1 Dnro ISY-2007-Y-141 Annettu julkipanon jälkeen 25.6.2007 ASIA Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula HAKIJA Eero Suomäki Suomäentie

Lisätiedot

PÄÄTÖS Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa VARELY/3068/2018

PÄÄTÖS Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa VARELY/3068/2018 Jakelussa mainitut Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa 1. Päätös Varsinais-Suomen ELY-keskus antaa rautateiden ja maanteiden julkisista henkilöliikennepalveluista annetun Euroopan parlamentin

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/303/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/303/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/303/2016 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

Nekalan lämpökeskus, Tampere

Nekalan lämpökeskus, Tampere Päätös PIRELY/6530/2015 21.02.2018 Julkinen Tampereen Sähkölaitos Oy Voimakatu 17 33100 TAMPERE Nekalan lämpökeskus, Tampere ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan

Lisätiedot

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto OIKAISUVAATIMUS Oikaisuvaatimuskielto VALITUSOSOITUS Valituskielto Pöytäkirjan 10, 11, 14, 15, 22 ja 23 : tehdystä päätöksestä ei kuntalain 91 mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätökset koskevat

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/5911/2015 21.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Fortum Power and Heat Oy, Tapiolan lämpökeskus, Ahertajantie 4 Fortum

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta

Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta Päätös EPOELY/3389/2017 Annettu julkipanon jälkeen 09.01.2018 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta

Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta Päätös EPOELY/2016/2017 Annettu julkipanon jälkeen 16.8.2017 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Toikansuon jätevesipuhdistamon siirtolinja Lappeenranta-Imatra

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Toikansuon jätevesipuhdistamon siirtolinja Lappeenranta-Imatra PÄÄTÖS Dnro KASELY/3/07.04/2011 Kaakkois-Suomi 12.12.2011 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Lappeenrannan Lämpövoima Oy PL 191 53101 Lappeenranta

Lisätiedot

Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön

Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön Ohje 1 (1) Oikaisuohje Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) mukaan hakea muutosta vaatimalla

Lisätiedot

Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan alueelle.

Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan alueelle. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 10.3.2011 Dnro: POPELY/5/07.04/2011 HANKE Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan

Lisätiedot

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Päätös 1 (5) Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Jakelussa mainitut Päätös yksinoikeuden antamisesta hankinnassa PIRELY 2018/3 (), reittipohjaiset joukkoliikennepalvelut yhteysvälillä Huittinen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.6.2013 ASIA HAKIJA Jätteiden hyödyntämistä koskeva ympäristölupahakemus, Kokkola. CrisolteQ Oy PL 286

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710

Lisätiedot

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 05.03.2014 Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k. 7 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2 (6) 05.03.2014 Salassa pidettävä

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden kunta

PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden kunta PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen 17.11.2004 HAKIJA Heinäveden kunta ASIA Kermajärven lauttasalmeen rakennetun moottorikelkkareitin penkereen leventämistä koskevassa päätöksessä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 1.9.2014 34 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 65, 66, 67, 72, 74, 75 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/279/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/279/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/279/2016 21.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Lapuan kaupunkiin sijoittuvan Sikatiimi Oy:n sikalan laajentamishankkeeseen

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Lapuan kaupunkiin sijoittuvan Sikatiimi Oy:n sikalan laajentamishankkeeseen PÄÄTÖS Dnro EPOELY/3324/2017 12.1.2018 Sikatiimi Oy Koskenkatu 5 62100 LAPUA Viite Lausuntopyyntö YVA-menettelyn soveltamistarpeesta olemassa olevan emakkosikalan laajentamista koskevassa hankkeessa 15.12.2017

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/4830/2016 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Keravan lämpövoima Oy, Keravan voimalaitos, Myllykorventie 20 Keravan

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 80 perusteella ELY-keskuksen tulee selvityksen perusteella tehdä arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta.

Ympäristönsuojelulain 80 perusteella ELY-keskuksen tulee selvityksen perusteella tehdä arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta. PÄÄTÖS VARELY/493/2015 26.7.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien päätelmien, ympäristönsuojelulain tai ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 24.1.2019 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA, BROILERTUOTANNON LAAJENNUS, MUSTASAARI

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA, BROILERTUOTANNON LAAJENNUS, MUSTASAARI PÄÄTÖS Dnro EPOELY/3121/2018 16.1.2019 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA, BROILERTUOTANNON LAAJENNUS, MUSTASAARI HANKKEESTA VASTAAVA Maatalousyhtymä Saarimäki Juha, Arto ja

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/12234/2017 25.6.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Borealis Polymers Oy, Petrokemian laitokset, Petrontie 52, Porvoo Borealis

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 Asiat Kiellon peruste 19, 24, 33, 34, 35, 36, 37 Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain

Lisätiedot

Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä pääosa tässä päätöksessä tarkoitetusta alueesta sijaitsee. Toimivaltainen hallinto-oikeus

Lisätiedot

ENERGIAVIRASTO PÄÄTÖS 18/715/2014

ENERGIAVIRASTO PÄÄTÖS 18/715/2014 Rautatienkatu 19 A 15110 Lahti ASIA HAKIJA Lain uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta (1396/2010) 42 :n mukainen tuotantotukitodentajan hyväksymispäätöksen muuttaminen Rautatienkatu

Lisätiedot

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014)

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) PÄÄTÖS PL 110, Ailakinkatu 17 Pvm 25.11.2008 40101 JYVÄSKYLÄ Annettu julkipanon jälkeen Puh. 020 490 110 Dnro KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) 614 273 ASIA Ympäristöluvan siirtäminen HAKIJA Skanska Asfaltti

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti.

PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen 9.6.2004 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys on ympäristölupavirastolle

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4. Antopäivä

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4. Antopäivä ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4 Antopäivä 13.4.2018 Diaarinumero 00714/18/2299 ASIA Valittajat Kunnallisasiaa koskeva valitus, tontin vuokraaminen Jari Vuori, Kuopio Veikko Kataja, Kuopio Päätös,

Lisätiedot

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018 Annettu julkipanon jälkeen 19.11.2018 ASIA Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne HAKIJA Elenia

Lisätiedot

73 Enerkon Ympäristöpalvelut Oy:n hakemus jätteenkäsittelytoiminnan olennaiseen muuttamiseen. Valmistelija / lisätiedot: Pasi Halme

73 Enerkon Ympäristöpalvelut Oy:n hakemus jätteenkäsittelytoiminnan olennaiseen muuttamiseen. Valmistelija / lisätiedot: Pasi Halme Tampere Ote pöytäkirjasta 9/2017 1 (5) 73 Enerkon Ympäristöpalvelut Oy:n hakemus jätteenkäsittelytoiminnan olennaiseen muuttamiseen TRE:4648/11.01.01/2016 Valmistelija / lisätiedot: Pasi Halme Valmistelijan

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 PÄÄTÖS Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 ASIA HAKIJA Kivilammen maankaatopaikan laajennusta koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. PÄÄTÖS Dnro KASELY/8/07.04/2013 Kaakkois-Suomi 14.5.2013 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Palin Granit Oy PL 55 20101 Turku HANKE, JOTA PÄÄTÖS

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS JOUTSAN KUNTA Teknisen lautakunnan lupajaosto OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä perusteet

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus

PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2005 HAKIJAT Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus ASIA Lehtolankosken - Muittarinkosken kalataloudellista kunnostamista

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren

Lisätiedot

Selvitys koskee Sastamalan kaupungissa, osoitteessa Lumiaisentie 11, sijaitsevan lihasikalan ympäristöluvan tarkistamistarvetta.

Selvitys koskee Sastamalan kaupungissa, osoitteessa Lumiaisentie 11, sijaitsevan lihasikalan ympäristöluvan tarkistamistarvetta. Päätös 1(4) Dnro PIRELY/7019/2015 13.10.2017 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa (BAT) koskevien

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91

Lisätiedot

Kainuun prikaati Päätös 1 (3)

Kainuun prikaati Päätös 1 (3) Kainuun prikaati Päätös 1 (3) KAJAANI 18.8.2016 MM17530 Laki puolustusvoimista (22.12.2009/1617) 14 Kainuun prikaatin toimintakäsky 2016 KIINTEISTÖJEN TILAPÄINEN KÄYTTÄMINEN PUOLUSTUSVOIMIEN SOTILAALLISEEN

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA. Maa-ainesten ottohanke Närpiön kaupungissa

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA. Maa-ainesten ottohanke Närpiön kaupungissa PÄÄTÖS Dnro EPOELY/757/2018 20.3.2018 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HANKE Maa-ainesten ottohanke Närpiön kaupungissa HANKKEESTA VASTAAVA ASIAN

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 31.1.2013 ASIA Kemikaalien varastointi- ja käsittelytoimintaa harjoittavan laitoksen ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa

Lisätiedot

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 Oikaisuohje ja valitusosoitus ( 39) Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Ounasjoen alitse Alanivan kohdalla, Kittilä Tepaston Vesihuolto-osuuskunta 99150

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn jätehuoltosuunnitelman määräajan

Lisätiedot

Hakemus päätöksestä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta

Hakemus päätöksestä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta PÄÄTÖS Dnro KASELY/13/07.04/2012 Kaakkois-Suomen ELY-keskus 11.4.2012 11.4.2013 TuuliSaimaa Oy Snellmaninkatu 3 B 53100 LAPPEENRANTA ASIA Hakemus päätöksestä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta

Lisätiedot

Vestia Oy esittää, että vakuuden määrä olisi 312 000 euroa.

Vestia Oy esittää, että vakuuden määrä olisi 312 000 euroa. PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 28.8.2008 Dnro PPO 2005 Y 294 111 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee kaatopaikkatoimintaa. Vestia Oy PL 66, 84101

Lisätiedot

Selvitys koskee Kangasalan kaupungissa, osoitteessa Pakkalantie 356, sijaitsevan broilertilan ympäristöluvan tarkistamistarvetta.

Selvitys koskee Kangasalan kaupungissa, osoitteessa Pakkalantie 356, sijaitsevan broilertilan ympäristöluvan tarkistamistarvetta. Päätös 1(4) PIRELY/7131/2015 1.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa (BAT) koskevien päätelmien

Lisätiedot

ulø1'*- ç- ksi markkinalain 4 luvun l4 :n mukaisen esitteen

ulø1'*- ç- ksi markkinalain 4 luvun l4 :n mukaisen esitteen IF Ë fl 1 (s) Oma Säästöpankki Oyj Hakemuksen 19.10.2018 markkinalain 4 luvun l4 :n mukaisen esitteen ksi Oma Säästöpankki Oyj (hakija) on pyytänyt Finanssivalvontaa hyväksymään laatimansa arvopaperimarkkinalain

Lisätiedot

Inkeri Lilleberg. Simo Nurmi

Inkeri Lilleberg. Simo Nurmi 31.08.2017 Inkeri Lilleberg Simo Nurmi 31.08.2017 31.08.2017 Päätös 1 (3) 1618/781/2017 ÅF-Consult OY Bertel Jungin aukio 9 02600 Espoo Hakija Vireilletulo Päästökaupasta johtuvien epäsuorien kustannusten

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

Toiminta on ympäristölupavelvollista ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 11 a) kohdan perusteella.

Toiminta on ympäristölupavelvollista ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 11 a) kohdan perusteella. PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2008 Dnro PPO 2007 Y 351 113 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen ympäristölupahakemuksen peruuttamisesta. LUVAN HAKIJA Timo Autio Sydänmaantie 47 86710

Lisätiedot

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden

Lisätiedot

Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät ,

Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät , Muutoksenhakuohjeet MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain perusteet valmistelua

Lisätiedot

Lapväärtinjoen ruoppaus sekä valmistelu lupa, Kristiinankaupunki.

Lapväärtinjoen ruoppaus sekä valmistelu lupa, Kristiinankaupunki. PÄÄTÖS 1(4) Tarkkailuohjelman hyväksymisestä Päätös on annettu julkipanon jälkeen 13.7.2018 Dnro EPOELY/2901/2015 ASIA Lapväärtinjoen ruoppaus sekä valmistelu lupa, Kristiinankaupunki. HAKIJA Kristiinankaupunki

Lisätiedot

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 61/2010/1 Dnro LSSAVI/164/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 22.6.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee uutta porsastuotantotoimintaa

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kalajoki LUVAN HAKIJAT Saari Mari ja Tomi Kokkolantie 1132 85180

Lisätiedot

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila. Etelä-Suomi Päätös Nro 60/2011/1 Dnro ESAVI/119/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2011 ASIA Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö 103 402-45-1)

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 21/07/2 Dnro ISY-2007-Y-42 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys

PÄÄTÖS Nro 21/07/2 Dnro ISY-2007-Y-42 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys PÄÄTÖS Nro 21/07/2 Dnro ISY-2007-Y-42 Annettu julkipanon jälkeen 7.3.2007 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Kiinteistöjen myynti ja kauppahinnan käyttäminen, Lieksa. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys

Lisätiedot

PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA. Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012. Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta

PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA. Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012. Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta Lappi PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012 LAPELY/152/07.00/2012 07.00.03 10/2012 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ AA

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.2.2015 valtausoikeuden siirtoa koskeva hakemus.

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.2.2015 valtausoikeuden siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 19.3.2015 8982, 9095 Geologian tutkimuskeskus PL 77 96101 ROVANIEMI VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes)

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSEN (ELY-KESKUS) TOIMIVALTA

ETELÄ-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSEN (ELY-KESKUS) TOIMIVALTA Päätös tarkkailusuunnitelman hyväksymisestä Dnro EPOELY/421/2015 14.11.2018 ASIA Ohranevan (Kauhava) turvetuotantoalueen pöly- ja melutarkkailuohjelman hyväksyminen HAKIJA EPV Bioturve Oy Kirkkopuistikko

Lisätiedot

Rapasaaren rannan täyttämistä koskevassa lupapäätöksessä työn valmistumiselle asetetun määräajan jatkaminen vuoden 2009 loppuun saakka, Lappeenranta.

Rapasaaren rannan täyttämistä koskevassa lupapäätöksessä työn valmistumiselle asetetun määräajan jatkaminen vuoden 2009 loppuun saakka, Lappeenranta. PÄÄTÖS Nro 108/04/2 Dnro ISY-2004-Y-144 Annettu julkipanon jälkeen 1.11.2004 HAKIJAT Lappeenrannan kaupunki, Ratahallintokeskus, Kapiteeli Oyj ja Bonvesta Oy ASIA Rapasaaren rannan täyttämistä koskevassa

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu 1 PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2014 ASIA Kuivajätteen välivarastointi, Oulu HAKIJA Stora Enso Oyj PL 196 90101 Oulu 2 HAKEMUS Stora-Enso Oyj, Oulun tehtaat

Lisätiedot

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen PÄÄTÖS Nrot 1) 9/2013/1 2) 10/2013/1 Etelä-Suomi Dnrot 1) ESAVI/501/04.08/2010 2) ESAVI/275/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2013 ASIA HAKIJA Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan

Lisätiedot

VARAUSPÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN

VARAUSPÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös 3.5.2016 1 (5) Lupatunnus Keliber Oy Toholammintie 496 69600 Kaustinen VARAUSPÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Alkuperäinen päätös Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut

Lisätiedot