VANHUSTEN KOTONA SELVIYTYMINEN Ehkäisevät kotikäynnit Raumalla

SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULU Marita Ollikainen VANHUSTEN KOTONA SELVIYTYMINEN Ehkäisevät kotikäynnit Raumalla HOITOTYÖN KOULUTUSOHJELMA Hoitotyön suuntautumisvaihtoehto 24 1

SISÄLLYS TIIVISTELMÄ ABSTRACT 1 JOHDANTO 2 VANHUKSEN TERVEYDENTILA JA TOIMINTAKYKY 7 2.1 Fyysinen terveys ja toimintakyky 9 2.2 Psyykkinen terveys ja toimintakyky 12 2.3 Sosiaalinen terveys ja toimintakyky 14 3 VANHUKSEN KOTONA SELVIYTYMINEN 16 3.1 Päivittäisistä toiminnoista selviytyminen 16 3.2 Kotona selviytymisen edistäminen ja tukeminen 17 4 ASUINYMPÄRISTÖN MERKITYS KOTONA SELVIYTYMISESSÄ 19 5 EHKÄISEVÄT KOTIKÄYNNIT KOTONA SELVIYTYMISEN TUKENA 21 5.1 Ehkäisevä vanhustyö 21 5.2 Ehkäisevät kotikäynnit 22 5.3 Ehkäisevät kotikäynnit Raumalla 23 6 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSONGELMAT 24 7 TUTKIMUKSEN EMPIIRINEN SUORITTAMINEN 25 7.1 Haastattelulomake ja aineiston keruu 25 7.2 Tutkimuksen kohdejoukko 27 7.3 Tutkimusaineiston käsittely ja analyysi 28 8 TUTKIMUKSEN TULOKSET 29 8.1 Vanhusten itsearvioitu terveydentila ja toimintakyky 3 8.2 Vanhusten itsearvioitu näkö- ja kuuloaisti 38 8.3 Vanhusten sosiaalinen kanssakäyminen 41 8.4 Vanhusten kotiaskareista selviytyminen 42 8.5 Vanhusten asuinolot 44 8.6 Vanhusten itsearvioima toimeentulo 51 8.7 Vanhusten käyttämät viestintävälineet 52 8.8 Vanhusten nykyinen elämäntilanne ja toiveita tulevaisuuden suhteen 52 9 TULOSTEN TARKASTELU JA POHDINTA 55 9.1 Tutkimustulosten tarkastelu ja pohdinta 55 9.2 Tutkimuksen luotettavuus 61 9.3 Tutkimuksen eettiset näkökohdat 62 LÄHTEET LIITTEET Liite 1 Haastattelulomake Liite 2 Kirje kohdejoukolle Liite 3 Tutkimuslupa-anomus Liite 4 Tutkimuslupa Liite 5 Tulosten jakautuminen alueittain Liite 6 Kotikäynnin aikana havaittuihin tarpeisiin vastaaminen 2

TIIVISTELMÄ VANHUSTEN KOTONA SELVIYTYMINEN - Ehkäisevät kotikäynnit Raumalla Ollikainen Marita Satakunnan ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma Hoitotyön suuntautumisvaihtoehto Toukokuu 24 Ohjaaja: yliopettaja, TtL Simula Jaana s. 86 YKL 37.232 Asiasanat: Kotona selviytyminen, ehkäisevät kotikäynnit Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa raumalaisten 1922 syntyneiden vanhusten kotona selviytymistä ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida vanhusten avun / palveluntarve ja tuottaa tietoa, josta on hyötyä päätettäessä ennaltaehkäisevien kotikäyntien jatkosta. Tutkimuksen kohdejoukkona oli vuonna 1922 syntyneet raumalaiset, jotka eivät olleet kunnallisen kotipalvelun asiakkaita tai laitoshoidossa (N=183). Tutkimukseen osallistui 135 vanhusta, joista suurin osa (65 ) oli naisia. Tutkimukseen osallistuneista puolet (5 ) asui Kaunisjärven kotipalvelualueella. Tutkimusaineisto kerättiin ehkäisevillä kotikäynneillä 1.1.22 18.12.23 välisenä aikana Suomen Kuntaliiton ja Ehkäisevät kotikäynnit vanhuksille-projektikuntien kehittämällä haastattelulomakkeella. Haastattelulomake sisälsi sekä suljettuja että avoimia kysymyksiä. Saatu aineisto analysoitiin tilastollisesti ja laadullista sisällönanalyysiä käyttämällä. Tuloksia havainnollistettiin kuvioilla. Tulosten mukaan 8-vuotiaat raumalaiset kokivat terveydentilansa ja toimintakykynsä suhteellisen hyväksi. Lähes kaikki vanhukset kokivat selviytyvänsä päivittäisistä perustoiminnoista itsenäisesti. Päivittäisistä toiminnoista eniten tuotti vaikeuksia raskaista kotitöistä selviytyminen. Vanhuksista suurin osa ei selviytynyt näistä toimista itsenäisesti. Kevyemmistä arkipäivän askareista enemmistö vanhuksista selviytyi omin voimin. Suurin osa raumalaisista vanhuksista asui yksin. Puolet vanhuksista asui kerrostaloasunnossa. Valtaosassa näissä kerrostaloissa oli hissi. Asunnot olivat varustelutasoltaan hyviä. Suurin osa vanhuksista koki, ettei tarvinnut kotona selviytymistä tukevia muutostöitä asuntoonsa. Kotonaan 8-vuotiaat raumalaiset selviytyivät joko itsenäisesti tai läheistensä avulla. Avuntarpeista tuli selvimmin esille siivousavun tarve. Asioiden hoitamiseen osa vanhuksista tarvitsi kuljetusapua. Avun he saivat enimmäkseen puolisolta tai lapsilta. Kunnan ja yksityisten tarjoamia palveluja vanhukset käyttivät vähän kotona selviytymisen tukena. 3

ABSTRACT THE ABILITY OF ELDERLY PEOPLE TO COPE AT HOME - Preventive home visits in Rauma Ollikainen Marita Satakunta Polytechnic Health Care Degree Programme Nursing and Health Care Option May 24 Tutor: LicNSc, RN Simula Jaana Pages: 86 YKL 37.232 Keywords: Coping at home, preventive home visits The purpose of this study was to survey preventive home visits and their effects on elderly residents of Rauma who were born in 1922. The aim of this study was to evaluate elderly people's need of help and services and to provide information, which will be useful when the continuance of preventive home visits is decided. The basic study population consisted of residents of Rauma who were born in 1922 and who were not customers of local home service or institutionalised (N=183). 135 elderly people took part in the research; most of them (65) were women. Half of the people (5) who took part in the research lived in the Kaunisjärvi home service area. The research material was collected on preventive home visits during 1.1.22-18.12.23 with a questionnaire developed by the Association of Finnish and Regional Authorities and the preventive home visits to elderly people projects. The questionnaire included closed and open questions. The gathered material was analysed statistically and by using qualitative content analysis. The results were illustrated with diagrams. According to the results the 8-year-old residents of Rauma felt their state of health and functional capacity relatively good. Almost all of the elderly people felt they could cope with basic daily functions by themselves. Of all the daily functions the most problematic was the ability to cope with hard household chores. Most of the elderly people could not cope with these chores by themselves. Most of the elderly people could cope with lighter everyday chores by themselves. Most of the residents lived alone. Half of the elderly people lived in apartments. Most of these houses had an elevator. The apartments had a good armament level. Most of the elderly people felt they did not need any renovations in their apartment to help them cope at home. At home the 8-year-old residents of Rauma coped either alone or with the help of their near relations. The most pronounced need of help was getting help in cleaning. Some of the elderly people needed transportation in order to take care of their errands. They got help mostly from their spouses or children. Elderly people used little services provided by local and independent providers to aid their coping at home. 4

1 JOHDANTO Suomalaisten elinikä on noussut huomattavasti viime vuosikymmenien aikana. Suomessa nykyinen 65 vuotta täyttäneiden osuus on 15 prosenttia koko väestöstä. Tämän ikäryhmän osuuden ennustetaan nousevan vuoteen 23 mennessä 25 prosenttiin. Suhteellisesti eniten eliniän odote on pidentynyt yli 8- vuotiailla, joten yli 85-vuotiaiden määrä tulee kaksinkertaistumaan neljänkymmenen vuoden sisällä. (Häkkinen, 22,12; Tilvis & Pohjolainen, 23, 493.) Ikääntymisen myötä terveyden ja toimintakyvyn heikkenemisen riski kasvaa. Ikääntyminen on haaste sekä yhteiskunnalle että yksilölle. (Tilvis & Pohjolainen 23, 493.) Tällä hetkellä toimintakyvyn selvä heikentyminen alkaa vasta 75 8 vuoden iässä. Yksilölliset erot toimintakyvyn heikkenemisessä ovat kuitenkin suuria. Toimintakyvyn säilyminen pitkään ja tehostuva sairauksien hoito takaavat vanhuksille voimavaroja jatkaa kotona asumista pitempään. (Olsbo-Rusanen & Väänänen-Sainio 23, 8.) Vanhuksille kotona asuminen on tärkeää ja siellä he myös haluavat asua mahdollisimman pitkään. Kotona asuessaan he kokevat saavansa olla omassa rauhassaan ja tehdä päivittäisiä toimiaan omassa tahdissaan. Kotona asumiseen vanhukset liittävät vapauden tunteen olla oma itsensä sekä kokemuksen itsemääräämisoikeuden toteutumisesta. Omatoimisuuden säilymisellä on suuri merkitys vanhukselle kotona asumisen mahdollistajana ja sillä on myös selkeä yhteys vapauden ja itsenäisyyden kokemiseen. Vanhuksille on tärkeää selviytyä itsestään huolehtimisesta, kotiaskareista ja asioidensa hoitamisesta. Vanhus vaalii terveyttään pyrkimällä ylläpitämään toimintakykyään moninaisin eri keinoin, vaikka hänen jokapäiväiseen elämiseensä liittyisikin paljon sairauksia ja toimintakyvyn puutoksia. (Hirvonen 1999, 39 4.) Iäkkäille ihmisille suunnatun ennaltaehkäisevän toiminnan tulisi olla luonnollinen osa palvelujärjestelmää. Sairauksien varhaisvaiheiden tunnistaminen sekä niiden pahenemisen ehkäisy ovat avainasemassa sairauksien ennaltaehkäisyn mahdollisuuksien heiketessä. Lupaavaksi keinoksi iäkkään väestön terveyden ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi ovat osoittautuneet ennaltaehkäisevässä tarkoituksessa tehdyt kotikäynnit. (Hietanen & Lyyra 23, 3.) Ehkäisevät kotikäynnit vanhuksille on uusi palvelumuoto, joka auttaa kuntaa ennakoimaan tulevia palvelutarpeita. Ehkäisevän kotikäynnin aikana arvioidaan muun muassa vanhuksen toimintakykyä ja selviytymistä elinympäristössään, asunto-oloja ja palvelujen nykyistä ja tulevaa tarvetta. (Häkkinen 22, 11 12.) Raumalla ehkäisevät kotikäynnit suoritettiin lokakuun 22 ja joulukuun 23 välisenä aikana. Kotikäynnit suunnattiin 8 vuotta täyttäneille, jotka eivät olleet kunnallisen kotipalvelun asiakkaita. 5

Tämä tutkimus liittyy Raumalla tehtyihin ehkäiseviin kotikäynteihin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa raumalaisten 1922 syntyneiden vanhusten kotona selviytymistä ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Tavoitteena on arvioida vanhusten avun- ja palveluntarve ja tuottaa tietoa, josta on hyötyä päätettäessä ennaltaehkäisevien kotikäyntien jatkosta. 2 VANHUKSEN TERVEYDENTILA JA TOIMINTAKYKY Yleisesti terveys ymmärretään biolääketieteellisen ajattelun mukaan sairauksien sekä elämänlaatua heikentävien häiriöiden puuttumisena tai psykologisesti tunne-elämän hyvinvointina, kognitiivisena ja mielenterveydellisenä toimintakykynä (Perttilä 22, 2). Iäkkään ihmisen terveyden määrittelyyn sisältyy itsehoito, itsestään huolehtiminen sekä elämän tarkoitus, voimavarojen ja elämänhallinnan merkitys sekä hyvä olo (Kettunen, Kähäri-Wiik, Vuori-Kemilä & Ihalainen 22, 215). Ihmisten terveydentilassa on suuria eroja eläkeiän kynnyksellä. Ikääntymiseen liittyvät fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset muutokset ilmenevät eri ihmisillä eri aikaan. Elämäntilanteella ja elämänhalulla on merkitystä terveyden kokemisessa, koska vanheneminen voi ilmetä elimistön vähentyneenä kykynä sopeutua ympäristön vaatimuksiin voimien vähetessä. Terveyden kokemukset ilmenevät omaa terveyttä koskevana tietämisenä, hyvänä olona ja terveellisiksi havaittujen asioiden yhdistämisessä omaan elämään. (Parviainen 1995, 64 65.) Rissasen (1999) tutkimuksen tulokset yli 65-vuotiaiden (n=127) kotona selviytymisestä ovat suurelta osin samansuuntaisia aiemmin tehtyjen vastaavien tutkimusten tulosten kanssa. Hänen mukaansa vanhusten hyvän olon kokemukset liittyivät terveyden kokemiseen ja oman terveyden hoitoon. Tulokset osoittivat, että vanhenevien ihmisten itsearvioitu fyysinen terveys oli keskimäärin hyvä ja psykososiaalinen terveys itsearvioituna oli lähes kaikilla tutkittavilla erinomainen. Selvitettäessä fyysisen ja psykososiaalisen terveyden yhteyttä, osa vastaajista oli arvioinut psykososiaalisen terveytensä hyväksi huolimatta huonosta terveydestä ja osa myös päinvastoin. (Rissanen 1999, 51 54, 114 115.) Viime vuosina on ikääntymisen, terveyden ja toimintakyvyn tutkimuksissa ollut vahvana suuntauksena näkökulman kääntäminen sairauksista terveyteen, riskitekijöistä terveyttä ja toimintakykyä ylläpitäviin tekijöihin sekä toiminnanvajavuuksista toimintakykyyn (Heikkinen, Kauppinen & Laukkanen 23, 56). Hyvä toimintakyky on erittäin tärkeä osa terveyttä. Iäkkäiden ihmisten arvioidessa terveyttään on taustalla useita eri tekijöitä. Toimintakyvyn eri osa-alueet, fyysinen ja psyykkinen toimintakyky sekä kyky selviytyä jokapäiväisistä toiminnoista, ovat arvioinnissa tärkeässä roolissa. (Heikkinen 22, 29.) 6

Toimintakyky voidaan määritellä monella eri tavalla. Toimintakyvyllä voidaan tarkoittaa kykyä huolehtia fyysisistä, psyykkisistä ja sosiaalisista tarpeista ihmistä itseään tyydyttävällä tavalla. Näin ajatellen lähtökohtana on oma kokemus toimintakyvystä suhteessa tarpeisiin. Toimintakyky voidaan myös rinnastaa laajemmin elämänhallintaan eli toimintakykyinen ihminen tuntee riittävästi hallitsevansa omaa elämäänsä. Tällöin toimintakykyyn liittyy myös omien voimavarojen käyttö tarpeiden tyydyttämisen lisäksi. (Kettunen ym. 22, 21 22.) Toimintakykyä voidaan arvioida fyysisellä, psyykkisellä ja sosiaalisella tasolla. Vaikka nämä toimintakyvyn eri alueet voidaankin käsitteellisesti erottaa toisistaan, ne ilmenevät jokapäiväisessä toiminnassa yhdessä. Arkielämässä toimintakyky punnitaan siinä, miten ihminen kykenee vastaamaan ympäristön asettamiin haasteisiin. Vanhusten kohdalla toimintakyvyllä yleensä tarkoitetaankin arkielämän toiminnoista suoriutumista. (Koskinen, Aalto, Hakonen & Päivärinta 1998, 1 11.) 2.1 Fyysinen terveys ja toimintakyky Fyysinen toimintakyky muodostuu elämää ylläpitävistä fysiologisista perustoiminnoista, fyysisestä kunnosta ja terveydentilasta (Kähäri-Wiik, Niemi & Rantanen 22, 13). Vanhenemisen seuraukset ovat selvimmin nähtävissä fyysisellä alueella, koska ensisijaisesti biologiset vanhenemisprosessit rajoittavat toimintakykyä. Ikääntyessä heikkenemistä tapahtuu kaikilla fyysisen ja psykomotorisen toimintakyvyn eri alueilla, kuten hengitysfunktioissa, kestävyydessä, lihasvoimassa, nopeudessa, tasapainossa ja reaktiokyvyssä. (Hervonen ym. 1998, 128; Koskinen ym. 1998, 91 92; Hervonen 21, 14 15; Heikkinen 22, 3.) Elimistön normaalit vanhenemismuutokset ja sairaudet voivat heikentää iäkkään ihmisen toimintakykyä, kuitenkin sairauksien varhainen toteaminen ja hyvä hoito saattavat auttaa toimintakyvyn säilyttämisessä, vaikka sairaus ei olisikaan kokonaan parannettavissa (Koskinen ym.1998, 98). Harvat sairaudet ovat ainoastaan ikääntyneiden ihmisten sairauksia, mutta monet sairaudet ovat heillä yleisempiä kuin nuoremmilla ihmisillä. Tavallisimpia ikääntyneiden sairauksia ovat sydän- ja verisuonisairaudet, keskushermoston sairaudet, aineenvaihdunnan sairaudet, tuki- ja liikuntaelinten sairaudet, syöpäsairaudet sekä mielenterveyden häiriöt. (Koskinen ym. 1998, 98; Parviainen 1995, 65; Tilvis 21, 28.) Ikääntymiseen liittyy pitkäaikaissairauksien lisääntyminen ja monien eri sairauksien samanaikainen esiintyminen (Koskinen ym.1998, 98; Nurminen 24, 283). Aikaisempien tutkimusten mukaan 7

sairauksien määrä lisääntyy ikääntyessä merkittävästi. Yli 7-vuotiailla on keskimäärin yli kaksi sairautta ja yli 8-vuotiailla keskimäärin yli kolme sairautta. Varsinkin sydän- ja verisuonisairauksien sekä tuki- ja liikuntaelin sairauksien on todettu lisääntyvän iän myötä. (Rönnemaa, Impivaara, Aalto & Seppänen 1997, 45 46; Rissanen 1999, 61; Heikkinen, Kauppinen & Laukkanen 23, 48.) Sairauksien lisääntyneestä määrästä johtuen vanhukset käyttävät usein monia lääkeaineita samanaikaisesti. Ikä ja sairaudet aiheuttavat muutoksia lääkkeiden käyttäytymiseen elimistössä ja lääkemäärän kasvaessa myös haitallisten yhteisvaikutusten riski lisääntyy. Vanhusten lääkehoidon onnistumiselle on tärkeää ohjaus ja neuvonta lääkkeiden annostuksesta ja käyttötarkoituksesta. (Koskinen ym. 1998, 99; Nurminen 24, 283.) Ihmisen ikääntyessä fysiologisella alueella tavoitteena on säilyttää tasapaino eri elinten ja elinjärjestelmien toiminnassa. Riittävä ja tarkoituksenmukainen liikunta, muu fyysinen aktiivisuus, terveellinen ravinto sekä tasapaino levon ja tekemisen välillä ovat tällöin tärkeässä asemassa. (Heikkinen 22, 31.) Itsenäinen liikkuminen onkin jokaisen vanhuksen keskeisin omatoimisuuden edellytys ja samaten jokaisen ikääntyvän ihmisen huolen aihe. Pitkäaikaissairaudet, ikääntyminen sekä molempiin usein kuuluva liikkumisen vähentyminen vaikuttavat fyysisen kunnon ja toimintakyvyn heikentymiseen. Liikkumiskyvyn heikkeneminen vaikeuttaakin erilaisista toiminnoista suoriutumista, kuten sosiaalista osallistumista, raskaiden kotitöiden tekemistä ja ostosten tekoa. (Rissanen 1997, 465; Kettunen ym. 22, 247; Rantanen & Sakari-Rantala 23, 13.) Rissasen (1999) tutkimuksen mukaan ikääntyneillä oli erilaisia tapoja ja harrastuksia, joilla he kokivat hoitavansa terveyttään. Sekä miehillä että naisilla keskeisimmäksi osaksi terveydenhoidossa tuli esille fyysisen terveyden itsehoitotoiminnot. Nämä liittyivät miehillä enemmän kuin naisilla hyötyliikuntaan. Naisten vastaukset sisälsivät hyötyliikunnan lisäksi liikunnan eri muotoja, kuten kävely ja voimistelu. Terveelliset elämäntavat ja terveellisestä ravinnosta huolehtiminen tuli myös esille oman terveyden hoitamisessa. Muuttuneen terveyden itsehoitotoimintoihin kuuluivat lääkityksestä, hygieniasta ja ravitsemuksesta huolehtiminen. (Rissanen 1999, 65.) Liikuntaharjoittelulla on liikunta- ja tukielinten toimintakyvyn ylläpitämisen ja parantamisen lisäksi myös muita merkityksiä, kuten esimerkiksi hapentarve lisääntyy, liikkumiseen liittyvät taidot ja notkeus parantuvat, myös mieliala paranee sekä itseluottamus kohoaa (Kettunen ym.22, 247 25). Ikivihreätprojektin kahdeksan vuoden seuruututkimuksen mukaan iäkkäät henkilöt harrastivat liikuntaa enemmän kuin aikaisemmin, varsinkin kävelylenkkeilyn harrastaminen oli lisääntynyt (Hirvensalo & Lampinen 1999, 231). 8

Vanhenemisella on merkitys ihmisen kykyyn aistia omassa elimistössään ja ympäristössään tapahtuvat muutokset. Aistitoiminnot heikkenevät, kuten kosketustunto, värinätunto sekä päivittäisistä toiminnoista selviämiselle tärkeät tasapainoaisti ja koordinaatiokyky. Nämä tekijät ovat yhtenä syynä vanhusten kaatumiseen. Kivun aistimisessa tapahtuu myös muuttumista ja tämä puolestaan vaikuttaa siihen, että monet kipua aiheuttavat sairaudet saattavat vanhuksilta jäädä jopa huomaamatta. (Koskinen ym. 1998, 93.) Myös näössä ja kuulossa tapahtuu muutoksia iän karttuessa. Ikämuutokset näössä alkavat kehittyä jo 4. ikävuoden jälkeen. Ikänäköä ei kyetä ehkäisemään, mutta tarkennusta voidaan korjata silmälaseilla sekä lisäämällä valaistusta. Normaalin vanhenemisen ja sairauksien aiheuttamat muutokset näkökyvyssä pitäisi erottaa toisistaan. Yleisin näkövamman aiheuttaja yli 65-vuotiailla on silmänpohjan keskeisen näköalueen rappeuma. (Hervonen ym. 1998, 75 76; Koskinen ym. 1998, 93; Peräsalo 21, 257 258.) Kuulon jonkinasteinen heikkeneminen iän myötä on tavallista ja todennäköistä jo 5. ikävuoden jälkeen. Kuulon heikkeneminen tapahtuu vähitellen ja yksilöllisesti. Sisäkorvan ja kuulohermon rappeutumismuutosten myötä usea vanhus kärsii huonosta kuulosta. Jo lievästi alentunut kuulo voi haitata selviytymistä jokapäiväisestä elämästä. (Hervonen ym. 1998, 76 77; Koskinen ym. 1998, 93 94.) Jaakola ja Väänänen-Sainio (1996) ovat tutkineet haastattelututkimuksella kotona asuvien 75 vuotta täyttäneiden oululaisten (n=487) toimintakykyä ja avuntarvetta. Tämän tutkimuksen mukaan valtaosa haastatelluista (73 ) arvioi näkönsä hyväksi. Vanhimmasta ikäryhmästä eli 85 vuotta täyttäneistä enää puolet näki lukea sanomalehtitekstiä. Suurin osa tutkituista käytti silmälaseja. Kuulonsa arvioi hyväksi yli puolet haastatelluista. Kuulo heikentyi iän lisääntyessä niin, että 85 vuotta täyttäneistä suurin osa kuuli huonosti. Vajaa viidesosa tutkituista käytti kuulokojetta. (Jaakola & Väänänen-Sainio 1996, 56.) Ihmisen ikääntyessä ruokahalua säätelevä järjestelmä sekä haju- ja makuaisti heikkenevät, mistä saattaa olla seurauksena ruokahaluttomuutta. Aistitoiminnan heiketessä ruoan nautittavuus vähenee. (Suominen 22, 8-15.) Myös monet sairaudet vievät ruokahalua ja vaikeuttavat ateriointia. Suun ja hampaiden sairaudet aiheuttavat usein aliravitsemusta ja varsinkin suun tulehdukset altistavat lisäksi sairauksille. (Hervonen ym. 1998, 139.) Ikääntyneiden ravitsemuksen tavoitteita ovat riittävät ravintoainevarastot, hyvä ravitsemustila, toimintakyvyn ylläpito ja edistäminen sekä hyvä elämänlaatu. Ikääntyneen energiansaannin tulee vastata kulutusta. Hyvä ravitsemustila hidastaa vanhenemista, auttaa jaksamaan virkeänä ja helpottaa sairauksissa. (Suominen 22, 8-15.) Ikääntyessä yölliset heräilyt ja unilääkkeiden käyttö lisääntyvät. Ikääntyminen vaikuttaa uneen monella eri tavalla, kuten unen laadun ja -tarpeen muuttumiseen. Unen laatu voi ratkaisevasti vaikuttaa elämänlaatuun. Iän mukana unihäiriöiden määrä kasvaa, kuitenkaan unihäiriöt eivät välttämättä kuulu 9

ikääntymiseen. (Hervonen ym. 1998, 84 85; Seppälä 21, 37, 311.) Tutkitusti suurin osa (n. 8 ) vanhuksista kertoo nukkuvansa kohtuullisesti ja vain yli 1 vanhuksista ilmoittaa kärsivänsä toistuvasti huonosta unesta. Univaikeuksista naiset valittavat useammin kuin miehet. (Seppälä 21, 37.) Rissasen (1999) tutkimuksen tulokset osoittivat kuitenkin miesten nukkuvan huonommin kuin naiset (Rissanen 1999, 16). 2.2 Psyykkinen terveys ja toimintakyky Psyykkisellä toimintakyvyllä tarkoitetaan kykyä ottaa vastaan ja käsitellä tietoa, kykyä tuntea ja kokea sekä kykyä muodostaa käsityksiä ympäröivästä maailmasta. Ihmisen ollessa psyykkisesti toimintakykyinen hän kykenee suunnittelemaan elämäänsä ja tekemään tietoisia ratkaisuja ja valintoja elämässään. (Kähäri-Wiik ym. 22, 13.) Psyykkinen toimintakyky muuttuu ihmisen kehittymisen ja vanhenemisen myötä. Se ei ole ainoastaan yksilöllinen ominaisuus, vaan kyseessä on vuorovaikutussuhde ihmisen ja hänen elin- ja toimintaympäristönsä välillä. Psyykkinen toimintakyky on aina suhteessa ympäristön ihmiselle asettamiin vaatimuksiin ja odotuksiin. Parhaiten psyykkistä toimintakykyä voidaan arvioida, kun tunnetaan ihmisen elämän tärkeimmät puitteet, kuten asuin- ja elinympäristö sekä sosiaalinen verkko, jotka tukevat ihmistä selviytymään päivittäisistä haasteista ja vaatimuksista. Psyykkisen toimintakyvyn alueelle voidaan sisällyttää myös mielenterveys yhtenä psyykkisen toimintakyvyn edellytyksenä. (Ruoppila 22, 121.) Mielenterveyden tunnusmerkkejä ovat kyky ylläpitää tyydyttäviä ihmissuhteita ja tasapainoista sosiaalista vuorovaikutusta, psyykkisten paineiden ja ristiriitojen kanssa toimeen tuleminen sekä sopeutuminen ympäristön asettamiin vaatimuksiin (Lahtela 1997, 78). Ikääntyvien ihmisten psyykkinen terveys perustuu elettyyn elämään. Vanhetessa tapahtuu useita elämänmuutoksia, joihin sisältyy luopumista. Näitä ovat menetykset, avuntarpeen lisääntyminen, yksinäistyminen ja ruumiillisen raihnaisuuden tulo näkyville. Kaikki nämä asettavat vanhenevan ihmisen tasapainon koetukselle elämänvaiheessa, jossa usein muutenkin esiintyy psyykkisen sopeutumiskyvyn heikkenemistä. Erilaiset ikääntymismuutokset saattavat altistaa mielenterveyden häiriöille. (Lahtela 1997, 79 8; Punkanen 21, 164.) Seurantatutkimusten tulokset kertovat vanhenemisen myötä lisääntyvistä mielialaongelmista ja masentuneiden sekä yksinäisten määrän kasvusta. Riskiryhmiä ovat esimerkiksi heikentyneen terveyden ja toimintakyvyn sekä huonon taloudellisen tilanteen omaavat samoin kuin yksinäiset, äskettäin menetyksiä kokeneet ikääntyneet ihmiset. (Hietanen & Lyyra 23, 174.) Iäkkäiden mielenterveyden häiriöistä yleisimpiä ovat masennustilat eli depressiot. Masennustilojen tyypillisiä oireita ovat voimakas 1

väsymys, unihäiriöt, alavireisyys, kivut, säryt sekä yksinäisyyden, tyhjyyden, tarpeettomuuden, avuttomuuden, huonouden ja mitättömyyden tunteet. Oireiden moninaisuuden vuoksi masennustilojen tunnistaminen ei aina ole helppoa. (Kivelä 22, 4.) Masennustilojen kokonaisvallitsevuus on tutkimuksessa naisilla suurempi kuin miehillä (Kivelä 21, 111 112). Aivoissa tapahtuvat ikääntymismuutokset sekä aivoja rappeuttavat sairaudet aiheuttavat muutoksia myös henkisessä suorituskyvyssä. Ikääntymismuutokset näkyvät hidastumisena kaikissa kognitiivisissa toiminnoissa. (Hervonen ym. 1998, 13 14.) Muisti ja oppiminen liittyvät tiiviisti yhteen. Asian oppimiseksi, on se ensin ymmärrettävä ja painettava muistiin sekä tarvittaessa palautettava mieleen. Iäkkäillä on suuria yksilöllisiä eroja oppimis- ja muistamiskyvyssä. Ikääntyminen heikentää muistia siten, että uusien asioiden mieleenpainaminen vaikeutuu ja niitä on myös vaikeampi palauttaa mieleen kuin nuorempana. Selvät ja arkielämää haittaavat muistihäiriöt eivät kuitenkaan kuulu normaaliin vanhenemiseen. Niiden syynä on usein jokin sairaus, masennustila tai dementoituminen. (Koskinen ym. 1998, 14.) Dementian yleisyys kasvaa iän mukana. Tämän perusteella dementiapotilaiden määrä kasvaa väestön vanhetessa huomattavasti tulevina vuosikymmeninä. (Sulkava 21, 72 73.) Kognitiivisten toimintojen vanhenemismuutokset eivät ole palautumattomia, sillä niihin voidaan vaikuttaa harjoittelun avulla. Perustellusti pidetään uusien asioiden opiskelua tehokkaana ja tuloksellisena keinona psyykkisen toimintakyvyn ylläpitämisessä ja kehittämisessä. (Ruoppila 22, 125 126; Hietanen & Lyyra 23, 176.) Erilaiset harrastukset ovat toinen tapa ylläpitää psyykkistä toimintakykyä. Harrastukset antavat erilaisia virikkeitä eri tiedonkäsittelytoiminnoille harrastusaktiviteetin mukaan. (Ruoppila 22, 132 133.) 2.3 Sosiaalinen terveys ja toimintakyky Sosiaalista vanhenemista ei voi määritellä niin selkeästi kuin psyykkistä ja fyysistä vanhenemista. Keskeistä sosiaalisessa vanhenemisessa on se, että käsite laajentaa ikääntymisen ja vanhuuden tarkastelua vanhenevasta yksilöstä hänen ja hänen ympäristönsä sekä yhteiskunnan välisen suhteen erittelyyn. (Koskinen 1998, 118.) Psyykkinen ja fyysinen toimintakyky ovat edellytyksiä sosiaaliselle toimintakyvylle. Toimintakyvyn muutokset fyysisen ja psyykkisen toimintakyvyn alueella voivat heikentää yksilön sosiaalista toimintakykyä. Sosiaalinen toimintakyky muodostuu lähinnä sosiaalisista taidoista ja toiminnoista ja edellyttää sekä tiedollisia että tunneperäisiä valmiuksia. Se kuvaa yksilön mahdollisuuksia ja voimavaroja sekä kykyä ja taitoa toimia erilaisissa sosiaalisissa ympäristöissä. Sosiaaliseen toimintakykyyn 11

vaikuttavat koettu terveydentila, sosiaalinen asema ja aktiivisuus sekä koulutus. Esimerkiksi hyvä terveys ja läheiset ystävyyssuhteet tukevat osaltaan yksilön sosiaalista toimintakykyä. (Hervonen ym. 1998, 13; Talvitie, Karppi & Mansikkamäki 1999, 59 6.) Ikääntymisen myötä ihmisen sosiaalista toimintakykyä rajoittavat eletyn elämän mukaan kaventuneet mahdollisuudet sekä hänen elämänpiirinsä ja sosiaalinen asemansa. Sosiaalisen toimintakyvyn rajoittavia tekijöitä ovat myös muutokset fyysisessä ja psyykkisessä toimintakyvyssä, kuten esimerkiksi aistien heikkeneminen liikunnan vaikeutuminen ja muistin huononeminen. (Hervonen ym. 1998, 13.) Vanhuksen sosiaalinen verkosto muodostaa hänen arkielämänsä perustan, siinä hän elää ja toimii. Sosiaalinen verkosto koostuu inhimillisistä vuorovaikutussuhteista ja henkilökohtaisten kontaktien joukosta. Sosiaalinen verkosto rakentaa vanhuksen itsearvostusta ja sosiaalista identiteettiä sekä tekee mahdolliseksi voimavarojen esiin tulon. (Koskinen ym. 1998, 122 123.) Sosiaalisuuden yhteyttä vanhusten elämäntyytyväisyyteen on tutkittu ja näissä tutkimuksissa on havaittu, että tyytyväiset vanhukset rakentavat toimivia ihmissuhteita ja heille on tärkeää harrastaa ja olla kanssakäymisessä ihmisten kanssa. Sosiaalisista suhteista vanhuksille kaikkein tärkeimmät ovat yhteydet lähiomaisiin. Nimenomaan yhteyttä pidetään omiin lapsiin, joilta myös saadaan eniten tukea ja apua. Vähemmän yhteydessä ollaan muiden sukulaisten kanssa, koska useimmiten he asuvat kaukana ja varsinkin ikätoverit saattavat olla huonokuntoisia tai jo kuolleet. (Laitinen-Junkkari, Rissanen & Isola 1999, 43.) Sosiaalinen kanssakäyminen on vanhenevilla ihmisillä lähes samanlaista eri tutkimuksissa. Naiset ovat sosiaalisesti miehiä aktiivisempia, mutta ikääntyminen ja terveydentila vähentävät tapaamisia. (Rissanen 1999, 42.) Ehkäisevät kotikäynnit-projektin tulosten mukaan suurin osa haastatelluista (n=789) oli yhteydessä tuttaviinsa viikoittain tai päivittäin. Läheisiään tapasi kolmannes haastatelluista päivittäin. (Suomen Kuntaliitto 23.) Jaakolan ja Väänänen-Sainion (1996) haastattelututkimuksen mukaan suurin osa iäkkäistä oululaisista piti yhteyksiä päivittäin lapsiinsa tai lapsenlapsiinsa. Yhteydenpito tapahtui tapaamisten tai puhelinkontaktien muodossa. Puhelimitse yhteyttä pitivät naiset useammin kuin miehet. (Jaakola & Väänänen-Sainio 1996, 14.) Puhelin oli Höyhtyällä ja Kaukovainiolla tehtyjen ehkäisevien kotikäyntien loppuraportin mukaan useimmille haastatelluista tärkein yhteydenpitoväline omaisiin ja ystäviin (Lotvonen & Väänänen-Sainio 23, 32). Vapaa-ajan toiminnot ovat suhteessa ikääntyneen terveyteen ja toimintakykyyn sekä hänen elinympäristönsä tarjoamiin harrastusmahdollisuuksiin. Harrastukset omaksutaan lähinnä nuoruudessa 12

sekä varhaisaikuisuudessa. Tällaiset harrastukset voivat jatkua läpi elämän, ellei terveys, toimintakyky tai elinympäristö aseta harrastamiselle esteitä. Harrastusten väheneminen tai niistä luopuminen on tutkitusti naisilla yleisempää kuin miehillä. Tämän pääasiallisin syy saattaa olla naisten miehiä nopeammin tapahtuvassa fyysisen toimintakyvyn heikkenemisessä. (Ruoppila 22, 134 135.) Ikivihreät-projektin tekemästä 8-vuotisesta seuruututkimuksesta näkyi selkeästi harrastusten määrän väheneminen ikääntymisen myötä molemmilla sukupuolilla, varsinkin naisilla. Selvimmin vähenivät iän karttuessa hyvää fyysistä kuntoa vaativat ja hyvää näkökykyä edellyttävät harrastukset. Kodin ulkopuoliset harrastukset vähenivät ja kotikeskeiset harrastukset lisääntyivät. (Suutama, Ruoppila & Laukkanen 1999, 241.) Lotvosen ja Väänänen-Sainion (23) ehkäisevistä kotikäynneistä Höyhtyällä ja Kaukovainiolla tekemän loppuraportin mukaan vapaa-ajan toimintaan kodin ulkopuolella osallistui viikoittain 41 ja päivittäin kaksi prosenttia haastatelluista ikääntyneistä (n=476) (Lotvonen & Väänänen-Sainio 23, 33). 3 VANHUKSEN KOTONA SELVIYTYMINEN Rissanen (1999) on tutkinut vanhenevien ihmisten kotona selviytymistä ja hänen mukaansa vanhuksen selviytymisessä on kysymys siitä, miten toimintakykyinen ja terve hän on ja miten hän kykenee vastaamaan arkielämässä esiin tuleviin käytännön vaatimuksiin (Rissanen 1999, 22). Tervo (1995) kuvasi tutkimuksessaan yli 75-vuotiaiden (n=2) kokemuksia kotona selviytymisestä. Tulosten mukaan haastateltavat olivat sitä mieltä, että kotona selviytyminen on selviytymistä jokapäiväisestä elämästä. (Tervo 1995, 54.) 3.1 Päivittäisistä toiminnoista selviytyminen Ikääntyneiden selviytymistä päivittäisistä toiminnoista on yleisesti tarkasteltu fyysisen toimintakyvyn lähtökohdista. Fyysisen alueen rajat eivät ole selvät, näin ollen psyykkisen ja sosiaalisen toimintakykyisyyden toiminnot vaikuttavat fyysiseen toimintakykyyn ja päinvastoin. (Karppi & Ollila 1997, 54.) Tarkasteltaessa vanhuksen kaikkia selviytymisen edellytyksiä puhutaan kokonaiskapasiteetista. Kokonaiskapasiteetti tarkoittaa voimassa olevien voimavarojen parasta mahdollista käyttöä. Fyysisten voimavarojen arviointia voidaan tehdä esimerkiksi mittaamalla kävelynopeutta tai kykyä liikkua portaissa. Psyykkisiä voimavaroja voidaan arvioida muun muassa testaamalla muistia erilaisten 13

muistitestien avulla. Sosiaalisten voimavarojen arvioinnissa selvitetään sukulais- ja ystäväsuhteita sekä osallistumista harrastustoimintaan. (Helin 2, 4.) Usein arvioitaessa vanhusten toimintakykyä perustana on päivittäisistä toiminnoista selviytyminen. Päivittäisistä toiminnoista selviytymisen mittaamista käytetään apuna etsittäessä riskiryhmiä, kuvattaessa toimintakyvyn tasoa sekä seurattaessa heikkokuntoisten henkilöiden vointia. Mitattaessa päivittäisistä perustoiminnoista ja henkilökohtaisen hygienian hoidosta selviytymistä lähinnä kartoitetaan fyysistä toimintakykyä. Asioiden hoitamisesta selviytyminen edellyttää lisäksi psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä. (Laukkanen 1998, 22.) Mittarina voidaan tällöin käyttää ADL (activities of daily living) -indeksiä. Tätä mittausmenetelmää käytettäessä korostuvat erityisesti iän mukana lisääntyvät toiminnanvajavuudet. ADL -mittareiden käyttö on keskeistä tutkimuksissa, joissa selvitetään päivittäisistä perustoiminnoista eli PADL (physical activities of daily living) - toiminnoista selviytymistä sekä kykyä selviytyä asioiden hoitamisesta kodin ulkopuolella eli IADL (instrumental activities of daily living) -toiminnoista. (Helin 2, 4; Hervonen ym. 1998, 132; Laukkanen 1998, 16.) Laukkanen (1998) on tutkinut seurantatutkimuksella iäkkäiden henkilöiden (n=2321) selviytymistä päivittäisistä toiminnoista. Tutkimuksen tuloksissa todetaan huomattavalla osalla tutkituista vaikeuksia päivittäisissä toiminnoissa ja vaikeudet lisääntyivät iän myötä. Vaikeudet painottuivat asioiden hoitamisesta selviytymiseen ja myös ulkona liikkuminen oli erityisesti vaikeutunut vanhemmilla naisilla. (Laukkanen 1998, 75.) Kahdeksan vuoden seurantatutkimuksen mukaan asioiden hoitamisesta selviytymisen muutokset olivat vanhemmassa ikäryhmässä suurimmat raskaissa taloustöissä, lääkkeiden annostelussa ja otossa sekä julkisten kulkuvälineiden käytössä. (Sakari-Rantala, Laukkanen & Heikkinen 1999, 179). Ehkäisevät kotikäynnit-projektin tulosten mukaan suurin osa haastatelluista vanhuksista oli omatoimisia ja käytti vähän apuvälineitä. Vaikeuksia päivittäisissä toiminnoissa tuotti ulkona liikkuminen varsinkin talvella ja liukkailla keleillä. Samaten vaikeuksia oli kodin raskaista töistä selviytymisessä, kuten ikkunoiden pesussa, siivouksessa ja asunnon lämmittämisessä. Tarvitessaan vanhukset saivat apua omaisilta ja naapureilta. (Suomen Kuntaliitto 23.) 14

3.2 Kotona selviytymisen edistäminen ja tukeminen Kotona asuvan ikääntyneen toimintakyvyn heikkeneminen johtaa elinympäristön supistumiseen, sosiaalisten roolien muutoksiin ja avun tarpeen kasvuun. Päivittäisen avuntarpeen lisääntyminen sitoo vanhuksen toisen henkilön apuun ja huolenpitoon. Tällöin kotona asumisen edellytyksenä on riittävän avun ja tuen saaminen kotiin. (Koskinen ym. 1998, 222.) Tervon (1995) tutkimuksen mukaan ikääntyvien kotona selviytymistä edistäviä tekijöitä olivat avun lähteet, terveyden ylläpitäminen, tunne hyvästä olosta ja turvattu toimeentulo. Avun lähteistä tärkein oli lähisuvun huolenpito. Kotona selviytymistä edistivät myös yhteiskunnan palvelut. (Tervo 1995, 37.) Omaiset ovat ikääntyneiden kotona selviytymisessä tärkeä voimavara. Määrällisesti eniten avuntarpeessa olevat vanhukset saavat apua läheisiltään. Omaiset auttavat kotona asuvia vanhuksia esimerkiksi siivouksessa, kaupassa ja asioilla käynnissä ja raha-asioiden hoidossa. Ilman omaisten antamaa tukea ja hoivaa tarvittaisiin julkisessa palvelujärjestelmässä tuhansia uusia kokopäiväisiä työntekijöitä. Vanhustyössä onkin alettu korostaa omaishoidon merkitystä. Omaishoito on kattavaa, monipuolista ja joustavaa. Osalle hyvin huonokuntoisista ikääntyneistä omainen on pääasiallinen hoitaja. Siksi on tärkeää, että virallinen palvelujärjestelmä tukee omaishoitajien työn helpottamiseksi ja uupumuksen ehkäisemiseksi työtä taloudellisesti, antamalla hoidossa tarvittavia tietoja ja henkistä tukea. (Koskinen 1998, 222 225; Vaarama & Voutilainen 22, 77 79.) Kotona asumisen tukeminen on ikäihmisten hoito- ja palvelujärjestelmän keskeinen tavoite. Monipuolinen kotihoidon palvelujärjestelmä mahdollistaa huonokuntoistenkin asiakkaiden hoidon kotona. Kotihoitoon kuuluu kotipalvelu, tukipalvelut, kotisairaanhoito ja terveydenhuollon ehkäisevä työ. Kotipalvelu pitää sisällään monipuolista avustamista ikäihmisen henkilökohtaiseen huolenpitoon sekä jokapäiväiseen elämään kuuluvissa toimissa ja niiden suorittamista. Kotihoitoon luetaan myös erilaiset päivittäistä toimintaa tukevat palvelut, kuten esimerkiksi ateria-, kylvetys-, siivous-, kuljetus- ja turvapalvelut. Myös eri järjestöjen ja seurakunnan tukihenkilöt sekä vapaaehtoiset auttajat antavat apua kotona asuville ikääntyneille. (Ronkainen, Ahonen, Backman & Paasivaara 22, 1 11.) Omaishoidon ja kuntien tuottamien palvelujen rinnalle ovat palvelujen toimittajiksi viime vuosina nousseet järjestöt ja hoivayritykset. Koti- ja laitoshoidon välimaastoon on syntynyt erilaisia palveluja, niin sanottuja välimuotoisia palveluja. Näitä ovat muun muassa säännöllisesti toistuva lyhytaikaishoito, ikääntyneiden perhepäivähoito ja erilaiset asumispalvelut, kuten tavallinen, ja tehostettu palveluasuminen. Tavallisessa palveluasumisessa asukas saa tarvitsemaansa apua, palveluja ja tukea mahdollistamaan 15

itsenäistä asumista. Tehostettu palveluasuminen on asumismuoto, jossa asukas saa tarvitsemansa avun ja palvelut kaikkina vuorokauden aikoina. (Paasivaara, Nikkilä & Voutilainen 22, 49 5.) Osa-aikaisesti järjestetään kotona asuville vanhuksille erilaista virkistys-, kulttuuri- ja liikuntatoimintaa sekä selviytymistä edistäviä palveluja. Päivätoiminnot ovat kehittyneet ikääntyneiden sosiaalisen kanssakäymisen, harrastusten ja eri palvelujen ympärille. Päiväkeskukset ovat tärkeä osa avopalvelujärjestelmää. Päiväkeskuksessa asiakkaille tarjotaan muun muassa ateriointi- ja saunapalveluja sekä viriketoimintaa. (Koskinen 1998, 237 238.) Apuvälineillä voidaan edistää ikääntyneiden kotona selviytymistä. Parhaimmillaan apuvälineet tukevat normaalin arkielämän jatkumista, edistävät turvallisuutta ja vahvistavat ikääntyneen toimintaedellytyksiä. Kotona itsenäistä selviytymistä tukevia apuvälineitä ovat liikkumisen apuvälineet, erilaiset kahvat, kaiteet ja tukitangot, viestinnän apuvälineet, kuten turvapuhelin, erilaiset korokkeet ja istuimet sekä erilaiset kodin askareissa helpottavat apuvälineet. (Kettunen ym. 229 23; Ahonen, Käyhty & Ahvo 22, 13; Olsbo-Rusanen & Väänänen-Sainio 23, 29.) Ikääntyneiden kotona asumista voidaan tukea muuttamalla asuinympäristöä esteettömäksi ja toimivammaksi. Korjausten ja muutostöiden suunnitteluun tarvitaan moni ammatillista yhteistyötä. Kunnat neuvovat ja myöntävät avustuksia kodin korjaus- ja muutostöihin. Ikääntyvien kohdalla keskeisiä valtion asuntorahaston tukimuodoista ovat avustukset vanhusten ja vammaisten asuntojen korjaukseen, hissien rakentamiseen ja korjaamiseen sekä liikuntaesteiden poistamiseen. (Kotilainen 22, 111; Olsbo- Rusanen & Väänänen-Sainio 23, 16 18.) 4 ASUINYMPÄRISTÖN MERKITYS KOTONA SELVIYTYMISESSÄ Asuinympäristö vaikuttaa monin tavoin ikääntyvän elämään. Parhaimmillaan asuinympäristön katsotaan edistävän ikääntyvän arkielämän sujuvuutta ja tukevan heidän toimintakykyään. Vuosien mittaan asuinympäristöstä tulee vanhukselle tärkeä persoonallisuutta ja identiteettiä vahvistava samaistumisen ja itsenäisyyden lähde. Kotona asuminen ja selviytyminen vaativat turvallisuuden kokemista. Tuttu asuinympäristö lisää ennustettavuutta ja turvallisuutta. (Koskinen ym. 1998, 213 217.) Ehkäisevät kotikäynnit-projektikunnissa haastatellut vanhukset olivat tyytyväisiä asuinalueeseensa ja kokivat olonsa yleensä turvalliseksi. Kaupungissa turvattomuutta lähinnä ilmeni siten, etteivät vanhukset uskaltaneet iltaisin liikkua kodin ulkopuolella. (Suomen Kuntaliitto 23.) 16

Turvallinen asuinympäristö ja esteettömät kulkureitit aktivoivat ikääntynyttä liikkumaan ja omatoimiseen asioiden hoitoon (Olsbo-Rusanen & Väänänen-Sainio 23, 28). Esteettömällä ympäristöllä yleensä ymmärretään ympäristö, jossa ei ole tasoeroja eikä portaita ja jossa voi liikkua pyörätuolilla. Pyörätuolimitoitus on hyvä esteettömän suunnittelun lähtökohta, mutta se ei kuitenkaan riitä, koska moni tämän päivän vanhus käyttääkin liikkumisensa apuna rollaattoria, harvemmin pyörätuolia. Rollaattorin avulla liikkuessa voi jalkakäytävän reuna tai muutaman senttimetrin korkuinen kynnys muodostua ylitsepääsemättömäksi esteeksi. (Pesola 22, 16.) Ikääntyvillä korostuvat tietynlaiset asunnon ominaisuudet. Ikääntyvän ihmisen asunnon tulee luoda hyvät edellytykset päivittäisistä toiminnoista selviämiselle, kuten esimerkiksi nukkumiselle, ruoan valmistukselle, hygieniasta huolehtimiselle ja seurustelulle sekä harrastuksille. Tavallisimmin ikääntyneitten liikkumista asunnossa haittaavat kynnykset, liukkaat lattiat ja irtomatot, jyrkät portaat, kaiteitten ja liuskojen puuttuminen sekä hissittömyys. (Koskinen ym. 1998, 213 217.) Tavallisimmat syyt, joiden takia ikääntyvät ryhtyvät harkitsemaan uutta asumisvaihtoehtoa ovat hissittömyys, liian suureksi käynyt asunto sekä kauppa- ja muiden palvelujen etäisyys (Sonkin & Rönkä 2, 5). Yli 65-vuotiaista noin 94 asuu tavallisissa asunnoissa, kun palveluasunnot lasketaan mukaan. Omistusasumisen määrän kasvu näkyy myös ikääntyvien kohdalla. Puutteellisesti asuvien yli 65- vuotiaiden määrä on laskenut tasaisesti vuosittain. Vuonna 21 Tilastokeskuksen mukaan erittäin puutteellisesti tai puutteellisesti asui 123 3 yli 65-vuotiasta, mikä on 16,5 koko ikäluokasta. Puutteellinen varustetaso on etenkin maaseudun ongelma. Kaupungeissa on ongelmana hissittömät kerrostalot. Asumisen kehittämistarpeet kohdistuvatkin tulevaisuudessa yhä lisääntyvästi kerrostalovaltaisten lähiöiden ja taajamien asuntojen korjaamiseen. (Olsbo-Rusanen & Väänänen-Sainio 23, 16 17.) Iän myötä tapaturmien vaara kasvaa. Koti- ja vapaa-ajan tapaturmista ovat viime vuosina lisääntyneet erityisesti ikääntyneiden tapaturmat. Alle 8-vuotiailla kaatumiset johtuvat yleensä kodin tai ympäristön vaaratekijöistä. Yli 8-vuotiailla syynä kaatumiseen on useimmiten heikentynyt toimintakyky. Kompastumiset ja liukastumiset ovat tavallisimpia syitä vanhusten kaatumisiin. Sisätiloissa liukastumisia aiheuttavat kiillotetut tai märät lattiat ja irtomatot. Vanhuksille sattuu kompastumisia sekä sisällä että ulkona kaikkina vuodenaikoina. Talvisin liukastumisten ehkäisyssä asuinympäristön kunnossapito on tärkeää, kuten lumitöistä ja hiekoituksesta huolehtiminen. (Kokko 1999, 11; Olsbo-Rusanen & Väänänen- Sainio 23, 28.) Kotiympäristön pienilläkin parannuksilla kyetään ehkäisemään osa kaatumistapaturmista. Kaikkia tapaturmia ei voida ehkäistä asuntoa ja ympäristöä parantamalla. (Kettunen ym. 22, 253 254.) Ikääntyneiden kaatumisvaaraa voidaan myös vähentää parantamalla 17

toimintakykyä, hoitamalla terveysongelmat kuntoon ja hankkimalla asianmukaisia apuvälineitä avuksi (Kokko 1999,11). Lotvosen ja Väänänen-Sainion (23) tekemän loppuraportin mukaan ehkäisevillä kotikäynneillä haastateltujen kotona kaatumisen syitä olivat muun muassa huimaus, heikentynyt tasapaino ja liikuntakyky, nopea istumasta seisomaan nousu ja liikkeelle lähtö. Kaikista kaatuneista 65 oli kaatunut ulkona kodin lähiympäristössä. Syitä kaatumisiin olivat liukastumiset ja kompastumiset. (Lotvonen & Väänänen-Sainio 23, 23 24.) Rissasen (1999) tutkimuksen tulosten mukaan kaikista tutkituista (n=127) runsaalle neljännekselle oli sattunut tapaturma ja yleisimpänä tapaturman syyksi myös hänen tutkimuksessaan todettiin liukastuminen tai kaatuminen pihapiirissä. (Rissanen 1999, 61). 5. EHKÄISEVÄT KOTIKÄYNNIT KOTONA SELVIYTYMISEN TUKENA 5.1 Ehkäisevä vanhustyö Vanhusten terveydentilaa ja toimintakykyä voidaan edistää erilaisin preventiivisin toimin. Preventiossa eli ehkäisyssä vaikutetaan ennalta niihin syihin ja prosesseihin, jotka voivat heikentää vanhenevien ihmisten elämänlaatua, elämänhallintaa ja elinoloja. Tavoitteena ehkäisevässä vanhustyössä on hidastaa vanhenemisprosessien voimavaroja kuluttavia vaikutuksia, torjua oireiden ja sairauksien syntyä ja näiden rappeuttavia seurauksia sekä edistää vanhusten toimintakykyä. Ehkäisevän toiminnan tulee olla moniulotteista ja monitasoista. Vanhenemisen huomioon ottaminen asuinalueiden, elinympäristön ja liikenteen suunnittelussa on pitkällä aikavälillä ennakoivaa toimintaa. Samoin vanhusten käyttämien palvelujen toimivuuden parantaminen sekä moniammatillisen toimintatavan lisääminen ehkäisevät todennäköisesti useiden ongelmien syntyä myöhemmin. Vanhuksen elämänhallinnan ja voimavarojen vahvistaminen edistää kotona selviytymistä. (Koskinen ym. 1998, 72 73.) Toiminnanvajavuuksien kehittymistä voidaan ehkäistä, tällöin on tärkeää selvittää toiminnanrajoitusten varhaisvaiheet ja niihin kohdistuva hoito tai mahdolliset korvaavat toimenpiteet. Ennalta selvittämällä voitaisiin näin ehkäistä tarve turvautua ulkopuoliseen apuun. Ehkäisevä toiminta merkitsee uutteraa yrittämistä olemassa olevan toimintakykyisyyden ja selviytymisasteen säilyttämiseksi tai mahdollisesti jopa parantamiseksi. Toiminta voi olla vanhuksen omien ponnistelujen lisäämistä tai myös sitä, että hän käyttää apuvälineitä tai muuttaa selviytymistä tukevaan esteettömään asuntoon. Selviytymistä arvioidaan itsenäisyyden ja avun saannin tai tarpeen perusteella. (Helin 2, 4.) 18

5.2 Ehkäisevät kotikäynnit Yksi aktiivinen ehkäisevän toiminnan muoto vanhusten parissa on ehkäisevä kotikäynti. Ehkäisevällä kotikäynnillä tarkoitetaan sosiaali- ja/tai terveydenhuollon henkilöstön tekemää käyntiä vanhuksen kotona. Ehkäisevällä kotikäynnillä tuetaan vanhuksen kotona selviytymistä. Kotikäynnin aikana arvioidaan vanhuksen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä, asunto-oloja, selviytymistä elinympäristössään ja palvelutarvetta. Kotikäynnin avulla voidaan ajoissa todeta vanhuksen toimintakykyä ja elämisen laatua heikentäviä tekijöitä, ja näin voidaan tavoittaa henkilöitä, joilla on ennenaikainen riski joutua laitoshoitoon. (Häkkinen 22, 5, 12; Heinola, Voutilainen & Vaarama 23, 7.) Ehkäisevien kotikäyntien tavoitteena on vanhusten tukeminen selviytymään mahdollisimman pitkään omassa elinympäristössään. Lisäksi tavoitteena on antaa vanhukselle tietoja ja neuvoja erilaisista kunnan tarjoamista toiminnoista ja tukimahdollisuuksista. (Häkkinen 22, 12; Heinola ym. 23, 7.) Tanska on edelläkävijä ehkäisevien kotikäyntien suunnittelussa ja toteutuksessa. Tanskassa ja Isossa- Britanniassa aloitettiin ehkäisevät kotikäynnit 2 vuotta sitten. Tutkimustulokset ehkäisevien kotikäyntien vaikuttavuudesta ovat ristiriitaisia. Tulosten mukaan ei voida näyttää ketkä saisivat niistä parhaimman hyödyn ja kenelle olisi kannattavinta ehkäisevät kotikäynnit kohdentaa. Toisaalta on saatu tuloksia, joiden mukaan ehkäisevien kotikäyntien avulla autetaan vanhusta selviytymään kotonaan pitemp ään ja parantamaan elämänlaatuaan sekä ehkäistään ennenaikaista laitoshoitoon siirtymistä. Tanskassa on tullut vuonna 1996 voimaan laki ehkäisevistä kotikäynneistä. Lain mukaan tulee kuntien tarjota 75 vuotta täyttäneille vanhuksilleen ehkäisevä kotikäynti kaksi kertaa vuodessa. (Häkkinen 22, 13.) Suomen Kuntaliitto teki vuonna 21 kuntiin kyselyn vanhuksille suunnattujen ehkäisevien kotikäyntien yleisyydestä ja sisällöstä. Kyselyn mukaan ehkäiseviä kotikäyntejä tarjosi 36 kyselyyn vastanneista kunnista (n=384). Kyselyn jälkeen Suomen Kuntaliitto käynnisti EHKO-projektin Ehkäisevät kotikäynnit vanhuksille vuonna 21. Projektiin osallistui 1 kuntaa. (Häkkinen 22, 5, 19.) Projektin aikana sosiaali- tai terveydenhuollon ammattilainen teki ehkäisevän kotikäynnin 789 vanhuksen luo, jotka eivät olleet kunnallisten sosiaali- ja terveyspalvelujen piirissä. Vanhusten ikä vaihteli 75 vuotta täyttävistä 97-vuotiaisiin. Kotikäynneillä löytyi palvelutarpeita jonkin verran. Suurin osa vanhuksista oli hyväkuntoisia, omatoimisia ja käytti vähän apuvälineitä. Suurin osa haastatelluista oli tyytyväisiä elämäänsä. Projektin tulokset vahvistivat näkemystä siitä, että vanhukset haluavat asua kotonaan mahdollisimman pitkään. (Suomen Kuntaliitto 23.) 19

5.3 Ehkäisevät kotikäynnit Raumalla Rauman kaupunki oli myös halukas osallistumaan Ehkäisevät kotikäynnit vanhuksille - kehittämishankkeeseen. Raumaa ei kuitenkaan valittu yhdeksi projektikunnista, koska kunnassa oli tuolloin meneillään muita Kuntaliiton sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeita. Raumalla ehkäisevät kotikäynnit suoritettiin sosiaalitoimen omana toimintana lokakuun 22 ja joulukuun 23 välisenä aikana. (Henriksson-Leivo 23, 4.) Raumalla ehkäisevien kotikäyntien kohderyhmänä olivat 1922 syntyneet kotona asuvat raumalaiset, jotka eivät olleet kunnallisen kotipalvelun asiakkaita. Ehkäisevien kotikäyntien tavoitteena oli saada tietoja henkilöiden toimintakyvystä, terveydentilasta, asumisoloista ja asunnon varustetasosta. Lisäksi tavoitteena oli vanhusten omien voimavarojen aktivointi, kotona selviytymisen tukeminen, avun tarpeen ennakointi ja kotiympäristön tapaturmariskien kartoittaminen sekä vaarattomien kulkureittien varmistaminen kotona. Tavoitteena oli myös jakaa tietoa vanhuspalveluista. Kotikäynnit suorittaneella sosiaalitoimen toimintaterapeutilla oli käynneillä mukanaan kotikäyntejä varten koottu infokansio, joka sisälsi tietoja muun muassa kotihoidosta, terveydenhuollon palveluista, asunnon muutostöistä, lainattavista apuvälineistä ja kodin turvallisuutta lisäävistä seikoista. Vanhuksille jotka eivät ottaneet kotikäyntiä vastaan, oli lähetetty Rauman sosiaalitoimen puolesta Ikäihmisten sosiaali- ja terveyspalveluja Raumalla -esite. (Henriksson-Leivo 23, 4.) Henriksson-Leivon väliraportin (2.5.23) mukaan kotikäynneillä käydyissä keskusteluissa erottui muutamia aiheita, joista oli keskusteltu enemmän ja joista vanhukset tarvitsivat enemmän tietoa. Näitä asioita olivat muun muassa muistin heikkeneminen ja dementia, turvallisuuteen liittyvät asiat sekä tietämättömyys apuvälineistä ja asunnon muutostöistä. Kotiavun ja erityisesti siivouspalvelun saamisesta oli keskusteltu myös usein. Valtaosa kotikäynnin vastaanottaneista (n=83) oli ollut erittäin tyytyväisiä kotikäyntiin. (Henriksson-Leivo 23, 15.) 6. TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSONGELMAT Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa raumalaisten 1922 syntyneiden vanhusten kotona selviytymistä ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Tavoitteena on arvioida vanhusten avun- ja palveluntarve ja tuottaa tietoa, josta on hyötyä päätettäessä ennaltaehkäisevien kotikäyntien jatkosta. 2