ENONKOSKEN KUNTA SOIDINNIEMI ASEMAKAAVA 2014 Soidinniemen voimassa oleva asemakaava päivitetään kokonaisuudessaan 3.2.2015 SOIDINNIEMI Soidinniemen sijainti Leväsentie 23 H 142 70780 KUOPIO Yhteyshenkilö: Jorma Harju Puh: 044 5963 111 S-posti: jorma.harju@kaavaharju.fi Maanmittauslaitos ortokuva 2013
ENONKOSKEN KUNTA Soidinniemen asemakaava (OAS) 1 Alueen sijainti Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Kaavoituksen vireille tulosta tulee ilmoittaa sillä tavoin, että osallisilla on mahdollisuus saada tietoja kaavoituksen lähtökohdista, suunnitellusta aikataulusta sekä osallistumis- ja arviointimenettelystä. Ilmoittaminen on järjestettävä kaavan tarkoituksen ja merkityksen kannalta sopivalla tavalla. Enonkosken kirkonkylä taajama sijaitsee Etelä-Savon maakunnassa noin 30 km Savonlinnan pohjoispuolella. Soidinniemi sijaitsee kirkonkylän itäpuolella Ylä-Enonveden rannalla. KUVA 1: Enonkosken kirkonkylän sijainti Enonkoski_Soidinniemi_AK muutos_oas_03022015.docx Sivu 1 /10
ENONKOSKEN KUNTA Soidinniemen asemakaava 2 Asemakaavan tavoitteet Soidinniemen voimassa oleva (toistaiseksi toteutumaton) asuinalueen asemakaava muutetaan loma-asuntopainotteiseksi. Alla olevalla kartalla on esitetty kokonaisuudessaan kirkonkylän asemakaavaan liittyviä päivitystarpeita. Soidinniemen asemakaavamuutos laaditaan omana erillisenä kaavaprosessina. KUVA 2: Nykyinen asemakaava-alue, laajennusalueet ja muutoskohteita 3 Suunnittelutilanne Maakuntakaava Enonkoski sisältyy Etelä-Savon maakuntakaavaan, jonka Ympäristöministeriö on vahvistanut 4.10.2010. Maakuntavaltuusto hyväksyi Etelä-Savon tuulivoimaa käsittelevän 1. vaihemaakuntakaavan 9.6.2014. Kaava on parhaillaan ympäristöministeriön vahvistettavana. Maakuntahallitus on käynnistänyt kokouksessaan 20.8.2014 2. vaihemaakuntakaavan laadinnan. Siinä voimassa olevaa maakuntakaavaa on tarkoitus päivittää mm. maa-aineisten ottoon sekä kulttuuri- ja luonnonmaiseman arvoihin liittyvien merkintöjen osalta. Seuraavilla sivuilla on otteet em. maakuntakaavoista ja niihin sisältyvät merkinnät Enonkosken kirkonkylän osalta. Sivu 2 /10 Enonkoski_Soidinniemi_AK muutos_oas_03022015.docx
ENONKOSKEN KUNTA Soidinniemen asemakaava KUVA 3: Ote Etelä-Savon maakuntakaavasta Enonkosken kirkonkylän kohdalta Maakuntakaavassa on osoitettu seuraavat merkinnät Enonkosken kirkonkylän taajaman osalta. a 1.1 ENONKOSKEN PAIKALLISKESKUKSEN ALUE (KOHDEMERKINTÄ) Kaavamerkinnän osalta todetaan mm. seuraavaa: Alueen maankäyttö ja rakentaminen edellyttävät (maakuntakaavaa) yksityiskohtaisempaa suunnittelua ja vaikutusten arviointia. st 1.150 SAVONLINNA - ENONKOSKI - SAPPU, seututie 471 mav 550 KULTTUURIYMPÄRISTÖN JA/TAI MAISEMAN VAALIMISEN KANNALTA VAL- TAKUNNALLISESTI MERKITTÄVÄ ALUE ENONKOSKEN KIRKONKYLÄN ALUE rky 2, sk, V, R Suunnittelumääräys Alueen käytön suunnittelussa on otettava huomioon alueen historiallisesti tai ympäristön kannalta arvokkaat rakennukset, rakennusryhmät, puistot tai maisema-alueet taikka muut niihin verrattavat erityisarvot. Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on osoitettava määräykset maiseman ja rakennetun kulttuuriympäristön osatekijöiden, kokonaisuuden ja ominaislaadun säilyttämiseksi. Alueella olevat kohteet: SR 618 Kirkko rky 2, kirkkolaki, sk V R, Museo (ent. viljamakasiini) rky 2, sk V R SR 619 kivisilta, Enonkoski rky 2, tiemuseokohde, sk V R, Koskela sk M R, Enonkosken sahan jäänteet rky 2 V mlr 66 z 1.375 MELONTAREITTI, ohjeellinen, Ulpukkareitti VOIMALINJA, YHTEYSTARVE, Laukunkangas - Enonkoski (110kV) Enonkoski_Soidinniemi_AK muutos_oas_03022015.docx Sivu 3 /10
ENONKOSKEN KUNTA Soidinniemen asemakaava KUVA 4: Ote Etelä-Savon maakuntakaavan kulttuuriperintökartasta KUVA 5: Ote Etelä-Savon 1.vaihemaakuntakaavasta kirkonkylän läheisyydestä tv 1.900 Enonkosken kk; TUULIVOIMALOIDEN ALUE Merkinnällä osoitetaan maakunnallisesti merkittävät tuulivoimaloiden sijoittamiseen soveltuvat alueet. Enonkosken kohdetta koskeva erityismääräys: Alueen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on otettava erityisesti huomioon valtakunnallisesti ja/tai maakunnallisesti arvokkaiden kulttuuriympäristöjen ja maisema-alueiden läheisyys siten, että maisemalliset erityisarvot turvataan. Sivu 4 /10 Enonkoski_Soidinniemi_AK muutos_oas_03022015.docx
ENONKOSKEN KUNTA Soidinniemen asemakaava Yleiskaava Enonkosken kirkonkylän alueella on voimassa kunnanvaltuuston vuonna 2013 hyväksymä strateginen yleiskaava. KUVA 6: Ote Enonkosken kirkonkylän strategisesta yleiskaavasta Yleiskaavassa on esitetty asemakaavassa huomioon otettavaksi mm. seuraavaa: Enonkoski_Soidinniemi_AK muutos_oas_03022015.docx Sivu 5 /10
ENONKOSKEN KUNTA Soidinniemen asemakaava Asemakaava Kirkonkylän alueelle on laadittu ensimmäinen asemakaava vuonna 1978. Asemakaavaa on tehty useita pienialaisia muutoksia 1980 -luvulla. Viimeisin toteutunut laaja-alainen asuinalueen asemakaava on laadittu vuonna 1993 Pirttiniemen alueelle. Aivan viime vuosina on laadittu asuinalueiden asemakaavat Soidinniemen (v. 2009) ja Leirimajan alueille (v. 2012). Leirimajan asemakaava-alue on kaavateiden ja kunnallistekniikan osalta juuri valmistunut. Soidinniemen aluetta ei ole ryhdytty toistaiseksi toteuttamaan. KUVA 7: Soidinniemen voimassa oleva asemakaava Pohjakartta Pohjakarttana käytetään v. 2008 laadittua Soidinniemen alueen asemakaavan pohjakarttaa. Rakennusjärjestys Enonkosken kunnan rakennusjärjestys, 2001. Sivu 6 /10 Enonkoski_Soidinniemi_AK muutos_oas_03022015.docx
ENONKOSKEN KUNTA Soidinniemen asemakaava 4 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) Valtioneuvoston päätös valtakunnallisiksi alueidenkäyttötavoitteiksi tuli lainvoimaiseksi 26.11.2001 (maankäyttö- ja rakennuslaki 22 ). Päätöksessä tavoitteet on jaettu kuuteen asiakokonaisuuteen: 1) toimiva aluerakenne, 2) eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu, 3) kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat 4) toimivat yhteysverkostot ja energiahuolto 5) Helsingin seudun erityiskysymykset 6) luonto- ja kulttuuriympäristöinä erityiset aluekokonaisuudet. Valtioneuvosto päätti 13.11.2008 valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkistamisesta. Tarkistuksen pääteemana on ollut ilmastonmuutoksen haasteisiin vastaaminen. Lisäksi tavoitteiden vaikuttavuutta on lisätty täsmentämällä tavoitemuotoiluja sekä vahvistamalla niiden velvoittavuutta. Tarkistetut tavoitteet tulivat voimaan 1.3.2009. Maakunnan suunnittelussa ja muussa alueiden käytön suunnittelussa on huolehdittava valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden huomioon ottamisesta siten, että edistetään niiden toteuttamista (maankäyttö- ja rakennuslaki 24 ). Soidinniemen asemakaavan muutoksen laadinnassa tukeudutaan Etelä-Savon maakuntakaavan, kirkonkylän strategisen yleiskaavan ja voimassa olevan asemakaavan yhteydessä tehtyihin selvityksiin ja oleviin tietoihin alueen luonnonympäristöstä ja kulttuuriarvoista. 5 Arvioitavat vaikutukset Kaavaratkaisusta aiheutuvien vaikutusten arvioinnin keskeisenä tarkoituksena on tukea kaavan päätöksentekoprosessia. Toisaalta vaikutustarkastelu ohjaa suunnitteluratkaisuja ja toimii osaltaan perusteena kaavaan lopullisesti valittaville maankäytöllisille aluevarauksille ja kaavamerkintöjen sisällöille. Maanomistajien ja eri intressitahojen sekä suunnittelijan välisen osallistuvan suunnittelun ja edelleen vaikutusten arviointien kautta pyritään välttämään nykyrakennetta huonontavia suunnitteluratkaisuja sekä kehittämään alueen maankäytöllistä ja ympäristöllistä kokonaisuutta. Suunnittelun yhteydessä arvioidaan tarvittavissa määrin vaikutukset: yhdyskuntarakenteeseen rakennettuun, kulttuuri- ja luonnonympäristöön elinkeinoihin sosiaalisiin oloihin Enonkoski_Soidinniemi_AK muutos_oas_03022015.docx Sivu 7 /10
ENONKOSKEN KUNTA Soidinniemen asemakaava 6 Osalliset Maankäyttö- ja rakennuslain (1.1.2000) myötä asemakaavoituksen ominaisuuksiin kuuluu huolehtia siitä, että eri intressiryhmien (osallisten) mahdollisuus osallistua asioiden käsittelyyn on riittävän laajaa, oikeisiin asioihin kohdistuvaa ja oikein ajoittuvaa. Suunnitteluun osallistutetaan päättäjät, kuntalaiset ja ne intressiryhmät, joita tarkastelualueen kehittäminen erityisesti koskettaa. Osallisia ovat kaikki ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa vaikuttaa. Lisäksi osallisia ovat ne viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Keskeiset osalliset: Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, ympäristö -vastuualue Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualue Etelä-Savon maakuntaliitto Savonlinnan maakuntamuseo / Museovirasto Enonkosken kunnan luottamuselimet ja hallintokunnat Maanomistajat Alueen rajanaapurit 6.1 Osallistumisen ja vuorovaikutuksen järjestäminen Kaikista merkittävistä kuulemis- ja päätöksentekovaiheista ilmoitetaan Enonkosken kunnan ilmoitustaululla ja kunnan Internet -sivuilla www.enonkoski.fi sekä Itä-Savo -lehdessä. Kaava-aineistot pidetään nähtävillä kunnan teknisessä toimistossa. Osallisilla on maankäyttö- ja rakennuslain 64 :n mukaan ennen kaavaehdotuksen asettamista julkisesti nähtäville mahdollisuus esittää elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) neuvottelun käymistä osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä. Jos suunnitelma on ilmeisesti puutteellinen, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on viivytyksettä järjestettävä kunnan kanssa neuvottelu suunnitelman täydennystarpeiden selvittämiseksi. Sivu 8 /10 Enonkoski_Soidinniemi_AK muutos_oas_03022015.docx
ENONKOSKEN KUNTA Soidinniemen asemakaava 6.2 Suunnitteluvaiheet ja alustava aikataulu Työn käynnistäminen, kaavaluonnos syksy 2014 Lähtötiedot Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu; 23.4.2014 käsiteltiin kokonaisuudessaan kirkonkylän asemakaavan päivittämistä Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) ja kaavaluonnoksen laatiminen (MRL 63 ja 64 ) Käsittely: OAS:n ja kaavaluonnoksen käsittely kunnanhallituksessa ja asettaminen nähtäville. Osallistuminen: Osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyyden arviointi. Mahdollisuus esittää mielipiteitä OAS:sta ja kaavaluonnoksesta. Pyydetään tarvittavat lausunnot viranomaisilta. Neuvottelut osallisten kanssa tarvittaessa. Tiedottaminen: OAS:n ja kaavaluonnoksen nähtäville asettamisesta ilmoitetaan Itä-Savo -lehdessä, kunnan ilmoitustaululla ja Internet -sivulla www.enonkoski.fi. Kaavaehdotus talvi 2014-2015 Kaavaehdotuksen laatiminen luonnoksesta saadun palautteen pohjalta: kaavakartta ja kaavaselostus Käsittely: Kaavaehdotuksen käsittely kunnanhallituksessa ja asettaminen nähtäville (MRA 19 ). Tarvittaessa kaavaehdotuksen asettaminen uudelleen nähtäville tai niiden kuuleminen erikseen, joita muutokset koskettavat. Osallistuminen: Kaavaehdotus asetetaan nähtäville ja pyydetään lausunnot. Mahdollisuus jättää muistutuksia. Viranomaisneuvottelu tarvittaessa lausuntojen ja muistutusten saavuttua. Tiedottaminen: Kuten edellä Kaavan hyväksymiskäsittely kevät 2015 Vastineet muistutuksiin ja lausuntoihin Kaavaehdotuksen tarkistaminen tarvittaessa Käsittely: Kaavaehdotuksen käsittely kunnanhallituksessa ja hyväksyminen valtuustossa (MRL 37 ). Osallistuminen: Mahdollinen valitusprosessi. Kaavan hyväksymispäätöksen laillisuudesta voi valittaa Itä- Suomen hallinto-oikeuteen. Tiedottaminen: Hyväksymispäätöksestä kuulutetaan kunnan ilmoitustaululla ja Internet-sivuilla sekä Itä- Savo lehdessä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa. Enonkoski_Soidinniemi_AK muutos_oas_03022015.docx Sivu 9 /10
ENONKOSKEN KUNTA Soidinniemen asemakaava 7 Yhteystiedot 7.1 Kaavanlaadinta Kaavaharju Leväsentie 23 70780 KUOPIO Kaavoitusinsinööri Jorma Harju Puh. 044 5963 111 Sähköposti: jorma.harju@kaavaharju.fi 7.2 Kaavan hallinnollinen käsittely Enonkosken kunta Enonkoskentie 3T 58175 ENONKOSKI Kunnaninsinööri Keijo Kemppinen Puh. 044 3453 024 Sähköposti: keijo.kemppinen@enonkoski.fi Sivu 10 /10 Enonkoski_Soidinniemi_AK muutos_oas_03022015.docx