Kansainvälinen oikeus ja etiikka journalismissa. Toim. Kaarle Nordenstreng

Kansainvälinen oikeus ja etiikka journalismissa Toim. Kaarle Nordenstreng

SISÄLTÖ Saatteeksi...4 Kirjoittajat...5 I Kansainvälinen järjestelmä 1 Kansainvälisen järjestelmän kehityspiirteet...8 Esko Antola 2 Eurooppa-keskeisyydestä Aasia-keskeisyyteen...22 Jyrki Käkönen II Kansainvälinen oikeus 3 Kansainvälisen oikeuden perusteet...40 Lauri Hannikainen 4 Kansainvälisoikeudellisen sääntelyn keskeiset kohteet...58 Lauri Hannikainen 5 Kansainvälisen oikeuden täytäntöönpano...67 Lauri Hannikainen IV Journalistietiikka 9 Kansainvälisestä oikeudesta journalistietiikkaan...140 Lars Bruun & Kaarle Nordenstreng 10 Journalistietiikan kansainvälinen kehitys...151 Kaarle Nordenstreng Liitteet Liite 1. Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus Liite 2. Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (osittain) Liite 3. Rotusyrjintäsopimus (osittain) Liite 4. Euroopan Neuvoston ihmisoikeussopimus (osittain) Liite 5. Yhteenveto kansainvälisen oikeuden säännöksistä Liite 6. Unescon joukkotiedotusjulistus Liite 7. Journalismin ammattietiikan kansainväliset periaatteet III Viestintäoikeus 6 Sananvapaus kansainvälisen oikeuden ja politiikan näkökulmasta...76 Kaarle Nordenstreng & Lauri Hannikainen & Wolfgang Kleinwähcter 7 Ihmisarvon kunnioittaminen tiedonvälityksessä...97 Juhani Kortteinen 8 Viharikokset ja sananvapaus...126 Stiina Löytömäki & Riku Neuvonen

4 5 Saatteeksi Tämä opetusmoniste on uudistettu laitos teoksesta Kansainvälinen journalistietiikka (toim. Kaarle Nordenstreng, Helsinki: Yliopistopaino, 1992), joka on kaksi vuosikymmentä palvellut tiedotusopin perusopintojen oppimateriaalina tutkintovaatimusten kohdassa TIEDP5 Median sääntely. Sitä ennen käytössä olivat opetusmonisteet Tiedonvälitys rauhan ja kansainvälisen yhteisymmärryksen palveluksessa (1979) ja Tiedonvälityksen kansainväliset kehykset (1988). Tampereen yliopistolla on siten yli 30 vuoden perinne kansainvälisen oikeuden ja etiikan sisällyttämisessä osaksi tiedotusopillista koulutusta erityisesti journalisteja ajatellen. Lukuvuonna 2012 13 voimaan astuneen Journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelman perusopinnoissa on opintojakso JOP3 Viestinnän etiikka ja oikeus, johon tämä opetusmoniste sisältyy. Verkkomuotoinen kirja saatetaan painettuun asuun alkaneen lukuvuoden aikana. Tämä verkossa ilmestyvä kirja on toimitettu edeltäjänsä tapaan useiden kirjoittajien teksteistä. Aikaisemman kirjan luvuista mukana on sellaisenaan kaksi ja kolmea on enemmän tai vähemmän muokattu. Puolet kirjan luvuista on uusia. Kirja käsittelee edeltäjiensä tavoin tiedonvälityksen sisältöä koskevia kansainvälisiä normeja ei juurikaan sitä, miten sääntöjä käytännössä noudatetaan. Epäilemättä tätä kirjaa kuten muitakin viestintäoikeuden ja journalistietiikan oppikirjoja tulisi täydentää journalististen tapausten kokoelmilla. Sellaisiin löytyy runsaasti ainesta paitsi ammattilaisten käymästä keskustelusta myös opiskelijoiden tekemistä tutkielmista. Teorian ja käytännön yhdistelmä on tässäkin tapauksessa tarpeen niin oppimista kuin maailman parantamista ajatellen. Tampereella syyskuussa 2012 Kaarle Nordenstreng Kirjoittajat Esko Antola VTT, Jean Monnet emeritusprofessori Turun yliopistossa, Turun ja Helsingin yliopistojen dosentti Lars Bruun OTK, Edesmennyt lakimies Suomen Sanomalehtimiesten Liitossa, Julkisen sanan neuvoston ensimmäinen sihteeri Lauri Hannikainen OTT, Kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Turun yliopistossa, Helsingin yliopiston dosentti Wolfgang Kleinwächter PhD, Kansainvälisen viestinnän professori Århusin yliopistossa, Tampereen yliopiston dosentti Juhani Kortteinen OTK, Syrjintälautakunnan sihteeri Jyrki Käkönen VTT, Jean Monnet emeritusprofessori Tampereen yliopistossa, Kansainvälisen politiikan professori Tallinnan yliopistossa Stiina Löytömäki LL.D, Tutkijatohtori Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa Riku Neuvonen OTT, Tutkijatohtori Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa Kaarle Nordenstreng FT, Tiedotusopin emeritusprofessori Tampereen yliopistossa

I KANSAINVÄLINEN JÄRJESTELMÄ

8 9 Esko Antola 1 Kansainvälisen järjestelmän kehityspiirteet 1 Kansainvälisen järjestelmän tausta Kansainvälisen järjestelmän historiaa käsittelevissä oppikirjoissa esitetään usein tulkinta, että ns. modernin kansainvälisen järjestelmän keskeiset piirteet ovat vakiintuneet Westfalenin rauhanteon (1648) yhteydessä. Kansainvälinen järjestelmä on toimintatavoiltaan ja perusrakenteeltaan pysy nyt jokseenkin muuttumattomana siitä lähtien, vaikka sen keskeisessä instituutiossa, valtiossa, on tapahtunut suuria muutoksia esimerkiksi kansanvallan ja edustuksellisen demokratian vakiintuessa. Vasta toisen maailmansodan jälkeinen aika on tuonut kansainväliseen järjestelmään merkittäviä institutionaalisia muutoksia. Erityisesti tämä näkyy kansainvälisten instituutioiden merkityksen kasvuna. Westfalenin rauhanteon jälkeistä ns. modernia kansainvälistä järjestelmää edelsi ns. klassinen käsitys 2. Sen synnytti feodalismi ja sitä kuvaa parhaiten nykyisen Italian alueella toiminut kaupunki val tioiden järjestelmä. Sitä voi parhaiten luonnehtia yliherruuden järjestelmäksi, jossa kaupunkien ja ruhtinaskuntien keskinäinen kanssakäyminen oli alistettu niiden muodostaman järjestelmän ulkopuolella luoduille säännöille. Sääntöjen luojana toimi etupäässä katolinen kirkko ja sen vallan henkilöitymänä paavi. Klassisen opin perustalla toiminut kansainvälinen järjestelmä käsitti lähinnä kristinuskon kattaman alueen. Se oli societas christiania, jossa vallitsi paavin ylivalta. Yliherruuden alaisuudessa käytetty valta oli jakaantunut lukemattomien yksiköiden välillä pyramidisesti pikemmin kuin horisontaalisesti. Siihen si- 1 Muokattu luvusta kirjassa Kansainvälinen journalistietiikka (1992). 2 Klassisen tulkinnan mukaiseen kansainvälisen järjestyksen toimintaan liittyy klassikoksi itsekin muodostunut Machiavellin teos Ruhtinas, jota hieman erheellisesti pidetään kansainvälisten suhteiden vallankäytön perusoppikirjana. Niccolo Machiavelli: Ruhtinas, Porvoo 1969. sältyi myös pyrkimys palauttaa imperiumi eli luoda kristinuskon alaisesta maailmasta yhtenäinen kokonaisuus, siis eräänlainen pyrkimys Roomaan. Se ei kuitenkaan koskaan onnistunut, vaan ratkaisu löytyi vasta valtioiden synnyttyä. Käsitys valtiosta kansainvälisen järjestyksen perusyksikkönä ilmaantui vähitellen yhteiskuntafilosofiseen ajatteluun keskiajan lopulla. Keskiaika loi lukumääräisesti suuren määrän uusia toimijoita, joiden välille syntyi instituutioita, diplomatiaa ja kanssakäymistä. Niiden ajateltiin muodosta van kuitenkin jonkinlaisen yhteisön, jolle valtiot olivat alisteisia. 3 Keskiajan lopulla muotoutui ajatus, jonka mukaan maailma koostui valtioista. Valtiot olivat alisteisia, ei jumalaiselle järjestykselle vaan luonnonoikeudelliselle yhteisölle, ihmiskunnalle, jonka toimintaa ohjasi jus gentium, kansain oikeus. Jus gentium ei ollut valtioiden suhteita kattava laki vaan eräänlainen moraalinen normisto koko ihmiskuntaa varten. Valtioiden etu katsottiin alisteiseksi yhteisille eduille. Valtiojärjestelmän jo synnyttyä ajattelua ohjasi usko siihen, että oli olemassa jonkinlainen ihmisiä sitova ykseys, jollainen jumalainen oikeus oli ollut. Jus gentium, vaikka huomioikin valtioiden olemassaolon, oli perimmältään ihmisten suhteita koskevaa pohdiskelua ja teki eron ihmiskunnan ja suvereenien valtioiden muodostavan yhteisön välille. Valtiot syntyivät suuren henkisen ja maailmankuvaan liittyvän murroksen, tavallaan eräänlaisen henkisen vieraantumisen kautta. Feodaaliajan hallitsijat, ruhtinaat, vieraantuivat yliherruudesta, joka oli luonteeltaan sekä kirkollista että maallista, paavinvaltaa ja feodalismia. Kirkon ja maallisen vallan ykseys oli ollut lähestulkoon rikkumatonta vuosisatojen ajan. Käännekohdaksi muodostui Augsburgin rauha 1555, jossa omaksuttiin tunnettu periaate cujus regio - ejus religio - kenen valta, sen uskonto. Yliherruuden varassa toiminut klassinen kansainvälinen järjestelmä väistyi lopullisesti Westfalenin rauhassa. Se oli viimei- 3 Martin Wight, System of States. Leicester, 1977, 112-113.

10 11 nen valtioiden välillä tehty rauha, jossa paavi toimi välittäjänä. Itse rauhanteossa kuitenkin paavin istuin alen nettiin maallisten valtioiden joukkoon. Edelleenkin Pyhällä Istuimella on valtion status ja se on lukemattomien kansain välisten sopimusten allekirjoittaja valtioiden rinnalla. Pyhä Istuin on yhä monien kansainvälisten instituutioiden jäsen ja rinnastetaan valtioihin. Modernin kansainvälisen järjestelmän periaatteet muotoutuivat siis sitä mukaa kuin luonnonoikeudellinen tulkinta syrjäytti jumalallisen järjestyksen käsitteen kansainvälistä järjestelmää koskevissa teorioissa. Luonnonoikeudellisesta perusolettamuksesta johdetaan kansainvälistä järjestelmää koskevaksi perusperiaatteeksi olettamus anarkiasta. 4 Sen mukaan valtiot suvereeneina toimijoina eivät hyväksy yläpuolelleen mitään auktoriteettia, ei maallista eikä jumalaista. Valtioiden väliset suhteet ovat siis anarkiassa eikä niihin voida tuoda järjestystä ulkopuolelta kuten klassisessa opissa. Valtioiden on itse luotava ja ylläpidettävä järjestystä, jonka vaihtoehtona on sota. Tämän ajatustavan oppi-isänä pidetään Thomas Hobbesia. Olettamus anarkiasta kansainvälisen järjestelmän toimintaa ohjaavana periaatteena on siis johtanut kahteen tulkintaan, realistiseen ja idealistiseen. 5 Toisen mukaan juuri anarkia on johtanut kilpailuun ja sitä kautta esimerkiksi kilpavarusteluun. Tämän ajatuksen mukaan kansainvälisessä järjestelmässä valtiot ovat pakotettuja huolehtimaan vain omista eduistaan ja lopulta luottamaan vain omiin kykyihinsä. Kansainvälinen järjestelmä on tämän ajatusmallin mukaan valtioiden itsekkäiden etujen ja kilpailun näyttämö. Tätä tulkintaa sanotaan hobbesilaiseksi tulkinnaksi kansainvälisen järjestelmän luonteesta 6. 4 Anarkiaperiaatteen vaikutuksia selvittää esimerkiksi Hedley Bull: Anarchical Society, Lontoo 1977. 5 Tämän jaon esitti alunperin E.H.Carr teoksessaan The Twenty Years Crises, Lontoo 1939. 6 Tulkinnasta ks esim. Bull, Hobbes and International Anarchy. Social Research, vol. 48, 1981, 715-738. Mutta anarkia-olettamuksesta on syntynyt myös realistiselle eli kilpailulliselle tulkinnalle vastakkainen idealistinen eli yhteistoiminnallinen koulukunta. Tulkinta lähtee olettamuksesta, että anarkia on kanavoitavissa järjestykseksi kilpailun sijasta valtioiden yhteistyöllä ja niiden välisten suhteiden normatiivisella säätelyllä. Tämän ajatuksen isäksi esitellään Hugo Grotius (1583-1645). Hänen mukaansa valtiolliset suhteet eivät ole minkään suvereenin (hallitsijan) kannattamat vaan ne perustuvat jokaisen valtion yhtäläiseen olemassaolon oikeuteen: yksittäisen valtion säilyminen on yhtä kuin kansainvälisen yhteisön säilyminen. Tämä on saavutettavissa aikaansaamalla valtioiden välisiä suhteita säätelevä laki. 7 Yhteistyömallin mukaan valtioiden kannattaa etsiä yhteisten etujen alueita ja ponnistella yhteisten etujen ajamiseksi ennemminkin kuin kilpailla. Grotiuslainen ajattelu katsoo, että valtiot voivat edistää parhaiten myös omia etujaan toteuttamalla yhteisiä etuja. Huomattava osa kansainvälisen järjestelmän toimintaa koskevasta teoretisoinnista voidaan lukea jompaan kumpaan anarkia-olettamuksesta johdettuun tulkintamalliin. Modernin kansainvälisen järjestelmän piirteet Westfalenin rauhassa vakiintuneella käsityksellä modernista kansainvälisestä järjestyksestä on Martin Wightin mukaan kuusi olennaista piirrettä: suvereenien valtioiden olemassaolo, keskinäinen tunnustaminen niiden suhteiden perustana, hierarkian hyväksyminen järjestystä ylläpitäväksi periaatteeksi, suvereenien välisten kiinteiden kommunikaatiokanavien olemassaolo, kansainvälinen oikeusvaltioiden suhteiden perustana sekä yhteisten etujen varjelemisen periaate. 8 Nämä periaatteet voidaan ymmärtää eurooppalaista kan sainvälistä järjestystä luonnehtiviksi perususkomuksiksi. Tämä Eu- 7 Grotiuksen vaikutuksesta kansainvälisiä suhteita koskevaan teoriaan ks. Hedley Bull & Benedict Kingsbury & Adam Roberts (toim.): Hugo Grotius and International Relations, Oxford 1990 8 Wight, emt., 128-152

12 13 roopan olosuhteissa syntynyt ja eurooppalaisia ar voja heijastava kansainvälisen järjestelmän perusmalli puo lestaan on vakiintunut vuosisatojen aikana globaaliksi poliittiseksi järjestykseksi. Monella tavalla kansainvälisen jär jestyksen ja valtioiden välisen kanssakäymisen normisto on syvällisimmin maailmaa muuttanut eurooppalainen vaikutus. Wightin periaatteista keskeisin on suvereenien valtioiden olemassaolo järjestyksen perustana. Niillä ja vain niillä on auktoriteetti ja oikeus tehdä sitovia lakeja ja poliittisia päätöksiä. Niiden oikeudet lakien laatimiseen ja poliittisten päätösten tekoon rajoittuvat tunnustettujen rajojen sisäpuolella tapahtuvaan toimintaan. Rajojensa sisällä ne voivat toimia ilman ulkopuolisten kontrollia ja vaikuttamista ottamalla huomioon vain vapaaehtoisesti omaksuttuja rajoituksia. Suvereenin valtion olemassaolo edellyttää, että sen poh jana on tietynlainen yhteisöllisyys, kansa ja kansallistunne. Valtiota ei voi olla ilman yhteenkuuluvuutta tuntevaa kansaa. Valtiota ei myöskään voi olla ilman hallitusta ja kansalaisten sille antamaa legitiimisyyttä, hyväksyntää. Suvereenisuus on alun perin liittynyt hallitsijaan, siis henkilöön. 1800-luvulta lähtien on siirrytty ns. konstitutionaaliseen suvereenisuuteen. Sen mukaisesti valtiolla on joukko lakiin ja sopimuksiin perustuvia instrumentteja, jotka luonnehtivat sen itseriittoisuutta ja itsemääräämisoikeutta. Suvereenisuus liittyy siis poliittisten instituutioiden itsenäisyyteen eikä hallitsijan persoonaan. 9 Wightin periaatteissa on keskeistä myös kansainvälinen oikeus. Kansainvälisen politiikan kannalta katsottuna kansainvälinen oikeus muodostaa sellaisten sääntöjen kokonaisuuden, joilla säädellään valtioiden keskinäisiä suhteita ja jonka määräyksiin valtiot vapaaehtoisesti alistuvat. Valtiot noudattavat näitä sääntöjä siis vapaasta tahdostaan olet taen, että sääntöjen noudattamisesta on niille etua vastavuoroisuusperiaatteen perusteella. Toisin sa- 9 Suvereenin valtion problematiikasta ja sen historiallisista kytkennöistä ks. esim. John A. Hall (toim.): States in History, Lontoo 1986. noen valtiot alistuvat kansainvälisen oikeuden säädöksille olettaen, että kaikki tekevät samoin. Kansainvälisen oikeuden merkity sen korostamisessa näkyy grotiuslaisen ajattelun vaikutus kansainvälistä järjestelmää analysoitaessa. Kansainvälisen oikeuden säädösten merkitysjärjestelmän toiminnan kannalta katsottuna on, että niiden avulla voidaan määritellä sääntöjen kokonaisuudesta ne periaatteet, jotka koskettavat kansainvälistä järjestystä universaalisti, ja määritellä niiden ylivertaisuus muihin sääntöihin nähden. Kansainvälinen oikeus auttaa myös tuomaan korostuneesti esille kansainvälisen järjestyksen keskeiset perusperiaatteet. Järjestelmän toiminnan kannalta erityisesti väkivallan kieltäminen, sopimusten teko ja sitovuus sekä itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen ovat tällaisia kansainvälisen oikeuden vahvistamia keskeisiä lähtökohtia 10. Wight viittaa myös valtioiden haluun ja tarpeeseen yhteisten etujen puolustamiseen. Tämä periaate viittaa perinteisesti kollektiivisen turvallisuuden säilyttämisen ja vahvistamisen tarpeeseen. 11 Mutta mikä tahansa edellä esitetyistä viidestä kansainvälisen järjestelmän keskeisestä periaatteesta on järjestelmän olemassaolon kannalta niin oleelli nen, että sen puolustaminen on valtioiden yhteinen etu. Toisin sanoen valtioilla on yhteisenä etuna kunnioittaa suvereenisuuden loukkaamattomuuden periaatetta jo senkin takia, että jokainen niistä saattaa kokea sen uhatuksi omalta kohdaltaan. Valtiot vetoavat tämän periaatteen nojalla usein kansainvälisen yhteisön käsitteeseen tarkoittamalla valtioiden muodostamaa kokonaisuutta. Kansainvälisen yhteisön käsite voidaan ulottaa myös viittaamaan kansojen, arvojen ja periaatteiden kokonaisuutta. Tämä yhteisten etujen puolustamisen logiikka ilmenee monasti kansainvälisten kriisien tai aggressioiden tuomitsemisessa ja yhteisissä toimissa agression aiheuttajaa kohtaan. Edellä on korostettu kansainvälisen järjestelmän suhteellisen suurta vakautta ja sen toimintaperiaatteiden pitkää historiallista 10 Bull: Anarchical Society, emt., 126-161. 11 Kollektiivisesta turvallisuudesta ks. esim. Inis Claude: States and the Global System, Lontoo 1988

14 15 perinnettä. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että kansainvälinen järjestelmä olisi pysynyt tai että se pysyisi muuttumattomana. Sen keskeiset toimintaperiaatteet ovat toki näkyvissä Wightin hahmottelemassa muodossa, mutta samaan aikaan ne ovat monessakin suhteessa mutosten alaisina. 12 Muutoksen dynamiikan voi jakaa sykliseen ja lineaariseen muutokseen. Edellisestä käy esimerkiksi ns. maailmanjärjestelmäanalyysi 13, jossa kansainvälisen järjestelmän dynamiikka sidotaan nousevien ja laskevien järjestelmien rytmiikkaan. Lineaarisesta muutoksesta taas käy esimerkkinä ns. funktionaalinen teoria 14, joka näkee vähittäi sen kehityksen kohti kansainvälisen järjestelmän tiiviimpää ja yhtenäisempää poliittista auktoriteettia. Tämä merkitsee lopulta valtiopohjaisen kansainvälisen järjestelmän väistymistä ja poliittisen auktoriteetin siirtymistä kansainvälisessä järjestelmässä valtioiden yläpuolelle. Maailmanjärjestelmäanalyysin lähtökohdat ovat ns. annalistisessa historiankirjoituksessa. Kansainvälisen järjestelmän dynamiikan kuvaamiseen on tältä pohjalta kehittynyt teorioita valtasykleistä, jotka muotoutuvat suurten sotien lopputuloksista. Kukin valtasykli siis syntyy suuren sodan seurauksena rapautuakseen jälleen uuteen sotaan. Sykliä leimaa tietty valtarakenne, hegemonia, joka luo järjestystä muuntuakseen hegemonisen vallan voimavarojen ja uskottavuuden ehtyessä epäjärjestykseksi. 15 Kansainvälistä järjestelmää koskevat valtasykliteoriat ovat lähtökohdiltaan valtiokeskeisiä teorioita. Ne olettavat, että kansainvälinen järjestelmä on toiminut yhtenäisten sääntöjen ja dynamiikan varassa 1500-luvulta lähtien. Ne siis perustuivat tulkin- 12 Robert Gilpin: War and Change in World Politics, Cambridge 1981, 40-44. 13 Ks. esim. Immanuel Wallerstein: The Politics of World Economy. The States, the Movements and the Civilizations, Cambridge 1984. 14 Esimerkiksi John Eastby, Functionalism and Interdependence, Lanham 1985. 15 Hyvä esitys tästä dynamiikasta on George Modelski: Long Cycles in World Politics, Seattle 1985. taan, jonka mukaan kansallisvaltio on globaalin poliittisen järjestyksen perusyksikkö. Teoriat olettavat myös, että kutakin sykliä ohjaa hegemoniarakenne, jossa hegemonisessa asemassa oleva valtio kykenee tarjoamaan muille valtioille turvallisuutta ja järjestystä. Syklin hegemoninen valtio on samalla taloudellisesti johtava valtio. Taloudellisen kehityksen ja poliittisen dynamiikan välinen suhde on kuitenkin monimutkainen, eikä syklien tutkimus suinkaan ole löytänyt yhtenäistä selitystä taloudellisen dynamiikan ja poliittisten syklien välille. Samanlainen tutkimuksen kannalta vakiintumaton tilanne vallitsee kysymyksessä, mikä sotien merkitys lopulta on globaalin kansainvälisen järjestelmän toiminnassa. 16 Kansainvälisen järjestelmän nopea muutos on tuonut 1980-luvulla pinnalle myös ajatuksia siinä tapahtuvista laadullisista muutoksista. Näin lineaarisen muutoksen teoriat ovat tulleet voimakkaimmin esille. Tämän tutkimuksen oppi-isänä voi pitää David Mitranya, joka on funktionaalisen teorian varhainen kehittäjä. 17 Teorian lähtökohtana on grotiuslainen tulkinta luonnonoikeudesta. Funktionaalinen teoria, jota myös voidaan luonnehtia yhteistoiminnallisuuden teoriaksi, on monella tavalla ristiriidassa kansainvälistä järjestelmää koskevan modernin tulkinnan kanssa. Keskeisin ristiriidan aihe on suhtautuminen valtioon. Kun moderni tulkinta kansainvälisestä järjestelmästä korostaa valtion keskeistä asemaa kansainvälisissä suhteissa, lähtee funktionaalinen teoria väitteestä, että val tiosta on tullut kansainvälisen järjestelmän luonnollisen kehityksen este. Mitranyn teorian mukaan kansainvälisen järjestelmän kehitystä ohjaa perustavanlaatuinen ristiriita, johon poliittisen teo rian 16 Hyvän yleiskuvan sykliteorian sovellutuksista kansainvälisten suhteiden tutkimukseen antaa Richard Rosecrancen arvio eräistä 980-luvun keskeisistä asiaa koskevista tutkimuksista. Ks. Rosecrance: Long Cycle Theory and International Relations. International Organization, vol. 41. 17 Mitranyn keskeiset ajatukset on koottu teokseen The Functional Theory of Politics, Lontoo 1975.

16 17 on löydettävä ratkaisu: on pyrittävä sovittamaan materiaalisen ykseyden (kauppa, kulttuuri, keskinäinen riippuvuus, teknologia) ja poliittisen hajaannuksen (valtiokehityksen) ristiriita. 18 Toisin sanoin ilmaistuna Mitrany katsoo, että valtioihin hajaantunut poliittinen auktoriteetti ei kykene vastaamaan niihin haasteisiin, joita alati integroituva ja tiivistyvä maailmantalous politiikalle antaa. Valtio ja siis modernin kansainvälisen järjestelmän tulkinta eivät enää riitä kansainvälisen järjestelmän tulkitsemiseen. Ratkaisuksi mitranylainen teoria tarjoaa yhteistoiminnallisuuden mallia, jossa valtioihin keskittynyt auktoriteetti hajotetaan ja rakennetaan uudelleen tarpeiden ja tehtävien mukaisesti. Valtio auktoriteetin keskittymänä on rakennettu siten, että se heijastaa tiettyjä objektiivisia tarpeita. Valtiot ja niihin liittyvä auktoriteetti ovat olleet välttämättömiä esimerkiksi kansalaisten perusoikeuksien kehittämisessä ja vakiinnuttamisessa tai sosiaalisten oikeuksien määrittelyssä ja valvomisessa. Mutta yhteistoiminnallisuuden teoria kysyy, ovatko materiaalisen kehityksen dynamiikka ja siitä syntyneet tarpeet ajaneet valtiomuodostuksen ohi ja ovatko valtiot kansainvälisen toiminnan perusyksikköinä jo aikansa eläneitä. Yhteistoiminnallisuuden teoria asettaa peruskysymyksekseen, mikä on valtion rooli ja mitä johtopäätöksiä siitä olisi tehtävä suhteessa materiaalisen kehityksen dynamiikkaan. Tämänkaltainen kehitys on toisen maailmansodan jälkeen ollut näkyvissä alueellisen integraation muodossa Länsi-Euroopassa. Taloudellisen kehityksen ja poliittisen vallan välinen suhde on Länsi-Euroopan integraatiokehityksen keskeisin kysymys. Eurooppalaiset integraatiopyrkimykset saivat huippukautensa heti toisen maailmansodan päätymis tä seuranneina vuosina. Tosin jo 1920 ja 1930-luvuilla ilmeni pyrkimyksiä Euroopan val tioiden yhteistyön kehittämiseen lähinnä federalistisessa hengessä. Toisen maailman sodan aikana puolestaan Saksan valloittamien maiden vastarintaliikkeiden piirissä kehittyi ajatuk sia sodanjälkeisen 18 David A Mitrany: The Progress of International Government, New Haven 1933. Euroopan olojen järjestämiseksi. Tavoitteena oli laajasti ymmärrettynä Euroo pan Yhdysvaltojen luominen uuden sodan torjumiseksi. 1940-luvun loppuvuosina pyrittiin integraatiota edistämään federalististen mallien pohjalta. Pyrkimysten taustalla olivat ennen muuta halu turvata rauhan säilyminen Euroopassa, vauhdittaa jälleenrakennusta sekä luoda toimiva kehys Saksan jälleenrakennukselle. Euroopan Yhdysvaltojen luomisella pyrittiin estämään sodan syttyminen rajoittamalla kansallisvaltioiden suverenisuutta ulkopolitiikan ja puolustuksen alueella. Vastarintaliikkeiden perintönä kehitystä vauhditettiin laaja mittaisella kansalaistoiminnalla, joka huipentui Haagin suurkokoukseen vuonna 1948. Euroopan Yhdysvaltojen rakentaminen törmäsi 1950-luvun alussa sodan raunioilta nousseiden kansallisvaltioiden vahvistumiseen. Sen sijaan alueellinen integraatio etsi uuden suunnan vapaakaupan ja muun taloudellisen integraation alueelta. mielenkiintoinen ulottuvuus Länsi-Euroopan alueellisessa integraatiossa (Euroopan Unioni) on, että sitä voidaan pitää pyrkimyksenä ylittää kansallisvaltioille rakentuva kansainvälinen järjestelmä alueella, joka synnytti kansallisvaltiot. Prosessi on kuitenkin hidas. Itse asiassa alueellinen integraatio ja valtioiden välinen yhteistyö on vahvistanut valtioita monelta osin. Euroopan Unioni on tiivistyvä taloudellinen yhteisö, jota hallitaan kansallisilla instituutioilla. Euro -järjestelmä on tästä paras esimerkki. Euroopan Unionilla ei myöskään ole poliittista yhteisöllisyyttä, demosta, kuten kansallisvaltioilla eikä liioin kansainvälistä identiteettiä. Mitranylaisessa hengessä Euroopan alueellisella integraation taustalla on kolme rinnakkaista tendenssiä: Euroopan yhteisön sisäiseen kehitykseen liittyy yhdentymisen leviäminen yhteiskunta politiikan lohkoille perinteisen markkinamekanismin ulkopuolelle, Euroopan sodanjälkeisen poliittisen ja turvallisuuspoliittisen rakenteen murros Euroopassa edellyttää uuden eurooppalaisen poliittisen rakenteen luomista ja tavoite yhteisten ongel mien

18 19 kuten ympäristön, ihmisoikeuksien, kansallisuuskysymysten ja turvallisuuskysymysten ratkaisemisesta edellyttää poliittisten rakenteiden ja instituutioiden muokkaamista näiden tavoitteiden mukaisesti. Vallan ja auktoriteetin tarkasteleminen integraation näkökulmasta osuu Mitranyn esille nosta maan ristiriitaan. Vallan ja auktoriteetin näkökulmasta kyse on tarpeesta ja mahdollisuuksista luoda instituutioita ja prosesseja, jotka edes jossakin määrin vastaisivat taloudellisen rakenteiden tuomaan haasteeseen politiikalle integraation edetessä. Asian voi kuvata myös tason käsitteellä: poliittisen auktoriteetin tason olisi vastattava talouden organisoitumisen tasoa, mikäli taloudellinen integraatio halutaan saattaa poliittisen auktoriteetin valvontaan. Tällaisen auktoriteetin tarvetta on joka tapauksessa tuotu esiin keskustelussa integraation yhteydessä. Valtioiden jääminen taka-alalle markkinavoimien vapautta korostavassa yhteiskuntapolitiikassa on vastapainoksi saanut pyrkimyksen korostaa yhteisen auktoriteetin tarvetta markkinoiden toimivuuden takaamiseksi. Valtioiden yläpuolella olevan autonomisenpoliittisen auktoriteetin luomispyrkimykset ovat ristiriidassa perinteisten valtioon liittyvien demokratiaolettamusten kanssa. Länsi-Euroopassa viime vuosisadalta vallinneen käsityksen mukaan äänestämällä saatava vaikutusvalta on demokraattista vaikuttamista parhaimmillaan. Tämän teorian lähtökohtana on, että valtiollisilla instituutioilla on keskeinen rooli kansalaisten etujen ajamisessa ja heidän odotustensa ja toiveidensa toteuttamisessa. Euroopan poliittiseen kehitykseen liittyy myös yhtenäisvaltioiden heikkeneminen ja paikallisyhteisöjen merkityksen kasvu. Valtioiden rinnalle ja niiden yläpuolelle on syntynyt ja syntymässä uusia valtakeskuksia, joille valtioiden tehtäviä ja auktoriteettia siirtyy. On syytä korostaa, että Euroopan yhteisö on tässä kehityksessä vain yksi, joskin tärkeä elementti. Kohti globaaleja velvoitteita Vasta 1900-luvun kuluessa kansainvälinen järjestelmä on muuttunut globaaliksi. Perussyynä tähän laajenemiseen on ollut siirtomaajärjestelmien purkautuminen ja siten suvereenien valtioiden lukumäärän kasvu. Globaalisen järjestelmän syntyyn on luonnollisesti vaikuttanut maailmantalouden syntyminen ja keskinäisriippuvuuden eri ilmiöiden esiintulo. Seurauksena on ollut erityisesti hierarkiaperiaatteen merkityksen kasvu. Muodollisesti suvereenien valtioiden kokonaisuus on käytännössä hyvin erilaisin voimavaroin ja kehitysedellytyksin varustettujen valtioiden kokonaisuus. Globaalisuus on vaikuttanut, talouden kansainvälistymisen rinnalla, siihen, että kansalaisten lojaliteetteihin ja sitoumuksiin on tullut uusia ulottuvuuksia. Modernin tulkinnan mukaan kansalaisten velvoitteet ja lojaliteetit suuntautuivat ensisijaisesti omaan valtioon ja kansaan. Tämä olettamus perustui ns. yhteiskuntasopimukseen, jonka nojalla kansalaiset luovuttivat luonnonoikeudellisia oikeuk siaan hallitsijalle ja sitä kautta vähitellen poliittisille instituutioille. Näin syntyneitä lojaliteettisuhteita kutsutaan partikularistisiksi velvoitteiksi, velvoitteiksi omaa kansaa ja kanssakansalaisia kohtaan. Yhteiskuntasopimusteorioiden mukaan on velvoitteita valtiota ja kansakuntaa kohtaan. Kanalaisella on moraalisia velvoitteita alistua valtion sääntöihin esimerkiksi sillä perusteella, että valtio takaa hänen turvallisuutensa. Velvoite valtioon syntyy näkemyksen mukaan siten, että jokainen ihminen syntyy jonkin valtion/kansakunnan jäseneksi. Velvoitteita voi syntyä muutenkin kuten esimerkiksi valan kautta (esim. USA:n kansalaisuuden saavuttaminen). Valtiokeskeisen maailmankuvan rapautuessa myös kansalaisten sitoumuksia ja velvoitteita koskeva ajattelu on muuttunut. Velvollisuuksien rajat ovat vahvasti hämärtyneet. Monissa tapauk sissa kansalaiset asettavat esimerkiksi ryhmävelvoitteet valtiovelvoitteisiin nähden etusijalle tai he kokevat velvoitteensa valtion rajojen yli tärkeämmiksi kuin omaan valtioon.

20 21 Andrew Linklater 19 kuvaa tätä kansalaisen ongelmaa ja kamalla moraaliset velvoitteet kahteen ulottuvuuteen, sisäisiin ja ulkoisiin velvoitteisiin. Kumpikin esittää ajatuksen siitä, mikä on soveliain suhde yhteisön jäsenten ja yhteisön ulkopuolisen maailman välillä. Linklaterin mukaan kansa laisten omaa kansaa kohtaan tunnettuihin velvollisuuksiin liittyvät esimerkiksi eettinen paikallisuus ja erillisyyden korostaminen. Tämän tulkinnan mukaan kansalaisten tärkein velvoite kohdistuu omaan kansaan ja ulkopuolisten asioilla on vain rajoitettu merkitys oman kansan asioihin verrattuna. Vastaavasti universaalinen käsitys kansalaisten velvoitteista korostaa ulkoisia velvoitteita. Ne perustuvat eettiseen uniformismiin, ajatukseen, että ihmisiä yhdistävät velvoit teet ovat alueesta riippumattomia ja että kansalaiset määrittelevät arvonsa valtioista riippumatta. Tämänkaltainen ajattelu yksilön ja kansainvälisen yhteisön suhteesta perustuu edelleen ajatukseen, että valtio on kansalaisille riittämätön moraalisen kiinnittymisen kohde ja että valtiojärjes telmä estää kansalaisia toteuttamasta ihmiskuntatavoitteita. Universaalisten velvoitteiden toteuttaminen on luonnollisesti pitkällinen prosessi. Sen toteuttamisen voi ajatella tapahtuvan kahta strategiaa noudattamalla. Ensinnäkin on todennäköistä, että universaalisia velvoitteita konkretisoidaan asiakokonaisuuksittain. Universaalit velvoitteet kiistävät vain osan kansalaisten valtioon kohdistuvista velvoitteista esimerkiksi siten, että rauhanliikkeet asettavat kyseenalaisiksi turvallisuuspoliittiset asiat, kehitys joukkolaiset lähinnä hyvinvointiasiat jne. Luontevaa olisi ajatella, että rajat ylittäviä globaalisia velvoiterakenteita syntyy siellä, missä partikularismin ja universalismin ristiriita on jyrkin. Vastaavasti voi ajatella, että näillä uusilla rakenteilla on mahdollisuus onnistua asioissa, jotka ovat etäämpänä varsinaisen valtiollisen suvereenisuuden ytimestä kuten kansalli- sesta turvallisuudesta. Valtiopohjaisen kansainvälisen järjestyksen heikot kohdat ovat siis kaukana kansallisen edun ydinkysymyksistä. Toinen universalismin kehittymiseen liittyvä perusasia on, että se toteutuakseen tarvitsee kansainvälisiä instituutioita ja järjestöjä. Avainasemassa ovat hallituksista riippumattomat kansainväliset kansalaisjärjestöt, joiden määrä onkin viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana räjähdys mäisesti kasvanut. Ne ovat saaneet myös yhä enemmän toi mintamahdollisuuksia yhteiskuntien avautuessa. Niillä on kasvavassa määrin myös yhteistyötä viral listen valtiollisten rakenteiden kanssa. 19 Andrew Linklater: Men and Citizens in the Theory of International Relations, Lontoo 1990, 38-41.

22 23 Jyrki Käkönen 2 Eurooppa-keskeisyydestä Aasia-keskeisyyteen Väitöskirjassani 1 1986 esitin maailmanjärjestys-analyysin pohjalta muokatun taulukon maailmanjärjestyksen kehityssykleistä: Jaksot Syklivaihe Hegemoni 1494-1506 syklin pohja 1507-1530 nousu Espanja/ 1531-1555 kypsä hegemonia Portugali 1556-1580 lasku 1581-1592 uusi pohja 1593-1606 1607-1634 1635-1662 1663-1689 1690-1703 1704-1716 1717-1741 1742-1766 1767-1791 1792-1804 1805-1819 1820-1848 1849-1877 1878-1906 1907-1921 1922-1928 1929-1944 1945-1960 1961-1976 1977-1982 1983- syklin pohja nousu kypsä hegemonia lasku uusi pohja syklin pohja nousu kypsä hegemonia lasku uusi pohja syklin pohja nousu kypsä hegemonia lasku uusi pohja syklin pohja nousu kypsä hegemonia lasku uusi pohja syklin pohja 1 Käkönen 1986, 98. Hollanti Englanti I Englanti II Yhdysvallat I Yhdysvallat II Laajenemisen vaiheet kolonialismin ensimmäinen vaihe ja kaupallinen ekspansio kolonialismin toinen vaihe ja tuotannollinen ekspansio kapitalismin imperialistinen vaihe Muut ominaisuudet feodalismista kapitalismiin siirtyminen kapitalistisen järjestelmän kehittyminen hegemonia Euroopan ulkopuolelle sosialistiset maat järjestelmään sosialistisen blokin loppu atlanttisesta Tyynen meren maailmaan Nyt tarkasteltuna tuo viimeisen syklin pohja osuu kylmän sodan päättymiseen. Samoin näyttää ilmeiseltä, että Eurooppa-keskeinen Atlanttinen maailma on jäämässä taakse. Mutta tuo uusi maailma ei välttämättä ole Tyynen meren maailma vaan pikemminkin Aasian ja Tyynenmeren maailma. Ei myöskään ole itsestään selvää, että nyt alkanut jakso muodostuisi Yhdysvaltain toiseksi hegemoniseksi sykliksi, vaikka välittömästi kylmän sodan jälkeisessä maailmassa oli vain yksi supervalta ja Yhdysvaltain hegemonia näytti kiistattomalta. Muuttuva maailma Kiinan ja Intian taloudellinen ja poliittinen nousu 1900-luvun lopussa ja 2000-luvun alkaessa ovat kääntäneet analyytikkojen katseet itään ja tukevat maailman hahmottamista Tyynen meren yli Yhdysvallat Aasia akselilla. Maailmanpolitiikan painopiste on siirtynyt Aasiaan, missä Yhdysvaltain rinnalla keskeisinä toimijoina ovat myös Intia ja Kiina 2. Aasiassa myös Japanin sotilaallinen profiili on asteittain korostumassa. On todennäköistä, että Yhdysvallat on yhä edelleen keskeinen toimija ainakin tämän vuosituhannen ensimmäisen vuosisadan ensimmäisen viidenkymmenen vuoden ajan 3. Silti Aasian taloudellisesta kehityksestä on tullut merkittävä tekijä koko maailmantaloudelle. Siksi onkin mahdollista yhtyä Andre Gunder Frankin viime vuosituhannen lopulla esittämään ajatuksen, että tämä vuosituhat on Aasian vuosituhat 4. Ilmeisesti tulevan maailmanjärjestyksen perusteet muotoillaan Aasiassa. Global Trends 2025 raportin 5 mukaan jo vuonna 2025 Intia ja Kiina ovat Yhdysvaltain rinnalla globaaleja toimijoita. Ikivanhoina sivilisaatioina Intia ja Kiina ottavat takaisin paikkansa maailman johtavina valtioina muutaman vuosisadan kestäneen lännen 2 Ks. esim. Global Trends 2025, 2008, vi ja Fareed 2008. 3 Global Trends 2025, 2008; Fareed 2008. 4 Frank 1998. 5 Global Trends 2025, 2008.

24 25 ylivallan jälkeen 6. Kiinan on arvioitu ohittavan nykyisten kehitystrendien mukaan Yhdysvaltain talouden viimeistään vuonna 2025. Samaan aikaan Intian on arvioitu nousevan kolmanneksi suurimmaksi taloudeksi maailmassa. Vaikka Intian painoarvo tulee kasvamaan, on Kiina vielä vuosia Yhdysvaltain ainoa mahdollinen haastaja maailmanpolitiikassa ja taloudessa. Kiina on jo nyt kiistaton mahtitekijä niin Aasiassa kuin globaalissa taloudessakin 7. Aasian painoarvon kasvaessa Yhdysvalloille on välttämätöntä turvata itselleen keskeinen asema rakenteilla olevassa aasialaisessa valtajärjestelmässä. Siihen Yhdysvallat kuitenkin tarvitsee aasialaisen liittolaisen tasapainottamaan Kiinan kasvavaa vaikutusvaltaa. Sen jälkeen kun Intia ja Yhdysvallat allekirjoittivat sopimuksen ydinteknologia yhteistyöstä 2006, Intia näyttäytyy Yhdysvaltain todennäköisimpänä liittolaisena. Edellä esitettyjen kehityspiirteiden lisäksi Aasian painoarvoa maailmanpolitiikassa korostavat useat erilaiset tekijät. Ainakin vielä seuraavien 30 vuoden aikana öljyllä tulee olemaan keskeinen asema maailman energian tuotannossa 8. Vuonna 2025 Lähi- Idässä tuotetaan 70 prosenttia maailmalla tuolloin kulutettavasta öljystä. Siksi kasvavina talouksina myös Intia ja Kiina haluavat osansa alueen öljystä ja itse asiassa jo nyt Kiinan vaikutusvalta Lähi-Idässä on kasvamassa kun Yhdysvaltain vaikutusvalta siellä on hiipumassa. Aasian talouskasvu on jo nyt nähty yhtenä markkinatalouden ja jatkuvan talouskasvun pelastusrenkaana. Mutta samalla siihen liittyy uhkakuvia, joilla tulee olemaan globaalit seuraukset. Ilman, maaperän ja veden saastuminen ovat jo nyt vakavia ongelmia sekä Intiassa että Kiinassa. Kiina on jo nyt maailman suurin kasvihuonekaasujen tuottaja ja Intian rooli ilmastomuutoksen tuottajana on voimakkaasti kasvamassa. Ympäristö- ja ilmastomuutoksen seurauksena Aasiassa on odotettavissa kymmeniin 6 Kavalski 2010, 133; Archarya & Buzan 2010, 226. 7 Pant 2010, 42 8 Smith 2011. miljoonin kasvava muuttoliike. Samalla on muistettava, että Aasiassa elää noin 2/3 maailman köyhimmistä ihmisistä talouskasvusta huolimatta. Niinpä köyhyys yhdessä ympäristöllisesti kestämättömän talouskasvun, korruption ja uskonnollis-etnisten jakolinjojen kanssa muodostavat vakavan uhan Aasian kestävälle poliittiselle ja taloudelliselle kehitykselle. Aasian maailmanpoliittista merkitystä on lisännyt myös se, että maanosa on yksi terrorismin ja kansainvälisen rikollisuuden keskeisistä syntysijoista samoin kuin ydinaseiden leviäminen on juuri siellä todennäköisintä 9. Aasiassa kietoutuvat yhteen optimistiset odotukset ja pessimistisimmät uhat. Juuri Aasiassa Islamin fundamentalistiset versiot ruokkivat niin kutsuttua globaalia terrorismia. Siksi Aasia on myös niin kutsutun terrorismin vastaisen sodan päänäyttämö, mikä lisää yhteiskunnallista epävakautta. Kun samalla otetaan huomioon fundamentalistisen hindulaisuuden saama kannatus Intiassa, on Etelä Aasia mahdollisesti se alue, missä Huntingtonin kuvittelema sivilisaatioiden konflikti voisi muuttua todellisuudeksi juuri muslimien ja hindujen välisenä väkivaltana 10. Yhdysvaltain läsnäolon lisäksi Aasian kehitystä määrittää pitkälle Intian ja Kiinan välinen kilpailu vaikutusvallasta. Huolimatta maiden välisen yhteistyön lisääntymisestä ja virallisesta yhteisymmärrystä korostavasta retoriikasta Intian ja Kiinan suhteissa piilee potentiaalinen konflikti. Molemmat valtiot tavoittelevat hallitsevaa asemaa Aasian valtapolitiikassa. Tällä hetkellä Kiina on selkeästi Intian edellä ja siksi Intia joutuu turvautumaan Yhdysvaltain tukeen jopa siinä määrin, että Intian itsenäinen ulkopolitiikka vaarantuu. Edellä esitetyt kehityspiirteet yhdessä tekevät Aasiasta maanosan, jossa myös alueen ulkopuolisilla valtioilla on merkittäviä etuja valvottavanaan. Yhdysvaltain vahvan läsnäolon ohessa myös Euroopan unioni pyrkii vahvistamaan läsnäoloaan Aasias- 9 Kavalski 2010, 79. 10 ks. Madan 1998

26 27 sa. Siksi EU yrittää kehittää omaa Aasia politiikkaansa ja sillä on kumppanuussopimuksia lähes kaikkien Aasian alueen valtioiden kanssa. Siitä huolimatta EU ei Aasiassa näyttäydy relevanttina toimijana. EU:n sijaan Englantia, Ranskaa ja Saksaa pidetään varteenotettavina toimijoina Yhdysvaltain ohessa. Intian näkökulmasta EU on ensisijaisesti taloudellinen toimija, jonka painoarvo Aasiassa ei riitä tasapainottamaan Kiinan kasvavaa vaikutusvaltaa 11. Kiina puolestaan on vetänyt EUn loputtomiin dialogeihin demokratiasta, ihmisoikeuksista ja hyvästä hallinnosta 12. Koska Kiina on taloudellisesti merkittävä myös EU:lle, on EU valmis tulkitsemaan tuloksettomat keskustelut oman Aasian politiikkansa menestykseksi. Intialle ja Kiinalle kuitenkin vain Yhdysvallat on merkittävä ulkopuolinen toimija Aasiassa. EU puolestaan on tipahtamassa ilman selkeää Aasian politiikkaa merkityksettömäksi toimijaksi niin Aasiassa kuin globaalissakin järjestelmässä. Uuden maailmanjärjestyksen rakentumisen hahmottamiseksi on ymmärrettävä, millaiseksi Aasian valtapoliittinen järjestelmä muodostuu ensimmäisen kerran viiteen sataan vuoteen ensisijaisesti aasialaisten valtioiden toimesta. Tällöin keskeisessä asemassa on Intian ja Kiinan suhteen kehittyminen. Virallinen intialainen reto riikka puhuu Chindiasta aasialaisen vuosituhannen perustana. Todellisuus on kuitenkin vähemmän romanttinen. Aasian ja kansainvälisen yhteisön kehitystä määrittää pitkälle Intian ja Kiinan välinen valtataistelu, joka ilmenee useilla eri alueilla. Yhtäältä kysymys on vaikutusvallasta Aasiassa ja sitä kautta koko kansainvälisessä yhteisössä. Toisaalta kysymys kahdenvälisissä suhteissa esiintyvistä ristiriidoista, joille ei ole näkyvissä helppoja ratkaisuja. Yksi ratkaisemattomista ongelmista on Intian ja Kiinan välinen rajakiista, joka 1962 eskaloitui maiden väliseksi toistaiseksi ainoaksi sodaksi 3 000 vuoteen. Toinen keskeinen tekijä, joka kiristää maiden välisiä suhteita liittyy molem- 11 Cameron 2009, 217. 12 Fox & Godement 2009. pien maiden tarpeeseen turvata kasvavien talouksien jatkuvasti lisääntyvä energian saanti 13. Maailmanjärjestyksen kehityksen kannalta keskeistä on se, että Kiinan johtajat eivät näe enää Kiinaa vain aasialaisena vaikuttajana vaan globaalina voimatekijänä. Tässä katsannossa Kiinan johtajat asettavat Kiinan Yhdysvaltain rinnalle globaalina toimijana. On jopa mahdollista sanoa, että Kiina pyrkii rakentamaan Kiina keskeistä maailmaa samalla kun Yhdysvallat käy omia pikkusotiaan islamilaisessa maailmassa ja Japanin taloudellinen merkitys on supistumassa 14. Niinpä Kiinasta on tulossa Aasian ja globaalin järjestyksen vakautta horjuttava tekijä vaikka Kiinan jatkuva taloudellinen kasvu ja kommunistipuolueen johtoasema edellyttävät järjestelmän vakautta tai mahdollisesti Kiinan ylivalta-asemaa Aasiassa. Kiinan ambitioiden näkökulmasta Intia on vain Etelä Aasian alueellinen suurvalta ja Kiinan tavoitteena on myös rajoittaa Intian mahdollinen vaikutusvalta tuolle alueelle. Siksi se pyrkii vahvistamaan omaa vaikutusvaltaansa Intian lähiympäristössä. Keskeinen osa tuota strategiaa on niin kutsuttu helmiketjun politiikka, jonka tavoitteena on eräänlainen Intian saartaminen ja Kiinan sotilaallisen läsnäolon kasvattaminen Intian valtameren alueella. Kiinalla on jo nyt sekä kaupallinen että sotilaallinen jalansija useissa Intian valtameren satamissa kuten Gwadar Pakistanissa, Coco Island Burmassa, Chittagong Bangladeshissa ja Hamban tota Sri Lankassa. 15 Brittiläisen Intian jakaminen Intiaksi ja Pakistaniksi synnytti toistaiseksi ratkaisemattoman konfliktin vasta itsenäistyneiden valtioiden välille. Ajoittain konflikti on eskaloitunut maiden väliseksi sodaksi viimeksi 1999. Kiinan tuki ja läheiset suhteet Pakistaniin ja Kiinan ja Intian välinen aiemmin mainittu ratkaisematon rajakonflikti on sitonut Intian Etelä Aasiaan. Myös Tiibetin kysymys on ajoittain hiertänyt Intian ja Kiinan suhteita. Ti- 13 Pardesi & Ganguly 2009, 116. 14 Malik 2009, 166. 15 Pant 2010, 55.

28 29 lannetta ei olennaisesti ole muuttanut se, että Intia on tunnustanut Kiinan suvereniteetin Tiibetiin. Tiibetin alueesta on itse asiassa tullut 2000-luvulla Kiinan sotilaallisen voiman keskittymä 16. Kiinan Intia politiikassa Tiibetillä onkin merkittävä asema. Intian globaalista intressistä kertoo jotain se, että niin Intian poliittinen johto kuin useat tutkijatkin tulkitsevat Intian muinaista suuruutta siten, että Intialle kuuluu suuri tulevaisuus. Siksi Kylmän sodan jälkeisen Aasian ja itse asiassa koko kansainvälisen järjestyksen rakentamisessa Intialla tulee olla keskeinen rooli 17. Osana tätä strategiaa Intia pitää Intian valtamerta omanaan. Intian valtameren hallinta on tärkeää muun muassa Intian energiaturvallisuuden kannalta. Omaksumansa roolin mukaisesti Intia pyrkii myös sotilaallisen roolinsa korostamiseen Keski-Aasiassa, missä Intialla on jo sotilastukikohta Tadzhikistanissa ja Intia on sotilaallisesti läsnä myös Iranissa ja Afganistanissa 18. Tavoitellessaan aasialaisen ja globaalin suurvallan asemaa Intia tarvitsee tuekseen Yhdysvaltoja. Intia tarvitsee Yhdysvaltoja estämään Kiinan nousu hegemoniseen asemaan niin Aasiassa kuin Intian valtamerelläkin 19. Vaikka Intia pyrkiikin edistämään omia etujaan asettumalla Yhdysvaltain kumppanin asemaan, on mahdollista, että Intiasta on jo nyt tullut eräänlainen takuumies Yhdysvaltain toiselle hegemoniselle jaksolle. Joka tapauksessa presidentti Obaman hallinto on ymmärtänyt, että Yhdysvaltain hallitsevan aseman säilyttäminen ei enää ole mahdollista ilman kumppaneita. Yhdysvaltain näkökulmasta Intia demokraattisena valtiona voisi toimia Aasiassa yhtenä vakautta luovana tekijänä. Samoin se voi toimia puskurina fundamentalistisen Islamin tuottamaa epävakautta vastaan. Laajimmillaan Intian rooli Yhdysvaltain strategiassa on estää Kiinan yksipuolinen nousu hallitsevaan asemaan Aasiassa. Siksi Yhdysvaltain intresseissä on myös tukea 16 Pant 2010, 9. 17 Kavalski 2010, 22. 18 Fair 2009, 135. 19 Pant 2010, 147. Intian kasvavaa roolia Keski-Aasiassa, mikä Kiinassa näyttäytyy Kiina vastaisuutena. Yhdysvaltain ja Intian suhteiden lämmetessä Yhdysvallat on kehottanut myös Japania vahvistamaan suhteitaan sekä Intiaan että Australiaan. Kiina puolestaan on huolestunut mahdollisen demokraattisen allianssin rakentumisesta Aasian ja Tyynen meren alueelle Yhdysvaltain, Australian, Japanin ja Intian tiivistäessä suhteitaan 20. Kiinalle erilaiset merkit tuollaisesta allianssista ilmentävät haastetta sen omille pyrkimyksille nousta johtavaan asemaan Aasiassa ja globaalissa järjestelmässä. Kiina ei sinänsä ole huolestunut Intiasta tai Japanista, mutta demokraattinen allianssi näyttäytyy paljon todennäköisemmältä vaihtoehdolta kuin mahdollinen Kiina, Intia ja Venäjä triangeli, joka haastaisi Yhdysvaltain keskeisen aseman maailmanpolitiikassa. Kiinan tavoittelema ylivalta-asema Aasiassa muodostaa uhan Venäjälle siitä huolimatta, että Shanghain yhteistyö organisaation puitteissa Venäjä ja Kiina ovat erityisesti Keski-Aasiassa kiinteässä turvallisuuspoliittisessa yhteistyössä. Venäjän kokema Kiinan uhka todennäköisesti saattaa Venäjän ja Japanin lähemmäksi toisiaan 21. Toisenlainen kiintoisa ulottuvuus Aasian valtapolitiikassa on se, että Aasian painoarvon kasvaessa Venäjästä voi tulla Yhdysvalloille tärkeämpi yhteistyökumppani kuin sen perinteiset eurooppalaiset liittolaiset 22. Niinpä Intia, Japani ja Venäjä akseli voi muodostua merkittäväksi tekijäksi Aasian turvallisuusrakenteissa samalla kun Euroopan rooli marginalisoituu. Vahvistaessaan omaa rooliaan Aasiassa ja vastustaessaan Kiinan kasvavaa vaikutusvaltaa Intian yhteistyö sellaisten valtioiden kanssa kuin Iran ja Israel on lisääntynyt. Israelista on tullut Intian merkittävin aseiden tuottaja ja Israel kouluttaa Intian erityisjoukkoja terrorismin vastaiseen taisteluun 23. Samaan aikaan Intia kouluttaa Iranin erityisjoukkoja ja tarvitsee Iranin öljyä ja kaasua 20 Pant 2008, 53. 21 Pant 2008, 53. 22 Pant 2008, 57. 23 Pant 2008, 136.

30 31 turvatakseen oman energian tuotantonsa. Näin siitä huolimatta, että Intian läheiset suhteet Iraniin voi vaarantaa Intian suhteet Yhdysvaltoihin. Mutta oman sisäisen tilanteensa vuoksi Intia ei voi vaarantaa suhteitaan islamilaisiin valtioihin vaikka se samalla tarvitsee sekä Yhdysvaltain että Israelin tuen. Kiinan ja Intian keskinäinen kilpailu vaikutusvallasta on yksi niistä tekijöistä, jotka edistävät kylmän sodan jälkeisessä uudelleen rakentuvassa maailmassa militarisoitumista ja kilpavarustelua Aasiassa ja Intian ja Tyynen valtameren alueilla. Toisaalta Kiinalla ja Intialla on yhteinen intressi säilyttää alueen vakaus, mikä on keskeinen edellytys niiden jatkuvalle talouskasvulle ja inhimillisen turvallisuuden takaamiselle omille kansalaisilleen. Siksi on perusteltua olettaa, että ne ovat valmiita osallistumaan kansainvälisen järjestelmän olemassa olevien hallintainstituutioiden toimintaan ja samalla vahvistamaan kansainvälistä yhteistyötä. Toisaalta ei pidä vähätellä sitä mahdollisuutta, että ne myös pyrkivät muuttamaan kansainvälistä järjestelmää paremmin omia etujaan palvelevaksi. Aasian ja Tyynen meren näkökulmasta muuttuvaa kansainvälistä järjestelmää voidaan visualisoida seuraavalla kuviolla: Venäjä * EU * Japani * USA * Kiina * Iran * Israel* Intia * Australia * Kuvio ilmentää selkeästi Trans-Alanttisesta maailmasta Aasia ja Tyyni meri keskeiseen maailmaan siirtymistä. Samalla se tuo esiin Euroopan mahdollisen marginalisoitumisen muotoutumassa olevassa kansainvälisessä järjestelmässä. Lisäksi kuvio korostaa Yhdysvaltain pyrkimystä säilyttää erilaisten kumppanuuksien kautta hegemoninen asema nyt nousemaan lähtevässä maailmanjärjestelmän syklivaiheessa. Hegemonin haastajana esiintyy Kiina jonka kanssa Intia kamppailee omien kumppanuuksiensa kautta johtavasta asemasta Aasiassa. Yksinkertaisuudessaan kuvio myös korostaa sitä, että muuttuva maailmanjärjestelmä on ainakin rakenteeltaan olennaisesti erilainen kuin kansainvälinen järjestelmä, jota erilaiset kansainvälisen politiikan teoriat ovat perinteisesti hahmottaneet. Teorian haasteet muuttuvassa maailmassa Muuttuvaa maailmaa voidaan tulkita ja ymmärtää olemassa olevien kansainvälisen politiikan teorioiden kehyksissä, kuten itse asiassa edellä on tehty. Edellä on suoraan tukeuduttu maailman järjestelmä analyysiin ja epäsuoraan tulkintojen takaa paljastuu niin klassinen geopolitiikka kuin perinteinen poliittinen realismikin. Samalla on kuitenkin ymmärrettävä, että muuttuva maailma asettaa oman haasteensa myös kansainvälistä politiikkaa tulkitseville teorioille. Haasteen tekee ymmärrettäväksi se, että kansainvälisen politiikan teoriat perustuvat maailmankuvallisesti länsimaiselle valistuksen ja modernisaation perinteelle. Niinpä kansainvälisen politiikan teoriat tarjoavat länsimaisen näkökulman kansainväliseen järjestelmään eivätkä tässä katsannossa ole kansainvälisiä kansainvälisen politiikan teorioita. On helppo yhtyä Kalevi Holstin 24 vanhaan päätelmään, että kansainvälinen politiikka tieteen alana on ehkä kaikkein amerikkalaisin yhteiskuntatiede. Waever 25 on demonstroinut vallitsevaa 24 Holsti 1987. 25 Waever 1998.

32 33 todellisuutta tutkimuksen kentällä analyysillään, joka perustui useisiin tieteenalan niin kutsuttuihin johtaviin kansainvälisiin aikakausjulkaisuihin. Ylivoimaisesti suurin osa kirjoittajista oli amerikkalaisia lukuun ottamatta muutamaa harvaa alan merkittävää aikakauskirjaa, joissa kirjoittajien joukkoon mahtui myös useita eurooppalaisia tutkijoita. Myös alan keskeiset oppikirjat ja tieteenalan kokoomateokset ovat kirjoittaneet amerikkalaiset tutkijat 26. Tavallaan on ymmärrettävää, että juuri länsimainen näkökulma on hallinnut kansainvälisen järjestelmän teoreettista ymmärtämistä. Englantilaisen koulukunnan mukaan koko moderni kansainvälinen järjestelmä on 1500-luvulta lähtien perustaltaan länsimainen rakennelma 27. Antonio Gramscia myötäillen on mahdollista sanoa, että länsimaiset tulkinnat ovat ottaneet itselleen hegemonisen aseman kansainvälisen politiikan tutkimuksessa. Myös kansainvälisen järjestelmän normit ja arvot ovat tähän asti palautuneet ensisijaisesti länsimaiseen filosofiseen perinteeseen. Jopa YK:n arvorakennelma nojaa ensisijaisesti eurooppalaiseen perinteeseen. Se, minkä me käytännössä ja teoreettisesti tulkittuna ymmärrämme kansainväliseksi järjestelmäksi ja kansainväliseksi yhteisöksi määrittyy länsimaisten arvojen ja valtapolitiikan kautta. Niinpä ei ole yllättävää, että jo 1980-luvulla Gerrit W. Gong 28 esitti, että erilaisten niin kutsutun kansainvälisen yhteisön instituutioiden jäsenyyden ehtona on aina jonkinasteinen länsimaistuminen tai länsimaisten arvojen ja instituutioiden omaksuminen. Tässä suhteessa esimerkiksi Bush nuoremman presidenttikaudella ei länsimaistuneet, ei demokraattiset ja ei modernisoituneet valtiot muodostivat kansainvälisen yhteisön paria luokan, joka suljettiin kansainvälisen yhteisön ulkopuolelle. Kylmän sodan päättyminen lopetti sen maailman, mihin modernit kansainvälisen politiikan teoriat kiinteästi liittyivät. Mo- 26 Guzzini 2007, 24. 27 Buzan & Little 2010 28 Gong 1984. derni kansainvälisen politiikan tutkimus tavallaan palautuu Hans J Morgenthaun teokseen Politics Among Nations, joka ilmestyi 1948, siis samaan aikaan kuin kylmä sota alkoi. Kylmän sodan päätyttyä valtiokeskeistä maailmaa on horjuttanut myös taloudellinen globalisaatio, mikä on aiheuttanut sen, että edes Yhdysvaltoja on vaikea pitää perinteisessä mielessä suvereenina kansainvälisen politiikan toimijana. Yhtäältä Yhdysvallat on taloudellisesti riippuvainen monesta muusta valtiosta ja toisaalta Yhdysvallat ei ilman liittolaisia kykene enää säilyttämään hallitsevaa asemaansa kansainvälisessä järjestelmässä. Vaikka on todennäköistä, että Yhdysvallat ainakin vielä tämän vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla on kansainvälistä järjestelmää pitkälle määrittävä toimija, niin on yhtä ilmeistä, että niin Kiinan samoin kuin Intian vaikutusvalta kansainvälisessä järjestelmässä tulee kasvamaan. Valtioina Kiina ja Intia edustavat 2.5 miljardia ihmistä ja on vaikea kuvitella, etteivät ne pyrkisi vaikuttamaan tulevan maailmanjärjestyksen muotoutumiseen. Ei ole kuitenkaan yhtä selvää, että kansainvälisten suhteiden teoretisoinnissa Intian ja Kiinan mahdollinen vaikutus olisi otettu riittävästi huomioon. Länsimaisessa ajattelutavassa pidetään jotenkin itsestään annettuna, että taloudellisen kasvun seurauksena Intia ja Kiina sekä länsimaistuvat (modernisoituvat) että sopeutuvat olemassa olevaan kansainväliseen yhteisöön ja sen pelisääntöihin. Samoin oletetaan, että ne jäsentävät kansainvälistä politiikkaa omaksumalla länsimaiset teoriat. Siksi ei juurikaan ole asetettu kysymystä siitä, mitä nuo kaksi muinaista sivilisaatiota mahdollisesti tuovat kansainvälisen politiikan teorioihin ja käytäntöihin. Toistaiseksi kansainvälisten suhteiden tutkimus niin Intiassa kuin Kiinassakin näyttää nojaavan länsimaisiin lähestymistapoihin 29. Siitä huolimatta läntisten ja itäisten (aasialaisten) lähestymistapojen välillä on havaittavissa eräänlainen kuilu. Analysoitaessa yhtäältä Intian ja Kiinan poliittisen eliitin tulkintoja 29 Archarya ja Buzan 2010.

34 35 maidensa ulkopolitiikasta ja kansainvälisestä politiikasta yleensä ja toisaalta luettaessa intialaisten ja kiinalaisten kansainvälisen politiikan tutkijoiden tekstejä nousee teoreettisena lähestymistapana esiin niin poliittinen realismi kuin klassinen geopolitiikka. Ehkä sinänsä ei ole yllättävää, että nuo kaksi voimaa korostavaa lähestymistapaa nousevat ylitse muiden sillä molempien maiden omat klassikot, kuten Kaytilya ja Sun Tzu kytketään myös lännessä voimapolitiikkaan. Samalla kun nämä kansallista intressiä korostavat lähestymistavat hallitsevat tulkintoja kansainvälisestä politiikasta kahdessa nousevassa suurvallassa, samalla ilta-auringon lännessä kansainvälistä politiikkaa jäsennetään niin kutsuttujen kriittisten ja post-modernien teorioiden kautta. Jo tämä ero tuo esiin sen, että tutkimus idässä ja lännessä rakentaa maailmasta erilaista mielikuvaa ja kun toimintaa ohjaavat erilaiset mielikuvat, on vaarana, että auringon laskun länsi ei ymmärrä auringon nousun itää tai päinvastoin. Ehkä kuitenkin teoreettisten lähestymistapojen osalta suuremman haasteen asettaa se, että Intia ja Kiina tuovat näkökulmia sekä hindulaisesta että konfutselaisesta maailmankatsomuksesta sekä teorioiden että muotoutumassa olevan maailmanjärjestyksen rakentamiseen. Rakennettaessa Eurooppa keskeistä, Trans- Atlanttista ja westfalenilaista maailmanjärjestystä sekä Intia että Kiina ovat modernisaatioprosessissa kytketty irti omilta intellektuaalisilta juuriltaan. Archaryan ja Buzanin 30 mukaan paluu juurille on todennäköistä. Vuonna 1998 intialainen yhteiskuntafilosofi Sardar esitti, että lännen ulkopuolisten kulttuurien on määritettävä itse oma tulevaisuutensa sellaisten käsitteiden ja kategorioiden kautta, jotka ovat tosia heille itselleen. Tämä tarkoittaa tulevaisuuden visioiden ja toiminnan rakentamista oman perinteisen maailmankatsomuksen varaan. Tavallaan Nehru oivalsi tämän asennemuutoksen olevan väistämätöntä samalla kun Intia tulee kehittymään. Nehrun mukaan intialaisen yhteiskunnan kehittyessä autenttiset intialaiset 30 Archarya ja Buzan 2010, 229. tulevat johtamaan maata ja samalla vanhan intialaisen kulttuurin merkitys kehityksessä nousee näkyväksi tekijäksi 31. Intian ja Kiinan kasvava taloudellinen ja poliittinen vaikutusvalta tulee vahvistamaan myös niiden itsetuntoa ja itseluottamusta. Samalla ne tulevat nojaamaan enemmän omiin perinteisiin arvoihinsa ja mitä ilmeisimmin tuovat omasta maailmankatsomuksestaan näkökulmia ja tavoitteita muuttuvan maailmanjärjestyksen rakentamiseen. Niinpä on ehkä turhan optimistista odottaa, että taloudellisen kasvun myötä Intia ja Kiina rakentuisivat moderneiksi länsimaisiksi yhteiskunniksi ja jakaisivat ristiriidatta länsimaisen arvomaailman. Tuskin ne myöskään tyytyvät kansainväliseen järjestelmään, joka on rakentunut länsimaiden tavoitteiden, intressien ja arvojen pohjalle. Kiinassa kansainvälisen politiikan tutkijat ovat jo esittäneet, että Kiina tarvitsee sellaista kansainvälisen politiikan teoriaa, joka tukee sellaisen kansainvälisen järjestyksen rakentamista, joka palvelee Kiinan tarpeita. Tätä käsitystä perustellaan sillä, että olemassa olevat kansainvälisen politiikan teoriat ovat ensisijaisesti palvelleet Yhdysvaltain intressejä 32. Siksi kansainvälisen politiikan tutkimuksessa korostuu tarve ylittää kansalliset näkökulmat samoin kuin tarve konstruoida teoriaa, jota työnimellä voisi kutsua post-western teoriaksi tai kansainväliseksi maailmanpolitiikan teoriaksi. Lopuksi On varsin todennäköistä, että kansainvälinen järjestelmä on muuttumassa niin, että perinteiset kansainvälisen politiikan teoriat eivät sitä enää tunnista. Joka tapauksessa muutos asettaa haasteita kansainvälisen järjestelmän tutkimukselle ja teorioille. Ehkä tutkimuksen kannalta eräällä tavalla post-moderni Eurooppa ei ole lainkaan niin mielenkiintoinen kuin Aasia, missä uusi järjestys on rakentumassa. Teorioiden pitäisi kyetä reflektoimaan tuota 31 Fareed 2008, 152. 32 Quin 2010, 40.

36 37 Aasiaan pelkistyvää prosessia, missä kuitenkin on kysymys koko kansainvälisen järjestelmän tulevaisuudesta. Edellä olen tarkastellut muuttuvaa järjestelmää lähinnä vain poliittis-taloudellisesta näkökulmasta. Kokonaan tarkastelun ulko puolelle ovat jääneet ympäristö ja ilmastomuutoksen mahdolliset vaikutukset kansainväliseen järjestelmään. Noilla osittain ihmisen aikaansaamilla muutostekijöillä tulee olemaan merkittävä vaikutus jo seuraavien 40 vuoden aikana koko kansainväliseen yhteisöön. Ja ne asettavat oman haasteensa kansainvälisten suhteiden tutkimukselle. Lähteet Acharya, Amitav and Barry Buzan (2010), Why is there no non-western international relations theory? An introduction. In Acharya, Amitav and Barry Buzan (eds), Non-Western International Relations Theory. Perspective on and beyond Asia. London & New York: Routledge. ss. 1-26. Buzan, Barry and Richard Little (2010), World history and the development of non-western international relations theory. In Acharya, Amitav and Barry Buzan (eds), Non-Western International Relations Theory. Perspective on and beyond Asia. London & New York: Routledge. ss. 197-220. Cameron, Fraser (2009), India and the EU: A Long Road Ahead. In Pant, Harsh V. (ed.) (2009), Indian Foreign Policy in a Unipolar World. London, New York, New Delhi: Routledge. ss. 209-227. Fair, Christine C. (2009), India and the US: Embracing a New Paradigm. In Pant, Harsh V. (ed.) (2009), Indian Foreign Policy in a Unipolar World. London, New York, New Delhi: Routledge. ss. 131-162. Fareed, Zakaria (2008), The Post-American World. New York & London: W.W. Norton & Company. Frank, Andre Gunder (1998), ReOrientation: Global Economy in the Asian Age. Berkeley: University of California Press. Fox, John & Godement Francois (2009), A Powr Audit of EU-China Relations. European Council on Foreign Relations: London. Global Trends 2025. A Transformed World (2008). National Intelligence Council Report 2008-003. Washington D.C. Gong, Gerrit W. (1984), The Standard of Civilization in the International Society. Oxford; Clarendon Press. Guzzini, Stefano (2007), Theorising International Relations: Lessons from Europe s Periphery. DIIS Working Paper N. 2007/30. (37s) Holsti, K.J. (1987), The Dividing Discipline. Hegemony and diversity in international theory. Boston; Allen & Unwin. Kavalski, Emilian (2010), India and Central Asia. The Mythmaking and International Relations of a Rising Power. London & New York: I.B. Tauris Publishers. Käkönen, Jyrki (1986), Luonnonvarat ja konfliktit muuttuvassa kansainvälisessä järjestelmässä. tutkimus imperialismista ja Afrikan konflikteista 1970-luvulla. Tutkijaliiton julkaisuja 40. Jyväskylä: Tutkijaliitto. Madan, T.N. (1998), Modern Myths, Locked Minds. Secularism and Fundamentalism in India. New Delhi: Oxford India Paperbacks. Malik, Mohan (2009), India and China: As China Rises, India Stirs. In Pant, Harsh V. (ed.) (2009), Indian Foreign Policy in a Unipolar World. London, New York, New Delhi: Routledge. ss. 163-191. Pant, Harsh V. (2008), Contemporary Debates in Indian Foreign and Security Policy. India Negotiates its Rise in the International System. New York & Basingstoke: Palgrave Macmillan. Pant, Harsh V. (2010), The China Syndrome. Grappling with an Uneasy Relationship. Noida: Harper Collins. Pardesi, Manjeet S. and Ganguly, Summit (2009). India and Energy Security: A Foreign Policy Priority. In Pant, Harsh V. (ed.) (2009), Indian Foreign Policy in a Unipolar World. London, New York, New Delhi: Routledge. ss. 99-127. Qin, Yaqing (2010), Why is there no Chinese international relations theory? In Acharya, Amitav and Barry Buzan (eds), Non-Western International Relations Theory. Perspective on and beyond Asia. London & New York: Routledge. ss. 26-50. Smith, Lawrence C. (2011), Uusi pohjoinen. Maailma vuonna 2050. Ursan julkaisuja 125. Porvoo: Ursa. Waever, Ole (1998), The Sociology of a Not So International Discipline: American and European Developments in International Relations. International Organizations, Vol 52, No. 4. ss. 687-727.

II Kansainvälinen oikeus