Rovaniemen kaupunki Tasa arvotyöryhmä 2.12.2009 Yhteistyötoimikunta 10.12.2009 Yhteistyötoimikunta 3.2.2010 Kaupunginhallitus 8.2.2010 TASA ARVOSELVITYS 2009 1
SISÄLTÖ 1. Johdanto...3 2. Palvelussuhteet...4 3. Tehtävien eriytyminen...7 4. Palkkaus...8 5. Yhteenveto...13 2
1. Johdanto Tasa arvoselvitys on järjestyksessään kaupungin toinen. Ensimmäinen tehtiin vuonna 2004, jolloin Rovaniemen kaupunki ja Rovaniemen maalaiskunta eivät olleet vielä yhdistyneet. Tasa arvoselvitys antaa pohjatietoja nykytilanteen kartoittamiseksi ja kaupungin tasa arvosuunnitelman (Ollaan ihmisiksi, Periaatteet tasavertaisuuden ja hyvän kohtelun turvaamiseksi Rovaniemen kaupungin työpaikoilla) päivittämiseksi. Tiedot on koottu pääosin Personec F henkilö ja palkkatietojärjestelmästä tilanteen 1.5.2009 mukaisena. 3
2. Palvelussuhteet Palvelussuhteita oli 1.5.2009 voimassa 3694 kpl. Henkilöitä oli palveluksessa 3608 eli palvelussuhteita vähemmän johtuen siitä, että osa henkilöstöstä oli tarkasteluajankohtana virkavapaalla/työlomalla vakinaisesta tehtävästään ja hoiti määräaikaisesti jotain muuta kaupungin tehtävää. Taulukko 1. Palvelusuhteet osastoittain/ palvelukeskuksittain palvelussuhteen lajin mukaan Osasto / palvelukeskus Vakituiset Määräaikaiset Työllistetyt Yhteensä Naisia Naisia Naisia Naisia Lkm % Lkm % Lkm % Lkm % HALLINTO ORGANISAATIO 92 48,9 % 19 57,9 % 4 25,0 % 115 49,6 % STRATEGINEN HALLINTO 45 68,9 % 12 58,3 % 2 0,0 % 59 64,4 % TEKNISET PALVELUT 33 21,2 % 4 25,0 % 0 0,0 % 37 21,6 % HYVINVOINTIPALVELUT 14 50,0 % 3 100,0 % 2 50,0 % 19 57,9 % SOSIAALI JA TERVEYSPALVELUOSASTO 861 89,5 % 283 89,8 % 44 65,9 % 1188 88,7 % PALVELUHALLINTO 9 88,9 % 3 33,3 % 6 66,7 % 18 72,2 % TERVEYDENHUOLTO 690 90,7 % 211 92,4 % 22 59,1 % 923 90,4 % SOSIAALITURVA 162 84,6 % 69 84,1 % 16 75,0 % 247 83,8 % SIVISTYSPALVELUOSASTO 1280 82,5 % 471 83,9 % 24 66,7 % 1775 82,6 % PÄIVÄHOITO 562 97,3 % 193 98,4 % 9 88,9 % 764 97,5 % KOULUTOIMI 595 70,4 % 224 74,6 % 4 50,0 % 823 71,4 % KULTTUURITOIMI 98 74,5 % 21 71,4 % 9 66,7 % 128 73,4 % LIIKUNTA JA NUORISO 25 68,0 % 33 69,7 % 2 0,0 % 60 66,7 % TEKNINEN TUOTANTO OSASTO 396 48,7 % 78 51,3 % 28 14,3 % 502 47,2 % TEKNINEN HALLINTO 8 75,0 % 1 100,0 % 0 0,0 % 9 77,8 % KIINTEISTÖPALVELUT 137 52,6 % 32 62,5 % 9 0,0 % 178 51,7 % YHDYSKUNTATEKNIIKKA 86 12,8 % 15 20,0 % 15 6,7 % 116 12,9 % MAANMITTAUS JA SUUNNITTELU 19 36,8 % 8 12,5 % 0 0,0 % 27 29,6 % RUOKAPALVELU 94 98,9 % 18 83,3 % 3 100,0 % 115 96,5 % NAPAPIIRIN VESI 52 7,7 % 4 0,0 % 1 0,0 % 57 7,0 % HALLINTOPALVELUOSASTO 49 81,6 % 12 100,0 % 5 80,0 % 66 84,8 % TYÖTERVEYSLIIKELAITOS 28 92,9 % 10 70,0 % 0 0,0 % 38 86,8 % TILALIIKELAITOS 10 30,0 % 0 0,0 % 0 0,0 % 10 30,0 % ROVANIEMEN KAUPUNKI 2716 78,6 % 873 82,0 % 105 53,4 % 3694 78,7 % Palvelussuhteista oli vakinaisia 73,5 % ja erilaisia määräaikaisia siten noin joka neljäs. Määräaikaisissa oli naisten osuus selvästi suurempi kuin vakinaisessa henkilöstössä, työllistetyissä sukupuolten jakauma oli tasaisempi. Määräaikaisia palvelussuhteita oli suhteellisesti eniten liikunta ja nuorisopalvelukeskuksessa (58 %) ja sosiaali ja terveyspalveluosaston palveluhallinnossa (50 %). Pienimmät osuudet olivat tilaliikelaitoksessa (0 %) ja Napapiirin Vedessä (9 %). 4
Palvelussuhteista oli päätoimisia 3637, joista naisia 2871 (78,9 %) ja sivutoimisia 57, joista naisia 36 (63,2 %). Eniten henkilöstöä oli ikäryhmässä 45 54 vuotta. Vanhemmat ikäryhmät kasvavat jatkuvasti keski iän noustessa. Naisten osuus on suurin alle 25 vuotiaiden ryhmässä, noin 81 %. Taulukko 2. Palvelusuhteet ikäryhmittäin Ikäryhmä Lkm % Naisia % 24 83 2,2 % 80,7 % 25 34 472 12,8 % 77,3 % 35 44 852 23,1 % 79,5 % 45 54 1381 37,4 % 79,9 % 55 906 24,5 % 76,6 % Yhteensä 3694 100,0 % 78,7 % Vuoden 2008 henkilöstöraportin mukaan henkilöstön (pl. työllistetyt) keski ikä oli 46,7 vuotta (naiset 45,8 ja miehet 46,6 vuotta). Korkein keski ikä oli tilaliikelaitoksessa (51,1 vuotta). Nuorinta henkilöstö on liikunta ja nuorisopalvelukeskuksessa, kiinteistöpalveluissa, terveydenhuollossa ja koulutoimessa. 5
Taulukko 3. Palvelusuhteet osastoittain/ palvelukeskuksittain sopimusalan mukaan Osasto / palvelukeskus Yleinen Opetusala Muusikot Lääkärisop. Teknisten sop. Naisia Naisia Naisia Naisia Lkm Naisia % Lkm % Lkm % Lkm % Lkm % Lkm HALLINTO ORGANISAATIO 81 65,4 % 1 0,0 % 33 12,1 % STRATEGINEN HALLINTO 59 64,4 % TEKNISET PALVELUT 5 80,0 % 32 12,5 % HYVINVOINTIPALVELUT 17 64,7 % 1 0,0 % 1 0,0 % Tuntisop. SOSIAALI JA TERVEYSPALV.OS 1094 89,9 % 66 72,7 % 13 76,9 % 15 80,0 % PALVELUHALLINTO 18 72,2 % TERVEYDENHUOLTO 844 91,9 % 66 72,7 % 13 76,9 % SOSIAALITURVA 232 84,1 % 15 80,0 % SIVISTYSPALVELUOSASTO 1065 93,2 % 673 68,4 % 22 50,0 % 15 20,0 % PÄIVÄHOITO 764 97,5 % KOULUTOIMI 141 90,1 % 673 68,4 % 9 11,1 % KULTTUURITOIMI 101 80,2 % 22 50,0 % 5 40,0 % LIIKUNTA JA NUORISO 59 67,8 % 1 0,0 % TEKNINEN TUOTANTO OSASTO 221 96,4 % 114 15,8 % 167 3,6 % TEKNINEN HALLINTO 7 100,0 % 2 0,0 % KIINTEISTÖPALVELUT 86 97,7 % 55 12,7 % 37 2,7 % YHDYSKUNTATEKNIIKKA 9 77,8 % 21 14,3 % 86 5,8 % MAANMITTAUS JA SUUNNITTELU 25 32,0 % 2 0,0 % RUOKAPALVELU 115 96,5 % NAPAPIIRIN VESI 4 100,0 % 11 0,0 % 42 0,0 % Naisia % HALLINTOPALVELUOSASTO 62 90,3 % 4 0,0 % TYÖTERVEYSLIIKELAITOS 28 89,3 % 10 80,0 % TILALIIKELAITOS 1 100,0 % 9 22,2 % ROVANIEMEN KAUPUNKI 2552 91,1 % 673 68,4 % 22 50,0 % 77 72,0 % 188 19,7 % 182 9,9 % Noin 70 % henkilöstöstä on Kunnallisen yleisen virka ja työehtosopimuksen piirissä ja opetusalalla työskentelee noin 18 %. 6
3. Tehtävien eriytyminen Tehtävien eriytyminen voi ilmetä sekä horisontaalisena että vertikaalisena työnjakona. Horisontaalista eriytymistä on esimerkiksi tehtävien jakautuminen naisten tehtäviin ja miesten tehtäviin sekä edelleen naisvaltaisiin/miesvaltaisiin toimialoihin. Vertikaalista eriytymistä on sukupuolten sijoittuminen tehtävähierarkiassa. Tämä voi ilmetä mm. siten, että naiset ovat miehiä harvemmin johtotehtävissä. Myös miesten ja naisten palkkaero pyrkii kasvamaan mitä korkeampia organisatorisia asemia tarkastellaan. Taulukko 4. Nimikkeiden ja palvelussuhteiden horisontaalinen eriytyminen Osasto / palvelukeskus Nimikkeet Naisia Miehiä Yhteensä Lkm % Lkm % Lkm % Lkm % Täysin eriytyneet naisten nimikkeet (naisia 91 100 %) 197 50 % 2016 69 % 63 8 % 2079 56 % Melko eriytyneet naisten nimikkeet (naisia 60 90 %) 41 10 % 818 28 % 265 34 % 1083 29 % Eriytymättömät nimikkeet (naisia ja miehiä 41 60 %) 24 6 % 55 2 % 51 6 % 106 3 % Melko eriytyneet miesten nimikkeet (miehiä 60 90 %) 10 3 % 17 1 % 59 7 % 76 2 % Täysin eriytyneet miesten nimikkeet (miehiä 91 100 %) 122 31 % 1 0 % 349 44 % 350 9 % Yhteensä 394 100 % 2907 100 % 787 100 % 3694 100 % Tehtävänimikkeitä on lähes neljäsataa ja ne ovat varsin voimakkaasti eriytyneet. Täysin eriytyneitä naisten nimikkeitä oli 197 ja miesten nimikkeitä 122. Eriytymättömiä tasapainonimikkeitä, joissa molempia sukupuolia oli 41 60 % nimikkeen henkilömäärästä, oli 24 kpl eli vain 6 % nimikemäärästä. Eriytyneisiin naisten nimikkeisiin on sijoittunut 97 % kaikista naisista ja eriytyneisiin miesten nimikkeisiin 51 % kaikista miehistä. Eriytymättömiin nimikkeisiin sijoittuu vain 3 % koko henkilöstöstä. Nimikkeitä, joissa oli vain naisia oli 182 (46 %) ja nimikkeitä, joissa oli vain miehiä oli 121 kpl (31 %). Nimikkeitä, joissa oli molempia sukupuolia, oli vain 91 kpl (23 %). Nimikkeitä, joissa oli vain yksi nainen, oli 130 kpl ja nimikkeitä, joissa oli vain yksi mies, oli 112. Miesten nimikevalikoima oli suhteellisesti huomattavasti laajempi kuin naisten, koska miehistä on vain noin neljäsosa koko henkilöstöstä. Henkilömäärältään suurimmat nimikkeet olivat sosiaali ja terveystoimessa. Naisten osuus seitsemässä kymmenestä oli suurempi kuin henkilöstöstä keskimäärin. Hallinto organisaatiossa osastojen johtajista ja vastuualueiden neljästätoista päälliköstä naisia oli 4 (29 %). He johtivat ulkoisen tarkastuksen ja arvioinnin, konsernihallinnon, koulutus ja aluepalveluiden ja kulttuurin vastuualueita. 7
Palveluorganisaation osastojen johtajista ja palvelukeskusten seitsemästätoista palvelupäälliköstä oli naisia 7 (41 %). He johtivat hallintopalvelujen tuotanto osastoa, sosiaalipalvelukeskusta, päivähoidon palvelukeskusta, kulttuuripalvelukeskusta, maanmittaus ja suunnittelupalvelut palvelukeskusta, ruokapalvelukeskusta ja työterveysliikelaitosta. Osastojen johtajien, vastuualueiden päälliköiden ja palvelukeskusten palvelupäälliköiden tehtäväpalkkojen keskiarvo oli 4161 euroa. Naisten ansiosuhde oli 85,4 % eli keskimääräisten alhaisempi. "10 kärjessä" nimikettä Nimike nimi LKM N M N% M% Lastenhoitaja 262 260 2 99,2 % 0,8 % Lähihoitaja 261 243 18 93,1 % 6,9 % Lastentarhanopettaja 184 173 11 94,0 % 6,0 % Peruskoulun luokanopettaja 184 127 60 67,9 % 32,1 % Peruskoulun lehtori 178 124 55 69,3 % 30,7 % Koulunkäyntiavustaja 104 94 10 90,4 % 9,6 % Päiväkotiapulainen 103 103 0 100,0 % 0,0 % Perhepäivähoitaja 99 99 0 100,0 % 0,0 % Lukion lehtori 86 62 24 72,1 % 27,9 % Sairaanhoitaja 125 114 11 91,2 % 8,8 % Yhteensä 1586 1399 191 88,2 % 12,0 % Suurista nimikkeistä seitsemässä kymmenestä naisten osuus oli suurempi kuin henkilöstöstä keskimäärin. 4. Palkkaus Työntekijän palkkaus muodostuu usean palkkatekijän perusteella. Tehtäväpalkka perustuu työntekijän tekemiin tehtäviin ja tehtävien vaativuuteen. Henkilökohtaista lisää maksetaan palvelusajan, ammatinhallinnan ja työtulosten perusteella. Lisäksi on muita lisiä ja palkkioita. Eri palkkatekijöiden merkitys on kuntasektorin eri sopimusaloilla jonkin verran erilainen. Kokonaispalkan muodostumiseen voi myös lisä ja ylitöillä olla merkitystä. Tässä yhteydessä palkkatekijöistä tarkastellaan keskeisimpiä: tehtäväpalkkaa ja ammatinhallinnan ja työtulosten perusteella maksettavaa henkilökohtaista lisää. Palkkaustaulukoissa ei ole mukana liikuntatoimen tuntiohjaajia eikä kansalaisopiston ja musiikkiopiston tuntiopettajia. 8
Tehtäväpalkat Taulukko 5. Tehtäväpalkat palvelusuhdelajeittain ja naisten ansiosuhde Palvelussuhdelaji Naiset Miehet Yhteensä Erotus Ansiosuhde N M % Vakinaiset 2040 2320 2100 280 88 % Määräaikaiset 1959 2127 1987 168 92 % Työllistetyt 1618 1600 1610 18 101 % Yhteensä 2012 2239 2060 226 90 % Määräaikaisten palkat ovat keskimäärin 113 euroa alhaisemmat kuin vakinaisilla ja työllistetyillä puolestaan 377 euroa alhaisemmat kuin muilla määräaikaisilla. Määräaikaisten naisten ansiosuhde on parempi kuin vakinaisilla. Työllistetyt naiset ovat keskimäärin paremmin palkattuja kuin miehet. Taulukko 6. Eri suuruisten tehtäväpalkkojen lukumäärä Peruspalkka Lkm % Naisia % 999 4 0,1 % 75,0 % 1000 1499 46 1,3 % 67,4 % 1500 1999 2042 56,2 % 82,3 % 2000 2499 976 26,9 % 80,7 % 2500 2999 406 11,2 % 68,5 % 3000 3999 113 3,1 % 59,3 % 4000 4999 34 0,9 % 44,1 % 5000 5999 8 0,2 % 62,5 % 6000 5 0,1 % 0,0 % Yhteensä 3634 100,0 % 78,9 % Kaksi suurinta ryhmää ovat 1500 1999 ja 2000 2499 euroa ansaitsevat. Näissä ryhmissä on myös naisten osuus suurin. 9
Taulukko 7. Tehtäväpalkka osastoittain ja palvelukeskuksittain sukupuolen mukaan Osasto / palvelukeskus Naiset Miehet Yhteensä Erotus Ansiosuhde N M % HALLINTO ORGANISAATIO 2428 3200 2814 772 75,9 % STRATEGINEN HALLINTO 2339 3251 2664 912 71,9 % TEKNISET PALVELUT 2210 2927 2772 717 75,5 % HYVINVOINTIPALVELUT 2892 3884 3310 992 74,5 % SOSIAALI JA TERVEYSPALVELUOSASTO 2028 2294 2058 266 88,4 % PALVELUHALLINTO 2086 2877 2306 791 72,5 % TERVEYDENHUOLTO 2032 2409 2068 377 84,4 % SOSIAALITURVA 2009 1965 2002 44 102,2 % SIVISTYSPALVELUOSASTO 2022 2336 2075 314 86,6 % PÄIVÄHOITO 1816 2022 1821 206 89,8 % KOULUTOIMI 2313 2454 2353 141 94,3 % KULTTUURITOIMI 1945 1962 1949 17 99,1 % LIIKUNTA JA NUORISO 1882 1908 1893 26 98,6 % TEKNINEN TUOTANTO OSASTO 1708 1888 1803 180 90,5 % TEKNINEN HALLINTO 2210 2927 2772 717 75,5 % KIINTEISTÖPALVELUT 1621 1826 1720 205 88,8 % YHDYSKUNTATEKNIIKKA 1835 1832 1833 3 100,2 % MAANMITTAUS JA SUUNNITTELU 2239 2237 2238 2 100,1 % RUOKAPALVELU 1693 1630 1691 63 103,9 % NAPAPIIRIN VESI 1965 1918 1921 47 102,5 % HALLINTOPALVELUOSASTO 1952 1861 1940 91 104,9 % TYÖTERVEYSLIIKELAITOS 2662 2550 2647 112 104,4 % TILALIIKELAITOS 2408 2867 2729 459 84,0 % ROVANIEMEN KAUPUNKI 2012 2239 2060 227 89,9 % Korkeimmat tehtäväpalkat ovat hallinto organisaatiossa ja siellä hyvinvointipalvelujen vastuualueella. Alhaisimmat tehtäväpalkat ovat teknisellä tuotanto osastolla ja etenkin ruokapalvelukeskuksessa. Keskiarvopalkka oli 2060 euroa, naisilla 2012 euroa ja miehillä 2239 euroa. Mediaanipalkka oli 1875 euroa, naisilla 1875 euroa ja miehillä 2026 euroa. Mediaanipalkka tarkoittaa summaa, jota sekä pienempää että suurempaa palkkaa saa yhtä moni henkilö. 10
Taulukko 8. Tehtäväpalkka sopimusaloittain ja naisten ansiosuhde sopimusalalla Sopimusala Naiset Miehet Yhteensä Erotus Ansiosuhde N M % Yleinen 1883 2126 1904 243 88,6 % Opetusala 2471 2534 2491 63 97,5 % Muusikot 2180 2292 2236 112 95,1 % Lääkärisopimus 3763 4277 3903 514 88,0 % Teknisten sopimus 2208 2295 2277 87 96,2 % Tuntisopimus 1564 1717 1702 153 91,1 % Opetusalalla ollaan hyvin lähellä samapalkkaisuutta. Teknisten ja muusikkojen sopimusalat ovat lähestymässä opetusalan ansiosuhdetta. Palkkatasojen erot vaihtelevat sopimusaloittain. Naisten ansiosuhde sopimusaloittain ja liitteittäin Taulukko 9. Palvelussuhteiden lukumäärä, naisten osuus ja naisten ansiosuhde sopimusaloittain ja liitteittäin Sopimusala Nimikkeitä Henkilö Naiset Ansiosuhde esimerkkejä Lkm % % Yleinen ves/tes Liite 1 Hallintosihteerit 303 83 % 73 % Liite 2 Kirjastonhoitajat 108 73 % 99 % Liite 3 Sairaanhoitajat 678 91 % 101 % Liite 4 Sosiaalityöntekijät 363 89 % 97 % Liite 5 Lastentarhanopettajat 779 96 % 96 % Liite 6 Ruokapalvelutyöntekijät 117 97 % 104 % Liite 8 Siivoojat 102 90 % 111 % Opetusala Opettajat 634 69 % 98 % Muusikot Muusikot 22 50 % 95 % Lääkärisopimus Liite 1 Väestövastuulääkärit 42 74 % 82 % Liite 2 Hammaslääkärit 27 74 % 104 % Liite 3 Sairaalalääkärit 3 33 % 102 % Liite 5 Eläinlääkärit 3 100 % 100 % Teknisten sopimus Insinöörit 188 20 % 96 % Tuntipalkkaisten sopimus Sähköasentajat 181 10 % 91 % Perhepäivähoitajat 84 100 % 100 % Sopimusalojen ja niiden liitteiden mukaisessa tarkastelussa ansiosuhde oli pääosin korkeampi kuin koko henkilöstön keskimääräinen ansiosuhde (89,9 %). Ansiosuhde oli keskimääräistä alhaisempi KVTES:ssä liitteessä 1 ja Lääkärisopimuksessa liitteessä 1 olevilla. 11
Henkilökohtaiset lisät Taulukko 10. Henkilökohtaiset lisät osastoittain/ palvelukeskuksittain Osasto / palvelukeskus HK lisää saaneet HK lisien lkm Naisten osuus % HKlisä Ansiosuhde % Naiset Miehet Hlöstöstä HK lisistä Lkm HALLINTO ORGANISAATIO 34 % 15 24 50 % 38 % 177 76 % STRATEGINEN HALLINTO 15 % 8 1 64 % 89 % 166 79 % TEKNISET PALVELUT 70 % 4 22 22 % 15 % 185 66 % HYVINVOINTIPALVELUT 21 % 3 1 58 % 75 % SOSIAALI JA TERVEYSPALVELUOSASTO 25 % 251 46 89 % 85 % 85 44 % PALVELUHALLINTO 6 % 0 1 72 % 0 % TERVEYDENHUOLTO 26 % 212 30 90 % 88 % 86 41 % SOSIAALITURVA 22 % 39 15 84 % 72 % 58 112 % SIVISTYSPALVELUOSASTO 16 % 245 32 83 % 88 % 59 89 % PÄIVÄHOITO 25 % 185 4 98 % 98 % 58 101 % KOULUTOIMI 6 % 31 17 71 % 65 % 62 69 % KULTTUURITOIMI 28 % 26 10 73 % 72 % 63 142 % LIIKUNTA JA NUORISO 7 % 3 1 67 % 75 % TEKNINEN TUOTANTO OSASTO 53 % 70 195 47 % 26 % 89 88 % TEKNINEN HALLINTO 56 % 3 2 78 % 60 % KIINTEISTÖPALVELUT 46 % 22 59 52 % 27 % 65 95 % YHDYSKUNTATEKNIIKKA 75 % 8 79 13 % 9 % 106 72 % MAANMITTAUS JA SUUNNITTELU 67 % 7 11 30 % 39 % 199 130 % RUOKAPALVELU 28 % 30 2 97 % 94 % 61 107 % NAPAPIIRIN VESI 74 % 0 42 7 % 0 % 69 0 % HALLINTOPALVELUOSASTO 26 % 11 6 85 % 65 % 87 64 % TYÖTERVEYSLIIKELAITOS 47 % 16 2 87 % 89 % 130 46 % TILALIIKELAITOS 100 % 3 7 30 % 30 % 173 59 % ROVANIEMEN KAUPUNKI 25 % 611 312 79 % 66 % 84 63 % Henkilökohtaisen lisän käyttöön on pisimpään ollut mahdollisuus teknisten sopimusten piirissä olevilla. Tämä näkyy teknisen tuotanto osaston ja hallinto organisaation teknisten palvelujen luvuissa. Koulutoimen alhainen henkilökohtaisen lisän käyttö selittyy sillä, että käyttömahdollisuus tällä alueella on vasta alkanut. Naisten osuus henkilökohtaisista lisistä on pienempi kuin naisten osuus henkilöstön määrästä. Naisilla henkilökohtainen lisä oli keskimäärin 70 euroa ja miehillä 111 euroa. Keskimääräinen lisä oli 84 euroa. 12
Taulukko 11. Henkilökohtaiset lisät sopimusaloittain Osasto / palvelukeskus HK lisää HK lisien lkm Naisten osuus % HK lisä Ansiosuhde HKlisistä saaneet % Naiset Miehet Hlöstöstä Lkm Yleinen 22 % 522 47 91 % 92 % 65 66 % Opetusala 4 % 13 13 68 % 50 % 45 72 % Muusikot 18 % 2 2 50 % 50 % 16 100 % Lääkärisopimus 68 % 36 16 72 % 69 % 132 90 % Teknisten sopimus 72 % 29 107 20 % 21 % 199 53 % Tuntisopimus 75 % 9 127 10 % 7 % 80 78 % ROVANIEMEN KAUPUNKI 25 % 611 312 79 % 66 % 84 68 % Naisten korkein ansiosuhde henkilökohtaisen lisän jakautumisessa on muusikoilla ja alhaisin Teknisten sopimuksen piirissä. 5. Yhteenveto Tämän selvityksen tavoitteena on jatkaa tasa arvon, yhdenvertaisuuden ja hyvän kohtelun kehittämiskeskustelua Rovaniemen kaupungin työyhteisöissä. Aiempi v. 2004 laadittu tasa arvoselvitys kattoi tarkastelua myös koulutuksen osalta. Kaupungin ja maalaiskunnan yhdistyessä v. 2006 henkilöstömäärä kasvoi noin kolmanneksen eikä koulutustietoja ole vielä päivitetty entisen maalaiskunnan henkilöstön osalta. Aiemmankin (v. 2004) selvityksenkin peittävyys jäi 72 % :iin henkilöstöstä. Henkilöstön tasa arvoisen kohtelun seurannan parantamiseksi tasa arvoselvitys laaditaan jatkossa vuosittain. Tasa arvoselvitykseen liitetään tällöin myös työolotiedustelun tulokset, joilla seurataan mm. yhdenvertaisuuden toteutumista. Seuraava tiedustelu tehdään loppuvuonna 2009. Lisäksi henkilöstön koulutustietojen päivittäminen tulisi saada valmiiksi vuoden 2010 aikana. 13