Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) 22 Asianro 3546/03.00/2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) 22 Asianro 3546/03.00/2014"

Transkriptio

1 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) 22 Asianro 3546/03.00/2014 Lausunnon antaminen kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta Kuntalain kokonaisuudistuksen tavoitteena on uudistaa kuntalaki siten, että siinä otetaan huomioon kuntien muuttuvasta toimintaympäristöstä ja uusista kuntahallinnon rakenteista aiheutuvat muutostarpeet. Uusi kuntalaki korvaisi vuoden 1995 kuntalain. Kuntalaki olisi edelleen kunnan hallintoa, päätöksentekomenettelyä ja taloutta koskeva yleislaki. Uudistuksella pyritään vähentämään erityislainsäädännön tarvetta. Valtiovarainministeriö asetti heinäkuussa 2012 kuntalain kokonaisuudistuksen valmistelua varten parlamentaarisen seurantaryhmän, työvaliokunnan ja neljä valmistelujaostoa: toimielimet ja johtaminen, demokratia-, talous- sekä kunnat ja markkinat -jaostot. Työvaliokunta on vastannut lainvalmistelusta ja koordinoinut valmistelujaostojen työtä. Jaostot ovat kartoittaneet syksyllä 2013 sähköisellä kyselyllä kuntien näkemyksiä ja kannanottoja valmisteltavasta kuntalaista. Hallituksen esitysluonnos on valmisteltu jaostojen työn pohjalta. Valtiovarainministeriö pyytää mennessä lausuntoa kuntalakiluonnoksesta. Lausunnoissa toivotaan käytettävän em. otsikointia tai erittelemään esitetyt huomiot luku- tai pykäläkohtaisesti.

2 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (2) Liitteenä on koonti Nilsiä-neuvottelukunnan kannalta keskeisistä kuntalain pykälistä. Liitteessä näkyy lakiluonnoksen teksti ja yksityiskohtaiset perustelut soveltuvin osin seuraavista pykälistä: lain tarkoitus (1 ) osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet, vaikuttamistoimielimet ja viestintä (22, :t) alueellinen toimielin (37 ) toimielimen päätöksentekotavat, sähköinen kokous ja sähköinen päätöksentekomenettely ( :t) kunnan ilmoitukset ja tietojen saatavuus yleisessä tietoverkossa ( :t). Vaikutusten arviointi Liitteet /2014 Koonti kuntalain kokonaisuudistuksesta Valmistelija Riitta Kokkonen puh etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi Päätösehdotus Talouspäällikkö Riitta Kokkonen Neuvottelukunta toteaa lausuntonaan kaupunginhallitukselle kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta seuraavaa:

3 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (3) Osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet, vaikuttamistoimielimet ja viestintä (22, :t): Osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien kohdalla on hyvä, että korostetaan ja kannustetaan kuntia käyttämään erilaisia vaikuttamis- ja osallistumiskeinoja. Kunnat voivat arvioida käytettäviä keinoja asioiden ja paikallisten olosuhteiden perusteella. mahdollistaa sen, että uudenlaisia osallistumisen keinoja voidaan käyttää. Vaikuttamistoimielimiä lakiluonnoksen mukaan ovat nuorisovaltuusto (26 ) ja vanhusneuvosto (27 ), jotka ovat pakollisia sekä vammaisneuvosto (28 ), joka on vapaaehtoinen. Lakiluonnos tukee eri kuntalaisryhmien vaikuttamisja osallistumismahdollisuuksia. Haasteeksi muodostuu näiden toimielinten kytkeminen kunnan johtamis- ja päätöksentekojärjestelmään. Viestintää koskevassa lakiluonnoksessa (29 ) on otettu huomioon sähköiset toimintatavat. Lakiluonnos on mahdollistava ja jättää kunnalle harkintavaltaa toimintatavoista. Kunnan tiedottamisvelvollisuuden koskeminen kunnan ja kuntakonsernin lisäksi kuntien yhteistoiminta sekä palvelujen järjestämistä ostopalveluna asettaa haasteita kunnan viestinnälle. Päätöksenteon valmistelun avaaminen aikaisempaa enemmän on tärkeää ja kannatettavaa kuntalaisten tiedonsaannin, osallistumisen ja vaikuttamisen kannalta. Alueellinen toimielin (37 ): Alueellista toimielintä koskevaan sääntelyyn ei ole huomautettavaa. Lakiluonnoksessa sääntely on mahdollistavaa ja jättää kunnalle harkintavaltaa, jolloin paikalliset olosuhteet ja tarve on mahdollista ottaa huomioon. Alueellisen toimielimen tehtävinä kunnan päätöksentekoon vaikuttaminen sekä kunnan osa-alueen kehittäminen ovat oikeansuuntaisia. Lakiluonnos mahdollistaa, että alueellisen toimielimen roolina voi olla myös suunnittelu-, palvelu- ja kehittämiskumppanuus, konkreettisia alueen kehittämiseen liittyviä tehtäviä ja lausunnon antomahdollisuus kuntastrategiasta, talousarvion ja suunnitelman valmistelusta sekä asioissa, joiden ratkaisulla voi olla huomattava vaikutus kunnan asukkaiden ja palvelujen käyttäjien elinympäristöön, työntekoon tai muihin olosuhteisiin. Nämä ovat keskeisiä tehtäviä alueellisen toimielimen vaikuttamisen kannalta. Neuvottelukunta toteaa, että kuntalain hallituksen esitysluonnos antaa hyvän pohjan valmistella lähidemokratian Kuopio-malli.

4 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (4) Kunnan ilmoitukset (109 ): Kunnan ilmoitusten julkaisemisen osalta on todettava, että yleisessä tietoverkossa julkaiseminen ei ole riittävää ja ilmoituksia on julkaistava muuallakin kuten kunnan valitsemissa ilmoituslehdissä. Päätös Neuvottelukunta hyväksyi yksimielisesti talouspäällikön ehdotuksen.

5 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (5)

Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta uudeksi kuntalaiksi

Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta uudeksi kuntalaiksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 530/00.04.00/2014 258 Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta uudeksi kuntalaiksi Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja kaupunginlakimies Outi Reinikainen: Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Kuntalakiluonnoksesta lausunnon antaminen

Kuntalakiluonnoksesta lausunnon antaminen Kuntalakiluonnoksesta lausunnon antaminen Kuntalain kokonaisuudistuksen tavoitteena on uudistaa kuntalaki siten, että siinä otetaan huomioon kuntien muuttuvasta toimintaympäristöstä ja uusista kuntahallinnon

Lisätiedot

Kunnanhallitus 196 25.08.2014. Lausunto kuntalain esitysluonnoksesta(ohm. 91) Khall 196 25.8.2014

Kunnanhallitus 196 25.08.2014. Lausunto kuntalain esitysluonnoksesta(ohm. 91) Khall 196 25.8.2014 Kunnanhallitus 196 25.08.2014 Lausunto kuntalain esitysluonnoksesta(ohm. 91) Khall 196 25.8.2014 Valtiovarainministeriö on lähettänyt kunnaille 8.5.2014 päivätyn seuraavasisältöisen kirjeen: Kuntalain

Lisätiedot

Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Lausunto kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta 314/03/2013 Kaupunginhallitus 205 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija: hallintopäällikkö Jarkko Luukkonen Lisätietoja antaja: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

253 Lausunto valtiovarainministeriölle uutta kuntalakia koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta

253 Lausunto valtiovarainministeriölle uutta kuntalakia koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta 1 KH347/ /2014 253 Lausunto valtiovarainministeriölle uutta kuntalakia koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta Kh 25.8.2014 Hallintojohtaja Niemi 21.8.2014 Valtionvarainministeriö on pyytänyt Pirkkalan

Lisätiedot

Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen

Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen Uusi kuntalaki 2015 - Demokratia ja osallistuminen Kuntamarkkinat 10- Mervi Kuittinen Laissa säädettäisiin: Kunnan asukkaiden osallistumisoikeutta koskeva luku (5. luku) kunnan asukkaiden äänioikeudesta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 26/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5506/03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 26/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5506/03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 26/2013 1 (1) 306 Asianro 5506/03.00/2013 Vastaus kuntalain kokonaisuudistusta koskevaan kyselyyn Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelman mukaan hallitus toteuttaa koko

Lisätiedot

Luonnos uudeksi kuntalaiksi Asukkaiden osallistumisoikeudet

Luonnos uudeksi kuntalaiksi Asukkaiden osallistumisoikeudet Luonnos uudeksi kuntalaiksi Asukkaiden osallistumisoikeudet Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto Tampere 15.5.2014 Riitta Myllymäki johtava lakimies 1 Kuntalain valmisteluaikataulu Hallituksen esitysluonnos

Lisätiedot

Kuntalain muutoskuulumisia. Valtuuston tietoisku Kaupunginsihteeri Jouni Majuri

Kuntalain muutoskuulumisia. Valtuuston tietoisku Kaupunginsihteeri Jouni Majuri Kuntalain muutoskuulumisia Valtuuston tietoisku Kaupunginsihteeri Jouni Majuri Kuntalain kokonaisuudistus Kuntarakenneuudistus muodostaa perustan kuntalain kokonaisuudistukselle. Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta

Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta Kenen osallisuus?-seminaari 2.9.2014 Neuvotteleva virkamies Inga Nyholm Kuntalain valmisteluaikataulu Hallituksen esitysluonnos kuntalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

Uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää

Uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää Uusi kuntalaki Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää Kuntalain uudistamisen tavoitteet TALOUDEN KESTÄVYYS Kunnan toiminnan taloudellisen kestävyyden turvaaminen Pitkän aikavälin vastuunkannon korostaminen päätöksenteossa

Lisätiedot

kokonaisuudistus - Työryhmän esitys Hyvä neuvottelukunta 11.6.2014 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu 17.6.2014

kokonaisuudistus - Työryhmän esitys Hyvä neuvottelukunta 11.6.2014 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu 17.6.2014 Kuntalain kokonaisuudistus - Työryhmän esitys Hyvä neuvottelukunta 11.6.2014 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu Kuntalain valmistelun organisointi Hallinnon ja aluekehityksen ministeriryhmä Parlamentaarinen

Lisätiedot

Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet?

Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet? Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet? Salon kansalaisopisto & Kylien Salo 25.9.2014 Siv Sandberg, Åbo Akademi siv.sandberg@abo.fi Kuntalaisten

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi kuntalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. 3.10.2014 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen

Luonnos hallituksen esitykseksi kuntalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. 3.10.2014 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen Luonnos hallituksen esitykseksi kuntalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 3.10.2014 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen Sääntely- ja toimintaympäristön muutokset vuoden 1995 jälkeen EU jäsenyys (julkiset

Lisätiedot

Osallisuus ja vaikuttaminen kuntalaissa alkaen (2017)

Osallisuus ja vaikuttaminen kuntalaissa alkaen (2017) Osallisuus ja vaikuttaminen kuntalaissa alkaen (2017) 2018-2021 sääntöjen tarkoituspykälässä 1 valtuuston vastuu ov-keinoista 22 -aloiteoikeus 23 -kansanäänestysaloite 24-25 - vaikuttamiselimet (vanhusneuvosto)

Lisätiedot

Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö

Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö Kuntalain uudistamisen tavoitteet TALOUDEN KESTÄVYYS Kunnan toiminnan taloudellisen kestävyyden turvaaminen

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 176

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 176 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 176 Kunnanhallitus 18.08.2014 AIKA 18.08.2014 klo 17:00-18:45 PAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 90 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Kuntalain kokonaisuudistus. Sari Raassina Valtiosihteeri, valtiovarainministeriö 29.10.2013

Kuntalain kokonaisuudistus. Sari Raassina Valtiosihteeri, valtiovarainministeriö 29.10.2013 Kuntalain kokonaisuudistus Sari Raassina Valtiosihteeri, valtiovarainministeriö 29.10.2013 Kuntarakennelaki Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämis -laki Kuntien valtinosuusja rahoitusjärjestelmän uudistaminen

Lisätiedot

Kuntalain uudistus Demokratiajaoston katsaus

Kuntalain uudistus Demokratiajaoston katsaus Kuntalain uudistus Demokratiajaoston katsaus Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto Kuntatalo 26.11.2013 Riitta Myllymäki Johtava lakimies, demokratiajaoston sihteeri 1 Demokratiajaoston asiakokonaisuudet

Lisätiedot

Kuntakenttä myllerryksessä - lähidemokratian tarve vain kasvaa

Kuntakenttä myllerryksessä - lähidemokratian tarve vain kasvaa Kuntakenttä myllerryksessä - lähidemokratian tarve vain kasvaa Suuri lähidemokratiailta 3.9.2014 Lohja, Laurentius sali erityisasiantuntija Päivi Kurikka Suomen Kuntaliitto Kuntalaki ja kuntalaisten osallistuminen

Lisätiedot

Lausunnon antaminen kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta

Lausunnon antaminen kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta Miehikkälän kunnanhallitus 117 11.08.2014 Lausunnon antaminen kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta 1/00.000/2013 Khall 117 Kuntalain kokonaisuudistuksen tavoitteena on uudistaa kuntalaki siten, et

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta. Valmistelu: kaupunginlakimies Matti Rask 11.8.

Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta. Valmistelu: kaupunginlakimies Matti Rask 11.8. Kaupunginhallitus 228 25.08.2014 Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta 361/00.04.00/2013 Kaupunginhallitus 228 Valmistelu: kaupunginlakimies Matti Rask 11.8.2014

Lisätiedot

KUNTALAKI - toimielimet ja johtaminen. Arto Sulonen

KUNTALAKI - toimielimet ja johtaminen. Arto Sulonen KUNTALAKI - toimielimet ja johtaminen Arto Sulonen Uudistuksen organisointi Parlamentaarinen seurantaryhmä, pj. hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Työvaliokunta, pj. ylijohtaja Päivi Laajala,

Lisätiedot

Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 216 26.08.2014

Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 216 26.08.2014 Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 216 26.08.2014 Sipoon kunnan lausunto hallituksen esitysluonnoksesta kuntalaiksi / Sibbo kommuns utlåtande över utkastet till en regeringsproposition om kommunallagen 689/03/2014

Lisätiedot

Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä

Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä Valtakunnalliset vammaisneuvostopäivät 14.12.2017 Suvi Savolainen 1 15.12.2017 Etunimi Sukunimi Kunnalliset vammaisneuvostot 2 15.12.2017

Lisätiedot

Kuntien tarjoamat osallistumis- ja vaikuttamistavat kuntalaisille

Kuntien tarjoamat osallistumis- ja vaikuttamistavat kuntalaisille Kuntien tarjoamat osallistumis- ja vaikuttamistavat kuntalaisille Ennakkotuloksia kuntalaisten osallistumista ja vaikuttamista kunnissa nykyisellä valtuustokaudella kartoittavasta faktakyselystä 2015 Kuntamarkkinat

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 28 Asianro 3199/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 28 Asianro 3199/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) 28 Asianro 3199/14.03.00/2014 Lausuntopyyntö Kuopion maaseutuohjelmaluonnoksesta 2014-2020 Maaseudun kehittämistoimia ohjaamaan on Kuopioon kaupunginhallitus nimennyt

Lisätiedot

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa Sakari Kela 14.9.2017 Kunnan olemassaolon tarkoitus? Edellytysten luominen kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumisen ja vaikuttamisen toteutumiselle.

Lisätiedot

Ehdotetut muutokset ovat kannatettavia.

Ehdotetut muutokset ovat kannatettavia. 1 Alavieskan kunta 26.8.2014 Pappilantie 1 85200 Alavieska Valtiovarainministeriö Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta kuntalaiksi Alavieskan kunnanhallitus on 25.8.2014 päättänyt antaa asiassa seuraavan

Lisätiedot

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen; Kunnanhallitus 176 28.06.2017 Kunnanhallitus 328 13.12.2017 Kunnanhallitus 6 10.01.2018 Kunnanhallitus 26 31.01.2018 Kunnanhallitus 96 28.03.2018 Kunnanhallitus 159 06.06.2018 KUNTASTRATEGIAN LAATIMINEN

Lisätiedot

Uusi kuntalaki on tarkoitettu tulemaan voimaan

Uusi kuntalaki on tarkoitettu tulemaan voimaan Kaupunginhallitus 214 01.09.2014 Lausunto kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta 551/00.04.00/2014 KH 214 Valmistelija: hallintojohtaja Kristina Lönnfors Valtiovarainministeriö on pyytänyt kunnilta lausuntoa

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Kaupunginhallitus NOKIAN KAUPUNGIN LAUSUNTO KUNTALAIN HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA.

NOKIAN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Kaupunginhallitus NOKIAN KAUPUNGIN LAUSUNTO KUNTALAIN HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA. Kaupunginhallitus 1.9.2014 1 KAN/154/2012 281 NOKIAN KAUPUNGIN LAUSUNTO KUNTALAIN HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA Kuntalain kokonaisuudistuksen tavoitteena on uudistaa kuntalaki siten, että siinä otetaan

Lisätiedot

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista 12.11.2013 Page 1 Demokratian ja osallisuuden taustatekijät

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (5) 5 Lausunto pormestarin ja alueellisten toimielinten suoria vaaleja koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta HEL 2015-005013 T 03 00 00 Esitysehdotus esittää

Lisätiedot

Uuden kuntalain rakenne ja keskeiset periaatteet. Parlamentaarinen seurantaryhmä 10.9.2013

Uuden kuntalain rakenne ja keskeiset periaatteet. Parlamentaarinen seurantaryhmä 10.9.2013 Uuden kuntalain rakenne ja keskeiset periaatteet Parlamentaarinen seurantaryhmä 10.9.2013 Kuntalaisten kaupunkinäkymä Yksityinen palveluntuottaja Sairaanhoitopiiri Kuntayhtymät Maakunnat, seudut ym. yhteistyö

Lisätiedot

Elämää elinvoimaisella alueella

Elämää elinvoimaisella alueella Pitäjäntupa Vahva henki ja elävä yhteisö Paikallinen vetovoima Paikallinen työntövoima Elämänuskon infravaunut Perustana peruskunta Elämää elinvoimaisella alueella 5.6.2014 Page 1 ELINVOIMAISET PAIKALLISYHTEISÖT

Lisätiedot

Loimaan kaupunki Liite: Kh Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio alkaen

Loimaan kaupunki Liite: Kh Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio alkaen 1 Loimaan kaupunki Liite: Kh 19.12.2016 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen 1. Valmistelun ja päätöksenteon aikataulu 2. Toimielimet Toimielin- ja luottamushenkilöorganisaatio on

Lisätiedot

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista Jarkko Majava FCG Konsultointi 18.12.2013 Page 1 Demokratian

Lisätiedot

Osallistuminen, vaikuttaminen ja päätöksenteon läpinäkyvyys uusi kuntalaki ja demokratia

Osallistuminen, vaikuttaminen ja päätöksenteon läpinäkyvyys uusi kuntalaki ja demokratia Osallistuminen, vaikuttaminen ja päätöksenteon läpinäkyvyys uusi kuntalaki ja demokratia Neuvotteleva virkamies, HT Inga Nyholm Valtiovarainministeriö Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki Edustuksellisen

Lisätiedot

Hallintojohtaja Anne Laukkanen

Hallintojohtaja Anne Laukkanen VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Pöytäkirja Nro 13/2014 Kaupunginhallitus 1 Kokousaika 25.8.2014 klo 14.00 15.32 Kokouspaikka Kaupungintalo, hallituksen kokoushuone Päätöksentekijät Järvinen Pekka Nurmo Mikko Alanko

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Nilsiä-neuvottelukunta Asianro 833/ /2014. Kaupunginhallitus 14.4.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Nilsiä-neuvottelukunta Asianro 833/ /2014. Kaupunginhallitus 14.4. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (1) 23 Asianro 833/00.01.01/2014 Valtuustoaloite/lähidemokratiaan Kuopio-malli historia Kaupunginhallitus 14.4.2014 142: Valtuustoaloite 3.2.2014 Kokoomuksen valtuustoryhmä,

Lisätiedot

Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto Terveiset lain valmistelusta!

Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto Terveiset lain valmistelusta! Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto Terveiset lain valmistelusta! Nyholm Inga, VM 29.8.2013 Ajankohtaista kuntalakiuudistuksesta Hallinnon ja aluekehityksen ministeriryhmä linjasi lakiuudistuksen jatkovalmistelua

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (8) Nilsiä-neuvottelukunta 07.05.2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (8) Nilsiä-neuvottelukunta 07.05.2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (8) Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-16:00 Paikka Nilsiän virastotalo, kokoushuone 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Savolainen, puheenjohtaja Jaakko

Lisätiedot

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palveluja kuntarakenneselvitys

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palveluja kuntarakenneselvitys Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palveluja kuntarakenneselvitys Demokratiatyöryhmän esitykset kuntayhteistyön tiivistämisestä 29.9.2014 28.11.2014 Page 1 Työryhmän esitykset 1. Kuntalaisten osallisuus

Lisätiedot

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05.

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05. Nuorisolautakunta 3 5.03.07 Kunnanhallitus 5 7.03.07 Kunnanhallitus 55 0.05.07 Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 4/.05.00/07 Nuorisolautakunta 5.03.07 3 Kuntalaki (40/05) velvoittaa kuntia huolehtimaan

Lisätiedot

JUUPAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 19.8.2014 liite n:o 4

JUUPAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 19.8.2014 liite n:o 4 JUUPAJOEN KUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA UUDEKSI KUNTALAIKSI Juupajoen kunta antaa seuraavan lausunnon hallituksen esitysluonnoksesta uudeksi kuntalaiksi: Kunnan toiminnan käsite (6 ) 1

Lisätiedot

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys 6.5.2014 Jarkko Majava (yhteyshenkilö) Johtava konsultti, FCG Konsultointi Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 22.5.2014 Page 1 Kuntarakenneselvityksen

Lisätiedot

Kaupunginkanslian lakimiehen lausuntopyyntö kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta. Tarkastuslautakuntaa koskevista ehdotuksista (122 )

Kaupunginkanslian lakimiehen lausuntopyyntö kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta. Tarkastuslautakuntaa koskevista ehdotuksista (122 ) 1 (5 27.6.2014 Kaupunginkanslia Johanna Alatalo Kaupunginkanslian lakimiehen lausuntopyyntö kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta LAUSUNTO KUNTALAKILUONNOKSESTA Valtiovarainministeriö on pyytänyt Lappeenrannan

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä maakuntalaiksi (HE 15/2017) eduskunnan hallintovaliokunta puheenjohtaja Kimi Uosukainen

Asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä maakuntalaiksi (HE 15/2017) eduskunnan hallintovaliokunta puheenjohtaja Kimi Uosukainen Asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä maakuntalaiksi (HE 15/2017) eduskunnan hallintovaliokunta 5.5.2017 puheenjohtaja Kimi Uosukainen YLEISTÄ Lausunnossa hallituksen esitystä maakuntalaiksi tarkastellaan

Lisätiedot

Vetelin kunnanhallitus antaa kuntalakiluonnoksesta alla oleviin lakiluonnoksen kohtiin seuraavan lausunnon:

Vetelin kunnanhallitus antaa kuntalakiluonnoksesta alla oleviin lakiluonnoksen kohtiin seuraavan lausunnon: Valtionvarainministeriö Lausunto kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta Viite: Lausuntopyyntö VM065:00/2012 Vetelin kunnanhallitus antaa kuntalakiluonnoksesta alla oleviin lakiluonnoksen kohtiin seuraavan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014

Lisätiedot

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Nuorisolautakunta 3 5.03.07 Kunnanhallitus 5 7.03.07 Kunnanhallitus 55 0.05.07 Kunnanvaltuusto 56 9.05.07 Nuorisovaltuuston perustaminen 4/.05.00/07 Nuorisolautakunta 5.03.07 3 Kuntalaki (40/05) velvoittaa

Lisätiedot

Luottamushenkilöjärjestelmän uudistamista valmistelleen työryhmän esitykset

Luottamushenkilöjärjestelmän uudistamista valmistelleen työryhmän esitykset Kouvolan kaupunki Luottamushenkilöjärjestelmätyöryhmä 11.6.2015 Luottamushenkilöjärjestelmän uudistamista valmistelleen työryhmän esitykset 1. Yleistä Kaupunginhallitus asetti 12.1.2015 työryhmän valmistelemaan

Lisätiedot

Kuntalain kokonaisuudistus Demokratia

Kuntalain kokonaisuudistus Demokratia Kuntalain kokonaisuudistus Demokratia Paikallisdemokratian viikko 14.-20.10.2013 Tiedotustilaisuus Kuntatalossa 14.10.2013 Riitta Myllymäki Johtava lakimies, demokratiajaoston sihteeri 1 Kuntalain kokonaisuudistuksen

Lisätiedot

Askolan kunta kiinnittää huomionsa erityisesti seuraaviin seikkoihin:

Askolan kunta kiinnittää huomionsa erityisesti seuraaviin seikkoihin: LAUSUNTO KUNTALAIN HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA KHALL 06.08.2014 Valmistelija: kunnanjohtaja Kuntalain kokonaisuudistuksen tavoitteena on uudistaa kuntalaki siten, että sii nä otetaan huomioon kuntien

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (1) 250 Asianro 5922/00.01.01/2016 Ylimääräinen asia / Savo-Pielisen jätelautakunnan johtosäännön muuttaminen historia (asianumerolta 2388/2016) Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Katsaus maakuntien erityisryhmien vaikuttamistoimielinten oppaan suunnitteluun

Katsaus maakuntien erityisryhmien vaikuttamistoimielinten oppaan suunnitteluun Katsaus maakuntien erityisryhmien vaikuttamistoimielinten oppaan suunnitteluun Hankekoordinaattori Heli Väisänen II Järjestötyöpaja, Rauma 22.11.2017 Liittyy maakunta- ja sote-uudistukseen perustetaan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (10) Omistajaohjausjaosto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (10) Omistajaohjausjaosto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 16:45-18:50 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Leila Savolainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö on pyytänyt lausumaan erityisesti seuraavista kysymyksistä:

Valtiovarainministeriö on pyytänyt lausumaan erityisesti seuraavista kysymyksistä: TYRNÄVÄN KUNNAN LAUSUNTO KUNTALAIN HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA Valtiovarainministeriö on pyytänyt lausumaan erityisesti seuraavista kysymyksistä: - kunnan toiminnan käsitteestä (6 ) Vastaus: Tällä hetkellä

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara mahdollisuus > asenteista on aloitettava! - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (16) Jukka Savolainen, puheenjohtaja. Jaakko Leskinen, varapuheenjohtaja

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (16) Jukka Savolainen, puheenjohtaja. Jaakko Leskinen, varapuheenjohtaja Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1 (16) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 14:00-15:25 Paikka Nilsiän virastotalo, kokoushuone 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Savolainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö (VM065:00/2012) kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta

Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö (VM065:00/2012) kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta Suonenjoen kaupunki Keskuskatu 3 77600 Suonenjoki Valtiovarainministeriö Snellmaninkatu 1 A 00023 Valtioneuvosto Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö (VM065:00/2012) kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta

Lisätiedot

Demokratiapäivä

Demokratiapäivä Demokratiapäivä 13.10.2015 Teemasessio 2:Edustuksellisen ja suoran demokratian muodostama kokonaisuus - miten niiden johtaminen ja kehittäminen vaikuttaa toisiinsa ja miten niitä kehitetään samanaikaisesti?

Lisätiedot

Kuntalain uudistus. Toimielimet ja johtaminen jaosto Kuntamarkkinat Kuntatalo Heikki Harjula

Kuntalain uudistus. Toimielimet ja johtaminen jaosto Kuntamarkkinat Kuntatalo Heikki Harjula Kuntalain uudistus Toimielimet ja johtaminen jaosto Kuntamarkkinat Kuntatalo 11.9.2013 Heikki Harjula 1 Kuntalain kokonaisuudistuksen organisointi Hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmä HALKE johtaa»

Lisätiedot

Uusi kuntalaki: Miten sähköisiä toimintatapoja edistetään? Katariina Huikko, lakimies Kuntalaki uudistuu seminaari Kuntatalo 3.6.

Uusi kuntalaki: Miten sähköisiä toimintatapoja edistetään? Katariina Huikko, lakimies Kuntalaki uudistuu seminaari Kuntatalo 3.6. Uusi kuntalaki: Miten sähköisiä toimintatapoja edistetään? Katariina Huikko, lakimies Kuntalaki uudistuu seminaari Kuntatalo 3.6.2014 Tavoitteena Ajasta ja paikasta riippumattoman päätöksenteon mahdollistaminen

Lisätiedot

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Demokratiatyöryhmän pohdintoja ja linjauksia 13.8.2014 9.10.2014 Page 1 Uudistuksen tavoitteita Kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen Poliittisen johtamisen

Lisätiedot

233 Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro11/2014 Kunnanhallitus 18.8.2014

233 Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro11/2014 Kunnanhallitus 18.8.2014 233 Kosken Tl kunta Nro11/2014 Kokousaika Maanantai 18.8.2014 kello 18.00 18.45 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla läsnä poissa olleet jäsenet Tuominen Heikki pj. x Vaparanta Heikki

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja Kokoustiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja Kokoustiedot Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (16) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-17:05 Paikka Nilsiän virastotalo, kokoushuone 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Savolainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Esitys hallitukselle Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Kuntaliiton hallitus 20.4.2011 8. Kokoava rakenneuudistus luo selkeän perustan uudelle, jäsentävälle kuntalaille 1. Vuosina 2013-2016

Lisätiedot

Uuden kuntalain pykäläehdotukset - millaisia uusia ehdotuksia pykäliksi on tulossa demokratian ja poliittisen johtamisen näkökulmista?

Uuden kuntalain pykäläehdotukset - millaisia uusia ehdotuksia pykäliksi on tulossa demokratian ja poliittisen johtamisen näkökulmista? Uuden kuntalain pykäläehdotukset - millaisia uusia ehdotuksia pykäliksi on tulossa demokratian ja poliittisen johtamisen näkökulmista? Millaisia vaikutuksia niillä voi olla kuntien toimintaan? Inga Nyholm,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Lähidemokratiajaosto Asianro 5348/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Lähidemokratiajaosto Asianro 5348/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Juankosken pitäjäraati 9 15.8.2017 14 Asianro 5348/02.05.01.00/2017 Juankosken Ruukki ry:n yhdistymisavustuksen käytöstä tehdyn esityksen käsitteleminen Päätöshistoria

Lisätiedot

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Kunnanhallitus 00 0.03.07 Vanhusneuvosto 4 09.05.07 Kunnanhallitus 80 5.05.07 Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 16/2014 Kunnanhallitus. Maanantai 18.8.2014 klo 17.00 18.30. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 16/2014 Kunnanhallitus. Maanantai 18.8.2014 klo 17.00 18.30. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 16/2014 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 18.8.2014 klo 17.00 18.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

Demokratia kunnassa tavoitteet ja apuvälineet? Demokrati i kommunen mål och verktyg? SEMINARIUM Delaktighet och demokrati = en rättighet! 10.11.

Demokratia kunnassa tavoitteet ja apuvälineet? Demokrati i kommunen mål och verktyg? SEMINARIUM Delaktighet och demokrati = en rättighet! 10.11. Demokratia kunnassa tavoitteet ja apuvälineet? Demokrati i kommunen mål och verktyg? SEMINARIUM Delaktighet och demokrati = en rättighet! 10.11.2015 Marianne Pekola-Sjöblom Tutkimuspäällikkö - Forskningschef

Lisätiedot

Maakunnan hallinto, toimielimet ja johtaminen. Hallintovaliokunta Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM

Maakunnan hallinto, toimielimet ja johtaminen. Hallintovaliokunta Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM Maakunnan hallinto, toimielimet ja johtaminen Hallintovaliokunta 24.3.2017 Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 23.3.2017 Maakuntavaltuusto Asema maakunnassa vastaa pääosin valtuuston asemaa kunnassa Vastaa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (11) Nilsiä-neuvottelukunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (11) Nilsiä-neuvottelukunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 14:00-15:25 Paikka Nilsiän virastotalo, kokoushuone 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Savolainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Lisätietojen antaja: hallintopäällikkö Matleena Mikkonen, puh tai sähköposti

Lisätietojen antaja: hallintopäällikkö Matleena Mikkonen, puh tai sähköposti Kaupunginhallitus 239 23.10.2017 Vammaisneuvoston asettaminen ja neuvoston jäsenistä päättäminen 184/00.00.01/2017 Kaupunginhallitus 23.10.2017 239 Esittelijä: kaupunginjohtaja Marko Järvenpää Lisätietojen

Lisätiedot

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Vammaisneuvosto 3 5.04.07 Kunnanhallitus 79 5.05.07 Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta 0.03.07 9 Perusturvan

Lisätiedot

Demokratia ja osallistumisoikeudet maakuntalaissa

Demokratia ja osallistumisoikeudet maakuntalaissa Demokratia ja osallistumisoikeudet maakuntalaissa Demokratiapäivä 17.10.2017 Rinnakkaisseminaari 3: Maakunnat ja demokratia Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö 1 Maakuntavaalit Hallitusohjelman

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Kaupunginhallitus

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Kaupunginhallitus Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (6) Juankosken pitäjäraati 9 15.8.2017 Lähidemokratiajaosto 14 28.8.2017 Kaupunginjohtajan johtoryhmä 22 26.9.2017 122 Asianro 5348/02.05.01.00/2017 Juankosken Ruukki

Lisätiedot

Maakunnallinen vanhusneuvosto

Maakunnallinen vanhusneuvosto Maakunnallinen vanhusneuvosto Pirkanmaan vanhusneuvostojen tapaaminen 13.10.2016 Lempäälä Raija Moilanen Tampereen vanhusneuvosto Maakunnan vaikuttamistoimielimet ( lausunnolla oleva Maakuntalaki 26 )

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 765/ /2019

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 765/ /2019 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2019 1 (1) Lähidemokratiajaosto 3 18.2.2019 Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 21 20.3.2019 115 Asianro 765/00.01.01/2019 Pitäjäraatitoiminnan arviointi ja toiminnan raportti

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Hyviä osallisuuskäytäntöjä Suomessa

Hyviä osallisuuskäytäntöjä Suomessa Hyviä käytäntöjä Suomessa Kuntatalo 14.3.2017 Ritva Pihlaja Mitä lainsäädännössä sanotaan osallisuudesta? Maakuntalaki HE 2.3.2017 Maakuntien ylin päätösvalta on maakuntavaltuustolla ja maakuntahallituksella.

Lisätiedot

Osallisuuden ja demokratian kehittäminen osana kuntalain kokonaisuudistusta

Osallisuuden ja demokratian kehittäminen osana kuntalain kokonaisuudistusta Osallisuuden ja demokratian kehittäminen osana kuntalain kokonaisuudistusta Jyväskylän erityinen kuntajakoselvitys Selvitysryhmän 6. kokous 10.12.2013 Hankasalmi Anni Antila, FCG Konsultointi Oy Jyväskylän

Lisätiedot

Uuden kuntalain täytäntöönpano Lähteenä KL:n / Kirsi Monosen kalvot. KUJO Sakari Kela Lakimies

Uuden kuntalain täytäntöönpano Lähteenä KL:n / Kirsi Monosen kalvot. KUJO Sakari Kela Lakimies Uuden kuntalain täytäntöönpano Lähteenä KL:n / Kirsi Monosen kalvot KUJO 23.2.2016 Sakari Kela Lakimies Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset 1 Voimaan 1.5.2015. Merkittävää osaa laista eli toimielimiä, johtamista,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (11) Nilsiä-neuvottelukunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (11) Nilsiä-neuvottelukunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-17:00 Paikka Nilsiän virastotalo, kokoushuone 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Savolainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (11) Tarkastuslautakunta 2 28.05.2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (11) Tarkastuslautakunta 2 28.05.2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (11) Kokoustiedot Aika tiistai klo 12:00-13:25 Paikka Saunakabinetti, Kaupungintalo 3. krs. Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Tapio Lankia, puheenjohtaja Raimo

Lisätiedot

SOMERON KAUPUNKI POYTAKIRJANOTE Sivu Kaupunginhallitus KH: 136 / LAUSUNTOPYYNTO KUNTALAIN HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA

SOMERON KAUPUNKI POYTAKIRJANOTE Sivu Kaupunginhallitus KH: 136 / LAUSUNTOPYYNTO KUNTALAIN HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA Kaupunginhallitus 18.8.2014 1 KH: 136 /2014 166 LAUSUNTOPYYNTO KUNTALAIN HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA Kuntalain kokonaisuudistuksen tavoitteena on uudistaa kuntalaki siten, että siinä otetaan huomioon

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 6/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 6/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 6/2014 1 Kokoustiedot Aika: 21.8.2014 klo 10.00 13.40 Paikka: Kuntatalo Kommunernas hus Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 6/2014 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Juankosken tarkastuslautakunta Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Juankosken tarkastuslautakunta Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (9) 16 Kokoustiedot Aika maanantai klo 9:00-12:15 Paikka Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pentti Rissanen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko. Tulevaisuuden kunta -tilaisuus 10.12.2014 Kuopio

Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko. Tulevaisuuden kunta -tilaisuus 10.12.2014 Kuopio Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko Tulevaisuuden kunta -tilaisuus 10.12.2014 Kuopio Kuntien toimintaympäristön jatkuva muutos Kuntien toimintaympäristön jatkuva muutos 1/3 Kuntatalouden paineet

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan liiton lausunto kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta

Pohjois-Pohjanmaan liiton lausunto kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta VALTIOVARAINMINISTERIÖ 21.8.2014 valtiovarainministerio@vm.fi Viite: Lausuntopyyntö 8.5.2014, VM065:00/2012 Pohjois-Pohjanmaan liiton lausunto kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta Valtiovarainministeriön

Lisätiedot

Kohti uutta kuntaa Rovaniemen Demokratiapäivän 2015 avoin keskustelufoorumi. Maarit Alikoski ROVANIEMEN KAUPUNKI

Kohti uutta kuntaa Rovaniemen Demokratiapäivän 2015 avoin keskustelufoorumi. Maarit Alikoski ROVANIEMEN KAUPUNKI Kohti uutta kuntaa Rovaniemen Demokratiapäivän 2015 avoin keskustelufoorumi Maarit Alikoski 21.10.2015 ROVANIEMEN KAUPUNKI Kunnan rooli ja tehtävät uudistuvat Yksi keskeinen vaikuttava tekijä: sosiaali-

Lisätiedot

Keravan vanhusneuvosto

Keravan vanhusneuvosto Keravan vanhusneuvosto Iiris Laukkanen 14.12.2018 Vanhusneuvoston tehtävät ja toiminta Kuntalaki 27 Ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on

Lisätiedot

KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA

KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai 14.8.2014 kello 18.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Sihteeri: Läsnä: Eveliina Komonen Henna

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 30 Asianro 4790/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvion valmistelu Vuoden 2016 talousarviovalmistelu on käynnistetty kevään 2015 aikana kaupunginjohtajan johtoryhmässä,

Lisätiedot

Alueellisen vaikuttamisen muodot meillä ja muissa pohjoismaissa. Marraskuu 2012 Siv Sandberg Siv.sandberg@abo.fi

Alueellisen vaikuttamisen muodot meillä ja muissa pohjoismaissa. Marraskuu 2012 Siv Sandberg Siv.sandberg@abo.fi Alueellisen vaikuttamisen muodot meillä ja muissa pohjoismaissa Marraskuu 2012 Siv Sandberg Siv.sandberg@abo.fi Lähidemokratian kehittämisen vaihtoehtoiset polut Yksilö (kuntalainen, asiakas) Palvelujen

Lisätiedot