Uskomukset ja elämänhallinta (2008)

1 Uskomukset ja elämänhallinta (2008) Keskustelijat Kaarle Kurki- Suonio Heikki Mäntylä Kullervo Rainio 15.4.2008 Kaarle Kurki-Suonio Alustus: TIETEELLISET JA USKONNOLLISET USKOMUKSET ELÄMÄNHALLINNAN VÄLINEINÄ Haja- ajatuksia aiheesta, josta en ymmärrä mitään. Kaarle Kurki-Suonio PRELUDI Minulle on annettu mahdoton otsikko. Jotakin olen elämässäni ehkä oppinut uskomuksista, niin tieteellisistä kuin uskonnollisistakin, mutta elämänhallinnasta en tiedä mitään. Itse en ole koskaan hallinnut elämääni, enkä ymmärrä, mitä tekemistä uskomuksilla on elämänhallinnan kanssa. (Tällä paikalla olemisenikin on osoitus elämänhallinnan puutteesta. Elämänhallinnan ensimmäisiä edellytyksiä on kyky sanoa EI!) Otsikko on myös häpeämättömän tungetteleva, intiimi. Se ikään kuin vaatii minua paljastamaan itseni alastomaksi kaikkien nähdä, kertomaan julki, millaista epätoivoista taistelua olen käynyt tavoittaakseni edes joitakin elämänhallinnan rippeitä, ja mistä ja miten olen yrittänyt löytää niille tukea turhaan. ELÄMÄNHALLINTA Ensimmäiseksi huomaan, etten oikein ymmärrä, mitä ihminen hallitsee, kun hän hallitsee elämäänsä. Minusta tuntuukin helpommalta miettiä, millaisia ovat ihmiset, jotka ovat antaneet minulle vaikutelman hyvästä elämänhallinnasta. Minusta siinä näyttää olevan olennaista, että heillä on

2 jokin kutsumus, päämäärä tai tehtävä, omanarvontuntoa rohjetakseen pitää tehtäväänsä, ja samalla itseään, tarpeellisena, viisautta ymmärtääkseen, miten pitää toimia tehtävän täyttämiseksi, itseluottamusta ja oma tahto niin, että he pystyvät toimimaan tehtävänsä mukaisesti, tietoa, taitoa ja energiaa tavoitteensa toteuttamiseksi ja siinä tarpeellisten tietojen ja taitojen kartuttamiseksi. Tähän sopii metafora elämästä matkana, olkoonkin kulunut klisee. Matkalla on päämäärä. Elämämme matkalla elämänhallinta merkitsee, että meillä on selvä matkasuunnitelma määränpäähän, tieto reiteistä ja aikatauluista, tarkoituksenmukaiset ja riittävät matkavarusteet, tarpeelliset kulkuvälineet ja ajoneuvot käytettävissämme, että osaamme käyttää niitä ja että astumme oikeaan aikaan oikeaan ajoneuvoon. Tällainen elämänhallinta, joka perustuu päämäärään ja tahtoon sen toteuttamiseksi on kuitenkin pelkästään näennäistä. Emme hallitse matkaamme muuta kuin sen verran, että toteutamme omaa osaamme matkustamisesta, selvitämme reitit, hankimme liput, astumme autoon, junaan, laivaan tai lentokoneeseen. Voimme joutua odottamaan vuorokausikaupalla, voimme menettää matkatavaramme, voimme joutua onnettomuuteen, vaikka olisimme kuinka taitavia ajamaan ja vaikka kuinka tarkasti noudattaisimme turvallisuussäännöksiä, ilman, että meillä on mitään mahdollisuutta itse vaikuttaa asiaan. Ulkonaisesti olemme kokonaan sellaisten luonnonvoimien armoilla, joille emme mahda mitään. Olemmehan aika mitättömiä itikoita maailmankaikkeudessa. Näennäisyys on myös sisäistä. Minussa itsessäni kiehuu jatkuva motiivien ristiriita, ikään kuin vain osa minusta tahtoisi pyrkiä elämänhallintaan ja tavoittelemaan päämäärää ja toinen osa vastustaisi, epäilisi, tahtoisi muuta. Elämänhallintamme riippuu omista emootioistamme, mielemme piiloisista tai alitajuisista tekijöistä, vieteistä ja vaistoista. Mielessämme asuu itsetuhoisia elementtejä. Elämänhallinta vaatii moraalia ja moraalista lujuutta, jatkuvaa valitsemista hyvän ja huonon, oikean ja väärän välillä. Riittääkö tahto, energia, moraali jatkuvasti oikeiden valintojen tekemiseen? Hallitseeko siis oikeastaan kukaan elämäänsä missään sellaisessa suhteessa, joka voisi vastata sanan 'elämänhallinta' todellista merkitystä? Minä hetkenä tahansa elämä voi muuttua ratkaisevasti ilman, että meillä on mitään mahdollisuutta vaikuttaa siihen. Vaikka kuinka tuntisin hallitsevani elämääni, kuolen kerran. En tiedä koska, enkä edes halua tietää. Ehkä se päivä on jo tänään tai huomenna. Ennen sitä voin dementoitua. Mitä elämänhallinta merkitsee silloin? Voivatko vanhuuden dementia ja kuolema olla jollakin tavalla 'hallittua siirtymistä' muistin ja toimintakyvyn menetykseen, aistien sammumiseen ja lopulta olemattomuuteen tai 'tuonpuoleiseen'? Parhaimmillaan elämänhallinta voi merkitä enintään valmiutta kaiken sen kohtaamiseen, mitä elämä tuo, myös kuoleman. Ehkäpä ainoa tavoitettavissa oleva elämänhallinta onkin vain kykyä sopeutua olosuhteisiin ja 'elämänsä kohtaloihin', niihin tyytymistä ja pelkojen voittamista. USKOMUKSET

3 Ymmärrän, että tämän sanan valinta illan otsikkoon liittyy siihen, mitä tämän yhteisön keskusteluissa on usein, vieläpä varsin hiljattain, sanottu ikään kuin tiedon määritelmänä Platonia toistaen: "Tieto on perusteltu tosi (tai todeksi) uskomus." En koskaan ole oikein ymmärtänyt tätä. Miten määritelmä voi käyttää sanaa 'tosi'? Jotta tämä sana olisi siinä oikeutettu, meidän pitäisi jo valmiiksi tietää, mikä on totta, tai ainakin, millaiset ovat 'toden' kriteerit. Mutta silloin se palautuu sanaan 'perusteltu', ts. kysymykseen, milloin perustelu on riittävä, jotta voimme asettaa sen toden määrittelyn perustaksi. Jos taas sanotaan 'todeksi uskomus', niin 'uskomus' yksin riittäisi. Eikö uskomus käsitteenä tarkoita yksinkertaisesti sitä, että kuvitellaan jonkin olevan totta? Ei myöskään ole perustelemattomia uskomuksia! Jokaisella on perustelut uskomuksilleen. Ne vain ovat erilaisia, ja niistä ollaan eri mieltä myös tieteessä. Määritelmäksi tämä lausahdus on siten ratkaisevasti puutteellinen! Se ei ota kantaa olennaiseen, tarvittavien perustelujen luonteeseen. Ja kun se ei ota, myös sana 'perusteltu' on siinä tarpeeton. Niinpä siitä jää käteen vain toteamus "tieto on uskomus". Hyvä, olkoon niin! Mutta tämä on vain tiedon olemukseen välttämättä kuuluva luonnehdinta eikä mikään pelkistetty määritelmä, jonka tulisi antaa tiedon tunnistamiselle riittävät kriteerit. Siinä taas on kysymys tarvittavien perustelujen laadusta. Käänteisesti tämä pohdinta merkitsee, että ainakin osa otsikon kysymyksestä palautuu kysymykseen, mitä tieto merkitsee elämänhallinnan välineenä. Millainen tieto auttaa hallitsemaan elämää ja miten? Epäilemättä elämäntehtävän toteuttaminen vaatii tietoa. Tieto myös edesauttaa sopeutumista olosuhteisiin ja voi edistää valmiutta kohtalonsa kohtaamiseen. Mutta kyky sopeutua ja valmius kohdata ovat emotionaalisia, eivät tiedollisia. Tiedolla siis pitää olla emotionaalinen merkitys, ja jotta sillä voisi olla, se on emotionaalisesti koettava varmaksi ja luotettavaksi, siis todeksi. Tieteellä on se maine, että se (yksin) luo varmaa tietoa: "Tiede on osoittanut!" Onko siis tiedon oltava tieteellistä, jotta sillä olisi merkitystä elämänhallinnalle? Tieteellisyys, sen mukaan, mitä olen oppinut sen merkityksestä fysiikassa, edellyttää tiedon perusteluilta kolmea olennaista ominaisuutta, jotka seuraavat tieteellisen käsitteenmuodostuksen etenemisen periaatteista: Perustelun on oltava 1. empiirinen, 2. teoreettinen ja 3. sosiaalinen. 1. Tieto on empiirisesti perusteltua, jos kaikki havaintotieto yhtäpitävästi tukee sitä. 2. Tieto on teoreettisesti perusteltua, kun se on osa ehjää tietorakennetta. Avoimiksi jäävät sanojen 'kaikki' ja 'ehjä' merkitykset. Milloin tiedon voidaan katsoa toteuttavan nämä vaativat määreet? Tätä koskee kolmas kohta: 3. Tieto on sosiaalisesti perusteltua, kun se on 'tiedeyhteisön' yhteisesti hyväksymää. 'Tiedeyhteisö' hyväksyy tiedon, kun se katsoo sen empiiristen ja teoreettisten perustelujen määreiden 'kaikki' ja 'ehjä tietorakenne' toteutuneen riittävästi.

4 Perustelujen ongelma siirtyy näin käsitteeseen 'tiedeyhteisö', mikä se on, ja kysymykseen, milloin yksimielisyys on riittävä? Tiedon ydinmääreitä ovat siis sekä empiirinen että teoreettinen sisäinen konsistenssi ja riittävän laaja yksimielisyys tämän yhtäpitävyyden riittävyydestä. Näin päädytään päättymättömään kysymysten ketjuun: milloin riittävyys on riittävää, milloin riittävyyden riittävyys riittää jne. Näihin ongelmiin sisältyy olennainen siitä, miksi tieteellinenkin tieto on luonteeltaan uskomus. Esitetyt kolme ulottuvuutta koskevat kaiken tiedon perusteluja: 1. Kokemukset ja elämykset ovat luonteeltaan empiirisiä perusteluita. Tieteessä niiden merkitys tiedon perustana kiistetään, ellei niitä voida alistaa toistettaville kontrolloiduille kokeille, joissa niitä voidaan havaita ja mitata. Ne voivat kuitenkin olla hyvinkin vahvoja ja vakuuttavia. 2. Teoreettisia perusteluja vastaa tietojen yhteensopivuus elämässä kohdattujen muiden kokemusten ja elämysten kanssa. 3. Sosiaaliset perustelut muodostuvat siitä, että muilla on samanlaisia kokemuksia ja elämyksiä, jolloin tiedosta tulee jonkin yhteisön yhteistä. Tämä muotoilu johtaa helposti ajatukset monenlaisiin 'epätieteellisiksi' tuomittuihin uskomuksiin. Mutta tämä kaikki koskee itse asiassa kaikkia aivan jokapäiväisiä tietojamme, joiden mukaan elämässä toimimme. Emmehän me järjestä elämäämme ja suunnittele arkisia askareitamme tieteellisyyden vaatimukset täyttävän tiedon varassa. Tässä yhteydessä on olennaista, että nämä tiedon ulottuvuudet koskevat samalla tavalla otsikon kumpaakin osapuolta, yhtä hyvin 'tieteellisiä' kuin 'uskonnollisia uskomuksia'. Olen taipuvainen pitämään, määritelmänomaisesti tietona kaikkia uskomuksia, joiden todellisuudesta olemme vakuuttuneita näillä kolmella tavalla. Raja tieteellisten ja muiden uskomusten välillä on "veteen piirretty viiva" anteeksi taas turvautuminen kuluneisiin kliseisiin. USKOMUKSISTA ELÄMÄNHALLINTAAN? Uskomukset, elämänhallinta ja niiden yhteys ovat äärimmäisen yksityisiä intiimejä kysymyksiä. Esittämäni 'määrittely' sulkee kuitenkin erityisesti pois kaiken 'yksityisen tiedon'. Tiedon on oltava jonkin yhteisön tietoa, yhteisön, joka on yhteisesti vakuuttunut sen 'empiiristen' ja teoreettisten' perusteiden riittävyydestä. Mutta viime kädessä jokainen yksilö ratkaisee itse yksityisesti, mitkä perustelut ovat hänelle vakuuttavia, minkä yhteisön vakuuttuneisuuden hän katsoo voivansa jakaa, mitkä tiedot tai 'uskomukset' hän voi omaksua näennäisen ja kuvitteellisen elämänhallintansa mahdollisiksi välineiksi. Tätä olen tarkoittanut sanoessani, että "jokainen on itse omasta mielestään paras ajattelija". Jokainen on ajattelussaan yksin. Tätä ajattelun vastuuta ei kukaan pääse pakoon. Sen tähden ainoa näkökulma, josta käsin minun on mahdollista tarkastella otsikon kysymystä, on oma henkilökohtainen näkökulmani. Siinä on tämän otsikon tungettelevuus. Se vaatii henkilökohtaisia paljastuksia. Mitä siis voisin ja uskaltaisin sanoa niistä uskomuksista tai

5 tiedoista, uskonnollisista ja tieteellisistä, joista olen itse ehkä saanut näennäisen elämänhallinnan rippeitä. Tunnustan, että elämässäni on sittenkin ollut hetkiä, jolloin minussa on herännyt kuvitelmia päämäärästä, elämäntehtävästä, jopa kutsumuksesta. Välähdyksenomaisesti olen läheisten tuella onnistunut jopa kokemaan jonkinlaista omanarvontuntoa ja itseluottamusta. Joskus jopa oma tahto on pilkahtanut heikosti esiin. Joissakin suhteissa minulla on ollut myös ohimeneviä kuvitelmia tiedoista ja taidoista, joiden avulla olisin voinut toteuttaa tehtävääni, jos moraalini olisi ollut riittävä.. Maailmankuvani on sekä kristillinen että tieteellinen, enkä näe mitään ristiriitaa niiden välillä. Tässä yhteydessä se merkitsee sitä, että 1. vahvasti kokemukselliset ja elämykselliset, 2. sisäisesti riittävän yhtäpitäviltä tuntuvat ja 3. ystävien yhteisön kanssa yhteiset uskonnolliset 'uskomukset', ovat tehneet minulle mahdolliseksi rakentaa elämänhallinnan rippeitä myös tieteellisistä 'uskomuksista', joiden opettamisesta Suomen fysiikanopettajille tuli minulle elämäntehtävä. 'Opettaminen' on tässä väärä sana, mieluumminkin olen pyrkinyt opastamaan sellaiseen oman mielen prosessiin, jossa he voivat itse rakentaa omaa uskomusjärjestelmäänsä niin, että he kokisivat sen perustelluksi kaikissa kolmessa merkityksessä. Käsitykseni siis merkitsee, että elämänhallinnan, vaikkakin näennäisen ja kuvitellun, välttämätön edellytys on oma tahto tavoitteen toteuttamiseen. Tästä seuraa, että tieteellisiin uskomuksiin usein liittyvä usko determinismiin, samoin kuin uskonnollisiin uskomuksiin usein kuuluva fatalismi, loppuun ajateltuina riistävät mahdollisuuden elämänhallintaan. Siksi minulle on ollut tärkeätä ymmärtää, että uskonnollisten uskomusteni mukaan minulla on valta valita, ja että tieteellisten uskomusteni mukaan tieteellisessä tiedossa ei ole mitään, minkä perusteella ihmisen valinnat eivät olisi aitoja valintoja ja mikä voisi estää Jumalaa silti toteuttamasta tahtoaan maailmassa ja minunkin elämässäni. Näin sanoessani tunnen läheistä yhteyttä tässä yhteisössä hyvin tunnettuun prof. K. V. Laurikaisen ajatteluun. Näin, kaiken harhailun jälkeen, päädyn tunnustamaan,

6 että uskomukseni ovat tarjonneet minulle mahdollisuuden elämänhallintaan, siinä näennäisessä ja rajoitetussa mielessä, missä se ylimalkaan on mahdollista, että nämä mahdollisuudet ovat nimenomaan sekä uskonnollisten että tieteellisten uskomusten ansiota eikä elämänhallinnan puutteeni johdu niistä. 16.8.2008 Heikki Mäntylä Hyvä Kullervo ja muut luonnonfilosofit, Lyhyt raportti, kun et päässyt paikalle : Esitelmätilaisuus 15.4.Tieteelliset ja uskonnolliset uskomukset elämänhallinnan välineenä oli elämys. Kiitokset emeritus- professori Kaarle Kurki- Suoniolle ja teologian maisteri, tutkija Aku Visalalle. En yritä referoida tai analysoida esityksiä kokonaisuutena, mutta muutama hajahuomio sallittaneen. Molemmat pysyivät tiukasti otsikon kehyksessä ja puhuivat uskomuksista eivätkä instituutioiden muokkaamista rakenteista eli uskonnoista tai tieteen teorioista. Näin vältyttiin joutumasta teoria- ja oikeaoppisuuskiistoihin vaikka eräät yleisökysymykset hiukan pyrkivätkin laajentamaan tarkastelua näille alueille. Kurki- Suonio pelkisti Platonin tiedon määritelmän: Tieto on hyvin perusteltu tosi (todeksi) uskomus muotoon Tieto on perusteltu uskomus. ja perusteli pelkistyksen erinomaisesti. Samalla hän muistutti, että tieteellisen tiedon eräs kriteeri (muiden joukossa) on, että sen tulee olla tiedeyhteisön hyväksymä. Mielestäni tällainen, sinänsä ymmärrettävä reunaehto, lähentää tiedeyhteisön instituutiona tässä suhteessa uskonnollisten yhteisöjen, ellei ihan veljeksi, niin ainakin serkuksi. Kerettiläiset eivät kummassakaan edusta oikeaa tietoa. Erona on kuitenkin se, että uskonnolliset yhteisöt kuittaavat kritiikin dogmien auktoriteetteihin vedoten, mutta tiedeyhteisöt sen sijaan kiistävät paradigmojensa mahdin väittäen toivottavansa mielihyvin kaikki uudet ideat ja havainnot kriittisen (mutta ennakkoluulottoman?) analyysin arvioitavaksi. Hieno periaate, joka ei valitettavasti aina toteudu. En muista aivan varmasti redusoiko Kurki- Suonio tiedon määritelmän itse asiassa suorastaan muotoon: Tieto on uskomus, mutta kumpikin esitelmöitsijä totesi perusteluihin liittyvät ongelmat merkittäviksi. Millaiset perustelut ovat riittäviä tekemään uskomuksesta tietoa? Tämä on sekä tieteessä että uskonnoissa pohtimisen arvoista. Muistan, kun professori ja rehtori (nykyisin kansleri) Ilkka Niiniluoto piti viime keväänä seurassamme esitelmän aiheesta: Voiko filosofia olla tieteellistä? Uskonnollisista uskomuksista hän totesi mm.: Jos joku väittää Jumalan olevan olemassa, on todistamisen taakka väitteen tekijällä, ei ateistilla. Näin törmätään todistamisen eli perustelujen problematiikkaan. Jos perusteluiksi riittävät juridiikassa käytetyt ns. aihetodisteet (circumstantial evidence) ei liene vaikeaa todistaa Jumalan olemassaolo. Jos sen sijaan edellytetään suoria havaintoja, tehtävä on hankalampi.

7 Kurki- Suonio totesi myös (muistiinpanoni mukaan): Ei ole yksityistä tietoa. Tämä jäi mieleeni hiukan arvoituksellisena väitteenä. Jos se viittasi vain tieteelliseen tietoon (siis tiedeyhteisön hyväksymään), se tietenkin pitää paikkansa, mutta mielestäni jokaisen yksilön mielessä on paljon myös yksityistä tietoa, joka on kiistatta totta. Tiedän, että lähetän kohta tämän s- postin, ja tämä tieto on vain minun tietoni kunnes kerron siitä tai toteutan aikeeni. Yksityinen tieto ei tietysti hyödytä ketään, mutta se onkin jo kokonaan toinen asia. Joku viisas on todennut tiedon ja tavaran eroksi: Jos minulla on omena ja annan sen toiselle, minulla ei ole enää omenaa. Jos minulla on tieto ja kerron sen toiselle, molemmilla on tieto. Aku Visala keskittyi enemmän tieteellisten uskomusten ja uskonnollisten uskomusten vertailuun elämänhallinnan välineinä. Oli hyvä, että hän myös selkeästi kuvaili uskonnollisten uskomusten ja teologian käsitteellisen eron. Tieteellisten ja uskonnollisten uskomusten erilaista roolia elämän hallinnassa selvensivät hauskat esimerkit fiktiivisen Arton elämästä. Miksi Arto opiskelee fysiikkaa? Miksi Arto menee kirkkoon? Motiivit ovat varmasti erilaiset ja näyttää ilmeiseltä, että jälkimmäinen liittyy läheisemmin arkeen ja elämänhallintaan. Tieteelliset uskomukset, vaikka niiden uskotaankin hallitsevan päätöksentekoa ja elämäämme ensisijaisesti, jäävät itse asiassa etäisemmiksi elämänhallinnassa vaikka käytämme insinöörien niistä muokkaamia sovelluksia itsestäänselvyyksinä. Molempien puhujien näkemykseen elämänhallinnan vaikeudesta tai hallinnan illuusiosta oli helppo yhtyä. Kompastuskivinä on yksinkertaisesti liian paljon tuntemattomia epävarmuustekijöitä. Jos siitä huolimatta haluaa hyödyntää hallinnan rippeitä, kuten Kurki- Suonio määritteli omat mahdollisuutensa, on arvomaailma ratkaiseva. Arvot eivät ole hyötypohjaisia ja siten mitattavia (vaikka eräs kuulijoista tarjosikin leikillisellä välihuudolla mittariksi rahaa). Näyttää siltä, että ne joilla oman elämän hallinta ei onnistu, kompensoivat sen pyrkimällä hallitsemaan muiden elämää. Visala, nuorempana miehenä, uskoi ehkä hiukan enemmän mahdollisuuksiinsa hallita elämäänsä, vaikka totesikin oman elämänsä olevan virran vietävänä, mutta joki on kai vienyt kuitenkin oikeaan suuntaan. Minäkin kuvittelen voineeni hiukan ohjailla kulkuani valitsemalla joskus vilkkaammin virtaavia joskus tyvenempiä uomia ja vältellen pahimpia koskia. Ehkäpä satunnaisessa voiman tunnossa yrittäen joskus kauhoa vastavirtaankin. Pahimmat kivet olen ilmeisesti välttänyt tieteellisten ja uskonnollisten uskomusten airoin, ja vene on pysynyt kutakuinkin ehjänä, joko onnen tai kaitselmuksen ansiosta tai molempien. Toivottavasti seuramme internetsivuille tulee esitelmöitsijöiden esitelmärungot. Terveisin ja kevään toivotuksin Heikki Mäntylä 17.4.2008 Kaarle Kurki-Suonio Kiitos, Heikki kauniista sanoistasi haja- ajatusteni johdosta. Pari pikku selvennystä: Pelkistykseni tiedon määritelmään: "Tieto on perusteltu uskomus"

8 jatkui päätelmän luonteisilla toteamuksilla, joiden luonnetta jäit kysymään. Tarkoitukseni oli todeta, että esitetyn määritelmän mukaan "Tieto on uskomus". Tämä ei toki enää ole määritelmän lisäpelkistys vaan vain siihen sisältyvä tiedon olemuksen luonnehdinta. Sen jälkeen ajattelin ääneen, että määritelmä koskee kaikkea tietoa, ei ainoastaan tieteellistä ja että se on olennaisesti vaillinainen määritelmä, koska se ei sano mitään tarvittavien perustelujen laadusta. Tarkastelin sitten lähemmin tarvittavien perustelujen luonnetta ja väitin että tarvitaan aina kolmenlaiset perustelut 1. empiiriset, 2. teoreettiset ja 3 yhteisölliset, joiden merkitystä pohdiskelin vähän eteenpäin. Tähän sisältyi tarjoamani idea siitä, millaista täydennystä tiedon määritelmä kaipaa. Muistat oikein. Sanoin myös: Ei ole yksityistä tietoa. Olet tietysti oikeassa siinä, mitä toteat "yksityisestä tiedosta". Mutta käsittelemäni tiedon määritelmä sulkee "yksityisen tiedon" "varsinaisen tiedon" ulkopuolelle. kauniin kevään toivotuksin Kaarle Kurki- Suonio