Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla. Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2.

Samankaltaiset tiedostot
Kuuleeko kunta, kyläläinen kutsuu. Voimistuvat Kylät/ Rantasalmi Christell Åström erityisasiantuntija

Miten saada eri alueiden ja kuntalaisryhmien ääni tasapuolisesti kuulumaan? Imatra/Voimistuvat Kylät Päivi Kurikka, erityisasiantuntija

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT

Asukkaiden osallistuminen maakuntalaissa

Vaikutusten ennakkoarviointi tulevaisuuden kunnassa - kohti osallistuvaa vaikutusten ennakkoarviointia

Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista

Kuntakenttä myllerryksessä - lähidemokratian tarve vain kasvaa

Miksi kumppanuutta? Suomalaisen yhteiskunnan ja kuntien suuri murros

Uuden kuntalain rakenne ja keskeiset periaatteet. Parlamentaarinen seurantaryhmä

Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet?

Suomalaisen yhteiskunnan

Lähidemokratia ja kuntarakenneuudistus (tiivistelmä)

Demokratiapäivä

Mitä olemme saaneet aikaiseksi Kuntalaiset keskiöön projektissa?

Kunnan sisäinen yhteistyö ja seutukuntayhteistyö

Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa

Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen

Osallisuuden johtaminen ja arviointi

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi

Lähi- vai kaukodemokratia kylien äänenä? Lappeenranta Christell Åström erityisasiantuntija

Kuntaliiton julkaisut Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys

Osallistuminen ja asukasdemokratia. Jenni Airaksinen

Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto Terveiset lain valmistelusta!

Lähidemokratian vahvistaminen

Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö

Osallistaminen kunnissa. Osallisuustyöryhmä Laura Kelhä

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS

Elämää elinvoimaisella alueella

Osallisuuden ja demokratian kehittäminen osana kuntalain kokonaisuudistusta

Osallistavaa kuntaa rakentamassa

Kuntaliiton julkaisut Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen

Kuuluuko kylän ääni kunnassa? Lähidemokratiapäivät/ Pori Christell Åström erityisasiantuntija

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra

Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta

YHTEISTYÖ JA KUMPPANUUS

Kuntarakenteen muuttuminen ja lähidemokratia

YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017

Rinnakkaisseminaari 5. klo Palveluja, demokratiaa ja elinvoimaa - kohti kumppanuutta

Lähidemokratia, yhdistykset ja järjestöt

Sitoumuksemme lähipalveluiden ja vaikuttamisen turvaamiseksi

Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä Katja Syvärinen

Miten julkista sektoria voidaan muuttaa osallisuuden keinoin?

OSALLISUUS JA DEMOKRATIA KIRJASTOJEN NÄKÖKULMASTA VIRPI LAUNONEN

Kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamistavat Manner-Suomen kunnissa 2017

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Alueellisen vaikuttamisen muodot meillä ja muissa pohjoismaissa. Marraskuu 2012 Siv Sandberg

Lähidemokratia miksi ja minkälaista?

Osallisuusohjelma LUONNOS 3.0, KHALL NÄHTÄVILLÄ 30 PV, AJALLA KHALL XX.XX.2019 XX KVALT XX.XX.

Kuntalaiset keskiöön - projektin tausta ja tavoitteet. Projektiverkosto , Kuntatalo

Nykytila punaisella, 8 erillistä kuntaa tulevaisuudessa mustalla, uusi kaupunki vihreällä

Kuntalain uudistus Demokratiajaoston katsaus

Asukkaiden Lappeenranta & Neljäs sektori Positiivinen vaikuttaminen yhteiskuntaan ilman politiikkaa

Viisi syytä hyödyntää osallistuvaa budjetointia. Kuntamarkkinat Ritva Pihlaja asiantuntija, Bartsys Oy

Maaseutuvaikutusten arviointi kuntalaisten osallistamisen välineenä. Kuntalaiset keskiöön seminaari Seija Korhonen, YTR, kansalaistoiminta

Tervetuloa kumppanuuspäivään Kuntatalolle! Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja

USO II hanke rakentamassa uuden sukupolven kuntaorganisaatiota ja johtamista Kuntamarkkinat Erityisasiantuntija Mikko Kenni Oy Audiapro Ab

1. MIKÄ ON OSALLISTUVA VANTAA?

Asukkaiden osallisuus palveluissa - käsitteistä käytäntöön Anne Pyykkönen

Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta

Uusi kuntalaki demokratian ja osallistumisen näkökulmasta - miten verkostotyöllä on voitu vaikuttaa lainvalmisteluun?

Ohjausryhmän seminaari LÄHIDEMOKRATIA JA PÄÄTÖKSENTEKO -RYHMÄTYÖ. Tehtävä 1

Asukkaat maakunta- ja soteuudistuksen keskiöön (AKE)

demokratia Kuinka rakennetaan kestäviä paikallisyhteisöjä? Palvelut, elinvoima ja Vihti

Osallisuus maakunnissa ja niiden valmistelussa

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) 22 Asianro 3546/03.00/2014

Osallisuus maakunnissa ja niiden valmistelussa

Työryhmän väliraportti

Yhdistymisselvityksen tavoitteet

Osallistavaa kuntaa rakentamassa - esimerkkejä maailmalta ja Suomesta

Kuntalain kokonaisuudistus Demokratia

Lähidemokratia Suomessa

Osallisuus maakunnissa ja niiden valmistelussa

Asiakkaan osallisuus palveluissa. Minna Laitila

Liite 2. SWOT-analyysi. Alueellinen vaikuttaminen (= edustuksellinen osallistuminen, toimielimet ja toimivalta) HEIKKOUDET VAHVUUDET

KUNTALAKI - toimielimet ja johtaminen. Arto Sulonen

Työllisyyden hoito osallistuvassa Pudasjärven kaupungissa

Osallisuus maakunnissa ja niiden valmistelussa

Vihdin kunnanvaltuusto Sevón

DEMOKRATIA JA OSALLISTUMINEN -PÄÄTÖKSENTEKO, ASUKASVAIKUTTAMINEN JA PÄÄTÖKSENTEON RAKENNE TYÖRYHMÄN VÄLIRAPORTTI

Osallisuussuunnitelma

Osallistuva budjetointi kunnissa ja maakunnissa

Miksi järjestöjen tulevaisuuden roolista pitää puhua?

kehitä johtamista Iso-Syöte Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki

Jyväskylän kaupungin osallisuusohjelma. Kuntalaistyöpaja

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

MAAKUNTAUUDISTUKSEN OSALLISUUSTYÖINFO Järjestöt meijän maakunnassa järjestöfoorumi

Demokratia kunnassa tavoitteet ja apuvälineet? Demokrati i kommunen mål och verktyg? SEMINARIUM Delaktighet och demokrati = en rättighet!

Kuntalaisten suora osallistuminen ja vaikuttaminen

Kulttuuripolitiikka ja osallisuus

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Uskalla kokeilla ohjelma ja Uskalla kokeilla -kampanja. Terttu Pakarinen, ohjelmapäällikkö Kaija Majoinen, ohjelman omistaja Jari Seppälä, kampanja

Uudenlaista osallisuutta ja aitoa kuulemista: kansalaispaneelista sosiaaliseen mediaan

Transkriptio:

Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2.2013

Kuntademokratian kehittämiselle on jo nyt hyvää pohjaa lainsäädännössä - entä käytännössä? Kehittäminen projekti- ja hankepohjaista niin valtakunnan kuin paikallisellakin tasolla kunnissa Siitä pirstaleisuus, tarvitaan systemaattisempaa ja pitkäjänteisempää otetta Kunnat jakavat tietoa aktiivisesti» mutta kehittävät melko varovaisesti vuorovaikutteisia aloite-, palaute- tai keskustelukanavia ja -foorumeita Kunnat kehittävät palvelujen laatua» mutta eivät vielä käyttäjädemokratiaa tai systemaattisia palautejärjestelmiä 2 22.2.2013

Mistä on kuntademokratia tehty? Lainsäädännön antamat mahdollisuudet ja reunaehdot Kuntaorganisaatioon liittyvät tekijät Kuntademokratiaan vaikuttavia tekijöitä Kuntalaisten oma aktiivisuus /passiivisuus Tieto-taitoperusta Kuntayhteisöllisen ja alueellisen tason tekijät Lähde: Tutkimus- ja kehitysjohtaja Kaija Majoinen, Kunnallistieteen päivät, 1.11.2012 Oulu

Lähivaikuttamisen kehittämiseen kohdistuvat haasteet 2. Jatkuva vuorovaikutus 3. Käyttäjädemokratia 1. Kuntakoon kasvaminen 4. Uuden sukupolven odotukset 5. Sosiaalinen media Mahdolliset rakennemuutokset Demokratian tilan ongelmat / mahdollisuudet

Alueellinen vaikuttaminen osaksi kunnan kokonaisstrategiaa On tärkeää, että kunnat arvioivat, miten ne yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa (mm. järjestöt, kaupunginosat, kylät, yritykset ja maaseudun kehittämiseen liittyvät toimijat) luovat edellytyksiä alueelliselle vaikuttamiselle huomioiden paikalliset olosuhteet. On huomioitava erilaiset lähtökohdat yhteistyön toivetila? Vaikuttavuuden kannalta on olennaista, että alueellisen vaikuttamiseen liittyvät toiminnan tavoitteet ja muodot rakentuvat osaksi kunnan kokonaisstrategiaa. 5 22.2.2013

Kuntarakenteen muutos näkyy maaseudulla Muutoksen myötä erilaistuvissa kunnissa kunnan osaalueiden kehittämisen haasteet nousevat keskeiseksi. Toimintaympäristön muuttuminen monimutkaisemmaksi on suuri haaste myös demokratian toimivuudelle ja asukkaiden äänen kuulumiselle. Kuuluuko maaseudun ääni? Kuntalaisten näkökulmasta päätöksenteko loittonee entisestään Avainasioita tämän muutoksen hallinnassa ovat kunnan kokonaisstrategia, lähidemokratian toimivuus, lähipalvelujen kehittämien ja sitä tukeva käyttäjädemokratia (palvelujen suunnittelu ja arviointi). 6 22.2.2013

Edustuksellisen demokratian kehittäminen suuremmissa kuntayksiköissä 1. Alueellisten näkemysten ja ominaispiirteiden kanavoiminen 2. Alueellisen moniäänisyyden vahvistuminen 3. Valtuutettujen ja kuntalaisten vuorovaikutuksen vahvistuminen Keinoina esitetty mm. kunnanosahallinto ja kunnan sisäiset vaalipiirit 26.4.2012

Lähidemokratian näkökulmia Lähidemokratian yleisin näkökulma Kuntalainen voi vaikuttaa palveluiden sisältöön ja olla päättämässä jopa palveluiden hankinnasta (palveluseteli) Edustuksellinen demokratia Käyttäjädemokratia Lähidemokratia Lähidemokratian suurimmat kehittämisen tarpeet Kuntalaisten kiinnostus Suora vaikuttaminen Kuntalainen kokee, että lähiympäristössä on joku päättävä henkilö, johon voi tarvittaessa ottaa yhteyttä Aloitteet ja kansanäänestykset, lisäksi kysytään kunnan palveluista tai kuntalainen voi ilmaista mielipiteensä alueen kaavasta

Osallisuuskuilu Poliitikkojen kiinnostus/ vaikutusmahdollisuus Kansalaisten kiinnostus/ vaikutusmahdollisuus Ongelman määrittely Asioiden valmistelu Päätös Toimeenpano Tietoosallisuus Suunnitteluosallisuus Päätösosallisuus Toimeenpanoosallisuus

Vaikuttamismahdollisuuksia löytyy onko riittävästi ja osataanko niitä käyttää? Edustuksellinen demokratia on Suomen paikallishallinnon perusta. Edustuksellista demokratiaa täydentämään on erityisesti 1990-luvulla muotoutunut käytäntöjä, joiden kautta kuntalaiset voivat myös suoremmin vaikuttaa päätöksentekoon. Lainsäädännössämme kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet ovat vahvasti esillä ja ne on turvattu myös useissa erityislaeissa. Kuntalain (27 ) mukaan valtuuston on pidettävä huolta siitä, että kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on edellytykset osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Kuntalain kokonaisuudistusta tarvitaan! 10 22.2.2013

Lähivaikuttamisen kehittäminen Kuntalain uudistus Mahdollistavaa, kannustavaa, pakottavaa lainsäädäntöä? Kuntien kokeilut ja käytännöt 26.4.2012

Äänen kuuluminen molemminpuolinen oppimisprosessi Niin edustuksellisen demokratian kuin kuntalaisten suoran osallistumisen edellytyksiä tulee vahvistaa ne eivät ole toisilleen vastakkaisia, vaan toisiaan täydentäviä! Tarvitaan mm.» Kykyä tehdä kompromisseja» Avarakatseisuutta» Uusia ratkaisuja, uutta ajattelutapaa» Tahtoa ja sitoutumista osallistuvaan toimintakulttuuriin» Pitkäjänteisyyttä: tulokset ovat harvoin nopeita» Osaamista ja koulutusta» Innostusta» Realismia» Verkostoitumista ja toisten kokemuksista oppimista» Luottamusta» Pelisäännöistä sopimista 12 22.2.2013

Kuntademokratiaa tulee kehittää kolmella jalalla seisten (Pihlaja 2013) Toimintatavat ja käytännöt Lainsäädännön kehittäminen Suhtautuminen ja asenteet