Hämeenlinnan kaupunki Maankäytön suunnittelu HÄMEENLINNAN URHEILUPUISTO ASEMAKAAVAN MUUTOS Työnro 2462 Dnro: 586/2011 YHLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.4.2011 / 27.9.2011/30.11.2011 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Hämeenlinnan keskustasta n. 2,5 km luoteeseen Pullerinmäessä, 10. kaupunginosassa. Alue on laajuudeltaan n. 21,11 ha ja sitä rajaa pohjoisessa Härkätie, lännessä Parolantie, idässä valtatie 3 ja Hämeenlinnan osuusmeijerin tontti sekä etelässä pientaloalue. Suunnittelualueen likimääräinen rajaus käy ilmi oheisesta kartasta. Ehdotusvaiheessa kaavamuutokseen otettiin mukaan Hippospuiston virkistysaluetta Meijerikadun eteläpuolelta. Suunnittelualueen yleiskuvaus Suunnittelualue käsittää nykyisen Pullerin urheilukeskuksen alueen. Alueen maasto laskee loivasti itään kohti moottoritietä. Pullerihallin ja moottoritien välissä kulkee valtaoja. Parolantien, Härkätien ja Meijerikadun varrella on puuistutuksia. 1
Pullerin alue toimii Hämeenlinnassa juniorijalkapalloilun pääpaikkana. Alueen itäreunalla sijaitsee omalla tontillaan vuonna 1998 valmistunut Pullerihalli, joka on kerrosalaltaan n. 9600 m²:iä. Pullerihallissa sijaitsee täysimittainen jalkapallokenttä, juoksusuorat, golfin harjoittelutila sekä petanquistien harjoittelutila. Alueen lounaiskulmassa sijaitsee vanha huoltorakennus, jossa on puku- ja pesutiloja. Urheilukeskuksen nykyiset ulkopelikenttäalueet sijaitsevat Parolantien ja Pullerihallin välisellä alueella. Kesällä nurmialueille voidaan järjestää viisi täysimittaista jalkapallokenttää. Pääasiallisesti nurmialueella on kuitenkin jalkapallon harjoituskenttiä sekä nuorten ja alempien sarjojen pelikenttiä. Pullerin alueella harjoittelevat lähes kaikki paikalliset jalkapallojoukkueet mukaan lukien kaupungin ykkösjoukkue FC Hämeenlinna, joka kuitenkin pelaa ottelunsa Kaurialan kentällä. Kesällä harrastajien käytössä on myös Pullerihallin pukusuojatiloja. Talvella Parolantien varteen on jäädytetty sääolojen salliessa jääkiekkokaukalo sekä luistelualue, joita palvelevat vanhan huoltorakennuksen pukuhuoneet. Parolantien ja Meijerikadun kulmassa sijaitsee kioskirakennus. Aluetta palvelevat pysäköintialueet sijaitsevat Härkätien liittymän kautta Pullerihallin pohjoispäässä sekä Meijerikadun liittymän kautta alueen lounaiskulmassa sijaitsevilla hiekkakentillä. Lounaiskulman pysäköintialuetta on käytetty myös tilaisuuskohtaisin sopimuksin Ahveniston moottoriradalla järjestettävien tapahtumien pysäköintiin. Ortokuva HML, paikkatieto ja kiinteistö, 2001 2
Suunnittelun tavoitteet Asemakaavamuutoksen tavoitteena on luoda edellytykset Pullerin alueen kehittämiseksi monipuoliseksi nykyaikaiseksi urheilupuistoksi sekä mahdollistaa uuden monitoimihallin rakentamisen alueelle. Uuden monitoimihallin rakentaminen Pullerin alueelle edellyttää asemakaavamuutosta, koska tontilla, jolla nykyinen Pullerihalli sijaitsee, ei ole jäljellä riittävästi rakennusoikeutta eikä rakennusalalla tilaa toiselle hallille. Lisäksi nykyiset liikenne- ja pysäköintijärjestelyt eivät vastaa aluekokonaisuuden kehittämisen ja monitoimihallin tarpeita. Aloite Asemakaavamuutos on tullut vireille Hämeenlinnan kaupungin aloitteesta. Kaupunginhallitus on päättänyt 19.1.2009, että uuden monitoimihallin sijaintipaikka tulee olemaan Pullerin liikunta-alueella (Hämeenlinnan urheilupuistossa). Maanomistus Suunnittelualue on Hämeenlinnan kaupungin omistuksessa. Kaavatilanne Maakuntakaava Maakuntakaavassa suunnittelualue on osoitettu urheilualueeksi (VU 1 Pullerin urheilukeskus). Pullerin urheilukeskuksen eteläreunaa sivuamaan on osoitettu varaukset kehitettävälle kevytliikenneyhteydelle sekä ulkoilureitille. Maakuntakaavaote Yleiskaava Hämeenlinnan oikeusvaikutuksettomassa yleiskaavassa pääosa suunnittelualueesta on osoitettu urheilu- ja virkistyspalvelujen alueeksi (VU). Nykyisen palloiluhallin ja valtatie 3 välinen alue on osoitettu teollisuusalueeksi (T). Yleiskaavaote 3
Asemakaava Alueella on voimassa v. 1997 hyväksytty asemakaava, jossa alueesta on osoitettu urheilu- ja virkistyspalveluiden korttelialueeksi (VU) n. 9,5 hehtaaria sekä urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueeksi (YU) n. 4,2 hehtaaria. Nykyinen Pullerihalli sijaitsee omalla tontillaan YU-korttelialueen rakennusalalla, jolle on osoitettu rakennusoikeutta 10 500 kem²:iä. Palloiluhallin ja valtatie 3 välinen maa-alue on osoitettu erityisalueeksi (EV). Voimassa olevassa asemakaavassa on osoitettu Härkätien varrelle kaksi sekä Meijerikadun varrelle yksi puistoalue (VP), joiden pinta-ala on yhteensä n. 3,7 hehtaaria. Parolantien ja Härkätien kulmaan on osoitettu pinta-alaltaan n. 0.7 hehtaarin korttelialue yleiseen pysäköintiin (LP), jota ei kuitenkaan ole rakennettu. Lisäksi Parolantien ja Meijerikadun kulmaan on osoitettu ohjeellinen pysäköimispaikka (p) sekä ohjeellinen rakennusala, jolle saa sijoittaa enintään 50 kerrosneliömetrin suuruisen kioskirakennuksen. Suunnittelualueeseen idässä rajautuva Hämeenlinnan osuusmeijerin tontti on osoitettu voimassa olevassa asemakaavassa yhdistettyjen teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueeksi (TTV²). 4
Ote voimassa olevasta asemakaavasta. Muut suunnitelmat ja päätökset Kaupunginhallitus lähetti 29.1.2009 lautakunnille valmisteltaviksi valtuustoaloitteen, jossa esitettiin, että Pullerin alueen kehittämistä varten laadittaisiin alueen käyttöselvitykseen pohjautuva kokonaisvaltainen käyttösuunnitelma. Elämänlaatulautakunta päätti esittää kokouksessaan (ELALA 19.5.2009 55) em. aloitteesta lausunnon, jossa todettiin, että Pullerin alueelle kohdistuvien muutosten ja tarpeiden vuoksi on tarpeen käynnistää eri tilaajayksiköiden välinen yhteistyö siten, että alueen tulevaisuudesta syntyy toimintaa ohjaava asiakirja. Suunnitteluvaiheessa kuullaan alueen toimijoita ja kartoitetaan siten tarpeita ja odotuksia alueen suhteen. 5
Pullerin alueen suunnittelu käynnistyi elokuussa 2009. Alueen suunnitteluun perustettiin työryhmä, jossa oli edustettuna alueen nykyiset ja mahdolliset tulevat toimijat. Alueelta on valmistunut alustava suunnitelma. Lopullinen aluesuunnitelma valmistunee viimeistään vuoden 2012 aikana. Selvitykset Laaditut selvitykset ja yleissuunnitelmat Alueelle on laadittu seuraavat selvitykset: - Pullerin alueen käyttöselvitys (27.4.2009) Laadittavat selvitykset ja yleissuunnitelmat Alueelle laaditaan asemakaavoitustyön yhteydessä seuraavat selvitykset: - liikennetarkastelu - hulevesitarkastelu Muita erillisiä selvityksiä laaditaan tarpeen mukaan asemakaavoitustyön edetessä. Arvioitavat vaikutukset Suunnittelun yhteydessä arvioidaan asemakaavamuutoksen toteuttamisen merkittäviä välittömiä ja välillisiä vaikutuksia ihmisten elinympäristöön ja asumiseen, kaupunkirakenteeseen, kaupunkikuvaan, maisemaan ja luontoon, kulttuuriympäristöön, virkistykseen, liikenteeseen, yhdyskuntatalouteen ja teknisen huollon järjestämiseen. Vaikutusten arviointi Kaavan vaikutuksia tarkastellaan koko asemakaavoitustyön ajan. Suunnittelun keinoin pyritään poistamaan tai lieventämään haitallisia vaikutuksia mahdollisuuksien mukaan kaavoituksen lähtökohdat ja tavoitteet huomioon ottaen. Todetut vaikutukset, niiden arviointi ja niiden huomioiminen suunnittelutyössä liitetään asemakaavaselostukseen. Suunnitelmasta arvioidaan toteuttamisen vaikutukset - yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen sekä liikenteeseen - luontoon, maisemaan, kaupunkikuvaan sekä rakennettuun ympäristöön - olemassa olevien asuinkortteleiden lähiympäristöön - alueen virkistyskäyttöön ja kevyen liikenteen kulkureitteihin. Liikenteen vaikutuksia arvioidaan lisääntyvän liikennemäärän perusteella. OSALLISET JA OSALLISTUMISMENETELMÄT Asemakaavatyön osalliset Osallisia ovat MRL 62 :n mukaan alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen työntekoon tai muihin oloihin asemakaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osallisilla on oikeus ottaa osaa kaavan valmisteluun, arvioida sen vaikutuksia ja lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta. Alueen suunnittelussa osallisia ovat: - Kaava-alueen ja lähialueen maanomistajat ja -haltijat, asukkaat ja yritykset - Hämeenlinnan liikuntahallit Oy Kaupungin viranomaistahoista / hallintokunnista ainakin - Varhaiskasvatuspalvelut - Opetuspalvelut - Lasten ja nuorten kasvua tukevat palvelut - Kulttuuripalvelut - Liikuntapalvelut 6
- Terveyden ja toimintakyvyn sekä ikäihmisten palvelut - Maankäytön ja ympäristön palvelut - Yhdyskuntarakenteen palvelut - Kanta-Hämeen pelastuslaitos Valtion viranomaisista - Hämeen ELY-keskus Alueellisista organisaatioista - Hämeen liitto Kunnallisteknisten verkostojen haltijoista - Vattenfall Lämpö Oy - Vattenfall Verkko Oy - Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy - AinaCom Oy Kuntalaiset ja yhteisöt - asukasyhdistykset, elinkeinonharjoittajat ja muut vaikutuspiiriin kuuluvat tahot Kaavan valmisteluun osallistuminen, tiedottaminen ja alustava aikataulu Valmisteluvaihe Hämeenlinnan urheilupuiston asemakaavamuutosta koskeva kaupungin sisäinen aloituskokous pidettiin 15.2.2011. Aluetta koskeva ensimmäinen viranomaisneuvottelu pidettiin 24.2.2011. Asemakaavamuutoksen vireilletulosta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja valmisteluaineiston nähtäville asettamisesta ilmoitetaan 9.4.2011 Hämeen Sanomissa. Asianosaisille maanomistajille ja naapureille tiedotetaan myös kirjeillä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä siihen liittyvä valmisteluaineisto on nähtävillä myös kaupungin internet-sivuilla. Luonnosvaihe Asemakaavamuutosluonnoksen nähtävillä olosta sekä asukastilaisuudesta ilmoitetaan kirjeillä, lehti-ilmoituksilla sekä kaupungin internetsivuilla. Viranomais- ja muu asiantuntijayhteistyö järjestetään erillisin neuvotteluin. Viranomaisilta, kaupungin hallintokunnilta ja verkostojen haltijoilta pyydetään lausunnot. Tavoitteena on, että yhdyskuntalautakunta käsittelee asemakaavaluonnosta syksyllä 2011. Luonnoksen nähtävilläolon aikana pidetään yleisötilaisuus, jossa luonnosta esitellään. Ehdotusvaihe Asemakaavaluonnoksen ja saadun palautteen pohjalta valmistellaan asemakaavaehdotus. Yhdyskuntalautakunnan puoltama ehdotus asetetaan julkisesti nähtäville ja siitä pyydetään viranomaisten lausunnot. Tavoitteena on että yhdyskuntalautakunta käsittelee asemakaavaehdotuksen talvella 2011. Osallisilla on mahdollisuus jättää kaavaehdotuksesta kirjallinen muistutus. 7
Yhteyshenkilöt Arkkitehti Markku Kaila Puh. 03 621 2315 markku.kaila@hameenlinna.fi Maankäytön ja ympäristön palvelupiste, Hämeenlinnan kaupunki Maankäytön suunnittelu Wetterhoffinkatu 2, 3. krs PL 63 13101 Hämeenlinna 8
ASEMAKAAVAN VAIHEISTUS JA ALUSTAVA AIKATAULU suunniteltu ajankohta järjestetään tarvittaessa Vaihe 2011 helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu aloituskokous 15.2. 2012 tammi helmi maalis huhti vireillepano 9.4. viranomaisneuvottelu 24.2. perusselvitykset osallistumis- ja arviointisuunnitelma kaavaluonnoksen valmistelu nähtävilläolo MRA 30 mahdollisuus mielipiteen esittämiseen ja yleisötilaisuus lausunnot x.11. asemakaavaehdotuksen laatiminen yhdyskuntalautakunta 8.11. 15.12. x.2. julkinen nähtävilläolo MRA 27 mahdollisuus muistutuksen jättämiseen kaupunginhallitus kaupunginvaltuusto. valitusmahdollisuus lainvoimaisuus 9