TÄYDENTÄVÄT LUONTOSELVITYKSET JA NATURA-ARVIO SEIVÄSSUON SIJOITUS- VAIHTOEHDOSTA

Jyväskylän yliopisto Ympäristöntutkimuskeskus Tutkimusraportti 106 /2007 Jyväskylän seudun jätteenkäsittelykeskuksen sijoituspaikan kartoitus TÄYDENTÄVÄT LUONTOSELVITYKSET JA NATURA-ARVIO SEIVÄSSUON SIJOITUS- VAIHTOEHDOSTA Jyväskylä 2007

Sisällys 1. Johdanto...1 2. Tutkimusalueet...3 2.1. Mörkökorpi...3 2.2. Seivässuo...3 3. Linnusto...6 3.2. Laskentamenetelmät...6 3.3. Pesimälinnusto...7 3.3.1 Mörkökorven linnusto...7 3.3.2 Mörkökorven uhanalaiset ja muut suojelun kannalta tärkeät lajit...8 3.3.3. Seivässuon pohjoisen alueen pesimälinnusto...11 3.3.4. Seivässuon pohjoisen alueen uhanalaiset ja muun suojelun kannalta tärkeät lajit...12 3.3.5. Seivässuon eteläisen alueen pesimälinnusto...14 3.3.6. Seivässuon eteläisen alueen uhanalaiset ja muun suojelun kannalta tärkeät lajit...16 3.3.7. Vahtivuoren pesimälinnusto...17 3.3.8.Vahtivuoren alueen uhanalaiset ja muun suojelun kannalta tärkeät lajit...18 3.4. Yhteenveto pesimälinnustosta...20 3.5. Kirjallisuus...22 4. Liito oravien esiintyminen...30 4.1. Selvitysalueiden liito oravahavainnot...30 4.1.1. Mörkökorpi...30 4.1.2. Seivässuo...30 4.1.3. Vahtivuori...31 4.2. Rakentamisen vaikutukset liito oravaan...32 4.3. Kirjallisuus...32 5. Seivässuon Natura selvitys...35 5.1. Hankkeen kuvaus...35 5.2. Natura alueen luonnonolojen kuvaus...36 5.3. Tarkastelevat alueet...38 5.4. Vaikutusten kuvaus ja vaikutusalue...39 5.5. Kirjallisuus...42

1. Johdanto Keski Suomen alueellisen jätesuunnitelman mukaan Keski Suomen maakunnan alueelle jää kolme jätteiden käsittelykeskusta: yksi pohjoiseen Keski Suomeen, yksi Jyvässeudulle ja yksi Jämsän seudulle. Nykyisin Jyväskylän alueen jätteenkäsittelykeskus sijaitsee Jyväskylän kaupungin Mustakorkealla, jonne keskus on perustettu 1960 luvun alussa ensiksi maankaatopaikaksi ja myöhemmin yhdyskuntajätteen kaatopaikaksi ja jätteiden käsittelykeskukseksi. Vuodesta 1998 lähtien jätteenkäsittelykeskuksen on hoitanut Mustankorkea Oy. Mustankorkean jätteenkäsittelykeskuksen ympäristön käyttöönottoon kohdistuu suuria paineita. Lähin taajama sijaitsee noin 600 metrin päässä alueesta, eikä Mustankorkealla ole mahdollista merkittävästi laajentaa käsittelyaluetta. Alueen kapasiteetin loputtua jätteiden käsittelyalue joudutaan siirtämään pois nykyiseltä paikaltaan. Keski Suomen liitto käynnisti selvityksen uuden jätteenkäsittelyalueen löytämiseksi 1. Selvityksen perusteella parhaiten toteuttamiskelpoisiksi vaihtoehdoiksi oli saatu kolme aluetta: Mörkökorpi, Seivässuo ja Vahtivuori. Tämä selvitys täydentää Mustankorkea Oy:n jätteenkäsittelykeskuksen ympäristövaikutusten arviointiselostusta 2, joka valmistui kesällä 2006. Raportissa tarkastellaan kolmea edellä mainittua vaihtoehtoista jätteenkäsittelyaluetta. Tarkastelun kohteena on erityisesti Seivässuon alue ja se, kuinka mahdollinen jätteenkäsittelyalue vaikuttaisi Seivässuon alueen tuntumassa sijaitsevaan Naturaalueeseen. Lisäksi selvityksessä arvioidaan hulevesien vaikutuksia luontoon kaikilla kolmella vaihtoehdolla. Alueisiin liittyviä taustatietoja on täydennetty tekemällä linnusto ja liito oravaselvitykset. Tässä raportissa esitetyt tulokset perustuvat pääosin Keski Suomen liiton teettämään Jyväskylän seudun jätteenkäsittelykeskuksen sijoituspaikan kartoitukseen ja Mustankorkea Oy:n jätteenkäsittelykeskuksen ympäristövaikutusten arviointiselostukseen. Lisäksi tietoja alueiden luonnosta on saatu Keski Suomen ympäristökeskuksesta. Kesäkuussa 2007 alueilla tehtiin maastotutkimuksia, joiden avulla saatiin tietoja alueiden linnustosta ja liito oravista. Lisäksi maastokäynneillä tehtiin havaintoja kasvillisuudesta, lähteistä, kosteikoista ja puroista. 1 Keski-Suomen liitto (2005). Jyväskylän seudun jätteenkäsittelykeskuksen sijoituspaikan kartoittaminen. Keski- Suomen liitto. 2 Insinööritoimisto Ristola Oy (2006). Mustankorkae Oy. Jättenkäsittelykeskuksen ympäristövaikutusten arviointi. 1

Raportti jakautuu useaan osaan. Ensiksi kuvataan lyhyesti tutkimusalue. Tarkka kuvaus alueista löytyy ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Seuraavissa kappaleissa esitellään linnusto ja liito oravaselvitysten tulokset. Kappale 5 sisältää Seivässuon Natura arvion, joka täydentää ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa ollutta vaikutusarvioita. Tutkimusraportin laadinnasta on vastannut FM Hannu Salo. Linnustoselvityksen on tehnyt fil.yo Asko Ijäs ja liito oravaselvityksen yht.yo Irene Huuskonen. Naturaarvion ovat laatineet Hannu Salo ja Irene Huuskonen. 2

2. Tutkimusalueet 2.1. Mörkökorpi Mörkökorven alue sijaitsee Laukaan kunnassa Lievestuoreella. Sen eteläpuolella, Koivusensuon takana sijaitsee Lipeälampi ja pohjoispuolella vanha, käytöstä poistettu kaatopaikka. Lisäksi inventointialueen kaakkoispuolella on puolustusvoimien alue. Alue on kauttaaltaan hakkuin ja harvennuksin käsiteltyä talousmetsää. Mörkökorven alueen länsi ja luoteisosat olivat pääosin varttunutta tai kypsää männikköä. Luoteisosan mäen länsirinteellä kasvoi kuusta. Itse Mörkökorpi alueen pohjoisosassa oli melko kosteaa, mäntyvaltaista tiheikköä. Mörkökorven itäpuoliset metsät kasvoivat mäntyä ja kuusta siten, että kuuset olivat valtalajeina notkelmissa ja männyt rinteillä. Alueen koillisosassa oli kaksi avohakkuualaa. Alueen itäosat olivat mäntyvaltaisia, mutta painanteissa ja purojen ja ojien varsilla valtalajina oli kuusi. Lisäksi purojen varsilla kasvoi melko runsaasti haapaa ja koivua sekapuuna. Alueen eteläosassa Haukanpesänkankaalla oli laaja avohakkuuala. Haukanpesänkankaan länsiosat olivat kuivaa mäntykangasta. 2.2. Seivässuo Seivässuon selvitysalue sijaitsee Jyväskylän maalaiskunnassa Oravasaaren kylän eteläpuolella, lähellä Toivakan kunnanrajaa. Seivässuon alue jakautui kahtia: eteläiseen ja pohjoiseen alueeseen. Eteläinen osa Selvitysalueen läpi kulkevan metsätien luoteisosat olivat suureksi osaksi nuorta kuusi tai mäntytaimikkoa. Selvitysalueen pohjoisosat olivat Lamminsuolle virtaavan puron varrella pääosin kosteita kuusimetsiä, joissa kasvoi runsaasti pensasmaista aluspuustoa sekä lehtipuuta sekapuustona, mikä teki niistä hyvin vaikeakulkuisia, paikoin jopa läpitunkemattomia. Heiskasenmäen rinne oli hakattu, ja sinne tänne oli jätetty puuryhmiä ja yksittäinen pienialainen metsikkökuvio pystyyn. Mäen lakiosat kasvoivat pääosin kuusta. Joukossa oli melko runsaasti haapaa sekapuuna, ja osa haavoista oli järeitä. Heiskasenmäen kuusikoissa oli runsaasti lehtipuusekoitusta; haapaa, koivua ja raitaa, ja tällaiset lehtipuuryhmät jatkuivat nauhamaisesti mäen päältä etelää kohti viettäväl 3

lä rinteellä. Mäen etelärinteellä oli hakkuuala; lounaisrinteet kasvoivat nuorta kuusikkoa. Kulonpalon kohdalla länteen haarautuvan tien koillispuolella kasvavat metsät olivat pääosin nuorehkoa sekametsää; pohjoisempana kasvoi varttunutta mäntymetsää. Alueen keskivaiheen soistuma oli korpikuusikkoa, jossa oli sekapuuna lehtipuita ja jonkun verran mäntyä. Pohjoinen osa Seivässuon pohjoisen osan läpi kulkeva tie jakoi alueen kahteen osaan. Tien länsipuolella sijaitsi karu, kitukasvuista mäntyä kasvava Seivässuo, jonka keskellä oli pienialainen avosuo. Seivässuon pohjoispuoliset metsät olivat kuusivaltaisia, harvennuksin käsiteltyjä sekametsiä. Seivässuon länsipuolella oli laaja, etelä pohjoinen suunnassa pitkänomainen vanha avohakkuuala, ja hakkuuaukean lounais /länsipuolella kasvoi varttunutta tai kypsää VT ja CT tyypin männikköä. Alueen länsiosissa oli kaksi pirunpeltoa. Aluetta halkovan metsätien itäpuoli eli Lehtivuoren länsirinne oli hakattu miltei koko tien matkalta aukoksi. Selvitysalueen kaakkoisosat kasvoivat kypsää kuusimetsää, jossa oli haapasekoitusta. Etelässä kuusikko rajoittui nuorehkoon istutusmännikköön. Itään päin mentäessä lehtisekapuuston määrä kasvoi. Alueen kaakkoiskulmassa kasvoi paljon melko iäkästä lehtipuustoa, joukossaan runsaasti haapaa. Selvitysalueen itärajan eli Lehtivuoren etelärinteen metsä oli kypsää sekametsää, jossa oli havaittavissa vanhoja harvennuksen jälkiä. Pohjoiseen kuljettaessa valtalajina oli yhä kuusi, mutta kuusikko ja etenkin siinä kasvava lehtipuusekoitus oli nuorempaa kuin etelärinteillä. Lehtivuoren alemmalla laella kasvoi mäntyä, muuten mäen länsirinteet kasvoivat nuorta taimikkoa. Vahtivuori Vahtivuoren alue sijaitsee Petäjävedellä, Kintauksen kylän ja valtatie 18:n eteläpuolella. Alue on hakkuin ja harvennuksin käsiteltyä mänty tai kuusivaltaista sekametsää. Alueen kaakkoisosassa, itään haarautuvan tien eteläpuolella kasvoi kypsää kuusikkoa ja siinä siellä täällä lehtipuusekoitusta, erityisesti vanhan pellon liepeillä. Tien pohjoispuolella, alueen itäosassa oli vanha avohakkuuala. Heinäharjun länsirinteen metsät olivat varttuneita mänty tai kuusivaltaisia kasvatusmetsiä, joissa kasvoi lehtipuusekoitusta melko vähäisesti. Alueen läpi kulkevan tien itäpuolella sijaitseva soistuma kasvoi pääasiassa kuusta. Alueen pohjoisosassa itään risteävän tien poh 4

joispuoli kasvoi pääasiassa nuorta sekametsää, jossa aluspuuston ja pensaikon määrä oli suuri. Alueen jakavan tien länsipuolella Karapuronsuo kasvoi ohutläpimittaista sekametsää. Vahtivuoren rinteet kasvoivat varttunutta tai kypsää mäntyä ja kuusta. Vahtivuoren pohjoisosassa oli laaja avohakkuualue. Suunnitellun tielinjauksen Vahtivuoren päässä eli eteläpäässä kasvoi varttunutta ja kypsää kuusikkoa. Sähkölinjan pohjoispuolella oli laaja avohakkuualue. Kaistinmäentien pohjoispuoleinen, pohjoiseen viettävä rinne kasvoi yksipuolisesti varttunutta kuusikkoa. Kuva 2 1. Selvistysalueet. 5

3. Linnusto 3.2. Laskentamenetelmät Mörkökorven, Seivässuon ja Vahtivuoren pesimälinnustoja selvitettiin kunkin alueen osalta kahdella maastokäynnillä käyttäen kartoituslaskentamenetelmää 3 4. Mörkökorven linnustokartoitus tehtiin reilun viikon välein kesäkuun alkupuolella (3. ja 12.6.), Seivässuon alue eteläosan kesäkuussa (4. ja 20.6.), Seivässuon alue pohjoisosan viikon 25 aikana (18. ja 24.6.) ja Vahtivuoren kesäkuun alkupuolella (2. ja 13.6.). Laskennat suoritettiin aamulla klo. 3.20 10.00 välisenä aikana, jolloin lintujen lauluaktiivisuus on korkeimmillaan ja suurin osa linnuista siten helposti havaittavissa. Maastotyöpäivinä sää oli poutainen ja lämmin, jolloin sääolosuhteet eivät haitanneet laskentojen tekoa. Kartoitukset suoritettiin kulkemalla alueiden läpi siten, ettei mikään kohta jäänyt yli 50 metrin päähän laskijasta. Maastossa lintuhavainnot kirjattiin peruskarttapohjille, jotka yhdistettiin kenttätöiden jälkeen lajikartoiksi. Lajikarttojen avulla muodostettiin edelleen päätelmät eri lajien pesimisestä ja reviirimääristä laskentaalueella. Maastossa perusteena lajin pesimiselle käytettiin pääasiassa havaintoja lintujen reviirikäyttäytymisestä, joiksi tulkittiin esimerkiksi laulava koiras, reviirikahakat, ruokaa kantavat tai varoittelevat yksilöt sekä pesä ja poikuehavainnot. Selvitykseen otettiin mukaan varsinaisella inventointialueella esiintyneiden lintujen ohella myös alueen välittömässä läheisyydessä havaitut yksilöt, joiden reviirien katsottiin ulottuvan myös kartoitusalueen puolelle. Sen sijaan laskentojen yhteydessä tehtyjä havaintoja alueella todennäköisesti pesimättömistä linnuista (esim. ylilentäjät, kaukaa kuulunut laulu) ei ole huomioitu parimääriä arvioitaessa. Menetelmänä kartoituslaskenta soveltuu hyvin metsälinnuston kartoitukseen kohtalaisen pienillä laskenta alueilla, koska alue pystytään käymään läpi säännöllisesti ja kattavasti. Tieteelliseen käyttöön tulevan aineiston keräämiseksi alueella olisi kuitenkin syytä suorittaa vähintään kahdeksan laskentakäyntiä, jotta alueella pesivien lajien todelliset parimäärät pystyttäisiin luotettavasti arvioimaan. Kahden laskentakerran avulla saadaan kuitenkin jo varsin kattava kuva kartoitettavan alueen lintulajistosta ja erityisesti sillä pesivistä uhanalaisista lajeista. Tarkkaa parimäärien arviointia varten aineisto on kuitenkin varsin niukka ja näin ollen todelliset parimäärät saattavat joillakin lajeilla olla hieman havaittuja suurempia, koska kaikkia lintuja ei ole pystytty kahden laskentakerran aikana havaitsemaan. 3 Koskinen & Väisänen (1988) 4 Koskimies (1994) 6

Laskennassa kiinnitettiin erityistä huomiota suojeluluokituksissa mainittuihin lajeihin. Näitä luokituksia ovat Suomen uhanalaisuusluokitus 5, Euroopan Unionin lintudirektiivin 6 liitteen I lajit, joiden elinympäristöjä jäsenvaltioiden tulisi suojella erityistoimin, sekä Suomen kansainvälisen linnustonsuojelun erityisvastuulajit, joiden EU:n lisääntyvästä kannasta vähintään 15 prosenttia on arvioitu pesivän Suomessa 5 7. 3.3. Pesimälinnusto 3.3.1 Mörkökorven linnusto Kokonaisuudessaan Mörkökorven alueelta löydettiin 152 reviiriä 36 eri pesimälajilta. Linnuston kokonaistiheys oli alueella varsin pieni, mikä johtuu ensisijaisesti laskenta alueen keskiosissa tehdyistä laajoista avohakkuista. Hakattujen alueiden lintutiheys on huomattavasti ympäröiviä metsäalueita pienempi. Hakkuuaukeiden yleisimpiä pesimälajeja ovat Mörkökorven selvitysalueella avoimien ja valoisien mäntymetsien tyyppilajeihin lukeutuva metsäkirvinen (Anthus trivialis) sekä peukaloinen (Troglodytes troglodytes), joka esiintyi selvitysalueen laajoilla aukoilla peräti viiden parin voimin. Peukaloinen on alun perin ryteikköisten kuusimetsien laji, mutta se on sopeutunut hyvin myös nuorille, raivaamattomille hakkuuaukeille, joilla se pesii metsätöiden jälkeen alueelle jääneiden risujen ja kantokasojen suojassa. Selvitysalueen länsiosissa hakkuualat ovat iältään selvästi muita vastaavia vanhempia, mikä näkyy niillä jo puuntaimien ja pajukon kasvuna. Näillä pensoittuneilla hakkuualoilla pesivät edellä mainittujen lajien lisäksi myös peltoalueille sekä pensastoille tyypilliset lajit keltasirkku (Emberiza citrinella) ja pensastasku (Saxicola rubetra), molemmat yhden parin voimin. Linnustoltaan alueen metsien lajisto koostuu pääasiassa keskisuomalaisille metsille tyypillisestä lajistosta. Selvitysalueen pohjoisosat ovat pääasiassa varsin karua, harvennettua mäntykangasta, joiden keskimääräinen lintutiheys on varsin pieni. Linnustoltaan selvitysalueen pohjoisosien rikkaimpia paikkoja ovat alueen melko huonosti kuivuneet suopainanteet, joilla kasvaa mäntyjen ohella paikoitellen myös lehtipuita. Näillä painanteilla pesivät harvalukuisina myös lehti ja sekametsille tyypilliset lajit, kuten pajulintu (Phylloscopus trochilus), punakylkirastas (Turdus iliacus) sekä lehtokerttu (Sylvia borin). Muuten selvitysalueen pohjoisosien kankailla lähes ainoa runsaana esiintynyt lintulaji on peippo (Fringilla coeleps) 5 Rassi ym. (2001) 6 Neuvoston direktiivi 79/409/ETY 7 Leivo ym. (2002) 7

Selvitysalueen eteläosien linnusto on pohjoisosiin verrattuna selvästi rikkaampaa ja vaihtelevampaa. Kangasmaa on näillä alueilla monin paikoin soistunutta ja puustossa esiintyy männyn ohella runsaasti myös kuusta sekä paikoitellen myös koivua. Näissä soistuneissa kuusi ja sekametsissä pesii peipon ohella runsaasti myös kuusimetsille tyypillisiä lajeja, kuten rautiaisia (Prunella modularis), vihervarpusia (Carduelis spinus) sekä hippiäisiä (Regulus regulus), joita pohjoisen mäntykankailla havaittiin vain yksittäisiä yksilöitä. Vaateliaampien kuusimetsien lajeista tiltaltin (Phylloscopus collybita) ja töyhtötiaisen (Parus cristatus) reviirit olivat Mörkökorven laskenta alueella selvästi painottuneet alueen eteläosiin. Muita selvitysalueen harvalukuisempia pesimälajeja olivat mm. aukon reunan katkenneen koivun kolossa pesinyt kirjosieppo (Ficedula hypoleuca) sekä vastaavalla paikalla laulanut sirittäjä (Phylloscopus sibilatrix). Mörkökorven selvitysalueen eteläpuolella sijaitsee varsin laaja ojitettu Koivusensuo, jolta ulottuu pieni suokaistale myös laskenta alueen yhteyteen. Tällä suopainanteella havaittiin laskentojen aikana yksi soiden ja kosteiden rantojen tyypillinen kahlaajalaji, taivaanvuohi (Gallinago gallinago), joka pesi aivan laskenta alueen reunan tuntumassa. Lista selvitysalueella havaituista lintulajista sekä niiden parimääristä on esitetty kokonaisuudessaan liitteessä 3 1. 3.3.2 Mörkökorven uhanalaiset ja muut suojelun kannalta tärkeät lajit Kokonaisuudessaan Mörkökorven laskenta alueelta ja sen välittömästä läheisyydestä havaittiin seitsemän eri suojeluluokituksiin kuuluvaa lajia (taulukko 3 1). Lajit ja niiden esiintyminen selvitysalueella on esitelty lyhyesti alla olevassa kappaleessa. Mikäli laji kuuluu useampaan kuin yhteen suojeluluokitukseen, esitellään se selkeyden vuoksi vain ensimmäisen luokan yhteydessä. Myöhemmin laji vain nimetään. Karttakuva suojelun kannalta merkittävien lajien reviirien sijainneista laskenta alueella on esitetty liitteessä 3 2. Valtakunnallisesti uhanalaiset ja silmälläpidettävät lajit Mörkökorven linnustolaskennassa alueella havaittiin pesivänä yksi Suomen uusimman uhanalaisluokituksen 8 mukaan vaarantunut laji (VU), tiltaltti. Varsinaisten uhanalaisten lajien lisäksi Mörkökorven alueella pesi myös neljä uhanalaisluokituksessa silmälläpidettäväksi (NT) tulkittua lajia: teeri, metso, käki ja pensastasku. Silmälläpidettävät lajit eivät vielä täytä vaarantuneen lajin kriteerejä eivätkä ne si 8 Rassi ym. (2001) 8

ten ole vielä varsinaisesti uhanalaisia. Kuitenkin lajien kantojen kehitystä tarkkaillaan, koska lajien pesivät parimäärät ovat viime vuosikymmeninä vähentyneet. Taulukko 3 1. Mörkökorven kartoitusalueella pesivät, eri suojeluluokituksissa mainitut lajit. Lajin uhanalaisuus = lajin uhanalaisuusluokitus Suomessa, NT = silmälläpidettävä laji, RT = Järvi Suomen alueella alueellisesti uhanalainen laji, VU = vaarantunut laji. Direktiivilaji = EU:n lintudirektiivin liitteessä 1 mainittu laji, jonka elinympäristöjä jäsenvaltioiden on suojeltava erityistoimin. Erityisvastuulaji = Suomen kansainvälisen linnustonsuojelun erityisvastuulaji. Laji Direktiivilaji Parimäärä Uhanalaisuus Erityisvastuulaji Pyy (Bonasa bonasia) 2 x Teeri (Tetrao tetrix) 1 NT x x Metso (T. urogallus) 1 NT, RT x x Taivaanvuohi (Gallinago gallinago) 1 RT Käki (Cuculus canorus) 2 NT Pensastasku (Saxicola rubetra) 1 NT Tiltaltti (Phylloscopus collybita) 4 VU Tiltaltti (Phylloscopus collybita) viihtyy erityisesti varttuneissa kuusi sekä kuusivaltaisissa sekametsissä, mutta laji on viimeisten kolmen vuosikymmenen vähentynyt huomattavasti. Pääsyynä kannan laskulle on pidetty erityisesti metsien pirstaloitumista 9. Vaikka tiltaltti luokitellaankin vaarantuneeksi, on se Keski Suomen alueella yhä varsin yleinen, sopivilla biotoopeilla jopa runsas. Mörkökorvessa havaittiin laskentojen aikana yhteensä neljä tiltaltin reviiriä, jotka painottuivat pääasiassa laskenta alueen etelä ja itäosien soistuneisiin, kuusivaltaisiin sekametsiin. Kahden suuremman metsäkanalintulajin, teeren (Tetrao tetrix) ja metson (T. urogallus), kannat ovat viime vuosikymmeninä laskeneet huomattavasti, minkä takia niiden kehitystä pyritään tarkkailemaan. Tarkkoja syitä parimäärien laskuun ei tiedetä, mutta metsäluonnon muutoksia on arveltu yhdeksi suurimmista syistä 9. Mörkökorven alueella sekä teeri että metso pesivät inventointialueen pohjoispuolen mäntykankaalla läheltä hakatun alueen reunaa. Pesimähavainnot perustuvat molemmilla lajeilla laskennan aikana tehtyihin pesälöytöihin. Käki (Cuculus canorus) on Suomen pesimälajiston ainoa pesäloinen, joka lisääntyy munimalla toisten lajien pesiin. Käki on vielä monin paikoin yleinen valoisissa ja rikkonaisissa havumetsissä, mutta sen on kuitenkin havaittu taantuneen selvästi viime aikoina. Yhdeksi syyksi kannan vähentymiselle on epäilty käen yleisimmän isäntälajin, leppälinnun (Phoenicurus phoenicurus), taantumista. Mörkökorven selvi 9 Väisänen ym. (1998) 9

tysalueella havaittiin kaksi kukkuvaa lintua, toinen alueen itäreunalla Matoahossa sekä toinen alueen luoteiskulman harjanteella. Pensastasku (Saxicola rubetra) pesii Suomessa vielä suhteellisen yleisenä pellonreunojen ja niittyjen pensastoissa, mutta sitä tavataan harvalukuisena myös pensoittuneilla hakkuuaukeilla sekä rämesoilla. Mörkökorvessa laji pesi yhden parin voimin vanhemmalla, jo pensoittuneella hakkuuaukealla laskenta alueen keskiosissa. Järvi Suomen alueella alueellisesti uhanalaiset lajit (RT) Alueellisesti uhanalaisilla tarkoitetaan lajeja, jotka täyttävät uhanalaisuuden kriteerit tietyllä alueella huolimatta siitä, että laji koko Suomessa on vielä elinvoimainen tai vasta silmälläpidettävä. Keski Suomen alue kuuluu alueellisten uhanalaisuuksien osalta Suomen keski ja itäosat käsittävään Järvi Suomen vyöhykkeeseen (vyöhyke 2b). Mörkökorven laskenta alueella pesivistä lajeista metso ja taivaanvuohi arvioidaan Järvi Suomen alueella alueellisesti uhanalaisiksi. Taivaanvuohi (Gallinago gallinago) pesi Mörkökorvessa aivan laskenta alueen eteläreunan tuntumassa, jossa laskenta alueen rajalle ulottuu kapea suopainauma alueen eteläpuoliselta Koivusensuolta. Taivaanvuohi pesii vielä yleisenä koko Suomessa. Pohjoisessa laji on enemmän avosoiden laji, kun taas etelässä sitä tapaa useimmin kosteilta rantaniityiltä ja rantakasvillisuuden joukosta. Lintudirektiivin liitteen I lajit Euroopan unionin lintudirektiivin 10 tavoitteena on suojella EU:n alueella esiintyviä, luonnonvaraisia lintulajeja. Erityisiä lajikohtaisia suojeluvelvoitteita on asetettu koskien direktiivin liitteessä I mainittuja laja. Direktiivin määritelmän mukaan liitteessä mainittujen lajien elinympäristöjä on suojeltava erityistoimin, jotta varmistetaan näiden lintulajien lisääntyminen ja eloonjääminen levinneisyysalueellaan. Direktiivin liitteessä I mainituista lajeista Mörkökorven alueella pesivät pyy, teeri ja metso. Pyyn (Bonasa bonasia) yleisintä pesimäbiotooppia ovat rehevät kuusi ja sekametsät, joissa rehevähkö aluskasvillisuus tarjoaa riittävästi suojaa lajin pesinnälle sekä maastopakoisille poikasille. Pyy on vielä varsin yleinen koko Suomessa, vaikka sen kannat ovat muiden metsäkanalintujen tapaan vähentyneet viime vuosikymmeninä erityisesti puronvarsikorpien raivauksen sekä lepikoiden hävityksen seurauksena. Pyitä havaittiin Mörkökorven alueella yksittäiset linnut sekä alueen kaakkois että luoteiskulmalla. Pesiä tai poikueita ei linnuilta löydetty, mutta ainakin kaakkois 10 Neuvoston direktiivi 79/409/ETY 10

kulman kuusimetsässä havaitun linnun käyttäytyminen viittasi voimakkaasti pesintään. Lintu esitti siipirikkoa, minkä avulla se todennäköisesti yritti johdattaa pedon, tässä tapauksessa laskijan, pois pesän läheisyydestä. Suomen kansainväliset vastuulajit (EVA) Suomen kansainvälisen linnustosuojelun erityisvastuulajeiksi (EVA) tulkitaan yleisesti lajit, joiden levinneisyys Euroopan Unionin alueella on painottunut Suomen alueelle ja joiden säilyttämisessä Suomella voidaan näin ollen katsoa olevan merkittävä vastuu 11. Mörkökorven pesimälajeista suuret kanalintulajit teeri että metso luetaan kuuluvaksi Suomen erityisvastuulajeihin. 3.3.3. Seivässuon pohjoisen alueen pesimälinnusto Kokonaisuudessaan Seivässuon pohjoisella laskenta alueella havaittiin 184 pesivää lintuparia 36 eri lintulajilta. Lista alueella havaituista lintulajeista ja niiden parimääristä on esitetty täydellisenä liitteessä 3 1. Seivässuon pohjoisen selvitysalueen linnusto koostuu pääasiassa havu ja sekametsien peruslajeista, joista yleisimpiä ovat peippo (Fringilla coeleps), pajulintu (Phylloscopus trochilus) ja punarinta (Erithacus rubecula). Lisäksi alueella tavattiin muutama avomaille ja pensaikoille tyypillinen laji, jotka pesivät erityisesti laskenta alueen keskiosien hakatuilla rinnemailla. Hakkuualueiden ja taimikoiden yleisin pesimälaji oli valoisien metsien tyyppilajina pidetty metsäkirvinen (Anthus trivialis), mutta sen lisäksi näillä alueella pesivät harvalukuisina myös mm. pensastasku (Saxicola rubetra) ja västäräkki (Motacilla alba). Seivässuon suoalueen linnusto ei sisällä soiden kannalta erityisen merkittäviä lajeja, vaan se koostuu pääasiassa suota ympäröiville havumetsille tyypillisistä lajistosta. Soille tyypillisiä kahlaaja tai varpuslintulajeja ei laskentojen aikana suolla havaittu, mikä johtuu pääasiassa suon pienestä koosta sekä avoalueiden puuttumisesta. Ainoa Seivässuolla pesinyt kahlaajalaji oli metsäviklo (Tringa ochropus), jota pidetään yleensä ennemmin soistuneiden metsien ja puronvarsien kuin soiden lajina. Seivässuon reunoilla kasvaa paikoitellen rehevää koivu ja pajupensastoa, jossa pesivät lehtimetsille tyypillisistä lajeista mustarastas (Turdus merula) sekä herne (Sylvia curruca) ja lehtokerttu (S. borin). Linnustollisesti laskenta alueen rikkaimmat alueet sijaitsivat laskenta alueen itäreunan tuntumassa Lehtivuoren rinteessä, jossa on vielä jäljellä selvästi vanhempaa, joskin paikoitellen harvennettua, kuusimetsää. Useiden pesimäympäristönsä suhteen vaateliaampien havumetsien lajien, kuten hippiäisen (Regulus regulus), puukii 11 Leivo ym. (2002) 11

pijän (Certhia familiaris), töyhtötiaisen (Parus cristatus) sekä rautiaisen (Prunella modularis), esiintyminen oli Seivässuon pohjoisella alueella selvästi painottunut näihin kuusimetsiin. Kuusimetsissä yleisten lajien lisäksi Lehtivuoren etelärinteestä havaittiin laskennoissa myös yksi Keski Suomessa harvalukuisena pesivä idänuunilintu (Phylloscopus trochiloides), joka lauloi kummallakin laskentakerralla melkein samalla paikalla lähellä laskenta alueen eteläreunaa. Idänuunilintu on yleensä vanhojen ja rehevien kuusimetsien laji, jota tavataan Keski Suomessa vuosittain pääasiassa maakunnan parhaimmilla kuusimetsäalueilla. Ennen idänuunilintua pidettiin erityisen hyvän kuusimetsän indikaattorilajina, mutta tästä luokituksesta on nykyään käytännössä luovuttu, koska lajin on havaittu esiintyvän myös nuoremmissa, kuusivaltaisissa sekametsissä. Laskenta alueella kasvaa monin paikoin suuria haapoja, jotka tarjoavat otollisia pesäpaikkoja sekä tikoille että välillisesti myös muille koloissa pesiville lintulajeille. Käpytikan (Dendrocopos major) pesiä löydettiin alueelta laskentojen aikana kaksi ja lisäksi palokärki piti reviiriä laskenta alueen keskiosissa. Muista kolopesijöistä alueella havaittiin kirjosieppo (Ficedula hypoleuca), leppälintu (Phoenicurus phoenicurus) sekä käenpiika (Jynx torquilla), jotka kaikki ovat luonnossa pesintänsä suhteen riippuvaisia reviiriltä löytyvistä kolopuista. 3.3.4. Seivässuon pohjoisen alueen uhanalaiset ja muun suojelun kannalta tärkeät lajit Kokonaisuudessaan Seivässuon pohjoiselta laskenta alueella ja sen välittömässä läheisyydessä havaittiin kahdeksan eri suojeluluokituksiin sisällytettyä lajia (taulukko 3 2). Suomen uhanalaisten lajien luokituksessa 12 olevista lajeista alueella havaittiin kaksi vaarantunutta (VU) ja kolme silmälläpidettävää (NT) lajia. Lisäksi alueella havaittiin kolme Euroopan Unionin lintudirektiivin liitteessä I mainittua lajia sekä kaksi Suomen kansainvälisen linnustosuojelun erityisvastuulajia. Nämä suojeluluokituksiin sisällytetyt lajit sekä niiden esiintyminen selvitysalueella on esitelty lyhyesti alla olevassa kappaleessa. Karttakuva suojelun kannalta merkittävien lajien reviirien sijainneista laskenta alueella on esitetty liitteessä 3 2. Liitteen 3 2 kartassa on suojeltavien lajien lisäksi osoitettu myös idänuunilinnun reviirin sijainti johtuen lajin harvalukuisuudesta Keski Suomen alueella. Valtakunnallisesti uhanalaiset ja silmälläpidettävät lajit Käenpiika (Jynx torquilla) on yleensä valoisien reunametsien ja hakamaiden laji, jonka levinneisyys on Suomessa selvästi painottunut maan etelä ja keskiosiin. Käenpiika on vähentynyt viime vuosikymmenien aikana huomattavasti. Vähene 12 Rassi ym (2001) 12

misen syistä ei olla täysin varmoja, mutta yhtenä syynä on pidetty lehti ja sekametsien kuusettumista 13. Käenpiika on riippuvainen pesimäpiirillään olevista sopivista pesimäkoloista. Seivässuon pohjoisella selvitysalueella havaittiin huuteleva käenpiika alueen keskiosissa Seivässuon eteläpuolelta, jossa lintu istui aukon reunaan jätetyssä suuressa haavassa. Vaikka pesäpaikkaa ei alueelta löydettykään, kuuluu selvitysalue saatujen havaintojen perusteella käenpiian reviiriin. Taulukko 3 2. Seivässuon pohjoisella kartoitusalueella pesivät, eri suojeluluokituksissa mainitut lajit. Lajin uhanalaisuus = lajin uhanalaisuusluokitus Suomessa, NT = silmälläpidettävä laji, RT = Järvi Suomen alueella alueellisesti uhanalainen laji. Direktiivilaji = EU:n lintudirektiivin liitteessä 1 mainittu laji, jonka elinympäristöjä jäsenvaltioiden on suojeltava erityistoimin. Erityisvastuulaji = Suomen erityisvastuulaji. Laji Parimäärä Uhanalaisuus Direktiivilaji Erityisvastuulaji Pyy (Bonasa bonasia) 1 x Teeri (Tetrao tetrix) 1 NT x x Käki (Cuculus canorus) 1 NT Käenpiika (Jynx torquilla) 1 VU Palokärki (Dryocopus martius) 1 x Leppälintu (Phoenicurus phoenicurus) 1 x Pensastasku (Saxicola rubetra) 2 NT Tiltaltti (Phylloscopus collybita) 3 VU Tiltaltille (Phylloscopus collybita) sopivaa biotooppia on löydettävissä Lehtivuoren laelta ja etelärinteestä, jossa on vielä laajoilla alueilla jäljellä vanhempaa kuusivaltaista metsää. Laskennassa havaitut tiltaltin reviirit (3) löydettiin juuri näiltä alueilta. Lisäksi tiltaltin laulua kuultiin myös kaukaa laskenta alueen länsipuolelta. Tämä lintu jätettiin kuitenkin huomioimatta selvitysalueen parimääriä arvioitaessa, koska yksilön reviirin ei arvioitu yltävän laskenta alueen puolelle. Teereltä (Tetrao tetrix) tehtiin Seivässuon pohjoiselta selvitysalueelta yksi varma pesintään viittaava havainto Lehtivuoren lännen puoleisesta rinteestä, jossa havaittiin teerikana ainakin kahden maastopoikasen kanssa. Lisäksi ensimmäisen maastokäynnin aikana laskenta alueen halki kulkevan metsäautotien varressa soi kaksi teerikukkoa puiden latvassa. Soidinpaikasta ei kuitenkaan saatu viitteitä. Käki (Cuculus canorus) on monin paikoin vielä varsin yleinen valoisissa ja rikkonaisissa havu ja sekametsissä, mutta laji on kuitenkin taantunut viime aikoina, minkä 13 Koskimies & Lokki (2003) 13

takia sitä pidetäänkin silmälläpidettävänä lajina. Seivässuon pohjoisella alueella kuultiin yksi kukkuva käki laskenta alueen pohjoisrajan tuntumasta. Lisäksi kaukaa kaakosta kuultiin myös toisen käen kukuntaa, mutta yksilöä ei otettu huomioon selvitysalueen pesimälinnuston kannalta. Pensastaskulla (Saxicola rubetra) oli kaksi reviiriä Lehtivuoren hakatusta, jo osin pensoittuneesta länsirinteestä. Lintudirektiivin liitteen I lajit Pyyn (Bonasa bonasia) yleisintä pesimäbiotooppia ovat rehevät kuusi ja sekametsät, joissa rehevähkö aluskasvillisuus tarjoaa riittävästi suojaa lajin pesinnälle sekä maastopakoisille poikasille. Seivässuon pohjoisen alueen laskennoissa pyitä löydettiin alueen itäreunalta Lehtivuoren vanhemmasta kuusikosta, jossa havaittiin pyyemo untuvikkopoikasen kanssa. Lisäksi poikueen lähistöllä havaittiin myös toinen aikuinen pyy, jolta ei kuitenkaan löydetty pesää tai poikasia. Palokärki (Dryocopus martius) on pääasiassa vanhojen hongikoiden ja sekametsien laji, jonka reviirillä on oltava riittävän paksuja puita pesäkolon kaivertamista varten. Lajilla on tunnetusti laaja, useita neliökilometrejä kattava reviiri, minkä takia kartoituslaskenta soveltuu varsin huonosti palokärjen reviirien selvittämiseen. Kuitenkin Seivässuon pohjoisella laskenta alueella havaittiin kummallakin laskentakerralla huuteleva yksilö, minkä perusteella selvitysalueen voidaan tulkita kuuluvan palokärjen reviiriin. Suomen kansainväliset vastuulajit (EVA) Leppälintu (Phoenicurus phoenicurus) on koko maassa varsin yleinen, mutta kuitenkin harvalukuinen pesimälaji, jota tavataan yleensä karuissa ja valoisissa mäntymetsissä sekä esimerkiksi harjuilta ja rämeiden reunoilta. Toisaalta laji on myös yleinen pihapiirien ja puistojen pesimälaji. Leppälintu on pääasiassa kolopesijä, jonka reviirillä on yleensä oltava riittävästi pesintään sopivia kolopuita tai esim. sopivankokoisia pönttöjä. Seivässuon pohjoisella alueella havaittiin yksi laulava leppälintukoiras Lehtivuoren läntisen, pääasiassa hakatun rinteen reunamänniköstä. 3.3.5. Seivässuon eteläisen alueen pesimälinnusto Seivässuon eteläisen osan linnusto on koko alueella pääasiassa Keski Suomen talousmetsille tyypillistä lajistoa. Metsien mäntyvaltaisuudesta johtuen havumetsien lajit esiintyvät alueella vallitsevina. Alueen runsaimpia pesimälajeja olivat lähes koko 14

Suomessa tavalliset lajit peippo (Fringilla coeleps), pajulintu (Phylloscopus trochilus), punakylkirastas (Turdus iliacus), metsäkirvinen (Anthus trivialis) sekä punarinta (Erithacus rubecula). Sekä pajulinnun että punakylkirastaan esiintyminen on alueella selvästi painottunut selvitysalueen halki kulkevan tien läheisyyteen, jossa lehtipuiden osuus alueen puustosta on ympäröiviä alueita suurempi. Tällä alueella pesivät myös mm. sirittäjä (Phylloscopus sibilatrix), lehtokerttu (Sylvia borin) ja mustarastas (Turdus merula), jotka ovat kaikki erityisesti lehti ja lehtipuuvaltaisille sekametsille tyypillisiä lajeja. Aivan laskenta alueen pohjoisreunassa sijaitsee erittäin ryteikköinen ja rehevä soistuma alue, jolla havaittiin perinteisten metsälajien lisäksi mm. kaksi laulavaa peukaloista (Troglodytes troglodytes). Peukaloinen on alun perin juuri ryteikköisten kuusimetsien ja puronvarsien laji, mutta se on sopeutunut hyvin elämään myös nuorilla, raivaamattomilla hakkuualueilla, joilta valtaosa lajin havainnoista nykyaikana tehdään. Laskenta alueen itäreunalla olevalla Heiskasenmäellä puusto on varsin vaihtelevaa, mikä näkyy myös alueen linnustossa. Mäen etelärinne on varsin karua, louhikkoista mäntykangasta, jossa pesivien lajien määrä on varsin pieni. Peippojen ja metsäkirvisten lisäksi alueella pesivät kuitenkin mm. kulorastas (Turdus viscivorus) sekä leppälintu (Phoenicurus phoenicurus), joita molempia tavataan yleensä valoisilta mäntykankailta sekä rinnemetsiköistä. Heiskasenmäen laella ja pohjoisosissa puusto on vielä paikoitellen selvästi kuusivaltaisempaa, mikä näkyy erityisesti kuusimetsien lajien esiintymisenä näillä alueilla. Hakkuut ovat kuitenkin jo monin paikoin muuttaneet Heiskasenmäen alueen luontoa ja sitä kautta myös linnustoa. Hakkuualoilla pesimälinnusto on yleensä melko harvaa koostuen lähinnä joistakin avomaiden ja pensaikoiden lajeista. Heiskasenmäellä näistä lajeista havaittiin västäräkki (Motacilla alba) ja keltasirkku (Emberiza citreola). Kokonaisuudessaan selvitysalueelta havaittiin 33 pesivää lintulajia ja 176 pesivää lintuparia. Lista alueella pesivistä lintulajeista on esitetty liitteessä 3 1. Laskentojen yhteydessä käytiin myös selvitysalueen luoteispuolella sijaitsevalla Lamminsuolla. Aluetta ei kuitenkaan kuulunut varsinaiseen selvitysalueeseen, joten siellä tehtyjä havaintoja ei pääasiassa otettu huomioon selvitysalueen parimääriä arvioitaessa. Soille tyypillisiä kahlaaja ja varpuslintulajeja ei Lamminsuolla havaittu, mikä johtuu etupäässä isojen, yhtenäisten avosuoalueiden puuttumisesta. Alueen parhaita havaintoja olivat maastossa liikkunut närhipoikue (Garrulus glandarius) sekä suon keskellä olevalla lammella havaittu telkkäpoikue (Bucephala clangula). 15

3.3.6. Seivässuon eteläisen alueen uhanalaiset ja muun suojelun kannalta tärkeät lajit Kokonaisuudessaan Seivässuon eteläiseltä laskenta alueelta ja sen välittömästä läheisyydestä havaittiin neljä eri suojeluluokituksiin sisällytettyä lajia (taulukko 3). Suomen uhanalaisten lajien luokituksessa 14 olevista lajeista alueella havaittiin yksi vaarantunut (VU) ja kaksi silmälläpidettävää (NT) lajia. Lisäksi alueen pesimälajeista yksi kuuluu Euroopan Unionin lintudirektiivin 15 liitteessä I mainittuihin lajeihin ja vastaavasti kaksi on luokiteltu Suomen kansainvälisen linnustosuojelun erityisvastuulajeihin. Nämä suojeluluokituksiin sisällytetyt lajit sekä niiden esiintyminen selvitysalueella on esitelty lyhyesti alla olevassa kappaleessa. Karttakuva suojelun kannalta merkittävien lajien reviirien sijainneista laskenta alueella on esitetty liitteessä 3 1. Taulukko 3 3. Seivässuon eteläisen osan kartoitusalueella pesivät, suojeluluokituksiin sisällytetyt lajit. Lajin uhanalaisuus = lajin uhanalaisuusluokitus Suomessa, VU = vaarantunut laji, NT = silmälläpidettävä laji. Direktiivilaji = EU:n lintudirektiivin liitteessä 1 mainittu laji, jonka elinympäristöjä jäsenvaltioiden on suojeltava erityistoimin. Erityisvastuulaji = Suomen kansainvälisen linnustonsuojelun erityisvastuulaji. Laji Direktiivilaji Parimäärä Uhanalaisuus Erityisvastuulaji Teeri (Tetrao tetrix) 1 NT x x Käki (Cuculus canorus) 2 NT Leppälintu (Phoenicurus phoenicurus) 2 x Tiltaltti (Phylloscopus collybita) 3 VU Valtakunnallisesti uhanalaiset ja silmälläpidettävät lajit Tiltaltilla (Phylloscopus collybita) oli Seivässuon eteläisellä laskenta alueella yhteensä kolme reviiriä, joista kaksi sijaitsi laskenta alueen koillisosissa Heiskasenmäen rinteessä sekä yksi alueen eteläosissa ojitetun suon reunassa. Teereltä (Tetrao tetrix) tehtiin Seivässuon eteläiseltä selvitysalueelta yksi havainto maasta hypänneestä teerikanasta. Pesää tai poikuetta ei linnulta havaittu, mutta ryteikköisen ympäristön takia linnulla on hyvin voinut olla poikue piilossa aluskasvillisuuden suojassa. 14 Rassi ym. (2001) 15 Neuvoston direktiivi 79/409/ETY 16

Seivässuon pohjoisella alueella kuultiin yksi kukkuva käki (Cuculus canorus) laskenta alueen pohjoisrajan tuntumasta. Lisäksi kaukaa kaakosta kuultiin myös toisen käen kukuntaa, mutta yksilöä ei kuitenkaan otettu huomioon laskettaessa selvitysalueen pesimälinnustoa. Suomen kansainväliset vastuulajit (EVA) Leppälinnulla (Phoenicurus phoenicurus) havaittiin Seivässuon eteläisellä selvitysalueella kaksi reviiriä. Toinen reviiri sijaitsi ojitetun suon ja kangasmaan reunassa aivan selvitysalueen eteläreunan tuntumassa ja vastaavasti toinen Heiskasenmäen rinteen karulla mäntykankaalla. 3.3.7. Vahtivuoren pesimälinnusto Pääasiassa Vahtivuoren selvitysalueen pesimälinnusto koostuu keskisuomalaiselle metsäluonnolle tavallisesta lajistosta. Havumetsille tyypilliset lajit, kuten peippo (Fringilla coeleps), punarinta (Erithacus rubecula) ja rautiainen (Prunella modularis) esiintyvät alueella vallitsevina, kun taas lehtimetsien tyyppilajeilta havaittiin vain yksittäisiä reviirejä avohakkuiden ja teiden reunoihin syntyneissä koivu ja pajupensaikoissa. Poikkeuksena tähän on yleensä pääasiassa lehti ja sekametsien lajina pidetty pajulintu (Phylloscopus trochilus), jota tavattiin Vahtivuoren alueella paikoitellen melko runsaasti. Pajulintu ei kuitenkaan ole erityisen vaatelias oman pesimäpiirinsä suhteen, vaan laji pesii lehtimetsien ja pensaikkojen ohella usein myös avoimissa, havupuuvaltaisissa metsissä. Vahtivuoren alue on lähes kokonaan eriikäisen kasvatusmetsän peittämää, minkä takia avomaille tyypillisiä pelto ja pensaikkolajeja ei juuri laskenta alueelta havaittu. Linnustollisesti Vahtivuoren lajirikkaimpia kohteita ovat vanhemmat, kuusivaltaiset metsät Kaistinmäen länsirinteessä sekä ojitetun Karapuronsuon ympäristössä, joissa molemmissa edellä mainitun peruslajiston ohella esiintyi runsaasti myös vanhemmille kuusimetsille tyypillisiä lajeja. Esimerkkejä näistä ovat mm. hippiäinen (Regulus regulus), töyhtötiainen (Parus cristatus), puukiipijä (Certhia familiaris) ja tiltaltti (Phylloscopus collybita), joiden kaikkien reviirit painottuivat Vahtivuoressa selvästi juuri Kaistinmäen rinteen sekä Karapuronsuon pohjoisosan vanhempiin metsiin. Laskenta alueen sisällä olevat kaksi suurempaa suoaluetta eivät lajistoltaan merkittävästi poikkea Vahtivuoren muusta linnustosta, mikä johtuu pääasiassa ojitusten aiheuttamasta soiden metsittymisestä. Soille tyypillisiä kahlaaja ja varpuslintulajeja ei laskennoissa havaittu kummallakaan suoalueella. Kokonaisuudessaan Vahtivuoren selvitysalueelta havaittiin pesivänä 35 lintulajia ja 228 lintuparia. Lista alueella pesivistä lintulajeista on esitetty liitteessä 3 1. 17

3.3.8.Vahtivuoren alueen uhanalaiset ja muun suojelun kannalta tärkeät lajit Kokonaisuudessaan Vahtivuoren laskenta alueelta ja sen välittömästä läheisyydestä havaittiin seitsemän suojeluluokituksiin sisällytettyä lajia (taulukko 4). Suomen uhanalaisten lajien luokituksessa 16 olevista lajeista alueella havaittiin yksi vaarantunut (VU) ja kolme silmälläpidettävää (NT) lajia. Vastaavasti Järvi Suomen vyöhykkeellä (vyöhyke 2b) alueellisesti uhanalaisia (RT) on Vahtivuoren alueen lajeista yksi. Lisäksi alueella havaittiin viisi Euroopan Unionin lintudirektiivin (Neuvoston direktiivi 79/409/ETY) liitteessä I mainittua lajia ja kaksi Suomen kansainvälisen linnustosuojelun erityisvastuulajia 17. Karttakuva suojelun kannalta merkittävien lajien reviirien sijainneista laskenta alueella on esitetty liitteessä 3 2. Taulukko 3 4. Vahtivuoren kartoitusalueella tavatut, suojeluluokituksiin merkitys lajit. Lajin uhanalaisuus = lajin uhanalaisuusluokitus Suomessa, VU = vaarantunut laji, NT = silmälläpidettävä laji. RT = Järvi Suomen alueella alueellisesti uhanalainen laji. Direktiivilaji = EU:n lintudirektiivin liitteessä 1 mainittu laji, jonka elinympäristöjä jäsenvaltioiden on suojeltava erityistoimin. Erityisvastuulaji = Suomen kansainvälisen linnustosuojelun erityisvastuulaji. Laji Direktiivilaji Parimäärä Uhanalaisuus Erityisvastuulaji Pyy (Bonasa bonasia) 3 x Teeri (Tetrao tetrix) 1 NT x x Metso (T. urogallus) 1 NT, RT x x Käki (Cuculus canorus) 2 NT Viirupöllö (Strix uralensis) 1? x Palokärki (Dryocopus martius) 1 x Tiltaltti (Phylloscopus collybita) 3 VU Valtakunnallisesti uhanalaiset ja silmälläpidettävät lajit Tiltaltti (Phylloscopus collybita) esiintyi Vahtivuoren selvitysalueella varsin runsaana. Yhteensä laskenta alueelta löydettiin yhdeksän laulavaa lintua reviirien painottuessa Vahtivuoren ja Kaistinmäen rinteiden vanhoihin kuusimetsiin. Vahtivuoren laskenta alueella teeriä (Tetrao tetrix) havaittiin varsin runsaasti. Laskentojen aikana alueella tehtiin kaksi selvästi pesintään viittaavaa havaintoa (maas 16 Rassi ym. (2001) 17 Leivo ym. (2002) 18

topoikue ja siipirikkoa esittänyt teerikana). Todennäköisten pesähavaintojen lisäksi laskenta alueella sijaitsevien hakkuualueiden reunoilla havaittiin myös 4 5 latvoissa soinutta teerikukkoa, mikä viittaa soidinpaikan läsnäoloon lähialueilla. Merkkejä soidinpaikan tarkasta sijainnista ei kuitenkaan selvitysalueelta löydetty. Vahtivuoresta saatiin yksi todennäköinen pesintään viittaava havainto maassa liikkuneesta naarasmetsosta (Tetrao urogallus). Arvioitu pesäpaikka on Karapuronsuolla alueen halki virtaavan valtaojan varressa. Koppelohavainnon lisäksi laskentojen aikana havaittiin myös kaksi puissa istunutta vanhaa metsokukkoa Kaistinmäen syrjän vanhassa kuusikossa. Vahtivuoren selvitysalueella kuultiin kolme kukkuvaa käkeä (Cuculus canorus), joista kaksi äänteli Vahtivuoren rinteessä alueen länsiosissa sekä yksi Kaistinmäessä alueen itäreunalla. Lintudirektiivin liitteen I lajit Vahtivuoressa pyy (Bonasa bonasia) esiintyi kolmen pesivän parin voimin. Alueelta tehtiin laskentojen aikana yksi havainto jo maastossa liikkuneesta poikueesta sekä kaksi havaintoa siipirikkoa esittäneestä linnusta, joka alkukesän aikana on yleensä merkki pesän läheisyydestä. Näiden voimakkaasti pesintään viittaavien havaintojen lisäksi laskentojen aikana tehtiin myös kaksi näköhavaintoa laskijan edestä lentoon hypänneestä linnusta, joiden ei kuitenkaan tulkittu olevan pesiviä yksilöitä. Viirupöllön (Strix uralensis) osalta lajin pesintää Vahtivuoren laskenta alueella ei pystytty varmistamaan. Ensimmäisellä laskentakerralla havaittiin huhuileva yksilö laskenta alueen koillispuolella Kaistinmäen suunnalla. Yksilön tarkkaa olinpaikkaa tai merkkejä lajin pesinnästä ei kuitenkaan laskennassa löydetty. Kartoituslaskenta ei kuitenkaan ole paras mahdollinen menetelmä pöllöjen reviirien kartoitukseen, koska petolintujen reviirit ovat yleisesti huomattavan suuria verrattuna kartoituksessa olevien alueiden kokoon. Lisäksi pöllöjen havainnointi olisi syytä tehdä aikaisemmin lopputalven alkukevään aikana, jolloin niiden aktiivinen soidinkausi on meneillään. Viirupöllö on kuitenkin otettu tässä yhteydessä esille, koska havaitun viirupöllön reviirin voidaan arvioida yltävän myös laskenta alueelle. Yleensä viirupöllö on vanhempien kuusi ja sekametsien laji, jonka reviirillä on oltava pesimiseen soveltuvia kolopuita. Lajin kantaa on viime vuosikymmeninä pyritty vahvistamaan ripustamalla metsiin viirupöllölle sopivia pönttöjä korvaamaan metsätalouden tehostumisen aiheuttamaa kolojen puutetta. Vahtivuoren laskenta alue kuuluu ainakin osittain myös palokärjen (Dryocopus martius) reviiriin. Vaikka tarkkaa pesäpaikkaa ei laskenta alueelta lajin osalta löydetty, havaittiin molemmilla laskentakerroilla huuteleva ja rummuttava palokärkikoiras 19

laskenta alueen keskiosien hakkuuaukeilla sekä alueen itäreunalla Kaistinmäessä. Palokärjen reviiri voi olla laajuudeltaan jopa useita neliökilometrejä, joten reviirillä oleva pesä voi hyvinkin sijaita selvitysalueen ulkopuolella. 3.4. Yhteenveto pesimälinnustosta Mörkökorven selvitysalueen linnusto ei tarjoa linnustonsuojelun kannalta erityisen merkittäviä kohteita tai lajeja. Lajisto koostuu pääasiassa suomalaiselle metsäluonnolle tyypillisestä lajistosta, mutta hakkuiden mukana alueen pesimälinnustoon on tullut lisäksi joitakin avomaille tyypillisiä lajeja. Alueen karuus ja puuston suhteellinen yksipuolisuus rajoittavat omalta osaltaan lintutiheyttä alueella. Rehevien lehti ja sekametsien lajit ovat Mörkökorvessa selkeästi vähemmistönä ja ne esiintyvätkin selvitysalueella vain paikoittaisesti kuvioilla, joilla tavataan mäntyjen lisäksi myös enemmän lehtipuita. Kuusimetsien lajeja tavattiin paikoitellen runsaasti laskenta alueen etelä ja itäosien soistuneiden maiden kuusivaltaisissa metsissä, mutta kokonaisuudessaan niiden osuus ei kuitenkaan noussut alueen linnuston kannalta huomattavan suureksi. Eri suojeluluokituksiin sisällytettyjä lajeja havaittiin selvitysalueella seitsemän, mutta lajien joukossa ei ole yhtään suojelun kannalta erityisen merkittävää lajia. Kaikki havaitut lajit ovat Suomen luonnossa vielä suhteellisen yleisiä, eikä lajikohtaisiin suojelutoimiin ole niiden osalta vielä tarvetta ryhtyä. Metsäkanalintujen esiintyminen alueella on kuitenkin syytä nostaa esille puhuttaessa alueen virkistyskäytöstä ja siihen liittyvistä arvoista, koska metsäkanalinnut ovat yksi merkittävimmistä saaliskohteista pienriistan pyynnin kannalta. Seivässuon pohjoisen alueen linnusto koostuu pääasiassa Keski Suomessa tavallisista havu ja sekametsien lajeista, joista erityisesti havumetsien lajit ovat vallitsevia. Selvitysalueella hakkuut ovat jo voimakkaasti vaikuttaneet alueen linnustoon. Selvitysalue on laajalti joko nuorta taimikkoa tai hakkuuaukeaa, joilla lintujen sekä laji että parimäärä on suhteellisen pieni. Erityisen merkittäviä lintukeskittymiä ei alueella havaittu. Lajistosta huomionarvoisimpia ovat käenpiika ja idänuunilintu, jotka molemmat ovat Keski Suomessa yleisiä, mutta nykyään melko harvalukuisia pesimälajeja. Eri suojeluluokituksissa mainittuja lajeja tavattiin selvitysalueella yhteensä kahdeksan, mutta suojelutoimien kannalta erityisen merkittäviä lajeja ei niiden joukossa ole. Suurin osa suojeluluokituksissa olevista lajeista esiintyy Suomessa vielä suhteellisen runsaina, minkä takia lajikohtaisiin suojelutoimiin ei niiden osalta ole vielä tarvetta ryhtyä. Lisäksi suojeluluokituksissa mainitut lajit esiintyivät alueella harva 20

lukuisina, korkeintaan muutaman parin voimin, minkä takia niiden merkitys koko maakunnan kannalta on pieni. Linnustollisesti selvitysalueen lajirikkaimmat paikat sijaitsevat alueen itäosissa Lehtivuoren rinteessä, jossa puusto on vielä selvästi muuta aluetta vanhempaa kuusi ja sekametsää. Linnusto on näillä alueilla selvästi ympäröiviä mäntykankaita monipuolisempaa koostuen perusmetsälajien lisäksi myös vaateliaammista, kuusimetsille tyypillisistä lajeista. Vanhojen kuusien lisäksi alueella esiintyy paikoitellen myös järeitä haapoja, joilla on erityistä merkitystä alueella pesiville tikkalajeille sekä välillisesti myös muille kolopesijöille. Kolopesijöillä on nykyaikaisissa talousmetsissä yleisesti pulaa sopivista pesäpuista, joiksi järeät haavat pehmeän puuaineksensa puolesta hyvin soveltuvat. Seivässuon pohjoisen selvitysalueen vanhoissa haavoissa on monin paikoin runsaasti valmiita koloja, jotka tarjoavat potentiaalisia pesäpaikkoja niin tikoille kuin muillekin koloissa pesiville lintulajeille. Seivässuon eteläinen alue on linnustoltaan varsin tavanomainen, eikä sisällä suojelullisesti merkittäviä lintulajeja tai lintukeskittymiä. Selvitysalue on pääasiassa eriikäistä kasvatusmetsää, jossa keskimääräinen lintutiheys on suhteellisen pieni. Parimäärillä mitattuna alueen linturikkaimpia kohteita ovat metsäautotien varren rehevä, lehtipuuvaltainen sekametsäalue, jossa havaittiin valtaosa selvitysalueella havaituista lehtimetsän lajeista. Eri suojeluluokituksiin sisällytettyjä lajeja havaittiin laskenta alueelta yhteensä neljä, jotka kaikki ovat kuitenkin vielä Suomen luonnossa suhteellisen yleisiä, eikä lajikohtaisiin suojelutoimiin ole niiden osalta vielä tarvetta ryhtyä. Lisäksi suojeltavien lajien pesivät parimäärät ovat alueella suhteellisen pieniä muodostuen maksimissaan muutamista pareista. Näin ollen suojeltavien lajien antama lisäarvo alueelle on melko pieni. Vahtivuoren alueen linnusto on alueen maantieteelliset olosuhteet huomioon ottaen varsin tyypillinen ja koostuu pääasiassa havumetsille tavallisista lajeista. Linnusto on lisäksi jakautunut varsin tasaisesti laskenta alueen eri osiin, eikä yksittäisiä suuren lintutiheyden kuumia pisteitä alueella juuri ole. Alueelle tyypillisen linnuston säilyttämisen kannalta merkittävimpiä kohteita ovat Kaistinmäen länsirinteen sekä Karapuronsuon vanhemmat kuusi ja sekametsäalueet, joissa havaittiin valtaosa selvitysalueelta löydetyistä kuusimetsille tyypillisten lajien reviireistä. Eri uhanalaisluokituksissa olevien lajien pesivät parimäärät ovat alueella pääasiassa varsin pieniä koskien suurimmassa osassa lajeja vain yksittäisiä pareja. Ainoa poikkeus tähän on tiltaltin suhteellisen runsas esiintyminen Vahtivuoren laskentaalueen eri puolilla. Vahtivuoren tapauksessa tiltaltin esiintyminen ei ole alueella kuitenkaan keskittynyt tietylle alueelle, vaan reviirit ovat melko hajallaan eri puolilla laskenta aluetta. Näin ollen yksittäisen, lajille arvokkaan kohteen osoittaminen 21

alueella ei ole mahdollista. Pienten parimäärien lisäksi monet Vahtivuoren alueella havaitut suojellut lajit (esim. metsäkanalinnut, käki, tiltaltti) ovat Keski Suomen alueella vielä suhteellisen runsaita, eivätkä ne näin ollen vaadi erityisiä suojelutoimia. Useiden metsäkanalintulajien esiintyminen selvitysalueella on kuitenkin huomionarvoinen näkökohta alueen käyttöarvoa arvioitaessa. Metsäkanalinnut ovat merkittävä saalisryhmä pienriistanpyynnin kannalta, joten näiden lajien suhteellisen runsas esiintyminen alueella nostaa osaltaan alueen virkistyskäyttöön liittyvää merkitystä. 3.5. Kirjallisuus Koskimies P. & Väisänen R.A. 1988: Linnustonseurannan havainnointiohjeet. Helsingin yliopiston eläinmuseo. 143s. Koskimies P. 1994: Linnustonseuranta ympäristöhallinnon hankkeissa Ohjeet alueelliseen seurantaan. Vesi ja ympäristöhallinnon julkaisuja sarja B18. Helsinki. 83s. Koskimies P. & Lokki J. 2003. Kotimaan linnut. WSOY. Porvoo. 312s. Leivo M., Asanti T., Koskimies P., Lammi E., Lampolahti J., Mikkola Roos M. & Virolainen E. 2002: Suomen tärkeät lintualueet FINIBA. BirdLife Suomen julkaisuja nro 4. Suomen graafiset palvelut. Kuopio. 142 s. Neuvoston direktiivi 79/409/ETY, annettu 2.4.1979 luonnonvaraisten lintujen suojelusta. Rassi P., Alanen A., Kanerva T. & Mannerkoski I. (toim.) 2001: Suomen lajien uhanalaisuus 2000. Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 432 s. Väisänen R.A., Lammi E., & Koskimies P. 1998: Muuttuva pesimälinnusto. Otava. Helsinki. 567s. 22